PORVOON KAUPUNKI 1 (9) Kaupunkisuunnittelu Onaksen saariston osayleiskaava, mitoitusperiaatteet

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PORVOON KAUPUNKI 1 (9) Kaupunkisuunnittelu Onaksen saariston osayleiskaava, mitoitusperiaatteet 28.2.2008"

Transkriptio

1 PORVOON KAUPUNKI 1 (9) 1 MITOITUSPERIAATTEET Yleistä Rantojen suunnittelussa mitoituksella tarkoitetaan rantarakentamisen määrän ja sijainnin määrittelyä. Mitoitusperusteiden tarkoituksena on määritellä osayleiskaavassa osoitettava kokonaisrakennusoikeus, rakennusoikeuden jakoperusteet sekä rakentamatta jätettävän rantaviivan ja rakentamatta jätettävien alueiden osuus. Mitoitusperusteet voivat vaihdella kaavaalueen luonnonolojen, maiseman ja muiden maankäyttötarpeiden mukaan vyöhykkeittäin ja alueittain. Mitoitusperusteiden on oltava sellaisia, että ne ovat yleispäteviä, joustavia, yksinkertaisia ja helppotajuisia, osayleiskaavan tavoitteet on mahdollista toteuttaa, sijainti yhdyskuntarakenteessa otetaan huomioon, luonnon ja maaperäolosuhteet sekä maisema otetaan huomioon, maanomistajan tasapuolisen kohtelun vaatimus toteutuu ja ne sallivat hajaasutusluontoisen rakentamisen ja turvaavat kohtuulliset rakentamismahdollisuudet. Mitoituksen pohjana käytetään rantaviiva ja maapintaalanormia. Mitoituslaskelmien pohjana käytettävä rantaviiva tai pintaalaperusteinen mitoitus ei ilmaise varsinaisen rakennuspaikan rantaviivan vähimmäispituutta tai vähimmäispintaalaa vaan rakennuspaikkojen enimmäismäärän. Osayleiskaavaa laadittaessa ratkaistaan rakennuspaikkojen lopullinen sijoitus tai sijoittamatta jättäminen. Mitoituksesta on voitava poiketa niissä tapauksissa, joissa mitoituslaskelmien mukainen rakennuspaikkojen lukumäärä johtaa selvästi epäoikeudenmukaiseen ratkaisuun ja kohtuuttomuuksiin. 1.2 Emätilatarkastelu Maanomistajien tasapuolisen kohtelun turvaamiseksi on tarpeen ottaa huomioon ns. hyödynnetty rakennusoikeus eli tiloista jo ennen kaavoitusta lohkottujen rakennuspaikkojen määrä. Laskentamenetelmää kutsutaan emätilaperiaatteeksi. Osayleiskaavan mukainen kokonaismitoitus emätiloittain. Mitoitusperusteet ilmaisevat, kuinka monta rakennuspaikkaa voidaan enintään muodostaa emätilaa kohti. Emätilatarkastelun lähtökohtana on rakennuslain voimaantulohetki Emätilakohtainen kokonaisrakennusoikeus jaetaan siitä muodostettujen tilojen kesken vuonna 2007 vallinneen kiinteistöjaotuksen mukaan. 1.3 Käytetty ja jäljellä oleva rakennusoikeus Käytetty rakennusoikeus vähennetään emätilan rakennusoikeudesta. Yhdeksi käytetyksi rakennusoikeudeksi katsotaan rakennettu ympärivuotisen asuinrakennuksen rakennuspaikka, rakennettu lomaasunnon rakennuspaikka,

2 PORVOON KAUPUNKI 2 (9) rakennettu maatilakeskuksen rakennuspaikka, joka sisältää ympärivuotisen asuinrakennuksen rakennuspaikan, rakennettu rakennuspaikka johonkin muuhun käyttötarkoitukseen kuten palvelutoimintaan, teollisuuteen, venekerholle tms. rakentamaton rakennuspaikka, jolla on voimassa poikkeuslupa, rakentamaton rakennuspaikka, jolla on voimassa rakennuslupa ja rakentamaton rantakaavan mukainen rakennuspaikka. Kuitenkin mikäli rantaasemakaavaalueella on aikanaan hyväksytty enemmän rakennuspaikkoja kuin osayleiskaavan mitoitusperusteet nyt tuottavat, emätilan käytettyyn rantaasemakaavaalueen osalta mukaan vain se rakennusoikeus, joka alueelle osayleiskaavan mitoitusperusteiden mukaan nyt tulisi. Mikäli emätilasta on luovutettu määräala ennen , mutta määräala on rekisteröity jälkeen, ei määräalaa lasketa emätilaan kuuluvaksi, mikäli maanomistajalla on osoittaa luovutuksesta todisteena luovutuskirja. Osayleiskaavassa osoitetaan sekä käytettyjen että jäljellä olevien rakennusoikeuksien lukumäärä rakennuspaikkoina tilakohtaisesti. Maanomistajan eri tiloja tarkastellaan yhtenä yksikkönä, ja jäljellä olevien uusien rakennuspaikkojen siirto saman maaomistajan tilalta toiselle on mahdollista. Mikäli tila on muodostettu halkomalla tai mikäli tila on jaettu lohkomistoimituksessa käytännössä yhtä moneen yhtä suureen osaan, jaetaan kantatilan rakennusoikeus lohkotilojen kesken. 1.4 Vyöhykkeet Kaavaalue jaetaan mitoitusta varten luonnonolosuhteiden mukaan saaristovyöhykkeisiin ja yhdyskuntarakenteen mukaan edullisuusvyöhykkeisiin Saaristovyöhykejakoa (merivyöhyke, vyöhyke, vyöhyke, mannervyöhyke) käytetään, koska luonnonolosuhteet ovat erilaisia eri saariston osissa, jolloin luonnon sietokyky rakentamista kohtaan heikkenee siirryttäessä mannervyöhykkeeltä kohti merivyöhykettä. Mannervyöhyke on mukana mitoitusnormeissa, koska muutama emätila Svarbäckin kylässä sijaitsee sekä Kalvon saaressa että mantereella. Porvoon Emäsalon ja Hakasalon osayleiskaavassa käytettiin osayleiskaavaalueen jakoa edullisuusvyöhykkeisiin, ranta, kylä ja hajaasutusvyöhykkeisiin, koska rakentamisen paineet ja tarpeet olivat erilaisia eri edullisuusvyöhykkeillä. Lomaasutuksen painopiste oli Emäsalossa rannoilla, pysyvän asutuksen vastaavasti kyläkeskuksissa ja hajaasutusalueet olivat Emäsalossa säilyneet lähes rakentamattomana. Onaksen saaristossa käytetään samaa jakoa edullisuusvyöhykkeisiin: rantaalueeseen, kylä ja hajaasutusvyöhykkeisiin. Vyöhykkeiden määritelmät ovat seuraavat: Rantaalue: vyöhykkeen leveys on meren rannoilla noin 300 m. Nykyisin on rakennettu paikoitelleen lomaasutusta toiseen ja kolmanteen riviin aina 300

3 PORVOON KAUPUNKI 3 (9) metrin päähän rannasta ja Kalvössä myös saaren sisäosiin yli 300 metrin päähän rannasta.. Kylävyöhyke: Pirttisaaren, Hamnholmen ja Lästholmenin saarien muodostaman sisälahden, Byvikenin, ympärillä oleva kyläalue. Hajaasutusvyöhyke: muu alue on hajaasutusvyöhykettä. Mitoitus edullisuusvyöhykkeiden välillä rantaalueelle erikseen ja kylävyöhykkeelle ja hajaasutusvyöhykkeelle erikseen. Rantaalueelle ei sallita rakennusoikeuksien siirtoa hajaasutusvyöhykkeeltä. 1.5 Muunnettu rantaviiva ja pintaala Kunkin maanomistusyksikön rantarakennuspaikkojen kokonaismäärä maanomistajan tilojen yhteenlasketun, ns. muunnetun rantaviivan pituuden perusteella. Muunnettu rantaviiva karttarantaviivan pituuden sekä rantaviivan muodon (liuskaisuuden) ja muiden ominaisuuksien mukaan. Menetelmän tavoitteena on rakennusoikeuden jakautuminen tasapuolisesti eri maanomistajille. Emätilan muunnettu rantaviiva saadaan pyöristämällä kapeat nimet ja lahdet vastaamaan todellista käytettävissä olevaa rantaviivaa. Emätilan muunnettu rantaviiva on esitetty kartalla erikseen, ja se on tulkittu murtoviivana. Muunnetun rantaviivan laskennassa käytetty malli on esitetty erillisessä liitteessä. Sen periaatteena on, että kapean niemen tai lahden rannalle voidaan sijoittaa vähemmän rakentamista kuin leveiden lahtien ja niemien rannalle, koska lähekkäin sijoittuvat lomaasunnot häiritsevät toisiaan. Emätilan muunnettu pintaala saadaan poistamalla kantatilojen pintaalasta rakennuskelvottomat alueet. Nämä alueet on esitetty kartalla. Emätilojen muunnettuun rantaviivan ja pintaalaan sisältyvät myös arvokkaat luontokohteet, Natura 2000ohjelman luonnonsuojelualuevaraukset sekä seutukaavan mukaiset retkeily ja virkistysaluevaraukset. Alle 2 ha:n saarilla ei ole rakennusoikeutta. Niiden pintaalaa eikä rantaviivaa oikeuttavaksi pintaalaksi eikä rantaviivaksi. Rakennuskelvottomilla alueilla kuten suoalueilla ei ole rakennusoikeutta, nämä alueet on poistettu muunnettua pintaalaa laskettaessa.

4 PORVOON KAUPUNKI 4 (9) 1.6 Mitoitusnormit Emätilojen rakennusoikeus seuraavien taulukoiden mukaan. Taulukko 1. Emätitilojen rakennusoikeus. Rantaalue Rakennuspaikkojen lukumäärä emätiloittain Meren ranta Merivyöhyke Ei rakennusoikeutta Ulkosaaristovyöhyke 2 rakennuspaikkaa / muunnettu rantakm Sisäsaaristovyöhyke Mannervyöhyke 4 rakennuspaikkaa / muunnettu rantakm, 6 rakennuspaikkaa / muunnettu rantakm, Kylävyöhyke Rakennuspaikkojen lukumäärä emätiloittain Merivyöhyke Ei esiinny Ulkosaaristovyöhyke 2 rakennuspaikkaa / muunnettu rantakm tai 1 rakennuspaikka / 3 ha muunnettua maaaluetta, suurempi arvo pätee Sisäsaaristovyöhyke 4 rakennuspaikkaa / muunnettu rantakm tai 1 rakennuspaikka / 3 ha muunnettua maaaluetta, suurempi arvo pätee Hajaasutusvyöhyke Rakennuspaikkojen lukumäärä emätiloittain Merivyöhyke Ei esiinny Ulkosaaristovyöhyke Ei esiinny Sisäsaaristovyöhyke Alle 30 hehtaarin kantatilan osuus hajaasutusvyöhykkeellä: 1 rakennuspaikka 5 ha kohti, yli 30 hehtaarin kantatilan osuus: lisäksi 1 rakennuspaikka / 10 ha Emätilan kylä ja rantaalueen tuottama rakennusoikeus käsitellään yhtenä kokonaisuutena (koska ainoa kylävyöhyke sijaitsee rannalla) ja hajaasutusvyöhykkeen tuottama rakennusoikeus vastaavasti omana kokonaisuutena. Emätilan sijaitessa useammalla vyöhykkeellä, on emätilan kokonaisrakennusoikeus eri osaalueiden rakennusoikeuksien summa. Alle 2 ha:n saarilla ei ole rakennusoikeutta. Niiden pintaalaa eikä rantaviivaa oikeuttavaksi pintaalaksi eikä rantaviivaksi. Rakennuskelvottomilla alueilla kuten suoalueilla ei ole rakennusoikeutta, nämä alueet on poistettu muunnettua pintaalaa laskettaessa. Jokaisella emätilalla, joka täyttää rakennusjärjestyksen rakennuspaikalle asetetun vähimmäispintaalavaatimuksen (5000 m²) sekä rantaviivan pituusvaati

5 PORVOON KAUPUNKI 5 (9) muksen (50m ) sisä ja vyöhykkeellä, on rakennusoikeus vähintään yhteen rakennuspaikkaan. Mitoituksesta riippumatta jokainen rakennuspaikka, jolla on voimassa oleva poikkeus tai rakennuslupa, muodostaa edelleen yhden rakennuspaikan. Mitoitusta ei kuitenkaan käytetä eikä uutta rakennusoikeutta myönnetä, mikäli tila on hankittu ja käytetään toisen tilan lisämaana, jotka yhdessä muodostavat rakennuspaikan. Rakentamattomille tiloille, joille ei ole lainkaan myönnetty rakennus tai poikkeuslupaa ja joilla ei olisi rakennusoikeutta jäljellä yleisten mitoitusnormien perusteella, voidaan myöntää rakennusoikeus, mikäli tila on hankittu rakennuspaikaksi ja mikäli kaupunki ei ole vastustanut rakennuspaikan lohkomista ja mikäli se ei kohtuuttomasti vaikeuta kaavoitusta eikä maanomistajien tasapuolista kohtelua. Mikäli osayleiskaavaratkaisussa osoitetaan erittäin merkittäviä vapaan rannan osuuksia siten, että kokonainen saari säilyy rakentamattomana tai siten, että merkittäviä rantaalueita osoitetaan virkistykseen, voidaan maanomistusyksikön rakennusoikeutta korottaa harkinnanvaraisesti 0,1 1,0 laskennallisella rakennuspaikan rakennusoikeudella Taulukko2. Yhteenveto mitoitusnormeista. Rakennuspaikkojen lukumäärä emätiloittain Rantaalue Meren ranta Kylävyöhyke Merivyöhyke Ei rakennusoikeutta Ei esiinny Ei esiinny Ulkosaaristovyöhyke 2 rp/muunnettu rantakm, 4 rp/muunnettu rantakm tai 1 rp/3 ha muunnettua maaaluetta, suurempi arvo pätee Ei esiinny Sisäsaaristovyöhyke 4 rp/muunnettu rantakm, 4 rp/muunnettu rantakm tai 1 rp/3 ha muunnettua maaaluetta, suurempi arvo pätee Hajaasutusvyöhyke Alle 30 hehtaarin kantatilan osuus hajaasutusvyöhykkeellä: 1 rp / 5 ha, yli 30 ha:n kantatilan osuus lisäksi 1 rp / 10 ha Mannervyöhyke 6 rp/muunnettu rantakm, Ei esiinny Ei tutkita tässä osayleiskaavatyössä.

6 PORVOON KAUPUNKI 6 (9) 1.7 Rakennuspaikat ja rakennusoikeus Uuden lomaasunnon rakennuspaikan vähimmäiskoko on 5000 m². Uuden pysyvän asunnon rakennuspaikan vähimmäiskoko on 5000 m². Omarantaisen rakennuspaikan rantaviivan vähimmäispituus on 50 metriä. Pysyvän asunnon rakennuspaikalle saa rakentaa yhden enintään 180 :n suuruisen yksiasuntoisen erillispientalon ja yhden enintään 85 :n suuruisen sivuasunnon erilliseksi rakennukseksi samaan taloryhmään olemassa olevan asuintalon kanssa. Lisäksi saa rakentaa yhden enintään 25 :n suuruisen erillisen saunarakennuksen. Lisäksi rakennuspaikalle saa rakentaa 100 varastoja tai työtiloja ja 40 :n suuruisen venevajan. Lomaasunnon rakennuspaikalle saa rakentaa yhden yksiasuntoisen lomaasunnon, yhden sivulomaasunnon tai vierasmajan, yhden erillisen saunarakennuksen ja käyttötarkoitukseen liittyviä muita talousrakennuksia. Sivulomaasuntoa tai vierasmajaa ei kuitenkaan saa rakentaa vanhoille palstoitussuunnitelmaalueille (esim. Onaksen kylän Bodössä ja Tredjeholmenilla, Lånholmenilla ja Svartbäckin Kalvössä), joissa rakennuspaikkakoko on pieni ja rakennuspaikat on sijoitettu tiiviisiin ryhmiin. Myöskään merivyöhykkeellä olevilla rakennuspaikoilla ei saa rakentaa sivulomaasuntoa tai vierasmajaa. Lisäksi rakennuspaikoilla, joissa luonnonympäristö, maisema tai muut olosuhteet rajoittavat merkittävästi rakentamismahdollisuuksia, ei sallita sivulomaasunnon tai vierasmajan rakentamista. Mikäli maanomistusyksikön alueelle osoitetaan venekerhotoimintaan hyvin soveltuvia alueita ja rakennuspaikkoja, voidaan tällaiselle rakennuspaikalle osoittaa tarvittaessa lomarakennuspaikkoja pienempi kokonaisrakennusoikeus ja siirtää osa rakennuspaikan teoreettisesta rakennusoikeudesta maanomistajan toiselle rakennuspaikalle. Teoreettisella rakennuspaikan rakennusoikeudella tarkoitetaan edellä sitä rakennusoikeutta, joka rakennuspaikalle olisi osoitettu lomaasuntoalueena. Mikäli maanomistaja haluaa toteuttaa rakennusoikeutensa pienempinä yksikköinä, esim. matkailua, perinnönjakoa tai henkilökunnan virkistystä varten, alue on mahdollista toteuttaa yhtenä rakennuspaikkana matkailupalvelujen alueena (RM), jonka toteutustapa on tiivis ja rantaviivaa säästävä. Mikäli maanomistaja haluaa toteuttaa rakennusoikeutensa hyvin tiiviisti ja saaristokylämäisesti, alue on mahdollista osoittaa osayleiskaavassa ja alueelle toteuttaminen edellyttää rantaasemakaavan laatimista. Tällaisten alueiden kokonaisrakennusoikeus on mitoitusperusteiden mukainen rakennuspaikkojen lukumäärä kerrottuna ko. vyöhykkeen lomaasunnon rakennuspaikan rakennusoikeudella. Tämän kuulumattomia saunarakennuksia ja talousrakennuksia 10 % kokonaisrakennusoikeudesta. Sekä alueen kokonaisrakennusoikeus että lomaasuntojen kokonaismäärä ilmaistaan kaavassa. Rakennuspaikan rakennusoikeutta koskevien määräysten estämättä saadaan olemassa olevaa rakennusta peruskorjata ja tuhoutunut rakennus korvata uudella vastaavalla rakennuksella.

7 PORVOON KAUPUNKI 7 (9) Taulukko 3. Lomaasunnon rakennuspaikan kokonaisrakennusoikeus ja yksittäisten rakennusten enimmäiskerrosala yli 100 ha suuruisilla saarilla (Kalvö, Onas, Pörtö, Bodö), mikäli rakennuspaikan koko on vähintään 5000 m² ja omarantaisen rakennuspaikan rantaviivan pituus on vähintään 50 metriä Lomaasunnon rakennuspaikan rakennusoikeus Onas (237 ha) RA11 RA11 Rakennuspaikan kokonaisrakennusoikeus (km²) ja tehokkuusluku alle 5000 m²:n nykyisille rakennuspaikoille Lomaasunto Sivulomaasunto Vierasmaja Sauna Talous rakennukset Lisäksi saa Lisäksi saa merivyöhyke Venevaja Kalvö (201 ha) RA12 RA Lisäksi saa Lisäksi saa merivyöhyke Pörtö (148 ha), Bodö (133 ha) RA13 RA Lisäksi saa Lisäksi saa merivyöhyke

8 PORVOON KAUPUNKI 8 (9) Taulukko 4. Lomaasunnon rakennuspaikan kokonaisrakennusoikeus ja yksittäisten rakennusten enimmäiskerrosala alle 50 ha suuruisilla saarilla, mikäli rakennuspaikan koko on vähintään 5000 m² ja omarantaisen rakennuspaikan rantaviivan pituus on vähintään 50 metriä Lomaasunnon rakennuspaikan rakennusoikeus Saaren koko >10<50 ha Saaren koko < 10 ha RA14 RA16 merivyöhyke RA17 RA15 RA17 merivyöhyke RA e=0, e=0, e=0, e=0, Rakennuspaikan kokonaisrakennusoikeus (km²) ja tehokkuusluku alle 5000 m²:n nykyisille rakennuspaikoille 160 e=0,032 Lomaasunto Sivulomaasunto Vierasmaja Sauna Talous rakennukset Lisäksi saa Lisäksi saa Lisäksi saa Lisäksi saa Lisäksi saa Lisäksi saa Venevaja

9 PORVOON KAUPUNKI 9 (9) Taulukko 5. Lomaasunnon rakennuspaikan kokonaisrakennusoikeus ja yksittäisten rakennusten enimmäiskerrosala vanhoille palstoitussuunnitelmaalueilla (esim. Onaksen kylän Bodössä ja Tredjeholmenilla sekä Lånholmenilla ja Svartbäckin Kalvössä) ja eräillä muilla alueilla, joissa rakennuspaikan luonnonympäristö, maisema tai muut olosuhteet rajoittavat merkittävästi rakentamismahdollisuuksia Lomaasunnon rakennuspaikan rakennusoikeus Palstoitussuunnitelma alueet tai vastaavat Alueet, joissa rakennuspaikan olosuhteet rajoittavat merkittävästi rakentamismahdollisuuksia Svartbäck Bässholmen RA15 Svartbäck, Kalvö RA19 Onas, Bödö Onas, Tredjeholmen RA20 Onas, Långholmen RA21/s esimerkiksi Svartbäckin Bässholminilla eräät kallioiset vanhat kiinteistöt RA Rakennuspaikan kokonaisrakennusoikeus (km²) ja tehokkuusluku alle 5000 m²:n nykyisille rakennuspaikoille 160 e=0,032 Lomaasunto Sivulomaasunto Vierasmaja Sauna Talous rakennukset Lisäksi saa

82122815-31 25.6.2012. Rääkkylän kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet

82122815-31 25.6.2012. Rääkkylän kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet 82122815-31 25.6.2012 Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 82122815-31 Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 25.6.2012 Viite 82122815 Kirjoittanut Markus

Lisätiedot

Rääkkylän kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet

Rääkkylän kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet 82122815-31 5.5.2014 Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 82122815-31 Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 5.5.2014 Viite 82122815 Kirjoittanut Markus

Lisätiedot

1. Johdanto Vyöhykejako Edullisuusvyöhykkeet Rajoittavat vyöhykkeet Mitoitusvyöhykkeet Tarkentavia periaatteita 5

1. Johdanto Vyöhykejako Edullisuusvyöhykkeet Rajoittavat vyöhykkeet Mitoitusvyöhykkeet Tarkentavia periaatteita 5 82122815 Kiteen kaupunki Rääkkylän kunta Kesälahden kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 12.2.2010 Viite 82122815 Kirjoittanut Markus Hytönen Sisällys 1. Johdanto 1 2. Emätilaperiaate

Lisätiedot

OYK 25 Kirmanseutu MITOITUSPERUSTEET JA MITOITUSTAULUKKO

OYK 25 Kirmanseutu MITOITUSPERUSTEET JA MITOITUSTAULUKKO Kaavaselostuksen erillisliite OYK 25 Kirmanseutu MITOITUSPERUSTEET JA MITOITUSTAULUKKO MITOITUSPERUSTEET Kirman seudun osayleiskaava-alueella on kaksi isoa järveä Nerkoonjärvi ja Kilpijärvi. Kirmanjärvi

Lisätiedot

Rääkkylän kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet

Rääkkylän kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet 82122815-31 5.5.2014 Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 82122815-31 Rääkkylän kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 5.5.2014 Viite 82122815 Kirjoittanut Markus

Lisätiedot

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa.

Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa. - Taustalla 1.4.2016 voimaan tulleenmaankäyttö- ja rakennuslain muutos, jossa poikkeamistoimivalta on siirtynyt kunnille.

Lisätiedot

OYK 25 Kirmanseutu MITOITUSPERUSTEET JA MITOITUSTAULUKKO

OYK 25 Kirmanseutu MITOITUSPERUSTEET JA MITOITUSTAULUKKO Kaavaselostuksen erillisliite OYK 25 Kirmanseutu MITOITUSPERUSTEET JA MITOITUSTAULUKKO MITOITUSPERUSTEET 1.1 Rantavyöhykkeen mitoitusperusteet Kirman seudun osayleiskaava-alueella on kaksi isoa järveä

Lisätiedot

RANTA-ALUEEN JA KUIVANMAAN MITOITUS- JA EMÄTILATARKASTELU

RANTA-ALUEEN JA KUIVANMAAN MITOITUS- JA EMÄTILATARKASTELU FCG Planeko Oy YLÖJÄRVEN KAUPUNKI ANTAVERKKA-MUTALAN OYK RANTA-ALUEEN JA KUIVANMAAN MITOITUS- JA EMÄTILATARKASTELU 724-D2280 2.3.2009 FCG Planeko Oy Ylöjärven kaupunki 2 (5) 1 ANTAVERKKA-MUTALAN OYK -

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Rääkkylän kunta Kesälahden kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet

Kiteen kaupunki Rääkkylän kunta Kesälahden kunta. Oriveden rantaosayleiskaava. Mitoitusperiaatteet 82122815 1.12.2010 Kiteen kaupunki Rääkkylän kunta Kesälahden kunta Oriveden rantaosayleiskaava Mitoitusperiaatteet 82122815 Kiteen kaupunki Rääkkylän kunta Kesälahden kunta Oriveden rantaosayleiskaava

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA KUHMALAHDEN YLEISKAAVOJEN MITOITUSPERIAATTEET. Kangasalan kunta. Mitoitusperiaatteet Vastaanottaja.

KANGASALAN KUNTA KUHMALAHDEN YLEISKAAVOJEN MITOITUSPERIAATTEET. Kangasalan kunta. Mitoitusperiaatteet Vastaanottaja. Vastaanottaja Kangasalan kunta Asiakirjatyyppi Mitoitusperiaatteet Päivämäärä 19.6.2017 KANGASALAN KUNTA KUHMALAHDEN YLEISKAAVOJEN MITOITUSPERIAATTEET KUHMALAHDEN YLEISKAAVOJEN MITOITUSPERIAATTEET 1 Tarkastus

Lisätiedot

KYMIJOEN LÄNSIHAAROJEN OSAYLEISKAAVA Ote kaavaselostuksesta

KYMIJOEN LÄNSIHAAROJEN OSAYLEISKAAVA Ote kaavaselostuksesta Liite 9 KYMIJOEN LÄNSIHAAROJEN OSAYLEISKAAVA Ote kaavaselostuksesta 3 MITOITUSPERUSTEET 3.1 Mitoitusperusteiden tarkoitus Mitoitusperusteilla tarkoitetaan niitä periaatteita, joiden mukaan tila- ja maanomistajakohtainen

Lisätiedot

VIKAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA

VIKAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA LIITE Rovaniemen kaupunki VIKAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA Mitoituslaskelma rakennusoikeuden jakamisesta kaava-alueella Kaavoitus VIKAJÄRVEN OSAYLEISKAAVA Mitoitus laskelma Vikajärven osayleiskaavan rakennusoikeuden

Lisätiedot

SYSMÄN KUNTA K-hallitus 14.3.2011 PÄIJÄNTEEN RANTA-ALUEIDEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Liite 5

SYSMÄN KUNTA K-hallitus 14.3.2011 PÄIJÄNTEEN RANTA-ALUEIDEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Liite 5 SYSMÄN KUNTA K-hallitus 14.3.2011 PÄIJÄNTEEN RANTA-ALUEIDEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Liite 5 MITOITUSPERIAATTEET Sysmän kunnanhallitus hyväksyi tämän kappaleen mukaiset mitoitusperusteet 14.3.2011. 1. Loma-asuntojen

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus

IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus IIJOKIVARREN RANTAYLEISKAAVA Rakentamisen mitoitus MRL 72 mukaan rannoille ei saa rakentaa ilman asemakaavaa tai rakentamisen ohjaamiseen tarkoitettua yleiskaavaa. Silloin kun kaavaa ei ole, rakentamiseen

Lisätiedot

1. Aloite, hakija. 2. Suunnittelualue

1. Aloite, hakija. 2. Suunnittelualue 9 10 Uusikaupunki, Pyhämaa, Kari, Pöylä ym. LIITE 1 Ranta-asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n tarkoittama osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kari 895-487-1-66, Eteläranta 895-487-1-11, Pöylä

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN SAARISTON OSAYLEISKAAVA KAAVALUONNOS 13.11.2012 1:10 000 KAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET

PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN SAARISTON OSAYLEISKAAVA KAAVALUONNOS 13.11.2012 1:10 000 KAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN SAARISTON OSAYLEISKAAVA KAAVALUONNOS 13.11.2012 1:10 000 KAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kyläalue Alueelle saa rakentaa pysyvää asutusta, maa- ja kalastustilojen talouskeskuksia,

Lisätiedot

LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3313/2016 Varsinais-Suomi 21.12.2016 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 7.10.2016 Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, luonnosvaihe KAAVAHANKE

Lisätiedot

VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5

VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA Varesniemen ranta-asemakaava on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 7.11. 7.12.2016. Kaavaluonnoksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana mielipiteitä.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 195 26.05.2014. 195 Asianro 1389/10.03.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 195 26.05.2014. 195 Asianro 1389/10.03.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) 195 Asianro 1389/10.03.00/2014 Vastine oikaisuvaatimukseen koskien suunnittelutarveratkaisua Haminanlahti, Vuorenlehto 410-5-110 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

emätilasta muodostetut rakennuspaikat tai

emätilasta muodostetut rakennuspaikat tai Emätilaperiaate Täydennyskoulutus Kai Kokko 2008 Sisältö Tarkoitus Yhdenvertainen lähtökohta Rakennusoikeuden perusteena oleva rantaviivan määrittäminen Mitoituksen laskeminen 1 Tarkoitus Ilman emätilaperiaatetta

Lisätiedot

Kirkkojärvi Heinijärvi Herttuala Jumesniemi osayleiskaava

Kirkkojärvi Heinijärvi Herttuala Jumesniemi osayleiskaava 1 Kirkkojärvi Heinijärvi Herttuala Jumesniemi osayleiskaava Mitoitusperiaatteet tarkist. 6.2.2012 2 KIRKKOJÄRVI HEINIJÄRVI HERTTUALA JUMESNIEMI OSAYLEISKAAVA (KHH-OYK) Mitoitusperiaatteet 1. Yleistä Kaavahanketta

Lisätiedot

vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan

vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan KARSTULA ITÄISTEN JA LÄNTISTEN VESISTÖJEN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA MK :0000 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET : AM AO AO-3 RA MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Alueelle saa sijoittaa

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN SAARISTON OSAYLEISKAAVA KAAVAEHDOTUS 15.1.2015 1:10 000 KAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET

PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN SAARISTON OSAYLEISKAAVA KAAVAEHDOTUS 15.1.2015 1:10 000 KAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET PORVOON KAUPUNKI PELLINGIN SAARISTON OSAYLEISKAAVA KAAVAEHDOTUS 15.1.2015 1:10 000 KAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kyläalue Alueelle saa rakentaa pysyvää asutusta, maa- ja kalastustilojen talouskeskuksia,

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA. Mitoitusraportti

FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA. Mitoitusraportti FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA Mitoitusraportti 13.2.2012, tarkastettu 14.5.2013 FCG Finnish Consulting Group Oy Mitoitusraportti I P15872 13.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Valmistelijat: maankäyttöinsinööri Hannu Koisti, hannu.koisti@salo.fi, 02-7785110, kaavoitusinsinööri Timo Alhoke, timo.alhoke@salo.

Valmistelijat: maankäyttöinsinööri Hannu Koisti, hannu.koisti@salo.fi, 02-7785110, kaavoitusinsinööri Timo Alhoke, timo.alhoke@salo. Kaupunkisuunnittelulautakunta 79 19.04.2016 Poikkeaminen, Kettula 734-725-1-1 716/10.03.00.03/2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 19.04.2016 79 Valmistelijat: maankäyttöinsinööri Hannu Koisti, hannu.koisti@salo.fi,

Lisätiedot

Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe

Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3313/2016 Varsinais-Suomi 22.3.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 1.2.2017 Lausunto Diilin ranta-asemakaavasta, ehdotusvaihe KAAVAHANKE Kaava-alue

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Poikkeaminen (LTK) / Ryönä, 451-2-26 (Kaarinniementie 150) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Santalan osayleiskaava Sandö delgeneralplan

Santalan osayleiskaava Sandö delgeneralplan 1 Hangö stad 16.12.3013 Santalan osayleiskaava Sandö delgeneralplan Mitoitus- ja vaihtoehtotarkastelu Oy Wixplan Ab 16.12.2013 2 SANTALA OSAYLEISKAAVA MITOITUS- JA VAIHTOEHTOTARKASTELU 1 MITOITUSTARKASTELU

Lisätiedot

STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA

STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA STORMIN KYLÄOSAYLEISKAAVA Ryhmätyöskentely: Kyläosayleiskaavan tavoitteet ja periaatteet 1. Asuminen 2. Palvelut ja elinkeinot, muut aluevaraukset 3. Toimintojen yhteensovittaminen 4. Mitoitusperiaatteet

Lisätiedot

RIRETU RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RIRETU RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 SALON KAUPUNKI RIRETU RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavamuutos koskee Förbyn kylässä: Nedergård-Övergård ranta-asemakaavaa Koivikon ranta-asemakaavaa Tilaa Riretu

Lisätiedot

PARAINEN SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA

PARAINEN SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA PARAINEN SVARTHOLMEN RANTA-ASEMAKAAVA Maanmittari Oy Öhman 2015 KÄSITTELYVAIHEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettu 8.5.2015. Ehdotus nähtävänä (MRA 27 )... Hyväksytty kaupunginvaltuustossa...

Lisätiedot

HIRVAAN OSAYLEISKAAVA

HIRVAAN OSAYLEISKAAVA LIITE Rovaniemen kaupunki HIRVAAN OSAYLEISKAAVA Mitoituslaskelma rakennusoikeuden jakamisesta kaava-alueella Suunnittelupalvelut 2009 HIRVAAN OSAYLEISKAAVA Mitoitus laskelma HIRVAAN osayleiskaavan rakennusoikeuden

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunta Kimitoöns kommun. Bränbodan kylä Bränboda by. Kiinteistöt Fastigheter 322-525-2-48 Bergö 322-525-2-70 Bergvik. Työ/arbete: E23886

Kemiönsaaren kunta Kimitoöns kommun. Bränbodan kylä Bränboda by. Kiinteistöt Fastigheter 322-525-2-48 Bergö 322-525-2-70 Bergvik. Työ/arbete: E23886 Kemiönsaaren kunta Kimitoöns kommun Bränbodan kylä Bränboda by Bergönin ranta-asemakaavan muutos Stranddetaljplaneändring för Bergön Kiinteistöt Fastigheter 322-525-2-48 Bergö 322-525-2-70 Bergvik Työ/arbete:

Lisätiedot

1. Yleistä. Poikkeamisen edellytykset (MRL mom.)

1. Yleistä. Poikkeamisen edellytykset (MRL mom.) POIKKEAMISLUPAOHJE 2 Sisällys 1. Yleistä... 4 2. Uusi rakennuspaikka kaavoittamattomalla rantavyöhykkeellä (MRL 72.1 ja 2 )... 5 2.1 Rakennuspaikkojen mitoitusperiaate... 6 3. Uusi rakennuspaikka yleiskaavoitetulla

Lisätiedot

YÖVEDEN JA LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Mikkelin kaupunki (491) Palonen 491-516-10-2. Kaavaluonnos 17.11.2014

YÖVEDEN JA LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Mikkelin kaupunki (491) Palonen 491-516-10-2. Kaavaluonnos 17.11.2014 YÖVEDEN JA LOUHIVEDEN ALUEEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS Mikkelin kaupunki (491) Palonen 491-516-10-2 Kaavaluonnos 17.11.2014 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Yöveden-Louhiveden alueen rantaosayleiskaavaa.

Lisätiedot

PIENTEN VESISTÖJEN JA ERÄMAISTEN ALUEIDEN KAAVOITTAMISEN PERIAATTEET JUUAN KUNNASSA

PIENTEN VESISTÖJEN JA ERÄMAISTEN ALUEIDEN KAAVOITTAMISEN PERIAATTEET JUUAN KUNNASSA PIENTEN VESISTÖJEN JA ERÄMAISTEN ALUEIDEN KAAVOITTAMISEN PERIAATTEET JUUAN KUNNASSA Lähtökohtaisesti on erittäin hyvä, että rakentaminen vesistön ääreen ratkaistaan kaavoituksen keinoin poikkeamislupamenettelyjen

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA. Mitoitusraportti

FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA. Mitoitusraportti FCG Finnish Consulting Group Oy LAUKONSELÄN JA KARTANOALUEEN RANTA- ASEMAKAAVA Mitoitusraportti 13.2.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Mitoitusraportti I P15872 13.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa

Lisätiedot

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus

Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus 17.5.2016 kaavajärjestelmä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri-

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS

PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS PARAISTEN KAUPUNKI HAVERÖ-NORRBACKA RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSUS Maanmittari Oy Öhman 2016 KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 11.6.2015 Ympäristölautakunta... Ehdotus nähtävänä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 220 Asianro 5398/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-510-10-33 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

PARAINEN HOUTSKARIN YLEISKAAVAN MUUTOS BENSTRAND, KIVIMO KAAVASELOSTUS. Maanmittari Oy Öhman

PARAINEN HOUTSKARIN YLEISKAAVAN MUUTOS BENSTRAND, KIVIMO KAAVASELOSTUS. Maanmittari Oy Öhman PARAINEN HOUTSKARIN YLEISKAAVAN MUUTOS BENSTRAND, KIVIMO KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 12.11.2015. Ympäristölautakunta 18.5.2016 Ehdotus

Lisätiedot

1(9) Periaatteet ovat pitkälti juuri yleisesti käytettyjä, eivätkä välttämättä tule ko. kaava-alueella kyseeseen.

1(9) Periaatteet ovat pitkälti juuri yleisesti käytettyjä, eivätkä välttämättä tule ko. kaava-alueella kyseeseen. 1(9) SÄKYLÄN KUNTA Luonnos Liite 6 PYHÄJOEN OSAYLEISKAAVA MITOITUSPERIAATTEITA Rantavyöhyke, Pyhäjärvi Pyhäjärven ranta-alueet ovat myös Pyhäjoen kohdalla käytännössä täyteen rakennettuja. Osayleiskaavalla

Lisätiedot

Unarin järven rantaosayleiskaava

Unarin järven rantaosayleiskaava Unarin järven rantaosayleiskaava Aloitusvaiheen yleisötilaisuus 2.10.2017 3.10.2017 Page 1 Unarin järven rantaosayleiskaava Kaavan laatija: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Kuisma Reinikainen, projektipäällikkö,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 162-RAK1602 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös

Lisätiedot

PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS

PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS PARAISTEN KAUPUNKI KIRJAISSUNDET RANTA-ASEMAKAAVA- MUUTOS Maanmittari Oy Öhman 2014 RANTA-ASEMAKAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Ranta-asemakaavaselostus koskee 2.1.2014 päivättyä ranta-asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

Tavoitteet ja mitoitus

Tavoitteet ja mitoitus Tavoitteet ja mitoitus 16WWE0303 1.7.2010 Joutsan kunta JOUTSAN POHJOISOSIEN RANTAYLEISKAAVA JA RUTAJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS 1 Sisältö Yhteenveto 1 YLEISTAVOITE 2 2 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos

Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos Kunnanhallitus 1.9.2015 Itä-Suomen hallinto-oikeus Marja-Leena Neuvon ym valitus Rantasalmen kunnanvaltuuston päätökseen 25.5.2015 14/ Haukiveden - Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos Rantasalmen kunnanhallitus

Lisätiedot

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu Paraisten Kuulutuksissa 11.6.2015.

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila 13.4.2016 Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Poikkeamistoimivallan siirtoa

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI 1 (6) Kaupunkisuunnittelu Onaksen saariston osayleiskaava, Tavoitteet 28.2.2008

PORVOON KAUPUNKI 1 (6) Kaupunkisuunnittelu Onaksen saariston osayleiskaava, Tavoitteet 28.2.2008 PORVOON KAUPUNKI 1 (6) 1 TAVOITTEET 1.1 Suunnittelutehtävän määrittely ja osayleiskaavan tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee huolehtia tarpeellisesta yleiskaavan laatimisesta ja sen

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT

Lisätiedot

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP

NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP PARAINEN NAUVON RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KIRJAINEN, STRÖMAS NYTORP KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu Paraisten Kuulutuksissa 11.6.2015.

Lisätiedot

KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA

KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA PARAINEN KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 4.9.2014 Ympäristölautakunta... Ehdotus nähtävänä (MRA 19 ).. Kaavaehdotus

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 243-RAK1605 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SAUKO-MUSTAKARTA-KOIVUNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.7.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja

Lisätiedot

Kyläyleiskaavoituksen koulutuspäivät Vuonislahti Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää

Kyläyleiskaavoituksen koulutuspäivät Vuonislahti Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää Kyläyleiskaavoituksen koulutuspäivät Vuonislahti 6.-7.9.2012 Anne Jarva, kaavoituspäällikkö, Hyvinkää Kyläyleiskaavoituksen lähtökohdat, tavoitteet ja tarpeellisuus Kunnan kokonaisuuden tarkastelu Erilaisten

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 306-RAK1710 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI SAVIKKAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.11.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN, Ä RUUHIJÄRVEN Ä RANTAYLEISKAAVA

NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN, Ä RUUHIJÄRVEN Ä RANTAYLEISKAAVA NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN, Ä RUUHIJÄRVEN Ä RANTAYLEISKAAVA YLEISKAAVAMERKINNÄT Ä JA MÄÄRÄYKSET Ä AP PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE Alue varataan pääasiassa asuinpientaloille ja erillispientaloille.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 175-RAK1510 1 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös

Lisätiedot

Lähivirkistysalue. Alue on tarkoitettu virkistys- ja ulkoilukäyttöön. Aluetta kehitetään nykyisen maaston, kasvillisuuden ja poluston pohjalta.

Lähivirkistysalue. Alue on tarkoitettu virkistys- ja ulkoilukäyttöön. Aluetta kehitetään nykyisen maaston, kasvillisuuden ja poluston pohjalta. RYMÄTTYLÄ ETELÄISEN SAARISTON OSAYLEISKAAVA VÄLI- JA SISÄSAARISTO 1:10 000 OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET A AM VL VR RA RA-1 RA/0 RM RM/0 Asuntoalue. Rakennuspaikalle saa rakentaa asuinrakennuksen

Lisätiedot

Liite 4.2: Uusien rakennuspaikkojen rakennusoikeuslaskelmat

Liite 4.2: Uusien rakennuspaikkojen rakennusoikeuslaskelmat Liite 4.2: Uusien rakennuspaikkojen rakennusoikeuslaskelmat Alasmäki 051-411-2-107 Nähtävillä olleessa kaavaluonnoksessa kiinteistölle Alasmäki 051-411-2-107 on osoitettu neljä loma-asunnon rakennuspaikkaa.

Lisätiedot

LOUKEENLUODON RANTA-ASEMAKAAVA

LOUKEENLUODON RANTA-ASEMAKAAVA 205-RAK1521 UUSIKAUPUNKI LOUKEENLUODON RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos 10.3.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (20) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 4 1.1. Tunnistetiedot...

Lisätiedot

Lyhennelmät MRA 30 :n luonnosvaiheen kuulemisessa saaduista lausunnoista ja mielipiteistä sekä kaavanlaatijan vastineet niihin.

Lyhennelmät MRA 30 :n luonnosvaiheen kuulemisessa saaduista lausunnoista ja mielipiteistä sekä kaavanlaatijan vastineet niihin. LIITE 8 Kuus-Hukkalan ranta-asemakaava Lyhennelmät MRA 30 :n luonnosvaiheen kuulemisessa saaduista lausunnoista ja mielipiteistä sekä kaavanlaatijan vastineet niihin. 1. Etelä-Savon ympäristökeskus (ELY)

Lisätiedot

Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015

Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015 Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015 Suunnittelutarveratkaisu / Koskimäki / Ohkolan kylä, Eerola-Kortistotie / 505-410-57-5 / Omakotitalon rakentaminen määräalalle 2 /

Lisätiedot

VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 250-RAK1607 KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.6.2016 17.10.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa

Lisätiedot

ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA KAAVALUONNOS 6.11.2013 M K 1 : 1 0 0 0 0 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET

ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA KAAVALUONNOS 6.11.2013 M K 1 : 1 0 0 0 0 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA M K : 0 0 0 0 KAAVALUONNOS 6..203 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET ALUEVARAUSMERKINNÄT : AM MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE Alue

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus RAUTALAMMIN KUNTA, 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...2 1.2 Rantaosayleiskaavan muutos...2 1.3 Rantaosayleiskaavan toteuttaminen...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

LIITE 8. Oravikoski-Paukarlahti-Kotalahti osayleiskaava Mitoitusperusteet. LEPPÄVIRRAN KUNTA Kunnanvaltuusto 11.4.2012, 11

LIITE 8. Oravikoski-Paukarlahti-Kotalahti osayleiskaava Mitoitusperusteet. LEPPÄVIRRAN KUNTA Kunnanvaltuusto 11.4.2012, 11 LIITE 8 Oravikoski-Paukarlahti-Kotalahti osayleiskaava LEPPÄVIRRAN KUNTA Kunnanvaltuusto 11.4.2012, 11 15 28 34 27 23 36 33 35 49 49 64 91 78 Henkilöä 121 127 144 181 192 303 Henkilöä 323 346 375 371 357

Lisätiedot

KYMIJOKI-MANKALAN VESISTÖALUEEN RAN- TAYLEISKAAVAN MUUTOS

KYMIJOKI-MANKALAN VESISTÖALUEEN RAN- TAYLEISKAAVAN MUUTOS IITTI KYMIJOKI-MANKALAN VESISTÖALUEEN RAN- TAYLEISKAAVAN MUUTOS Tila: Tokkola 4:94 KAAVASELOSTUS Helsinki 4.5.2015 Vireille tulo: Kunnanhallituksen päätös 9.3.2015 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 16.3. - 14.4.2015

Lisätiedot

ALUEIDENKÄYTÖN KOULUTUSPÄIVÄ ympäristölakimies Terhi Vanala

ALUEIDENKÄYTÖN KOULUTUSPÄIVÄ ympäristölakimies Terhi Vanala ALUEIDENKÄYTÖN KOULUTUSPÄIVÄ 4.12.2013 ympäristölakimies Terhi Vanala 7.12.2013 10.5.2013/1633 KHO:2013:87 Ranta-asemakaava - Yleiskaavan ohjausvaikutus - Yleiskaavan lainvoimaisuus Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaavassa ei ole huomioitu valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita Maankäyttö- ja rakennuslaissa (MRL 24 ) säädetyllä tavalla.

Kaavassa ei ole huomioitu valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita Maankäyttö- ja rakennuslaissa (MRL 24 ) säädetyllä tavalla. 1 KUOPION HALLINTO-OIKEUDELLE Asia: Valitus Kiteen kaupunginvaltuuston päätöksestä 17 26.4.2010 Viite 9/8/800/2010 Muutoksenhakijat Keski-Karjalan luonto ry Allintie 2 82500 Kitee Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri

Lisätiedot

Numero merkinnän yhteydessä osoittaa rakennuspaikkojen enimmäismäärän.

Numero merkinnän yhteydessä osoittaa rakennuspaikkojen enimmäismäärän. RYMÄTTYLÄ ETELÄISEN SAARISTON OSAYLEISKAAVA AIRISMAA-AASLA 1:10 000 OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AO Asuntoalue. Rakennuspaikalle saa rakentaa asuinrakennuksen ja sen käyttötarkoitukseen liittyviä

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 54/VIRPILAMPI II 111 Heinola - Hirvisalon kylä 402 RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS SELOSTUS 28.9.2015

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 54/VIRPILAMPI II 111 Heinola - Hirvisalon kylä 402 RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS SELOSTUS 28.9.2015 RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 54/VIRPILAMPI II 111 Heinola - Hirvisalon kylä 402 RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS SELOSTUS 28.9.2015 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Selostus koskee 27.10.2014. päivättyä ranta-asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisu Pohjola Marjaana, Virolahti

Suunnittelutarveratkaisu Pohjola Marjaana, Virolahti Rakennuslautakunta 95 18.11.2014 Suunnittelutarveratkaisu Pohjola Marjaana, Virolahti 37/11.117/2014 Rakla 95 Suunnittelutarveratkaisu 2014-0004 (37/11.117/2014) Hakija(t) ja kohde: Selvitys rak.paikasta:

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naantali Ruokorauma 470470 529 536 LÄNSITALON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiinanmaan rantaa. Naantali 28.2.2014 Juha Erjanti, DI 0400 515 235 1/5 1. Suunnittelualue Kaavamuutosalueeseen

Lisätiedot

SALO, RAMSÖ RANTA-ASEMAKAAVA

SALO, RAMSÖ RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 12.10.2013 SALO, RAMSÖ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

Meltauksen osayleiskaava

Meltauksen osayleiskaava ROVANIEMEN KAUPUNKI Meltauksen osayleiskaava Kaavaluonnoksesta annettujen mielipiteiden vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 0150-P21947 Kaavaluonnoksesta annettujen mielipiteiden vastineet 1 (21)

Lisätiedot

KAAVANLAATIJAN SELVITYKSET TILOJEN RAKENNUSOIKEUDESTA OULUJÄRVEN RANTAYLEISKAAVASTA JÄTETTYJEN VALITUSTEN OSALTA

KAAVANLAATIJAN SELVITYKSET TILOJEN RAKENNUSOIKEUDESTA OULUJÄRVEN RANTAYLEISKAAVASTA JÄTETTYJEN VALITUSTEN OSALTA 18.9.08 PALTAMON KUNTA OULUJÄRVEN RANTAYLEISKAAVA KAAVANLAATIJAN SELVITYKSET TILOJEN RAKENNUSOIKEUDESTA OULUJÄRVEN RANTAYLEISKAAVASTA JÄTETTYJEN VALITUSTEN OSALTA SISÄLLYSLUETTELO 1 AITTA SEPPO JA IRMA

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 164-RAK1503 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös

Lisätiedot

Kerimäen kunta Anttolan yleiskaavamuutos

Kerimäen kunta Anttolan yleiskaavamuutos Kerimäen kunta Anttolan yleiskaavamuutos Kaavaehdotukseen on nähtävilläolon (1. 30.11.2012) jälkeen tehty muutoksia. Muutoksista on kuultu maanomistajia erikseen. Maanomistajat ovat kommentoineet muutoksista

Lisätiedot

UUSIKAUPUNKI 895 Kammela 480. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

UUSIKAUPUNKI 895 Kammela 480. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma UUSIKAUPUNKI 895 Kammela 480 LEPPÄKARIN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vainilan tilan 6:9 luoteisrantaa. Naantali 29.5.2012 / 20.12.2012 / 21.11.2013 Juha Erjanti, DI 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen

Lisätiedot

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA Kaavaselostus, ehdotus 4.9.2017 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAYLEISKAAVA. KAAVAMÄÄRÄYKSET (kv. hyv. V.1994) LUKU MERKINNÄN ALLA OSOITTAA ASUINPIENTALOJEN RAKENNUSPAIKKOJEN ENIMMÄISMÄÄRÄN.

ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAYLEISKAAVA. KAAVAMÄÄRÄYKSET (kv. hyv. V.1994) LUKU MERKINNÄN ALLA OSOITTAA ASUINPIENTALOJEN RAKENNUSPAIKKOJEN ENIMMÄISMÄÄRÄN. ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAYLEISKAAVA. KAAVAMÄÄRÄYKSET (kv. hyv. V.1994) PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE LUKU MERKINNÄN ALLA OSOITTAA ASUINPIENTALOJEN RAKENNUSPAIKKOJEN ENIMMÄISMÄÄRÄN. ALUEELLE SAA SIJOITTAA ENINTÄÄN

Lisätiedot

KUOMION ALUEEN RANTAYLEISKAAVA

KUOMION ALUEEN RANTAYLEISKAAVA RISTIINAN KUNTA KUOMION ALUEEN RANTAYLEISKAAVA 2.5.2003 KAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET RANTARAKENTAMISTA, RAKENNUSPAIKAN KOKOA, RAKENNUSOIKEUTTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET MUODOSTUVAT VOIMASSA OLEVAN RAKENNUSJÄJESTYKSEN

Lisätiedot

PARAINEN HOUTSKARIN YLEISKAAVAN MUUTOS BENSTRAND, KIVIMO KAAVASELOSTUS. Maanmittari Oy Öhman

PARAINEN HOUTSKARIN YLEISKAAVAN MUUTOS BENSTRAND, KIVIMO KAAVASELOSTUS. Maanmittari Oy Öhman PARAINEN HOUTSKARIN YLEISKAAVAN MUUTOS BENSTRAND, KIVIMO KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 12.11.2015. Ympäristölautakunta... Ehdotus nähtävänä

Lisätiedot

Sälinkään ja Soukkion osayleiskaavaehdotuksen kaavamerkinnät ja määräykset Mkl 2.6.2015

Sälinkään ja Soukkion osayleiskaavaehdotuksen kaavamerkinnät ja määräykset Mkl 2.6.2015 Sälinkään ja Soukkion osayleiskaavaehdotuksen kaavamerkinnät ja määräykset Mkl 2.6.2015 AT-1 AT-1 a Kyläalueet AT-1 a ja b Alue varataan asumiselle, asumiseen liittyvälle toiminnalle, palveluille, yritystoiminnalle

Lisätiedot

MITOITUSPERIAATTEET. Kymijoen rantaosayleiskaava välillä Koria Anjala ja Alakylän kyläyleiskaava

MITOITUSPERIAATTEET. Kymijoen rantaosayleiskaava välillä Koria Anjala ja Alakylän kyläyleiskaava Kouvolan kaupunki Tekniikka ja ympäristöpalvelut Maankäytön suunnittelu Yleiskaavoitus Liite nro: Pvm. 26.4.2016 MITOITUSPERIAATTEET Kymijoen rantaosayleiskaava välillä Koria Anjala ja Alakylän kyläyleiskaava

Lisätiedot

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori

Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset. Pori Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset Pori 19.12.2013 Poikkeamisen edellytykset (MRL 172 ): Poikkeaminen ei saa: aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden

Lisätiedot

ISOPAASIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

ISOPAASIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 158-RAK1405 NAANTALIN KAUPUNKI ISOPAASIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 5.2.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

INIÖ 150 Norrby 405. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOHANSHOLMAN RANTA-ASEMAKAAVA

INIÖ 150 Norrby 405. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma JOHANSHOLMAN RANTA-ASEMAKAAVA INIÖ 150 Norrby 405 JOHANSHOLMAN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naantali 12.12.2006 / 30.12.2007 Juha Erjanti, DI 0400 515 235 1/6 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Iniön

Lisätiedot

Honkaniemi, vahvistettu 25. Kuivakäymälä 30 m rannasta, thl 69 3 mom 3.1994 -lomarak. 20 m rannasta -sauna max 20 m2 10 m rannasta

Honkaniemi, vahvistettu 25. Kuivakäymälä 30 m rannasta, thl 69 3 mom 3.1994 -lomarak. 20 m rannasta -sauna max 20 m2 10 m rannasta HEINÄVESI: Jätevesiä ja käymälän sijoittamista koskevat määräykset rantakaavoissa (TARKASTA AJANTASAISUUS RAKENNUSVALVONNASTA) EK / TP 2011 Kaava ja rakennusten etäisyydet Ruoppausta, rannan käsittelyä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 231-RAK1526 TAIVASSALON KUNTA KAITARANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.3.2016 31.5.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ranta-asemakaava koskee Sulkavan kunnan Hasulan kylän tilaa 2:31 ja Koskutjärven kylän tilaa 1:17.

Ranta-asemakaava koskee Sulkavan kunnan Hasulan kylän tilaa 2:31 ja Koskutjärven kylän tilaa 1:17. SULKAVAN KUNTA KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA- ASEMAKAAVA Kaavaselostus Luonnos 11.1.2012 Ranta-asemakaava koskee Sulkavan kunnan Hasulan kylän tilaa 2:31 ja Koskutjärven kylän tilaa 1:17. Ranta-asemakaavalla

Lisätiedot

Oriveden rantaosayleiskaava. Yleisötilaisuus, Kitee

Oriveden rantaosayleiskaava. Yleisötilaisuus, Kitee Oriveden rantaosayleiskaava Yleisötilaisuus, Kitee Sisältö Työn tarkoitus ja tavoitteet? Maankäyttö- ja rakennuslaki Perusselvitykset? Mitoitusperiaatteet? Mitä kaavalla muutetaan? Kaavaprosessi ja jatkoaikataulu?

Lisätiedot

Liite 4.2: Uusien rakennuspaikkojen rakennusoikeuslaskelmat

Liite 4.2: Uusien rakennuspaikkojen rakennusoikeuslaskelmat Liite 4.2: Uusien rakennuspaikkojen rakennusoikeuslaskelmat Alasmäki 051-411-2-107 Nähtävillä olleessa kaavaluonnoksessa kiinteistölle Alasmäki 051-411-2-107 on osoitettu neljä loma-asunnon rakennuspaikkaa.

Lisätiedot

http://opaskartta.turku.fi/ims/fi/map/print

http://opaskartta.turku.fi/ims/fi/map/print Turun karttapalvelu :: Tulostussivu http://opaskartta.turku.fi/ims/fi/map/print Sivu 1/1 6.3.2014 3200 m Kiinteistöliikelaitos KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 6.3.2014 Rekisteriyksikkö 529-499-8-9 Dosentti

Lisätiedot

6.0 13.4 18.5 11.8 12.0 9.1 4.6 3.7 6.7 10.6 1.7 1.7. Riskonkarta 2.8 1.5. Krookkarranriisa. Yht.878:3 Yht.878:3 5.5 1.9 1.6. Krookkarta 7.

6.0 13.4 18.5 11.8 12.0 9.1 4.6 3.7 6.7 10.6 1.7 1.7. Riskonkarta 2.8 1.5. Krookkarranriisa. Yht.878:3 Yht.878:3 5.5 1.9 1.6. Krookkarta 7. : Yht. 876:3:0 :20 :20 2:0 3:7 :62 :57 :63 :6 :60 :59 4:66 4:86 3:9 3:20 3:42 3:47 3:2 3:40 3:24 3:0 3:38 3:22 3:8 3:25 3:44 3:43 3: 3:7 3:46 3:7 3:5 3:4 4:87 4:67 4:59 4:65 3:7 3:22 3:39 3:20 3:2 3:8

Lisätiedot