Vanhuspotilaan lääkehoidon purkaminen

Transkriptio

1 kättä pidempää Sirpa Hartikainen dosentti, geriatrisen lääkehoidon professori Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, farmasian laitos Jouni Ahonen FaT, proviisori, LHKA-erityispätevyys KYS, sairaala-apteekki Vanhuspotilaan lääkehoidon purkaminen Vanhuksen käyttämää säännöllistä lääkitystä tulisi arvioida vähintään vuosittain. Turhan lääkityksen purkaminen perustuu potilaan kliiniseen tutkimukseen ja sen perusteella havaittuihin lääkityksen vähentämistarpeisiin. Jokaisesta lääkeryhmästä tulisi purkaa tarpeetonta lääkitystä vain yksi lääke kerrallaan. Samalla tulee aina seurata lääkemuutoksen vastetta. Sähköisiä lääketietokantoja kannattaa hyödyntää lääkkeiden annoksia vähennettäessä ja käyttöä lopetettaessa. Munuaisten kautta erittyvillä lääkkeillä iäkkäälle sopiva annos on usein puolet keski-ikäisille sopivasta annoksesta. Vertaisarvioitu VV Lähes kaikki (99 %) 75 vuotta täyttäneet henkilöt käyttävät lääkkeitä, ja säännöllisesti lääkkeitä käyttäviä on peräti 97 % ikäluokasta (1). Säännöllisesti käytettyjen lääkkeiden määrissä on suurta vaihtelua yksilöiden välillä (yhdestä yli 20:een), ja määrän mediaani on 5. Yleisimpiä ovat sydämen ja verenkierron (80 %), veritautien (65 %), ruoansulatuselinten ja aineenvaihdunnan sairauksien (44 %), keskushermoston (40 %) sekä tuki- ja liikuntaelinten sairauksien lääkkeet (18 %). Iäkkäillä esiintyy enemmän lääkkeiden haittavaikutuksia kuin nuoremmilla ikäryhmillä, niitä löytyy noin joka neljänneltä kotona asuvalta (1,2). Säännöllinen lääkehoidon arviointi on osa potilaan hoitoa, ja vanhuksille se tulisi tehdä kerran vuodessa, tarvittaessa tiheämmin (3,4). Arviointi perustuu aina potilaan kokonaisvaltaiseen kliiniseen tutkimukseen ja tarvittaviin laboratoriotutkimuksiin (taulukko 1). Arvioinnissa lääkehoitoa tarkastellaan kokonaisuutena, ei vain yhden sairauden näkökulmasta. Tämä on keskeistä monisairaiden iäkkäiden kohdalla. Lääkitystietojen ja -tarpeiden selvittäminen Usein on vaikea selvittää mitä lääkkeitä potilas käyttää, millä annoksella ja miten usein. Sairauskertomuksen lääkelistasta voi puuttua potilaalle määrättyjä lääkkeitä tai siihen voi sisältyä potilaan aiemmin käyttämiä lääkkeitä tai valmisteita, joita potilas ei enää käytä. Annokset ovat voineet muuttua tai potilas on niitä pienentänyt tai suurentanut. Lääkitystiedon selvittämisen vaikeutta kuvastaa Yhdysvalloissa tehdyn pilottitutkimuksen havainto potilaiden antamista lääkitystiedoista sairaalaan tullessaan ja viikon kuluttua tehdyssä haastattelussa. Valtaosa (86 %) potilaista antoi poikkeavan tiedon ainakin yhden lääkkeen osalta (5). Sama alustava havainto tehtiin KYS:n päivystyksessä, jossa tehostetun lääkehaastattelun avulla potilailta löytyi paljon lääkkeitä, joita ei saatu selville tavanomaisessa tulohaastattelussa (J. Ahonen, henkilökohtainen tiedonanto). Tavanomaisessa haastattelussa tutkittavat kertoivat käyttävänsä keskimäärin 11 lääkettä, kun tehostetussa haastattelussa kävi ilmi, että eri lääkkeiden määrä oli keskimäärin 17. Vanhuksen lääkityksen arvioinnissa on otettava huomioon ikään liittyvät farmakokinetiikan ja -dynamiikan muutokset, jotka voivat saada aikaan odotettua voimakkaamman lääkevasteen ja aiheuttaa haittavaikutuksia. Tärkein näistä on munuaisten toiminnan heikkeneminen, jonka voi arvioida esimerkiksi egfr:n (glomerulusfiltraatio) avulla ja sopeuttaa annokset sen mukaisesti. Apuna voi käyttää myös iäkkäiden lääkehoidon tietokantaa, joka löytyy Fimean verkkosivuilta (6). Tietokannan vältä käyttöä iäkkäillä eli D-luokan lääkkeiden käyttöä on syytä välttää. Tällaisen lääkkeen käytön voi joko lopettaa tai vaihtaa vanhukselle sopivampaan lääkeaineeseen. Lääkityksen arvioinnissa hyvä apuväline on myös Terveysportin tietokannat, kuten Sfinx- Pharao. On kuitenkin muistettava, että yhtään yhteisvaikutustietokantaa ei ole tehty erityisesti iäkkäille. Heidän kohdallaan jo vakavinta D- luokkaa lievemmät varoitukset voivat aiheuttaa kliinisesti merkittäviä haittoja. Lääkityksen ar- 634

2 tieteessä Kirjallisuutta 1 Lampela P, Hartikainen S, Sulkava R, Huupponen R. Adverse drug effects in elderly people a disparity between clinical examination and adverse effects self-reported by the patient. Eur J Clin Pharmacol 2007;63: Ganhi TK, Weingart, SN, Borus J ym. Adverse drug events in ambulatory care. N Engl J Med 2003;348: Hartikainen S, Saarelma O, Lönnroos E, Seppälä M. Miten arvioin iäkkään lääkitystä? Suom Lääkäril 2006;61: Sosiaali- ja terveysministeriö. Vanhusten turvallinen lääkehoito: kuntien velvoitteet. Kuntatiedote 6, Sharma AN, Dvorkin R, Tucker V ym. Medical reconciliaton in patients discharged from the emergency department. J Emerg Med 2012;43: laakityksen_tietokanta 7 Christensen M, Lundh A. Medication review in hospitalised patients to reduce morbidity and mortality. Cochrane Database Syst Rev Feb 28;2:CD doi: / CD pub2. 8 Alldred DP, Raynor DK, Hughes C, Barber N, Chen TF, Spoor P. Interventions to optimise prescribing for older people in care homes. Cochrane Database Syst Rev Feb 28;2:CD doi: / CD pub2. 9 Lampela P, Hartikainen S, Lavikainen P, Sulkava R, Huupponen R. Effects of medication assessment as part of a comprehensive geriatric assessment on drug use over a 1-year period: a population-based intervention study. Drugs Aging 2010;27: Bloch F, Thibaud M, Dugué B, Brèque C, Rigaud AS, Kemoun G. Psychotropic drugs and falls in the elderly people: updated literature review and meta-analysis. J Aging Health 2011;23: Tolppanen AM, Lavikainen P, Soininen H, Hartikainen S. Alzheimer s disease and hip fractures in a Finnish register-based cohort. Plos One 2013;8:e Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Unitutkimus seura ry:n asettama työryhmä. Unettomuus. Käypä hoito - suositus. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Helsinki xmedia/hoi/hoi50067.pdf Kirjoittajat ovat ilmoittaneet sidonnaisuutensa seuraavasti (ICMJE:n lomake): Sirpa Hartikainen, Jouni Ahonen: Ei sidonnaisuuksia. Taulukko 1. Miten arvioin iäkkään lääkehoitotarvetta. Selvitä potilaan pitkäaikaiset somaattiset ja psyykkiset sairaudet sekä niiden hoitotasapaino Tutki ja selvitä aiheutuuko oire somaattisesta tai psyykkisestä sairaudesta Selvitä käytössä oleva lääkitys, määritä niiden käyttötarkoitukset ja mieti, ovatko lääkkeiden käyttösyyt edelleen voimassa Selvitä, onko käytössä itsehoitolääkkeitä, muilta saatuja lääkkeitä tai luontaistuotteita Selvitä, johtuuko uusi tai vaikeutuva oire lääkehaitasta Pohdi, onko oire hoidettavissa lääkkeettömin keinoin (esim. unihygienia) Tutustu määräämiisi lääkkeisiin Huomioi sopiva annos, annostelu ja oletettu hoitoaika (lyhyt- vai pitkäaikainen lääkehoito) Määrätessäsi lääkkeen, sovi aika lääkevasteen arviointia varten Muista, että oireenmukainen lääke on tarkoitettu lyhytaikaiseen käyttöön! Jos toivottu vaste puuttuu, tarkista diagnoosi. Jos diagnoosi on oikea ja lääke sopiva, lisää annosta sen sijaan, että aloittaisit rinnalle toisen lääkkeen Varmista, että potilaasi tai omaishoitaja tai hoitaja ymmärtää lääkkeen käyttötarkoituksen Varmista, että potilas tietää mihin ottaa yhteyttä, jos hänellä ilmenee lääkehaittoja Tarkista säännöllisesti lääkityksen aiheellisuus ja sopivuus viointi on aikaa vaativa tehtävä, mutta ryhmätyöllä sekä hyvällä työnjaolla lääkärin, hoitajan ja farmasian henkilöstön kanssa saadaan p arempi kokonaiskuva potilaan tilanteesta, lääke hoidosta sekä kyvyistä ja mahdollisuuksista toteuttaa lääkehoitoa. Potilas on keskeinen osa arviointiryhmää, sillä ilman hänen tai häntä hoitavan omaisen sitoutumista lääkehoito ei tule onnistumaan. Lääkitystarpeet ja -tavoitteet vaihtelevat suuresti yksilöiden välillä. Toimintakykyisen, liikunnallisen henkilön ja hänen vuodepotilaana olevan ikätoverinsa hoidon tavoitteet poikkeavat toisistaan. Toisaalla tavoitellaan hyvän toimintakyvyn säilyttämistä ja sairauksien ehkäisyä, toisaalla pyritään vähentämään kärsimystä, kipuja ja muita oireita. Kunkin potilaan kohdalla on erikseen arvioitava, hyötyykö hän enää preventiivisestä lääkehoidosta. Vanhusten lääkityksen arvioinnin vaikutuksista on julkaistu kaksi Cochrane-katsausta (7,8). Niiden mukaan arviointi vähensi sairaalapotilaiden päivystyskäyntejä, mutta palvelutalojen asukkaiden lääkehoidon laatu parani ilman, että haitat tai sairaalahoidot vähenivät. Kotona asuville iäkkäille tehdyissä lääkityksen arvioinneissa lääkäri muutti säännöllistä lääkitystä 60 prosentille potilaista (9). Uusia lääkkeitä aloitettiin joka kolmannelle tutkittavalle, keskimäärin 1,5 lääkettä henkilöä kohti. Syitä aloitukseen olivat kliinisessä tutkimuksessa havaittu uusi sairaus, vitamiinipuutos (B 12 -vitamiini) tai preventiivinen valmiste (D-vitamiini). Pienempi osa potilaista (12 %) lopetti jonkun lääkkeen käytön (keskimäärin 1,3 lopetusta potilasta kohden). Lääkkeen lopetuksen tai annoksen pienentämisen syinä olivat lääkehaitta, epäselvä lääkkeen käyttösyy, lääkkeiden haitallinen yhteisvaikutus ja muutamassa tapauksessa potilas ei pystynyt käyttämään lääkevalmistetta esimerkiksi nielemisvaikeuksien vuoksi. Lääkityksen vähentäminen ja purkaminen Lääkityksen vähentäminen on vaikeampaa kuin lääkityksen aloittaminen. Kumpikin muutos edellyttää aina vasteen seurantaa. Lääkitystä purettaessa pitää selvittää, voiko lääkkeen käytön lopettaa kerralla vai pitääkö se purkaa asteittain (taulukko 2). Kerralla lopetettavia lääkkeitä ovat mm. tulehduskipulääkkeet, parasetamoli, mikrobilääkkeet, astmalääkkeet, antikoagulantit, statiinit, virtsankarkailulääkkeet ja pahoinvointilääkkeet. Hitaasti lopetettavia lääkkeitä ovat kaikki keskushermostoon vaikuttavat lääkeaineet. Myös sydän- ja verisuonitautilääkkeet Taulukko 2. Lääkityksen lopettamisessa huomioitavia tekijöitä. Tarvittaessa käytetyt lääkkeet voi yleensä lopettaa kerralla Säännöllisesti käytetyistä lääkkeistä lopeta vain yksi lääke lääkeryhmästään Arvioi lopetettavan lääkehoidon tai annoksen pienennyksen vaikutus jäljelle jäävien lääkkeiden vaikutukseen Lopeta keskushermostoon vaikuttava lääkehoito asteittain, psyykenlääkkeet erityisen hitaasti Arvioi lääkeannoksen pienennyksen tai lääkkeen käytön lopettamisen vaste, sovi potilaalle aika tätä arviota varten 635

3 kättä pidempää Yhtään lääkeaineiden yhteisvaikutuksia käsittelevää tietokantaa ei ole tehty erityisesti iäkkäille. kannattaa lopettaa annosta hallitusti pienentämällä ja vastetta seuraten. Yhteisvaikutustietokantaa kannattaa hyödyntää myös lääkkeen käyttöä lopetettaessa. Jotkin lääkkeet, kuten epilepsialääkkeistä fenytoiini ja karbamatsepiini, tuberkuloosilääkkeistä rifampisiini sekä rohdosvalmisteista mäkikuisma, tehostavat lääkeainemetaboliaa. Haponestolääkkeet, kuten sukralfaatti, kationeista magnesium, kalsium ja rauta sekä sappihappoa sitova kolestyramiini, sitovat samanaikaisesti otettuna useita lääkkeitä, kuten tyroksiinia, pintaansa. Kummassakin tapauksessa on mahdollista, että useiden samaan aikaan käytettyjen lääkkeiden annoksia on jouduttu suurentamaan. Yhteisvaikutuksen aiheuttavan lääkkeen lopetus voi altistaa potilaan näiden lääkkeiden yliannostukselle. Vastaavasti useat lääkkeet estävät lääkemetaboliaa, ja lukuisten muiden samanaikaisesti käytettyjen lääkkeiden annoksia on jouduttu yhteiskäytössä pienentämään. Tällaisia lääkkeitä ovat tietyt masennuslääkkeet (mm. bupropioni, duloksetiini, doksepiini, fluoksetiini, fluvoksamiini, paroksetiini), bakteerilääkkeet (mm. erytromysiini, klaritromysiini, metronidatsoli, siprofloksasiini, telitromysiini), sienilääkkeet (mm. flukonatsoli, itrakonatsoli, mikonatsoli, posakonatsoli, terbinafiini, vorikonatsoli), psykoosilääkkeet (mm. haloperidoli, levomepromatsiini, perfentasiini), sydänselektiiviset kalsiumkanavan estäjät (diltiatseemi ja verapamiili), etinyyliestradioli ja amiodaroni. Tässä tapauksessa yhteisvaikutuksen aiheuttavan lääkkeen lopetus voi johtaa useiden käytössä olevien lääkkeiden heikentyneeseen vasteeseen. Niinpä yhteisvaikutuksia aiheuttavan lääkkeen käyttöä lopetettaessa on seurattava vaikutuksia muiden lääkkeiden vasteisiin. Kun lääkkeelle ei löydy enää ajankohtaista käyttösyytä, sen käyttö voidaan lopettaa. Sairauskertomukseen tulee kirjata syy lääkkeen käytön lopetukselle. Erityisen huolellinen kirjaus tarvitaan, kun lopetetaan pitkään käytössä ollut potilaan ennusteeseen vaikuttava lääke, kuten valtimotauteihin määrätty beetasalpaaja tai RAA-järjestelmään vaikuttava lääke tai masennuslääke, jos potilaalla on ollut useita masennusjaksoja. Myös potilaalle on perusteltava syyt käytön lopetukselle. Potilaan lääkitystä on järkevää vähentää yksi lääke kerrallaan. Näin menetellen voidaan arvioida vaste kunkin lääkkeen annoksen muutokseen. Tarvittaessa voidaan vähentää lääkeaineita samanaikaisesti eri lääkeaineryhmistä, mutta kustakin lääkeaineryhmästä puretaan vain yksi lääke kerrallaan, ellei lääkehaitta tai muu vastaava syy edellytä muuta. Pitkäaikaista käyttöä lopetettaessa pieniannoksinen lääke voidaan tavallisesti lopettaa kerralla. Useimmiten käytön lopetus kannattaa tehdä asteittain, jolloin samalla voidaan arvioida annoksen vähennyksen vastetta ja annetaan vanhan ihmisen elimistölle aikaa sopeutua muutokseen. Sydänlääkkeistä hitaasti purettavia tai lopetettavia lääkkeitä ovat beetasalpaajat. Annosta pienennetään ja käyttö lopetetaan asteittain viikkojen tai kuukausien aikana. Hieman nopeammin asteittain voi purkaa ACE:n estäjien ja ATR-salpaajien käyttöä. Diureettien vähennyksen voi tehdä mm. painoa seuraten edellisiä nopeammin. Sen sijaan digitaliksen ja statiinien käytön voi lopettaa heti. Keskushermostolääkkeiden käytön lopettaminen pitää tehdä erityisen hitaasti ja asteittain. Erityisen hitaasti puretaan lääkeriippuvuutta aiheuttavien lääkkeiden, kuten bentsodiatsepiinien ja niiden kaltaisten unilääkkeiden, käyttö (taulukko 3). Vuosia kestäneen käytön purkuaika voi olla 2 3 kuukautta käyttövuotta kohden. Tavallisin syy epäonnistumiseen on nopea aikataulu. Potilasta saattaa pelottaa mahdolliset univaikeudet, joten on tärkeää kertoa mitä unilääkkeillä voidaan ja mitä ei voida saavuttaa. On hyvä kertoa, että pitkäaikaisessa käytössä näiden lääkkeiden unta antava vaikutus häviää. Lisäksi pitää antaa ohjausta unihygieniassa. Potilaan turvallisuuden tunnetta lisää tieto, kenen puoleen voi kääntyä, jos on- Taulukko 3. Uni- ja rauhoittavien lääkkeiden käytön purkaminen. Mitä hitaammin purat, sitä paremmin se onnistuu Pitkäaikaisen käytön lyhin purkuaika on 1 kuukausi/ käyttövuosi Suositeltava aika on 2 3 kk/käyttövuosi Kirjaa purkuohje sairauskertomukseen Anna purkuohje potilaalle ja tarvittaessa omaishoitajalle Keskustele lääkkeettömistä hoidoista ja unihygieniasta Seuraa ja tue potilasta lääkkeiden purun aikana 636

4 tieteessä Yhteisvaikutuksia aiheuttavan lääkkeen käyttöä lopetettaessa on seurattava vaikutuksia muiden lääkkeiden vasteisiin. Taulukko 6. gelmia ilmaantuu. Riittävän hitaasti toteutettuna ja potilasta tukien uni- ja rauhoittavien lääkkeiden käytön lopettaminen näyttää onnistuvan. Potilasta kannustavana tekijänä voi olla kognitiivisten ja psykomotoristen kykyjen koheneminen tai tieto kaatumisen ja murtumien Taulukko 4. Keskipitkävaikutteisen bentsodiatsepaamin, tematsepaami (20 30 mg/vrk), purku. Tematsepaamin käyttöaika on ollut 5 vuotta. Aika kuukausina Tutkimuspäivä (TP) TP kk TP kk TP kk TP kk Taulukko 5. Tematsepaamin annos 20 mg 10 mg 5 mg 5 mg joka toinen ilta 5 mg kaksi kertaa viikossa muutaman viikon ajan, sitten käyttö päättyy SSRI-masennuslääkkeiden käytön purkaminen. Vierotusoireiden välttämiseksi annosta on hyvä vähentää muutamien viikkojen välein. Jos on takana vuosien pitkäaikainen käyttö, on hyvä tarkistaa (puhelinaika), etteivät oireet ole uusiutuneet lääkkeen lopettamisen jälkeen. Aika viikkoina Tutkimuspäivä (TP) TP viikkoa TP viikkoa TP viikkoa Sitalopraamin annos 20 mg 10 mg 5 mg Käyttö päättyy 83-vuotiaan potilaan lääkitys ennen lääkehoidon tarkistusta. Lääkeaine Annos Lääkehoidon aihe Bisoprololi 10 mg 1 1 Sepelvaltimotauti ja verenpainetauti Lisinopriili 20 mg 1 Verenpainetauti ASA 100 mg 1 Sekundaarinen ehkäisy Sitalopraami 20 mg 1 Masennus (taulukko 4) Parasetamoli 1 g 1 3 Kipu Tematsepaami 20 mg 1 1,5 Unilääke (taulukko 3) Hydroksitsiini (tarvittaessa) 25 mg Allergiaoireet Ketiapiini (tarvittaessa) 25 mg Unilääke riskin vähenemisestä (10). Muistisairailla on erityisen suuri vaara saada lonkkamurtuma, joten heidän pitäisi välttää pitkäaikaista psyykenlääkkeiden käyttöä (11,12). Lopuksi Lääkehoidolla voidaan tukea ja ylläpitää toimintakykyä sekä elämänlaatua. Toisaalta se voi myös aiheuttaa haittoja ja heikentää elämänlaatua. Säännöllisesti tehtävillä moniammatillisilla lääkehoidon arvioinneilla voidaan purkaa käytöstä tarpeettomiksi käyneet lääkkeet, tarkistaa annokset sekä tarvittaessa aloittaa uusia lääkehoitoja. Näin menetellen voidaan parantaa iäkkäiden lääkehoidon laatua ja välttää lääkehaittoja. Potilasesimerkki Potilas on 83-vuotias nainen, joka on sairastanut keski-iästä lähtien verenpainetautia ja yli 10 vuoden ajan vähäoireista sepelvaltimotautia. Lisäksi hänellä on ollut useita vuosia degeneratiivisia muutoksia lannerangan alaosassa, josta aiheutuu kipua selkään, mutta ajoittain myös säteileviä kipuja oikeaan jalkaan pohkeen ulkosyrjälle asti. Lannerankavaivaa on selvitelty ja hoidossa on päädytty konservatiiviselle linjalle. Neljä vuotta sitten potilaan puoliso kuoli syöpään. Potilas koki puolison loppuvaiheen kipuineen hyvin raskaaksi. Muutama kuukausi puolison kuoleman jälkeen potilaalla todettiin masennus, johon aloitettiin SSRI-lääkehoito. Jo puolison saattohoitovaiheen aikana aloitettiin unilääkkeen käyttö, joka jatkuu edelleen. Potilas tuli omalääkärin vastaanotolle terveydentilan ja lääkehoidon tarkistamista varten. Masennusta ei enää ollut havaittavissa, mutta hän oli hieman väsynyt. Laboratoriokokeissa (Hb, elektrolyytit, pitkä verensokeri, rasva-arvot) ei ollut muuta poikkeavaa kuin matalahko natrium ja egfr, joka oli 36. Verenpaine mitattiin ortostaattisella kokeella ja arvot olivat maaten 130/70 (syke 46), istuen 118/66 (syke 48), seisten 1 min 108/62 (syke 52) ja seisten 3 min 112/74 (syke 52). Potilaan lääkitys ja indikaatio hänen tullessaan omalääkärin vastaanotolle ovat taulukossa 6. Tutkimuspäivänä potilaalta lopetettiin hydroksitsiini, koska iäkkäiden tulisi välttää sen käyttöä ja ketiapiini, koska psykoosilääke ei sovellu unettomuuden hoitoon (9). Samalla puolitettiin bisoprololin annos kymmenestä viiteen 637

5 kättä pidempää milligrammaan ja sovittiin, että tematsepaamin enimmäisannos on 1 tabletti eli 20 mg illalla (taulukko 4). Koska lisinopriilin annos oli liian iso suhteessa egfr-arvoon, kyse oli jo suhteellisesta vasta-aiheesta, joten poikkeuksellisesti tässä tapauksessa pienennettiin kahden sydänlääkkeen (lisinopriili ja bisoprololi) annosta samanaikaisesti eli myös lisinopriilin annosta vähennettiin 5 mg (1). Jatkossa lisinopriilin annos voi olla enintään 10 mg/vrk. Verenpaineen ja syketason tarkistus sovittiin kahden viikon päähän. Jos syketaso on jo hieman korkeampi, jatketaan lisinopriiliannoksen vähennystä 5 mg kerrallaan, tarvittaessa uudestaan muutaman viikon kuluttua. Jos syketaso on edelleen matala, puolitetaan bisoprololin annos. Tällöin voidaan aloittaa myös sitalopraamin purku vähentämällä se annos 20 milligrammaan. Jatkossa sitalopraamin purku tehdään taulukon 5 mukaisesti. n English summary > in english Reduction of doses and cessation of drug use in older persons 638

6 tieteessä english summary Sirpa Hartikainen Senior Lecturer, Professor in Geriatric Pharmacotherapy University of Eastern Finland Faculty of Health Sciences School of Pharmacy Jouni Ahonen D.Sc. (Pharm.), M.Sc. (Pharm.), special competence in comprehensive medication assessment Kuopio University Hospital Hospital Pharmacy Reduction of doses and cessation of drug use in older persons Reduction of doses and cessation of drug use should always be based on proper clinical examination. When cessating the use of unnecessary drugs, stop only one drug from each therapy group at a time. Always monitore carefully the response to the change of medication. Utilize electronic pharmacological databases to reduce dosage and to withdraw medication, too. For renally excreted drugs, the dose suitable for older patients is often only half that for middle-aged patients. 638a