ARTTU 3/2012 KIRJOITUKSIA MÄKKYLÄSTÄ, OSA II

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ARTTU 3/2012 KIRJOITUKSIA MÄKKYLÄSTÄ, OSA II"

Transkriptio

1 Espoo Art ry:n jäsenlehti KIRJOITUKSIA MÄKKYLÄSTÄ, OSA II Mäkkylän taiteilijatalo on hiljainen, taidan olla yksin koko talossa, ainakaan kolmannessa kerroksessa ei ole muita. Vai kuulenko oven sulkeutuvan? Muutkin kuin keskiviikon piirtäjät tai torstairyhmä ovat löytäneet tämän paikan, mutta lauantai-iltaisin saan yleensä olla yksin, joskus kyllä saatan kuulla muitakin ääniä kuin Entisen nuorten sävellahjaa. Elämä on taas kerran jossain muualla. Katson vanhaa valmista työtäni ja saan potkua tekeillä oleviin maalauksiini. En ehkä olekaan täysin eksyksissä, mutta epävarmuus vallitsevana olotilana on puuduttavaa. Vielä ei ole aika lopettaa Fanny Churbergin tyyliin, vielä on jotain tavoitettavaa, vaikka esimerkiksi viime vuosinäyttelyyn en ollut saada tarjottavaa. On aika lähteä kotiin sytyttämään pyhäinpäivän kynttilöitä. Monta lähiomaista on kuollut lyhyessä ajassa, lisäksi eräs työtoveri teki oman ratkaisunsa. Sain äskettäin postia Fuengirolasta: Taiteilija tekee auringonvalon jos ei sitä satu olemaan. Tänä syksynä olen käyttänyt paljon keltaista. Pysähdyn kirjastoon katselemaan ilmoitustaulun vanhaa lehtileikettä Vanha koulu muuttui taitelijataloksi. Monta asiaa on muuttunut tuon lehtijutun jälkeen: lännestä eli Etelä-Leppävaarasta tullaan autolla tunnelin kautta, takaisin pitää lähteä itään, ei länteen. Julkisilla kulkuneuvoilla Mäkkylän taitelijataloon matkustaminen on edelleenkin haasteellista, erityisesti pimeällä ja sateisella syksysäällä. Tietöiden viitat ovat sentään kadonneet. Rakennuksen seinillä on nyt valvontakamerat ilkivallan ehkäisemiseksi, mistä on tainnutkin olla apua. Rakennuksen sisällä ovat ilmeisesti sopu ja työrauha säilyneet toivottavasti. Kirjoittelen valkoiseen tauluun Espoo Artin tulevien tapahtumien päivämääriä: kritiikki-ilta, väriopin kurssi ja pikkujoulut. Paljon ohjelmaa on tulossa ensi vuodeksi, Jorvin näyttely tulee vihdoin, varaus tehtiin jo monta vuotta sitten. Vuosinäyttelyn paikkakin on varmistettu, taas voidaan pistää paremmaksi. Kritiikki-ilta on ollut suosituimpia tapahtumia. Voisihan meillä olla kollegiaalistakin kritiikkiä, mutta ehkä kritiikin kestää helpommin, kun sitä saa joltain muulta kuin vertaiseltaan. Ensi vuoden helmikuussa on vuosikokous sääntömääräisine asioineen, miksihän viime kokoukseen ei tullut kuin vajaa prosentti jäsenkunnasta? Pikkujouluihinkin voi tulla esittämään mielipiteitään, ei pelkästään juhlimaan. Yhdistyksellä on sääntönsä ja budjettinsa, liikkumavara kapenee kun uusi vuosisuunnitelma on hyväksytty. Aulan ilmoitustaulussa on näyttelykutsuja, sekä arttilaisten että muiden. Monille arttilaisillekin oman näyttelyn pitäminen on jo kadehdittavan rutiiniluontoista sähköpostiin saapuneiden kutsujen perusteella. Vain muutamiin näyttelyihin ehdin tutustua, joihinkin poikkean sattumalta. Ulkona sumuinen ilta suodattaa liikennevalot niin, että harmittaa kun kamera ei olekaan repussa. Taas kerran pitää voittaa polkupyörän satulassa Mäkkylän ylämäki, Lansan pitkä nousu ja pujotella Kehä II:n työmaan läpi. Auringonvaloa Veikko Kuhmonen puheenjohtaja

2 LOPPUVUODEN TAPAHTUMAT ESPOO ART ry Kritiikki-ilta klo Kriitikkona toimii kuvataiteilija Heikki Portaankorva. Arvioitavaksi voit tuoda max 3 työtä, hinta 5 e/taiteilija. Ryhmä on täysi. Varapaikalle voit ilmoittautua: espooart@gmail.com. Mallipiirustus- / croquis-illat parillisten viikkojen keskiviikkona klo Hinta 7 e/ilta. Mukaan voivat tulla myös eijäsenet. Tämän vuoden viimeinen kerta Jatkuu tammikuun 9. päivänä Carborundum-työpaja parittomien viikkojen tiistaina klo Hinta 10 e/kerta; sisältää opetuksen, värit ja paperit. Mukaan voivat tulla niin ensikertalaiset kuin kokeneetkin grafiikan tekijät. Tämän vuoden viimeinen kerta on Jatkuu tammikuussa. Väriopin jatkokurssi Johannes Ittenin mukaan Kurssin vetäjänä on taidemaalari Päivi Sirén. Hinta 50 e. Kurssi on täynnä, varapaikalle voit ilmoittautua: espooart@gmail.com. Pikkujoulu to klo 18- Espoo Artin pikkujoulujuhla järjestetään Mäkkylän Taiteilijatalossa to klo 18-. Tarjolla suolaista ja makeaa. Tuo mukanasi pikkulahja, joka on kierrätystavaraa itsellesi mutta ystävällesi se voi olla ilo. Lahjapakettiin voit kääriä esimerkiksi kirjan, dvd-elokuvan, posliiniesineen tms. Tervetuloa viettämään mukavaa yhdessäoloa ja tutustumaan taiteilijaystäviisi. Erityisesti toivomme, että uudet jäsenet tulisivat tutustumaan niin taloon kuin kollegoihin. Osoite: Mäkkylänkuja 3, ESPOO espooart(at)gmail.com Y-tunnus: Pankkitili: Viitenumero: 1012 Hallitus Veikko Kuhmonen, puheenjohtaja veikko.kuhmonen(at)elisanet.fi Seppo Lintunen, varapuheenjohtaja seppolintunen2011(at)gmail.com Liisa Heikkinen-Illukka, sihteeri liisa.illukka(at)nic.fi Liisa Knuuti liisa.knuuti(at)pp.inet.fi Else-Maj Koskimäki, kurssit elsemajkoskimki(at)gmail.com Maritta Laitinen, talous, jäsenrekisteri, osoitemuutokset mai.laitinen(at)kolumbus.fi Teija Lemberg teija.lemberg(at)kolumbus.fi Hanne Rokkanen, yleiset asiat, mallimaalaus, hanne.rokkanen(at)nei.to Ullariitta Stenholm ulrico(at)pp.inet.fi Raija Tähkiö, Arttu raija.tahkio(at)gmail.com 2

3 KEVÄTKAUDEN OHJELMAA Espoo Artin kevätkauden aloittavat perinteiset mallipiirustus- ja croquis-illat sekä carborundum-työpaja. Kritiikki- ja taideklubi-illoista sekä pastellimaalauskurssista ja mahdollisista muista kursseista tulee tarkempaa tietoa myöhemmin. Vuonna 2013 järjestetään kaksi näyttelyä: Espoo Art Kevätnäyttely, joka huhtikuussa Jorvin sairaalan käytävänäyttelynä ja vuosinäyttely syksyllä. Mallipiirustus- / croquis-illat parillisten viikkojen keskiviikkona klo Hinta 7 e/ ilta. Mukaan voivat tulla myös ei-jäsenet. Ensimmäinen kerta Carborundum-työpaja parittomien viikkojen tiistaina klo Hinta 10 e/kerta; sisältää opetuksen, värit ja paperit. Mukaan voivat tulla niin ensikertalaiset kuin kokeneetkin grafiikan tekijät. Ensimmäinen kerta Kritiikki-illat Kriitikkona mm. Alina Sinivaara. Ajankohdat ilmoitetaan vuoden 2013 ensimmäisessä Artussa ja www-sivulla. Taideklubi Taiteilijavieraina Seppo Lintunen ja Teija Lemberg. Ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Pastellimaalauskurssi Ajankohta ja ohjaaja ilmoitetaan myöhemmin. Hiihtolomaviikolla, vk 8 maalataan mallia Hinta: 15 e/päivä. Voit olla mukana oman aikataulusi mukaan joko osan aikaa tai kaikkina päivinä. Tarkemmat tiedot myöhemmin. Vuosinäyttely syksyllä 2013 Tarkempaa tietoa myöhemmin. Tänä vuonna näyttely on ns. jyrytetty. Seuraava Arttu ilmestyy vuosikokouksen jälkeen. Sitä ennen tapahtumista ilmoitetaan sähköpostitse ja nettisivulla. VUOSIKOKOUS klo 18 Mäkkylän taiteilijatalossa, Mäkkylänkuja 3. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan. 3

4 ESPOO ART KEVÄTNÄYTTELY Huhtikuussa 2013 Espoo Art järjestää Kevätnäyttelyn Jorvin sairaalan pääaulassa ja vitriinissä. Teokset näyttelyyn valitaan ehdolle lähetettyjen valokuvien pohjalta. Teosten tulee olla kolmen edellisen vuoden aikana valmistuneita ja enintään 1 m x 1 m -kokoisia. Lähetä ehdolle hyvälaatuiset teoskuvat A4-kokoisina tulosteina enintään kolmesta (3) teoksesta. Teokset voivat olla myös esim. pienoisveistoksia, lasitöitä tms. Kirjoita jokaisen kuvan taakse o oma nimi, osoite, puh.numero, s-postiosoite o teoksen nimi, koko, tekniikka, valmistumisvuosi, hinta. Lähetä kuvat helmikuun loppuun mennessä osoitteeseen: Maritta Laitinen Puutarhatie 11 B Espoo Valinta tapahtuu , jonka jälkeen valituille lähetetään kirje, jossa on tarkemmat tiedot jatkotoimista. Espoo Art ry:lle on avattu facebook-sivut Sivuille on perustettu myös oma kauppapaikka, jolla arttilaiset voivat esitellä ja myydä teoksiaan. Teoskuvat lähetään osoitteella: espooarttilainen@hotmail.fi. Mukaan liitetään omat yhteystiedot, teoksen koko ja hinta. Jokainen vastaa itse teostensa hinnoittelusta ja myynnistä. Facebook saattaa olla vieras monelle arttilaiselle. Jos olet kiinnostunut oman fb-sivun avaamisesta mutta rohkeutta tai taitoa puuttuu, laita viesti s-postiin (espooart@gmail.com). Kun sopiva määrä kiinnostuneita löytyy, kokoamme ryhmän ja annamme opastusta sivujen avaamisessa. Maksa osallistumismaksu Espoo Artin tilille, Nordea FI ja käytä yleisviitettä 1012 ja lisäksi viesti: kevätnäyttely. Jos pankkisi ei hyväksy molempia, käytä yleisviitettä. Liitä kopio maksukuitista samaan kuoreen teoskuvien kanssa. Mikäli haluat lähettämäsi kuvat takaisin näyttelyn jälkeen, liitä mukaan palautuskuori osoitetietoinesi. 4

5 Iloa vanhuksille Dementiakoti Villa Tapiola tarjoaa seinätilaa arttilaisten töiden esittelyyn. Käytössä on toistaiseksi kaksi seinänpätkää, 3.20 m ja 2,75 m, tilavan käytävän varrella. Teokset ovat esillä kuukauden kerrallaan. Villa Tapiola sijaitsee Pohjois-Tapiolassa, Suotorpantie 14, bussipysäkki 106 on aivan vieressä. Else-Maj pitää listaa varauksista ja hänelle voi ilmoittautua ( tai elsemajkoskimki@gmail. com). Villa Tapiolassa asiaa hoitaa Carita Virkola (carita. virkola@kolumbus.fi tai ). 5

ARTTU 4/2011. Keitä me olemme? Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 4/2011. Keitä me olemme? Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti Keitä me olemme? Eräs valvoja oli kirjannut No limits -näyttelystä: Koko ajan enemmän tai vähemmän ihmisiä. Moni kysyi keitä olemme? Eräs mies oli mahdollisesti kiinnostunut ostamaan.

Lisätiedot

ARTTU 2/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 2/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti MITÄ ESPOO ARTILTA HALUTAAN? Selatessani Espoon kirjailijoiden puheenjohtajalta Mikko Laaksolta Valon juhlassa saamaamme kirjaa Espoo, kirjailijoiden kaupunki huomioni kiinnittyy

Lisätiedot

ARTTU 1/2012. Taideblogeista. Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 1/2012. Taideblogeista. Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti Taideblogeista tinä sosiaaliseen muutokseen houkuttelemalla tärkeitä ja laajoja yleisöjä monista maailman osista. Taidelehdessä on juttua seuraavien henkilöiden blogeista: Pekka

Lisätiedot

ARTTU 3/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 3/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti TEKEMISEN RIEMUA JA MUKAVAA YHDESSÄOLOA Edessäsi on vuoden 2013 viimeinen Arttu. Olemme keskittyneet yhä enemmän sähköiseen viestintään, joka on nopea ja tehokas tapa kertoa Espoo

Lisätiedot

Päivälehden museossa, jossa oli aito Aku Ankan auto, rekisterinumero

Päivälehden museossa, jossa oli aito Aku Ankan auto, rekisterinumero Espoo Art ry:n jäsenlehti GALLERIAKIERROS, 12 TAIDENÄYTTELYÄ, 3 h 15 min Viimeisenä lomapäivänäni päätin hakea oppia ja vaikutteita Helsingin gallerioista, pääkohteiksi olin valinnut Anhavan, AMAn, Jangvan

Lisätiedot

ARTTU 2/2012. Lintukuvaajaa minusta ei tule... Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 2/2012. Lintukuvaajaa minusta ei tule... Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti Lintukuvaajaa minusta ei tule... Olarin kamerat järjesti äskettäin sunnuntaiaamuretken Suomenojan lintualtaalle. Olin mukana retkellä, mutta lintukuvia ei tullut otetuksi, toki

Lisätiedot

ARTTU 1/2014 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 1/2014 Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti... yhteistä toimintaa yhteisen aatteen hyväksi. Vuosi on vaihtunut ja pari kurssiakin on saatu pidetyksi. Oli hienoa saada Li Xinshengin vetämä kiinalaisen tussimaalauksen kurssi

Lisätiedot

ARTTU 1/2015 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 1/2015 Espoo Art ry:n jäsenlehti 2016 Espoo Art 40 vuotta. Juhlakirja Hyvät Espoo Artin jäsenet, naiset ja miehet, nuoret ja vanhat, aktiiviset ja passiiviset. TE KAIKKI TAITEEN YSTÄVÄT. Olemme päättäneet hallituksessamme teettää toiminnastamme

Lisätiedot

ARTTU 2/2015 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 2/2015 Espoo Art ry:n jäsenlehti Hyvät Espoo Artin jäsenet ja taiteen ystävät Kesä ja kärpäset lähestyvät meitä vääjäämättömästi.. Samoin lähestyy vuosinäyttelymme Tapiolassa. Tätä kirjoittaessani siihen on enää kuukausi aikaa. Kulttuurikeskus

Lisätiedot

- maininta matrikkelissa tai muussa ammattilaisrekisterissä - taiteilija ammattina väestölaskennassa

- maininta matrikkelissa tai muussa ammattilaisrekisterissä - taiteilija ammattina väestölaskennassa Espoo Art ry:n jäsenlehti Harras taiteilija En pidä minkäänlaisesta lokeroinnista. Kun kuitenkin usein törmäämme termeihin harrastaja, harrastajataiteilija, amatööri jne., herää kysymys miksei käytetä

Lisätiedot

ARTTU 4/2014 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 4/2014 Espoo Art ry:n jäsenlehti Jokavuotisen vuosinäyttelymme TUNNELMIA avajaiset lähenevät. Näyttely pidetään Kaapelitehtaan Valssaamossa joulukuussa. Tarkka aika avajaisille on tiistaina 09.12.2014 kello 17-20. Teokset (taulut, veistokset

Lisätiedot

ARTTU 1/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 1/2013 Espoo Art ry:n jäsenlehti Espoo Art ry:n jäsenlehti MINOTAURUKSIA JA RAUSKUJA Espoo Artin vuosikokous on pidetty, kiitos teille jotka pääsitte paikalle. Uuden hallituksen ja valon aika on alkanut, uutisten mukaan aurinko on piileskellyt

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

tavoittaa puhelinnumerosta 09-310 47744.

tavoittaa puhelinnumerosta 09-310 47744. Taide-Laakson näyttelytila Lääkärinkatu 8, P-porras (rakennus 4), ovella lukee isolla teksti INFO, jalankulkijoille käynti myös Urheilukatu 52:a vastapäätä Laakson sairaala vietti 75-vuotisjuhlaansa 10.6.2004.

Lisätiedot

voi löytää myös tuoreet älyn välähdykset.

voi löytää myös tuoreet älyn välähdykset. ARTTU 1/2008 Arttu on uudistunut ja muuttunut uuden toimittajansa myötä enemmän lehden kaltaiseksi. Kustannustoimittaja ja arttilainen Raija Tähkiö on alkanut toimittaa Arttua ja nyt on mahdollista saada

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon ! Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon 12. 13.2.2019! Hyvää huomenta hyvät kollegat! Eija Lönnroos Suomen Geriatrit ry:n puheenjohtaja Geriatrian professori Itä-Suomen yliopisto MUUTAMA KYSYMYS Oletko Suomen

Lisätiedot

ARTTU 1/2016 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 1/2016 Espoo Art ry:n jäsenlehti Hyvää alkanutta vuotta 2016! Tämä vuosi on Espoo Art ry:n juhlavuosi, sillä vietämme taideyhdistyksen perustamisen 40-vuotisjuhlaa. Juhlanäyttelyn avajaiset on 26.4.2016 Kaapelitehtaan Puristamolla Helsingissä

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Kuvataiteilija (AMK), PKUVAS18, päiväopetus

Kuvataiteilija (AMK), PKUVAS18, päiväopetus Kuvataiteilija (AMK), PKUVAS18, päiväopetus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Kuvataiteen koulutukseen! Tällä sivulla on tietoja, ohjeita ja aikatauluja

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

ARTTU 3/18-1/19 ESPOO ART UUTISKIRJE. Hyvää Joulua Ja Onnellista Uutta Vuotta!

ARTTU 3/18-1/19 ESPOO ART UUTISKIRJE. Hyvää Joulua Ja Onnellista Uutta Vuotta! Hyvää Joulua Ja Onnellista Uutta Vuotta!!1 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Kohta hiljennymme jouluun. Taiteilijatalolla kurssit päättyvät ja toiminta hiljenee. Vuosi 2018 on ollut vilkas toimintavuosi ja paljon

Lisätiedot

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 1 Tampereen yliopisto PÖYTÄKIRJA STAABI ry 1 / 2015 STAABI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 05.01.2015 klo 14:00 Paikka: Paikalla: Kasino-kabinetti Markus Lappi Juulia Koivisto Saara Asikainen Marika Anttila

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2017

UUTISKIRJE HELMIKUU 2017 UUTISKIRJE HELMIKUU 2017 Satutunti Tervetuloa helmikuun satutunnille tiistaina 7.2.2017 klo 9.30. Isommilta ryhmiltä toivomme ennakkoilmoittautumista. Anne Bürkland puh. 09 8393 0805 anne.burkland@vantaa.fi

Lisätiedot

Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009

Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009 Joen Yawara ry:n tiedote 1/2009 Joen Yawaran harjoitukset keväällä 2009 HARJOITUSPAIKAN OSOITE JOENSUUN URHEILUTALO, KOSKIKATU 12. TATAMIT I JA II 2 KRS. PUNTTISALI URHEILUTALON ALAKERRASSA. PV AIKA PAIKKA

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 2/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

PUHEENJOHTAJAN PALSTA Espoo-päivä 25.8. 2018 Mäkkylän taiteilijatalossa s.3 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Kesä on hellinyt lämmöllä meitä kaikkia. Taitaa olla yksi niistä aurinkoisimmista kesistä pitkään aikaan. Syksyä varten akut

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet

OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet 2016-17 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli

Lisätiedot

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; 17.8.2011 Jäsenkirje 2/2011 Hyvää loppu kesää! Vuosikokous pidettiin Helsingissä 11.3.2011. Puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Pekka Honkanen ja kansainvälisenä sihteerinä toimivaksi

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2)

Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2) Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2) Vertaistukitapaaminen 4.10. Helsingissä Pidämme jälleen vapaamuotoisen vertaistukitapaamisen lauantaina 4.10. klo 12-15 Helsingin Ihopisteellä, osoite Messeniuksenkatu

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄTUNNUS JA SALASANA

KÄYTTÄJÄTUNNUS JA SALASANA Tervehdys täältä Kuopion kaupungin rekrytointipalvelusta. Kiitämme Sinua jättämästäsi hakemuksesta sijaispankkiimme sekä jo mahdollisista tekemistäsi sijaisuuksista Kuopion kaupungille. Syksy on tulossa

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Paikka: Kisakankaan hiihtomaja, Oulunsalo 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Heidi Helanen avasi kokouksen klo

Lisätiedot

40-VUOTISJUHLA- RAHAHUUTOKAUPPA

40-VUOTISJUHLA- RAHAHUUTOKAUPPA HNY UUTISET 1/2011 28. VUOSIKERTA 40-VUOTISJUHLA- RAHAHUUTOKAUPPA 55 559 HUUTOKAUPPA 16.03.2011 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.30 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen ! Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen 11.8.2018! Vajaat kaksi vuotta sitten Pihlavan paloasemalla sovittiin, että Kari Salminen ja Pauno Hellsten järjestävät seuraavan

Lisätiedot

ES TULEV IN AISUUDEN E

ES TULEV IN AISUUDEN E TULEVAISUUDEN ESINE Tiesittekö, että keramiikalla voi lentää avaruuteen? Ja että hammastahnasta voi löytää keraamisia paloja. Eikä keramiikka sukkahousuillekaan ole vieras materiaali. Kutsumme teidät ja

Lisätiedot

Yritysyhdistysten tuet ja hakuohjeet 2019

Yritysyhdistysten tuet ja hakuohjeet 2019 Yritysyhdistysten tuet ja hakuohjeet 2019 Perustamistuki Uudelle yritysyhdistykselle maksetaan kertaluonteinen perustamistuki. - Turvaa aloittavan yhdistyksen toiminnan. - Kattaa perustamiskulut. - Mahdollistaa

Lisätiedot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11 Aika 16.01.10 klo: 10:00 Paikka Siikaranta. Naruportintie 68, Espoo Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen hyväksyminen 3. Vpj. valinta 4. Raksanuoret

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Pöytäkirja Kampusvaliokunnan kokous 1/2017 Aika: 26.1.2017 klo 12 Paikka: AJ-tila Savonlinnan kampuksella Läsnä: Heikki Räihä PAIKALLA Ilari Katajamäki POISSA Maija

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, tarjolla on paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Teatteri-ilmaisun ohjaaja(amk), sirkus

Teatteri-ilmaisun ohjaaja(amk), sirkus Teatteri-ilmaisun ohjaaja(amk), sirkus Onneksi olkoon saamastasi opiskelupaikasta! Olet lämpimästi tervetullut opiskelemaan Turun AMK:n Taideakatemiaan esittävän taiteen sirkuskoulutukseen! Tällä sivulla

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2014 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Talvisäilytysmaksut ja korjaus talvisäilytyshinnastoon Veneiden

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

3.3.2014 Vaihdetaanko virallinen lisäpainovyö toiseen saantiongelmien vuoksi? Uuden vyön hinta n. 150e. 1. Kyllä (7) 2. Ei

3.3.2014 Vaihdetaanko virallinen lisäpainovyö toiseen saantiongelmien vuoksi? Uuden vyön hinta n. 150e. 1. Kyllä (7) 2. Ei Suomen Leuanveto ry Hallituksen sähköpostiäänestykset kaudella 2013 2014 Hallituksen jäsenet: Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Sihteeri: Rahastonhoitaja: Tuomas Rytkönen Konsta Koivuranta Aku Lindgrén

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 23.9.2016 Ehdottakaa Vuoden lappilainen opettaja 2016 -diplomin saajaa 30.9. mennessä Lapin aluehallintovirasto ja OAJ:n Lapin alueyhdistys valitsevat jälleen

Lisätiedot

OULUN STEINERKOULU. kuukausitiedote. maaliskuu Rentouttavaa hiihtolomaa!

OULUN STEINERKOULU. kuukausitiedote. maaliskuu Rentouttavaa hiihtolomaa! OULUN STEINERKOULU kuukausitiedote maaliskuu 2017 Rentouttavaa hiihtolomaa! TAPAHTUMAKALENTERI vk 10 talviloma ti 14.3. laskettelu- ja ulkoilupäivä la 8.4. pääsiäismyyjäiset vk 15 V luokan näytelmän esitykset

Lisätiedot

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia.

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia. Suomikoululainen Tammikuu 2012 Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia 1 Puheenjohtajan palsta Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2012! Mitähän tuleva

Lisätiedot

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Suomen Lions-liiton vuosikokous 2018 Oulu OHJE Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Sisällys 1. Yleistä ohjeistusta... 1 2. Kirjautuminen... 2 3. Osallistujatyypin valinta... 3 4. Osallistujan tiedot... 4

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 2/2007

Körpäkkäsanomat 2/2007 Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden

Lisätiedot

ARTTU 3/2015 Espoo Art ry:n jäsenlehti

ARTTU 3/2015 Espoo Art ry:n jäsenlehti Kesä on kääntymässä syksyksi, kesä, josta mieleen jäi myös laadukas ja onnistunut vuosinäyttelymme Espoon kulttuurikeskuksessa. Itse arvioin kävijämääräksi ainakin parituhatta henkeä ja uskon, että olemme

Lisätiedot

Inhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa?

Inhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa? II Pohjois-Suomen Hoitotiedepäivät Inhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa? 4. - 5.11.2009 Oulun Yliopisto, Lääketieteellisen tiedekunnan päärakennuksen auditorio (Aapistie 5 A)

Lisätiedot

MERIKARVIAN YRITTÄJÄT RY HALLITUKSEN KOKOUS 3/2015

MERIKARVIAN YRITTÄJÄT RY HALLITUKSEN KOKOUS 3/2015 PÖYTÄKIRJA 1(3) MERIKARVIA 13.03.15 MERIKARVIAN YRITTÄJÄT RY HALLITUKSEN KOKOUS 3/2015 Aika : 13.03.2015 Paikka : Korsutupa Läsnä : Teuvo Uusimäki, puheenjohtaja Päivi Heinonen, varapuheenjohtaja Matti

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ

Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Tampereen pääkirjasto Metsossa on ollut Pirkanmaan AVH -yhdistys ry:n vesivärimaalauskerhon näyttely 20.-30.10.2009, Keskiviikkomaalareista

Lisätiedot

Pirjo Saanio 2014 ISBN: 978-952-282-879-8

Pirjo Saanio 2014 ISBN: 978-952-282-879-8 PIRJO SAANIO Pirjo Saanio 2014 ISBN: 978-952-282-879-8 2 ENNEN ALKUSANOJA Työskentelin Kirjoitin ja tulostin. Kaiversin ja upotin vaahtomuoviin. itsenäisiä näkemyksiä, työsuhteessa 13.12.2004-12.6.2005.

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen Kysymyksiä ja vastauksia (muutokset mahdollisia) Milloin Vaski laajenee? Milloin oma kirjasto on osa Vaskia? Laajentunut Vaski avaa ovensa

Lisätiedot

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa

Piristen sukuseura ry  Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa 30.05.2017 Hyvät Piristen suvun jäsenet Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, jatkoa Alpo Pirisen tarinaan sukuseuran

Lisätiedot

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013.

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013. Vallilan vanhemmat-yhdistyksen kokous 02.04.2013 Aika: Tiistai 02.04.2013 klo 18.00 Paikka: Vallilan koulun opettajanhuone 1. Läsnä Opettaja Sami Paavola Annu Kilpeläinen (3A) Anu Vauramo (6A) Kati Lounema

Lisätiedot

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastossa elo-syyskuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, 3 tai tutustu tablettiin.

Lisätiedot

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Suomen Lions-liiton vuosikokous 2019 Kalajoki OHJE Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Sisällys 1. Yleistä ohjeistusta... 1 2. Kirjautuminen... 2 3. Osallistujatyypin valinta... 3 4. Osallistujan tiedot...

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 21/2015 Läsnä: Poissa: Hanna-Kaisa A., Essi R., Heidi S., Inari, Katri, Tinja, Eetu V. (poistui klo 16.10), Saara, Tanja, Liisa,

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018 www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018 Yhdistyksen hallitus 2018: Tommi Rautjärvi, puheenjohtaja 0400 543 587 Alpo Ilmarinen 0440 224 482 Veikko Järvinen

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

KANSALAISOPISTO TARJOAA TIETOA, TAITOA JA ELÄMYKSIÄ!

KANSALAISOPISTO TARJOAA TIETOA, TAITOA JA ELÄMYKSIÄ! ILOA VÄREISTÄ JA LUONNOSTA Päivämäärät 8.3.-7.6.2017 Kellonaika keskiviikkoisin klo 10.00-14.15 Piritan grafiikan luokka, Hämeentie 34 (Vanha valkoinen kaksikerroksinen kivitalo City-marketin vieressä).

Lisätiedot

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - Läsnä: Topias Mattinen(pj), Eero Mäkipää(sihteeri), Viveka Laaksonen, Pauliina

Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - Läsnä: Topias Mattinen(pj), Eero Mäkipää(sihteeri), Viveka Laaksonen, Pauliina PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: Tiistai 24.1.2017 klo:15:00 Paikka: Ryhmätyöhuone PinniB B1076 Läsnä: Topias Mattinen(pj),

Lisätiedot