Suti Aittoniemi Otto Viljakaisen testamentti

Transkriptio

1 Suti Aittoniemi Otto Viljakaisen testamentti Hirtehinen tarina hyväuskoisuudesta, ahneudesta ja omanvoitonpyynnistä. Tarina on kirjoitettu samannimisen menestysnäytelmän pohjalta.

2 Otto Viljakaisen testamentti Sulo Aittoniemi Kannen piirros: Juhani Vesikko Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN

3 1. luku Tämä on Myllykylä pienen Myllyjoen varrella jossakin päin Suomea. Vähäinen kulmakunta, jossa asuu ja elää vähäinen määrä mukavia ihmisiä. Herramme pieniä muurahaisia, niin kuin joskus on tapana sanoa. Vaikka kylä kaikkine sivukulmineenkin on pieni, täällä on omasta takaa melkein kaikki tarpeellinen. On lääkekaapilla varustettu kauppapuoti ja postitoimisto, joita hoitelee pienen ikänsä tiskin takana seisonut kauppias Valdemar Tuusa. Valdemar Tuusa on jo kauan ennen vihreätä liikettä ymmärtänyt kierrätyksen hyödyllisyyden ja soveltaa sitä kauppapuotinsa ja postitoimiston yhteistyössä. Asiakas ohjataan ensin postitoimistoon ja sieltä eläkerahojen noston jälkeen paksun lompakon kera sisäkautta kauppapuotiin. Puolen tunnin kuluttua asiakas poistuu puodin ulko-ovesta täysinäinen reppu selässään mutta lompakko tyhjillään. Avioliiton viettelysten ulkopuolella pysytellyt kauppias on valmis avaamaan postitoimistonsa palvelut myöskin yöaikaan tai sunnuntaisin, kunhan asiakas vain muistaa poistumistien kauppapuodin kautta. Eino Ahlsten on kyläsuutari. Hän ryhtyi sotavuosina - 5 -

4 Amerikan turneelta palattuaan ja Aaltosen kenkätehtaalla mallisuutarina palveltuaan opettelemaan suutarointia sen aikaisten tarpeiden pohjalta vaimonsa kotopaikalla Myllykylässä. Ja vallan hyvin hän naulailee pieksuihin puolipohjat ynnä korkolaput ja sutaisee liimapaikan kumiteräsaappaaseen, mutta uusien kenkien suhteen suutari Ahlstenilla on vaikeuksia. Kenkien teettäjä kun ei oikein tahdo päästä käsitykseen, kumpaan jalkaan kumpikin saapas pitäisi vetäistä. Se on suutarille kipeä ongelma eikä siis ihme, jos kenkien muotoilusta kysellyt asiakas saa useinkin peräänsä epäonnistuneen kenkäparin ja nipun perkeleitä: Älä saatana tu tänne irvisteleen kenkien mallista. Lesti sen määrää minkämoinen kenkä tulee. Kylä sen on Koskis-Mattiki sanonu niin. Jokaisessa kunnon kylässä kuuluu olla ökytalo. Myllykylässä semmoinen on Ylä-Hynttylä, jota hoitavat vakaalla kädellä isokokoinen isäntä Ananias ja emäntä Aliina yhdessä tytär Annan sekä iltatähti Artun kanssa. Ananiaksella ja Aliinalla on elämässä oikeastaan vain yksi murhe: mistä löytyisi jo pitkälle ikäneidon vuosille ehtineelle tytär Annalle riittävän äveriäs ja laatuisa sulhanen. Ananias on vuosien saatossa jo toivonsa menettänyt, mutta Aliina jaksaa töidensä lomassa vielä itsekseen huokailla: Voi voi sentän niin ku tulis joku vaikka ny sitte vähä huanompiki Puolamäki on Myllykylän tietokeskus. Sen ikäneidot - 6 -

5 Lempi ja Elssa hoitavat joko yhdessä tai kumpikin vuorollaan kylässä vielä olevaa puhelinkeskusta. Puhelinkeskuksen hoitaminen ei sellaisenaan ole antanut paikalle tietokeskuksen nimeä ja arvoa vaan se, että sisarukset eivät muutenkaan panttaa jostain kuulemaansa kylän raitilla ihmisiä tavatessaan tai muuten kahvikupin äärellä vieraillessaan. Väitteet siitä, että tyttäret istuisivat niin sanotusti langoolla, eli kuuntelisivat keskuksen kautta kulkevia puheluita, he kiistävät jyrkästi ja ylen loukkaantuneessa sävyssä. Koska he uskovat tällaisten väitteiden tulevan Aliina Ylä-Hynttylän suunnasta ei ole ihme, jos nyrkkiä pujovat terveiset lähtevät sisaruksilta tähän suuntaan: Tästä asiasta istutaan viä lakituvan pöyläs ton Hynttylän ämmän kans joka semmosia levittelee Seppä Heinonen, eli lyhyesti vaan Seppä-Sulo on tehnyt sepäntöitä samassa paikassa jo puolen vuosisataa. Leskimiehen apurina hääräilee vävymies Manu Toropainen, joka joitakin kesiä aikaisemmin oli jäänyt uittoporukoista seppämestarin kotivävyksi. Viinaksille ja vieraille naisille person Toropaisen ja tyttären suhde ei ole kehittynyt löysää kihlausta ja alle kouluikäistä Maiju-tyttöä pitemmälle. Kun Heinosen Helmi-tytär on joviaali ihminen ja Toropainen huumorimiehiä, elämä patriarkaalisen seppämestarin ruokapöydän äärellä sujuu ilman suurempia ongelmia. Keskimäärin kerran vuodessa seppä Heinonen saa raivarin. Heittelee pihdit, vasarat ja muut vekottimet pajastansa kauas kylätielle vakuuttaen samalla voimallisesti - 7 -

6 ja perkeleitten ryydittämänä, ettei koskaan enää tarttuisi kiinni pajavasaraan. Viimeisenä on seppämestarin voimannäytössä saanut kyytiä raskas alasin, mutta iän mukana on sen kanssa alkanut tulla vaikeuksia. Apumies Toropaiselle onkin tullut tavaksi rauhoitella voimansa tunnossa riehuvaa miestä siinä vaiheessa, kun alasin on ollut lähtövuorossa: Anna Sulo ton alasimen olla. Kauhee raahaaminen taas takasi ku se aika tulee. Heitelisit sen sijasta tästä joitaki köykäsempiä vekottimia ja vähä vaikka pisemmälle. Sanojensa tehosteeksi Toropainen kauhoo isäntänsä saataville kevyempiä heittokaluja. Olekko tosiaan sitä miältä meinaan kylä voimma piisaa saatana, ärmentää jo selvästi rauhoittumassa oleva rymistelijä. Piisaa, piisaa, ei siittä ole kysekkää mutta antasit ny olla kumminki Asia päättyy yleensä siihen, että seppämestari menee istumaan pajakatoksen perimmäiseen nurkkaan. Toropainen keräilee kyytiä saaneet pajakalut kylätieltä sivullisten avustamana ja seppämestari sulkeutuu asuntoonsa, josta ei työmaalleen palaa ennen uutta aamua. Mäen takana, Pulukarinkulmaksi ristityssä kylänosassa, on muutaman muun ohella kaikkein lähimpänä Pihlajan talo, jossa asustavat uskonasioissa hääräilevä leskimies Konstu kaksoispoikiensa Arvon ja Arton sekä vanhapoikaveljensä Vihtorin kanssa. Talossa asustaa myöskin - 8 -

7 kauppamatkoillaan joskus useitakin päiviä kulkukauppaneuvoksen irvinimen saanut kulkukauppias Kalle Salomäki, alias Keppi-Kalle. Joskus, mutta hyvin harvoin, Pihlajan maisemissa näyttäytyy luojalta järkikullan osalta vähän saamisen puolelle jäänyt veljesten sisarpuoli Marjatta. Tämä kaupunkimaisemassa Tampereella paremmin Latsarellan nimellä tunnettu Siilinkarin kuppilassa pillillä piimää ryystävä seksipakkaus oli joutunut taannoin kovan kohtalon uhriksi ollessaan nakkikioskin myyjänä Pispalan Ylävoimalla. Pispalan sällit olivat kyllästyneet Latsarellan estottomaan ryntäitten esittelyyn ja kaataneet kioskin Latsarelloineen alas Pispalan rinnettä Santalahden suuntaan. Tytöltä olivat siinä palaneet kädet ja vähän muutakin. Sosiaalihuolto oli passittanut jo ennestään tarkkailulistalla olleen seksipommin Pitkäniemen täysihoitolaan, josta hän yhä harvemmin oli loman muodossa päässyt käymään Myllykylän maisemissa. Kylän ehdoton luottomies on postinkantaja Mäensivu. Sen lisäksi, että hän on toistakymmentä vuotta ajanut postia ja auttanut vähempivoimaisia puunhakkuussa ja vedenkannossa, hän on myös kylän lakimies. Vastauksen pienempään oikeudelliseen ongelmaan saa parin kahvikupin voimalla, mutta suuremman asian ratkominen saattaa viedä kahdeksankin kupillista tai mitä nyt sitten sattuu pannusta riittämään. Postimiehen näkemys on kylässä melkein kuin Jumalan sana. Kerrankin oli joku kyläläinen käynyt kaupunkimaisemasta hakemassa neuvoa ongelmaansa rusetti

8 kaulaiselta lakimieheltä ja esitteli asiaansa kotiin palattuaan Ylähynttylän pirtissä paperipinoaan levitellen. Pikku hiljaa hipsivät paikalla olleet kyläläiset matkoihinsa ja emäntä Aliina kiikutti tyhjän pannun hellanpäälle: Niin en tiä sitte mutta kylä postimiäs ainaki niin sano. Elämä täällä Myllykylässä on ollut ajasta toiseen hyvin tasaista ja rauhaisaa. Mitä nyt Toropaisen Manu on joskus antanut ompeluseuran kokoukseen jutunjuurta palaamalla kaupunkimatkaltaan lievässä laitamyötäisessä tai viivähtämällä jonkun piikalikan luhtiaitassa kesäisen aamun sarastukseen. Mutta sitten eräänä keväisenä päivänä kaikki muuttui. Kylään asteli tuiki tuntematon vieras mies. Pieksut jalassa, hattu päässä, reppu selässä ja kaksi kapslaukkua käsikannossa. Tuli muina miehinä, asettui asumaan Rantellin Oloka-vainaan mökkiin ja suisti kylän ennen niin rauhallisen elämänmenon kokonaan raiteiltaan. Mutta mikäpä minä olen tästä asiasta enemmälti kertomaan. Annetaan asioiden kulkea omalla painollaan ja tarinan kertoa sen yhden suvisen suven tapahtumista Myllykylässä, pienen Myllyjoen rannalla jossakin päin Suomea

9 2. luku Länsilinjojen ikivanha linjapiili pyyhkäisi tomupilven saattelemana valtionpaanaa ja pysähtyi jarrut vinkuen siitä erkanevan kylätien risteykseen. Kuljettajan linkkukahvasta avaama ovi sylkäisi ojanpenkalle lyhyehkön, paksun äijänpatiaisen. Punakat pyöreät kasvot ja äkämiä poskipäissä. Sarkapomppa, lierihattu, lapikkaat, selkäreppu ja kaksi vaneerista matka-askia. Linjapiili jatkoi matkaansa vaivojansa valittaen ja vaihteet kirskuen lievään vastaleeseen, mäkitörmän taakse näkymättömiin. Lapikasjalkainen, pyöreänaamainen hattupää siirsi matkaaskinsa kylätien rampille pois hiljakseen häipyvästä pölypilvestä. Kaivoi hitain täsmällisin liikkein sarkapompan sivutaskusta lootan Saimaata, avasi, katkaisi paperossin keskeltä ja työnsi puiseen nyystykkiin. Sytytti kiirehtimättä ja imi pitkään pyöreät posket lontolle painuneina. Pysäytti hengitystä, kunnes naama oli melkein tulenkarvan sävyinen ja silmät päästä pullollaan. Sitten antoi savun purkautua pitkänä suihkuna ilmeisen nautinnon saattelemana. Pitkä odotus paperossi naamavärkin korkeudelle

10 kohotettuna ja sama uudelleen, katse kiinnitettynä johonkin etäällä olevaan olemattomaan. Kun paperossin puolikas oli antanut viimeiset haikosensa, asetti mies puisen nyystykin huolellisesti takaisin paperossien joukkoon ja työnsi lootan pompantaskuun. Nosti vaneriset matka-askit käsikantoon ja, kuin punnittuaan hetken niiden painoa, alkoi vakain askelin astella kylätien osoittamaan suuntaan. Tien ruosteisessa nojollaan olevassa viisarissa luki Myllykylä. Ensimmäisessä talossa ennen Myllykylää valtionpaanalta tultaessa emäntä oli leipomispuuhissa. Nosti kerralla isomman kasan ruistaikinaa puukaukalosta ja sipaisi siitä aina sopivan kakkaran käsiensä käsittelyyn. Pyöritteli jauhoisissa kämmenissä pyöreäksi, taputteli latteaksi ja painoi pukinsarvella reiän keskikohdalle. Sitten leipälapiolle ja kuumuutta hehkuvaan uuniin paistumaan. Emännän apuna tai harmina pyöri viisipäinen lapsijoukko, pienemmästä päästä vasta kolmannen elinvuotensa aloittanut. Äite minkätakia ruistaikina on niin pahaa maultansa ettei sitä voi syälä, purki makuelämyksen tuottamaa harmiaan kymmenvuotiaan ikään päässyt tyttö. Sen takia että te ette söisi kaikkia leiväksiä jo taikinana. Ei ku ihan oikeesti äite No ruisjauhosta tulee semmonen vähemmän makee taikina. On se eri makunen leipänäki ku torttu taikka pikkuleipä... eiks olekki?

11 Hei äite tiätä tulee joku äite kuka se on, keskeytti toiseksi vanhin lapsi taikinakeskustelun ja hetkessä kuusiruutuisen ikkunan näköalapaikoista viisi oli varattuina. Eikä aikaakaan, kun leipuri on vallannut toisen ylimmistä ruuduista. Tietä valtionpaanan suunnasta askeltanut lapikasjalkainen matkamies oli jo ehtinyt pysähtyä ja laskea käsikannosta vaneeripintaiset matka-askinsa jääden katsoa toljailemaan asuinrakennuksen ja kuusiruutuisen ikkunan suuntaan. Ihan on outo kulukija kuka liänee. Eipä täälä yleensä ole outoja kulukenu mitä ny joku sukuloitteen tullu, selitti emäntä näkemystään pyyhkien käsiään jauhoiseen esiliinaan. Tielle seisomaan jäänyt sanaili jotakin asuinrakennuksen suuntaan ja ilmeisesti toisti sanoman vähän aikaisempaa kovemmalla äänellä. Kun emäntä ei vieläkään saanut sanoista selvää, siirtyi hän pirtistä porstuan puolelle ja ulko-ovelle: Niin mitä sano? Sitä vaan, toisti lyhyläntä hattupäinen äijänpatiainen, että onko talosta piimä loppunu ku lapset ikkunanhikkee nualee ha, ha, haa juhuu Tiedustelunsa päälle mies vetäisi reippaan selkäkeikkonaurun ja päätti sen jonkinasteiseen nokkanaukaisuun. Emäntä seisoi hetken kuin hölmistyneenä, mutta vetäisi sitten kiinni porstuanoven ja siirtyi pirtin puolelle vääntäen oven raikelilukkoon

12 Joku päästänsä tärähtäny kuka liänee ja kakarat pois ikkunasta tällä siunaamalla. Leipomushuoneen vähän säikähtänyttä tunnelmaa lievensi se, että lapikasjalkainen matka-askien kantaja nosti laukut käsikantoon ja niiden painoa hetken punnittuaan alkoi askeltaa mäen alla olevan sillan ja kauppapuodin suuntaan. Kauppias Tuusa oli postikonttorin puolella papereita järjestelemässä niin, että kulkija pääsi kohdalle ja jopa vähän ohikin, ennen kuin tuli huomatuksi. Oudon kulkijan huomattuaan kauppias Tuusa vetäytyi postikonttorin tiskin takaa ensin ovipielen suojaan ja livahti siitä myymälän puolelle ulko-ovelle katsomaan ohikulkijan perään. Hän ehti nähdä miehestä vain vilauksen, palasi takaisin postikonttoriin ja puhelimen kampeen. Haloo haloo onko keskus? On Myllykylän keskus mihin yhylistän, kuului ikäneito Lempi Puolamäen ääni telehvuunista. Täälä Valtteri postista Niin sitä vaan että tunsikko miähen joka käveli sinneppäin reppu selääs ja kapslaukut käsis? Eei ei ole näkyny mutta minä äkkiä katton lasista. Puhelimesta kuului askelten ääniä, syntyi hetken hiljaisuus ja taas askelten ääniä. Ei näkyny ketää mutta minä viä juaksahlan päätylasiin. Siittä näkee kauemmaksi sepävverstaan suuntaan. Taas askelten ääniä jotka palaavat hetimiten takaisin

13 Ei niin ristin sialua ollu paanalla. Ekkö sinä sitte tuntenu eli olisko ollu Pihilajan Konstu taikka Ylisen väkee tualta kauempaa Pulukarinkulumalta? Eei kylä minä ny Pihilajan olisin tuntenu. Mutta yhylistä Ylähynttylään jos ne olis nähäny ku näkee pisemmälti siältä. Jättikö se ostoksensa maksamati sulle taikka? Eei ei se poikennu sisälläkän ollenkaa mutta yhylistä ny sinne Ylähynttylään. Minä yhylistän mutta jos saat tiätää kuka oli niin privahuta mullekki. Privahutan privahutan meinaan se on sullekki ja Elssalle vähä niinku toivonkipinää jos outoja miähiä alakaa näkyä paikkakunnalla hah hah haa. Kuule Valtteri tulijoita on ihan tungokseen asti kai sen tiät? Ja ny minä yhylistän. Ylähynttyläs emäntä puhelimes. Täältä postista vaan Valtteri terve Haloo niin kuka on ja mistä on ku ei kuulu selevästi. Ja laittakaa siälä keskukses se puhelin luurimeen että kuulee mistä puhutaan siälä on taas korvat langoolla. Ylähynttylän emäntä oli ilmeisesti oikeassa koska keskuksesta kuului ääniä: Niin kylä varmasti on puhelin Älä ny Lempi puhu sinne se kuulee kaikki Haloo täältä Ylähynttylästä ny kuuluu taas niin että anteeksi kuka se oli Postista Valtteri vaan että näikkö ku vähä aikaa

14 sitte reppuselekänen kahta kapsäkkiä kantava miäs käveli sepävverstaan ja Pulukarin suuntaan. Eli että kuka olis mahtanu olla ku en tuntenu? Näin kaukaa. Pysähty, laski laukut maahan ja ravisutteli käsiä niin että luulin lentoon yrittävän ha ha ha. Mutta en yhtää tuntenu ku oli niin kaukanaki. Täytyy soittaa Seppä-Sulolle se tuntee kaikki koko läänin alueelta. Juu mutta älä suatta tiatotoimiston likoista Lempi paineli juuri äsken pualijuaksua Heinosen pajan suuntaan. Se on ny kuule Pualamäen tiatotoimiston kunniasta kiinni että kuka ensimmäiseksi saa reppumiähelle nimen ja että mihinkä on menny hah hah haa. No minä pistän ny kumminki sevverran putiikkia lukkuun että pyärählän suutarilla. Se ov varmasti nähäny jos on vaan sitte tunnistanu. Täytyy käylä ku sillä ei ole telehvuunia. Juu mutta soita ensteksi Pihilajalle siälä ne on voinu hyvinki nähälä ku se on siä kauempana vähä Pulukarinkuluman pualella. Ja jos kuulet jotain niin ilimota mulleki niin pualin ja toisin tiätysti. Juu yhylistä Pihilajalle. Juu yhylistän Pihilajalle. Pihilajalla Konstu puhelimes. Haloo haloo Valtteri postista mutta kuuluu niin katkonaisesti eli onko siälä taas ulukopualisia langoolla. No ny kuuluu taas eli että Valtteri postista täälä niin

15 näikkö sitä piaksumiästä ku vähä aikaa sitte tuli sinneppäin kapsäkit käsis. Että tunnistikko ja mihinkä oli menos? Juu miäs oli mulle ihan outo mutta Rantellin Oloka-vainaan mökkiin se meni tohon toiselle pualen jokee oikeen avaimilla. Oven pisti reikeliin ja kartiinit visusti lasin eteen. Paksu äijänpatiainen ja iso syylä nenänpiäles. Mutta outo oli en ole koskaa nähäny. Mutta sehän on ollu jo kymmenen vuatta asumati se Rantellin mökki että kuka jaa mutta jos se olis ollu sen Olokan velipuali se Eino meinaan jos se on tullu siältä Austraaliasta meinaan ku avaimilla sisällekki meni. Jaa tarkotikko sinä sitä Einoo sitä kovaa mottimiästä joka Lehto-Kallen kans oli porukois. Mutta eei se Eino ollu kylä minä sen taas olisin tuntenu ja olis se puheillekki poikennu. Meinaan jollei ny sitte kovasti ole rikastunu ja ylypistyny siä kenkuruitten maas. Niin en osaa sanoo mutta kai se siittä joskus seleviää. Mutta merkillistä on ku ei täälä ole juuri palijo tuntemattomia kulukenu. Pihlajan puhelun jälkeen postinhoitaja-kauppias lukitsi ovet ja kiiruhti vielä lähellä olevalle suutari Ahlsteenin verstaalle. Suutarin mökin edessä lapset Osku ja Hillevi heittelivät palloa ja sanoivat suutarin olevan kotosalla. Sisällä suutari värkkäsi puolipohjien kanssa ja vaimo Hilta keitteli kolmijalalla lihasoppaa. Tunsikko sitä reppumiästä joka pisteli Pulukarin suuntaan joki aika sitte? Taikka niin että näittekö? Oli

16 menny Rantellin Oloka-vainaan mökkiin mutta kukaa ei ole miästä varmaksi tunnistanu. Näin läheltä iso syylä nenänpääs mutta outo se ainaki meitille oli, suutari selitti havaintojaan. Ettei ollu se Koiviston Väinö joka on Ameriikas ja käyny joskus velipualtansa Kallee kattomas tuala Suajasella meinaan tua Pulukarin kärijes. Väinö kävi pari vuatta sitte se tuskin ny joka vuasi juaksee eläkeläinen ja kylä minä Väinön sevverran tunnen ettei se se ollu. Ameriikanmainarin olonen se kylä oli meinaan hattua myäle. Sevverran sain tuntumaa ku parikymmentä vuatta Vallois reissasin. Juu minä tunsin Väinön ihan nuaruulesta ei se se ollu, puuttui Hilta keskusteluun ruuanlaittopuuhista. Ihimettelin että piaksut jalaas keskellä suvee he he. Mutta kuinka ku ei siä Rantellin Oloka-vainaan mökis ole kukaa asunu kymmeneen vuateen sejjäläkeen ku se Oloka kuali. Eihän sillä ole sukulaisiakaa ku joku velipuali Austraalias. Jaa niin ja kylähän Pihilajalla olis Koiviston Väinö tunnettu ku se oli Konstun vaimmovainaan velipuali. Mitähän minäkin ny oikeen höpisen, Tuusa ripitti itseään. Mutta olihko joku vuakrannu niinku kesäasunnoksensa taikka jotaki semmosta se ny kumminki antaa niinku rehellisen kuvan ku avaimilla sisälle meni. Kun kauppias palasi kierrätyskeskukseensa, soi puhelin pitkään ja vaativasti. Haloo postissa Tuusa puhelimessa