Moottoriajoneuvokanta 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Moottoriajoneuvokanta 2013"

Transkriptio

1 Liikenne ja matkailu 2014 Moottoriajoneuvokanta 2013 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2013 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2013 päättyessä ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli ajoneuvoa. Rekisterissä olevien ajoneuvojen kokonaismäärä kasvoi 2,6 prosenttia ja liikennekäytössä olevien ajoneuvojen määrä kasvoi 0,8 prosenttia vuoden 2012 lopun tilanteeseen verrattuna. Ahvenanmaan rekisterissä oli vuoden 2013 lopussa ajoneuvoa. Tiedot perustuvat Liikenteen turvallisuusviraston (Trafi) ajoneuvoliikennerekisteriin sekä Ålands Motorfordonsbyrån ajoneuvorekisteriin ja ne on tuottanut Tilastokeskus. Vuoden 2013 lopussa rekisterissä oli henkilöautoa, joista liikennekäytössä oli Rekisterissä olevien henkilöautojen määrä kasvoi 2,3 prosenttia ja liikennekäytössä olevien henkilöautojen määrä kasvoi 0,6 prosenttia. Rekisterissä olevien henkilöautojen määrän kasvu oli suurinta Ahvenanmaalla ja pienintä Etelä-Savossa. Ajoneuvokanta vuosina Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

2 Manner-Suomen rekisterissä olevien henkilöautojen keski-ikä oli 13,1 vuotta ja liikennekäytössä olevien keski-ikä oli 11,2 vuotta. Alhaisin henkilöautojen keski-ikä oli Uudenmaan maakunnassa (10,9 vuotta) ja korkein Pohjois-Karjalan maakunnassa (15,0 vuotta). Manner-Suomen rekisterissä yleisimmät henkilöautomallit olivat Toyota Corolla (noin kpl), Volkswagen Golf (noin ) ja Opel Astra (noin ). 2

3 Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Rekisterissä olevat autot maakunnittain Kuviot Liitekuviot Liitekuvio 1. Rekisterissä olevien henkilöautojen määrä maakunnittain asukasta kohden Laatuseloste: Moottoriajoneuvokanta...6 3

4 Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Rekisterissä olevat autot maakunnittain Maakunta Autot yhteensä Henkilöautot Pakettiautot Kuorma-autot Linja-autot Erikoisautot Yhteensä Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Ahvenanmaa Ulkomaat Tuntematon

5 Liitekuviot Liitekuvio 1. Rekisterissä olevien henkilöautojen määrä maakunnittain asukasta kohden

6 Laatuseloste: Moottoriajoneuvokanta Tilastotietojen relevanssi Tilastokeskus julkaisee vuosittain tilastoja ajoneuvokannasta. Tilastot kuvaavat rekisteröityjen ajoneuvojen määrää Manner-Suomessa. Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi) luovuttaa tiedot ajoneuvoliikennerekisterissä olevista ajoneuvoista neljännesvuosittain Tilastokeskukselle. Ahvenanmaalla ajoneuvorekisteriä ylläpitää Ålands Motorfordonsbyrå, jolta Tilastokeskus saa vuosittain summatiedot rekisterissä olevista ajoneuvoista. Suomessa rekisteröintivelvollisuuden alaisia tieliikenteen ajoneuvoja ovat henkilö-, paketti-, kuorma- ja linja-autot, moottoripyörät, mopot, moottorikelkat, traktorit, moottorityökoneet sekä perävaunut. Kevyet kolmi- ja nelipyöräiset ajoneuvot (L5e, L6e ja L7e) rinnastetaan lainsäädännössä yleensä mopoihin. Ajoneuvokantatilastojen määritelmät perustuvat ajoneuvolainsäädäntöön ja tilastoissa käytetään kansainvälisiä luokituksia (esim. kantavuusluokat). Kunta- ja maakuntakohtaisten ajoneuvokantatilastojen tuotannossa käytetään tilastovuonna voimassa olevaa Tilastokeskuksen kuntapohjaista alueluokitusta. Tilastojen tuotannossa noudatetaan tilastolakia. Ajoneuvokantatilastoja käytetään apuna mm. liikenne- ja tiesuunnittelussa, kaavoituksessa, liikennemääräennusteissa, liikennelupapolitiikassa, ajoneuvolainsäädännön kehittämisessä, yrityssuunnittelussa sekä markkinatutkimuksissa. Käyttö on sekä valtakunnallista (esim. liikenne- ja viestintäministeriö, yritykset) että paikallista (esim. kunnat). Tietoja käytetään myös kansainvälisissä tilastoissa. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Ajoneuvokantatilastojen perusjoukon muodostavat kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot. Tilaston ulkopuolelle jäävät puolustusvoimien erillisrekisterissä olevat ajoneuvot sekä Ahvenanmaalla rekisteröidyt ajoneuvot, joista Tilastokeskus saa summatietoja vain vuositasolla. Ajoneuvokantatilastoissa käytetty tilastoyksikkö on ajoneuvo. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Ajoneuvokantatilastojen laatu on sidoksissa ajoneuvorekisterin laatuun. Ajoneuvorekisterissä on jonkin verran puutteita ja virheitä. Niitä korjataan tilastojen laadun parantamiseksi mahdollisuuksien mukaan mm. vertaamalla aineiston muiden ajoneuvojen tietoihin. Ajoneuvon kuntakoodina on käytetty ajoneuvon haltijan kotikunnan mukaista kuntakoodia. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Ajoneuvokantatilasto julkaistaan Tilastokeskuksen internet-sivuilla vuosittain maaliskuussa. Julkaistavassa tilastossa on mukana tiedot sekä Manner-Suomessa että Ahvenanmaalla rekisterissä olevista ajoneuvoista. Tilastossa esitettävät tiedot ovat lopullisia ja tilastoajankohta on Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Tilastot ajoneuvokannasta ovat nähtävillä Tilastokeskuksen internet-sivuilla maaliskuussa. Samaan aikaan julkaistaan ajoneuvojen kokonaismääriä ajoneuvoluokittain kuvaavat aikasarjat Tilastokeskuksen StatFin-tietokannassa. Tilastokeskuksen tuottamista ajoneuvokantatilastoista tiedottavat myös Trafi ja Autoalan tiedotuskeskus. Trafi julkaisee neljännesvuosittain ajoneuvokantatilaston internet-sivuillaan. Trafilta neljännesvuosittain saatavista ajoneuvokantatiedoista voidaan tehdä maksullisia tilastoja Manner-Suomen osalta asiakkaan toivomuksen mukaisesti. 6

7 Tilastojen vertailukelpoisuus Ajoneuvoluokkakohtaiset ajoneuvojen kokonaismäärät ovat vertailukelpoisia aikaisempiin vuosiin. Maakunta- ja kuntakohtaisia tietoja vertailtaessa on otettava huomioon tapahtuneet kuntaliitokset, sillä kuntatilastot tehdään aina tilastovuonna voimassaolevan kuntaluokituksen mukaisesti. Vuosina ajoneuvolle johdettiin kunta haltijan postinumeron perusteella. Muulloin ajoneuvon kuntakoodina on käytetty ajoneuvon haltijan kotikunnan mukaista kuntakoodia. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Ajoneuvokanta sisältää väliaikaisesti liikennekäytöstä poistetut ajoneuvot vuodesta 2007 alkaen. Ajoneuvolajit on määritelty ajoneuvolaissa 1090/2002. Vuodesta 1993 lähtien erikoisautoja ei ole viety ajoneuvorekisteriin omana ajoneuvolajinaan, vaan ne on sijoitettu rekisterin muihin ajoneuvolajeihin. Ennen vuotta 1993 erikoisautoiksi rekisteröidyt ovat edelleen mukana omana ajoneuvolajinaan. 7

8 Liikenne ja matkailu 2014 Lisätietoja Sami Lahtinen Kari Keränen Irmeli Segerholm Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala Lähde: Ajoneuvokantatilastot 2013, Tilastokeskus, Trafi, Ålands Motorfordonsbyrå Asiakaspalaute: Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN X (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh

Moottoriajoneuvokanta 2014

Moottoriajoneuvokanta 2014 Liikenne ja matkailu 2015 Moottoriajoneuvokanta 2014 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2014 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2014 päättyessä 6 014 610 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 043 523 ajoneuvoa.

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2011

Moottoriajoneuvokanta 2011 Liikenne ja matkailu 2012 Moottoriajoneuvokanta 2011 Ajoneuvokanta kasvoi 3,9 prosenttia vuonna 2011 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2011 päättyessä 5 539 322 ajoneuvoa, joista autoja oli 3 494 357. Autojen

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2009

Moottoriajoneuvokanta 2009 Liikenne ja matkailu 2010 Moottoriajoneuvokanta 2009 Ajoneuvokanta kasvoi 3,6 prosenttia vuonna 2009 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2009 päättyessä 5 128 067 ajoneuvoa, joista autoja oli 3 246 414. Autojen

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2015

Moottoriajoneuvokanta 2015 Liikenne ja matkailu 2016 Moottoriajoneuvokanta 2015 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2015 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2015 päättyessä 6 152 680 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 066 119 ajoneuvoa.

Lisätiedot

Moottoriajoneuvokanta 2016

Moottoriajoneuvokanta 2016 Liikenne ja matkailu 2017 Moottoriajoneuvokanta 2016 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2016 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2016 päättyessä 6 316 531 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 4 996 194 ajoneuvoa.

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, tammikuu Tammikuussa 05 ensirekisteröitiin 0 67 uutta henkilöautoa Tammikuussa 05 rekisteröitiin 4 53 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, helmikuu Helmikuussa 05 ensirekisteröitiin 7 989 uutta henkilöautoa Helmikuussa 05 rekisteröitiin 03 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, kesäkuu Kesäkuussa 05 ensirekisteröitiin 8 976 uutta henkilöautoa Kesäkuussa 05 rekisteröitiin 5 97 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 0 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 0, huhtikuu Huhtikuussa 0 ensirekisteröitiin 4 05 uutta henkilöautoa Huhtikuussa 0 rekisteröitiin 5 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli 4 60.

Lisätiedot

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit Liikenne ja matkailu 2011 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 2010, joulukuu Joulukuussa 2010 ensirekisteröitiin 184 uutta henkilöautoa Joulukuussa 2010 rekisteröitiin 11 070 uutta ajoneuvoa, joista

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2013

Esi- ja peruskouluopetus 2013 Koulutus 2013 Esi- ja peruskouluopetus 2013 Peruskouluissa 540 500 oppilasta vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 540 500 oppilasta vuonna 2013. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä

Lisätiedot

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Tieliikenteen tavarankuljetukset Liikenne ja matkailu 2014 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2014, 3. neljännes Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä kasvoi vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä Vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2011

Yliopistokoulutus 2011 Koulutus 2012 Yliopistokoulutus 2011 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2011 169 000

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2011

Yliopistokoulutus 2011 Koulutus 01 Yliopistokoulutus 011 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 8 500 tutkintoa vuonna 011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 011 yhteensä 8 500 tutkintoa.

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2012

Ammatillinen koulutus 2012 Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoita oli 132 600 vuonna

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Ammattikorkeakoulututkinnot Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22 900 tutkintoa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Koulutus 2015 Lukiokoulutus 2014 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2014 yhteensä 103 900 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Tieliikenteen tavarankuljetukset Liikenne ja matkailu 2012 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2012, 2. vuosineljännes Kuorma-autojen maa-aineskuljetukset vähenivät, muut kuljetukset lisääntyivät huhti kesäkuussa 2012 Kuorma-autoilla kotimaan

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Koulutus 2014 Lukiokoulutus 2013 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2013 yhteensä 105 900 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Koulutus 2013 Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakoulujen uusien opiskelijoiden määrä väheni Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavan koulutuksen uusien opiskelijoiden

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Koulutus 2014 Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 138 700 opiskelijaa Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa oli 138 700 opiskelijaa vuonna 2014.

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2012

Yliopistokoulutus 2012 Koulutus 2013 Yliopistokoulutus 2012 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2012 169 000

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 139 900 opiskelijaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli

Lisätiedot

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Tieliikenteen tavarankuljetukset Liikenne ja matkailu 2013 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2013, 2. neljännes Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä väheni vuoden 2013 toisella neljänneksellä Vuoden 2013 toisella neljänneksellä kuorma-autoilla

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Koulutus 2013 Lukiokoulutus 2012 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2012 yhteensä 107 400 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2012

Ammatillinen koulutus 2012 Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 55 600 osallistujaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Koulutus 2013 Ammattikorkeakoulukoulutus 2012 Ammattikorkeakoulututkinnot Naiset suorittavat yli 60 prosenttia ammattikorkeakoulututkinnoista Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2014

Yliopistokoulutus 2014 Koulutus 25 Yliopistokoulutus 2 Yliopistojen opiskelijamäärä väheni ja tutkintojen määrä kasvoi vuonna 2 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Koulutus 2010 Lukiokoulutus 2009 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2009 yhteensä 112 100 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Velkajärjestelyt 2013

Velkajärjestelyt 2013 Oikeus 2014 Velkajärjestelyt 2013 Loppuun käsiteltyjen velkajärjestelyasioiden määrä kasvoi 6,0 prosenttia vuonna 2013 Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2013 aikana käräjäoikeuksissa käsiteltiin

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2010

Yliopistokoulutus 2010 Koulutus 2011 Yliopistokoulutus 2010 Yliopistoissa 169 400 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2010 169 400 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2009

Ammatillinen koulutus 2009 Koulutus 2010 Ammatillinen koulutus 2009 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 66 000 osallistujaa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Koulutus 2014 Ammattikorkeakoulukoulutus 2013 Ammattikorkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkintojen määrä kasvoi edelleen Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2013 ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2010

Ammatillinen koulutus 2010 Koulutus 2011 Ammatillinen koulutus 2010 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 59 700 osallistujaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen

Lisätiedot

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Tieliikenteen tavarankuljetukset Liikenne ja matkailu 2010 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2009, 4. neljännes Kuorma-autojen tavarankuljetukset vähenivät loka-joulukuussa Kuorma-autoilla kotimaan tieliikenteessä kuljetettu tavaramäärä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Koulutus 2010 Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 138 900 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli

Lisätiedot

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Tieliikenteen tavarankuljetukset Liikenne ja matkailu 2010 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2010, 1. neljännes Kuorma-autojen tavarankuljetukset lisääntyivät tammi-maaliskuussa 2010 Kuorma-autoilla kotimaan tieliikenteessä kuljetettu

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2009

Ammatillinen koulutus 2009 Koulutus 2010 Ammatillinen koulutus 2009 Opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoita oli 131 200 vuonna 2009 Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Koulutus 2011 Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 21 900 tutkintoa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 21 900 tutkintoa vuonna 2010.

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2010

Ammatillinen koulutus 2010 Koulutus 2011 Ammatillinen koulutus 2010 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä väheni tammi maaliskuussa 5,8 prosenttia edellisvuodesta

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä väheni tammi maaliskuussa 5,8 prosenttia edellisvuodesta Oikeus 2015 Velkajärjestelyt 2015, 1. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä väheni tammi maaliskuussa 5,8 prosenttia edellisvuodesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi maaliskuussa

Lisätiedot

Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna 2013

Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna 2013 Oikeus 2014, 4. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 10,9 prosenttia vuonna Otsikko korjattu 29.1.2014 klo 10.15. Oli aiemmin 13,2 prosenttia. Tilastokeskuksen tietojen mukaan pantiin vireille

Lisätiedot

Rakennusluvat. Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa. 2009, elokuu

Rakennusluvat. Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa. 2009, elokuu Rakentaminen 2009 Rakennusluvat 2009, elokuu Rakennuslupien kuutiomäärä väheni selvästi elokuussa Elokuussa 2009 rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,3 miljoonalle kuutiometrille, mikä on runsaan neljänneksen

Lisätiedot

Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi syyskuussa 2012

Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi syyskuussa 2012 Oikeus 1 Yrityssaneeraukset 1, 3. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi syyskuussa 1 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi syyskuussa 1 pantiin vireille 391 yrityssaneerausta,

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2013

Yliopistokoulutus 2013 Koulutus 014 Yliopistokoulutus 013 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 167 00 opiskelijaa vuonna 013 Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli 167 00

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2009

Ammattikorkeakoulukoulutus 2009 Koulutus 2010 Ammattikorkeakoulukoulutus 2009 Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 000 tutkintoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 000 tutkintoa vuonna 2009. Määrä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014

Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Koulutus 2015 Ammattikorkeakoulukoulutus 2014 Ammattikorkeakoulututkinnot Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen määrä jatkoi kasvuaan Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2014 ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Tieliikenteen tavarankuljetukset Liikenne ja matkailu 2011 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2010, 4. vuosineljännes Kuorma-autojen tavarankuljetukset lisääntyivät loka joulukuussa 2010 Kuorma-autoilla kotimaan tieliikenteessä kuljetettu

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2016

Esi- ja peruskouluopetus 2016 Koulutus 06 Esi- ja peruskouluopetus 06 Peruskouluissa 550 00 oppilasta vuonna 06 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 550 00 oppilasta vuonna 06. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Rakennusluvat. Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa. 2009, marraskuu

Rakennusluvat. Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa. 2009, marraskuu Rakentaminen 2010 Rakennusluvat 2009, marraskuu Asuinrakennuslupien määrä kasvoi myös marraskuussa Marraskuussa 2009 rakennusluvan sai runsaat 2 200 uutta asuntoa, mikä on yli 60 prosenttia enemmän kuin

Lisätiedot

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Tieliikenteen tavarankuljetukset Liikenne ja matkailu 2011 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2011, 2. vuosineljännes Kuorma-autojen tavarankuljetukset kotimaan liikenteessä lisääntyivät huhti kesäkuussa 2011 Kuorma-autoilla kotimaan tieliikenteessä

Lisätiedot

Velkajärjestelyt 2011

Velkajärjestelyt 2011 Oikeus 2012 Velkajärjestelyt 2011 Vuoden 2011 aikana loppuun käsitellyt yksityishenkilöiden velkajärjestelyasiat Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2011 aikana käräjäoikeuksissa käsiteltiin loppuun

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2009

Yliopistokoulutus 2009 Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa suoritettiin 23 800 tutkintoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 2009 yhteensä 23 800 tutkintoa. Suoritettujen tutkintojen

Lisätiedot

Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 2,5 prosenttia tammi maaliskuussa 2015

Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 2,5 prosenttia tammi maaliskuussa 2015 Oikeus 0 0,. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä kasvoi, prosenttia tammi maaliskuussa 0 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi maaliskuussa 0 pantiin vireille yrityssaneerausta, mikä oli yrityssaneerausta

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2009

Yliopistokoulutus 2009 Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa 16 500 opiskelijaa vuonna 2009 Korjattu 20.4.2010 klo 10. Korjattu luku on merkitty punaisella. Oli aiemmin 7 24. Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi joulukuussa 2009

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi joulukuussa 2009 Oikeus 2010 Velkajärjestelyt 2009, 4. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi joulukuussa 2009 Vuoden 2009 aikana jätettiin käräjäoikeuksiin 2 922 yksityishenkilöiden

Lisätiedot

Konkurssien määrä väheni 15 prosenttia tammi syyskuussa 2010

Konkurssien määrä väheni 15 prosenttia tammi syyskuussa 2010 Oikeus 2010 2010, syyskuu Konkurssien määrä väheni 15 prosenttia tammi syyskuussa 2010 Tammi syyskuussa pantiin vireille 2 130 konkurssia, mikä on 15 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta

Lisätiedot

Velkajärjestelyt. Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt kasvussa tammi joulukuussa 2011. 2011, 4. vuosineljännes

Velkajärjestelyt. Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt kasvussa tammi joulukuussa 2011. 2011, 4. vuosineljännes Oikeus 2011 Velkajärjestelyt 2011, 4. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt kasvussa tammi joulukuussa 2011 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi joulukuussa 2011 käräjäoikeuksiin jätettiin

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2015 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä väheni kaikissa maakunnissa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 8,3 prosenttia vuoden 2015 ensimmäisellä

Lisätiedot

Yrityssaneerausten määrä väheni 7,6 prosenttia tammi syyskuussa 2016

Yrityssaneerausten määrä väheni 7,6 prosenttia tammi syyskuussa 2016 Oikeus 2016 2016, 3. vuosineljännes Yrityssaneerausten määrä väheni 7,6 prosenttia tammi syyskuussa 2016 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi syyskuussa 2016 pantiin vireille 328 yrityssaneerausta, mikä

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2012

Ammatillinen koulutus 2012 Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Näyttötutkintoon valmistavissa koulutuksissa 88 400 osallistujaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan Koulutus 2016 Lukiokoulutus 2015 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2015 104 100 opiskelijaa.

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2011

Ammatillinen koulutus 2011 Koulutus 2012 Ammatillinen koulutus 2011 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita

Lisätiedot

Yrityssaneeraukset 2012

Yrityssaneeraukset 2012 Oikeus 2013 Yrityssaneeraukset 2012 Vuonna 2012 loppuun käsiteltyjen yrityssaneerausasioiden määrä edellisvuoden tasolla Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2012 aikana käräjäoikeuksissa käsiteltiin

Lisätiedot

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Tieliikenteen tavarankuljetukset Liikenne ja matkailu 2009 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2009, 1. neljännes Kuorma-autojen kuljettama tavaramäärä väheni rajusti tammi-maaliskuussa Kuorma-autoilla kotimaan tieliikenteessä kuljetettu

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä kasvoi vuonna 2013 hieman edellisvuodesta

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä kasvoi vuonna 2013 hieman edellisvuodesta Oikeus 2014 Velkajärjestelyt 2013, 4. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä kasvoi vuonna 2013 hieman edellisvuodesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi joulukuussa 2013 käräjäoikeuksiin

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Koulutus 2017 Lukiokoulutus 2016 Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan tutkintotavoitteisessa lukiokoulutuksessa oli vuonna 2016 yhteensä 103 600 opiskelijaa.

Lisätiedot

Väestön koulutusrakenne 2013

Väestön koulutusrakenne 2013 Koulutus 2014 Väestön koulutusrakenne 2013 Nuoret naiset korkeasti koulutettuja, Uudellamaalla asuu koulutetuin väestö Vuoden 2013 loppuun mennessä 3 164 095 henkeä oli perusasteen jälkeen suorittanut

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013 Koulutus 2015 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013 Vastavalmistuneiden työllistyminen jatkoi heikkenemistään Tilastokeskuksen mukaan vastavalmistuneiden työllisyys huonontui myös vuonna 2013. Lukuun

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2013 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten määrä edelleen laskusuunnassa Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 2,9 prosenttia vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 2014 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Uusien yritysten perustaminen jatkuu laskusuuntaisena Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni 6,7 prosenttia vuoden 2013 neljännellä

Lisätiedot

Vuonna 2012 loppuun käsiteltyjen konkurssihakemusten määrä edellisvuoden tasolla

Vuonna 2012 loppuun käsiteltyjen konkurssihakemusten määrä edellisvuoden tasolla Oikeus 2013 Konkurssit 2012 Vuonna 2012 loppuun käsiteltyjen konkurssihakemusten määrä edellisvuoden tasolla Tilastokeskuksen tietojen mukaan tuomioistuimet käsittelivät loppuun yhteensä 3 265 konkurssihakemusta

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuustilasto

Tieliikenneonnettomuustilasto Liikenne ja matkailu Tieliikenneonnettomuustilasto, elokuu Tieliikenteessä kuoli ihmistä elokuussa Tieliikenteessä sattui elokuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta.

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2015

Koulutukseen hakeutuminen 2015 Koulutus 2016 Koulutukseen hakeutuminen 2015 Uusista ylioppilaista lähes 70 prosenttia jäi koulutuksen ulkopuolelle Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuoden 2015 uusista ylioppilaista 32 prosenttia

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010 Koulutus 2012 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010 Suurin osa vastavalmistuneista työllistyi edellisvuotta paremmin vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan suurin osa vastavalmistuneista työllistyi paremmin

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto

Rakennus- ja asuntotuotanto Rakentaminen 2010 Rakennus- ja asuntotuotanto 2010, helmikuu Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi helmikuussa Vuoden 2010 helmikuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,5 miljoonalle kuutiometrille, mikä

Lisätiedot

Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010

Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010 Oikeus 2011 Konkurssit 2010, joulukuu Konkurssien määrä väheni lähes 13 prosenttia tammi joulukuussa 2010 Vuoden 2010 aikana pantiin vireille 2 864 konkurssia, mikä on 12,5 prosenttia vähemmän kuin vastaavana

Lisätiedot

Ulosottovelallisia 243 000 vuoden 2011 lopussa

Ulosottovelallisia 243 000 vuoden 2011 lopussa Oikeus 2012 Ulosottoasiat 2011 Ulosottovelallisia 243 000 vuoden 2011 lopussa Ulosottovelallisia oli kaikkiaan 242 996 vuoden 2011 lopussa. Edellisvuoteen verrattuna ulosottovelallisten määrä oli noussut

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2012

Yliopistokoulutus 2012 Koulutus 203 Yliopistokoulutus 202 Yliopistotutkinnon suorittaneet Yliopistoissa suoritettiin 29 400 tutkintoa vuonna 202 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 202 yhteensä 29 400 tutkintoa.

Lisätiedot

Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia

Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia Koulutus 216 Ainevalinnat 215 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 215 yleisimmin opiskeltu vieras

Lisätiedot

Tieliikenneonnettomuustilasto

Tieliikenneonnettomuustilasto Liikenne ja matkailu Tieliikenneonnettomuustilasto Tieliikenteessä kuoli ihmistä kesäkuussa Tieliikenteessä sattui kesäkuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta.

Lisätiedot

Venäjää opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut

Venäjää opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut Koulutus 215 Ainevalinnat 214 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat ä opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut Tilastokeskuksen mukaan venäjää opiskelleiden osuus peruskoulun 1-6 oppilaista oli,2 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Koulutus 212 Ainevalinnat 211 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 211 yleisimmin opiskeltu kieli

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2013

Ammatillinen koulutus 2013 Koulutus 2014 Ammatillinen 2013 Ammatillisessa koulutuksessa 313 600 opiskelijaa vuonna 2013 Tilastokeskuksen tilastojen mukaan tutkintoon johtavassa ammatillisessa koulutuksessa opiskeli kalenterivuoden

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2014

Ammatillinen koulutus 2014 Koulutus 2015 Ammatillinen 2014 Ammatillisessa koulutuksessa 120 700 uutta opiskelijaa vuonna 2014 Tilastokeskuksen tilastojen mukaan tutkintoon johtavassa ammatillisessa koulutuksessa opiskeli kalenterivuoden

Lisätiedot

Konkurssit. Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla tammi helmikuussa , helmikuu

Konkurssit. Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla tammi helmikuussa , helmikuu Oikeus 013 013, helmikuu Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla 013 Tilastokeskuksen tietojen mukaan 013 pantiin vireille 533 konkurssia, mikä on 16 konkurssia (,9 %) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi syyskuussa 2012

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi syyskuussa 2012 Oikeus 2012 Velkajärjestelyt 2012, 3. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lievässä kasvussa tammi syyskuussa 2012 Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi syyskuussa 2012 käräjäoikeuksiin

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2015

Ammattikorkeakoulukoulutus 2015 Koulutus 2016 Ammattikorkeakoulukoulutus 2015 Ammattikorkeakoulujen opiskelija- ja tutkintomäärät kasvussa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2015 ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2013

Yliopistokoulutus 2013 Koulutus 014 Yliopistokoulutus 013 Yliopistotutkinnon suorittaneet Ylempien korkeakoulututkintojen määrä kasvoi lähes 6 prosenttia Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan ylempiä korkeakoulututkintoja

Lisätiedot

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Koulutus 217 Ainevalinnat 216 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Korjattu 286217 Korjatut kohdat on merkitty punaisella Tilastokeskuksen mukaan englanti

Lisätiedot

Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi joulukuussa 2012

Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi joulukuussa 2012 Oikeus 213 Yrityssaneeraukset 212, 4. vuosineljännes Yrityssaneerauksien määrä edellisvuoden tasolla tammi joulukuussa 212 Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 212 vireillepantiin 515 yrityssaneerausta,

Lisätiedot

Konkurssit. Konkurssien määrä kasvoi lähes 3 prosenttia tammi joulukuussa , joulukuu

Konkurssit. Konkurssien määrä kasvoi lähes 3 prosenttia tammi joulukuussa , joulukuu Oikeus 2012 Konkurssit 2011, joulukuu Konkurssien määrä kasvoi lähes 3 prosenttia tammi joulukuussa 2011 Vuoden 2011 aikana pantiin vireille 2 944 konkurssia, mikä on 2,8 prosenttia enemmän kuin edellisenä

Lisätiedot

Autokaupan määrävuosiselvitys 2010

Autokaupan määrävuosiselvitys 2010 Kauppa 2012 Autokaupan määrävuosiselvitys 2010 Autokaupassa vähittäis- ja lähes yhtä suuret Vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan autokaupan tuotteiden lähes 14,5 miljardin euron liikevaihdosta vähittäiskaupan

Lisätiedot

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Koulutus 23 Ainevalinnat 22 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 22 yleisimmin opiskeltu vieras kieli

Lisätiedot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2013

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2013 Koulutus 2015 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2013 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä 1,27 miljoonaa Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä

Lisätiedot

Asuinrakennusluvat pysyivät viime vuonna vuoden 2008 tasolla

Asuinrakennusluvat pysyivät viime vuonna vuoden 2008 tasolla Rakentaminen 2010 Rakennusluvat 2009, joulukuu Asuinrakennusluvat pysyivät viime vuonna vuoden 2008 tasolla Vuonna 2009 rakennusluvan sai kaikkiaan noin 27 000 uutta asuntoa, mikä on suunnilleen saman

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti 2011

Opiskelijoiden työssäkäynti 2011 Koulutus 013 Opiskelijoiden työssäkäynti 011 Yli puolet opiskelijoista kävi opintojen ohella töissä Tilastokeskuksen tietojen mukaan opiskelijoiden työssäkäynti oli yleisempää vuonna 011 kuin vuotta aiemmin.

Lisätiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Yritykset 201 Aloittaneet ja lopettaneet yritykset Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten määrä väheni,1 prosenttia vuoden 201 toisella neljänneksellä

Lisätiedot

Koulutukseen hakeutuminen 2012

Koulutukseen hakeutuminen 2012 Koulutus 2014 Koulutukseen hakeutuminen 2012 Peruskoulun päättäneiden ja uusien ylioppilaiden välitön hakeutuminen Välitön pääsy jatko-opintoihin helpottui peruskoulun päättäneillä mutta vaikeutui uusilla

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2009

Ammatillinen koulutus 2009 Koulutus 2010 Ammatillinen koulutus 2009 Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen opiskelijat ja/tai tutkinnon suorittaneet Näyttötutkintoon valmistavissa koulutuksissa 84 400 osallistujaa vuonna 2009

Lisätiedot