**KUNTA TIEDOTTAA** Pyhärannan kunta. Kunnanvirasto on suljettuna kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti pe 2.5. ja pe 30.5.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "**KUNTA TIEDOTTAA** Pyhärannan kunta. Kunnanvirasto on suljettuna kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti pe 2.5. ja pe 30.5."

Transkriptio

1 Pyhärannan kunta Kunnantoimisto avoinna: Pajamäentie 4 ma klo PYHÄRANTA ti, ke, to klo 9 15 Puh. (02) pe klo 9 14 kunta@pyharanta.fi **KUNTA TIEDOTTAA** Kunnanvirasto on suljettuna kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti pe 2.5. ja pe Tilinpäätös 2013 Pyhärannan kunnan tulos on heikentynyt edellisvuosista ja tulos oli ,11 euroa negatiivinen. Kunnan taseessa on kuitenkin ylijäämää ,35 euroa ja lisäksi taseessa on euron investointivaraus. Ulkoisten ja sisäisten toimintatuottojen loppusumma on euroa (107,8 %) Edelliseen vuoteen verrattuna kasvua on euroa. Ulkoiset toimintatuotot olivat euroa ja kasvoivat edellisvuoteen verrattuna n euroa. Mm. jätevesimaksut, kotihoitomaksut, puun myyntituotot ja päivähoitomaksut ylittivät arvion. Lisäksi hankerahat ylittivät arvion, mutta vastaavasti hankkeista on aiheutunut myös menoja. Ulkoisten ja sisäisten toimintakulujen loppusumma on euroa (98,2 %). Talousarviossa on huomioitu euron lisämääräraha. Edelliseen vuoteen verrattuna nousua on euroa. Ulkoiset menot olivat euroa, kasvua edellisvuoteen oli euroa. Talousarvio alittui eurolla. Asiakaspalveluiden ostot nousivat n euroa. Tästä erikoissairaanhoidon menot nousivat n euroa, vammaisten laitoshoidon kustannukset n euro ja lastensuojelun kustannukset n euroa. Muiden palveluiden ostot nousivat n euroa. Tästä matkakustannukset nousivat n euroa. Vaikeavammaisten kuljetuspalvelut nousivat n eurolla ja koulukuljetukset n eurolla. Lisäksi asiantuntijapalveluiden ostot nousivat n eurolla, koska henkilöstöhallintopalvelut ostettiin loppuvuodesta Taitoasta. Asiantuntijapalveluiden ostoissa nousuna ei näy kuin n euroa, koska osa kustannuksista on kirjattu vuonna 2013 tilille atkohjelmistojen ylläpito Erikoissairaanhoidon erityisvelvoitemaksu ja kalliin hoidon tasausmaksu nousivat n euroa. Avustukset nousivat n euroa. Tästä avustajapalvelutuki nousi n euroa, lastenhoidon tuki n euroa, toimeentulotuki n euroa ja työmarkkinatuen kuntaosuus n euroa. Henkilöstökulut (palkat sivukuluineen) nousivat n euroa, mutta alittivat talousarvion n eurolla. Palkkojen osuus nousussa on n euroa. Kunnanhallituksen palkkamenot nousivat n euroa, koska loppuvuoteen oli varattu kunnansihteerin palkkamenot. Perusturvalautakunnan palkkamenot nousivat n euroa, koska vuonna 2012 sosiaalitoimen palveluita ostettiin Uudestakaupungista ja vuonna 2013 saatiin palkattua sosiaalijohtaja ja sosiaalityöntekijä. Sivistyslautakunnan palkkamenot nousivat n euroa, koska esikouluopettajan tilalle perustettiin luokanopettajan virka, vuorohoidon tarve on kasvanut ja lisäksi erityislasten henkilökohtaisia avustajia on jouduttu palkkaamaan lisää. Kunnallisveron tuotto euroa jäi euroa alle arvion (0,6 %) mutta nousi edellisestä vuodesta 4,2 % eli euroa. Verotulojen kasvuun vaikutti osaltaan jako-osuuksien oikaisut ja tilitysuudistus. Yhteisöveron tuotto euroa alitti budjetin eurolla (3,7 %), mutta pysyi edellisvuoteen verrattuna miltei samana. Kiinteistöveron tuotto euroa kasvoi edellisestä vuodesta euroa ja ylitti budjetin eurolla (102,5 %). Vuoden 2013 verotulokertymä euroa alitti eurolla (0,5 %) budjetin, mutta nousi edelliseen vuoteen verrattuna euroa (4,2 %). Valtionosuudet olivat euroa ja alittivat arvion eurolla. Valtionosuudet kuitenkin nousivat 2012 vuodesta eurolla. Kunnan laskennalliset kustannukset ovat nousseet vuodesta 2012 ja sen vuoksi valtionosuuskin nousi.

2 Koska valtionosuuksia on leikattu, ei valtionosuuksien nousu ole ollut samassa suhteessa kustannusten nousun kanssa. Kunnan lainakanta oli vuoden lopussa n euroa. Asukasta kohti lainaa oli n. 127 euroa (v e). Kunnan maksuvalmius on ollut hyvä. Kunnan tilien keskimääräinen viikkosaldo on ollut n. 2 miljoonaa euroa. Investointeihin oli vuoden 2013 talousarvioon budjetoitu (nettomenot) euroa, määrärahamuutoksella nettomenoiksi muuttui euroa ja toteutuma oli vain euroa eli 54,3 %. Tämä johtuu siitä, että Reilan kevyen liikenteen väylän hyväksymispäätös saatiin liikennevirastosta vasta syksyllä 2013 ja hanke siirtyi vuodelle Siirtoviemärin rakentamisen aloittaminen ja määrärahat euroa ja avustus euroa siirrettiin vuoteen 2014 kesäkuun kunnanvaltuustossa. Vuoden aikana kunnostettiin Satakielen päiväkotia ja Reilan koulua. Leirintäalueelle hankittiin lomarakennus. Kaunissaaren kalkkikivialkaloinnin rakentaminen valmistui. Kunnan henkilökunta on erittäin motivoitunutta ja kaikki ovat sitoutuneet noudattamaan tiukkaa budjettia. Valitettavasti myös vuodesta 2014 näyttää tulevan alijäämäinen. Alkuvuoden verotilityksien perusteella verotulot ovat jäämässä alle arvioidun. Myös valtionosuuksien leikkaukset näkyvät kunnan tulojen heikennyksenä. Turun Sanomien selvityksen ( ) mukaan Pyhäranta järjestää palvelunsa Varsinais-Suomessa toiseksi tehokkaimmin. Kustannukset ovat 4400 euroa/asukas. Valtakunnallisessa vertailussa kalleimpien kuntien kustannukset olivat yli 3000 euroa/asukas Pyhärannan kustannuksia suuremmat. Tulevina vuosina haasteena on siltikin menojen kasvun hillitseminen ja tulojen kasvattaminen. Kunnan strategiassa hyvät palvelut, kuten kolme alakoulua, halutaan säilyttää jatkossakin. Hyvää kevättä toivottaen Pauliina Sarilo, kunnanjohtaja **TEKNINEN TOIMI** Yleisötilaisuus Rakennusjärjestysluonnosta ja siihen tulleita muutoksia esitellään asiasta kiinnostuneille ti klo alkaen valtuustosalissa. **SIVISTYSTOIMI** Lasten päivähoitopaikat Lasten päivähoitopaikat Pyhärannan kunnassa ovat haettavana toimintakaudeksi Hakemukset tulee palauttaa mennessä kunnantalolle josta myös hakemuslomakkeita on saatavana. Lomakkeet löytyvät myös kunnan nettisivuilta. ( Lomakkeet / Sivistystoimi / Päivähoitohakemus ) Ilmoitus koskee vain uusia päivähoidon asiakkaita. Päivähoitopaikka voidaan myöntää päivähoitolain mukaisesti alle kouluikäisille lapsille. Mikäli lapsen hoitopaikka toivotaan vaihdettavaksi esimerkiksi perhepäivähoidosta päiväkotiin, tulee paikkaa hakea tämän haun yhteydessä. Lasten päivähoidossa on käytössä kokopäiväpaikkojen osalta ns. jatkuva haku, jolloin päivähoitohakemus tulee tehdä vähintään neljä (4) kuukautta ennen hoidon toivottua alkamisajankohtaa. Mikäli päivähoidon tarve kuitenkin johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on päivähoitopaikka kuitenkin haettava viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Ilmoitusvelvollisuus yksityisestä päivähoidosta Yksityinen henkilö, joka harjoittaa lasten päivähoitotoimintaa, on velvollinen tekemään ilmoituksen sivistyslautakunnalle kahden viikon kuluessa toiminnan aloittamisesta. Yksityisen hoidon tuen maksaminen hoidon tuottajalle edellyttää mm., että tukeen oikeutetun vanhemman ja hoidon tuottajan välillä on tehty työsopimus kirjallisena vähintään yhden kuukauden ajaksi. Kunnan tulee päivähoidon harjoittamisesta koskevan ilmoituksen saatuaan suorittaa tarkastus päivähoitopaikassa sekä huolehtia siitä, että päivähoitopaikka ja siellä annettava hoito vastaavat päivähoidolle asetettuja terveydellisiä ja muita vaatimuksia. Lisätietoja asiasta antaa sivistystoimenjohtaja puh

3 Hakeminen aamu- ja iltapäiväkerhoon Pyhärannan kunta järjestää koululaisille (1.-2. lk ja erit.koul.) ja esikoululaisille aamu- ja iltapäiväkerhotoimintaa lukuvuotena Toimintaa järjestetään koulupäivinä. Esikoululaisilla on mahdollisuus päivähoitoon koulujen loma-aikoina. Esikoululaisten tulee hakea päivähoitolain mukaista hoitopaikkaa, jolloin myös maksu määräytyy päivähoitosäännösten mukaisesti. Aamu- ja/tai iltapäivätoimintapaikka tullaan jatkossa myöntämään lukuvuodeksi kerrallaan. Toiminta alkaa ja päättyy Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Rohdaisissa, Reilassa ja Ihodessa. Aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuville lapsille ei järjestetä kuljetusta aamu- tai iltapäivätoimintaan. Aamu- ja iltapäivätoimintaan tulee hakea kunnanvirastosta ja kunnan kotisivuilta saatavalla lomakkeella. Täysi-ikäisten sarjassa, Aleksi Oksanen ja Ville Arola Alle 18-vuotiaden sarjassa, Toni Nieminen ja Juho Arvonen. Onnea voittajille ja kiitos osanottajille. Huom! Rohdaisten ja Reilan Nuokkarit ovat kiinni vappuviikolla 18. Liikunta Vapaa-aikatoimi järjestää keväälle juoksukoulun neljänä maanantaina. Aloitetaan klo alkaen Ihoden koululta. Tarkempi ohjelma löytyy kunnan nettisivuilta! Tervetuloa! Vakka-Suomen suurleiri järjestetään Laitilan Lehtoniemessä Ilmoittautumiset toukokuussa. Vakka-Suomen vapaa-aikajaoston järjestämässä salibandyturnauksessa Vehmaalla Pyhärannan joukkue sijoittui hienosti pronssille! 5-6 luokkalaisista kootussa joukkueessa oli pelaajia joka koululta. Hakemus tulee toimittaa Pyhärannan kunnanvirastoon mennessä. **VAPAA-AIKATOIMI** Kansallisen veteraanipäivän vietto Pyhärannassa su klo Sanajumalanpalvelus kirkossa saarnaa rovasti Hannu Palmu Seppelten lasku sankarihaudoille Klo Veteraanipäivän juhlatilaisuus seurakuntakodissa alkaa ruokatarjoilulla. Puhe veteraaneille: Kai Imppu Lausuntaa: Rauno Luttinen Musiikkia: Jasmin ja Jemina Karlund Tervetuloa! Tilaisuuden järjestää Pyhärannan kunta/vapaaaikatoimi ja Seurakunta Nuokkarit Ihoden ja Rohdaisten Nuokkareissa käytiin biljardikilpailut hiihtolomaviikolla 8. Ensimmäisille sijoille taistelivat: HUOM! Syksyn salivuorot haussa nyt! Kaikki tulevan syksyn salivuorot haetaan nyt keskitetysti vapaa-aikatoimesta. Hakemukset tulee toimittaa vapaa-aikatoimeen perjantaihin klo mennessä! Lisätietoja v.s. vapaa-aikasihteeri Juha Teräsvasara, tai rannassa. Kesän rantauimakoulujen viikot ja paikat heinäkuussa ovat: viikot Lahdenvainion uimarannalla, viikot Suojalassa ja Reilan Kevään viimeiset 60+ jumpat, sekä lasten jumpat ja Lentis-Liikkarit ovat viikolla 21. Vappuviikolla 18 ei ole Timon jumppia.

4 Perherieha Tapahtuma on lauantaina kello Ihoden koulun salissa. (Ihoden kylätie 27, Ihode) Sisäänkäynti salin pukuhuoneiden kautta. Leikkejä, Palloilua, Musiikkia, Askartelua Jonglöörausta + esitys Tarjolla mehua ja kahvia Kello esiintyy taikuri Joni Suvanto Vanhemmuuden viikon tarkoituksena on korostaa yhdessä tekemisen tärkeyttä sekä vanhempien roolia lasten ja nuorten kasvattajina. Tärkeintä kuitenkin on, että teemaviikolla koetaan iloista yhdessäoloa! Tapahtuman järjestää Vapla Yhteystiedot: timo.turunen@pyharanta.fi Tapahtuma on ilmainen. **YHDISTYKSET TOIMIVAT** Salme, Matti ja Markku Laukolan säätiö Säätiön apurahat julistetaan haettavaksi mennessä. Säätiön tarkoituksena on Pyhärannan kunnan alueella asuvien henkilöiden opiskelumahdollisuuksien parantaminen sekä elinolojen ja asumisviihtyisyyden ylläpito ja kohentaminen, kuten myös alueella toimivien yhteisöjen yleishyödyllisen toiminnan edistäminen. Säätiö voi antaa stipendejä vähävaraisille pyhärantalaisille opiskelijoille, avustuksia pyhärantalaisten vaikeaa sairautta sairastavien henkilöiden hoitokustannuksiin siltä osin, kuin yhteiskunta niitä ei korvaa sekä avustuksia Pyhärannan kunnan alueella toimivien yhteisöjen ajamien hankkeiden toteuttamiseksi sekä niiden toiminnan tukemiseksi. Apurahaa voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella, josta on käytävä selville seuraavat seikat: opiskelijat: (18-29 vuotiaat, kokopäivätoimiset, ammattiin tähtäävää tutkintoa suorittavat tai korkeakoulu- ja ammattikorkeakouluopiskelijat): opiskelutodistus, virkatodistus, selostus stipendin käyttötarkoituksesta sekä hakijan yhteys- ja pankkiyhteystiedot yhteisöt: lyhyt kuvaus toiminnasta (liitteeksi toimintakertomus ja toimintasuunnitelma), haettava summa ja perusteltu selvitys avustuksen käyttökohteesta), selvitys muista saaduista avustuksista, viimeksi päättyneen tilikauden tase ja tuloslaskelma sekä tilin- tai toiminnantarkastajien lausunto, yhteyshenkilön nimi ja hänen yhteystietonsa sekä yhteisön pankkiyhteystiedot. v jaettavien apurahojen enimmäismäärä on ,00 euroa. Apurahojen myöntämisestä päätetään kesäkuun 2014 aikana. Kaikille hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjeitse viimeistään Apurahat maksetaan mennessä. Vaikeaa sairautta sairastavien avustuksista säätiö on tehnyt yhteistyösopimuksen Pyhärannan kunnan kanssa (tiedustelut ja yhteydenotot kunnan sosiaalitoimistoon). Hakemus tulee toimittaa päivättynä ja allekirjoitettuna osoitteeseen Salme, Matti ja Markku Laukolan säätiö, Länsi-Suomen Osuuspankki, PL 49, RAUMA. Tiedusteluihin vastaa säätiön hallituksen puheenjohtaja Juha Maikola, puh , mycola@koti.luukku.com. LC Pyhäranta LC Pyhäranta Nyt on aika hankkia Pyhäranta-viiri joko itselle tai lahjaksi. Tarjolla on kaksi pituutta: 3,0m ja 4,5m Hinnat vastaavasti 55 ja 60 Soita ja tilaa: Heikki Kallio puh Markku Nurmi puh Jarmo Heino puh

5 Kyläyhdistys Pleissi Sydänkarin soudut ja Pyhärantapäivät Tapahtuma on koko päivän tapahtuma, joka alkaa klo 12 ja päättyy yötunteina. Soutukilpailut alkaa klo Illalla voit viettää aikaa Kievarin terassilla musiikkia kuunnellen ja tanssiaskeleita sovitellen. Nyt toistamiseen järjestettävät menestyksekkäät Sydänkarin Soudut soudetaan kauniilla Mannerveden alueella Pyhärannan Rohdaisissa. Soutuun voi osallistua luovasti retkisoutaen maisemia ihaillen tai kilpasoutaen. Suojalan rannasta startataan ja kierretään Sydänkarin saari, reitin pituus 2,2, km. Uutena kilpailuna on tuunattu kumivene + soutajat! Soudussa jaetaan pokaalipalkinnot. Soutuun voi osallistua millä paatilla tahansa kunhan se on turvallinen esim. kanootilla, kajakilla, kumiveneellä, soutuveneellä jne. Osallistuminen 10 (sis. osallistumisen, vakuutuksen, turvavenepalvelun, saunan ja Pleissi paidan) Osallistujat tuovat soutuun omat veneensä ja pelastusliivi on pakollinen kaikilla. Päivän ohjelman juontaa Tv:stä tuttu Aki Linnanhde. Ohjelmassa on mm. Tuula Amberlan esiintyminen, Kehä ja Souce keikalla, lavalla nähdään myös Toisenlaiset Frendit ohjelmasta tutut kasvot Sanna ja Kata, myös Risto Autio jälleen paikalla. Lapset ottavat mittaa Karaoke-laulukilpailussa, valokuvaus kilpailu taikuri esiintyy, vuoden pyhärantalainen julkistetaan, Jumissa maastoauto ajelutusta jne. Arpajaisissa on luvassa huikeita palkintoja! Alueelle on myös markkinat. Myyntipaikan hinta 20 Ilmoittautumiset Juha Hyväriselle puh tai laaturakennus@jippii.fi Ollaan facebookissa seuraile sivuja Sydänkarin Soudut, saunamökki nousee saareen! Eläkeliitto Pyhärannan osasto RETKI LEHMIRANTAAN Yhdistys tekee retken torstaina Lehmirantaan jossa on talon esittely, ruokailu noutopöydästä, konsertti Repe Helismaan tunnelmissa ja tanssit. Retken hinta 40 euroa sisältäen Turussa museokäynnin ja kahvin. Retkelle on vielä muutama vapaa paikka. Soita Markku puh KARTANOKIERROS VIROON Yhdistys suunnittelee kesäretken järjestämistä Viroon ensimmäinen yö yövyttäisiin laivassa ja toinen hotellissa Tallinnassa. Retken ensimmäisenä päivänä suoritetaan ns. kartanokierros n km Tallinnasta itään ja toinen päivä varattaisiin ostosten suorittamiseen sekä kotiinpaluun. Hinnaksi arvioidaan tässä vaiheessa n. 120 /h sisältäen matkat, ruokailut ja pääsymaksut. Hinta on arvio joka voi vielä muuttua osallistujamäärästä ja retkikohteen laajuudesta riippuen. Matkaan tarvitaan vielä muutama osallistuja jotta matka toteutuu. Mikäli matka kiinnostaa, ota yhteyttä ensi tilassa p VAPPUJUHLA EL Kalannin yhdistys kutsuu viettämään perinteistä vappujuhlaa Kalannin koululle keskiviikkona klo Urheilutie 2 Kalanti. Ohjelmassa mm musiikkia, laulua, ruokailua, sekä yllätysohjelmaa Jormateatteri Kaarinasta ja Uudenkaupungin teatteri. Kahvitarjoilu, arvontaa ja lopuksi tanssia. Liput 20,00 euroa. Ilmoittaudu mennessä puh Hannulan konsertti- ja taideyhdistys Hannulan konsertti- ja taideyhdistys järjestää yhdessä Pyhärannan seurakunnan kanssa äitienpäivänä klo 17 Pyhärannan kirkossa kevätkonsertin, jossa esiintyvät Essi Luttinen (laulu) ja Rauno Luttinen (lausunta) sekä Ville Urponen (säestys). Ohjelmassa on keväisiä lauluja ja runoja äitienpäivää unohtamatta; säveltäjä- ja runoilijaniminä mm. Merikanto, Sibelius, Melartin, Leino, Viita ja Oksanen. Ohjelmia ovelta 10.

6 Nälkloukkan kyläyhdistys KYLÄKODISSA TAPAHTUU KEVÄTKOKOUS KLO Nälkloukkan Kyläyhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous on su klo esillä sääntöjen määräämät asiat, - sääntöjen uudistus ja - muut mahdolliset asiat. Hankkeiden tämän hetkinen tilannekatsaus ja viimevuoden tapahtumien katselua screeniltä. Kahvitarjoilu Tervetuloa LAULUILTA 25.4.klo Tutut soittajat ja esilaulaja mukana. Uusittu vihko. Buffet avoinna. PIHATALKOOT 3.5. klo Istutetaan pensasaitaa, haravoidaan ja siivotaan pihaa (omat välineet mukaan) JÄÄKIEKON MM-KISASTUDIO Jääkiekkokatsomo on avoinna ainakin Suomen otteluiden aikaan alkaen, Suomen puolivälierien 23.5., välierien pronssiottelun ja loppuottelun aikaan. Buffet avoinna. NÄLKLOUKKAN KESKIKESÄN KOHAHDUS LA KLO Tapahtumassa ovat mukana taiteilijat Susanna ja Kalle. Myyntipöydät varattavissa. Mahdollisuus uuden ja vanhan tavaran myyntiin. Monenlaista osaajaa tarvitaan valmisteluihin. Ilmoittauduthan Margetta Kotisivustomme osoite on googlaamalla: nälkloukka Pyhärannan Myrsky Tule ilmoittamaan itsesi Pyhärannan Myrskyn kannustajaksi pe 9.5. Pyhärannan Puutarhalle, Ropantie 2. Kannustaminen ei maksa sinulle mitään!!!! Osuuskauppa Keula maksaa lisäbonuksen kannustajien ostoksista. KANNUSTETAAN YHDESSÄ! Voit liittyä kannustajaksi myös verkossa s-kanava.fi. JÄSENMAKSUT Mikäli et ole saanut jäsenmaksutilisiirtoa, voit halutessasi maksaa jäsenmaksun Myrskyn tilille. Op FI Sp FI e/lapsi 5 e / aikuinen 13 e/ perhe 20 e / kannatusmaksu *ILMOITUKSIA** PYHÄRANNAN TAKSI ARTO VUORELA Auto/ tilaukset puh hlö Myös pyörätuoli- ja paarikuljetukset KIINTEISTÖPUMPPAAMOT PAINEVIEMÄRÖINTIIN LINING kiinteistöpumppaamot: - myynti, asennus, huolto - Kysy tarjousta! Mahdollisuus käytössä olevan pumppaamon esittelyyn. Jukka Saarinen Ky / Kai Saarinen Saaristolantie 13, Ihode p kavasa@saunalahti.fi Koneurakointi Juhani Urpolahti Myllyperkontie 2, Ihode p juhani.urpolahti@dnainternet.net Postipalvelut Ihodeste Oy:n huoltamo-kahvilasta alkaen Uusi posti palvelee asiakkaita joka päivä Posti IHODE palvelee Ihodeste Oy:ssä osoitteessa Rauman Valtatie 200 keskiviikosta kello 10 alkaen. Postin aukioloajat ovat ma pe klo 5 20, la su klo Nykyinen posti IHODE palvelee Pyhärannan Säästöpankissa, osoitteessa Lasikuja 2 tiistaihin kello 16 asti.

7 Pankin konttorien uudet aukioloajat 2.5.alkaen: 11-vuotissyntymäpäivät! Tervetuloa täytekakkukahville pe la Entistä mahtavampi valikoima kesäkukkia, amppeleita ja upeita äitienpäiväkukkia! Avoinna toukokuusta alkaen joka päivä klo Ropantie 2, p , Tuottajayhteisöjen järjestämä Sähkölaitteiden ja akkujen keräys Keräysauto ottaa ilmaiseksi vastaan kotitalouksien vanhoja sähkö- ja elektroniikkalaitteita. Keräykseen kelpaavat televisiot, tietokoneet, pesukoneet, liedet, jääkaapit, valaisimet, energiansäästölamput, loisteputket, puhelimet sekä muut sähköllä, akulla tai paristoilla toimivat laitteet. Keräämme myös autonakut ja muut lyijyakut. Auto pysähtyy seuraavasti Pyhäranta ke klo18-19 Kunnanvirasto Pajamäentie 4 Laitteita vastaanotetaan vain auton pysähdysaikana. Lisätiedot arkisin klo GSM Ihoden konttori, Lasikuja 2 Avoinna: Ti ja pe klo Kassapalvelut (käteinen raha) ti ja pe klo Muina päivinä hoidetaan vain ajanvarauksella laina-, sijoitus-, tili- ja korttiasiat. Varaa aika puh Rohdaisten konttori, Ristentie 15 Avoinna: Ma ja to klo Kassapalvelut (käteinen raha) ma ja to klo Muina päivinä hoidetaan vain ajanvarauksella laina-, sijoitus-, tili- ja korttiasiat. Varaa aika puh Apteekki on avoinna maanantaisin ja torstaisin. Pyhämaan konttori, Pyhämaanraitti 18 Avoinna: Ke klo Kassapalvelut (käteinen raha) ke klo Keskiviikkona klo hoidetaan vain ajanvarauksella laina-, sijoitus-, tili- ja korttiasiat. Varaa aika puh Palveluneuvoja Mirja Harjunpää, puhelin Palveluneuvoja Virpi Friberg, puhelin Palveluneuvoja Piia Laaksonen, puhelin Kassatoimihenkilö Essi Laine Toimitusjohtaja Juha Lahtela, sähköposti etunimi.sukunimi@saastopankki.fi **UutisAnkkurin oma nurkkaus** Aineiston tulee toimittaa sähköpostin liitetiedostona osoitteella kunta(at)pyharanta.fi. Aineiston kokoamisen sujuvuuden takaamiseksi tekstin tulee olla muotoilematonta ja ARIAL kirjasintyypillä kokoa 10. UUTISANKKURIN SEURAAVA NUMERO ilmestyy la Aineistotoimitukset viim. pe 9.5. klo 14. UutisAnkkuri 4/ 2014 kokoaja:tiina Peltoniemi

8 EUROPARLAMENTTIVAALIT 2014 Suomessa toimitetaan europarlamenttivaalit sunnuntaina ILMOITUSKORTTI Väestörekisterikeskus lähettää viimeistään jokaiselle äänioikeusrekisteriin otetulle henkilölle, jonka osoite on tiedossa, ilmoituskortin, jossa on tiedot, minkä äänestysalueen vaaliluetteloon hänet on merkitty sekä milloin ja missä vaalitoimitus tapahtuu. Ilmoituskorttia voi käyttää myös lähetekirjeenä ennakkoäänestyksessä. ENNAKKOÄÄNESTYS Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona ja päättyy tiistaina ENNAKKOÄÄNESTYS- Ennakkoäänestyspaikkana Pyhärannan kunnassa on toimistohuone kunnan- PAIKKA viraston talon päädyssä (os. Pajamäentie 4). Aukioloaika on: ke ja to klo 9-15 pe klo 9-14 la ja su klo ma klo 9-17 ti klo 9-15 KOTIÄÄNESTYS KOTIÄÄNESTYKSEEN ILMOITTAUTUMINEN VAALIPÄIVÄN ÄÄNESTYS VAALIPÄIVÄN ÄÄNESTYSPAIKAT Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on ilmoitettava siitä kirjallisesti tai puhelimitse p kotikuntansa keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina ennen klo 16. Ilmoittautumislomakkeita saa Pyhärannan kunnanvirastosta. Ilmoituksen voi myös tehdä äänestäjän puolesta tämän valitsema henkilö. Jos samassa taloudessa asuva omaishoitaja aikoo äänestää kotiäänestyksen yhteydessä, se on mainittava ilmoituksessa. Europarlamenttivaalien vaalipäivän äänestys toimitetaan sunnuntaina klo 9-20 äänestysalueittain. Äänioikeutettu saa äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kohdalleen. Äänestyspaikka on merkitty äänestäjälle postitettuun ilmoituskorttiin. Äänestysalue 001 Ihoden koulu, Ihoden kylätie 27, kuuluvat Ihoden, Lahdenvainion, Nuuskin, Polttilan ja Varhokylän kylät, Äänestysalue 002 Reilan koulu, Eemelintie 6, kuuluvat Kaunissaaren, Kukolan, Nihtioön, Reilan ja Rihtniemen kylät, Äänestysalue 003 Rohdaisten koulu, Rantatie 5, kuuluvat Hirslahden, Kauhianpään, Kaukan, Pappilan, Radansuun, Rohdaisten, Santtion, Valkaman ja Ylikylän kylät. Pyhärannassa PYHÄRANNAN KUNNAN KESKUSVAALILAUTAKUNTA

www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa

www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa vapaita/vapautuvia p vuokra-asuntoja Pelaa koko kesä Paltamossa! Vuokraa asunto ja työhuone.

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIT 2017

KUNNALLISVAALIT 2017 Halsuan kuntatiedote vko 12 / 2017 Ilmoitukset TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. kuntatiedote@halsua.fi hinta 6,15 / cm ja 92,25 / sivu sis ALV 24 % Halsuan kunta ottaa palvelukseensa 16 vuotta täyttäneitä

Lisätiedot

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 Vuoden 2018 presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan toinen vaali sunnuntaina 11.2.2018,

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE MAALISKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE MAALISKUU 2011 PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE MAALISKUU 2011 Sisältö Eduskuntavaalit 2011... 1 Opiskelija-avustukset haettavana... 2 Palvelu-asunto vuokrattavana... 3 Nuohoustiedote... 3 Jokihelmen opisto... 3 Elokuva

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE 1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018 1 KUULUTUS PRESIDENTINVAALIT 2018 Kemijärven kaupungissa toimitetaan presidentinvaalit sunnuntaina 28.1.2018 klo 9.00-20.00 seuraavassa äänestysalueen äänestyspaikassa: Nro Äänestysalue Äänestyspaikka

Lisätiedot

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus n seurakuntakeskus Kiireellisimmät asiat tässä vaiheessa (hoidettava viimeistään 31.5.) Kirkkovaltuusto tai srk-neuvosto valitsee vaalilautakunnan jäsenet ja

Lisätiedot

Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat

Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat Kaupunginhallitus 492 09.10.2017 Ennakkoäänestys presidentinvaalissa 2018 ja vaalipäivän äänestyspaikat 399/07.070/2017 KH 492 Selostus: Presidentinvaali toimitetaan 28.1.2018, ennakkoäänestys on 17.1-23.1.2018

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. PÖYTÄKIRJA. Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone, Sepänk.

Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. PÖYTÄKIRJA. Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone, Sepänk. Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. Yhdistyksen ylimääräinen kokous PÖYTÄKIRJA Aika: maanantai 30.12.2013 kello 14.00...14.40 Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone,

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Kalannin Nuorisoseuraintalo

Kalannin Nuorisoseuraintalo Jäsenkirje 1/2019 Kalannin Nuorisoseuraintalo Ke 30.1. klo 19.00 teatteriin Neitsytniemen sulhot Kalannin Nuorisoseuraintalo Häähäntie 88, Kalanti as. Neitsytniemen kylä saa talousvetensä lähteestä, jonka

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

EPÄSÄÄNNÖLLINEN PÄIVÄHOITO SAHURIN PÄIVÄKODISSA: aamuhoito 5.00-6.30 iltahoito: 17.00-22.00 la-hoito: 5.00-18.00

EPÄSÄÄNNÖLLINEN PÄIVÄHOITO SAHURIN PÄIVÄKODISSA: aamuhoito 5.00-6.30 iltahoito: 17.00-22.00 la-hoito: 5.00-18.00 EPÄSÄÄNNÖLLINEN PÄIVÄHOITO SAHURIN PÄIVÄKODISSA: aamuhoito 5.00-6.30 iltahoito: 17.00-22.00 la-hoito: 5.00-18.00 Muutos 1.3.2015 alkaen Akaan valtuusto on kokouksessaan 17.12.2014 talousarviokäsittelyn

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

**KUNTA TIEDOTTAA* Pyhärannan kunta. Koululaisten ja opiskelijoiden kesätyöllistämistuki

**KUNTA TIEDOTTAA* Pyhärannan kunta. Koululaisten ja opiskelijoiden kesätyöllistämistuki Pyhärannan kunta Kunnantoimisto avoinna: Pajamäentie 4 ma klo 9 17 23950 PYHÄRANTA ti, ke, to klo 9 15 Puh. (02) 8383 400 pe klo 9 14 kunta@pyharanta.fi http://pyharanta.fi **KUNTA TIEDOTTAA* Kunnanhallituksen

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 18.3.2007

Eduskuntavaalit 18.3.2007 Eduskuntavaalit 18.3.2007 Ennakkoäänestys 7. 13.3.2007 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2014 2015 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

**KUNTA TIEDOTTAA** Pyhärannan kunta. Kunnanviraston yleisöpalveluaikojen tilapäinen muutos. Toukokuun UutisAnkkurin suurjakelu

**KUNTA TIEDOTTAA** Pyhärannan kunta. Kunnanviraston yleisöpalveluaikojen tilapäinen muutos. Toukokuun UutisAnkkurin suurjakelu Pyhärannan kunta Kunnantoimisto avoinna: Pajamäentie 4 ma klo 9 17 23950 PYHÄRANTA ti, ke, to klo 9 15 Puh. (02) 8383 400 pe klo 9 14 kunta@pyharanta.fi http://pyharanta.fi **KUNTA TIEDOTTAA** Kunnanviraston

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 7 27.3.2017 180 + Kokousaika 27.3.2017 klo 17.00 19.17+ Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 11.3.2014 klo 18:00 Paikka Cumulus Rauma, Aittakarinkatu 9 1/5 LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg Harri Haapala Heikki

Lisätiedot

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen Maalis/2015 Töysän 4H yhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ke 11.03.2015 alk. klo 18.30 Iivarin koulun ruokasalissa Ohjelmassa nuorten palkitsemiset sekä sääntömääräiset vuosikokousasiat. Tilaisuuden alussa mehu-

Lisätiedot

Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki)

Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki) Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki) Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 19.11.2015 klo 13:00 Julkaisu loppuu 18.12.2015 klo 16:15 Kunta Perustiedot Yhdistyksen

Lisätiedot

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho Lukuvuosi 2017-2018 Siuntion kunta Iltapäivätoiminta (ilttis) on monipuolista ohjattua toimintaa 1. ja 2-luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille koulupäivän jälkeen. Iltapäiväkerhossa lapset voivat

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Huom! Kirjaston laajennetut aukioloajat eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen aikana :

Huom! Kirjaston laajennetut aukioloajat eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen aikana : KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 3/2019 20.3.2019 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto Metsäpellontie 2, 68230 LOHTAJA puh. 06-828 9111 Digiopastusta

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri Iitin kunta Pöytäkirja 2/2014 1 Keskusvaalilautakunta 23.05.2014 Aika Perjantai 23.05.2014 klo 19:05-19:18 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kakko

Lisätiedot

Talousraportti 8/

Talousraportti 8/ 1 (6) Talousraportti elokuun lopun tilanteesta Väestö Elokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 831 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 620, Nurmeksessa 7 930 ja Valtimolla 2 281 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

1/2019 KOKOUSKUTSU. LIEDON KUNTA Keskusvaalilautakunta klo 17:00 Kunnanhallituksen huone. Kokousaika Kokouspaikka. Käsiteltävät asiat

1/2019 KOKOUSKUTSU. LIEDON KUNTA Keskusvaalilautakunta klo 17:00 Kunnanhallituksen huone. Kokousaika Kokouspaikka. Käsiteltävät asiat KOKOUSKUTSU 1/2019 LIEDON KUNTA Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat Osallistujat... 1 1 Keskusvaalilautakunnan tehtävät ja kokousaikataulu... 3 2 Ennakkoäänestyksen

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

sunnuntaina

sunnuntaina 1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit Sisällys 1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit... 1 1.1 Seurakuntavaalit 2018... 1 1.2 Vaalilainsäädäntö ja siinä tapahtuneet muutokset... 1 1.3 Seurakuntavaaliohjeet... 2 1.4 Äänioikeus...

Lisätiedot

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Kirkkovaltuuston 8.6.2010 päätöksiä 6 VUODEN 2009 TALOUSARVION MÄÄRÄRAHOJEN YLITYSOIKEUS Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Vuoden 2009 talousarvion käyttötalousosassa oli budjetoitu toimintatuloihin

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella

Lisätiedot

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 31.3.2015 Johdanto Tämä info on tarkoitettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

**KUNTA TIEDOTTAA** **VAPAA-AIKATOIMI** Pyhärannan kunta. Kunnanviraston joulun aika. Vakka-Suomen musiikkiopisto. Vaplan tiedotuksia

**KUNTA TIEDOTTAA** **VAPAA-AIKATOIMI** Pyhärannan kunta. Kunnanviraston joulun aika. Vakka-Suomen musiikkiopisto. Vaplan tiedotuksia Pyhärannan kunta Kunnantoimisto avoinna: Pajamäentie 4 ma klo 9 17 23950 PYHÄRANTA ti, ke, to klo 9 15 Puh. (02) 8383 400 pe klo 9 14 kunta@pyharanta.fi http://pyharanta.fi **KUNTA TIEDOTTAA** Kunnanviraston

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajat: Pöytäkirja tarkastettiin seuraavassa kokouksessa Pöytäkirja yleisesti nähtävillä: Maanantai 10.4.

Pöytäkirjantarkastajat: Pöytäkirja tarkastettiin seuraavassa kokouksessa Pöytäkirja yleisesti nähtävillä: Maanantai 10.4. REISJÄRVEN KUNTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA 5/2017 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 5.4.2017 klo 12-13:13 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Rajala Tiina, pja Hautala Teuvo, vpja Lehto Juhani, j Paalavuo

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

Pauli Salonpää * Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Henrik Kiviniemi Juha Urpilainen

Pauli Salonpää * Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Henrik Kiviniemi Juha Urpilainen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/ 21.1.2014 1 Kokousaika Tiistaina 21.1.2014 klo 15.00-16.26. Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN HELSINGIN KAUPUNKI 1 (21) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:

Lisätiedot

JOENSUU. Joensuun Musllkkijuhlat ry. hakijana. Saapunut 1 1 L/ Käsitelty. Maksettu. Ii litetty. Raportoitu. Diaarinumero. Kulttuuri sihteeri

JOENSUU. Joensuun Musllkkijuhlat ry. hakijana. Saapunut 1 1 L/ Käsitelty. Maksettu. Ii litetty. Raportoitu. Diaarinumero. Kulttuuri sihteeri JOENSUU Joensuun kaupunki AVUSTUSHAKEMUS 2015 Kulttuuri palvelut Tarkoi 1 Kohdeavustus Taiteilijan työskentelyavustus /i ranomai sen tus IJ Kiihtelysvaaran kulttuurirahaston avustus merkintäjä (hdistys

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Talouden seurantaraportti 2/2017/talousarviomuutos

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Talouden seurantaraportti 2/2017/talousarviomuutos Kaupunginhallitus 256 06.11.2017 Kaupunginvaltuusto 72 13.11.2017 Talouden seurantaraportti 2/2017/talousarviomuutos Khall 06.11.2017 256 (valm. ma. talousjohtaja) Esityslistan liitteenä on talouden seurantaraportti

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti heinäkuun lopun tilanteesta Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 719, Nurmeksessa 7 967 ja Valtimolla 2 297 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Tervetuloa sääntömääräiseen kevätkokoukseen maanantaina 22.5.2017 klo 18:00 Hiedanrannan vanhalle tehdasalueelle (www.valiaikainenhiedanranta.fi, www.tampere.fi/hiedanranta).

Lisätiedot

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2019 Sivu 1 toimitettu sähköpostitse Keskusvaalilautakunta. Sivu

SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2019 Sivu 1 toimitettu sähköpostitse Keskusvaalilautakunta. Sivu SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2019 Sivu 1 toimitettu sähköpostitse 8.4.2019 Keskusvaalilautakunta Aika: Perjantaina 12.04.2019 kello 18.15 Paikka: Kunnanhallituksen huone Kahvitarjoilu klo 18.00 Päätöksentekotapa:

Lisätiedot

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Selkoesite EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 15. 21.5.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 26.5.2019 Äänestäminen on helppoa! Europarlamenttivaalit 2019 Euroopan parlamentti säätää lakeja, jotka vaikuttavat

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot