Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö - OLH /So-612

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö - OLH-2006-00978/So-612"

Transkriptio

1 Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö - OLH /So-612 hanke Selvitys hankkeen etenemisestä 4/

2 1 Hankkeen tavoitteet Hankesuunnittelun arvolähtökohtana ja perusmotiivina on lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin tukeminen ja edistäminen. Hankkeen päätavoitteena on systematisoida varhaiskasvatuksen kehittämistyötä ja luoda sille pysyvät toiminnan rakenteet hankkeen toiminta-alueella. Hankkeessa luotavalla varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkörakenteella: 1) edistetään kuntien välistä yhteistyötä varhaiskasvatuksen kehittämistyössä 2) edistetään eri toimijatahojen välistä yhteistyötä 3) kehitetään varhaiskasvatusta sisällöllisesti ja menetelmällisesti 4) kehitetään tutkimuksen, koulutuksen ja käytännön työn välistä yhteyttä 5) ylläpidetään ja kehitetään varhaiskasvatukseen liittyvää osaamista 2 Hankkeen toteutuminen Kaksitasoinen kehittämisrakenne Varhiksen toiminnan rakentamisessa lähtökohtana on ollut paikallisen kehittämistyön ja alueellisen koordinoinnin yhdistäminen. Tämä konkretisoituu kaksitasoisena kehittämisrakenteena. Paikallinen kehittämistyö tapahtuu 4 kuntaryhmän alueella kehittämispäiväkodeissa 1 ja paikallista asiantuntemusta yhteen kokoavissa kehittämistiimeissä. Kehittämistyötä paikallistasolla koordinoivat hankkeeseen palkattavat kehittämiskoordinaattorit. Kehittämistyön sisällöllisestä alueellisesta koordinoinnista vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus yhdessä alueellisen kehittäjäverkoston kanssa. Tässä selvityksessä esitellään ensin Varhiksen paikallistason toiminta ja sen jälkeen alueellisen tason toiminta. 2.2 Varhiksen toiminta paikallistasolla Kaikkien 4 kuntaryhmän alueella Varhiksen toiminta on edennyt hankesuunnitelman mukaisesti. Kehittämiskoordinaattorien työssä on tällä ajanjaksolla painottunut BIKVA-arvioinnin suunnittelu ja toteuttaminen, kehittämissuunnitelmien ja työsuunnitelmien tekeminen sekä ajankohtaisfoorumien suunnittelu ja toteuttaminen. Koordinaattorit ovat myös osallistuneet paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten verkostojen toimintaan. Jokaisen kuntaryhmän alueelle on perustettu kehittämistiimit, joiden toimintaa koordinoivat kehittämiskoordinaattorit. Kehittämistiimit koostuvat kuntien, kehittämispäiväkotien ja Posken edustajista. Lisäksi kehittämistiimeissä on ollut mukana seurakunnan edustajia. Kehittämistiimien kokoonpano ja toiminta on vaihdellut paikallisten tarpeiden ja intressien mukaisesti. Kehittämistiimit ovat kokoontuneet vuorotellen eri kuntien alueella (taulukko 1). 1 Kehittämistyötä seudullisesti kokoava yksikkö voi olla päiväkoti, perhepäivähoidon yksikkö, sosiaalipalvelutoimisto tai jokiin muu asiakastyötä tekevä yksikkö. 2

3 Taulukko 1. Kehittämistiimien kokoukset Alue Kokousaika Kokouspaikka Osallistujien määrä Haapajärvi-Kärsämäki- Nivala- Reisjärvi Haapajärvi, Satakielen pk ei kokousta tällä jaksolla Kuusamo arviointi- ja kehittämispalaveri Kalajoki, päiväkoti Raahe, Ollinsaaren pk Kuusamo, neuvola Kuusamo, kaupungintalo Kuusamo, Oivangin lomakartano Yhteensä 6 45 Ajankohtaisfoorumit sisältävät puheenvuoroja lapsiin ja lapsiperheisiin liittyvistä ajankohtaisista teemoista. Foorumit toimivat myös monialaisen yhteistyön ja verkostoitumisen edistäjinä, sillä foorumeihin osallistuvat kunnallisten toimijoiden ohella myös järjestöjen ja alueen seurakuntien lapsi- ja perhetyöntekijät sekä oppilaitosten edustajia (opiskelijoita ja opettajia). Neljännellä vuosineljänneksellä on toteutettu jokaisella Varhiksen alueella Ajankohtaisfoorumi. Seuraavaan taulukkoon on koottuna niiden ajankohdat ja teemat sekä osallistujamäärät. Taulukko 2. Ajankohtaisfoorumit/osallistujat Kalajoki-Pyhäjoki- Raahe-Siikajoki-Vihanti Oulu-Ylikiiminki Alue Ajankohta Paikka Teema Osallistujat Haapajärvi- Kärsämäki- Nivala- Reisjärvi Nivala Ihmisarvolähtöinen voimaantuminen 92 Kalajoki- Pyhäjoki-Raahe- Siikajoki- Vihanti Kalajoki Erityinen tuki varhaiskasvatuksessa Oulu Oulu/Varhis Luovat toimintatavat ja osallisuus alle 3-v. toiminnassa Kuusamo Kuusamo Arki lapsen 145 kokemana Yhteensä yht

4 Varhiksen toimintaa paikallistasolla eritellään tarkemmin liitteissä Varhiksen toiminta aluetasolla Kehittämiskoordinaattorien verkostoituminen Paikallistasolla toimivien kehittämiskoordinaattorien verkostoimisesta ja yhteistyön koordinoinnista on vastannut Posken Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö. Tällä ajanjaksolla koordinaattorien kokoontumisia on ollut 5 kertaa (taulukko 3). Lisäksi yhteydenpitoa koordinaattorien välillä on toteutettu sähköpostitse ja puhelimen välityksellä. Taulukko 3. Koordinaattorien kokoontumiset Aika Paikka Käsitellyt aiheet Poske Suunnittelupäivä Poskessa Poske/OAMK Suunnittelua alue- ja paikallistasolla. Kehittämissuunnitelmien pohjatyötä. Käytännönopetuksen hanke. Ajankohtaisfoorumit. Tilannekatsaus. Ajankohtaiset asiat Poske, puhelinpalaveri Poske/OAMK Kehittämiskoordinaattorin rooli alueella Poske/OAMK Suunnittelupäivä Poskessa. Kevään 2008 suunnittelua. Kehittämisprosessin arviointi puhelinpalaveri Ajankohtaiset asiat. yht. 5 Valtakunnallinen verkostoituminen Varhiksen henkilöstö osallistuu valtakunnallisiin varhaiskasvatuksen verkostoihin ja työkokouksiin. Stakes toteutti valtakunnallisen kehittämisyksikköjen verkoston työkokouspäivän Helsingissä. Työkokoukseen osallistuivat Varhiksesta kehittämiskoordinaattori Marja Hiitola-Moilanen, tutkija Aira Vähärautio ja vs. kehittämispäällikkö Hannakaarina Sarvela. Hannakaarina Sarvelalla oli päivässä puheenvuoro Kehittämisyksikkö verkostorakenteena. Seinäjoella pidettiin valtakunnallisen varhaiskasvatuksen osaamiskeskus verkoston työkokous Varhiksen kehittämiskoordinaattorit, tutkija ja kehittämispäällikkö osallistuivat työkokoukseen. Hannakaarina Sarvela on osallistunut valtakunnallisen varhaiskasvatuksen verkkokonsultaation-hankkeen ohjausryhmään Voske-verkoston edustajana. Ohjausryhmän kokouksista syntyneet kustannukset on maksettu Stakesista. Varhis on mukana valtakunnallisessa STM:n rahoittamassa kolmen osaamiskeskuksen Käytännön opetuksen kehittämishankkeessa. Hanke täydentää Varhiksen sisällöllistä kehittämistyötä ja hyödyntää mm. Varhiksessa syntynyttä laajaa toimijaverkostoa. 4

5 Käytännön opetuksen kehittämis-hankkeella on kuitenkin oma budjetti ja omat tavoitteensa. Alueellinen kehittäjäverkosto Tällä ajanjaksolla kehittäjäverkosto kokoontui Erityisteemana oli seurakuntien varhaiskasvatustyö. Varhiksen kehittämiskoordinaattorit esittelivät alueilla tapahtunutta kehittämistoimintaa. Lisäksi alueellisessa kehittäjäverkostossa suunniteltiin kevään 2008 toimintaa. Järjestöyhteistyö Järjestöillä on edustaja Varhiksen ohjausryhmässä ja alueellisessa kehittäjäverkostossa. Tällä ajanjaksolla yhteistyötapaaminen on toteutunut alueellisen kehittäjäverkoston työskentelyssä. Lisäksi järjestöt ovat olleet esillä alueilla toteutetuissa Ajankohtaisfoorumeissa. Yhteistyö tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden kanssa Ajanjaksolla on toteutettu useita palavereja koulutusorganisaatioiden edustajien kanssa. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan koulutusorganisaatioiden edustajat ovat osallistuneet Alueellisen kehittäjäverkoston toimintaan. Myös tutkimusyhteistyön osalta on toteutettu yhteistyöpalavereja. Koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden kanssa toteutetut palaverit tältä ajanjaksolta on koottuna seuraavaan taulukkoon: Taulukko 3. Yhteistyöpalaverit tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden edustajien kanssa klo Yhteistyömahdollisuuksien kartoittaminen Varhiksen, Ylivieskan kaupungin ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun kanssa, paikalla 5 oppilaitoksen edustajaa, 3 Ylivieskan kaupungin edustajaa ja klo klo kehittämiskoordinaattori Varhaiskasvatuksen tutkimusyhteistyötapaaminen tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden edustajien kanssa. Paikalla oli 9 henkilöä eri yksiköistä. Pohdittiin yhteistyön mahdollisuuksia ja uusia avauksia tutkimusja kehittämistyön nivomiseksi tiiviimmin osaksi Varhiksen kehittämistoimintaa. Varhiksen toiminnan esittely kliinisen hoitotieteen asiantuntijalle Anne Korhoselle lasten ja nuorten tulosyksiköstä OYS:sta. Keskustelussa pohdittiin moniammatillisen tiimityön kautta avautuvista yhteistyömahdollisuuksista liittyen lasten ja perheiden hyvinvointiin. 5

6 Muut yhteistyöpalaverit klo Yhteistyöpalaveri Oulun lääninhallituksen sosiaalitarkastajien kanssa. Posken toiminnan ja lääninhallituksen ajankohtaisten asioiden sekä samalla myös Varhiksen esittelyä. Varhaiskasvatuspäivä Varhaiskasvatuspäivä toteutetaan vuosittain Varhiksen alueella. Seuraava varhaiskasvatuspäivä toteutetaan Oulussa. Varhaiskasvatuspäivää on syksyn aikana suunniteltu Alueellisessa kehittäjäverkostossa. 3 Tiedottaminen ja julkaisutoiminta Varhiksen www-sivusto on täydentynyt tämän vuosineljänneksen aikana. Sinne on rakennettu ulkoisen sivuston ja VarhisIntran lisäksi Kehittämispäiväkotien Intra. Kehittämispäiväkotien tapaamisiin liittyvää materiaalia päivitetään kehittämispäiväkotien intraan. Sitä myös kehitetään päiväkotien tarpeista käsin. Jatkossa kehittämispäiväkotien henkilöstö voi käyttää varhaiskasvatuksen verkkokonsultaatiota saamillaan henkilökohtaisilla tunnuksilla. Varhiksen www-sivuille on koottu Opinnäytepankki, jossa on esillä valmistuneita, käynnissä olevia opinnäytteitä sekä opinnäyteaihioita, joiden tematiikka on nostettu Varhiksen käytännön toimijoiden tarpeista. Opinnäytepankkia on kehitetty yhdessä myös alueellisen kehittäjäverkoston kanssa. Tiedotusvälineissä tai verkkotiedotteissa Varhis on ollut esillä seuraavasti: Varhiksen ja erityisesti Oulu-Ylikiiminki alueen kehittämistoiminnasta julkaisu Oulun kaupungin Posterissa sekä tiedote Oulun kaupungin wwwsivuilla. Posken ja Varhis esillä sosiaalialan messuilla (Hyvän arjen avaimia) Ylivieskassa omalla esittelypöydällä. Varhista on esitelty paikallislehdistössä: o Maaselkä lehti Mediapäiväkoti pistää oppejaan kiertämään Koillismaan Uutiset - Varhis-hanke tukee ja kehittää kotikasvatuksen ja toimijoiden yhteistyötä. Kaiken perustana avoimuus, kunnioitus ja luottamus Koillissanomat - Epätyypilliset työajat rassaavat lasta Kalajokilaakso-lehdessä kaksi artikkelia Varhiksen toiminnasta ja Päiväkoti Mäntylässä tapahtuvasta kehittämistyöstä. 6

7 4 Arvio hankkeen toteutumisesta välisenä aikana Hanke on edennyt hankesuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden ja aikataulun mukaisesti. Toiminnan toteutumista paikallistasolla seurataan ja arvioidaan kehittämistiimeissä. Lisäksi Varhiksen ohjausryhmä seuraa ja arvioi hankkeen etenemistä ja asetettujen tavoitteiden toteutumista koko hankkeen toiminta-alueella. Ohjausryhmä kokoontui Oulussa. Ohjausryhmä totesi hankkeen etenevän tavoitteidensa mukaisesti ja hyväksyi Alueellisen kehittäjäverkoston suunnitelman kevään 2008 toiminnaksi. Ohjausryhmä on sopinut kokoontuvansa 2 kertaa vuodessa. Seuraavaksi kokousajankohdaksi on sovittu klo Selvitys henkilöstön käytöstä Tällä ajanjaksolla Varhiksessa on työskennellyt henkilöstöä seuraavasti: Aira Vähärautio on toiminut koko hankkeen toiminta-alueen yhteisenä, kokopäivätoimisena tutkijana. Anu Määttä on toiminut Kuusamon osa-aikaisena (50 %) kehittämiskoordinaattorina. Marja Hiitola-Moilanen on toiminut Oulu Ylikiiminki alueen osa-aikaisena (50 %) kehittämiskoordinaattorina. Leena Oikkonen on toiminut Raahen seutu Kalajoki alueen kokopäivätoimisena kehittämiskoordinaattorina. Marjut Parhiala on toiminut Nivala-Haapajärven seutukunnassa kokopäivätoimisen kehittämiskoordinaattorina. Posken järjestelmätukihenkilö Viktor Gurkalov on osallistunut henkilöstön laitteiston hankintoihin, ohjelmistojen asennukseen sekä käytön opastukseen. Lisäksi Posken vs. kehittämispäällikkö Hannakaarina Sarvela sekä oppilaitosten, järjestöjen ja seurakuntien henkilöstöä on osallistunut Varhiksen toimintaan osana virkatyötään. 6 Selvitys asiantuntijapalveluiden käytöstä Vuoden 2007 neljännellä vuosineljänneksellä Varhiksessa koulutuspalveluja käytettiin seuraavassa luvussa kuvatulla tavalla. Alueilla käytetyt asiantuntijapalvelut on koottu liitteisiin 1-4, joissa esitellään tarkemmin aluetason toimintaa. 7

8 7 Selvitys hankkeessa toteutetusta koulutuksesta välisenä aikana Varhiksessa on toteutettu kehittämiskoulutusta sekä paikallistasolla että alueellisella tasolla. Koordinaattorit ja tutkija ovat myös osallistuneet kehittämisosaamista tukevaan koulutukseen. Koulutusta paikallistasolla on yksityiskohtaisesti eritelty liitteissä 1-4. Tähän lukuun on koottuna yhteen ne koulutukset, joihin on käytetty Varhiksen resursseja. 1) Kasvatuskumppanuuskoulutus Tällä vuosineljänneksellä toteutui kasvatuskumppanuuskoulutuksen viimeinen yhteinen koulutustapaaminen, joka oli Oulussa Posken tiloissa Kasvatuskumppanuuskoulutukseen on osallistunut kuntien henkilöstöä, Oulun yliopiston lehtori sekä Varhiksen kehittämiskoordinaattorit ja tutkija. Kasvatuskumppanuuskoulutus antaa valmiudet toimia kasvatuskumppanuuskouluttajana. Alueilla on käynnistynyt tällä vuosineljäneksellä edellä mainittujen osallistujien toteuttamia koulutuksia. Kasvatuskumppanuuskoulutukseen osallistujat on pääsääntöisesti kustannettu Varhiksesta, mutta myös kunnat ja yhteistyötahot ovat kustantaneet edustajiaan koulutukseen. Edellisessä vuosineljännesraportissa kuvattiin tarkemmin koulutukseen osallistujat sekä kustannusten kattaminen. Oulun yliopiston Aila Tiilikan kasvatuskumppanuuskoulutukseen osallistumisen osalta on sovittu tällä vuosineljänneksellä, että Varhis korvaa 50% koulutuskustannuksista hänen osaltaan. 2) Kehittämiskoulutus Raahen seutu Kalajoki alueella a. Aamuruskon päiväkodin työntekijät osallistuivat Draama ja nukketeatteri kasvatuksessa ja ohjauksessa -koulutukseen Vihannissa. Koulutukseen osallistui myös henkilöstöä alueen muista kunnista. Kouluttajana toimi KM,. lto Tuula Honkanen, Oulun yliopiston Kajaanin yksiköstä. b. Mäntylän päiväkodin henkilöstö osallistui Tenavatohellusta ja vekaravipellystä - koulutukseen, jossa kouluttajina olivat päiväkodin erityislastentarhanopettaja ja lastentarhanopettaja koordinaattorin kanssa. Koulutus toteutettiin kolmena iltana, kolme tuntia kerrallaan marraskuun aikana. Vekaravipellys- osiossa kouluttajana toimi Nuori Suomi- järjestön kouluttaja. Varhis vastasi kouluttajan kustannuksista sekä osin materiaalikustannuksista. c. Mäntylän päiväkodista kaksi henkilöä osallistui Askeleittain koulutukseen Helsingissä. Varhiksen kustantamana. 8

9 d. Kasvatuskumppanuuskouluttajakoulutukseen osallistuivat Irmeli Pantcheva (50 % Varhis), Tuula Turula ja Pirjo Honkala. e. Kasvatuskumppanuus peruskoulutuksia on aloitettu alueella kaksi. Siikajoen Vihannin ryhmä, kouluttajina toimivat Irmeli Pantcheva ja Tuula Turula, koulutuspäivät ja Raahen Vihannin ryhmä, kouluttajina toimivat Pirjo Honkala, Raahesta ja kehittämiskoordinaattori, koulutuspäivät ja ) Kehittämiskoulutus Oulu Ylikiiminki alueella a. Konsultaatio- ja työnohjausprosessit jatkuvat kehittämispäiväkodeissa sekä vertaispäiväkodeissa. b. Työnohjaajien konsultaatio, jota toteuttaa psykologi Tarja Lund jatkuu. c. Kasvatuskumppanuuskoulutukseen osallistuivat Sirpa Sarkkinen ja Maire Ukonmaanaho 4) Kehittämiskoulutus Kuusamon -alueella a. Kasvatuskumppanuuskoulutukseen osallistui Anja Niemi 5) Kehittämiskoulutus Haapajärvi Kärsämäki Nivala Reisjärvi alueella a. Mediakasvatuksen kehittämispäivä (8h), toteutettiin Satakielen päiväkodissa Haapajärvellä, konsulttina mediakonsultti Johanna Sommers-Piiroinen. b. Ajankohtaisfoorumi toteutettiin koulutuspäivänä. Kouluttajana toimi KT Juha Siitonen, Ihmisarvolähtöinen voimaantumisen toimintakulttuuri. c. Kasvatuskumppanuuskoulutukseen osallistuivat Varhiksen kustantamina Sari Suhonen ja Tuula Laitala ja Merja Rekilä (100 % Nivalan kunnan kustantamana) 6) Kehittämiskoordinaattorien kouluttautuminen a. Kasvatuskumppanuuskouluttajakoulutus osallistuivat Leena Oikkonen, Marjut Parhiala ja Anu Määttä. b. Solution focus- ratkaisukeskeinen työskentelytapa-koulutus ja Oulun yliopiston järjestämä koulutus. Osallistujat: Leena Oikkonen ja Anu Määttä. c. Perhepäivähoidon kehittämisseminaari Järjestäjä Verve. Osallistui Marjut Parhiala. 9

10 7) Tutkijan kouluttautuminen a. Tutkija Aira Vähärautio osallistui Kasvatuskumppanuuskoulutukseen b. Tutkija Aira Vähärautio osallistui Kehittäjäkoulutus kehittämisyksiköiden tueksi koulutukseen ja ) Kehittäjäkoulutus kehittämisyksiköiden tueksi Varhiksen työntekijät sekä Kuusamon alueelta päivähoidon johtaja kehittämistiimin edustajana osallistuvat Posken kehittämisyksiköiden yhteiseen kehittäjäkoulutukseen. Koulutukset toteutettiin ja ja ne jatkuvat keväällä Kouluttajana toimii Paavo Viirkorpi. Varhiksesta osallistuivat Marja Hiitola-Moilanen, Leena Oikkonen ja Marjut Parhiala sekä Aira Vähärautio ja Hannakaarina Sarvela. Kuusamon alueelta osallistuu koulutukseen päivähoidon johtaja Aini Naumanen. Koulutuksen kustannukset Varhiksen osallistujien kohdalta katetaan Varhiksesta. 10

11 Liite 1. Varhiksen toiminta Nivala-Haapajärvi-Kärsämäki-Reisjärvi alueella Kehittämiskoordinaattori Tällä ajanjaksolla kehittämiskoordinaattorin työssä ovat painottuneet seuraavat tehtäväkokonaisuudet: Kasvatuskumppanuuskoulutuksen toteuttaminen yhdessä Sari Suhosen kanssa kehittämispäiväkodin työntekijöille Muiden koulutusten suunnittelu ja toteutus (Huoli puheeksi koulutus Reisjärvellä ja ajankohtaisfoorumi) Nivalan päiväkotien vanhempien Bikva-arvioinnit ja työntekijöiden arviointitilaisuudet Osallistuminen alueellisen tason toimintaan (kehittämiskoordinaattorien verkosto, alueellinen kehittäjäverkosto, ohjausryhmä) Kehittämissuunnitelman hahmotteleminen ja taustakirjallisuuteen perehtyminen Kehittämispäiväkotien www-sivujen päivittäminen Kehittämistiimi Kuluneella kaudella kehittämistiimi on kokoontunut kerran. Kehittämistiimissä hahmoteltiin kehittämissuunnitelman lähtökohtia, tarkoitusta ja sisältöä. Kehittämistiimissä jatketaan ajankohtaisten asioiden lisäksi kehittämisen pysyvien rakenteiden pohdintaa. Aika Paikka Osallistujien määrä Haapajärvi 9 Kehittämispäiväkodin / asiakastyötä tekevän yksikön toiminta Päiväkoti Satakieli/ varhainen mediakasvatus - koko henkilökunnan (13) yhteinen mediapalaveri; mediakasvatuksen nykytila Satakielessä ja dokumentointi - mediakasvatuksen kehittämispäivä (12 hlöä) (8h); mediakonsultti Johanna Sommers-Piiroinen, mediakasvatuksen tavoitteiden ja sisältöjen tarkistamista osastokohtaisissa vanhempainilloissa ja vasu-keskusteluissa mediakasvatus esillä - mediakasvatuksen esittelytilaisuudet; työpaja Mediamufinssin koulutuksessa Kokkolassa, Jouni Hautakangas ja Timo Paananen, esittelyilta Haapajärven perhe- ja ryhmäperhepäivähoitajille, koko Satakielen henkilökunta järjestämisvastuussa, 11

12 mediakasvatus esitys ajankohtaisfoorumissa Kalajoella, Timo Paananen, Eija Tähtinen Mediakasvatus alustus koulun vanhempainillassa; Timo Paananen, Eija Siipola Knuutinpuhdon päiväkoti/ kasvatuskumppanuus ja vanhempien osallisuus - kasvatuskumppanuuskoulutus 3h/ilta; , (7 henkilöä), (7 hlöä), (6hlöä) - osastokohtaiset tavoitteiden ja toteutuneen toiminnan tarkistuspalaverit ja vuotiaiden ryhmässä kotikäynnit uusien perheiden luo (9 kotikäyntiä syyskauden aikana) - eskareiden ryhmässä vanhempien vierailut oman lapsen ryhmään (8 vierailua, 13 lasta ryhmässä) Asiakaslähtöinen arviointi Haastattelu Ajankohta Paikka Osallistujat Vanhemmat Pirttiranta Peltopuisto Nokela Työntekijät Pirttiranta Peltopuisto 9 15 Toteutunut koulutus Haapajärvi Kärsämäki Nivala Reisjärvi alue on ollut mukana seuraavissa Varhikseen liittyvissä koulutuksissa: Koulutus Huoli Puheeksi Marjut Parhiala Kasvatuskumppanuus kouluttaja- koulutus Kasvatuskumppanuuskoulutus, Sari Suhonen ja Marjut Parhiala Kasvatuskumppanuuskoulutus, Merja Rekilä ja Tuula Laitala Ajan-kohta ja laajuus (3 h) (2 h) (8 h) pv lokakuu helmikuu 2008 Paikka Osallistujat Rahoitus Reisijärvi Reisjärvi Oulu/Varhis 3 1 Nivala Varhis Varhis Nivalan kaupunki Varhis Nivala 12 Varhiksen ja Nivalan kaupungin 12

13 Ihmisarvolähtöinen voimaantumisen toimintakulttuuri Juha Siitonen kouluttamat kouluttajat, muista koulutuskul uista vastaa Nivalan kaupunki Nivala 92 Varhis Muu toiminta Alla olevaan taulukkoon on koottu muut kehittämis- ja yhteistyöpalaverit, joihin Nivala-Haapajärven alueen koordinaattori on osallistunut kuluneen vuosineljänneksen aikana. Kokoontumisten tarkoitus Pienet päivähoidossa -pedagoginen kahvila Pienet päivähoidossa -pedagoginen kahvila Vanhempainilta; alustus vanhempien osallisuudesta Opinnäytetyön ohjaus (mediakasvatus) Kasvatuskumppanuus -koulutuksen esittely Kärsämäen ph:n vanhemmille Varhiksen kytkeytyminen Kallion peruspalvelupiirin varhaiskasvatuksen kehittämistyöhön Aika ja kesto , 1,5 h , 1,5 h h h h ,5 h Osallistujat koordinaattorin lisäksi Ryhmiksen ja 0-3 vuotiaiden pk ryhmien henkilöstöä (8) Ryhmiksen ja 0-3 vuotiaiden pk ryhmien henkilöstöä (8) Kehittämipäiväkodin 3-5 vuotiaiden vanhemmat (15) Sosionomiopiskelija Niina Härmä Kärsämäen päivähoidon johtaja ja henkilöstöä (12), päiväkodin johtaja Sari Suhonen päivähoidon johtaja Marja Ranta-Nilkku 13

14 Liite 2. Varhiksen toiminta Kuusamossa Kehittämiskoordinaattori Kuusamon osa-aikaisena 1 kehittämiskoordinaattorina toimii KK Anu Määttä. Tällä ajanjaksolla kehittämiskoordinaattorin työssä ovat painottuneet seuraavat tehtäväkokonaisuudet: Asiakaslähtöisen Bikva-arvioinnin vieminen päättäjätasolle Kehittämissuunnitelman työstäminen Ajankohtaisfoorumin suunnittelu ja toteutus Osallistuminen alueellisen tason toimintaan (kehittämiskoordinaattorien verkosto, alueellinen kehittäjäverkosto) Osallistuminen kasvatuskumppanuus- kouluttajakoulutukseen ja paikallisen koulutuksen suunnittelu www-sivujen työstäminen Kevään 2008 toiminnan suunnittelu Kehittämistiimi Kuusamon kehittämistiimi aloitti toimintansa syksyllä Kehittämistiimin kokoonpano on pysynyt syyskauden ajan muuttumattomana. Kehittämistiimi on kokoontunut neljännen vuosineljänneksen aikana seuraavasti; Aika Paikka Osallistujien määrä arviointi- ja Kuusamo, neuvola Kuusamo, kaup.talo Kuusamo, Oivangin kehittämispalaveri lomakartano yht Seurakunnan edustajana Kuusamon kehittämistiimissä toimii Hilppa Lampilan vuorotteluvapaan ajan Satu Koski. Anna-Maija Puroilan vuorotteluvapaan ajan Posken edustajana kehittämistiimissä toimii Aira Vähärautio. Kehittämispäiväkodin / asiakastyötä tekevän yksikön toiminta - Kuusamon Varhis-hankkeessa asiakastyötä tekevä yksikkö on Kuusamon kaupungin varhaiskasvatus yhteistyössä neuvolan ja seurakunnan lapsityön kanssa - Kehittämisyksikön toiminnan painopisteitä tämän vuosineljänneksen aikana ovat olleet ajankohtaisfoorumin järjestelyt, kasvatuskumppanuuskoulutuksen 1 Kehittämiskoordinaattorin työaika on 50% KVTES:in mukaisesta toimistotyöajasta. 14

15 suunnittelu, varhaiskasvatuskerhotoiminnan suunnittelu ja bikva-arvioinnin tulosten kytkeminen v.2008 käyttösuunnitelmiin - varhaiskasvatuskerhotoimintaa suunnitteleva työryhmä kokoontuu seuraavan kerran tammikuussa - kasvatuskumppanuus-ajattelu on alkanut jalkautua Petäjäkankaan päiväkodilla lto Anja Niemen kasvatuskumppanuus kouluttajaksi kouluttautumisen myötä Asiakaslähtöinen arviointi - Bikva-arvioinnin haastattelut on toteutettu ajalla Oulun yliopiston varhaiskasvatuksen opiskelija työstää gradua, jossa aineistona Kuusamon alueen vanhempien bikva-haastatteluaineisto. - Syksyn 2007 aikana kehittämiskoordinaattori on osallistunut päättäjätason kokouksiin Bikva-arvioinnin osalta. Lisäksi samalla on esitelty Varhista päättäjille. - Bikvassa esille nousseet asiat ovat herättäneet suurta mielenkiintoa kaikilla prosessissa mukana olleilla tahoilla. Paikallisesti on todettu, että mallia voidaan hyödyntää tulevaisuudessa monin tavoin yhtenä kehittämistoiminnan tukirakenteena. Bikva-haastattelut Kuusamon alueella Ajankohta Perusturvalautakunta Seurakunnan kasvatusjohtokunta alkuvuonna 2008 Ajankohtaisfoorumit Syksyn 2007 ajankohtaisfoorumi pidettiin seurakuntatalolla. Foorumin pääteemana oli Arki lapsen kokemana, josta luennoi Taina Kyrönlampi-Kylmänen väitöstutkimuksensa pohjalta. Tapahtumaan liittyi myös eri toimijoiden esittelyistä muodostuvat pienoismessut. Tapahtuman ajaksi oli järjestetty lastenhoito tilaisuuteen osallistuvien perheiden lapsille. Tilaisuus koostui henkilöstön koulutuksesta sekä iltapäivän avoimesta foorumista. Ajankohtaisfoorumin osallistujamäärät: Aamupäivä/ henkilöstön koulutus varhaiskasvatus 98 neuvola 2 seurakunnan lapsityö 16 lapsiperheiden kotipalvelu 8 sosiaalityö 1 lähihoitajakoulutus 1 15

16 Iltapäivä/ avoin foorumi yleisölle koordinaattori ja luennoitsija yhteensä 128 henkilöä vanhempia, yhdistysten ja järjestöjen edustajia sekä päivähoidon, neuvolan ja seurakunnan edustajia yhteensä 30 henkilöä Toteutunut koulutus Kuusamon alueelta on osallistuttu seuraaviin kehittämistyötä tukeviin koulutuksiin: Kehittämiskoordinaattorin kouluttautuminen Kehittäjäkoulutus kehittämisyksiköid en toiminnan tueksi Muu koulutus Koulutus Kasvatuskumppanuuskouluttajakoulutus Solution focus basic Ratkaisukeskeinen työskentely (5op) Kehittämistiimin jäsen, päivähoidon johtaja Aini Naumanen lto Anja Niemi Kasvatuskumppanuuskouluttajakoulutus Ajankohta ja laajuus (8 h) ( , , ) (8 h) Paikka OAMK, Oulu Oulun yliopisto Poske OAMK, Oulu Rahoitus Varhis Varhis Varhis Varhis Suunnitteilla oleva kehittämiskoulutus - Alueelle suunnitellaan kasvatuskumppanuuskoulutusta, jonka tiimoilta on pidetty palaveri 5.12 ja suunnitelma on valmis - kouluttajapari on lisäksi työstänyt asiaa neljässä tapaamisessa syksyn aikana - päivähoidon ja neuvolan henkilöstölle on pidetty infotilaisuudet koulutukseen liittyen - ensimmäinen koulutusryhmä käynnistyy tammikuussa v.2008 Työkokoukset yhteistyötahojen kanssa Kehittämiskoordinaattori on osallistunut mukana olevien tahojen ja sidosryhmien työpaikkakokouksiin ja yhteistyöpalavereihin seuraavasti: Neuvola Kohderyhmä Tapaamisen aihe Aika ja kesto neuvolan tilannekatsaus, bikvapalaute, henkilöstö 1h Osallistujien määrä 13 16

17 Päivähoito Seurakunta Muut tahot päivähoidon esimiehet Kuusamon kotiäidit MLL:n perhekahvila Perheneuvola Lapsi- ja perhetyön erityistiimi kasvatuskumppanuuskoulutusinfo v.2008 suunnitelmat/ tavoitteet kehittämistyöhön kuulumiset, ajankohtaisfoorumiyhteistyö tutustumiskäynti, ajankoht.foorumista tiedottaminen/yhteistyö ,5h + puhelinkeskustelut ,5h ajankohtaisfoorumiyhteistyö bikva-palaute, Oulun Kimppa-toiminnan terveiset, sisältökeskustelu h 10äitiä + lapset 17

18 Liite 3. Varhiksen toiminta Raahen seudulla ja Kalajoella Kehittämiskoordinaattori Raahen seutu, Kalajoki alueen kehittämiskoordinaattorina toimii KM, lto Leena Oikkonen. Tällä ajanjaksolla kehittämiskoordinaattorin työssä ovat painottuneet seuraavat tehtäväkokonaisuudet: Varhiksen toiminnan esitteleminen alueen kuntien päivähoidon henkilöstöille ja päättäjille Asiakaslähtöisen arvioinnin toteuttamisen jatkaminen Pyhäjoella ja Kalajoella sekä prosessin aloittaminen Raahessa ja Siikajoella Kehittämispäiväkotien kehittämisteeman mukaisten koulutusten suunnittelu ja organisointi sekä kouluttajana toimiminen Ajankohtaisfoorumin järjestäminen Kalajoelle Osallistuminen kehittämistyötä tukevaan koulutukseen sekä kasvatuskumppanuuskouluttajakoulutukseen Osallistuminen alueellisen tason toimintaan (kehittämiskoordinaattorien verkosto, alueellinen kehittäjäverkosto) Kehittämistiimi Raahen seudun kehittämistiimiin kuuluvat seuraavat henkilöt: Perhepäivähoidon ohjaaja, päiväkodin johtaja Irmeli Pantcheva, Vihannin kunta Kehittämispäiväkodin edustaja, sosionomi, lh Maria Junttila, Vihannin kunta Päivähoidon ohjaaja Tuula Haapala, Kalajoen kaupunki Kehittämispäiväkodin edustaja, ELTO Marjut Suni-Nauha, Kalajoen kaupunki Varhaiskasvatuksen johtaja Sari Mällinen, Siikajoen kunta Päivähoidon johtaja Sirkka Kiilakoski, Raahen kaupunki Lasten päivähoidon ohjaaja Terttu Siljander, Pyhäjoen kunta Tutkija Hannakaarina Sarvela, POSKE Kehittämiskoordinaattori Leena Oikkonen Kehittämistiimi on kokoontunut seuraavasti; Paikka Aika Osallistujien määrä Kalajoki Raahe

19 Kehittämispäiväkodin / asiakastyötä tekevän yksikön toiminta Alueella on kaksi kehittämispäiväkotia: Mäntylän päiväkoti, Kalajoki yhteisiä kokoontumisia neljä kertaa kokoontumisissa asioina kehittämisteemaan liittyvän koulutuksen suunnittelu ja arjessa tapahtuvan kehittämisen suuntaisen toiminnan reflektoiva käsittely yhteistyöpalaveri muiden kuntouttavien tahojen kanssa, ns. lapsen hoitopolun suunnittelu , klo Mukana Puolukan päiväkodin henkilöstöä ja sosiaalitoimen edustaja sekä päivähoidon ohjaaja. Anu Kippola-Pääkkösen kanssa pidettiin suunnittelupalaveri ja sovittiin tapaaminen konsultaation aloittamiseksi kehittämistyön toimintaa sekä kehittämistyön dokumentointia ja esittelyä varten on hankittu valokuvauskamera, videokamera sekä kannettava tietokone Aamuruskon päiväkoti, Vihanti yhteisiä kokoontumisia kolme kertaa kokoontumisissa asioina kehittämisteeman tavoitteiden mukaisen toiminnan työstäminen kehittämistyön dokumentointia ja esittelyä varten hankittiin valokuvauskamera ja videokamera lisäksi järjestettiin vanhempainilta, , klo 18.30, jossa hanketta ja kehittämistyötä esiteltiin vanhemmille. Koordinaattori oli myös mukana. Tuula Honkasen kanssa pidettiin suunnittelupalaveri, jossa sovittiin kevään konsultaatiosta sekä koulutuksesta, , klo kaksi päivähoidon ohjaajan kanssa pidettyä palaveria Asiakaslähtöinen arviointi Arvioinnin menetelmänä käytetään Bikva- prosessiarviointi menetelmää. Prosessi on edennyt tällä neljänneksellä seuraavasti: Suunnittelu/Haastattelu Ajankohta Paikka Osallistujien määrä Kirkkokadun lastentalon , klo Kirkkokadun 19 henkilöstöpalaveri, Bikva-prosessin esittely ja suunnittelu lastentalo, Raahe Siikajoen PPH , klo Sateenkaaren 5 henkilöä vanhempien haastattelu Pyhäjoen PPHtyöntekijät, haastattelu , klo ryhmäperhepäiväkoti Kivitaskun päiväkoti, Pyhäjoki 8 henkilöä 19

20 Siikajoen ryhmäperhepäiväkotien työntekijöiden haastattelu Pyhäjoen ryhmäperhepäiväkotien työntekijöiden haastattelu Ruukin päiväkodin vanhempien haastattelu Siikajoen PPHtyöntekijät, haastattelu Ruukin päiväkodin henkilöstö, Siikajoki Raahen päivähoidon vanhempien haastattelu klo , klo , klo , klo , klo , klo Ryhmäperhepäiväkoti Katajisto, Siikajoki Kivitaskun päiväkoti, Pyhäjoki Ruukin päiväkoti, Siikajoki Ruukin päiväkoti, Siikajoki Ruukin päiväkoti, Siikajoki Kirkkokadun lastentalo, Raahe 8 henkilöä 7 henkilöä 4 henkilöä 10 henkilöä 2 henkilöä 2 henkilöä Toteutunut koulutus Raahen seutu, Kalajoki - alue on ollut mukana seuraavissa Varhikseen liittyvissä koulutuksissa: Osallistujat Koulutus Ajankohta ja laajuus Neljä henkilöä alueelta Kasvatuskumppanuuskouluttaja koulutus (8 h) Raahe-Vihanti/12 Raahe 9 Vihanti 3 Kehittämiskoordinaattori Kasvatuskumppanuuskouluttaja- koulutus Kehittämiskoordinaattori Solution focusratkaisukeskeinen työskentelytapa - koulutus Vihanti/12 henkilöä Kasvatuskumppanuuskoulutus Kasvatuskumppanuuskoulutus Siikajoki/12 henkilöä Kasvatuskumppanuuskoulutus Kasvatuskumppanuuskoulutus (8 h) , Paikka Oulu, Poske Oulu, Poske Oulu, Oulun yliopisto Uhtuank antti Siikajoe n kunnanv irasto P- Pohjan maan Kesäyli Rahoitus VARHIS, osittain Vihannin kunta VARHIS VARHIS VARHIS VARHIS 20

21 Kalajoki - Pyhäjoki / 23 henkilöä Mäntylän päiväkodista elto ja lh Raahe, Vihanti, Siikajoki / 15 henkilöä Tenavatohellusta ja vekaravipellystä- koulutus Askeleittain-koulutus Draama ja nukketeatteri kasvatuksessa ja ohjauksesssa ja klo ja klo , klo , klo 9-12 opisto, Raahen toimipis te Mäntylä n päiväkot i, Kalajoki Kalajoe n kristillin en opisto, sali Helsinki Vihanti, Ukonka ntti VARHIS VARHIS, materiaal in Kalajoen kaupunki VARHIS Muu toiminta Ajanjaksolla kehittämiskoordinaattori on osallistunut seuraaviin yhteistyö- ja suunnittelupalavereihin sekä seminaareihin ja tapahtumiin; Paikkakunta Ajankohta Teema tai osallistujat Oulu Solution fokus-koulutuksen vertaistapaaminen Vihanti Kasvatuskumppanuuskoulutuksen suunnittelua ja materiaalin valmistelua, päivähoidon ohjaaja Raahe Kasvatuskumppanuuskoulutuksen suunnittelupalaveri Pirjo Honkalan kanssa Vihanti, puh.pal Konsultaation ja koulutuksen suunnittelua Tuula Honkasen kanssa Raahe Kasvatuskumppanuuskoulutuksen valmistelu ja suunnittelu Pirjo Honkasen kanssa Kalajoki Ajankohtaisfoorumi 21

22 Oulu Solution fokus-koulutuksen vertaistapaaminen Seinäjoki Voske-verkostotapaaminen Kalajoki Lapsen hoitopolku - yhteistyö palaveri sosiaalitoimen ja päivähoidon kanssa Vihanti Suunnittelupalaveri, päivähoidon ohjaaja Liite 4. Varhiksen toiminta Oulu Ylikiiminki -alueella Oulu-Ylikiiminki alueen osa-aikaisena 2 kehittämiskoordinaattorina toimii syksystä 2006 Oulun kaupungin/ Posken perhetyön suunnittelija Marja Hiitola-Moilanen. Kehittämistiimi Kehittämistiimi ei ole kokoontunut tämän vuosineljänneksen aikana. Seuraava tapaaminen on sovittu Kehittämispäiväkodin toiminta Kehittämispäiväkodissa toteutetaan kehittämisteeman mukaisesti omahoitajatyötapaa. Päivähoidon aloitukseen on edelleen kiinnitetty työtavan mukaisesti erityistä huomiota. Vanhempia on kannustettu tutustumaan lapsen omahoitajaan ja päiväkotiin ilman lasta ennen varsinaista perehdytysaikaa. Osalle vanhemmista tämä on ollutkin mahdollista. Ennen päiväkotihoidon alkamista kaikki vanhemmat olivat lapsensa kanssa perehtymisjaksolla päiväkodissa. Perehtymisaika oli keskimäärin 4 5 pv. ennen kuin lapsi jäi päiväkotiin omahoitajan hoitoon ilman vanhempaa. Välkkylän päiväkodin henkilöstön työnohjaus jatkuu syksyn 2007 kolmen viikon välein. Välkkylän kehittämispäiväkoti ja vertaispäiväkoti Taskila ovat verkostoituneet ja tekevät vertaiskäyntejä sekä konsultoivat toisiaan. Ammattikorkeakoulun opiskelija Tiina Koskenkorva on työstänyt opinnäytetyötään liittyen omahoitajuuteen. Tutkimuksen kohteena ovat vanhempien kokemukset omahoitajatyötavasta. Ammattikorkeakouluopiskelijat Niina Saukkola ja Essi Kauppinen aloittavat opinnäytetyön tekemisen tekemällä esitteen omahoitajuudesta. 2 Kehittämiskoordinaattorin työaika on 50% KVTES:in mukaisesta toimistotyöajasta. 22

23 Asiakaslähtöinen arviointi Asiakkaiden ja vanhempien tulosten käsittely vanhempainillassa: Esimies ja päättäjätason keskustelu toteutuu palvelujohtajan ja palvelupäälliköiden kesken seuraavassa kehittämistiimin kokouksessa Toteutunut koulutus Oulu- Ylikiiminki on ollut mukana seuraavissa Varhiksen koulutuksissa: Kehittämiskoordinaattorin kouluttaminen Kehittämiskoordinaattorin alueella järjestämä koulutus Koulutus Kehittäjäkoulutus kehittämisyksiköiden toiminnan tueksi Omahoitajuus yli 3- ryhmässä Tarja Lund, 77 osallistujaa Oulusta ja Oulun ympäristökunnista Ajankohta ja laajuus Paikka Rahoitus , Oulu Varhis Oulu Varhis S 805 maksaa luennoitsijan palkkiot Muu toiminta - Vertaispäiväkotien uusien johtajien tapaaminen Mauno Niskanen, Maarit Palanne, kehittämiskoordinaattori - Kehittämispäiväkotien koulutuspäivä Keltojen työkokous omahoitajuus työtapana Oulun keltot 5 hlöä ja kehittämiskoordinaattori - Vertaispäiväkotien vertaistapaamiset ja työnohjaukset jatkuvat - Palaveri kehittämispäiväkodissa, Välkkylässä Raportointi 4 hlöä ja kehittämiskoordinaattori - Työnohjaajien konsultaatio Tarja Lund Työnohjaajat 5 hlöä ja kehittämiskoordinaattori - Omahoitajuus yli 3- ryhmässä Tarja Lund Kehittämispäiväkodin ja vertaispäiväkotien henkilöstö, työnohjaajat ja kehittämiskoordinaattori yht. 77 osallistujaa info Oulun päiväkodin johtajille (ei toteutunut sairastumisen vuoksi) - Vertaispäiväkotien tapaaminen (ei toteutunut sairastumisen vuoksi) työnohjaajien verkostopalaveri (ei toteutunut sairastumisen vuoksi) 23

Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö - OLH-2006-00978/So-612

Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö - OLH-2006-00978/So-612 Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö - OLH-2006-00978/So-612 hanke Selvitys hankkeen etenemisestä 1/2008 1.1.2008-31.3.2008 1 Hankkeen tavoitteet Hankesuunnittelun arvolähtökohtana ja perusmotiivina on

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö - OLH-2006-00978/So-612

Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö - OLH-2006-00978/So-612 Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö - OLH-2006-00978/So-612 hanke Selvitys hankkeen etenemisestä 2/2007 1.4.2007-30.6.2007 1 Hankkeen tavoitteet Hankesuunnittelun arvolähtökohtana ja perusmotiivina on

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa: Lasten ja perheiden palvelut - varhaiskasvatus

Pohjois-Pohjanmaa: Lasten ja perheiden palvelut - varhaiskasvatus Pohjois-Pohjanmaa: Lasten ja perheiden palvelut - varhaiskasvatus Jaosjohtaja Eeva-Liisa Kronqvist, Oulun yliopisto, varhaiskasvatuksen koulutus Kehittämiskoordinaattori Anu Määttä, Kuusamon kaupunki Aloitusseminaari

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö - OLH /So-612

Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö - OLH /So-612 Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö - OLH-2006-00978/So-612 hanke Selvitys hankkeen etenemisestä 3/2007 1.7.2007-30.9.2007 1 Hankkeen tavoitteet Hankesuunnittelun arvolähtökohtana ja perusmotiivina on

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö -hanke OLH /So-612 Selvitys hankkeen etenemisestä 1/

Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö -hanke OLH /So-612 Selvitys hankkeen etenemisestä 1/ Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö -hanke OLH-2006-00978/So-612 Selvitys hankkeen etenemisestä 1/2007 1.1.2007-31.3.2007 1 Hankkeen tavoitteet Hankesuunnittelun arvolähtökohtana ja perusmotiivina on

Lisätiedot

Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä

Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste 2 hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 7.2.2013 Aini Naumanen/Mirva Martin/Saara

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke 1 PaKaste työseminaarit - osahankkeiden kesken tiivistä yhteistyötä 2 Koillismaa: Kuusamo, Posio, Taivalkoski Peruspalvelukuntayhtymä Kallio: Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska Peruspalvelukuntayhtymä

Lisätiedot

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen Haapajärvi on alueen suurin kaupunki 7714 väestömäärällään. Pyhäjärvellä asukkaita on 6001, Reisjärvellä 3020 ja Kärsämäellä 2918. Yhteensä Selänne palvelee 19 653 asukasta( Tilastokeskus 2009) Päivähoidossa

Lisätiedot

Ohjausryhmä

Ohjausryhmä Ohjausryhmä 24.1.2013 Taustaa Toiminta seurantajaksolla 1.5.-31.12.2012 Aira Vähärautio 1 Taustaa Lapsen hyvä arki 2-hankkeessa kehitetään varhaiskasvatusikäisten lasten ja perheiden palveluita (päivähoito,

Lisätiedot

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa?

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Varhiksen alueellinen kehittäjäverkosto Poske 22.4.2008 Arja Honkakoski Esityksen sisältö 1 Miten kehittämistoiminnan rakenteet ja sisältö ovat muotoutuneet 2000

Lisätiedot

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen

Moniammatillinen kumppanuus ja uusien toimintamallien kehittäminen Haapajärvi on alueen suurin kaupunki 7714 väestömäärällään. Pyhäjärvellä asukkaita on 6001, Reisjärvellä 3020 ja Kärsämäellä 2918. Yhteensä Selänne palvelee 19 653 asukasta( Tilastokeskus 2009) Päivähoidossa

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelmat arjen käytännöiksi

Varhaiskasvatussuunnitelmat arjen käytännöiksi Varhaiskasvatussuunnitelmat arjen käytännöiksi -Esimerkkinä Kallion Vasu ja Arjen käytäntöjen opas - prosessit Lapsen hyvä arki - osahanke 8.6.2011 Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke 1. Toimijalähtöisyys

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne PaKaste Pohjois-Pohjanmaa Lapsen hyvä arki Kallion kehittämistiimi Selänteen kehittämistiimi Kuusamo-Posio- Taivalkoski kehittämistiimi Varhaiskasvatuksen työryhmä Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke 1 2 Koillismaa: Kuusamo, Posio, Taivalkoski Peruspalvelukuntayhtymä Kallio: Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska Peruspalvelukuntayhtymä Selänne: Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi, Reisjärvi Kuntatoimijoiden

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 9.9.2013 Kirsi Anttila / Saara

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikköhanke Varhis 2006-2008

Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikköhanke Varhis 2006-2008 Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikköhanke Varhis 2006-2008?? Marja Hiitola-Moilanen, Anu Määttä, Leena Oikkonen, Marjut Parhiala, Hannakaarina Sarvela, Aira Vähärautio Marja Hiitola-Moilanen, Anu Määttä,

Lisätiedot

VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA. TORSTAINA 6.5.2010 Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1

VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA. TORSTAINA 6.5.2010 Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1 VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 2010 RAKENNETAAN LAPSEN HYVÄÄ ARKEA TORSTAINA 6.5.2010 Oulun yliopisto, Saalastinsali Pentti Kaiterankatu 1 YHTEISTYÖKUMPPANIT SEKÄ VARHAISKASVATUSPÄIVIEN SUUNNITTELURYHMÄ

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke 1 Koillismaa: Kuusamo, Posio, Taivalkoski Peruspalvelukuntayhtymä Kallio: Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska Peruspalvelukuntayhtymä Selänne: Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi, Reisjärvi Kuntatoimijoiden

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke 1 2 Koillismaa: Kuusamo, Posio, Taivalkoski Peruspalvelukuntayhtymä Kallio: Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska Peruspalvelukuntayhtymä Selänne: Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi, Reisjärvi Kuntatoimijoiden

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki 2-hanke Päätösseminaari 31.8.2013 Hanketyön toteutus Tulokset Arviointi. 9.9.2013 Aira Vähärautio 1

Lapsen hyvä arki 2-hanke Päätösseminaari 31.8.2013 Hanketyön toteutus Tulokset Arviointi. 9.9.2013 Aira Vähärautio 1 Lapsen hyvä arki 2-hanke Päätösseminaari 31.8.2013 Hanketyön toteutus Tulokset Arviointi 9.9.2013 Aira Vähärautio 1 PaKaste II hankekokonaisuus 2011-2013 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä

MUISTIO klo Aluetiimin palaveri Sodankylässä MUISTIO 18.1.2008 klo.9.30-11.30 Aluetiimin palaveri Sodankylässä Läsnä: Puheenjohtaja: Maarit Kairala Inga Mukku Raija Pöyliö Arja Ojuva Sinikka Savukoski Tarja Niittymäki Riitta Nordberg Pirkko Maranen

Lisätiedot

Mihin on kadonnut vuorovaikutus väliltämme?

Mihin on kadonnut vuorovaikutus väliltämme? Edellisten ajankohtaisfoorumien palautteista: *Moniammatillinen työryhmä olisi tarpeellinen *Aikaa vaihtaa arjen kuulumisia *Käytännönläheistä problematiikkaa kaivataan, yhteisiä asioita, mitä oikeasti

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke

Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke 1 2 Koillismaa: Kuusamo, Posio, Taivalkoski Peruspalvelukuntayhtymä Kallio: Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska Peruspalvelukuntayhtymä Selänne: Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi, Reisjärvi Kuntatoimijoiden

Lisätiedot

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) Oppilaitos- ja opinnäyteyhteistyö

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) Oppilaitos- ja opinnäyteyhteistyö Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) Oppilaitos- ja opinnäyteyhteistyö Alueellinen kehittäjäverkosto 30.8.2011 Anu Määttä, kehittämiskoordinaattori Oulun Diakoniaopisto/Liisa Ukkola,

Lisätiedot

Airi Martikainen Lapsi- ja perhetoiminnan järjestökoordinaattori. LAPE - Mitä ihmettä?

Airi Martikainen Lapsi- ja perhetoiminnan järjestökoordinaattori. LAPE - Mitä ihmettä? 24.2.2018 Airi Martikainen Lapsi- ja perhetoiminnan järjestökoordinaattori LAPE - Mitä ihmettä? LAPE-tietoisku LAPE-muutosohjelman valtakunnallinen toimeenpano Kehittämiskokonaisuudet Ydinviestit Toimiva

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelmien päivitystyö Kuusamossa

Varhaiskasvatussuunnitelmien päivitystyö Kuusamossa Varhaiskasvatussuunnitelmien päivitystyö Kuusamossa Ajankohtaisfoorumi 14.4.2011 Anu Määttä Taustaa Tarve vasujen päivittämiselle, mm. kasvatuskumppanuuskoulutuksen myötä olemassa olevat lomakkeet eivät

Lisätiedot

Haapajärvi, Pyhäjärvi, Reisjärvi ja Kärsämäki. Ylivieska, Nivala, Sievi ja Alavieska

Haapajärvi, Pyhäjärvi, Reisjärvi ja Kärsämäki. Ylivieska, Nivala, Sievi ja Alavieska Haapajärvi, Pyhäjärvi, Reisjärvi ja Kärsämäki Ylivieska, Nivala, Sievi ja Alavieska Kehittämisalueella on yhteensä 52 731 asukasta, kaikkiaan 0-6 vuotiaita alueella on 5291. Prosentuaalisesti alle 6 vuotiaita

Lisätiedot

VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö

VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö Helsingin kaupungin aineistopankki /Comma Image Oy VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö Saila Nevanen, 1 Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen yhteinen kehittäminen

Lisätiedot

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki- hanke

Lapsen hyvä arki- hanke Lapsen hyvä arki- hanke 1.3.2009-31.10.2011 Pohjoisen alueen Kaste - PaKaste Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut - kehittämisrakenne ja toimintamalli hankekokonaisuuden osahanke Pohjoisen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki- hanke

Lapsen hyvä arki- hanke Lapsen hyvä arki- hanke 1.3.2009-31.10.2011 Pohjoisen alueen Kaste - PaKaste Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut - kehittämisrakenne ja toimintamalli hankekokonaisuuden osahanke Pohjoisen

Lisätiedot

Katsaus Lapsen hyvä arki2-hankkeen Koillismaan alueen kehittämisprosesseihin

Katsaus Lapsen hyvä arki2-hankkeen Koillismaan alueen kehittämisprosesseihin Katsaus Lapsen hyvä arki2-hankkeen Koillismaan alueen kehittämisprosesseihin KUUSAMO Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun kehittäjäryhmä Kehittäjäryhmän jäsenet ovat varhaiskasvatuksen, lastensuojelun

Lisätiedot

Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä

Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Kuusamon lastensuojelun ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kehittämässä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013) PaKaste 2 hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke 9.9.2013 Soile Suorajärvi/ Mirva Martin/

Lisätiedot

TIEDOTUS- JA VIESTINTÄSUUNNITELMA

TIEDOTUS- JA VIESTINTÄSUUNNITELMA ARVO hankkeen tiedottaminen tukee hankkeen tavoitteiden saavuttamista. Tiedottamisen lähtökohtana on läpinäkyvyys. Hankkeeseen liittyvän tiedotuksen tavoitteena on: edesauttaa hankkeen toteutumista lisätä

Lisätiedot

LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE

LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE LAPSEN HYVÄ ARKI-HANKE 1.3.2009-31.10.2011 Lasten ja perheiden tukeminen heidän kehitysympäristöissään Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut - kehittämisrakenne ja toimintamalli hankekokonaisuuden

Lisätiedot

Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013

Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013 Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013 Taustaa Suomen kuntaliiton lapsipoliittinen ohjelma Eläköön lapset lapsipolitiikan suunta (2000) suosituksena jokaiselle kunnalle

Lisätiedot

PPKY Selänteen kehittämissuunnitelma

PPKY Selänteen kehittämissuunnitelma PPKY Selänteen kehittämissuunnitelma Peruspalvelukuntayhtymä Selänne Peruspalvelukuntayhtymä Selänne on Haapajärven ja Pyhäjärven kaupunkien ja Kärsämäen ja Reisjärven kuntien yhteinen kuntayhtymä, jonka

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK - käytännön, koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyön areenana Vammaispalvelujen

Lisätiedot

I Mitä tapahtuu Arvokas elämä -hankkeessa keväällä 2012

I Mitä tapahtuu Arvokas elämä -hankkeessa keväällä 2012 1 I Mitä tapahtuu Arvokas elämä -hankkeessa keväällä 2012 Lapsen ja perheen palvelut lähipalveluina (tavoite 1): 1) Vammainen lapsi ja perhe palveluissa Jyväskylä: Jyväskylän prosessiohjaus päättynyt:

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO

PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO Kehittämishankkeeseen osallistuvat Helsingin, Espoon ja Vantaan koulupsykologit ja koulukuraattorit. Koordinoiva kaupunki on Vantaa. Ohjausryhmä: Vantaa

Lisätiedot

TAITAJA2016, Seinäjoki Lajivastaavakoulutus 2014-2016

TAITAJA2016, Seinäjoki Lajivastaavakoulutus 2014-2016 TAITAJA2016, Seinäjoki Lajivastaavakoulutus 2014-2016 1 Aloitus ja sitoutuminen lajivastaavan tehtävään Opintojakso 1 21.3.14 Lajivastaavakoulutuksen 1. lähipäivä (Seinäjoki) 3.9.14 Valtakunnallinen 1.

Lisätiedot

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus. Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus. Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä Taustaa: Uusi neuvola-asetus 1.7.2009: kunnan on järjestettävä 4 vuoden ikäiselle lapselle

Lisätiedot

KK! Toimintasuunnitelma v. 2011

KK! Toimintasuunnitelma v. 2011 KK! Toimintasuunnitelma v. 2011 1) Romanien koulutuksen ja työllistymisen toimijaverkosto Tavoite: Verkoston toiminnan edelleen kehittäminen sekä laajentaminen Tiivis yhteistyö eri tahojen välillä eri

Lisätiedot

ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM

ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM TERVETULOA! Ohjelma: sivu 1/2 Klo 10.00 10.10 Päivän avaus Heidi Gerdt, erikoissuunnittelija

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Projekti 1.9.2009-31.10.2011 Tavoitteet: 1. Perhettä voidaan tukea psykososiaalisissa ongelmissa lähellä ja nopeasti 2. Neuvolan palveluvalikko laajenee ja työskentely

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VIESTINTÄSUUNNITELMA SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VÄLI-SUOMEN SOS-HANKE 2011-2013 Kuva Niina Raja-aho Päivi Krook Maarit Pasto SOS-HANKE JA SEN TAVOITTEET SOS Syrjäytyneestä osalliseksi

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

KASPERI II Ajankohtaisia kuulumisia KASPERI II hankejohdolta. Ohjausryhmän kokous Seija Junno & Ulriika Kannas-Honkaniemi

KASPERI II Ajankohtaisia kuulumisia KASPERI II hankejohdolta. Ohjausryhmän kokous Seija Junno & Ulriika Kannas-Honkaniemi KASPERI II 2011-2013 Ajankohtaisia kuulumisia KASPERI II hankejohdolta Ohjausryhmän kokous 4.12.2012 Seija Junno & Ulriika Kannas-Honkaniemi Projektijohtaja Juha Luomala siirtyi 12.11.2012 alkaen Päijät-Hämeen

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi

Lisätiedot

Kirjallisuuslista. Lapin yliopisto ja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Kirjallisuuslista. Lapin yliopisto ja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Kirjallisuuslista Lapin yliopisto ja Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus 2012 Pohjola Anneli, Kemppainen Tarja & Väyrynen Sanna (toim.) 2012. Sosiaalityön vaikuttavuus. Lapin yo-kustannus. Anneli

Lisätiedot

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala 24.1.2008

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala 24.1.2008 Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke Projektipäällikkö / tutkija Maarit Kairala 24.1.2008 maarit.kairala@poskelappi.fi 1 Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö Seudullisuus LUOVAKE

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki 2-hanke Päätösseminaari Hanketyön toteutus Tulokset Arviointi Aira Vähärautio 1

Lapsen hyvä arki 2-hanke Päätösseminaari Hanketyön toteutus Tulokset Arviointi Aira Vähärautio 1 Lapsen hyvä arki 2-hanke Päätösseminaari 31.8.2013 Hanketyön toteutus Tulokset Arviointi 9.9.2013 Aira Vähärautio 1 PaKaste II hankekokonaisuus 2011-2013 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

VASUTYÖN PROSESSI JA SEN JOHTAMINEN SOTKAMOSSA. Päiväkodinjohtaja, KM, LTO Annikki Hakkarainen. sekä Sotkamon varhaiskasvatuksen laaturyhmä

VASUTYÖN PROSESSI JA SEN JOHTAMINEN SOTKAMOSSA. Päiväkodinjohtaja, KM, LTO Annikki Hakkarainen. sekä Sotkamon varhaiskasvatuksen laaturyhmä VASUTYÖN PROSESSI JA SEN JOHTAMINEN SOTKAMOSSA Johtajuusfoorumi 9.5.2017 Lappeenranta Päiväkodinjohtaja, KM, LTO Annikki Hakkarainen sekä Sotkamon varhaiskasvatuksen laaturyhmä VARHAISKASVATUS SOTKAMOSSA

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA VIESTINTÄSUUNNITELMA Hankekunnat Henkilöstö Asiakkaat Järjestöt AVI STM Aikuissosiaalityön eri toimijat THL Sosiaalialan osaamiskeskukset SOS II -HANKE SOS II Sosiaalisesti osalliseksi sosiaalityöllä hanke

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

Paikalla Juha Fränti Oulun kaupunki Auvo Kilpeläinen Rovaniemen kaupunki Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä

Paikalla Juha Fränti Oulun kaupunki Auvo Kilpeläinen Rovaniemen kaupunki Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 19.2.2009 POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUKSEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS Aika torstai 19.2.2009 klo 13.00 15.00 Paikka Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö, Oulun seudun ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä

Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Varhaiskasvatusta kehittämässä Lapsen hyvä arki 2-hankkeen kehittämisyksiköissä Lapsen hyvä arki 2 hanke (2011-2013)PaKaste hankekokonaisuus Pohjois-Pohjanmaan osahanke Kirsi Anttila / Saara Autio 1 Päätavoitteena

Lisätiedot

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011

MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 MUUTOKSESSA MUKANA - Maahanmuuttajien ja valtaväestön aikuiskoulutus- ja työharjoitteluhanke 8.9.2008 31.1.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden nostaminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Sastamalan kaupunki Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjut Vuokko Tampere 24.3.2017 4.4.2017 2 Vasu työ Ensin Ohjausryhmä - varhaiskasvatuksen päällikkö - varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA VUOSISUUNNITELMA 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Metsätähti RYHMIEN NIMET: Kissankellot (1-3v.) ja Päivänkakkarat (3-5v.) LASTEN MÄÄRÄ: 33 paikkaa (kuluvana toimintavuotena 38 lasta) Päiväkodin aukioloaika

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke www.sosiaalikollega.fi www.poske.fi

Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke www.sosiaalikollega.fi www.poske.fi Lapin seniori- ja vanhustyön kehittämisyksikkö hanke www.sosiaalikollega.fi www.poske.fi maarit.kairala@poskelappi.fi 1 Hankkeen alueiden tavoitteet: LUOVAKE: Enontekiö, Kittilä, Kolari ja Muonio ROVAKE:

Lisätiedot

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ

LASTEN LUKUMÄÄRÄ RYHMÄSSÄ: 17 VARHAISKASVATUKSEN HENKILÖSTÖ VARHAISKASVATUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA Lukuvuosi 2018-2019 PÄIVÄKODIN NIMI: Satulehto VARHAIKASVATUSRYHMÄN NIMI: Vekkula 1-5 vuotiaat KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN Tulevaisuuslautakunta hyväksynyt Pvm. LASTEN

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA. Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä

LAUKAAN KUNTA. Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä LAUKAAN KUNTA Varhaiskasvatussuunnitelma Maria Kankkio Vs. erityispäivähoidon ohjaaja, Vasu-työryhmän vetäjä Prosessin aloitus varhaiskasvatuksen johtoryhmässä helmikuussa 2016 Vasu-työryhmän perustaminen

Lisätiedot

Perheet Keskiöön! Perheet keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke

Perheet Keskiöön! Perheet keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke Perheet keskiöön! Lape-info 28.2.2019 Järjestöagentti Matti Virtasalo Perheet Keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke 2018 2020. 1 70 järjestön yhteisen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö Varhiksen arviointiraportti. Pirjo Oinas

Pohjois-Pohjanmaan varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö Varhiksen arviointiraportti. Pirjo Oinas Pohjois-Pohjanmaan varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö Varhiksen arviointiraportti Pirjo Oinas POHJOIS POHJANMAAN VARHAISKASVATUKSEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VARHIKSEN ARVIOINTIRAPORTTI Pirjo Oinas Lapin yliopisto

Lisätiedot

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI PÖYTÄKIRJA 26.5.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani

Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena. Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani Erityispalvelut neuvolatyöntekijöiden tukena Valtakunnalliset neuvolapäivät Paasitorni 17-18.10. 2012 Kristiina Knuutinen, Tiina Koskinen, Kajaani TUKEVA Kainuun osahanke Maarit Rusanen Sirpa Huusko Kristiina

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki 2-hankkeen Koillismaan alueen kehittämisprosessit ja tulokset

Lapsen hyvä arki 2-hankkeen Koillismaan alueen kehittämisprosessit ja tulokset Lapsen hyvä arki 2-hankkeen Koillismaan alueen kehittämisprosessit ja tulokset KUUSAMON VARHAISKASVATUKSEN JA LASTENSUOJELUN KEHITTÄMINEN Kehittämisen tarve nähtiin varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun

Lisätiedot

Oulun seudun nuorten osallistamistoimenpiteet osana Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittista työtä

Oulun seudun nuorten osallistamistoimenpiteet osana Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittista työtä Oulun seudun nuorten osallistamistoimenpiteet osana Oulun seudun lapsi- ja nuorisopoliittista työtä 1.1. 30.4.2013 Loppuraportti Sivistys- ja kulttuuripalvelut Asiantuntijapalveluiden kehittämisyksikkö

Lisätiedot

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA kevät 2013 Hyvä lukija Olemme koonneet tähän vihkoseen kevään 2013 toimintaa. Kevään aikana mm. hankkeen

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10.

KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10. KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10.2009 Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom Hankkeen

Lisätiedot

VARHAISTA TUKEA JA KUMPPANUUTTA. Pohjoisen alueen Kaste (PaKaste II) hankekokonaisuuden Pohjois-Pohjanmaan osahanke

VARHAISTA TUKEA JA KUMPPANUUTTA. Pohjoisen alueen Kaste (PaKaste II) hankekokonaisuuden Pohjois-Pohjanmaan osahanke VARHAISTA TUKEA JA KUMPPANUUTTA Pohjoisen alueen Kaste (PaKaste II) hankekokonaisuuden Pohjois-Pohjanmaan osahanke Lapsen hyvä arki 2-hanke 2011-2013 VARHAISTA TUKEA JA KUMPPANUUTTA Pohjoisen alueen Kaste

Lisätiedot

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke

SyTy -kokonaisuus. Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke SyTy -kokonaisuus Projektipäällikkö Nanna Miettunen /SyTy-hanke 16.4.2019 SyTy-hanke: Lastensuojelun systeemisen toimintamallin levittäminen ja juurruttaminen Koordinaattorit THL/SyTytiimi Työpajat Projektiryhmät

Lisätiedot

Kontiolahden varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma

Kontiolahden varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma Kontiolahden varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 2017-2018 Opetushallitus määräsi 18.10.2016 uusista varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 1.8.2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain mukaisesti. Joensuun

Lisätiedot

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Oulu Oulu 1.11.2016 TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Tuloskortti 2016 Tutkimustietoon perustuva yhteenveto suomalaisten lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisestä eri yhteyksissä.

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

LIIKUNTAKOORDINAATTORITOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA VAKIINNUTTAMINEN TURUN VARHAISKASVATUKSESSA

LIIKUNTAKOORDINAATTORITOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA VAKIINNUTTAMINEN TURUN VARHAISKASVATUKSESSA LIIKUNTAKOORDINAATTORITOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA VAKIINNUTTAMINEN TURUN VARHAISKASVATUKSESSA LIIKKUMISEN TUKI RAKENTEISIIN - RAKENTEET LIIKKUVIKSI Turun Ammattikorkeakoulu 2018 Sosiaaliala, Sosionomi (ylempi

Lisätiedot

Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016

Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016 Onnistunut työ tekee hyvää: Akaan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palvelujen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämishanke 2014-2016 Akaa kaupunki ja Sirkka Rousu/Pystymetsä Oy 2015 1 Tarve FAKTAT

Lisätiedot

kasvatuskumppanuuden kehittämisryhmän kokoontuminen klo HYVINKÄÄ

kasvatuskumppanuuden kehittämisryhmän kokoontuminen klo HYVINKÄÄ Osallisuuden ja kasvatuskumppanuuden kehittämisryhmän kokoontuminen 4.11.2008 klo 13 15.30 HYVINKÄÄ LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN LAPSUUDEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMISYKSIKKÖ-HANKKEEN 2007-2009 TAVOITTEIDEN TÄSMENTYMINEN

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki- hanke Kehittämissuunnitelma / Koillismaa Kuusamo - Posio - Taivalkoski Anu Määttä 13.9.2010/päivitys

Lapsen hyvä arki- hanke Kehittämissuunnitelma / Koillismaa Kuusamo - Posio - Taivalkoski Anu Määttä 13.9.2010/päivitys Lapsen hyvä arki - Pohjois-Pohjanmaan osahanke Lapsen hyvä arki- hanke Kehittämissuunnitelma / Koillismaa Kuusamo - Posio - Taivalkoski Anu Määttä 13.9.2010/päivitys Pohjoisen alueen Kaste - PaKaste Pohjois-Suomen

Lisätiedot

KUTSU. Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY

KUTSU. Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY Lappi KUTSU Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 (NUPO) -projekti kutsuu kuntien opetus-, nuoriso-, sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

KOKO RUSSIA. Yrityskehittäjien valtakunnallinen Venäjä-verkosto

KOKO RUSSIA. Yrityskehittäjien valtakunnallinen Venäjä-verkosto 29.11.2010 KOKO RUSSIA Yrityskehittäjien valtakunnallinen Venäjä-verkosto KOKO, alueellinen koheesio- ja kilpailukykyohjelma, on Työ- ja elinkeinoministeriön koordinoima alueiden kilpailukyvyn edistämiseen

Lisätiedot

Yhteenveto alueellisen ravitsemusterveyden edistämisen työryhmän tapaamisesta

Yhteenveto alueellisen ravitsemusterveyden edistämisen työryhmän tapaamisesta Yhteenveto alueellisen ravitsemusterveyden edistämisen työryhmän tapaamisesta 3.12.2018 Osallistujat: Sari Räisänen, Mari Viiru, Terhi Kylä-Sipilä, Sari Haverinen, Keijo Kylänpää, Mikko Lavonius, Heli

Lisätiedot

OULUN SEUDUN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖ. Lastensuojelun asiakasperheiden palveluiden kehittäminen ja laadun parantaminen

OULUN SEUDUN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖ. Lastensuojelun asiakasperheiden palveluiden kehittäminen ja laadun parantaminen OULUN SEUDUN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖ Lastensuojelun asiakasperheiden palveluiden kehittäminen ja laadun parantaminen Lastensuojelun kehittämisyksikön tarkoitus Lastensuojelupalveluiden seudullinen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli hankkeen neuvottelukunnan kokous 3/2010

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli hankkeen neuvottelukunnan kokous 3/2010 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ ESITYSLISTA Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 19.10.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

POPmaakunta Asialista 1 (5)

POPmaakunta Asialista 1 (5) POPmaakunta Asialista 1 (5) Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus, henkilöstötyöryhmä Aika: 18.1.2017 klo: 9.00-12.00 Paikka: OYS, luentosali 1 (sisäänkäynti B1, 2. krs) Läsnä: Juha Jääskeläinen Eija Ahola

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

Maakunnan LAPE ryhmä klo Pirkanmaan liitto. Koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio

Maakunnan LAPE ryhmä klo Pirkanmaan liitto. Koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio Maakunnan LAPE ryhmä 16.4.2018 klo 9.00 11.00 Pirkanmaan liitto Koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS, TOINEN ASTE JA VAPAA-AIKA Millä tasoilla työskennellään?

Lisätiedot

Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot

Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot Turvallisuus opetusalalla - ennakoi, opi ja toimi Rauma 26.-27.9.2018 Mikko Helasvuo Tiina Mäkitalo Michael Mäkelä Thomas Sundell Merja Ekqvist,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli neuvottelukunnan kokous 2/2009

Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kehittämisrakenne ja toimintamalli neuvottelukunnan kokous 2/2009 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 2/2009 Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 28.8.2009 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja

Lisätiedot

TOT-hankkeen 28.1.2014 pidetyn AC-kokouksen muistio

TOT-hankkeen 28.1.2014 pidetyn AC-kokouksen muistio Muistio 1 (5) TOT-hankkeen pidetyn AC-kokouksen muistio Läsnä: Oulun seudun ammattiopisto: Sari Veijola (Oulun seudun ammattiopisto, Kontinkankaan yksikkö), puheenjohtaja Seija Rannikko (Oulun seudun ammattiopisto,

Lisätiedot

VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ

VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ Lapsen hyvä arki 2 hanke Kallion ja Selänteen peruspalvelukuntayhtymät Maria Myllymäki Varhaiskasvatuksen opiskelija Oulun yliopisto Mentorointi

Lisätiedot