Bussivuorot katoavat, jos seutulippujen käyttö loppuu. Vastuu joukkoliikenteestä. siirtyy kunnille.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Bussivuorot katoavat, jos seutulippujen käyttö loppuu. Vastuu joukkoliikenteestä. siirtyy kunnille."

Transkriptio

1 Bussivuorot katoavat, jos seutulippujen käyttö loppuu. Vastuu joukkoliikenteestä siirtyy kunnille.?

2 Arvoisa kuntapäättäjä Linja-autoliikenteen tulevaisuus ratkaistaan tänä syksynä valittavien valtuustojen toimikaudella. Valtakunnallisesti tehtävät päätökset vaikuttavat jokaisen kunnan joukkoliikenteeseen. Niihin kuntasi ei tule ilman riittävää tietoa sitoutua. Kuntien kannalta joukkoliikenne on jatkossakin harkinnanvarainen tehtävä. Jos linja-autoliikenne toteutetaan meneillään olevan siirtymäajan jälkeen liikenne- ja viestintäministeriön ja Liikenneviraston linjausten perusteella, julkisesti rahoitettujen kaupunki-, seutu- ja työmatkalippujen käyttö loppuu kaupunkialueiden rajat ylittävässä liikenteessä. Tämä merkitsee bussivuorojen loppumista kaupunkiseutujen ulkopuolella ja lähes kahden miljoonan suomalaisen jäämisen joukkoliikenneyhteyksien ulkopuolelle. Joukkoliikenteen järjestämisvastuu ja rahoitus joukkoliikenteestä siirtyy näin kunnille. Esitämme siksi Sinulle vakavan toivomuksen siitä, että tukisit kuntapäättäjänä linja-autoliikenteen järjestämistä edelleen yritysvetoisesti, etkä sitoutuisi esitettyyn viranomaisvetoiseen joukkoliikenteen tilaaja-tuottaja -malliin kunnassasi. Seuraavassa on kolme tärkeintä perustelua sille, miksi esitettyä uutta järjestelmää ei kannata ottaa käyttöön. Toivomme, että tutustut niihin. Linja-autoliikenteen tulevaisuus on Sinunkin käsissäsi.

3 KUNNAT joutuvat maksajiksi joukko liikenteen järjestämisessä Yritysvetoinen ratkaisu on halvin, palvelevin, eniten kotikuntalaisiasi hyödyttävä ja vähiten byrokraattinen vaihtoehto. Se ei tuo kunnallesi lisäkustannuksia. Suunnitellun viranomaisvetoisen tilaaja-tuottaja -mallin hallinnoinnin kustannukset koituvat aina kuntien maksettavaksi. Viranomaisvetoisen mallin kulut ovat kasvavat, hallitsemattomat ja epäselvät. Kuntapäättäjänä sinun kannattaa vaatia lisätietoa tästä kunnille lankeavasta uudesta tehtävästä ja sen aiheuttamista merkittävistä kotikunnallesi. lisäkustannuksista Käytännössä uuden toimintamallin käyttöönotto tarkoittaa sitä, että kunnat joutuvat ottamaan itselleen uusia tehtäviä, joihin vaaditaan erikoisosaamista ja rahaa. Bussiliikenteen hoito- ja kustannusvastuu siirtyy tässä mallissa kuntien harteille. Info- ja lippujärjestelmät, niiden rakentaminen ja ylläpito, kaatuvat myös kunnille. Valtio on ilmoittanut, että se ei nosta joukkoliikenteen määrärahaa pitkään aikaan, joten apua taloushätään ei ole siltä taholta tulossa. Siksi uuteen malliin ei kannata olemassa olevilla tiedoilla kunnissa sitoutua. Esimerkit puhuvat näkemyksemme puolesta. Pääkaupunkiseudulla (HSL) ja Tampereella sekä Turussa tilaaja-tuottaja -malli on käytössä. Kustannusten karkaaminen käsistä on todennettavissa tilastollisesti kaikilla näillä paikkakunnilla. On pidettävä todennäköisenä, että tämä toimintamalli tuottaa saman tuloksen muuallakin. Ei uusia joukkoliikennekustannuksia kunnille! Kuntalaisten joukkoliikenteen palvelut järjestetään nykyisin yritysten suunnittelemana yhteistyössä kuntanne kanssa. Matkustajien tarpeet ohjaavat yksityiskohtaista liikennesuunnittelua ja kuntanne käyttää budjettivaroja lähinnä vain matkustajien tärkeimpien lipputuotteiden hintojen alentamiseen. Ely-keskukset myöntävät tähän valtionapua ja ostavat lisäksi tarvittavia lisävuoroja. Uskomme siksi, että kuntanne joukkoliikennepalvelut voidaan järjestää edullisesti ja yritysaloitteisesti nyt meneillään olevan siirtymäajan jälkeenkin. Nykyinen tapa on hyvä ja edullinen tapa toimia. Miksi emme jatkaisi sitä?

4 SEUTULIPUT KATOAVAT ehdotetulla mallilla Jos matkustaja ei voi jatkossa käyttää edullisia kaupunki-, seutu- ja työmatkalippuja yritysvetoisesti hoidetussa bussiliikenteessä, johtaa se edullisen yritysvetoisen bussijärjestelmän alasajoon. Tilaaja-tuottaja -mallin sijaan järkevin ratkaisu on kohdistaa niukat määrärahat Linja-auto on Suomen tärkein joukkoliikenneväline. Linja-auto palvelee kaikkia. 70 prosenttia suomalaisista asuu noin 600 metrin päässä linja-autopysäkistä ja bussiliikenteen reitti verkosto on tiheä ja kattava. Linja-auto yhdistää joustavasti maaseudun ja kaupungin toisiinsa, palvelee työssäkäyntiä ja mahdollistaa maaseudulla liikkumisen. Linja-auto tulee sinnekin, missä muita joukkoliikennemuotoja ole käytettävissä. ei Seutulippujen on kelvattava jatkossakin! JOUKKOLIIKENNE katoaa haja-asutusalueilta Nykyisin 70 % suomalaisista asuu linja-autopysäkin lähellä toivottavasti tulevaisuudessakin! matkustajien ja kuntalaisten lippuhintojen alentamiseen ja mahdollisten lisävuorojen ostamiseen. Uudessa mallissa ne kohdistetaan kasvavan byrokratian ja hallinnoinnin pyörittämiseen. Tätä palvelua haluamme jatkaa, eikä sitä pidä mielestämme vaarantaa byrokraattisin järjestelyin. Viranomaisvetoinen tilaaja-tuottaja -malli jättää kuntalaiset haja-asutusalueilla satunnaisten ja pelkkien lakisääteisten palvelujen varaan. Lähtökohtaisesti noin kaksi miljoonaa suomalaista jää joukkoliikennepalvelujen ulkopuolelle. Näin ei saa tapahtua.

5 Arvoisa kuntapäättäjä Jos tarvitset lisätietoja bussiliikenteen tulevaisuudesta, älä epäröi ottaa yhteyttä. Kerromme mielellämme lisää bussiliikenteen tulevaisuudesta. Katso myös Parhain terveisin Matti Vainio hallituksen puheenjohtaja Heikki Kääriäinen toimitusjohtaja Bussiliikenne ei ole itsestäänselvyys!

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenneuudistuksen vaikutukset Uudistuksen vaikutuksia Markkinaehtoinen

Lisätiedot

Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet

Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet Asia: HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja - mahdollisuudet Minna

Lisätiedot

Poimintoja hallitusohjelmasta

Poimintoja hallitusohjelmasta Joukkoliikenteen kehittäminen kaupunkiseuduilla mitä edellytyksiä valtio luo? Jenni Eskola, Liikennevirasto Iida Huhtanen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenne ja maankäyttö 2015 8.10.2015 1 Poimintoja

Lisätiedot

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan ELY-keskus on laatinut katsauksen alueensa kuntien kuljetuskustannuksiin. Pirkanmaan kunnat käyttivät henkilökuljetuspalvelujen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma 26.9.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma Yleistä: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on vahvistanut 21.12.2011 toimialueelleen joukkoliikennelain 4 :ssä

Lisätiedot

Infotilaisuus Keski-Suomen ELY-keskus

Infotilaisuus Keski-Suomen ELY-keskus Infotilaisuus 27.11.2012 Keski-Suomen ELY-keskus 25.11.2012 Eri viranomaisten toimivallassa olevan liikenteen sovittava yhteen Keski-Suomen ELY-keskuksen vastuulla oleva Keski- Suomen sisäinen liikenne

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 98 899 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 84 474 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille

Lisätiedot

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Savonlinja-yhti yhtiöt Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Joukkoliikennepalvelut tuottajan näkökulmasta Olli Hirvonen paikallispäällikkö Autolinjat Oy Luotettavaa matkustajapalvelua jo vuodesta 1924

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Elisa Molin 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Selvitys joukkoliikenteen valtionrahoituksesta (JOVARA)

Selvitys joukkoliikenteen valtionrahoituksesta (JOVARA) Selvitys joukkoliikenteen valtionrahoituksesta (JOVARA) Esittely joukkoliikenteen toimivaltaisten viranomaisten tapaamisessa 16.4.2015 Henriika Weiste, WayStep Consulting Oy Esityksen sisältö 1. Johdanto,

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen. Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri

Joukkoliikenteen järjestäminen. Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Joukkoliikenteen järjestäminen Kehto- foorumi Pori 21.3.2013 Silja Siltala liikenneinsinööri Linja-autoliikenteen järjestäminen ja rooli tulevaisuudessa Liikenne- ja viestintävaliokunta kuuleminen 8.3.2013/

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Lähtökohta Jyväskylän seutu Jyväskylä, Laukaa ja Muurame ovat muodostaneet 1.1.2012 alkaen kaupunkiseudun joukkoliikenteen toimivaltaisen

Lisätiedot

Itä-Suomen henkilöliikennestrategia. Joukkoliikenteen järjestämistavat POS-ELYn toimivalta-alueella

Itä-Suomen henkilöliikennestrategia. Joukkoliikenteen järjestämistavat POS-ELYn toimivalta-alueella Itä-Suomen henkilöliikennestrategia Joukkoliikenteen järjestämistavat POS-ELYn toimivalta-alueella Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 NELJÄ OSAPROJEKTIA ITÄ-SUOMEN HENKILÖLIIKENNESTRATEGIA

Lisätiedot

Päivittämistarpeen taustalla

Päivittämistarpeen taustalla Päivittämistarpeen taustalla Strategisten painopisteiden hahmottaminen Laajan toimenpidejoukon jäsentäminen ja selkeämpien kehittämiskokonaisuuksien muodostaminen niiden sisällä erilaisia ja eri toteuttamis-

Lisätiedot

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä Kärkitavoitteet Julkisen liikenteen kehittämishankkeet JOUSI-ohjausryhmän tehtävänä on koordinoida, ohjata ja seurata neljän hankkeen toteutumista.

Lisätiedot

Suomen Paikallisliikenneliiton vuosikokousseminaari 2016

Suomen Paikallisliikenneliiton vuosikokousseminaari 2016 Suomen Paikallisliikenneliiton vuosikokousseminaari 2016 Antti Norrlin konsernijohtaja METSÄPIETILÄ OY konsernin hallintopalvelut henkilöstö 52 omistaa tytäryhtiöiden osakekannat HELSINGIN BUSSILIIKENNE

Lisätiedot

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä

Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä Seutufoorumi 9.6.2011, Pauli Korkiakoski Alustavia havaintoja seudun liikkumisvyöhykkeistä ja yhdyskuntarakenteesta Kaakon suunta -hanke Mistä vyöhyketarkastelussa on kyse? Suomen ympäristökeskuksen (SYKE)

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA SUUNNITTELUN TAVOITE Keski-Suomen ELY-keskuksella on suunnittelun päättyessä tiedossa, millä järjestämistavalla kunkin alueen liikenteet

Lisätiedot

Joukkoliikenteen rahoituksen jakoperusteita uudistetaan kohtaavatko tavoitteet ja realismi? Henriika Weiste, WayStep Consulting Oy

Joukkoliikenteen rahoituksen jakoperusteita uudistetaan kohtaavatko tavoitteet ja realismi? Henriika Weiste, WayStep Consulting Oy Joukkoliikenteen rahoituksen jakoperusteita uudistetaan kohtaavatko tavoitteet ja realismi? Henriika Weiste, WayStep Consulting Oy Selvitys joukkoliikenteen valtionrahoituksesta Esitys perustuu Liikenneviraston

Lisätiedot

Joukkoliikenteen kehittäminen maaseudulla. Matleena Kujala Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 9.5.2012. Esityksen rakenne

Joukkoliikenteen kehittäminen maaseudulla. Matleena Kujala Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 9.5.2012. Esityksen rakenne Joukkoliikenteen kehittäminen maaseudulla Matleena Kujala Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Esityksen rakenne 1. Joukkoliikenne kestävän yhteiskunnan mahdollistajana 2. Rural Transport Solutions parantamassa

Lisätiedot

Lahti. Perustietoa Lahdesta. Suunnittelualue: Karisto. Karisto

Lahti. Perustietoa Lahdesta. Suunnittelualue: Karisto. Karisto Lahti Karisto Perustietoa Lahdesta Asukasmäärä 1.1.2009 yhteensä 100 080 henkilöä asukastiheys on 741,0 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 471 ajoneuvoa/1000 asukasta kohden Suunnittelualue: Karisto

Lisätiedot

Kaupunkikehitysryhmä Keskustahanke

Kaupunkikehitysryhmä Keskustahanke TAMPEREEN ASEMANSEUDUN HANKEKOKONAISUUS Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tullin alueen visiotyö Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 100 773 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille

Lisätiedot

HSL ja itsehallintoalueet

HSL ja itsehallintoalueet HSL ja itsehallintoalueet Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL Strategia teoiksi Mitä HSL tekee? Perustettu 2009 Vastaa Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta

Lisätiedot

Elämää elinvoimaisella alueella

Elämää elinvoimaisella alueella Pitäjäntupa Vahva henki ja elävä yhteisö Paikallinen vetovoima Paikallinen työntövoima Elämänuskon infravaunut Perustana peruskunta Elämää elinvoimaisella alueella 5.6.2014 Page 1 ELINVOIMAISET PAIKALLISYHTEISÖT

Lisätiedot

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liite 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus KASELY/434/2015, 20.3.2015 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. A Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän

Lisätiedot

Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018

Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asra 8.9.2015 Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta Rakennusvalvonta Sivu 2 TP 2014 TA+muutokset 2015 TA 2016 2017 2018 Toimintatuotot 319 908 404 100 354 000

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta /2013 Valtioneuvoston asetus. joukkoliikenteen valtionavustuksista

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta /2013 Valtioneuvoston asetus. joukkoliikenteen valtionavustuksista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2013 267/2013 Valtioneuvoston asetus joukkoliikenteen valtionavustuksista Annettu Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2013 Valtioneuvoston

Lisätiedot

PSA-suojan poistaminen ja paikallisliikenne

PSA-suojan poistaminen ja paikallisliikenne PSA-suojan poistaminen ja paikallisliikenne Paikallisliikenneliiton vuosikokousseminaari 10.3.2016 Osastonjohtaja Tero Anttila Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Mistä PSA-suojan

Lisätiedot

Kanta-Hämeen jatkuva liikennejärjestelmätyö ja liikennejärjestelmätyöryhmän toiminta 2015-2016

Kanta-Hämeen jatkuva liikennejärjestelmätyö ja liikennejärjestelmätyöryhmän toiminta 2015-2016 Kanta-Hämeen jatkuva liikennejärjestelmätyö ja liikennejärjestelmätyöryhmän toiminta 2015-2016 o Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma, 4/2014 o Aiesopimus vuosille 2014-2019, 9/2014 o Liikennejärjestelmätyöryhmän

Lisätiedot

HSL:N ESITYS UUDEN TAKSAVYÖHYKEMUUTOKSEN YHTEYDESSÄ TOTEUTETTAVISTA ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPPUJEN MUUTOKSISTA Pääkaupunkiseudun

HSL:N ESITYS UUDEN TAKSAVYÖHYKEMUUTOKSEN YHTEYDESSÄ TOTEUTETTAVISTA ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPPUJEN MUUTOKSISTA Pääkaupunkiseudun HSL:N ESITYS UUDEN TAKSAVYÖHYKEMUUTOKSEN YHTEYDESSÄ TOTEUTETTAVISTA ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPPUJEN MUUTOKSISTA Pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmä MUUTOSESITYKSET/TAUSTAA Erityisryhmien lippusubventio

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Pispalan asemakaavan uudistaminen. 1. Joukkoliikenteen ja yksityisautoilun reititysvalinta

Tampereen kaupunki Pispalan asemakaavan uudistaminen. 1. Joukkoliikenteen ja yksityisautoilun reititysvalinta Tampereen kaupunki Pispalan asemakaavan uudistaminen Kannanotto koskien kaavaa: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma: VIII, IV JA SANTALAHTI, rantaväylän joukkoliikennekaistat reitillä Lielahdenkatu-Sepänkatu,

Lisätiedot

Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin

Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin 28.6.2016 Aloitamme klo 9.00 Kysymykset viestitoiminnon kautta Webinaari tallennetaan AIKATAULU JA OHJELMA Linjat aukeavat klo 8.45

Lisätiedot

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015

Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys. Tiivistelmä 15.9.2015 Keran kaavaehdotusvaiheen liikenneselvitys Tiivistelmä 15.9.2015 Liikenneselvityksen tavoitteet ja lähtökohdat Kaavaehdotusvaiheen liikenneselvityksen tavoitteena on tarkentaa alueen liikkumista ja liikennettä

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

60. Joukkoliikenteen palvelujen ostot, korvaukset ja tuet

60. Joukkoliikenteen palvelujen ostot, korvaukset ja tuet 60. Joukkoliikenteen palvelujen ostot, korvaukset ja tuet 34. Valtionapu länsimetron suunnitteluun (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään 1 500 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää avustuksen maksamiseen

Lisätiedot

Joukkoliikennekäytävä raiteille välillä Mäntyluoto-Pori

Joukkoliikennekäytävä raiteille välillä Mäntyluoto-Pori Joukkoliikennekäytävä raiteille välillä Mäntyluoto-Pori Potentiaalinen lähiraideliikenteen yhteys? Joona Packalén Pori 11.4.2012 Lähtökohdat Esityksen taustalla selvitys kahden eri liikennöintimallin kustannuksista

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/1 1 JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNTA 6.3.2008

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/1 1 JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNTA 6.3.2008 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/1 1 1 LAUSUNTO VALTUUSTOALOITTEESTA (ANTTILA) KOSKIEN JOUKKOLIIKENTEEN VAPAA- TAI ALENNUSLIPPUJEN MYÖNTÄMISTÄ IKÄIHMISILLE HKL Halke 2007-2242 / 666 10.10.2007 (Määräaika

Lisätiedot

Henkilöliikenteen asemapaikkojen ja rata-alueiden kehittämistarpeet ylijohtaja Kari Ruohonen 14.5.2014

Henkilöliikenteen asemapaikkojen ja rata-alueiden kehittämistarpeet ylijohtaja Kari Ruohonen 14.5.2014 Henkilöliikenteen asemapaikkojen ja rata-alueiden kehittämistarpeet ylijohtaja Kari Ruohonen 14.5.2014 Kaupungit kasvaneet ja kehittyneet ratapihojen ympärille Asuminen ja muun maankäyttö sijaitsee ratapihojen

Lisätiedot

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista (2/2015)

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista (2/2015) Tarjouspyyntö 1 (7) Hankintailmoitus 12.10.2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista (2/2015) 1. Hankinnan kohde Lapin ELY-keskus

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liite 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus KASELY/349/2014, 1.4.2014 Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa

Lisätiedot

Uusi joukkoliikennelaki ja kunnat. Sakari Kestinen 10.12.2008 KUPOA2 Tampereen yliopisto

Uusi joukkoliikennelaki ja kunnat. Sakari Kestinen 10.12.2008 KUPOA2 Tampereen yliopisto Uusi joukkoliikennelaki ja kunnat Sakari Kestinen 10.12.2008 KUPOA2 Tampereen yliopisto Joukkoliikenteen historiaa Suomessa Perinteisesti ollut työnjako eri tahojen välillä (noin 1980-luvulle asti) Helsingin,

Lisätiedot

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja

Lisätiedot

Jyväskylä Tuomo Kojo Linja- autoliitto

Jyväskylä Tuomo Kojo Linja- autoliitto Jyväskylä 13.2.2013 Tuomo Kojo Linja- autoliitto Saadaanko kevää ään n 2013 aikana vastaukset mm. seuraaviin asioihin? Valtion ja kuntien rahoituksen riittävyys palvelutason parantamiseen ja bussiliikenteen

Lisätiedot

ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY

ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY Vastaajien määrät Vastaajia yhteensä 183 Naisia 77 %, Miehiä 23 % Ikäjakauma painottuu työikäisiin 81 % käy töissä kodin ulkopuolella

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Liikenne- ja viestintäministeriö 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Johanna Särkijärvi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat liikkumisen portinvartijana Yhteiskäyttöautot Pyörävuokraamot Pyöräliikkeet ja huolto palvelut

Lisätiedot

TARJOUS Asikkalan kunta/ Hartolan kunta/ Padasjoen kunta / Sysmän kunta JOUKKOLIIKENTEEN ASIANTUNTIJAPALVELUT

TARJOUS Asikkalan kunta/ Hartolan kunta/ Padasjoen kunta / Sysmän kunta JOUKKOLIIKENTEEN ASIANTUNTIJAPALVELUT 1 TARJOUS 22.4.2013 Asikkalan kunta/ Hartolan kunta/ Padasjoen kunta / Sysmän kunta JOUKKOLIIKENTEEN ASIANTUNTIJAPALVELUT Viitaten puhelinkeskusteluun 19.4.2013 Marketta Kitkiöjoki/ Timo Ahokanto, tarjoan

Lisätiedot

Joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten tilanne Hämeenlinnan seudulla Liikennejärjestelmätyön teemakokous 6.10.2015

Joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten tilanne Hämeenlinnan seudulla Liikennejärjestelmätyön teemakokous 6.10.2015 Joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten tilanne Hämeenlinnan seudulla Liikennejärjestelmätyön teemakokous 6.10.2015 Joukkoliikennekoordinaattori Maarit Kaartokallio Joukkoliikenteen muutos o Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään

Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään Arja Aalto 3.6.2015 Liikennevirasto vastaa Suomen teistä, rautateistä ja vesiväylistä sekä liikennejärjestelmän kokonaisvaltaisesta

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/2014: Kirkkonummen joukkoliikenteen palvelukyvyn, sujuvuuden ja turvallisuuden arviointi kokonaisuutena

Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/2014: Kirkkonummen joukkoliikenteen palvelukyvyn, sujuvuuden ja turvallisuuden arviointi kokonaisuutena Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27 23.04.2015 Kunnanhallitus 183 25.05.2015 Kunnanvaltuusto 70 15.06.2015 Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/2014: Kirkkonummen joukkoliikenteen palvelukyvyn, sujuvuuden ja

Lisätiedot

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta Muistio 1 (5) Dnro: 31.5.2016 1248/940/2014 Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kustannusten ja tulojen jakaminen kaupunkiseudun joukkoliikenteessä; tarkennukset yhteistoimintasopimuksessa sovittuun toimintatapaan

Kustannusten ja tulojen jakaminen kaupunkiseudun joukkoliikenteessä; tarkennukset yhteistoimintasopimuksessa sovittuun toimintatapaan Page 1 of 9 Liite 1 Kustannusten ja tulojen jakaminen kaupunkiseudun joukkoliikenteessä; tarkennukset yhteistoimintasopimuksessa sovittuun toimintatapaan Tiivistelmä: Lautakunnalle esitetään tarkennuksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (7) 203 Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain nojalla järjestettyjen kuljetuspalvelumatkojen omavastuuosuuksien tarkistaminen HEL 2014-005456 T 05 03 00 Päätös

Lisätiedot

Joukkoliikenteen tietojärjestelmät

Joukkoliikenteen tietojärjestelmät Joukkoliikenteen tietojärjestelmät tietopalvelut ja työkalut pysäkit, reitit, aikataulut Martin Johansson Sisältö Matkustajanäkökulma (matka.fi ja digitransit.fi) Infopalveluiden kehittäjät avoin data

Lisätiedot

ELY-KESKUKSEN WALTTI-LIPUT KUOPION LIIKENNEALUEELLA

ELY-KESKUKSEN WALTTI-LIPUT KUOPION LIIKENNEALUEELLA ELY-KESKUKSEN WALTTI-LIPUT KUOPION LIIKENNEALUEELLA ELY-KESKUKSEN WALTTI-LIPUT KÄYTTÖÖN KUOPIOON SUUNTAUTUVASSA MAASEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEESSÄ 6.6.2016 ALKAEN ELY-keskuksen hankkimassa Kuopion seudun

Lisätiedot

Pysäköinti liityntänä joukkoliikenteeseen - periaatteita ja pilotteja

Pysäköinti liityntänä joukkoliikenteeseen - periaatteita ja pilotteja Pysäköinti liityntänä joukkoliikenteeseen - periaatteita ja pilotteja Liikenne ja maankäyttö 2015, 8.10.2015 Sini Puntanen, Osaston johtaja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö 1. Helsingin

Lisätiedot

Syyt joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvulle HSL alueella

Syyt joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvulle HSL alueella Syyt joukkoliikenteen markkinaosuuden kasvulle HSL alueella Marko Vihervuori PLL vuosikokousseminaari Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö 1. Liikkumistutkimuksen esittely 2. Liikkumisen

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016. 30. Liikenteen tukeminen ja ostopalvelut

Talousarvioesitys 2016. 30. Liikenteen tukeminen ja ostopalvelut 30. Liikenteen tukeminen ja ostopalvelut S e l v i t y s o s a : Merenkulkupolitiikan tavoitteena on turvata Suomen kauppalaivaston myönteinen kehitys, suomalaisten merenkulkijoiden työllisyys ja huoltovarmuus.

Lisätiedot

Pieksämäen strateginen OYK. Kehityssuuntia 11.9.2013

Pieksämäen strateginen OYK. Kehityssuuntia 11.9.2013 Pieksämäen strateginen OYK Kehityssuuntia 11.9.2013 Tausta-analyysi Miksikö haluan muuttaa Pieksämäelle? Potentiaaliset syyt Siellä on työtä Siellä on liike-/työtiloja Siellä on työvoimaa Se on lapsuuteni

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016 Toni Bärman 22.3.2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset, taustaa 18.3.2016 2 Taustaa, laki & asetus Valtionavustuslaki 688/2001 Hakemus-, myöntö-, maksatusprosessi

Lisätiedot

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen ELY-keskuksen työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen ELY-keskuksen työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen ELY-keskuksen työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Ville Voltti 26.11.2014 Tutkimuksen perustiedot 174 vastausta, 706 työmatkaa Vastausaktiivisuus 68 % Tulokset

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Liikenteenharjoittajan toteuttama lippujärjestelmä perustuu kilometritaksaan.

Liikenteenharjoittajan toteuttama lippujärjestelmä perustuu kilometritaksaan. 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama taho. Järjestelmä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 25.08.2014 Sivu 1 / 1 3421/08.01.00/2014 48 HSL-kuntien ja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän keskinäisen Länsimetron ja Kehäradan joukkoliikenneinfran kustannusten jakamista koskevan sopimuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Näkökulmia maakunnan ja kunnan henkilökuljetusten yhteensovittamiseen. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät Johanna Vilkuna

Näkökulmia maakunnan ja kunnan henkilökuljetusten yhteensovittamiseen. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät Johanna Vilkuna Näkökulmia maakunnan ja kunnan henkilökuljetusten yhteensovittamiseen Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 27.10.2016 Johanna Vilkuna Sisältö Henkilöliikenteen toimintaympäristöstä Maakuntalakiluonnos

Lisätiedot

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi. Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8.

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi. Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8. Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 -hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8.2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustus, Liikennevirasto Valtionavustuksen

Lisätiedot

! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.

! 9. p OTE PÖYTÄKIRJASTA. Anl Hallitus RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71. OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 K a u n i a i n e n K v & K h G r a n k u l l a S t f & S t s Anl. p 12-06- 2014 Hallitus 81 15.04.2014 CNo! 9 RUNKOLINJAN 560 JATKOMAHDOLLISUUS MYYRMÄESTÄ MATINKYLÄÄN 439/07.71.710/2013

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin lausunto Itä-Lapin alueella päättyvistä ostoliikenteistä vuonna 2016

Kemijärven kaupungin lausunto Itä-Lapin alueella päättyvistä ostoliikenteistä vuonna 2016 Lapin ELY-keskus Viite:.Lapely/265/2016 Kemijärven kaupungin lausunto Itä-Lapin alueella päättyvistä ostoliikenteistä vuonna 2016 Kemijärven kaupunginhallitus korostaa sitä, että valtionrahoitusta ei saa

Lisätiedot

48 LISÄMÄÄRÄRAHA / KISKOBUSSILIIKENTEEN YHTEYKSIEN PARANTAMISEN KUNTARAHAOSUUS... 98

48 LISÄMÄÄRÄRAHA / KISKOBUSSILIIKENTEEN YHTEYKSIEN PARANTAMISEN KUNTARAHAOSUUS... 98 JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 SISÄLLYSLUETTELO 48 LISÄMÄÄRÄRAHA / KISKOBUSSILIIKENTEEN YHTEYKSIEN PARANTAMISEN KUNTARAHAOSUUS... 98 JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 97 KUNNANHALLITUS Kokouksen paikka

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa Muistio 1 (5) Dnro: 17.12.2014 1307/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama

Lisätiedot

Espoon liikenneverkkovisio. Petri Suominen Soukan palvelutalo

Espoon liikenneverkkovisio. Petri Suominen Soukan palvelutalo Espoon liikenneverkkovisio Petri Suominen Soukan palvelutalo 16.4.2015 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHTIA 16.4.2015 2 Tavoitteet Ohjaa liikenneverkon strategista suunnittelua ja palvelee maankäytön kehityskuvaa

Lisätiedot

Joukkoliikenteen uusi aika

Joukkoliikenteen uusi aika Joukkoliikenteen uusi aika 23.10.2014 Rauni Malinen 23.10.2014 Joukkoliikenteen merkittävin uudistus Suomalaisen joukkoliikenteen järjestämisessä on käynnissä merkittävin muutos vuosikymmeniin, kun markkinat

Lisätiedot

Lippu- ja maksujärjestelmien kuvaus liikenteenharjoittajan tarjoama lippu- ja maksujärjestelmä

Lippu- ja maksujärjestelmien kuvaus liikenteenharjoittajan tarjoama lippu- ja maksujärjestelmä VARELY/4110/2016 LIITE 5: ELY-KESKUKSEN LIPPU-JA MAKSUJÄRJESTELMÄKUVAUKSET 12.12.2016 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu 2016/6 reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:O 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:O 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2015 LAPELY/868/2016 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikennejärjestelmäyksikkö EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:O 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI

Lisätiedot

Resurssinäkökulma tiivistyviin kaupunkiseutuihin. Panu Lehtovuori Tampere School of Architecture Liikennetyöpaja

Resurssinäkökulma tiivistyviin kaupunkiseutuihin. Panu Lehtovuori Tampere School of Architecture Liikennetyöpaja Resurssinäkökulma tiivistyviin kaupunkiseutuihin Panu Lehtovuori Tampere School of Architecture Liikennetyöpaja 11.10.2016 Taustaa WHOLE on Tampereen teknillisen yliopiston hanke, jonka tavoite on tuottaa

Lisätiedot

Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva)

Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva) Analyysi 1 (6) Tämä markkina-analyysi korvaa Dnro: 14.12.2012 päivätyn analyysin 25.5.2016 1760/9520/2012 Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva)

Lisätiedot

Länstrafiken Norrbotten AB Lapin Roadmap-työpaja Fanny Malin ja Jenni Eckhardt, VTT

Länstrafiken Norrbotten AB Lapin Roadmap-työpaja Fanny Malin ja Jenni Eckhardt, VTT TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Länstrafiken Norrbotten AB Lapin Roadmap-työpaja 7.12.2016 Fanny Malin ja Jenni Eckhardt, VTT Joukkoliikenne Ruotsissa Maakäräjät (20 kpl) ovat vastuussa joukkoliikenteen

Lisätiedot

Helsinki-Vantaa-selvityksen toteutus ja eteneminen

Helsinki-Vantaa-selvityksen toteutus ja eteneminen Helsinki-Vantaa-selvityksen toteutus ja eteneminen 9.11.2010 PKS-neuvottelukunta Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Vantaan kaupunginvaltuusto 6.4.2009 (25 ): Kaupunginvaltuusto päätti a) todeta, että pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

30. Liikenteen tukeminen ja ostopalvelut

30. Liikenteen tukeminen ja ostopalvelut 30. Liikenteen tukeminen ja ostopalvelut S e l v i t y s o s a : Meripolitiikan tavoitteena on turvata Suomen kauppalaivaston myönteinen kehitys, suomalaisten merenkulkijoiden työllisyys ja huoltovarmuus.

Lisätiedot

KULTU-kokeiluhankkeet

KULTU-kokeiluhankkeet KULTU-kokeiluhankkeet Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelman Vähemmästä viisaammin tavoitteena on vähentää niin kotien kuin julkisen sektorin ympäristöhaittoja ja kasvihuonekaasupäästöjä. Sen mukaan

Lisätiedot

Joukkoliikenteen valtionrahoitus Toni Bärman, Liikennevirasto

Joukkoliikenteen valtionrahoitus Toni Bärman, Liikennevirasto Joukkoliikenteen valtionrahoitus 14.1.2016 Toni Bärman, Liikennevirasto 12.1.2016 2 Joukkoliikenteen määrärahat 2016 Valtion talousarvioesitys 2016 Leikkaukset junaliikenteen ostoihin, toisaalta lisättiin

Lisätiedot

Toimintaympäristö muuttuu

Toimintaympäristö muuttuu Toimintaympäristö muuttuu Miten järjestetään liikkumispalvelut Lapin asukkaille ja alueella matkustaville? Maaseudun liikkumispalvelut -työpaja 24.10.2016 Sisältö Toimintaympäristön osatekijöitä Liikkumispalvelujen

Lisätiedot

MATKAKETJUT JA SELVITYS LAPIN LENTOASEMIEN SAAVUTETTAVUUSALUEISTA

MATKAKETJUT JA SELVITYS LAPIN LENTOASEMIEN SAAVUTETTAVUUSALUEISTA Lapin liikennefoorumi 11.06.2013 MATKAKETJUT JA SELVITYS LAPIN LENTOASEMIEN SAAVUTETTAVUUSALUEISTA Elisa Aalto Pitkämatkainen joukkoliikenne Suomessa junaliikenteessä matkustajavirrat ovat vahvimmat Helsinki-Hämeenlinna-

Lisätiedot

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 BigData - liikenne esimerkkinä Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 Public Dig Data & Internet of Things Liikenne esimerkkinä Tieto Corporation Public @LeilaLehtinen Leila.Lehtinen@tieto.com

Lisätiedot

Joukkoliikenteen tila ja näkymät Kanta-Häme

Joukkoliikenteen tila ja näkymät Kanta-Häme Joukkoliikenteen tila ja näkymät Kanta-Häme Otteita LAL:n strategiatyöstä Linja-autoliitto ry on kaikkien Suomessa linja-autoliikennettä harjoittavien ja muita henkilökuljetuspalveluita tarjoavien henkilöliikenneyritysten

Lisätiedot

Tiemaksujen selvittämisen motiiveja

Tiemaksujen selvittämisen motiiveja Tiemaksujen selvittämisen motiiveja Sidosryhmäseminaari 12.6.2012 Tuomo Suvanto Työryhmän toimeksianto Selvittää, kuinka Suomessa tulisi edetä tiemaksujärjestelmien käyttöönotossa pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

Elinkeinoelämän keskusliitto ja Palvelualat Ry, kutsuvierastilaisuus Finlandia talo, 28.11.2009

Elinkeinoelämän keskusliitto ja Palvelualat Ry, kutsuvierastilaisuus Finlandia talo, 28.11.2009 Case Keminmaa Yksityiset palvelut julkisessa palveluntuotannossa Elinkeinoelämän keskusliitto ja Palvelualat Ry, kutsuvierastilaisuus Finlandia talo, 28.11.2009 Puhujat Keminmaan kunnan esittely ja taustaa

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö Kymenlaakson Liitto Maakuntavaltuustoseminaari 24.10.2016 Jatkuva liikennejärjestelmätyö 24.10.2016 Esitys Liikennejärjestelmäryhmä ja sen tehtävät Seudulliset liikennejärjestelmäryhmät ja niiden tehtävät

Lisätiedot

Kirjallisia lausuntoja saatiin 55 kappaletta. Lausunnon antoivat seuraavat tahot:

Kirjallisia lausuntoja saatiin 55 kappaletta. Lausunnon antoivat seuraavat tahot: Lausuntoyhteenveto 1 (7) Iida Huhtanen, Jenni Rantio 21.11.2014 LVM/1237/03/2014 HE joukkoliikennelain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi: lausuntoyhteenveto II kuulemisesta Kirjalliset

Lisätiedot

FLYBE FINLAND Lapin liikennefoorumi 2013, Rovaniemi. 11.6.2013 / Mikko Sundström

FLYBE FINLAND Lapin liikennefoorumi 2013, Rovaniemi. 11.6.2013 / Mikko Sundström FLYBE FINLAND Lapin liikennefoorumi 2013, Rovaniemi 11.6.2013 / Mikko Sundström 1 Yhtiön tausta pääpiirteissään 60%:40% yhteisyritys Flybe ja Finnair, Finncommin osto 18.8.2011 Flyben brandi korvasi täysin

Lisätiedot

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma Maija Stenvall, Uudenmaan liitto MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava 2 Suunnittelualueena

Lisätiedot

KOMMENTTEJA LIIKENNEKAAREN ESITYSLUONNOKSEEN

KOMMENTTEJA LIIKENNEKAAREN ESITYSLUONNOKSEEN 10.5.2016 1 (5) Susanna Tuominen Suomen Yrittäjät Lausuntopyyntö KOMMENTTEJA LIIKENNEKAAREN ESITYSLUONNOKSEEN Yleistä Liikennekaareen sisällytetään kaikki liikennemuodot. Ensimmäisessä vaiheessa on keskitytty

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen

JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen 3.2.2016 JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen EU:N Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1.kohdan mukainen JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI vuodesta 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 Raportin tausta

Lisätiedot