Kuninkaankallio Kuninkaantie 42, Espoo. Mika Paasolainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuninkaankallio Kuninkaantie 42, Espoo. Mika Paasolainen"

Transkriptio

1 Kuninkaankallio Kuninkaantie 42, Espoo Mika Paasolainen

2 Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentäminen /poistaminen Valtioneuvoston periaatepäätössä vuosille tavoitteena on puolittaa pitkäaikaisasunnottomuus Suomessa. Vuoteen 2015 tavoitteena on poistaa se. Arvioitu (2007) että maassa on n.2500 pitkäaikaisasunnotonta Helsinki 750 Espoo 125 Vantaa125 Muut yhteensä 250 ARA, RAY ja STM tukevat kuntia hankkeessa Ohjelmassa lisäksi tukea ennaltaehkäisyä tulevan asunnottomuuden vähentämiseksi tukemalla uusien konseptien kehittämistä HDL: Kuninkaankallio (2012), Auroratalo (2010), Rafael (2013) Mika Paasolainen

3 Toiminnan lähtökohtana on Asunto-ensin periaate. Toiminta perustuu asukkaan, henkilökunnan ja yhteisön muiden toimijoiden luottamuksen rakentamiseen ja asukkaan voimavarojen esiin nostamiseen ja tukemiseen. Yksilöllisen tuen, hoivan, hoidon ja palvelun ensisijaisena tavoitteena on, että asukkaan pysyvä asuminen onnistuu, hallitsematon käyttäytyminen muuttuu hallitummaksi ja hän saa päihteiden käyttöä hallintaan. Päihteiden käytöstä luopuminen ei ole edellytys asumiselle ja tuen järjestämiselle eikä se ole ensisijainen kuntoutumisen tavoite. Asukasta tuetaan aktiivisesti päihteidenkäytön vähentämisessä ja lopettamisessa, jos hän sitä itse haluaa. Mika Paasolainen

4 Tilasuunnitelma Kaksi 4-kerroksista peruskorjattua kerrostaloa. Yhteensä 108 asuntoa. Talo 1 38 palveluasumisen yksiötä (20-30m2) 19 tuetun asumisen yksiötä (22-30m2) ja kolme kaksiota (45-57m2) Talo 2 48 tuetun asumisen yksiötä (20,5-31,5m2) Kaikissa asunnoissa on minikeittiö (ei palveluasuminen), kylpyhuone ja WC. Lisäksi yhteisiä tiloja (tupakeittiöt, monitoimitila, sauna, piha-alue, tupakointiparvekkeet, pesutupa, varastoja, toimistoja) Kuninkaankallio aukeaa tammikuussa 2012 Mika Paasolainen

5 Tuettu asuminen Tehostettu tuettu asuminen Palveluasuminen Kohderyhmä ja palveluntarve Pitkäaikaisasunnottomia, jotka kykenevät huolehtimaan omista perustoiminnoistaan ja asuinympäristöstään. Tarvitsevat asumisen tueksi tukea ja ohjausta sekä ympärivuorokautista turvaa. Pitkäaikaisasunnottomia, jotka kykenevät pääosin huolehtimaan omista perustoiminnoistaan, mutta muilla alueilla tarvitsevat runsaasti tukea ja ohjausta sekä lisäksi apua terveytensä hoidossa. Pitkäaikaisasunnottomia, joiden psyykkinen ja fyysinen terveydentila sekä sosiaalinen toimintakyky on huomattavasti alentunut. Tarvitsevat ympärivuorokautista hoivaa ja huolenpitoa. Palvelut Asunto Palveluohjaus Arjen hallinnan tuki Turvallisuus Mahdollisuus edulliseen ateriapalveluun Asunto Palveluohjaus Arjen hallinnan tuki Turvallisuus Mahdollisuus edulliseen ateriapalveluun Asunto Palveluohjaus Arjen hallinnan tuki Turvallisuus Tuki toimeentuloasioiden hoitamisessa Lääkityksestä huolehtiminen Siivouksessa tukeminen Yksittäiset hoitotoimenpiteet Tuki hygienian hoidossa Tuki toimeentuloasioiden hoitamisessa Lääkityksestä huolehtiminen Vaatehuolto Siivousapu Ateriapalvelut Hygieniapalvelut Päivittäiset hoitotoimenpiteet Henkilöstömitoitus esim. 0,15 0,40 0,60 Mika Paasolainen

6 Palveluasumisen asukkaat Asiakkaat tarvitsevat paljon apua päivittäisissä perustoiminnoissa (suihkutus, hygienian hoito, pukeminen). Asiakkaat eivät pysty itse ottamaan vastuuta lääkehoidostaan, ruokahuollosta, siivouksesta ja pyykinpesusta. toimintakyky selkeästi alentunut, lisäksi eriasteisia liikuntarajoitteita. Asiakkailla on usein onnettomuuksien aiheuttamia aivovammoja. Tyypillisiä sairauksia ovat mm. c-hepatiitti, afasia, diabetes, selkärankareuma ja epilepsia. Muistamattomuus on tavallista (MMSE-pisteet 15-23). Mielenterveysongelmat ilmenevät ahdistuneisuutena, masennuksena, epävakaana persoonallisuutena, psykoottisuutena tai skitsofreniana. Taustalla voi olla itsemurhayrityksiä i

7 Tuetun / tehostetun tuetun asukkaat Henkilöitä, joille olemassa olevat palvelut eivät ole riittäneet tai eivät ole ns. sopineet niihin Usein aktiivista päihteiden käyttöä (alko ja huumeet) Taustalla erilaisia asumiskokeiluja ja häiriöhäätöjä, väkivaltaisuutta, epäsosiaalisuutta Lisäksi masentuneisuutta, itsetuhoisuutta ajoittain, sairauksia kuten hivpositiivisuus, vankilataustaa jne. Myös maahanmuuttotaustaisia pitkäaikaisasunnottomia, joilla epäonnistuneita asumisyrityksiä, päihteidenkäyttöä, häiriöitä Korvaushoidossa olevia henkilöitä, joilla asunnottomuus esteenä avohoidosta hyötymiselle ja kuntoutumiselle Vaikeuksia arjen hallinnassa i

8 Aktiivinen asuminen Asukkaita tuetaan ottamaan vastuuta itsestään ja asuinympäristöstään ja toimimaan täysivaltaisina yhteisön jäseninä. Tavoitteena on arjen hallinnan lisääntyminen ja toimintavalmiuksien paraneminen. Toiminnallinen kuntoutus Yhteisöllisyys (esim. Taide ja kulttuuri) Ryhmätoiminnat (järjestöyhteistyö) Arjen hallintataitojen vahvistaminen Työkuntoutus ja kuntouttava työtoiminta Työpajat Diki Koulutuksellinen kuntoutus Yhteisövalmennus asukkaille Starttivalmennus (esim. HDO) Valmentava koulutus Ammatillinen koulutus Mika Paasolainen

9 Ympäristötyö Ympäristötyössä luodaan rakenteet säännölliselle vuorovaikutukselle lähiympäristön kanssa. Lähiympäristöön kuuluvat asukasyhdistykset, taloyhtiöt, alueen yritykset ja asukkaat. Ympäristötyöntekijä opastaa asukkaita lähiympäristössä sekä toimii linkkinä naapuruston ja asumisyksikön välillä. Hän puuttuu asukkaiden päihteiden käyttöön piha-alueella ja lähiympäristössä ja ohjaa asukkaat kotiinsa. Tällä menettelyllä ehkäistään häiriöitä ja lisätään asukkaiden ja lähiympäristön viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Mika Paasolainen

10 Henkilöstö Henkilökunta on paikalla 24/7 Työntekijöitä yhteensä 37 Lähihoitajia 22 Sairaanhoitajia 6 Sosionomeja 3 Toimintaterapeutteja 2 Ympäristötyöntekijä Lähiesimiehiä 2 Yksikönjohtaja Mika Paasolainen

Parempi diili, kuntoutuksesta arjen valintoihin

Parempi diili, kuntoutuksesta arjen valintoihin Parempi diili, kuntoutuksesta arjen valintoihin Mika Paasolainen 28.09.2011 Ketään ei voida pakottaa elämään ihmisarvoista elämää mutta hänet voidaan kohdata ihmisyyttä kunnioittavalla tavalla, joka tarjoaa

Lisätiedot

Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa. Anna-Maija Josefsson

Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa. Anna-Maija Josefsson Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa Anna-Maija Josefsson 19.9.2011 Tukiasumisen muotoja Tukiasuminen Tukiasuminen tapahtuu tavallisessa asuntokannassa sijaitsevissa asunnoissa. Asukkaat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 13.11.2013 Sivu 1 / 1 4794/02.05.00/2013 107 13.11.2013 107 Kuninkaankallion asumispalveluyksikön asiakasmaksun tarkistaminen ja Väinöläkodin asumisyksikön asiakasmaksusta päättäminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Nimi ovessa - hanke. Kehittämisverkosto

Nimi ovessa - hanke. Kehittämisverkosto Nimi ovessa - hanke Kehittämisverkosto 9.11.2011 Kohderyhmä: Päihdekuntoutujat/ -käyttäjät Jorma Uhtakari, NO hanke/ Hki Ohjelma: 12.00 Lyhyt kooste aikaisemmista kohderyhmän tapaamisista ja alustus keskusteluun

Lisätiedot

Asunto ensin periaate Helsingin Diakonissalaitoksella. Verkostotapaaminen Marraskuu 2011

Asunto ensin periaate Helsingin Diakonissalaitoksella. Verkostotapaaminen Marraskuu 2011 Asunto ensin periaate Helsingin Diakonissalaitoksella Verkostotapaaminen Marraskuu 2011 Asumispalvelut lyhyesti Tällä hetkellä 7 asumisyksikköä, joissa 366 asukasta Vuonna 2012 uusi yksikkö Espooseen 474

Lisätiedot

Asunnottomien asumispalvelut/vantaa 16.5.2011. Tarja Maijala

Asunnottomien asumispalvelut/vantaa 16.5.2011. Tarja Maijala Asunnottomien asumispalvelut/vantaa 16.5.2011 Tarja Maijala Tuetun asumisen SAS-prosessi HAKEMUS,TYÖNTEKIJÄN/ASIAKKAAN YHTEYDENOTTO, JALKAUTUVA TYÖ SOSIAALITYÖNTEKIJÄN ARVIO TUETUN ASUMISEN SAS-KOKOUS

Lisätiedot

Asunto ensin Nuorten asuminen. Nimi ovessa hankkeen verkostotapaaminen 11.11.11 Mika Paasolainen Jukka Hampunen

Asunto ensin Nuorten asuminen. Nimi ovessa hankkeen verkostotapaaminen 11.11.11 Mika Paasolainen Jukka Hampunen Asunto ensin Nuorten asuminen Nimi ovessa hankkeen verkostotapaaminen 11.11.11 Mika Paasolainen Jukka Hampunen 3 6 9 12 15 18 21 24 27 30 33 36 39 42 45 Päihteidenkäytön aloittamisikä (Huuti asiakastietokanta

Lisätiedot

PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet. Organisaatiotaso Sininauhasäätiö

PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet. Organisaatiotaso Sininauhasäätiö PAAVO-ohjelman toteutus ja haasteet Organisaatiotaso Sininauhasäätiö PAAVO-OHJELMA palveluntuottajan näkökulmasta Vahva tuki ohjelman mukaisiin investointeihin ja palvelujen kehittämiseen (RAY ja ARA)

Lisätiedot

Tehostettu palveluasuminen

Tehostettu palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen Miten asutaan? Tehostetussa palveluasumisessa asiakkaat asuvat omissa kodeissaan työntekijöiden ja asiakkaiden yhteistilan välittömässä läheisyydessä. Asiakkaan kotona tapahtuvassa

Lisätiedot

ASUNNOTTOMIEN ASUMISPALVELU

ASUNNOTTOMIEN ASUMISPALVELU ASUNNOTTOMIEN ASUMISPALVELU ALUSTAVA PALVELUKUVAUS Helsingin kaupunki Sosiaali- ja terveysvirasto 2 1 JOHDANTO 1.1 Palvelun järjestäminen Helsingin kaupunki on mukana pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmassa,

Lisätiedot

Asumispalvelut murroksessa. Nimi ovessa hankkeen loppuseminaari

Asumispalvelut murroksessa. Nimi ovessa hankkeen loppuseminaari Asumispalvelut murroksessa Nimi ovessa hankkeen loppuseminaari Palveluasuminen (235), tuettu asuminen (199) ja tehostetusti tuettu asuminen (40) Asukkaita 474 Työntekijöitä 185 - Budjetti 14,1 milj. Auroratalo

Lisätiedot

Eedi Asumispalvelut Oy. Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville

Eedi Asumispalvelut Oy. Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville Eedi Asumispalvelut Oy Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville ESPOON DIAKONIASÄÄTIÖ Yksityinen sosiaalialan palveluntarjoaja Palveluja mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä

Lisätiedot

Asunto ensin periaate arjessa

Asunto ensin periaate arjessa Asunto ensin periaate arjessa Pathways, housing first, Sam Tsemberis, 1992, New York Ei valita asukkaita. Asukkaaksi pääsee hakemisjärjestyksessä. Asuminen tapahtuu normaalin asuntokannan puitteissa. Asukkaat

Lisätiedot

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011 KOTIA KOHTI Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla Hanna Sallinen 17.2.2011 Asumispalvelut Vantaalla -Asumispalveluiden toimintayksikkö on osa aikuissosiaalityötä -Asumispalvelujen toimintayksikkö

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA Sosiaali- ja terveystoimen vastuu: -Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 21 :n mukainen asumispalvelu tarkoittaa kokonaisuutta, jossa asunto ja asumista

Lisätiedot

Uudistuva ammatillisuus Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluissa/ yksikönjohtaja Heli Alkila, Helsingin Diakonissalaitos

Uudistuva ammatillisuus Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluissa/ yksikönjohtaja Heli Alkila, Helsingin Diakonissalaitos Uudistuva ammatillisuus Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluissa/ yksikönjohtaja Heli Alkila, Helsingin Diakonissalaitos / Paavo verkostonkehittäjät Heli Alkila Palveluasuminen (235), tuettu asuminen

Lisätiedot

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toteutus ja haasteet: alue- ja paikallistaso 19.3.2013 Paavo 1 Espoo ylitti aiesopimuksessa asetetun määrällisen tavoitteen - 125 asuntoa - 105:llä asunnolla.

Lisätiedot

Asunto ensin -periaate

Asunto ensin -periaate Asunto ensin -periaate kotouttamisen ja integraation lähtökohtana? Marko Kettunen Maahanmuuttajat metropolissa seminaari 19.8.2010 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000

Lisätiedot

Nimi ovessa -hanke 2010-2012. Asunto ensin periaate kehittämisen kehikkona

Nimi ovessa -hanke 2010-2012. Asunto ensin periaate kehittämisen kehikkona Nimi ovessa -hanke 2010-2012 Asunto ensin periaate kehittämisen kehikkona Hankkeen yhteistyöverkosto kehittäjäverkosto tutkimusverkosto kokemusasiantuntijat kv-yhteistyö KOORDINOINTI (SOCCA) TUTKIMUS kehittäminen

Lisätiedot

POPUP- ASUMISNEUVONTA - IDEOITA ASUMISNEUVONTAAN

POPUP- ASUMISNEUVONTA - IDEOITA ASUMISNEUVONTAAN POPUP- ASUMISNEUVONTA - IDEOITA ASUMISNEUVONTAAN SININAUHASÄÄTIÖ ON INNOSTAVA TIENNÄYTTÄJÄ JA PERIKSI ANTAMATON IHMISARVON PUOLUSTAJA Sininauhasäätiö on Sininauhaliiton vuonna 1957 perustama yleishyödyllinen,

Lisätiedot

Mtp jory , Aikuisten sosiaalipalvelujen jory Peso Jory

Mtp jory , Aikuisten sosiaalipalvelujen jory Peso Jory ESPOON MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN JA AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN LAITOS-JA ASUMISPALVELUIDEN VALVONTARAPORTTI 2015 Mtp jory 23.2.2016, Aikuisten sosiaalipalvelujen jory 23.3.2016

Lisätiedot

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,

Lisätiedot

KRIISIPALVELUT. Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö

KRIISIPALVELUT. Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö KRIISIPALVELUT Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö Theresa Sinkkonen 28.3.2012 KESKI-SUOMEN VAMMAISPALVELUSÄÄTIÖN KRIISIPALVELU Kriisipalvelu on tarkoitettu henkilölle, joka tarvitsee välitöntä ympärivuorokautisesti

Lisätiedot

Iisalmi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Iisalmi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden, kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien asumisen tukeminen ja asumisvaihtoehdot Iisalmi 26.11.2015 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden

Lisätiedot

Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta

Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta Linjauksia mielenterveyskuntoutujien asumisesta ja sen laadusta Raija Hynynen 13.5.2013 Tuula Tiainen 22.5.2013 Rakennetun ympäristön osasto Toteutuuko hyvä, tarpeita vastaava asuminen? -tavallisissa asunnoissa

Lisätiedot

KOTIKATKO, ASUMISPALVELUT JA KOTIIN VIETY TUKI

KOTIKATKO, ASUMISPALVELUT JA KOTIIN VIETY TUKI KOTIKATKO, ASUMISPALVELUT JA KOTIIN VIETY TUKI TIKKURILAN SOSIAALIASEMA OMAT OVET VERKOSTOKOKOUS 16.5.2011 Marjatta Parviainen 17.05.2011 Avopalvelujen koordinaattori Marjatta Parviainen 1 A. KOTIKATKO

Lisätiedot

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma Tausta Kh hyväksyi valtion ja Espoon kaupungin välisen aiesopimuksen 2012-2015 pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi 18.6.2012.

Lisätiedot

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet 24.2.2015 Rovaniemi Lakimies Timo Mutalahti Sininauhaliitto Asuminen ja päihteet Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti - (03) 818 5555 26.1.2015

Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti - (03) 818 5555 26.1.2015 Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 26.1. - Palveluasuminen Attendo Oy Hoivakoti Tähtiniemi / Palveluseteli Lauttaranta 5 18100 Heinola 044 494 4247 anne.vilkman@attendo.fi w w w.attendo.fi 30 asuntoa,

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

Tukea ja kuntoutusta mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Salmentöyryn asumisyksikkö

Tukea ja kuntoutusta mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Salmentöyryn asumisyksikkö Tukea ja kuntoutusta mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Salmentöyryn asumisyksikkö Tietoa yksiköstä Salmentöyryn asumisyksikkö on Kouvolan kaupungin ylläpitämä päihde- ja mielenterveyskuntoutujien

Lisätiedot

PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa. Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio

PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa. Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio Helsingin Diakonissalaitos Heli Alkila Pohdittavaksi kuinka

Lisätiedot

Ota yhteyttä. Villa Andante. Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi ESPOONLAHDEN LIITTYMÄ NÖYKKIÖNKATU

Ota yhteyttä. Villa Andante. Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi ESPOONLAHDEN LIITTYMÄ NÖYKKIÖNKATU Villa Andante LÄNSIVÄYLÄ Tiiliskiventie Ruukintie Kattilantanhua Kattilalaaksonkatu Tyskaksentie Villa Andante Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi NÖYKKIÖNKATU ESPOONLAHDEN

Lisätiedot

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma 1(5) FYYSINEN TOIMINTAKYKY Asiakkaalla on koettu kotihoidon tarve. Asiakas ei selviydy päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti koska hänen toimintakykynsä on selkeästi alentunut. Palveluntarve MAPLe_5

Lisätiedot

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen selvitys Alustavia tuloksia Sari Valjakka 2 Selvityksen kysymykset 1. Missä ja miten neurologisesti

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

Oikea koti. Aspan asumisratkaisut

Oikea koti. Aspan asumisratkaisut Oikea koti Aspan asumisratkaisut Näin Aspan asumisratkaisut syntyivät Asumispalvelusäätiö Aspan perustamiseen vaikutti laajalti järjestöjen välillä käyty keskustelu siitä, mihin suuntaan vammaisten ihmisten

Lisätiedot

Selvitys 2/2014. Asunnottomat 2013 14.2.2014

Selvitys 2/2014. Asunnottomat 2013 14.2.2014 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola (tilastot) Puh. 4 996 67 Saara Nyyssölä Puh. 4 172 4917 Selvitys 2/214 Asunnottomat 213 14.2.214 Asunnottomuustiedot perustuvat Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

Asumispalvelujen hankinta

Asumispalvelujen hankinta Asumispalvelujen hankinta Vammaispalvelut Kehitysvammapalvelut Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 2 mukainen Asiakasmäärä n. 70 -> Hankinnan arvo n. 18M Ajalle 1.3.2017-28.2.2021, + 2 v (optio)

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen

Lisätiedot

ASUNTO ENSIN-PERIAATTEEN JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN TOTEUTUMINEN. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma 2012 2015 (Paavo 2)

ASUNTO ENSIN-PERIAATTEEN JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN TOTEUTUMINEN. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma 2012 2015 (Paavo 2) ASUNTO ENSIN-PERIAATTEEN JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN TOTEUTUMINEN Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma 2012 2015 (Paavo 2) Asunnottomuudesta 7 850 yksinäistä asunnotonta ja 450 perhettä Asunnottomuus

Lisätiedot

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Liian päihdeongelmainen mielenterveyspalveluihin tai liian sairas

Lisätiedot

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus KeVa perhehoidon ennakkovalmennus 1. TAPAAMINEN MITÄ ENNAKKOVALMENNUS ON? Ennakkovalmennuksen tarkoitus Ennakkovalmennuksen tavoitteita Perhehoitajan valmiudet suhteessa lapsen, nuoren ja aikuisen tarpeisiin

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry VAIKUTA KUNNALLISVAALEISSA Kunnallisvaalimateriaali omaishoidosta paikallisyhdistyksille ja puolueiden ehdokkaille Kunnallisvaalit 28.10.2012 ennakkoäänestys kotimaassa

Lisätiedot

Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti - (03) 818 5555 23.1.2015

Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti - (03) 818 5555 23.1.2015 Vapaudenkatu 23 B, 15140 Lahti - (03) 818 5555 23.1. Heinola Heinola - Palveluasuminen Attendo Oy Hoivakoti Tähtiniemi / Lauttaranta 5 18100 Heinola 044 494 4247 anne.vilkman@attendo.fi w w w.attendo.fi

Lisätiedot

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen 2 Tarkoituksenmukaiset palvelut Toimiva asuminen Osallisuus yhteisön toimintaan Riittävä taloudellinen toimeentulo

Lisätiedot

Asunto ensin -yksiköiden kustannusvaikuttavuus

Asunto ensin -yksiköiden kustannusvaikuttavuus 1 Asunto ensin -yksiköiden kustannusvaikuttavuus - vertailussa mielenterveys- ja päihdekuntoutujien yksiköt Virpi Sillanpää Mittaritiimi Tampereen teknillinen yliopisto 2 Tutkimushankkeen taustaa ja tavoitteet

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa RAY rahoitus; Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa RAY rahoitus; Löytävä vanhustyö 2014-2017,

Lisätiedot

Opioidiriippuvuuden lääkkeellinen vieroitus- ja korvaushoito 30.11.2011

Opioidiriippuvuuden lääkkeellinen vieroitus- ja korvaushoito 30.11.2011 Opioidiriippuvuuden lääkkeellinen vieroitus- ja korvaushoito 30.11.2011 Kehittämispäällikkö Airi Partanen 27.11.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 STM:n selvitys 30.11.2011 Valmistelu syksyllä 2011: STM, THL,

Lisätiedot

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön

Lisätiedot

Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä

Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,

Lisätiedot

Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678

Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678 1 Sosiaalipalvelut Kuntoutus, asuminen ja päivätoiminta Tuulikello Kuntoutusjaksot 375 Osastojakso, jonka aikana asiakkaalle tehdään moniammatillinen kokonaistilanteen arviointi, kuntoutuksen suunnittelu

Lisätiedot

PALVELUASUMISEN KONSEPTI Elementit-E Oy:lle

PALVELUASUMISEN KONSEPTI Elementit-E Oy:lle PALVELUASUMISEN KONSEPTI Elementit-E Oy:lle SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT TOIMEKSIANTAJA Työmme toimeksiantajana on Elementit-E Oy. Yrityksen yhteyshenkilönä toimi yrityksen toimitusjohtaja Veli Hyyryläinen.

Lisätiedot

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tampereen A-kilta ry:n 22 asunnon asumisyksikkö pitkäaikaisasunnottomille päihde- tai/ja mielenterveysongelmaisille henkilöille

Lisätiedot

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Asuntojen hankinta Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Asuntojen hankinnasta Näkökulmia: Kunnat asumisen järjestäjinä: asumisyksiköt,

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

AUNE SOPIMUS

AUNE SOPIMUS AUNE SOPIMUS 23.08.16 Sopimusprosessin eteneminen Teille lähetetty luonnos yhteistä keskustelua varten (ns. Espoon malli) Vantaa testaa seurantamittareita käytännössä Sopimusmalli täydennetään ja viimeistellään

Lisätiedot

Kuntouttavaa asumispalvelua

Kuntouttavaa asumispalvelua Kuntouttavaa asumispalvelua Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT Sallan kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta SAS-työryhmä 2015 VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

VALTION JA ESPOON KAUPUNGIN VÄLINEN AIESOPIMUS ( ) PITKÄAIKAISASUNNOTTOMUUDEN VÄHENTÄMISEKSI

VALTION JA ESPOON KAUPUNGIN VÄLINEN AIESOPIMUS ( ) PITKÄAIKAISASUNNOTTOMUUDEN VÄHENTÄMISEKSI VALTION JA ESPOON KAUPUNGIN VÄLINEN AIESOPIMUS (2008 2011) PITKÄAIKAISASUNNOTTOMUUDEN VÄHENTÄMISEKSI Tämän valtion ja Espoon kaupungin välisen aiesopimuksen tarkoituksena on vähentää pitkäaikaisasunnottomuutta

Lisätiedot

Tervetuloa asumaan. Kotisiipi

Tervetuloa asumaan. Kotisiipi Tervetuloa asumaan Kotisiipi Päivärinteen palvelutalon Kotisiipi on turvallinen ryhmäkoti kuudelle ikäihmiselle. Toiminta-ajatus Kotisiipi on Päivärinteen palvelutalossa sijaitseva kuuden asukkaan ryhmäkoti.

Lisätiedot

Kotihoidon kriteerit alkaen

Kotihoidon kriteerit alkaen Kotihoidon kriteerit 1.1.2017 alkaen Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite Kotihoidon kriteerit Toimintakyky Palvelun tarve Palvelun määrä Palvelun tavoite Asioiden hoitoon liittyvissä

Lisätiedot

2 (, C c. Ylä-Savon SOTE. TARVESELVITYS / HANKEESlti, M a. Saapui 3 Ö / i 20. DAG: a. Hakija Hoivakymppi Oy. T h;3väluokka.

2 (, C c. Ylä-Savon SOTE. TARVESELVITYS / HANKEESlti, M a. Saapui 3 Ö / i 20. DAG: a. Hakija Hoivakymppi Oy. T h;3väluokka. a rahoitusja kehittämiskeskus raasumisen 1. TIETOJA HAKIJASTA Hakija Hoivakymppi Oy Kohteen nimi Kiinteistö Oy ET-Hoiva-asunnot I/Muut vammaiset, Iisalmi Ylä-Savon SOTE TARVESELVITYS / HANKEESlti, M a

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli. Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli. Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen SAS-toiminnat aikuisten vastuualueen sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito RAI-seminaari 24.3.2011 Kirsi Kiviniemi TtT, kehittämispäällikkö Sisältö Ihmislähtöisen asumisen sekä hoidon ja huolenpidon yhdistäminen Iäkäs ihminen Asuminen

Lisätiedot

Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011

Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011 Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011 T A M P E R E E N K A U P U N K I Ohjaus palvelujen tuottamiseen ja rakentamiseen Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluita

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015 Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujat tarvitsevat arkeensa tukea Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen,

Lisätiedot

PÄIHDEHOITOYKSIKÖN LAATUARVIO AVOHOITO YKSIKÖN PERUSTIEDOT. Sähköposti:etunimi.sukunimi@a-klinikka-fi

PÄIHDEHOITOYKSIKÖN LAATUARVIO AVOHOITO YKSIKÖN PERUSTIEDOT. Sähköposti:etunimi.sukunimi@a-klinikka-fi PÄIHDEHOITOYKSIKÖN LAATUARVIO AVOHOITO LOMAKE TÄYTETÄÄN SOVELTUVIN OSIN YKSIKÖN PERUSTIEDOT Täyttöpäivämäärä 18.11.2004 Nimi: Katuosoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Toimintakeskus-Yhteisökoti Asemakatu

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT. Olli Kaarakka & Hanna Mäki-Tuuri 17.1.2014

KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT. Olli Kaarakka & Hanna Mäki-Tuuri 17.1.2014 KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT Olli Kaarakka & Hanna Mäki-Tuuri 17.1.2014 Toiminta 2014 KEHITTÄMISYKSIKKÖ Tutkimus- ja kehittämistoiminta Asiantuntijatyö Koulutusyhteistyö Järjestötyö VIESTINTÄ JA TIETOHALLINTOYKSIKKÖ

Lisätiedot

Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA. Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen

Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA. Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen Leppävaaran elä ja asu seniorikeskus LEA Pitkäaikaishoidon aluepäällikkö Tiina Jekkonen Yleistä Järjestyksessä toinen elä ja asu seniorikeskus. Ensimmäinen avattu Kauklahdessa 2012 Sijainti Säterinkatu

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 167, Liite 2. Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet 1 Ikäihmisten asumispalvelut Lyhytaikainen asuminen Lyhytaikaisella asumispalvelulla pyritään

Lisätiedot

KESKITETTY TUETTU ASUMINEN: HANKINNAN YKSILÖINTI / PALVELUKUVAUS

KESKITETTY TUETTU ASUMINEN: HANKINNAN YKSILÖINTI / PALVELUKUVAUS TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 1 1 KESKITETTY TUETTU ASUMINEN: HANKINNAN YKSILÖINTI / PALVELUKUVAUS 1. Palvelun järjestämisen taustaa Espoon kaupunki on mukana pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmassa, josta

Lisätiedot

Asunto ensin periaate ja asumissosiaalisen työn suuri murros

Asunto ensin periaate ja asumissosiaalisen työn suuri murros Asunto ensin periaate ja asumissosiaalisen työn suuri murros VALTAKUNNALLINEN ASUNNOTTOMUUSPÄIVÄ 17.10.2013 Tapio Tähtinen ja Heli Alkila Tapio Tähtinen Suomen suurin yhteiskunnallinen konserni Konserni,

Lisätiedot

Hakijan perus- ja taustatiedot

Hakijan perus- ja taustatiedot Hakijan perus- ja taustatiedot Hakijan tiedot Nimi Henkilötunnus Siviilisääty naimaton naimisissa eronnut leski Kansalaisuus Äidinkieli Asuinkunta Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Mukana

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen

Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? 3.2.2015 Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen Perustietoa 51-vuotiaasta Lahden vanhusten asuntosäätiöstä (LVAS) Lahden vanhusten asuntosäätiön

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 A. Ennakointi ja varautuminen 1. Otetaan ikääntyneiden asumisen parantaminen huomioon valtion asuntopolitiikan toteutuksessa

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 361. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 361. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.11.2016 Sivu 1 / 1 3850/2016 00.04.00.00 Sosiaali- ja terveyslautakunta 131 26.10.2016 361 Valtion ja Espoon kaupungin välinen sopimus asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutuksen asumispalvelut. 13.09.2012 Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman Liite 3

Mielenterveyskuntoutuksen asumispalvelut. 13.09.2012 Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman Liite 3 Mielenterveyskuntoutuksen asumispalvelut 13.09.2012 Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman Liite 3 2(7) SISÄLLYS 1. Johdanto...... 3 2 Kunnan omat asumispalvelut........3 3. Kaupungin ostamat asumispalvelut......6

Lisätiedot

Miikka-Pekka Rautiainen ja Piia Ikonen SININAUHASÄÄTIÖN AIMO-TYÖ Ja vaihtoehtoinen asuminen

Miikka-Pekka Rautiainen ja Piia Ikonen SININAUHASÄÄTIÖN AIMO-TYÖ Ja vaihtoehtoinen asuminen Miikka-Pekka Rautiainen ja Piia Ikonen 2016 SININAUHASÄÄTIÖN AIMO-TYÖ Ja vaihtoehtoinen asuminen AIMO-työ koostuu kolmesta osa-alueesta: Jalkautuva palveluohjaus ja starttikotiasuminen Asumisen tuen keskus

Lisätiedot

Tilapäinen ateriapalvelu on mahdollinen esim. toipilasajan yhteydessä.

Tilapäinen ateriapalvelu on mahdollinen esim. toipilasajan yhteydessä. HANGON PERUSTURVALAUTAKUNNAN PERIAATTEET IKÄÄNTYNEIDEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN PALVELUJEN MYÖNTÄMISELLE Iäkkäiden palvelukeskuksen toiminta-ajatuksena on tukea iäkkäiden osallisuutta ja toimijuutta

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1. Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.2015 Niina Helminen Anri Tanninen Yleistä Tupalasta Kiinteistöt omistaa

Lisätiedot

Määräaikaan mennessä saapuneet tarjoukset Määräaikaan 3.6.2013 klo 12.00 mennessä tarjouksia on tullut yhteensä _ yritykseltä.

Määräaikaan mennessä saapuneet tarjoukset Määräaikaan 3.6.2013 klo 12.00 mennessä tarjouksia on tullut yhteensä _ yritykseltä. LIITE 4 TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN YKSIKKÖ/ Toffela-hanke Tarjous saapunut YRITYS saapunut Hankintamenettely Avoimen menettelyn mukainen hankintailmoitus on julkaistu www.hankintailmoitukset.fi sivulla

Lisätiedot

Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut

Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut Lausuntopalaute Valmennuksen ja tuen suhdetta sosiaalihuoltolain mukaiseen sosiaaliohjaukseen ja

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa yöpyneiden asunnottomuuspolut

Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa yöpyneiden asunnottomuuspolut Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa yöpyneiden asunnottomuuspolut Verkostokehittäjät Työkokous 12.12.2016 Haastavimpien asiakkaiden asumisen tukeminen Sanna Sunikka Kriminaalihuollon tukisäätiö Toimitusjohtaja

Lisätiedot

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen PAAVOSTA AUNEEN Jyväskylä 16.10.2015 Jari Karppinen PAAVO 2008-2015 Asuntoloista asumisyksiköitä, joissa asuminen perustuu vuokrasopimukseen ja AHVL:ään Noin 2 500 asuntoa tai asuntopaikkaa pitkäaikaisasunnottomille

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Mielenterveys ja asuminen - vuonna 2010 työkyvyttömyyseläkkeensaajista mielenterveyden

Lisätiedot

Viidakkokujan tuetun asumisen

Viidakkokujan tuetun asumisen Viidakkokujan tuetun asumisen yksikkö 20.5.2011 Viidakkokujan tuetun asumisen yksikkö Vantaalaisille mielenterveyskuntoutujille - Huhtikuussa 2010 avattu ensimmäinen Vantaan oma asumisyksikkö mielenterveyskuntoutujille

Lisätiedot

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa. Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen

Lisätiedot

Hyvästä parempaan RAI muutoksen tukena

Hyvästä parempaan RAI muutoksen tukena Hyvästä parempaan RAI muutoksen tukena RAI - seminaari 10.3.2010 Kirsi Kiviniemi, kehittämispäällikkö 11.3.2010 1 Hyvästä parempaan - missä olemme nyt? Muutoksella kohti parempaa Ikäihmisten palveluiden

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE

VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE Kuuden koon malli Tapaturmien ehkäisyn toimintamalli päiväkotiin ja kouluun LAPSEN TURVAKSI HANKE 2007

Lisätiedot

Kuntouttava palveluasuminen. Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Kuntouttava palveluasuminen. Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kuntouttava palveluasuminen Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2.4.2013 1 Palveluasunto, palveluasuminen: Palveluasunnolla tarkoitetaan asumisyksikön asuntoja, joihin

Lisätiedot