Tamyn täsmennetyt edunvalvontatavoitteet Tampere3 vaikuttamiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tamyn täsmennetyt edunvalvontatavoitteet Tampere3 vaikuttamiseen"

Transkriptio

1 Mikä tämä dokumentti on? Tämä dokumentti on Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (Tamyn) hallituksen hyväksymä työpaperi, joka täydentyy olemassa olevilla edunvalvonnan tavoitteilla, jotka on linjattu muissa Tamyn dokumenteissa (linjapaperi, tampere3-periaatteet, Tamyn stretegiakommentit jne.). Paperia täydennetään ja täsmennetään prosessin edetessä ja tarpeen mukaan. Tamyn täsmennetyt edunvalvontatavoitteet Tampere3 vaikuttamiseen Sisällys 1. Kolmikanta ja yliopistodemokratia Kansallisesti ja kansainvälisesti vertailukelpoiset ja tunnistettavissa olevat tutkinnot Joustavat ja toteutuvat opintopolut Maksuton koulutus Opinto- ja uraohjauksen kehittäminen ja lisäresursointi Tutkimus- ja oppimisympäristöjen kehittäminen Kansainvälistyminen ja kotikansainvälistyminen Harjoittelumahdollisuudet Tampere3-prosessi

2 1. Kolmikanta ja yliopistodemokratia Yliopisto on muodoltaan julkisoikeudellinen yhteisö. Yliopistossa toimii nykylainsäädännön mukainen ylioppilaskunta. Kaikki yliopiston perustutkintoopiskelijat kuuluvat ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön piiriin. Yliopiston keskeisissä päättävissä elimissä kaikilla hallinnon tasoilla (hallitus, kollegio, yksiköiden johtokunnat) on yliopistoyhteisön jäsenten tasakolmikantaedustus. Yliopistoyhteisön sisäisillä jäsenillä on enemmistö kaikissa em. päättävissä hallintoelimissä. Hallintoelimen jäsenet valitsee asianomainen yliopistoyhteisön ryhmä. Yliopisto noudattaa julkisuuslain mukaista viranomaista koskevaa julksiuusperiaatetta, jonka mukaan esimerkiksi esityslistat ja pöytäkirjat liitteineen ovat julkisia. Yliopiston verkkosivuja ja intraa kehitetään siten, että ajankohtaiset asiat ovat sekä keskushallinnon että yksiköiden tasolla helposti saatavilla kaikille yhteisön jäsenille. Yliopistokollegion valtaa vahvistetaan. Kollegion tehtäviin kuuluu keskeisistä strategisista kysymyksistä keskusteleminen. Yliopistokollegiota johtaa kollegion keskuudestaan valitsema puheenjohtajisto. Kollegion puheenjohtajistossa ja työvaliokunnassa on tasakolmikanta. Yksiköiden johtokunnat käyttävät strategista valtaa ja päättävät vähintään yksikön toiminnan kannalta keskeisistä toiminnan ja talouden tavoitteista, strategiasta ja budjetista. Johtokunnissa voi olla yksikön halutessa ulkopuolisia jäseniä. Yksikön johtajat johtavat yksiköitä täyspäiväisesti työnään. Hallinnossa toteutuu läheisyys-periaate siten, että koulutukseen ja tutkimukseen (akateemiseen autonomian piiriin kuuluviin asioihin) liittyvät asiat päätetään pääasiallisesti mahdollisimman lähellä konkreettista toiminnan tasoa, mutta niistä voidaan antaa koko ylipiston laajuisia ohjeistuksia. Ylioppilaskunta nimittää opiskelijaedustajat keskeisiin koko yliopiston laajuisiin työryhmiin ja elimiin. Asioissa, jotka menevät kolmikantaisen edustuksellisen elimen päätettäväksi, on kolmikanta myös valmistelevissa työryhmissä. Periaate koskee myös yliopiston erillisyksikköjä, joissa ylintä päätösvaltaa käyttää yksikön johtaja. Opiskelijoita kutsutaan valmistelemaan niitä opiskeluun vaikuttavia tai siihen olennaisesti liittyviä asioita, joista he tulevat prosessin myöhemmässä vaiheessa päättämään. (rehtorin päätöksessä) Opiskelijoilla on edustus niissä valmistelevissa ja päättävissä toimielimissä sekä työryhmissä, joissa käsitellään opiskelijoihin, opiskeluun tai koulutukseen yleensä liittyviä asioita. 2

3 Valmistelevat elimet (esim. opsu-, virantäyttö-, tutkintorakenne- ja opiskelijavalintaryhmät) ja niiden opiskelijaedustus kirjataan johtosääntöön. 2. Kansallisesti ja kansainvälisesti vertailukelpoiset ja tunnistettavissa olevat tutkinnot Yliopistossa tarjotaan kansallisella ja kansainvälisellä tasolla tunnistettavia ja kilpailukykyisiä tutkintoja. Tampereelle ei tehdä paikallista tutkintojärjestelmää. Tutkintoja kehitetään alakohtaiset tarpeet huomioiden eikä kaikkia koulutusaloja pakoteta samaan malliin. Yliopisto on edelleen tiedeyliopisto, joka tähtää akateemiseen maisteritason koulutukseen ja tohtorikoulutukseen. Koulutustasoa ei lasketa. Opinto-oikeus myönnetään edelleen maisterin tutkintoon asti ja opiskelijan loppututkinto on kandidaatintutkinto vain opiskelijan omasta tahdosta. Niillä aloilla, joilla eri korkeakoulujen tarjoamat tutkinnot tuottavat jo nyt samankaltaisia osaamisprofiileja (tai joilla jo nyt yliopistotutkintoja täydennetään ammattikorkeakouluopinnoilla tai ammattikorkeakoulututkinto on yleinen pohja yliopistoissa suoritettaville maisterin tutkinnoille) muodostetaan joustavia opintopolkuja, jotka takaavat opiskelijoille mahdollisuuden liikkua korkeakoulujen välillä ja vaihtaa tutkintojärjestelmästä toiseen ilman massiivisia siltaopintoja tai tarvetta uudelle tutkinto-oikeudelle. Mikäli duaalimalli puretaan Tutkinto-oikeus myönnetään automaattisesti maisterin tutkintoon asti vähintään niillä aloilla, joilla maisterin tutkinto on edellytys työllistymiselle ja uralla etenemiselle. Tutkinnoissa, joissa yliopisto ja ammattikorkeakoulu tuottavat jo nyt samankaltaisia osaamisprofiileja ja joilla alemmalla korkeakoulututkinnolla työllistyy oman alan tehtäviin, voidaan tutkinto-oikeus myöntää aluksi kandidaatin tutkintoon asti kuitenkin siten, ettei maisterikoulutuksen määrää alalla vähennetä. 3. Joustavat ja toteutuvat opintopolut Riippumatta Tampere3-prosessin lopputuloksesta: Opetussuunnitelmayhteistyötä ja yhteisiä opintokokonaisuuksia suunnitellaan vähintäänkin aloilla, joilla korkeakoulut tuottavat tälläkin hetkellä samankaltaisia osaamisprofiileja. Ristiinopiskelua korkeakoulujen välillä helpotetaan. 3

4 Tutkintotarjonta sisältää vahvuusalueiden rajat rikkovia poikkitieteellisiä tutkinto-ohjelmia, joiden opetus pohjautuu poikkitieteelliseen tutkimukseen. Tutkintojen opintopistemääriä ei rajoiteta. Opiskelijoilla on vapaa sivuaineoikeus ja kursseille pääsyä rajataan vain erityisen hyvin perustein. Opiskelijoilla on mahdollisuus valita vapaasti valinnaisia opintoja kaikkien kolmen korkeakoulujen välillä. Monipuolisia oppimis-ja suoritusmenetelmiä tarjotaan kaikissa yksiköissä. Sähköisen tenttimisen järjestelmä on käytössä kaikissa yksiköissä. Opetuksen ja tutkimuksen yhteyttä vahvistetaan mm. integroimalla yksikössä käynnissä olevia tutkimusprojekteja paremmin osaksi opetuksen suunnittelua ja tarjoamalla opiskelijoille osallistumismahdollisuuksia. Osaamisperustaisuutta vahvistetaan opetussuunnitelmissa ja opetuksessa. Kesäopintoja tarjotaan siten, että opiskelijan on mahdollista edetä opinnoissaan ja opiskella opintotuen avulla myös kesäisin. Opintojen sujuva eteneminen taataan muutoksista huolimatta eivätkä kenenkään opinnot viivästy tutkintojen tai opetussuunnitelmien muutoksista johtuen. Siirtymäsäännökset ovat riittävän pitkiä ja opiskelijalla on oikeus suorittaa loppuun aloittamansa kokonaisuudet kohtuullisessa ajassa. Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen organisoidaan tutkinto-ohjelma- ja yksikkötasoisesti keskitetysti. Yhteisen korkeakouluyhteisön sisällä AHOT-menettelyitä ei tarvita yhtä laajassa mittakaavassa.. AHOT-käytäntöjä kehitetään niin, että myös kaikkien maahanmuuttajien osaaminen tunnistetaan mahdollisimman tehokkaasti. 4. Maksuton koulutus Tutkintoon johtava koulutus on maksutonta kaikille 1., 2. tai 3. syklin tutkinnon suorittajille, EU- ja ETA-maiden ulkopuoliset opiskelijat mukaan lukien. Erikoistumisopintoja, täydennyskoulutusta, avoimen yliopiston opintoja sekä mahdollista muuta maksullista tai kaupallista toimintaa suunnitellessa ja kehittäessä Tampereen yliopisto varmistaa, että akateemisesti laadukas ja työelämän tarpeisiin riittävä koulutus on edelleen mahdollista suorittaa maksuttoman tutkintokoulutuksen puitteissa. Yliopiston ensisijainen tehtävä on tuottaa laadukkaita tutkintoja ja tutkimusta. Kaupallinen toiminta on toissijaista ja sen tavoitteena on tuoda lisäresursseja ensisijaisen tehtävän suorittamiseen eikä se saa viedä resursseja maksuttomalta tutkintokoulutukselta. 4

5 Maksuton väylä on aina ensisijainen ja pääasiallinen väylä sekä ensimmäistä kertaa opiskelemaan tuleville että alanvaihtajille. Tutkintoa suorittava opiskelija on yliopistoyhteisön täysivaltainen jäsen, jota ei tarkastella asiakkaana. Maksut eivät saa eriarvoistaa opiskelijoita. Palveluiden, opetuksen ja ohjauksen määrän ja laadun sekä sisäänoton kriteerien on oltava samassa ohjelmassa opiskeleville yhtäläiset. Opintopistemääriä ei rajata eikä tietyn pistemäärän yli meneviä opintoja tehdä maksullisiksi. Akateemisen vapauden rajoittaminen ei palvele yksilöä, yhteiskuntaa eikä akateemista yhteisöä. Koulutusviennin toteuttamiseen laaditaan yhteiset periaatteet, joilla varmistetaan muun muassa koulutusviennin toteuttaminen eettisesti sekä reilut pelisäännöt korkeakoulun sisällä. Kaikki koulutusviennin parissa toimivat tutustutetaan periaatteisiin. Koulutusvientiä koordinoimaan perustetaan laajapohjainen toimielin, jossa on kolmikanta. 5. Opinto- ja uraohjauksen kehittäminen ja lisäresursointi Opintojen ohjauksen kokonaisuuden kehittämisestä tehdään suunnitelma ja ohjauksessa panostetaan erityisesti opintojen alkuun ja nivelvaiheisiin. Koska Tampere3-prosessin tavoitteena on luoda uuden profiilin monitieteisiä tutkintoja, on opintojen ohjaukseen samalla asetettava sen vaatimat lisäresurssit. Sekä kotimaisilla että kansainvälisillä opiskelijoilla tulee olla mahdollisuus päästä opinto- ja uraohjauksen palveluiden piiriin joustavasti. Yliopiston tarjoamien työelämäpalveluiden roolia selkiytetään opinto- ja uraohjauspalveluita suunniteltaessa. Palveluissa huomioidaan myös opiskelijoiden erilaiset lähtökohdat, kielivaatimukset ja kansainvälistyminen. Opiskelijoille taataan riittävät opintopsykologin palvelut. Suomalaisten ja kansainvälisten opiskelijoiden sekä opinto- että uraohjausta kehitetään yhtenä kokonaisuutena kielinäkökulma ja kansainvälisten opiskelijoiden mahdolliset erityistarpeet huomioiden niin, että kaikille voidaan taata yhdenvertaiset palvelut. 6. Tutkimus- ja oppimisympäristöjen kehittäminen Opetusansiot ja opetuksen kehittäminen huomioidaan meriitteinä akateemisella uralla ja niistä palkitaan. Opetusosaamisen arvioimiseen rekrytointien yhteydessä luodaan selkeä järjestelmä ja kaikille rekrytoiduille tarjotaan riittävästi mahdollisuuksia osallistua pedagogisiin opintoihin. 5

6 Yliopiston fyysiset ja sähköiset oppimisympäristöt ovat laadukkaita, monikäyttöisiä ja esteettömiä. Oppimisympäristöt huomioivat erilaisia oppijoita ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia opiskelijoita. Jokaisella Tampereen yliopiston tieteenalayksiköllä on vähintään yksi monimuotoisen oppimisen mahdollistava oppimisympäristö tarjolla. Modernit ja toimivat digitaaliset oppimisympäristöt tarjoavat opiskelijoiden käyttöön välineitä opintojen jatkuvaan suunnitteluun sekä monipuoliseen opiskeluun. Yliopiston tilat tukevat opiskelijoiden omien erilaisten laitteiden ja ohjelmistojen käyttämistä. Tilaratkaisut tukevat opiskelijoiden ja henkilökunnan kohtaamisia ja vuorovaikutusta. Yliopiston oppimistilat ovat opiskelijoiden käytettävissä vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Opiskelijajärjestöille tarjotaan kampuksilla harrastetiloja monimuotoiseen opiskelijatoimintaan. Jokaiselle ainejärjestölle tarjotaan vähintään yksi tila omaan käyttöön. Liikuntapalveluja tarjotaan yhdenvertaisesti korkeakoulujen välillä ja niiden hallinnointia ja kustannusten jakautumista kehitetään. 7. Kansainvälistyminen ja kotikansainvälistyminen Globaali vastuuntunto ja kestävän kehityksen periaatteet läpileikkaavat kaikkea korkeakoulun toimintaa opintokokonaisuuksista ja tutkimuksesta arjen käytäntöihin. Kolmen korkeakoulun yhteistyöllä ja resurssipanostuksin taataan laaja kielivalikoima sekä mahdollisuus suorittaa useasta kielestä opintoja jatkokursseihin saakka. Varmistetaan, ettei opiskelijavaihto jää tekemättä tai tutkinnon suorittaminen viivästy kieliopintojenpuutteellisen tarjonnan vuoksi. Tampereen yliopiston tarjoama kielten pääaineopiskelu täydentää kielikeskuksen opetusta antamalla mahdollisuuden hankkia työelämää ja akateemisia jatko-opintoja varten riittävä kielitaito. Todellisen kansainvälistymisen edistämiseksi vähintään nykyisen tasoinen kielten opiskelu on Tampereella mahdollistettava. Kansainvälisillä opiskelijoilla on mahdollisuus opiskella suomen kieltä jatkokursseihin asti kohtuullisen kokoisissa ryhmissä.. Vieraiden kielten opetusta on tarjolla englanniksi. Suomalaisten opiskelijoiden kansainvälistymistä ja kv-opiskelijoiden kotoutumista yliopistoyhteisöön edistetään laatimalla selkeästi enemmän yhteisiä opintokokonaisuuksia ja tuomalla uusien suomalaisten ja kv-opiskelijoiden orientaatioihin enemmän yhteisiä sisältöjä. 6

7 Vaihto-opiskelun sovittamista opintojen aikatauluihin helpotetaan. Vaihtojaksoa ei sidota tiettyyn ajankohtaan. Puretaan opiskelijaliikkuvuutta hankaloittavia rakenteita, kuten puutteellista hyväksilukua, tiukkaa valmistumisaikataulua ja opintotuen kaksiportaisuuden tuomia ongelmia. Korkeakoulu tekee tiivistä yhteistyötä Tampereen kaupungin sekä Pirkanmaan elinkeinoelämän ja muiden työnantajien kesken kansainvälisten opiskelijoiden työllisyyden parantamiseksi. Tampere3- ja/tai Unipoli-verkostoyhteistyötä kv-työllisyysasioissa kehitetään muun muassa tarjoamalla opiskelijapalvelut yhden luukun periaatteella. Opiskelijoiden ja henkilöstön kansainvälistymiseen osoitetaa rahallista tukea ja kansainvälisen henkilöstön rekrytointiin panostetaan sekä määrässä että tieteen ja opetuksen laadussa. 8. Harjoittelumahdollisuudet Opiskelijalla on joustavat mahdollisuudet suorittaa tutkintoonsa sisältyvä työharjoittelu ympäri kalenterivuoden ja opiskeluajan sekä kotimaassa että ulkomailla. Harjoittelujaksoja on mahdollista sisällyttää osaksi kaikkia tutkintoja ja harjoittelusta on saatava toimeentulon takaamiseksi joko palkkaa tai yliopiston myöntämää harjoittelutukea. Myönnettävän harjoittelutuen määrän on säilyttävä vähintään nykyisellä tasolla. Harjoittelut voivat olla poikkiteteellistä osaamista tukevia. Harjoittelukäytänteisiin ja harjoittelujen yhdenvertaisiin hyväksilukukäytäntöihin luodaan koko yliopiston kattava raami, joka edesauttaa eri alojen opiskelijoiden tasa-arvoisia mahdollisuuksia käydä harjoittelussa ja hankkia työkokemusta. Työharjoitteluksi on voitava hyväksilukea myös tehty palkkatyö, jonka voidaan katsoa edesauttavan oman alan osaamisen ja tutkintoon liittyvien opintojen etenemistä. Harjoittelumahdollisuuksia monipuolistetaan ja opiskelijoita kannustetaan lähtemään ulkomaille työharjoitteluun. Työnantajan kotimaalla ei harjoittelupaikan hyväksymisen osalta saa olla merkitystä ja ulkomailla suoritettujen harjoittelujen tueksi luodaan apurahajärjestelmä. 9. Tampere3-prosessi Suunnitteluprosessiin ja muutosvaiheeseen taataan riittävä rahoitus valtiolta, ulkoisilta rahoittajilta ja korkeakoulujen pääomasta. Opetus- ja kulttuuriministeriö resurssoi myös valmistelutyötä, kuten on resurssoinut aiemmissakin korkeakoulujen yhdistämisprojekteissa. Eri yhteistyömallien hyödyistä, haitoista ja kustannuksista tehdään riittävät selvitykset, joihin tulevat päätökset perustuvat. 7

8 Tampere 3 -hanke on avoin ja demokraattinen prosessi, jossa yliopistoyhteisön eri ryhmät otetaan mukaan valmisteluun ja päätöksentekoon. Korkeakoulujen hallituksilla tulee olla keskeinen strateginen ja aktiivinen ohjaava rooli prosessin jokaisessa vaiheessa. Korkeakouluyhteisöjen jäsenille ja eri ryhmille taataan mahdollisuus vaikuttaa prosessin keskeisiin tavoitteisiin, toimintatapoihin ja lopputulokseen. Henkilökunta ja opiskelijat valitsevat edustajansa prosessia johtaviin ja toimeenpaneviin elimiin. Kansainvälisiä asioita koskevaan työskentelyyn tulee voida osallistua myös englanniksi Yliopisto tiedottaa ja viestii säännöllisesti ja riittävän usein Tampere 3 -prosessin etenemisestä ja tarjoaa julkisia foorumeita keskustelulle ja vaikuttavalle osallistumiselle. Myös kaikki keskeiset valmisteluun liittyvät asiakirjat ovat julkisia ja helposti saatavilla sekä suomeksi että englanniksi. Prosessin jokaisella vaiheella on selkeästi määritellyt tavoitteet ja toimintatavat.toimivien työryhmien roolin on selkeä ja ryhmien ohjeistukset ovat täsmällisiä ja konkreettisia. 8

Yliopistostamme valmistuu rohkeita, akateemisia asiantuntijoita, jotka kehittävät maailmaa vastuullisesti.

Yliopistostamme valmistuu rohkeita, akateemisia asiantuntijoita, jotka kehittävät maailmaa vastuullisesti. Jyväskylän yliopistosta valmistuvat ovat vastuullisia, akateemisia asiantuntijoita, jotka muuttavat maailmaa. Koulutustarjontamme on vetovoimaista, monialaista ja vastaa globaaleihin osaamistarpeisiin.

Lisätiedot

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Halloped-koulutus Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Koulutuksen sisältö 1) Nopeat perusteet yliopiston hallinnosta 2) Edunvalvonnan perusteita 3) Halloped-keissejä Yliopiston

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen 4.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Kaisa Kurki Kansainväliset asiat, Tampereen yliopisto Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden hallinnon kevätpäivät, Lahti

Lisätiedot

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta 7 Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta Yliopisto julkaisee yleisoppaan, jokaista tiedekuntaa varten oman opinto-oppaan sekä kieliopintoja varten on erillisen

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Johanna Kilpeläinen 3.9.2012 Yliopisto-opiskelun

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Opetusneuvoston linjauksia koulutusuudistuksen toteuttamiseksi 2

Opetusneuvoston linjauksia koulutusuudistuksen toteuttamiseksi 2 Opetusneuvoston linjauksia koulutusuudistuksen toteuttamiseksi 2 Hyväksytty opetusneuvoston kokouksessa 12.9.2011. Siirtyminen tutkinto-ohjelman kandidaattiopinnoista maisteriopintoihin periaatteet ja

Lisätiedot

Kielelliset. linjaukset

Kielelliset. linjaukset Kielelliset linjaukset 1 1 Aaltoyliopiston kielelliset linjaukset Aalto-yliopiston kielelliset periaatteet Aallossa käytetään kolmea työkieltä: suomea, ruotsia ja englantia Kaikki voivat osallistua keskusteluun

Lisätiedot

Lyhyellä aikavälillä tulee toteuttaa seuraavat toimenpiteet opiskelijan toimeentulon parantamiseksi:

Lyhyellä aikavälillä tulee toteuttaa seuraavat toimenpiteet opiskelijan toimeentulon parantamiseksi: Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Opiskelijapoliittinen ohjelma Hyväksytty liittokokouksessa 15.4.2012 YKSILÖ Opiskelijan toimeentulo Opiskelijan toimeentulo turvataan parhaiten siirtymällä perustuloon.

Lisätiedot

Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola

Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 1 Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen 15.11.2013 Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 2 Lähtökohtia koulutusuudistukseen Uusi strategia - Tehdään

Lisätiedot

KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"

KOHTI UUTTA KOULUTUSSTRATEGIAA KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme

Lisätiedot

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE Sisällys AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT)... 3 Mitä on AHOT?... 3 Millaisesta osaamisesta AHOTointia voi hakea?... 4 Osaamisen osoittaminen,

Lisätiedot

liikkuvuus ja kielitaitotarpeet

liikkuvuus ja kielitaitotarpeet Korkeakoulujen kansainvälinen liikkuvuus ja kielitaitotarpeet Kv-kevätpäivät, Vaasa 10.5.2017 Riitta Pyykkö Sisältö Kielivarannon monipuolisuus ja kielitaitotarpeet -selvityshanke Kielivaranto: mikä siihen

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta. Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno

Lisätiedot

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Vihreä lista Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Ylioppilaskunta edustaa yliopiston opiskelijoita ja on siten merkittävä yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja niin yliopistolla ja opiskelukaupungissa

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti

Lisätiedot

Tampere3-valmistelutyö. Mika Hannula (TTY), Harri Melin (TaY), Mikko Naukkarinen (TAMK)

Tampere3-valmistelutyö. Mika Hannula (TTY), Harri Melin (TaY), Mikko Naukkarinen (TAMK) Tampere3-valmistelutyö Tampere3-tavoite Vararehtorityöryhmä ehdottaa, että TAMK, TTY ja TaY jatkavat Tampere3-prosessia tavoitteenaan ne korvaavan uudenlaisen yliopiston perustaminen Tampereelle. Tutkimus

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Mitä? Osaamisen tunnistamisella on tarkoitus tehdä opiskelusta mielekkäämpää. Niitä asioita, joita opiskelija jo osaa, ei tarvitse enää

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 Johdanto Tämän toimintasuunnitelman on valmistellut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Valmistelussa

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019

AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019 AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019 Sukupolvipolitiikka, osaaminen ja sivistys tulevaisuuden kivijalaksi. 12.10.2018 Vaalien tärkeät kysymykset 2 Miten kehitämme korkeakoulutusta vastaamaan tulevaisuuden

Lisätiedot

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan O Diakon linjaus opiskelijan yhteiskunnasta ja korkeakoulusta. Tässä ohjelmassa linjataan

Lisätiedot

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta 1( 9) 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Hyväksytty edustajiston kokouksessa 05/2012 2( 9) Yleistä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) on lakisääteinen, julkisoikeudellinen

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen TAMPERE3: VISIO 2025 Visiona on synnyttää tamperelaiset korkeakoulut yhdistävä uusi kansainvälisesti vaikuttava tiedeyliopisto, joka luo uutta osaamista ja ennennäkemättömiä mahdollisuuksia monialaisiin

Lisätiedot

Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus

Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus Tutkintotodistukset yhteisohjelmissa ja korkeakoulujen maksullinen tutkintoon johtava koulutus Erasmus Mundus ohjelmien tapaaminen 17.10.2011 Eeva Kaunismaa, opetus- ja kulttuuriministeriö Tutkintotodistukset

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

-strategia. Tutkijanliikkuvuus - avain kansainvälisyyteen seminaari. ylitarkastaja Jarmo Tiukkanen Sisäasiainministeriö/Maahanmuutto-osasto

-strategia. Tutkijanliikkuvuus - avain kansainvälisyyteen seminaari. ylitarkastaja Jarmo Tiukkanen Sisäasiainministeriö/Maahanmuutto-osasto -strategia Tutkijanliikkuvuus - avain kansainvälisyyteen seminaari ylitarkastaja Jarmo Tiukkanen Sisäasiainministeriö/Maahanmuutto-osasto Helsinki 28.5.2013 30.5.2013 Strategian tavoite Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

AVOIMEN YLIOPISTON MAHDOLLISUUDET TÄYDENTÄVIEN OPINTOJEN JÄRJESTÄMISEEN

AVOIMEN YLIOPISTON MAHDOLLISUUDET TÄYDENTÄVIEN OPINTOJEN JÄRJESTÄMISEEN AVOIMEN YLIOPISTON MAHDOLLISUUDET TÄYDENTÄVIEN OPINTOJEN JÄRJESTÄMISEEN Tutkinnonuudistusseminaari 8.6.2004 Leena Leskinen 1 AVOIMET YLIOPISTOT AVOIMEN YLIOPISTON FOORUM 2 AVOIMEN YLIOPISTON STRATEGIA

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen katselmus

Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmus Pedagogisen johtamisen katselmuksen lomakkeen täyttöohje: Pedagogista katselmusta käytetään pedagogisen johtamisen arvioinnin ja kehittämisen työkaluna. Arviointi on hyvä

Lisätiedot

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010.

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010. STRATEGIA 2015 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti, joten keskeiset tavoitteet ja toimintatavat on syytä kirjata

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen tunnustamisen taustaa Oppimisympäristöjen monipuolistuminen Koulutuksen taloudellisuuden, tehokkuuden

Lisätiedot

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja

Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Tutkinnot Tutkinnon osia ja tutkintotavoitteisia opiskelupolkuja Satu Helin, TtT Avoimen yliopiston johtaja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Perustelut ja tausta tutkintotavoitteisten opiskelupolkujen

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Mitä lukion jälkeen?

Mitä lukion jälkeen? Mitä lukion jälkeen? Ammattikorkeakouluopinnot Yliopisto-opinnot Ylioppilaspohjainen ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinnot Avoimen yliopiston tai ammattikorkeakoulun opinnot Kansanopistojen opintolinjat

Lisätiedot

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Eurooppalainen opintopolku verkosto http://eurooppalainenopintopolku.fi/index.php Leonardo kesäpäivät 2014 3.6.2014 Anne Mari Behm Savonlinnan ammatti ja aikuisopisto

Lisätiedot

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

KOHTI LAADUKASTA TUTKINTOA

KOHTI LAADUKASTA TUTKINTOA ESR AHOT-KATSAUS A M M A T T I K O R K E A K O U L U J E N K I E L T E N J A V I E S T I N N Ä N V A S T U U O P E T T A J I E N T A P A A M I N E N 7. 2. 2 0 1 1 A N N E L I A I R O L A KOHTI LAADUKASTA

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) linjaus opiskelijan yhteiskunnasta,

Lisätiedot

Viestintä ja vaikuttaminen

Viestintä ja vaikuttaminen Viestintä ja vaikuttaminen Joachim Kratochvil, Anne Soinsaari ja Virve Valtonen 3.4.2013 Viestintä opiskelija-aktiivien kesken Vaihtakaa ryhmissä kokemuksia siitä, kuinka yksikkönne opiskelija-aktiivit

Lisätiedot

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen OPETUSSUUNNITELMA OPISKELIJALLE Opetussuunnitelma on tärkeä asiakirja koko korkeakouluyhteisölle. Sen tulee osoittaa opiskelijalle, minkälainen

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA 2015 2016 Rehtorin päätös 22.4.2015 SISÄLTÖ 1 Yliopisto työympäristönä...1 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena vaikuttajana...6

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät 23.8.2011, Kuopio Kehittämislinjaukset - hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen

Lisätiedot

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea on hyväksynyt 14.6.2011 seuraavat säännöt, jotka tulevat voimaan 1.8.2011. Muutokset hyväksytty

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA LAUREAN TOIMINTA-AJATUS 21.8.2019 Laurea on opiskelijakeskeinen, kansainvälinen ja uutta kehittävä ammattikorkeakoulu.

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Avoin yliopisto

Helsingin yliopiston Avoin yliopisto Helsingin yliopiston Avoin yliopisto 5.9.2013 17.9.2013 1 Rehtori 2.9.2013: HY:ssa tehdään työtä maailman parhaaksi He eivät valmistu vain sopeutumaan yhteiskuntaan, vaan muokkaamaan ja muuttamaan sitä

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella Johtaja Hannu Sirén 12.10.2011 Hallitusohjelma Elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat tarjolla kaikille yhden luukun periaatteen

Lisätiedot

Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille

Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille Turun Ammattikorkeakoulu Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille Ajankohta 01.04.-30.09.2019 Hinta Koulutus on maksuton Laajuus 30 op Yhteystiedot Tiina Hirard Lehtori Puhelin: +358

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2007

OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2007 OPETUSMINISTERIÖN SEKÄ KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN JOHDON SEMINAARI JYVÄSKYLÄSSÄ 14.-15.11.2007 TULEVAISUUDEN KORKEAKOULU OPISKELIJANÄKÖKULMASTA Tämä puheenvuoro pohjautuu opiskelijanäkökulmasta kuvattuun

Lisätiedot

TKI-toiminnan opinnollistaminen osaaminen karttuu työssä ja työtä kehittäen , Liisa Vanhanen-Nuutinen

TKI-toiminnan opinnollistaminen osaaminen karttuu työssä ja työtä kehittäen , Liisa Vanhanen-Nuutinen TKI-toiminnan opinnollistaminen osaaminen karttuu työssä ja työtä kehittäen 02.11.2018, Liisa Vanhanen-Nuutinen Perinteinen 55,8 % Monet väylät opintoja vastaaviin tehtäviin Työelämän kautta 10,6 % Toista

Lisätiedot

Yliopistot liikkeessä Tampereen yliopiston muutos. Harri Melin 29.9.2011

Yliopistot liikkeessä Tampereen yliopiston muutos. Harri Melin 29.9.2011 Yliopistot liikkeessä Tampereen yliopiston muutos Harri Melin 29.9.2011 Uusi laki uusi yliopisto Yliopistojen autonomian lisääminen Yliopistojen talouden vahvistaminen Yliopistojen johtamisen modernisoiminen

Lisätiedot

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA Helena Rasku-Puttonen Karvin kuulemiskierros KARVIn laatutunnus myönnetty Jyväskylän yliopistolle Mistä kertoo? Jyväskylän yliopistossa on vahva jatkuvan kehittämisen

Lisätiedot

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa AHOT-käytännöt Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 2 Sisältö Reunaehtoja Aiempien tutkintojen hyväksilukeminen Aiempien / muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen Muun osaamisen tunnustaminen

Lisätiedot

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Hakemukseen kirjatut tavoitteet: 1. Lyhentää kokonaisopiskeluaikaa opintopolulla, joka koostuu ammatillisesta 2. asteen tutkinnosta ja ammattikorkeakoulututkinnosta 2.

Lisätiedot

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori Porin yliopistokeskus 2015 Jari Multisilta, johtaja, professori Suomalaisen yliopistokentän ajankohtaisia asioita Yliopistojen profiloituminen (Suomen Akatemia) Tutkimuksen strategiset painoalueet (Strategisen

Lisätiedot

Bolognan prosessi vuoteen 2020

Bolognan prosessi vuoteen 2020 Bolognan prosessi vuoteen 2020 LEUVENIN KOMMUNIKEA prosessia jatketaan vuoteen 2020 ministerikokoukset kolmen vuoden välein (seuraava Bukarest, 27.- 28.4.2012) seurantaryhmä laatii ensimmäisen työsuunnitelman

Lisätiedot

Maahanmuutto Opiskelu

Maahanmuutto Opiskelu - Yliopisto Haluaisin hakea yliopistoon. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon Haluan hakea. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan kandidaatin ohjelmaan jatko-opintoihin tohtorin ohjelmaan

Lisätiedot

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü 2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään

Lisätiedot

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija Kansainvälinen työharjoittelu Kansainvälisty kätevästi palkkaamalla ulkomainen harjoittelija Hyvä työnantaja! CIMO järjestää yhdessä oppilaitosten, opiskelijajärjestöjen ja työhallinnon kanssa ulkomaisille

Lisätiedot

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS

Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 21.10.2013 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Tutkinto- ja opintoasiat Ma 2.9

Lisätiedot

RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN

RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN Nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyden edistämisen toimenpideohjelma NYYTI RY:N VAIKUTTAMISEN STRATEGIA Nyyti ry on vuonna 1984 perustettu nuorten ja opiskelijoiden

Lisätiedot

Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu

Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu Palkkahallinnossa olisi töitä.. Paljonko jäisi opiskeltavaa, kun olen Yritys kasvaa ja pitäisi johtaa Nuoret esimiehet ovat lujilla ja heille

Lisätiedot

Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus

Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus 3.5.2017 Mihin tarkoitukseen uraseuranta? Korkeakoulujen

Lisätiedot

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Irma Garam, CIMO Kv kevätpäivät Lahti 22.5.2012 Jun- 12 Selvitys: Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018)

Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018) LAUSUNTO Eduskunta Sivistysvaliokunta Päiväys Asia Metropolia Ammattikorkeakoulun lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle hallituksen varhaiskasvatuslakiesityksestä (HE 40/2018) Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Selvitys aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen ja tunnistamisen (AHOT) prosesseista korkeakouluissa

Selvitys aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen ja tunnistamisen (AHOT) prosesseista korkeakouluissa Selvitys aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen ja tunnistamisen (AHOT) prosesseista korkeakouluissa Pia Mikkola Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto 2.11.2017 Mitä halutaan selvittää? AHOT-prosessi

Lisätiedot

Korkeakoulutus kuuluu kaikille!

Korkeakoulutus kuuluu kaikille! Korkeakoulutus kuuluu kaikille! Siltoja saavutettavuuteen -seminaari 4.4.2017, Verkatehdas, Hämeenlinna Birgitta Vuorinen opetusneuvos, yksikön päällikkö KORKEAKOULUTUS KUULUU KAIKILLE 2 Korkeakoulutukseen

Lisätiedot

Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa

Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa Ohjeet ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan 1.1.2018 alkaen saaneille koulutuksen järjestäjille Koulutuksen hankinta

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op to 1.9.2011 Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op To 1.9.2011 Kansainvälistymismahdollisuudet

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset

Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Kestävän kehityksen kriteerit, ammatilliset oppilaitokset Osa 1: Kestävän kehityksen asioiden johtaminen Arvot ja strategiat KRITEERI 1 Kestävä kehitys sisältyy oppilaitoksen arvoihin, ja niiden sisältöä

Lisätiedot

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola 28.8.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

Lausunto Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä.

Lausunto Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä. Jyväskylän ammattikorkeakoulu Lausunto 10.08.2017 Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Suomen koulutusjärjestelmä

Suomen koulutusjärjestelmä Suomen koulutusjärjestelmä AMK-tutkinto on korkeakoulututkinto AMK-tutkinto on käytännönläheinen korkeakoulututkinto, jossa pääset tekemään oikeita työelämän projekteja jo opintojesi aikana. Opiskelu tapahtuu

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

OPS-työ ja kansainvälistyminen

OPS-työ ja kansainvälistyminen OPS-työ ja kansainvälistyminen Auli Pitkänen / JY:n kansainväliset palvelut JYU. Since 1863. 4.4.2019 1 Kansainvälistyminen ja OPS-työ Linjauksia: OKM & JY Esimerkkejä JYU:n nykyisistä OPS:eista Journalistiikka/viestintä

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonserni

Lapin korkeakoulukonserni Lapin korkeakoulukonserni LAPIN YLIOPISTO Lapin yliopisto (1/2) 4 491 Opiskelijaa 5 044 Aikuisopiskelijaa 638 Työntekijää 48 Professoria 8 Tutkimusprofessoria 10 Apulaisprofessoria 171 Dosenttia Vuoden

Lisätiedot

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020

KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020 KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020 Sisällys 1. Opetus muutoksessa.2 2. Visio.2 3. Tavoitteet.2 4. Toteutus 3 5. Kehittämissuunnitelmat 4 1 1. Opetus muutoksessa Oppimisympäristöt ja oppimistavat

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla

Lisätiedot

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Opiskelijalähettiläät ja vertaistutorit presents Opiskelemaan korkeakouluun Opiskelu yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa on joissain suhteissa erilaista.

Lisätiedot