joulukuu Kruunuasunnot Oy:n sidosryhmälehti Nro 2 / 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "joulukuu Kruunuasunnot Oy:n sidosryhmälehti Nro 2 / 2010"

Transkriptio

1 joulukuu Kruunuasunnot Oy:n sidosryhmälehti Nro 2 / 2010 Helsingin Pohjoisranta 24 kohosi kerrosta korkeammalle Vuoden isännöitsijä ja huoltomies valittiin Järkevästä energiataloudesta palkittiin Harjannostajaiset Helsingin Laajasalossa Asumisviihtyvyystutkimus perustana asumisen kehitystyölle

2 Asumisviihtyvyys on tahdon asia. Aluksi olivat ongelmat Aloittaessamme vuonna 2001 puolustusvoimilta siirtyneen lähes elinkaarensa lopussa olleen asuntokantamme kehitystyötä tunnelmat olivat varsin lohduttomat. Omistajamme oli asettanut tehtäväksemme muokata suuresta ongelmien keskittymästä taloudellisesti ja toiminnallisesti terve asuntokanta ja samalla myös terve yritys. Asumisviihtyvyys oli tällöin asukkailta tulleen palautteen mukaan pohjalukemissa. Tehtävä tuntui lähes toivottomalta. Toisaalta kehitysyhtiöksi tällöin määritellyn Kruunuasunnot Oy:n toimiala oli ongelmien ratkaisu. Ongelmat ovat oikein ymmärrettynä toiselta nimeltään mahdollisuuksia. Tahto kantaa puolet kuormasta Nyt lähes kymmenen vuoden työn ja noin 170 miljoonan perusparannuseuron jälkeen näkymämme ovat valoisat. Varsin myönteinen tilanteemme on sekä yrityksemme että tärkeimmän yhteistyökumppanimme eli puolustusvoimien vahvan ja määrätietoisen tahdon ja ankaran työn ansiota. Alkuvaiheen hämillisyyden jälkeen yhteistyö niin pääesikunnan, maavoimien, ilmavoimien, merivoimien ja eri varuskuntien kanssa on tuottanut hedelmää. Yli puolet puolustusvoimille vuokratuista asunnoista on joko laajamittaisesti tai rajatummin perusparannettu. Onpa osa aivan uusiakin. Tahto on siirtynyt strategian ja vuosisuunnitelmien kautta asuntokannan kehitykseksi. Tässä Avaimet-lehden numerossa Pääkirjoitus 2 Avainkeskustelua 3 Harjannostajaiset Helsingin Pohjoisrannassa 4-5 Vuoden isännöitsijä 6 Vuoden huoltomies ja energiansäästäjät 7 Harjannostajaiset Laajasalossa 8-9 Asumisviihtyvyystutkimus Hämeenlinnan laiturisauna 11 Asuntotarjotin Yksi heistä - Kari Tasanko 14 Organisaatio marraskuussa Tapahtui Kruunuasunnoissa 16 Asiakaspalvelun yhteystiedot 16 Kansikuva Ensilumi Toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Reijo Savolainen pitämässä juhlallista puhetta Laajasalon Svanströminkujalla ennen muistolieriön muuraamista talon sokkeliin. Asumisviihtyvyyden kehitystyö on ilahduttanut ja joskus vihastuttanut Tässä Avaimet -lehdessä esittelemme touko-kesäkuussa 2010 toteutetun asumisviihtyvyystutkimuksen tuloksia. Asuntojemme asumisviihtyvyyttä on tutkittu useita kertoja. Jo ensimmäisten tutkimuksien tulokset vuonna 2004 ja 2005 olivat lähtökohtiimme nähden yllättävän hyviä. Toisaalta kritiikki oli aluksi vielä melko masentavaakin. Erityisen mieluista on ollut todeta, että vuosi vuodelta asumisviihtyvyys on asukkaiden mukaan parantunut. Ei ole yllättävää, että positiivinen kehitys liittyy erityisesti perusparantamisen etenemiseen. Olisikin varsin harmillista, jos perusparannetuissa asunnoissa ei viihdyttäisi. Perusparantamisessa näyttää lähinnä harmittavan pari asiaa. Toinen on työnaikainen haitta ja investointeihin liittyvä vuokran nousu. Molemmat kokemukset ovat ymmärrettäviä, mutta ainakin jossain määrin välttämättömiä. Tuoreimmassa tutkimuksessa tuli esiin, että osittaiset perusparannukset, kuten Sodankylässä ja Kontiolahdessa on tehty, ovat kirvoittaneet kritiikkiä. Valitettavasti kyseisten kohteiden perusparantaminen oli mahdollista toteuttaa vain tiukasti rajoitettuina taloudellisista syistä. Oleellinen näkökulma oli myös vuokrien korotusten pitäminen minimaalisen pieninä. Nähtävissä on, että rajattuja täsmätoimenpiteitä on tulossa jatkossakin. Asumisviihtyvyysinvestoinneilla on rajansa Kiinteistönomistajan hyvä ja vahva tahto ei silti voi merkitä rajoittamattomia parannustoimenpiteitä. Jokainen perusparannuspäätös on taloudellinen investointipäätös. Kukaan kiinteistönomistaja ei voi kauan unohtaa taloudellisia realiteetteja. Jos kannattavuus investoinneissa ja muussa kiinteistönpidossa unohtuu, tulevaisuus sekä omistajan että asukkaiden kannalta ei ole todennäköisesti miellyttävä. Epäonnistuneet investoinnit karsisivat myös kehitysmahdollisuuksia. Tekemämme investoinnit ovat asettaneet valtavat vaatimukset hankkeiden rahoitukselle. Ilman asuntojen myyntiä emme olisi perusparannuksia pystyneet toteuttamaan. Myynnit eivät jatkossakaan ole poissuljettu menettelytapa. Kymmenen vuoden aikana toimintapaikkakuntamme ovat supistuneet 53:sta alle kolmeenkymmeneen. Paikkakuntien ja kohteiden valintaa ovat erityisesti ohjanneet puolustusvoimien tarpeet, toki myös markkinavoimilla on ollut vaikutuksensa. Asumisviihtyvyys on myös asukkaiden tahdosta kiinni Yhteistyö ja välitön viestintä asukkaiden kanssa parantaa kehitystoimenpiteiden onnistumista. Viestintä on tärkeää molempiin suuntiin. Olemme pyrkineet viime vuosina rakentamaan yksittäisen tiedottamisen tilalle viestintäjärjestelmää. Sen osana on käytetty nykyaikaisia välineitä kuten asukas-tv:tä, verkossa olevia asukassivuja ja myös uusimmissa perusparannushankkeissa digitaalisia ilmoitustauluja. Erityisesti jälkimmäinen, myös porraskäytävänäytöksi kutsuttu kanava, sai viimeisimmässä asumisviihtyvyystutkimuksessa kiitoksia. Nykytekniikan ohella myös perinteiset menetelmät ovat arvokkaita. Erityisesti asukkaiden omaa toimintaa kaipaamme lisää. Valitettavasti tutkimuksen mukaan puolet eivät halua asukastoimintaan osallistua. Toisaalta puoletkin asukkaistamme on suuri voimavara. Tarjoamme toimintaan omalta osaltamme mahdollisuuksia. Isännöitsijöille antamamme ohjeen mukaan asukkaiden kokous on järjestettävä kaikissa kohteissa tai ainakin jokaisella asuntoalueella kerran vuodessa. Asukkaiden kokouksen tärkeimpiä tehtäviä on toimivan asukastoimikunnan valinta. Yhteistyön kautta edelleenkin paranevaa asumisviihtyvyyttä toivottaen Reijo Savolainen 2

3 Avainkeskustelua AVAIMET-lehden vakiosisältöön on kuulunut palautekeskustelu. Sitä rohkaistaan lehteen sisältyvällä palautelomakkeella, joka osallistuu yhteystietojen kera palautettuna myös kilpailuun. Toki palautetta voi myös antaa kaikilla muilla viestintätavoilla. Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvän lehtemme edellinen numero ilmestyi kesäkuussa Lehteen liitettyä kilpailulomaketta palautui 167 kpl. Lomakkeista 49 sisälsi kommentteja yhtiömme toiminnasta ja lehdestä. Palaute oli lähes kauttaaltaan myönteistä, joka sinänsä oli tervetullutta ja palkitsevaa. Myös rakentava kritiikki on aina hyväksi. Olemme arponeet Avaimet-lehden lukijakilpailun 1/2010 palkinnot. Pääpalkinto meni Pirkko Tolvaselle Joensuuhun. Lisäksi arvottiin neljä muuta palkintoa, jotka on lähetetty seuraaville vastaajille: Pasi Virtanen Hollola, Aila Vahtera Nokia, Turkka Koivusaari Hämeenlinna ja Outi Turunen Joensuu. KRITIIKKIÄ, KYSYMYKSIÄ JA KEHOTUKSIA Palaute Kommentti Palaute Kommentti Rakentakaa energiaa säästäviä asuntoja! Asukkaiksi on hyväksyttävä myös perheitä, joissa on kotieläin esimerkiksi koira. Hämeenlinnan Selkäsuonkadulla Volvot, Bemarit ja joskus halvemmatkin autot parkkeeraavat nurmikolle ja ennen hieno nurmi on nyt kuin sodan jäljiltä. Laittakaa panssariesteitä ja piikkimattoja! Luottokelpoisuuden menetys ei saa olla asunnon saamisen esteenä. Hennalassa pihaalueiden siisteydessä parantamista. Vuokrat ovat liian korkeat. Energiansäästö on tärkeä näkökohta. Perusparannushankkeissamme olemme poikkeuksetta päässeet ainakin hivenen parempaan suuntaan. Uustuotantohankkeissamme paras onnistumisemme on Helsingin Laajasalon viidennen kerroksen rakentaminen. Uudet asunnot lämpiävät pelkästään neljän alemman kerroksen ilmanvaihdon hukkalämmöllä. Myös Hämeenlinnan Pajakadun uudet vuokratalomme pääsivät jo varsin korkeaan B-energialuokkaan. Lemmikkieläin lähtökohtaisesti ei ole asukkaaksi tulemisen esteenä. Suhtaudumme kuitenkin eräisiin lemmikkeihin kuten kilipukkeihin kielteisesti. Omistajan on muistettava tietenkin huolehtia esimerkiksi koiransa jätöksistä ja vältettävä meluhaittoja. Valitettavasti eräistä kohteistamme on syntynyt koirien ystävien puolue ja koirien vastustajien puolue. Se ei ole hyväksi talon ilmapiirille. Kohtuullinen suvaitsevaisuus olisi aina hyväksi. Ongelma todellinen. Valitettavasti emme voi Hämeenlinnan kaupungin alueella ryhtyä esitettyihin järeisiin toimiin tai kevyempiin ratkaisuihin. Olemme kyllä ilmoitelleet asiasta kaupungille ja odottelemme toimenpiteitä. Ensiapuna alueelle on kuitenkin langetettu pysäköintikielto. Omilla piha-alueillamme on nyt tilanne hyvin hallinnassa mm. yksityisen pysäköinninvalvojan avustuksella. Tarkistamme asukasvalinnassa luottotiedot omilta suorilta vuokralaisiltamme. Ongelmat luottotiedoissa ovat kieltämättä esteenä myönteiselle päätökselle. Tapauskohtainen harkinta on tarvittaessa kuitenkin silti mahdollista. Toivottavasti parantamisen vara pieneni pyrkimyksemme mukaisesti kesän alussa. Hankimme asukkaiden toivomusten mukaisesti alueelle ainakin opastekartan ja taloille selkeät numerot. Hennalan alue tulee kohentumaan myös vuonna 2011 talon 91 laajamittaisen perusparantamisen myötä. Useimmiten alueesta ja vuokranantajasta riippumatta asukkaan näkökulmasta vuokrat ovat liian kalliit. Kesällä 2010 suorittamamme asumisviihtyvyystutkimuksen mukaan vuokramme ovat varsin kilpailukykyiset sijainti ja kunto huomioon ottaen. Välttämätön perusparannustoimintamme on luonnollisesti ollut omiaan nostamaan vuokratasoa. Peruspa- Lämmöt ovat liian alhaiset. Keuruun varuskunnan asuntoalueella asukkaat yhteen kerrostaloon. Tyhjät kerrostalot purkuun tai sitten niihin maahanmuuttajia. KEHUJA JA KIITOKSIA Arkkitehti Iiro Toivosen Hämeenlinnan Selkäsuonkadulle suunnittelema muuntamorakennuksen taiteellinen ulkoasu on todella kaunis! Lisää tällaisia toteutuksia. Onneksi olkoon laiturisaunan käyttöönotosta! Jo oli aikakin! Mielestäni laiturisauna sopii hyvin maisemaan. Vanha sauna olisi sopinut hyvin maisemaan. Kiva etsiä lukijakilpailun vastauksia, kun piti lukea koko lehti ennen kuin oikeat vastukset löytyivät. Tosi ovela veto! Lisää tällaisia. Todella hyvä juttu, kun vanhat ihanat, paljon kysytyt asunnot uudistetaan eikä laiteta taloa maan tasalle. Luin lehden tarkkaan. Todella hienoja ideoita ja huolella ajateltuja ratkaisuja. Hyvä, että toimitte perusparantavasti myös täällä Nokialla. rantaminen on mahdollista vain kannattavasti. Viime talvi oli tunnetusti kova ja eräissä kohteissamme esiintyi ajoittaisia ongelmia. Tavoitetasomme sisälämpötilan osalta on lähtökohtaisesti edelleenkin o C. Tarvittaessa talon ja huoneiston erityistarpeet otetaan huomioon. Keuruulla on kieltämättä liian suuri tyhjäkäynti. Yksi kolmesta kerrostalosta näyttäisi tulevan vuonna 2011 tarpeettomaksi. Maahanmuuttajilla ongelma on tuskin ratkaistavissa. Muuntamotaideteos onnistui meidänkin mielestämme hyvin. Taiteellinen näkökulma on hankkeissamme edelleen mukana! Kiitos kirjoittajalle ja useille muille vastaavan palautteen antaneille. Laiturisaunan loppuun rakentaminen ja käyttöönotto oli toki meille ja asukkaille suuri helpotus. Vanha sauna on valitettavasti pakko poistaa, koska sille ei ole enää uudessa alueen asemakaavassa rakennuspaikkaa. Jatkamme tässäkin numerossa samoilla linjoilla! Onneksi useimmiten voimme tehdä positiivisia perusparannusratkaisuja ja samalla antaa taloille uuden elinkaaren. Valitettavasti joskus talon kunto ja markkinatilanne johtaa purkamiseen. Sitäkin joudumme tekemään. Kiitos arvostuksesta toimitusneuvoston ja koko organisaatiomme puolesta. Nokian Viertokuja 16:n idyllinen pieni vuokratalo on nyt perusparannettu ja on jo lähes täysin vuokrattu. Myös tästä kohteesta löytyy nostalgista kiinteistötaidetta. 3

4 Kruununjalokivi kohosi uusiin korkeuksiin Harjannostajaiset Helsingin Pohjoisrannassa Helsingin Pohjoisranta 24:n asuntojen määrä kasvoi 48:sta 52:een uusien ullakolle rakennettujen näköala-asuntojen ansiosta. Asukkaiden käyttöön ullakolle rakennetusta näköalasaunasta voi löylyttelyn lomassa ihastella mahtavia merellisiä näköaloja.kaikki asunnot on vuokrattu puolustusvoimille. Porraskäytäviä koristavat Helsinki-aiheiset mosaiikkityöt on suunnitellut arkkitehti Pasi Pohjoismäki ja toteuttanut Italian Sironessa toimiva Cesiceramica CE.SI. S.p.A. Kruunuasuntojen perinteeksi muotoutuneen harjannostajaistilaisuuden aloitti toimitusjohtaja Reijo Savolainen johdatellen paikalla olleet muistolieriön muuraamiseen. Sille oli varattu paikka ullakkosaunan parvekkeen portaassa. Ennen muistolieriön muurausta Reijo Savolainen (oik.) luki juhlallisen julistuksen, jota kuvassa kuuntelevat pääurakoitsijan, Reno-Rakennus Oy:n aluejohtaja Pekka Kiiski (vas.) ja Kruunuasunnot Oy:n hallituksen puheenjohtaja Raimo Korpinen. yhdeksännen ja seitsemännen kerrosten neljän huoneiston esittely. B-portaan taideteosten paljastuksen toteuttivat Kruunuasuntojen hallituksen puheenjohtaja Raimo Korpinen ja italialaisen Cesiceramican Federico Fumagalli. Tilaisuuteen sopivaa taustamusiikkia soitti kerrosta ylemmälle porrastasanteelle sijoittunut Hyvinkään Rautatien Soittajien orkesteri. Tarkan minuuttiohjelman mukaisesti ihailtiin seuraavaksi muiden porraskäytävien Helsinki-aiheisia taideteoksa. Aikataulu oli tarpeen, koska harjannostajaisristelyn siipirataslaiva Vispilällä oli määrä alkaa kello Porraskäytävätaide viimeisteli perusparannetun rakennuksen. Samalla kiinteistön entinen nimi otettiin uudellen käyttöön. Se on nyt Asunto Oy Helsingin Leijonalinna. Tämän mosaiikkityön maamerkkejä ovat Stadionin torni ja Kallion kirkko. Teos paljastettiin viimeisenä neljästä porraskäytäviin sijoitetuista taideteoksista. Ullakkoasunnoista avautuu merellinen näköala Hakaniemenrantaan ja Merihakaan. Pääkaupungissa näkymä on ainutlaatuinen. Varsinainen muuraus hoitui rutiininomaisesti yhdeksännen kerroksen saunatiloissa Kruunuasuntojen aluepäällikkö Ari Paajasen komennossa. Seuraavana ohjelmassa oli Yhdeksännen kerroksen ullakkoasunnon 95 neliömetriä koostuvat neljästä huoneesta ja keittiöstä. 4

5 Mittavaan perusparannushankkeeseen käytettiin 4,8 miljoonaa euroa Vuonna 1965 rakennetun kerrostalon asuinhuoneet eivät enää täyttäneet nykypäivän asumisen vaatimuksia. Keittiöt ja kylpyhuoneet olivat pääosin alkuperäisessä kunnossa eikä niissä ollut nykyisten määräysten mukaisia vesieristeitä. Korjaustarve oli ilmeinen. Perusparannustoimenpiteitä kellarista kahdeksanteen kerrokseen uudet ikkunat ja parvekeovet kokonaisvaltainen sisäpuolinen perusparannus yhteistilojen kunnostaminen ja talopesulan uusiminen kerhotilojen rakentaminen kylpyhuoneiden ja keittiöiden laajuuden muuttaminen keittiöiden ja kodinkoneiden uusiminen kylpyhuoneiden uusiminen ja mukavuuslattialämmityksen asentaminen Yhdeksänteen kerrokseen neljä uutta asuntoa ja kattoterassit Ullakkoasuntojen toteuttaminen vaati vanhojen rakenteiden purkamista ja uusien ulkoseinien ja vesikattorakenteiden rakentamista. Samalla ullakolle rakennettiin saunaosasto. Uudiskerroksen tekniikka poikkeaa muista kerroksista siten, että huoneistoissa on vesikiertoinen lattialämmitys ja lämmön talteen ottava ilmanvaihtojärjestelmä. Hissikuilut jatkettiin ulottumaan yhdeksänteen kerrokseen. Modernia talotekniikkaa maasta taivaaseen Sääennusteeseen perustuva egain lämmityksen optimointijärjestelmä säästää yhä kalliimmaksi käyvää lämmitysenergiaa samoin kuin uusittu ilmanvaihtojärjestelmä. Myös vesi- ja viemärijärjestelmä ja tonttiviemärit uusittiin. Nyt rakennuksessa on ajanmukainen sähkö-, tele- ja antennijärjestelmä. Ulkoalueilla perusparannustöihin kuuluivat sisäpihan pinnoitteiden korjaus, leikki- ja oleskelualue sekä pihakalusteiden lisääminen. Etelä-Suomen Sotilasläänin esikuntapäällikkö, eversti Hannu Liimatta (vas.) ja yliluutnantti Ari Saukko olivat asuntoihin sangen tyytyväisiä. Kruunuasuntojen harjannostajaisissa on poikkeuksetta iloista musiikkia ja mukavaa yhdessäoloa. Myös pihan puolella on uusi ilme. 5 Mosaiikit on suunniteltu valokuvista tietokoneella. Värivaihtoehtoja yhdellä mosaiikkipalalla on 64 ja parhaillaan yhdessä työssä on palasia lähes , Cesiceramican Federico Fumagalli kertoi. Harjannostajaisjuhlassa oltiin ihan Vispilässä Tapahtuma jatkui tutustumalla pääkaupungin merelliseen ympäristöön siipirataslaiva Vispilällä. Tilaisuuden avaussanat lausui aluepäällikkö Ari Paajanen, joka esitti yhteenvetona: Tässä hankkeessa on ollut erinomainen arkkitehti, yhteistyö eri osapuolien kesken on ollut erinomaista, työntekijät ovat suoriutuneet tehtävistään erinomaisesti ja yhteistyö puolustusvoimien kanssa on ollut erinomaista. Kiitospuheessaan Kruunuasuntojen toimitusjohtaja Reijo Savolainen lisäsi edelliseen erinomaisesti onnistuneen kokonaisuuden. Paljon euroja vaatineen hankkeen toteuttamiseen vaikutti myönteisesti yhteiskunnan 10 %:n osuus investointikustannuksista. Vuokria jouduttiin heti alkuun laskemaan! Monivaiheinen rakentamisprosessi muutti rikkaruohon ruusuksi, josta lämmin kiitos kaikille ja erityisesti ahkerille ja fiksuille työntekijöille. Pääurakoitsija Reno-Rakennus Oy:n aluejohtaja Pekka Kiiski kiitti työntekijöitä laatutyöstä: Rakentajien pitää olla ylpeitä työstään ja lisää töitä saamme, kun jatkamme samaan malliin. Jopa arkkitehti ansaitsee kiitoksen. Työntekijöiden edustaja totesi vaatimattomasti, että Kruunuasunnot sai parempaa kuin oli tilannut! Tilaisuus jatkui stadin slangi-tietämystä ja savon kielen ymmärrystä vaativalla tietokilpailulla. Tavaksi tulleen käytännön mukaisesti kilpailussa palkittiin tosiosaajat, yksi tavallinen tietäjä ja säälittävät tapaukset. Kilpailun luonnetta kuvaa, että molemmissa ääripäissä palkinnot ovat yhtä hyviä. Tärkeää ei ole sijoittuminen, vaan osallistumisesta lankeava maine ja kunnia.

6 Vuoden isännöitsijä tuli Joensuusta Paljasjalkaiseksi joensuulaiseksi vuoden isännöitsijäksi valittu Hannu Hautanen ei tunnustaudu, mutta pohjoiskarjalaiseksi kyllä. Olen kotoisin Valtimolta, Pohjois- Karjalan pohjoisimmasta kunnasta, josta muutin opiskelun ja työn myötä Joensuuhun 1978, Hannu Hautanen täsmentää. Isännöitsijänä Hannu on toiminut vuodesta 1990 ja koko ajan samassa firmassa. Isännöinti on parinkymmenen vuoden aikana saanut paljon uusia piirteitä. Tänään työnantajan nimi on Realia Isännöinti, jonka Joensuun toimipisteen vetäjänä Hannu toimii. Kruunuasuntojen kanssa Hannu Hautanen on ollut yhteistyössä lähes yhtiön perustamisesta lähtien eli vuodesta Silloin, kun aloitin isännöitsijänä, tietotekniikkaa ei juuri käytetty muussa kuin kirjanpidossa. Pöytäkirjat ja toimintakertomukset tehtiin kirjoituskoneella. Puhelimet olivat lankapuhelimia. Tietysti myös itse kiinteistöt ovat ikääntyneet ja korjausten tarve lisääntynyt huomattavasti siitä ajasta. Kosteusvauriot ja sisäilmaongelmat ovat tänä päivänä jokapäiväistä asiaa, joita oli aloittaessani huomattavasti vähemmän, Hannu kertoo tapahtuneesta kehityksestä. Kruunuasuntojen kohteiden lisäksi Hannu isännöi pääosin liikekiinteistöjä ja muutamaa asunto-osakeyhtiötä. Kruunuasunnoilla, samoin kuin eräällä toisellakin hänen isännöimällään valtakunnallisella kiinteistönomistajalla, on selvät kehitystavoitteet ja ohjeistukset kiinteistökannan ylläpitämisestä ja tapahtuneen asianmukainen seuranta. Monta kertaa varsinkin asuntoosakeyhtiöiltä puuttuu selkeä pitkän tähtäimen suunnitelma näistä asioista. Kruunuasuntojen kohteissa on pitkälle viety talous- ja hoidonseuranta, jota samassa määrin ei oikeastaan löydy muista kohteista., Hannu kehuu. Yllätyshän tämä oli ja koen sen tunnustuksena useamman vuoden työstä. Joensuussa Kruunuasuntojen asunnot ovat kunnossa Joensuun ja Kontiolahden tilanne on hyvä. Joensuun kohde perusparannettiin vuosina ja Kontiolahden asunnoissa tehtiin mittavat korjaukset vuonna Nämä ovat kunnossa ja myös vuokraustilanne on hyvä. Muuten tilanne on Hannun mukaan Joensuussa melko tyypillinen. Vuokra-asunnoista, varsinkin pienistä on pulaa, joka johtuu opiskelijoiden määrästä ja Joensuun asemasta maakunnan keskuksena. Kiinteistötaide on otettu myönteisesti vastaan Kantele-reliefi on otettu hyvin vastaan ja se on ollut lehtien palstoilla useaan otteeseen. Kannanotot ovat olleet yksinomaan positiivisia. Toivomuksena on heitetty, että muutkin kiinteistönomistajat hankkisivat vastaavia teoksia. Isännöinti monipuolistuu ja keskittyy Isännöinnin tulevaisuudesta Hannu Hautasella on pitkään työkokemukseen perustuva visio. Näen, että isännöinti keskittyy suurempiin yksiköihin ja pienet toimijat ja oman toimen ohella-isännöitsijät poistuvat alalta. Lainsäädäntö ja asiakkaiden lisääntyvä kiinnostus kiinteistönpitoon asettavat kasvavia vaatimuksia henkilökunnan koulutukselle ja myös palvelutarjonnalle. Tulevaisuuden visioina näen, että isännöintitoimiston tarjoaman palveluportaalin kautta asiakas saa kaikki asumiseen liittyvät palvelut. Tämäntyyppisen palvelukokonaisuuden rakentaminen on meidän yhtiössä parastaikaa käynnissä. Yhteistyö Kruunuasuntojen kanssa on sujunut hyvin Haasteena on oppia tehokkaasti käyttämään kehitettyjä ohjaus-ja hallintajärjestelmiä täällä suoritusportaassa. Tekniikka ja ohjelmat kehittyvät tietysti koko ajan, joten haasteena on myös ajan tasalla pysyminen. Hannu on monipuolinen harrastaja työn sallimissa rajoissa Vapaa-aikani kuluu pääosin perheen parissa. Kesällä vietämme aikaa paljon kesämökillä. Pihatyöt omakotitalossa ja mökillä vievät oman aikansa, mutta ovat vaihtelua työlle. Moottoripyöräilyä olen harrastanut reilun kymmenen vuotta ja muutama pitempikin reissu kesässä tulee sillä tehtyä. Talvisin pelaan kerran viikossa sulkapalloa ja pyrin myös hiihtämään vähintään pari kertaa viikossa. Mutkamäessä tulee käytyä muutama kerta talvessa. Talvi on työn puolesta niin kiireistä aikaa, että harrastuksille jää vähemmän aikaa. Perheeseeni kuuluu vaimo ja 12-vuotias tytär sekä vaimon aiemmasta liitosta kaksi tytärtä, jotka opiskelevat muilla paikkakunnilla eivätkä asu enää kotona. 6

7 Porkkanat jaettiin järkevästä energiansäästöstä Vuoden huoltomies ahkeroi Hyrylässä Kruunuasunnot Oy valitsee kumppaneinaan toimivien huoltoyhtiöiden huoltomiehistä erityisen ansioituneen henkilön vuoden huoltomieheksi. Vuoden 2010 huoltomieheksi valittiin Jorma Laitala Tuusulasta. Kruunuasuntojen kanssa Jorma on tehnyt yhteistyötä vuodesta 2009, kun huolto siirtyi RTK:lle. Jorma on palvelualtis ja tekee työnsä hyväntuulisesti aina ajallaan. Hän osaa kysyä ja osaa neuvoa, todettiin kunniakirjassa. Perinteisessä kumppanuusseminaarissa palkittiin järkevässä energiankäytössä ansioituneet isännöitsijät Kruunuasuntojen kannustusporkkanoilla. Porkkanoita saivat isännöitsijät Ismo Timonen ja Tuija Ikonen. Kilpailusarjoja oli kaksi, alue ja kohde. Yläkuvassa oikealla Ismo Timonen Säkylästä vastaanottaa kehitysjohtaja Juhani Solkiselta lämpimän kädenpuristuksen ja porkkanat. Isännöitsijä Tuija Ikonen Kankaanpäästä saa alakuvassa kannustuskilpailun palkinnon. Jorma Laitala on lähtöisin Jurvasta, Etelä-Pohjanmaalta, joka hänen sanojensa mukaan on sitä aitoa Pohjanmaata. Kaksi vuotta olen tehnyt huoltohommia ja aikaisemmin 24 vuotta putkiasentajan töitä. Järvenpäähän muutin Lähden töihin aamulla jokseenkin aina vähän ennen kello seitsemää, vaikka työpäivät ovat erilaisia. Huollan muiden muassa Hyrylän suuria kauppakeskuksia, jotka on joka aamu siivottava ja roskikset tyhjennettävä ja tietenkin Kruunuasuntojen kohteita, joihin päivittäin kuluu kolmisen tuntia. Päivä jatkuu sen mukaan, mitä keikkoja päivän mittaan on ilmaantunut. Useimmiten ne ovat vesihanojen korjauksia tai vaihtoja ja lämmönsäätöjä. Saan myös suoria, ei konttorin kautta tulevia toimeksiantoja kännykkään. Ne ovat hälytysluontoisia toimeksiantoja, jotka pitää hoitaa saman tien. Sellaisia ovat esimerkiksi viemäritukokset ja vesivuodot. Nämä ovat valitettavasti niitä yleisimpiä ongelmia. Aikaisemmasta työkokemuksesta on huoltotöissä hyötyä Siksi minut varmaankin valittiin tähän hommaan. Eihän minulla ollut sen paremmin aikaisempaa kokemusta kuin koulutustakaan huoltomiehen työstä. Automatiikka-asiat tulivat tutuiksi jo putkimiehenä ja automatiikkahan on arkipäivää kauppakeskuksissa tänä päivänä. Talvisaikana ovat työlistalla lumityöt ja myös talvella pitää roskat poistaa. Pääosin työt tehdään koneella, mutta porraskäytävien edustat on tehtävä lihasvoimalla. Kruunuasuntojen kohteissa ei Jorman mielestä ole tullut vastaan mitään erityisiä ongelmia. Lämmityksen säätö perustuu uuteen egain -etäkäyttösysteemiin, joka aloitettiin viime talvena Hyrylän taloissa. Säätöön olen kerran joutunut puuttumaan, kun lämpö oli asuintiloissa vain 17 astetta. Itse en säätöjä tee, vaan ne toteutetaan internetin avulla etäkäyttöisesti. Säätöihin en saa edes koskea. Myös Hyrylän kauppakeskuksissa etäsäätö alkaa olla tätä päivää. Kiinteistötaide on Hyrylässä saanut olla rauhassa ja kellokin näyttää Jorman mukaan oikeaa aikaa. Pienriistan metsästystä kotipitäjässä Jorman perheeseen kuuluvat vaimo ja tytär. Mitään erityistä Jorma ei vapaa-aikanaan harrasta, mutta metsällä hän käy, kun sattuu sopivasti olemaan metsästysaikana Pohjanmaalla. 7

8 Svanströminkujalla kurkotetaan ylöspäin Harjannostajaisia juhlittiin Tilaisuus kiinnosti niin julkista sanaa kuin runsaslukuista kutsuvierasjoukkoakin. Kruunuasunnot Oy:n tytäryhtiön Aravakruunu Oy:n omistamiin kolmeen kerrostaloon Helsingin Laajasalossa rakennetaan viides kerros. Uusia vuokra-asuntoja syntyy 33. Lisäasuntojen rakentaminen tuli mahdolliseksi Helsingin kaupungin aloitteesta toteutetun asemakaavamuutoksen myötä. Kohteen rahoitukseen vaikutti myös valtion myöntämä rahoitustuki. Hanke on energiataloudellisesti esimerkillinen. Uudet asunnot lämmitetään vanhojen asuntojen poistoilmalla eli niin sanotulla hukkalämmöllä. 120 huoneistoa kolmessa kerrostalossa Asuntojen pinta-ala on 7394 m 2. Talot ovat valmistuneet vuonna 1972 ja ne rakennutti alun perin Helsingin Suomalainen Säästöpankki. Pankkikriisissä talot siirtyivät valtion omistukseen ja edelleen Aravakruunu Oy:lle. Vuosina talot perusparannettiin. Tällöin varauduttiin viidennen kerroksen rakentamiseen esimerkiksi hissien toteutuksessa. Viides kerros vähentää kiinteistön hoitokuluja Kevytrakenteinen lisäkerros kannatetaan teräspalkein ja pilarein vanhan rakennuksen kantavien seinälinjojen päälle. Viidennen kerroksen lämmitysratkaisu alentaa hoitokuluja noin 0,7-0,8 /m 2 /kuukaudessa. Lämpö tuotetaan poistoilmalämpöpumpuilla. Olemassa olevat rakennukset on varustettu perinteisellä poistoilmanvaihdolla ja korvausilma tuotu erillisillä korvausilmaventtiileillä. Lisärakentamisen yhteydessä vanhat poistoilmapuhaltimet uusitaan ja sijoitetaan uuden kerroksen katolle. Poistoilmapuhaltimet varustetaan nestekiertoisilla pattereilla, joilla poistuvasta ilmasta otetaan lämpö talteen ja siirretään nesteen avulla lämpöpumpulle. Lämpöpumpulta lämpö siirretään lämminvesivaraajalle. Lämpöpumput ja varaajat ovat lisärakennuksen katolla sijaitsevissa teknisissä tiloissa. Lämminvesivaraajasta lämpö siirtyy uudiskerroksen lämmitykseen ja lämpimään käyttöveteen. Lisäkerroksen lämmitysmuoto on lattialämmitys. Lämmitysverkosto tehdään teräsputkesta ja lattialämmityspiirit muoviputkesta. Varalämmitysmuotona on sähkö. 8

9 Lisää asumisviihtyvyyttä Rakentamistoimenpiteet ovat seuraavat: julkisivut toteutetaan alumiinipeltikaseteilla hissitornit jatketaan yhdellä kerroksella rakennetaan lisäautopaikat huoneistoihin asennetaan lattialämmitys uuden kerroksen lämmitysenergiaa ei osteta, vaan se otetaan talteen alimpien kerrosten poistoilmasta Porraskäytäviin lisää lasitaidetta Porraskäytäviin toteutetut lippusiimat on luonut kuvanveistäjä Jorma Parkkari. Jokainen teos sisältää elämänohjeen tai mietelauseen, jonka tulkitseminen edellyttää merenkulun lippujen salakielen selvittämisen. Kaikkiaan lasiteoksia on kymmenen. Harjannostajaisissa noudatettiin totuttua perinnettä Harjannostajaistilaisuuden m/s Natalialla avasi kehitysjohtaja Juhani Solkinen Kruunuasunnoista. Hän toivoi kaikkien viihtyvän sumuisen sään verhoamalla merellä. Virallisemman avajaispuheen piti toimitusjohtaja Reijo Savolainen. Hänen erityskiitoksensa menivät talon asukkaille, jotka olivat kestäneet rakennushankkeen hyvin. Pieniä mielenilmaisuja on tietenkin ollut ja ne kuuluvat asiaan, Savolainen totesi ja korosti samalla, ettei ilman Helsingin Kaupungin myötävaikutusta oltaisi tässä. Kiitoksen saivat myös hankkeen rahoitukseen vaikuttaneet tahot. Urakoitsijan kiitospuheen esitti Kari Tasanko, joka painotti hyvien Kokonaisurakoitsijan, Rakennus Future Oy:n toimitusjohtaja ja työman vastaava työnjohtaja Kari Tasanko osoitti kiitoksensa erityisesti työntekijöille. työntekijöiden merkitystä jokaisessa rakennusprojektissa. Vahvuutemme on julkinen rakentaminen, joskaan en tiedä kohdetta, jota emme osaa. Olen iloinen, että saimme tarjota Aravakruunu Oy:lle tätä projektia, jonka aikataulussa Jokaisessa taideteoksessa on tulkki, jonka avulla selviää lasiin maalatun viestin sisältö. olemme etuajassa ja joka valmistuu keväällä Työ etenee positiivisella asenteella ja täysillä painetaan koko ajan, Kari Tasanko kiitteli. Muistona hän sai urakoitsijan tarjouskynän, jolla voi kirjoittaa vain pieniä summia. Tietokilpailussa punnittiin stadin kielen tietämys Tietokilpailuun osallistuminen oli edellytyksenä harjannostajaisantimien nauttimiselle. Niin kuin Reijo Savolainen kilpailun käynnistäessään totesi: Ateria pitää ensin ansaita! Musiikillisten vihjeiden johdattelemana kilpailijoiden piti poimia soitetuista kappaleista slangisana ja tietää sen selkokielinen merkitys. Vaativaan kilpaan osallistuttiin ennakkoluulottomasti ja tosiosaajat erottuivat jälleen kerran säälittävistä tapauksista. Tosikkomainen asenne ei kilpaan sopinut. Parhaiten koettelemuksen selvittivät hyvällä huumorintajulla varustetut risteilyvieraat. Kaikki tietokilvassa tavalla tai toisella menestyneet saivat palkinnon ja lämpimän halauksen. Tällä kertaa palkittavia oli kymmenkunta. 9

10 Asumisviihtyvyys on kehittynyt myönteiseen suuntaan Tyytyväisimmät vuokralaiset ovat Pietarsaaressa, Hämeenlinnassa, Kuopiossa ja Joensuussa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää asukkaiden näkemykset asumisviihtyvyydestä Samalla tutkimustulosta verrattiin kolme vuotta sitten tehtyyn vastaavaan kyselytutkimukseen. Tutkimusten keskeinen sisältö oli vertailukelpoisuuden säilyttämiseksi sama. Kyselylomakkeet toimitettiin kaikkien Kruunuasuntojen asuntoalueiden lähes jokaiseen asuntoon toukokuun puolessa välissä ja vastaukset pyydettiin palauttamaan 7.6. mennessä. Tutkimuksessa oli mukana 2680 asuntoa ja palautusprosentti oli 28,3. Aktiivisimmat vastaajat olivat Hämeenlinnan Selkäsuonkadun perusparannuskohteista ja saman korttelin uudisrakennuskohteista. Seuraavaksi korkeimmat vastausprosentit olivat Kontiolahdelta ja Kuopiosta. Kyselyyn vastanneita asukkaita oli 759 Tutkimuksessa pyydettiin vastauksia seuraaviin aiheisiin asteikolla 1-6, jossa 1 on huonoin ja 6 paras arvo: Asumisen miellyttävyys/viihtyisyys Asunnon terveellisyys Asuintalon viihtyisyys, asuinpaikan mukavuus Asuinalueen kokonaisuuden arvostus Asuinalueen turvallisuus Tyytyväisyys talon piha-alueeseen Tyytyväisyys talon yhteistiloihin Näihin kysymyksiin saatujen vastausten tulosten keskiarvoksi tuli 4,5. Kolme vuotta sitten tehdyn tutkimuksen keskiarvo oli 4,4. ja viisi vuotta sitten tehdyn 4,1. Asukasviihtyvyyden voidaan sanoa hiukan parantuneen. Viihtyisämpää asumista rakentamassa. Perusparannusta Tampereen Väinölänkadulla. Kun edellisen lisäksi mitattiin asukkaiden mielipiteitä isännöinnistä, huollosta, vuokrauksesta, vuokratasosta, tiedotustoiminnasta ja asukastoiminnasta, keskiarvoksi tuli 4,1. Tämä keskiarvo on sama kuin vuonna 2007 tehdyn vertailututkimuksen. Perusparannetuissa kohteissa asumisviihtyvyys on parempi kuin perusparantamattomissa Tulos on odotettu kaikilla kyselyn mittareilla. Asumisviihtyvyys on yllätyksettä parempi perusparannetuissa kohteissa. Tiedotustoimintaan liittyvänä uutena kysymyksenä selvitettiin Kruunuasuntojen internet-sivujen käyttöä. Yllättävän alhainen arvosana 2,5 kertoo laiskasta internet-käytöstä, joskin tässäkin perusparannetuissa asunnoissa asuvien pistemäärä oli parempi. Kokonaisuutena asumisviihtyvyys on varsin korkealla tasolla Edellisiin kyselyihin verrattuna kehityksen suunta on lievästi parempaan. Perusparannukset ovat onnistuneet hyvin, joskaan muutosta edellisen tutkimuksen tulokseen ei ollut. Parhaat arviot tulivat porraskäytävistä, joihin vaikuttaa muun muassa niiden siisteys ja porraskäytävätaide. Täsmäperusparantaminen koettiin vaivaa aiheuttavaksi, tosin vuokra ei näissä kohteissa kohoa yhtä paljon kuin kokonaisvaltaisesti perusparannetuissa kohteissa. Asuntojen lämpötilaa arvosteltiin, joka antaa aihetta kehittämistoimiin. Digitaalisen viestinnän, Kruunu TV:n ja kotisivujen alhainen pistemäärä (3,1) merkitsevät, että näiden markkinointia on tehostettava ja sisällön tuotantoa parannettava. Digitaalista ilmoitustaulua arvostetaan suuresti kohteissa, joissa sellainen on. Kaikki kyselyyn osallistuneet eivät edes tienneet, mikä se on, koska niitä on asennettu vain osaan perusparannuskohteista. Asukastoiminta on asukkaiden mielestä hiipunut eikä 48 prosenttia asukkaista halua osallistua asukastoimintaan ollenkaan. Tutkimustulos antaa arvokasta tietoa Kruunuasuntojen asuntojen kehittämistyölle Alueelliset tulokset kirjallisine kommentteineen on toimitettu isännöitsijöille ja vuokraajille kommentteja ja toimenpide-esityksiä varten. Vastaukset onkin jo saatu ja käsitelty. Tuloksia hyödynnetään myös tulevissa perusparannusratkaisuissa sekä isännöinnin, huollon, viestinnän ja muun toiminnan kehittämisessä. 10

11 Tervetuloa suomalaisen saunan syleilyyn! Hämeenlinnan Vanhassakaupungissa sijaitsevan saunapaikan historia on elävä osa Suomen historiaa. Hämeenlinnan kaupunki perustettiin vuonna 1639 juuri näille rantamaille. Kaupungissa koettujen tulipalojen jälkeen 1700-luvun lopulla kaupungin keskus siirtyi nykyisille sijoilleen. Venäjän armeija marssi näille kulmille 1800-luvun lopulla ja rakensi nykyisinkin alueella sijaitsevia taloja. Suomen armeijalle alueen historia kuului pääosin 1900-luvulla. Kruunuasunnot Oy:lle Vanhankaupungin niemennokka siirtyi 2000-luvun alussa. Kaupunkilaiset halusivat luonnonkauniin rantareitin käyttöönsä Kruunuasunnot ja alueen asukkaat halusivat säilyttää perinteisen rantasaunan ilman rantareitin yleisöryntäyksen tuomaa häiriötä. Yhdeksän kuukautta ei enää riittänyt laiturisaunan pitkäksi venähtäneelle synnytykselle. Synnytystuskan vaiheet on pääpiirteittäin esitelty saunatuvassa. Koettu synnytystuska ei enää ole oleellista Tärkeintä on alueen asukkaiden laiturisaunarauha ja hämeenlinnalaisten virallinen ja pysyvä oikeus nauttia upeasta rantareitin rantamaisemasta. Saunatonttua ei koskaan sovi kohdella kaltoin Suomalaisessa saunaperinteessä saunatonttu on lähes yhtä vanha ilmiö kuin itse saunakin. Ikää sillä on pyöreästi tuhat vuotta. Perimätiedon mukaan Saunatonttu on saunan haltija ja suojelija, joka hyvin kohdeltuna varjelee saunaa sekä tuottaa onnea ja menestystyä saunan omistajalle ja käyttäjille. Jos taas Saunatonttua kohdellaan huonosti ja epäkunnioittavasti, saattaa löylyyn tulla kitkua, sauna olla liian kuuma, kiuas voi sortua tai koko sauna palaa. Kansanperinteen virallisen kuvauksen mukaan Saunatonttu on musta ja yksisilmäinen, asuihan hän alun perin nokisessa savusaunassa. Juuri tästä tunnetaan sanonta musta kuin saunatonttu. Kooltaan Saunatonttu on enintään kyynärän mittainen eli vähän yli puolimetrinen käppänä, koska hänen tulee mahtua lymyilemään kiukaan ravissa eli seinän ja uunin välisessä raossa. Tonttu on lisäksi yllättävän litteä, nenä sivuille levenevä ja jalkaterätkin ulkonevat ravin kapean olintilan vuoksi. Saunatonttu kuuluu sukujuuriltaan lähinnä rakennushaltijoiden perheeseen, jossa Riihitonttu on lähin sukulainen. Myös Pajatonttu ja Kotitonttu kuuluvat serkkutasoisiin lähisukulaisiin. Saunatonttu ei siis kuulu maahisiin, maanväkeen eikä etiäisiin. Niin ikään nuorehko Joulutonttu ei ole Saunatontulle mitään sukua. Väärinkäsitysten välttämiseksi on vielä todettava, että tonttu-nimityksestään huolimatta Saunatonttu ei halua olla missään tekemisissä tonttuilun kanssa, ei varsinkaan saunassa! Tämän saunan tonttu on ikivanha, mutta terve ja vahva. Hän on tiettävästi peräisin paikalla sijainneen uimapaviljongin ajoilta ja sijoilta ja kenties on vielä vanhempi, peräti Pietari Brahen vuosilta. Synnytysprosessin aikana hän on kovasti sitkistynyt. Laiturisauna tuo alueelle elämän parhaita nautintoja Laiturisauna saunatupineen rakennettiin alueen asukkaiden käyttöön. Siellä on mahdollista järjestää myös perhejuhlia ja yhteisiä asukastilaisuuksia. Saunatonttu toivoo miellyttäviä elämyksiä kaikille saunan käyttäjille. Tämän sivun on kirjoittanut saunatonttu ystävineen Hämeenlinnan laiturisaunassa sijaitsevan virallisen saunakirjan pohjalta. 11

12 A s u n t o Tuusula Asunto Oy Tuusulan Varuskunnankoto koostuu viidestä pienkerrostalosta. Asunto Oy Tuusulan Varuskunnankoto 2 eli Lauri Hämeenlinna Lauri on yksi Seitsemästä veljeksestä eli seitsemästä alueen luvuilla rakennetuista kerrostaloista. Lauri sai nimensä Aleksis Kiven päivänä Tällöin paljastettiin talon päädyssä komeileva kelloreliefi, jonka teema on Seitsemän veljeksen opetuskohtauksesta Lukkarin pirtissä. Talo sijaitsee alueella, jossa toimi venäläinen varuskunta 1850-luvulta Suomen itsenäistymiseen saakka. Alueella sijaitsi lukuisia suuria kasarmirakennuksia, joista yksi eli talo 10 on vielä olemassa. Talo siirtyy suojelukohteena myös tuleville sukupolville. Lauri on rakennettu vuonna 1965 puolustusvoimien työsuhdeasunnoksi. Tässä tehtävässä Lauri palveli aina vuonna 2003 toteutettuun perusparannukseen saakka. Sen jälkeen talossa on asunut sekä siviilejä että sotilaita. Laurin sielunelämään voi tutustua talon porraskäytävissä, joissa sijaitsevat taideteokset kuvaavat Laurin luonnetta. Kohdetta vuokraa: Kruunuasunnot Oy, Aleksis Kiven katu 45, HELSINKI Puh: , Fax: Maarit Pentikäinen Puh: Gsm: Hämeenlinnan Vanhassa kaupungissa sijaitseva Kenraalintalo on ollut nimensä mukaisessa käytössä. Alun perin Kruunun Apteekin asuintaloksi rakennettu upea historiallinen pytinki on ollut tontillaan 1830-luvulta lähtien ja sillä olisi paljon kerrottavaa. Kenraalintalossa on rakennettu kolme uutta asuntoa entisestä 240 m 2 :n suuruisesta kenraalien virka-asunnosta. Yksi asunnoista on yksiö ja kaksi muuta asuntoa säilyi edelleen reilun kokoisina. Asuntoja vuokraa Realia Asuntovuokraus, Hämeenlinna, Marja Aalto, puhelin , sähköposti 12

13 t a r j o t i n Lahti Kruunuasunnot Oy:n omistamat kaksi kerrostaloa sijaitsevat torin pohjoispuolta sivuavalla Vapaudenkadulla ja sen kanssa risteävällä Rautatienkadulla. Rautatienkadun kiinteistön pääsisäänkäynnit ovat Vapaudenkadulla. Kiinteistöt ovat toisiinsa kiinni rakennettuja ja niillä on yhteinen sisäpiha sekä yhteiskäytössä olevat maanalaiset autohallit. Rakennuksen kadunpuolen kivilevytys on uusittu ja asuntojen parvekkeet lasitettu. Myös asuinhuoneistojen ikkunat on uusittu, vesikatot korjattu ja hissit peruskunnostettu. Sisäpiha perusparannettiin viihtyisäksi ja vettä pitäväksi kesällä Katutason liiketilat ovat erinomaisella kauppapaikalla. Vuokrattavia liiketiloja on myös rakennusten toisessa kerroksessa. Liiketiloissa toimii muun muassa ravintola, nettikahvila, autokoulu, matkatoimisto sekä sauna- ja kokoustiloja vuokraava yrittäjä. Asunto Oy Lahden Vapaudenkatu 12 tunnetaan vielä hyvin Pohjola-talona. Hennalan taloista on kukin oma taloyhtiönsä. Hennala oli yksi Lahden kylän kantataloista. Se jakaantui Metsä-Hennalaksi ja Kylä-Hennalaksi. Metsä-Hennala myytiin vuonna 1910 Venäjän valtiolle varuskunta-alueeksi. Sen nimi lyheni Hennalaksi ja se tunnetaan nykyisin kasarmialueena ja kaupunginosan nimenä. Hennala on rauhallinen ja viihtyisä asuinalue. Kauppatorille on vajaat 2 km ja pääkaduilla kulkevat bussilinjat. Keijutien palvelualueelle on noin 700 m. Lähituntumassa sijaitsevat Hennalan kasarmialueen kuntopolut ja Mytäjäisten lampi kesä- ja avantouintipaikkoineen ja edelleen Salpausselän ulkoilumaastot. Perhepuisto, arboretum ja kotieläinpuisto ovat kivenheiton päässä. Lahden Hennalassa ja myös keskustassa on nyt vapaita asuntoja. Lisätietoja Ovenia Oy Liisa Mattila, puhelin

14 Hyvät yhteistyökumppanit ovat Kruunuasunnot Oy:n toiminnan tärkeitä tukipilareita. Tällä kertaa esittelemme Rakennus Future Oy:n toimitusjohtajan, Kari Tasangon ja hänen yrityksensä. Rakennus Future Oy aloitti toimintansa perheyrityksenä vuonna Kaksikymmenvuotisen historiansa aikana yritys on keskittynyt julkiseen rakentamiseen Uudellamaalla. Paikalle rakennettavat koulut, palvelutalot ja päiväkodit ovat Rakennus Future Oy:n osaamisen pääalueita. Juuret vankasti Pohjanmaalla Olen syntynyt Pohjanmaalla ja käynyt kouluni siellä. 15-vuotiaana lähdin työnhakuun Ruotsiin, koska Suomea vaivasi kova työttömyys. Kun vuoden jälkeen palasin kotimaahan, sain töitä Saseka-nimisestä yrityksestä, joka oli Lohjan Kalkki Oy:n tytäryhtiö. Sieltä menin teknilliseen kouluun ja vuonna 1979 Puolimatkalle mestariksi, Kari kertoo. Nuorena mestarina Kari Tasanko lähti Puolimatkan mukana Joensuuhun, jossa hän asui kymmenen vuotta ja oli rakentamassa noin 400 asuntoa. Vuonna 1989 Tasangot palasivat takaisin Helsingin seudulle ja rakensivat omakotitalon Vihdin kirkonkylälle. Oman yrityksen perustamisen taustalla oli halu tehdä töitä omaan pussiin Työmaan vastaavan mestarin asemaa voi verrata laivan kapteeniin, jonka vallassa laiva seilaa. Vaikka asioista oli valta päättää, halusin kuitenkin perustaa oman yrityksen. Töitä saimme heti Kauniaisista. Vuonna 1991 taloudellinen lama painoi päälle ja Rakennus Future Oy joutui tekemään töitä 4-5 miehen voimin. Ensimmäinen iso urakka vuonna 1992 oli päiväkoti Vantaalle. Tästä alkoi julkisen rakentamisen urakointi ja seuraavana oli iso koulu. Sain hyviä työntekijöitä, kuten timpureita, joita kiinnostivat päiväkodit ja Yksi heistä Kari Tasanko Rakennus Future Oy koulut. Niistä jokainen on erilainen rakentamisen kohde ja ne toteutetaan paljolti käsityönä. Niissä ei voi käyttää suuria elementtejä. Merkittävä asia on myös, että julkisessa rakentamisessa rahan saanti on aina turvattu. Siksi meille ei julkisen rakentamisen urakoista ole koskaan tullut tappioita, Kari Tasanko painottaa. Helsingin Svanströminkuja 7:n viidennen kerroksen rakennusurakka saatiin urakkatarjouksen perusteella Saimme urakan, koska näitä kohteita eivät muut tarjoa tiukalla budjetilla ja olin oppinut tiukalla tarjoamisen. Kohde poikkeaa selvästi aikaisemmista urakoistamme. Uskon, että kun tämän olemme tehneet, olemme tämän tyyppisessä rakentamisessa selvästi muita edellä, Kari Tasanko uskoo. Svanströminkujan urakka on edennyt vauhdilla eikä mitään mainittavia ongelmia ole tullut vastaan. Kohde luovutetaan Aravakruunu Oy:lle Tasangon ennusteen mukaan kolme kuukautta etuajassa. Tärkeää on rakentamisen eteneminen asukkaiden ehdoilla. Asukkaiden pitää tietää jokaisesta työvaiheesta ja niiden mahdollisesti aiheuttamista epämukavuuksista. Ajanatasainen tiedottaminen synnyttää yhteisymmärryksen asukkaiden ja urakoitsijan välille. Näin voimme sopeuttaa työmme asukkaiden elämään. Asukkailta saatu palaute on ollut muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta erittäin positiivista, Kari Tasanko kiittää. Yhteistyö tilaajan kanssa on sujunut erittäin hyvin Kari Tasangon mielestä on kiva tehdä töitä, kun molemmat urakan osapuolet ovat ammattilaisia. Aravakruunu Oy:ssä kaikki ovat ammattilaisia ja tietävät mitä tehdä, Tasanko painottaa. Rakennusteollisuuden tilanne on edelleen tiukka Taloustaantuma iski voimakkaasti rakentamiseen ja sen seurauksena työntekijöiden työllistämiseksi on jouduttu tekemään töitä nolla-katteella. Pitemmän päälle tätä ei kestä mikään yritys ja Kari Tasangon ennusteen mukaan joitakin Rakennus Futuren kokoisia yrityksiä kaatuu lähivuosina Suomessa. Erikoismateriaaleja käyttävä rakennuskohde on hankala, koska urakkahinta ei sido raaka-aineiden hinnannousua, Tasanko mainitsee esimerkkinä. Svanströminkujalla erikoismateriaaleja ei tarvita. Rakennus Futuren työntekijät ovat tehokkaita ammattilaisia Tarvitaan vain positiivinen asenne ja reipas mieli. Ammattikoulu ei anna riittävästi eväitä hyvään ammattitaitoon. Ammattitaito syntyy oikealla asenteella ja halulla tehdä töitä. Näitä ei joka päivä kävele vastaan. Rakennus Futuren henkilöstö koostuu pääosin omista, pitkäaikaisista työntekijöistä, joita on noin Alihankkijoina toimii yritystä. Liikevaihtoa kertyy 7 miljoonaa euroa vuodessa. Carita Tasanko on Svanströminkujalla tiedottaja ja yhteyshenkilö urakoitsijan ja asukkaiden välillä. 14

15 Kruunuasunnot Oy:n organisaatio marraskuussa 2010 Puheenjohtaja Raimo Korpinen Toimitusjohtaja Governia Oy Sakari Honkamaa Prikaatikenraali Pääesikunta H A L L I T U S Kari Iho Valtiotieteen maisteri Matti Niemi Ekonomi Toimitusjohtaja Reijo Savolainen Viestintäsihteeri Marja Liiti Talousjohtaja Riitta Blauberg Kehitysjohtaja Juhani Solkinen Kiinteistöhallinto Rakennuttajapalvelu Talousassistentti Aija Ratilainen Asiakaspalvelupäällikkö Helena Nummi Kirjanpitotoimihenkilö Aulikki Koistinen Pääkirjanpitäjä Tuija Roivainen Controller Tarja Talala Controller Susanna Somero Kiinteistösihteeri Minna Huttunen Aluepäällikkö Ari Paajanen Isännöitsijä Markku Strömmer Projektipäällikkö Timo Rautiainen Asiakaspalvelusihteeri Maarit Pentikäinen Asiakaspalvelusihteeri Seija Roivainen 15

16 Kruunuissa tapahtunutta... poimintoja nettiuutisista vuoden varrelta Reijo Savolaisesta kiinteistöneuvos Tasavallan Presidentti myönsi kiinteistöneuvoksen arvonimen Kruunuasunnot Oy:n toimitusjohtaja Reijo Savolaiselle kiinteistöjen ja kiinteistöalan kehittämiseen liittyvistä ansioista. Pieni idyllinen vuokratalo nykyaikaistui Nokialla Kruunuasunnot Oy:n omistamassa 12-asuntoisessa viisikymmentäluvun kerrostalossa on ollut käynnissä laajamittainen perusparannus ja talo on siirtynyt nykyaikaan. Talo sijaitsee Nokialla osoitteessa Viertokuja 12. Talon tontin raja on samalla Tampereen kaupungin raja eli käytännössä sijainniksi mielletään Tampereen Kalkun kaupunginosa. Taloyhtiön nimi on Asunto Oy Nokian Kalkun Kessu. Talossa on pienehköjä kaksioita ja erityisen tehokkaita kolmioita. Asuntojen perusparannus valmistui kevätkesällä 2010 ja asunnot vuokrattiin vapaille markkinoille. Hämeenlinnan Vanhankaupungin uudet rakennusoikeudet on myyty Kruunuasunnot myi uuden asemakaavan myötä syntyneet uudet rakennusoikeudet Etelä-Hämeen Rakennus Oy:lle. Käytännössä kauppa tapahtui Asunto Oy Hämeenlinnan Voudin ja Asunto Oy Hämeenlinnan Kuvernöörin osakekauppoina. Romanttista tunnelmaa Hämeenlinnan Vanhankaupungin Viinikellarissa! Kruunuasunnot pelasti Hämeenlinnan Vanhankaupungin suojellun tiilirakennuksen tuhoutumiselta vuonna 2007 asuntomessujen yhteydessä. Rakennus on peräisin 1850-luvun tietämiltä ja se lienee alun perin ollut juureskellarina. Viinikellari on nyt sopimuksesta vuokrattavissa myös muille kuin alueen asukkaille. Viinikellaria vuokraa Huolto Rane Ky, puhelin , sähköposti Asunto Oy Helsingin Pohjoisranta 24 on nyt Asunto Oy Helsingin Leijonalinna. Kruunuasunnot Oy:n perusparantaminen on edennyt Dragsvikiin Kruunuasunnot Oy:n valtakunnallinen kehitystyö on nyt edennyt Raaseporin kaupunkiin kuuluvaan Tammisaaren Dragsvikiin. Dragsvikin varuskunta-alueella käynnistyi kesäkuussa talon nro 31 perusteellinen perusparannus. Vuonna 1912 valmistuneessa talossa toimi aiemmin päiväkoti ja siinä oli kahdeksan asuntoa. Upea porraskäytävä muuttuu entistä upeammaksi porraskäytävätaiteen keinoin. Perusparannustoimenpiteisiin sisältyy entisen päiväkodin perusparantaminen soluasuntohuoneistoksi ja asuntojen laajamittainen kunnostus. Perusparannustyöt valmistuvat tavoitteen mukaan joulukuussa Perusparannuskohde on vuokrattu kokonaan puolustusvoimille työsuhdeasuntokäyttöön. Rovaniemen vaaramaisemissa vapaita omistusasuntoja Kauniilla vaaranrinteellä Rovaniemen Evakkotiellä on myynnissä tyylikkäitä rivitaloasuntoja. Osa on vapaina ja muuttovalmiina. Ota yhteys SKV Kiinteistönvälitys Oy, Heidi Laukkanen, Rovakatu 36, Rovaniemi, puhelin , sähköposti Kajaanin Hoikankankaan asuntojen myynti jatkuu Asunto oy Kajaanin Hoikankangas 6:n asuntojen myynti jatkuu sitä myötä, kun kylpyhuoneiden uusiminen edistyy. Myynnistä vastaa AsuntoKainuu Oy/Huoneistokeskus, Sari Nokkala, Kauppakatu 18, Kajaani, puhelin , sähköposti Tietoa asuntojen vuokrauksesta Helena Nummi puh Maarit Pentikäinen puh Seija Roivainen puh Fax Sähköposti: Kruunuasunnot Oy:n sidosryhmälehti Julkaisija Päätoimittaja Toimitus ja ulkoasu Kruunuasunnot Oy Reijo Savolainen Xpré Oy / Timo Laine Aleksis Kiven katu 45 Toimitusneuvosto Painatus: Painojussit Oy Helsinki Helena Nummi, puheenjohtaja Puhelin Marja Liiti Ari Paajanen Aija Ratilainen Reijo Savolainen 16

Kun kaikki meni nappiin ja kun kaikki meni metsään

Kun kaikki meni nappiin ja kun kaikki meni metsään AIT-KLUBIN ENSIMMÄINEN TAPAAMINEN 21.8.2013, RAVINTOLA OSTROBOTNIA Kun kaikki meni nappiin ja kun kaikki meni metsään Oppimiskokemuksia kahdesta kehittämishankkeesta Reijo Savolainen, kiinteistöneuvos

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Unelmakoti historiallisella paikalla Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Keskustan Portin tarina Keskustan Portin tarina ulottuu 1800-luvulle

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskysely

Asukastyytyväisyyskysely Asukastyytyväisyyskysely toukokuu 2016 305 vastaajaa vuokra-asukkaiden vastausprosentti 31% Halusimme selvittää Mikä on asumisessa tärkeää? Miten hyvin se nykyisessä asumisessa toteutuu? Tyytyväisyyttä

Lisätiedot

AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA

AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA Villa Ensi Säätiö tarjoaa turvallista asumismukavuutta keskellä kauneinta Helsinkiä. Villa Ensin tuettua asumista tarvitseville henkilöille tarkoitetut huoneistot

Lisätiedot

InSert - putkiremonttien asukaskysely. Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008

InSert - putkiremonttien asukaskysely. Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008 InSert - putkiremonttien asukaskysely Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008 Yhteenveto vastaajista Kyselyyn vastasi noin 400 taloyhtiön osakkeenomistajaa Vastaajat asuvat noin 330 eri taloyhtiössä Noin

Lisätiedot

SAIRASHUONEENKATU 11, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

SAIRASHUONEENKATU 11, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. SAIRASHUONEENKATU 11, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 3h+k+kph+las.p, 62 m, 161 000 Vastaava välittäjä Maija Maunula Asuntomyyjä, KiAT, Partner 044 252 9733 maija@bolkv.fi Osta mitä rakastat. Näyttävän

Lisätiedot

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry.

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry. Mauri Niemelä Isännöitsijä vuodesta 1981 Vuoden isännöitsijä 2011, Isännöintiliitto ry Oulun Isännöitsijätoimisto Oy, yrittäjä, isännöitsijä, toimitusjohtaja, AIT Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry I-

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Reiherintie 9 Kasperinkuja 15 Rudolfintie 10 / TÄYDENNYSRAKENTAMINEN

Reiherintie 9 Kasperinkuja 15 Rudolfintie 10 / TÄYDENNYSRAKENTAMINEN Reiherintie 9 Kasperinkuja 15 Rudolfintie 10 / TÄYDENNYSRAKENTAMINEN Kehittämishankkeen pilotti Kohde on lisäkerrosrakentamisen pilottihanke ja samalla esimerkki vuosina 1998 2001 toteutetun kehittämishankkeen

Lisätiedot

ARA-vuokra-asuntokannan sopeuttamisesta, kehittämisestä, riskienhallinnasta ja kuntien asumisen suunnittelusta

ARA-vuokra-asuntokannan sopeuttamisesta, kehittämisestä, riskienhallinnasta ja kuntien asumisen suunnittelusta ARA-vuokra-asuntokannan sopeuttamisesta, kehittämisestä, riskienhallinnasta ja kuntien asumisen suunnittelusta Vuokrataloyhtiön toimenpiteet vuokratalokannan sopeuttamiseksi ja kehittämiseksi muuttuvissa

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Kiteen Kotitalot Oy ja KOY Kesälahden Vuokratalot asiakastyytyväisyyskysely Yhteenvetoraportti N=124 Julkaistu: 24.4.2014 Vertailuryhmä: Kesälahden Vuokratalojen

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Unelmakoti historiallisella paikalla Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Keskustan Portin tarina Keskustan Portin tarina ulottuu 1800-luvulle

Lisätiedot

Puurakentamista asukkaiden ehdoilla

Puurakentamista asukkaiden ehdoilla Luonnollisesti lähellä palveluita KarelianKotilot Oy Puurakentamista asukkaiden ehdoilla Puurakentamisen RoadShow 21.3.2012 1 Sisältö KarelianKotilot Oy - visio, tavoitteet Hyvinvointikeskus KotKontu -

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

HANKESELOSTUS 1 (14) Asunto Oy Helsingin Parrulaituri 26.04.2013. Asunto Oy Helsingin Parrulaituri. Parrulaituri 10

HANKESELOSTUS 1 (14) Asunto Oy Helsingin Parrulaituri 26.04.2013. Asunto Oy Helsingin Parrulaituri. Parrulaituri 10 HANKESELOSTUS 1 (14) Parrulaituri 10 HANKESELOSTUS 2 (14) Yleistä Sijainti 10589 / 14 Parrulaituri 10, Kalasatama 00540 Helsinki Tontti Tontin koko on 1328m 2. Tontti on entistä mereen täyttömaalle tehtyä

Lisätiedot

Järvenpään Mestariasunnot Oy Mestariasunnot kuuluu Järvenpään kaupunkikonserniin. Mestariasuntojen omistuksessa on tällä hetkellä 49 rivi- ja kerrostalokiinteistöä, joissa on yhteensä noin 1550 asuntoa.

Lisätiedot

JOENSUUN INARINKULMA

JOENSUUN INARINKULMA JOENSUUN INARINKULMA Joensuun keskustan osayleiskaava & INARINKULMA Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö omistaa Joensuun kaupungin keskustassa, Niskakadun ja Torikadun kulmassa tontin 167-2-22-2, jossa

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi Kaupunginhallitus 214 20.10.2014 Kaupunginhallitus 235 03.11.2014 Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi 1466/10.03.02/2014 Kaupunginhallitus 20.10.2014

Lisätiedot

LUOSTARINKATU 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

LUOSTARINKATU 15, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. LUOSTARINKATU 15, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 5h,k,s, kph,wc x2, 166 m, 597 000 Vastaava välittäjä Sirpa Sobral Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 040 670 7440 sirpa@bolkv.fi Tästä kodista huokuu

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013

ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013 Asunto Oy Mars Pieni Roobertinkatu 8 / Korkeavuorenkatu 27 00130 Helsinki Kaupunginosa 3 / Kortteli 58 / Tontti 17 ASUNTO OY MARS RAKENNUSHISTORIASELVITYS 25.4.2013 1 KOHDE 1.1 Yleistä Asunto Oy Mars sijaitsee

Lisätiedot

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi Uusi suunta Juurien tunteminen tekee vahvaksi Arja Saijonmaa Arja Saijonmaa on suomalaisen saunan lähettiläs ja suuren suosion saavuttaneen Sauna kirjan kirjoittaja. Voimansa hän ammentaa kuulaasta järvimaisemasta

Lisätiedot

TILAVALOLAATUVIIMEISTELYMAISEMATILAKESTÄVYYSAJATTOMUUS

TILAVALOLAATUVIIMEISTELYMAISEMATILAKESTÄVYYSAJATTOMUUS 3h+k+s+lasitettu terassi, 105 htm 2 Pesutilat, sauna ja erillinen WC: lattialämmitys, sekä seinät että lattiat laatoitettu Ikkunoiden suunta, näkymät: merelle, Hakaniemeen, sisäpihalle Takka A 134 2h+k+s

Lisätiedot

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa?

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Tutkimus: Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Stina Linne Tekn. yo betoni visioi -seminaari

Lisätiedot

Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy. Malagankatu 3, Helsinki. KOy Helsingin Jallukka

Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy. Malagankatu 3, Helsinki. KOy Helsingin Jallukka Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy Malagankatu 3, Helsinki KOy Helsingin Jallukka Urbaania asumista meren äärellä Jätkäsaaren tunnelma muodostuu kivijalkaliikkeistä, pyöräily- ja kävelyreiteistä

Lisätiedot

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa?

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Tutkimus: Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Stina Linne Tekn. yo Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? betoni visioi -seminaari

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

Sivu 1 / 5 TARJOUS 21.5.2014. YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki. Realia Management Oy Juha Kivelä. juha.kivela@realia.fi

Sivu 1 / 5 TARJOUS 21.5.2014. YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki. Realia Management Oy Juha Kivelä. juha.kivela@realia.fi Sivu 1 / 5 YIT Rakennus Oy Panuntie 11 00620 Helsinki TARJOUS 21.5.2014 Realia Management Oy Juha Kivelä juha.kivela@realia.fi Hallintorakennus 31, Sipoo, Nikkilä Kiitämme mahdollisuudesta tarjota Sipoon

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015 Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 FAKTAA Suomessa on noin 50 000 taloyhtiötä, jotka käyttävät Isännöintiliiton jäsenten palveluja. Isännöinti vaikuttaa

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6 Uusi, helpompi koti? Vuokrakoti 55 + Herttoniemi Abraham Wetterin tie 6 Kodista on tullut entistä tärkeämpi paikka, jossa voi levätä ja ladata akkuja ilman taakkaa tekemättömistä remonteista ja pihatöistä.

Lisätiedot

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 Analyysin on suorittanut Fiskars Oyj 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Tulokset... 3 2.1 Taustatietoa vastaajista... 3 2.1.1Vastaajien vuokratilat... 4 2.2.

Lisätiedot

Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä

Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Julkisivuyhdistys ry:n syyskokous 19.11.2009 Diana-auditorio, Helsinki Stina Linne Tekn yo. Esityksen sisältö Tutkimuksen taustat ja

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Hanskat tiskiin vai vasara käteen?

Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Mitä suomalaiset ajattelevat kotiensa kunnossapidosta ja korjaamisesta Tiedotustilaisuus 12.4.2011 Tina Wessman, Qualitems Oy Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tarkoitus:

Lisätiedot

Kaukajärviosuuskunta. Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M

Kaukajärviosuuskunta. Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M Kaukajärviosuuskunta Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M HM Isännöinti ja Tili Oy (tytäryhtiö) Isännöintikohteita n. 80 kpl Henkilökuntaa 6 Liikevaihto n. 0,5

Lisätiedot

ASUKASINFO 10.2.2010 - AS OY MELKONKATU 4 - Markko Kalevo, Tapani Eisanen, Seppo Siimeslehto Keskiviikkona 10.2.2010

ASUKASINFO 10.2.2010 - AS OY MELKONKATU 4 - Markko Kalevo, Tapani Eisanen, Seppo Siimeslehto Keskiviikkona 10.2.2010 ASUKASINFO 10.2.2010 - AS OY MELKONKATU 4 - Markko Kalevo, Tapani Eisanen, Seppo Siimeslehto Keskiviikkona 10.2.2010 Saumauksesta täyden palvelun korjausrakentajaksi Historia 1966 Yritys perustetaan Raitalinna

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA ASUNTOSUUNNITTELUSTA

AJANKOHTAISTA ASUNTOSUUNNITTELUSTA 17.11.2015 AJANKOHTAISTA ASUNTOSUUNNITTELUSTA SELVITYKSEN TULOKSIA ARA:N ERITYISRYHMÄ- KOHTEIDEN TILAMITOITUS SELVITYKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET Ramboll Management Consulting toteutti yhdessä Arkkitehtitoimisto

Lisätiedot

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014

ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 KUNNON TYÖMIEHIÄ» WWW.BRIKO.FI 1 ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 ASIAKKAAT ARVIOIVAT BRIKON PARHAAKSI RAKENNUSALAN HENKILÖSTÖVUOKRAAJAKSI JO TOISENA VUONNA PERÄKKÄIN Lue, mitä mieltä asiakkaat olivat

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

Asukaspalautekysely Tulosraportti

Asukaspalautekysely Tulosraportti Asukaspalautekysely Tulosraportti As Oy Liusketie 19 vertailuraportti 5. - 28.3.2008 Raportin vastaajaryhmä: Kaikki vastaajat Vertailtavat vastaajaryhmät: As Oy Liusketie 19 Sisällys Osio 2: Kiinteistön

Lisätiedot

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE

Lisätiedot

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI:

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: Taloyhtiön tiedot: Taloyhtiön nimi: Isännöitsijän nimi: Osoite: Puhelin/sähköpostiosoite: Osakkaan tiedot: Nimi:

Lisätiedot

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2010 17.2.2011 Toteutus: 11-12/2010 Vastaajia yhteensä 9783 Tutkimuksen toteutus Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Esityksen sisältö: Tiivistelmä s. 3-12 Numeeriset

Lisätiedot

kesäkuu Kruunuasunnot Oy:n sidosryhmälehti Nro 1 / 2010

kesäkuu Kruunuasunnot Oy:n sidosryhmälehti Nro 1 / 2010 kesäkuu Kruunuasunnot Oy:n sidosryhmälehti Nro 1 / 2010 Hämeenlinnan Kasarmimme Eessä sai ensimmäiset asukkaat Asuntoseminaarissa pohdittiin ajankohtaisia vuokra-asioita Puolustusministeriön ohjauskirje

Lisätiedot

4/2017. Tietoa lukijoista 2017

4/2017. Tietoa lukijoista 2017 4/2017 Tietoa lukijoista 2017 Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite. Kantri kertoo tästä ajasta, maaseudun elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä lämpimästi ja terävästi. Se ei kaihda kaivautua pintaa

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Edullisin tie energiatehokkuuteen

Edullisin tie energiatehokkuuteen Edullisin tie energiatehokkuuteen Kiinteistöpalvelut Maalämpöjärjestelmät IVT Turku LTO-järjestelmät Kaukolämmönvaihtimet Säätölaitteet IVT Turku - maalämpö Älä polta rahaa Asunto Oy Inkoistenrinne Ostettavan

Lisätiedot

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT?

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? HYVÄN OLON ENERGIAA Kaukolämmitys merkitsee asumismukavuutta ja hyvinvointia. Se on turvallinen, toimitusvarma ja helppokäyttöinen. Kaukolämmön asiakkaana

Lisätiedot

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö

Lisätiedot

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Taloyhtiön varautuminen asukkaiden ikääntymiseen seminaari, Oulu 23.05.2016 Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry www.vuokranantajat.fi

Lisätiedot

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1. XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

SATO Oyj. TILINPÄÄTÖSINFO 15.2.2006 Erkka Valkila

SATO Oyj. TILINPÄÄTÖSINFO 15.2.2006 Erkka Valkila SATO Oyj TILINPÄÄTÖSINFO 15.2.2006 Erkka Valkila 1 SATO > asiakkailleen parhaiden asumisratkaisujen tarjoaja > sijoittajia kiinnostava yhtiö, joka antaa omistajilleen kilpailukykyisen tuoton ottaen huomioon

Lisätiedot

MARSALKANTIE 14, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

MARSALKANTIE 14, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. MARSALKANTIE 14, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, OMAKOTITALO 2 6h+k+s, 301 m, 1 490 000 Vastaava välittäjä Nina Lampinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 0400 943258 nina@bolkv.fi Voisitko ostaa palan

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Asunto Oy Raitinlinna. Taloyhtiön strategia

Asunto Oy Raitinlinna. Taloyhtiön strategia Asunto Oy Raitinlinna Taloyhtiön strategia Vahvistettu yhtiökokouksessa 28.5.2013 Historia Asunto Oy Raitinlinnan omistamalle tontille n:o 8 Espoon kaupungin korttelissa n:o 12002 saatiin rakennuslupa

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Osaamisen innovatiivinen kehittäminen kiinteistöalalla

Osaamisen innovatiivinen kehittäminen kiinteistöalalla Osaamisen innovatiivinen kehittäminen kiinteistöalalla Kiinteistönvälittäjien osaamiskartoitus 2014 Tiia Bueno Vecino, HRD- ja laatukoordinaattori Virpi Slotte, FT, kehityspäällikkö Kiinko - Kiinteistöalan

Lisätiedot

SATO StudioKoti, Raikukuja - Lisäselvityksiä lautakunnalle. 25.8.2015 StudioKoti, Raikukuja

SATO StudioKoti, Raikukuja - Lisäselvityksiä lautakunnalle. 25.8.2015 StudioKoti, Raikukuja SATO StudioKoti, Raikukuja - Lisäselvityksiä lautakunnalle Lisäselvityksiä esitetyt kysymykset Lautakunnan esittämät lisäkysymykset: Yleisten tilojen hoito, kuka hoitaa? Keitä talossa tulee asumaan (ulkolaisia

Lisätiedot

Esteettömyys ja hissiseminaari. Kotka 27.10.2015. Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Esteettömyys ja hissiseminaari. Kotka 27.10.2015. Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Esteettömyys ja hissiseminaari Kotka 27.10.2015 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HISSI ESTEETÖN

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 201 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 201 aikana asioineiden

Lisätiedot

Hyvän olon koti. Pielisjoen rannalla.

Hyvän olon koti. Pielisjoen rannalla. Hyvän olon koti. Pielisjoen rannalla. Kaiken keellä Pielisjoen rannalle, Penttilänrantaan, rakennetaan As Oy Joensuun Poiju, johon valmistuu 25 korkealaatuista asuntoa. Veden läheisyys ja upeat näkymät

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys OSTOT KASVATTIVAT VUOKRA-ASUNTO- INVESTOINTEJA. Liikevaihto 1.1. 30.6.2014 miljoonaa euroa +9,9% (Q2 2013)

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin. Myytävät omakotitontit 2008

Karkkilan kaupungin. Myytävät omakotitontit 2008 Karkkilan kaupungin Myytävät omakotitontit 2008 Karkkilan kaupungin vaihde Puhelin (09) 22 5051 Mittaus- ja kiinteistötoimi Mittaus- ja kiinteistöpäällikkö Tapio Jokela puh. 044 553 3421 tapio.jokela@karkkila.fi

Lisätiedot

ALBERTINKATU 25 00180, HELSINKI

ALBERTINKATU 25 00180, HELSINKI 00180, HELSINKI DÄÄN TOIMISTOKIINTEISTÖ 14.393 m 2 Myynnin kohteena osoitteessa Albertinkatu 25, 00180 Helsinki sijaitseva kiinteistö (tontti+rakennus) Albertinkadun ja Bulevardin kulmassa sijaitsevalla

Lisätiedot

HEKAN ASUKASKYSELY 2016: ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYS SAMALLA HYVÄLLÄ TASOLLA KUIN AIEMPINA VUOSINA

HEKAN ASUKASKYSELY 2016: ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYS SAMALLA HYVÄLLÄ TASOLLA KUIN AIEMPINA VUOSINA HEKAN ASUKASKYSELY 2016: ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYS SAMALLA HYVÄLLÄ TASOLLA KUIN AIEMPINA VUOSINA 1.3.2017 1 TAUSTAA 1.3.2017 2 ASUKASKYSELYN TOTEUTUKSESTA Samalla mallilla vuodesta 2008 Neljättä vuotta mukana

Lisätiedot

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta MOSAIIKKI RY MAMU-MEDIA PALAUTEANALYYSI v. 2015 toiminnasta Palautetta Mosaiikki Ry:n ja MaMu-Median hankkeen tiedotus- ja neuvontatoiminnasta on kerätty yhteistyökumppaneilta, hankkeen asiakkailta ja

Lisätiedot

Kulosaaren Ostoskeskus Oy

Kulosaaren Ostoskeskus Oy Kulosaaren Ostoskeskus Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Esittely- ja keskustelutilaisuus 02.11.2015 HENKILÖESITTELY Hankkeen projektipäällikkö rkm. Toimi Niesniemi o edustaa hankkeessa Kulosaaren

Lisätiedot

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Yhteenveto toimialan tuloksista Pekka Harjunkoski Promenade Research Oy Fakta Isännöinti vaikuttaa 2,7 miljoonan suomalaisen elämään (asunto-osakeyhtiöt ja

Lisätiedot

76.5 m², 3h,k,pkh,vh,p,

76.5 m², 3h,k,pkh,vh,p, Kohteen ilmoittaja Lockmer LKV Köydenpunojankatu 14 20100 Turku Puh: 040 300 2302 Nimi: Harry Lockmer Puh: 0403002302 Tässä siistikuntoinen ja muuttovalmis kolmio rauhallisella Härkämäen alueella. Hissitalon

Lisätiedot

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03.

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu 21.03.2014 Mellunkylä 47298/1 Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu Sijainti Tontti 47298 / 1 Vuokkiniemenkatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti on Kontulantien,

Lisätiedot

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Yhteenveto toimialan tuloksista Pekka Harjunkoski Promenade Research Oy Fakta Isännöinti vaikuttaa 2,7 miljoonan suomalaisen elämään (asunto-osakeyhtiöt ja

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

ASUNTORAKENTAMISEEN UUSIA TUULIA

ASUNTORAKENTAMISEEN UUSIA TUULIA Helsingin Seudun luottamushenkilöiden seminaari Hämeenlinnan Aulangolla 5.-6.9.2013 ASUNTORAKENTAMISEEN UUSIA TUULIA kehittämiseen ja Kruunuasunnot Oy:n/A-Kruunu Oy:n tulevaan toimintaan liittyviä ajatelmia

Lisätiedot

MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA

MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA MYYDÄÄN TOIMISTO-/LIIKEHUONEISTOT VALKEAKOSKEN KESKUSTASTA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi KIINTEISTÖN SIJAINTI Myytävät

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys kohdallaan

Asiakastyytyväisyys kohdallaan Asiakastyytyväisyys kohdallaan 94 % asiakkaista suosittelee Maestroa Syksyllä 2012 teimme laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja selvitimme asiakkaidemme näkemyksiään Maestron myynnistä, asiakaspalvelusta

Lisätiedot

Mestariasunnot 2 / 2013. Jarkko Kankkunen

Mestariasunnot 2 / 2013. Jarkko Kankkunen Mestariasunnot 2 / 2013 Jarkko Kankkunen Mestariasunnot konserni.... Järvenpään Mestariasunnot Oy Kiinteistö Oy Järvenpään Tilat Levysepänkatu 13 kiinteistö JMA:n 65,30 %, JL Kiinteistötaito 17,15 %, Caves

Lisätiedot

Energiatehokas korjausrakentaminen

Energiatehokas korjausrakentaminen Energiatehokas korjausrakentaminen Kiinteistö 2013, Messukeskus 13.11.2013, Helsinki DI Petri Pylsy Mahdollisuuksia on Julkisivukorjaukset Lisälämmöneristäminen, ikkunoiden ja parveke ovien vaihtaminen

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä, Kauppakatu 1, neuvotteluhuone 2. krs, Kajaani. Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta Sosiaali- ja terveyslautakunta

Kainuun maakunta -kuntayhtymä, Kauppakatu 1, neuvotteluhuone 2. krs, Kajaani. Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Ikääntymispoliittinen strategia -esiselvityshanke 1.5. 31.10.2010 PL 400 87070 Kainuu OHJAUSRYHMÄN 2. KOKOUS Aika: tiistai 3.8.2010 kello 9.06 11.07 Paikka:, Kauppakatu 1, neuvotteluhuone 2. krs, Kajaani

Lisätiedot

TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA

TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA Onko taloyhtiöönne tulossa isoja remontteja? Mistä rahaa putkiremonttiin tai muihin perusparannuksiin? Täydennysrakentaminen samalla tontilla tai nykyisen asuinrakennuksen

Lisätiedot

Kruunuasunnot Oy Yritysvastuuraportti 2014

Kruunuasunnot Oy Yritysvastuuraportti 2014 Oy Yritysvastuuraportti 2014 Yhtiö on perustettu 1999 osana valtion kiinteistöstrategian uudistusta Hallitus Puheenjohtaja: toimitusjohtaja Timo Kankuri Jäsenet: hallintoneuvos Ilpo Nuutinen, prikaatikenraali

Lisätiedot

Tilinpäätösinfo 2012 Jani Nieminen

Tilinpäätösinfo 2012 Jani Nieminen Tilinpäätösinfo 2012 Jani Nieminen 1 Sisältö VVO yrityksenä Toimintaympäristö ja vuokraasuntomarkkina VVO katsauskaudella 2012 2 VVO yrityksenä 3 VVO yrityksenä VVO on maanlaajuinen, vuonna 1969 perustettu

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen Osavuosikatsaus Q2/2013 Toimitusjohtaja Jani Nieminen Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta perustuu asuntojen

Lisätiedot

LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ. Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti

LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ. Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti Esteettömyys on asumisen kehittämistä - seminaarisarja Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskysely

Asukastyytyväisyyskysely Asukastyytyväisyyskysely toukokuu 2016 256 vastaajaa asumisoikeusasukkaiden vastausprosentti 63 % Halusimme selvittää Mikä on asumisessa tärkeää? Miten hyvin se nykyisessä asumisessa toteutuu? Tyytyväisyyttä

Lisätiedot

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain. Tavoita ja vaikuta Oletko koskaan ollut epätietoinen siitä, mitä tuotteita tai palveluita yritys, jonka sivuilla vierailet, oikeasti tarjoaa? Jos olet, niin on todennäköisesti asiakkaasikin. Hän voi olla

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen:

Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen: Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen: RT-ohjekortti RT 12-10277 Rakennuksen pinta-alat (1985) Kerrosalan laskeminen, Ympäristöopas 72 (2000) RAKENNUSALA: Rakennusala on se alue tontilla,

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

PUTKIREMONTTI- BAROMETRI Pekka Harjunkoski

PUTKIREMONTTI- BAROMETRI Pekka Harjunkoski PUTKIREMONTTI- BAROMETRI 2017 Pekka Harjunkoski 16.3.2017 Tausta ja toteutus Vastaajina isännöitsijät, N241 Putkiremonttibarometria toteutettu vuodesta 2009 alkaen Tutkimuksen teemat: Arvio remonttien

Lisätiedot

Vuokra-asunto Lauttasaaressa: Lahnaruohontie 6 C 28

Vuokra-asunto Lauttasaaressa: Lahnaruohontie 6 C 28 Vuokra-asunto Lauttasaaressa: Lahnaruohontie 6 C 28 Vuokrauskohde sijaitsee ensimmäisessä kerroksen huoneistossa, ja kuvassa sen ikkuna on vasemmanpuoleinen ensimmäisenä oikealla olevasta eteläpäädyn parvekkeen

Lisätiedot