EURAJOKI TOIMINTAKERTOMUS 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EURAJOKI TOIMINTAKERTOMUS 2013"

Transkriptio

1 Finlands Lurviga Kompisar rf. Sivu 1 / 16 EURAJOKI TOIMINTAKERTOMUS Eurajoella Suomen Karva- Kaverien toiminta alkoi syyskuussa Olemme vierailleet kerran kuukaudessa Palvelukeskus Jokisimpukassa ilahduttamassa vanhuksia kaikilla kuudella osastolla Porissa järjestettiin Suomen Karva- Kaverien soveltuvuustesti, jossa Karva- Kaveriksi pätevöityi Eurajoelta kolme koiraa ohjaajineen. Tuija Honkanen ja Jehu (seiskarinkoira) Solja Virta ja Nala (Staffordshirenbullterrieri) Solja Virta ja Bego (Rottweiler) Syksyn toimimme Karva- Kaverien Satakunnan-osaston alaisuudessa. Virallisesti oma toimintamme alkoi keväällä Paikallinen lehdistö on ollut kovin kiinnostuneita toiminnastamme ja olemme päässeet lehtiin levittämään tietoutta Karva- Kaveruudesta. Jokisimpukassa meidät on otettu hienosti vastaan. Vierailumme ovat kovin odotettuja ja Jokisimpukan väeltä on tullut pelkästään positiivista palautetta vierailustamme. Helmikuussa 2014 järjestimme Eurajoella oman soveltuvuustestin. Sieltä Eurajoen toimintaan mukaan pätevöityi: Jessica Keränen ja Pate (saksanpaimenkoira) Sonja Liuska ja Hewi (Leonberginkoira) Ulla Lahtinen ja Neo (collie) Tiina Kopra ja Felix (saluki) Johanna Kontto ja Siiri (bichon bolognese) Päivi Sundholm ja Rölli (kääpiösnautseri) Loput kokeessa olleet koirakot vierailevat Porissa. Kokeeseen osallistui kaiken kaikkiaan 11 koiraa olisi tarkoitus jatkaa kerran kuukaudessa vierailuja Jokisimpukassa, 16.3 menemme paikalliseen lastentapahtumaan mukaan ja laajennamme toimintaa Raumalle päin, jossa osa testissä käyneistä asuu. Eurajoella Solja Virta Eurajoen alueen koordinaattori

2 Finlands Lurviga Kompisar rf. Sivu 2 / 16 JALASJÄRVI TOIMINTAKERTOMUS :n toiminta alkoi Jalasjärven seudulla virallisesti Ensimmäiset testit pidettiin Pentinlammin kodissa Jalasjärvellä. Mukana oli yksi kissa Late,miniatyyrihevonen Muuni,koirat Jojo ja Sissi sekä kääpiöpupu Lenni. Vakituisia vierailupaikkoja olivat: Pentinlamminkoti Jalasjärvi,vanhainkoti Koskitien Pienkoti Jalasjärvi,vanhainkoti Kultala Jalasjärvi,vanhainkoti Eskoo,Seinäjoki,kehitysvammaisten koti Yksittäisiä vierailuita teimme Viishovi.Alavus,Vanhainkoti Isonkyrön vanhainkoti,isokyrö,vanhainkoti Ala-Kuhnan päiväkoti,ilmajoki,lasten päiväkoti Vanamo,Ilmajoki,Lasten päiväkoti Pihapihlaja,Seinäjoki,Vammaisten kuntoutus Männikönkoti,Kauhajoki,Vanhainkoti Lasten kesäleiri,peräseinäjoki,helluntailaisten kesäpaikka Rautanen,Jalasjärvi,Yksityikoti Toinen testi pidettiin Eskoossa Seinäjoella Uusia karvaisia kavereita: Kissa Kisuli,koirat Jasu,Minca,Sisu,Retu ja Jörö Näistä Kisuli,Minca ja Retu siirtyivät viime vuoden aikana sateenkaarisillalle. Jasusta emme kuulleet testin jälkeen mitään,kyselyistä huolimatta. Pentinlamminkoti,Koskitien pienkoti, Kultala ja Eskoo ovat olleet vakituisia kohteitamme,n. 1xkk:ssa (Kultala vähän harvemmin). Syksystä lähtien on toimintamme ollut hiljaisempaa. Eskoo 1xkk:ssa ja kerran Männikönkodissa Kauhajoella. Jalasjärvellä Seija Pirhonen Jalasjärven alueen koordinaattori

3 Finlands Lurviga Kompisar rf. Sivu 3 / 16 KESKI-POHJANMAA TOIMINTAKERTOMUS Koordinaattori on ehtinyt vaihtua jo kolme kertaa; alkuun toimi Anu Pajala, 2013 kevätkauden Riikka Mäkelä ja elokuusta 2013 alkaen allekirjoittanut. Toiminta pyörähti käyntiin täällä loppuvuodesta Jaan alueemme kolmeen alueeseen: 1. Kokkolassa alkuvuodesta 2013 ohjaajia 8 ja koiria 10 (sekar. 2 labbista, cavalier, cokkeri, 2 chiua huaa, cairnterrieri, ajok. ja kääpiöpinseri) 2.Kannus 10 ohjaajaa (näistä kolme ns.haamua, joten en luettele heidän koiriaan, koska eivät ole koskaan käyneet keikoilla) koiria siis 6 ( husky, iso villakoira, joka kuoli loppuvuodesta, suomen lapink., labbis, coton du tuleaur, kääpiöpinseri) 3. Ullava 1 ohjaaja ja yksi koira:sheltti Toiminta oli alkuvuodesta innostunutta. Keikkapaikkoja oli Kokkolassa 7,Kannuksessa 5 ja Ullavassa 1. Alkuvuoden keikoille oli ilmoittautunut joskus jopa kolmekin koirakkoa. Ikävien tapausten takia yksi kokkolalainen jäsen jouduttiin erottamaan toiminnasta, samalla lojaalina ystävälleen erosi toinenkin jäsen, joten ajok. ja kääpiöpinseri lähtivät, mikä kyllä heti näkyi toiminnassa, koska molemmat olivat eläkeläisiä ja he keikkailivat paljon. Kevättä kohti mentäessä innostus laantui nopeasti ja keikkoja jouduttiin perumaankin. Syksyllä oltiin tilanteessa, että uusia aktiivijäseniä tarvittiin, samalla yksi aktiivinen jäsen luopui toiminnasta Kannuksesta ja 3 keikoilla käymätöntä luopuivat myös toiminnasta. Aktiivijäseneltä yritin tiedustella hienovaraisesti syytä luopumiseen, mutta sain vain toteamuksen: "ei ollut mun juttu"uskoisin, että taustalla oli joitakin henkilökemiallisia asioita. Saimme värvättyä kaksi jäsentä syksyllä lisää; Kannukseen yksi labbis ja Kokkolaan yksi sheltti. Varsinkin Kokkolan uuteen jäseneen olen hyvin tyytyväinen hän on osallistunut aktiivisesti toimintaan, Kannuksen uusi jäsen on vain osallistunut yhteen tapahtumaan syksyllä. Loppuvuodesta 2013 ollaan siis tilanteessa: 1. Kokkola 7 ohjaajaa ja 9 koiraa, näistä ohjaajista on kuitenkin 2 sellaista, jotka ovat käyneet viimeksi keikalla kevättalvella 2013, joten aktiivijäseniä on Kannuksessa 7 ohjaajaa ja 7 koiraa, keikoilla käyviä ohjaajia on 3, joten keikkailen itse aika paljon myös Kannuksessa. 3. Ullavassa on edelleen 1 ohjaaja ja 1 koira. Kevätkaudella on osallistuttu muutamaan tapahtumaan sekä syksyllä kannuslaiset yhteen. Toimintalinjana on nyt ikävä kyllä tällainen passiivisuus, koska vaikka haluaisinkin ottaa uusia keikkapaikkoja, niin en kuitenkaan halua niitä pelkästään itselleni.

4 Finlands Lurviga Kompisar rf. Sivu 4 / 16 Keikkapaikkoja on vuoden 2013 lopussa 11, tiputin syksyllä Kokkolasta yhden hoivakodin pois, kun keikkailijoita oli niin vaikea saada riittämään joka paikkaan, samoin Kannuksen Kotirannassa siirryttiin yhteen keikkaan kuukaudessa entisen kahden sijaan. Kannus: Veljeskoti Kitinkannus vanhainkoti Kotiranta kehitysvammaisten asuntola Auringonkukkakoti mielenterveyskuntoutujien asuntola Keltasirkku harjaantumiskoulu Pikku-Takalo Ullava: kehitysvammaisten työtoimintayksikko Tuulikumpu Kokkola: vanhainkoti Honkaharju (joka 2. viikko) hoivakoti Majakka miesten asuntola Hermanni vaikeimmin kehitysvammaisten koulu Koivuhaka invalidien palvelutalo Validia Näissä paikoissa keikkaillaan kerran kuukaudessa paitsi Honkaharjussa kahdesti kuukaudessa. Kokkolassa Erja Niemelä Keski-Pohjanmaan alueen koordinaattori

5 Finlands Lurviga Kompisar rf. Sivu 5 / 16 KESKI-SUOMI TOIMINTAKERTOMUS Lokakuussa oli täällä ensimmäinen testitilaisuus, jossa oli mukana viisi koiraa ja yksi kissa. Kaikki selviytyivät testistä hienosti. Ensimmäiset vierailut alkoivat heti kun oli "kamppeet" kunnossa, marraskuussa Karva-Kaverit valloittivat Palvelutalo Akselin ja Elinan sekä Hoivakoti Järvelän. Myöhemmin tulivat kuvaan Palvelutalo Viitakoti sekä eläkeläisten ja vuokratalon yhteiset tilat. Akselissa ja Elinassa on käyty säännöllisesti, joka toinen perjantai samoin kuin muissa kohteissa. Tässäpä tämä tynkäkertomus. Jyväskylässä Tuula Rönkkö Keski-Suomen alueen koordinaattori

6 Finlands Lurviga Kompisar rf. Sivu 6 / 16 KYMENLAAKSO TOIMINTAKERTOMUS Toiminta on alkanut keväällä 2011, ensimmäiset koirakot on testattu lokakuussa Keikkapaikkoina on kolme hoivakotia. Joista yksi sijaitsee Loviisassa, Valkon Kulta-ajan koti. Siellä on avopuoli sekä hoivapuoli keikka kohteena x8. Kotkassa on kaksi hoivakotia Pihkapolun hoivakoti, jossa 2 krs. ja Pihlakoti, jossa 3krsta kohteena molemmissa vierailtiin 10x. Tämän lisäksi muistipoliklinikkaryhmä tapasi x 10, joka siis eläinavusteista terapiaa, eikä siis kaikille keikkailijoille avoin. Yhteensä keikkoja oli 38 vuoden aikana. Haliannoksia jaettiin yhteensä 57. Jonna ja Topi 8 haliannosta Kaisa ja Seda 8 haliannosta Sirke ja Cheri 8 haliannosta Milena sekä Lucy ja Aarne 33 haliannosta. Toiminnassa nimellisesti mukana 8 ihmistä ja 9 koiraa (1 sheltti, 1 labbis, 1 kääpiösnautseri, 1 bortsu ja 5 berniä). Kissa myös ollut toiminnassa mukana mutta automatkat keikkapaikalle kissalle liian rankkoja, joten tämän takia ei ole keikoilla käynyt. Yksi omista koiristani Fido on menehtynyt 7/2013. Toiminnassa mukana olevista vain 4 keikkaili säännöllisesti 5 koiran kanssa. Yksi jäsenistä erosi ajan puutteen vuoksi (Tuija Hyvärinen). Vuodenaikana 2 koirakkoa tutustui toimintaan, mutta eivät jatkaneet sen pidemmälle. Kotkan muistipoliklinikka ryhmästä on tehty päättötyö: Pentikäinen Linda (2014) Tassullisten tovereiden avulla hyvinvointia, eläinavusteinen ryhmä logoterapeuttisessa muistisairauden hoidossa, Opinnäytetyö Seda on toiminut myös koulukoirana mutta näistä ei tietoa SKK:n tilastoissa. Ensivuoden suunnitelmissa yksi koirakko mahdollisesti vierailee ohjaajansa Kirstin ( virikeohjaaja) + Capo työaikana viihdyttämässä ikäihmisiä hoivakodissa. Kotkassa Milena Vanhala Kymenlaakson alueen koordinaattori

7 Finlands Lurviga Kompisar rf. Sivu 7 / 16 MERIKARVIA TOIMINTAKERTOMUS Suomen Karva-Kaveri toiminta alkoi virallisesti Merikarvian alueella lokakuussa Toiminta lähti hitaasti mutta varmasti käyntiin. Vuonna 2013, joukostamme poistui kolme Karva-Kaveria vihreimmille niityille.; Shetlanninlammaskoira Aku, Ragdoll mix- kissa Mese ja sekarotuinen koira Brita. Kolme ohjaajaa lopettivat toimintansa. Karijoen aluella on keikkailtu ahkerasti läpi vuoden. Paikkoja olivat: Karijoen vanhainkoti; 3 keikkaa Karijoen saliinikoti; 1 keikka Isojoki, Kehitysvammaisten asumisyksikkö Mäntyrinne; 7 keikkaa Kehitysvammaisten tomintakeskus, Isojoki; 1 keikka Kehitysvammaisten asumisyksikkö Merituuli, Kristiinankaupunki; 2 keikkaa Kristiinan kaupungin kehitysvammaisten toimintakeskus; 1 keikka Karijoen kirjaston satutunti; 3 keikkaa Merikarvialla Kiilarinteen vanhainkodissa; 7 keikkaa Olemme osallistuneet myös yleisiin tapahtumiin halattavaksi. Vuoden 2013 lopussa aktiivisia ohjaajia olivat Elina, Sanna-Mari, Tarja, Laura, Pia tehtiin yhteensä 29 keikkaa ja haliannoksia annettiin 52. Merikarvialla Taru Malmi Merikarvian alueen koordinaattori

8 Finlands Lurviga Kompisar rf. Sivu 8 / 16 MERILAPPI TOIMINTAKERTOMUS Suomen Karva-Kaveri toiminta alkoi virallisesti Merilapin alueella huhtikuussa 27. pv Aluksi toiminnassa oli mukana viisi (5) ohjaajaa ja seitsemän (7) koiraa. Vierailukohteita oli 2 vanhainkotia: Oklaholman palvelukoti ja Nestori joissa ensiksi mainitussa vierailtiin, joka keskiviikko ja jälkimmäisessä, joka toinen lauantai lisäksi osallistuimme yhteen kylätapahtumaan. Aini Venepalo ja labradorit Kaapo ja Krissie muuttivat Kalajoelle elokuussa. Vuoden 2013 lopussa Merilapin alueella oli 4 ohjaajaa ja 5 koiraa, joista 2 berninpaimenkoiraa, Lyyli ja Iita 1 lapinkoira, Muohta 1 cockerspanieli Namu 1 labradori Kalle 2013 annettiin 53 haliannosta. Kemissä Mia Faarinen Merilapin alueen koordinaattori

9 Finlands Lurviga Kompisar rf. Sivu 9 / 16 OULU TOIMINTAKERTOMUS Suomen Karva-Kaverit Oulussa ovat vierailleet 26 kertaa vuoden 2013 aikana. Kohteina ovat olleet kehitysvammaisten asuntolat, vanhusten palvelukeskus sekä koulut. Myös lukukoirana Kempeleen kirjastossa on käyty. Testejä ei ole Oulussa järjästetty. Kevät Väkkärässä Oulun kauppatorilla oli 6 koirakkoa ja ihmisten kiinnostus toimintaamme oli erittäin runsasta. Oulussa Paula Kauppinen-Suikki Oulun alueen koordinaattori

10 Finlands Lurviga Kompisar rf. Sivu 10 / 16 PÄÄKAUPUNKISEUTU TOIMINTAKERTOMUS 2013 Kevät Suomen Karva-Kaveri toiminta aloitti virallisesti Pääkaupunkiseudun alueella keväällä 2012, jolloin järjestettiin ensimmäinen testitilaisuus. Vierailukohteita oli ensin vain yksi, Simonkodin vanhainkoti, jossa myös ensimmäinen testitilaisuus järjestettiin toukokuussa Ennen ensimmäistä testitilaisuutta toiminnassa oli mukana kaksi ohjaajaa ja seitsemän koiraa. Vuonna 2012 syksyllä tuli uusi vierailukohde Hoivakoti Hopea Myyrmäessä. Kummassakin vanhainkodissa vierailimme kerran kuukaudessa. Vuonna 2012 keikoilla kävi neljä ohjaajaa, kaksi kissaa ja kuusi koiraa, joista 2 Berniä Emppu ja Rommi 2 Leonbergiä Alpo ja Mocca Tiibetinspanieli Tuksu Lagotto Bella 2 kissaa Kessu ja Ruu Alkuvuodesta 2013 mukaan toimintaa liittyi 3 seropia Osku, Urho ja Shania 2 frettiä Para ja Domovoi Elokuussa 2013 järjestimme Simonkodin vanhainkodissa uuden testitilaisuuden ja saimme joukkoomme yhdeksän uutta Karva-Kaveria, heistä aktiivisiksi keikoilla kävijöiksi ovat jääneet: Englanninkääpiöterrieri Culo ja ohjaaja Janni Shetlanninlammaskoira Dana ja ohjaaja Nea Bichon Havanais Kapu ja ohjaaja Heidi Chihuahua Fido ja Erika pinseri? Beiwe ja ohjaaja Anneli Thih tzu Aukusti ja ohjaaja Mette Syyskuussa 2013 saimme uuden vakiovierailukohteen Espoossa sijaitsevan dementiakoti Vuokselan. Lokakuussa 2013 saimme uuden vierailukohteen Helsingin Veräjänmäessä sijaitsevan dementiakoti Varpulan. Vuoden 2013 lopussa Pääkaupunkiseudun Karva-Kavereilla on neljä vierailupaikkaa, neljä vanhainkotia, joissa jokaisessa kävimme vierailulla kerran kuukaudessa tehtiin n 33 halikeikkaa, ja annettiin noin 100 haliannosta Helsingissä Virpi Saarelma Pääkaupunki alueen koordinaattori

11 Finlands Lurviga Kompisar rf. Sivu 11 / 16 RAASEPORI TOIMINTAKERTOMUS Olemme vuoden 2013 aikana vierailleet koirinemme ainakin 14 eri kohteessa kerran tai pari kertaa. Meitä on 4 aktiivista ohjaajaa. Mukanamme ovat olleet koirat Raksu, Doddii, Alfa ja Anton. Näistä keikoista tulee yhteensä 30 haliannosta. Alfa on lisäksi vieraillut Villa Stellassa ja Terveyskeskuksen dementia- ja mielenterveysosastolla hyvin ahkerasti, keväällä kerran viikossa ja syksyllä joka toinen viikko kummassakin paikassa eli yhteensä 48 haliannosta. Kerran kävimme Gammelbodan päiväkodissakin. Alfa on myös käynyt pari kertaa ilahduttamassa Blomsterhemmetin asukkaita. Yhteensä siitä tulee 81 haliannosta. Tästä saattaa puuttua pari käyntiä, joissa en ole ollut mukana. Kohteet: 1. Tunahemmet, Tunalund 20, Snappertuna 2. Bromarfhemmet, Vättlaxintie Tenala servicehem (Tenholan palvelutalo), Germundbyntie 3 4. Tenala Lyan (Tenholan dementiayksikkö/ent. TK) Germundbyntie 3 C 5. Rosinne (Fridebo), Leksvallintie Villa Stella (Gammelboda), Kalliolahdentie 4 7. Blomsterhemmet, Raaseporintie 8. TK dementia- ja mielenterveysosasto, Raaseporintie Villa Rosa palveluasunnot, Vanha tie 21, Meltola 10. Villa Familia, turvakoti 11. Raaseporin Hoivakoti (vanha Katarina-koti), Katariinankuja 3 B 12. Villa Pentby, hoivakoti, Pentbyntie Maria-koti, Maariantie Asumisyksikkö Onnela, Pohjantie 3 F Alfa aloitti lukukoiratoimintansa syksyllä 2013 Tammisaaren kirjastossa, yksi oppilas kerran viikossa. Tammisaaressa Jutta Aminoff Raaseporin alueen koordinaattori

12 Finlands Lurviga Kompisar rf. Sivu 12 / 16 SATAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS Suomen Karva-Kaverien toiminta alkoi virallisesti Porissa lokakuussa Aluksi toiminnassa oli mukana yksi ohjaajaa ja 2 koiraa. Pikkuhiljaa porukka on lisääntynyt ja uusia jäseniä on testattu Merikarvian ja Porin testeissä. Porin testissä syyskuussa 2013 testattiin 9 koiraa. Vuoden 2013 lopussa Porin ja Eurajoen alueella oli 12 ohjaajaa ja 14 koiraa, joista 4 on bernejä, lisäksi löytyy rotweileri, alaskan malamuutti, valkkari, kultainen noutaja, cavalierkingcharlesin spanieli sekä sekarotuisia karvakavereita. Porissa vierailukohteita on 2 vanhainkotia; Liinaharjan vanhainkoti sekä Puhurikoti joissa vierailtiin/vieraillaan kerran kuussa. Lisäksi osallistuimme erilaisiin tapahtumiin mm. mielenterveyskuntoutujien eläinpäivään, Eurajoen kirjallisuusviikolla Lapijoen ala-asteen lukukoirapäivään, Ulvilan ala-asteen lukukoirapäivään, Mustin & Mirrin tapahtumapäiviin, lastenkodin ulkoilupäiviin. Eurajoella vierailupaikkana oli vanhusten palvelutalo Jokisimpukka. Eurajoella saatiin oma koordinaattori, Solja Virta joka hoitaa Eurajoen alueen keikat vuodesta 2014 eteenpäin tehtiin 7 halikeikkaa ja annettiin 22 haliannosta tehtiin 24 halikeikkaa ja annettiin 62 haliannosta (Pori ja Eurajoki). Porissa Anna-Riina Aaltola Satakunnan alueen koordinaattori

13 Finlands Lurviga Kompisar rf. Sivu 13 / 16 SUOMUSSALMI TOIMINTAKERTOMUS Karva-Kaveri toiminta alkoi Suomussalmella keväällä Ohjaajia mukana 9, koiria mittelspitz 1 westie 1 suomenlapinkoira 2 kultaistanoutajaa 2 siperianhuskya 1 berninpaimenkoira 1 jackrusselinterrieri 1 sekarotuinen Kesän 2012 ajan käytiin kahdessa yksityisessä kehitysvammaisten kodissa, osastolla jossa myös testit pidettiin, yksityisasunnoissa sekä olimme esillä tapahtumissa - niin "erämessuilla" kuin kyläläisten järjestämässä suurkirppiksellä. Käyntejä oli myös palvelutaloilla, lehteenkin pääsimme pariin otteeseen. Toisessa kehitysvammakodissa ilmeni niin voimakkaita allergiaoireita, että emme voineet jatkaa enää käyntejä - edes ulkona. Vuonna 2013 laskimme keikkojen määräksi 17kpl; kirjaston Pulinapöksässä lukukoirana, palvelutalolla, päiväkodissa, lasten leikkipaikan avajaisissa ja yksityisasunnoissa. Suomussalmen Karva-Kavereista Ritva ja Justiina-kultsi palkittiin Doggaajat Ry:n jäsenistä vuoden 2013 Halikoiraksi. He ovat tehneet eniten keikkoja, iso kiitos heille. Käynnit on jakaanut suht tasaseen, muutama koirakko on tippunut pois pelistä. Suomussalmella Kati Mäkeläinen Suomussalmen alueen koordinaattori

14 Finlands Lurviga Kompisar rf. Sivu 14 / 16 TAMPERE TOIMINTAKERTOMUS Tampereella Karva-kaverit keikkailevat aktiivisesti, mutta poikkeuksellisen harvalukuisesti. Mukana on vain Anne Savin koiransa Mannun kanssa ja Veera Salminen koiriensa Kingin ja Tedin kanssa. Perhetukikeskuksilla koirakot käyvät aina vain yhden nuoren luona kerrallaan. Nuori on itse saanut valita koiran. Käynnit on toteutettu nuorten toiveita huomioiden. On käyty koirien kahvilassa, koirien uimalassa, metsäretkillä, potkukelkkailemassa järvellä, osallistuttu perhetukikeskuksen juhliin, lenkkeilty ja koirapuistoiltu. Raholan perhetukikeskusella kahden nuoren luona yhteensä:23 keikkaa eli 23 annosta, koirakko: Veera Salminen ja Kingi ja Tedi vuorottelivat keikoilla. Raholan perhetukikeskuksella yhden nuoren luona yhteensä : 4 keikkaa eli 4 annosta. Käynneillä koirakko Anne Savin ja Mannu. Raholan perhetukikeskus lopetti toimintansa, mutta nuoret siirtyivät Leinolan perhetukikeskukseen jossa kahden nuoren luona:16 keikkaa eli 16 annosta, koirakko: Veera Salminen ja Kingi ja Tedi vuorottelivat keikoilla. Vuohenojan palvelutalo 3 keikkaa eli 7 annosta. Vuohenojan palvelutalolla (tuettu asuminen päihde/mielenterveysongelmista kuntoutuville) on käynneillämme ollut aina isompi ryhmä. Koirakko: Anne Savin ja Mannu yhdellä keikalla ja koirakko Veera Salminen ja Kingi sekä Tedi kumpikin kolmella keikalla. Tuulikkikoti (vanhainkoti, ryhmäkäynti) 1 keikka, eli 2 annosta, koirakko: Veera Salminen ja Kingi sekä Tedi yhdessä keikalla. Pitkänniemen sairaala 2 keikkaa, eli 2 annosta koirakko: Veera Salminen ja Tedi. Raholan perhetukikeskuksen entisen nuoren luona koskevat käynnit. Kingillä ja Tedillä siis yhteensä 49 annosta tänä vuonna, joista Mannulla näistä käynneistä 5. Yhteensä siis 54 annosta. Terveisin Yksinäin susi;) Tampereella Veera Salminen Tampereen alueen koordinaattori

15 Finlands Lurviga Kompisar rf. Sivu 15 / 16 VAKKA-SUOMI TOIMINTAKERTOMUS Vuoden 2013 alussa vahvuutemme Vakka-Suomessa oli 7:n aktiivista ohjaajaa ja 13 koiraa. Heti vuoden alussa Turun testin yhteydessä Kaarinassa testattiin Vakka-Suomesta 3 uutta eläintä miniponi Onni, ohjaaja Susa Vehmaalta ja kääpiösnautserit Voitto ja Olga, ohjaaja Suski Lastula Ukista. Uudenkaupungin testissä saatiin 6 uutta karvakkoa ohjaajineen. 2 Whippettiä Stella/Satu M ja Nala/Henni Kalannista, 2 Lancarshirenkarjakoiraa Papu/Tuija ja Lyyli/Hanna T Kalannista, 1 Nowascotiennoutaja Omppu/Jaana, Ukista 1 X-rotuinen Tintti/Anita, Laitilasta. Seuraava testi oli Ukissa Testiin osallistui 6 koiraa, joista 1 berni oli Turkulainen Namu. Joukkomme kasvoi 5:lla uudella koiralla ja 3lla ohjaajalla. Koirista 2 oli vanhojen konkareiden koiria. 1 Espanjanvesikoira Siiri/Helena Vehmaalta, 1 Labradorinnoutaja Tessa/Marjo Kalannista, 1 X-rotuinen Halti/Anna-Leea Laitilasta, 1 Pk.Collie Mette/Maaret Ukista, 1 Valkoinenpaimenkoira Friida/Mari Ukista Vuoden 2013 aikana keikkailijoiden määrä oli kaksinkertaistutunut. Nyt meitä on 27 eläintä ja 18 ohjaajaa: 3 Valkkaria Darwin, Diesel ja Friida/Mari 5 Berniä Unico, Dora, Donna/Sirpa, Wilma-Lotta, Stina/Tuula, sekä ahkerat avustajat Tuija ja Kale 3 Shelttiä Pami/Maaret, Miina/Susanna ja Sissi/Satu L. 3 Collietta Peppi, Kerttu, Mette/Maaret 2 Wipukkaa Stella/Satu M ja Nala/Henni 2 Hiilaria Papu/Tuija ja Lyyli/Hanna T. 2 Käppänää Voitto, Olga/ Suski 2 X-rotuista Tintti/Anita ja Halti/Anna-Leea 1 Pyreneittenkoira Nita/Anu avustajanaan Eeva 1 Novascotiannoutaja Omppu/Jaana 1 Labradorinnoutaja Tessa/Marjo 1 Espanjanvesikoira Siiri/Helena 1 Miniponi Onni/Susa Vakituisia vierailukohteita 2013 lopussa oli vuoden 2012 tapaan yhteensä 10. Uusikaupunki 4 kohdetta: Merituulikoti ja Kalannin vk, vierailut joka 3 vko, Hoivakoti Hellä ja Villa-Maria kerran kk. Vehmaa 3 kohdetta: Terveyskeskus, Margareettakoti ja Koivulehto kerran/kk.

16 Finlands Lurviga Kompisar rf. Sivu 16 / 16 Kustavi 2 kohdetta: Jaalakoti ja Kustavin palvelutalot kerran/kk. Laitila 1 kohde: Kaukolankoti n. kerran/kk Olemme osallistuneet lukukoiratoimintaan Lapijoen koululla (Eurajoki) sekä Laitilan kirjastossa. Saatiin Hanna Ritvanen Turusta, esittelemään lukukoira toimintaa Laitilan kirjastoon. Myös Uudenkaupungin kirjastossa ollaan kiinnostuneita lukukoiratoiminnasta. Sieltä ollaankin oltu yhteydessä ja suunnitelma on valmiina lukukoiratoiminnan aloittamisesta Uudenkaupungin ja Kalannin kirjastoissa ensi vuoden 2014 alusta. Partioleirille osallistuimme Ukin Haukharjassa ja Pyhärannan Rihtniemessä Pyhäranta toivoi saavansa myös kissoja paikalle, meidän alueen toiminnassa kissoja ei ole, joten otin yhteyttä Turkuun Tuulikkiin ja Tuulikki täytti toiveet ja saapui Molla- ja Heikki kisujen kanssa paikalle. Saimme paljon kiitosta näiltä leireiltä. Eurajoella, Raumalla, Laitilassa, Pyhärannassa, Mynämäellä, Taivassalossa ja Ukissa osallistuimme erilaisiin tapahtumiin halittavaksi sekä vedettiin lapsia pulkalla tai kärryillä. Tällä hetkellä Vakka-Suomessa on 6 koiraa, jotka hali-keikkojen lisäksi toimivat vetokoirina. Pyreneittenkoira Nita Valkoisetpaimenkoirat Darwin ja Friida Berninpaimenkoirat Unico, Dora ja Donna sekä varalla Frida 2013 tehdyt keikat: Vanhainkotikeikkoja 107 hali-annoksia annettiin 219 Veto/hali keikkoja 13 Muita keikkoja 10 muut hali-annokset 69 keikkoja yhteensä 130 hali-annokset yht. 288 Uudessakaupungissa Sirpa Kakko Vakka-Suomen alueen koordinaattori

Toimintakertomus 1.1.2014-31.12.2014

Toimintakertomus 1.1.2014-31.12.2014 Suomen Karva-Kaverit ry-finlands Lurviga Kompisar rf Toimintakertomus 1.1.2014-31.12.2014 Toimintakertomus 1.1.2014-31.12.2014 Yleistä Suomen Karva-Kaverit ry Finlands Lurviga Kompisar rf on perustettu

Lisätiedot

Suomen Karva-Kaverit ry Finlands Lurviga Kompisar rf. Toimintakertomus 1.1.2013 31.12.2013

Suomen Karva-Kaverit ry Finlands Lurviga Kompisar rf. Toimintakertomus 1.1.2013 31.12.2013 Finlands Lurviga Kompisar rf Toimintakertomus 1.1.2013 31.12.2013 Toimintakertomus 01.01.2013 31.12.2013 YLEISTÄ Finlands Lurviga Kompisar rf on perustettu 8.4.2011. Toinen toimintakausi oli 1.1.2013 31.12.2013.

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Suomen Karva-Kaverit ry Finlands Lurviga Kompisar rf. Toimintakertomus 8.4.2011 31.12.2012

Suomen Karva-Kaverit ry Finlands Lurviga Kompisar rf. Toimintakertomus 8.4.2011 31.12.2012 Finlands Lurviga Kompisar rf Toimintakertomus 8.4.2011 31.12.2012 Sivu 2 / 10 Toimintakertomus 08.04.2011 31.12.2012 YLEISTÄ Finlands Lurviga Kompisar rf perustamiskokous oli 8.4.2011. Ensimmäinen toimintakausi

Lisätiedot

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 50230K TURUN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 1-9 2 015 SU34L 01 PKLKÄYNTI 03 ETÄHOITO 04 MUU KÄYNTI 06 VARAUS Summa: Akaa Akaa Summa:

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Vaasan Kaverikoirien toiminta v. 2012

Vaasan Kaverikoirien toiminta v. 2012 Vaasan Kaverikoirien toiminta v. 2012 Yleistä Vuosi 2012 oli seitsemäs toimintavuosi Vaasassa. V. 2006 Kennelliiton kurssilla aloittaneista yli 40:stä koirakosta oli vielä yhdeksän mukana aktiivisesti.

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Sijoitus Nro Rotu Koiran nimi Omistaja

Sijoitus Nro Rotu Koiran nimi Omistaja Uotilan Ratsastajat Match Show 10.3.2013 tulokset Best in Show (tuomari Viveca Lahokoski) 1 212 villakoira Elton Henna Kortesmäki 2 110 cairnterrieri Taika Heidi Sormunen 3 310 belgianpaimenk. tervueren

Lisätiedot

KAVERIKOIRARYHMÄN TOIMINTAKERTOMUS

KAVERIKOIRARYHMÄN TOIMINTAKERTOMUS KAVERIKOIRARYHMÄ: Vaasan kaverikoirat Toiminta-alue: Vaasa ja lähikunnat Toimintavuosi: 2016 Toimintakertomuksen täyttöpäivä: 9.1.2017 Toimintakertomuksen tekijä: Mari Suojanen 1. YLEISTÄ JA RYHMÄN ESITTELY:

Lisätiedot

KAVERIKOIRARYHMÄN TOIMINTAKERTOMUS

KAVERIKOIRARYHMÄN TOIMINTAKERTOMUS KAVERIKOIRARYHMÄ: Vaasan kaverikoirat Toiminta-alue: Vaasa ja lähikunnat Toimintavuosi: 2017 Toimintakertomuksen täyttöpäivä: 9.1.2017 Toimintakertomuksen tekijä: Mari Suojanen 1. YLEISTÄ JA RYHMÄN ESITTELY:

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 16.5.2014 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Kouvolan. Asumispalvelut. Kotihoito ja vanhuspalvelut. - Hoivakotihoito - Palveluasuminen. - Tehostettu palveluasuminen. - Vanhainkotihoito

Kouvolan. Asumispalvelut. Kotihoito ja vanhuspalvelut. - Hoivakotihoito - Palveluasuminen. - Tehostettu palveluasuminen. - Vanhainkotihoito Kouvolan Asumispalvelut Kotihoito ja vanhuspalvelut - Hoivakotihoito - Palveluasuminen - Tehostettu palveluasuminen - Vanhainkotihoito Asumispalveluiden tavoitteena on tukea yli 65-vuotiaiden henkilöiden

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2016 2017 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1.6.2016 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset Ville Nieminen Käynnistyneet kuntajakoselvitykset 33 selvitystä, joissa yhteensä 169 kuntaa mukana» n. 5 kuntaa selvitystä kohden 136 eri kuntaa 8 erityisselvitystä»

Lisätiedot

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT KEVÄT 2016

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT KEVÄT 2016 12.4.2016 HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT KEVÄT 2016 AKAA Paikka: Seurantalo Sampola, Sampolantie 3, Toijala Aika: Kevään 2016 kokoontumiset maanantaisin 25.1., 29.2, 21.3, 25.4 ja 23.5. kello 14.15-15.15.

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Elokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-elokuussa 1 343 hengellä Elävänä syntyneet 1 060 Kuolleet 1 198 Luonnollinen

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2015 2016 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 21.5.2015 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2017 2018 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 26.5.2017 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015 27.10.2015 HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015 AKAA Paikka: Seurantalo Sampola, Sampolantie 3, Toijala Aika: Syksyn 2015 kokoontumiset 28.9, 26.10, 30.11, 7.12 kello 14.15-15.15. Lisätietoa:

Lisätiedot

Myönnetyt valtionavustukset

Myönnetyt valtionavustukset Lähes 4 miljoonaa euroa toiminnan järjestämiseksi lapsille ja nuorille vuoden 2018 määrärahoista Lounais-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt valtionavustusta 3 820 000 euroa nuorten tukemiseen. Etsivään

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ 4.3.2014 KUNTAYHTYMÄT, JOIHIN KAIKKI ALUEEN KUNNAT KUULUVAT VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ VARSINAIS-SUOMEN

Lisätiedot

Lastensuojelu Sijaishuollon valvonta ja mitoitus (yksiköt, joihin Naantali on sijoittanut lapsia)

Lastensuojelu Sijaishuollon valvonta ja mitoitus (yksiköt, joihin Naantali on sijoittanut lapsia) Lastensuojelu Sijaishuollon valvonta ja mitoitus (yksiköt, joihin Naantali on sijoittanut lapsia) Lastensuojelupalvelut Omppu, Kaarina ( 1 hlö ) Viimeisin ohjaus- ja valvontakäynti: 8.3.2019 Hoitajamitoitus:

Lisätiedot

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y.

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y. Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri 463405 ASIKAINEN PIA SÄYNÄTSALO 040 1866 116 asikainen.pia@gmail.com KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI 851276 EKEGREN ANU ESPOO 040 735 6836 anu.ekegren@gmail.com

Lisätiedot

Pysäköinti Pysäköintimaksu 6 Pysäköintilipukkeita myydään lipunmyyntikassoilta,

Pysäköinti Pysäköintimaksu 6 Pysäköintilipukkeita myydään lipunmyyntikassoilta, Tervetuloa pentunäyttelyyn! Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan näyttelyyn koiran rekisteritodistus, rokotustodistukset ja näyttelynumero. Numerolapun

Lisätiedot

Vaasan Kaverikoirien toiminta v. 2013

Vaasan Kaverikoirien toiminta v. 2013 Vaasan Kaverikoirien toiminta v. 2013 Yleistä Vuosi 2013 oli kahdeksas toimintavuosi Vaasassa. V. 2006 Kennelliiton kurssilla aloittaneista yli 40:stä koirakosta oli vielä kahdeksan aktiivisesti mukana.

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kuva: Antero Saari Kuva: Toni Mailanen Kuva: Toni Mailanen MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA IV neljännes (loka-marraskuu) 2014 Kuva: Marianne Ståhl 23.2.2015 KONSERNIHALLINTO Timo Aro ja Timo Widbom Kuva: Toni

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Ympärivuorokautista hoiva-asumista palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja hoivakodeissa. Asumispalvelut 24/7

Ympärivuorokautista hoiva-asumista palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja hoivakodeissa. Asumispalvelut 24/7 Ympärivuorokautista hoiva-asumista palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja hoivakodeissa Asumispalvelut 24/7 Asumispalvelut Asumispalveluiden tavoitteena on tukea yli 65-vuotiaiden henkilöiden omia voimavaroja

Lisätiedot

ULKORATAENNÄTYKSET. 7-ottelu

ULKORATAENNÄTYKSET. 7-ottelu ULKORATAENNÄTYKSET N30 7.17.6h Maritta Simonen Helsinki/E 26.9.1982 13.46,4h Liisa Kaljunen Helsinki/E 6.6.1982 4.13.15 Virpi Kalakoski Vantaa 1.10.2000 aj 466 Regina Marjanen Hyvinkää 6.9.1950 kuula 9.59

Lisätiedot

2/1 novascotiannoutaja Ippu Helena Virtanen ATT1 pikkumaksit. 3/1 bordercollie Chin Chin Santtu Stenberg TSAUn pikkumaksit

2/1 novascotiannoutaja Ippu Helena Virtanen ATT1 pikkumaksit. 3/1 bordercollie Chin Chin Santtu Stenberg TSAUn pikkumaksit Pikkumaksi-joukkue, kello 11:50, tuomari Marko Mäkelä, koirakoita 15 1/1 bordercollie Soppa Tiina Järvinen LAW pikkumaksit 2/1 novascotiannoutaja Ippu Helena Virtanen ATT1 pikkumaksit 3/1 bordercollie

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Helmikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-helmikuussa 67 hengellä Elävänä syntyneet 250 Kuolleet 292 Syntyneiden

Lisätiedot

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015 6.10.2015 HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015 AKAA Paikka: Seurantalo Sampola, Sampolantie 3, Toijala Aika: Syksyn 2015 kokoontumiset 28.9, 26.10, 30.11, 7.12 kello 14.15-15.15. Lisätietoa: Eine

Lisätiedot

Ruha Wolley Legendaarinen seura

Ruha Wolley Legendaarinen seura - 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-toukokuussa 130 hengellä Elävänä syntyneet 638 Kuolleet 740 Luonnollinen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00

Helsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00 Valtion erityisavustus pedagogisten ICTohjaukseen Statligt specialunderstöd för pedagogisk ICT-handledning Koulutuksen järjestäjä Myönnettävä summa ( ) Akaan kaupunki 10900,00 Alajärven kaupunki 9800,00

Lisätiedot

Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet

Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet Pure Country Weavers - Koira-aiheiset tuotteet Yleistä kaikista tuotteista: Valmistetaan Jacquard-kudontatekniikalla USA:ssa paikallisista raaka-aineista, 100% puuvillaa. Tuotteet viimeistellään käsin.

Lisätiedot

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun

Lisätiedot

Lähde mukaan Eläköön liike ja mieli kampanjaan!

Lähde mukaan Eläköön liike ja mieli kampanjaan! Lähde mukaan Eläköön liike ja mieli kampanjaan! Kampanjan tavoitteena on tarjota ikääntyneille erilaisia, liikkumista, virkistystä, mielen hyvinvointia ja hengellisyyttä tukevia sekä vuorovaikutusta lisääviä

Lisätiedot

Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3

Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3 Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3 Vanhuspalvelulain seurantaindikaattoreiden toteutuminen Keski-Suomessa 2013 Â ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 2005-2013 Suluissa

Lisätiedot

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Tilastokeskuksen tietojärjestelmämuutosten vuoksi maaliskuun väestönmuutostiedot viivästyivät runsaalla kuukaudella. Huhtikuun tilastot valmistuvat 16.6., toukokuun 22.6.

Lisätiedot

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi Vakka-Suomen Työllisyystilanne valoisa Vakka-Suomen työttömyysaste laski merkittävästi tammikuussa. Tämä johtui erityisesti myönteisestä työllisyyskehityksestä Uudessakaupungissa, jossa työttömyysaste

Lisätiedot

Dogwear Size Manual. Koiranvaatteiden kokotaulukko

Dogwear Size Manual. Koiranvaatteiden kokotaulukko Dogwear Size Manual Koiranvaatteiden kokotaulukko Pakkaus Sisällys Pakkaus... Koiran mittaaminen...3 Micro huomioliivi...4 Twilight huomioliivi...5 Polar huomioliivi...6 Storm huppari...7 Säärystimet...8

Lisätiedot

Suomen Karva-Kaverit ry - Finlands Lurviga kompisar rf Toimintakertomus

Suomen Karva-Kaverit ry - Finlands Lurviga kompisar rf Toimintakertomus Suomen Karva-Kaverit ry - Finlands Lurviga kompisar rf Toimintakertomus 1.1.2017-31.12.2017 Yleistä Suomen Karva-Kaverit ry Finlands Lurviga kompisar rf on perustettu 8.4.2011. Kuudes toimintakausi oli

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA

KOKONAISSUUNNITTELUPALVELUA Päivi Ihamäki rakennusarkkitehti Puh. (03) 475 2825 paivi.ihamaki@suunnittelutalo.com Toimiston palveluksessa vuodesta 1987 Vastuualueet: Toimii vastaavana suunnittelijana talonrakentamisen kohteissamme

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Lokakuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-lokakuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 446 Kuolleet 1 554 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

YRITYS YHTEYSTIEDOT HOITO JA HOIVA VUOKRA ATERIAT

YRITYS YHTEYSTIEDOT HOITO JA HOIVA VUOKRA ATERIAT Attendo Huurmanni Oy/ Pastorintie 1 106,45 /vrk 335,00-440,00 /kk 13,64 /vrk Helmiina 27800 Säkylä sis. sähkö ja vesi puh. 050 556 2917 heidi.seppala@attendo.fi Attendo Huurmanni Oy/ Pyhän Henrikintie

Lisätiedot

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työllisyysseminaari.4. Kaustinen Veteli Kaustisen sk Toholampi Halsua Lestijärvi Keski-Pohjanmaa Kokkola Kokkolan sk Kannus Perho Työttömyys Keski-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme TYÖTTÖMYYDEN KASVU HIDASTUU EDELLEEN Varsinais-Suomen työttömyysasteen kasvu on hiipunut tasaisesti jo noin vuoden ajan. Merkittävin tekijä työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisessa on Vakka-Suomen valoisa

Lisätiedot

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-marraskuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 570 Kuolleet 1 714 Syntyneiden

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Maaliskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Vuoden 2018 väestönkasvu oli Turussa 1 662 Väestö 31.12. Väkiluvun Muutos, % 0-14-vuot. 15-64-vuot. 65+ vuot.

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2015 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2015 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2015 1 Vakka-Suomen sosiaalijohto 22.05.2015 Aika 22.05.2015 klo 09:00-13:15 Paikka Kiitorata, Yliopistonkatu 29, 2. krs, TURKU Luettelo käsitellyistä asioista Sivu

Lisätiedot

Koiramme-lehdet. 7-8/Heinäkuu (kannessa australianterrieri) 5/Toukokuu (kannessa espanjanvesikoira) 4/Huhtikuu (kannessa suursnautseri)

Koiramme-lehdet. 7-8/Heinäkuu (kannessa australianterrieri) 5/Toukokuu (kannessa espanjanvesikoira) 4/Huhtikuu (kannessa suursnautseri) 2013 7-8/Heinäkuu (kannessa australianterrieri) Pennuilla isoja hintaeroja Kyytä on syytä varoa Mitä koiraton ajattelee koiranomistajasta? 5/Toukokuu (kannessa espanjanvesikoira) Laadunvarmistusta homekoirille

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-syyskuussa 1 830 hengellä Elävänä syntyneet 1 302 Kuolleet 1 406 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Kanta-palvelut: Potilastiedon arkisto Käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.3.4 (19.2.2015)

Kanta-palvelut: Potilastiedon arkisto Käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.3.4 (19.2.2015) Kanta-palvelut: Potilastiedon arkisto Käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.3.4 (19.2.2015) Taulukossa kuvataan kunkin liittyjän liittymisajankohtasuunnitelma. Suunnitelmaa tarkennetaan tarvittaessa liittymisvalmistelujen

Lisätiedot

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa

Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa Avustuksen saaja / Kansalaisopisto Ylläpitäjä Myönnetty avustus euroa Ahjolan kansalaisopisto Ahjolan kannatusyhdistys ry 10 000 Auralan kansalaisopisto Auralan Setlementti 7 000 Autere-opisto Mänttä-Vilppulan

Lisätiedot

Pyydämme sinua jakamaan ajatuksesi ja kokemuksesi. Laita ruksi sopivimpaan vaihtoehtoon tai täytä puuttuva tieto.

Pyydämme sinua jakamaan ajatuksesi ja kokemuksesi. Laita ruksi sopivimpaan vaihtoehtoon tai täytä puuttuva tieto. Kyselylomakkeen palautus 2.6.2003 mennessä osoitteeseen: OAMK/ Hoitotyön osasto/ Salla Seppänen Kuntotie 2 86300 Oulainen TIETOA KOHTI AKTIIVISTA VANHUUTTA KYSELYLOMAKKEESTA Kohti aktiivista vanhuutta

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991 2003, 2009. Vuosina 1991 1994 jatkoon pääsi kahdella voitolla. Vuosina 1995 2003, 2009

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008

Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008 Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008 Selvitys Kysely toteutettiin huhtikuussa 2008 Luonteeltaan selvitys:

Lisätiedot

Koira saa hiljaisen puhumaan

Koira saa hiljaisen puhumaan Koira saa hiljaisen puhumaan Koira voi saada liikuntaa välttävän kävelemään, synkän hymyilemään tai hiljaisen puhumaan, tietää Maarit Haapasaari. TEKSTI JA KUVAT: Suvi Elo KOIRAT 53 opeanvärinen, mainosteippausten

Lisätiedot

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa?

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? Timo Aro @timoaro Huhtikuu 2019 Alue- ja väestönkehityksen muutostrendit vaikuttavat kaikkien alueiden kehitykseen

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2018

Yhdistysluettelo 2018 Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117

Lisätiedot

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa 8.2.2008 sekä yhdistysten edustajamäärät puoluekokouksessa 2008 (sääntöjen 22 perusteella) (tilanne 3.3.08 huhtikuussa hyväksyttävät

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2017

Yhdistysluettelo 2017 Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi 1 995 hengellä vuonna 2018 Elävänä syntyneet 1 710 Kuolleet 1 881 Syntyneiden

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asuminen Satakunnassa Kuntakysely 2011. Laatupäällikkö Jouko Alinen

Kehitysvammaisten asuminen Satakunnassa Kuntakysely 2011. Laatupäällikkö Jouko Alinen Kehitysvammaisten asuminen Satakunnassa Kuntakysely 2011 Laatupäällikkö Jouko Alinen = Posa Vastaajat 2. Onko kunnassanne / kaupungissanne meneillään olevaa kehitysvammaisten asumiseen liittyvää uudisrakentamista?

Lisätiedot

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1

Juankosken kaupunki 27 700,00 Juuan kunta 18 000,00 Juvan kunta 27 700,00 Jyväskyläm kristillisen koulun yhdistys ry 17 000,00 Jyväskylän kaupunki 1 Saajat 2013 Akaan kaupunki 253 300,00 Alajärven kaupunki 72 000,00 Alavieskan kunta 55 100,00 Alavuden kaupunki 17 000,00 Asikkalan kunta 51 000,00 Auran kunta 54 700,00 Aurinkorannikon suomalaisen koulun

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Bingo Ajankohta: 03.05.2017 Paikka: Hallin palvelutalo Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehdenluku ja bingo Hallin palvelutalo Palvelupäivässä

Lisätiedot

Rock n swing GP Category: Boogie Woogie-Juniori 1 D. Category: Boogie Woogie-Juniori 1C. Category: Boogie Woogie-Juniori 2 B

Rock n swing GP Category: Boogie Woogie-Juniori 1 D. Category: Boogie Woogie-Juniori 1C. Category: Boogie Woogie-Juniori 2 B Rock n swing GP 0.9.07 0.09.07 Boogie Woogie-Juniori D Page /7 Category: Boogie Woogie-Juniori D 0 Mikael Kuisma - Ella Neuvonen Baunssi, Hämeenlinna Niko Lukkala - Lilli Laitila Baunssi, Hämeenlinna Category:

Lisätiedot

Suomen Karva-Kaverit ry-finlands Lurviga Kompisar rf. Toimintakertomus

Suomen Karva-Kaverit ry-finlands Lurviga Kompisar rf. Toimintakertomus Suomen Karva-Kaverit ry-finlands Lurviga Kompisar rf Toimintakertomus 1.1.2015-31.12.2015 1 / 8 Toimintakertomus 1.1.2015-31.12.2015 Yleistä Suomen Karva-Kaverit ry - Finlands Lurviga Kompisar rf on perustettu

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2014, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 21.1.2015 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

TERVETULOA TUULOSEN RYHMÄNÄYTTELYIHIN

TERVETULOA TUULOSEN RYHMÄNÄYTTELYIHIN TERVETULOA TUULOSEN RYHMÄNÄYTTELYIHIN 06.10.2018 ja 07.10.2018 molempina päivinä ryhmät 2 & 9 ja 3 & 8 Oheisena näyttelyidemme arvioidut arvosteluaikataulut sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Pysäköinti Pysäköintimaksu 6 Pysäköintilipukkeita myydään lipunmyyntikassoilta,

Pysäköinti Pysäköintimaksu 6 Pysäköintilipukkeita myydään lipunmyyntikassoilta, Tervetuloa pentunäyttelyyn! Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero. Muista ottaa mukaan näyttelyyn koiran rekisteritodistus, rokotustodistukset ja näyttelynumero. Numerolapun

Lisätiedot

Kilpailu , paikka Ventuksentie 49, Kokkola. A agilityrata, pikkumini 2, kello 10:00, tuomari Jari Helin, koirakoita 2, ia 52 s, v 3,2 m/s

Kilpailu , paikka Ventuksentie 49, Kokkola. A agilityrata, pikkumini 2, kello 10:00, tuomari Jari Helin, koirakoita 2, ia 52 s, v 3,2 m/s A agilityrata, pikkumini 2, kello 10:00, tuomari Jari Helin, koirakoita 2, ia 52 s, v 3,2 m/s 1 2 yorter Olga Heikki Kallio LAGU 57,12 2,94 5,12 10 15,12 XS 1 papill Lilla My Marja Eriksson JKF HYL XS

Lisätiedot

Sote-johtajakokous Muistio 3/2018

Sote-johtajakokous Muistio 3/2018 Sote-johtajakokous Muistio 3/2018 Aika: Perjantai 23.3.2018, 12.00 13.45 Paikka: Turun kaupungintalo (Aurakatu 2), kokoustila Lindblom Jakelu: (-) Turun kaupunki Toimialajohtaja Riitta Liuksa, pj. (x)

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 19.9.2012 Hallinto Sosiaali- ja terveysjohtaja Sanna-Tuulia Lehtomäki - henkilöstöasiat 182 190 Johtava ylilääkäri Katariina Korkeila - henkilöstöasiat/maksusitoumukset

Lisätiedot

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia.

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia. Suomikoululainen Tammikuu 2012 Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia 1 Puheenjohtajan palsta Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2012! Mitähän tuleva

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2015, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.6.2015 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

MUISTIKKA-hankkeen UUTISKIRJE 1/2017

MUISTIKKA-hankkeen UUTISKIRJE 1/2017 MUISTIKKA-hankkeen UUTISKIRJE 1/2017 Pohjois-Savon Muisti ry:n MUISTIKKA-hankkeen uutiskirje 13.1.2017 - Kirje lähetetään hankkeen johtoryhmälle, yhteistyökumppaneille, muille hankkeessa mukana oleville

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN SEUTUKUNTA Pöytäkirja 4/2012 1

VAKKA-SUOMEN SEUTUKUNTA Pöytäkirja 4/2012 1 VAKKA-SUOMEN SEUTUKUNTA Pöytäkirja 4/2012 1 Vakka-Suomen nuorisofoorumi 15.05.2012 Aika 15.05.2012 klo Paikka Laitilan kaupungintalo, Keskuskatu 30 (takkahuone) Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 20

Lisätiedot

TURUN SEUDUN AGILITYURHEILIJAT RY

TURUN SEUDUN AGILITYURHEILIJAT RY 1 1. Kokouksen avaus Kokous avattu klo 18.05. 2. Läsnäolijat ja päätösvaltaisuus (pj. tai vpj. +3 johtokunnan jäsentä) Paikalla Asko Jokinen (pj), Minna Koskinen, Jarmo Kumpulainen, Sini Grén ja Sanna

Lisätiedot