Intian viestin on yhä radio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Intian viestin on yhä radio"

Transkriptio

1 12 J O U L U K U U R A D I O L Ä H E T Y S T Y Ö N L E H T I Intian viestin on yhä radio s. 8 Hyvistä ja pahoista enkeleistä s. 6 Usko toi joulun kotiin Turkissa s. 10 Joulurauhaa ja Siunattua Uutta Vuotta!

2 P ä ä k i r j o i t u s Herätysliikkeissä on raamattu-uskollista kirkkokansaa Pirkko Oinonen Joka kymmenes suomalainen kuuluu johonkin herätysliikkeeseen. Uusi tutkimus paljastaa, että Raamatun lukeminen on herätysliikkeisiin kuuluvilla sitä runsaampaa, mitä ainutlaatuisempana he näkevät Raamatun roolin. Myös moraalikäsityksiltään herätysliikeväki poikkeaa huomattavasti suomalaisten yleisestä ajattelutavasta. Liikkeiden kannattajat vaikuttavat aktiivisesti kirkossa niin paikallisseurakunnissa kuin valtakunnallisestikin. Herätysliikkeisiin kuulumista ja niiden toimintaan osallistumista on tutkinut Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija, teologian tohtori Hanna Salomäki. Hänen sosiologian alaan kuuluva väitöskirjansa Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa marraskuun lopulla. Työ on laajin herätysliikkeiden kannattajista Suomessa koskaan tehty tutkimus. Siihen osallistui lähes herätysliikkeiden kesäjuhlilla läsnäollutta. Vertailussa ovat mukana vanhoillislestadiolaisuus, herännäisyys, evankelisuus, Rauhan Sana -lestadiolaisuus, rukoilevaisuus, Kansanlähetys, Suomen Raamattuopisto, Kansan Raamattuseura sekä Nokia Missio. Viimeksi mainittu irtautui tutkimusprosessin aikana evankelis-luterilaisesta kirkosta. Tutkimuksen mukaan innokkaimpia raamatunlukijoita olivat Nokia Missioon kuuluvat. Myös viidennen herätysliikkeen kannattajat lukivat Raamattua ahkerasti. Vanhoillislestadiolaisuuteen kuuluvista vain yksi prosentti luki Raamattua joka päivä, ja kolmasosa harvemmin kuin kerran vuodessa. Tulosta selittää paitsi liikkeen raamattukäsitys, myös nuorten suuri osuus vastaajissa. Vanhemmat vanhoillislestadiolaiset lukivat Raamattua nuoria enemmän. Herätysliikkeiden kannattajat pitäytyivät perinteisiin moraalikäsityksiin. Esimerkiksi aborttiin ja eutanasiaan suhtauduttiin torjuvasti. Seitsemän kymmenestä (69 %) herätysliikkeen kannattajasta torjui homoseksuaalisuuden ehdottomasti, kun vastaava luku suomalaisilla keskimäärin oli 20 prosenttia. Herännäisyys poikkesi muista sallivammalla kannallaan niin seksuaalietiikkaan, yhteiskunnalliseen etiikkaan kuin esimerkiksi eutanasiaan liittyvissä teemoissa. Moraalikäsityksiä selittivät muun muassa raamattukäsitys, raamatunluku ja osallistuminen herätysliikkeiden toimintaan. Tutkimuksen mukaan puolet haastatelluista osallistui herätysliikkeensä toimintaan ainakin kerran kuussa ja kolme viidestä myös kirkon toimintaan vähintään kuukausittain. Kirkon toiminnassa aktiivisimpia olivat Kansanlähetyspäivien osallistujat, joista puolet osallistui kirkon toimintaan joka viikko, ja neljä viidestä ainakin kerran kuussa. Myös muut viidennen herätysliikkeen osallistujat sekä evankeliset olivat tiiviisti seurakunnan yhteydessä. Vähiten kirkon toimintaan osallistuivat vanhoillislestadiolaiset, joista kolmasosa oli mukana kirkon toiminnassa kuukausittain. Toisaalta vanhoillislestadiolaisista kesäjuhlien kävijöistä 95 prosenttia osallistui liikkeen toimintaan ainakin kerran kuussa. Herättäjäjuhlien ja Kansan Raamattuseuran juhlien osallistujista yhtä aktiivisia oli 20 prosenttia. Kolmannes Herättäjäjuhlien osallistujista oli mukana liikkeen toiminnassa vain kerran vuodessa. Herännäisyyteen kiinteästi kuuluvista liikkeen toimintaan osallistui kuukausittain 38 prosenttia, kun vastaava osuus evankeliseen liikkeeseen kuuluvilla oli 61 prosenttia. Vanhoillislestadiolaiset ja evankeliset nuoret olivat aktiivisempia kuin vanhemmat ikäryhmät. Alle 25-vuotiaista vanhoillislestadiolaisista 96 prosenttia ja evankelisista 55 prosenttia oli ainakin kerran kuukaudessa mukana oman liikkeensä toiminnassa. Herätysliikkeistä vanhoillislestadiolaisuudelle oli tyypillistä selvärajaisuus kun taas herännäisyys oli sisäisesti hajanaisin käsityksissään. Johonkin herätysliikkeeseen kuuluminen ei sulje muita liikkeitä pois. * * * Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien puolesta ja omasta puolestani toivotan lähetystyön ystäville ja tukijoille sekä yhteistyökumppaneille ja -seurakunnille Jumalan siunaamaa Vapahtajamme syntymäjuhlaa sekä toivorikasta uutta vuotta. Juha Auvinen lähetysjohtaja R e p l i i k k i I k k u n a Kenelle kellot soivat? Toiset yhdistävät sen sotaan ja kuolemaan, toiset jouluaamuun ja elämään. Leena Punkari Martti Poukka Piirros Aura Karjalainen 2 2 on on radiolähetystyön aika aika

3 Lähde 12/ Pääkirjoitus Repliikki Ikkuna 3 Radio-ohjelmia Kiinan lapsille Kiitos yhteistyöstä 4 Tukevasti yhdessä 5 Uutisia 6 Lähteellä Enkeleitä on hyviä ja pahoja Rukous 7 Haastattelu Iranilaissyntyinen Nikoo Ordodary jakaa Sanan siemeniä SAT-7 Pars -kanavalla. 8 9 Keskiaukeama Marko Pihlajamaa ja Timo Reuhkala kertovat Intiasta, jossa radion kuuntelu yhä lisääntyy. 10 Kristityn perheen joulu Turkissa 11 Kuuntelijat ja katsojat antavat palautetta Kuukauden lähetysteksti 12 Media nyt Indonesian monenlaiset tarinatuvat Laajakaista Eläköön elävä musiikki! 13 Studio Al Morsalissa piipahti nuori apulainen 14 Terho Pelkonen kuvasi SANSAlle kortteja SANSAn radio-ohjelmat: Raamattu kannesta kanteen Lähetysaika 15 Lähde mukaan 16 Takasivun juttu Kerimäkeläiset Johanna ja Kauko Ervast ovat käyneet jo kahdesti vapaaehtoistyössä Kroatiassa. Juha Auvinen Kiinan lapset seuraavat radioohjelmia yhä enemmän internetin kautta. Se vapauttaa heidät kuuntelemaan ohjelmaa heille sopivaan aikaan, mandariininkiinankielisen Ilon maa -ohjelman tuottaja Ya- Wen Wang kertoo. Jo seitsemäntoista vuotta Ya-Wen Wang on käsikirjoittanut Kiinaan radioitavaa Ilon maa -ohjelmaa. Nykyisin hän on myös ohjelman tuottaja luterilaisessa Voice of Salvation -studiossa (Pelastuksen ääni) Taiwanin Taipeissa. Ohjelman välittää päivittäin TWR kello paikallista aikaa. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (SANSA) on tukenut Ilon maa -ohjelman, kiinaksi Kuai Le Dao, radiointia jo useita vuosia. Sen tavoitteena on rohkaista lapsia elämään uskoaan todeksi päivittäisessä elämässään. Rohkaisua arjen uskoon Ilon maa -ohjelmassa käsitellään viikon Leena Punkari Kiinan lastenohjelmat kuuluvat myös netissä aikana terveyttä, tiedettä, uutisia, raamatunkertomuksia ja niiden sovellusta arkielämään sekä taidetta. Evankelioivan ohjelman tavoitteena on ohjata lapsia Jumalan luo ja Jeesuksen seuraajiksi. Ilon maa auttaa lapsia ottamaan mallia Jeesuksen elämästä, kun he varttuvat. - Kaikkien näiden avulla ohjelmassa halutaan osoittaa, kuinka Jumala toimii näiden asioiden kautta ympärillämme. Ohjelmassa ei kuitenkaan käsitellä politiikkaa, Ya-Wen Wang korostaa. - Raamatunkertomuksilla on ohjelmassa tietty neljän vuoden kierto vuotiaille kuuntelijoille kertomusten tulee olla yksinkertaisempia kuin vanhemmille lapsille. Joka vuodelle ohjelmalla on erilaiset tavoitteet, jotka auttavat lapsia kasvamaan uskossaan. - Ohjelmassa rohkaisemme lapsia kertomaan Jeesuksesta ystävilleen ja luokkakavereilleen. Mutta samalla neuvomme heitä olemaan viisaita siinä, miten toimia julkisilla paikoilla. Kannustamme lapsia rukoilemaan ystäviensä ja koulutoveriensa puolesta, jotta Jumala valmistaisi heidän sydämiään vastaanottamaan ohjelman Sanansaattajat kiittää yhteistyöstä! Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry:n (SANSA) 37. toimintavuosi on päättymässä. Kiitos kirkkomme hiippakunnille ja seurakunnille työntekijöineen, yhteistyöjärjestöillemme sekä jokaiselle työmme ystävälle tästä lähetystyövuodesta. Kiitämme Jumalaa yhteistyöstänne, esirukouksistanne ja taloudellisesta tuestanne. Ne ovat tehneet mahdolliseksi evankeliumin välittämisen Aasiaan, Afrikkaan ja Eurooppaan radiolla noin neljälläkymmenellä kielellä ja television välityksellä arabiaksi, farsiksi ja turkiksi sekä lähettiemme työn kautta. Yhdessä olemme saaneet valmistella ja toteuttaa, yhdessä toimia Jumalan välikappaleina. Hänen johdatustaan pyydämme myös alkavaan vuoteen. Painopisteemme on nyt Indonesian työssä. Ensi vuonna, Radiolähetystyön kesäpäivistä alkaen se siirtyy Intiaan. Kesäpäivät järjestetään yhteistyössä Savonlinna- Säämingin seurakunnan kanssa teemalla Jumala on turvamme emme pelkää. Herran armo olkoon kanssamme, nyt ja aina! Kiinaan lastenohjelmia tuottava Ya-Wen Wang ja TWR:n Kiinan-työn johtaja Joseph Wang ovat aviopari. Heillä itsellään on kaksi lasta ja he ymmärtävät, miten tärkeää on tavoittaa kiinalaiset evankeliumilla jo lapsuusiässä. sanoman, silminnähden innostunut Ya- Wen Wang sanoo. Kuulijoista johtajiksi Koska valtaosa ohjelman kuuntelijoista on lapsia, palautteita kertyy vain noin sata vuodessa. Kaikki lapset eivät osaa kirjoittaa, eikä heillä ei ole varaa ostaa postimerkkejä ja lähettää kirjeitä. Monet antavat palautetta puhelimitse tai tekstiviestein. Tai sähköpostitse, koska he myös kuuntelevat ohjelmaa yhä enemmän internetin kautta. - Eräs Ilon maa -ohjelmaa kuunnellut lapsi kirjoitti, että hän oli kertonut Jeesuksesta koulutovereilleen, minkä seurauksena hänet oli viety rehtorin puhutteluun Ya- Wen Wang kertoo. Kiinassa alle 15-vuotiaiden uskonnollinen kasvatus on kielletty. Kuitenkin niin pyhäkoulut kuin kristilliset lastenohjelmat ovat siellä suosittuja. Ya-Wen Wang sanoo tavanneensa joissakin seurakunnissa nuoria johtajia, jotka kertovat kuunnelleensa hänen ohjelmiaan lapsuudessaan. Joskus nuoret myös tulevat tapaamaan ohjelman tekijää. Ohjelmaa kuuntelevat pyhäkoulunopettajatkin. Ya-Wen Wang on aloittanut toisenkin lapsille suunnatun, Popcorn-nimisen radio-ohjelman, joka sekin on osoittautunut hyvin suosituksi. SANSA tuki aikoinaan myös sen radiointia. SANSA on ollut mukana Kiinaan suuntautuvassa radiotyössä vuodesta Nykyisin ohjelmiin kuuluu Ilon maan lisäksi nuorille suunnattu Avoimin silmin sekä Radioseminaari-niminen teologinen koulutusohjelma. Juha Auvinen Radiolähetysjärjestö SANANSAATTAJAT Juha Auvinen lähetysjohtaja Marko Pihlajamaa kotimaantyön johtaja on radiolähetystyön aika 3

4 Anna lahjaksi anna hyvän kiertää! Olet varmaankin lukenut Lähde-lehdestä muun muassa, miten evankeliumi ja rakkauden teot johtavat ihmisiä Kristuksen tuntemiseen Indonesiassa. Olet huomannut lehden kirjoituksista, mitä Jumala tekee sanansa kautta Aasiassa, Afrikassa ja Euroopassa. T U K E V A S T I Y H D E S S Ä Korkeemmas käres on kaikki Kävitkö laulamassa ensimmäisenä adventtina kirkossa Hoosiannaa? Minä en päässyt, sillä olin työmatkalla Ranskassa. Istuin kyllä adventtina kirkon takapenkissä ja kuuntelin liikuttuneena Pohjois-Afrikasta kotoisin olevan naisen puhetta niistä kärsimyksen askelista, joita hän oli kulkenut vuosikausia. Nainen oli joutunut jo pikkutyttönä isänsä seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi. Hänen elämänsä oli pilalla yhden ihmisen mielivallan takia. Tapahtunut vierotti hänet islamista. Kristitty sosiaalityöntekijä sitten löysi ateistin ja huumeidenkäyttäjän. Pitkässä toipumisessa on usko Jeesuksen ollut ratkaiseva apu. Uskon, että olet iloinnut kanssamme, miten miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa löytävät lohtua ja rohkaisua elämäänsä, uskon Jumalaan ja toivon paremmasta huomisesta esimerkiksi kristillisten radio- ja televisio-ohjelmien ja internetin kautta. Onko Lähde rohkaissut Sinua toimimaan maailmanlähetyksen erityisesti medialähetystyön saralla? Lähde kannustaa kristittyjä viemään sanomaa heille, jotka eivät vielä tunne Jeesusta Kristusta. Eräs lukija kirjoittaa: Lähde-lehti on laadukas. Se on varmaan maamme paras lähetyslehti. Palaute vahvistaa käsitystämme siitä, että Lähde on lehti, jota kannattaa lukea ja tilata toisillekin luettavaksi. Anna Lähde lahjaksi anna hyvän kiertää! Tilaa nyt Lähde-lehti lahjaksi ystävällesi tai iloksi itsellesi. Sivun alareunasta näet, miten se tapahtuu, ja minkälaisen lahjan saat tilattuasi Lähde-lehtiä. Jokainen Lähde-lehden tilaus ja uusi lukija on meille tärkeä! Samalla medialähetystyö tulee Sinun avullasi entistä tunnetummaksi. Kiitos tuestasi! Lähde-lehteä julkaisee Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat r.y. (SANSA). Siunaavin terveisin Juha Auvinen päätoimittaja, lähetysjohtaja Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (SANSA) Olen kiitollinen, että Radiolähetysjärjestö Sanansaattajilla (SANSA) on tuettavanaan Hanna-ohjelmia ja on suomalaisia naisia, joiden sydämellä ovat kanssasisaret kolmansissa maissa. Arjen elämystehdas on täynnä mitä ainutlaatuisimpia elämäntarinoita. Työtoverini tapasi jokin viikko sitten nuoren kristityn iranilaismiehen, joka oli joutunut uskonsa takia vankeuteen ja siellä kidutetuksi. Hän oli todennut, että Kristuksen puolesta on helppo kuolla, mutta vaikea elää kristittynä. Kidutuksesta huolimatta hän haluaa asua kotimaassaan ja kertoa uskonaarteestaan. Olen kiitollinen, että SANSAn vuosittaisessa työyhteydessä on tuhansia suomalaisia, jotka rukoilevat ja kustantavat radio- ja tv-ohjelmia Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan. n Tilattuasi Lähde-lehtiä saat lahjaksi jonkin seuraavista tuotteista: 2 tilausta Usko syntyy kuulemisesta -raamattuopetus-cd ( Jukka Norvanto) 5 tilausta Horisontin taakse -kirja ( Juha Auvinen & Jukka Norvanto) tai Lähde-lehden vuosikerta haluamaasi osoitteeseen 10 tilausta Uusi testamentti -DVD MP3-tallenteena ( Jukka Norvanto) n Kopioi alla olevaa tilauslomaketta yhtä monta kappaletta kuin tilaat lehtilahjoja. Postita ne jo tänään osoitteella: Lähde-lehti, PL 13, Hyvinkää. Postimaksut on maksettu. n Tai ota yhteyttä Auli Lehtoon: p. (019) , auli.lehto@sansa.fi tai lahde.tilaukset@sansa.fi. n Tarjous koskee uusia tilauksia. Ensimmäinen tuore Lähde kolahtaa postiluukuista ! Media on vahva väline Sain jokin aika sitten myönteisen puhelinsoiton. Työmme ystävä oli ollut kuuntelemassa työkaveriani medialähetystyön tilaisuudessa. Hänen silmänsä olivat auenneet ymmärtämään, miten vahva työväline media on. Radio tavoittaa muun muassa lukutaidottomat. Radio tavoittaa niissäkin maissa, joihin perinteisellä lähetystyöllä ei päästä. Olen kiitollinen, että mediatyön muutosvoima oli auennut uudella tavalla soittajalle, ja että tuhannet hänen kaltaisensa ystävät ovat tekemässä lähetystyötä lähettäjinä ja rukoilijoina. Se muuttaa maailmaa. Yhteispelillä Jumalan kanssa On etuoikeus olla mukana välittämässä maailman kallisarvoisinta sanomaa Jeesuksesta. Sen toteuttamiseen ei tarvita erikoisjoukkoja, vaan yhteispeliä Jumalan kanssa. Kummallakin on oma tehtävänsä, ja tulokset puhuvat puolestaan. Tänäkin jouluna. Olen kiitollinen, että tänäänkin Jeesus muuttaa tuhansien elämänsisällön myös Kiinassa. Saajan Nimi: nimi: Lähiosoite: Postitoimipaikka: Maksajan Puhelin: nimi: Lähiosoite: Sähköposti: Postitoimipaikka: Yhteystietoni saa laittaa SANSAn rekisteriin Puhelin: Sähköposti: Yhteystietoni saa laittaa SANSAn rekisteriin 4 on radiolähetystyön aika " VARAINHANKINTA Siunatun levollista jouluaikaa ja vilpitön kiitos Jumalalle kuluneesta vuodesta: lähetystyön kolmikantaisesta yhteistyöstä. Siksi tänäkin adventinaikana miljoonissa kodeissa lauletaan: Hoosianna, Daavidin Poika, kiitetty olkoon hän! Ilkka Kastepohja viestintäjohtaja ilkka.kastepohja@sansa.fi

5 " " LÄHDE JOULULAHJA KIINAAN JOULULAHJA KIINAAN Kasvava kirkko Kasvava tarvitsee kirkko raamattuopetusta tarvitsee raamattuopetusta Kiinassa on miljoonaa kristittyä, ja kirkko kasvaa koko ajan. Uusia seurakuntia perustetaan Kiinassa on niin paljon, miljoonaa että varsinkaan kristittyä, maaseudulla ja kirkko kaikkiin kasvaa ei riitä koko koulutettuja ajan. Uusia johtajia. seurakuntia Koska monet perustetaan seurakuntien niin paljon, johtajista että ovat varsinkaan nuoria ja maaseudulla kokemattomia, kaikkiin he tarvitsevat ei riitä koulutettuja hyvää raamattuopetusta. johtajia. Koska monet seurakuntien johtajista ovat nuoria ja kokemattomia, he tarvitsevat hyvää raamattuopetusta. Radioseminaari on erityisesti seurakuntien johtajille tarkoitettu kolmivuotinen teologinen koulutusohjelma. Radioseminaari Se on koostuu erityisesti mandariinikiinankielisistä seurakuntien johtajille radio-ohjelmista, tarkoitettu kolmivuotinen internetin kautta teologinen toteutettavasta koulutusohjelma. etäopiskelusta Se sekä koostuu lähijaksoista. mandariinikiinankielisistä Koulutukseen voidaan radio-ohjelmista, ottaa vuosittain internetin 500 uutta kautta opiskelijaa. toteutettavasta etäopiskelusta sekä lähijaksoista. Koulutukseen voidaan ottaa vuosittain 500 uutta opiskelijaa. Anna lahja, joka tuottaa pysyvää hedelmää! Anna lahja, joka tuottaa pysyvää hedelmää! Lahjoitusesimerkkejä: t Lahjoitusesimerkkejä: Radioseminaarin etäopiskelukulut 30 / vuosi Radioseminaarin / opiskelija etäopiskelukulut 30 / vuosi / opiskelija Radioseminaarin starttipaketti 100 sis. Radioseminaarin radion, Raamatun, starttipaketti kirjallisuutta ja opetus-cd:itä 100 sis. radion, Raamatun, kirjallisuutta ja opetus-cd:itä Yksi radio-ohjelma Kiinaan 130 sis. Yksi toimitus- radio-ohjelma ja radiointikulut Kiinaan 130 sis. toimitus- ja radiointikulut Muu haluamasi summa Muu haluamasi summa t t t t t t Kiitos osallistumisesta yhteiseen lähetystyöhön! Kiitos osallistumisesta yhteiseen lähetystyöhön! Lahjoitustili: Viite: Lahjoitustili: Viite: Lahjoituspuhelin p. Lahjoituspuhelin ,23 p pvm / puhelu 15,23 + pvm / puhelu Suoralahjoitus verkossa Suoralahjoitus verkossa ' Keräyslupa Keräyslupa Manner-Suomi Manner-Suomi OKH717A, OKH717A, voimassa voimassa , , myönnetty myönnetty , , Etelä-Suomen Etelä-Suomen lääninhallitus. lääninhallitus. H e n k i l ö u u t i s i a SANSAn hallituksen uusi jäsen, dosentti Timo Vasko Eufrat-joen sillalla Turkissa vuonna Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) uudeksi hallituksen varsinaiseksi jäseneksi valittiin yhdistyksen syyskokouksessa dosentti, teologian tohtori Timo Vasko. Hän työskentelee Kirkon lähetystyön keskuksen lähetysteologina. Vaskon kaksivuotinen kausi SAN- SAn hallituksessa alkaa tammikuussa Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin erovuoroisista uudelleen professori Jarno Tepora ja toimitusjohtaja Pekka Kiuttu sekä varajäseneksi lähetyssihteeri Tuula Kankkunen. Hallituksessa jatkavat lääkäri Pirjo Immonen-Räihä, seurakuntapastori Kari Eskelinen ja toimitusjohtaja Hannu Vierimaa sekä varajäsenenä aluejohtaja Jukka Niemelä. Hallituksen jäsenyydestä luopui vakuutusvirkailija Pirjo-Riitta Penttinen, joka kuuluu SANSAn perustajajäseniin. Matti Korpiaho Yhteinen toive: Medialähetystyöhön lisää nuoria! Pohjoismaisten radiolähetysjärjestöjen johtajat kokoontuivat marraskuun lopussa Hyvinkäällä. Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan radiojärjestöillä on monia yhteisiä hankkeita maailmalla, erityisesti Aasian maissa. Kotimaissaan järjestöt tekevät radioohjelmia jokainen omalla kielellään. Kaksipäiväisissä keskusteluissaan lähetysjohtajat jakoivat myös samansuuntaisen huolen: Järjestöt toimivat lahjoitusvaroin, ja perinteinen tukijakunta ikääntyy. Kuinka saataisiin mukaan yhä enemmän nuoria ja työikäisiä? Järjestöillä on nuorten innostamiseksi suunnitteilla ja osin jo käytössä muun muassa erilaisia verkkosivustoja. Pohjoismaisista radiolähetysjärjestöistä vanhin on vuonna 1956 perustettu norjalainen Norea Mediemisjøn. Lähetysjohtaja Tore Askildsen kertoi, että järjestö tekee tällä hetkellä suoria radio-ohjelmia noin viisi tuntia viikossa. Toisaalta Mediemisjøn tekee nykyään muutakin kuin radiotyötä, esimerkiksi televisio-ohjelmia. Norjan Norea panostaa yhä enemmän myös verkkoviestintään. Sillä on pari vuotta ollut Superblink-sivusto, joka tarjoaa lapsille monipuolista tekemistä. Tällä hetkellä työn alla on vuotiaille suunnattu internet-kirkko, ikirken. Myös tanskalainen, vuonna 1970 perustettu Norea Radio Danmark on aloittamassa internetissä toteutettavaa raamattuopetuskurssia, jonka esikuvana on Saksassa jo toimiva Jesus Experiment. Lähetysjohtaja Ole Sørensenin mukaan sivuston tavoitteena on paitsi opettaa Raamattua, myös saada ihmisiä osallistumaan yhä enemmän paikallisten seurakuntien toimintaan. Norjan ja Tanskan hankkeet nuorten ja nuorten aikuisten tavoittamiseksi sekä sitouttamiseksi medialähetystyöhön ovat rohkaisevia. Niitä voisimme soveltaa myös Suomessa, totesi tapaamisen isäntä, Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) lähetysjohtaja Juha Auvinen. Sami Heinomo Lähetysjohtaja Juha Auvinen isännöi Lennart Johanssonia, Tore Askildsenia, Ole Sørenseniä ja Branko Bjelajacia Hyvinkäällä. Yhteistyötä ja verkostoja Norea Radio Sverigen lähetysjohtaja Lennart Johansson kertoi, että ruotsinkielinen Raamattu kannesta kanteen -ohjelma (Vägen genom Bibeln) on järjestölle erityisen tärkeä työmuoto. Sitä voi kuunnella yli 40 paikallisradioaseman taajuuksilla, nykyään myös Suomessa Vaasan seudulla. Hannas Café -naistenohjelma kuuluu nyt jo 17 paikallisradiossa, samoin kuin internetissä. Koko 17-vuotisen olemassaolonsa ajan Ruotsin Norea on tehnyt läheistä yhteistyötä SANSAn kanssa. Järjestöt tukevat yhdessä monia radio-ohjelmia Intiassa, Indonesiassa, Kiinassa, Keski-Aasiassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Tapaamme pohjoismaisten järjestöjen kesken yleensä kahdesti vuodessa. Saamme toisiltamme paljon apua ja rohkaisua työhön, iloitsi tämänkertaisen tapaamisen puheenjohtaja Johansson. Ruotsin, Norjan ja Tanskan Norean sekä SANSAn lisäksi pohjoismaisiin yhteistyökumppaneihin kuuluu norjalainen P7 Kristen Riksradio. Sen johtaja Johnn Hardang ei tällä kertaa päässyt paikalle. Pohjoismaiset järjestöt ovat kansainvälisen radiolähetysjärjestö TWR:n yhteistyökumppaneita ja niin sanottuja kansallisia partnereita. TWR-Eurooppaa kokouksessa edusti markkinointi- ja viestintäjohtaja Branko Bjelajac. TWR:llä on Euroopassa 30 partneria. TWR:ssä ja kaikissa sen kansallisissa järjestöissä työskentelee yhteensä ihmistä, Bjelajac muistutti radiolähetystyön verkoston laajuudesta. Annaleena Pakkanen on radiolähetystyön aika 5

6 Lähteellä ENKELIT hyvät ja pahat Rukous Pirjo Juntunen Enkelit ovat näkymättömiä henkiolentoja ja Jumalan hallintavallan alaisia. Vaikka kokonaiskuvaa emme voikaan enkeleistä hahmottaa, tiedämme Raamatun ilmoituksen perusteella niistä kuitenkin jotakin. Enkelit ovat Jumalan luomia, persoonallisia olentoja, joilla on tahto ja jotka ajattelevat ja tiedostavat asioita. He ovat paljolti ihmisen kaltaisia, mutta kuitenkin erilaisia. Vastakohtana ihmiselle he ovat henkisiä ja ylihistoriallisia luomuksia siinä mielessä, että elävät ja toimivat ajasta ja paikasta riippumatta. He ovat kuolemattomia, eivätkä siksi tarvitse avioliittoa ja suvun jatkamista. Koska enkelit ovat niin läheisessä yhteydessä Jumalaan ja toimivat hänen palvelijoinaan, heillä on yli-inhimillinen valta ja voima, joka ylittää ihmisten kyvyt. Heillä on myös yli-inhimillistä tietoa ja viisautta, mutta kaikkitietäviä he eivät ole. Enkelit säteilevät ja niiden vaatteet ovat valkeat. Enkeleitä on lukematon määrä, ja koko enkelimaailma on omanlaisensa valtakunta. Ihmiskunnan tavoin sekin näyttää olevan yhtenäinen kokonaisuus, jossa vallitsee tietty arvojärjestys. Raamattu puhuu kerubeista, jotka vartioivat ilmestysmajassa lain sisältävää liitonarkkia ja sen kannella olevaa armoistuinta. Kerubit vartioivat myös välkkyvän miekan kanssa paratiisin elämän puuta. Kerubit näyttävät siis olevan erityisellä tavalla Herran lähellä ja heijastavat hänen voimaansa ja kirkkauttaan. Serafeja oli paikalla Jesajan saadessa profeetan kutsun. Näyssä serafit ylistivät Jumalan pyhyyttä, kirkkautta sekä voimaa ja valtaa. Jesaja tunsi silloin oman syntisyytensä, ja niin serafi sai toimia hänelle pelastuksen ja anteeksiannon välittäjänä. Lisäksi Raamatussa kerrotaan väkevistä enkeleistä, valituista enkeleistä, ylienkeleistä, arkkienkeleistä ja enkeliruhtinaista. Muutamia mainitaan nimeltä, kuten Mikael ja Gabriel. Vanhassa testamentissa puhutaan lisäksi Herran enkelistä, jolla joissain tilanteissa tarkoitetaan todennäköisesti Herraa itseään. Enkelimaailmasta käytetään myös Valoa pimeyteen, valona pimeydessä. Toisella toiveita, toiselta tekoja. Aikansa kaikella, aikansa kullakin. Pidä joukoissa, Herra! Aamen nimeä taivaallinen sotajoukko, mutta lisäksi puhutaan taivaallisista hallituksista ja valloista, voimasta ja herraudesta sekä valtaistuimista. Enkelien tehtävät Enkelit ovat palvelevia henkiä, jotka ovat Jumalan valtaistuimen ympärillä. Yksi enkelien tehtävistä näyttää olevan Jumalan kunnian korottaminen, Herran ylistäminen sekä Jumalan ja Kristuksen kumartaminen. Enkelit ovat taivaallisen hovin suurlähettiläitä ja aina valmiina suorittamaan heille annettuja tehtäviä myös maan päällä. Enkelit kuvataankin esikuvina nöyryydessä ja täydellisinä Jumalan tahtoon antautumisessa, he toteuttavat tarvittaessa myös Jumalan rangaistustuomioita. Enkeleillä on ollut tärkeä rooli pelastushistorian tärkeissä käännekohdissa. He ilmoittivat Johannes Kastajan syntymän, ja tiedon Jeesuksen syntymisestä ihmiseksi Maria sai enkeliruhtinas Gabrielin kautta. Jeesuksen syntyessä Betlehemissä, enkelit toivat ilosanoman myös paimenille. Joosefille Herran enkeli näyttäytyi unessa ja ilmoitti tulevasta lapsesta. Kun lapsi sitten oli syntynyt, enkeli varoitti Joosefia Herodeksen murha-aikeista. Aikanaan enkeli ilmoitti myös hirmuvaltiaan kuolemasta ja kehotti perhettä muuttamaan takaisin Israelin maahan. Enkelit olivat paikalla palvelemassa Jeesusta hänen elämänsä käännekohdissa, kuten Perkeleen kiusatessa ja Getsemanen puutarhassa ennen vangitsemista. Enkelit olivat tyhjällä haudalla ylösnousemuksen aamuna ja todistajina Kristuksen taivaaseen astumisessa. Enkelit seuraavat Jumalan pelastussuunnitelman kehittymistä maan päällä mielenkiinnolla ja iloitsevat jokaisesta syntisestä, joka kääntyy. Kun Jumalan pelastussuunnitelma aikanaan ja lopullisesti toteutuu, lukemattomat enkelijoukot saavat olla todistamassa sitä. Sana enkeli merkitsee lähettilästä tai sanansaattajaa. Ihmiset antoivat Jumalan palveleville hengille tämän Jenna Kastepohja Johanna Ervast Raamatussa sanotaan, että enkelit säteilevät ja niiden vaatteet ovat valkeat. Enkeleitä on lukematon määrä, ja koko enkelimaailma on omanlaisensa valtakunta. Ihmiskunnan tavoin sekin näyttää olevan yhtenäinen kokonaisuus, jossa vallitsee tietty arvojärjestys. nimityksen, koska enkelit toimivat usein tiedon välittäjinä Jumalan ja ihmisten välillä. Enkelit olivat elävää todellisuutta myös alkukirkon elämässä. Apostolit vapautuivat vankilasta enkelin puututtua asiaan, ja merihädässä oleva Paavali sai enkeliltä vahvistusta. Ilmestyskirjan sanoma ja näyt välitettiin Johannekselle enkelien välityksellä. Enkelit vaikuttavat sekä yksittäisten ihmisten että kokonaisten kansojen kohtaloihin. He varjelevat ja pitävät huolta, valmistavat kohtaamaan vaikeuksia ja johdattavat ulos noista vaikeuksista. Raamatun mukaan jokaisella Kristukseen uskovalla on oma henkilökohtainen suojelusenkelinsä, samoin kuin kullakin paikallisseurakunnalla on oma enkelinsä. Mutta yhteyden etsiminen enkeleihin ja niiden palvominen on epäjumalanpalvelusta. Pahat enkelit Luodessaan enkeleitä ja ihmisiä, Jumala loi heihin kyvyn tahtoa ja ajatella. Hän loi rakkaussuhteen ja odotti vastarakkautta. Siksi on alusta alkaen ollut olemassa lankeamisen mahdollisuus, mikä myös tapahtui niin taivaassa kuin maan päällä. Raamattu kertoo henkimaailmassa syntyneestä kapinasta. Mahtava, alun perin Jumalan hyväksi luoma henkiolento, Lucifer-enkeli, tuli jostain syystä ylpeäksi. Minä olen Jumala, Jumalan istuimella minä istun. Minä teen itseni Korkeimman vertaiseksi (Hes. 28:2, Jes. 14:14), hän uhosi. Osa enkelikunnasta liittyi hänen joukkoihinsa kapinoimaan Jumalaa ja hänen järjestystään vastaan. Eli tuon kapinan myötä Luciferista tuli Saatana (vastustaja) ja Perkele (riidankylväjä ja panettelija), joka on persoonallinen ja paha henkiolento. Hänen kanssaan langenneet enkelit ovat pahoja henkiä, demoneja eli riivaajia. Heidät heitettiin ulos taivaasta, ja aikanaan he etsivät itselleen rikoskumppanin ihmisestä. Saatanan pettämänä ihminen ei myöskään antanut Luojalleen sitä kunniaa ja asemaa, joka hänelle kuuluu. Luodut olennot kun elävät joko rakkaussuhteessa Luojaansa tai kuvitellessaan voivansa elää itsenäisesti ilman Jumalaa tulla Luojansa vihollisiksi. Mitään puolueetonta välitilaa ei ole. Aina on hyvä pitää mielessä se, että Jumala on kaiken Luoja. Saatana ei ole luonut yhtään mitään. Hän on vain Jumalan luoma enkeliolento, joka yrittää tuhota Jumalan hyvän luomistyön ja suunnitelman. Pahojen henkivaltojen valta on aina rajallinen, sillä Jeesuksen kuollessa ristillä heidät on riisuttu aseista. Ylösnoussut Kristus on kuningas, ja aikojen lopussa Saatana kannattajineen tuomitaan ikuiseen kadotukseen. Sinne joutuvat niin sellaiset enkelit kuin ihmisetkin, joita Jumalan vastustaja pitää vallassaan. Alkaa uuden taivaan ja uuden maan aika, jonne Kristukselle uskolliset ihmiset ja enkelit ovat kutsutut. 6 on radiolähetystyön aika

7 Voikukan siemen Niin Iranissa kuin muissakin maailmankolkissa lapset rakastavat kuivuneiden voikukan kukintojen puhaltelua. Persialaisessa kulttuurissa yksi siemen kuvastaa kaukaa tulevaa viestiä. Jos se laskeutuu päällesi, sen sanotaan tuovan onnea mukanaan. SAT-7 Pars Ohjelman nimi Qasedak tarkoittaa farsiksi sekä voikukan siementä että sanansaattajaa. - Haluamme olla kuin tuo hyvä siemen, joka välittää pelastuksen sanoman katsojien koteihin, ohjelman juontaja Nikoo Ordodary (21) kertoo. Ohjelman arvioidaan tavoittavan miljoonia persiankielisiä. Katsojat voivat vuorostaan antaa palautetta kristilliselle satelliittitelevisiokanava SAT-7 Parsille, jonka ohjelmistoon Voikukan siemen kuuluu. Puoli tuntia kestävän lähetyksen aikana Nikoo puhuu nuorille, vastaa heidän kysymyksiinsä ja opettaa Raamattua. - Tiedän, miltä teini-ikäisistä Iranissa tuntuu. He haluavat rakastua, valloittaa maailmaa ja olla vapaita. Mutta heillä ei ole uskoa, eikä Jumalaa opastamassa heitä. On vaikea elää vain vaistojensa varassa. Voikukan siemenen tarkoituksena on opettaa elämään Jumalan ohjeita kuunnellen. Nikoo käsikirjoitti tv-ohjelmansa itse Nikoo Ordodaryn tultua uskoon Jumala alkoi puhua hänelle muiden kristittyjen kautta. Samaan aikaan hän sai myös kokea Raamatun aukeavan jae jakeelta. Nikoon mielestä häntä auttoi lähestymistapa, jossa Pyhään Kirjaan syvennytään käytännön esimerkein. Näitä kokemuksiaan ja uskonaskeleitaan Nikoo halusi hyödyntää. Hän käsikirjoitti tv-sarjan Voikukan siemen, jota tällä hetkellä juontaa. Se on nuorille suunnattu talkshow keskusteluohjelma, johon katselijat saavat lähettää palautetta ja kysymyksiä puhelimitse, tekstiviestein ja sähköpostitse. Nikoo on kasvanut Kyproksessa monien kulttuurien keskellä. Hän kävi kansainvälistä koulua ja työskentelee nyt kolmatta vuotta monikansallisessa rahoitusalan yrityksessä. Työn ohessa hän levittää hyvää sanomaa viimeistelee lakiopintojaan yliopistossa. Nikoo aloitti 16-vuotiaana työskentelyn SAT-7 Parsissa vapaa-aikanaan. Hän onkin ehtinyt olla tv-kameran edessä jo yli 400 jaksossa. Iranilaisten kanssa on hänen mukaansa haasteellista työskennellä. - Pitää miettiä, mitä sanoo. On vaikeaa kommentoida toisten työtä ja olla samalla rohkaiseva. Ulkomaalaisille voi sanoa asiat suoraan, arvostellakin. Ihmiset ovat rehellisiä toisilleen. Ulkomaalaiset keskittyvät tv-työssä laatuun, tekniikkaan ja houkuttelevuuteen, iranilaiset taas enemmän sisältöön. Voikukan siemen on juuri aloittanut toisen tuotantokautensa. Työporukkaan kuuluvat Nikoon lisäksi saksalainen kameramies Paulus Hieber ja suomenruotsalainen televisio-ohjaaja Mikael Tunér, joka työskentelee Kyproksessa Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) lähettämänä. Mikael ja Paulus ovat ammattilaisina tuoneet ohjelmaan värikkyyttä ja uudenlaista grafiikkaa. Raamatun jakeet, runot sekä katsojien palautteet näkyvät nyt ruudulla. - Halusimme näillä muutoksilla osoittaa katsojillemme, että heidän viestinsä on tullut perille. Että välitämme heistä ja rukoilemme heidän puolestaan. Allah ei vastannut, Jumala vastasi heti Jumalan kutsun mukaiseen työhön pääseminen kulki Nikoo Ordodaryn kohdalla mutkien kautta. - Päiväkirjoistani huomaan, kuinka eksyksissä nuorena olin. Voin myös nähdä edistymiseni tultuani uskoon. - Aloin lukea Raamattua. Oli turvallista istua kirkossa ja puhua Jumalalle farsin kielellä. Minun ei tarvinnut miettiä, mitä hänelle kerroin. Sain puhua omaa äidinkieltäni, joka tuli suoraan sydämestäni. En pelännyt enää kertoa Isälleni, että olin tehnyt syntiä, Nikoo Ordodaryn albumi kuvaa elämänsä käännekohtaa. Hän oli silloin 13-vuotias ja juuri muuttanut perheensä kanssa Iranista Kyprokseen. Perhe tutustui siellä iranilaiseen yhteisöön, kristinuskoon ja kirkkoon. Teheranissa Nikoo oli vielä tavallinen muslimityttö. Perinteiden mukaan hänet opetettiin yhdeksänvuotiaana rukoilemaan Allahia arabiaksi ja peittämään hiuksensa huivilla. Nikoo sai rukousvaatteen, jota hän kutsui temppelikseen. Hänellä ei ollut virikkeitä koulun ja kodin ulkopuolella. Poliittinen ja uskonnollinen ilmapiiri pakottivat kypsymään ja ajattelemaan ikäisiään aikaisemmin. - En tuntenut yhteyttä muslimien Jumalaan. En kuullut häntä. Mitä hyötyä oli siis puhua hänelle? En koskaan saanut vastausta Allahilta, vaikka perheen sisällä oli ongelmia, ja kysymyksiä oli paljon. Kun tulin kristityksi, vastaukset olivat kristallinkirkkaita! - Asuminen ulkomailla on helpompaa kuin asuminen kotimaassa. Kaikki on sallittua. Voit mennä ja puhua, kukaan ei estä. Voit ostaa mitä tahansa kirjoja, millä tahansa kielellä. - Elo Iranissa ei ole näin ylellistä. Ihmiset ovat peloissaan, mikä pidättelee Pieni muslimityttö Nikoo aikoinaan kotona Iranissa. Nikoo Ordodary siementää Sanaa SAT-7 Pars -kanavalla. heidän kasvamistaan uskossa. Iranissa ei ole saatavilla Raamattuja, ei ole pappeja, eikä uskonsiskoja tai -veljiä. Jos uskot Jeesukseen, se on ainut, mitä sinulla on! Nikoo innostaa myös omien tukemiseen Armeniassa järjestettiin hiljattain hengellinen kokous, joka antoi paljon ajattelemisen aihetta. Nikoo tapasi kristinuskoon kääntyneitä iranilaisia, jotka palvelevat Jumalaa Teheranissa. Nikoo ihailee heidän rohkeuttaan viedä henkensä uhalla kymmeniä Raamattuja lentokoneessa kotimaahansa. Hänen äänessään on turhautunut sävy, kun hän miettii elämän vastakohtaisuuksia. - Minä olisin saanut tuoda mukanani Kyprokseen satoja Raamattuja. Mutta kenelle minä olisin niitä antanut? Vaikka Raamattuja onkin vaikeaa kuljettaa Iraniin, on Voikukan siemenen mahdollista lentää yli kaikkien rajojen! Raamatun lukemisen lisäksi iranilaisten tulisi Nikoon mielestä elää jatkuvassa rukouksessa. - On kannustavaa saada palaute, jossa katsoja pyytää minua esirukoilemaan. On mahtavaa huomata, että ihmiset kotimaassani tuntevat sisimmässään tarvitsevansa yhteyttä Jumalaan, Nikoo innostuu. - Voisin tehdä tulevaisuudessa ainakin sata tv-jaksoa pelkästään rukoilemisesta! Nikoo Ordodaryn ajatus juoksee sukkelasti. Hän haluaa heittää haasteen: - On hienoa, että niin monet rukoilevat iranilaisten nuorten puolesta ja myös tukevat tv-työtämme monin tavoin. Asiat pitäisi kuitenkin aloittaa omasta kotiympäristöstä. Rohkaisen teitä kaikkia auttamaan ja kuuntelemaan naapurissanne asuvia nuoria. Heitä tulisi opettaa turvautumaan Jumalan johdatukseen. Anne Tunér on radiolähetystyön aika 7

8 Yhteistyötä rakentamassa Intiassa Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) ulkomaisen työn johtaja Timo Reuhkala ja kotimaantyön johtaja Marko Pihlajamaa kävivät syksymmällä Intiassa. He tapasivat sekä TWR- Intian että paikallisten luterilaisten kirkkojen johtoa, mutta myös seurakuntalaisia syrjäkylissä. Reuhkala ja Pihlajamaa vierailivat muun muassa Gujaratin, Jharkhandin ja Tamil Nadun osavaltioissa. He osallistuivat moniin hartaustilaisuuksiin isommissa ja pienemmissä seurakunnissa sekä kahteen suureen, TWR- Intian järjestämään kuuntelijakokoukseen. Matkalla Timo ja Marko kirjoittivat sähköistä päiväkirjaa, josta osia seuraavassa. Timo perjantaina Keskiviikkona tapasin Intian yhdistyneiden evankelis-luterilaisten kirkkojen (United Evangelical Lutheran Church in India) väkeä ja keskustelimme sen ja SANSAn hankkeista. Perjantaiaamuna avasimme juhlallisesti kuuntelijakokouksen Paramankenissa, joka sijaitsee Tamil Nadun osavaltiossa, noin 70 kilometriä Chennaista etelään. Hollantilaisvieras leikkasi nauhan, ja minä pidin rukouksen. Sitten tuhat ihmistä marssi alueelle torvien soidessa ja rumpujen päristessä. Tapasin TWR-Intian hallituksen puheenjohtajan Sonajharia Minzin, joka on ammatiltaan tietotekniikan professori. Hänen isänsä Nirmal Minz toimi aikoinaan Luoteisen luterilaisen Gossner-kirkon piispana, ja Sonajharia on kuunnellut kurukhinkielistä radio-ohjelmaa nuorena heti, kun SANSA alkoi kustantaa sitä. Marko perjantaina Eilisaamuna oli pikkupakkanen, kun lähdin Helsingistä Frankfurtin kautta Intian Chennaihin. Saavuin sinne vähän ennen puolta yötä paikallista aikaa. Hotellin taksi oli vastassa kentällä, ja oli aika tottua intialaiseen liikenteeseen shokkihoidolla. Täällä ajetaan kovaa, toitotetaan torvea koko ajan ja mennään rohkeasti jopa toisia autoja vastaan. Hulvatonta! Ranchin pääkaupungissa Jharkhandin osavaltiossa järjestettiin paikallisempi kuuntelijakokous. TWR-Intia toivotti tervetulleeksi myös yhteistyökumppaninsa edustajat Suomesta. SANSAn kotimaantyön johtaja Marko Pihlajamaa julistaa Ukhamalan choudharikylässä Gujaratissa. Siniraitaisessa paidassa pastori Vegjibhai Chaudhary, jonka Jumala paransi, kun hän oli pieni poika. Puolen päivän pintaan saavuin Bengalinlahden rannalle tänne Paramankeniin, jossa sijaitsee TWR-Intian johtamiskoulutuskeskus. Ehdin vielä tervetulotilaisuuteen. Intiassa ei kirkkoon, eikä hengelliseen kokoukseen tulla kengät jalassa. Ovensuuhun jätin minäkin kiltisti sandaalini. Päivän raamattuopetus käsitteli Jeesuksen seuraamista ja elämistä Jumalan valtakunnan kansalaisena. Illalla lähes yhdeksänsataa ihmistä kokoontui aivan valtameren rannalle ylistämään Jumalaa ja kuuntelemaan opetusta valonheittimien kajossa. Suuret aallot vahvistivat väkevää tunnelmaa. Marko lauantaina Yöllä oli rankkasade. Ilmeisesti monsuunikausi on alkanut. Päivä on ollut kuuma ja kostea. Saimme Timon kanssa Gujaratin osavaltion kansallispaidat, polviin asti ulottuvat. Niitä olemme pitäneet yllämme koko päivän. Aamulla intialainen pastori Paul Asveen opetti palvelu- ja lähetystehtävän moninkertaistamisesta. Hän korosti ajatusta, että Jumala pelastaa yksilöitä luodakseen yhteisön, joka on kutsuttu heijastamaan Pyhää Kolminaisuutta. Hän painotti, että meidän suhteemme toisiin ihmisiin tulisi olla heijastumaa meidän suhteestamme Jumalaan. Sitten Paul käsitteli ajankäytön suunnittelua ja kannusti sekä kurinalaiseen ajankäyttöön että riittävään lepoon. Iltapäivällä puhunut intialainen evankelista S.W. Chandrasekhar luonnehti nykymaailman sosiaalista ilmastoa muutamalla tärkeällä muuttujalla. Hän mainitsi muun muassa seuraavat: vanhemmuus ilman vastuullisuutta, kodit ilman rukousta, vapaus ilman rajoja ja koulutustason nousu ilman kulttuurin tuntemusta. Hänen mukaansa tämä kaikki heijastuu perheisiin. Hän korosti, että perheen tulee olla tärkeämpi kuin maallisen tai hengellisen työn, sillä Jumala toimii perheiden kautta. Timo sunnuntaina Toinen kokouspäivä on illassa. Aamulla oli Gujaratin osavaltion radiotyön esittely, ja SANSA on TWR-Intian merkittävä kumppani alueella. Kaikki osavaltion eri kielten edustajat olivat lavalla erilaisissa kansallispuvuissa. Sain esitellä SANSAn työtä, ja taustalla Gujaratin aluejohtaja Satyanand Samuel tarkkaili selviytymistäni. TWR-Intian johtaja George Philip ja Evankelis-luterilaisen Gossner-kirkon piispa Nelson Lakra allekirjoittivat uuden puitesopimuksen. TWR-Intian hallituksen puheenjohtaja, professori Sonajharia Minz palkitsi Paramankenissa yhteistyökumppaneita, myös SANSAn. Beng Yeoh Tämä TWR:n johtamiskoulutuskeskus sijaitsee melkein Bengalinlahden rannalla, alle kilometrin päässä rantaviivasta. Bengalinlahtihan on osa Intian valtamerta, jonka yli tsunami tapaninpäivänä 2004 hyökyi tännekin. Se pysähtyi vajaan puolen kilometrin päähän koulutuskeskuksen seinästä. Huomenna jumalanpalveluksen jälkeen lennämme Mumbain kautta Vadodaraan (entinen Baroda) Gujaratin osavaltioon. Marko torstaina Yövyimme Vadodarassa ja lähdimme maanantaiaamuna Vyaran kaupungista maastoautolla kohti heimokyliä. Muutaman tunnin kuluttua saavuimme dhodiaheimon kylään Gujaratin osavaltion eteläosassa. Pidimme pienen kokouksen dhodiankielisen radio-ohjelman tuottajan kodin terassilla. Hänen isänsä oli perustanut kirkon tähän kylään. Tämä iäkäs senioripastori Gela Bhai Patel oli kylän ensimmäinen kristitty. Hän oli alkujaan noitatohtori, joka teki taikoja ja juopotteli. 40 vuotta sitten hän sairastui vakavasti. Hän kohtasi kristittyjä, jotka rukoilivat hänen puolestaan. Rukouksen myötä hän tuli terveeksi. Herra paransi hänet. Hän löysi uskon Jeesuksessa ja hänen koko elämänsä muuttui. Timo Vadodarassa Olimme kolme päivää puskassa. Vierailimme syrjäisissä SANSAn ulkomaisen työn johtaja Timo Reuhkala kertoo Paramankenissa suomalaisista radiolähetystyön tukijoista. Taustalla TWR-Intian aluejohtajana Gujaratissa työskentelevä Satyanand Samuel. 8 on radiolähetystyön aika

9 Intian Gujaratin toimistossa. Piispa Nirdosh Lakran johtama Luoteinen luterilainen Gossner-kirkko on tuottanut pitkään nykyisin TWR:n radioimaa kurukhinkielistä ohjelmaa. kuuntelijakylissä, vuoristoisissa paikoissa, ihan Gujaratin osavaltion etelärajoilla. Tapasimme kukna-, varli-, choudhari-, gamit- ja vasaviheimoja. Matka oli todella mielenkiintoinen, vaikkakin rasittava. Melkein kaikissa kylissä saimme kaulaamme garlandit, kauniista tuoreista kukista tehdyt köynnökset. Ihmiset istuvat kirkoissa aina lattialla ja jaksavat pysyä paikoillaan pitkiä aikoja vaihtamatta asentoa. Olen kokeillut, mutta muutamassa minuutissa jalat puutuvat. Marko minua nuorempana kesti kerran yli tunnin, mutta totesi, että hankalaa se oli. Marko perjantaina Keskiviikkoaamuna ajelimme eteläisen Gujaratin pieneen choudharikylään, jonka nimi on Ukhamala. Paikallinen pastori Vegjibhai Chaudhary kertoi mielenkiintoisen tarinan siitä, kuinka hänestä oli tullut kristitty. Hän oli ollut 11-vuotiaana poikana vakavasti sairas. Vanhemmat eivät tuolloin olleet kristittyjä, joten he veivät poikansa noitatohtorin luo. He noudattivat noitatohtorin ohjeita, mutta ei siitä ollut apua. Seuraavana päivänä he veivät poikansa kristityn pastorin luo, joka rukoili pojan puolesta koko päivän. Rukouksen seurauksena poika parani, mikä vaikutti syvästi pojan vanhempiin. He ryhtyivät pohtimaan, missä uskonnossa on voimaa. Jos kerran noitatohtorin ohjeet eivät tehonneet, mutta Jeesus paransi pojan, niin silloin kristinuskossa oli pakko olla todellista voimaa. Näin koko perhe kääntyi Jeesuksen puoleen. Tyypillinen kääntymiskertomus näyttääkin pienen otoksen mukaan olevan sellainen, että ihmiset ovat kääntyneet Jeesuksen puoleen ongelmissaan. Jeesus on auttanut heitä tai parantanut heidät, jonka seurauksena he ovat tulleet vakuuttuneiksi siitä, että Jeesus on Herra ja todellinen Jumala, jota kannattaa palvella. Keskiviikkoiltana vierailimme Vadodarassa TWR- Timo lauantaina Torstaina tapasimme Evankelis-luterilaisen Gossnerkirkon piispan Nelson Lakran ja saimme olla todistamassa TWR-Intian ja kirkon välisen sopimuksen allekirjoittamista. Samalla viimeistelimme SAN- SAn ja kirkon välistä sopimusta. Piispa tulee Radiolähetystyön kesäpäiville juhlistamaan sopimuksen syntyä. Perjantaina lensimme Ranchiin Jharhkandin osavaltioon ja tapasimme Luoteisen luterilaisen Gossner-kirkon piispan Nirdosh Lakran. Tammikuussa 2011 tulee kuluneeksi 25 vuotta SANSAn tukeman kurukhinkielisen ohjelman aloittamisesta. Nykyinen piispa, silloinen pastori, oli ohjelman ensimmäinen tuottaja. Tämäkin kirkko haluaa tehdä sopimuksen TWR-Intian kanssa, ja hahmottelimme sitä yhdessä. TWR-Intian nykyisen johtajan George Philipin suku on asunut Etelä-Intiassa kohta 2000 vuotta, ja he ovat aina olleet kristittyjä. Ranchin katedraali, jota käyttävät molemmat Gossnerkirkot, on rakennettu 1800-luvun puolivälissä, kun neljä paikallista oli kääntynyt kristityiksi. Rakennettiin iso kirkko, johon mahtui lähes tuhat intialaista. Kaikki ihmettelivät, että miksi rakennetaan niin iso kirkko neljälle ihmiselle. Nykyisin kirkossa on joka sunnuntai jumalanpalvelus kello kuusi, ja se on ihan täynnä. Monta sataa ihmistä kuuntelee ulkonakin, kun ei mahdu sisään. Kello kahdeksan on seuraava jumalanpalvelus, ja kirkko on yhtä täysi. Kymmenen jumalanpalvelus on myös täysi. Kello kahdentoista palvelukseen sopii jo myöhäinenkin istumaan sisälle kirkkoon. Kirkossa siis kokoontuu joka sunnuntai yli ihmistä. Ranchin alueen asukkaista kristittyjä on jopa 25 prosenttia. Jharkhand on selvästi köyhempää aluetta kuin Gujarat. Siellä ihmiset polkevat riksoja, kun ne Gujaratissa ovat motorisoituja. Kaduilla on illalla vauhdikas meininki. Marko Ranchissa TWR-Intia järjesti matkamme aikana kuuntelijakokouksen myös Ranchissa. Kurukhin, magahin, maithilin ja mundarin kieliä edustavat osallistujat lauloivat ja tanssivat. Jokaisen heimon esittäytymisen yhteydessä oli myös todistuspuheenvuoro siitä, kuinka radio-ohjelmat ovat muuttaneet sosiaalista ja hengellistä todellisuutta. Kokouksessa kerrottiin Ranchin kuuntelijakokoukseen osallistui ja siellä esiintyi muun muassa kurukhia puhuvia kuuntelijoita, joita on Intiassa noin miljoona. siitä, kuinka radio on evankelioimisen tienraivaaja kyläyhteisöissä, joissa ei tunneta Kristusta. Radio on edelläkävijä, jonka välityksellä hengellisen työn tekijä tulee tunnetuksi kylässä jo ennen kuin on itse tullut paikalle. Hänen äänensä on tullut tutuksi. Marko Pihlajamaa ja Timo Reuhkala, teksti ja kuvat Ihmiset istuvat paikallisissa kirkoissa lattialla, kengät jätetään ulos. Varlia ja kuknaa puhuvia kuuntelijoita Suphadadin kylässä Gujaratissa. Kotwaliaa puhutaan muun muassa Choramban viidakkokylässä Gujaratissa. Siellä asuu paljon lukutaidottomia. Tamil uudeksi kieleksi Intiassa Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (SANSA) aloittaa ensi vuonna naistenohjelmien tukemisen kahdella uudella kielellä, jotka ovat tamil Intiassa ja indonesia Indonesiassa. Tamilia puhuu yli 60 miljoonaa ihmistä, ja se on yksi virallisista kielistä Intiassa, Sri Lankassa ja Singaporessa. Vuonna 2011 SANSA tukee kristillistä radio- ja televisiotyötä 39 kielellä. Vaikka uusia kieliä tulee kaksi, kokonaismäärä pysyy ennallaan, sillä tuki choudharin- ja swahilinkielisille radioohjelmille loppuu. SANSA on tukenut Intiassa kuultavaa choudharinkielistä radio-ohjelmaa yhteistyössä Norea Radio Sverigen kanssa. Ohjelma jatkuu ennallaan, mutta vastuu kustannuksista siirtyy ruotsalaiselle yhteistyöjärjestölle. Tansanian evankelis-luterilaisen kirkon swahilinkielistä radiotyötä on tuettu Luterilaisen maailmanliiton (LML) kautta. Koska lyhytaaltolähetykset on lakkautettu ja LML lopettanut työn tukemisen, myös SANSAn tuki päättyy. SANSAn välityksellä voi muutostenkin jälkeen tukea kristillisiä radio-ohjelmia Intiaan yhteensä 16 kielellä. Niistä Gujaratin osavaltiossa puhutaan bhiliä, dhodiaa, gamitia, kotwaliaa, kuknaa, kutchia, mauchia, mewaria, varlia ja vasavia. Jharkhandin osavaltion kielistä ovat mukana kharia, kurukh ja mundari, Biharin kielistä magahi ja maithili. Tamil on erityisesti Tamil Nadun osavaltion kieli. Lisätietoja muutoksista SANSAn kautta tuettavissa ohjelmissa ja ohjelmakielissä Lähde-lehden tammikuun numerossa (SANSA/Lähde) on radiolähetystyön aika 9

10 Joulu Turkissa ilman pitkiä perinteitä Pienessä Istanbulin luterilaisessa seurakunnassa (ILK) ei ole montaa jäsentä, mutta joulua kuitenkin vietetään kunnolla. Kuinka sitten seurakuntalaiset, jotka eivät vielä kauaa ole olleet kristittyjä, viettävät joulua kotona? Otan selvää käymällä Birgül (33) ja Mustafa (40) Gümüsoolun luona. Gümüsoolut kastettiin kahdeksan vuotta sitten, mikä oli ILK:n ensimmäinen kaste. Perhe asuu Aasian puolella Istanbulia kaukana sieltä, mitä turistit sanovat keskustaksi. Minäkin asun Aasian puolella, silti auton matkamittariin tulee yli 50 kilometriä edestakaisin ajettaessa. Kuskina on työtoverini Anne Vitikainen, jonka taustajärjestö on Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys. Hänen nuorin tyttärensä, nelivuotias Enni on myös mukana ja kysyy monta kertaa, että olemmeko kohta perillä? Matkalla tarkistan puhelimitse, että emäntä on kotona. Hyvä, että soitan. Birgül on matkalla terveyskeskukseen yhtäkkiä iskeneen jalkavaivan takia. Otamme tilaisuudesta vaarin ja menemme emäntää odottaessamme ostamaan joulutilaisuuksia varten tavaraa tukkuliikkeestä. Muslimit viettävät vasta uuttavuotta Ehtiessämme perille ovat lapset, 11-vuotias tytär Nil ja 14-vuotias poika Önder, kotona serkkunsa kanssa. Äiti on vielä lääkärissä. Anne hakee hänet autollaan, ja kohta alkaa haastattelu teekupin ääressä. - Vietetäänkö Turkissa joulua? - Ei, täällä juhlitaan vain uuttavuotta. Naapurustossa ei ole lisäksemme yhtään kristittyä, Birgül Gümüsoolu kertoo. Milloin joulu tuli perheeseenne? - Silloin, kun meistä tuli kristittyjä. Tämä on kahdeksas joulumme. Olitteko kuulleet joulusta ennen kuin aloitte uskoa Jeesukseen? - Emme. Tiesimme, että muualla maailmassa vietetään jotakin kristittyjen juhlaa. Ehkä olimme nähneet siitä jotakin ulkomaisissa elokuvissa, mutta kun se ei meitä muslimeina kiinnostanut, emme ottaneet selvää. Mitä on tärkeintä joulussa? - Jeesuksen syntymä! Mikä on suurin ero entisen ja nykyisen elämänne välillä? - Nyt tiedän pääseväni taivaaseen Jeesuksen tähden. Muslimina tiesin, että tämä ja tuo oli synti, ja tiesin, että helvetti ja taivas ovat olemassa. Noudatin muslimin hartauselämää, mutta pelko oli usein läsnä epävarmuuden keskellä. - Kolme siskoani ja veljeni ovat vielä muslimeja, samoin äitini. Olen silti vapaa ja onnellinen, vaikka he eivät aina ole iloisia uskostani. Opettaja ei tiedä Nilin olevan kristitty Keskustelun aikana Gümüsoolun perheen isä Mustafa tulee käymään työnsä lomassa kotona. Hän on kuullut, että vaimo on kipeä. Mustafa toimii Istanbulissa seurakuntakokouksen puheenjohtajana, mikä suomalaisittain vastaa vähän kirkkoneuvoston puheenjohtajuutta. Hän oli aikoinaan alevi, joka on yksi muslimivähemmistöistä. Hänen kolme siskoaan, yksi veljensä ja vanhempansa ovat suhtautuneet vaihtelevasti Mustafan perheen kristillisyyteen. Mustafan äidin nimi on muuten Melek, joka merkitsee enkeliä! Birgül kertoo puolisonsa olevan itseään rohkeampi ilosanoman levittämisessä. Kysyn Mustafalta, odottaako hän Solveig Mikkonen Lahjoja. Kastekummit lahjoittivat Birgül ja Mustafa Gümüsoolun perheelle kuusen ensimmäisenä jouluna, jota Gümüsoolut viettivät kristittyinä kahdeksan vuotta sitten. joulua? - Odotan neljällä silmällä, Mustafa vastaa turkkilaista sanontaa käyttäen. Siis innolla! Mitä sitten odotat? - Että saisin lahjoja kummeiltani, Mustafa veikeilee pilke silmäkulmassa. Sitten hän vakavoituu ja virkkoo: - Joulu on tärkeä! Silloin syntyi Jeesus, joka antaa syntini anteeksi. Birgülin lempilaulu jouluna on Gloria, gloria. Mustafan mielestä paras on Oi, sä riemuisa. Molemmat tietysti omalla kielellä, turkiksi, laulettuina. Nil-tytär taas odottaa entistä luokkatoveriaan, Melikeä, Saksasta. Melike ei ole kristitty, mutta tietää joulusta. Hänen kanssaan on mukavaa leikkiä erilaisia, perinteisiä uudenvuoden leikkejä. Nil kertoo myös, että koulussa opetetaan islamilaisia rukouksia ulkoa. Birgül-äiti on neuvonut, että rukoukset pitää opetella läksynä, vaikka niihin ei itse uskokaan. Opettaja ei tiedä, että Nil on kristitty. - Jos tietäisi, opettaja tulisi hyvin vihaiseksi, sanoo Nil. Seurakunnassa joulu on parhaimmillaan Solveig Mikkonen Jouluna kirkkoon. Önder, Birgül ja Nil Gümüsoolu juhlivat joulua, Jeesuksen syntymäjuhlaa, myös muiden seurakuntalaisten kanssa. Kysymykseeni, kuinka Gümüsoolut valmistautuvat jouluun, Birgül vastaa, etteivät mitenkään erikoisemmin. Jouluna hän kuitenkin yrittää tarjota parempaa ruokaa. - Ja onhan meillä joulukuusi!, Birgül jatkaa. Anne, joka on miehensä Kari Vitikaisen kanssa perheen kastekummeina, kertoo kotimatkalla, että joulukuusi on lahja heiltä perheen ensimmäisenä Anne Vitikainen 10 on radiolähetystyön aika

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007)

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Ryttylä 29. 09.2007 Matti Väisänen 1/6 MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Markku Sumiala ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä

PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1 (5) KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1. Lähetysjärjestö kirkon lähetystyön toteuttajana 1a. Miten järjestönne ymmärtää asemansa kirkon virallisena lähetysjärjestönä?

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit.

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit. Sana, Logos, 2 1 2 Kerubi 8 9 22.01.2016 / JP Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG 3 4 5 6 7 sivu 1 Aadam Eeva 10 11 12 Eeva Aadam Kain Aabel Seet Maailmankaikkeus Paratiisi 1. loi pyhän hengen avulla

Lisätiedot

1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen??

1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen?? 1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen?? Vuosi KYLLÄ EN EN OSAA SANO A 1994 10 % 64 % 26 % 2002 8 % 69 % 23 % 2008 9 % 72 % 19 % 2018 9 % 79 % 12 % Lähde: gallup-tutkimukset

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita

Katolinen rukousnauha eli ruusukko muodostuu krusifiksista, helmen johdannosta ja viidestä kymmenen helmen kymmeniköstä eli dekadista, joita Katolinen kirkko Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on maailmanlaajuisesti suurin piirtein 1,25 miljardia. Puolet katolisen kirkon jäsenistä

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen Missio Rasti 1. Kirkon uusi lähetyksen peruslinjaus on nimeltään Yhteinen todistus. Kuinka monta lähetysjärjestöä kirkossamme toimii? A. Kaksi B. seitsemän C. yhdeksän Mene puhelimellasi osoitteeseen www.sakasti.evl.fi/yhteinentodistus

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 47 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Raamattu puhuu ilmestys 12-14 08:40 Armon kalliolla: Erityisen onniteltava ihminen

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot