Palestiinan ainoa panimo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palestiinan ainoa panimo"

Transkriptio

1 Palestiinan ainoa panimo Timo Suvanto Olut ja Palestiina ei varmaan ole ihan ensimmäisenä mieleen tuleva sanayhdistelmä. Ei, vaikka vanhimmat tunnetut kirjoitukset oluenteosta sijoittuvat Egyptiin ja Mesopotamiaan, nykyisen Lähi-idän alueelle noin 5000 vuoden takaiseen aikaan. Eräästä pienestä palestiinalaisesta kylästä voi kuitenkin löytää sellaisenkin ihmeen kuin olutpanimo. Islam kieltää muslimeilta kaikenlaisten alkoholijuomien nauttimisen, siis myös oluen. Palestiina, jolla yleensä tarkoitetaan palestiinalaishallintoaluetta Israelin hallitsemalla alueella, ei ole kuitenkaan puhdas muslimivaltio. Noin 3% asukkaista on kristittyjä, jotka asuvat joko omissa kylissään tai kaupungeissa muhamettilaisten rinnalla vähemmistönä. Edellisiä edustaa noin 20 kilometrin päässä Länsirannan pääkaupungista Ramallahista sijaitseva 2000 asukkaantaybeh. Siellä on Palestiinan ainoa olutpanimo, Taybeh Brewing Company. Panimon perustivat vuonna 1994 silloin Yhdysvalloissa asuvat Nadim Khoury ja Daoud Khoury yhdessä isänsä Canaanin kanssa. He päättivät sijoittaa 1,5 miljoonaa dollaria sukunsa Amerikassa hankittua varallisuutta kotimaahansa ja palata itse kotikyläänsä aloittaakseen siellä panimotoiminnan. Idea nimenomaan panimon perustamisesta oli Nadim Khouryn, joka oli harrastanut kotikaupungissaan Bostonissa oluen panoa jo vuodesta Kaikki pitivät minua pähkähulluna. Eihän Palestiinassa kukaan tee olutta, he sanoivat. Juuri siksi minä perustankin panimon Palestiinaan, minä vastasin heille Nadim Khoury selittää hymyillen. Palestiinalla voi olla tulevaisuutta itsenäisenä valtiona vain silloin, kun sillä on omillaan toimiva talous. Ulkomailta, lähinnä USA:sta pumpattu raha on kuin veden kantamista kaivoon. Se ei kauaa siellä pysy. Haluaisin olla paitsi toimeentuleva yrittäjä myös suunnan näyttäjä ja rohkaisija. Palestiinassa voi saada menestymään jopa niin epätoivoisen tuntuisen yrityksen kuin olutpanimon. Markkinat näyttivätkin alussa valoisilta, sillä Yasser Arafatin ja Yitzhak Rabinin vuonna 1993 solmima Oslon sopimus mahdollisti suhteellisen vapaan kaupan Palestiinan ja Israelin välillä. Kun 97% 3,8 miljoonasta palestiinalaisesta muhamettilaisina on ei-potentiaalisia asiakkaita, niin mahdollisuus viedä olutta Israelin puolelle laajensi markkinoita merkittävästi. Juutalaisilla kun ei alkoholin nauttimisen suhteen ole uskonnollisia rajoitteita. Intifadan jälkeen Suotuisaa kehitystä Lähi-idässä ei ole totuttu kokemaan kovin pitkiä aikoja kerrallaan. Niin kävi nytkin. Palestiinalaisten vuoden 2000 kansannousun, intifadan jälkeen palestiinalaisten ja israelilaisten välit jälleen kiristyivät. Tilanteen olleessa kärjistyneimmillään Nadim Khouryn oli välillä jopa salakuljetettava oluttaan aasin selässä Taybehista Ramallahiin. En tahdo olla salakuljettaja, vaan käydä rehellistä kauppaa vapaasti kuten kaikkialla muualla maailmassa on tapana Nadim Khoury sanoo. Ei ole vaikea aistia syvää pettymystä poliittisten lupausten pitävyyteen muuten niin positiivisen ja tulevaisuuteen katsovan miehen sanoissa. Tilanne on viime vuosina helpottunut, mutta ongelmia on jäänyt aivan riittämiin. Toimitusten aikataulut viivästyvät israelilaisten tarkastuspisteiden hidastaessa liikennettä. Eikä ainoastaan tarkastuspisteillä Palestiinan ja Israelin rajoilla, vaan myös Palestiinan sisäisillä Israelin sotilaiden miehittämillä tiesuluilla. Normaalisti puolen tunnin ajomatka Taybehista Ramallahiin saattaa kestää 5-6 tuntia sotilaiden seisottaessa autoja tarkastuspisteissä milloin mihinkin tekosyyhyn vedoten, jos selitystä ylipäänsä tulee lainkaan. Monen tunnin seisominen paahtavassa helteessä saattaa pilata olutlastini. Nadim Khoury kertoo. Oluen suurimmat viholliset ovat valo ja lämpö. Koska Taybeh-oluessa ei ole säilöntäaineita, se ei säily montaa tuntia yli 50 asteeseen kohoavassa lämmössä maun oleellisesti kärsimättä. Autojen tyhjäkäynti kun on kiellettyä pitkään seisottaessa, niin jäähdytystäkään ei voi pitää päällä. Oluen kuljettamiseen liittyy muitakin sellaisia ongelmia, joita meikäläisten ihmisten ja tavaran vapaaseen liikkumiseen tottuneiden on vaikea tajuta. Esimerkiksi ravintoloiden käyttämät oluttynnyrit pitää läpivalaista, jos niitä viedään Israelin puolelle. Onhan läpinäkymätön oluttynnyri potentiaalisesti erinomainen pommin paikka ainakin rajavartioiden mielestä. Toisin kuin läpinäkyvät pullot, jotka nekin tarkastetaan yksi kerrallaan. Ainoat tarkastuspaikat, joissa on läpivalaisulaitteet ovat Hebronissa ja Tulkarmissa, kaukana Taybehin ja Jerusalemin väliseltä tieltä. Sen lisäksi kummankin kaupungin poliittisen räjähdysherkkyyden vuoksi tarkastukset ovat pitkiä ja perusteellisia. Nadim Khoury on joutunut toteamaan tynnyrioluensa viennin Israelin ravintoloihin käytännössä mahdottomaksi. Asiantilan kitkeryyttä ei vähennä yhtään se, että Israelin puolelta voidaan tuoda sikäläisiä oluita, kuten Maccabehia ja Goldstaria vapaasti tynnyreissä Palestiinan puolelle ilman läpivalaisuja ja muita tarkastuksia. Tätäkö on Oslon sopimus vapaasta kaupasta käytännössä? Nadim Khoury kysyy vastausta odottamatta. Poliittisen kehityksen epävarmuus on johtanut siihen, että Taybeh-oluen vienti Israeliin on nykyään satunnaista ja vähäistä. Pitkälle meneviä suunnitelmia ja isoja investoin-

2 teja ei voi tehdä, joten Taybeh Brewing Company on päättänyt toistaiseksi pysyä - oman määritelmänsä mukaan mikropanimona. Tuotanto on tällä hetkellä noin 2400 litraa viikossa, kun se parhaimmillaan ennen vuotta 2000 oli jopa litraa viikossa. Suurin osa oluesta menee paikallisille markkinoille, kristittyjen omistamiin kauppoihin ja ravintoloihin Ramallahiin ja muihin kristittyjen asuttamiin Palestiinan kaupunkeihin, kuten Betlehemiin. Silmää iskien Nadim Khoury toteaa, että Palestiinan kristityt eivät millään kykene juomaan kaikkea sitä olutta, jonka hän myy Palestiinan alueelle, mutta jättää diplomaattisesti kertomatta, keiden joukosta salaa Taybeh-olutta si evat mahdollisesti löytyvät. Laatua ja perinteitä Taybeh-olut valmistetaan saksalaisen vuodelta 1516 olevan puhtauslain (Rheinheitsgebot) mukaisesti raaka-aineina vain hiivaa, ohramallasta, humalaa ja vettä. Ohra tuodaan Belgiasta, humalat Saksasta ja Tsekinmaasta, koska näin pientä tuotantoa varten ei kannata lähteä itse niitä viljelemään. Vesi sen sijaan tulee kylän omasta lähteestä nimeltään Ein Samia. Puhtauslain noudattaminen ei sinänsä takaa oluen laatua, mutta kuvastaa sitä traditioiden kunnioitusta, joka Nadim Khourylla on oluen teossa. Valmistusprosessi ei ole mikään suurten panimoiden harrastama pikapano, vaan käymisprosessi kestää vähintään 33 päivää. Lopputulos on suodatettua, mutta lisäaineetonta olutta, joka on parhaimmillaan tuoreena. Sitä ei ole tehty kestämään pitkiä kuljetuksia kuten suurten panimoiden massaoluet. Taybeh-olutta on mahdollista nauttia myös Euroopassa, sillä sitä valmistetaan lisenssillä Belgiassa. Belgian lisäksi Taybehia löytyy myös joistakin saksalaisista ravintoloista ja olutmyymälöistä. Viimeisin Taybehin valloitus on niinkin kaukana kuin Japanissa, jossa sitä myös valmistetaan lisenssillä. Nadim Khoury halusi nimetä oluensa kotipaikkakuntansa mukaisesti Taybehiksi, mikä tarkoittaa arabiaksi ihastuttavaa ja herkullista. Nimi ei ole lainkaan liioiteltu, sillä Taybeh-olut on erinomaista millä tahansa mittarilla mitattuna. Panimolla on ollut neljä erilaista olutta. Taybeh Golden, joka on aika voimakkaasti humaloitu lagerolut, siitä vähän kevyempi versio Taybeh Light, kauniin kuparinen Taybeh Amber ja klassinen tumma Taybeh Dark. Kaikki ovat konstailemattomia perinteisiä oluita, joiden valmistuksen johtotähtenä on ollut ensisijaisesti korkea laatu. Kannattaa ehdottomasti maistaa, jos jossain sattuu törmäämään näihin. Viimeisin tuote on syksyllä 2008 esitelty, Palestiinan muslimiväestölle tarkoitettu alkoholiton olut, joka on arabiankielisen tekstinsä ja vihreän etikettivärinsä johdosta saanut lisänimen Hamas olut. Vihreä väri tulee kuitenkin Palestiinan lipusta eikä sillä ole mitään tekemistä poliittisten intohimojen kanssa. Koko Khouryn perheen ainoa poliittinen tavoite on rauhan saaminen Palestiinaan ja siinä he toivovat Taybeh-oluen olevan avuksi omalta pieneltä osaltaan. Nadimin ja Daoudin sisko Buthina kertoo mielellään tarinaa siitä, miten heidän isänsä Canaan oli yhtiön autolla matkalla Jerusalemiin. Kun tarkastusasemalla israelilainen sotilas tajusi, mistä autosta oli kysymys, hän pyysi Canaania avaamaan auton ikkunan. Tällä yleensä pahaenteisellä komennolla oli nyt ihan toinen tarkoitus. Sallikaa minun puristaa kättänne. Taybeh on parasta olutta, mitä olen maistanut sotilas oli todennut. Palestiinan tilanne ei ole yksioikoinen. Intohimoisena panimomestarina Nadim Khoury ei jaksa olla hirveän innostunut alkoholittomasta oluesta panimotuotteena, mutta toteaa, että jos se tuo rauhan ja Palestiinan itsenäisyyden yhtään lähemmäksi, niin hän tislaa vaikka kaiken tuotantonsa alkoholittomaksi. Hän malta olla kuitenkaan heittämättä jatkoksi pientä piikkiä itäisen naapurivaltion suuntaan. Jordaniassakin valmistetaan olutta, mutta vain Amstelin lisenssillä. Palestiina ei vielä ole itsenäinen valtio, mutta meillä on jo oma olut. Panimovierailu Itse kävin panimovierailulla Taybehissa ollessani tapaamassa Ramallahissa työskentelevää suomalaista ystävääni, jonka diplomaattikilvillä varustetulla autolla matkanteko sujui hankaluuksitta. Vaikka Länsirannalle ei Suomesta järjestetä turistimatkoja, voi Israelissa matkaava turisti poiketa myös Länsirannalla. Bussitkin kulkevat, mutta käytännössä ainoa vaihtoehto on taksi. Ne ovat suhteellisen halpoja sekä Israelin että Palestiinan puolella. Koska israelilaisilla autoilla on liikkumisrajoituksia Palestiinassa ja päinvastoin, kätevin tapa päästä Israelista Taybehiin on matkustaa Jerusalemista taksilla rajalle, kävellä tarkastuspisteen lävitse ja jatkaa toisella taksilla Palestiinassa. Samalla matkalla kannattaa ehdottomasti käydä pääkaupungissa Ramallahissa. Vierailu Palestiinassa on suurimmalle osalle suomalaisia suuri yllätys. Jos ei oteta huomioon mahdollisten tarkastusten tuomia viivytyksiä, niin matkanteko sujuu hyvin juoheasti. Ihmisten ystävällisyys ja rauhantahtoisuus on aivan jotain muuta kuin se kuva, joka on syntynyt Palestiinasta tiedostusvälineiden kautta. Palestiinassa on alueita, jotka ovat rauhattomia ja alueita, jota rauhallisimpia saa hakea. Jälkimmäisiin kuluvat mm. Ramallah ja Taybeh. Joten jos Lähi-idässä matkaava haluaa omin silmin nähdä Palestiinan toisenkin puolen ja on lisäksi hyvän oluen ystävä, voin vilpittömästi suositella Taybehin jo viiden vuoden perinteet omaavaa Octoberfestia lokakuun alussa. Tunnelma on iloinen, mutta ei räyhäkäs, sillä täällä kulttuuriin ei kuulu humaltuminen ja varsinkaan ei sen näyttäminen. Isännän itsensä hanasta laskema olut on taatusti tuoretta ja hyvää. Lisää tietoa

3 Taybeh Brewing Companyn tilat sijaitsevat ulkoapäin vaatimattoman näköisessä rakennuksessa keskellä noin kilometrin korkeudessa olevaa Taybehin kylää. Vain seinämaalauksesta voi päätellä, mitä rakennus pitää sisällään. Mikropanimon panimomestarin toimenkuva on laaja. Oluttynnyrit eivät siirry itsestään ravintoloiden tiskien alle. Tässä Nadim Khoury on vaihtamassa Ramallahissa olevan ravintolan tyhjää tynnyriä täyteen. Lisäaineetonta olutta ei kannata säilyvyyssyistä hankkia kerralla yhtä tynnyriä enempää. Nadim Khouryn tytär Madees jatkaa isänsä perinteitä oluenpanijana. Hän on myös hyvä esimerkki patriarkaalisten traditioiden vähittäisestä murtumisesta Palestiinassa

4 Artikkelin keskeisimät paikat Jokaiselle Taybeh Brewing Companyssa vierailealle tarjotaan ensimmäiseksi lasi Taybeh Golden olutta. Yhtiö on selvästi panostanut enemmän oluen laatuun kuin vierastilan prameisiin puitteisiin. Halusin viedä Suomeen maistiaisiksi Taybeh-olutta. Maades Khoury pyöräytti pulloon hepreankielisen tekstin, jollainen tulee Israeliin puolelle vietäviin pulloihin. Se kuulemma helpottaisi lentokenttätarkastusta, kun voisin väittää ostaneeni oluet Israelin puolelta enkä Palestiinasta. Se, että kuitenkin jouduin lentokentällä erityistarkastukseen, johtui sitten ihan muista syistä.

5 Taybeh-yhtiö valmistaa myös muita tuotteita, kuten oliiviöljyä ja saippuaa. Tuotteiden keskellä valokuva nykyisin myös Taybehin pormestarina toimivasta Dauod Khourysta japalestiinan edesmenneestä presidentistä Yasser Arafatista. Arafat palkitsee Taybeh Brewing Companyn panoksesta Palestiinan hyväksi. Tämä kunnianosoitus huolimatta siitä, että Arafatilla ei uskontonsa vuoksi ollut mahdollisuutta tarkemmin tutustua yhtiön päätuotteeseen. Niissä harvoissa Ramallahin ravintoloissa, joissa tarjoillaan olutta, Taybehia on yleensä hanassa. Yhtiön historiasta kertovan videon katsominen sujuu tervetuliasoluen kera rattoisasti.

a ja perinteitä Panimovierailu

a ja perinteitä Panimovierailu panimo ja Palestiina ei varmaan ole ihan ensimmäisenä mieleen tuleva sanayhdistelmä. Ei, vaikka vanh etut kirjoitukset oluenteosta sijoittuvat Egyptiin ja Mesopotamiaan, nykyisen Lähi-idän alueelle no

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Hyvät ystävät, Kun aloitin kirjoittamaan tätä kirjettä oli vielä kevät ja sanoin:

Hyvät ystävät, Kun aloitin kirjoittamaan tätä kirjettä oli vielä kevät ja sanoin: Ystäväkirje 2/2012 Karita Laisi FELM, Shivtei Israel 25, P.O. Box 584 Jerusalem, Israel Hyvät ystävät, Kun aloitin kirjoittamaan tätä kirjettä oli vielä kevät ja sanoin: Lämmin kevät on saapunut Israeliin

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Tiedosta hyvinvointia 1 ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Salme Ahlström Tutkimusprofessori Alkoholi- ja huumetutkimus STAKES Päihdetiedotusseminaari "Päihteet ja väkivalta" Finnish-German Media

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita

Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita Tiedotustilaisuus 2.2.2015 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita ravintoloiden

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 4/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi makeis- ja vilvoitusjuomaverosta annetun lain 5 :n ja lain liitteenä olevan virvoitusjuomaverotaulukon muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F

Lisätiedot

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Miten ruokaan käytettävät kulutusmenot jakautuvat elintarvikeketjussa? Lähestymistapa perustuu kotimaisten elintarvikkeiden,

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

LUOMUOLUT JA LUOMUOLUTMARKKINAT

LUOMUOLUT JA LUOMUOLUTMARKKINAT LUOMUOLUT JA LUOMUOLUTMARKKINAT 31.1.2013 Teerenpeli Yhtiöt Oy TEERENPELI YHTIÖT OY TEERENPELI PANIMO & TISLAAMO OY TEERENPELI RAVINTOLAT OY F-YRITTÄJÄT Lahtelainen perheyritys, perustettu 1994 Henkilöstö

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Reilu kauppa uusia tuotemahdollisuuksia

Reilu kauppa uusia tuotemahdollisuuksia Reilu kauppa uusia tuotemahdollisuuksia esimerkkinä Jalotofu 23.12.2014 Kaikki kuvat: Oy Soya Ab Reilun kaupan soijapavut Jalotofun soijapavut kasvavat Pohjois-Brasilian auringon lämmössä, Capaneman kylässä.

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? 1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1

PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1 Kotitehtävä 5 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden ylläpitäminen ovat tärkeitä mm. lapsen itsetunnon, identiteetin ja kulttuurisen yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

Vuorovaikutteisuutta videomainontaan. Teemu Suominen Nelonen Media

Vuorovaikutteisuutta videomainontaan. Teemu Suominen Nelonen Media Vuorovaikutteisuutta videomainontaan Teemu Suominen Nelonen Media Aiheet Tv-sisältöjen kulutus tänä päivänä Miksi interaktiivista videomainontaa Esimerkkejä toteutuksista Kokemuksia ja oppeja TV Päälähetys

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

MAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen

MAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen MAATILAN ARJEN HAASTEET Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen 2 MAATALOUSYRITTÄJÄ TYÖTERVEYSHUOLLON ASIAKKAANA Monenlaisessa elämänvaiheessa olevia maatalousyrittäjiä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

Rauman nuorten työpaja

Rauman nuorten työpaja Rauman nuorten työpaja Projektidokumentaatio Työssäoppiminen 24.11. -12.12.2014 Susa Räikkälä AVAT 2014-2015 Sisältää : Kirjastokuvaus Kiitoskortti Painikkeet Joulumyyjäisten esite Ntp-Logo Uutiset Yhteenveto

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

Alkoholiltasuojausmenetelmät

Alkoholiltasuojausmenetelmät Alkoholiltasuojausmenetelmät Ohjeet alkoholijuomien turvalliseen käsittelyyn Holhousministeriön ohjekokoelma Saatesanat Alkoholijuomien nauttiminen on suosittu ja hauska harrastus erityisesti viikonloppuisin,

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Tähti IV 5,2% 5,50/0,5 4,00/0,3

Tähti IV 5,2% 5,50/0,5 4,00/0,3 Koskipanimo Oy on toiminut Tampereella Ravintola Plevnan yhteydessä vuodesta 1994. Panimo tunnetaankin paremmin Plevna-nimellä. Panimon vuosituotanto n. 1600 hl. Vuoden 1999 loppuun Koskipanimo valmisti

Lisätiedot

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: 1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Hyvän palvelun muotoilutoimisto. Copyright Diagonal Mental Structure Oy. All rights reserved.

Hyvän palvelun muotoilutoimisto. Copyright Diagonal Mental Structure Oy. All rights reserved. Hyvän palvelun muotoilutoimisto 1 TEKES LIIKKUMINEN PALVELUINA 27.5.2014 Käyttäjäprofiilit palveluiden luomisen pohjana Case: Helsingin risteilymatkustajien profilointiprojekti Mikko Koivisto, johtava

Lisätiedot

1. Ulkoasiainneuvosto hyväksyi istunnossaan liitteenä olevat neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista.

1. Ulkoasiainneuvosto hyväksyi istunnossaan liitteenä olevat neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 8. joulukuuta 2009 (09.12) (OR. en) 17281/09 COMEP 38 PESC 1706 ILMOITUS Asia : Ulkoasiainneuvosto, Bryssel, 8. joulukuuta 2009 Neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista

Lisätiedot

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio Yllä olevat polynomit P ( x) = 2 x + 1 ja Q ( x) = 2x 1 ovat esimerkkejä 1. asteen polynomifunktioista: muuttujan korkein potenssi on yksi. Yleisessä 1. asteen polynomifunktioissa on lisäksi vakiotermi;

Lisätiedot

Orion Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 25.10.2012

Orion Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 25.10.2012 Orion Oyj, Yritysesittely Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 25.10.2012 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.

Lisätiedot

muutamassa minuutissa Pystytät

muutamassa minuutissa Pystytät X-Gloo Mercedes-Benzin tuulitunnelissa testattu Maailman parhaimmat puhallettavat tulevat Saksasta. Sään kuin sään kestävät, tosi näyttävät X-Gloo teltat voit pystyttää missä vain ja ne ovat taatut katseenvangitsijat!

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken. Wednesday, August 19, 15

Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken. Wednesday, August 19, 15 Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken Abrahamilaisia uskontoja Juutalaisuus Kristinusko Islam Jumala Kaikilla kolmella on yksi jumala Jumala Kaikkivaltias Luojajumala Juutalaisuus ja islam Juutalaisilla

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Piirrä kuvasi tauluun.

Piirrä kuvasi tauluun. Linus ja Ismenia haluaisivat tutustua sinuun. Piirrä kuvasi tauluun. Artikla 7. Jokaisella lapsella on oikeus nimeen ja kansalaisuuteen. Mikä on sinun nimesi ja kansalaisuutesi? On hauska tutustua uusiin

Lisätiedot

Muunneltavuutta Ensiapupakkaukset voidaan modifioida asiakaskohtaisesti, koska kukin ensiapupiste koostuu neljästä eri rasiasta.

Muunneltavuutta Ensiapupakkaukset voidaan modifioida asiakaskohtaisesti, koska kukin ensiapupiste koostuu neljästä eri rasiasta. Toimintamme ideana on ensiapupakkaukset, joiden sisältö täyttäisi mahdollisimman tarkasti asiakkaidemme tarpeet vaativilla toimialoilla. Lisäksi markkinoimme yleisiä, standardit täyttäviä ensiapupakkauksia,

Lisätiedot

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa 1 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 7.7.2006 klo 11:00 Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa Keskimääräinen karavaanariseurue käyttää leirintäaluepaikkakunnilla

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi!

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Coffeebrewer miten se toimii? Coffeebreweriä voidaan parhaiten kuvata kertakäyttöiseksi

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

BAARI JA RAVINTOLA BAARISSA. Minne haluat lähteä syömään? Onko sinulla nälkä? Saat päättää. Kyllä, minulla on nälkä. Voimme mennä syömään nuudeleita.

BAARI JA RAVINTOLA BAARISSA. Minne haluat lähteä syömään? Onko sinulla nälkä? Saat päättää. Kyllä, minulla on nälkä. Voimme mennä syömään nuudeleita. Onko sinulla nälkä? Hiu mai Kyllä, minulla on nälkä. Hiu Ei, minulla ei ole nälkä. Jang mai hiu Haluatko lähteä syömään jonnekin? Jaak ok pai kin kao mai BAARI JA RAVINTOLA Minne haluat lähteä syömään?

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

SYÖ & JUO. Panimomestareilla on mukavaa... Tyylinäytteen antavat Plevnan Sam Viitaniemi ja Nøgne Ø:n Kjetil Jikiun

SYÖ & JUO. Panimomestareilla on mukavaa... Tyylinäytteen antavat Plevnan Sam Viitaniemi ja Nøgne Ø:n Kjetil Jikiun Olutopas.infon erikoisnumero 14.10.2007 - Hinta 0,00 (sis. ALV) Nøgne Ø Guest Brew @ Plevna Tampere - 3.10.2007 Teksti ja taitto: Seppo Äyräväinen, kuvat: Päivi Kuusjärvi SYÖ & JUO Panimomestareilla on

Lisätiedot

Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä

Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8 Tasot ja kanavat Yleistä Tasot eli layerit ovat tärkeä osa nykyajan kuvankäsittelyä. Tasojen perusidea on se, että ne ovat läpinäkyviä "kalvoja", joita

Lisätiedot

Suojellaan yhdessä meriämme!

Suojellaan yhdessä meriämme! Suojellaan yhdessä meriämme! Hei! Minä olen merikilpikonna Sammy. Elämäni on yhtä seikkailua! Voin elää jopa 150-vuotiaaksi ja ehdinkin joutua elämäni aikana mitä jännittävimpiin tilanteisiin. Jo munasta

Lisätiedot

Ekokompassi avainhenkilöiden koulutus. Irina Niinivaara 2015

Ekokompassi avainhenkilöiden koulutus. Irina Niinivaara 2015 Ekokompassi avainhenkilöiden koulutus Irina Niinivaara 2015 Kierrätys on (vain) osaratkaisu Kuvitus: Sopiva Design Jätelaki Etusijajärjestys: 1. Jätteen määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin.

Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin. Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin. TEKIJÄNOIKEUS (Kopiereg - Derechos d autor - Müəlliflik hüquqları

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot