Pien Päijänteen rantaosayleiskaava Vastineet 1. kaavaluonnosvaiheen maanomistajien mielipiteisiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pien Päijänteen rantaosayleiskaava Vastineet 1. kaavaluonnosvaiheen maanomistajien mielipiteisiin"

Transkriptio

1 LUHANKA Pien Päijänteen rantaosayleiskaava Vastineet 1. kaavaluonnosvaiheen maanomistajien mielipiteisiin 1(10)

2 1. Iwanow Erich Mielipiteen mukaan kaavaa varten ei ole tehty riittäviä luontoselvityksiä. Lisäksi esitetään täydennyksiä asiakirjoihin. - Laadittavista selvityksistä kaavoittaja toteaa, että kaavaluonnokseen on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan kaavan vireilletulon yhteydessä kirjatut ja tehtäväksi sovitut selvitykset. Linnuston osalta lähtötietoja on ollut käytössä luontoselvitystä laadittaessa. Uhanalaisten lajien esittämistapa on kuitenkin julkisissa raporteissa varovainen. Erillistä pelkästään tätä kaavaa palvelevaa linnustoselvitystä ei ole kuitenkaan tehty eikä sille nähty tarvetta kaavan luonne huomioiden kunnan ja Ely-keskuksen välisessä työneuvottelussakaan. - Lisäselvityksiin ryhdytään, mikäli niille nähdään tarvetta esimerkiksi kaavaan osoitettavien lisärakentamispaikkojen osalta. Nyt rakennuspaikkojen kokonaismäärä nykyiseen kaavaan nähden ei tule merkittävästi muuttumaan, joten kaavamuutoksen vaikutukset linnuston elinoloihin ei merkittävästi muutu nykyiseen kaavaan verrattuna - Viitasammakoiden havainnointi on kaavaluonnoksessa perustunut koko alueella niin ikään äänihavaintojen tekemiseen. Rakentamisen vaikutukset viitasammakoille sopiviin elinympäristöihin arvioidaan nykyistä tarkemmin. - Maanomistajien tasavertainen kohtelu on yksi kaavoituksen peruslähtökohdista - Pienen Riuttasaaren rakennuspaikasta järjestetään erillinen neuvottelu maanomistajan kanssa. - Kaavaehdotusta laadittaessa kiinnitetään huomiota Iwanowien mielipiteessä esitettyihin muihin seikkoihin mm. kaavamerkintöjen ja niiden tekstimääräysten tarkentamisen osalta. 2. Eero Vaara - Esitetään lisärakennuspaikkaa Puukkosalmen tilalle - Tilan Puukkosalmi (emätila) rakennusoikeus on yksi rakennuspaikka Puukkosaari on alle 1 ha, eri emätilan alueella. Alle 1 ha saarilla ei ole rakennusoikeutta, jota voisi siirtää. Ei muutosta kaavaan. 2(10)

3 3. Elina Suonpää - Esitetään tarkennuksia ja korjauspyyntö kaavaan. - Käyty maanomistajan edustajan kanssa maastossa ja tehdään muutoksia kaavaan. Rakennuspaikkojen lukumäärä ei muutu Ylä- Hakolahden tilan osalta. - Kiviniemen rakennuspaikka on poistettu Natura2000 alueelta. Rakennuspaikka siirretään Ylä-Hakolahden tilalle. 4. Tommi Kivilaakso - Esitys kolmesta lisärakennuspaikasta - Lisärakennuspaikan osoittaminen on tutkittu tarkemmin ja yksi rakennuspaikka lisätään tilan Pirttivuori alueelle. 5. Tommi Riijärvi - Esitetään lisärakennuspaikkaa niin, että Aittasaaren rakennuspaikka poistuu. - Lisätään yksi rakennuspaikka Pirttikeidas tilalle Jorma Salojoki - Emätilalla ennestään rakennuspaikat maantien takana. - Lisärakentamista ei voida osoittaa rantaan, rakennusoikeus käytetty 7. Jukka Lahtinen - Esitetään lisärakennuspaikkaa Toivolan tilalle Toivolan emätilan rakennusoikeus on 3 rakennuspaikkaa. Emätilan alueelle on sen lohkokiinteistöille osoitettu jo ennestään 3 rakennuspaikkaa, joten lisärakentamista ei voida osoittaa. Ei muutosta kaavaluonnokseen. 8. Martti Markkanen - Esitys matkailupalveluiden alueista - Kaava-alueen rajausta ei ole tarkoituksenmukaista laajentaa Luhangan Kurssi- ja Kuntokeskus Oy:n omistamalle alueelle, joka ei ole rannassa. - Kunnan tavoitteena on erillisen rantarakennuspaikan muodostaminen tälle ranta-alueelle. 3(10)

4 9. Juha ja Birgitta Ruohtula - Muutos rakennuspaikkoihin ja esitys vakituisesta asumisesta Saarelan tilan alueelle Muutetaan kaavaan 4 RA:n rakennuspaikat 3:ksi rantaan rajoittuviksi rakennuspaikoiksi hakijoiden esittämällä tavalla ja kahden rakennuspaikan muuttaminen vakituiseen asumiseen. 10. Hilkka Henttonen - Esitys rakennuspaikkojen siirtämisestä - Muutetaan sijoittelua esityksen mukaisesti 11. Risto Laiho - Ranta-asemakaavan sisällön tarkistaminen talouskeskuksen saunan osalta ja rakennuspaikkojen siirtopyynnöt - Lisätään puuttuva saunan rakennusoikeus, joka perustuu rantaasemakaavaan. Ei muita muutoksia. 12. Heikki Kuurne - Käyttötarkoituksen muutos RA -> AP hyväksytään 13. Veikko Kuurne - Käyttötarkoituksen muutos RA -> AP hyväksytään 14. Risto ja Ritva Toivainen - Isokiven tilaa koskeva kaava tulisi pitää ennallaan. - Voimassa olevassa kaavassa olevia rakennuspaikkoja on järjestelty uudelleen, ottaen huomioon rannan rakennettavuus ja maanomistajan ja kunnan tavoitteet alueen lisärakentamisesta - kaavaluonnos säilytetään ennallaan 15. Tuula Virta - Mielipide koskee tiejärjestelyjä - Rantaosayleiskaavalla ei ohjata yksityisteiden rakentamista, vaan pysyvät kulkuoikeudet ratkaistaan kiinteistöjen muodostamisten tai erillisten yksityistietoimitusten yhteydessä 16. Tapio ja Rauni Ruohtula - Lisärakennuspaikan osoittamispyyntö Meerilän tilalle Onkisaloon - Rantaosayleiskaavojen tulee perustua erilaisten rantojen ja niiden luonnonympäristön huomioimiseen niin, että kaavassa osoitetaan erilaisia rakentamisen mitoitusvyöykkeitä. 4(10)

5 - Tilan Meerilä rakennusoikeutta on tutkittu tarkemmin. Tila on muodostunut Saarelan emätilasta Vaikka emätilana pidettäisiinkin rekisteröityä Meerilän emätilaa , alueen raennusoikeus on tullut jo vanhastaan käytetyksi. Näin ollen lisärakennuspaikan osoittaminen ei ole mahdollista hakemuksen kohteena olevalle Meerilän tilalle 7: Emma Pasanen - Esitetään muutoksia rakennuspaikkojen rajauksiin ja tavanomaisia suurempien rakentamisalueiden merkintää, jotta rakennuslupavaiheessa olisi mahdollisimman suuri valinnanvapaus rakennusten sijoittelulle. - Kaavaratkaisua muutetaan siten, että se huomioi saman maanomistajan omistamat kolme eri tilaa ja maanomistajan mielipiteen nykyistä luonnosta paremmin. - Rakennuspaikkojen osoittaminen tiiviiksi ryhmiksi perustuu maankäyttö- ja rakennuslain 73 :n rantayleiskaavoituksen sisältövaatimukseen: ranta-alueille jää riittävästi yhtenäistä rakentamatonta aluetta. Toinen peruste rakennuspaikkojen tarkemmalle rajaukselle liittyy yleiskaavan käyttämiseen rakennusluvan myöntämisen perusteena. Jotta yleiskaavaa voidaan käyttää suoraan rakennuslupien myöntämisen perusteena, yleiskaava ei voi olla liian suurpiirteinen. - MY-alueen osoittaminen perustuu tehtyihin luonto- ja maisemaselvityksiin. 18. Heikki Haapamäki - sr ja ge-rajauksista - tarkistetaan lopulliseen kaavaehdotukseen. Rajaukset tulevat kaavaan sellaisenaan ympäristöhallinnon paikkatiedoista 19. Anna-Kaarina Kivinen, Hannu Kivinen - Kiviniemen rakennuspaikan sijoittelu - Muutetaan rajausta 5(10)

6 20. Jukka Nieminen - Rumppuvuoren ja Jänissaarten rakennuspaikoista huomautus - Jänissaarten rakentamista selvitetään lopulliseen kaavaehdotukseen - Rumppuvuoren tilalla on runsaasti rakennusoikeutta, jota on vaikea osoittaa saariin (Partasaari, Tuhkurinsaari) niiden luontoarvojen vuoksi tai emätilan mantereen ranta-alueelle sen jyrkkyyden vuoksi. Maanomistajia on kuitenkin kohdeltava tasapuolisesti ja kaavaluonnos pyrkii yhteensovittamaan maanomistajan tavoitteet ja alueen ympäristön erityispiirteet. Lisärakennuspaikka mantereelle on perusteltua maanomistajien yhdenvertaiseen kohteluun perustuen, sillä nyt etäällä rannasta olevat rakennuspaikat eivät ole omarantaisiin rakennuspaikkoihin rinnastettavia. Lisärakentaminen on perustellumpaa osoittaa ennemmin mantereelle kuin saariin. 21. Ari-Matti Rakkola - Huomautus Myllyniemeen esitetysta uudesta rakennuspaikasta. - Poistetaan rakennuspaikka Myllyniemestä ja siirretään tämä rakennusoikeus toisaalle kunnan omistaman tilan Kesäime alueelle 22. Rauno Niinimäki - Ranta-asemakaavoitettujen rakennuspaikkojen siirtoesityksiä - Rakennuspaikkojen siirrot on selvitettävä ranta-asemakaavan muutoksella. 23. Sakari Valvanne - Rakennusoikeuskysymys ja MY-alueen rajauskysymys - Rakennusoikeusmääräyksi tarkennetaan kaavaehdotusvaiheessa. Tarkistetaan MY-rajausta samassa yhteydessä 24. Marja-Terttu ja Kalervo Nieminen - Lisärakennuspaikkapyyntö Tillikka tilalle Maanomistajien tasavertainen kohtelu edellyttää, että kaavoituksen emätilana käytetään ennen vuotta 1959 muodostunutta tilaa tietyin poikkeuksin. 6(10)

7 - Emätilaselvityksen mukaan alueen rakennusoikeutta ei ole jäljellä. Laskennalliset rakennusoikeudet eivät perustu tilojen pinta-alaan, vaan emätilalla olevaan mitoitusrantaviivan pituuteen. 25. Heikki Korpela - Lisärakentamistoiveita - Emätilan rakennusoikeus on käytetty, joten lisärakennuspaikkoja ei voida osoittaa. Lisärakentaminen nykyiselle tontille on mahdollista kaavan sallimissa puitteissa. 26. Jouko Halonen - Lisärakennuspaikkaesitys tilalle Jokiranta Ei muutosta. Emätila on käyttänyt rakennusoikeuden kokonaan. 27. Sakari ja Helena Korhonen - Lisärakennuspaikkaesitys tilalle Lepola Ei muutosta. Emätila on käyttänyt rakennusoikeuden kokonaan ja rakennusoikeuden lisäys yhdelle emätilasta lohkotulle tilalle ei olisi tasapuolista. 28. Ritva Peltonen - Tarkistuspyyntö saunan rakennusoikeudesta tilalle On osoitettu jo ensimmäisessä kaavaluonnoksessa kaavaan 29. Airi ja Pekka Sipilä - Rakennuspaikan osoittaminen Ranta-Harjulan tilalle Emätilan rakennusoikeus on jo vanhastaan ylittynyt reilusti, lisärakentaminen ei ole näin ollen mahdollista siten, että rakentaminen tukeutuu rannan käyttöön. Selvitetään vielä kaavaehdotukseen rakentamisen mahdollisuuksia etäämmälle rannasta. 7(10)

8 30. Selma ja Markku Laitala - Aholan emätilan alueelle ei tule osoittaa uutta rakentamista tilojen Ahola ja Koivuaho alueelle. - Emätilan mantereen rakennuspaikkatiheys on väljä. Rakennuspaikat liittyvät alueen vesihuoltoon ja vapaata rantaviivaa jää riittävästi - Kaavaratkaisu säilytetään kaavaluonnoksen mukaisena. 31. Kalle Rantanen - rakennuspaikka etäämmälle rannasta - Voidaan mitoituksen sallimissa puitteissa merkitä siten, että käsitellään yhtenä rakennuspaikkana rantasaunan kanssa. 32. Reijo Iikkanen - Tilan nykyinen rantasauna merkittävä kaavaan saunana. Lisäksi esitetään, että merkittäisiin 2 uutta rakennuspaikkaa ja yhden vanhan rakennuspaikan säilyttämistä. - Emätilan laskennallinen rakennusoikeus on 2 rakennuspaikkaa - Säilytetään nykyinen kaavaratkaisu, joka perustuu voimassaolevaan kaavaan 33. Päivö Weijo - Rakennuspaikan osoittaminen tilan Lukkola alueelle - Kaavaratkaisu perustuu voimassa olevaan kaavaan. Alueella on voimassa saarimitoitus: Pieni Riuttasaari 2,4 ha, jossa saaren kokonaismitoitus on 1 RA (1 rp/1-3ha:n saari). Alue on vahvistettu Natura2000 alueeksi. Emätilan rakennusoikeus on jo vanhastaan ylittynyt - ei muutosta kaavaan - Järjestetään tarvittaessa neuvottelu Ely-keskuksen, kaavoittajan ja maanomistajan välillä Pienen Riuttasaaren suojeluarvojen huomioimiseksi laadittavaan kaavaan (K-S Ely-keskus lausunto KESELY/463/07.01/2013). 8(10)

9 34. Kirsi Weijo - Rakennuspaikkojen säilyttäminen tilojen Kallioinen ja Routala alueilla - Kallioinen on yhä jakamaton emätila, joka on muodostunut Emätilan todellinen rantaviivan pituus on noin 0,420 km ja mitoitusrantaviivan pituus on noin 0,160 km. Tällä perusteella tilalle kuuluisi laskennallisesti yksi rantarakennuspaikka. Voimassa olevassa kaavassa tilan alueelle on hyväksytty kaksi rakennuspaikkaa. - Routala sijaitsee Pieni-Riuttasaaressa, joka on tonttia lukuun ottamatta Natura2000-aluetta. Kaavaratkaisu perustuu voimassa olevaan kaavaan. Alueella on voimassa saarimitoitus: Pieni Riuttasaari 2,4 ha, jossa saaren kokonaismitoitus on 1 RA (1 rp/1-3ha:n saari). Rakennuspaikka on vahvistetun Natura2000 alueen ulkopuolella. - Natura2000-alueet on perustettu ennen tämän kaavoituksen käynnistämistä. Yleiskaavaa laadittaessa on siten otettava huomioon Natura-alueet sellaisenaan. SL-alueita koskevia kaavamääräyksiä tarkistetaan kaavaehdotukseen. - Kaavaluonnokseen jätetään rakennuspaikka eli ei tehdä muutosta. - Järjestetään tarvittaessa neuvottelu Ely-keskuksen, kaavoittajan ja maanomistajan välillä Pienen Riuttasaaren suojeluarvojen huomioimiseksi laadittavaan kaavaan (K-S Ely-keskus lausunto KESELY/463/07.01/2013). 35. Sakari Ravio - Kysely niittypalstoista - Selvitetään erikseen kaavaehdotukseen 36. Arvo Hurskainen - Uusi rakennuspaikka merkitty väärälle tilalle - Korjataan 37. Tapio Alonen - Vakituisen asunnon rakennuspaikka tilalle Ämmälä/ Onkisalo - korjataan erehdyksessä väärälle tilalle osoitettu merkintä 9(10)

10 38. Seija ja Martti Niininen - AP-tontti kaavaan - Lisätään AP ja poistetaan erillisen saunan rakennusoikeus 39. Jaakko Laine - Esitys toisesta rakennuspaikasta tilan Pirttiranta-alueelle - Rakennusoikeus on jo käytetty, ei muutosta Luhangassa Jari Lämsä 10(10)

Pien Päijänteen rantaosayleiskaava

Pien Päijänteen rantaosayleiskaava LUHANKA Pien Päijänteen rantaosayleiskaava 15.8.2016 Kaavaehdotuksesta jätetyt yksityisten maanomistajien ja eri yhteisöjen muistutukset ja Luhangan kunnan vastineet: Muistuttajaluettelo ja sen alla lyhyt

Lisätiedot

82122815-31 25.6.2012. Rääkkylän kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet

82122815-31 25.6.2012. Rääkkylän kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet 82122815-31 25.6.2012 Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 82122815-31 Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 25.6.2012 Viite 82122815 Kirjoittanut Markus

Lisätiedot

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa.

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. - Taustalla 1.4.2016 voimaan tulleenmaankäyttö- ja rakennuslain muutos, jossa poikkeamistoimivalta on siirtynyt kunnille.

Lisätiedot

Kunnanjohtaja Reijo Urtti avaa tilaisuuden Kaavan laatija Jari Lämsä esittelee kaavahankeen ja sen aikataulun Yleisön puheenvuorot ja kysymykset

Kunnanjohtaja Reijo Urtti avaa tilaisuuden Kaavan laatija Jari Lämsä esittelee kaavahankeen ja sen aikataulun Yleisön puheenvuorot ja kysymykset Yleisötilaisuus 27.9.2013 Kunnanjohtaja Reijo Urtti avaa tilaisuuden Kaavan laatija Jari Lämsä esittelee kaavahankeen ja sen aikataulun Yleisön puheenvuorot ja kysymykset Tammiselkä Pilkanselkä Avoselkä

Lisätiedot

LUHANKA KAUPINLAHDEN RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LUHANKA KAUPINLAHDEN RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUHANKA KAUPINLAHDEN RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVOITUS KOSKEE 1.6.1989 RANTAKAAVANA VAHVISTETUN KAUPINLAHDEN RANTA ASEMAKAAVAN MUUTTAMISTA KAAVAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISEN JA KAAVAMERKINTÖJEN AJANTASAISTAMISEN

Lisätiedot

Pienvesistöjen rantaosayleiskaava, itäosa

Pienvesistöjen rantaosayleiskaava, itäosa SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Pienvesistöjen rantaosayleiskaava, itäosa mielipiteiden vastineet 613-P29372 Ouni Maria Sisällysluettelo 1 mielipide... 1 2 mielipide... 2 3 mielipide... 3 4 mielipide... 4 5 mielipide...

Lisätiedot

Kerimäen kunta Anttolan yleiskaavamuutos

Kerimäen kunta Anttolan yleiskaavamuutos Kerimäen kunta Anttolan yleiskaavamuutos Kaavaehdotukseen on nähtävilläolon (1. 30.11.2012) jälkeen tehty muutoksia. Muutoksista on kuultu maanomistajia erikseen. Maanomistajat ovat kommentoineet muutoksista

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA. Mitoitusraportti

FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA. Mitoitusraportti FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA Mitoitusraportti 13.2.2012, tarkastettu 14.5.2013 FCG Finnish Consulting Group Oy Mitoitusraportti I P15872 13.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi tekninen@kemijarvi.fi 9.10.2015 Liite 5 Ehdotusvaiheen nähtävilläoloaikana (28.8 28.9.2015) saatujen lausuntojen (3 kpl) ja mielipiteiden (5

Lisätiedot

Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus

Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Kaavaehdotus II oli nähtävillä 23.1. - 24.2.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 2 lausuntoa ja 6 muistutusta. Seuraavassa on lista lausunnoista

Lisätiedot

NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS

NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 21.3.2013 NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja

Lisätiedot

OPAS RANTA-ASEMAKAAVAN LAADINTAAN.

OPAS RANTA-ASEMAKAAVAN LAADINTAAN. www.ranta-asemakaava.fi Nosto Consulting Oy 2 Sisällys 1 RANTOJEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU...3 2 RANTA-ASEMAKAAVAN HYÖDYT...4 3 RAKENTAMISEN MÄÄRÄ RANTA-ALUEELLA...6 Mitoitus ja rakennusjärjestys... 6 Emätilaperiaate...

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

1 (6) LAUSUNNON LIITE: Rantaviivan mitoitusta ja luontoselvitystä tarkentava liite

1 (6) LAUSUNNON LIITE: Rantaviivan mitoitusta ja luontoselvitystä tarkentava liite 1 (6) Kaupunkiympäristötoimiala Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus Kaavoitus LAUSUNNON LIITE: Rantaviivan mitoitusta ja luontoselvitystä tarkentava liite KAKSKERRAN KALLIOLAN RANTA-ASEMAKAAVAN LUONNOS

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Pienvesistöjen rantaosayleiskaava, eteläosa

Pienvesistöjen rantaosayleiskaava, eteläosa SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Pienvesistöjen rantaosayleiskaava, eteläosa mielipiteiden vastineet 613-P29372 Ouni Maria Sisällysluettelo 1 mielipide... 1 2 mielipide... 2 3 mielipide... 3 4 mielipide... 4 5 mielipide...

Lisätiedot

NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 7:38, 7:53, 7:54, 7:56, 7:57 JA 7:67

NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 7:38, 7:53, 7:54, 7:56, 7:57 JA 7:67 FCG Finnish Consulting Group Oy RAUTALAMMIN KUNTA NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 7:38, 7:53, 7:54, 7:56, 7:57 JA 7:67 Kaavaselostus, luonnos 25.10.2011 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus

Lisätiedot

RANTA-ALUEEN JA KUIVANMAAN MITOITUS- JA EMÄTILATARKASTELU

RANTA-ALUEEN JA KUIVANMAAN MITOITUS- JA EMÄTILATARKASTELU FCG Planeko Oy YLÖJÄRVEN KAUPUNKI ANTAVERKKA-MUTALAN OYK RANTA-ALUEEN JA KUIVANMAAN MITOITUS- JA EMÄTILATARKASTELU 724-D2280 2.3.2009 FCG Planeko Oy Ylöjärven kaupunki 2 (5) 1 ANTAVERKKA-MUTALAN OYK -

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY tark. 30.9.2014 25.10.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOSKIEN RANTA-ASEMAKAAVAA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOSTA KEU- RUUN KAUPUNGISSA TILOJEN 249-411-2-229, 249-411-2-247,

Lisätiedot

ELENIA OY:N LAUSUNTO 6.11.2013 KUKON RANTA-ASEMAKAAVASTA JA RANTA- ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONNOKSESTA

ELENIA OY:N LAUSUNTO 6.11.2013 KUKON RANTA-ASEMAKAAVASTA JA RANTA- ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONNOKSESTA ELENIA OY:N LAUSUNTO 6.11.2013 KUKON RANTA-ASEMAKAAVASTA JA RANTA- ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONNOKSESTA Alueella sijaitsee Elenia Oy:n omistamia maakaapeleita. Maakaapelit kulkevat pääosin olemassa olevien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.11.2002 täyd. 25.9.2003 20.4.2011 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOSKIEN RANTA-ASEMAKAAVOJEN MUUTOKSIA NUMMI- PUSULAN KUNNASSA SOMERON YHTEISMETSÄN (874:1:0) RANTA- ASEMAKAAVA-ALUEILLA KIVIJÄRVELLÄ,

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava

Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Konginkangas Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava Pyyrinlahden kylän tiloille Laajaniemi 2:223 ja Leppäranta 2:195. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Uusikaupunki, Raudainen-Koivunen-Kiveistenmaa ranta-asema ja rantaasemakaavan

Uusikaupunki, Raudainen-Koivunen-Kiveistenmaa ranta-asema ja rantaasemakaavan Varsinais-Suomi LAUSUNTO 30.1.2019 Diaarinumero VARELY/1497/2018 Liite 1 kpl kirjaamo@uusikaupunki.fi Viite: Kaavoittajan sähköposti 3.1.2019 Uusikaupunki, Raudainen-Koivunen-Kiveistenmaa ranta-asema ja

Lisätiedot

Suunnittelualueen pinta-ala on n. 170 ha. Rantaviivaa suunnittelualueelle on n. 11 km ja muunnettua rantaviivaa n. 6,5 km.

Suunnittelualueen pinta-ala on n. 170 ha. Rantaviivaa suunnittelualueelle on n. 11 km ja muunnettua rantaviivaa n. 6,5 km. 1(5) SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA

PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.9.2009, 12.1.2012 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Koiviston ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne (635)

Lisätiedot

1. Aloite, hakija. 2. Suunnittelualue

1. Aloite, hakija. 2. Suunnittelualue 9 10 Uusikaupunki, Pyhämaa, Kari, Pöylä ym. LIITE 1 Ranta-asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n tarkoittama osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kari 895-487-1-66, Eteläranta 895-487-1-11, Pöylä

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe

Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3452/2017 Varsinais-Suomi 22.12.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 24.11.2017 Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

2016 Kortteli 14 rakennuspaikka 5. Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos. Kortteli 14 rakennuspaikka 5 KAAVASELOSTUS

2016 Kortteli 14 rakennuspaikka 5. Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos. Kortteli 14 rakennuspaikka 5 KAAVASELOSTUS Utsjoki Tenon Osman ranta-asemakaavan muutos Kortteli 14 rakennuspaikka 5 KAAVASELOSTUS 14.4.2016 Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava

Lisätiedot

Muutettavan kaava-alueen pinta-ala on n. 9,6. Luonnoksen mukaan alueen rakennusoikeus kasvaa 1344 kerrosneliömetriä.

Muutettavan kaava-alueen pinta-ala on n. 9,6. Luonnoksen mukaan alueen rakennusoikeus kasvaa 1344 kerrosneliömetriä. Kaupunginhallitus 261 17.06.2014 Kaupunginhallitus 434 16.12.2014 Kaupunginhallitus 86 24.03.2015 Valtuusto 23 21.05.2015 Särkivaaran ranta-asemakaavan osittainen muutos 486/08.15/2014 KH 17.06.2014 261

Lisätiedot

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila 13.4.2016 Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Poikkeamistoimivallan siirtoa

Lisätiedot

PUNTTINEN LEIKLUOTO RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

PUNTTINEN LEIKLUOTO RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 293-RAK1706 TAIVASSALON KUNTA PUNTTINEN LEIKLUOTO RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 13.7.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (19) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos

Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen

Lisätiedot

LUUMÄKI KIVIJÄRVI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

LUUMÄKI KIVIJÄRVI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUUMÄKI KIVIJÄRVI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Tila Haapakallio 1:16 (441-455-1-16) KAAVASELOSTUS Helsinki 31.5.2019 Vireille tulo: KH:n päätös Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) Ehdotus nähtävänä (MRA 19 ) Hyväksytty

Lisätiedot

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI LUHANGAN KUNTA METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI KAAVAN MUUTOS KOSKEE METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAA VASTAAMAAN YKSITYISEN MAAN SUOJELUTAVOITTEITA.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 4.11.2015 PARAINEN HOUTSKARI, KIVIMO BENSTRAND HOUTSKARIN YLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLE HUJANSAARI 3:100

SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLE HUJANSAARI 3:100 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILALLE HUJANSAARI 3:100 Kaavaselostus Hyväksytty..2015 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24146 Kaavaselostus

Lisätiedot

HANKASALMEN KUNTA ARMISVEDEN JA YMPÄRISTÖN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS

HANKASALMEN KUNTA ARMISVEDEN JA YMPÄRISTÖN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS HANKASALMEN KUNTA ARMISVEDEN JA YMPÄRISTÖN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUEEN MÄÄRITYS... 3 2. SUUNNITTELUTILANNE... 3 2.1 MAAKUNTAKAAVA... 3 2.2 YLEISKAAVA... 3 2.3 ASEMA-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus RAUTALAMMIN KUNTA, 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...2 1.2 Rantaosayleiskaavan muutos...2 1.3 Rantaosayleiskaavan toteuttaminen...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS

PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS Maanmittari Oy Öhman 2014 RANTA-ASEMAKAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Ranta-asemakaavaselostus koskee 2.1.2014 päivättyä ranta-asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

Osallistujat Pirjo Hokkanen Keski-Suomen ELY-keskus. 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen

Osallistujat Pirjo Hokkanen Keski-Suomen ELY-keskus. 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen Muistio 1 (5) Reinikainen Kuisma 25.1.2013 JOUTSAN KUNTA JOUTSAN RANTAYLEISKAAVAN OSITTAINEN MUUTTAMINEN EHDOTUSVAIHEEN VIRANOMAISNEUVOTTELU Aika 23.1.2013 klo 12.30 Paikka, Innova 2 Lutakontie 7, Jyväskylä

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.

Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle Ympäristölautakunta 84 11.06.2014 Kaupunginhallitus 156 18.08.2014 Ympäristölautakunta 94 27.08.2014 Kaupunginhallitus 183 15.09.2014 Kaupunginhallitus 99 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 28 12.05.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS. Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

KAAVASELOSTUS. Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut KAAVASELOSTUS Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 1. osan muutos Seinäjärvi, 10-404-13-31 ja 10-404-13-66 Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 12.04.2016 2 Kaavaselostuksen sisällysluettelo: 1 Perus- ja

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS

PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS Maanmittari Oy Öhman 2016 KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 11.6.2015 Ympäristölautakunta... Ehdotus nähtävänä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Poikkeaminen (LTK) / Ryönä, 451-2-26 (Kaarinniementie 150) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 220 Asianro 5398/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-510-10-33 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Joutsan rantaosayleiskaavan osittainen muutos kiinteistölle SYVÄLAHTI, 172-402-11-16, Pertunmaantie 366. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA

Lisätiedot

PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LIITE 3 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KITEEN KAUPUNKI PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS VASTINEET KAAVAEHDOTUKSESTA ANNETTUIHIN MUISTUTUKSIIN JA LAUSUNTOIHIN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

Liite 1 LUONNOS. KOHDE 1 Kortejärvi, kiinteistöt ja Voimassa oleva kaava Muutosluonnos

Liite 1 LUONNOS. KOHDE 1 Kortejärvi, kiinteistöt ja Voimassa oleva kaava Muutosluonnos KOHDE 1 Kortejärvi, kiinteistöt 623-407-2-53 ja 2-51 Nykyisessä kaavassa merkitty kaksi rakennusoikeutta tilalle 623-407-2-51 järven etelärannalla. Tilalle 2-53 ei ole osoitettu rakennusoikeutta. Muutosluonnokseen

Lisätiedot

KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA

KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA PARAINEN KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 4.9.2014 Ympäristölautakunta... Ehdotus nähtävänä (MRA 19 ).. Kaavaehdotus

Lisätiedot

Maankäytön suunnittelun perinteiset työkalut ja täsmäkeinotranta-alueiden ja erikoiskohteiden suunnittelussa

Maankäytön suunnittelun perinteiset työkalut ja täsmäkeinotranta-alueiden ja erikoiskohteiden suunnittelussa Maankäytön suunnittelun perinteiset työkalut ja täsmäkeinotranta-alueiden ja erikoiskohteiden suunnittelussa Ranta-ja vesialueiden uusiokäyttö-, kiinteistökehitys-, tulonhankinta- ja yrittäjyysratkaisut

Lisätiedot

Niemilomat Oy ranta-asemakaava. Ranta-asemakaava koskee Unnukan Tetriniemeen ja Tetrisaariin sijoittuvia Sahkarlahden kylän 430 tiloja 7:22 JA 7:23

Niemilomat Oy ranta-asemakaava. Ranta-asemakaava koskee Unnukan Tetriniemeen ja Tetrisaariin sijoittuvia Sahkarlahden kylän 430 tiloja 7:22 JA 7:23 LEPPÄVIRTA Niemilomat Oy ranta-asemakaava Ranta-asemakaava koskee Unnukan Tetriniemeen ja Tetrisaariin sijoittuvia Sahkarlahden kylän 430 tiloja 7:22 JA 7:23 1.6.2015 Maanmittauslaitos Ortokuva 2013 LEPPÄVIRTA

Lisätiedot

Kirkkojärvi Heinijärvi Herttuala Jumesniemi osayleiskaava

Kirkkojärvi Heinijärvi Herttuala Jumesniemi osayleiskaava 1 Kirkkojärvi Heinijärvi Herttuala Jumesniemi osayleiskaava Mitoitusperiaatteet tarkist. 6.2.2012 2 KIRKKOJÄRVI HEINIJÄRVI HERTTUALA JUMESNIEMI OSAYLEISKAAVA (KHH-OYK) Mitoitusperiaatteet 1. Yleistä Kaavahanketta

Lisätiedot

LUUMÄKI KAAVASELOSTUS. RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Hujajärvi, Kaajärvi. Tilat Päivärinne 1:102 ja Ylätupa 1:139 (Kaajärvi) Kalliotar 2:279 (Hujajärvi)

LUUMÄKI KAAVASELOSTUS. RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Hujajärvi, Kaajärvi. Tilat Päivärinne 1:102 ja Ylätupa 1:139 (Kaajärvi) Kalliotar 2:279 (Hujajärvi) LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Hujajärvi, Kaajärvi Tilat Päivärinne 1:102 ja Ylätupa 1:139 (Kaajärvi) Kalliotar 2:279 (Hujajärvi) KAAVASELOSTUS 23.3.2018 Vireille tulo: KH:n päätös Luonnos nähtävänä

Lisätiedot

684 Rauma 423 Kodisjoki

684 Rauma 423 Kodisjoki Naantali 25.2.2009 684 Rauma 423 Kodisjoki KALJASJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kaljasjärven pohjoisosassa kiinteistön

Lisätiedot

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset Pori 19.12.2013 Poikkeamisen edellytykset (MRL 172 ): Poikkeaminen ei saa: aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA RANTAYLEISKAAVA JA RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Liite 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma esittelee Eurajoen rantayleiskaavan muutoksen laadinnan

Lisätiedot

Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos

Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos Kunnanhallitus 1.9.2015 Itä-Suomen hallinto-oikeus Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos Rantasalmen kunnanhallitus

Lisätiedot

Kaavoittajan vastineet 13.3.2015 päivätystä kaavaehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin:

Kaavoittajan vastineet 13.3.2015 päivätystä kaavaehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin: Vastineraportti Päivämäärä 8.4.2015 SAARIJÄRVEN KAUPUNKI VIIDEN KYLÄN KYLÄYLEISKAAVA Kaavaehdotuksen jälkeinen osallisten kuuleminen MRA 32 mukaisesti. Kaavoittajan vastineet 13.3.2015 päivätystä kaavaehdotuksesta

Lisätiedot

kohta 10. (Kirjeellä kuultiin maanomistajaa) - Luvun 2 Muistutukset, muistutus 16. (Kirjeillä kuultiin naapurikiinteistöjen maanomistajia)

kohta 10. (Kirjeellä kuultiin maanomistajaa) - Luvun 2 Muistutukset, muistutus 16. (Kirjeillä kuultiin naapurikiinteistöjen maanomistajia) Liite 11 Eurajoen kunnanvaltuusto KAAVAN LAATIJAN VASTINE Eurajoen rantayleiskaavan ja rantayleiskaavan muutoksen ehdotus oli nähtävillä 8.9. 7.10.2014. Lisäksi siitä pyydettiin viranomaislausunnot. Muistutusten

Lisätiedot

AHOLAIDAN RANTA-ASEMAKAAVA SEKÄ KÖYRÄN JA PALON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

AHOLAIDAN RANTA-ASEMAKAAVA SEKÄ KÖYRÄN JA PALON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KANGASALAN KUNTA AHOLAIDAN RANTA-ASEMAKAAVA SEKÄ KÖYRÄN JA PALON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KIINTEISTÖÄ AHOLAITA 211-440-1-38/10 JA 211-440-1-38/1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.02.2016

Lisätiedot

Läsnä Tuomo Knaapi Varsinais-Suomen ELY-keskus. Nosto Consulting Oy, kaavan laatija

Läsnä Tuomo Knaapi Varsinais-Suomen ELY-keskus. Nosto Consulting Oy, kaavan laatija 1 / 3 MUISTIO 246-RAK1612 KUSTAVIN KUNTA Truutholmin ranta-asemakaava Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu Aika 14.11.2016, klo 9.00 9.35 Paikka Varsinais-Suomen ELY-keskus, Turku Läsnä Tuomo Knaapi Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Kaavaehdotus II oli nähtävillä 1.8. 3.9.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet.

Kaavaehdotus II oli nähtävillä 1.8. 3.9.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet. Kiteen kaupunki Oriveden rantaosayleiskaava Kaavaehdotus II oli nähtävillä 1.8. 3.9.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet. Sisällysluettelo

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA. Mitoitusraportti

FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA. Mitoitusraportti FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA Mitoitusraportti 13.2.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Mitoitusraportti I P15872 13.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN,

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN, S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN, TILAT 407-7-80 LEPOLA JA 410-2-219 MÖKÄRÄSAARET Kaavaselostus ehdotus 20.3.2014 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Itäosan rantaosayleiskaava

Itäosan rantaosayleiskaava Vastine 1 (6) Leskinen Timo 25.9.2018 Kunnanhallitus Itäosan rantaosayleiskaava Ehdotukseen tehtyjen muutosten johdosta tulleet maanomistajien esitykset. Esko Iivarinen on esittänyt uuden rakennuspaikan

Lisätiedot

ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA

ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ YRJÖLÄ 635-419-14-3/1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.11.2016 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 7:38, 7:53, 7:54, 7:56, 7:57 JA 7:67

NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 7:38, 7:53, 7:54, 7:56, 7:57 JA 7:67 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 7:38, 7:53, 7:54, 7:56, 7:57 JA 7:67 Kaavaselostus, ehdotus 3.4.2013 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN VUORIJÄRVEN KYLÄN TILOJA RUISNIEMI 230-408-24-8 JA HONKARINNE 230-408-24-1 3.11.2013 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti

Lisätiedot

edellytykset yy Kankaanpää

edellytykset yy Kankaanpää Poikkeamislupien i i ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset yy Kankaanpää 5.9.2013 Poikkeamispäätös / suunnittelutarveratkaisu rakennusluvan edellytyksenä Asemakaavoitettu alue rakennuslupa kaavanmukaiseen

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Kaavan laatijana olen tehnyt lausuntoihin vastineet. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Mitoituksen lähtökohdat ja soveltaminen

Kaavan laatijana olen tehnyt lausuntoihin vastineet. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Mitoituksen lähtökohdat ja soveltaminen 1 / 4 VASTINE UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ISO-PIRKHOLMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 3 Iso-Pirkholman ranta-asemakaavan muutos 3 on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 4.1. 5.2.2018 Uudenkaupungin kaupungissa (kaavaehdotus

Lisätiedot

KUNINKAANSAARI, NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

KUNINKAANSAARI, NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA KUNINKAANSAARI, NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 7 ) TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus 17.5.2016 kaavajärjestelmä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri-

Lisätiedot

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUHANGAN KUNTA METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI KAAVAN MUUTOS KOSKEE METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAA VASTAAMAAN YKSITYISEN MAAN SUOJELUTAVOITTEITA.

Lisätiedot

Sodankylä. Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012

Sodankylä. Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012 Sodankylä Orajärvi, Papinranta Märsylä RN:o 9:34 (758-411-9-34) Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012 Korteoja Papinranta Kaavamuutosalue käsittää

Lisätiedot

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus MRL 72 mukaan rannoille ei saa rakentaa ilman asemakaavaa tai rakentamisen ohjaamiseen tarkoitettua yleiskaavaa. Silloin kun kaavaa ei ole, rakentamiseen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin lausunto hallintovalituksen johdosta Kaavavalitus, viite: Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete 440/17

Rovaniemen kaupungin lausunto hallintovalituksen johdosta Kaavavalitus, viite: Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete 440/17 POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Valittajat Rovaniemen kaupungin lausunto hallintovalituksen johdosta Kaavavalitus, viite: Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete 440/17 Jari Vanhatapio Seppo Lehto

Lisätiedot

VIKAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA

VIKAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA LIITE Rovaniemen kaupunki VIKAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA Mitoituslaskelma rakennusoikeuden jakamisesta kaava-alueella Kaavoitus VIKAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA Mitoitus laskelma Vikajärven osayleiskaavan rakennusoikeuden

Lisätiedot

Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Konginkangas Käpykolon ranta-asemakaava Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) LUONNOSVAIHE

Lisätiedot

LIITE 4 RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 54/RAKM VIRPILAMPI II

LIITE 4 RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 54/RAKM VIRPILAMPI II Asianumero 908/10.02.03/2012 LIITE 4 RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 54/RAKM VIRPILAMPI II VALMISTELUVAIHE SAAPUNUT PALAUTE JA KAAVOITTAJAN VASTINEET LUONNOS 26.09.2013, NÄHTÄVILLÄ 23.12.2013 21.01.2014 pvm.

Lisätiedot

RIRETU RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RIRETU RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 SALON KAUPUNKI RIRETU RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavamuutos koskee Förbyn kylässä: Nedergård-Övergård ranta-asemakaavaa Koivikon ranta-asemakaavaa Tilaa Riretu

Lisätiedot