LA Lauantai 12. maaliskuuta 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LA Lauantai 12. maaliskuuta 2011"

Transkriptio

1 Liikenne: Suomen jäänmurtajalaivasto kaipaisi vahvistusta riveihinsä. Uutiset O7 Esitys: Humalaiset tulisi viedä yhä useammin hoitoon, ei putkaan. Uutiset A10 Juhlat: Halonen suojelee Kemin sarjakuvapäiviä. Kulttuuri O12 LA Lauantai 12. maaliskuuta Vuodesta 1915 Numero 69 Viikko 10 2 Paikalliset ihmiset katselivat kauhistuneina tsunamin aiheuttamia tuhoja Kesennuman kaupungissa. Historiallinen tuhoaalto Kuolonuhrit: Japaniin iskeneen, maan historian ankarimman maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin kuolonuhrien määrä on vielä hämärän peitossa. Perjantai-illan tietojen mukaan luku noussee ainakin yli tuhannen. Tuhot: Aineelliset tuhot ovat niin valtavia, että tietojen kerääminen paljon aikaa. Järistys aiheutti vaikeuksia myös Japanin ydinvoimaloille, joista yksi asetettiin hälytystilaan ja monia muita jouduttiin sulkemaan. Ulkomaat A4-7 Mannisen mieli keveä Hannu Manninen päätyi Salpausselän yhdistetyn maailmancupissa 23:nneksi. Rovaniemeläisen mieli oli silti keveä, sillä perhe kasvoi maanantaina toisella pojalla. Urheilu A12-13 Kassa-aika kutistuu Kassapalveluiden supistuminen ei ole vain maaseutujen vitsaus.vähäinen asiakasmäärä kaventaa Sampo pankin palveluaikaa kaupungeissakin. Uutiset A8-9 Lauantai 2 Ulkomaat 4 7 Uutiset 8 11 Urheilu Mielipide 2 3 Uutistausta 4 7 Hyvä arki 8 9 Nuoret Kulttuuri Yhdessä Sää 20 RAKENTAJA- MESSUT klo Torniossa ja Rovaniemellä Mukana 60 tavarantoimittajaa esittelemässä tuotteitaan ja tekemässä työnäytöksiä Seuraa ilmoitteluamme! KESKUSPÖLYNIMURIN SUODATIN Allaway A-/C-sarja ja KP1500/ /kpl Mallistomme uudistuu! Malmbergs SÄHKÖTARVIKKEET -50% HIEKOITUSSEPELI Maxit 25 kg 3 90 (0,156 /kg) TORNIO Varikonkatu 3 Puh Avoinna: ma-pe 7-19, la 9-16, su YLITORNIO Alkkulanraitti 127 Puh Avoinna: ma-pe 8-18, la 9-15 ROVANIEMI Teollisuustie 13 Puh Avoinna: ma-pe 7-19, la 9-16, su Lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min Matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 14,9 snt/min

2 A2 Lauantai A Päivän sana: Sinä olet minun turvani! Sinun käsiisi minä uskon henkeni. Herra, sinä lunastat minut vapaaksi, sinä uskollinen Jumala. Ps. 31: 5-6 Päivän mietelause: Aina pimeinä talviöinä minä sinusta uneksin ja muistelen hellyyttäsi ja lämpöäsi, niin kuin talvinen ruoho uneksii lumen alla kesää muistellen. Lauri Sallinen Nimipäivät: Reijo, Reko, (ortod.) Teo, Riiko, Riku, Reijo, Simeon, (saam.) Riigu, (ruots.) Gregorius, Greger, Grels. Aurinko: nousee laskee Nuorgam Sodankylä Rovaniemi Kemi Kajaani Helsinki Info Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 TANSSIKURSSIT Tornion Järjestötalolla NYT MAANANTAISIN! Ma klo SALSA- alkeet klo HUMPPA - jatko Ma klo RUMBA- alkeet klo SALSA - jatko Joka viikko uudet alkeis- ja jatkokurssit! Tule yksin tai parin kanssa Edullinen kertamaksu! 4X tänään tapahtuu RAIJA SUOPAJÄRVI Satulaan noustaan hevosen vasemmalta puolelta jalustimen tai jakkaran kautta. 1 Vapaa-aika. Helsingin Messukeskuksessa on tänä viikonloppuna täyskattaus erilaisia harrastustapahtumia. Helsinki Horse Fair on uusi tapahtuma ratsastuksen ja hevosurheilun ystäville. Kunto 2011 innostaa liikkumaan, Pohjoismaiden suurimmat fillarimessut pyörän päälle, Retki 2011 maastoon, goflkauden avaustapahtuma viheriöille ja Metsästys 2011 riistan perään. 2 Toivoristeily. Kokoomusväki starttaa viikonloppuristeilylle tsemppaamaan eduskuntavaalihenkeä. Puolue on nimennyt vaaliohjelmansa matkaoppaaksi Paremminvointivaltioon. Tallinkin Baltic Princessillä henkeä nostattaa puoluejohtaja Jyrki Katainen ja muu johtoväki. Asian lisäksi risteilymainos lupaa hillitöntä bailausta. 3 Potkuri-MM. Potkukelkkailun MM-kisat alkavat Multian Sinervän jäällä Keski-Suomessa. Matkavaihtoehtoja on 200 metristä lähtien ja osallistujia Virosta ja Belgiasta saakka. MM-titteleistä kisataan Multialla nyt 23. kerran. Viime vuoden kisat jouduttiin tosin perumaan kehnojen jääolojen takia. Kisoihin on yleensä osallistunut vähintään 100 kelkkailijaa. Parhaina vuosina potkuttelijoita on ollut yli Työn puolesta. SAK tuuppaa omaa viestiään eduskuntavaaleihin yli 50 paikkakunnalla. Teemana on Työn ja sen tekijän puolesta. Tilaisuuksiin on kutsuttu kaikki alueen kansanedustajaehdokkaat. Kajaanissa viestiä on tarjolla kello Lapin tapahtumat ovat Ivalon torilla kello ja Kolarissa Valintatalon pihalla kello Tämä kalamies on tunnollisesti hankkinut valtion kalastuskortin. Valvojia tarvitaan, koska kaikki eivät noudata säädöksiä yhtä tunnollisesti. Pakollinen näyttökoe valvojille Kalastus: Eduskunta poisti koulutusvaatimuksen Outi Torvinen Eduskunta hyväksyi vielä viime töinään kalastuksenvalvontaa koskevat kalastuslain muutokset. Kalastuksenvalvojille tulee uutena pakollinen näyttökoe. Sen järjestää Ely-keskus, joka myös hyväksyy alueensa valvojat. Kokeen suorittaneiden valvojien valtuudet laajentuvat ja asema selkeytyy. Kalaveden omistajan valtuudet vähenevät. He eivät enää voi takavarikoida luvattomia Ota yhteyttä Toimitus Uutispäälliköt Tapio Rantamartti Maria Jauho Pekka Mauno Suvi Tanner Uutistoimitus Kemi Tornio Ylitornio Toimitussihteerit Urheilu pyydyksiä, vaan lähinnä tarkistaa pyydysmerkit. Lakimuutos tulee voimaan 1. huhtikuuta Kuvaosasto Sähköposti ps.toimitus@pohjolansanomat.fi Faksi Asiakaspalvelu Sairaalakatu 2, Kemi Jakelupäivystys (Alma Manu) (Posti) ma-pe klo la-su klo Eduskunta karsi hallituksen esityksestä pois kalastuksenvalvojan pakollisen koulutuksen. Onko siitä hyötyä vai haittaa, kalatalousasiantuntija Jouni Hiltunen Lapin Ely-keskuksesta? Se toivottavasti madaltaa kynnystä lähteä valvojatoimintaan, että saataisiin mukaan mahdollisimman paljon muitakin kuin viranomaisvalvojia. Kalavesillä on jo kokeneita, valan tehneitä valvojia. Heidän ei nyt tarvitse lähteä koulutukseen. Toki myös valvojakoulutusta tullaan järjestämään. Pitääkö myös nykyisten valtuutettujen valvojien mennä kokeeseen? Kyllä, jos haluavat jatkossakin toimia valvojina. Siinä on tietty siirtymäaika, jonka sisällä se pitää suorittaa. Uutta on sekin, että alamittaiset kalat pitää palauttaa välittömästi veteen, vaikka ne olisivat vahingoittuneita tai kuolleita. Nykyisin Tuoreimmat uutiset verkossa Facebook Twitter twitter.com/pohjolansanomat.fi vain vahingoittumaton alamittainen pitää heittää takaisin. Valvonnan kannalta se on nyt selkeä säädös. Selittelyille ei jää sijaa. Miten paha pula valvojista on? Kalavedet ovat niin laajoja, ettei valvojia koskaan ole liikaa. Kaikki kokeen suorittaneiden, viranomaisten ja vesialueen omistajien valvonta on tarpeellista. Valtion kalastuksenhoitomaksun maksaneita on vähemmän kuin niitä, jotka selvitysten mukaan kalastavat lupaa edellyttävillä välineillä. Kalastuskorttihan tarvitaan kaikkeen muuhun paitsi onkimiseen ja pilkkimiseen. TOP 5 Verkon luetuimmat uutiset Ranuantie poikki 1 Simossa Munamies ja Jope Tornion 2 rakentajamessuille Valtaisa tsunami vyöryi 3 Japaniin, tuhot mittavia Jättiaalto paiskoi laivoja 4 kaupunkien keskustaan Lestadiolaisvaikuttaja sai 4 5 vuotta vankeutta insestistä

3 Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 A3 Bonus tuplana Bonus jopa 10 % TORNION JA KEMIN PRISMOISSA LA-MA Kampanja-ajan ostoista Bonusta jopa 10 %* Rönkä NAUDAN LEHTIPIHVIT n. 350 g Arina.fi 16,90/kg *BONUS TUPLANA Kampanjaostojen bonusprosentti määräytyy koko kuukauden bonusostojesi mukaan. Jos kaikki kuukausiostosi oikeuttavat 5 %:n Bonukseen, saat kampanja-aikana kampanjaan kuuluvista toimipaikoista tehdyistä ostoista 10 % Bonusta. Atria HIILLOS- MAKKARA 400 g (3,73/kg) 1,49 Suomi KURKKU 1. lk. 2,29/kg Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan OK Arinan osuusmaksu 100. Sen voi maksaa kerralla kokonaan tai liityttäessä 20, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk kuluessa. Bonus alkaa kertyä 50 euron kuukausiostoilla. Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat tiedot tallenetaan S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin. Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: s-kanava.fi tai puhelimitse asiakasomistajapalvelusta , ma-pe 8-20, (0,0828 /puhelu + 0,1199 /min). Rainbow SALAATTI- SEKOITUS JA VÄRIKÄS SALAATTI 200 g (11,75/kg) 2,35 X-tra EDAM TAI GOUDA VIIPALEET 800 g (4,94/kg) 3,95 Danone DANIO RAHKAT 180 g (4,39/kg) 0,79 Ranska/itävalta Golden Delicious OMENAT 0,99/kg ENEMMÄN PERHEMARKET Hartwall KARJALA OLUT 0,33 L TLK 24-PACK (2,07/l) sis. pantit Hinta voim alk. 19,98 Real Snacks PERUNALASTUT 300 g (6,17/kg) 1,85 Lotus SOFT EMBO WC-PAPERI 32 rll (0,40/rll) 12,75 OMO COLOR PYYKINPESU- JAUHE 4,5 KG + OMO COMFORT 2in1 -uutuus Kaupan päälle 13,95 *s-tuoteluotolla maksat HITAAMMIN ERISSÄ. S-Tuoteluoton määrä on euroa. Alkaen-hinta on laskettu minimilyhennyserän pohjalta. Koroton maksuaika on keskimäärin 30 vuorokautta. S-Tuoteluoton korko on 12 kk:n euribor + 4 prosenttiyksikön marginaali ja siitä veloitetaan tilinhoitomaksu 2 eur/kk. S-Tuoteluoton todellinen vuosikorko laskettuna 3500 euron luotolle 24 kk:n luottoajalla on 6,682 % (03/2010). Luoton myöntää S-Pankki Oy. Samsung UE40C6715 Erittäin ohut 40 LED-TV - syvyys alle 3 cm - kolme viritintä T/C/S - MPEG4 teräväpiirtoviritin - INTERNET@TV - Full HD 100 Hz motion plus - ultar clear paneeli - wlan valmius, allshare (DLNA) - USB 2.0 -videotoisto - 4 x HDMI ja 2 x USB -liitin - Cable HD Ready -hyväksyntä - design jalusta 999,- Esim alk. 33,00 Luotollinen hinta eur/kk 1145,60eur/34kk* HINNAT VOIMASSA KEMIN JA TORNION PRISMOISSA Polttoöljymyynti PRISMA KEMI AVOINNA: MA-PE 7-21, LA 7-18, SU PRISMA TORNIO AVOINNA: MA-LA 7-21, SU

4 A4 Ulkomaat Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 Japanin historian voimakkain maanjäristys aiheutti suuria tuhoja, tsunamin vaikutukset muualla pelättyä pienempiä Tsunamiaallon eteneminen, ajat Suomen aikaa Kiina Indonesia Venäjä Indonesiassa ja Filippiineillä aallonkorkeus noin 10 cm. Tsunamivaroitus poistettu. Japani Filippiinit Sendaissa aallonkorkeus lähes 10 metriä. Australia Marshallsaaret Uudessa- Seelannissa ja Australiassa tsunamivaroitus poistettu. Vanuatu Pe klo 11 Maanjäristys klo 7.46 Järistyskeskus Marshallsaaret Uusi-Seelanti Havaiji Fidzhi Uusi-Kaledonia Pe klo 14 Havaijin rannikkoalueet evakuoitu. Pe klo 17 Pe klo 20 Pe klo 23 La klo 02 Kaliforniassa rantoja suljettu ja rannikkoalueita evakuoitu. USA Meksiko La klo km Peru Chile Tsunamin synty Suuri hyökyaalto voi syntyä voimakkaasta vedenalaisesta maanjäristyksestä tai tulivuorenpurkauksesta. Maanjäristyksen aiheuttaa mannerlaattojen välinen jännite, jonka purkautuessa laatta liikahtaa ja panee liikkeelle suuria vesimassoja. Kun mannerlaatat liikkuvat pystysuunnassa, suuret vesimassat siirtyvät äkillisesti ja tsunami syntyy. Rannikolta löydetty satoja kuolleita, lisäksi yksi laiva ja matkustajajuna kateissa. Fukushiman ydinvoimalan ympäristön asukkaat evakuoitiin. JAPANI Onagawan ydinvoimalassa syttyi tulipalo. Fukushima Tochigi Miyagi Tokio 4 Yokohama 1 Chiba Tsunami voi kulkea merellä tuhansia kilometrejä vaarattoman oloisena parimetrisenä aaltona. Aalto liikkuu jopa 800 km/h 3 2 Tyynimeri Sendai Järistyskeskus 8,9 Richteriä Useita tulipaloja, 4 miljoonaa ilman sähköä, juna- ja metroliikenne pysähdyksissä. 100 km 200 km Kun aalto pääsee rannikon matalaan veteen, vauhti hidastuu mutta aallon korkeus kasvaa Mannerlaatat Japanin alueella Euraasian laatta JAPANI Sendai Tokio Filippiinien laatta Tyynenmeren laatta Lähteet: NOAA, Reuters STT, grafiikka: Simon Varisto, Maija Korpinen, Matti Kiipula, tekstit: Kimmo Mäkilä, kuvat: Lehtikuva/AFP Tsunami murskasi talot tieltään Japanissa Katastrofi: Järistyksen lopullinen uhriluku on arvoitus STT, AFP, Reuters Tokio Japaniin iskenyt maanjäristys ja sitä seurannut tsunami tappoivat perjantaina ensiarvioiden mukaan useita satoja ihmisiä. Järistys sytytti tulipaloja, ja kymmenmetrinen tsunamiaalto murskasi mennessään kokonaisia rakennuksia. Kuolonuhrien määrän pelätään nousevan merkittävästi, kun tuhojen laajuus vähitellen paljastuu. Kyodo-uutistoimiston mukaan luku nousee todennäköisesti yli 1 000:n. EN PYSYNYT jaloillani rajun tärinän vuoksi. Jälkijäristykset eivät antaneet lainkaan armonaikaa. Sitten tuli tsunami, kun yritimme juosta turvaan, kertoi vauvaa selässään kantanut nainen televisiossa. Se oli voimakkain järistys, jonka olen kokenut. Järistys sattui hieman ennen aamukahdeksaa Suomen aikaa. Sen voimakkuudeksi mitattiin peräti 8,9 magnitudia. Järistys on Japanin historian voimakkain. Pahimmat tuhot kärsi Japanin koillisosa, mutta tärinä tuntui eri puolilla maata. Tokiossa syntyi paniikkia, vaikka pääkaupunki säästyikin pahalta tuholta. Miljoonat työmatkalaiset jäivät jumiin eri puolille pääkaupunkia, kun Tokion julkinen liikenne meni poikki. TIETOJA KUOLONUHREISTA tihkui vähitellen. Pahiten kärsineen Sendain kaupungin rannikolta löytyi ruumista, jotka olivat ilmeisesti hukkuneet. Mullistuksen jäljiltä oli kateissa myös yksi laiva ja kaksi matkustajajunaa. Aineelliset tuhot ovat valtavia, vaikka maan rakennuskanta on suunniteltu kestämään järistyksiä. Vesimassat vyöryivät rantakaupunkien kaduille ja kaatoivat kumoon laivoja. Pikkuautot pulpahtelivat vedenpintaan kuin korkit. Tuho on niin valtava, että tietojen kerääminen vie paljon aikaa, kerrottiin Japanin poliisista. Järistyksen nostattama tsunami oli korkeimmillaan ilmeisesti Sendain kohdalla, missä hyökyaallon korkeudeksi mitattiin kymmenen metriä. Aalto pyyhki muun muassa kaupungin lentokentän yli. Japanin puolustusministeriö ilmoitti määränneensä tuhansia sotilaita, satoja lentokoneita ja kymmeniä laivoja toimittamaan apua hätäalueille. Myös ulkomailta tulvi Japanille osanottoja ja avuntarjouksia. YK:n mukaan lähes 50 maata oli jo maanantaina lupautunut Japanille avuksi. KOKO TYYNENMEREN alueelle annettiin järistyksen jälkeen tsunamivaroitus. Hyökyaaltojen pelättiin aiheuttavan tuhoja etenkin pienille saarille. Aallot jäivät kuitenkin pelättyä pienemmiksi. Havaijin rannikolle saapui korkeimmillaan lähes kaksimetrisiä aaltoja, mutta esimerkiksi Taiwanin ja Indonesian rannikkoa huuhtoivat vain kymmensenttiset aallot. Myöskään Filippiineillä tsunamin ei tiedetä aiheuttaneen tuhoja. Yhdysvalloissa Kalifornian pohjoisosissa viranomaiset kehottivat joitakin rannikon asukkaita lähtemään kodeistaan. Valkoisen talon edustajan mukaan suurta vaaraa ei kuitenkaan ollut. Mikä? Magnitudi Maanjäristyksen voimakkuutta kuvaava suure, joka tavallisesti ilmaistaan ns. Richterin avoimella asteikolla. Sen kehittivät 1930-luvulla Kaliforniassa Charles Richter ja Beno Gutenberg. Magnitudi määritetään seismografihavainnoista. Magnitudiasteikko on logaritminen; sillä ei ole ylä- eikä alarajaa. Magnitudi kasvaa vain yhden yksikön verran kun maan liike kasvaa noin kymmenkertaiseksi. Purkautuvan seismisen energian määrä kasvaa tällöin noin 30-kertaiseksi. A Olen aina asunut Tokiossa, mutta en koskaan ole kokenut niin suurta järistystä koko elämäni aikana. Yukiko Tokion asukas A Olen asunut Japanissa 20 vuotta, enkä ole koskaan kokenut mitään vastaavaa... Ensimmäistä kertaa minuun tarttui selkäpiitä karmiva pelko, että tämä on Se suuri. Brad Frischkorn Dow Jonesin työntekijä Tokiossa

5 Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 Ulkomaat A5 Ihmiset kyykistyivät kauhistuneina Tokio: Kajaanilainen Jouko Karvonen varautui öisiin jälkijäristyksiin Pentti Kangas Kajaanilainen Jouko Karvonen on asunut Japanissa kolme vuotta. Kajaanilainen Jouko Karvonen, 26, havahtui nykyisessä kotikaupungissaan Tokiossa siihen, että hänen asunnossaan alkoi kirjoja tipahdella hyllystä. Lattialla ollut imuri kaatui. Karvonen riensi ulos läheiselle aukiolle, jolle oli kerääntynyt rakennuksista paenneita ihmisiä. Paikalla olleista tokiolaisista kukaan ei muistanut kokeneensa yhtä isoa järistystä. Kunnossa ollaan, Karvonen sai tuoreeltaan viestitettyä Kajaaniin vanhemmilleen Juhani ja Leena Karvoselle. Tokion puhelinliikenne takkuili, mutta netti toimi. Viestit kulkivat Twitterissä ja Facebookia vastaavassa japanilaisessa mixissä. Kainuun Sanomat sai Karvoseen yhteyden sähköpostitse. Karvonen asuu Ichikawassa, parikymmentä kilometriä Tokion keskustasta itäkoilliseen järistyksen suunnassa. Hän on oleskellut myös Sendaissa järistysalueella. Lähistöllä rannalla on turistien suosima Matsushiman alue. ENSIMMÄISEN JÄRISTYKSEN aikana Karvonen vilkaisi pihalle, jossa ihmiset kävelivät aluksi normaalisti. Sitten he pysähtyivät ja menivät kyykkyyn kauhistuneina. Autot ja rakennukset heiluivat. Erityisen pelottavaa täällä on, kun tiet ovat kapeita ja sähköjohtoja kulkee yläpuolella miten sattuu. Vaikka ulkona on aukio, niin se tuntuu helposti ahtaalta, Karvonen kuvailee. Kun tilanne vähän tuntui rauhoittuneen, Karvonen lähti aseman suunnalle tarkistamaan mahdollisia tuhoja. Kaupoissa oli hyllyt levällään ja lattioilla pudonneita tavaroita. Ihmisiä oli kokoontunut evakuointialueille kaupungintalon pihalle ja hautausmaalle. Ambulanssin ja paloautojen ääniä alkoi kuulua eri suunnista. Televisiosta Karvonen seurasi uutisia ja viranomaisten ohjeita. Kaasuhelloja on paljon ja niiden kanssa on oltava varovainen. Yöllä saattaa vielä järistä. Pitää varautua, että tarvittaessa talosta pääsee nopeasti ulos, Karvonen suunnitteli ennen nukkumaanmenoa. Kuka? Jouko Karvonen Kajaanilainen Jouko Karvonen oli vuonna 2006 vaihto-opiskelijana Japanissa. Hän palasi Suomeen opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä ja valmistuttuaan matkusti takaisin Japaniin. Hän on asunut Tokiossa nyt yhteensä kolme vuotta. Karvonen työskentelee oululaisessa IT-alan yrityksessä. Japanin kieli sujuu jo melkein täysin. FRANCK ROBICHON/EPA Kolumni Armi Auvinen Uppoava saari Ensin en huomannut mitään. Sitten siskontytön piirtämä taulu, kumarassa istuva vihreä koira tippui seinältä. Pieni lahjaksi saatu Iittalan lasinen tuikku oli seuraava. Se räjähti sirpaleiksi betonilattialle. Jalkani tutisivat. Hetken mietin, onko talossani hätäuloskäytävää. Sitten oli taas rauhallista. A Kirjahyllyt on sidottava seinään kiinni, koska maa järisee arviolta 2000 kertaa vuodessa. SICHUANIN MAANJÄRISTYS tuntui jalkojeni alla, vaikka asuin toisella puolella Kiinaa. Mielessäni kuvittelin, entä jos Kiina olisi ollut pieni saari? Niin kuin Japani, olisiko se silloin uponnut kokonaan? Ovathan rakennukset siellä toki tukevampia, mutta oi niin korkeita! Jos yksi rakennus sortuu, mukana menee ainakin 60 kerrosta asuntoja. Jos joka kerroksessa on kymmenen asuntoa, ja joka asunnossa asuu kolme ihmistä, se tarkoittaa ihmistä. Toivoa sopii, etteivät he kaikki ole järistyksen sattuessa kotona. Enää ei tarvitse kuvitella. Mutta nyt ei enää riitä, että pilvenpiirtäjät horjuvat. Entä kun jättiaalto lennättää valtamerilaivoja kaupungin keskustaan ja ydinreaktori uhkaa tuhoutua? Mutta ei hätää, japanilaiset ovat huolellisia. Jo päiväkotilapsille opetetaan, mitä pitää tehdä maanjäristyksessä. Perheitä vannotetaan pakkaamaan reppu hätätilanteiden varalle. Toimistorakennuksissa roikkuu seinillä valmiina kypäriä. Kirjahyllyt on sidottava seinään kiinni, koska maa järisee arviolta kertaa vuodessa. Mutta pieniin järistyksiin on kovin helppo tuudittautua. Reppu on helppo unohtaa. On tärkeämpääkin tekemistä. Kuten teen keittäminen. Ja puutarhanhoito. TOIVON VAIN, että mahdollisimman monessa japanilaisessa talossa oli eilen vapaa hätäuloskäytävä. Ja jos oli, sinne ei ollut kasattu ylimääräisiä kukkapurkkeja saati muuta roinaa. Omassa kiinalaisessa kerrostalossani varauloskäyntejä ei ollut. Turhaa olisi ollut hypätäkin. Asuin 23. kerroksessa. Kirjoittaja on koulutukseltaan Itä-Aasian tutkimuksen maisteri. Yleisöpuhelimet auttoivat, kun ihmiset yrittivät Tokiossa saada tietoa omaisistaan. Järistys katkaisi matkapuhelinliikenteen. Sukulaisiin ei saa yhteyttä Huoli: Suomessa asuvat japanilaiset yrittivät turhaan soittaa kotiin mykistyneisiin puhelimiin Armi Auvinen Rovaniemellä asuva Aika Urata katseli perjantaina uutisia kotimaastaan Japanista huolestuneena. Olen yrittänyt soittaa vanhemmilleni, mutta puhelimet Japanissa ovat mykkinä. Mitään yhteyttä ei saa, Urata kertoo. Maa järisi Japanissa Suomen aikaan aamulla, Uratan uutiset tavoittivat vasta puolilta päivin. Nyt tuijotan vain televisiota ja toivon parasta. KYMMENEN VUOTTA Suomessa asuneen Uratan mukaan japanilaiset ovat tottunut maanjäristyksiin. Pienempiä maanjäristyksiä rekisteröidään ainakin vuodessa. Maa tärisee niin usein, että ihmiset ovat varautuneita niihin. On kuitenkin eri asia olla varautunut, kuin kohdata iso maanjäristys käytännössä. Urata muistaa yhä Koben maanjäristyksen vuonna Se oli voimakkuudeltaan 6,8 richteriä, eli huomattavasti tämänkertaista järistystä pienempi. Kadut olivat myllerryksissä, puhdasta vettä ei saanut viikkoon ja sähköt ja kaasu olivat poikki. Yli kuusi tuhatta ihmistä sai myös surmansa. Koben järistyksestä lähtien useilla perheillä on valmiiksi maanjäristyksiä varten hätäreppu, johon on pakattu vettä, ruokaa ja taskulamppu. Kun mitään ei pitkään aikaan satu, usein reppu unohtuu. Kun jotain tapahtuu, sitä ei ole, tai sitä ei löydy. URATAN VANHEMMAT ja sukulaiset asuvat Osakan kaupungin lähellä, joka ei sijaitse pahiten vaurioituneella rannikolla. Mutta onhan tämä silti aivan hirveää. Ei tällaista voi käsittää, Urata sanoo. Seismologi: Mittarit menivät aivan tappiin STT Helsinki Myös Helsingin yliopiston seismologian laitoksen mittausasemilla Japanin järistys rekisteröitiin poikkeuksellisen voimakkaana. Mittarit menivät niin sanotusti tappiin, ja rekisteröintipaperi piirtyi mustaksi. Esimerkiksi Sysmän mittausasemalla maaperän ylös-alasliike oli vajaan sentin. Tavallisesti heilahtelut ovat Suomessa nanometriluokkaa, kertoo seismologi Matti Tarvainen. Suomen maaperän tekemää sentin heilahdusta oli maallikon kuitenkin mahdoton havaita ilman laitteita, koska järistysaalto on 80 kilometriä pitkä, ja sen kulku mittauspisteen läpi kestää 20 sekuntia. Liike on liian loiva ja tapahtuu liian hitaasti aistein havaittavaksi. Tarvaisen mukaan Japanin järistyksen nostattaman tsunamin tuhot voivat olla Tyynenmeren alueella lähes yhtä pahat kuin vuoden 2004 tapaninpäivän tsunamissa. Kuvista ja videoista tsunamiaallot näyttävät melkein yhtä hurjalta. Yhdessäkin näytettiin, kuinka tsunami vyöryi pelloille ja työnteli kuorma-autoja. Voi sanoa, että melkein yhtä paha on, jos ei peräti yhtä paha, Tarvainen sanoo. Tuhojen koko laajuus selvinnee kuitenkin vasta päivien kuluessa. Voimakkuudeltaan järistys oli kuitenkin pienempi kuin vuoden 2004 tsunamin laukaissut järistys. Laitoksen amanuenssi Katriina Arhe kertoo, että eri puolilla maapalloa voi vuodessa sattua yhdestä kahteen tämän kokoluokan järistystä. Ei kuitenkaan kovin usein näin lähellä suurkaupunkia. Tämä oli vielä niin lähellä rantaa, että tsunamiin ei ollut mahdollista varautua. Tarvainen arvioi, että ensimmäiset aallot iskivät rantaan noin minuuttia järistyksen jälkeen.

6 A6 Ulkomaat Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 Natorin kaupunki liekehti tulimerenä järistyksen jäljiltä. Korjattavana miljardien Vaikutukset: Katastrofi pysäytti teollisuuden ja jumiutti viennin, mutta maa toipunee nopeasti Liisa Mayow Tampere Japanin maanjäristys aiheuttaa mittavat vahingot maan taloudelle, mutta vauras teollisuusmaa saattaa toipua niistä kohtalaisen nopeasti. Pahiten katastrofista kärsii maan pohjoisosa, joka on tunnettua raskaan teollisuuden aluetta. Miyagin maakunnassa ja lähialueilla on paljon kemian alan teollisuutta ja elektroniikka- sekä autoteollisuutta. Toyotan, Nissanin ja Hondan tehtaat sekä muun muassa Subaru-merkin autoja valmistavan Fuji Heavy Industriesin tehtaat alueella on suljettu ja tuotanto keskeytetty toistaiseksi. Elektroniikkajätti So- ny sulki kaikki kuusi pohjoisessa sijaitsevaa tehdastaan. Kahden Tokion lähellä sijaitsevan Toyotan tehtaan työntekijän kerrotaan kuolleen tehtaan katon sorruttua heidän päälleen. Useat lentokentät, mukaan lukien Tokion Naritan kenttä suljettiin järistyksen takia. Tsunamiaalto huuhtoi myös Sendain miljoonakaupungin lentokentän ja sataman yli. Kaikki maan satamat suljettiin, ja niiden odotetaan pysyvän suljettuina ainakin kunnes vahinkojen laajuus selviää. Tokion julkinen liikenne pysähtyi täysin. Myös maan paljon käytetty rautatieverkosto kärsi, eikä pohjoiseen kulje luotijunia. KATASTROFIN kokonaisvaikutuksia Japanin taloudelle on vielä mahdoton arvioida. Nordean tutkimusjohtajan Roger Wessmanin arvion mukaan Japanin teollisuuden tuotanto häiriintyy tehtaiden sulkemisen takia, mutta vain väliaikaisesti. Paljon riippuu siitä, miten nopeasti liikenneyhteydet maan sisällä saadaan korjattua ja satamat sekä lentokentät taas avattua. Jos liikenne ei kulje, talouskin on jumissa eikä japanilaisia tuotteita saada vientiin. Pelastustöiden jälkeen hallitus aloittaa varmasti jälleenrakennuksen nopeasti. Se taas voi olla taloudelle jopa piristysruiske. Tohokun alueella suljettiin neljä ydinvoimalaa. Myös useat öljynjalostamot ovat keskeyttäneet toimintansa. Öljynjalostamo Tokion laitamilla syttyi järistyksen aikana palamaan. NORDEAN WESSMAN uskoo, että Japani toipuu järistyksestä nopeasti. Hän vertaa tilannetta edelliseen tuhoisaan maanjäristykseen Kobessa vuonna 1995, joka ei vaikuttanut talouden kasvulukuihin kovin vakavasti Japanissa tai maailmalla. Koben järistys aiheutti ai-

7 Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 Ulkomaat A7 Jäähdytyksen menetys on pahinta, mitä ydinvoimalalle voi tapahtua Järistys: Fukushiman voimassa edelleen jäähdytysongelmia, Onagawassa syttyi tulipalo Liisa Heinänen Tampere Fukushiman Daiichin ydinvoimala asetettiin hälytystilaan ja voimalan ympäriltä evakuoitiin kahden kilometrin alueelta noin ihmistä, kun voimalan kolmeen yksikköön tuli ongelmia maanjäristyksen ja sitä seuranneen sähkökatkon seurauksena. Ainakin kahdessa yksikössä oli ongelmia jäähdytysjärjestelmän kanssa. Fukushiman voimala sijaitsee 270 kilometriä Tokiosta pohjoiseen. Onagawan voimalassa Fukushimasta pohjoiseen syttyi tulipalo turbiinihallissa, joka on eri rakennuksessa kuin reaktori. Japanissa suljettiin viisi ydinvoimalaa järistyksen takia. Laitokset olivat joko vuosihuollossa tai ne pysähtyivät automaattisesti. Voimaloissa ei ole havaittu radioaktiivisia vuotoja. Miten vakava tilanne Fukushiman ydinvoimalassa syntyi, johtava asiantuntija Jorma Sandberg Säteilyturvakeskuksesta? Ydinreaktori vaatii sammutettunakin jäähdytystä. Yleensä se toimii sähkökäyttöisillä pumpuilla. Normaalisti sähköä saa valtakunnan verkosta, kun oma tuotanto pysähtyy. Maanjäristystilanteessa on todennäköistä, että ulkoinen verkko ei toimi. Siksi ydinvoimassa on dieselgeneraattoreita, joita on yleensä ainakin kaksi yksikköä kohti. Nyt varageneraattoritkaan eivät toimineet. Syy voi johtua maanjäristyksestä tai jostain muusta. Miten jäähdytys saatiin käyntiin? Fukushimassa otettiin käyttöön seuraava varajärjestelmä, joka on höyryllä toimiva generaattori. Jäähdytysvettä on tuotu säiliöautoilla, koska tsunamin sotkemaa merivettä ei voi käyttää. Tilanne ei ole vielä ohi. Jäähdytyksen menetys on pahinta, mitä ydinvoimalalle voi tapahtua. Sammutettuakin reaktoria pitää jäähdyttää. Reaktori voi olla ilman jäähdytystä puolesta tunnista tuntiin ennen kuin tulee ylikuumenemisongelmia. Jos ydinreaktoria ei jäähdytetä, polttoaine sulaa ja radioaktiivisia aineita voi vapautua. Miten vakava tilanne oli Onagawan ydinvoimalassa? Onagawassa on kiehutusvesiyksikkö samaan tapaan kuin Olkiluodossa. Palo turbiinirakennuksessa ei ole ydinturvallisuuden kannalta vaarallinen tilanne. Ilmeisesti palo on syttynyt häiriöstä, joka on ollut muualla kuin ydinteknisissä järjestelmissä. Miten japanilaisissa ydinvoimaloissa on varauduttu maanjäristyksiin? Rakentamisessa yritetään niin jäykkiin ja vahvoihin rakenteisiin, että ne eivät heilu tai muuta muotoaan tärinässä eivätkä laitteet sisällä hajoa. Jo suunnittelussa määritetään, kuinka voimakasta maanjäristystä laitoksen pitää kestää. Opiskelijoiden perheet kunnossa Sendaissa tuhot kanaan noin sadan miljardin dollarin kokonaisvahingot. Tuhojen laskettiin silloin olleen noin 2,5 prosenttia Japanin bruttokansantuotteesta. Tuhoisa järistys ei olisi periaatteessa voinut iskeä paremmin valmistautuneeseen maahan. Japanissa järistyksen mahdollisuus otetaan huomioon sekä rakennusten että liikennejärjestelmien suunnittelussa. Taloudellisten vahinkojen suhteen tilanne on sama kuin lumimyrskyn iskiessä Suomeen eikä Englantiin. Jos maailmassa on jokin maa, jonka pitäisi kestää maanjäristyksiä, se on Japani. Luvut Edellinen maksoi 145 miljardia Koben kaupunkia tammikuussa 1995 ravistelleen 6,8 richterin maanjäristyksen taloudelliset menetykset olivat 75 miljardia euroa. Tapaninpäivänä 2004 useisiin Aasian maihin iskeneen tsunamin tuhojen suuruudeksi on arvioitu runsaat 7 miljardia euroa. Tieto Kajaaniin: Sendain yliopiston vaihto-opiskelijat saivat yhteyden omaisiinsa Tanja Nuotio Pekka Leiviskä Kajaani Kajaanissa parhaillaan asuvat japanilaiset vaihto-opiskelijat saivat perjantaina yhteyden Sendaissa asuviin omaisiinsa. Kaikkien opiskelijoiden perheet ovat kunnossa, Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtori Turo Kilpeläinen tiedotti. Sendain yliopisto on Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteistyöyliopisto. Kajaanissa on tällä hetkellä neljä liikunnan alan opiskelijaa Sendaista. Vastaavasti siellä ei ole nyt yhtään opiskelijaa Kajaanista. Tausta Sendai ja Kajaani Sendain yliopisto ja Kajaanin ammattikorkeakoulu ovat tehneet yhteistyötä jo usean vuoden ajan. Liikunnan ja matkailun opinnoissa eniten yhteistyötä. Aktiivista vaihto- ja hanketoimintaa. Viime kesänä Kajaanissa vieraili Sendain yliopiston professoreita. Vierailu liittyi Kajaanin ammattikorkean ja Sendain yliopiston yhteistyöhön, jossa oli kyse ikäihmisten terveys- ja toimintakykytutkimuksesta. A Kävin juuri pari viikkoa sitten moikkaamassa poikaa Sapporossa. KAJAANISSA ASUU opiskelijaasunnoissa kaksi japanilaista tyttöä ja kaksi poikaa, jotka ovat noin 20-vuotiaita. He eivät halunneet antaa haastattelua. Tsunami teki laajaa tuhoa juuri heidän kotikaupungissaan Sendaissa Japanin itärannikolla. Kansainväliset uutistoimistot näyttivät Sendaista runsaasti materiaalia muun muassa ilmasta kuvattuna. Aallot pyyhkivät esimerkiksi Sendain lentokentän yli. Yksi Sendain yliopiston vaihtoopiskelijoista on ollut Kajaanissa syyskuusta asti ja muut kolme viikkoa. Osan heistä piti lähteä takaisin Sendaihin huomenna sunnuntaina. Emme vielä tiedä, pääsevätkö he lähtemään, kansainvälisyyssuunnittelija Meira Kaikkonen totesi perjantaina. YKSI KAJAANIN ammattikorkeassa opiskeleva tyttö on parhaillaan vaihdossa Osakassa. Turo Kilpeläisen mukaan häneen on saatu yhteys, ja kaikki on kunnossa. Maanjäristyksellä ei ollut vaikutusta Osakaan. Kajaanilaisen hammaslääkäriyrittäjän Ossi Kuutin poika opiskelee Sapporossa, Japanin pohjoisella saarella. Isä laittoi perjantaina pojalleen Julius Kuutille tekstiviestin ja sai lähes välittömästi takaisin viestin, että kaikki on kunnossa. Julius Kuutti laittoi perjantaina myös twitterissä viestin ystävilleen, että on kunnossa. Vuonna 1986 syntynyt Julius Kuutti opiskelee Oulun yliopistossa kauppatieteitä. Hän on ollut Hokkaidon yliopistossa Sapporossa vaihdossa viime elokuusta lähtien. Kävin juuri pari viikkoa sitten Juliuksen nuoremman veljen kanssa moikkaamassa poikaa Sapporossa, Ossi Kuutti kertoi.

8 A8 Uutiset Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 LUOMULIHAN kova kysyntä on yllättänyt lihanjalostajat. Lihatalot etsivät kuumeisesti lisää luomulihan tuottajia, kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuus. Atrian johtajan Pasi Luostarisen mukaan luomulihan kysynnän kasvusta alkoi näkyä ensimmäisiä merkkejä vuonna Kilpailu raakaaineesta on kiristymässä Sotaveteraanikeräys alkaa. Suomalaisia sotaveteraaneja on elossa yli 50000, ja heidän keski-ikänsä on 88 vuotta. Reserviläiset liikkuvat keräyslippaiden kanssa useilla eri paikkakunnilla Finaviassa yt-neuvottelut Lentosääpalvelun siirto Ilmatieteen laitokselle johtaa yt-neuvotteluihin Finaviassa. Koska päätös on vasta tullut, ei mahdollisista henkilöstövaikutuksista ole vielä tietoa, sanoi lennonvarmistusliiketoiminnan johtaja Anne Ilola. Nopeat Asiakkaita opetetaan Amorellalta pudonnut mies pelastettiin jäistä Viking Linen Amorellalta pudonnut mies pelastettiin jäisestä merestä perjantain vastaisena yönä. Onnettomuus sattui merivartioston mukaan hieman ennen kello kolmea aamuyöllä Maarianhaminan eteläpuolella. Onnettomuuspaikan vaikea jäätilanne vaikeutti pelastustöitä. STT Joukkotappelun syytteistä iso osa nurin Satakunnan käräjäoikeus hylkäsi suurimman osan Kokemäen joukkotappelun syytteistä. Törkeästä kotirauhan rikkomisesta saaduista 22 syytteestä hylättiin 16. Nuorisojoukko lähti viime toukokuussa selvittämään vahvistinvarkautta, josta se epäili kokemäkeläisen perheen poikaa. STT Isänsä puukottanut syyntakeeton Isänsä hengiltä kuristanut ja puukottanut mies todettiin syyntakeettomaksi perjantaina Helsingin käräjäoikeudessa. Oikeus antaa ratkaisunsa asiassa vasta maanantaina. Syyntakeetonta ei voida kuitenkaan tuomita rangaistukseen, vaan hänen hoidostaan päättävät terveysviranomaiset. STT Muutos: Sampo Pankin kaupunkikonttorit rajattuihin kassapalveluaikoihin Karoliina Haapakoski Kemin ja Tornion Sampo Pankin konttorien kassapalveluaikaa supistetaan huhtikuun alusta alkaen. Käteisen nostaminen, rahan tallettaminen ja laskujen maksu onnistuu kolmen tunnin ajan aamupäivisin, kello kolmeentoista saakka. Muuna aikana tileihin liittyvät asiat hoidetaan ajanvarauksella. Rovaniemeä ja Oulua lukuun ottamatta muutos koskee koko pohjoista aluetta. Kemin konttorin pankinjohtajan Tarja Nurkkalan mukaan palveluiden rajaamisen syy on hyvin yksinkertainen. Pankissa asioivat asiakkaat ovat iltapäivisin kahden käden sormilla laskettavissa. Työntekijöiden aika kuluu lähinnä asiakkaiden odottelemiseen. Kun kassa-asiointi keskitetään aamupäivään, pystyy kassahenkilöstö paneutumaan iltapäivän muihin asioihin. MUUTOKSEN alkuvaiheessa konttoreissa käytetään kassapalveluista vapautuvia resursseja opastamiseen. On tärkeää, että verkkotunnukset ottavat ihmiset oppivat niitä myös käyttämään. Laskujen maksu siirtyy kevään aikana entistä enemmän verkkoon, sillä laskunmaksuautomaatit poistetaan käytöstä. Pankinjohtaja näkee pankkiasioinnin muuttuneen kokonaisuudessaan. Kassapalveluiden tarvetta ei entisessä määrin ole, sillä asiakkaat käyttävät yhä enemmän kortteja ja verkkopalveluita hyödykseen. Etenkin nuoremmat asiakkaat arvostavat sitä, etteivät ole rahaasioidensa hoitamisen kanssa sidoksissa konttorin aukioloaikoihin. Iäkkäämmillä asiakkailla laskut ovat suoraveloituksessa ja kassapalveluita käytetään lähinnä käteisen nostamiseen. TARJA NURKKALA tähdentää pankkiasioiden hoituvan rajatuista kassapalveluajoista huolimatta. Vain asioinnin tavat ovat osalle asiakkaista uusia. Rahan tallettamisen voi hoitaa tuulikaapissa olevalla talletusautomaatilla. Käteistä pystyy nostamaan kortilla nostoautomaatista ja laskuja voi maksaa maksupäätteillä. Hän luottaa muuttuneesta asiointikulttuurista huolimatta henkilökohtaisen asioinnin säilymiseen. Määrätyistä asioista asiakkaat tahtovat keskustella kasvotusten. Esimerkiksi asuntolainat halutaan hoitaa henkilökohtaisesti pankin toimihenkilöiden kanssa. Kassapalveluiden keskittämisen vaikutukset eivät Nurkkalaa huoleta. Itä-Suomen Sampon konttoreissa on tehty vastaavia supistuksia. Viesti muilta paikkakunnilta on positiivinen. Muutokseen on sopeuduttu hyvin nopeasti. Muutos ei ole iso. Se olisi suurempi, jos kassapalvelut olisivat loppuneet aamupäivältä. Kysymys on lähinnä asioinnin ajoittamisen muuttamisesta. Sampo pankin palveluneuvoja Taru Puurunen saa istua iltapäivät rauhassa Mitä mieltä: 1) Miten käytät pankkipalveluita? 2) Haittaako kassapalveluiden supistaminen? 69 Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) on saanut jo 69 ilmoitusta narkolepsiasta tai katalepsiasta. Kaikkiaan sikainfluenssarokotuksiin liittyviä haittailmoituksia on jo 900. Näistä 182 on luokiteltu vakaviksi. Jenna Puikko Bingoemäntä 1) Minulla ei ole kovinkaan usein tarvetta asioida pankissa, koska minulla ei ole velkaa. Laskut maksan yleensä verkossa.. 2) Kassapalveluiden supistaminen ei haittaa minua millään tavalla, koska pystyn hoitamaan asiani verkossa. Tony Säynäjäkoski Opiskelija 1) Hoidan laskut verkossa ja maksamiseen käytän korttia. Käytän kassapalveluita hyvin harvoin. Laina-asiat ovat ainoita syitä pankissa asiointiin. 2) Rajoitetut palveluajat eivät vaikuta mitenkään. Tähänkin asti laina-asioihin on pitänyt varata aika. Aarno Juntti Eläkeläinen 1) Laskut hoituvat suoraveloituksella. Olen sen verran vanhanaikainen, että nostan kassalta käteistä rahaa. Isompia ostoksia on kätevä maksaa kortilla. 2) En ole Sampon asiakas, mutta minua ei ajan rajaaminen omassa pankissani haittaisi.. Eija Vaahto Koulunkäynninohjaaja 1) Laskut maksan netissä. Rahaa nostan automaatista, sillä käytän enimmäkseen käteistä. Pankissa asioin lähinnä laina- ja korttiasioissa. 2) Ei tunnu oikealta, että palvelumaksut nousevat, mutta henkilökohtainen palvelu vähenee.

9 Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 Uutiset A9 Kemin LumiLinnassa ORKEIMMAN oikeuden yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevaan tuomioon haetaan purkua. Yksityinen parkkivalvonta on aiheuttanut viime vuosina kiperiä kiistoja. KKO linjasi äänin 3-2, että yksityiset yritykset voivat määrätä pysäköinti- Kvirhemaksuja. Tuubikisa La 12. ja su klo uusille tavoille Sikaflunssakuolemasta aloitetaan rikostutkinta Sari Pelttari-Heikka Peräpohjolan poliisi tutkii marraskuussa 2009 sikainfluenssaan menehtyneen torniolaistytön kuolintapausta rikoksena. Poliisi epäilee rikoksesta neljä henkilöä Tornion terveyskeskuksesta ja Länsi-Pohjan keskussairaalasta. Henkilöitä epäillään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kuolemantuottamuksesta. Peräpohjolan poliisin tutkinnanjohtaja Hannu Turunen vahvistaa rikostutkimuksen olevan käynnistymässä. Poliisi on saanut kuolintapausta koskevia asiakirjoja sosiaali- ja terveysalan lupaja valvontavirasto Valviralta, kun Valviran oma käsittely päättyi. Valvira selvitti mitä hoitoa tytölle oli annettu ja miten oli toimittu. Lähiviikkoina kuulustelemme epäiltynä olevia henkilöitä. Kaikki epäillyt olivat kontaktissa tyttöön ja tämän perheeseen eli he olivat mukana arvioimassa tytön terveydentilaa, Turunen kertoo. Kahdeksanvuotias torniolaistyttö kuoli kotonaan sikainfluenssan aiheuttamaan vakavaan yleistulehdukseen. Perhe yritti saada lapselleen hoitoa useampaan otteeseen Tornion terveyskeskuksesta ja Länsi-Pohjan keskussairaalasta. Rikostutkinnan aloittamisesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. PEKKA AHO Tehyn Erja Korteniemi-Poikela arvioi, että laissa on porsaanreikä. Siivooja ottaa verinäytteet Kemijärvellä tiskin takana. Asiakkaita ei ole nimeksikään. Eläkepäivinä asiakkaita on puolestaan aamusta alkaen jonoksi asti. Milloin Palveluajat Pohjoinen ei ole ensimmäinen alue, jossa Sampon kassapalveluita rajataan. Aikaisemmin palveluja on supistettu muun muassa Itä-Suomen konttoreissa. Kemin konttori on avoinna maanantaista torstaihin ja perja+ntaisin Tornion konttori on avoinna maanantaista perjantaihin Kassapalvelut ovat jatkossa avoinna joka arkipäivä Asiakkaat tottuvat nopeasti Nordea supisti viime vuonna kassapalveluitaan maaseutupaikkakunnilta. Nordean Lapin aluejohtaja Kristian Ranta kiittelee ihmisten oppineen uuden asiointikulttuurin nopeasti. Kassapalveluita käyttävät pääsääntöisesti samat ihmiset. Uudet asiointiajat ovat jääneet heille helposti mieleen, sillä palveluaika on sama joka päivä. Nykyisin ajoista ei tule enää asiakaspalautettakaan. Keskittäminen on järkevää konttoreissa, joissa asiakasmäärät ovat pienet. Säännöllisesti konttoreissa asioivia ihmisiä on vain noin kolme prosenttia asiakaskunnasta. Ranta mainitsee kassapalveluiden kysynnän vähenevän noin kymmenen prosentin vuosivauhdilla. Hänen mukaan Tornion ja Kemin Nordean konttoreissa menee aikaa ennen kuin kassaasioinnin keskittämistä joudutaan miettimään. On vaikea kuvitella kassapalveluiden kysynnän vähentyvän niin paljon, että palveluita pitäisi ainakaan seuraavan kahden vuoden aikana supistaa. Niina Pasula Kemijärven sairaala Lapponiassa on jo vuosia ollut outo käytäntö. Siellä siivooja ottaa potilaiden verinäytteitä ja sydänfilmejä. Laitoshuoltaja, eli käytännössä siivooja, aloitti näytteiden ottamisen vuonna Hänellä ei ole terveydenhuoltoalan koulutusta. Toiminta ei ole varsinaisesti lainvastaista. Terveydenhuollon lainsäädännössä ei erikseen luetella, kuka saa hoitaa mitäkin tehtäviä. Tilanne ei kuitenkaan ole hyvä. Tehyn mukaan käytäntö vaarantaa potilasturvallisuuden. Tehyn alueasiamies Erja Korteniemi-Poikela vetoaa lakiin terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Hän vetoaa myös opetusministeriön antamiin tehtävänkuvauksiin, joiden mukaan näytteen ottaminen on koulutetun bioanalyytikon tehtävä. Sairaala Lapponian siivooja ottaa verinäytteitä itsenäisesti, ilman valvontaa. Suomen bioanalyytikkoliiton varapuheenjohtaja Seija Tuokko muistuttaa, että verinäytteen ottaminen on ihmiseen kajoavaa toimintaa. Moni asia voi mennä pieleen, ja siksi vain ammattihenkilön pitäisi ottaa näytteitä. Erilaiset verinäytteet säilytetään eri tavoilla. Väärin säilytetty, huonosti otettu tai huonosti sekoitettu verinäyte voi antaa väärän tuloksen, Tuokko sanoo. Aluehallintoylilääkäri Riitta Pöllänen aluehallintovirastosta sanoo, että Avi on tehnyt kaiken mahdollisen jo vuosia sitten. Keskustelin silloin sairaalan johdon kanssa ja suosittelin, että asiaan tulisi muutos. Pölläsen mukaan hän ei voi kuitenkaan antaa määräystä, koska ei ole olemassa pykälää, joka kieltäisi toiminnan.

10 A10 Uutiset Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 Avainluvut 1Pörssiviikko päättyi perjantaina järisyttävissä tunnelmissa. Portugalin rahoitustilanne on veitsenterällä ja maan valtiolainojen korot ovat pilvissä. 2Libyassa taistelut jatkuvat. Protestit Saudi-Arabiassa kiihtyvät. 3Päähuomio oli kuitenkin Japanissa. Tsunamin myötä Nikkei-indeksi vyöryi alas 1,7 prosenttia. Myös muualla maailmassa pörssit luisuivat. MARTTI KAINULAINEN/LEHTIKUVA 7289,12 1,6 % syysloka marrasjoulu tammihelmi Nousijat Amanda Capital +4,32 Trainers House +3,57 Raute +2,96 Ålandsbanken B +2,54 Vaisala A +1,98 Laskijat Ponsse -6,81 Aktia R -6,59 Cargotec -4,23 Amer Sports A -4,18 Wärtsilä -3,37 Korot Euribor 3 kk Euribor 12 kk syysloka marrasjoulu Valuutat 8,813 marras joulu 7,8055 marras joulu tammi tammi -0,002% 1,173% -0,005% 1,944% tammi helmi helmi helmi 2,0 1,8 1,6 1,4 1,2 1,0 0,8 9,4 9,2 9,0 8,8 8,6 8,3 8,2 8,1 8,0 7,9 7,8 7,7 Putkareissu ei välttämättä ole parasta hoitoa päihdeongelmaiselle, sillä hänelle ei siellä voi tarjota minkäänlaista pitkäaikaista hoitoa. Putka ei ole humalaiselle aina oikea paikka Työryhmä: Myös vartija tai päihdetyöntekijä voisi ottaa päihtyneitä kiinni STT, Saila Kiuttu Humalaiset tulisi nykyistä useammin viedä putkan sijasta hoitoon. Ministeriöiden työryhmä ehdottaa, että humalaisen voisi myös kuljettaa säilöön joku muu kuin poliisi. Tällä hetkellä poliisi vie humalaisia putkaan vajaat kertaa vuodessa. Työryhmän mukaan poliisin osuutta päihtyneiden kiinniotossa, kuljettamisessa ja säilöönotossa pitää vähentää. Puolet kiinniotoista on sellaisia, joissa ei tarvittaisi poliisia, sillä niihin ei liity väkivalta- tai rikosepäilyä. Tällaisissa rauhallisissa tapauksissa esimerkiksi vartija, päihdetyöntekijä tai järjestön työntekijä voisi yhtä hyvin huolehtia humalaisesta. Tavoitteena olisi, että jatkossa hätäkeskus osaisi lähettää paikalle oikeat vastuuhenkilöt. TYÖRYHMÄ KIINNITTI huomiota siihen, että putkareissu ei välttämättä ole parasta hoitoa päihdeongelmaiselle, sillä hänelle ei siellä voi tarjota minkäänlaista pitkäaikaista hoitoa. Jos taas humalaisia voitaisiin viedä entistä enemmän selviämisasemille tai ensisuojiin, olisivat tarvittavat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset lähempänä auttamassa. Kunnissa, joissa ei ole selviämisasemia, täytyisi harkita, voiko palvelun järjestää jonkin muun kunnan palvelun yhteyteen, esimerkiksi poliisiasemalle. Työryhmän mielestä kiinniottojen määrä saataisiin vähenemään, jos asunnottomien tilannetta parannetaan. Putkaan joutuu tiuhasti humalaisia, joilla ei ole kotia. Humalaisista muutama tuhat on niin sanottuja kanta-asiakkaita, kertoo työryhmän johtaja, läänin sosiaali- ja terveysneuvos Pekka Paatero. Työryhmä ehdottaa, että kunnissa kokeiltaisiin seuraavaksi, minkälainen vastuunjako toimisi parhaiten. Vastuun siirtäminen poliisilta edellyttänee lakimuutoksia. Sosiaali- ja terveysministeriön Mitä Putkareissut Tällä hetkellä poliisi vie humalaisia putkaan vajaat kertaa vuodessa. Puolet kiinniotoista on sellaisia, joissa ei tarvittaisi poliisia, sillä niihin ei liity väkivalta- tai rikosepäilyä. Asunnottomuus on yksi putkareissuja selittävistä tekijöistä. Putkaan hankkiutuu paljon humalaisia, joilla ei ole kotia. ja sisäasiainministeriön yhteinen työryhmä luovutti raporttinsa perjantaina peruspalveluministeri Paula Risikolle (kok.) ja sisäasiainministeri Anne Holmlundille (kok.). 1,3773 marras joulu 39,582 marras joulu tammi tammi helmi helmi Raaka-aineet Energia 1,42 1,40 1,38 1,36 1,34 1,32 1,30 1, Muutos,% Kulta, USD/troy-unssi 1412,59-1,1 Palladium, USD/troy-unssi 765,50-1,5 Nikkeli, USD/tonni ,0 Hopea, USD/troy-unssi 35,25-2,2 Teräs, CRUspi Europe 217,60 +0,0 Raakaöljy Pohjanmeren Brent, spot, USD/tynnyri, osto/myynti 114,06/114,08 Sähkö Nord Pool, spot sentti/kwh 5,68-0,25 39 Lähde: Kauppalehti/kauppalehti.fi Armeijan kulukuuri jakaa puolueita Kansliapäällikkö: Uudistaminen edellyttää nykyistä budjettia STT, Anniina Luotonen Eduskuntapuolueiden kannat armeijan säästötoimista erkanevat toisistaan. SDP, vasemmistoliitto ja vihreät olisivat heti valmiita säästämään Puolustusvoimien budjetista, kun taas muut puolueet jättäisivät budjetin ennalleen armeijan uudistushankkeiden vuoksi. Armeijan rahoitus on noussut kiperäksi kysymykseksi kevään eduskuntavaalitaistossa. Puolustusvoimat nielee nykymuodossaan liikaa rahaa, minkä takia armeijaan suunnitellaan mittavaa uudistusta. Eduskuntapuolueet pääsivät ottamaan armeijan uudistamiseen kantaa Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan paneelissa perjantaina. Vihreiden, SDP:n ja vasemmistoliiton mielestä Puolustusvoimien budjetista on pakko säästää heikon taloustilanteen takia. Seuraava hallitus ja eduskunta joutuvat säästämään kaikilta sektoreilta noin viisi prosenttia, ja puolustus ei ole tämän tarpeen ulkopuolella, perusteli vihreitä edustanut Pekka Haavisto. Perussuomalaiset puolestaan olisi valmis tinkimään kansainvälisestä kriisinhallinnasta, mutta laittaisi enemmän rahaa kotimaan puolustukseen. Armeijan mahdollisia muutoskohteita ovat asevelvollisuuden lyhentäminen tai varuskuntien lakkauttaminen. Kaikki puolueet olivat yksimielisiä siitä, että varuskuntia pitää karsia. Nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää muuttaisivat kaikki muut puolueet paitsi keskusta ja perussuomalaiset. Kokoomusta edustanut Ilkka Kanerva ei ottanut asiaan suoraan kantaa. PUOLUSTUSVOIMAIN komentaja Ari Puheloinen toivoo selkeitä poliittisia päätöksiä armeijan uudistamisesta ensi vuoden kevättalveen mennessä. Ensialkuun Puheloinen kaipaa seuraavaan hallitusohjelmaan selvää mainintaa siitä, että armeijan uudistamiseen pitää ryhtyä. Jos mitään uudistusta ei tehdä, Puolustusvoimat on vuosikymmenen lopulla umpikujassa, Puheloinen sanoi. Puolustusministeriön kansliapäällikkö Arto Räty vetosi perjantaina suoraan poliitikkoihin, jotta armeijan rahoitus pidettäisiin sovitulla tasolla lähivuosien ajan. Siten armeijan uudistukset saataisiin vietyä läpi. Nykyinen eduskunta on päättänyt Puolustusvoimien budjetin kasvattamisesta kahdella prosentilla lisättynä inflaatiolla.

11 Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 Uutiset A11 Ykkösestä ja Ylitorniolta! Tavallista parempi ruokakauppa! Snellman Kunnon Pirkka TANKOMARKKINAT HERKKUTORIN NAKKIMAKKARAT TULPPAANIT JATKUVAT! GRILLISTÄ g 7 kpl/kimppu, (5,98-7,48 /kg) Suomi esim. TÄNÄÄN 2 Kotivara Valmis Etusi K-Plussa-kortilla -28% Ilman korttia 4,19 /pkt 2 kimppua VENÄLÄINEN BROILERIN METWURSTI REISIKOIPI Pirkka Marabou n. 1,2 kg raakapaino n. 330 g APPELSIINIT SUKLAALEVYT 1,5 kg, Espanja 200 g (8,33 /kg) (n. 9,54 /kpl) 7 95 kg 1 /kpl Hinnat voimassa su ellei toisin mainita ja tavaraa riittää ps -27% Etusi K-Plussa-kortilla Ilman korttia 1,79 /ps (1,19 /kg) kpl Etusi K-Plussa-kortilla -36% Ilman kortti ja yksittäin 3,95 / kimppu Etusi K-Plussa-kortilla -21% Ilman korttia ja yksittäin 2,11 /kpl YKKÖNEN Tornio ma-la 7-21 ja su 9-21 Palvelutiski ma-la Pirkka OLUT III 24-pack 24 x 0,33 l = 8 l (2,07 /l) sis.panttia 3,60 /salkku pack Etusi K-Plussa-kortilla -19% Ilman korttia 25,52 /24-pack. Tarjous voimassa asti YLITORNIO Alkkulanraitti ma-la 8-21 ja su Ranuantie poikki Simossa Kuljettaja säästyi vammoilta kun hänen ohjaamansa kuorma-auto suistui kyljelleen ojaan Simon Ranuantiellä torstaina iltapäivällä. Ulkomaisella kuorma-autolla oli lastinaan kiloa käsiteltyä puutavaraa. Kulkusuunnassaan oikealle kellahtanut auto oli tulossa Ranualta Simon suuntaan. Suistumispaikka on noin viisi kilometriä ennen Simoa. Kuorma-auton lastin purku sekä nosto alkoivat torstai-iltana kahdeksan aikaan ja työt jatkuivat vielä perjantai-aamunakin. Liikenne ohjattiin raivaustöiden ajan Ranuan pohjoispuolen tietä pitkin. Illanvietto päättyi pahoinpitelyyn Kahden keski-ikäisen miehen illanvietto päättyi erimielisyyksiin ja pahoinpitelyyn Kolarin Venejärvellä. Toinen miehistä äityi väkivaltaiseksi kaveriaan kohtaan illalla kahdeksan aikaan ja uhri sai lieviä vammoja. Alkoholilla oli osuutta asiaan ja poliisi tutkii tapahtunutta pahoinpitelynä. Rattijuoppoja liikeellä Rovaniemellä Rovaniemen asema Lapin rattijuoppojen pääkaupunkina vahvistui kun kaksi humalaista jäi kiinni ratista torstaina. Molemmat kärynneet ovat rovaniemeläisiä. 35-vuotias mies puhalsi klo aikaan 1,43 promillea. Mies jäi kiinni sivullisen ilmoituksen ansiosta. Poliisi löysi ilmoittajan kuvaukseen sopineen auton Sairaalakadulta. Klo liikennevalvonnan yhteydessä Reissumiehentien ja Nokisavonatien risteyksessä poliisin pysäyttämä 50-vuotias nainen puhalsi puolestaan 1,08 promillea. Tarkennus 1000 KG ERÄ! LOHIFILE Norja Haaparannalla alkavasta uudesta ammattikorkeakoulutuksesta kertova uutinen kertoi, niin kuin koulutuspaikkakunnasta ja kouluttajastakin käy ilmi, nimenomaan ruotsalaisesta ammattikorkeakoulututkinnosta. Tutkintojen pituus vaihtelee Ruotsissa vuodesta kolmeen vuoteen ohjelmasta riippuen. Haaparannan koulutus on kaksivuotinen. Koulutukset järjestetään aina läheisessä yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa, mikä tarkoittaa pitkää työssä oppimisjaksoa, ja sitä kautta yleensä myös korkeaa työllistymistä opintojen jälkeen. Ammattikorkeakoulutus on tällä nimikkeellä uutta Ruotsissa. Eri nimikkeellä sama tyyppistä koulutusta on järjestetty jo kymmenisen vuotta. UUSI AUKIOLOAIKA! TORNION TEX AVOINNA SUNNUNTAISIN KLO 9-21! /kg TAMPEREEN SÄÄSTÖ-TEX TUULILASIN PESUNESTE 5 l 3 prk 6 90 KOTIMAISET SAINT PAULIAT VIHERKUKAT /kpl 3 kpl 5 00 LOIRE-divaanisohva 499,- (909,-) etusi 45% Metz-kankaalla, väri musta. Divaanin kätisyys helposti vaihdettavissa. Leveys 234 cm, divaaniosan syvyys 142 cm. Suuri sohva, patja & matto kuukausi Katso myös sisustusnettikuvasto ASKO - laatusohvien merkki Erinomainen istuinmukavuus Korkealuokkaiset materiaalit Hyvä muotoilu BRENDA-kulmasohva 799,- (1145,-) etusi 30% Paljon erikoisetuja sohvista, patjoista ja matoista. Katso lisää LUCAS-divaanivuodesohva 599,- (895,-) etusi 33% Helppokäyttöinen vuodesohva jonka vuodevaatelaatikossa on runsaasti säilytystilaa. Divaaniosa joko oikealla tai vasemmalla puolella. Värit harmaa, tummanruskea ja valkoinen. Leveys 244 cm, divaaniosan syvyys 154 cm. Vuodekoko 140 x 200 cm. SIROCCO-kulmasohva 2795,- (3620,-) etusi 22% Kuvan Grandes- ja Cinar-kankailla, runko bycast-nahkaa. Avokulmaosa joko oikealla tai vasemmalla. Mitat 295 x 206 cm. Kanta-asiakasedut saat näillä korteilla sekä K-Plussa-pisteet ostoistasi. Asko Kemi, Täikönkatu 1, avoinna ma-pe 10-18, la 10-15, su Rio-kankaalla, väri harmaa. Avokulmaosa oikealla. Mitat 271 x 199 cm SUOMEN LUOTETUIN HUONEKALULIIKE Tuotteita rajoitetut erät

12 A12 Urheilu Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 Urheilutoimittajat: Juha Lampela, Jari Stolt, Jouni Valikainen Puhelin: Sähköpostit: A Minä olin pettynyt siitä, ettei Chara saanut pelikieltoa, mutta toisaalta en toivo, että hän saisi tästä rikossyytteitä. Vaikka teko oli raju, sellainen kuuluu jääkiekkoon. Max Pacioretty Montrealin poliisi tutkii NHLliigan Bostonin puolustaja Zdeno Charan rajua taklausta. Massahiihto Karungista Kallinkankaalle, osa 2 Kirjoitin noin vuosi sitten tällä samalla kolumnipalstalla ideasta, joka koski massahiihtoa Karungista Kallinkankaalle. Idea syntyi lenkeillä Karunki-Kantojärvi-reitillä sekä Lautamaa-Kallinkangas-reitillä. Viime vuoden kolumnin aihepiiri on jälleen ajankohtainen. Tiistaina Tornion kaupungin liikuntalautakunta teki päätöksen, jonka mukaan Lautamaan reitti yhdistetään Karungista Kantojärvelle kulkevaan reittiin. Hankkeen myötä toteutuu yhtenäinen noin 60 kilometrin latureitti Karungista Kallinkankaalle. Kiinnostuin lukemastani uutisesta sen verran paljon, että kävin varta vasten tapaamassa lautamaalaista hiihtomiestä Matti Kähköstä, joka esitteli Kantojärven ja Lautamaan välisen reitin suunnitelmia kartoilta. A Olisi hienoa, jos meilläkin olisi kuntoilijoille oma talvinen haaste, joka innostaa käymään lenkillä. Kolumni Mika Kulju Kirjoittaja on tietokirjailija ja viestintäalan yrittäjä. UUDESTA REITISTÄ näyttää kehkeytyvän mielenkiintoinen, jos se kulkee 59 metriä merenpinnan yläpuolelle kohoavan Nosanmaan kivirakan kautta. Kähkösen mukaan paikalla oli aikoinaan näkötorni, josta pystyi tiirailemaan merelle saakka. Kun hanketta viedään eteenpäin, kannattaisi torni ehdottomasti rakentaa uudelleen nykyisten raunioiden paikalle. Kaikkiaan Karungin ja Kallinkankaan välinen reitti on kuin tehty massahiihtoa varten. Maasto on sopivan helppo, jotta kuntoilija selvittää 60 kilometrin urakan kohtuullisella harjoittelulla. Reitin varrella on tasaisin välein kotia tulisijoineen, mikä mahdollistaa toimivan huollon. Lisäksi tieverkosto kulkee reitin lähellä, mikä helpottaa huollon järjestelyjä. EN USKO, että minkään urheiluseuran kannattaa alkaa yksin järjestämään massahiihtoa. Mallia kannattaisi ottaa Vasaloppetista, jonka huolto-osuudet on pääperiaatteissaan jaettu kyläyhdistysten kesken. Tietenkin toimintaa tarvitaan koordinoimaan jokin taho, joka pitää langat käsissään. Massahiihto kannattaisi toteuttaa puhtaasti kuntoilijoiden ehdoilla. Olisi hienoa, jos meilläkin olisi kuntoilijoille oma talvinen haaste, joka innostaa käymään lenkillä. Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään kilpahiihtoa vastaan, mutta nykyisillä kilpailukalentereilla osanottajiltaan laadukkaan kisan aikaan saaminen on enemmän kuin haasteellinen tehtävä. Huippuhiihtäjiä ei houkutella muulla kuin rahalla, jolle löytyisi moisessa projektissa kyllä muutakin käyttöä. TIETENKIN OLISI hienoa nähdä kansallisen ( ja miksei vaikka kansainvälisen) tason huippunimiä suksimassa loppetia Karungin ja Kallinkankaan välillä. Tasainen maastokaan ei olisi kilpailullisesta näkökulmasta ongelma. Lopussa voitaisiin hiihtää kierros Kallinkankaan nousuissa, joissa jyvät saadaan eroteltua akanoista. Lennokkaissa ideoissa on yleensä se yhteinen piirre, ettei niitä ole pilattu turhalla realismilla. Tämän idean realismia puolestaan on, että joku tulee sen vielä jonain talvena toteuttamaan. Poutiainen putosi Alppihiihto: Rovaniemeläiselle harvinainen ulosajokaan ei ollut kaukana STT Helsinki/Spindleruv Mlyn, Toisen kierroksen virheet pudottivat Tanja Poutiaisen kärkikahinasta alppihiihdon maailmancupin suurpujottelussa Tshekin Spindleruv Mlynissä perjantaina. Poutiainen hiipui yhdenneksitoista ja menetti samalla ohuet mahdollisuutensa lajicupin voittoon, kun kisaamatta on enää cup-finaalien suurpujottelu. Poutiainen pääsi toiselle kierrokselle mukavista asemista viidenneltä sijalta. Avauslaskun jälkeen Poutiaisesta tuntui, että hänen suurpujottelunsa toimii mainiosti. Toinen jätti pähkittävää. Toinen ei ollut kauttaaltaan niin hyvä, ja lopussa mokasin ihan täysin. Varmaan vähän radankatselussa tullut virhe, kun katsoin että loppu on ihan suora. Ei se ihan suora ollutkaan, Poutiainen STT Inzell, Saksa Seitsemänneksi tuhannen metrin MM-kilpailussa kiitänyt pikaluistelija Pekka Koskela puhkui intoa kisan jälkeen. Koskela sai Inzellissä luistelunsa kulkemaan haluamallaan tavalla, kun vuosia kiusanneet ongelmat luistimien terien kanssa on saatu ratkottua. Nyt pystyin luistelemaan rennosti, Koskela hehkutti. Mestariksi Inzellin uuden hallin nopealla jäällä viiletti lajin amerikkalainen ikoni Shani Davis ajalla 1.08,45. Hollannin Kjeld Nuis oli toinen hävittyään mestaruuden 0,22 sekunnilla. Koskelan aika oli 1.09,25. Eroa kärkeen jäi 0,8 sekuntia. Oma luistelu oli nyt tosi hyvää. Pääsin 800 metriin asti todella hyvin. Viimeisessä kurvissa vasen jalka lähti vähän alta ja siihen hukkui pari sekunnin kymmenystä, mutta silti tuli kauden paras tulos. Se kertoo, että paketti tuli A Varmaan vähän radankatselussa tullut virhe, kun katsoin että loppu on ihan suora. Ei se ihan suora ollutkaan. kertoi. Hänelle harvinainen ulosajokaan ei ollut räntätuhrussa kaukana. Aika lähellä, mutta tiesin kyllä että maaliin kiepautan, Poutiainen sanoi. LAUANTAINA Poutiainen yrittää kasvattaa pistepottiaan pujottelucupissa. Ennen kahta viimeistä pujottelukilpaa hänen edellään on ainoastaan saksalainen Maria näihin kisoihin aika hyvin kasaan, Koskela kertasi. Koskelan MM-urakka jatkuu sunnuntaina 500 metrillä, jonka luistelee myös Mika Poutala. Matkakohtaisissa MM-kisoissa 500 metriä luistellaan kahdesti ja loppusijoitukset syntyvät yhteisajan perusteella. Koskelan mukaan metriä jätti hyvän Tanja Poutiaisen suurpujottelu meni Pekka Koskela sai aikaiseksi rennon vedon Seitsemäskin sija kelpasi Pekka Koskelalle. maun suuhun sunnuntaista kilpailua ajatellen. 500 metrillä ensimmäiset sata metriä on erittäin tärkeä. Nyt tuhannella metrillä startti oli hyvä ja ensimmäiset 200 metriä meni ulkoradalta hyvin, ehkä vähän turhankin kovaa (16,3), mutta sunnuntaita ajatellen tilanne näyttää hyvältä, Koskela sanoo. ERITYISEN tyytyväinen Koskela oli siihen, että luistimien terissä ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Nyt pystyin painamaan kunnolla vauhtia ja kääntämään tiukasti sisäkurviin ja sitten polkemaan sieltä taas vauhdilla pois, Koskela totesi. Sanoin viime kesänä valmennustiimilleni, että minulla riittää motivaatiota jatkaa uraa, jos saadaan aikaiseksi edes suunnitelma siitä kuinka päästään sellaiseen tilanteeseen, etteivät terät petä jokaisessa kilpailussa. Isäni Markku on tehnyt sen asian eteen paljon töitä ja nyt ne on saatu kestämään.

13 Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 Urheilu A13 Feuz nopein Sveitsiläinen Beat Feuz löysi oikeat ajolinjat ja parhaan vauhdin Norjan Kvitfjellissä käydyssä syöksylaskun maailmancupin osakilpailussa. Feuz, 27, kukisti toiseksi tulleen Kanadan Erik Guayn 0,05 sekunnilla ja kolmanneksi sijoittuneen Itävallan Michael Walchhoferin 0,11 sekunnilla. Sairauslomalle. Liverpoolin kapteeni Steven Gerrard joutuu neljän viikon sairauslomalle. Liverpool tiedotti nettisivuillaan, että Gerrard toipuu nivusleikkauksesta. Gerrard on kärsinyt nivusvaivoista pitkään. 353 pistettä Petter Northugin poisjäänti Salpausselältä avaa Dario Colognalle mahdollisuuden vahvistaa cup-johtoaan Lahdessa. Sveitsiläinen Cologna johtaa toisena olevaa Northugia 353 pisteellä ja haluaa maailmancupin loppukaudesta hyvitystä MM-kisojen epäonnistumiselleen. kärkikymmeniköstä pilalle toisen laskun viimeisillä porteilla. MICHAL CIZEK Riesch. Pari tuntia suurpujottelun jälkeen Poutiainen oli jo käynyt vaihtamassa pujottelusukset jalkaan ja hakenut tuntumaa harjoitusrinteestä. Kävin vähän tuulettumassa. Ei ne tietenkään pitkän kisapäivän jälkeen väsyneenä ja nälkäisenä mitään huippulaskuja olleet, mutta tuli hyvä olo. Olen täynnä taistelutahtoa. Suurpujottelun paras oli saksalainen olympiavoittaja Viktoria Rebensburg, joka on vankasti kiinni lajicupin voitossa. Alkukautta hallinnut ranskalainen Tessa Worley keskeytti avauskierroksella ja joutuu päätöskisaan 77 pisteen takamatkalta. Poutiainen päätyy suurpujottelucupissa korkeintaan kolmanneksi. Kolmenkin joukossa on kivempi olla kuin sen ulkopuolella. Sen paikan pitämisestä lähden finaaleissa taistelemaan, Poutiainen linjasi. Amerikkalainen Lindsey Vonn ylsi kolmanneksi, jatkoi palkintokorokepaikkojensa putken kuuden kilpailun mittaiseksi ja kavensi Rieschin eron kokonaiskilpailun kärjessä 38 pisteeseen. Lamy Chappuis varmisti cup-voiton YH: Janne Ryynänen jaksoi kymmenenneksi STT, Kaija Yliniemi Ranskalainen Jason Lamy Chappuis hallitsee yhdistetyn maailmancupia toisena vuonna peräkkäin. Hän varmisti perjantaina cupin kokonaiskilpailun ykköstilansa yltämällä kauden viimeistä edellisessä kisassa kolmanneksi. Kauden tavoite oli (maailmancupin voittajan) keltainen liivi. Täällä yritin toki voittoa, mutta saksalaiset olivat ladulla kovempia, Lamy Chappuis kertasi Salpausselällä. Mainitsemillaan saksalaisilla Lamy Chappuis tarkoitti kisan voittanutta Björn Kircheisenia ja kakkoseksi kirinyttä Eric Frenzeliä. Cupissa toisena oleva Norjan Mikko Kokslien on ennen lauantain päätöskisaa 208 pisteen päässä kärkimiehestä. Lahtelaiset sukujuuret omaava Kokslien oli perjantaina kahdeksas. Janne Ryynänen jätti lauantaille tavoiteltavaa, kun tähyää kauden parhaaseen sijoitukseensa cupissa. Hän oli kymmenes. Tämä keli teki ladusta murhaavan. Kun suksista alkaa voide lähteä, niin se ei mene metriäkään lumella ilmaiseksi, Ryynänen kuvasi sakeassa pyryssä hiihdettyä 10 kilometriä. Hän kaipasi itseltään parempaa etenkin mäessä (121,5 metriä). Jos toive toteutuu, tammikuun loppupuolelta Ranskasta irronnut kahdeksas sija voi parantua lauantaina. Maailmancup-kausi oli tänä vuonna torso, sillä kisaviikonloppuja oli sponsorien puutteessa vain seitsemän. Ryynäsellä ainakin riittää vielä virtaa. Pitää jatkaa treenikautta, etteivät jää hyvät kelit käyttämättä. Ensi viikonloppuna on Napapiirin hiihto, 60 kilometriä, Ryynänen naurahti. TIMO JAAKONAHO Jason Lamy Chappuis on hallinnut yhdistetyn maailmancupia kaksi vuotta peräkkäin. HANNU MANNINEN otti kärkeä ladulla kiinni vajaat puoli minuuttia ja päätyi 23:nneksi. Rovaniemeläisen mieli oli kuitenkin keveä, sillä perhe kasvoi maanantaina toisella pojalla. Lähdettiin esikoisen kanssa kahdestaan reissuun, Manninen kertoi ja iloitsi, että vaimo ja vauva olivat hänen kisareissunsa aikana päässeet jo sairaalasta kotiin. Yhdistetyssä Mannisen akilleen kantapää on hyppääminen. Hänellä ei ole täyttä luottamusta tekemiseensä, ja rento ponnistus ja lentäminen uupuvat. Hyppymäärät isosta mäestä ovat jääneet vähiin opiskelujen takia. Manninen on viittä opintopäivää vaille valmis liikennelentäjä, ja tulevaisuus yhdistetyssä on kiinni työtilanteesta. Työhommat ovat hyvin epätodennäköisiä tällä hetkellä. Olen varautunut siihen, että urheiluura jatkuu, Manninen kertoi. AC Oulun uusi hakemus jäi tutkimatta Palloliiton seuralisenssikomitea päätti, ettei se ota AC Oulun uutta liigalisenssihakemusta tutkittavaksi. Perjantaina kokoontunut komitea päätti yksimielisesti jättää tutkimatta AC Oulun uuden lisenssihakemuksen kaudelle Lisenssikomitea perusteli päätöstään toteamalla, että liigalisenssihakemuksia käsitellään vain kerran kautta kohden. Komitea on jo kerran käsitellyt AC Oulun hakemuksen kaudelle 2011, ja siitä annettu seuralisenssivalituslautakunnan ratkaisu on komitean tiedotteen mukaan liigalisenssimääräysten mukaan lopullinen ja sitova. Asiaa ei voi saattaa uudelleen vireille.. STT 3X tänään tapahtuu 1 Salpausselällä on vilkas päivä. Kilpailut alkavat yhdistetyn mäkihyppyosuudella kello Tämän jälkeen pääsee Aino-Kaisa Saarinen kumppaneineen vauhtiin, kun on naisten yhdistelmähiihdon aika. Myös miehet kilpailevat yhdistelmähiihdossa maailmanmestari Matti Heikkisen johdolla. Päivän päätteeksi yhdistetyn urheilijat hiihtävät 10 kilometriä ja mäkihyppääjät pääsevät näyttämään osaamistaan joukkuemäessä. TV2 näyttää Salpausselän kisat suorina lähetyksinä. 2 Ampumahiihdosta on tullut Kaisa Mäkäräisen menestyksen myötä suomalaisten suosikkilaji. Tänään on Hanti-Mansijskin MM-kisoissa miesten ja naisten yhteislähtökilpailujen vuoro. Mäkäräinen on naisten kilpailussa yksi suosikeista. Naisten kisa alkaa TV2:ssa kello kello Jääpallo saa Suomessa huipennuksessa kun on finaalin vuoro. Mikkelin Kampparit kohtaa loppuottelussa hallitseva mestari HIFK:n. Ottelu pelataan Mikkelissä.

14 A14 Urheilu Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 Lämärit murskasi sarjajohtajan Kyllä nyt on jo lähellä Lämäreiden nousu ensi kaudeksi Suomi-sarjaan. Ainakin jos Raahessa nähty taso pysyy kauden loppuun saakka. Kemiläiset pelasivat kauden iloisimman ottelun Raahessa, kun sarjajohtaja Raahe-Kiekko kaatui kotikentällään mykistävin 8-0 (2-0,3-0,3-0) lukemin. Samalla varmistui Lämäreiden paikka vähintään karsintaan. Sarjajohtoon siirtyneellä Lämäreillä onnistui perjantaina kaikki - myös kaksi alivoimamaalia. Ja samalla lähes 400 katsojan edessä nöyrtymään joutuneella Raahella meni kaikki pyllylleen - myös rankkari. Raahe kun voitti laukauksetkin luvuin, joka takavuosina olisi jossain päin maailmaan tuonut kemiläisveskari Tomi Haapaniemelle präniköitä rintamuksen täyteen. Kovaan paikkaan unelmapeliä. Toki kaikki taivaankappaleet, maalitolpat ja ennen kaikkea maalivahti Tomi Haapaniemi olivat meidän puolella, listasi joukkueen valmentaja Esa Seretin loistopelin yksityiskohtia. Lämäreiden täystehoisuuden taustalta löytyivät tutut nimet: Jordan Chong (2+3), Tatu Ekorrre (2), Peter Lalka (1+1) ja Solomon Mccann (1+2). Samuli Vuokniemi (0+2) ja Mikko Tolonen (1+2) nousivat erinomaisesti pelanneesta joukkueesta edukseen myös tulososastolla. Alivoimaosumat kuvastavat kuinka vahvasti henkisesti olimme pelissä mukana. Samoista ylivoimista kauteen Mestis -tavoitteella lähtenyt Raahe teki viisi-kuusi pitkää kiekkoa, muistutti Seretin ettei vastustajakaan ihan huonoimmasta päästä ollut. Lyhyesti. Juhamatti Aaltonen ja Petri Kontiola olivat vireessä, kun heidän edustamansa Magnitogorsk otti toisen otteluvoittonsa Avangard Omskista jääkiekon KHL-liigan pudotuspelien toisella kierroksella. Aaltonen ratkaisi perjantaina Omskissa pelatun ottelun jatkoaikamaalillaan. STT Ravipäivä Sahara Twilight onnistui Forssassa Forssa: Sahara Twilight, 1/19,5a/2140 m: Otti lounasravilähdössä keulat, mutta luovutti ne takasuoralla Cikora Carelianalle. Nousi loppumutkassa toiselle, pujotteli maalisuoralla takaisin sisäradalle ja sitä kautta varmaan voittoon. Tapio Mäki-Tulokkaan valmentaman tamman omistaa rovaniemeläis-forssalainen Showtime Stable. Bergsåker: Martin L.Sisu, 6:s/15,2a/1640 m: Torniolaisruuna pääsi lyhyellä matkalla takarivistä kolmanteen ulos. Lähti viimeisellä takasuoralla kolmannen kiertoon, missä kiri kantoi 4500 kruunun jäännöspalkinnoille. Parhaat palat vei Verdi Boko ajalla 14,2a. PAM Palstalla seurataan päivän raveissa kilpailevia lappilaisravureita. Peltonen pokkasi pystin ja toivoi pitkää partaa SM-liiga: HIFKhyökkääjä valittiin runkosarjan parhaaksi pelaajaksi STT, Iiro Keurulainen Ville Peltonen suuntasi katseensa nopeasti jääkiekon SM-liigan pudotuspeleihin, kun hän kävi vastaanottamassa runkosarjan parhaan pelaajan palkinnon perjantaina. HIFK:n tähti hauskuutti paikallaolijoita, kun häneltä tiedusteltiin, millainen Peltonen nähdään keväällä kaukalossa. 180 senttiä, 83 kiloa ja toivottavasti hemmetin pitkä parta, Peltonen lohkaisi. Pudotuspelipartansa jo pieneen alkuun saanut hyökkääjä oli toimittajien äänestyksessä ylivoimainen. Runkosarjan parhaalle annettava Lasse Oksanen -palkinto heltisi 259 äänestyspisteellä, kun toiseksi tullut Jokereiden Janne Lahti jäi 71:een. Pistepörssin voittoon Peltonen ei kyennyt, vaan jäi Lukon Perttu Lindgrenistä yhden pisteen päähän. Kokenut Peltonen ehti kuitenkin ennen viimeistä ottelua Tapparaa vastaan miettiä mahdollista ykköstilaa. Tampereella se oli vähän mielessä ennen peliä. Ehkä sitä kautta valmistautuminen ei ollut ihan paras mahdollinen, Peltonen totesi. Nyt hän alkaa joukkueensa PAM Rovaniemeläisellä Riku Lindgrenillä oli Mäntyvaaran Tammasarjan 2400 euron jahdissa kaksi valmennettavaa. Pelissä enemmän luotetun American Linen juoksu päättyi laukan aiheuttamaan hylkäykseen, mutta oma Rockys Belize korjasi tilanteen ja kiri 2400 euron ykkösrahoille. Senkään kanssa Rikulla ei ollut etukäteen suuria odotuksia, vaikka kolme kuukautta sitten napapiirille muuttanut tamma oli treenannut hyvin. Peruskuntokausi oli alla ja herkkyys arvoitus, mutta kaverit siloittivat tietä ajalemalla matkalla välillä kovaakin. Catananche teki kuolemanpaikalta kelpo esityksen ja riitti kolmanneksi. Viimeisen naulan V4-arkkuun isketti kuitenkin yllättäjä Rockys Belize liitelemällä taustalta maalisuoralla kärkeen. Myös Growling Grouch ehti nipin napin Catananchen edelle. Runkosarjan paras pelaaja Ville Peltonen suuntaa katseensa jo pudotuspeleihin. Vastaansa HIFK saa Jokerit. kanssa valmistautua kuumaan puolivälieräsarjaan Jokereita vastaan. Kahdeksan vuotta sitten Peltonen kantoi vastustajan värejä ja johdatti joukkueensa samassa vaiheessa helposti HIFK:n yli voitoin 4 0. Siihen sarjaan oltiin silloin kauttaaltaan valmiita. Nyt ollaan uusissa asetelmissa, eikä tämä meidän nykyinen joukkue kanna kenenkään taakkaa historiasta. Erityisiä pelejä nämä kuitenkin ovat, kun väännetään paikallisotteluita pudotuspeleissä, Peltonen mietti. RUNKOSARJAN maalikuningas oli Lahti, joka sivalsi 37 osumaa. Määrä on suurin sitten kauden , jolloin Kai Nurminen teki TPS:ssä 41 maalia. MÄNTYVAARAN V4-rivin avasi lehtemme vihjeiden luottohevonen, Kari Alapekkalan Mamas Little Angel. Illan toisen ykkösensä torniolaiskuski narutteli paikallisella Nelson Croftilla, jonka edel Runkosarja Palkinnot Lasse Oksanen -palkinto (runkosarjan paras pelaaja): 1) Ville Peltonen HIFK 259 ( ), 2) Janne Lahti Jokerit 71 ( ), 3) Perttu Lindgren Lukko 64 ( ) Valinta tehtiin äänestyksellä, johon osallistui 95 toimittajaa. Jokaiselta liigapaikkakunnalta äänestykseen osallistui vähintään viisi toimittajaa. Veli-Pekka Ketola -palkinto (SMliigan runkosarjan pistepörssin voittaja): 1) Perttu Lindgren Lukko 23 maalia +43 syöttöpistettä =66, 2) Ville Peltonen HIFK 28+37=65, 3) Janne Lahti Jokerit 37+22=59. liset voitot ovat Norjan Harstadista ja Ruotsin Bodenista. Vuodenvaiheessa Pohjanmaalta Rovaniemelle muuttaneen Jasmiina Ahon Nobodypaymybills voitti V4-kakkosen, Arctic Horse Race JUSSI NUKARI Aarne Honkavaara -palkinto (runkosarjan maalintekijätilaston voittaja): 1) Janne Lahti Jokerit 37, 2) Antti Pihlström JYP 30, 3) Ville Peltonen HIFK 28. Matti Keinonen -palkinto (runkosarjan plus-miinustilaston voittaja): 1) Sami Vatanen JYP +30, 2) Janne Lahti Jokerit +29, 3) Eric Perrin JYP +24. Veikkauksen Vedonlyönnin Kultainen kypärä: Ville Viitaluoma HPK. Ilta-Sanomien Tähtipelaaja: 1) Niko Hovinen Pelicans 53, 2) Ville Peltonen HIFK 48, 3) Eero Kilpeläinen Ässät 45. Ilta-Sanomien Tähtipuolustaja: 1) Sami Vatanen JYP 22 Hopealuistin: JYP. Rockys Belizelle suuret setelit PEKKA AHO Rovaniemeläinen Riku Lindgren kuittasi kotiratansa suurimmat ykkösrahat omalla Rockys Belizellään. Levin nimikkolähdön. Kultakypärä Mika Forssin ajokki kehitti kolmannesta ulkoa 700 metrin voittokirin. PETTERI JOKI kuului myös illan tuplavoittajiin. Avauslähdön Park s Angel aloitti voittokulun, joka jatkui V4-kolmosessa Aulis ja Saara Pulkkasen Filhon rattailla. Se lähti etusuoran alussa takapareista kohentelemaan asemiaan toisten perässä. Maalisuoralle kaarruttaessa Fransin velipoika siirtyi ulommas ja kiri varmaan voittoon ennen Cherokeeta. Illan troikkalähdössä vast ikään 50-vuoden rajapaalun ohittaneen Markku Peltoniemen Riverside Sel palasi parrasvaloihin. Aarne Ranta puolestaan liitti nimensä Mäntyvaaran kaksoisvoittajien listaan ajamalla ykköset kemiläisellä Airotilla ja keminmaalaisella Vieskaarilla.

15 Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 Urheilu A15 Tulospörssi Alppihiihto Tv-urheilu SPINDLERUV MLYN, TSHEKKI. Alppihiihdon naisten maailmancupin kauden 6/7 suurpujottelukilpailu: 1) Viktoria Rebensburg Saksa 2.15,22 (1.06, ,60), 2) Denise Karbon Italia 2.16,48 (1.07, ,17), 3) Lindsey Vonn USA 2.16,67 (1.07, ,04), 4) Tina Maze Slovenia 2.16,72 (1.07, ,46), 5) Federica Brignone Italia 2.16,74 (1.06, ,80), 6) Julia Mancuso USA 2.17,03 (1.07, ,35), 7) Elisabeth Görgl Itävalta 2.17,13 (1.07, ,63), 8) Marlies Schild Itävalta 2.17,23 (1.08, ,05), 9) Manuela Mölgg Italia 2.17,36 (1.07, ,15), 10) Michaela Kirchgasser Itävalta 2.17,60 (1.08, ,26), 11) Tanja Poutiainen Suomi 2.17,71 (1.07, ,42) ja Kathrin Zettel Itävalta 2.17,71 (1.08, ,36). Tilanne suurpujottelucupissa: 1) Rebensburg 435, 2) Tessa Worley Ranska 358, 3) Poutiainen 240, 4) Elisabeth Görgl Itävalta 236, 5) Federica Brignone Italia 212. Tilanne maailmancupin kokonaiskilpailussa: 1) Maria Riesch Saksa 1 678, 2) Vonn 1 640, 3) Maze 943, 4) Görgl 929, 5) Mancuso 876, 6) Poutiainen 700,... 91) Sanni Leinonen Suomi 23. KVITFJELL, NORJA. Alppihiihdon miesten maailmancupin kauden 7/9 syöksykilpailu: 1) Beat Feuz Sveitsi 1.47,39, 2) Erik Guay Kanada 1.47,44, 3) Michael Walchhofer Itävalta 1.47,50, 4) Romed Baumann Itävalta 1.47,57, 5) Didier Cuche Sveitsi 1.47,63,...41) Andreas Romar Suomi 1.49,74. Pistetilanne syöksycupissa: 1) Cuche 424, 2) Walchoffer 374, 3) Klaus Kröll Itävalta 315, 4) Silvan Zurbriggen Sveitsi 303, 5) Baumann 251,...47) Romar 10. Pistetilanne maailmancupin kokonaiskilpailussa: 1) Ivica Kostelic Kroatia 1 314, 2) Cuche 770, 3) Aksel Lund Svindal Norja 725, 4) Silvan Zurbriggen Sveitsi 721, 5) Carlo Janka Sveitsi 698,...88) Marcus Sandell Suomi 54,...96) Romar 40,...100) Kalle Palander Suomi 35. Ampumahiihto HANTI MANSIJSK, VENÄJÄ. MM kilpailut: Miesten 4 x 7,5 km viesti: 1) Norja ,9 (2/10) (Ole Einar Björndalen (0/0), Alexander Os (1/3), Emil Hegle Svendsen (0/3), Tarjei Bö (1/4)), 2) Venäjä jäljessä 13,4 sekuntia (0/8) (Anton Sjipulin (0/2), Jevgenij Ustiugov (0/2), Maksim Maksimov (0/1), Ivan Tsheresov (0/3)), 3) Ukraina 28,0 (0/10) (Olexander Bilanenko (0/3), Andrij Deryzemlija (0/3), Sergej Semenov (0/1), Sergej Sednev (0/3)), 4) Ruotsi 31,8 (0/15), 5) Italia 38,1 (1/11)), 6) USA 38,1 (0/14), 7) Saksa 51,4 (3/16), 8) Slovenia 1.09,0 (1/7),...19) Suomi 4.21,8 (2/12) (Timo Antila (2/4), Paavo Puurunen (0/3), Ahti Toivanen (0/2), Jarkko Kauppinen (0/3). Freestyle ÅRE. Maailmancup, kumparelasku: Miehet, finaali: 1) Alexandre Bilodeau Kanada 25,05, 2) Guilbault Colas Ranska 25,80, 3) Mikael Kingsbury Kanada 25,36. Karsinta (12 parasta finaaliin):...19) Arttu Kiramo Suomi 22,81, 20) Ville Miettunen Suomi 22,59. Juuso Lahtela ja Jussi Penttala keskeyttivät. Cup tilanne (9/11 kilpailun jälkeen): 1) Colas 661, 2) Kingsbury 595, 3) Bilodeau 579,...17) Kiramo 122,...28) Miettunen 50,...45) Penttala 19, 46) Lahtela 19. Naiset, finaali: 1) Hannah Kearney USA 26,33, 2) Jennifer Heil Kanada 25,61, 3) Heather McPhie USA 25,08. Cup tilanne (9/11): 1) Kearney 809, 2) Heil 572, 3) Audrey Robichaud Kanada 395. Jääkiekko MESTIKSEN PUDOTUSPELIT. Loppuottelut (3 voitolla mestariksi): Sport Jukurit 1 3 (0 0, 0 2, 1 1) Voitot: 0 2. SUOMI SARJAN KARSINTASARJA Karsintalohko 1: Raahe K Lämärit 0 8 (0 2, 0 3, 0 3) Lämärit Raahe K Et Po IPK Kiekko Karhut TIHC Hurtat Jeppis KHL Pudotuspelit:: 2. kierrosta Avangard Magnitogorsk ja. 3 4 (2 1, 0 1, 1 1, 0 1) (M: Juhamatti Aaltonen 1 maali (jatkoajalla), Petri Kontiola 1 maali). Voitot: 0 2. Kazan Ufa 1 3 (0 0, 0 1, 1 2). Voitot: 0 2. NHL Boston Buffalo 3 4 ja. (1 0, 1 2, 1 1, 0 1), Toronto Philadelphia 2 3 (0 1, 1 2, 1 0), Florida Ottawa 1 2 (0 0, 0 0, 1 2), St. Louis Montreal 4 1 (1 1, 1 0, 2 0), Nashville Minnesota 4 0 (3 0, 0 0, 1 0) N: Pekka Rinne 19 torjuntaa, M: Niklas Bäckström 27/31 torjuntaa, Phoenix Calgary 3 0 (0 0, 1 0, 2 0) San Jose Vancouver vl 4 5 (0 2, 2 1, 2 1, 0 0, 0 1) SJ: Antti Niemen torjunnat 24/28. V: Sami Salo 1+0. Pikaluistelu INZELL, SAKSA. Matkakohtaisten MM kisojen 2/3 kilpailupäivä: Miehet, 1 000m: 1) Shani Davis USA 1.08,45, 2) Kjeld Nuis Hollanti 1.08,67, 3) Stefan Groothuis Hollanti 1.08,73, 4) Kyou Hyuk Lee E Korea 1.08,91, 5) Denny Morrison Kanada 1.08,92, 6) Simon Kuipers Hollanti 1.09,21, 7) Pekka Koskela Suomi 1.09,25. Yhdistetty LAHTI. Salpausselän kilpailut: Yhdistetyn maailmancupin kauden 12/13 kilpailu (HS 130 mäki + 10 km hiihto): 1) Björn Kircheisen Saksa 25.28,6, 2) Eric Frenzel Saksa jäljessä 5,4 sekuntia, 3) Jason Lamy Chappuis Ranska 13,2, 4) Wilhelm Denifl Itävalta 24,4, 5) Haavard Klemetsen Norja 25,6, 6) Jan Schmid Norja 27,1, 7) Akito Watabe Japani 32,3, 8) Mikko Kokslien Norja 39,1, 9) Johannes Rydzek Saksa 43,9, 10) Janne Ryynänen Suomi 49,2,...23) Hannu Manninen Suomi 2.02,4,...31) Joni Karjalainen Suomi 2.59,2,...44) Ville Kähkönen Suomi 4.23,6,...47) Jesse Jääskeläinen Suomi 5.10,8,...51) Mikke Leinonen Suomi 5.59,5,...52) Eetu Vähäsöyrinki Suomi 6.08,7,...53) Jani Peltola Suomi 7.15,7. Maailmancupin kokonaiskilpailun pistetilanne ennen kauden viimeistä kilpailua: 1) Lamy Chappuis 849, 2) Kokslien 641, 3) Felix Gottwald Itävalta 578, 4) Mario Stecher Itävalta 481, 5) Frenzel 474,...18) Ryynänen 186,...40) Manninen 30. Mäkihyppy LAHTI. Salpausselän kisat: Mäkihypyn maailmancup kilpailun karsinta, HS 130 mäki (40 parasta kilpailuun): 1) Anders Bardal Norja (125,5 metriä, 132,0 pistettä), 2) Jarkko Määttä Suomi (125,5, 131,5), 3) Lukas Hlava Tshekki (125,5, 130,4), 4) Roman Koudelka Tshekki (123,5, 128,7), 5) Anders Jacobsen Norja (120, 124,8), 6) Olli Muotka Suomi (121,5, 122,9), 9) Anssi Koivuranta Suomi (115,5, 121,2),...17) Janne Ahonen Suomi (117,5, 116,4),...32) Kalle Keituri Suomi 109, 102,7. Koripallo MIESTEN KORISLIIGA. Pyrintö LrNMKY (39 39) ToPo Korihait (60 53) Pyrintö Kataja KTP Korihait Honka Kouvot Kauhajoki ToPo Namika Lahti Vilpas LrNMKY Tarmo Salibandy MIESTEN LIIGA. Puolivälierien 1. ottelut (3 voitolla jatkoon). Classic Nokian Krp 8 4 (4 0, 2 2, 2 2) Oilers Koovee 5 4 (4 3, 1 0, 0 1) SSV Josba ja. 5 6 (1 1, 0 2, 4 2, 0 1) SPV Erä 8 6 (5 0, 2 3, 1 3) Lentopallo NAISTEN MESTARUUSLIIGA. Puolivälierien 2. ottelut (2 voitolla jatkoon): Pieksämäki OrPo 0 3 (13 25, 21 25, 16 25) OrPo välieriin otteluvoitoin 2 0. Pislaploki LiigaEura 3 0 (25 13, 26 24, 26 24) Pislaploki välieriin otteluvoitoin 2 0. Välieräparit: HPK OrPo, LP Viesti Pislaploki. 1. ottelut Jalkapallo LIIGACUP, ETELÄLOHKO. TPS Inter 0 4 (0 4) Ravit ROVANIEMI 1. ponilähtö, ponilähtö 1100 m: 1) Viggo/Milla Salmela 2,42,8 x, 2) Bestiina 3,02,1 x.3) Jella 3,08,1 x.4) Alf Dark 3,08,6 x.1. lähtö, lv 2100 m: 1) Park s Angel/Petteri Joki 21,8 (1,97), 2) Innkeeper 21,1 (49,69).3) Who Rapids 22,0 (24,84).4) Sambi Soul 21,4 (6,31).poissa: 1, 9. Toto (5 12 7): 1,97 1,38 13,77 3,80 57, lähtö, sh 2100 m: 1) Mirkan Mirri/Jorma Hannus 37,2 (1,59), 2) Hetyrin Helmi 37,7 (13,62).3) Irtori 39,3 x (28,26).4) Mimmin Kurko 38,6 x (3,85). Toto (2 6 7): 1,59 1,33 3,25 2,55 9, lähtö, lv 2100 m: 1) Finn Joska/Jaakko Jylhä 20,9a (6,73), 2) Greeper 21,0a (10,04).3) Windsor Hoss 21,0a (1,5).4) Yonkers Boko* 21,0a x (5,71).poissa: 1, 4, 5, 12. Toto (8 2 10): 6,73 1,72 1,95 1,16 16, lähtö, V4 1, lv 2100 m: 1) Mamas Little Angel/Kari Alapekkala 18,1a (4,58), 2) Keep Rocking Rok 18,4a (3,29).3) No Limit Punjab 18,9a (14,41).4) Lumber Fire 19,3a (3,82).poissa: 5. Toto (4 6 2): 4,58 1,52 1,64 4,19 6,49. V4 kerroin: 35, lähtö, V4 2, lv 2100 m: 1) Nobodypaymybills*/Mika Forss 16,6a (7,78), 2) Xanthis Seastar* 16,7a (10,21).3) Kurama Tengu 17,5a (2,21).4) Farming Way 18,3a (8,43).poissa: 8. Toto ( ): 7,78 1,96 2,38 1,25 20,34. V4 kerroin: 225, lähtö, V4 3 DUO 1, sh 2100 m: 1) Filho/Petteri Joki 28,3 (1,58), 2) Cherokee 29,3 (27,36).3) Ailion Onni 30,5 (33,84).4) Edla 30,3 (22,17).poissa: 13, 16. Toto (12 7 2): 1,58 1,29 3,49 6,48 29,39. V4 kerroin: 249, lähtö, V4 4 DUO 2, lv 2100 m Tammasarja 2011: 1) Rockys Belize/Riku Lindgren 19,0 (31,26), 2) Growling Grouch 19,8 (7,73).3) Catananche 19,9 x (5,87).4) Kållareds Karamell 19,1 (2,9).poissa: 13. Toto (11 2 6): 31,26 7,00 3,88 1,90 235,08. V4 kerroin: 4512,80. Päivän Duo: 12 11, kerroin: 74, lähtö, sh 2100 m: 1) Airot/Aarne Ranta 33,7a (2,29), 2) Toton Ero 33,8a (2,96).3) Veslaus 34,6a (8,91).4) Virelina 34,8a (15,81).poissa: 8. Toto (3 9 7): 2,29 1,16 1,27 1,69 4,45. Tulospörssi Keno Perjantai Voittonumerot: 1, 5, 6, 7, 8, 12, 16, 17, 20, 21, 36, 41, 45, 46, 49, 60, 62, 67, 69, 70. TV2: Yhdistetyn mc, Salpausselkä: mäki Hiihdon mc, Salpausselkä: naisten 2x5 km Ampumahiihdon MM: naisten 12,5 km Hiihdon mc, Salpausselkä: miesten 2x10 km Ampumahiihdon MM: miesten 15 km V75-ravit, Vermo Mäkihypyn mc, Salpausselkä: joukkuemäki HS130. FST5: Yhdistetyn mc, Salpausselkä: 10 km Pikaluistelun MM. MTV3: ja Alppihiihdon mc, Spindleruv Mlyn: naisten pujottelu Freestylen mc, Åre ja Meiringen. Nelonen Pro 1: (s) FA Cup: Birmingham Bolton NHL: Colorado Anaheim (s) NHL: Pittsburgh Montreal FA Cup: Manchester United Arsenal. Nelonen Pro 2: NHL: Colorado Anaheim SM-liiga: HPK Ässät (s) FA Cup: Manchester United Arsenal (s) Golf: Cadillac Championship. URHOtv: (s) Koripallo: Kouvot Vilpas (s) SM-liiga: Playoff HPK Ilves. Canal+ Urheilu: (s) La Liga: Almería Atlético Madrid (s) La Liga: Real Madrid Hércules (s) La Liga: Zaragoza Valencia Serie A: Cesena Juventus (s) NBA: Chicago Utah. Canal+ Sport 2: NBA: Phil. 76ers Boston (s) Tennis: Indian Wells Canal+ Aitio: (s) Elitserien: 3. puolivälierä Luulaja Djurgården (s) Serie A: Cesena Juventus. Eurosport: (s) Alppihiihdon mc, Spindleruv Mlyn: naisten pujottelu Yhdistetyn mc,salpausselkä: HS (s) Hiihdon mc, Salpausselkä: naisten 10 km (p+v) yhdistelmähiihto (s) Ampumahiihdon MM: naisten yhteislähtö (s) Hiihdon mc, Salpausselkä: miesten 20 km (p+v) yhdistelmähiihto (s) Ampumahiihdon MM: miesten, yhteislähtö (s) Yhdistetyn mc,salpausselkä: 10 km (s) Mäkihypyn mc, Salpausselkä: joukkuemäki HS Uimahyppyjen EM: miehet. Eurosport 2: 8.00 (s) Snooker: Xingpai Hainan Classic (s) Alppihiihdon mc, Kvitfjell: miesten syöksylasku (s) Alppihiihdon mc, Spindleruv Mlyn: naisten pujottelu, 2. lasku (s) Snooker: Xingpai Hainan Classic (s) Bundesliiga: Hoffenheim Dortmund (s) Bundesliiga: Werder Bremen Borussia Mönchengladbach (s) Hallitrial: MM-osakilpailu, Madrid (s) Jalkapallon U17 Copa America: Ecuador Bolivia (s) Jalkapallon U17 Copa America: Argentiina Peru. Viasat Golf: 11.00, Cadillac Championship Saadiyat Beach Classic , Puerto Rico Open. Viasat Hockey: 11.45, 14.45, (s), Kvalserien-playoffit (s) ja NHL: Pittsburgh Penguins Montreal Canadiens.

16 A16 Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 MB E 220 CDI A Elegans vm. -03/ km. Huippuyksilö kts. nettiauto ID puh Toyota Corolla vm. 97, vetokoukku, kahdet renkaat, ilmastointi. P Renault Clio 1.4i 1992, kats., aj. 243tkm, 2 renk, aluv., edull. Puh Peräkärry, lava 5,2x2,36x0,3 m. Halkomakone. Takakauha 2,2 m, 1,9 m. Takalana 2,2 m, 2 m. Varasto. Ulkovessa. Grillikota. P Novascotiannoutajanpentuja terveistä, hyväluonteisista vanhemmista. Kysy lisää puh Päätyhuoneisto 3h+k 75,5m² Torniossa Juhannussaaressa. 4.krs. Hissitalo. Remontoitu, lasitettu parv Hyväkuntoinen, uudehko omakotitalo isolla tontilla Keminmaa-Tornio alue, harvaan asuttu ja rauhallinen alue. Puh Ostetaan okt Torniosta, noin 10 km:n päästä keskustasta, puh Halutaan vuokrata Iso yksiö tai kaksio Keminmaan keskustan läheisyydestä, Kolari, Pellikantie 6, rt 4h+k=86m² + autotalli. Kolmen perheen talosta täysin remontoitu iso päätyasunto. Yhteissauna. Iso piha. Vuokra 590 /kk. 1 kk vakuus. Vapaa. Tied Yksiö 31,5 m² Kemin keskustassa, siisti alk. Vuokra 360 /kk. Vuokratakuu 1 kk. Puh Torniossa kauppakesk. lähellä myymälä/toimisto/työtilaa 50 m². Yksiö 2.krs. 36 m² minik. suihku OKT 3mh,oh,k,khh,s,at Maksniemessä. 600 /kk klo 16 jälkeen. Hyväkuntoinen 3h+keittiö 75,5m2 Juhannussaaressa, vapaa heti. Puh Remontoitu kaksio Tornion keskustassa 48 m². P Pallaksella tasokas lomamökki, vkot edullisesti. Puh PUOLUEET PUHUVAT Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä tavattavissa la klo Tornion markkinoilla SDP:n teltalla, ma klo SAK:n tilaisuudessa Sallan torilla, to klo Ivalossa Inergian kokoustiloissa yleisötilaisuudessa, la klo Rovaniemellä Sampokeskuksessa paneelissa, su klo Sodankylässä Kultaisen Karhun majatalossa Sodankylän Omakoti- ja Mökkiläisyhdistyksen tilaisuudessa, tervetuloa! Eduskuntavaaliehdokas, Tekijämies Tommi Lepojärvi: La klo 9.00 Keminmaan Citymarket, klo Tornion markkinat, klo 12 Ylitornio K- market, klo 14 Pello vaalitupa, klo Alakorkalo, Rovaniemi. Su klo Talvisodan päättymisjuhla Keminmaa. Tervetuloa! Seuraa Tommin tilaisuuksia kuuntele Tomppaa. Lapin ihmisten puhemies, kansanedustajaehdokas Simo Rundgren tavattavissa La Ministeri Töllin kiertueella; klo Tornion markkinat, klo Ylitornio, K-Supermarket, klo Pello, vaalitupa. Su klo Sodankylä, Koparakeittojuhlat. Ministeri Pekkarisen kiertueella; klo Pelkosenniemi, valtuustosali ja klo Hotelli Kittilä. Enontekiöllä ma klo 11 Nunnanen, Maija ja Nestori Korkalo, klo 13 Peltovuoma, Lea Sieppi ja Leo Peltovuoma, klo 15 Vuontisjärvi, Sari Keskitalo, klo 17 Hetta, Jussan tupa, klo 19 Leppäjärven koulu. VOLVO V70 D5 Geatronik -04. Aj. 151 tkm. Nahkasisustus, runsas varustelu, 1-om. Hinta e. P kpl Mersu Sprintereitä vm. 04 ja 05. Kuorma-autoja. P Valmistan ovet ja ikkunat mittojen mukaan, myös pihapiirirakennuksiin. Lapin Puutuote, Kemi puh Golfosake Tornioon myydään tai vuokrataan. P Mikroaaltouuni grillillä, jääkaappipakastin, siistejä. Puh Karkeakarvainen kettuterrieri sijoitukseen, 500, puh Koulukiinteistö omalla 3.8 ha:n tontilla. Tontilla runsas puusto. Asuintilat: yksiö, kaksio ja kolmio, pelletti-lämmitys, 90 neliön varastohalli. Puh Rivitalo 91 m2 Torniossa, 4h+k+s+vh+wc. Soita ja tule katsomaan, Toyota Hiace, Toyota Corolla ja Nissan Urvan kaikenkuntoiset. Puh Koivurankaa Karungin alueelta. Pienikin puu kelpaa. Tarjoukset puh Valmet etuk. -95, Tuhti WS100 kippipv. Halkomakone kuljettimella. Hiekoituskauha 1000 l. Takalanoja ym. Kysy lisää. P rata RT K-maasta/Kemistä, puh Halutaan vuokrata Kemin keskustasta kaksio parvekkeella. P Tervolan keskustasta kaksio 59m². Tupa/keittiö, mh+ sauna+varasto+ autokatos sekä parveke ja oma piha-alue. P Kemin keskustassa yksiö 28 m² 335 +vesi ja sähkö, vapaa heti. Kaksio 45,5 m² 450 +vesi ja sähkö, vapaa Luottotiedot tarkistetaan. Tiedustelut p ½ krs. hirsihuvila Prännärinniemi Tornio, pitkäaikainen vuokraus, esim. komennusmiehille, kaikki mukavuudet. Puh Pello, Varsitie, rt 4h+k=84 m2. Remontoitu iso asunto vapaana. Vuokra 580e sekä Sieppijärvi 3h+k=75 m², vuokra 460e. Tied Kaksio vapaa Kemissä Koivuharjulla 59 m² virkanaiselle tai -miehelle. P Kemi keskusta, siisti kaksio, hissitalo, 5. krs., parveke. Heti vapaa. Puh Vuokrataan 50:lle astiat. Puh hengen asuntoauto. P Levillä lomamökkejä, hyviä kevätviikkoja, puh , Tasokas tilava tunturimökki hyvällä paikalla Sallatunturissa. Vapaat viikot 13, P Pyhällä lomaosake keskustassa. P Myydään jätehuoltokalusto ajoineen. Enontekiö Kansanedustajaehdokas Outi Keinänen tavattavissa su Sodankylän Koparakeittojuhlassa Ammatti-instituutilla klo Juhlassa vieraana ministeri Pekkarinen. Pelkosenniemen kunnantalolla klo Suvannossa Galleria-kahvila Säpikkäässä klo Kansanedustajaehdokas Katri Kulmuni odottaa Sinua Tornion markkinoilla Keskustan teltalla pe klo ja la klo Tule evästämään Katria niin Katri tarjoaa ruista ranteeseen! Kansanedustajaehdokas Katri Kulmuni mukana hallintoja kuntaministeri Tapani Töllin kiertueella: Kemi: Kahvila Ne-Ve:ssä pe klo 18-19, keminmaa: City-Marketissa la klo , Ylitornio: K-Marketilla la klo ja Pello: Vaalituvalla 14-15, Kemijärvi: Ravintola Lohiportissa su klo Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen kiertueella su Sodankylässä Koparakeittojuhlassa klo 12-14, Pelkosenniemellä valtuustosalissa klo ja Kittilässä Hotelli Kittilässä klo Markus Lohi, kansanedustajaehdokas, tavattavissa ma Meltosjärvi kyläkahvila klo 11-12, Pessalompolo kylätalo klo , Ylitornio Festi-paakari kahvio , Pekanpää/Kainuunkylä Pentti Korvella klo Tule haastamaan ja keskustelemaan. Kahvitarjoilu. Tervetuloa. Kansanedustajaehdokas Outi Keinänen tavattavissa Sodankylässä ma klo Annen Pullapuodissa. Tervetuloa iltakahville ja juttelemaan asiaa Outin kanssa. Volkswagen Golf 2002, aj. 99tkm, 8 600, ilmastointi, kahdet renkaat. Katsastettu 7/2010. Huoltokirja. Myydään tarpeettomana, puh Työssäkäyvä nainen haluaa vuok- Kansanedustaja Janne Seurujärvi liikkeellä. La mukana ministeri Tapani Töllin kiertueella klo 9.00 Keminmaa Citymarket, klo Tornio, Tornion markkinat, klo Ylitornio, K-Market, klo Pello, vaalitupa, klo Rovaniemi Alakorkalon py:n 90-vuotisjuhla, Alakorkalon koulu. Su mukana ministeri Mauri Pekkarisen kiertueella klo Sodankylän Koparakeittojuhla, ammatti-instituutti, klo Pelkosenniemi, valtuustosali, klo Kittilä, Hotelli Kittilä. Lämpimästi tervetuloa tilaisuuksiin! Keskustan Ek-vaaliehdokas Mika Simoska tavattavissa Tornion markkinoilla 11. ja Tulehan asuntoautolle raatailemaan. Mikan tunnistaa siitä, että ympärillä on iloisia ihmisiä. Esko-Juhani Tennilä tavattavissa Tornion markkinoilla tänään lauantaina klo Kansanedustajaehdokas Outi Keinänen Vaalikiertueella Peräpohjolassa ja Lapissa kuntaministeri Tapani Töllin mukana la Keminmaa Citymarket klo , Tornion markkinat klo , Ylitornio K-marketin edessä klo , Pello Vaalitupa, Liikepiste klo ja Rovaniemi Alakorkalon koulu klo Ellet löydä etsimääsi JÄTÄ OMA ILMOITUS! Puh SEURAPALSTA Sotainvalidien Veljesliitto. Pellon kirkossa su klo 18 sinivalkoinen kirkkoilta. Laulussa ja johdossa Noemi Lehkonen, Eila Marjeta, Marketta Mäntyranta, Juulianna Ylisaukko-oja, Annukka Ylitalo, Marianne Ylitalo, Rune Ekonoja, Tuomo Huttunen, Kaarlo Kauppi ja Pekka Vaattovaara sekä orkesterissa Kalervo Vanha, Mikko Pelkonen, Valtteri Vanha ja Eero Ylitalo. Runot Sirkka Liisa Krans ja juonto Paavo Korteniemi. JHL Lapin aluetoimisto järjestää jäsenilleen Vanhustyön- ja kotipalvelun ajankohtaispäivät Hotelli Hullussa Porossa Levillä. Ohjelma www. jhl.fi/aluetoimistot/lappi/koulutus Huolestuttaako vanhusten lääkitys, kiinnostaako positiivinen vanhushuolto, eväitä jaksamiseen, mahdollisuus verkostoitumiseen. Kiinnostuitko? Ilmoittautumiset oman yhdistyksen kautta aluetoimistoon mennessä. Tornion Reuma ry. Hallituksen kokous klo Meän Talolla. HUVIT Hommage á Brahms NORRBOTTEN NEO Sören Hermansson, valthorn Sverigefinska Folkhögskolan Haparanda klo R.a. Liput: perus 18, eläkeläinen 14, opiskelija 10 ennakkoon Coop Extra info, Folkets Hus ja Kirjasto Haaparannalla. Ryhmäalennukset, varaukset ja info: puh Järj. Haaparannan Teatteriyhdistys ja Kulttuuritoimi (PUHDISTUS) Jonas Bergqvist, Janna Berman, Lasse Fagerström, Gogo Idman, Sophia Karlsson, Rebecca Viitala, Bror Österlund, musiker Eero Paalanen riksteatern.se/utrensning Folkets Hus Haparanda klo R.a. Liput: perus 23, opiskelija 10 ennakkoon Coop Extra info, Folkets Hus ja Kirjasto Haaparannalla. Ryhmäalennukset, varaukset ja info: puh Järj. Haaparannan Teatteriyhdistys OSTETAAN Ostetaan Afrikan vientiin Corolla, Hiace, Liteace, Dyna, Hilux, Sunny, Vanette, Urvan, Capstar, Mazda E2200, Mitsu L300 sekä Peugeot 505 farkut. Kaiken kunt. huomioidaan. Suomalainen käteisostaja noutaa kaikkialta. P KOKOUKSIA Sotainvalidien Veljesliiton Lapin piiri ry. Vuosikokous torstaina klo Someroharjun varuskunnan luentosalissa, Rovaniemellä. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 5 :n mukaiset asiat sekä valitaan piirin edustaja ja varaedustaja liiton liittokokoukseen Kuopiossa ja valitaan edustajaehdokas ja kaksi varaedustajaehdokasta liiton liittovaltuustoon toimikaudeksi Ennen varsinaista vuosikokousta on juhlaosa klo Juhlaosan ohjelmassa on muun muassa seppelepartion lähettäminen ja huomionosoitusten jakaminen. Piirihallitus KOKOUSKUTSU Korpikylän Osakaskunnan varsinainen vuosikokous pidetään lauantaina klo Karungin VPK:lla. Kokouksessa käsitellään sääntöjen vuosikokoukselle määräämät asiat ja muut esille tulevat asiat sekä esitellään turvetuotannon aloittamista Martimojoella. Kokouksesta laadittu ja tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä K-Market Ruoka-Aitassa, Jokivarrentie Tornio. Johtokunta Tornion 4H-yhdistys ry:n sääntömääräinen kokous klo Putaan Osuuspankin kokoustiloissa, Kemintie 3. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa. Hallitus

17 Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 SEKALAISTA AVANTO Hiihtäjiä, kelkkailijoita ja muita, jotka liikkuvat Tornionjokisuulla, varoitetaan avannosta, joka muodostuu puhdistuslaitoksessa puhdistetusta päästövedestä. Bottenvikens Reningsverk AB Gunnar Johansson puh Haetaan kirvesmiestaitoista yhtiökumppania rakennusosakeyhtiöön Tornion alueella. Puh Autolasipalvelua Kiveniskun korjaukset Keminmaan LASI Oy Kisällinkuja, Keminmaa Puh PILKINGTON AUTOLASIT Autopurkamo Roi-Osa Oy Kivalontie LAUTIOSAARI puh Sauli Vesa Avoinna: ma pe PALVELUKSEEN HALUTAAN Etsitään tuuraajaa ulkomaanliikenteessä olevaan puoliperäv. yhdistelmään. P Ruiskutuspumput CR-suuttimet CORONA Kemi puh/fax , GSM osia lähes joka lähtöön! MYÖS MOOTTORIKELKAN OSAT! Lampelankatu 16, Rovaniemi puh AUTOSI KOLARIKORJAUS- JA MAALAUSASIOISSA YLI 35 VUOTTA - kolarivaurioiden vahinkotarkastukset - pelti- ja korinoikaisutyöt kaikkiin merkkeihin henkilö-, paketti- sekä matkailuautot! - muovikorjaukset, lasityöt, paikkamaalaukset myös isoille ajoneuvoille - korjaukset alkuperäisillä varaosilla! KOLARIKORJAAMO VIIKONLOPPUTARJOUS Voimassa vain tänään ja huomenna nettitilauksissa. Toimi heti ja saat yllätysedun! Kodin sähkönsäästö kerralla kuntoon! ILMALÄMPÖPUMPPU Ultimate 20 Pro Plus Twin Inverter Ennakkotilaajille, toimitus huhtikuussa! Kaksi sisäyksikköä, lämmitysala m2 x2, lämmitysteho 3,9 kw x2. Ihanteellinen kaksikerroksisiin taloihin. Energialuokka A. Parempaa investointia et löydä. Tilaa nyt, maksa vasta kesäkuussa! Katso uusi esite ja lisätiedot sivuiltamme. La ja Su klo tapahtuu - hyvät tarjoukset autoista, vaunuista ja rahoituksesta - koeajot, arvontaa, nopeille mahtavat kaupantekijäiset - lapsille ilmapalloja, kasvomaalausta, piirustuskilpailu - ym. ym. Tervetuloa koko perhe! Matti A17 KORKOTARJOUS NÄIHIN AUTOIHIN 3,9% LAUANTAINA! Mercedes-Benz E 220T CDI A Classic aj. 142 t Mazda 3 MPS 6MT 259hp aj. 108 t Mazda 6 Sport Wagon 2.0 Active Business 6MT 5d aj. 125t Chrysler Voyager 2.5 CRD M5 SE aj. 212 t PYYRALTA VAIHTOAUTOT EDULLISEEN HINTAAN! MB CLS 320 CDi A ilm., aj. 150 tkm MB C200 CDi Eleg. STW Aut. Aj. vain 26 tkm...09/ MB C200 CDi Avantgarde STW A aj. 230 tkm Audi A6 Avant 2.0 TFSI 125 kw Business aj. 154 t Hyundai i30 Wagon Classic TAKUU 4 vuotta aj. 12 t Peugeot 307 SW Sport 2.0 Business aj. 84 t Ford Fiesta Van 1.4 TDCi PA aj. 91 t MB C180 Kompr. STW Aut 190 tkm Audi A4 2.0 TD STW aut. 160 tkm VW Golf 1.2 TSI 5-ov. 4 tkm Citroën Grand 2.0i 7-h aut. ilm., 46 tkm Audi A6 2.0 TDI 4-ov 230 tkm Toyota Urban Cruiser 1.3 aj. 10 tkm Jeep Compact 2.4 4x4 85 tkm Seat Altea 1.9 TD 54 tkm Toyota Auris ov. 29 tkm Skoda 1.9 TDi 5-ov., aut. ilm., aj. 197 tkm Nissan X-Trail 2.0 etuveto, 67 tkm UPEA Toyota Avensis 1.6 VVT-i ilm., 177 tkm Lexus GS 300 V6 Aut., ilm., 220 tkm Ford Focus ov., 150 tkm, ilm VW Sharan 1.9 TD 7-h aj. 330 tkm Audi A6 2.7 V6 TDI 132 kw aj. 199 t Volvo S hv Classic AT aj. 116 t Saab 9-3 Sport Sedan 2.0t Linear Sentronic aj. 170 t Ford Mondeo 2.0i 145 hv Trend Wagon A aj. 222 t MA-PE 9-17, LA KEMIN OSTO- JA MYYNTILIIKE OY Mikko Tavi p Antti Rissanen p Hannu Peurasaari p PAKETTIAUTOT YM. AS.A. Carthago ISO UPEA integ., Alde, ym AS.A. Eura Mobil 2.8 TD 695 alkovi aj. 100 tkm KA MB Sprinter 315 CDi ilm., aj. 168 tkm Hilux 2.5 TD SR AC aj. 100 tkm + alv Renault Master 2.5 CDi 120 aj. 130 tkm (sis. ALV) Mitsu L TD 210 tkm Vesiskootteri Yamaha Vene Lami 440 pulpetti + 40 hv peräm Tervetuloa! KEMINMAA PUH Rautio Suuri Mitsubishi-viikonloppunäyttely. uusi Tiedot maahantuojien internet-sivut Mitsubishi Nissan ASX Qashqai 1.6 Inform 1.6 Visia Hinta, euroa Takuu, v/km 5/ / Kulutus, EU-yhd. l/100 km 5,9 6,0 CO 2 g/km Pituus, mm Akseliväli, mm Tavaratila, l, min/max 416/ /860 TEST 2010 Nyt lauantaina ja sunnuntaina Mitsubishi esittelee kevään uutuudet ja muutkin suosikkimallit koko perheen viikonlopputapahtumassa. Nyt voit tutustua kompaktin Coltin uuteen ylellisesti varusteltuun Insport-versioon sekä Lancerin Sports Sedanin ja Sportbackin uudella huipputaloudellisella 1,6 litran moottorilla varustettuihin ClearTecmalleihin. NÄYTTELYSSÄ näet myös uuden Mitsubishi ASX:n kun vertaat hintaa ja laatua, ymmärrät miksi sen ensimmäinen erä myytiin loppuun ennätysajassa. Auton turvallisuudesta kertovat ASX:n uusimmista Euro NCAP -törmäystesteistä keräämät täydet viisi tähteä. LAATU, joka ulottuu pienimmistä yksityiskohdista erinomaiseen ajettavuuteen, on tunnusomaista jokaiselle Mitsubishi-mallille. Siitä on osoituksena myös japanilaismerkkien pisin takuu: 5 vuotta tai km sekä 3 vuoden MAP-ajoturvapalvelu. Tervetuloa tutustumaan. UUTTA! UUTTA! TULOSSA! COLT alk e + tk. LANCER alk e + tk LANCER RALLIART e + tk OUTLANDER alk e + tk SÄHKÖAUTO I-MIEV COLT-mallisto alkaen: autoveroton hinta alk ,03 + arvioitu autovero 2 477,97 = kokonaishinta tk 600 = e. EU-yhd. 4,9 6,8 l/100 km, CO2-päästöt g/km. LANCER-mallisto alkaen: autoveroton hinta alk ,83 + arvioitu autovero 3 858,17 = kokonaishinta tk 600 = e. EU-yhd. 5,6 6,1 l/100 km, CO2-päästöt g/km. LANCER RALLIART: autoveroton hinta ,00 + arvioitu autovero ,00 = kokonaishinta tk 600 = e. EU-yhd. 10,2 l/100 km, CO2-päästöt 243 g/km. ASX-mallisto alkaen: autoveroton hinta alk ,85 + arvioitu autovero 4 242,15 = kokonaishinta tk 600 = e. EU-yhd. 5,5 5,9 l/100 km, CO2-päästöt g/km. OUTLANDER-mallisto alkaen: autoveroton hinta alk ,42 + arvioitu autovero ,58 = kokonaishinta tk 600 = e. EU-yhd. 6,5 8,4 l/100 km, CO2-päästöt g/km. MITSUBISHI-takuu 5 vuotta tai km. MAP-ajoturvapalvelu 3 vuodeksi veloituksetta. Kuvien autot erikoisvarustein. MITSUBISHI-JÄLLEENMYYJÄT: ESPOO Delta Auto FORSSA Astrum Auto Oy (03) HELSINKI Delta Auto Herttoniemi Delta Auto Konala HYVINKÄÄ Delta Auto HÄMEENLINNA Delta Auto IISALMI E Hartikainen Oy JOENSUU Autoliike Mutanen Oy JYVÄSKYLÄ Autobest Oy JÄRVENPÄÄ Mäkelän Kone Oy (09) KAJAANI E Hartikainen Oy KEMINMAA Delta Auto KOKKOLA Käyttöauto Oy (06) KOTKA Delta Auto KOUVOLA Kouvolan Autosompa Oy (05) KUOPIO E Hartikainen Oy KURIKKA Automyynti Saarakkala Oy (06) KUUSAMO Koillismaan Auto LAHTI Mega-Auto Oy LAPPEENRANTA Delta Auto LOHJA Lohjanportin Auto Oy MIKKELI Ajanvaunu Oy (015) OULU Delta Auto PORI Satakunnan Autotalo Oy (02) RIIHIMÄKI Riihimäen Auto-Center Oy ROVANIEMI Niemelän Auto Oy (04) SALO Astrum Auto Oy (02) SAVONLINNA Ajanvaunu Oy SEINÄJOKI Autosein Oy (06) TAMPERE Delta Auto TURKU Delta Auto VAASA Käyttöauto Oy (06) VARKAUS Varkauden Autokari Oy YLIVIESKA Autosompa Oy (08)

18 A18 Radio ja televisio Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 Näin arvioimme: huippu, hyvä, kannattaa katsoa, paremman puutteessa, kehno, E = ensiesitys suomalaisilla tv-kanavilla Entisestä miehestä tulee isä Nelonen Transamerica Nelonen klo (E) PIENPERHEDRAAMA. Täydellisistä naisista tuttu Felicity Huffman ei ole aivan täydellinen nainen elokuvassa Transamerica (2005). Hänen esittämällään transseksuaalilla Breellä on nimittäin pitkällisten hormonihoitojen jälkeen edessä vielä se viimeinen sukupuolenkorjausleikkaus. Niin kuin ei siinä olisi jännättävää kyllin, saa Bree kuulla kummempia. Joskus nuorempana, Stanley-nimisenä miehenä, Breestä tuli tietämättään isä. Poika nimeltä Toby (Kevin Zegers) on nykyään 17 vuotta ja itseään kaupitteleva narkkari. Leikkausprojekti pistetään jäihin, ja Bree lähtee mukamas jonkinlaisena sosiaalitanttana tapamaan nuorta teinikapinallista. Kohtaamisessa värisee ilmassa useampikin salaisuus ja lausumatta jäävä tunne. Enpä ala tässä arvuutella, onko Transamerica ajanmukaisesti sanoen transudraama, genderblender-komedia vai sateenkaariperhevaellustarina, mutta kelpo leffa se on. Ihan ihmisten kesken. Sydämensyke tuntuu läpi pinkimmästäkin kuosista, rakkaudenkaipuu murjottavasta otsasta. Vähän niin kuin Ihmemaan Liisa MirrorMask Peilinaamio Nelonen klo (E) FANTASIA. MirrorMask Peilinaamio (2005) on huimaa katsottavaa, mutta vähän vaivalloisempaa seurattavaa. Ainakin tämmöiselle satunnaisemmalle fantasian ystävälle. Se on kyllä pieni yllätys, sillä ohjaaja Dave McKeanin käsikirjoittajakumppani Neil Gaiman on nimenomaan armoitettu kertoja ja lajirajojen venyttäjä. Vinhan näköisillä visioilla lastattu leffa on aika lailla Ihmemaan Liisaa mukaileva kertomus viisitoistavuotiaan sirkusperheen tyttären ponkaisusta seikkailuihin. Sanailussakin on jotenkin pakotettu viritys. Moore ja kaunis venakko 007 rakastettuni Sub klo AGENTTISEIKKAILU. Teräsleukainen hymypoika Richard Kiel on välillä varastaa koko show n elokuvassa 007 rakastettuni (The Spy Who Loved Me, 1977). Lewis Gilbertin ohjaama, ketterä agenttiseikkailu edustaa muutenkin Roger Moore -kauden parhaimmistoa. Curd Jürgens on pääkonna, Barbara Bach varsin liennytyshenkinen nekkuagentti. Connerykin kohtaa venakon Sankari vai vakooja TV2 klo VAKOILUDRAAMA. Näkyy tänään ruudussa myös se aidoin ja alkuperäisin James Bond, eli Sean Connery. Äijähän on hohdokas aina, mutta hänen tähdittämänsä Sankari vai vakooja (The Russia House, 1990) jää kyllä toiseksi illan luistavan Roger Moore seikkailun rinnalla. Fred Schepisin ohjaamassa, John le Carrén kirjaan pohjautuvassa vakoilutarinassa kun ei nimittäin luista suksi, ei liu u luistin. Vaikka kolealla Venäjänmaalla ollaankin. Brittikustantaja sotkeutuu Felicity Huffman esittää pääosaa huumorilla sävytetyssä Transamerica-draamassa kasvamisesta, vanhemmuudesta ja henkilökohtaisten rajojen rikkomisesta. Mukana on myös Graham Greene. sotasalaisuuksiin työmatkallaan glasnostin aikaisessa Neuvostoliitossa. Mooren tapaan Connerykin kohtaa lohdukseen lämminhenkisen venakon, Michelle Pfeifferin esittämän Katjushan. Brian Jonesin huuruinen elämä Stoned YleTeema klo (E) ELÄMÄKERTAELOKUVA. The Rolling Stonesin toinen alkuperäiskitaristi Brian Jones sai kesällä 1969 potkut yhtyeestä ja kuoli pian sen jälkeen. Sekakäyttäjä löytyi oman asuntonsa uima-altaasta hukkuneena, mutta sen verran epäselvissä olosuhteissa, että salaliittoteoreetikoilla on riittänyt tapauksessa jauhettavaa. Stephen Wolleyn ohjaama Stoned (2005) muistelee kitaristin viimeisiä vuosia aikakauden seksin-, huumeen- ja rock n rollinhuuruisia tunnelmia tavoitellen. Vähän turhankin ilmeisenä esikuvana sille on toiminut Mick Jaggerin tähdittämä kulttileffa Notting Hill klo psykedeelisine rönsyineen. Leo Gregory tekee Jonesin roolissa sen, minkä hieman kornin peruukkinsa alla pystyy. Kosto elää kitkuttaa Koston liekki TV Viisi klo JÄNNÄRI. Pienen Dakota Fanningin sieppaus tarjoaa henkivartijaksi ryhtyneelle palkkasoturille Denzel Washingtonille motiivia ryhtiliikkeeseen jännärissä Koston liekki (Man on Fire, 2004). Ohjaaja Tony Scottin Mtv-silppuinen tyyli ei tässä uhkaa ja koston kourintaa nostattavassa leffassa niin haittaa. Ei venakkoa Brosnanille Dante s Peak MTV3 klo KATASTROFIJÄNNÄRI. Jatketaan nyt sitten entisten James Bondien kokoontumisajoja, kun kerran vauhtiin on päästy. Dante s Peak (1996) -leffassa muhkean tulivuoren purkaus uhkaa peittää alleen koko läheisen pikkukaupungin, mutta vulkaanisten asioiden erikoistuntija Pierce Brosnan jupisee niin kuin korkeintaan kello viiden tee uhkaisi hieman jäähtyä. Aikanaan ällistyttäneet tulikivenkatkutkin ovat tehostetekniikan kehityksen myötä hieman kalvenneet. Eikä edes venakkoa mailla halmeilla. Iskuvinkkejä 1980-luvulta Hardbodies Nelonen klo 0.25 TEINIKOMEDIA. Kasariteinikomediassa Hardbodies (1984) hilluvat nuoren Grant Cramerin ohella ruttuiset ja partaiset aikamiehetkin, mikä vain lisää luotaantyöntävää yleisvaikutelmaa. Iskuvinkkilystiä Kalifornian bikinimaisemista ohjasi Mark Griffiths. PEKKA ERONEN YLE Radio 1 Aavasaksa 87,9 MHz, Tervola 88,6 MHZ, Rovaniemi 88,2 MHz, Ylläs 92,2 MHz Uutiset ja sää Hartaita säveliä Aamuhartaus. Adventtikirkko, Seinäjoki Nousutahdit Uutiset ja sää Aamusoitto Hartaita säveliä Aamuhartaus Uutiset ja sää Kirjakerho. Paljain käsin ja Orapihlajapiiri Uutiset Vastaääniä. Musiikkia säveltäjä Eero Hämeenniemen maailmasta Lasten sävel on vapaa / (09) Radioteatteri esittää: Urho ja sininen sukellustalo, osa 11/ Romantiikan klassikko. Tshaikovskin viulukonserton esittelee Karoliina Vesa Radio 1 vastaa. Kanavajohto kommentoi kuuntelijapalautetta Päivän mietelause Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Keskipäivän peili ja sää Suoraa puhetta! Palkkatyö on yliarvostettua. Siirtotyö Välilevyjä Radioteatteri esittää: Linnunradan käsikirja liftareille, osa 10/ Viikon tietokirja. Kansallisen tieteen ja taiteen puolesta Yle News Uutiset ja sää Näistä levyistä en luovu Päivän peili ja sää Maailmanpolitiikan arkipäivää Aristoteleen kantapää Ehtookelloina Haminan ja Vehkalahden kirkon kellot Iltahartaus Lauantain toivotut levyt Uutiset ja sää Suoraan New Yorkista: Modest Musorgskin ooppera Boris Godunov Yöklassinen. YleX Aavasaksa 89,8 MHz, Tervola 92,6 MHZ, Rovaniemi 94,0 MHz, Ylläs 95,3 MHz YleX Remix. Viikon parhaat palat YleX Aamusta, YleX Tänäänistä ja YleX Iltapäivästä sekä X-Ryhmän mielenkiintoisimmat musahaastattelut Radio Millennium Uutiset YleX Himotuimmat Uutiset YleX Viikonloppu Sanna ja Matleena YleX Toiveet. YleX Toiveet pelastaa lauantai-iltasi! Hanne soittaa pelkkää toivemusiikkia klo Heitä toiveesi tekstiviestillä tai sähköpostilla ylex.toiveet@yle. fi. Tai soita (09) ylex.fi, ylex.mobi Koe-eläinpuisto. Good morning, mummot! Radio Millennium Yöradio. Yle Radio Perämeri Tervola 95,6 MHZ 4.00 Uutiset ja sää Ylen aamu. Markus Turunen Uutiset ja sää Ylen aamu Merisää Ylen aamu Uutiset Sää Ylen aamu Suomi soi Uutiset Sää Onnen sävel. Onnittele ystävää ja toivo muistoja herättäviä kappaleita. Juontajana Paula Jokimies. yle. fi/onnensavel 7.50 Merisää Onnen sävel Uutiset ja sää Onnen sävel. Onnittele ystävää ja toivo muistoja herättäviä kappaleita. Juontajana Paula Jokimies. yle.fi/onnensavel 9.00 Uutiset Urheiluradio Sää Lauantai-Suomi Minna Pyykön maailma Lauantai- Suomi Rivari Uutiset Sää Lakatut varpaankynnet Uutiset Levylautakunta. Puheenjohtajana Tarja Närhi Vakioveikkausvihjeet Keskipäivän peili ja sää Urheiluradio. Yhdistetyn maailmancup: mäkihyppy (Lahti) Okaruusunkuja. Aikuinen mies leikkii miniatyyriukoilla. Harrastusporukassa ei tarvita titteleitä Merisää Uutiset Urheiluradio. Yhdistetyn maailmancup: mäkihyppy. Hiihdon maailmancup: naisten yhdistelmähiihto 5 km (p) + 5 km (v) (Lahti) Lauantai-Suomi. Sanna Kojo Kerro pieni tarina Uutiset Urheiluradio. Hiihdon maailmancup: naisten yhdistelmähiihto 5 km (p) + 5 km (v) Ajantasan lauantaivieras. Vaikeat jääolosuhteet ovat pitäneet Suomen jäänmurtajat toimeliaina tänä talvena. Yksi jäätä raivaavista aluksista on monitoimimurtaja Botnica, joka auttaa laivoja vuorokauden ympäri Selkämerellä. Lauantaivieraana on aluksen päällikkö Pasi Järvelin, jonka tapasi jäisellä merellä toimittaja Mira Hyttinen Poppikoulu. Josper Knutas ja Teppo Nättilä. yle.fi/poppikoulu Uutiset Urheiluradio. Hiihdon maailmancup: miesten yhdistelmähiihto 10 km (p) + 10 km (v) Entisten nuorten sävellahja. Sanna Kojo. ENS (väli) oma toive tai haaste (0,50 e). yle. fi/ens Uutiset ja sää Urheiluradio. Hiihdon maailmancup: miesten yhdistelmähiihto 10 km (p) + 10 km (v) Entisten nuorten sävellahja. Sanna Kojo. ENS (väli) oma toive tai haaste (0,50 e). yle.fi/ens Päivän peili ja sää Urheiluradio. Yhdistetyn maailmancup: 10 km:n hiihto. Mäkihypyn maailmancup: joukkuemäki Levynpyörittäjän kylä Uutiset Urheiluradio. 75-rivi. Mäkihypyn maailmancup: joukkuemäki Suomi tänään. Kimmo Muttilainen Merisää Suomi tänään Uutiset ja sää Urheiluradio. Mäkihypyn maailmancup: joukkuemäki. Jääkiekkoilua Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ensimmäiset ottelut Tangon tarina. Osa 1/8. Tangon maa, siirtolaisten valtakunta. (Uusinta) Suomi tänään Uutiset Urheiluradio. Jääkiekkoilua. Vakioveikkausrivi Sää Tangon tarina. Osa 2/8. Tanssi, joka valloitti maailman. (Uusinta) Suomi tänään Uutiset Lotto ja Jokeri Urheiluradio. Jääkiekkoilua Poppikoulu. Josper Knutas ja Teppo Nättilä. yle.fi/ poppikoulu Suomi tänään Selkouutiset Merisää Suomi tänään Uutiset ja sää Urheiluradio Café Tropical. yle.fi/cafetropical Uutiset Lakatut varpaankynnet Uutiset ja sää Yöradio. Kati Lahtinen. Uutiset tasatunnein. yle.fi/yoradio 3.15 Poppikoulu. Josper Knutas ja Teppo Nättilä. yle.fi/poppikoulu Radio Pooki Kemi 89,5 MHz Pookin yö-musiikkia tauotta Puotipuksut; ( : 3,50 e/min+pvm) Toivekonsertti;studionumero (3,50e/min+pvm) Pookin yö-musiikkia tauotta19-20 Listasuosikit. Radio Pro Taivastie, Laivurinkatu 7 Tornio

19 Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 Radio ja televisio A19 Ohjelmapäivystys TV1, TV2, YleTeema ja Ylen radiokanavat , FST: (09) MTV3 ja SubTV: (09) Nelonen: YLE TV Tv-uutiset Attenborough: Sininen planeetta. 3/ Tv-uutiset Ykkösen aamu-tv. Aamu-tv:ssä myös lauantaisin uutisia ja jotain kivaa Tv-uutiset Ykkösaamu. Vieraana Liisa Jaakonsaari (SDP) Presidentin kanslia Tv-uutiset Pisara Kahden kerroksen väkeä. Synnin palkka Antiikkia, antiikkia Ykkösdokumentti: Matka isän luo. Jatkosodan sotavangeille syntyi Suomessa lasta. Lasten kohtalo oli usein tukala ja monet vaikenivat asiasta Veteraanimuistoja Masiinamiehet. Dokumentti sodanaikaisista suomalaisista Blenheimlentäjistä Serranon perhe. Sydämenkuvat silmissä Gilmoren tytöt. Onkimisen niksit Holby Cityn sairaala. Tutkan alla Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Kotikatu. Jakso Kuuden Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Jaakko ja maailmanvalloittajat Avara luonto: Oriiden taisto Ryhmä Pullman. Viimeiset tanssiaiset. T: BBC Tv-uutiset ja sää Lotto ja Jokeri Urheiluruutu Presidentin kanslia. Jorse nuuskii ja haistaa myyrän Miitta-täti Uutisvuoto. Vieraina ovat kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki Kidnappaus (K13). Kaappaajat julkaisevat kuvan, jossa poikien ihoon on kirjoitettu sana pyhä. 2/2. T: BBC Viisi kampitusta. Matka dokumenttielokuvan ytimeen. O: Jørgen Leth ja Lars von Trier. YLE TV Sudoku Piilosana Mikämikä-tvpeli Tellus-tietovisa Pikku kakkonen Leijulaakso Pikku Kakkosen posti Herra Heinämäki: Mikä ei kuulu joukkoon Babar ja Badun seikkailut. Lelupulma Hotelli Ulappa Galaxi Mimun maailma Karvinen Aivokeskus Operaatio Hurrikaani: Viileät veijarit Peukaloisen retket: Karhujen luona Kauriinvasa Peliuutiset Salpausselän Kisat: Yhdistetyn mäki. HS130. Lahti Salpausselän Kisat. Suora lähetys Salpausselältä jatkuu Salpausselän Kisat: Naisten yhdistelmähiihto. 2 x 5 km. Lahti Ampumahiihdon MM: Naisten yhteislähtö. Kilpailumatka 12,5 km. Venäjä Salpausselän Kisat: Miesten yhdistelmähiihto. 2 x 10 km. Lahti Ampumahiihdon MM: Miesten yhteislähtö. Kilpailumatka 15 km. Venäjä V75-ravit Salpausselän Kisat: Joukkuemäki. HS130. Lahti Tv-uutiset Kakkosen kevätsää Suomen paras kuoro Pirunpelto. Osa 4/6: Jos ei tykätä ni tapetaan. (U) Erikoisryhmä Stuttgart. Pieni todistaja Tv-uutiset, sää ja urheilu Sankari vai vakooja. O: Fred Schepisi. N: Sean Connery, Michelle Pfeiffer Silminnäkijä: Tuntematon potilas. Ovatko vakuutusoikeus ja terveysviranomaiset vakuutusyhtiöiden asialla? Kova laki: Rikollinen mieli (K15). Taivastie Yle Live: V Festival Mikämikä-tvpeli Piilosana. MTV Voittovisa Uki Pieni merenneito Kasperin kauhukoulu Animaatiomaailma Tom ja Jerry Pokémon Ben 10: Alien Force. Hätäkutsu Hannah Montana. Ääniä eetteristä Kaikkea sitä näkee Alppihiihdon maailmancup: Spindleruv Mlyn. Naisten pujottelun 1.kierros Lumilautailua: Frontside3. Lumilautailua FUTIS+. Jalkapallon erikoisohjelma UEFA Europa League. Huippuhetket jalkapallon Eurooppa-liigan otteluista Alppihiihdon maailmancup: Spindleruv Mlyn. Naisten pujottelun 2.kierros Freestyle: Maailman Cup. re: kumparelasku ja Meiringen: ski cross. Kooste Salatut elämät. Osa Isabella saa kuulan kalloonsa Salatut elämät. Osa Syyllisyys painaa Peppiä Salatut elämät. Osa Helenan lounaaseen muodostuu jännittävä sivumaku Star Wars: The Clone Wars. Nuoret ja urheat Top Gear. Kauden 14 parhaat, osa Idols Studio. Nyt puhuvat tuomarit! Seitsemän Uutiset Tulosruutu Formula 1: Extra UNICEF Live Amazing Race. Finaali Kymmenen uutiset Päivän Sää Tulosruutu Lotto ja Jokeri Dante s Peak. Ohjaaja: Roger Donaldson, USA (104 ) Kings. Rauhansopimus. Osa 2/ Se Oikea. Nelonen Start!. Geneven raportissa kaksi keskitymme suomalaisittain kiinnostaviin autouutuuksiin. Koeajossa Citroen C Matkaoppaat Matkaoppaat Matkaoppaat Matkaoppaat Arvostele mun illallinen. Banaanit liekeissä Arvostele mun illallinen. Strutseja näkyvissä! Arvostele mun illallinen. Keikarimainen Kalle Arvostele mun illallinen. Kansainvälinen Anna- Lena Waverly Placen velhot. Tietokilpailu Drop Dead Diva. Jäähyväiset äidille Dawson s Creek. Yhdessä taas Wildfire. Paluu Kampus Greek. Veljesrakkautta Usko tai älä Nelosen uutiset Nelosen sää Elokuva: MirrorMask Peilinaamio. Pääosissa: Stephanie Leonidas, Jason Barry, Rob Brydon, Gina McKee, Dora Bryan,. Ohjaus: Dave McKean. (96 ) Britannia-USA Keno Teemalauantai: The Rolling Stones Yle Teema klo Elokuva: Transamerica (K15). Pääosissa: Felicity Huffman, Kevin Zegers, Fionnula Flanagan. Ohjaus: Duncan Tucker. (99 ) USA Nelosen uutiset Nelosen sää Harper s Island (K15). Sieppaus Elokuva: Hardbodies (K15).. Pääosissa: Grant Cramer, Gary Wood, Michael Rapport, Sorrells Picard, Teal Roberts. Ohjaus: Mark Griffiths. (83 ) USA Älypää-TV. Sub SubChat Ostos-tv Marienhof. Ruth väittää kivenkovaan, ettei ole kiinnostunut Tarekin asioista Marienhof. Tarek paljastaa oleskelevansa maassa salaa ja pelkää, että Lisa kertoo hänen piilopaikastaan viranomaisille Marienhof. Nic ja Toni hämmentyvät suudelmastaan Marienhof. Ruth räjähtää oikeussalissa Marienhof. Siegel saa tuomionsa David Garrett Rock Symphonies : Musiikki Antonio lemmenjahdissa. Misut morsmaikkuina Dirty Dancing. Seksikästä sambaa Biisonimafia. Jakso 5: Miten päästään tvbisnekseen?. Matka menestykseen Punkaharjulta on ilmeisen pitkä Amerikan huonoimmat kuskit. Seattle Glee. Matkalla. Sarja jää tauolle rakastettuni (K15). Ohjaaja: Lewis Gilbert, Englanti (120 ) Pääosissa: Roger Moore, Barbara Bach, Curt Jürgens, Richard Kiel, Bernard Lee, Lois Maxwell Entourage. Kateudesta vihreät Duudsonit Amerikassa (K13). 9. Matka Uranukseen. Uusinta Miami Vice. Theresa Riivatut talot. Prideaux n kartano SubChat. Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. YLE Teema PÄIVÄN PARHAAT! Teematieto Opettaja.tv: Tiede ja teknologia. 5/ Opettaja.tv: Sosiaalinen netti. 3/ Monen kulttuurin koulu. 1/ Opettaja.tv: Eläinten esiinmarssi. Hyönteiset Opettaja.tv: Olipa kerran. löytöretket. 23/ Go Yoyo Go. 6/ Mun uutiset Opettaja.tv: Oppimisympäristöt käyttöön!. 2/6: Opettaja.tv: Hyppytunti La Famiglia Montalcino. Osa 9/ Minä ja mun äiti Afganistanin arkea. 2/2: Tutkiva juttu: Salaperäinen uni Kirjamaa : Pikkukaupunki Porvoo Kansallisooppera 100 v: Kuollut kaupunki Musiikin muisti kansansoitinvideot. Osa Jimmyn ruokapaja. 6/ Tiededokumentti: Voiko tieteeseen luottaa. 3/ Prisma Studio. Miksi syömme myrkkyä? Historia: Terrorin aikakausi. 4/ Arbatin lapset. Stalin etsii syntipukkia Kirovin murhaan. 9/ Amazon-virran varrella Lapset puhuvat Teemalauantai: The Rolling Stones Stones in Exile Stoned. Rolling Stonesin alkuperäisen kitaristin Brian Jonesin viimeisistä vaiheista kertova fiktioelokuva. O: Stephen Woolley Jools Holland show. ja Teematieto. Audi A4 Sedan 1.8 TFSI 88 Business Mazda Elegance 4d A tkm, 4 tkm, aut.ilmastointi, cd, xenon, 1 om., 1 omistaja, 2 renkaat, moottorinlämmitin, 2 renk., moott.l., Pörhötakuu met.väri, vetokoukku PÖRHÖN AUTOLIIKE OY Lankapuhelinliittymästä 0,0828/puh.+0,07/min (alv 23%) KEMINMAA, Kauppakuja 6, p Matkapuhelinliittymästä 0,0828/puh.+0,17/min (alv 23%) YLE FST Aamusta Iltaan Aamusta Iltaan Aamusta Iltaan Aamusta Iltaan Aamusta Iltaan Ruotsalainen kesä Suomessa Historiallisia puutarhoja Seportaasi: Breidablick ennen ja nyt Kasvihuoneunelmia Spotlight Salpausselän Kisat: Yhdistetyn 10 km Varanginvuonon arktista eksotiikkaa Takaisin saarelle Ilmamatka Euroopan rannikoille TV-nytt BUU-klubben: Hiiri tuli taloon! Pikaluistelun MM TV-nytt Sportnytt Suunvuoro Kolmas valtiovalta Melodifestivalen 2011: Finaali Pixel. JIM Unitupa Sisusta pikkurahalla Pelastusoperaatio Töissä ruokapalkalla Maailman parhaat kalapaikat JIM D: Maa ihmisten jälkeen JIM D Historia: Maailmanlopun ennustukset Jeff ja äärikeittiöt Maailman oudoimmat ruoat Kuumaa katuruokaa Puuseppä paikalle Floyd Euroopassa Pintaremontilla rahoiksi Koti maailmalla: Turkki Kill Arman Poliisit Poliisit Poliisit Poliisit JIM D: Maa ihmisten jälkeen Roast David Hasselhoff (K15) Taistelulaiva Autovarkaiden perässä (K15) Hälytysvalmiudessa Mellakka oikeussalissa (K15) Villit nettivideot (K15) South Park. Liv Arvostele mun illallinen Britanniassa Arvostele mun illallinen Britanniassa Arvostele mun illallinen Britanniassa Arvostele mun illallinen Britanniassa Arvostele mun illallinen Britanniassa Kokataanko teillä? Jamien keittiössä Huippukokki lähtee maalle Heikin lähiruokaa Sikke Ruokaa rakkaudella Arvostele mun illallinen tunnissa Tyylillä treffeille Vanessa ja pikkuväki Laihdutaan yhdessä Morsiandieetti Neulontakerho Koirakuiskaaja Lemmikkieläinten ABC Täydelliset naiset Liv & Learn: Tyyli ja kauneus Sisustuksen huipulle Ruotsin miljonääriäidit Sinkkuelämää (K13) Sinkkuelämää (K13) Lemmi, kosi, vältä Kuumempi kuin tyttäreni. SuomiTV Kymppitonni Haluan töihin! Kingit kotivideot Viihdeuutiset Tahdotko? Kadun paras koti Aivan pihalla Fredin vieraana Tapani Perttu Viihdeuutiset Fort Boyard Ranska Poliisipartio. SVT Fråga doktorn 7.45 Sverige! 8.15 Go kväll 9.00 Gynekologen i Askim Rapport Vintermagasin Vinterstudion Alpint: Världscupen Vinterstudion Alpint: Världscupen Skidskytte-VM Alpint: Världscupen Skidskytte-VM Freestyle: Åre Vinterstudion På spåret Helgmålsringning Sportnytt Rapport Go kväll lördag Sverige! Rapport Sportnytt Melodifestivalen 2011: Finalen Melodifestivalen 2011: Eftersnack SVT Disneydags Önsketrädgården Revolution - och sen då? Korrespondenterna Jakten på lyckan Vem vet mest? Vetenskapens värld Elsie, Nancy och framgången Then She Found Me Möte med fjällpiparen Nordkalotten Sverker rakt på Merlin Ni kan inte börja utan mig - Valerij Gergiev Veckans föreställning: Gergiev dirigerar Tjajkovskij Filmklubben23.45 Funny or Die 0.10 Sopranos TV Chuggington 8.00 Bakugan 8.20 Doktor Mugg 8.40 Godare än glass 8.58 Nyhetsmorgon lördag Längdskidor: Världscupen i Lahtis. Direkt Livräddarna på Bondi Beach Längdskidor: Världscupen i Lahtis. Direkt Ola Skinnarmo och Nordostpassagen Parkeringskriget Studio: Elitserien. Direkt Ishockey: Elitserien Slutspelet, Färjestad - Brynäs Studio: Elitserien. Direkt Ishockey: Elitserien Slutspelet, Färjestad - Brynäs Studio: Elitserien. Direkt Ishockey: Elitserien Slutspelet, Färjestad - Brynäs Studio: Elitserien. Direkt TV4Nyheterna. Direkt TV4Vädret. Direkt Postkodmiljonären Lotto, Joker och Drömvinsten Legally Blonde TV4Nyheterna och TV4Vädret Spiderman Eurosport 9.30 Extreme-urheilu: Freeride Spirit 9.45 Ampumahiihto: MM-kilpailut, miesten viesti, Venäjä Alppihiihto: Naisten maailmancup, pujottelu, 1. lasku, Tshekki. Suora Yhdistetty: Maailmancup, mäkiosuus HS 130, Lahti. Suora Hiihto: Maailmancup, naiset, 10 km (p+v) yhdistelmähiihto, Lahti. Suora Ampumahiihto: MM-kilpailut, naiset, yhteislähtö, Venäjä. Suora Hiihto: Maailmancup, miehet, 20 km (p+v) yhdistelmähiihto, Lahti. Suora Ampumahiihto: MM-kilpailut, miehet, yhteislähtö, Venäjä. Suora Yhdistetty: Maailmancup, hiihto-osuus 10 km, Lahti. Suora Mäkihyppy: Maailmancup, joukkuemäki HS 130, Lahti. Suora Uimahypyt: EMkilpailut, miehet, 10m kerroksen parihypyt, finaali, Italia. Suora Pyöräily: Pariisi-Nizza-ajo, 7. etappi, Pyöräily: Tirreno-Adriatico-etappiajo, 4. etappi, Kamppailulajit: Fight Club Mäkihyppy: Maailmancup, joukkuemäki HS 130, Lahti 0.45 Ampumahiihto: MM-kilpailut, naiset, yhteislähtö, Hanty-Mansijsk, Venäjä 1.30 Ampumahiihto: MM-kilpailut, miehet, yhteislähtö, Hanty-Mansijsk, Venäjä 2.15 Pyöräily: Pariisi-Nizza-ajo

20 A20 Uutiset Pohjolan Sanomat Lauantai 12. maaliskuuta 2011 Keittiöt Komerot Kylpyhuoneet Kodinhoitohuoneet Liukuovijärjestelmät Kaikki kodin kiintokalusteet HALVEMPI MUISTAA ASIAKASTA LÄMMÖLLÄ La klo Tornion markkinoilla SDP:n teltalla. Tervetuloa keskustelemaan! Keittiöt jopa 24h tilauksesta Rungot koottuina, komerot osina Laaja varastovalikoima Luotettava kiintokalustekumppani Ilmainen kodin keittiökalusteiden mittauspalvelu Kestävät kotimaiset kalusterungot UPO M20DS TASALÄMPÖMIKRO Suomenkielinen Ruostumatonta terästä Tilavuus 17 litraa Lapsilukko ja ajastus 8 automaattiohjelmaa 7 tehoaluetta (max 700W) VÄHEMMÄLLÄ PERILLE. JA SAMALLA TANKILLA TAKAISIN. Uusi Subaru Forester. CO2-päästöt vain 173 g/km. Polttoaineenkulutus 7,5 l/100 km. Uusi Subaru Forester ensiesittelyssä Uusi Subaru Forester ensiesittelyssä la klo 10 14, su klo Forester 2.0 Autoveroton Forester 2.0 hinta ,00 Arvioitu Autoveroton autovero* hinta ) 7.465, Kokonaishinta ,51 (+ paikkakuntakohtaiset toimituskulut) SUBARU WETTERI KEMI KEITTIÖN OSTAJALLE KAUPAN PÄÄLLE! Toteuta nyt unelmasi tyylikkäästä ja kestävästä keittiöstä todelliseen sopuhintaan. Kun ostat vähintään 990 arvoiset keittiökalusteet, saat kaupan päälle 115 arvoisen UPO-mikroaaltouunin. Tarjous on voimassa tai niin kauan kuin tavaraa riittää KEMI Karjalahdenkatu 14 TORNIO Teollisuuskatu 8 Avoinna: 9-18, lauantaisin Avoinna: 10-18, lauantaisin puh ,135 /min.+ pvm/mpm puh ,135 /min.+ pvm/mpm Kallistu halvempaan Subaru tehdastakuu 3 vuotta/ km Subaru lisäpalvelut: Subaru Rahoitus, Subaru Vakuutus, Subaru Huolenpitosopimus ja Subaru Assistance. Mirva Hoikka , Markku Oinas ,Markku Tirroniemi , Teemu Jurvelin , Ari Koskinen , Ari-Pekka Heikonen , Juha Kontio WETTERI VALAJANKATU KEMI MA-PE 8-17, LA HUOLLON AJANVARAUS Puhelun hinta 020-alkuiseen numeroon soitettaessa on kiinteän verkon liittymästä 0,0828 /puhelu + 0,07 /min (alv 23%) ja matkapuhelinliittymästä 0,0828 /puhelu + 0,17 /min (alv 23%). Enni Rukajärvi taiteili slopestylen ykköseksi STT Stratton Mountain KALA-AUTO TÄNÄÄN! Kemi Täikön tori Rytikari Pulla Jussi Keminmaa Teboil Tornion tori Kiviranta Sale RAHOITUS- TARJOUS KORKO 2.9% +kulut Esimerkkilaskelma Volvo V50 1.6D DRIVe Momentum Kauppasumma ,00 Käsiraha /20% Avausmaksu ,00 Rahoitusosuus ,00 Käsittelymaksu... 15,00 Maksuaika kk kk Korko % KSL:n mukainen tod. vuosikorko 4,90% Kuukausimaksut ,03 Luottokustannukset yht ,58 HYVITYS VAIHTO- AUTOSTA Katsastetusta autosta yli :n autoon. Kulutus: 7,5 l/100 km (EU-yhdistetty). *) CO 2-päästöt 173 g/km. Tarjoukset voimassa saakka PIKAHUOLTO JA VARAOSAMYYNTI PALVELEE LAUANTAISIN klo Puh Enni Rukajärvi avasi voitolla lumilautailun TTRkiertueen päätöstapahtuman US Openin Stratton Mountainilla Vermontissa perjantaina. Maailmanmestari Rukajärvi jätti slopestylessa toiseksi amerikkalaisen Jamie Andersonin, joka oli jo aiemmin varmistanut naisten TTR-mestaruuden. Kolmanneksi taituroi norjalainen Silje Norendal. Slopestyle, jossa kilpaillaan erilaisia pinnanmuotoja ja hyppyreitä sisältävällä radalla, käytiin sumuisessa säässä. Keli oli todella huono, Norja voitti miesten ampumahiihtoviestin STT Hanti-Mansijsk Norja voitti miesten 4 x 7,5 kilometrin viestin ampumahiihdon MM-kilpailuissa perjantaina Venäjän Hanti-Mansijskissa. Suomi oli vasta 19:s. Norjan joukkueessa urheilivat Ole Einar Björndalen, Alexander Os, Emil Hegle Svendsen ja Tarjei Bö. Norja päihitti toiseksi Vastukselle Suomi-sarjan pronssimitalit Veitsiluodon Vastuksen pelaajien kaulaan ripustettiin pronssiset mitalit, kun Suomi-sarja saatiin päätökseen. Viime kaudella Vastus ylti hopealle. Oululainen UIFK voitti mestaruuden. Mestaruustaisto oli erittäin tiukka UIFK:n ja niin ikään oululaisen Lennex BK:n välillä. Kumpikaan ei hävinnyt sarjassa yhtään peliä. Edelliskauden mestari HIFK/2 jäi tänä vuonna neljänneksi. PS Bollnäs jälleen finaalissa en meinannut nähdä sumun keskellä mitään ja vesisade piiskasi naamaan. Laskinkin finaalin ilman laseja, jotta näkisi paremmin, Rukajärvi kertoi. Tammikuun MM-slopestylessa neljänneksi yltänyt Merika Enne jäi karsintaan. Lauantaina US Openissa kilpaillaan lumikourussa. tulleen Venäjän 13,4 sekunnilla. Kolmas oli Ukraina, joka hävisi voittajajoukkueelle 28 sekuntia. Suomen joukkue Timo Antila, Paavo Puurunen, Ahti Toivanen ja Jarkko Kauppinen jäi kauaksi kärkikahinoista. Suomi hävisi Norjalle yli neljä minuuttia. Suomen sijoitus oli 19:s, kun maaliin asti pääsi yhteensä 22 joukkuetta. Bollnäs GIF eteni toisen kerran peräkkäin Ruotsin jääpallofinaaliin. Loppuottelupaikka varmistui kun Bollnäs kukisti kotonaan Villan 5-3 ja eteni kolmella voitolla jatkoon. Finaalissa joukkue kohtaa Sandvikenin. Loppuottelusta tulee suomalaisittain mielenkiintoinen, sillä vastakkain asettuvat Tornion Palloveikoissa aikoinaan pelanneet Mikko Aarni ja Mikko Lukkarila. Bollnäsissä pelaava Lukkarila viimeisteli viimeisessä välierässä välierissä loppulukemat 5-3:een kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua. Finaali pelataan Uppsalassa JV Nieminen avasi voitokkaaasti Tennisässä Jarkko Nieminen eteni kaksinpelin toiselle kierrokselle Indian Wellsin ATP-turnauksessa. Nieminen kukisti turnauksen ensimmäisessä ottelussaan Uzbekistanin Denis Istominin 2 6, 7 5, 7 5. Nieminen ja ATP-rankinglistalla sijalle 55 oleva Istomin eivät olleet kohdanneet aikaisemmin ATPtasolla. Seuraavassa ottelussaan Nieminen kohtaa suoraan toiselle kierrokselle edenneen espanjalaisen Albert Montanesin, joka on ATP-rankingissa sijalla 26. Niemisen sijoitus on 51. Kaksikko ei ole kohdannut toisiaan ATP-tasolla.STT

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2. Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l laktoositon

Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2. Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l laktoositon Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2 99 99 ras. 69 pkt 1 69 Atria Hiillos grillimakkara 400 g (4,23/kg) 75 kg 5 75 Kainuun Kirjolohi Omistajan käyntikortti 95 pkt 2 95 Pingviini Vaniljakermajäätelö

Lisätiedot

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat KUN TARVITSET APUA Hätätilanne Kun tarvitset apua, soita hätäkeskuksen hätänumeroon 112. Kun soitat hätänumeroon, et tarvitse suuntanumeroa. Yleisestä puhelimesta voit soittaa hätänumeroon ilman rahaa

Lisätiedot

(50,-) Kaisla -ruokailuryhmä 6 tuolilla, pöytä 90 x 170 väri valkoinen. (835,-) 8,- Helposti uutta ilmettä työpöydän ö kansiin, oviin, tv-tasoihin ym

(50,-) Kaisla -ruokailuryhmä 6 tuolilla, pöytä 90 x 170 väri valkoinen. (835,-) 8,- Helposti uutta ilmettä työpöydän ö kansiin, oviin, tv-tasoihin ym GLC 220 d 4Matic A Premium Business autoveroton h arvioitu autovero 12 265,90 + toimituskulut 600 = 59 9 1 065 /kk. Käyttöetu 885 /kk. CO 2 -päästöt 129 g/km, EU-kes Mitsubishi L200 -mallisto alk.: autoveroton

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Puhelu hätäkeskukseen

Puhelu hätäkeskukseen Puhelu hätäkeskukseen Lue dialogit parin kanssa. - hätäkeskus. miten voimme auttaa? - hei, olen alex samoilov turusta. täällä on tulipalo. - pystytkö kertomaan osoitteen? - en tunne paikkaa. - mikä palaa?

Lisätiedot

159 pkt. Jäävuorisalaatti Suomi (lk 1) ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA Tervetuloa S-Etupäiville!

159 pkt. Jäävuorisalaatti Suomi (lk 1) ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA Tervetuloa S-Etupäiville! Suomalainen 1 99 rs Kotimaista Sika-nauta Jauheliha 400 g (4,98/kg) 3 89 kg 0 99 Kariniemen Kananpojan Grilliboxi n. 1,7 kg 99 pkt Atria Atrilli Grillimakkara 400 g (2,48/kg) 159 pkt Pingviini Vaniljakermajäätelö

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Euro ja pankkiasiat. Suomi ja 11 muuta maata siirtyvät vuoden 2002 alussa euron käyttöön.

Euro ja pankkiasiat. Suomi ja 11 muuta maata siirtyvät vuoden 2002 alussa euron käyttöön. Tähän esitteeseen on koottu hyödyllistä tietoa euron vaikutuksista pankkiasioihin. Lue esite ja säästä se. Esitteessä on tärkeää tietoa myös vuodenvaihteen varalle. Euro ja pankkiasiat Suomi ja 11 muuta

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

5 49 kg. Kuusamon Kirjolohi

5 49 kg. Kuusamon Kirjolohi Kuusamon Kirjolohi Liikkeemme suljettu la 31.10. 5 49 kg reseptit: Yhteishyvä.fi 98 ras. 3 98 Kotimaista Karjalanpaisti 600 g (6,63/kg) 99 kg 5 99 Snellman Maatiaispossun maustettu uunifilee n. 1,3 kg

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Prosentti- ja korkolaskut 1

Prosentti- ja korkolaskut 1 Prosentti- ja korkolaskut 1 Prosentti on sadasosa jostakin, kuten sentti eurosta ja senttimetri metristä. Yksi ruutu on 1 prosentti koko neliöstä, eli 1% Kuinka monta prosenttia on vihreitä ruutuja neliöstä?

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI EBOLA RANKKASADE

TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI EBOLA RANKKASADE Sanasto ja lämmittely MAASTO- PALO HURRIKAANI MYRSKY MAAN- JÄRISTYS TULIVUOREN PURKAUS TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen.

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. FINLAND: 1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. Pentti, 2-vuotias poika Pentti syntyi seitsemän viikkoa etuajassa ja vietti neljä

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

Pentti Malaska--seminaari Teknologia ihmisen maailmassa 2040 Ydinvoima teknologiana --riskit ja tulevaisuus Pentin päivänä 21.3.

Pentti Malaska--seminaari Teknologia ihmisen maailmassa 2040 Ydinvoima teknologiana --riskit ja tulevaisuus Pentin päivänä 21.3. Pentti Malaska--seminaari Teknologia ihmisen maailmassa 2040 Ydinvoima teknologiana --riskit ja tulevaisuus Pentin päivänä 21.3.2015 Professori Markku Wilenius Tulevaisuuden tutkimuskeskus/ Turun yliopisto

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Kinnulan humanoidi 5.2.1971.

Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan

Lisätiedot

LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA

LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA Nea Myllylä 8b LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA Pidin viiden arkipäivän ajan päiväkirjaa siitä, mihin käytin vuorokaudessa aikani. Päivämäärä

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö Merisuo & Storm 2 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Leijona ja hiiri (kansansatua mukaellen).............. 5 Kyyhkynen ja muurahainen (La Fontainea mukaellen).. 8 Korppi ja muurahainen

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi www.ikateknologia.fi Liitekuviot Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 9-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta Nordlund, Marika; Stenberg, Lea; Lempola, Hanna-Mari. KÄKÄTE-projekti (Käyttäjälle

Lisätiedot

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa Ritva Ala-Louko Lapin korkeakoulukonsernin kielikeskus Rovaniemen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

-15% ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA. S-ETU- KORTILLA ma-su ke su 9. 13.12.2015

-15% ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA. S-ETU- KORTILLA ma-su ke su 9. 13.12.2015 0 89 1 59 0 98 4 95 Tervetuloa S-Etupäiville! S-ETU- KORTILLA ma-su ke su 9. 13.12.2015 3.-9.8.2015-15% S-Market Joki-Jussi puh. 050 311 6975 ma pe 8 21, la 8 18, su 12 21 Palvelemme sunnuntaisin klo 12

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seksuaalirikoksiin ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Käyttöopas mobiilipankkiin ja tunnuslukusovellukseen

Käyttöopas mobiilipankkiin ja tunnuslukusovellukseen Käyttöopas mobiilipankkiin ja tunnuslukusovellukseen Käyttöopas tunnuslukusovellukseen ja mobiilipankkiin Tämä opas on tehty sinulle tueksi Nordean mobiilipalveluiden käytön aloittamiseen Näitä ohjeita

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen. SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)

Lisätiedot

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti

Lisätiedot

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. KANSANEDUSTAJA LENITA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Teen enkä meinaa! Jo ensimmäisellä kansanedustajakaudella olen kovalla työllä ja asioihin perehtymällä saavuttanut

Lisätiedot

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka) Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 3 pistettä 1. Missä kuviossa mustia kenguruita on enemmän kuin valkoisia kenguruita? Kuvassa D on 5 mustaa kengurua ja 4 valkoista. 2. Nelli haluaa rakentaa samanlaisen

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

Ilmoitus oikeuksista

Ilmoitus oikeuksista Ilmoitus oikeuksista Tästä lehtisestä saat tärkeää tietoa oikeuksista, jotka sinulla on ollessasi Oikeuksilla tarkoitetaan tärkeitä vapauksia ja apua, jotka ovat lain mukaan saatavilla kaikille. Kun tiedät

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Lukijat kuvaajina ja kirjoittajina Santtu Parkkonen / Helsingin Sanomat

Lukijat kuvaajina ja kirjoittajina Santtu Parkkonen / Helsingin Sanomat Lukijat kuvaajina ja kirjoittajina Santtu Parkkonen / Helsingin Sanomat 2 Metron lukijakonsepti Vuodessa Metroa avustaa yli 30 000 lukijaa 3 Lukijat lähettävät toimitukseen yli 35 000 kuvaa, tuhansia juttuja

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Kuljetus TOT 8/00. Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja

Kuljetus TOT 8/00. Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja TOT-RAPORTTI 8/00 Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kuorma-autonkuljettaja NN oli pysäyttänyt kuorma-autonsa lastausta varten

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Käyttöopas Mobiilipankkiin ja tunnuslukusovellukseen

Käyttöopas Mobiilipankkiin ja tunnuslukusovellukseen Käyttöopas Mobiilipankkiin ja tunnuslukusovellukseen Käyttöopas tunnuslukusovellukseen sekä mobiilipankkiin Tämä opas on tehty sinulle tueksi Nordean mobiilipalveluiden käytön aloittamiseen Näitä ohjeita

Lisätiedot

Juhani K. Kysymyksiä ja vastauksia Kysymykset esitettiin Juhanille etukäteen. Juhani vastasi niihin sähköpostilla.

Juhani K. Kysymyksiä ja vastauksia Kysymykset esitettiin Juhanille etukäteen. Juhani vastasi niihin sähköpostilla. Juhani K Kysymyksiä ja vastauksia Kysymykset esitettiin Juhanille etukäteen. Juhani vastasi niihin sähköpostilla. MediMattressin myyntikokouksen osallistujat vierailevat Juhanin luona pe 20.3.2009. 1.

Lisätiedot

PINS MasterCard -koulutusmateriaali. Vain myyjän käyttöön

PINS MasterCard -koulutusmateriaali. Vain myyjän käyttöön PINS MasterCard -koulutusmateriaali Vain myyjän käyttöön 2 PINS MasterCard PINS-ohjelman lippulaiva! Pinssejä kahdesti, kun asiakas maksaa PINS MasterCard -kortilla! PINS-kumppanin myöntämät pinssit Lisäksi

Lisätiedot