MITÄ ON MAGIA? Pekka Ervastin esitelmä
|
|
- Pasi Mikkola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MITÄ ON MAGIA? Pekka Ervastin esitelmä Magia-sanalla on ollut viime aikoihin saakka tarkoitan kuitenkin nykyajalla miltei leikillinen, halveksiva merkitys. Magialla on tarkoitettu melkein yksinomaan salonkimagiaa, jonkinlaisia silmänkääntötemppuja, harhaa, petosta. Onhan meidän aikanamme, niinkuin aina ennenkin, mutta varsinkin tällä ja viime vuosisadalla esiintynyt varsin eteviä salonkimaagikoita, jotka ovat olleet erittäin käteviä sormistaan ja jotka ovat melkein osanneet kääntää katsojien silmät, niin että he ovat saaneet kuin ihmeitä aikaan. Muistan omasta nuoruudestani, kun kerran olin tuommoisessa istunnossa, kuinka se vanha frakkiin puettu herra teki kaikenlaisia loitsutemppuja ja tarttui korttipakkaan ja rupesi sen kanssa näyttelemään kaikenlaisia ihmeitä. Eräs semmoinen `ihmea jäi minun mieleeni melkein selittämättömänä asiana, koska itse olin siinä tavallaan osanottajana. Tuo professori, niinkuin hän nimitti itseään, lähestyi salongissa istuvaa yleisöä ja muun muassa hän silloin tuli minun luokseni ja veti minun taskustani määrätyn kortin ensin huudahtaen: `tuolla on se ruutukuningas!a Ja mikä oli selittämätöntä, oli, että olin näkevinäni tuon kortin muutaman silmänräpäyksen aikaisemmin, kun hän siihen tarttui. Ei hän nimittänyt itseään miksikään noidaksi, vaan taitavaksi temppujen tekijäksi. Siis päätin siitä, että nämä professorit salonkimagiassa ovat niin eteviä sekä sormistaan että suustaan, että kun he juttelevat kaikenlaisia asioita temppuja tehdessään, he kääntävät yleisön silmät toiseen suuntaan, etteivät ihmiset huomaa niin tarkasti temppuja seurata. Hän oli siis voinut tuon kortin panna minun taskuuni samalla, kun hän muuta puhui, jollei se ollut harhanäky tai jollei hän niin suggeroivasti puhunut, että meidän oma järkemme oli vastaanottavainen suggestionille, niin että minäkin olin näkevinäni kortin samalla kun hän otti sen. Joka tapauksessa
2 tuommoiset temput herättävät ihmettelyä meissä, ainakin meidän täytyy ihmetellä temppujen tekijöiden sukkeluutta. Mutta samalla me tietysti halveksimme koko tuota käsitettä magia, mikäli siihen liittyy mitään yliluonnollista, sillä magiassa ei ole yliluonnollista. Sentähden tuo sana magia on saanut näin koko lailla merkityksettömän merkityksen, melkein koko lailla naurettavan merkityksen. Mutta meidän ei tarvitse mennä kuin muutamia vuosisatoja ajassa taaksepäin, kun joudumme keskiaikaan, jolloin sanalla magia on aivan toinen merkitys, toinen kaiku. Sillä nimellä käsitettiin silloin, niinkuin tiedämme, aivan yliluonnollisia asioita. Kansa ja ihmiset yleensä olivat, niinkuin me nyt sanomme, niin taikauskoisia, että he sokeasti uskoivat, että oli olemassa kaikenlaisia yliluonnollisia voimia, joita n.s. maagikot käyttivät hyväkseen. Ja koska nämä maagikot yleensä ja melkein poikkeuksetta olivat pahoja, pelättäviä ihmisiä, semmoisia, jotka saattoivat tehdä pahaa ja vahingoittaa, niin käsitteeseen magia miltei yksinomaan liittyi pahaa eli, niinkuin silloin sanottiin, mustaa magiaa. Keskiajalla oli musta magia jokapäiväinen käsite, kaikki ihmiset uskoivat siihen, kaikki uskoivat, että magian avulla saattoi tehdä kuinka paljon pahaa tahansa. Musta maagikko vahingoitti sekä ihmisiä että eläimiä, hän saattoi lähettää tauteja toisille, tapaa vihamiehiään, tehdä itsensä näkymättömäksi ja omilla kosteillaan löytää paikkoja, joissa oli aarteita kätkettyinä, joten hän saattoi tulla niin rikkaaksi, kuin tahtoi. Ja myös saattoi hän pysyä sellaisissa ruumiin voimissa, että pysyi aina nuorena. Faustissahan kerrotaan, että Faust sai juoman, joka teki hänet nuoreksi uudestaan. Kaikenlaisia asioita kerrottiin ja uskottiin silloin. Sentähden maagikot, tietäjät, noidat, velhot olivat pelättäviä ihmisiä, heidän paljas katseensa oli turmiollinen, niin että jos joku sattui sen alaiseksi, oli siitä mitä tahansa seurauksena. Emme ollenkaan ihmettele, että keskiajalla koko elämä oli pelonalaista, koska kaikkea tuota uskottiin, ja ihmettelemme vain, etteivät ihmiset tulleet hermostuneiksi. Mutta
3 aika kului silloin hitaasti, toista olisi meidän aikanamme, jos sellaista uskottaisiin, sillä nyt on kaikki niin nopeata. Silloin oli elämä hidasta, etteivät ihmiset hermostuneet, vaikkakin oli kaikenlaista pelättävää, sillä silloinhan oli myös ryövärielämä valloillaan. Kun ajattelemme noita aikoja arvostelevasti, me huudahdamme: kuinka taikauskoisia ihmiset todella ovat olleet! Ja me tiedämme, että meidän kristilliset kirkkomme ovat taistelleet taikauskoa vastaan pitkin aikaa. Jo keskiajan alkupuolella, viidennen, kuudennen ja seitsemännen vuosisatojen kirkolliskokouksissa teroitettiin pykälittäin, että kristityn oli kielletty kysymästä neuvoa noidilta, tiedustelemasta tulevaisuuden asioita näkijöiltä sekä myös itse harjoittamasta tämmöisiä asioita. Mutta siihen aikaan, jolloin näitä päätöksiä tehtiin kirkolliskokouksissa en nyt muista niitä kokouksia luetella lienee harjoitettu vähemmän ja vähemmän vaarallisella tavalla tätä magiaa, koska meillä ei ole historiallisia muistoja noitien vainoamisesta. Mutta sitten voimme huomata, että ristiretkien aikana ja niiden loputtua magia ja kaikki, mitä siihen nimeen kätkeytyi, tuli kuin suurena hyökyaaltona idästä ristiretkiltä palaavien kanssa. He olivat siellä oppineet kaikenlaista ja myös heidän mukanaan tuli muukalaisia, jotka osasivat kaikenlaista. Sen perästä ruvettiin harjoittamaan magiaa, siis 11:nneltä ja 12:nnelta vuosisadalta lähtien. Ja vähän myöhemmin sekä uuden ajan alussa että jatkuvasti uudella ajalla oli niin paljon magian harjoittajia Europassa, että suorastaan ei ollut sitä sivistynyttä ihmistä, ylhäistä henkilöä, kuningasta, piispaa tai pappia, joka ei jonkun verran harjoittanut magiaa. Ja kuitenkin voimme huomata samoihin aikoihin, että kirkko virallisesti aina vainosi magiaa vääränä oppina ja uskona ja epäjumalanpalveluksena, niinkuin jo aikaisemmin kirkolliskokouksissa oli päätetty, joten näemme, että varsinaisesti uuden ajan alussa vainottiin kirkon taholta niitä ihmisiä, jotka magiaa harjoittivat. Meidän ei tarvitse muuta kuin muistaa
4 noitavainoja, noita-akkojen polttamisia, joita riitti pitkiä aikoja, niin että joku kai poltettiin Amerikassa vielä viime vuosisadan loppupuolella. Mutta myös professorit ja muut tiedemiehet kärsivät vainoa kirkon puolelta. Toiselta puolen pidettiin magiaa epäjumalan palveluksena, pirun palveluksena, mutta toiselta puolen oli aina niitä, jotka sitä harjoittivat. Sentähden me itse asiassa joudumme aivan uuteen tilanteeseen meidän aikanamme, aivan uuteen asenteeseen koko tähän kysymykseen, sillä meidän aikanamme olemme alkaneet etsiä totuutta, ei ainoastaan niin sanoakseni raapimalla tätä näkyväisen maailman pintaa, ainoastaan leikkaamalla näkyväistä ruumistamme palasiksi ja tutkimalla, mitä siinä on, vaan viime vuosisadan puolivälistä lähtien on huomio kääntynyt myöskin sisäisiin, näkymättömiin, yliaistillisiin asioihin. Sentähden meidän aikanamme on paljon ihmisiä, totuudenetsijöitä, jotka eivät suinkaan enää ole pelästyneet tuotakaan sanaa magia, sillä he eivät ole tyytyneet siihen yleiseen, viralliseen tuomioon, mikä langetettiin kirkon puolelta, eivät he myöskään ole tyytyneet pintapuolisesti selailemaan keskiaikaisia kirjoja, neuvoja maagillisten temppujen tekemiseen, grimoireja, joita esim. Salomonin avain, Honoriuksen ja Cornelius Agrippan grimoiret ja monet muut. Nämä totuudenetsijät eivät ole tyytyneet pintapuolisesti selailemaan tämmöisiä keskiaikaisia kirjoja ja nauramaan niiden sisällölle, sillä jos niin tekee, ei saata muuta kuin kohottaa olkapäitään ja nauraa, sillä niin lapsellisilta ja tyhjänpäiväisiltä ne silloin tuntuvat. Muistuu mieleeni, että suomenkielellä on Mooseksen 6:s ja 7:s kirja, johon on otettu otteita keskiaikaisista grimoireista. Meidän aikanamme on enemmän syvennytty noihin kirjoituksiin ja on ollut ihmisiä, jotka ovat koettaneet niitä vähän noudattaa. Ja kun vähän enemmän ajatuksella on lukenut näitä erinomaisen taikauskoisia kirjoja, on saattanut huomata, että noissa kirjoissa itse asiassa ei puhuta suinkaan mistään pirun palvelemisesta, ei aikanakaan vanhoissa, vaan puhutaan, kuinka Jumalaa ja Hänen korkeimpia enkeleitään pitää palvella ja kuinka
5 suurella puhdistuksella pitää valmistaa itseään, ennenkuin voi kyetä tämmöisiä maagillisia temppuja panemaan toimeen. Siinä on paastot ja muut toimitukset, jotka tähtäävät siveelliseen puhdistukseen, ja myös siinä on varoituksia, ettei pidä yrittää tehdä mitään vahinkoa toisille, sillä se vahinko tulee omaan itseen ennemmin tai myöhemmin. Jos saattaa pahaa aikaan toiselle, ei kestä kauan, kun se paha voi niellä ihmisen itsensä. Ja sentähden, niin paljon kuin niissä on hullunkurisia ja näennäisesti taikauskoisia asioita, on niissä myöskin tämmöisiä hyviä neuvoja. Jos jotkut meidän aikanamme ovat yrittäneet panna toimeen noita vanhoja, keskiaikaisia neuvoja, niin he ovat ihmeekseen saattaneet huomata, että niissä onkin paljon perää. Muuten luokseni tuli kerran eräs suomalainen, Suomen kansalainen, joka kertoi, että hän on äärettömässä vaivan tilassa: hän on noudattanut Mooseksen 6:nnen ja 7:nnen kirjan neuvoja, on koettanut käskeä henkiolentoja näkyviin ja taas omasta puolestaan saamaan valtaa niiden yli. Ja kun hän noudatti näitä neuvoja, niin hänen kävi sillä tavalla, että hän näki jotain, jota hän ei edes uskaltanut kertoa. Mutta nyt hän ei enää voinut päästä niistä hengistä vapaaksi, ne aina ahdistivat häntä, olivat hänen kintereillään, vetivät hänestä kaiken voiman, hänellä ei ollut rauhaa päivällä, eikä yöllä voinut nukkua. Hän ei tiennyt, mitä tehdä. Sanoin hänelle: `Oliko se ainoastaan teidän tietämättömyytenne, varomattomuutenne ja taitamattomuutenne, joka sai tämän aikaan?a Oliko teillä aivan puhtaat tarkoitukset, kun rupesitte näitä temppuja harjoittamaan, ajattelitteko ainoastaan sitä, että saisitte tietää, onko henkimaailmaa olemassa, jotta sitten voisitte auttaa ihmisiä uskoon, kun itse ensin tulisitte siitä vakuutetuksi? Saattaahan siinä vielä olla määrätty halu auttaa tuolla manaamisella toista henkilöä. Oliko se teidän puoleltanne varomattomuutta, että kävi näin?a Silloin hänen täytyi myöntää, että hän kyllä koetti noudattaa kaikkia neuvoja ja olla varovainen, mutta hän oli kyllä ajatellut, että jospa pääsisi rikkaaksi, jos, kuten hän oli kuullut, saisi luonnonhaltijat käsiinsä,
6 voisi käskeä niiden tuomaan kultaa. Kyllä hän ajatteli, että jos saa paljon kultaa, hän auttaa sillä köyhiä. `Niin tietystia, sanoin. Samalla en voinut olla hymyilemättä sydämessäni, sillä tällä tavalla ihmiset keskiajalla usein ajattelivat: `tahdon tulla rikkaaksi sitä varten, että voisin auttaa köyhiä.a Ja me tiedämme psykologisesti, kuinka ihmisten kesken on. Jos ihminen, joka ei ennen ole koettanut auttaa toisia, äkkiä, varsinkin tuommoisella tavalla on tullut rikkaaksi, ei hän silloin muista toisia, kyllä rikkaus tuo hänen luokseen aivan toisia viehätyksiä ja houkutuksia, ei hän ajattele köyhiä ihmisiä muuta kuin omantunnon pakosta, omaa menestystään ja huvitteluaan hän ajattelee. Sentähden minulle on niin tuttua kirjallisuudesta ja tutkimuksistani tuo psykologinen seikka, että minun täytyi sanoa hänelle: `Se oli teidän virheenne, se oli sielullinen lankeemus, ja teidän täytyy koettaa miehenä kestää seuraukset. Te kutsuitte tuon ylitsenne, te ette osannut temppuja tehdessänne päästä hillitsemään ja hallitsemaan luonnonvoimia, jotka kutsuitte esiin, te jäitte aivan kuin puoliväliin, ja siihen vaikutti niin paljon se, että te ette ollut itsenne herra, ette varma siitä, että todella toisia auttaisitte. Ja tuo epävarmuus itsenne suhteen oli suuri vaara.a Ei koskaan saa heittäytyä minkäänlaisten yliluonnollisten voimien kanssa tekemisiin, jos ei ole siveellisesti täysin varma itsestään. Jos ihminen on jossakin suhteessa arka, kuten että hänen täytyisi myöntää sisimmässään, että hän voisi joutua houkutuksille alttiiksi, niin varjelkoon ryhtymästä magiaan. Silloin hän joutuu pahojen henkien käsiin, hän kaivaa haudan itselleen. Ainoastaan ihminen, jolla on täydellinen valta oman itsensä yli, voi ruveta turvallisesti harjoittamaan magiaa ja ryhtyä tekemisiin yliaistillisten voimien kanssa. Mutta juuri tämmöiset seikat, kuin esim. tuon suomalaisen kokemus otin hänet, mutta sellaisia tapauksia on joka maassa ne panevat totuudenetsijän ajattelemaan, miten asiat mahtavat olla. Hän ei voi tulla semmoiseen ajatukseen, että jos nyt niin tapahtui, ei ennen ole voinut tapahtua, keskiajalla se oli paljasta
7 taikauskoa, sillä hänen mieleensä voi muistua kertomuksia entisiltä ajoilta. Ja minun mieleeni muistuu eräs kertomus, jonka eräs erittäin kuuluisa eurooppalainen renesanssi-ihminen on antanut. Hän on Benvenuto Zelini. Hän oli viime vuosisadalla mitä kuuluisin taiteilija, kuvanveistäjä, mutta ennen kaikkea kuuluisa kultasepäntöistään, jotka olivat etevästi ja nerokkaasti keksityt. Näitä hänen töitään on ollut Europan hoveissa, kuten Wienin hovissa oli suola-astia, joka oli erittäin ihanasti tehty. Zelini oli itse asiassa kaikista kuuluisin tällä alalla koko Europassa ja hän valmistikin töitään paaville, keisarille ja muille ylhäisille. Mutta Benvenuto Zelini oli myöskin henkilönä, personallisuutena, aivan erikoinen, todellinen renesanssi-ihminen. Hän on, niinkuin tiedämme, kirjoittanut omat muistelmansa, ja nämä hänen elämänmuistonsa ovat mitä ihmeellisintä lukemista. Minun täytyy sanoa, että kun ensi kerran vuosikausia sitten luin tämän elämäkerran, en todella tiennyt, mitä se oli, se oli minusta niin ihmeellinen. Benvenuto Zelini oli täydellinen renesanssiolento, joka ei pelännyt mitään, mutta joka oli niinkuin jumala, yli-ihminen, voimaihminen, samalla myöskin avulias, rehellinen, mutta myöskin häikäilemätön siinä suhteessa, että meni eteenpäin maailmassa. Göthe piti näitä memoareja aivan erikoisessa arvossa, hän sanoi, että kun tahtoo päästä yhteyteen todellisen ihmisen kanssa, silloin hän lukee niitä. Tämä Benvenuto Zelini, joka aivan peittelemättömästi aina sanoo totuuden, eikä kaunistele enemmän toisia ihmisiä kuin itseään, kertoo, kuinka hän tutustui erääseen sisilialaiseen pappiin, sillä hän oli kuullut, että tuo pappi oli hyvä tietäjä, manaaja, maagikko. Ja Zelini sanoi papille: `kyllä minäkin tahtoisin nähdä, tietää, onko niissä asioissa perää, vai onko se paljasta taikauskoa. Ettekö tahtoisi minun kanssani manata esille henkiä?a Sisilialainen pappi suostui, ja he pitivät kaksi istuntoa. Ensimäisessä oli mukana paitsi pappia ja Benvenuto Zeliniä, myöskin joku Zelinin ystävä tai toveri, työapulainen, joten heitä oli kolme. He menivät Colosseumiin Romassa ja siellä pappi
8 piirsi maahan maagillisia kuvioita, neliön ja sen jokaiseen kulmaan ja sisään ympyrän ja ympyröiden sisään asetti lamppuja, joissa oli suitsutusta palamassa. Koko ajan pappi luki loitsuja ja teki ihmeellisiä temppuja. Kun tämä oli tehty, asettuivat he kaikki sisimmän ympyrän sisään ja jokainen sai määrätyn tehtävän, joko pitää lamppuja tai muuta. Ja pappi varoitti: `Älkää vaan astuko ympyrän ulkopuolelle, älkää myöskään pelätkö, sillä on aivan ensimäinen asia, ettei saa pelätä, vaikka mitä tapahtuisi. Älkää pelätkö, sillä pelko tai varomaton askel on varma kuolema, joskaan ei pelko itsessään, mutta jos peloissaan ryhtyy pakenemaan.a Tämä tapahtui yön aikana. He seisoivat ympyrän sisällä ja pappi luki loitsuja kreikan-, latinan- ja hebreankielellä, ja äkkiä alkoi kuulua ihmeellisiä ääniä, kuin maa olisi järissyt ja ukkonen käynyt, ensin hiljaa, sitten yhä kovemmin. Ja Benvenuto Zelini sanoo, että ilmassa oli kaikenlaisia kummituksia, hirmuisia olentoja, hirviöitä, eläimiä, jotka syöksyivät heitä kohti. Ja hän kertoo, että mahdotonta oli olla pelkäämättä, pappi vain oli koko lailla rauhallinen ja sanoi aina jonkun loitsun, etteivät nuo olennot päässeet ympyrän sisälle. He seisoivat siten kuin jossakin lasikellossa, jonka pinnalle vain nuo olennot pääsivät. Ja Benvenuto Zelini tiesi, että heidän pelastuksensa oli siinä, että he pysyivät tuon ympyrän sisällä. Kun kauan aikaa oli ollut tämmöistä, sanoi pappi: `Nyt voitte kysyä jotakin. Ja Benvenuto Zelini, jolla oli ollut eräs nainen, jota hän paljon rakasti, mutta joka oli häipynyt hänen näköpiiristään, mennyt Napoliin, kysyi: `Enkö koskaan enää saa tavata Angelicaa?A Silloin kuului ääni: `Kuukauden perästä.a Muuta kysyttävää ei sitten ollut, ja pappi ryhtyi lopettamaan. Kaikki häipyi pois, ja kun oli tarkastettu, ettei mitään savua noussut mistään, kaikki oli sammunut, menivät he kotiinsa. Benvenuto Zelini oli niin innostunut, että hän sanoi: `Tämähän on koko lailla merkillistä, saammepa nähdä, onko totta, mitä on ennustettu.a `VarmastiA, sanoi pappi, `aina ne puhuvat totta.a
9 Sitten he pitivät toisen istunnon, johon pappi oli käskenyt ottamaan useampia henkilöitä mukaan. Benvenuto Zelini toi mukanaan kaksi toveriaan sekä erään kaksitoista vuotiaan pojan, kuten pappi oli määrännyt. He olivat taas samalla tavalla ympyrän sisällä. Tämä istunto erosi ainoastaan siinä suhteessa edellisestä, että nyt olivat äänet ja näyt monta vertaa hirveämmät kuin ennen ja kaikki pelkäsivät kauheasti. Tuo pieni poika, joka oli Zelinin jalkojen juuressa, uskalsi vain vähän katsoa ylös, mutta hän sanoi näkevänsä tuhansia ja tuhansia olentoja, jotka tulivat sinne. Ja he kuulivat niin julmia asioita, että Benvenuto Zelini, joka ei juuri mitään pelännyt, pelkäsi nyt ja myöskin pappi alkoi pelätä ja hän ajatteli: `mitä tästä nyt tulee.a Benvenuto Zelinin toverit pelkäsivät kauheasti, mutta heidän täytyi samalla pitää huolta että astiat paloivat. Ja pieni poika vaikeroi: `Niitä tulee enemmän ja enemmän, tahdon kuolla, sillä on parempi, että kaikki kuolemme, ennenkuin joudumme niiden käsiin.a Mutta Benvenuto Zelini kertoo, että tapahtui pieni asia, joka tavallaan pelasti heidät. Yksi hänen tovereistaan pelästyi niin, ettei hän voinut estää luonnollista tapahtumasta, ja se tapahtui niin suurella voimalla ja siitä tuli hirmuinen haju, ettei astioissa palavan aineen, asai feetida, haju ollut mitään siihen verrattuna. Pieni poika sattui silloin katsomaan Benvenuto Zeliniin, joka ei voinut olla hymyilemättä tuon tapahtuman vuoksi ja poika rohkaistui siitä ja samalla hän huomasi, että olennot olivat pois menossa. Ja kun pappi kuuli, että nuo hirviöt poistuivat, sai hän taas rohkeutensa takaisin. Istunto lopetettiin sitten hyvin. Mutta oli kuitenkin muutamia henkiä, jotka viipyivät kauan, niin että kun he menivät kotiin, sanoi pieni poika: `Kaksi niistä seuraa meitä.a Kaikki meni kuitenkin onnellisesti ja he pääsivät kotiin, mutta yöllä näkivät he unta piruista. Pappi tahtoi vielä seuraavana päivänä, että Benvenuto Zelini olisi mukana kolmannessa istunnossa, jota ei suoritettaisi Romassa, vaan Sabinin vuoristossa, jossa voitaisiin olla rauhassa. Siinä istunnossa oli aikomus hankkia kultaa. Pappi sanoi: `Ettekö
10 tahtoisi olla siinä mukana, sillä en ole koskaan ennen ollut tämmöisissä tilanteissa. Teillä on mahdoton voima. Kun te kaikki tulette mukaan ja tuo pieni poika myös, niin varmasti henget tuovat meille kultaa.a Benvenuto Zelini innostui aika lailla, mutta nähtävästi siitä ei tullut mitään, koska Zelini ei mitään semmoisesta enää kerro. Omassa elämässään oli hänellä niin paljon seikkailuja. Hän istui vankina Romassa -linnassa, josta hän pakeni laittamalla lakanasta nuoria, joita myöten laskeutui alas, mutta oli pakoitettu lopulta hyppäämään siksi korkealta, että hän taittoi jalkansa. En tiedä, oliko Göthe kokenut mitään maagillista, oliko hän itse ollut maagillisissa istunnoissa mukana vapaamuurari hän kyllä oli mutta hyvin ymmärtää, että kun hän luki Benvenuto Zelinistä, tuli hänen vakuutetuksi siitä, että magiaa on olemassa. Ja meidän aikanamme, kun voimme olla mukana spiritistisissä istunnoissa ja saada selviä todistuksia, ei oikeastaan tarvitse epäillä. Ero on kyllä olemassa spiritistisen istunnon ja maagillisen istunnon välillä: spiritistisessä istunnossa on mediumin voima, joka vetää henkimaailmaa puoleensa ja se vaikuttaa, että henkiolennot pyrkivät ilmestymään. Vaikka mediumilla ei ole täydellisesti valtaa itsensä yli, on hänellä valtaa henkimaailman yli ja se valta on hänen omassa ruumiissaan. Maagikko taas loitsutempuillaan vetää henkimaailman puoleensa. Se ero on ranskalaisen okkultistin, Eliphas Lévin mukaan, joka eli viime vuosisadalla ja joka kertoo omista kokeistaan, kuinka hän esim. kerran manasi Apolloniuksen hengen, mutta siinäkin oli kaikenlaisia vaiheita. Niinkuin vanhoissa kirjoissa sanotaan: maagillisissa istunnoissa on aina erilaisia vaiheita henki-ilmestyksissä: ensin tulevat kaikista rajuimmat, mutta kun ei pelkää, tulevat ne lempeämmiksi ja miedommiksi, ja eläinmuodot, jotka ensin ovat ahdistaneet, muuttuvat ihmismuodoiksi ja lopulta tulevat henkiolennot, joita on itse kutsunut esille. Lévi kertoo samoin omista kokemuksistaan. Ja tohtori Ancosin eli Papusin johdolla Parisissa pantiin toimeen
11 maagillisia seremonioja, mutta hän ei niin tarkasti kerro niistä, kuin Lévi. Kun me luemme tämmöisistä asioista tai kuulemme niistä tai itse olemme mukana niitä suoritettaessa nykyaikana, niin me luonnollisesti muutamme käsityksemme myöskin koko magiasta, me tiedämme silloin, varsinkin, jos itse olemme jotain kokeneet, että magiaa on olemassa ei vaan merkityksessä petosta, harhaa, salonkimagiaa, vaan tuossa vanhassa, merkillisessä merkityksessä, että ollaan tekemisissä yliaistillisten voimien kanssa, luonnon tuntemattomien voimien, luonnon ja ihmissielun tuntemattomien voimien kanssa. Magia on täten todenperäistä ja siis samalla erittäin vakavaa. Ja silloin me luonnollisesti kysymme: mitä tämä magia siis on? Mitä se on ollut ja mitä se on? Silloin muistuu heti meidän mieleemme, miten sana magia on johtunut, mistä se on kotoisin. Se on kreikaksi mageia, ja jos katsotaan sanakirjasta, mitä se merkitsee, niin siinä selitetään, että se on noituutta, tietoa yliluonnollisista asioista ja toimintaa niiden tietojen perusteella. Mutta jos menemme tuon sanan alkujuureen, niin kaikki kielitieteelliset tutkijat sanovat, että se on alkuaan persialainen käsite ja sana, nykyisessä kielessä mog ja vanhassa persialaisessa kielessä mag, ja se merkitsi viisas ihminen, tietäjä, ja sillä nimellä nimitettiin niitä tietäjiä, jotka tulivat itäiseltä maalta Jeesus-lasta katsomaan ja tervehtimään. Me sanomme astrologeiksi ihmisiä, jotka tähdistä tietävät asioita, kuten nuo tietäjät itäiseltä maalta, ja Persiassa heitä sanottiin mageiksi. Tänäpäivänä sanotaan siellä ylipappia mogbet, joten magin, tietäjän nimi liittyy vielä siihen. Mutta taas, kun vielä enemmän tutkimme tuota persialaista sanaa viisas eli mag, niin joudumme tietysti siihen, että se on tullut sanskritinkielestä, niinkuin yleensä vanha persialainen kieli on jonkunlaista sanskritin murretta. Mag on sanskritinkieliselle maha-sanalle sukua, ja maha merkitsee iso, suuri. Siitä on tullut mahatma ja myös johtunut latinassa sana magnus suuri. Kreikankielessä on megas, joka myös merkitsee suuri ja on sukua mag-sanalle. Täten me siis aivan varmasti
12 tiedämme, että mag alkuaan merkitsi viisas tai suomeksi hyvällä syyllä tietäjä. Ja magia on viisaan tiede, eli viisaustiede, mutta paremmin viisaan tiede, tieto, sillä siihen liittyy, niinkuin selvästi ymmärrämme, jotakin paljon enemmän kuin jos sanomme viisaustiede. Viisaustieteeksi olemme kääntäneet kreikkalaisen sanan filosophia, me puhumme viisaustieteen professoreista ja maistereista. Sokrateen suussa filosophia merkitsi `rakkaus viisauteena. Se oli paljon syvempi merkitys, kuin mitä me sille sanalle annamme. Filosofi on semmoinen ihminen, joka ratkaisee kaikenlaisia teorioja maailman synnystä y.m., mutta me käsitämme myöskin asiat niin, että filosofeja on monta lajia, yksi voi ajatella yhdellä tavalla, toinen toisella tavalla, niin että kaksi filosofia voi olla tukkanuottasilla keskenään. Ja jos joku lukee filosofian maisteriksi, ei hänen silti tarvitse vielä olla filosofi, sillä filosofin ensimäinen tunnusmerkki olisi, että hänellä olisi rakkaus viisauteen. Tietysti jollakin filosofian maisterilla tai professorilla voi olla rakkautta viisauteen, mutta hän onkin silloin enemmän totuudenetsijä. Ja tämmöinen totuuden etsiminen sisältyykin Sokrateen selitykseen filosofista: `minun pyrkimykseni on tulla viisaaksi.a Näin me pääsimme magia-sanan oikeaan merkitykseen. Vaikka magia alkuaan on ollut juuri viisaustietoa eli viisaan tiedettä, viisaaksi pyrkimystä, niin se ei ole koskaan ollut ainoastaan jotain teoreettista, älyllistä pyrkimystä viisauteen, vaan magia on aina merkinnyt käytännöllistä viisauteen pyrkimistä, viisauden etsimistä. Jos tänäpäivänä tahdomme olla oikeita filosofeja siinä merkityksessä, että tahtoisimme tietää jotakin maailman viisaudesta, maailman omasta kokoonpanosta, olla siis totuudenetsijöitä siinä merkityksessä, että tahtoisimme tietää jumalallista totuutta, teosofeja siinä merkityksessä, että tahtoisimme tietää jumallista viisautta, eikä vain spekuloida siitä, niin silloin meidän täytyisi olla maagikoita, sellaisia ihmisiä, jotka etsivät käytännöllistä tietoa, käytännöllistä taitoa. Elämäntotuuden etsiminen ei ole teoriaa, se on etsiä elämän
13 viisasta käytäntöä, etsiä, millä tavalla meidän tulisi elää. Ja se on ainoa todellinen filosofia, todellinen uskonto. Uskonto on ympäri maailman levinnyt käsite, ja kaikki luulevat ymmärtävänsä, mitä se on. Mutta uskonto voi olla sokeaa uskoa johonkin, ja useimmat ihmiset tyytyvät siihen, että uskonto on henkistä kokemusta, jolloin se on astunut ulos tyhjänpäiväisestä, sokeasta uskosta, mutta se voi myöskin olla pyrkimystä Jumalan luo, tietoon, ja se on minusta todellinen uskonto, se on sitä, jota kaikki suurimmat jumalanpojat maan päällä ovat teroittaneet. Niiden todellisten uskonnon opettajien mielestä on uskonto pyrkimystä Jumalan yhteyteen, totuuden tietoon. Miksi Jeesus muuten olisi sanonut: `Mitä te huolehditte siitä, mitä te syötte ja juotte ja millä itsenne vaatetatte? Mitä te semmoisista asioista välitätte? Tuommoisista pakanat huolehtivat, ne ihmiset, jotka eivät ole uskonnon piirissä.a Pakana-sanalla on Jeesus tuossa yhteydessä juuri tarkoittanut niitä, jotka eivät tahdo olla uskonnon piirissä. Jeesus tahtoi sanoa: niitä asioita kaikki tavoittelevat, mutta jos te tahdotte olla uskonnon piirissä, joille uskonto jotain merkitsee, niin teidän pitää ensin etsiä jumalanvaltakuntaa, sillä se on tärkeintä, ja ainoastaan, mikäli te sitä etsitte, sikäli te löydätte. Ainoastaan se, joka etsii, se löytää, eikä se tule paljaalla lukemisella ja kuuntelemisella, se tulee, jos ihminen sydämensä koko voimalla ja hengellä etsii, jolloin ihminen ikäänkuin kolkuttaa taivaan portille ja silloin se portti aukeaa. Ja se tulee ensin sisäisessä kokemuksessa. Ja me voimme hyvällä syyllä sanoa, että tämä on magiaa sanan alkuperäisimmässä merkityksessä. Magiaan sisältyy äärettömän paljon. Ja muistakaamme ennen kaikkea, että juuri magia, siis uskonnon käytäntö, filosofian käytäntö, tieteellinen käytäntö, kaikki käytäntö elämässä, on itsestään joko valkoista tai mustaa. Se on (puuttuu...!)
PEKKA ERVAST MITÄ ON MAGIA
MITÄ ON MAGIA PEKKA ERVAST MITÄ ON MAGIA ESITELMIÄ HELSINGISSÄ 1929 Toinen painos Ruusu-Ristin Kirjallisuusseura r.y. Painettu Karisto Oy:n kirjapainossa, Hämeenlinna 1990 Digitalisoitu näköispainos 2006
PEKKA ERVAST. Mitä on magia? RUUSU-RISTI. RUUSU-RISTI-KIRJASTO N:o 40 MITÄ ON MAGIA? HELSINGIN ESITELMIÄ HELMIKUULLA 1929 PITÄNYT PEKKA ERVAST
PEKKA ERVAST Mitä on magia? RUUSU-RISTI RUUSU-RISTI-KIRJASTO N:o 40 MITÄ ON MAGIA? HELSINGIN ESITELMIÄ HELMIKUULLA 1929 PITÄNYT PEKKA ERVAST RUUSU-RISTI HELSINGISSÄ 1932 O.Y. LÄNSI-SUOMEN KIRJAPAINOSSA
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
Kleopas, muukalainen me toivoimme
Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin
Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934
Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Lausun teidät kaikki tervetulleiksi Ruusu-Ristin vuosikokoukseen. Olemme nyt saapuneet kaikki viettämään neljättätoista vuosikokousta ja toinen
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti
JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.
Pekka Ervastin esitelmä 28/2 1916
Antero Vipunen Pekka Ervastin esitelmä 28/2 1916 Mitä Kalevala on, sehän on meille suomalaisille, jokaiselle meistä, ylen tärkeä kysymys. Mehän olemme yleensä vakuuttuneita siitä, että Kalevala kuvastaa
Me lähdemme Herran huoneeseen
Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta
Pekka Ervastin esitelmä 1/
Mitä on usko? Pekka Ervastin esitelmä 1/10 1916 Te muistatte ja tiedätte kaikki, kuinka tässä protestanttisessa kirkossa pidetään uskoa ja elämää uskossa ainoana oikeana kristillisyytenä, ja kulmakivenä
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,
b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa
KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen
P.E:N ESITELMÄ ESOTERISTEILLE 21.4.1930
P.E:N ESITELMÄ ESOTERISTEILLE 21.4.1930 Rakkaat ystävät! Esoteeriseen suunnitelmaamme ja työhömme kuuluu nykyään, että niin harvoin saamme olla tällälailla esoteristeina yhdessä. Viime aikoina olemme tällalailla
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet
Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta
Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi
Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan
Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.
Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun
JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu. lapsille. Vakaan uskon miehet
Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Teosofinen itsekasvatus veljeyteen ja vapauteen. Pekka Ervastin esitelmä 25/ Teosofisen Seuran vuosijuhlassa
Teosofinen itsekasvatus veljeyteen ja vapauteen Pekka Ervastin esitelmä 25/6 1916 Teosofisen Seuran vuosijuhlassa En aio ilman muuta antaa käytännöllisiä neuvoja tähän itsekasvatukseen, sillä jos meillä
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015
NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on
DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija
Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible
Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa
Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta
1. Uskon puolustus Jyväskylän Vapaaseurakunta 2. Sisältö Klo 12-13.30 Timo K: 1) Katsaus ateismiin ja uusateismiin 2) Mitä meiltä kysytään? Mitä vastamme kysymyksiin? *Miksi on kärsimystä, jos Jumala on
JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Heittäkää kaikki murheenne
1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,
Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma
Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA
UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää
SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME
SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.
ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo
Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
PEKKA ERVASTIN PUHE. esoteerisessa kokouksessa 6.4.1931. Rakkaat ystävät!
PEKKA ERVASTIN PUHE esoteerisessa kokouksessa 6.4.1931 Rakkaat ystävät! Madame Blavatsky perusti esoteerisen osaston, sittemmin esoteeriseksi kouluksi nimetyn, v. 1888, sen perästä, kun Teosofisesta Seurasta
JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANTAA HALVAANTUNEEN MIEHEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, Jeesuksen kotikaupungissa, jossa Pietarilla
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Yhä ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen yhteys
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SALOMON RUKOUS
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SALOMON RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt
Pekka Ervastin esitelmä 5.12.1915 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot)
Mysteriot Pekka Ervastin esitelmä 5.12.1915 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot) MYSTERIOT. I. Teosofisessa kirjallisuudessa puhutaan usein mysterioista ja mainitaan että niitä on sekä
Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
IHMISEN POIKA. Pekka Ervastin esitelmä 29.9.1929
IHMISEN POIKA Pekka Ervastin esitelmä 29.9.1929 Kuvailtuaan itämaiden ja länsimaiden henkistä fysionomiaa yllämainitun nimisessä luennossaan, päättyy Ervast seuraavin sanoin määritelmään ennen kaikkea