Dementian ehkäisy. Timo Strandberg

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Dementian ehkäisy. Timo Strandberg"

Transkriptio

1 Katsaus Dementian ehkäisy Timo Strandberg Käsitykset dementian primaaripreventiosta ovat kehittyneet huimasti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tärkeä merkitys on ollut sillä, että raja kahden tärkeimmän dementiamuodon eli Alzheimerin taudin ja vaskulaarisen dementian välillä on hämärtynyt ja kardiovaskulaaristen vaaratekijöiden merkitys kummankin taustalla on havaittu. Vaikka nykyään tunnetaan useita dementiariskiä lisääviä ja dementialta suojaavia tekijöitä, kontrolloituihin tutkimuksiin perustuva varmistus on vielä niukkaa. Erityistä mielenkiintoa kohdistuu verenpaine- ja tulehduskipulääkkeisiin, statiineihin, antioksidantteihin ja vitamiineihin, ja myös lääkkeettömiä ehkäisymuotoja kokeillaan. Alzheimerin taudin patogeneesin perustutkimus saattaa myös tuottaa uusia hoitoja. Viisikymmenvuotias mies hakeutui lääkärin vastaanotolle kolesteroli- ja verenpaineasioissa. Hän oli lopettanut tupakoinnin kaksi vuotta sitten poltettuaan sitä ennen vajaat 30 vuotta. Verenpaine oli kotimittarin mukaan ollut /100 mmhg. Seerumin kolesterolipitoisuus oli vuotta aikaisemmin ollut 6 mmol/l, ja potilas oli pyrkinyt noudattamaan sydämelle edullista ruokavaliota. Vastaanotolla potilas todettiin hyväkuntoiseksi. Hänen pituutensa oli 169 cm ja painonsa 87 kg. Verenpaine oli vastaanotolla 170/110 mmhg. Seerumin kolesterolipitoisuus oli 5,9 mmol/l, HDL-kolesteroli 0,95 mmol/l, triglyseridit 2,13 mmol/l, LDL-kolesteroli 3,9 mmol/l ja plasman glukoosi 5,9 mmol/l. Potilas kertoi äitinsä verenpaineen olleen kohonnut ja tämän sairastaneen aivohalvauksen alle 60-vuotiaana. Potilaan isä oli sairastunut 72-vuotiaana Alzheimerin tautiin ja kuollut kymmenen vuotta myöhemmin. Erityisesti Alzheimerin taudin mahdollisuus tuntui huolestuttavan potilasta. Dementian merkitys Dementia tarkoittaa elimellisistä syistä johtuvaa kognitiivisten toimintojen heikentymistä (tajunnan ollessa normaali) niin, että se haittaa sosiaalista tai ammatillista toimintaa. Dementia sellaisenaan on oire; sen tärkeimmät taustasyyt ovat nykykäsityksen mukaan Alzheimerin tauti ja verisuoniperäinen dementia. Dementoituminen koskettaa ihmisyyden keskeistä aluetta, ja siksi se on pelätyimpiä sairauksia. Dementian riski kasvaa iän myötä, ja teollisuusmaiden väestöjen ikääntyessä tästä sairaudesta on tullut myös yhteiskunnallinen uhka. Dementia on keskeinen laitoshoitoon joutumisen syy; nykyisin esimerkiksi vanhainkotien asukkaista valtaosa on eriasteisesti dementoituneita. Dementiaa koskeva tieteellinen tutkimus on siis monestakin syystä kiivasta, ja sen myötä dementian patogeneesin tuntemus ja hoitomuotojen kehitys on edistynyt merkittävästi viime vuosikymmenen aikana. Muistihäiriöistä ja dementiasta on äskettäin julkaistu suomenkielinen oppikirja, jossa aihetta käsitellään perusteellisesti (Erkinjuntti ym. 2001). Keskityn tässä katsauksessa dementian primaaripreventioon eli mahdollisuuksiin ehkäistä dementiaa. Rajaan pois sekundaariprevention, jolla pyritään hidastamaan jo kehittyneen dementian (tai sen oireiden) etenemistä. Tähän on nykyisin mahdolli- Duodecim 2003;119:

2 suuksia neurotransmitterihoidon avulla (esim. koliiniesteraasin estäjät (Trinh ym. 2003). Dementiankin yhteydessä primaari- ja sekundaariprevention rajat ovat hämärtymässä käsitteen lievä kognitiivinen heikentyminen (mild cognitive impairment) myötä. Tässä katsauksessa viittaan yleisesti kirjaan Muistihäiriöt ja dementia (Erkinjuntti ym. 2001) ja tuoreisiin katsauksiin (Burns ja Zaudig 2002, Clark ja Karlawish 2003). Patogeneesi Mikä tahansa aivoja vaurioittava prosessi kriittisellä alueella ja riittävän laajana voi johtaa dementian kliiniseen taudinkuvaan. Syy saattaa olla selkeästi ulkoinen tekijä, kuten päävamma, tai selkeästi geneettinen (vallitsevasti periytyvä Alzheimerin tauti). Valtaosassa tapauksista dementoitumisen syy lienee monitekijäinen luvulla dementian katsottiin johtuvan usein aivovaltimoiden ateromatoosista (Crichton-Browne 1874), ja tämä näkemys seniilistä dementiasta oli vallalla pitkälle 1900-luvulle. Alois Alzheimerin havainnot 1900-luvun alusta kokivat renessanssin 1960-luvun lopulla, kun Alzheimerin alun perin nuorella henkilöllä kuvaamaa dementiamuotoa tyypillisine aivopatologian muutoksineen (seniilit plakit, neurofibrillivyyhdet) todettiin myös iäkkäillä potilailla (Erkinjuntti ym. 2001). Tavallisimmin dementian taustalla on nykyisin erityisesti Alzheimerin tauti tai vaskulaarinen dementia tai niiden sekamuoto. Niiden yhdessä on katsottu kattavan yli 90 % kaikista dementiatapauksista. Alzheimerin taudin ja vaskulaarisen dementian käsitteet johdattivat dementiatutkimusta vuosiksi eri suuntiin. Alzheimerin tauti on neurodegeneratiivinen prosessi, jolle on tyypillistä amyloidiplakkien ja neurofibrillien kertyminen aivokudokseen. Aivan viime vuosina käsitykset ovat lähentynet jopa niin, että myös Alzheimerin tautia on pidetty yhä selvemmin vaskulaarisena tautina (de la Torre 2002). Tähän sopivat mainiosti suomalaiset havainnot keski-iän hyperkolesterolemian ja hypertension liittymisestä myöhempään Alzheimerin taudin riskiin (Kivipelto ym. 2002). Nämä tulokset avaavat aivan uusia näkökulmia dementian ehkäisyyn, joskin prosessin perussyissä ja esimerkiksi amyloidiplakkien ja neurofibrillivyyhtien välisissä yhteyksissä on vielä paljon selvitettävää. Riski- ja suojatekijät Kymmenen viime vuoden aikana tietämys dementian riskitekijöistä on lisääntynyt merkittävästi. Useissa epidemiologisissa tutkimuksissa on havaittu myös dementialta suojaavia tekijöitä. Näitä on lueteltu taulukossa 1. Vaikka epidemiologinen yhteys ei välttämättä merkitsekään kausaalisuhdetta, se antaa kuitenkin vihjeitä potentiaalisista ehkäisykeinoista. Suuri mielenkiinto on alkanut kohdistua kardiovaskulaaristen riskitekijöiden hoitoon, koska siihen on olemassa valmiita keinoja (elämäntapamuutokset, verenpainelääkkeet, statiinit). Myös tulehduskipulääkkeiden, antioksidanttien (E-vitamiini), hormonikorvaushoidon ja histamiini 2 -reseptorin salpaajien tehoa tutkitaan innokkaasti. Mielenkiintoista on, että monet potentiaaliset dementian ehkäisylääkkeet (statiinit, tulehduskipulääkkeet) vaikuttavat myös angiogeneesiin, jolla äskettäin esitetyn hypoteesin mukaan saattaisi olla patogeneettistä merkitystä Alzheimerin taudissa (Vagnucci ja Li 2003). Lääkkeettömiäkään hoitomuotoja, kuten aivovoimistelua ja yksinäisyyden torjuntaa, ei pidä unohtaa. Näyttöä yksittäisten hoitomuotojen tehosta käsitellään jäljempänä. Valtaosalle dementiapotilaista tauti ilmaantuu satunnaisesti (sporadisesti), ja vain muutamassa prosentissa tapauksista on kyse varsinaisesta periytyvästä dementiasta. Alzheimerin tautiin voi liittyä useitakin geneettisiä ominaisuuksia (Cacabelos 2002), joista apolipoproteiini E:n (ApoE) genotyyppi 4 on viime vuosina ollut erityisen mielenkiinnon kohteena. Vaikka genotyyppiä ei voidakaan muuttaa, sen määrittäminen saattaa kuitenkin auttaa myös ehkäisyssä, koska genotyyppi muokkaa ympäristö- ja elämäntapatekijöiden vaikutusta. Esimerkiksi herpesinfektio on eräiden tutkimusten mukaan näyttänyt olevan yhteydessä dementiaan niillä, joilla on ApoE4-genotyyppi (Pyles 2001). Ge T. Strandberg

3 Taulukko 1. Kognitiivisen toiminnan huononemiseen tai dementiariskiin liittyviä tekijöitä, joita on tullut esiin epidemiologisissa tutkimuksissa (Orgogozo ym. 1997, Itzhaki ym. 1997, Jick ym. 2000, Erkinjuntti ym. 2001, Helmuth 2002, Kivipelto ym. 2002, Pasonetti 2002, Pyles 2001, Zandi ym. 2002, Tilvis ym ja 2003, Strandberg ym. 2003). Suurentuneeseen riskiin liittyviä Vähäinen koulutus Apolipoproteiini E4 -genotyyppi Alkoholin liikakäyttö Aivoverenkierron sairaudet Valtimotautien riskitekijät: kohonnut verenpaine, dyslipidemia, homokysteiini, CRP, tupakointi, ylipaino, vähäinen liikunta, tyydyttyneet rasvat Diabetes Hyperkalsemia Päävammat Ravinnosta tai juomavedestä saatava alumiini Eräät infektiot: HIV, herpesvirus?, sytomegalovirus? Yksinäisyys Ikä Pienentyneeseen riskiin liittyviä Pitkä koulutus Apolipoproteiini E2 -genotyyppi Kohtuullinen alkoholinkäyttö Kohonneen verenpaineen hoito Statiinit Tulehduskipulääkkeet (NSAID) Histamiini 2 -reseptorin salpaajat Hormonikorvaushoito naisilla Antioksidantit Rokotukset infektiotauteja vastaan neettisen ominaisuuden käyttö seulontaan ei ole kuitenkaan eettiseltä kannalta yksiselitteistä. Kun yhdistetään laukaisevat ympäristötekijät (Grant ym. 2002), geenit ja sekundaariset tapahtumat aivokudoksessa (tulehdus, angiogeneesi?), voidaan Alzheimerin taudin syntyä havainnollistaa suuresti yksinkertaistaen kuvan 1 mukaisesti. Näyttö ehkäisyn tehosta Vaikka nykyään tunnetaan jo lukuisia dementialle altistavia ja siltä suojaavia tekijöitä, on kliinisistä, satunnaistetuista tutkimuksista saatu näyttö kuitenkin niukkaa. Tällaisen näytön saamista hankaloittaa tulevaisuudessakin valitettavasti se, että tarvittavat potilasmäärät ovat suuria ja seuranta-ajat pitkiä. Preventiokeinoista saatua näyttöä on esitetty taulukossa 2. Päätetapahtumana ei ole pelkästään kliininen dementia vaan mahdollisesti vain kognitiivisen toiminnan huononeminen. Kohonneen verenpaineen hoito ehkäisee tunnetusti aivohalvauksia, ja siksi on loogista, että ainakin niihin liittyvä dementoituminen vähenee. Systolisen hypertension hoitotutkimuksessa Syst-Eurissa vertailtiin lumelääkitystä ja kalsiuminestäjäpohjaista verenpainelääkitystä (nit- Altistavat geenit (esim. ApoE4) Ympäristötekijät Tapahtumat aivokudoksessa Amyloidiplakit, angiogeneesi?, tulehdus?, neurofibrillivyyhdet, vaskulaariset muutokset? Kuva 1. Yksinkertaistettu kaavio Alzheimerin taudin patogeneesistä. Dementian ehkäisy 1527

4 Taulukko 2. Näyttö eri hoitomuotojen vaikutuksista kognitiiviseen toimintaan tai dementiariskiin (+ = näyttöä olemassa, ± = näyttö ristiriitaista, = tutkimustulokset negatiivisia, 0 = ei tutkimuksia). Hoito Epidemiologinen Kliiniset Kommentti näyttö hoitotutkimukset Kohonneen veren- + +? Systolisen verenpaineen hoito kalsiuminestäjällä vähensi paineen hoito erityisesti Alzheimerin taudin ilmaantumista lumehoitoon verrattuna yhdessä tutkimuksessa (Forette ym. 2002). Kognitiivinen heikentyminen osin estynyt ACE:n estäjän ja diureetin (PROGRESS) yhdistelmällä ja AT-reseptorin salpaajalla (SCOPE) tehdyssä tutkimuksessa. Statiinihoito + 0 Kahdessa suuressa lumekontrolloidussa statiinitutkimuksessa (HPS, PROSPER) ei todettu vaikutusta kognitiiviseen toimintaan 3 5 vuoden seurannan aikana. Tutkimuspotilaita ei kuitenkaan primaaristi valittu kognitiivisen heikentymisen perusteella. Tulehduskipu- + 0 Onko eri yhdisteillä eroja? Kontrolloituja tutkimuksia lääkkeet (NSAID) meneillään. Ei hyötyä Alzheimerin taudissa. Histamiini 2 -resep- ± 0 Epidemiologinen näyttö osin ristiriitaista. torin salpaajat Antioksidantit + 0, +? Suuriannoksinen E-vitamiini hidasti jo puhjenneen ja vitamiinit Alzheimerin taudin etenemistä. Hormonikorvaus- + Ei hyötyä Alzheimerin taudissa eikä primaaripreventiossa. hoito naisilla Ginkgo biloba 0 -uute Muistiharjoitukset 0 + Kognitiivinen harjoitus kohensi tiettyjä kognitiivisia toimintoja kontrolloidussa tutkimuksessa Elämäntapa- + 0 Dementian ehkäisyn kannalta potentiaalisesti hyödyllisiä elämuutokset mäntapamuutoksia kannattaa toteuttaa myös muista syistä. rendipiini, johon lisättiin tarvittaessa ACE:n estäjä ja diureetti) iäkkäillä potilailla. Aivohalvausten ja sydäntapahtumien lisäksi myös dementiatapauksia esiintyi vähemmän verenpainelääkettä saaneessa ryhmässä. Tästä tutkimuksesta on äskettäin julkaistu jatkoseurannan tulokset (yhteensä noin neljä vuotta tutkimuksen alusta) (Forette ym. 2002). Mielenkiintoista oli, että erityisesti Alzheimerin tauti näytti vähenevän alkuperäisessä aktiivihoitoryhmässä (kuva 2), joskin on mahdollista että elämänaikaisen diagnostiikan rajallisuus osittain päällekkäisissä dementiatyypeissä voi aiheuttaa väärintulkintaa. PROGRESS-tutkimuksessa vertailtiin lumelääkitystä ACE:n estäjän ja diureetin yhdistelmään henkilöillä, joilla jo oli todettu aivovaltimosairaus (PROGRESS Collaborative Group 2003). Hoitoryhmässä uudet aivohalvaustapaukset vähenivät merkitsevästi. Tutkimuksessa seurattiin myös kognitiivisen toiminnan muutoksia (Tzourio ym. 2000), ja alustavien tulosten mukaan aktiivihoito vaikutti edullisesti kognitioon mutta vain niillä, jotka saivat uuden aivohalvauksen. SCOPE-tutkimuksessa vertailtiin lumelääkettä ja angiotensiinireseptorin salpaajaa kandesartaania iäkkäillä potilailla (Lithell ym. 2002). Vaikka verenpainelääkkeiden käyttö oli yleistä myös lumeryhmässä, aivohalvaukset vähenivät merkitsevästi kandesartaania käyttäneillä. Kognitiivista toimintaa seurattiin MMSEmittarilla, mutta siinä ei todettu eroa ryhmien välillä. Kuitenkin niillä henkilöillä, joiden MMSE-pistemäärä oli jo lähtövaiheessa pienentynyt (24 28), kognitio heikkeni vähemmän kandesartaaniryhmässä (H. Lithell, suullinen tiedonanto). Tässä on kyseessä kuitenkin ns. post hoc -analyysi, jota ei ollut määritetty alkuperäisessä tutkimussuunnitelmassa. Syst-Eur-tutkimuksen tulosten perusteella on spekuloitu, voisiko dementian estyminen johtua 1528 T. Strandberg

5 per potilasvuotta Verrokit Hoito p < 0,001 Kaikki Alzheimer Vaskulaarinen dementia Kuva 2. Verenpainelääkityksen vaikutus dementiaan Syst-Eurtutkimuksen aineistossa (Forette ym. 2002). nimenomaan kalsiuminestäjän ominaisuuksista. On arveltu, että Alzheimerin tautiin liittyisi myös solun kalsiumtasapainon häiriö, ja tässä mielessä epidemiologinen havainto hyperkalsemian ja kognitiivisen heikentymisen yhteydestä on mielenkiintoinen (Tilvis ym. 2003). Toisaalta jo vanhastaan on todettu angiotensiinikonvertaasientsyymin (ACE) aktiivisuuden lisääntyminen Alzheimerin taudin yhteydessä (Arregui ym. 1982), ja myös yhteyksiä ACE:n geneettiseen polymorfismiin on raportoitu (Amouyel ym. 2000). Onko eri verenpainelääkkeillä mahdollisesti spesifisiä ns. pre-emptiivisiä neuroprotektiivisia ja dementialta suojaavia ominaisuuksia, jää nähtäväksi. Hyödyn osoittaminen useilla eri verenpainelääkkeillä tehdyissä tutkimuksissa voi tietysti viitata verenpaineen alentamisen ensisijaiseen merkitykseen. Statiinihoidon on suurissa lumekontrolloiduissa tutkimuksissa, viimeksi Heart Protection Studyssa (HPS) osoitettu ehkäisevän myös aivohalvauksia (Heart Protection Study Collaborative Group 2002), ja looginen seuraus on riskin väheneminen ainakin vaskulaarisen dementian osalta. Paitsi epidemiologisia viitteitä statiinihoidon dementiaa vähentävästä vaikutuksesta, on saatu myös kokeellista näyttöä kolesterolin ja dementian yhteyksistä kahdella tavalla. Ensinnäkin suuri kolesterolipitoisuus aivokudoksessa näyttää vaikuttavan amyloidiproteiinin metaboliaan siten, että vaihtoehtoisista reiteistä tasapaino siirtyy Alzheimerin taudissa kertyvän Aβproteiinin suuntaan (Simons ym. 2001). Toiseksi aivoissa syntyvän kolesterolin metaboliatuotteen serebrosterolin plasmasta mitatun pitoisuuden tiedetään olevan suurentunut alkavassa dementiassa. Suuriannoksinen simvastatiinihoito (80 mg/vrk) on lumekontrolloidussa tutkimuksessa pienentänyt plasman serebrosterolin määrää hyperkolesteroleemisilla henkilöillä (Locatelli ym. 2002). Toisaalta Aβ-proteiinin määrä likvorissa muuttui serebrosterolin myötä simvastatiinihoidossa (Simons ym. 2002). Tämä yhteys todettiin tosin vain lievää Alzheimerin tautia sairastavilla. Näin statiinihoito saattaisi kahdellakin eri mekanismilla vaikuttaa edullisesti dementian ehkäisyssä (kuva 3). Kuitenkaan kahdessa suuressa statiinitutkimuksessa HPS:ssä (Heart Protection Study Collaborative Group 2002) ja PROSPERissa (Shepherd ym. 2002), joissa mitattiin myös kognitiivista toimintaa, ei voitu osoittaa eroa lume- ja statiiniryhmän välillä 3 5 vuoden seurannan aikana. Tämä tulos voi selittyä sillä, että seuranta-aika on liian lyhyt, käytetyt statiiniannokset ovat olleet liian pieniä, tai potilaita ei ole valittu näihin tutkimuksiin kognitiivisen heikentymisen perusteella. Statiinihoitoa ja dementiaa koskeneita tutkimuksia selvittäneessä Cochrane-katsauksessa pidettiin lisätutkimuksia joka tapauksessa tarpeellisena (Scott ja Laake 2002), ja niitä onkin meneillään potilailla, joiden kognitiivinen toiminta on jo häiriintynyt. Muut lääkehoidot. Tulehduskipulääkkeistä, H 2 -salpaajista, hormonikorvaushoidosta, antioksidantti- tai vitamiinihoidosta ei ole tällä hetkellä käytettävissä kontrolloituihin kliinisiin tutkimuksiin perustuvia tuloksia dementian primaaripreventiossa. Estrogeenihoito ei ole vaikuttanut jo puhjenneen Alzheimerin taudin kulkuun, mutta merkitys primaaripreventiossa on ollut selvittämättä (Fillit 2002). Tätä koskevaa lisätietoa on saatu WHI-tutkimuksen seurannasta (Shumaker ym. 2003). Estrogeenin ja progestiinin kombinaatio yllättäen näytti jopa lisäävän dementiariskiä yli 64-vuotiailla naisilla. Tulehduskipulääkkeiden merkitys on myös samal- Dementian ehkäisy 1529

6 Statiini estää Seerumin kolesteroli mahdollisuuksia ehkäistä dementiaa (Dominguez ja de Strooper 2002, Helmuth 2002). Näihin kuuluvat antiamyloiditerapia, kuten amyloidirokote, amyloidin kertymisen estäjät ja amyloidiproteiinia metaboloivien sekretaasientsyymien estäjät. Erityisesti rokotus immunisoimalla amyloidiproteiinia vastaan ja plakkien syntymisen ehkäisy tällä tavoin on ollut vilkkaan mielenkiinnon ja tutkimuksen kohteena (ES 1999). Kliininen tutkimus ihmisillä jouduttiin kuitenkin keskeyttämään neurologisten komplikaatioiden takia, ja niinpä tämäntyyppisen immunisaatioterapian tulevaisuus on avoin (McGeer ja McGeer 2003). Hermosolujen uusiutumista voidaan yrittää stimuloida kasvutekijöillä ja poistaa soluihin kertyviä haitallisia metalleja (kupari, sinkki) kelaattoreilla, kuten kliokinolilla. Manian hoidossa käytetyllä litiumilla on todettu plakkien ja neurofibrillien syntyä estävää vaikutusta (Phiel ym. 2003). Jos esimerkiksi havainnot herpesvirusten ja kognitiivisen heikentymisen tai Alzheimerin taudin yhteyksistä varmistuvat (Itzhaki ym. 1997, Strandberg ym. 2003), voitaisiin dementiaa mahdollisesti pyrkiä ehkäisemään myös virusrokotuksin tai antiviraalihoidolla. HIV-infektioon liittyvää dementiaa voidaan luonnollisesti ehkäistä estämällä HIV-tartunta. Elämäntapamuutokset ja lääkkeettömät hoidot. Elämäntapamuutoksilla kuten tupakoinnin lopettamisella, liikunnan lisäämisellä, ruokava- Aivovaltimomuutokset Vaskulaarinen dementia Amyloidin kertyminen Kolesteroli hermokudoksessa Alzheimerdementia Statiini estää? Kuva 3. Kolesterolin ja dementian mahdollisia yhteyksiä (Simons ym. 2001). la tavoin osoittamatta, mutta tutkimuksia asiasta on meneillään (Helmuth 2002, Pasonetti 2002, Rutten ym. 2002). Tulehduskipulääkkeiden osalta kiistellään siitä, ovatko kaikki valmisteet samanarvoisia vai olisiko joillain myös amyloidin kertymistä edistäviä ominaisuuksia (Helmuth 2002). Alzheimerin taudin etenemiseen ei naprokseenilla tai COX-2-estäjällä rofekoksibilla ollut vaikutusta lumeeseen verrattuna (Aisen ym. 2003). Huolimatta positiivisesta julkisuudesta ja runsaasta käytöstä Keski-Euroopassa Gingko biloba- eli neidonhiuspuu-uutteella (Suomessa myynnissä lähinnä luontaistuotekaupoissa) ei ole osoitettu olevan tehoa dementian primaaripreventiossa (Canter ym. 2002). Suuriannoksinen E-vitamiini- ja selegiliinilääkitys (Sano ym. 1997) sekä hermoston välittäjäaineisiin kohdistuvat lääkehoidot (koliiniesteraasin estäjät tai memantiini) hidastavat jo puhjenneen dementian etenemistä (Trinh ym. 2003), mutta niiden käyttöä dementian ehkäisyyn ollaan vasta selvittämässä. Plasman suurentunut homokysteiinipitoisuus on aivoinfarktin riskitekijänä vilkkaan tutkimuksen kohteena. Sitä voidaan pienentää foolihapon sekä B 6 - ja B 12 - vitamiinin substituutiolla (Kaste ym. 2002). Homokysteiiniä koskevia interventiotutkimuksia on meneillään, ja tuloksilla voi olla merkitystä myös dementian ehkäisyn kannalta. Kokeelliset hoidot. Dementian ja erityisesti Alzheimerin taudin perustutkimus tuottaa uusia 1530 T. Strandberg

7 liomuutoksilla, painonhallinnalla sekä diabeteksen ja päävammojen ehkäisyllä on potentiaalista ja loogista merkitystä myös dementian ehkäisyssä. Tätä koskevia spesifisiä hoitotutkimuksia ei kuitenkaan ole tehty. Mainittuja elämäntapamuutoksia kannattaa toteuttaa muistakin syistä (esim. sepelvaltimotaudin ehkäisy), mutta dementian ehkäisyn tuominen esille voi motivoida joitakin yksilöitä paremmin. Vaikka kohtuullinen alkoholinkäyttö on yhteydessä pienentyneeseen dementiariskiin, ei alkoholia missään tapauksessa pidä suositella dementian ehkäisyyn. Juomaveden alumiinipitoisuuden on todettu liittyvän lisääntyneeseen dementiariskiin (Rondeau ym. 2000), mutta alumiinikattiloiden ja alumiinisten mehunkeittimien hävittyä markkinoilta 1990-luvulla alumiinin välttäminen lienee lähinnä juomaveden laatuun liittyvä ongelma. Yksinäisyyden kokeminen ennustaa vanhuusiässä kognition heikentymistä (Tilvis ym. 2002), ja myös tätä koskeva interventiotutkimus on meneillään. Kognitiivisen harjoittelun (mm. muistiharjoitukset) merkityksestä on äskettäin julkaistu laaja kontrolloitu tutkimus. Siinä harjoittelun todettiin kohentavan päättelykykyä ja nopeutta yli 65-vuotiailla kotona asuvilla henkilöillä (Ball ym. 2002). Päätetapahtumana ei kuitenkaan ollut dementia. Miten ehkäistä dementiaa vuonna 2003? Vaikka vahva tutkimusnäyttö dementian ehkäisymahdollisuuksista onkin toistaiseksi niukkaa, joidenkin toimenpiteiden voidaan perustellusti toivoa ehkäisevän dementiaa (taulukko 4). Kaikille näille toimenpiteille on tyypillistä se, että Taulukko 4. Miten ehkäistä dementiaa vuonna 2003? Harjoita aivoja, mutta älä kolhi niitä Hoida valtimotautien riskitekijät (tupakointi, hypertensio, dyslipidemia, diabetes), tarvittaessa lääkkein Älä käytä alkoholia (ainakaan liikaa) Liiku Ylläpidä sosiaalisia kontakteja Aloita neurotransmitterikorvaus ajoissa? Vältä HIV-infektiota ja herpestä ja mahdollisesti eräitä muitakin virustauteja? niistä on todennäköistä hyötyä myös muuten, lähinnä valtimotautien ehkäisyssä. Esimerkkitapauksen kaltaisia miehiä tavataan usein käytännön lääkärintyössä. Tällaisella miehellä on todennäköisesti metabolinen oireyhtymä, hänen kokonaisriskinsä on suuri ja riski sairastua sepelvaltimotautiin seuraavien kymmenen vuoden aikana on yli 20 %. On huomattava, että hoitamaton valtimotauti voi tappaa hänet jo paljon ennen kuin hän ehtisi dementoitua. Dementiariski saattaa kuitenkin motivoida häntä paremmin hoitoon. On tarpeen hoitaa kohonnutta verenpainetta (ACE:n estäjä + diureetti taikka AT-reseptorin salpaaja tai kalsiuminestäjä tai molemmat) ja aloittaa dyslipidemian hoitoon statiinilääkitys. Pieniannoksista asetyylisalisyylihappohoitoa (100 mg/vrk) on myös harkittava. Ylipainon vuoksi on syytä panostaa ruokavalio-ohjeisiin ja ohjata potilasta myös liikkumaan. *** Kiitän LL Kirsi Rantasta (HYKS:n neuroklinikka) käsikirjoitusta koskevista kommenteista. Kirjoittaja toimii akatemiatutkijana (projekti 48613). Kirjallisuutta Aisen PS, Schater KA, Grundman M, ym. Effects of rofecoxib or naproxen vs. placebo on Alzheimer disease progression. JAMA 2003; 289: Amouyel P, Richard F, Berr C, David-Fromentin I, Helbecque N. The renin-angiotensin sytem and Azlheimer s disease. Ann N Y Acad Sci 2000;903: Arregui A, Perry EK, Rossor M, Tomlinson BE. Angiotensin converting enzyme in Alzheimer s disease increased activity in caudate nucleus and cortical areas. J Neurochem 1982;38: Ball K, Berch DB, Helmers KF, ym. Effects of cognitive training interventions with older adults. A randomized controlled trial. JAMA 2002;288: Burns A, Zaudig M. Mild cognitive impairment in older people. Lancet 2002;360: Cacabelos R. Pharmacogenomics for the treatment of dementia. Ann Med 2002;34: Canter PH, Ernst E. Ginkgo biloba: a smart drug? A systematic review of controlled trials of the cognitive effects of ginkgo biloba extracts in healthy people. Psychopharmacol Bull 2002;36: Clark CM, Karlawish JHT. Alzheimer disease: current concepts and emerging diagnostic and therapeutic strategies. Ann Intern Med 2003;138: Crichton-Browne J. Senile dementia. BMJ 1874:601:3 ja 640:3. De la Torre JC. Alzheimer disease as a vascular disorder. Stroke 2002; Dementian ehkäisy 1531

8 33: Dominguez DI, De Strooper B. Novel therapeutic strategies provide the real test for the amyloid hypothesis of Alzheimer's disease. Trends Pharmacol Sci 2002;23: Erkinjuntti T, Alhainen K, Rinne J, Soininen H, toim. Muistihäiriöt ja dementia. Hämeenlinna: Kustannus Oy Duodecim Saksela E. Rokotuksella Alzheimeria vastaan? Duodecim 1999;115: Fillit HM. The role of hormone replacement therapy in the prevention of alzheimer disease. Arch Intern Med 2002;162: Forette F, Seux M-L, Staessen JA, ym. The prevention of dementia with antihypertensive treatment. Arch Intern Med 2002;162: Grant WB, Campbell A, Itzhaki RF, Savory J. The significance of environmental factors in the etiology of Alzheimer s disease. J Alzheimers Dis 2002;4: Heart Protection Study Collaborative Group. MRC/BHF Heart Protection Study of cholesterol lowering with simvastatin in highrisk individuals: a randomised plasebo-controlled trial. Lancet 2002;360:7 22. Helmuth L. New Alzheimer s treatment that may ease the mind. Protecting the brain while killing the pain. Science 2002;297: Itzhaki RF, Lin WR, Shang D, Wilcock GK, Faragher B, Jamieson GA. Herpes simplex virus type 1 in brain and risk of Alzheimer's disease. Lancet 1997;349: Jick H, Zornberg GL, Jick SS, ym. Statins and the risk of dementia. Lancet 2000;356: Kaste M, Strandberg T, Lindsberg P, Sivenius J. Mitä uutta tulossa aivoinfarktin ehkäisyyn? Duodecim 2002;118: Kivipelto M, Laakso MP, Tuomilehto J, Nissinen A, Soininen H. Hypertension and hypercholesterolaemia as risk factors for Alzheimer s disease: potential for pharmacological intervention. CNS Drugs 2002;16: Lithell H, Hansson L, Skoog I, ym. The Study on cognition and prognosis in the elderly (SCOPE): principal results of a randomized doubleblind intervention trial. J Hypertens 2003;21: Locatelli S, Lutjohann D, Schmidt HHJ, Otto C, Beisiegel U, von Bergmann K. Reduction of plasma 24S-hydroxycholesterol (cerebrosterol) levels using high dosage simvastatin in patients with hypercholesterolemia. Arch Neurol 2002;59: McGeer PL, McGeer E. Is there a future for vaccination as a treatment for Alzheimer s disease? Neurobiol Aging 2003;24: Orgogozo JM, Dartigues JF, Lafont S, ym. Wine consumption and dementia in the elderly: a prospective community study in the Bordeaux area. Rev Neurol (Paris) 1997;153: Pasonetti GM. From epidemiology to therapeutic trials with anti-inflammatory drugs in Alzheimer's disease: the role of NSAIDs and cyclooxygenase in beta-amyloidosis and clinical dementia. J Alzheimers Dis 2002;4: Phiel CJ, Wilson CA, Lee VMY, Klein PS. GSK-3alfa regulates production of Alzheimer s disease amyloid-beta peptides. Nature 2003;423: PROGRESS Collaborative Group. Effects of blood pressure lowering with perindopril and indapamid therapy on dementia and cognitive decline in patients with cerebrovascular disease. Arch Intern Med 2003;163: Pyles RB. The association of herpes simplex virus and Alzheimer s disease: a potential synthesis of genetic and environmental factors. Herpes 2001;8:64 8. Rondeau V, Commenges D, Jacqmin-Gadda H, Dartigues JF. Relation between aluminum concentrations in drinking water and Alzheimer s disease: an 8-year follow-up study. Am J Epidemiol 2000;152: Rutten BP, Steinbusch HW, Korr H, Schmitz C. Antioxidants and Alzheimer s disease: from bench to bedside (and back again). Curr Opin Clin Nutr Metab Care 2002;5:645 Sano M, Ernesto C, Thomas RG, ym. A controlled trial of selegiline, alpha-tocopherol, or both as treatment for Alzheimer s disease. The Alzheimer s Disease Cooperative Study. N Engl J Med 1997; 336: Scott HD, Laake K. Statins for the prevention of Alzheimer s disease. Cochrane Database Syst Rev 2002;(4):CD Shepherd J, Blauw GJ, Murphy MB, ym. Pravastatin in elderly individuals at risk of vascular disease (PROSPER); a randomised controlled trial. Lancet 2002;360: Shumaker SA, Legault C, Rapp SR, ym. Estrogen + progestin and the incidence of dementia and mild cognitive impairment in post menopausal women. The women s Health Initiative Memory Study (WHIMS). A randomized controlled trial. JAMA 2003;289: Simons M, Keller P, Dichgans J, Schulz JB. Cholesterol and Alzheimer s disease. Is there a link? Neurology 2001;57: Simons M, Schwärzler F, Lutjohann D, ym. Treatment with simvastatin in normocholesterolemic patients with Alzheimer s disease: a 26- week randomized, placebo-controlled, double-blind trial. Ann Neurol 2002;52: Strandberg TE, Pitkälä KH, Linnavuori KH, Tilvis RS. Impact of viral and bacterial burden on cognitive impairment in elderly persons with cardiovascular diseases. Stroke 2003 (painossa). Tilvis RS, Pitkälä KH, Jolkkonen J, Strandberg TE. Social networks and dementia. Lancet 2000;356:77 8. Tilvis RS, Kähönen-Väre MH, Jolkkonen J, Pitkälä K, Valvanne J, Strandberg TE. Predictors of cognitive decline and mortality of aged people over a 10-year period. J Gerontol 2003 (painossa). Trinh N-H, Hoblyn J, Mohanty S, Yaffe K. Efficacy of cholinesterase inhibitors in the treatment of neuropsychiatric symptoms and functional impairment in alzheimer disease. A meta-analysis. JAMA 2003;289: Vagnucci AH Jr, Li WW. Alzheimer s disease and angiogenesis. Lancet 2003;361: Zandi PP, Carlson MC, Plassman BL, ym. Hormone replacement therapy and incidence of Alzheimer disease in older women: the Cache County Study. JAMA 2002;288: TIMO STRANDBERG, dosentti, erikoislääkäri timo.strandberg@hus.fi HYKS:n geriatrian klinikka PL 340, HUS Oikaisu Numerossa 14/2003 sivulla 1367 julkaistun Timo Töysän kirjeen lauseeseen, jossa referoidaan italialaisen tutkimuksen tuloksia, oli jäänyt pari virhettä, ohessa lause korjattuna: Landin (2002) aineistossa bentsodiatsepiinien käyttöön (tai tarpeeseen) liittyi lisääntynyt virtsainkontinenssi vain»lähes merkitsevästi», ero saatiin vain 95 %:n luottamusvälillä ( T. Strandberg

Alzheimerin taudin ehkäisy

Alzheimerin taudin ehkäisy Alzheimerin taudin ehkäisy Tiia Ngandu MD, PhD 5.9.2012 Karjalan XII Lääketiedepäivät/ Tiia Ngandu 1 Alzheimerin taudin ennaltaehkäisy Taustaa Vaara- ja suojatekijät Interventiotutkimukset 5.9.2012 Karjalan

Lisätiedot

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa?

Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Miksi kardiovaskulaaristen riskitekijöiden ennustusarvo muuttuu vanhetessa? Timo Strandberg 6.11.2007 Vanhoissa kohorteissa poikkileikkaustilanteessa suurempaan kuolleisuuteen korreloi: Matala verenpaine

Lisätiedot

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Iäkkään verenpaineen hoito Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Verenpaine ja aivohalvauskuolleisuus Prospective Studies Collaboration, Lancet 2002;360:1903-13 Verenpaine ja sepelvaltimotautikuolleisuus

Lisätiedot

Kahvin ja kofeiinin yhteys kognitiivisiin toimintoihin ja dementiaan

Kahvin ja kofeiinin yhteys kognitiivisiin toimintoihin ja dementiaan CARDIOVASCULAR RISK FACTORS, AGING AND INCIDENCE OF DEMENTIA - Sydän- ja verisuonitautien Riskitekijät, Ikääntyminen ja Dementia www.uef.fi/caide Kahvin ja kofeiinin yhteys kognitiivisiin toimintoihin

Lisätiedot

Kahvin juonti keski-iässä ja myöhäisiän dementiariski: väestöpohjainen CAIDE -tutkimus

Kahvin juonti keski-iässä ja myöhäisiän dementiariski: väestöpohjainen CAIDE -tutkimus CARDIOVASCULAR RISK FACTORS, AGING AND DEMENTIA - Sydän- ja verisuonitautien Riskitekijät, t, Ikää ääntyminen ja Dementia Kahvin juonti keski-iässä ja myöhäisiän dementiariski: väestöpohjainen CAIDE -tutkimus

Lisätiedot

Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota

Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota Verenpaine valtimotautien riskitekijänä-mihin hoidossa tulee kiinnittää huomiota Ilkka Kantola Hoyl, dosentti. Sisätautien el TYKS sisätautien klinikka Hypertension and Target-Organ Sequelae Eyes Retinopathy

Lisätiedot

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Ilkka Tikkanen Professori, osastonylilääkäri Sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, nefrologia, ja Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minerva

Lisätiedot

Iäkkään hypertensio. Katsaus. Potilasesimerkki. Hypertension merkitys

Iäkkään hypertensio. Katsaus. Potilasesimerkki. Hypertension merkitys Katsaus TIMO STRANDBERG Iäkkään hypertensio Kohonnut verenpaine on erityisesti iäkkäillä vakavien sydän- ja verisuonisairauksien varsinkin aivohalvauksen ja sydämen vajaatoiminnan taustatekijä. Kohonneen

Lisätiedot

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 TÄNÄÄN KESKUSTELLAAN: Muistisairauksien ehkäisyn merkitys Yleisimmät muistisairauden Suomessa ja niiden riskitekijät Mitkä ravitsemukselliset

Lisätiedot

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;

Lisätiedot

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan

Lisätiedot

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism Final SmPC and PL wording agreed by PhVWP December 2011 SUMMARY OF PRODUCT CHARACTERISTICS New Class Warnings

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa

Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Kananmunatutkimusta suomalaisessa väestötutkimuksessa Helsinki, 27.11.2018 Jyrki Virtanen, FT, ravitsemusepidemiologian dosentti Laillistettu ravitsemusterapeutti Esityksen sisältö Kananmunan ravitsemuksellinen

Lisätiedot

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.

Mikko Syvänne. Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry. Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10. Mikko Syvänne Dosentti, ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Valtimotautien riskitekijät ja riskiyksilöiden tunnistaminen MS 13.10.2010 1 Klassiset valtimotaudin riskitekijät Kohonnut veren kolesteroli Kohonnut

Lisätiedot

B12-vitamiini eli kobalamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini. Sitä tarvitaan elintoimintojen entsyymijärjestelmien toiminnallisina osina:

B12-vitamiini eli kobalamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini. Sitä tarvitaan elintoimintojen entsyymijärjestelmien toiminnallisina osina: B12-vitamiini B12-vitamiini eli kobalamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini. Sitä tarvitaan elintoimintojen entsyymijärjestelmien toiminnallisina osina: solujen jakautumiseen kudosten muodostumiseen

Lisätiedot

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia Harri Hemilä Duodecim-lehti Kommentti / Keskustelua Sanoja 386 Tarjottu Duodecim lehteen julkaistavaksi 24.10.2013 Hylätty 29.10.2013 Julkaistu mielipiteenä

Lisätiedot

Dementia update 2009. Levi 27.3.2009. Timo Strandberg Oulun yliopisto

Dementia update 2009. Levi 27.3.2009. Timo Strandberg Oulun yliopisto Dementia update 2009 Levi 27.3.2009 Timo Strandberg Oulun yliopisto Sidonnaisuudet Olen tehnyt eriasteista yhteistyötä (koulutus, konsultointi, tutkimuskysymykset) useiden dementiaan liittyvien yritysten

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

Aivoterveys. Mari Lemmetty Pirkanmaan Muistiyhdistys ry

Aivoterveys. Mari Lemmetty Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Aivoterveys Mari Lemmetty Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Aivoterveys Riskitekijöiden karsiminen ja suojatekijöistä huolehtiminen Mitä useampi riskitekijä omalle kohdalle osuu ja mitä pienempi osa suojatekijöistä

Lisätiedot

Syö muistisi hyväksi

Syö muistisi hyväksi Syö muistisi hyväksi Satu Jyväkorpi Ravitsemustieteilijä, ETM Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto Gerontologinen ravitsemus Gery ry www.gery.fi Muistisairaiden määrä lisääntyy Muistisairauksiin sairastuu

Lisätiedot

Muistisairaus Dementia. 76-vuotias nainen

Muistisairaus Dementia. 76-vuotias nainen Muistisairaus Dementia Vanhuusiän muistisairaudet ja dementia monitekijäinen aivojen toiminnan heikkeneminen tajunnan ollessa normaali - sille asteelle, että se rajoittaa itsenäistä ammatillista ja sosiaalista

Lisätiedot

Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa. Diabeteksen ehkäisy kannattaa- seminaari 27.9.

Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa. Diabeteksen ehkäisy kannattaa- seminaari 27.9. Sosioekonomisen aseman ja suvun diabetestaustan vaikutus elintapaohjauksen tehoon D2Dhankkeessa TUTKIJARYHMÄ: Nina Rautio, Pirkanmaan shp, nina.rautio@oulu.fi Jari Jokelainen, Oulun yliopisto Heikki Oksa,

Lisätiedot

Kuinka hoidan aivoterveyttäni?

Kuinka hoidan aivoterveyttäni? Kuinka hoidan aivoterveyttäni? Geriatrian dosentti Pirkko Jäntti Kemijärvi 28.11.2012 Kaavakuva eri muistijärjestelmistä Terveetkin aivot unohtelevat 83 % unohtaa ihmisten nimiä 60 % unohtaa esineiden

Lisätiedot

Lower is better miten alas LDL-kolesterolin voi painaa? Mikko Syvänne Professori, kardiologi, sisätautiopin dosentti Yleislääkäripäivät

Lower is better miten alas LDL-kolesterolin voi painaa? Mikko Syvänne Professori, kardiologi, sisätautiopin dosentti Yleislääkäripäivät Lower is better miten alas LDL-kolesterolin voi painaa? Mikko Syvänne Professori, kardiologi, sisätautiopin dosentti Sidonnaisudet Entinen työnantaja: Suomen Sydänliitto ry. Osakeomistus: RemoteA Oy, PlusTerveys

Lisätiedot

Translationaalinen tutkimus, mitä, miksi, miten?

Translationaalinen tutkimus, mitä, miksi, miten? Translationaalinen tutkimus, mitä, miksi, miten? Mikko Hiltunen, FT, dosentti Tutkimusjohtaja, Akatemiatutkija Kliininen lääketiede Neurologia, ISY mikko.hiltunen@uef.fi Translationaalinen tutkimus, mitä?

Lisätiedot

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia Erkki Vartiainen, LKT, professori, ylijohtaja 7.10.2013 1 Jyrkkä lasku sepelvaltimotautikuolleisuudessa Pohjois-Karjala ja koko Suomi 35 64-vuotiaat

Lisätiedot

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes - mitä se on?

Tyypin 2 diabetes - mitä se on? - mitä se on? sokeriaineenvaihdunnan häiriö usein osa metabolista oireyhtymää vahvasti perinnöllinen kehittyy hitaasti ja vähin oirein keski-ikäisten ja sitä vanhempien sairaus? elintavoilla hoidettava

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn

Lisätiedot

Helsingin Johtajatutkimus 1964-2005. 1919-34 syntyneiden johtajien 26-39 vuoden seurantatutkimus

Helsingin Johtajatutkimus 1964-2005. 1919-34 syntyneiden johtajien 26-39 vuoden seurantatutkimus Helsingin Johtajatutkimus 1964-05 Timo Strandberg Geriatrian professori Oulun yliopisto Helsingin Johtajatutkimus 1964-05 Elämänlaatu, successful aging, compression of morbidity Painonmuutoksen merkitys

Lisätiedot

Voidaanko liikunnalla ja muilla elintavoilla ehkäistä muistisairauksia? Miia Kivipelto, MD, PhD Geriatrian professori, tutkimusjohtaja

Voidaanko liikunnalla ja muilla elintavoilla ehkäistä muistisairauksia? Miia Kivipelto, MD, PhD Geriatrian professori, tutkimusjohtaja Voidaanko liikunnalla ja muilla elintavoilla ehkäistä muistisairauksia? Miia Kivipelto, MD, PhD Geriatrian professori, tutkimusjohtaja 5.1.13 1 Esityksen runko Muistisairaudet Suomessa Vaara- ja suojatekijät

Lisätiedot

Muistisairaudet saamelaisväestössä

Muistisairaudet saamelaisväestössä Muistisairaudet saamelaisväestössä Anne Remes Professori, ylilääkäri Kliininen laitos, neurologia Itä-Suomen yliopisto, KYS Esityksen sisältö Muistisairauksista yleensä esiintyvyys tutkiminen tärkeimmät

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes sairautena

Tyypin 2 diabetes sairautena Tyypin 2 diabetes sairautena Liisa Hiltunen / PPSHP Diabetes Sokeriaineenvaihduntahäiriö, jossa häiriö insuliinihormonin erityksessä ja/tai toiminnassa, mistä johtuen verensokeri kohoaa usein häiriöitä

Lisätiedot

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä?

Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Miten pidetään sydäninfarktin sairastanut hengissä? Yleislääkäreiden kevätkokous, 13.05.2016 Veikko Salomaa, tutkimusprofessori Sidonnaisuudet: ei ole 14.5.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Korkea riski Sydäninfarktin

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine Vaitelias vaaratekijä. Kimmo Kontula Sisätautiopin professori, ylilääkäri HY ja HYKS Labquality Days 11.02.

Kohonnut verenpaine Vaitelias vaaratekijä. Kimmo Kontula Sisätautiopin professori, ylilääkäri HY ja HYKS Labquality Days 11.02. Kohonnut verenpaine Vaitelias vaaratekijä Kimmo Kontula Sisätautiopin professori, ylilääkäri HY ja HYKS Labquality Days 11.02.2016 Ihmiskunnan kriittisen tärkeät sairaudet ja riskitekijät Global Burden

Lisätiedot

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for

Lisätiedot

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Taustaa q Metabolinen oireyhtymä (MBO, MetS) on etenkin

Lisätiedot

Monipillerissäkö tulevaisuus? Timo Strandberg. Helsingin yliopisto, Hyks. LKT, professori

Monipillerissäkö tulevaisuus? Timo Strandberg. Helsingin yliopisto, Hyks. LKT, professori Monipillerissäkö tulevaisuus? 24.11.2017 Timo Strandberg LKT, professori Helsingin yliopisto, Hyks Yhteistyö Erilaista yhteistyötä (tutkimus, koulutus, konsultointi) useiden tähän esitykseen liittyvien

Lisätiedot

Uusinta kotimaista tutkimustietoa muistisairauksien ennalta ehkäisystä ja kuntoutuksesta. Muistityöryhmä 25.8.2014

Uusinta kotimaista tutkimustietoa muistisairauksien ennalta ehkäisystä ja kuntoutuksesta. Muistityöryhmä 25.8.2014 Uusinta kotimaista tutkimustietoa muistisairauksien ennalta ehkäisystä ja kuntoutuksesta Muistityöryhmä 25.8.2014 Ikäihmisten kuntouttamisesta laajemmin Sari Kehusmaa: Hoidon menoja hillitsemässä - heikkokuntoisten

Lisätiedot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot

Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä Ilkka Tikkanen Dosentti, osastonylilääkäri sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, Nefrologia, ja Helsinki Hypertension Centre

Lisätiedot

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti ELINTAPANEUVONTA EHKÄISEE MUISTIHÄIRIÖITÄ MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISY ALKAA JO KOHDUSSA Riittävä ravitsemus raskausaikana

Lisätiedot

Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen?

Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? 12.2.2015 Tutkija Minna Pietilä Eloisa ikä -ohjelma Vanhustyön keskusliitto 1 Mielenterveyden edistämisen, ongelmien ehkäisyn ja varhaisen

Lisätiedot

Mitä tarkoittaa hyvä vanhuus ja miten siihen päästään?

Mitä tarkoittaa hyvä vanhuus ja miten siihen päästään? Mitä tarkoittaa hyvä vanhuus ja miten siihen päästään? Jenni Kulmala TtT, Erikoistutkija Hyvä vanhuus? Millainen? Kenen mielestä? Terve vanheneminen? Aktiivinen vanheneminen? Onnistunut vanheneminen? Terveysgerontologinen

Lisätiedot

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Muistisairauksista Muistisairauksien lääkehoidon periaatteet Muistisairauden hoidon kokonaisuus Lääkkeettömät hoidot Etenevät muistisairaudet ovat

Lisätiedot

Likvorin biomarkkerit. diagnostiikassa. Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT. Kuopion yliopistollinen sairaala

Likvorin biomarkkerit. diagnostiikassa. Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT. Kuopion yliopistollinen sairaala Likvorin biomarkkerit neurodegeneratiivisten sairauksien diagnostiikassa Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT Itä Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Selkäydinneste Tilavuus n. 150ml, muodostuu

Lisätiedot

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö

Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö Ravinnon hiilihydraatit ystävä vai vihollinen? Mikael Fogelholm, dosentti, ETT Johtaja, Suomen Akatemia, terveyden tutkimuksen yksikkö 1 7.4.2011 Ravintoaineiden saantisuositukset Ruoankäyttösuositukset

Lisätiedot

Vastuullinen tutkija: Professori Miia Kivipelto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Vastuullinen tutkija: Professori Miia Kivipelto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Muistisairauksien ehkäisy elintapaintervention avulla: FINGER tutkimus Vastuullinen tutkija: Professori Miia Kivipelto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Loppuraportti Kansaneläkelaitoksen tutkimusrahoitus

Lisätiedot

Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito

Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito Sinikka Luutonen Psykiatrian dosentti, geriatrian erikoislääkäri Turun yliopisto ja VSSHP/Psykiatrian tulosalue Sidonnaisuudet toiminut luennoitsijana terveydenhuollon

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitautien merkitys MUISTISAIRAUDEN SYNNYSSÄ

Sydän- ja verisuonitautien merkitys MUISTISAIRAUDEN SYNNYSSÄ Sydän- ja verisuonitautien merkitys MUISTISAIRAUDEN SYNNYSSÄ Orion on suomalainen avainlippuyritys. SISÄLLYSLUETTELO Muistisairaudet... 3 Muistisairauksien riskitekijöitä...4 Muistioireiden syyt...6 Verisuoniperäinen

Lisätiedot

Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito

Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Kai Kiilavuori, kardiologi HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Jorvin sairaala Labquality Days 8.2.2018 Stabiili sepelvaltimotauti Patogeneesi Stabiilit anatomiset

Lisätiedot

Alzheimerin tauti ja sen hoito

Alzheimerin tauti ja sen hoito Alzheimerin tauti ja sen hoito Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET- keskus, TYKS Lääkärikeskus Mehiläinen, Turku Menestyksellinen ikääntyminen Ikääntymiseen liittyvät muistimuutokset

Lisätiedot

Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma

Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Monia aineenvaihduntasairauksia, joissa veren sokeripitoisuus kohoaa liian korkeaksi Useimmiten syynä on haiman erittämän insuliinihormonin vähäisyys tai sen puuttuminen

Lisätiedot

Sairauksien ehkäisy ja terveyden edistäminen vanhuusiässä. Kaisu Pitkälä Yleislääketieteen professori Helsingin yliopisto

Sairauksien ehkäisy ja terveyden edistäminen vanhuusiässä. Kaisu Pitkälä Yleislääketieteen professori Helsingin yliopisto Sairauksien ehkäisy ja terveyden edistäminen vanhuusiässä Kaisu Pitkälä Yleislääketieteen professori Helsingin yliopisto Elämänaikaiset elintavat vaikuttavat vanhuuden toimintakykyyn Keski-ikäisellä miehellä,

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Aivojen hyvinvointi työssä kurssi

Hyvinvointia työstä. Aivojen hyvinvointi työssä kurssi Hyvinvointia työstä Aivojen hyvinvointi työssä kurssi Miten työ vaikuttaa kognitiiviseen toimintakykyyn? Mikael Sallinen 7.4.2016 Työterveyslaitos Mikael Sallinen www.ttl.fi 2 1) Kognitiivinen toimintakyky

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste?

Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste? Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste? Carol Forsblom, D.M.Sc. FinnDiane, kliininen koordinaattori HYKS Sisätaudit, Nefrologian klinikka Folkhälsanin tutkimuskeskus LabQuality 2008-02-07 Diabetes

Lisätiedot

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä?

Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Voiko muistisairauksia ennaltaehkäistä? Juha Rinne, Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Professori PET- keskus ja neurotoimialue, TYKS ja Turun yliopisto MITÄ MUISTI ON? Osatoiminnoista koostuva kyky

Lisätiedot

Sekundaaripreventio aivohalvauksen jälkeen

Sekundaaripreventio aivohalvauksen jälkeen Sekundaaripreventio aivohalvauksen jälkeen Juhani Sivenius Kuopion yliopisto, neurologian klinikka, KYS, Suomen aivotutkimus- ja kuntoutuskeskus Neuron Aivoinfarktipotilaan seuraava päätetapahtuma on todennäköisesti

Lisätiedot

Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa

Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa Noora Suhonen Neuropsykologiaan erikoistuva psykologi, PsM OYS, OY, HY Neurologia-seminaari: Käytösoireet muistisairauksissa

Lisätiedot

Jos muisti menee? Muistisairauksien ehkäisyn ja varhainen toteaminen Neurologiapäivät Hilkka Soininen. UEF // University of Eastern Finland

Jos muisti menee? Muistisairauksien ehkäisyn ja varhainen toteaminen Neurologiapäivät Hilkka Soininen. UEF // University of Eastern Finland Jos muisti menee? Muistisairauksien ehkäisyn ja varhainen toteaminen Neurologiapäivät 2.11.2017 Hilkka Soininen Fokuksessa muistisairaudet Suomessa vuosikymmenien tutkimusperinne Muistisairauksien diagnostiikan

Lisätiedot

Dementia ja Alzheimerin tauti Suomessa voidaanko niitä ehkäistä? Miia Kivipelto, MD, PhD Associate Professor

Dementia ja Alzheimerin tauti Suomessa voidaanko niitä ehkäistä? Miia Kivipelto, MD, PhD Associate Professor Dementia ja Alzheimerin tauti Suomessa voidaanko niitä ehkäistä? Miia Kivipelto, MD, PhD Associate Professor VII Valtakunnallinen Kansanterveyspäivä 14.1.11 Voidaanko dementiaa ehkäistä? Taustaa Riskitekijät

Lisätiedot

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä

SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä SVT, diabetes ja metabolinen oireyhtymä Veikko Salomaa, MD, PhD Research Professor 10/21/11 SVT, DM, MeTS / Salomaa 1 10/21/11 Presentation name / Author 2 35-64 - vuo*aiden ikävakioitu sepelval*motau*kuolleisuus

Lisätiedot

Sairauksien ehkäisyn strategiat

Sairauksien ehkäisyn strategiat VALTIMOTERVEYDEKSI! Miten arvioidaan diabeteksen ja valtimotautien riski ja tunnistetaan oikeat henkilöt riskinhallinnan piiriin? Mikko Syvänne, dosentti, ylilääkäri, Suomen Sydänliitto ry Sairauksien

Lisätiedot

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy

Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä. Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Ravitsemus muistisairauksien ehkäisyssä Mikko Rinta Laillistettu ravitsemusterapeutti Diacor terveyspalvelut Oy Mustisairaudet Suomessa Suomessa arvioidaan olevan 35 000 lievää ja 85 000 vähintään keskivaikeaa

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

Muistisairaudet ja ikääntyneiden kuntoutus 29.01.2015

Muistisairaudet ja ikääntyneiden kuntoutus 29.01.2015 Muistisairaudet ja ikääntyneiden kuntoutus 29.01.2015 Ayl Ulla-Marja Louhija Psykiatrian, geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri HYKS Vanhuspsykiatria Kehitys 2033 2 Yli 65-vuotiaiden osuus koko

Lisätiedot

Aivoverenkiertohäiriöt ja verenpaine- mitä uutta?

Aivoverenkiertohäiriöt ja verenpaine- mitä uutta? Aivoverenkiertohäiriöt ja verenpaine- mitä uutta? Kirsi Rantanen Neurologi, vs oyl Mei neu ppkl, HUS SVPY sihteeri 10.9.2015 1 SVPY syysristeily 4.-6.9.2015 Verenpaine ja AVH-sairaudet 70%:lla AVH-potilaista

Lisätiedot

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖN SAIRAUDET (TULES) Professori Jaro Karppinen TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖ Tuki- ja liikuntaelimistöön kuuluvat

Lisätiedot

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä?

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Kansallinen diabetesfoorumi 15.5.212 Suomiko terveyden edistämisen mallimaa? Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Tyypin 2 Diabetes

Lisätiedot

Elintapojen sekä sydän- ja keuhkosairauksien yhteys muistisairauksiin

Elintapojen sekä sydän- ja keuhkosairauksien yhteys muistisairauksiin Katsaus tieteessä Minna Rusanen LT, neurologian erikoislääkäri Pohjois-Karjalan keskussairaala, neurologian klinikka minna.rusanen@pkssk.fi Tiia Ngandu LT, asiantuntijalääkäri THL, Diabeteksen ehkäisyn

Lisätiedot

Liikunta liikuttaa aivoja. Tommi Vasankari UKK-instituutti Aivoliiton juhlaseminaari

Liikunta liikuttaa aivoja. Tommi Vasankari UKK-instituutti Aivoliiton juhlaseminaari Liikunta liikuttaa aivoja Tommi Vasankari UKK-instituutti Aivoliiton juhlaseminaari 22.3.2017 Sisältö Mitä ymmärretään liikunnalla : Fyysinen aktiivisuus Varsinainen liikunta Aivoterveys, johon liikunnalla

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä tyypin 1 diabeteksessa

Metabolinen oireyhtymä tyypin 1 diabeteksessa Metabolinen oireyhtymä tyypin 1 diabeteksessa Lena Thorn HYKS, sisätaudit, nefrologian klinikka, Biomedicum Helsinki Sipoon terveyskeskus VIII Valtakunnallinen diabetespäivä 12.11.2009, Dipoli, Espoo Väitöskirjan

Lisätiedot

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Urho Kujala Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Liikuntalääketieteen professori Terveystieteiden yksikkö, Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto urho.m.kujala@jyu.fi

Lisätiedot

Mitä uutta muistisairauksien lääkehoidossa?

Mitä uutta muistisairauksien lääkehoidossa? Mitä uutta muistisairauksien lääkehoidossa? Juha Rinne Neurologian erikoislääkäri ja dosentti Valtakunnallinen PET keskus ja neurologian klinikka Turun yliopisto ja TYKS PL 52 20521 Turku Puh: 02 313 1866

Lisätiedot

AIVOT. Millainen pääoma? Miksi kannattaa ajatella aivojaan?

AIVOT. Millainen pääoma? Miksi kannattaa ajatella aivojaan? AJATTELE AIVOJASI AIVOT Millainen pääoma? Miksi kannattaa ajatella aivojaan? USKOMUKSIA ELI TARUA VAI TOTTA MITÄ MUISTI ON? tapahtumasarja, jossa palautetaan mieleen aiemmat kokemukset ja opitut asiat

Lisätiedot

Miten valitsen potilaalleni parhaiten soveltuvan statiinin? Jorma Viikari

Miten valitsen potilaalleni parhaiten soveltuvan statiinin? Jorma Viikari Lääkevaaka Miten valitsen potilaalleni parhaiten soveltuvan statiinin? Jorma Viikari Hyperlipidemioiden hoitolinjat ovat nykyään suhteellisen selkeät. Statiineilla on kiistaton ensisijaislääkkeen asema.

Lisätiedot

Onko käytösoireiden lääkehoidon tehosta näyttöä? Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo

Onko käytösoireiden lääkehoidon tehosta näyttöä? Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo Onko käytösoireiden lääkehoidon tehosta näyttöä? Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo Näytön varmuusaste Käypä hoito -suosituksissa Koodi Näytön aste Selitys A B C D Vahva

Lisätiedot

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ Käypä hoito suositus 2010. Muistisairauksien diagnostiikka ja lääkehoito Taustatietoa muistisairauksista Kansantauti yli 120 000 ihmistä, joilla on etenevä muistisairaus

Lisätiedot

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ

MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ MUISTISAIRAUTTA VOI ENNALTAEHKÄISTÄ Käypä hoito suositus 2010. Muistisairauksien diagnostiikka ja lääkehoito Taustatietoa muistisairauksista Kansantauti yli 120 000 ihmistä, joilla on etenevä muistisairaus

Lisätiedot

Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen

Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen Onko eteisvärinä elintapasairaus? Suomen Verenpaineyhdistyksen syysristeily 2015 Päivi Korhonen Men Women NEJM 1997; 337:1360-69 Two new epidemics of cardiovascular disease are emerging: heart failure

Lisätiedot

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012 Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten Pertti Mustajoki 3.9. 2013 Vartiainen ym. Suom Lääkl 2008;63:1375 DIABETEKSEN (Tuomilehto ym. NEJM 2001;344:1343) Interventio Kunnon ohjaus:

Lisätiedot

Aivojen PIENTEN SUONTEN TAUTI. Susanna Melkas LT, neurologian ylilääkäri, HUS Lohjan sairaala 15.04.2016

Aivojen PIENTEN SUONTEN TAUTI. Susanna Melkas LT, neurologian ylilääkäri, HUS Lohjan sairaala 15.04.2016 Aivojen PIENTEN SUONTEN TAUTI Susanna Melkas LT, neurologian ylilääkäri, HUS Lohjan sairaala 15.04.2016 Ei sidonnaisuuksia POTILAS 46-vuotias yleensä terve mies, yksityisyrittäjä. Ei lääkityksiä, verenpainetta

Lisätiedot

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF

DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ MPU UEF DIABEETIKON SYDÄN MIKKO PUHAKKA KARDIOLOGI JA SISÄTAUTILÄÄKÄRI JYVÄSKYLÄ 11.5.2017 MPU UEF 1 SIDONNAISUUDET UEF kardiologian kliininen opettaja KYS konsultoiva kardiologi, Medisiininen keskus Osallistunut

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine on kiistatta sydän- ja

Kohonnut verenpaine on kiistatta sydän- ja Kohonnut verenpaine Ilkka Tikkanen ja Tuula Tikkanen Kiistatta on osoitettu, että jo lievästi kohonnutta verenpainetta kannattaa hoitaa. Uusimmissa suosituksissa ollaan kuitenkin luopumassa kategorisista

Lisätiedot

Miten ehkäisemme ensimmäisen lonkkamurtuman?

Miten ehkäisemme ensimmäisen lonkkamurtuman? Lonkka murtui tavoitteena takaisin kotiin Tunnetko Lonkkamurtuman päivitetyn Käypä hoito suosituksen? Heureka 8.2.2018 Miten ehkäisemme ensimmäisen lonkkamurtuman? Saija Karinkanta FT, ft Erikoistutkija,

Lisätiedot

Osteoporoosi (luukato)

Osteoporoosi (luukato) Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua

Lisätiedot

Liikkumattomuuden hinta. Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku

Liikkumattomuuden hinta. Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku Liikkumattomuuden hinta Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku WHO Global Health Report Työn luonteen muuttuminen (USA 1960-2008) Mukailtu Church TS ym. 2011 artikkelista Työhön

Lisätiedot

Verenpaineen hoito valtimotautien komplikaatioiden ehkäisyssä uudet verenpaineen hoitosuositukset

Verenpaineen hoito valtimotautien komplikaatioiden ehkäisyssä uudet verenpaineen hoitosuositukset Verenpaineen hoito valtimotautien komplikaatioiden ehkäisyssä uudet verenpaineen hoitosuositukset Antti Jula Ylilääkäri, dosentti, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tärkeimmät kuolemaan johtaneet riskitekijät

Lisätiedot

Firmagon eturauhassyövän hoidossa

Firmagon eturauhassyövän hoidossa Firmagon eturauhassyövän hoidossa Käytännön tietoa ja ohjeita potilaalle Eturauhassyöpään sairastuminen ja sen hoito aiheuttavat uuden elämäntilanteen. Mielessä voi pyöriä monia kysymyksiä. Ajatusten kanssa

Lisätiedot

Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon

Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon Mikko Syvänne Ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon 1 Yleiset tavoitteet 2 Prospective Studies Collaboration, Lancet 2007 3 Prospective Studies Collaboration,

Lisätiedot

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa

Lisätiedot

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla

Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Yhteiset kansanterveytemme haasteet riskitiedoista toimintaan Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Markku Peltonen PhD,, dosentti, yksikön n pääp äällikkö Diabetesyksikkö Terveyden

Lisätiedot

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan Tiina Laatikainen, LT, tutkimusprofessori 24.11.2012 1 Kohonnut verenpaine Lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin Sepelvaltimotaudin

Lisätiedot

Matti Uusitupa 18.5.2011. Uusinta tutkimustietoa rasvoista Mikä on muuttunut vai onko mikään?

Matti Uusitupa 18.5.2011. Uusinta tutkimustietoa rasvoista Mikä on muuttunut vai onko mikään? Matti Uusitupa 18.5.2011 Uusinta tutkimustietoa rasvoista Mikä on muuttunut vai onko mikään? Luennon pääasiallinen sisältö Ateroskleroosin patogeneesi ja LDL-kolesteroli Mistä rasvakeskustelu sai taas

Lisätiedot

Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa. Professori Tiina Laatikainen

Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa. Professori Tiina Laatikainen Terveyden edistämisen tulevaisuus Itä-Suomessa Professori Tiina Laatikainen 1 WHO:n globaalit tavoitteet 1. 25% lasku kuolleisuudessa sydän- ja verisuonisairauksiin, syöpään, diabetekseen ja kroonisiin

Lisätiedot

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa

Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa Sydän- ja verisuonitautien riskitekijät Suomessa FINRISKI-terveystutkimuksen tuloksia Pekka Jousilahti Tutkimusprofessori, THL 25.10.2014 Kansallinen FINRISKI 2012 -terveystutkimus - Viisi aluetta Suomessa

Lisätiedot

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS

REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS REUMA JA SYDÄN KARI EKLUND HELSINGIN REUMAKESKUS Sisältö Sydän ja nivelreuma Sydän- ja verisuonitaudit - ateroskleroosi - riskitekijät Nivelreuma ja sydän- ja verisuonitaudit - reumalääkitys ja sydän Kuinka

Lisätiedot