Tämä on myös viimeinen kesä, kun pesäpalloa pelataan Sinisellä Laguunilla. Ensi kesäksi valmistuu uusi kenttä Pullerille.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tämä on myös viimeinen kesä, kun pesäpalloa pelataan Sinisellä Laguunilla. Ensi kesäksi valmistuu uusi kenttä Pullerille."

Transkriptio

1 ,,

2

3 Aurinkoista pesiskautta 2015 pesisväki Hämeenlinnan Paukku on solminut yhteistyösopimuksen naisten ja tyttöpesiksen kehittämisestä hämeenkyröläisen Mansen Räpsän ja Janakkalan Janan kanssa. Räpsä pelaa superpesistä, Paukku nousi ykköspesikseen ja Jana nousi puolestaan Suomensarjaan. Tällä haluamme, että kaikille pelaajille löytyy optimaalinen hyvä paikka pelata ja harjoitella omien taitojen mukaan. Tärkeä osa seurojen yhteistyötä on myös ensi syksynä Hämeenlinnan Lyseossa alkava pesislinja. Paukun miehet jatkavat Suomensarjassa omia pelejä. Tiukkoja otteluita tullaan siis näkemään tänäkin kesänä joka sarjassa. Harrastepesiksen puolella pyritään kehittämään toimintaa kaiken ikäisille. SP-naperopesistä alle kouluikäisille, OP-pesiskoulua kouluikäisille, aikuisten harrastepesistä ja ladypesistä. Tällä saralla jatkamme myös seuran omien nuorten työllistämistä pieniin ohjaustoiminnan tehtäviin. Tämä on myös viimeinen kesä, kun pesäpalloa pelataan Sinisellä Laguunilla. Ensi kesäksi valmistuu uusi kenttä Pullerille. Suuret kiitokset jo tässä vaiheessa kautta valmentajille ja muille seuratoimijoille sekä pelaajille. Pitkä talvi on takana ja paljon kovaa työtä on tehty. Nyt nautitaan pelaamisesta! Pidetään hauskaa kentällä, niin pelatessa kun katsomossa jännittäessä. Laguunilla tavataan! Terveisin Maija Rinnetie, Paukun puheenjohtaja

4 NAISTEN YKKÖSPESIS Joukkue uusiutui maltillisesti edelliskesästä. Ojalan Toni ja Ahon Outi palaavat Laguunille parin vuoden superpesisreissultaan. Yhteistyötä tehdään Mansen Räpsän ja Janakkalan Janan kanssa farmisopimusten myötä. Suomenniemeä kiertävät: Aakula Aliisa, Aho Outi, Ala-Kauhaluoma Aino, Heikkilä Anni, Heiskanen Teija, Hietala Annariikka, Hilden Kaisa, Järveläinen Sanni, Kanerva Fanni, Korhonen Senni, Koskinen Mari, Leppänen Essi, Luopa Jonna, Mantila Terhi, Mäkinen Marjukka, Ojala Ellinoora, Rinnetie Maija, Varis Minna, Vartiainen Eveliina. Peliä sotkee Ojalan Toni ja Mantilan Mikael, hyvinvoinnista huolehtii Luopan Jaki, taloutta hoitelee Heikkilän Jaana. Perämiehenä on Heikkilän Teemu.

5 Naisten kotiottelut kaudella 2015: Ke 20.5 klo Paukku-Jyväskylä La 23.5 klo Paukku-Jalasjärvi Ke 27.5 klo Paukku-Pori La 6.6 klo Paukku-Lappajärvi Su 7.6 klo Paukku-Ylihärmä Ke 8.7 klo Paukku-Hyvinkää La 11.7 klo Paukku-Helsinki Ke 15.7 klo Paukku-Mynämäki La 1.8 klo Paukku-Kajaani Su 2.8 klo Paukku-Viinijärvi La 8.8 klo Paukku-Köyliö

6 MIESTEN SUOMENSARJA Miehet aloittavat tällä erää toisen kautensa Suomensarjassa. Joukkueessa uusina vahvistuksina nähdään Jerry Villa Jokioisilta, sekä Tom Roos Hyvinkäältä. Lisäksi joukkueen harjoitusvahvuuteen on nostettu muutama seuran oma juniori, joilla on edessä mahdollisesti debyytti Suomensarja-tasolla. Lisäksi joukkueessa pelaavat: Ville Peltonen, Lasse Vartiainen, Mikael Mantila, Valtteri Ketonen, Joonas Soramäki, Markus Sovelius, Matti Asunmaa, Timo Niemi-Nikkola, Otto Vesala, Ari Hakulinen, Tony Vuorinen, Oskari Karevaara. Taustalla häärivät Mari Vuorinen ja Sami Sontag.

7 Miesten kotiottelut kaudella 2015 La 23.5 klo Paukku-Jokioinen Ke 3.6 klo Paukku-Pomarkku Ke 10.6 klo Paukku-Helsinki Ke 17.6 klo Paukku-Hyvinkää Ke 24.6 klo Paukku-Pori KE 1.7 klo Paukku-Vihti Su 12.7 klo Paukku-Riihimäki Ti 21.7 klo Paukku-Loimaa La 1.8 klo Paukku-Turku

8 SUPERTYTÖT Yhteistyö Janakkalan Janan kanssa jatkuu tyttöjen superpesiksessä. Tulevana suvena uudistuneen sarjajärjestelmän myötä kausi aloitetaan yksinkertaisella sarjalla lohkossa B (lounaislohko), jossa kanssamme kisaavat Rauman Fera, Porin Pesäkarhut, Mynämäen Vesa, Kankaanpään Maila ja Loimaan palloilijat. Tuon jälkeen pelataan jatkosarjaa alkulohkon menestyksen mukaan joko ylemmässä tahi alemmassa jatkosarjassa. Superpesiksen lisäksi osallistumme Etelän Pesiksen aluesarjaan. Pelaajat: Aino Ala-Kauhaluoma, Aino Kähkönen, Anni Heikkilä, Annariikka Hietala, Kaisa Hilden, Jenna Hyvönen, Fanni Kanerva, Riina Kanerva, Anna-Sofia Mäntytörmä, Ellinoora Ojala, Mira Pasanen, Sanimaria Selinko, Sani Suokorte, Elviira Töyry, Iida Miettinen, Lotta Kannisto, Aliisa Mäkelä Peliä johtaa Ojalan Toni apunaan Luopan Jaki, johtotehtäviä hoitelee Kanervan Kikka ja rahoja liikuttelee Miettisen Tiia. Taustalla hääräilee Heikkilän Teemu. NAISTEN MAAKUNTASARJA Maakuntanaiset toimii seuran sisäisenä farmijoukkueena. Matkassa on muutama kokeneempi pelinainen, joita avustaa rytmiryhmä B-,Cja D-tytöistä. Nuorten pelaajien kehitys- ja kasvujoukkueen temmellyskenttänä on eteläinen Suomi.

9

10 C-POJAT Pojat jatkavat kaudella 2015 samalla porukalla, jolla oli pelattu jo edellisenä kesänä. Joukkueessa pelaa -98, -99 ja -00 syntyneitä poikia. Talvella harjoitellaan neljä kertaa viikossa ja kesällä pelaamme kilpasarjassa. Joukkueessa pelaavat Santeri Hasari, Aarne Hurme, Jaakko Kanerva, Totti Kannisto, Samu Kivinen, Arttu Lankinen, Luuka Lindgren, Samuel Ritakorpi, Juho Seppälä, Veikka Vuori, Juho Tuominen, Niklas West, Veikka Vuori sekä Santeri Öling Joukkueen valmentajina toimii Juha-Matti Pitkänen. Joukkueenjohtajana Katja West ja rahastonhoitajana Minna Öling.

11 C-TYTÖT C-tytöt on seuran sisäinen yhteistyöjoukkue, joka pääosin muodostuu D-tytöistä. Tällä joukolla tulevana suvena opetellaan ison kentän metkuja seuraavia vuosia silmällä pitäen.

12 D-POJAT D-pojat muodostuu 2001 ja 2002 syntyneistä pojista joita tällä hetkellä on joukkueessa 10: Patrik Aarnisalo, Teemu Hirvi, Iivari Hänninen, Saku Inkinen, Yaroslav Ishanov, Eeli Karevaara, Petrus Karevaara, Eemil Karsikas, Akseli Koskinen ja Jere Vuorinen. Lisäksi olemme saamassa vahvistuksia Lammilta 2 pojan verran. Joukkue harjoittelee nyt 3:sti viikossa, joista yksi kerta on seuran kehonhuolto- ja hallintatreenit tiistaisin. Joukkueen valmentajana toimii Sanimaria Selinko ja apuna Sami Sontag. Rahastonhoitajana on Kristiina Karsikas ja jojona Saija Hirvi.

13 D-TYTÖT D-tytöissä treenaa tällä hetkellä 18 kpl syntynyttä tyttöä. Joukkue on treenannut talvella kolme kertaa viikossa Kallen ja Altin ohjauksessa Seminaarin koululla ja Pullerin palloiluhallilla. Näiden 18 tytön lisäksi on vielä kolme D-ikäistä tyttöä, jotka treenaavat naisten ja B-tyttöjen mukana. Kesällä 2015 tytöt tulevat pelaamaan oman sarjansa lisäksi myös C-tyttöjen pelejä ja osallistuvat Alueleirille Lahdessa sekä Suurleirille Jyväskylässä. Valmentajat: Kalle Erkkilä ja Altti Pirinen. Joukkueenjohtaja: Carita Erkkilä. Rahastonhoitaja: Tommi Muilu. Pelaajat: Noora Alanko, Elli Erkkilä, Johanna Haapanen, Sonja Hakala, Emma Heikkilä, Hanna Hultin, Verna Kenraali, Riina Kanerva, Alisa Kujala, Jasmiina Kulmala, Aino Kähkönen, Emma Lehto, Jenni Lehto, Tiia Leppänen, Kerttu Lyytinen, Matilda Mankonen, Aino Mukkila, Noora Muilu, Alisa Mäkelä, Minna Pirinen, Inka Tuominen.

14 E-POJAT E-pojat ovat harjoitelleet talvikaudella kolme kertaa viikossa yhdessä E-tyttöjen kanssa. Talven aikana järjestettiin yhden kerran kaveritreenit ja lisäksi pojat ovat tuoneet innokkaasti kavereita harjoituksiin. Näin joukkue onkin saanut talven aikana uusia pelaajia. Kesällä joukkueen on tarkoitus täydentyä vielä muutamalla pelaajalla, jotka ovat talven aikana keskittyneet muihin lajeihin. Kesällä E-pojat pelaavat Etelä-Suomen aluesarjassa. Joukkueessa on lisäksi vanhempia F-ikäisiä, jotka osallistuvat F-poikien aluesarjaan. Pelaajat: Eeli Miettinen, Henrik Hurskainen, Juho Turkulainen, Jukka-Pekka Nurminen, Luka Kallio, Matias Immonen, Miro Liikanen, Miska Mäkiaho, Olli Tervaniemi, Onni Penttinen, Santeri Mustonen ja Teemu Toivonen. Valmentajat: Jenni Loikkanen ja Laura Termonen. Rahastonhoitaja: Tiina Tervaniemi.

15 E-TYTÖT E-tytöillä on ollut talvikaudella kolme kertaa viikossa harjoitukset. Harjoitukset ovat olleet yhteisiä E-poikien kanssa. Näin ollen tytöt ovat totutelleet tenavapallon ohella naisten pallolla pelaamiseen. Tällä hetkellä näyttää siltä, etteivät E-tytöt saa kesäksi joukkuetta kasaan. Pelaamaan tytöt kuitenkin pääsevät E- poikien ja D-tyttöjen aluesarjan peleissä sekä D-tyttöjen leirillä. Lisäksi 3 tytölle on haettu yli-ikäisyys lupaa F-poikien sarjaan. Pelaajat: Aino Raunistola, Annika Halinen, Aura Kenraali, Elli Laine, Katariina Aarnisalo Sonja Mikkola ja Vilma Toivonen. Valmentajat: Jenni Loikkanen ja Laura Termonen Rahastonhoitaja: Tuomas Laine

16

17

18

19

Hämeenlinnan Paukku 2014

Hämeenlinnan Paukku 2014 Hämeenlinnan Paukku 2014 Sisällys Puheenjohtajan tervehdys Naisten suomensarja Miesten suomensarja B-tytöt C-tytöt D-tytöt E-tytöt C-pojat D-pojat E-pojat F-juniorit 2 3 6 11 15 17 18 20 21 22 23 Kannessa:

Lisätiedot

1 KOKEMÄEN PARHAAT URHEILIJAT VUODESTA 2000 LÄHTIEN. Marila Mika. Paavisto Jarmo Perkola Minna. Söderlund Aki

1 KOKEMÄEN PARHAAT URHEILIJAT VUODESTA 2000 LÄHTIEN. Marila Mika. Paavisto Jarmo Perkola Minna. Söderlund Aki 1 KOKEMÄEN PARHAAT URHEILIJAT VUODESTA 2000 LÄHTIEN 2000 NAISURHEILIJA Mattila Hanna MIESURHEILIJA Karonen Aki KKV:n naisten pesisjoukkue Tunnustuspalkinto Mikola Mika KKK-urheilija Koivunen Kalervo Black

Lisätiedot

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala PESÄPALLOJAOSTO 1(5) * Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala 1933 Pesäpallon ohjaaminen annettiin Heikki Lammin tehtäväksi. 1934 Miehet Osallistuivat piirin B-sarjaan. 1948 Miehet voittivat sarjassaan

Lisätiedot

Hämeen Viesti Korkeakankaalla

Hämeen Viesti Korkeakankaalla SIJA NO N I M I JOUKKUE OSUUSAIKA A I K A JÄLJ. 1 001 Valkeakosken Haka I Valkeakosken Haka 1:18.34,0 00.00,0 1. Tuomas Saksa 18.09,3 2. Aira-Maarit Immonen 07.08,4 3. Iiro Uusitalo 06.49,4 4. Saara Mattila

Lisätiedot

C-pojat, aluesarja 2017

C-pojat, aluesarja 2017 C-pojat, aluesarja 2017 Joukkueet: Eurajoen Veikot, Jokioisten Koetus, Loimaan Palloilijat Junioripesis, Manse PP (Tampere), Pöytyän Urheilijat, Turku-Pesis, Ulvilan Pesä-Veikot ja Ylöjärven Pallo. ke

Lisätiedot

Hämeenlinnan koulujen väliset uinnit 30.3.2016, Hämeenlinnan uimahalli

Hämeenlinnan koulujen väliset uinnit 30.3.2016, Hämeenlinnan uimahalli Laji 2 (3-4 p 50 PU) 1. Joni Routamo Seminaarin koulu 00:47,9 Laji 3 (5-6 t 50 PU) 1. Milla Salminen Nummi 00:39,2 2. Jenna Boman Vuorentaan koulu 00:39,8 3. Siiri Reinonen Seminaarin koulu 00:40,2 Laji

Lisätiedot

Loimaan alueleirin alustavat otteluohjelmat on julkaistu. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ohjelmat päivitetään pesistulospalveluun 14.6.

Loimaan alueleirin alustavat otteluohjelmat on julkaistu. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ohjelmat päivitetään pesistulospalveluun 14.6. Loimaan alueleirin alustavat otteluohjelmat on julkaistu. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ohjelmat päivitetään pesistulospalveluun 14.6. D-pojat kilpasarja Joukkueet: Espoon Pesis k, Hyvinkään Tahko Brown,

Lisätiedot

Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto

Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto 15.4.2010 Osallistujia yhteensä 33 T4 150m 1. Nelli Kilpi 30,3 T7 600m 1. Josefina Routi 2.41 T9 600m 1. Reea Ketola 2.01 2. Linnea Maikola 2.03 3. Adeliina Nikula

Lisätiedot

HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut

HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut HUMPPILAN VEIKOT 90 v JUHLAVUOSI kilpailut 13.7.2012 TYTÖT 7 v Pallonheitto 1. Erica Syrjälä Tammelan Ryske 19,00 2. Inkeri Kaseva Forssan Salama 14,00 3. Aino-Maija Jaatinen Urjalan Urheilijat 9,56 4.

Lisätiedot

Hämeenlinnan koulujen väliset uinnit 30.3.2015 Hämeenlinnan uimahalli

Hämeenlinnan koulujen väliset uinnit 30.3.2015 Hämeenlinnan uimahalli Laji 1 (3-4 t 50 PU) 1 Siiri Reinonen Seminaari 00:43.3 Laji 2 (3-4 p 50 PU) 1 Aleksi Kokkonen Seminaari 00:51.0 Laji 3 (5-6 t 50 PU) 1 Sofia Nieminen Nummi 00:33.3 2 Emma Kajanto Ruununmylly 00:33.7 3

Lisätiedot

H13 Rastivälien ajat Sija Nimi M Tulos

H13 Rastivälien ajat Sija Nimi M Tulos Orava Cup 5. osakilpailu, 08.08.2012, Siikainen H14 Tilanne rasteilla Sija Nimi 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. Tulos 1. Jutila Konsta 1-1.12 1-2.13 5-5.50 1-12.02 1-14.03 1-16.03 1-18.15 1-20.43

Lisätiedot

C-pojat, aluesarja 2017 (syyspuoli)

C-pojat, aluesarja 2017 (syyspuoli) C-pojat, aluesarja 2017 (syyspuoli) Joukkueet: Eurajoen Veikot, Jokioisten Koetus, Loimaan Palloilijat Junioripesis, Manse PP (Tampere), Pöytyän Urheilijat, Turku-Pesis, Ulvilan Pesä-Veikot ja Ylöjärven

Lisätiedot

toukokuu 2014 Mailajunioreiden kioskiviikko Lista tarkistettu

toukokuu 2014 Mailajunioreiden kioskiviikko Lista tarkistettu 25.6.2014 KaMan tuomarivuorolista toukokuu 2014 18 to 1.5. pe 2.5. la 3.5. D-tyttöjoukkueiden turnauspäivä Kankaanpäässä, kaikki harjoituskentät varattuna klo 9-18 su 4.5. E-tyttöjoukkueiden turnauspäivä

Lisätiedot

Sija Nimi Koulu Aika TP7

Sija Nimi Koulu Aika TP7 TP7 Sarja T7 800 m 1 Ruth Toivola Pikku-Tapis 3.44,7 2 Alisa Heijasto Tapainlinna 3.49,3 3 Elsa Summanen Puolimatkan koulu 3.55,2 4 Aino Tonteri Martin koulu 4.28,9 5 Hanna Maavuori Pikku Tapis 4.31,7

Lisätiedot

HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE ASEMAN KENTÄLLÄ

HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE ASEMAN KENTÄLLÄ HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE 9.9.2015 ASEMAN KENTÄLLÄ TYTÖT 1-2.lk 40m 1. Emilia Tarvainen Nj 7.6 2. Vilja Salo Kv 7.7 3. Isla Smolander Nj 7.8 4. Ada Backman Kv 7.9

Lisätiedot

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin sija nimi koulu aika Finaaliaika 1 Oona Köykkä Paulaharju 9,53 9,41 2 Ellen Ojanen Paulaharju 9,47 9,46 3 Linda Kankaanpää Mieto 9,66

Lisätiedot

Orava Cup 5. osakilpailu, , Siikainen

Orava Cup 5. osakilpailu, , Siikainen Orava Cup 5. osakilpailu, 08.08.2012, Siikainen H14 : 3,0 km 1. Konsta Jutila RasKa 29.36 2. Tuukka Mäkinen LLuja 32.36 +3.00 3. Juho Tuominen KanSu 35.21 +5.45 4. Roope Lohikoski RasKa 37.40 +8.04 5.

Lisätiedot

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA 27.6.2007 Käsiajanotto M17 Kuula 5 kg 1.Mika Pekkanen Karski 10,69 P15 200 m 1.Timo Pölkki KyyjKy 27,20 2.Jesse Lehto KyyjKy 30.80 P15 3-loikka 1.Timo Pölkki

Lisätiedot

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä 16.8.2012 TULOKSET P4 (2008 - ) 40 m 1. Hermanni Mäkinen 11,3 2. Jasper Kieho 11,7 3. Otto Uusitalo 11,9 4. Rasmus Salminen 12,3 5. Henri Hyytiäinen 12,5

Lisätiedot

Kokoro Cup I tulokset

Kokoro Cup I tulokset Kokoro Cup I 2.2.2013 tulokset Paikka: Hämeenkaari Hämeenlinna Järjestäjä: Hämeenlinnan Karateseura ry PP 5-6 v 1. Veera Gynther 2. Mandi Ilmanen 3. Patrick Piekkari Jimi Mantere PP pojat 7v 1. Viljami

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

LASTEN OLYMPIALAISET HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ

LASTEN OLYMPIALAISET HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ LASTEN OLYMPIALAISET 14.7.2010 HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ Järjestäjänä LC Hankasalmi apunaan Hangan yleisurheilujaosto ja tukijana OL Keskimaa. Tulokset: Pojat 15 v. 100 m: 1. Sami Suuronen 13.4

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189

Lisätiedot

Pornaisten kunnanmestaruus 20.8.2014

Pornaisten kunnanmestaruus 20.8.2014 Pornaisten kunnanmestaruus 20.8.2014 Sarja pojat 5v. 40 m Sarja tytöt 5v. 40 m 1. Koljonen Marcus 8,75s 1. Puhakka Sara 10,72s 2. Jaatinen Vertti 9,19s 2. Leskinen Odessa 10,84s 3. Hahtala Aatu 10,84s

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

Kurikan koululaisuinnit

Kurikan koululaisuinnit Kurikan koululaisuinnit 14.11.2016 1.lk tytöt 25 m 1 Juulia Saari Luopa 32,28 2.lk tytöt 25 m 1 Helmi Ala-Nisula Luopa 33,50 2 Katri Lähdesmäki PHK 35,56 3 Emmi Ristiluoma PHK 37,00 4 Hannele Rinta-Tassi

Lisätiedot

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika Miehet 10 vuotta 2 km V Viesti M10 1 Jämsänkosken Ilves Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10-1 2 km 101 Elmeri Konstari M10-2 2 km 201 Jonne Berg M10-3 2 km 1 Elias Ronkainen M10 2 Kaipolan Vire Kaipolan Vire

Lisätiedot

Ampumahiihdon SM Kontiolahti Pika Kontiolahti, FINLAND :00

Ampumahiihdon SM Kontiolahti Pika Kontiolahti, FINLAND :00 M 179 Kinnunen Jouni M 1 0 0:26.5 0:02.6 0:02.4 0:02.9 0:03.3 0:40.9 17 P 2 11111 0 0:15.2 0:02.5 0:01.4 0:03.3 0:03.2 0:29.1 8 S 17 11111 0 1:10.0 12 180 Huttunen Joonas M 1 3 0:26.8 0:04.0 0:05.2 0:04.3

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 6. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 6. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 12.9.2013 Pojat 6. LK 50 m 1 Eero Hirvinen keskustan koulu 7,42 2 Arttu Uusitalo keskustan koulu 8,05 3 Joe Vartiamäki keskustan koulu

Lisätiedot

SM-sarjat. SM Juniori tytöt. SM Juniori pojat. SM 1. seniori naiset. SM 1. seniori miehet

SM-sarjat. SM Juniori tytöt. SM Juniori pojat. SM 1. seniori naiset. SM 1. seniori miehet POOMSE SM 2006 TULOKSET SM-sarjat SM Juniori tytöt 1 Roosa Närhi, Budokwai 76,9 2 Emmi Virtanen, Mukwan 73,4 3 Marianne Väyrynen, Lahti Hwang 72,7 4 Mirva Niiranen, Klaukkala 71,4 5 Riikka Helveranta,

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking NAISTEN YKKÖSPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Oulun Lipottaret 1 1 1 1 1 1 1 2 3 12 2. Hyvinkään Tahko 1 2 2 2 3 3 4 4 4 25 3. Hämeenlinnan Paukku 1 1 2 3 3 5 5 6 6 32 4. Roihu, Helsinki 2 2

Lisätiedot

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Nieminen Santeri Saari Elias 82 50 32 Haapala Onni Honkanen Miikka Schuvalow Oskari 80 42 38 Leino Julius Leminen Jiro Ojala Touko 86 38 48 Roos Matias

Lisätiedot

KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO

KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO 141,5 183,5 244 LAJI 100M TYTÖT 7.LK PISTEET Venla Pirinen Pla 15.9 3 Aida Venjärvi Pla 16.0 2 Tea

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

Lahden koulujen hiihtokilpailut 2014 Urheilukeskus Lahti 13.3.2014 klo 13:00 VÄLIAIKAPISTE:

Lahden koulujen hiihtokilpailut 2014 Urheilukeskus Lahti 13.3.2014 klo 13:00 VÄLIAIKAPISTE: Lahden koulujen hiihtokilpailut 04..04 klo :00 T7,,5 km 4 5 6 7 8 9 0 4 5 6 9 Ida Pulkkanen Lahden yhteiskoulu 00:08:4,9 00:00:00,0 7 Emma Pasanen Salpausselän peruskoulu 00:08:7, 00:00:,4 0 Kia Kemppainen

Lisätiedot

MK-C. Sirviö Hannu. Sirviö Hannu 21-8, Mäkinen Jaakko Mäkinen Jaakko Heikkilä Mauno 23-21, Sirviö Hannu 21-11,21-12

MK-C. Sirviö Hannu. Sirviö Hannu 21-8, Mäkinen Jaakko Mäkinen Jaakko Heikkilä Mauno 23-21, Sirviö Hannu 21-11,21-12 MK-C Sirviö Hannu Mäkinen Jaakko Mäkinen Jaakko Heikkilä Mauno 23-21,22-20 Sirviö Hannu 21-8,21-12 Hartikainen Mikko Kylmälä Rauno Kylmälä Rauno 21-13,21-6 Sirviö Hannu 21-11,21-12 Jarvanne Mikko Pienmunne

Lisätiedot

Ensilumen Hiihdot

Ensilumen Hiihdot No N I M I SEURA LÄHTÖ Pojat 12v 1kier 001 11:03.00 002 11:03.30 003 Onni Kinnunen Valkeakosken Haka 11:04.00 004 Elias Vähä-Ypyä Pirkkalan Hiihtäjät 11:04.30 005 Eino Kärkimaa Ylöjärven Ryhti 11:05.00

Lisätiedot

200m tytöt 5-v 200m pojat 5-v Tytöt 5-v keihäs Pojat 5-v keihäs

200m tytöt 5-v 200m pojat 5-v Tytöt 5-v keihäs Pojat 5-v keihäs 200m tytöt 5-v 200m pojat 5-v 1 Alma-Sofia Greijula 1.00,0 1 Tuomas Rikka 52,1 2 Siri Helminen 1.01,0 2 Akseli Nurmi 57,8 3 Sanni Marttila 1.02,4 3 Luka Nevalainen 1.01,0 4 Emma Rantanen 1.03,5 4 Antti

Lisätiedot

X Waarojen Wauhdit TULOSLUETTELO VAPAA

X Waarojen Wauhdit TULOSLUETTELO VAPAA ESIKOULU TYTÖT 1. 1 00:06:49 00:01:00 Hämäläinen Aada Heinävaara 05:49 2. 4 00:08:45 00:02:30 Turunen Anna Heinävaara 06:15 3. 3 00:09:19 00:02:00 Kortelainen Nella Heinävaara 07:19 4. 2 00:13:00 00:01:30

Lisätiedot

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39 1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.

Lisätiedot

5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa

5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa 5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa sija nimi koulu alkuerä finaali 1 Liisa Rinta-Tassi Säntti 9,59 9,31 2 Matilda Uusitalo Paulaharju 9,52 9,44 3 Aada Mäki Peura 9,76

Lisätiedot

T U L O S L I S T A. 1. osuus Sija Nro Joukkueennimi Vaihtoaika Ero kärkeen

T U L O S L I S T A. 1. osuus Sija Nro Joukkueennimi Vaihtoaika Ero kärkeen Maali Sija Nro Joukkueennimi Maaliaika Ero kärkeen 1. 3 Valkeakosken Haka 04.40.19,2 00.00,0 2. 2 Ski Jyväskylä 04.41.24,1 01.04,9 3. 1 Vantaan Hiihtoseura 04.45.20,1 05.00,9 4. 5 Tampereen Pyrintö 04.48.25,8

Lisätiedot

25vu TYTÖT -06 ja nuoremmat

25vu TYTÖT -06 ja nuoremmat Etunimi Sukunimi Aika 1 Aino Sipiläinen Tönnö 2006 00:22,620 2 Jonna Partanen Myllylä 2006 00:23,970 3 Saara Hosiaisluoma Myllylä 2006 00:24,170 4 Nelli Mynttinen Pennalan 2006 00:25,770 5 Aino Savolainen

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 17.8.2011 Tytöt 5v 40m Tojat 5v 40m sija nimi tulos sija nimi tulos 1. Anni Nieminen 9,6 1. Jahvetti Parviainen 9,1 2. Neea Tuomala 9,7 2. Antti Kujala 9,2 3.

Lisätiedot

POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton

POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet 1 Viljanen Tomi 8,9 267 18,60 495 763 2 Rintala Lari-Antton 9,3 211 11,40 238 450 3 Iso-Tuisku Anton 9,5 188 11,12 230 418 4 Tuomisto Lassi 9,9 151 9,80

Lisätiedot

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma Joukkueet: Jyväskylän Pesis, Lapuan Virkiä, Pesä Ysit, Lappeenranta, Pesäkarhut, Pori, Peto-Jussit, Seinäjoki, Rauman Lukko, Siilinjärven Pesis, Turku-Pesis, Viinijärven

Lisätiedot

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu KyVo YK-V VäVi LaihLu CUP Kilpailija Seura Vapaa Vapaa Perinteinen Perinteinen Yht: väliaikalähtö väliaikalähtö väliaikalähtö takaa-ajo 8.1.2012 15.1.2012 29.1.2012 4.3.2012 Tytöt 5, 2007 ja myöh. syntyneet

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY väylällä pelattujen erikoisrastien pisteiden määrä (max 51 pistettä). EASY Gerkman Elmo Honkoliini Riku 45 Palo Tomi Järvinen Teemu Kyllönen Lenni 49 3) Lahtinen Jenna Leminen Fia 67 Nurkkala Olivia Jenna

Lisätiedot

Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä:

Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä: Sivu: 1 Päivämäära: 18 marraskuu 2015 Aika: 20:51:13 Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä: Laji 1, 25m Vapaauinti Naiset Loppukilpailut (4) 1 Sanni Virtanen 2006 06A359

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Pistetilanteet, kausi 2013, luokka P16 Junior Grand Prix Finland Pisteet yhteensä

Pistetilanteet, kausi 2013, luokka P16 Junior Grand Prix Finland  Pisteet yhteensä Pisteet yhteensä Tuukkanen Aleksi 520 60 580 Kaukovalta Patrick 440 135 575 Stenfors Marcus 460 115 575 Kulta Oskari 340 170 510 Ahti Valtteri 260 30 290 Antonen Eero 180 85 265 Happonen Henri 210 50 260

Lisätiedot

Tammelan kunnan mestaruuskisat Tammela TULOKSET. M Kiekko. 1. Topi Laitila TeuvRi 46,35. P5 40 m. Tuuli: NWND

Tammelan kunnan mestaruuskisat Tammela TULOKSET. M Kiekko. 1. Topi Laitila TeuvRi 46,35. P5 40 m. Tuuli: NWND Tammelan kunnan mestaruuskisat Tammela 21.8.2014 TULOKSET M Kiekko 1. Topi Laitila TeuvRi 46,35 P5 40 m 1. Vilho Syrjälä ForssSa 9,9 2. Arttu Aaltonen TammRy 10 3. Jonne Salminen TammRy 10,6 3. Viljami

Lisätiedot

luistelukilpailutulokset Kangasalan alakoulujen oppilaiden luistelukilpailut

luistelukilpailutulokset Kangasalan alakoulujen oppilaiden luistelukilpailut Kangasalan alakoulujen oppilaiden luistelukilpailut 26.1.2010 LOPPUTULOKSET POJAT 3.LUOKKA 1. Turunen Jere Liuksiala 47,0 2. Kauppila Kim Huutijärvi 47,2 3. Vistala Antti Suorama 47,3 4. Kortteinen Kalle

Lisätiedot

LasY:n pm-maastot 9-15 v. Lahti, Koirakentän maasto 18/5/2015 TULOKSET

LasY:n pm-maastot 9-15 v. Lahti, Koirakentän maasto 18/5/2015 TULOKSET LasY:n pm-maastot 9-15 v. Lahti, Koirakentän maasto 18/5/2015 TULOKSET P9 Maastojuoksu 1 km 1. Olavi Sivén LahdA 4.23 2. Arttu Vesterinen AsikkRai 4.26 3. Jesper Huovinen LahdA 4.31 4. Teemu Rantalainen

Lisätiedot

AP:n kisat, Lidl -nuorisocup Siilinjärvi Siilinjärven Ponnistus Kuilun hyppyrimäet Mäkihyppy tulokset

AP:n kisat, Lidl -nuorisocup Siilinjärvi Siilinjärven Ponnistus Kuilun hyppyrimäet Mäkihyppy tulokset Pojat alle 11v B 21 4.8 Sij. Nro Nii/Seura pp A B C D E Tp Pist. Yht. 1. 31 Erno Tietäväinen 21.0 60.0 18.0 18.5 18.0 17.5 18.0 54.0 114.0 228.0 Kiteen Urheilijat 21.0 60.0 18.0 18.0 18.0 18.5 17.5 54.0

Lisätiedot

Jalas-Hiihdot

Jalas-Hiihdot Jalas-Hiihdot 24.2.2018 L Ä H T Ö L I S T A Kilpailun sarjat: N8; M8; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; N18; M18; N20 ; M20; N35; M35; M45; M55; NYL; MYL N8 Naiset 8 vuotta 1 km V 13.00.00 N8 2 Vera

Lisätiedot

Rl-Cup Oulunsalo

Rl-Cup Oulunsalo Rl-Cup Oulunsalo 24.01.2009 Oulunsalon Vasama : N6; M6; N8; M08; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; T U L O K S E T Naiset 6 vuotta 0.4 km V 1. Aada Anttila Niittomiehet 3.02,8 2. Elina Laurila Niittomiehet

Lisätiedot

KARVIAN KOULUJEN YU KISAT

KARVIAN KOULUJEN YU KISAT KARVIAN KOULUJEN YU KISAT 10.9.2011 T 1-2lk 40m P 1-2lk 40m 1. Neea Jompero Kantti 8,36 1. Kimi Ala-Kantti Kantti 7,62 2. Erin Laitinen Sarvela 8,55 2. Jere Åman Kk 8,07 3. Venla Lastula Kk 8,64 3. Leevi

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1. Kasvattajaseuramäärittely vuosien aikana syntyneiden pelaajien osalta

KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1. Kasvattajaseuramäärittely vuosien aikana syntyneiden pelaajien osalta KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1 16 Kasvattajaseuran määräytyminen Pelikaudesta 2017 alkaen pelaajan kasvattajaseura määräytyy siten, että pelaajat, jotka ovat syntyneet

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 22.1. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 18.3. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 16.4.

Lisätiedot

IV Pohjankyrö murtsikka-cup

IV Pohjankyrö murtsikka-cup 1 / 5 10.2.2009 17:22 IV Pohjankyrö murtsikka-cup Perinteinen, Isokyrö Ylipää 8.2.2009 T U L O K S E T N05; M05; N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; Tytöt 5

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 21.8.2013 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Julia Linnapaasi 9.6 1. Markus Koljonen 9.8 2. Janna Teränen 9.7 2. Tino Nieminen 9.9 3. Annu Kyllönen 10.1 3. Konsta Kilpeläinen

Lisätiedot

MLL:N JA PEIKKOJEN YLEISURHEILUKISAT KAJALASSA

MLL:N JA PEIKKOJEN YLEISURHEILUKISAT KAJALASSA MLL:N JA PEIKKOJEN YLEISURHEILUKISAT 30.8.2016 KAJALASSA 40m T3 1. Heljä Halonen 13,8 2. Elviira Rauniomaa 15,7 3. Maisa Tanska 16,2 4. Helmi Pohjola 16,7 5. Alisa Ruotsalainen ja Anna Kovács-Balogh 16,9

Lisätiedot

Koululaisten uintikisat 4.2.2016

Koululaisten uintikisat 4.2.2016 Koululaisten uintikisat 4.2.2016 Laji 1, 25m Selkäuinti T5-6 lk 1 Emilia Karppinen PB Lehtikankaan koulu 21.55 2 Veera Juntunen Nakertajan koulu 21.80 3 Anni Liuski Lohtajan koulu 22.12 4 Nella Valtanen

Lisätiedot

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A

Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

1. Miika Mäkinen RiihimKi ,2 6, Tuomo Rämö HämeenlTa ,2 5, Johannes Hartikainen HämeenlTa 547 0,0 5,47

1. Miika Mäkinen RiihimKi ,2 6, Tuomo Rämö HämeenlTa ,2 5, Johannes Hartikainen HämeenlTa 547 0,0 5,47 Seuraottelu Kisko - Tarmo Peltosaari 29.5.2016 TULOKSET M 100 m Tuuli: NWND 1. Tapio Nieminen RiihimKi 11,21 2. Miika Mäkinen RiihimKi 11,34 3. Tuomo Rämö HämeenlTa 11,68 4. Ilari Saunamäki RiihimKi 12,03

Lisätiedot

Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa

Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa 28.6.2011 Sulkavan Urheilijat -41 9254, Kerimäen Urheilijat 8914, Ristiinan Urheilijat 7427, Mikkelin Kilpa-Veikot 2509, Hirvensalmen Urheilijat 1442 M17 800 m 1. Maxim

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

Kauden yhteenveto ja lopullinen pistetilanne

Kauden yhteenveto ja lopullinen pistetilanne Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 7 Kauden 2012 2013 yhteenveto ja lopullinen pistetilanne Luokkien voittajat (vähintään kolme osakilpailua) kultamitali - Inka Luhtala ESRC T17 - Jenni

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Pesis ry p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi

Varsinais-Suomen Pesis ry p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi www.varsinais-suomenpesis.fi KOTIPESÄ VARSINAISSUOMALAISEN PESISVÄEN TIEDOTE huhtikuu 2015 Varsinais-Suomen Pesis ry. - Yliopistonkatu 31, 20100 Turku - p. 040 3578768 toimisto@varsinais-suomenpesis.fi - www.varsinais-suomenpesis.fi

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014 P 6. LK 50 m 1 Aleksi Joensuu Keskusta 7,58 2 Nil Smolin Kyynärjärvi 7,76 3 Henri Hirvinen Keskusta 7,93 4 Samuli Kuusinen

Lisätiedot

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.)

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.) Raision kaupungin mestaruuskilpailut 1.9.2008 (9-13v.) T7 40m 1. Ilona Tättilä 7.86 2. Sirkku Korpela 7.96 3. Vilma Rajasuu 8.36 4. Vilma Jalonen 8.37 5. Tuuve Nyfors 8.38 6. Sanni Rekola 8.48 7. Nea Koski

Lisätiedot

Yläkoulu, lukiot ja ammattiopisto Uintimestaruuskilpailut Tampereen Uintikeskus 50 m TaTU. # 1. T-13,14,15,20 50m VU KILPA

Yläkoulu, lukiot ja ammattiopisto Uintimestaruuskilpailut Tampereen Uintikeskus 50 m TaTU. # 1. T-13,14,15,20 50m VU KILPA Yläkoulu, lukiot ja ammattiopisto Uintimestaruuskilpailut 2009 3.11.09 Tampereen Uintikeskus 50 m TaTU # 1. T-13,14,15,20 50m VU KILPA 1. Elisabet Hyppönen 96 Sampo 31,59 473 2. Anni Rajamäki 96 Norm.Koulu

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 3. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 3. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 12.9.2013 Pojat 3. LK 50 m 1 Aake Rajala Kangasmetsä 8,55 2 Elias Kurumaa Kangasmetsä 8,73 3 Eetu Heiniluoma Keskusta 8,99 4 Antti

Lisätiedot

Pojat 2005 syntyneet pituushyppy

Pojat 2005 syntyneet pituushyppy Pojat 2005 syntyneet Valtteri Heinonen 3,25 Aaro Lehtihalme 3,19 Miska Tervo 2,99 Viljami Nieminen 2,65 Tuomas Mäkinen 2,59 Joonas Paavola 2,35 Niklas Miikkulainen 2,18 Pojat 2005 syntyneet Valtteri Heinonen

Lisätiedot

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Tytöt 5.v 40m 1. Helmi Moisio 10.0 2. Nella Suuronen 10.0 3. Jenniina Pöyhönen 10.4 4. Kira Karjalainen 10.6 5. Anna Kuronen 11.1 6. Seela Säntti 11.3 7. Viivi Kytöjoki 11.6

Lisätiedot

LNM Sarjahiihdot 2012

LNM Sarjahiihdot 2012 LNM Sarjahiihdot 2012 KOOTUT T U L O K S E T Limingan Niittomiehet SISÄLTÖ: LNM Sarjahiihdot 19.2.2012 (V) LNM-SARJAHIIHTO 12.2.2012 (P) LNM_SARJAHIIHTO 22.1.2012 (P) LNM-SARJAHIIHTO 4.1.2012 (V) LNM Sarjahiihdot

Lisätiedot

Salohalli, Salo. SM-Sarjat. SM-Juniori Tytöt. 1. Närhi Roosa, Budokwai 16, Virtanen Emmi, Mukwan 15,93

Salohalli, Salo. SM-Sarjat. SM-Juniori Tytöt. 1. Närhi Roosa, Budokwai 16, Virtanen Emmi, Mukwan 15,93 Poomsae SM 2007 12.5.2007 Salohalli, Salo TULOKSET SM-Sarjat SM-Juniori Tytöt 1. Närhi Roosa, Budokwai 16,73 2. Virtanen Emmi, Mukwan 15,93 3. Helveranta Riikka, Rauma 15,40 SM Seniori 1 naiset 1. Nukari

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2019

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2019 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2019 Pelipäivät: www.superpesis.fi/ottelut Puolivälieräparit Pesäkarhut, Pori Kempeleen Kiri Lapuan Virkiä Fera, Rauma Kirittäret, Jyväskylä Hyvinkään Tahko Seinäjoen Maila-Jussit

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA)

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) Oulunsalo Pesäpallojaosto 14.11.2012 Sisältö YLEISTÄ...3 Jaosto... 4 Vastuuhenkilöt... 4 Jäsenistö... 4 TOIMINTA...5 Junioritoiminta... 5 Tuomaritoiminta...

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

Heinävesi, Wikärit

Heinävesi, Wikärit Heinävesi, Wikärit 1.9.2011 Seurojen väliset yhteispisteet LeppVi 281 VarkKV 212 HeinYU 143 P15 600m 1 Valtteri Saukkonen LeppVi 1.42,7 P15 Pituus 1 Riku Rundelin VarkKV 502-0.4 2 Henri Vierimaa LeppVi

Lisätiedot

NUORISO KESÄCUP 12 v osakisaa, 3 parasta mukaan!

NUORISO KESÄCUP 12 v osakisaa, 3 parasta mukaan! NUORISO KESÄCUP 12 v. 2009 1 Markus Mäkitalo n Urheilijat 637,6 205,7 226,5 205,4 2 Daniel Okas Lahden Hiihtoseura 637,1 201,3 198,0 236,2 199,6 3 Niko Löytäinen Tampereen Pyrintö 597,5 192,5 216,1 188,9

Lisätiedot

TULOKSET. Kanta-Hämeen piirin koulujen uintikilpailut 11.5.2011. Hämeenlinnan Uimahalli. Laji 1, 3-4 lk tytöt 50 PU. Erä 1.

TULOKSET. Kanta-Hämeen piirin koulujen uintikilpailut 11.5.2011. Hämeenlinnan Uimahalli. Laji 1, 3-4 lk tytöt 50 PU. Erä 1. TULOKSET Kanta-Hämeen piirin koulujen uintikilpailut 11.5.2011 Hämeenlinnan Uimahalli Laji 1, 3-4 lk tytöt 50 PU 1 Anna Tahvanainen Pohjoinen 40.99 2 Roza Turunen Eteläinen 42.97 3 Taru Rilla Pekolan ala-aste

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 100 100 99 97 100 99 595 45x 2. Mikko Luoma KokMAS 93 94 93 93 97 94 564 18x 3. Markku Niemi AlavA 96 91 91 94 97 91 560 19x 4. Markku Haukkala HSA 93

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki Liikuntatoimi 5-KYLÄN LASTEN JA NUORTEN YLEISURHEILUOTTELU PUNKAHARJU TULOKSET

Savonlinnan kaupunki Liikuntatoimi 5-KYLÄN LASTEN JA NUORTEN YLEISURHEILUOTTELU PUNKAHARJU TULOKSET Savonlinnan kaupunki 13.9.2013 Liikuntatoimi 5-KYLÄN LASTEN JA NUORTEN YLEISURHEILUOTTELU PUNKAHARJU 12.9.2013 TULOKSET T 10-60 M SEURA AIKA PISTEET 1 Veera Kauhanen Heinävesi 9,50 11 2 Jenna Kosonen Kerimäki

Lisätiedot

V-, U- JA RAITTIUSSEURA FLANELS JOUTSA B-POJAT FLANELS JUUSO JÄRVINEN V-, U- JA RAITTIUSSEURA FLANELS JOUTSA B-POJAT FLANELS ALEKSI LURI

V-, U- JA RAITTIUSSEURA FLANELS JOUTSA B-POJAT FLANELS JUUSO JÄRVINEN V-, U- JA RAITTIUSSEURA FLANELS JOUTSA B-POJAT FLANELS ALEKSI LURI SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2014-15 SISÄ-SUOMI Päivitetty 30.09.2014 Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja KANGASALAN URHEILIJAT KU-68 KANGASALA C1-POJAT KANGASALAN URHEILIJAT KU-86 PC1 OTTO

Lisätiedot

LNM Sarjahiihdot 2014

LNM Sarjahiihdot 2014 LNM Sarjahiihdot 2014 Kootut tulokset Limingan Niittomiehet Sisältö: LNM Sarjahiihto (V) 3.1.2013 LNM SARJAHIIHTO 13.1.2013 LNM SARJAHIIHTO (P)(Y) 20.1.2013 LNM-SARJAH. SPRINT (V) 3.2.2013 LNM-Sarjahiihdot

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Tulokset XVI Viljo Vellosen hiihdot

Tulokset XVI Viljo Vellosen hiihdot Tulokset XVI Viljo Vellosen hiihdot 12.2.12 T U L O K S E T Savonlinnan Hiihtoseura Naiset 8 vuotta 1 km p Sija Nimi Seura Loppuaika Ero 1. Elina Sainio Imatran Urhei 7.12,7 2. Iida-Emilia Kaiponen Savonlinnan

Lisätiedot

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET Pojat 2006-syntyneet 1 Joona Meriläinen 0:01:10 2 Veeti Nurminen 0:01:11 3 Miika Nissilä 0:01:22 4 Alvar Turunen 0:01:28 5 Olli Luomajoki 0:01:36 6 Eetu Forss

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2016

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2016 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2016 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2015 Yhteensä 23 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

Koulujenväliset hiihtokisat (v) Lopputulokset: Sarja: 1-2.lk tytöt Sija Nimi Koulun Aika Lopputulokset: Sarja: 3-4.

Koulujenväliset hiihtokisat (v) Lopputulokset: Sarja: 1-2.lk tytöt Sija Nimi Koulun Aika Lopputulokset: Sarja: 3-4. Koulujenväliset hiihtokisat (v) Sarja: 1-2.lk tytöt 1) Milla Rajala Hellanmaa 0:02:56,0 2) Noora Hakala Keskuskoulu 0:03:01,0 3) Pinja Laitinen Keskuskoulu 0:03:47,0 4) Emilia Saari Liuhtari 0:03:48,0

Lisätiedot

1lk tytöt, pallonheitto. 1lk pojat, pallonheitto

1lk tytöt, pallonheitto. 1lk pojat, pallonheitto 1lk tytöt, pallonheitto Marttila Kiiramaaria 12,99 Lehtola Jonna-Julia 11,9 Greus Jenna 11,68 9,9 Hirvasniemi Meeri 8,91 Sutela Aada 8,71 Klaavo Anri 8,06 Myllynen Peppiina 7,81 Eskola Ella-Mari 6,66 6,63

Lisätiedot

Pelaajaluettelot F9 OGC 2014 F9 17.-19.1. & 7.-9.2.2014

Pelaajaluettelot F9 OGC 2014 F9 17.-19.1. & 7.-9.2.2014 OGC 2014 F9 17.-19.1. & 7.-9.2.2014 Pelaajaluettelot F9 Joukkue: Pelaajia: Toimih.: ONS-05 Punainen 8 4 ONS-05 Valkoinen 9 3 SiPS-05 9 6 OsPa P-06 1 0 ORPa P-06 Sininen 1 0 ORPa P-06 Valkoinen 1 0 HauPa

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

Satakunnan Kansan Junior- ja seuracup 2/4 Vapaa

Satakunnan Kansan Junior- ja seuracup 2/4 Vapaa Satakunnan Kansan Junior- ja seuracup 2/4 Vapaa 31.01.2016 Merikarvian Into tulosluettelo Satakunnan Kansan Junior- ja seuracup 2/4, 31.01.2016, Merikarvia N6 : 0,5 km Lähti: 4, Keskeytti: 0, Hylätty:

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016. Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja

SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016. Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016 Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja LUUMÄKI FLOORBALL TEAM RY LUUMÄKI C1-POJAT LUFT-STU KRISTIAN RÄSÄNEN NST LAPPEENRANTA

Lisätiedot

3.7. Kestilä-päivien nappulakisat

3.7. Kestilä-päivien nappulakisat 3.7. Kestilä-päivien nappulakisat Kestilä-päivien nappulakisat 3.7.2009 Kestilä Nappulakisat ovat yksi vanhimmista ja perinteisimmistä tapahtumista Kestilä-päivillä. Kuutisenkymmentä yhdestä kahdeksaan

Lisätiedot