AVOTOIMISTON SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEN VAIKUTUS TYÖHYVINVOINTIIN PUHELINPALVELUKESKUKSESSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AVOTOIMISTON SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEN VAIKUTUS TYÖHYVINVOINTIIN PUHELINPALVELUKESKUKSESSA"

Transkriptio

1 Sisäilmastoseminaari AVOTOIMISTON SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEN VAIKUTUS TYÖHYVINVOINTIIN PUHELINPALVELUKESKUKSESSA Valtteri Hongisto, Annu Haapakangas, Riikka Helenius, Jukka Keränen, David Oliva, Hannu Koskela, Jarkko Vuorinen* Työterveyslaitos, Lemminkäisenkatu B, Turku, valtteri.hongisto@ttl.fi *Satakunnan ammattikorkeakoulu, Tekniikantie 2, Pori TIIVISTELMÄ Tavoitteena oli selvittää, miten avotoimiston laaja-alainen kehittäminen vaikuttaa työympäristötyytyväisyyteen ja työhyvinvointiin. Puhelinpalvelukeskuksessa oli valitettu useista sisäympäristöhaitoista kuten melusta, ilmanlaadusta, tilanahtaudesta ja yleisestä epäviihtyvyydestä. Saneeraus käsitti työpistekalusteet, taukotilat ja sisustuksen sekä tilankäytön järkeistämisen siten, että avotoimiston pinta-ala kasvoi. Kyselyt ja mittaukset tehtiin ennen ja saneerauksen. Sisäympäristötekijöiden aiheuttaman haitan koettiin vähentyneen muutoksen. Tilojen toimivuus ja viihtyisyys parani. Työhyvinvoinnissa tapahtui monenlaisia parannuksia, kuten työtyytyväisyyden kasvu, keskeytysten väheneminen sekä sisäilma- ja stressioireiden väheneminen. TAUSTA JA TAVOITE Työterveyslaitos on kehittänyt vuodesta 2001 lähtien toimistoympäristökyselyä, jota on sovellettu kymmenissä toimistoissa tunnistamaan sisäympäristön kehittämiskohteita tai osoittamaan sisäympäristön parannusten vaikutuksia. Aikaisemmissa julkaisuissa on vertailtu erilaisia toimistoratkaisuja /1,2/ ja akustisten parannusten vaikutuksia /3,4/. Kyselymenetelmää on haluttu TOTI-hankkeessa kehittää soveltumaan kokonaisvaltaisempiin saneerauksiin, koska niitä tapahtuu jatkuvasti organisaatiomuutosten yhteydessä mutta niiden hyötyvaikutuksia harvoin tutkitaan. Tavoitteena on selvittää, miten avotoimistossa toteutettu sisäympäristön laaja-alainen kehittäminen vaikuttaa työympäristötyytyväisyyteen ja hyvinvointiin. AINEISTOT JA MENETELMÄT Tutkimus toteutettiin Soneran Vaasan puhelinpalveluyksikössä, jossa työskenteli noin 140 henkilöä 4 kerroksessa. Puhelinpalvelutyö tapahtui avotoimistossa, joka oli kalustettu 90- luvulla käyttöönoton yhteydessä. Työ on luonteeltaan pakkotahtista ja keskittymistä vaativaa ja läsnäolo työpisteessä on jatkuvaa taukoja lukuun ottamatta. Työpisteet olivat henkilökohtaisia. Muutamat työhuoneet oli tarkoitettu neuvotteluja, esimiehiä tai opiskelua varten. Lähtötilanteessa henkilöstö valitti erityisesti melusta, lämpöoloista, tilanahtaudesta ja yleisilmeen vanhanaikaisuudesta. Työnantaja arvioi myös sairauspoissaolojen määrän olevan hieman koholla verrattuna muihin toimipisteisiin. Yritys teki päätöksen investoida yksikön työolosuhteisiin. Toimitilat olivat vuokrattuja. Ilmastoinnin muutostöiden tekeminen

2 2 Sisäilmayhdistys raportti 2X. käyttäjän toivomassa aikataulussa ei ollut mahdollista. Tämän vuoksi investoinnit suunnattiin kalusteisiin, sisustukseen, tukitiloihin sekä avotilojen väljentämiseen purkamalla turhia huonetiloja. Työpistekalusteet uusittiin tuoleja lukuun ottamatta identtisinä kaikille. Uudet pöydät olivat sähkökäyttöisiä. Säilyttimet ja lokerikot suunniteltiin käyttäjätarpeiden mukaan. Työpisteasettelu muutettiin palvelemaan paremmin työtehtäviä ja lisäämään yksityisyyttä. Avotyöpisteiden kokonaislukumäärä pysyi muutoksen samana (188) mutta noin 40 työpistettä sijoitettiin purettujen huonetilojen alueille. Yksi neljästä kerroksesta toimi aikaisemmin vajaakäytöllä ja muutoksen kerros saatiin tehokkaampaan käyttöön, mikä vähensi tilanahtauden tunnetta muissa kerroksissa. Tiloihin asennettiin moninkertainen määrä infotauluja, jolloin asiakasyhteydenottojen määrä oli paremmin kaikkien tiedossa. Taukotilojen ruoanlaitosta ja keskustelusta aiheutuvaa haittaa lähityöpisteisiin vähennettiin ja taukotilojen elvyttävyyttä parannettiin sisustus ja kalustus uusimalla. Suuremmat taukotilat äänieristettiin. Avotilojen ja taukotilojen verhot uusittiin yrityksen virallisen ilmeen mukaisiksi. Elinkaarensa loppupäähän saapuneet saniteettitilat saneerattiin. Yleisvalaistusta ei muutettu. Työpistevalaisimen sai halutessaan mutta niitä ei ole pyydetty. Tilassa oli alaslaskettu katto ja siihen oli upotettu loisteputkivalaisimet, jotka olivat vetokytkimellä sammutettavissa. Lisäksi alakatto oli valaistu epäsuorasti loisteputkilla otsapinnan varjolistan takaa. Vetokytkimet asennettiin myös avotoimistolaajennuksiin. Ikkunoissa oli kaihtimet. Työntekijät säätivät keino- ja luonnonvaloa alueittain runsaasti, joten valaistusmittauksia ei tehty. Ilmanvaihtoa, jäähdytystä tai yleisvalaistusta ei muutettu tarkastelujaksolla. Lämpöolosuhteita parannettiin siten, että työpisteet jätettiin noin 60 cm irti julkisivusta, jossa ikkunoiden puitteet ja karmit olivat metallia. Talviaikaan kylmä ikkunapinta aiheutti vetoa lähellä sitä olevissa työpisteissä ja kesäaikaan puolestaan pinnat olivat auringonpaisteessa tulikuumia. Ilmanvaihto oli ilmavirtasääteinen. Ilmavirran säätö ei ollut kuitenkaan käytössä. Toimistossa oli lisäksi puhallinkonvektoreita, joilla voitiin jäähdyttää ilmaa paikallisohjauksella. Lämpöolosuhteita ja ilmanlaatua arvioitiin mittauksin sekä ennen että muutoksen. Lähtötilanteessa lämpötilat olivat hieman kohollaan ja Sisäilmastoluokituksen 2008 luokassa S3. Ilmanlaatu oli hyvä ja pääosin luokassa S1. olosuhteet olivat samankaltaisia. Kalustemuutoksessa haluttiin maksimoida meluntorjunta. Tämän vuoksi hankittiin ääntä vaimentavat sermit. Sermejä korotettiin 1500 mm:stä 1700 mm:iin. Sermikorotus oli järkevää, koska katto oli hyvin ääntä vaimentava (EN luokka A). Yläosa jätettiin lasipintaiseksi ja alaosa 1300 mm asti toteutettiin hyvin absorboivana (luokka B). Muutoksella ei vaikutettu haitallisesti luonnonvalon määrään tai ilmanvaihtoon. Työpisteet aseteltiin vuorotellen vastakkain siten, että visuaalista yksityisyyttä parannettiin. Huoneakustiset mittaukset tehtiin ISO mukaan /5/. Mittaustuloksina raportoidaan leviämisvaimennusaste DL 2. joka kertoo miten monta desibeliä puheen äänitaso laskee aina etäisyyden kaksinkertaistuessa. Häiritsevyyssäde r D kertoo, millä etäisyydellä puhujasta puheensiirtoindeksi STI (puheen erotettavuus) laskee puoleen. Kalustemuutoksella parannettiin merkittävästi huoneakustisia olosuhteita (taulukko 1). Sermien korottaminen ja

3 Sisäilmastoseminaari parannettu sermien äänenabsorptio aiheuttivat yhdessä sen, että työpisteestä ympäristöön säteilevä puheäänen voimakkuus pieneni kokonaisuutena noin 5 db. Leviämisvaimennusaste DL2 pysyi vakiona, koska katon vaimennusta ei muutettu ja sermikorkeuden muutos oli vähäinen. Sermiparannuksen seurauksena puheääni kuuluu häiritsevän voimakkaana noin puolta pienemmälle alueelle kuin aikaisemmin. Taulukko 1. Avotoimiston huoneakustinen luokitus ohjeen RIL mukaan. Luokka A on paras ja luokka D kehnoin. Arvo Luokka DL 2 [dba] r D [m] Jälkeen Jälkeen C C B A Kaikille työntekijöille lähetettiin kysely, jonka tarkoituksena oli selvittää olosuhteiden kokemista ennen ja muutoksen. Siihen vastasi ennen 74 henkilöä (9-10/2010) ja muutoksen 75 henkilöä (9-10/2011). Vastausprosentit olivat yli 50 %. Avotoimistossa vastanneista 40 henkilöä osallistui kumpaankin kyselyyn. Tulokset raportoidaan käyttäen vain näiden 40 henkilön vastauksia, jolloin saadaan tieteellisesti luotettavampaa tietoa olosuhteiden muutoksesta, koska henkilöiden vaihtuminen vertailuryhmissä pääse vääristämään tuloksia. Tulokset olivat hyvin samankaltaisia myös koko ryhmien välisessä (74 vs. 75 hlöä) tarkastelussa. Tilastollinen testaus tehtiin epäparametrisella Wilcoxon Signed Rank -testillä. TULOKSET Tyytyväisyys työympäristöön parani erittäin merkitsevästi (p<.001; Kuva 1). Prosentuaalisesti tarkasteltuna työympäristöön tyytymättömien osuus laski 35 prosentista 2,5 prosenttiin. Vastaavasti tyytyväisten osuus nousi 30 prosentista 90 prosenttiin. Työympäristön haittatekijöistä kaikissa (yhtä lukuun ottamatta) havaittiin tilastollisesti merkitseviä parannuksia (Kuva 2). Kyselyssä esiin tulleet parannukset heijastavat johdonmukaisesti tilassa tapahtuneita fyysisiä muutoksia. Melun häiritsevyyden vähentyminen johtuu paremmasta työpisteen äänenvaimennuksesta sekä työpisteiden väljenemisestä, joka vaikuttaa puheyksityisyyden lisäksi muuhun yksityisyyteen. Veto- ja lämpöoloparannukset johtunevat etäisyyden kasvusta ikkunapintoihin. Ilmanlaadun koettu paraneminen johtunee kalusteiden vaihtumisesta, työpisteiden siivoamisesta ja siivottavuuden paranemisesta sekä taukotilojen eristämisestä. Valaistuksen paraneminen johtunee layoutin muutoksen ja työpistevalaisinten lisääntymisen lisäksi valaisimien/kaihdinten käytön muutoksesta. pienempi osa henkilöstöstä koki sisäympäristöhaittojen vaikeuttavan työn suorittamista (Kuva 3). Muutos näkyi erityisesti lämpöolojen kohdalla. Melun osalta 60 % vastaajista raportoi työn suorittamiseen liittyvää haittaa vielä muutoksen. Heidänkin kohdallaan haitta-asteen todettiin kuitenkin pienentyneen siten, että työn häiriintyminen oli muuttunut satunnaisemmaksi. Esimerkiksi puhelintyön häiriintymistä viikoittain tai päivittäin kokevien määrä putosi 30 prosentista 15 prosenttiin Työhyvinvoinnissa todettiin useita parannuksia muutoksen. Työtyytyväisyys parani merkitsevästi (p<.05; Kuva 4): työhönsä tyytyväisten osuus nousi 58 prosentista 75

4 4 Sisäilmayhdistys raportti 2X. prosenttiin. Häiriötekijöistä aiheutuvat työn keskeytykset vähenivät ja työntekijöiden arvio muutostilanteiden toteutuksesta työpaikalla muuttui positiivisemmaksi p<.05). Myös sisäilma- ja stressioireet vähenivät. Tilastollisesti merkitseviä muutoksia tapahtui kurkunpään ärsytyksen ja motivaatiovaikeuksien vähenemisessä (p<.05). Päänsärky ja keskittymisvaikeudet vähenivät lähes tilastollisesti merkitsevästi (p=.051 ja p=.054). Arvio oireiden työympäristöperäisyydestä muuttui merkitsevästi laskien 70 prosentista 32 prosenttiin. Työtiloissa ja työpisteessä tapahtui paljon positiivisia muutoksia etenkin koetun työrauhan sekä tilojen toimivuuden ja viihtyisyyden kannalta (taulukko 2). Sisustuksen värimaailma koettiin merkitsevästi miellyttävämmäksi. Taukotilojen viihtyisyys parani merkitsevästi ja mahdollisti aiempaa paremmin irtautumisen työstä. Kalusteiden säätömahdollisuudet koettiin merkitsevästi paremmiksi. Asteikko: 1 Erittäin tyytymätön 7 Erittäin tyytyväinen. Paksu viiva: yleisin vastaus Suorakaide: 50 % vastaajista Viikset: vastausten ääriarvot Kuva 1. Tyytyväisyys työympäristöön parani erittäin merkitsevästi (p<.001). Työpisteen avonaisuus, näkösuojien puute** Liike näkökentässä, esim. ihmiset Tunne että tilassa on liikaa ihmisiä*** Epäjärjestys tilassa*** Veto*** Liian matala lämpötila*** Liian korkea lämpötila* Huono ilmanlaatu*** Melu, ääniolosuhteet** Kuinka paljon seuraavat työympäristöön liittyvät tekijät ovat haitanneet sinua työpisteessäsi viime aikoina? 1 Ei lainkaan 2 Vain vähän 3 Jonkin verran 4 Melko paljon 5 Erittäin paljon Tilastollinen merkitsevyys: * p<.05 ** p<.01 *** p<.001 Pöly tai lika*** Häikäisy, näyttöpääteheijastukset* Puheyksityisyyden puute* Liian voimakas / vähäinen valaistus*** Kuva 2. Työympäristöstä aiheutui merkitsevästi vähemmän haittaa muutoksen.

5 Sisäilmastoseminaari % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Onko jokin seuraavista työympäristöön liittyvistä tekijöistä O haitannut työsi suorittamista jollain tavoin viime n aikoina? (rastita kaikki, jotka ovat haitanneet työtäsi) Lämpötila, veto tai huono ilmanlaatu Melu tai puheyksityisyyden puute Valaistukseen liittyvät puutteet tai häikäisy Kuva 3. Työympäristötekijöiden haitta työntekoon. 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kuinka tyytyväinen olet työhosi kokonaisuutena? 75 % 58 % Erittäin tyytymätön Melko tyytymätön En tyytyväinen, mutta en tyytymätönkään Melko tyytyväinen Erittäin tyytyväinen Kuva 4. Työtyytyväisyys parani merkitsevästi (p<.05). POHDINTA Tulokset olivat erittäin hyviä ja odotettuja parempia. Luultavasti useiden seikkojen yhtäaikainen merkittävä kehittäminen (meluntorjunta, työpisteen parannus, työtilan väljentäminen, taukotilojen parannus, yleisilmeen ehostus) kokonaisuutenaan aiheuttivat muutokset työntekijöiden kokemuksessa. Tuloksissa on merkittävää se, että työympäristöparannuksen yhteydessä todettiin myös laajempia muutoksia työntekijöiden hyvinvoinnissa. Tuloksista ei voi väittää, että muutokset hyvinvoinnissa olisivat suoraan aiheutuneet työympäristöparannuksesta, sillä hyvinvointiin vaikuttavat hyvin moninaiset asiat työpaikalla (johtaminen, työskentelytavat), joita kaikkia ei voida tällaisessa tutkimuksessa kontrolloida. Tulos kuitenkin antaa melko vahvaa näyttöä siitä, että merkittävä panostaminen sisäympäristöön kuvatulla tavalla on kannattavaa erityisesti silloin kun sisäympäristön ongelmat ovat selviä ja niillä arvioidaan olevan vaikutuksia esimerkiksi sairauspoissaoloihin. KIITOKSET Tutkimus oli osa TOTI hanketta, jota rahoittivat Tekes ja 15 yritystä.

6 6 Sisäilmayhdistys raportti 2X. Taulukko 2. Työympäristön haittatekijät. Asteikko: 1 täysin eri mieltä; 5 täysin samaa mieltä. HUOM: Asteikon suunta vaihtelee kysymysten välillä. Mitä mieltä olet seuraavista työympäristöäsi koskevista väittämistä? p-arvo Yksityisyys ja työrauha Paikka tuntuu rauhattomalta.*** Täällä on paljon häiritseviä asioita.*** Työn tekemiselle on riittävä rauha.*** Jos en pysty keskittymään omassa työpisteessäni, voin siirtyä helposti rauhallisempaan paikkaan työskentelemään. Täällä on helppo löytää paikka, jossa voin keskustella tai puhua puhelimessa asioista, joita en halua toisten kuulevan.*** Työtilassa on riittävästi näköesteitä Toiset työpisteet ovat liian lähellä omaani.*** Valaistus Työpisteeseen tulee riittävästi päivänvaloa Tarvitsisin lisävalaistusta työpisteeseeni Olen tyytyväinen mahdollisuuksiini säätää valaistusta työpisteessäni.* Yhteistyö Tässä ympäristössä työtoverit on helppo tavoittaa Täällä on välitön ja mukava tunnelma Yhteistyö sujuu täällä tehokkaasti.* Tilojen ja työpisteen toimivuus sekä viihtyisyys Tunnen kuuluvani tänne Täällä oleminen sopii persoonallisuuteeni Tämä ympäristö sopii työtehtävieni hoitamiseen.*** Neuvottelutiloja on riittävästi.* Tämä ympäristö sopii työtehtävieni hoitamiseen.*** Sisustuksen värimaailma on miellyttävä.*** Taukotilat ovat viihtyisiä.*** Taukotiloissa pystyn irtautumaan työstä hetkeksi.*** Olen tyytyväinen nykyisten kalusteiden säätömahdollisuuksiin.*** Työpisteessäni on riittävästi työskentely- ja säilytystilaa.* tilastollisen merkitsevyyden merkinnät: *** Erittäin merkitsevä (p<.001), ** Merkitsevä (p<.01), * Lähes merkitsevä (p<.05) LÄHDELUETTELO 1. Haapakangas A, ym., Toimistojen ääniolosuhteet, Akustiikkapäivät 2007, Espoo, , Akustinen Seura ry. 2. Hongisto V, et al., Perception of acoustic environment in private office rooms and open-plan offices - longitudinal study during relocation, Clima2010, Antalya, Turkey. 3. Hongisto V, Effect of sound masking on workers - a longitudinal study in an open office, Acoustics'08, paper 1178, Paris June 29-July Helenius R, Hongisto V, The effect of acoustical improvement of an open-plan office on workers, Internoise 2004, paper 674, Prague, Czech Republik. 5. Keränen J, Hongisto V, Virjonen P, Avotoimistojen akustiikan uusi mittausmenetelmä, Sisäilmastoseminaari , Espoo, Sisäilmayhdistys ry, raportti 29, 69-73, Hongisto V, A model predicting the effect of speech of varying intelligibility on work performance, Indoor Air

KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN

KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN TOIMIVUUDEN YHTEYS TYÖYMPÄRISTÖ- TYYTYVÄISYYTEEN AVOTOIMISTOISSA Annu Haapakangas, Valtteri Hongisto & Hannu Koskela Työterveyslaitos 13.3.2013 Haapakangas ym. 0 Tausta

Lisätiedot

AVOTOIMISTON SISÄYMPÄRISTÖN PARANTAMISEN VAIKUTUKSET TOIMISTOTYYTYVÄISYYTEEN

AVOTOIMISTON SISÄYMPÄRISTÖN PARANTAMISEN VAIKUTUKSET TOIMISTOTYYTYVÄISYYTEEN Sisäilmastoseminaari 2012 1 AVOTOIMISTON SISÄYMPÄRISTÖN PARANTAMISEN VAIKUTUKSET TOIMISTOTYYTYVÄISYYTEEN Valtteri Hongisto, Annu Haapakangas, Jukka Keränen, David Oliva, Hannu Koskela, Esa Sandberg*, Seija

Lisätiedot

KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN TOIMIVUUDEN YHTEYS TYÖYMPÄRISTÖTYYTYVÄISYYTEEN AVOTOIMISTOISSA

KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN TOIMIVUUDEN YHTEYS TYÖYMPÄRISTÖTYYTYVÄISYYTEEN AVOTOIMISTOISSA Sisäilmastoseminaari 2013 123 KOETUN SISÄYMPÄRISTÖN JA TYÖTILOJEN TOIMIVUUDEN YHTEYS TYÖYMPÄRISTÖTYYTYVÄISYYTEEN AVOTOIMISTOISSA Annu Haapakangas, Valtteri Hongisto, Hannu Koskela Työterveyslaitos, Sisäympäristölaboratorio,

Lisätiedot

Valaistuksen parantaminen tuotantotiloissa muutos työntekijöiden kokemana. 1.4.2008 Annu Haapakangas, Työterveyslaitos annu.haapakangas@ttl.

Valaistuksen parantaminen tuotantotiloissa muutos työntekijöiden kokemana. 1.4.2008 Annu Haapakangas, Työterveyslaitos annu.haapakangas@ttl. Valaistuksen parantaminen tuotantotiloissa muutos työntekijöiden kokemana 1.4.2008 Annu Haapakangas, Työterveyslaitos annu.haapakangas@ttl.fi Kyselyn toteutus Kyselymenetelmällä pyrittiin tutkimaan työntekijöiden

Lisätiedot

Hoitohenkilökunnan kokemukset sisäympäristöstä Tampereen yliopistosairaassa

Hoitohenkilökunnan kokemukset sisäympäristöstä Tampereen yliopistosairaassa Hoitohenkilökunnan kokemukset sisäympäristöstä Tampereen yliopistosairaassa Valtteri Hongisto 1, Riikka Helenius 2 ja Isto Nordback 3 1 Turun ammattikorkeakoulu, sisäympäristön tutkimusryhmä 2 Työterveyslaitos,

Lisätiedot

Valtteri Hongisto, Annu Haapakangas, Riikka Helenius, David Oliva

Valtteri Hongisto, Annu Haapakangas, Riikka Helenius, David Oliva ÄÄNIYMPÄRISTÖN PARANTAMISEN VAIKUTUS HOITOHENKILÖKUNNAN TYÖOLOSUHTEISIIN Valtteri Hongisto, Annu Haapakangas, Riikka Helenius, David Oliva Työterveyslaitos, sisäympäristölaboratorio Lemminkäisenkatu 4-8

Lisätiedot

Huoneakustiikan yhteys koettuun meluun avotoimistoissa

Huoneakustiikan yhteys koettuun meluun avotoimistoissa Huoneakustiikan yhteys koettuun meluun avotoimistoissa Annu Haapakangas 1,2, Valtteri Hongisto 1,2, Mervi Eerola 3 ja Tuomas Kuusisto 3 1 Työterveyslaitos, 2 Turun ammattikorkeakoulu, 3 Turun yliopisto

Lisätiedot

TOIMISTOJEN KOETUT ÄÄNIOLOSUHTEET - KYSELYTUTKIMUSTEN YHTEENVETO. Annu Haapakangas, Riikka Helenius, Esko Keskinen* ja Valtteri Hongisto

TOIMISTOJEN KOETUT ÄÄNIOLOSUHTEET - KYSELYTUTKIMUSTEN YHTEENVETO. Annu Haapakangas, Riikka Helenius, Esko Keskinen* ja Valtteri Hongisto - KYSELYTUTKIMUSTEN YHTEENVETO Annu Haapakangas, Riikka Helenius, Esko Keskinen ja Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, Sisäympäristölaboratorio Turun yliopisto, psykologian laitos Lemminkäisenkatu 14-18

Lisätiedot

Huonon akustiikan, korkean lämpötilan ja vähäisen ilmanvaihdon vaikutus työsuoriutumiseen ja viihtyvyyteen avotoimistossa

Huonon akustiikan, korkean lämpötilan ja vähäisen ilmanvaihdon vaikutus työsuoriutumiseen ja viihtyvyyteen avotoimistossa Huonon akustiikan, korkean lämpötilan ja vähäisen ilmanvaihdon vaikutus työsuoriutumiseen ja viihtyvyyteen avotoimistossa Johanna Varjo, Valtteri Hongisto, Annu Haapakangas, Hannu Koskela, Jukka Hyönä*

Lisätiedot

Avotoimiston uusi akustisen suunnittelun menetelmä

Avotoimiston uusi akustisen suunnittelun menetelmä Avotoimiston uusi akustisen suunnittelun menetelmä Valtteri Hongisto, Petra Virjonen, Jukka Keränen Työterveyslaitos, Sisäympäristölaboratorio, 20520 TURKU 1 Johdanto Kahden riippumattoman kyselytutkimuksen

Lisätiedot

AVOTOIMISTOAKUSTIIKAN MITTAUS JA MALLINNUS. Jukka Keränen, Petra Virjonen, Valtteri Hongisto

AVOTOIMISTOAKUSTIIKAN MITTAUS JA MALLINNUS. Jukka Keränen, Petra Virjonen, Valtteri Hongisto AVOTOIMISTOAKUSTIIKAN MITTAUS JA MALLINNUS Jukka Keränen, Petra Virjonen, Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, Sisäympäristölaboratorio Lemminkäisenkatu 14-18 B, 20520 TURKU jukka.keranen@ttl.fi 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Avotoimistoakustiikan mittaus ja mallinnus

Avotoimistoakustiikan mittaus ja mallinnus Rakenteiden Mekaniikka Vol. 41, Nro 1, 2008, s. 66 73 Avotoimistoakustiikan mittaus ja mallinnus Jukka Keränen, Petra Virjonen ja Valtteri Hongisto Tiivistelmä. Tutkimusten mukaan häiritsevin melunlähde

Lisätiedot

Ilmavaihtoäänen taajuusjakauma ja ääniympäristötyytyväisyys

Ilmavaihtoäänen taajuusjakauma ja ääniympäristötyytyväisyys Ilmavaihtoäänen taajuusjakauma ja ääniympäristötyytyväisyys David Oliva david.oliva@turkuamk.fi 040 0807 594 Turun ammattikorkeakoulu Sisäilmastoseminaari 16.3.2016 TAUSTA - Ilmanvaihtoäänet Ilmanvaihdon

Lisätiedot

Toimistohuoneiden välisen ääneneristyksen ja taustamelutason vaikutus työtehokkuuteen

Toimistohuoneiden välisen ääneneristyksen ja taustamelutason vaikutus työtehokkuuteen Toimistohuoneiden välisen ääneneristyksen ja taustamelutason vaikutus työtehokkuuteen Johanna Varjo, Valtteri Hongisto, Henri Leppämäki*, David Oliva, Jukka Hyönä* Työterveyslaitos, Sisäympäristölaboratorio,

Lisätiedot

Käyttäjälähtöiset toimitilat TOTI

Käyttäjälähtöiset toimitilat TOTI Käyttäjälähtöiset toimitilat TOTI Valtteri Hongisto vanhempi tutkija, Työterveyslaitos Dosentti, Aalto-yliopisto 040 5851 888, valtteri.hongisto@ttl.fi 12.2.2014 Helsinki Julkisen alan tiedottajat JAT

Lisätiedot

AVO- JA KOPPIKONTTORIN ÄÄNIYMPÄRISTÖJEN SUBJEKTIIVINEN JA OBJEKTIIVINEN TARKASTELU

AVO- JA KOPPIKONTTORIN ÄÄNIYMPÄRISTÖJEN SUBJEKTIIVINEN JA OBJEKTIIVINEN TARKASTELU AVO- JA KOPPIKONTTORIN ÄÄNIYMPÄRISTÖJEN SUBJEKTIIVINEN JA OBJEKTIIVINEN TARKASTELU Riikka Helenius, Anu Kaarlela, Jaana Jokitulppo, Petra Larm, Jukka Keränen ja Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, Ilmastointi-

Lisätiedot

VIIDEN PEITEÄÄNEN VERTAILU TOIMISTOLABORATORIOSSA - VAIKUTUKSET KESKITTYMISKYKYYN JA AKUSTISEEN TYYTYVÄISYYTEEN

VIIDEN PEITEÄÄNEN VERTAILU TOIMISTOLABORATORIOSSA - VAIKUTUKSET KESKITTYMISKYKYYN JA AKUSTISEEN TYYTYVÄISYYTEEN VIIDEN PEITEÄÄNEN VERTAILU TOIMISTOLABORATORIOSSA - VAIKUTUKSET KESKITTYMISKYKYYN JA AKUSTISEEN TYYTYVÄISYYTEEN Annu Haapakangas, Valtteri Hongisto & Eveliina Kankkunen* Työterveyslaitos, Sisäympäristölaboratorio

Lisätiedot

TOIMISTOJEN UUDET AKUSTIIKKAMÄÄRÄYKSET

TOIMISTOJEN UUDET AKUSTIIKKAMÄÄRÄYKSET TOIMISTOJEN UUDET AKUSTIIKKAMÄÄRÄYKSET Valtteri Hongisto tutkimusryhmän vetäjä, yliopettaja, Turun ammattikorkeakoulu Oy meluntorjunnan dosentti, Aalto-yliopisto valtteri.hongisto@turkuamk.fi 040 5851

Lisätiedot

TAYS Acutan sisäympäristön parannustutkimuksen tuloksia Interventiotutkimus TAYS ACUTA 2008-2010

TAYS Acutan sisäympäristön parannustutkimuksen tuloksia Interventiotutkimus TAYS ACUTA 2008-2010 TAYS Acutan sisäympäristön parannustutkimuksen tuloksia Interventiotutkimus TAYS ACUTA 2008-2010 TERVEYDENHUOLLON TILOJEN ÄÄNIYMPÄRISTÖ aamuseminaarit 13.10 Turku, 27.10. Tampere, 2.12. Oulu Valtteri Hongisto

Lisätiedot

HUONON AKUSTIIKAN, KORKEAN LÄMPÖTILAN JA VÄHÄISEN ILMANVAIHDON VAIKUTUS TYÖSUORIUTUMISEEN JA VIIHTYVYYTEEN AVOTOIMISTOSSA

HUONON AKUSTIIKAN, KORKEAN LÄMPÖTILAN JA VÄHÄISEN ILMANVAIHDON VAIKUTUS TYÖSUORIUTUMISEEN JA VIIHTYVYYTEEN AVOTOIMISTOSSA Sisäilmastoseminaari 2014 1 HUONON AKUSTIIKAN, KORKEAN LÄMPÖTILAN JA VÄHÄISEN ILMANVAIHDON VAIKUTUS TYÖSUORIUTUMISEEN JA VIIHTYVYYTEEN AVOTOIMISTOSSA Johanna Varjo, Valtteri Hongisto, Annu Haapakangas,

Lisätiedot

AVOTOIMISTOLABORATORIOSSA TAPAHTUU

AVOTOIMISTOLABORATORIOSSA TAPAHTUU Valtteri Hongisto 1), Annu Haapakangas 1), Hannu Koskela 1), Jukka Keränen 1), David Oliva 1), Jarkko Hakala 1), Henna Häggblom 1), Vesa Koskinen 1), Jukka Hyönä 2), Joonas Kokko 2), Lauri Östman 2), Viivi

Lisätiedot

TOIMISTOHUONEIDEN VÄLISEN ILMAÄÄNENERISTYKSEN

TOIMISTOHUONEIDEN VÄLISEN ILMAÄÄNENERISTYKSEN TOIMISTOHUONEIDEN VÄLISEN ILMAÄÄNENERISTYKSEN VAIKUTUS TYÖTEHOKKUUTEEN Valtteri Hongisto, Johanna Varjo, Henri Leppämäki, David Oliva, Jukka Hyönä Työterveyslaitos, sisäympäristölaboratorio Lemminkäisenkatu

Lisätiedot

MITÄ AVOTOIMISTOILLE NYKYÄÄN KUULUU JA PARANEEKO SE AKUSTIIKKA?

MITÄ AVOTOIMISTOILLE NYKYÄÄN KUULUU JA PARANEEKO SE AKUSTIIKKA? MITÄ AVOTOIMISTOILLE NYKYÄÄN KUULUU JA PARANEEKO SE AKUSTIIKKA? Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, sisäympäristölaboratorio, Turku 040 5851 888 valtteri.hongisto@ttl.fi TEHOKAS TYÖYMPÄRISTÖ - TOIMIVA

Lisätiedot

TYÖPISTEKOKONAISUUKSIEN JA PUHELINKOPPIEN ÄÄNENVAIMENNUKSEN UUSI MITTAUSMENETELMÄ

TYÖPISTEKOKONAISUUKSIEN JA PUHELINKOPPIEN ÄÄNENVAIMENNUKSEN UUSI MITTAUSMENETELMÄ TYÖPISTEKOKONAISUUKSIEN JA PUHELINKOPPIEN ÄÄNENVAIMENNUKSEN UUSI MITTAUSMENETELMÄ Jarkko Hakala, Jukka Keränen, Petra Virjonen, Valtteri Hongisto Turun ammattikorkeakoulu, sisäympäristö Lemminkäisenkatu

Lisätiedot

Selainpohjainen suunnitteluohjelma avotoimistojen akustiikkasuunnittelua varten. v22.10.2007

Selainpohjainen suunnitteluohjelma avotoimistojen akustiikkasuunnittelua varten. v22.10.2007 Selainpohjainen suunnitteluohjelma avotoimistojen akustiikkasuunnittelua varten v22.10.2007 Suunnitteluohjelma lyhyesti työkalun avulla voi arvioida avotoimistoon muodostuvat akustiset olosuhteet nopeasti

Lisätiedot

HOITOHENKILÖKUNNAN KOKEMUKSET ÄÄNIYMPÄRISTÖSTÄ TAMPEREEN YLIOPISTOSAIRAALASSA

HOITOHENKILÖKUNNAN KOKEMUKSET ÄÄNIYMPÄRISTÖSTÄ TAMPEREEN YLIOPISTOSAIRAALASSA HOITOHENKILÖKUNNAN KOKEMUKSET ÄÄNIYMPÄRISTÖSTÄ TAMPEREEN YLIOPISTOSAIRAALASSA Riikka Helenius 1, Valtteri Hongisto 2, Isto Nordback 3 1 Työterveyslaitos Lemminkäisenkatu 14-18 B 20520 Turku 2 Turun ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

KOKEMUKSET MONITILATOIMISTOSTA SEURANTATUTKIMUS KAHDELLA TYÖPAIKALLA

KOKEMUKSET MONITILATOIMISTOSTA SEURANTATUTKIMUS KAHDELLA TYÖPAIKALLA KOKEMUKSET MONITILATOIMISTOSTA SEURANTATUTKIMUS KAHDELLA TYÖPAIKALLA Annu Haapakangas, Valtteri Hongisto & Johanna Varjo Turun ammattikorkeakoulu annu.haapakangas@turkuamk.fi Sisäilmastoseminaari 16.3.2016,

Lisätiedot

Jukka Keränen, Petra Larm, Riikka Helenius, Jarkko Hakala, Valtteri Hongisto

Jukka Keränen, Petra Larm, Riikka Helenius, Jarkko Hakala, Valtteri Hongisto AVOTOIMISTOTYÖPISTEIDEN VÄLINEN AKUSTIIKKA - LABORATORIOTUTKIMUS Jukka Keränen, Petra Larm, Riikka Helenius, Jarkko Hakala, Valtteri Hongisto Työterveyslaitos, Ilmastointi- ja akustiikkalaboratorio Lemminkäisenkatu

Lisätiedot

AVOTOIMISTON AKUSTIIKAN VAIKUTUS TYÖSUORIUTUMISEEN JA

AVOTOIMISTON AKUSTIIKAN VAIKUTUS TYÖSUORIUTUMISEEN JA AVOTOIMISTON AKUSTIIKAN VAIKUTUS TYÖSUORIUTUMISEEN JA AKUSTISEEN TYYTYVÄISYYTEEN KOEHENKILÖTUTKIMUS AVOTOIMISTOLABORATORIOSSA Annu Haapakangas, Valtteri Hongisto, Jukka Keränen, David Oliva, Jarkko Hakala

Lisätiedot

Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä. Sisäilmastoseminaari 2017

Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä. Sisäilmastoseminaari 2017 Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä Arto Rauta - toimistotilojen konseptikehittäjä Kyselyn sisältö akustiikan osalta: Ecophon (Arto Rauta, Jyrki Kilpikari ja

Lisätiedot

ja viihtyvyyteen toimistotyössä - laboratoriokoe

ja viihtyvyyteen toimistotyössä - laboratoriokoe Ilmanvaihdon vaikutus työsuoriutumiseen ja viihtyvyyteen toimistotyössä - laboratoriokoe Henna Maula, Annu Haapakangas, Viivi Moberg, Valtteri Hongisto ja Hannu Koskela Työterveyslaitos, sisäympäristölaboratorio,

Lisätiedot

AVOTOIMISTON HUONEAKUSTIIKKATUTKIMUS

AVOTOIMISTON HUONEAKUSTIIKKATUTKIMUS TÄYSMITTAKAAVALABORATORIOSSA Jukka Keränen 1, Valtteri Hongisto 1, Jarkko Hakala 1 1 Työterveyslaitos, sisäympäristölaboratorio Lemminkäisenkatu 14-18 B 20520 TURKU jukka.keranen@ttl.fi, valtteri.hongisto@ttl.fi

Lisätiedot

Jäähdyttävän puhallussuihkun vaikutus työsuoriutumiseen ja viihtyvyyteen toimistotyössä laboratoriotutkimus

Jäähdyttävän puhallussuihkun vaikutus työsuoriutumiseen ja viihtyvyyteen toimistotyössä laboratoriotutkimus Jäähdyttävän puhallussuihkun vaikutus työsuoriutumiseen ja viihtyvyyteen toimistotyössä laboratoriotutkimus Sisäilmastoseminaari 11.3.15 Helsinki Henna Maula, TTL Hannu Koskela, TTL Johanna Varjo, TTL

Lisätiedot

KARTTAPAIKANNUKSEN AVULLA TEHTY KYSELYTUTKIMUS TOIMISTOTILOJEN ÄÄNIYMPÄRISTÖSTÄ. Tiivistelmä

KARTTAPAIKANNUKSEN AVULLA TEHTY KYSELYTUTKIMUS TOIMISTOTILOJEN ÄÄNIYMPÄRISTÖSTÄ. Tiivistelmä KARTTAPAIKANNUKSEN AVULLA TEHTY KYSELYTUTKIMUS TOIMISTOTILOJEN ÄÄNIYMPÄRISTÖSTÄ Arto Rauta 1, Maarit Kahila 2 1 Ecophon Strömberginkuja 2 00380 Helsinki arto.rauta@saint-gobain.com 2 Mapita Oy Kanavaranta

Lisätiedot

SISÄYMPÄRISTÖN VAIKUTUSTEN KOKONAISVALTAINEN TUTKIMUS AVOTOIMISTOLABORATORIOSSA

SISÄYMPÄRISTÖN VAIKUTUSTEN KOKONAISVALTAINEN TUTKIMUS AVOTOIMISTOLABORATORIOSSA Julkaisu Sisäilmastoseminaarissa 16.3.2011 1 SISÄYMPÄRISTÖN VAIKUTUSTEN KOKONAISVALTAINEN TUTKIMUS AVOTOIMISTOLABORATORIOSSA Hongisto V, Haapakangas A, Koskela H, Keränen J, Oliva D, Hakala J, Häggblom

Lisätiedot

AVOTOIMISTON ILMANVAIHDON, HUONEAKUSTIIKAN, LÄMPÖTILAN JA SISUSTUKSEN SÄVYN VAIKUTUS TYÖSUORIUTUMISEEN JA HYVINVOINTIIN - LABORATORIOTUTKIMUS

AVOTOIMISTON ILMANVAIHDON, HUONEAKUSTIIKAN, LÄMPÖTILAN JA SISUSTUKSEN SÄVYN VAIKUTUS TYÖSUORIUTUMISEEN JA HYVINVOINTIIN - LABORATORIOTUTKIMUS Sisäilmastoseminaari 2013 1 AVOTOIMISTON ILMANVAIHDON, HUONEAKUSTIIKAN, LÄMPÖTILAN JA SISUSTUKSEN SÄVYN VAIKUTUS TYÖSUORIUTUMISEEN JA HYVINVOINTIIN - LABORATORIOTUTKIMUS Valtteri Hongisto, Annu Haapakangas,

Lisätiedot

Tuusulan kunnantalon työprofiiliselvitys Liite 2

Tuusulan kunnantalon työprofiiliselvitys Liite 2 Tuusulan kunnantalon työprofiiliselvitys Liite 2 Liite 1.3 Työprofiilit Sosiaali- ja terveystoimi Kasvatus- ja sivistystoimi Teknisen toimen hallinto Rakennusvalvonta Vesihuoltolaitos Kunnallistekniikka

Lisätiedot

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

AVOTOIMISTOJEN ÄÄNIOLOSUHTEIDEN VAIKUTUKSET KOGNITIIVISEEN SUORIUTUMISEEN JA KOETTUUN HÄIRITSEVYYTEEN

AVOTOIMISTOJEN ÄÄNIOLOSUHTEIDEN VAIKUTUKSET KOGNITIIVISEEN SUORIUTUMISEEN JA KOETTUUN HÄIRITSEVYYTEEN AVOTOIMISTOJEN ÄÄNIOLOSUHTEIDEN VAIKUTUKSET KOGNITIIVISEEN SUORIUTUMISEEN JA KOETTUUN HÄIRITSEVYYTEEN Annu Turun ammattikorkeakoulu Sepänkatu 1 20700 TURKU annu.haapakangas@turkuamk.fi Tiivistelmä Tämä

Lisätiedot

MUUTTO HUONETOIMISTOSTA AVOTOIMISTOON MITEN 1 JOHDANTO TYÖRAUHALLE JA YHTEISTYÖLLE KÄVI? Valtteri Hongisto ja Riikka Helenius

MUUTTO HUONETOIMISTOSTA AVOTOIMISTOON MITEN 1 JOHDANTO TYÖRAUHALLE JA YHTEISTYÖLLE KÄVI? Valtteri Hongisto ja Riikka Helenius MUUTTO HUONETOIMISTOSTA AVOTOIMISTOON MITEN TYÖRAUHALLE JA YHTEISTYÖLLE KÄVI? Valtteri Hongisto ja Riikka Helenius 1 Työterveyslaitos Lemminkäisenkatu 14-18 B 20520 Turku valtteri.hongisto@ttl.fi Tiivistelmä

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

AVOTOIMISTOJEN ILMASTOINTI, LÄMPÖOLOT JA ILMANLAATU TOTI-KENTTÄKOHTEISSA

AVOTOIMISTOJEN ILMASTOINTI, LÄMPÖOLOT JA ILMANLAATU TOTI-KENTTÄKOHTEISSA Sisäilmastoseminaari 2012 1 AVOTOIMISTOJEN ILMASTOINTI, LÄMPÖOLOT JA ILMANLAATU TOTI-KENTTÄKOHTEISSA Hannu Koskela, Annu Haapakangas, Valtteri Hongisto, Henna Häggblom, Vesa Koskinen, Jarkko Heinonen*,

Lisätiedot

SERMIKORKEUDEN VAIKUTUS ILMAN VAIHTUVUUTEEN AVOTOIMISTON TYÖPISTEISSÄ

SERMIKORKEUDEN VAIKUTUS ILMAN VAIHTUVUUTEEN AVOTOIMISTON TYÖPISTEISSÄ Sisäilmastoseminaari 2013 115 SERMIKORKEUDEN VAIKUTUS ILMAN VAIHTUVUUTEEN AVOTOIMISTON TYÖPISTEISSÄ Hannu Koskela 1, Henna Maula 1,Vesa Koskinen 1, Valtteri Hongisto 1, Esa Sandberg 2 1 Työterveyslaitos,

Lisätiedot

Turun ammattikorkeakoulu, sisäympäristön tutkimusryhmä Lemminkäisenkatu B Turku

Turun ammattikorkeakoulu, sisäympäristön tutkimusryhmä Lemminkäisenkatu B Turku Valtteri Hongisto 1,2, Annu Haapakangas 1,2, David Oliva 1,2 1 Työterveyslaitos 2 Turun ammattikorkeakoulu, sisäympäristön tutkimusryhmä Lemminkäisenkatu 14-18 B 20520 Turku etunimi.sukunimi@turkuamk.fi

Lisätiedot

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2014

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2014 Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 0 Valtuustoseminaari..0 Kaupunkikehitysyksikkö Tuula Miettinen/Teuvo Savikko Lähde: FCG Kaupunkilaisten tyytyväisyys palveluihin kasvussa Espoolaisten tyytyväisyys kaupungin

Lisätiedot

Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto

Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto LAUSUNTO SK17002 Vantaan kaupunki, tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa TAUSTA Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto Korson koulun

Lisätiedot

Avotoimiston äänimaailman hyvät ratkaisut. Valtteri Hongisto vanhempi tutkija, dosentti Työterveyslaitos, sisäympäristölaboratorio, Turku.

Avotoimiston äänimaailman hyvät ratkaisut. Valtteri Hongisto vanhempi tutkija, dosentti Työterveyslaitos, sisäympäristölaboratorio, Turku. Avotoimiston äänimaailman hyvät ratkaisut Valtteri Hongisto vanhempi tutkija, dosentti Työterveyslaitos, sisäympäristölaboratorio, Turku Johdanto Hongisto/26.9.2008/Työterveyspäivät 2008 esitelmäartikkeli

Lisätiedot

AVOTOIMISTON AKUSTISEN SUUNNITTELUN MALLI. Valtteri Hongisto, Jukka Keränen, Petra Larm

AVOTOIMISTON AKUSTISEN SUUNNITTELUN MALLI. Valtteri Hongisto, Jukka Keränen, Petra Larm AVOTOIMISTON AKUSTISEN SUUNNITTELUN MALLI Valtteri Hongisto, Jukka Keränen, Petra Larm Työterveyslaitos, Ilmastointi- ja akustiikkalaboratorio Lemminkäisenkatu 4-8 B, 20520 Turku valtteri.hongisto@ttl.fi

Lisätiedot

Hyvinvointi ja terveellisyys

Hyvinvointi ja terveellisyys Hyvinvointi ja terveellisyys Sisäilmasto Sisäilman laatu (Kiinteistö) 1. Mitoitustilanteen raitisilmamäärät uuden FinVacin ohjeen mukaiset Käytännössä 6 dm3/s/hlö tilamitoituksen mukaisesti 2. Tilojen

Lisätiedot

Joose Takala, Jussi Rauhala, Jesse Lietzén ja Mikko Kylliäinen. Tiivistelmä

Joose Takala, Jussi Rauhala, Jesse Lietzén ja Mikko Kylliäinen. Tiivistelmä KOKEILU HÄIRITSEVYYDEN RAJOITTAMISEKSI AVOIMESSA OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ Joose Takala, Jussi Rauhala, Jesse Lietzén ja Mikko Kylliäinen A-Insinöörit Suunnittelu Oy Puutarhakatu 10 33210 TAMPERE etunimi.sukunimi@ains.fi

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

Arto Rauta. Konseptikehittäjä - Toimistot

Arto Rauta. Konseptikehittäjä - Toimistot Arto Rauta Konseptikehittäjä - Toimistot Konseptikehittäjän tehtävä Ecophonilla on jakaa akustiikkaasiantuntemusta erilaisten tilojen toteuttajille ja käyttäjille Tutkimushankkeet Seminaarit Ohjeistus

Lisätiedot

lämpöviihtyvyys toimistohuoneessa

lämpöviihtyvyys toimistohuoneessa Mitattu, mallinnettu ja koettu lämpöviihtyvyys toimistohuoneessa Miimu Airaksinen, Riikka Holopainen, Pekka Tuomaala, Jouko Piippo, Kalevi Piira, Mikko Saari, At Arto Antson, Risto Ruotsalainen, Anssi

Lisätiedot

Valaistussaneeraus tapahtui kesä syyskuussa 2007. Mittaukset ja kyselyt toteutettiin maalishuhtikuussa 2007 ja tammi helmikuussa 2008.

Valaistussaneeraus tapahtui kesä syyskuussa 2007. Mittaukset ja kyselyt toteutettiin maalishuhtikuussa 2007 ja tammi helmikuussa 2008. HANKKEEN 107065 LOPPURAPORTTI Valaistusolosuhteiden parantamisen vaikutus koettuihin työolosuhteisiin ja työhyvinvointiin Toteuttaja: Työterveyslaitos, sisäympäristölaboratorio, 2007 2008 Rahoittajat:

Lisätiedot

MITEN ÄÄNTÄVAIMENTAVAT AKUSTIIKKALEVYT TEKEVÄT PORRASKÄYTÄVÄSTÄ PAREMMAN KUULOISEN.

MITEN ÄÄNTÄVAIMENTAVAT AKUSTIIKKALEVYT TEKEVÄT PORRASKÄYTÄVÄSTÄ PAREMMAN KUULOISEN. MITEN ÄÄNTÄVAIMENTAVAT AKUSTIIKKALEVYT TEKEVÄT PORRASKÄYTÄVÄSTÄ PAREMMAN KUULOISEN. Arto Rauta 1, Henri Kari 2, Joona Jäntti 2 1 Ecophon Strömberginkuja 2 00380 HELSINKI arto.rauta@saint-gobain.com 2 Insinööritoimisto

Lisätiedot

Melun vaikutukset asuinkerrostaloissa

Melun vaikutukset asuinkerrostaloissa Melun vaikutukset asuinkerrostaloissa Valtteri Hongisto, Maria Mäkilä, Annu Haapakangas, Mikko Kylliäinen ja Jukka Hyönä +358405851888 valtteri.hongisto@ttl.fi Sisäilmastoseminaari 13.3.2014 Helsinki Rakennusten

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Lämpöolojen pysyvyys matalaenergia- ja verrokkipientaloissa

Lämpöolojen pysyvyys matalaenergia- ja verrokkipientaloissa Hyvinvointia työstä Lämpöolojen pysyvyys matalaenergia- ja verrokkipientaloissa Erkki Kähkönen, Kari Salmi, Rauno Holopainen, Pertti Pasanen ja Kari Reijula Työterveyslaitos Itä-Suomen yliopisto Tutkimusosapuolet

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki. Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018

Ylivieskan kaupunki. Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018 Ylivieskan kaupunki Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018 Sisällysluettelo 1. Tutkimusten tausta ja toteutus 2. Asukaskysely 2018 Tulokset 3. Yrittäjäkysely 2018 Tulokset 4. Yhteenveto Tutkimusten tausta ja

Lisätiedot

Päättökysely 2018 tulokset

Päättökysely 2018 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä huhti-toukokuussa 2018 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

Terveys, hyvinvointi ja tuottavuus toimitiloissa

Terveys, hyvinvointi ja tuottavuus toimitiloissa Terveys, hyvinvointi ja tuottavuus toimitiloissa WorldGBC-raportti 23.4.2015 Esityksen kulku Tutkimuksen tausta Tunnuslukuja toimitilojen vaikutuksista Yhteenveto Esityksen kulku Tutkimuksen tausta Tunnuslukuja

Lisätiedot

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos LAUSUNTO SK17005 Vantaan kaupunki, tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa Kartanonkosken koulun ja päiväkodin henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos TAUSTA Kartanonkosken koulussa ja päiväkodissa

Lisätiedot

suunnittelunäkökohtia

suunnittelunäkökohtia Avotoimiston ilmastoinnin suunnittelunäkökohtia Esa Sandberg, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Pori Hannu Koskela, Työterveyslaitos, Turku Sisäilmastoseminaari 13.03.2013, Helsinki Satakunnan ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Valtteri Hongisto, Annu Haapakangas, Niina Venetjoki, Miia Haka*, Esko Keskinen*

Valtteri Hongisto, Annu Haapakangas, Niina Venetjoki, Miia Haka*, Esko Keskinen* TOIMISTOMELUN VAIKUTUS TYÖSTÄ SUORIUTUMISEEN LABORATORIOTUTKIMUS JA YLEINEN MALLI Valtteri Hongisto, Annu Haapakangas, Niina Venetjoki, Miia Haka*, Esko Keskinen* Työterveyslaitos, sisäympäristölaboratorio

Lisätiedot

ÄÄNIOLOSUHTEET AVOIMISSA OPPIMISYMPÄRISTÖISSÄ

ÄÄNIOLOSUHTEET AVOIMISSA OPPIMISYMPÄRISTÖISSÄ ÄÄNIOLOSUHTEET AVOIMISSA OPPIMISYMPÄRISTÖISSÄ Mikko Kylliäinen ja Rauno Pääkkönen A-Insinöörit Suunnittelu Oy Puutarhakatu 10 33210 TAMPERE etunimi.sukunimi@ains.fi Tiivistelmä Uusien opetussuunnitelmien

Lisätiedot

SISÄYMPÄRISTÖÖN LIITTYVÄT OIREET 50 SUOMEN

SISÄYMPÄRISTÖÖN LIITTYVÄT OIREET 50 SUOMEN KOETUT OLOSUHTEET JA SISÄYMPÄRISTÖÖN LIITTYVÄT OIREET 50 SUOMEN PÄIVÄKODISSA Sisäilmastoseminaari 16.3.2011 Marko Pulliainen LVI-talotekniikkateollisuus ry (1) TAUSTAA PÄIVÄKOTIEN ILMANVAIHTO, 2002 tavoitteena

Lisätiedot

Toimiston ääniolosuhteiden hallinta

Toimiston ääniolosuhteiden hallinta Toimiston ääniolosuhteiden hallinta 25.8.2006 Valtteri Hongisto 040 5851 888 valtteri.hongisto@ttl.fi Melun häiritsevyyden syntyminen MELU IHMINEN SEURAUS Tilannetekijät työtehtävän tyyppi, keskittymistarve,

Lisätiedot

OMISTA TYÖHUONEISTA MONITILATOIMISTOON KUINKA KÄY HENKILÖSTÖN HYVINVOINNIN?

OMISTA TYÖHUONEISTA MONITILATOIMISTOON KUINKA KÄY HENKILÖSTÖN HYVINVOINNIN? Hyvinvointia työstä OMISTA TYÖHUONEISTA MONITILATOIMISTOON KUINKA KÄY HENKILÖSTÖN HYVINVOINNIN? Virpi Ruohomäki, Marjaana Lahtinen, Pia Sirola ja Jari Latvala Työterveyslaitos Marjaana Lahtinen www.ttl.fi

Lisätiedot

Akustiikkaa seinälevyillä

Akustiikkaa seinälevyillä Akustiikkaa seinälevyillä 2011-06-13 Johdanto Huoneen akustiikkaan vaikutetaan tehokkaimmin asentamalla koko kattopinnan käsittävä sisäkatto. Useimmissa tapauksissa näin saavutetaan hyvä huoneakustiikka.

Lisätiedot

Melun vaikutukset ja huoneakustiset ratkaisut

Melun vaikutukset ja huoneakustiset ratkaisut Melun vaikutukset ja huoneakustiset ratkaisut Valtteri Hongisto rakennusakustiikan dosentti vanhempi tutkija 0405851888 valtteri.hongisto@ttl.fi Modernit toimistot ja toimiva akustiikka, Tampere 11.10.2011

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos

Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos LAUSUNTO SK17004 Vantaan kaupunki, tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos TAUSTA Peltolan koulun työntekijöille tehtiin huhtikuussa 2017

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Soundlight Comfort Ceiling Levollista tunnelmaa

Soundlight Comfort Ceiling Levollista tunnelmaa Soundlight Comfort Ceiling Levollista tunnelmaa Toimiva akustiikka ja miellyttävä valaistus yhdistelmä, joka takaa tunnelman Toimistojen haasteet Viestinnän kehittyminen on muuttanut työtapojamme dramaattisesti.

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

OMISTA TYÖHUONEISTA MONITILATOIMISTOON KUINKA KÄY HENKILÖSTÖN HYVINVOINNIN?

OMISTA TYÖHUONEISTA MONITILATOIMISTOON KUINKA KÄY HENKILÖSTÖN HYVINVOINNIN? Sisäilmastoseminaari 2017 1 OMISTA TYÖHUONEISTA MONITILATOIMISTOON KUINKA KÄY HENKILÖSTÖN HYVINVOINNIN? Virpi Ruohomäki, Marjaana Lahtinen, Pia Sirola ja Jari Latvala Työterveyslaitos TIIVISTELMÄ Monitilatoimistot

Lisätiedot

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus Opiskelukysely 2017 Perustutkintokoulutus Vastaajia 265 Opiskelukysely 2017 Opiskelukyselyn kohderyhmänä olivat perustutkinto-opiskelijat, jotka ovat aloittaneet nykyiset opintonsa 2015-2016. Kysely oli

Lisätiedot

Akustiikan haasteet toimistoissa. Arto Rauta / Ecophon 11.10.2011 / Tampere

Akustiikan haasteet toimistoissa. Arto Rauta / Ecophon 11.10.2011 / Tampere Akustiikan haasteet toimistoissa Arto Rauta / Ecophon 11.10.2011 / Tampere Arto Rauta Konseptikehittäjä - Toimistot Konseptikehittäjän tehtävä Ecophonilla on jakaa akustiikkaasiantuntemusta erilaisten

Lisätiedot

Luonnonkuidut akustisissa tuotteissa, Kalevi Kulonpää YesEco Oy

Luonnonkuidut akustisissa tuotteissa, Kalevi Kulonpää YesEco Oy Luonnonkuidut akustisissa tuotteissa, Kalevi Kulonpää YesEco Oy Yritys Perustettu 2009 Työntekijöitä 6 Yeseco Oy on ekologisiin akustiikkatuotteisiin erikoistunut innovatiivinen suomalainen yritys. Tuotteemme

Lisätiedot

SAIRAALAT AKUSTIIKKASUUNNITTELUN ERIKOISALANA

SAIRAALAT AKUSTIIKKASUUNNITTELUN ERIKOISALANA SAIRAALAT AKUSTIIKKASUUNNITTELUN ERIKOISALANA Timo Huhtala 1, Antti Mikkilä 1, Mikko Kylliäinen 1, Jussi Rauhala 1 ja Susanna Kalkkinen 2 1 A-Insinöörit Suunnittelu Oy Satakunnankatu 23 A 33210 Tampere

Lisätiedot

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA Kaupunginhallituksen 26.2.2007 hyväksymä 1 2 YLEISTÄ Henkinen hyvinvointi ilmenee työpaikalla monin eri tavoin. Työkykyä edistää ja ylläpitää mm

Lisätiedot

T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari. Kristian Selén 7.12.2005

T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari. Kristian Selén 7.12.2005 T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari Kristian Selén 7.12.2005 2nd Edition 2004 Maurice Oxenburgh, Pepe Marlow, Andrew Oxenburgh ISBN 0-415-24331-9 Good ergonomics is good economics Paremmat työolot

Lisätiedot

Sairaan hyvä sisäympäristö miten se tehdään?

Sairaan hyvä sisäympäristö miten se tehdään? Sairaan hyvä sisäympäristö miten se tehdään? Kari Reijula, professori Teemajohtaja Käyttäjälähtöiset toimivat työtilat teema-alue Esittäjän nimi 4.12.2012 Merkittävien kosteus- ja homevaurioiden kustannukset

Lisätiedot

MAATILAN TYÖTURVALLISUUS

MAATILAN TYÖTURVALLISUUS MAATILAN TYÖTURVALLISUUS Maatilan työturvallisuus Työturvallisuusriskien hallinta Työympäristön vaaratekijät selkokielellä Layla Ahonen ja Sarita Jylhä-Rastas Työturvallisuus Työympäristön vaaratekijät

Lisätiedot

Technopolis Business Breakfast 21.11.2013 VIIHDY TÖISSÄ. Työympäristön suunnittelun haasteet

Technopolis Business Breakfast 21.11.2013 VIIHDY TÖISSÄ. Työympäristön suunnittelun haasteet Technopolis Business Breakfast 21.11.2013 VIIHDY TÖISSÄ Työympäristön suunnittelun haasteet miten erityyppisiä työtilaratkaisuja suunnitellaan ja mitkä työskentelytiloihin liittyvät asiat edistävät työhyvinvointia

Lisätiedot

Miten töissä voidaan? otoksia sairaaloiden ja terveydenhuollon henkilöstön hyvinvointitutkimuksesta 2017

Miten töissä voidaan? otoksia sairaaloiden ja terveydenhuollon henkilöstön hyvinvointitutkimuksesta 2017 Hyvinvointia työstä Miten töissä voidaan? otoksia sairaaloiden ja terveydenhuollon henkilöstön hyvinvointitutkimuksesta 2017 Tehyn työsuojelupäivät 19.04.2018 Suvi Vesa, tutkija, Työterveyslaitos 19.4.2018

Lisätiedot

Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat

Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat Kari Reijula professori, teemajohtaja IV-järjestelmät ja terveys Riittävä ilmanvaihto, tunkkaisuus vs. veto, kosteuden kertyminen Kanavien, järjestelmien,

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Riippumaton asiantuntija Terveydellisen merkityksen arvioija Työntekijöiden tutkiminen Työntekijöiden seuranta tth erikoislääkäri Seija Ojanen 1 Yhteys työterveyshuoltoon

Lisätiedot

Ohjaamo-kyselyn tuloksia

Ohjaamo-kyselyn tuloksia Ohjaamo-kyselyn tuloksia 18.6.2019 0 Ohjaamo-kysely Kyselyt toteutettiin maalis-huhtikuun aikana sähköisesti. Vastauksia saatiin yhteensä 285. Nuorten kyselyyn saatiin 196 vastausta, joista 54% asioi Fredrikinkadun

Lisätiedot

AVOTOIMISTON ILMANVAIHDON, HUONEAKUSTIIKAN, LÄMPÖTILAN JA SISUSTUKSEN SÄVYN VAIKUTUS TYÖSUORIUTUMISEEN JA HYVINVOINTIIN - LABORATORIOTUTKIMUS

AVOTOIMISTON ILMANVAIHDON, HUONEAKUSTIIKAN, LÄMPÖTILAN JA SISUSTUKSEN SÄVYN VAIKUTUS TYÖSUORIUTUMISEEN JA HYVINVOINTIIN - LABORATORIOTUTKIMUS AVOTOIMISTON ILMANVAIHDON, HUONEAKUSTIIKAN, LÄMPÖTILAN JA SISUSTUKSEN SÄVYN VAIKUTUS TYÖSUORIUTUMISEEN JA HYVINVOINTIIN - LABORATORIOTUTKIMUS Valtteri Hongisto, Annu Haapakangas, Johanna Varjo, Henna Maula,

Lisätiedot

FSD2366 Koulun hyvinvointiprofiili : henkilökunta

FSD2366 Koulun hyvinvointiprofiili : henkilökunta KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2366 Koulun hyvinvointiprofiili 2006-2007 : henkilökunta Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

Avoimen oppimisympäristön akustiset ratkaisut

Avoimen oppimisympäristön akustiset ratkaisut Avoimen oppimisympäristön akustiset ratkaisut TkL Mikko Kylliäinen WWW.AINS.FI A-Insinöörit lyhyesti Yli 600 asiantuntijaa 5. Suurin rakennusalan suunnitteluja konsulttitoimisto 4 toimialaa Projekteja

Lisätiedot

Hyvinvointia sisäympäristöstä

Hyvinvointia sisäympäristöstä Hyvinvointia sisäympäristöstä Mikä sisäilmasto-ongelma? Jari Latvala Ylilääkäri, Työterveyslaitos 11.4.2016 Jari Latvala Milloin sisäilmasto on kunnossa? HAVAITTU/MITATTU SISÄYMPÄRISTÖ Sisäilman laadussa

Lisätiedot

Hyvinvointia sisäympäristöstä

Hyvinvointia sisäympäristöstä Hyvinvointia sisäympäristöstä Sisäympäristön terveyttä edistävät vaikutukset Jari Latvala Ylilääkäri Työterveyslaitos, Työtilat yksikkö 14.12.2016 Jari Latvala Hyvinvointia edistävän työtilan ulottuvuudet

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU SISÄILMASTOKYSELYT 2015 KOULUT JA PÄIVÄKODIT. ISS Proko Oy Jarmo Minkkinen 06.11.2015

JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU SISÄILMASTOKYSELYT 2015 KOULUT JA PÄIVÄKODIT. ISS Proko Oy Jarmo Minkkinen 06.11.2015 JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU SISÄILMASTOKYSELYT 2015 KOULUT JA PÄIVÄKODIT ISS Proko Oy Jarmo Minkkinen 06.11.2015 Sisäilmastokyselyt 2015 Käytännön järjestelyt ISS Proko Oy Nettikysely Insinööri Studio Oy Analysointi

Lisätiedot

Keskeytykset ja häiriöt toimihenkilötyössä Toimihenkilötyön häiriötekijöiden esikartoitus

Keskeytykset ja häiriöt toimihenkilötyössä Toimihenkilötyön häiriötekijöiden esikartoitus Keskeytykset ja häiriöt toimihenkilötyössä Toimihenkilötyön häiriötekijöiden esikartoitus Jari Laine 1, Markku Lätti 1, Petri Palmu 2, Rauno Pääkkönen 3, Jari Pekka Suokas 2, Tapio Toivonen 4, Veli Matti

Lisätiedot

Akustiikka avoimissa oppimisympäristöissä

Akustiikka avoimissa oppimisympäristöissä Akustiikka avoimissa oppimisympäristöissä TkL Mikko Kylliäinen, yksikönjohtaja Ergonomiasymposium, Tampere 1.2.2019 Ota yhteyttä mikko.kylliainen@ains.fi p. 040 641 8959 Yli 700 asiantuntijaa 10 % vuotuinen

Lisätiedot

Miten saamme aikaan paremman työpäivän?

Miten saamme aikaan paremman työpäivän? Ergonomia Better at work Miten saamme aikaan paremman työpäivän? > Antamalla perusarvojen ohjata työtämme > Paneutumalla ihmiseen ja hänen työympäristöönsä kokonaisuutena > Tarjoamalla ergonomiakeskeisiä

Lisätiedot

SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ 1.9.2010 MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA

SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ 1.9.2010 MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ 1.9.2010 MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA Kysely toisen palveluksessa oleville, opiskelijoille ja yrittäjille 1.4.2012 Suomen kirjoitustulkit

Lisätiedot