KAAVOITUSKATSAUS 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAAVOITUSKATSAUS 2014"

Transkriptio

1 0 KAAVOITUSKATSAUS 2014 Maakuntahallitus

2 1 Sisällysluettelo: 1. ESIPUHE VIREILLÄ OLEVAT MAAKUNTAKAAVAT Pohjois-Savon kaupan maakuntakaava Pohjois-Savon tuulivoimamaakuntakaava MAAKUNTAKAAVAN SEURANTA Kuntakaavoitus ja maankäytön suunnittelu Viitostievyöhyke vahvistuu väestömäärissä, ydinmaaseutu maaseudun elinkeinoissa Kuopion seudun asuntotuotanto jatkuu vahvana, muualla maakuntakaavan tavoitteita ei ole saavutettu Kulttuuriympäristöä vailla käyttöä Konneveden-Rautalammin kansallispuistohanke Kehittämisvelka kasvaa liikennejärjestelmän osalta Jätteen käsittelylaitokset edenneet lupaprosesseissa Maakuntakaavassa vielä paljon käyttöön otettavia turvetuotantoalueita Vaarallisten kemikaalien teollisen käsittelyn ja varastoinnin alueet lisääntyneet VOIMASSA OLEVAT MAAKUNTAKAAVAT Kuopion seudun maakuntakaava Leppävirran pohjoisosan valtatien 5 maakuntakaava Pohjois-Savon maakuntakaava MAAKUNTAKAAVAN OIKEUSVAIKUTUKSET Maakunnan suunnittelu Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaavan toteutuminen yksityiskohtaisemmalla kaavoituksella Maakuntakaavan toteuttaminen Yhteystiedot Kannen kuva: Etelä-Konneveden kehittämishanke, Jouni Lehmonen

3 2 1. ESIPUHE Maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaan maakunnan liiton on tiedotettava alueensa kunnille vireillä olevista suunnitelmistaan ja muista kuntien alueiden käytön suunnitteluun, rakennettuun ympäristöön ja rakentamisen ohjaukseen vaikuttavista toimenpiteistä (MRA 15 ). Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavaasioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (MRL 7 ). Pohjois-Savon liitto on julkaissut vuosittain verkkosivuillaan katsauksen maakuntakaavoitustilanteesta. Pohjois-Savo on maakuntakaavoitettu nyt kokonaan MRL:n mukaisesti. Ympäristöministeriö vahvisti Pohjois-Savon maakuntakaavan ja muutokset Kuopion seudun ja VT5:n maakuntakaavoihin, Korkein Hallinto-oikeus hylkäsi kaavasta tehdyn valituksen Maakuntavaltuusto hyväksyi tuulivoimakaavan ja Ympäristöministeriö vahvisti sen Maakuntahallitus päätti käynnistää kaupan maakuntakaavan laadinnan, koska maankäyttö- ja rakennuslaki tarkentui erityisesti tilaa vievän kaupan osalta vuoden 2010 aikana ja siirtymäaikaa on vuoden 2015 huhtikuuhun saakka. Kaupan maakuntakaavan luonnos valmisteluaineistoineen oli nähtävillä Ehdotus tulee nähtäville kesään 2014 mennessä. Kokonaismaakuntakaavan päivityksen ajankohdan arviointia varten pysähdytään vuonna 2014 pohtimaan maakuntakaavan strategista tasoa ja vaikuttavuutta, kertynyttä lisäinformaatiota, toimintaympäristön ja lainsäädännön muutoksia. Jos on havaittavissa kuuden vuoden päässä tulevaisuudessa voimassaolevalta maakuntakaavalta jotain muuta kuin mitä nyt on voimassaolevassa kaavassa, päivitystyö pitäisi aloittaa nyt. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole havaittavissa merkittäviä muutostarpeita. Lisää informaatiota on sivuilla. Kuva: Vesa Jämsen

4 2. VIREILLÄ OLEVAT MAAKUNTAKAAVAT Pohjois-Savon kaupan maakuntakaava 2030 Kaupan maakuntakaavassa määritellään seudullisesti merkittävän vähittäiskaupan ja -keskittymien sijainnit ala- ja ylärajoineen. Iisalmen, Siilinjärven, Kuopion ja Varkauden keskusta-alueet on alueellisesti määriteltyjä mutta niiden osalta vähittäiskaupalle ei ole määritelty ylärajaa. Tavoitteena on erityisesti päivittäis- ja erikoiskaupassa keskustojen suosiminen, tilaa vievässä kaupassa kuten huonekalu- ja autokaupassa sijainti voi olla keskustan ulkopuolella mutta kuitenkin yhdyskuntarakenteessa kiinni. Pohjois-Savon maakuntahallitus teki päätöksen Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan laadinnan aloittamisesta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta. Kaupan maakuntakaavan laatiminen tuli ajankohtaiseksi voimaan tulleen maankäyttö- ja rakennuslain muutoksen (319/2011) sekä toimialan nopean kehittymisen vuoksi. Tällä hetkellä Pohjois-Savossa on päivittäis- ja erikoistavarakaupalle varattua kaavareserviä lähestulkoon riittävästi. MRL:n muutoksen seurauksena tilanne kuitenkin muuttuu oleellisesti laissa määritellyn siirtymäajan ( ) jälkeen, kun tilaa vaativa kauppa siirtyy vähittäiskaupan suuryksiköitä koskevan säätelyn pariin. Paljon tilaa vaativalla erikoistavaran kaupalla tarkoitetaan kauppaa, jolle on ominaista suuret, paljon tilaa vaativat tuotteet kuten autot, huonekalut ja rakennustarvikkeet ja joka edellyttää sijaintia hyvien liikenneyhteyksien varrella. Pohjois-Savon ja Kuopion seudun maakuntakaavojen laadinnan aikana valmistelluissa kaupan selvityksissä ei ole huomioitu tilaa vaativaa kauppaa kokonaisuudessaan, koska silloinen laki ei sitä edellyttänyt. Tämän johdosta Pohjois-Savossa voimassa olevat maakuntakaavat vaativat uudistamista kauppaa koskevien kysymysten osalta. Lisäksi ympäristöministeriön päätös jättää vahvistamatta Pohjois-Savon maakuntakaavasta Kuopion keskustatoimintojen alueen laajentamisen valtatie 5:n yli Savilahden alueelle ja etelän suuntaan ei mahdollista riittävästi kaupan kehittämispotentiaalin hyödyntämistä alueella. Myös Pohjois-Savon maakuntakaavassa osoitettujen vähittäiskaupan kehittämisvyöhykkeiden (Kuopio ja Varkaus) enimmäismitoitus vaatii tilaa vievän kaupan osalta tarkistamista. Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävänä lausuntoja ja mielipiteitä varten Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatu palaute koski pääosin osallistumismenettelyjen monipuolistamista, lausunnonantoaikojen pidentämistä, valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ja kaavan tavoitteiden tarkentamista sekä vaikutusten arvioinnin täsmentämistä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan tehdyt muutokset ovat näkyvissä OAS:ssa punaisella kirjasinvärillä. Maakuntahallitus täydensi alkuvuonna 2013 tavoitteita siten, että maakuntakaavan ja laadittavana olevan kaupan kaavan tulee olla tavoitteiltaan ja mitoitukseltaan Pohjois-Savon kasvua ja elinkeinopoliittisia ratkaisuja tukevia ja etteivät ne rajoita voimakastakin nykyiset ennusteet ylittäviä kaupan, matkailun ym. elinkeinojen kasvua. Edelliset tavoitteet korostuvat erityisesti Kuopion, Varkauden ja Iisalmen seuduilla. Syksyn 2012 aikana kaupan maakuntakaavan laadintaan liittyen käynnistettiin koko Pohjois-Savon kattava palveluverkkoselvitys, jossa selvitetään Pohjois-Savon päivittäistavarakaupan, erikoiskaupan ja erityisesti tilaa vaativan erikoiskaupan nykytila ja kehitysnäkymät liikenteelliset vaikutukset huomioiden. Lisäksi selvityksessä tarkastellaan palveluverkkoon vaikuttavia tekijöitä (mm. väestönkehitys, ostovoima ja sen siirtymät, liiketilan lisätarve, matkailijoiden ja kesämökkiläisten ostovoima, verkkokauppa) sekä tarkastellaan kaupan palveluverkostoa erilaisten kehittämisvaihtoehtojen näkökulmas-

5 4 ta. Palveluverkkoselvitystä täydennettiin kaupan lisäneliötarpeen laskentaperiaatteiden herkkyysanalyysillä, jossa otettiin huomioon Pohjois-Savon 2000-luvulla toteutunut kehitys. Palveluverkkoselvityksen tuloksia esiteltiin kaupan kaavoitusta koskevassa seminaarissa talvella Luonnos valmisteluaineistoineen oli nähtävillä ennen joulua Pohjois-Savon tuulivoimamaakuntakaava 2030 Ympäristöministeriö vahvisti Pohjois-Savon tuulivoimakaavan Tuulivoimakaavassa on määritelty 18 kpl seudullisesti merkittävää tuulivoimapuistoaluetta ja Kuopion lentokentän melualue. Etelä-Kinahmin alue jäi vahvistamatta. Tuulivoimakaavan laadintaa ennakoiden Pohjois-Savon liitto käynnisti keväällä 2010 yhdessä Etelä-Savon, Kainuun, Pohjois-Karjalan, Etelä-Karjalan ja Keski-Suomen maakuntien kanssa potentiaalisten tuulivoima-alueiden selvitystyön. Selvitystyöhön liittyen Pohjois-Savon liitto suoritti syksyllä yhdessä ELY-keskuksen ja kuntien kanssa maastokäynnit kartta-, ym. tarkastelujen perusteella valituille alueille. Kesäkuussa 2011 valmistunut selvitys sekä syksyllä 2011 tehdyt uusia alueita koskevat tarkastelut antavat perusteet maakuntakaavaan tehtäville aluevarauksille. Maakuntavaltuusto päätti maakuntakaavan laadinnasta vuoden 2011 toimintasuunnitelman yhteydessä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä keväällä Maakuntahallitus päätti asettaa kaavaluonnoksen nähtäville Luonnoksessa oli nähtävillä 9 tuulivoimapuistoaluetta. Erityisesti kuntapalautteen johdosta jatkotarkasteluun otettiin mukaan lisää alueita siten, että joulukuun alusta nähtäville asetettuun ehdotukseen tuli 19 tuulivoimapuistoaluetta nähtäville. Kesän aikana uusien alueiden osalta tehtiin perustarkastelut kannattavuuden suhteen; alueiden luonto, linnusto ja maisematarkastelut laadittiin konsulttien toimesta kesän aikana sekä uusien että vanojen alueiden osalta. Toimijoiden kiinnostus on lisääntynyt koko ajan Pohjois-Savon tuulivoimapuistoja kohtaan. Maakuntakaavaehdotuksen joulu-tammikuun nähtävillä olon jälkeen maakuntavaltuusto hyväksyi tuulivoimakaavan kesäkuussa Hyväksymispäätöksen jälkeen kaava lähetettiin Ympäristöministeriöön vahvistettavaksi. Ympäristöministeriö vahvisti tuulivoimamaakuntakaavan ja hylkäsi valtuuston päätöksestä tehdyn yhden valituksen. Päätöksestä voi valittaa edelleen Korkeimpaan hallintooikeuteen.

6 3. MAAKUNTAKAAVAN SEURANTA 3.1 Kuntakaavoitus ja maankäytön suunnittelu 5 Kuntien kaavoitus on ollut pääasiassa voimassa olevien maakuntakaavojen mukaista ja edistänyt maakuntakaavojen toteuttamista. Liitto on antanut kaikkiaan 92 lausuntoa asemakaavoista, osayleiskaavoista, teistä, muiden liittojen maakuntakaavoista, maa-ainesten otosta, YVA:sta ja lakimuutosesityksistä., mm. ympäristönsuojelulain päivityksestä. Lausunnoilla olleet taajama-alueiden asemakaavat olivat yleensä pienialaisia ja painottuvat rakenteen tiivistämiseen. Rantojen suunnittelu on koskenut yleensä yleiskaavojen ja ranta-asemakaavojen pieniä muutoksia maanomistajien aloitteesta. Kirkonkylät ja kylät ovat myös pohdinnan kohteena; miten kehittää palvelutarjontaa kirkonkylissä ja vahvistaa myös kylien roolia asumisen alueina. Kuntakaavoituksella tapahtuva maakuntakaavan toteutumisen seuranta on aloitettu merkintäkohtaisesti. Tahkon, Etelä-Siilinjärven, Varkauden ja Kuopion laadinnassa olevat osayleiskaavat vievät vahvasti maakuntakaavojen tahtotilaa eteenpäin. Suuret hankkeet; Rikinnevan ekovoimalaitos ja Soinlahden bioöljylaitos ovat olleet samaan aikaan YVA-, osayleiskaava- ja asemakaavavaiheissa. Rikinnevan ympäristöluvasta on valitettu, samoin laitehankintapäätöksestä on tulossa valitus kilpailun hävinneeltä laitetoimittajalta. Vambio Oy rakentaa Kuopion Jätekeskuksen alueelle biokaasulaitosta. Tuulivoima-alueiden eteneminen Vieremä: Linnalankangas ja Rahustenaho (huomioitu maakuntakaavassa) Tuulipuistoon sovelletaan YVA-menettelyä ja alueelle laaditaan osayleiskaava. Piiparinmäen Lammaslamminkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava, (Metsähallitus Laatumaa), YVA -selostus 01/14, OAS, kaavaluonnos 04-05/14, n. 41 voimalaa. Vesanto: Honkamäki -Palokangas, (huomioitu maakuntakaavassa) Hanketta tarkastellaan mahdollisesti suunnittelutarveratkaisun kautta. (Honkamäki Wind Farm Oy, 6 tuulivoimalaa) Pohjoismäen tuulivoimahanke Tuulivoimahanketta tarkastellaan mahdollisesti osayleiskaavalla. (Pohjoismäki Wind Farm Oy, 3 voimalaa) Kuopio: Linnanmäki (huomioitu maakuntakaavassa) Alueelle laaditaan osayleiskaava. Toimijan, TuuliSaimaan tavoitteena on 8 voimalaa. Pieni Neulamäki (huomioitu maakuntakaavassa) Pienen Neulamäen nähtävillä olleessa osayleiskaavaluonnoksessa on toisessa vaihtoehdossa 3 tuulivoimalaa. Suuri Palonen (huomioitu maakuntakaavassa) Suovu-Palosen osayleiskaava on ollut jo aiemmin luonnoksena nähtävillä 03/2011, mutta silloin mukana ei ollut tuulivoimaa. Tuulivoiman mahdollistava osayleiskaavatyö alkaa alusta uudelleen. Leppävirta: Niittysmäki-Konkanmäki (huomioitu maakuntakaavassa) Niittysmäki-Konkanmäki tuulivoimaosayleiskaava, (Tetrituuli Oy) on hyväksytty KV:ssa , osayleiskaava mahdollistaa 3-5 voimalaa. Hanke on rakennuslupavaiheessa. Paloja pelastusviranomaisen kannanotot ovat muuttuneet yleiskaavavaiheesta rakennuslupavaiheeseen siirryttäessä. Puolustusvoimat vastustaa suunnitelman mukaisten tuulivoimaloiden rakentamista ( ). Rautalampi: Tervalamminvuoren tuulivoimahanke Alustavat selvitykset menossa, mahdollisesti 6 tuulivoimalaa.

7 6 Kuopio on panostanut samaan aikaan Matkuksen suuren kauppakeskuksen avaamisen kanssa torin kehittämiseen mm. lisäpysäköinnin, liikennejärjestelyiden ja kaupan kehittämisen kautta. Samoin toteutusvaiheessa on VT5:n parantaminen moottoritieksi välillä Päiväranta - Vuorela. Tie valmistuu v Kuopion työssäkäyntialue laajenee todennäköisesti yhteyden parannuttua pohjoiseen päin. Etelä-Siilinjärven osayleiskaava oli loppuvuodesta 2013 ehdotuksena nähtävillä. Sen tavoitteena on kasvattaa Vuorelan ja Toivalan asukasmäärää 4700 uudella asukkaalla ja työpaikkoja n lisää alueelle lentokentän tien varteen. Tielinjausten osalta VT9:n Vaajasalon linjaus on vielä hyvin pitkän aikavälin hanke, samoin kuin Päijänne - Saimaa -kanava. Matkukseen on kaavoitettu Itä-Suomen logistiikka-alue, jonka asemakaavatyö etenee. Lisäksi Pohjois-Savon maakuntakaavoissa on lukuisia valtateiden oikaisuja, jotka odottavat toteutustaan. Kyseessä olevat linjaukset sisältyvät myös kuntien yleiskaavoihin.

8 7 Kuopion ja Siilinjärven alueilla on nyt osayleiskaavoitettuna ja /tai asemakaavoitettuna yhteensä tilaa n työpaikalle. Tilaa työpaikkarakentamiselle on n. 10 vuodelle.

9 8 3.2 Viitostievyöhyke vahvistuu väestömäärissä, ydinmaaseutu maaseudun elinkeinoissa Pohjois-Savon väestö ja työpaikat keskittyvät edelleen maakuntakaavan aluerakenteen selkärankana oleville maakuntaa pohjois-eteläsuunnassa halkovalle VT5:n ja Savon radan muodostamalle kehityskäytävälle ja itä-länsisuunnassa VT9:n muodostamalle käytävälle. Näillä pääkehittämiskäytävillä asui asukasta v (+783 asukasta kahdessa vuodessa) ja kehittämiskäytävien ulkopuolella asukasta (-617 asukasta kahdessa vuodessa. Paikkatieto kattaa asukasta eli on ilman sijaintitietoa.

10 9 Kehittämisvyöhykkeiden alueella väestökehitys on ollut suotuisaa suurimmalla osalla taajama- ja kyläalueista vuosien välillä; erityisesti Siilinjärvellä ja Kuopion eteläisissä osissa. Kehittämisvyöhykkeiden ulkopuolella on kahdentoista viime vuoden aikana kasvaneet Pohjois-Pielaveden Vaaraslahti, Vieremän Valkeiskylä, Vesannon Ahveninen ja Tervon kirkonkylä. Kasvu on ollut tosin määrällisesti pientä. Suonenjoen maaseutualue on kääntynyt kasvu-uralle. Kuopio Siilinjärvi alueen taajamat, monet kylät sekä maaseutu ovat kasvavia alueita. Iisalmen ja Kiuruveden kyliä on useita kasvu-uralla, Iisalmen maaseutualue laajemmin. Maakuntakaavan toteutumisen ja alueellisen kehittämisen suhdetta tarkastellaan yritystukien kohdentumisen kautta Pohjois-Savossa. Määrällisesti eniten yritystukia on myönnetty Kuopion, Iisalmen ja Siilinjärven alueille, joiden väestökehitys on ollut myös kyseisenä ajankohtana positiivisinta. Yritystukikartassa ei ole maatalouden investointitukia, jotka keskittyvät vahvasti Ylä-Savoon ja Maaninka-Kuopio alueelle. Kyseinen alue nousee hyvin esille myös 2013 julkaistussa aluetypologiakartassa ydinmaaseutuna, samoin voimassaolevissa maakuntakaavoissa MT-alueena. Pohjois-Savo on 2. paras maitotalouden investoinneissa, 5. paras maatalouden investoinneissa. Maatalouden elinkeinojen kehittyminen näkyy positiivisesti Ylä-Savon kylien kehittymisessä.

11 Kuopion seudun asuntotuotanto jatkuu vahvana, muualla maakuntakaavan tavoitteita ei ole saavutettu kpl Valmistuneet asunnot Pohjois-Savossa, Kuopion seudulla (Kuopio+Nilsiä+Maaninka+Siilinjärvi) ja Kuopion seudun ulkopuolella v sekä tammi-syyskuu *) *) Kuopion seudun ulkop. *) v tammi- Kuopion seutu Lähde: Tilastokeskus

12 11 Pohjois-Savon maakuntakaavan mitoitusväestötavoitteena on asukasta. Pohjois-Savon väestö on kahden viimeisen vuoden aikana kasvanut hieman kahdenkymmenen vuoden väestön vähenemistrendin jälkeen. Pohjois-Savon maakuntakaavan mitoitusväestölle lasketun asuntotuotannon määrän arvioitiin olevan n as/v, josta Kuopion seudun osuus olisi n asuntoa ja muun Pohjois-Savon 600 as/v. Kuopion seutu on nyt tavoitteen mukaisissa tuotantomäärissä, mutta muun Pohjois-Savon osuus on noin puolet tavoitteesta. 3.4 Kulttuuriympäristöä vailla käyttöä Varkauden kaupunki valmistelee keskeisen kaupunkialueen strategista yleiskaavaa. Varkaudessa on eniten Pohjois-Savon kaupungeista valtakunnallisesti sekä maakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä. Kulttuuriympäristön hoitoon saatavat julkiset avustukset ovat vähäisiä, vaikka perustuslain mukaan kulttuuriympäristön hoito kuuluu meille kaikille. Asemakaavoissa suojeltaviksi osoitettujen kohteiden ja alueiden määrä on niin suuri, että talouden reunaehtojen puitteissa on kohtuuttoman suuri sekä kaupungille että yksityiselle ja aiheuttaa kaavaprosessien hitautta. Kaupungin sisäisen työryhmän ja viranomaistyöryhmätyöskentelyn kautta pyritään saamaan aikaan yhteinen näkemys suojelun arvoisista kokonaisuuksista ja kohteista. Suonenjoella ja Kuopiossa on paraikaa myynnissä laajoja ennen oppilaitoskäytössä olleita kokonaisuuksia, valtakunnallista kulttuuriympäristöä. Yksittäisiä 50 -luvun tiilestä kestävästi rakennettuja kouluja tyhjenee maakunnassa peruskäytöstään koko ajan. 80-luvun rakennuskantaa ei ennätetä edes inventoida, kun osa niistä havaittu runsaan 30 vuoden käytön jälkeen kunnoltaan niin heikoiksi, että ainut vaihtoehto on purkaminen. Suonenjoen maatalousoppilaitos, myynnissä, Kerttu Rytkönen, 1924

13 Konneveden-Rautalammin kansallispuistohanke Ympäristöministeriö kartoitti kesällä 2012 kaikki kansallispuistohankkeet, joista parhaimmassa valmiudessa on Konneveden-Rautalammin kansallispuistoaloite Rauta-lammin ja Konneveden kuntien alueelle. Hanke etenee lakivalmistelussa ympäristöministeriössä. Kuva: Enoniemi, Jouni Lehmonen 3.6 Kehittämisvelka kasvaa liikennejärjestelmän osalta Liikennejärjestelmän ylläpitoon ja kehittämiseen liittyvä rahoitus jää koko ajan jälkeen väylien korjausvelasta ja maakuntakaavoissa osoitettujen ratkaisujen toteuttamisesta, joka aiheuttaa ongelmia kuntien maankäytön suunnittelussa, mm. Leppävirran kunnan kohdalla ohitustien osalta. Kallan siltojen työt ovat edenneet hyvin. 5-tien hankkeiden osalta Mikkelin kohta sai rahoituksen ja työt alkavat syksyllä Kantatie 77 tieluokan muutos valtatieksi on edennyt valtion viranomaisten suunnitelmissa. Maakuntakaavassa tie on valtatienä osoitettu Iisalmesta Oulun suuntaan nelostielle saakka. Vuoden 2013 aikana ovat suunnitteluvaiheesta edenneet Ylivieska-Iisalmi-Kontiomäkiradan parantamishanke ja valtatien 23 parantaminen välillä Varkaus-Viinijärvi. Liikennevirasto on laatinut yleissuunnitelman toiminnallisuuden parantamisesta välillä Ylivieska Iisalmi Kontiomäki. Hanke pitää sisällään mm. Iisalmi-Ylivieska-radan sähköistyksen ja Iisalmen kolmioraiteen rakentamisen. Yleissuunnitelma valmistui tammikuussa Yleissuunnitelman hyväksymisen jälkeen hanke jatkuu ratalain mukaisen ratasuunnitelman laatimisella.

14 13 Ylivieska Iisalmi Kontiomäki hankkeen ratasuunnitelmassa suunnitellaan kaksi uutta liikennepaikkaa, Latukka ja Rasinmäki, Savon radalle, välille Iisalmi Kontiomäki ja kolme uutta liikennepaikkaa, Lapinsalmi, Karvoskylä, Raudaskylä, rataosalle Iisalmi Ylivieska sekä parannetaan nykyisiä liikennepaikkoja Iisalmi Ylivieska-välillä. Lisäksi suunnitellaan Iisalmeen kolmioraide yhdistämään Kontiomäen ja Ylivieskan suunnat toisiinsa. Ratasuunnitelma sisältää rata-, valaistus-, turvalaite-, sähköistys-, tie- ja siltasuunnittelua. Hankkeen yleissuunnitelma valmistui tammikuussa 2012 ja on hyväksymiskäsittelyssä Liikennevirastossa. Hanke jatkuu ratalain mukaisen ratasuunnitelman laatimisella. Maastotutkimukset ratasuunnittelua varten valmistuvat kesäkuussa Ratasuunnittelu on käynnistynyt kesäkuussa ja valmistuu maaliskuussa Liikennepoliittisen selonteon mukaan hankkeen on suunniteltu alkavan tällä hallituskaudella. Käynnistymisajankohdaksi arvioidaan vuotta Valtatien 23 Varkaus-Viinijärvi-tieosuuden tiesuunnitelma valmistui vuoden 2013 alkupuolella. Valtatie 23 välillä Varkaus-Viinijärvi on osa itä-länsi-suuntaista päätieyhteyttä. Pohjois-Karjalasta etelään suuntautuvat elinkeinoelämän kuljetukset ovat lisänneet valtatie 23:n käyttöä viimeisten valtatie 5:n parantamisten jälkeen. Tie on tärkeä myös Varkauden puuteollisuuden kuljetuksille. Nykyinen valtatie on mäkinen, mutkainen ja kapea. Näkemäolosuhteet ovat monin paikoin huonot. Tien puutteet aiheuttavat ongelmia erityisesti raskaalle liikenteelle. Tien parantamishanke pitää sisällään mm. tien kaarteiden oikaisuja, jyrkkien mäkiosuuksien loiventamisia, keskikaiteellisten ohituskaistojen rakentamisia, liittymien parantamisia jne. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 43,3 M. Tien parantamishanke käynnistyy vuonna 2013 Varkaus-Karvio-välin parantamisella, johon on perusväylänpidosta merkitty viiden miljoonan euron käynnistysrahoitus. Alakylän ohituskaistojen rakentaminen on tarkoitus aloittaa 2014 tiesuunnitelman saatua lainvoiman. Pohjois-Savon saavutettavuuden parantamiseen kohdistetuista EAKR-hankkeista merkittävin on Savonradan nopeuttamishanke välillä Kuopio-Pohjois-Savon maakunnan eteläraja. Hanke on toteutettu kahdessa vaiheessa, jossa Kuopio-Suonenjoki-rataosa valmistui v ja väli Suonenjoki-Haapakoski valmistuu v alussa. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 17,3 M. Uudet nopeudet (200 km/h) saadaan käyttöön, kun v käynnistynyt radan perusparannustyö saadaan päätökseen v

15 14

16 Jätteen käsittelylaitokset edenneet lupaprosesseissa Varkauden Stora Enson teollisuus- ja varastoalueelle Ekokem sai ympäristöluvan ja toiminnanaloittamisluvan kierrätyspolttoaineen valmistuslaitokselle tehtaiden tiloissa. Kierrätyspolttoaineen valmistuslinjalla saa käsitellä t/a kaupan teollisuuden ja rakentamisen energiajätettä, t/a maatalous- ym. muovia. Lisäksi valmiin kierrätyspolttoaineen vastaanottoasemalla saa vastaanottaa ja esikäsitellä Stora Enso Oy:n Varkauden voimalaitokselle tulevia eri polttoainetoimittajien kierrätyspolttoaineita t/a. Kuopion jätekeskuksen alueelle sijoittuva Biotehdas Oy:n Heinälamminrinteen biokaasulaitos on saanut ympäristöluvan ja toiminnanaloittamisluvan, jonka mukaan laitos saa käsitellä biojätteitä, lantaa, jätevesilietteitä ja kasviperäistä biomassaa t/a. Leppävirran Riikinnevan jätteenkäsittelyalueelle sijoittuva Riikinvoima Oy:n Ekovoimalaitos on saanut ympäristöluvan ja toiminnan aloittamisluvan Ekovoimalaitoksen noin 65 megawatin leijukerroskattilassa voidaan polttaa jätepolttoaineita enintään tonnia vuodessa. 3.8 Maakuntakaavassa vielä paljon käyttöön otettavia turvetuotantoalueita Pohjois-Savon suoalasta oli tutkittu vuoteen 2000 mennessä puolet. Tutkituista soista oli teknisesti käyttökelpoista turvetuotantoaluetta ha eli 25% tutkitusta suoalasta ja yli 20 ha:n soilla käyttökelpoista turvetuotantoalaa arviolta ha. Turvetuotantoon soveltuvia alueita Pohjois-Savon ja Kuopion seudun maakuntakaavoissa on ha (118 aluevarausta), tuotantokelpoista aluetta on n ha. Yli 20 ha:n suoalasta aluevarausten määrä on 8% ja tuotantokelpoinen, varsinaisesti hyödynnettävä ala 3%. Määrät koko suoalaan verrattuna ovat vähäiset ja lisäksi varaukset kohdistuvat ojitetuille, luonnontilansa menettäneille soille. Luvitettuja tuotantoalueita on maakuntakaavoissa esitetty 6800 ha (74 aluevarausta). Turpeen käyttö on vähentynyt Pohjois-Savossa 2000-luvun ensi vuosikymmenen tasolta n GWh:sta 1400 GWh:iin v:een eli kolmanneksella. Viime vuosien lupahakemukset ovat kohdistuneet nykyisten tuotantoalueiden laajennuksiin ja lupaehtojen tarkistuksiin. Uusille soille lupahakemusia on kohdistunut PSMK:n vahvistamisen jälkeen 5, joista 2 on mk:n turvetuotantoon soveltuvaa aluetta (Voitko Santtu tarkistaa luvut?!). Turpeen todennäköisesti vähenevän käytön perusteella maakuntakaavojen turvetuotantoon soveltuvia alueita on laskennallisesti riittävästi tavoitevuoteen 2030, koska tarve on arvioitu 2000 GWh:n vuosikulutuksella. Uuden YSL.n ja asetuksen soveltamisen vaikutuksia on vielä vaikea ennakoida, mutta maakuntakaavojen turvetuotantoon soveltuvien alueiden valinta vastaa periaatteiltaan VN:n periaatepäätöstä soiden ja turvemaiden käytöstä ja suojelusta ja tässä mielessä myös YSLn tavoitteita.

17 Vaarallisten kemikaalien teollisen käsittelyn ja varastoinnin alueet lisääntyneet Voimassa oleviin maakuntakaavoihin verrattuna Seveso II-direktiivin mukaiset vaarallisten kemikaalien teollisen käsittelyn ja varastoinnin alueet ovat lisääntyneet huomattavasti Pohjois-Savossa. Ne asettavat maankäytön suunnittelussa rajoituksia päiväkotien, sairaaloiden, kauppakeskusten ym. vastaavien sijoittamiselle, joiden evakuointi nopeasti on hankalaa ja aiheuttaa terveysvaaraa.

18 17

19 4. VOIMASSA OLEVAT MAAKUNTAKAAVAT Kuopion seudun maakuntakaava Kuopio (ml. entisten Karttulan ja Vehmersalmen kuntien alueet), Maaninka, Siilinjärvi. Pohjois-Savon maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntakaavan ja kumosi maakuntakaava-alueen seutukaavat Maakuntavaltuuston päätöksestä tehtiin 6 valitusta ympäristöministeriöön. Ympäristöministeriö vahvisti maakuntakaavan Ympäristöministeriö hylkäsi maakuntavaltuuston päätöksestä tehdystä kuudesta valituksesta viisi. Ympäristöministeriön päätöksestä tehtiin yksi valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jonka KHO hylkäsi antamassaan päätöksessä. Kuopion seudun maakuntakaava käsitteli kaikkia teemoja; merkittävimpinä asioina olivat vähittäiskaupan suuryksiköiden sijainnin ja määrän ohjaus, liikennejärjestelmään liittyvä tavaraliikenteen logistiikan ratkaisut sekä VT9:n Vaajasalon linjaus. Maakuntakaava ja siihen liittyvä materiaali on nähtävissä internetissä osoitteessa Leppävirran pohjoisosan valtatien 5 maakuntakaava Leppävirran kunnan alueella Maakuntavaltuusto päätti käynnistää seutukaavan muuttamisen VT 5:n tieosuudella Palokangas- Humalajoki Savo-Karjalan tiepiirin esityksestä sen takia, että uusi tielinjaus jäi aikanaan Varkauden seudun seutukaavassa vahvistamatta. Kaavan laadinta sovitettiin aikataulullisesti yhteen tiehankkeen yleissuunnitelman laadinnan kanssa. Maakuntavaltuusto hyväksyi Leppävirran pohjoisosan valtatien 5 maakuntakaavan Ympäristöministeriö vahvisti kaavan Kaavasta ei jätetty yhtään valitusta. Maakuntakaava ja siihen liittyvä aineisto on internetissä osoitteessa Kuopion seudun maakuntakaava ja Leppävirran pohjoisosan valtatien 5 maakuntakaava on esitetty 1: mittakaavassa. 4.3 Pohjois-Savon maakuntakaava 2030 Maakuntakaava kattaa koko maakunnan alueen. Kuopion seudun ja Leppävirran pohjoisosan valtatien 5 maakuntakaavoihin on tehty tarvittavat muutokset. Maakuntakaava esitetään 1: mittakaavassa.

20 19 Maakuntakaava korvasi seutukaavat ja Ylä-Savon seudun maakuntakaavan ja kumottaviksi esitetyt merkinnät Kuopion seudun ja Leppävirran pohjoisosan valtatien 5 maakuntakaavoissa. Pohjois-Savon maakuntakaava käsittelee kaikkia teemoja tuulivoimaa lukuun ottamatta. Merkittävimpiä kokonaisuuksia on kaupan mitoitus, matkailu ja erityisesti Tahko, liikennejärjestelmä, valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt, yhteismitallisesti käsitelty taajama- ja kyläverkko sekä luonnonvaroihin, erityisesti kiviaineksiin ja turvetuotantoon liittyvät varaukset. Suunnittelun vaiheet: - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä alkuvuodesta Tavoitteet hyväksyttiin maakuntahallituksessa joulukuussa Maakuntakaavaluonnos oli nähtävillä Maakuntakaavaehdotus oli nähtävillä Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntakaava Ympäristöministeriö vahvisti maakuntakaavan ja määräsi sen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman. Vahvistamispäätöksestä kuulutettiin alkaen. Hyväksytty maakuntakaava on postitettu kuntiin, naapurimaakuntiin ja keskeisille valtion viranomaisille tiedoksi joulukuussa KHO hylkäsi maakuntakaavan vahvistamispäätöksestä tehdyn valituksen KHO:n päätöksen jälkeen maakuntakaava on lainvoimainen. - Pohjois-Savon maakuntakaava aineisto on jaettu viranomaisille vuodenvaihteessa Maakuntakaava ja siihen liittyvä aineisto on internetissä osoitteessa

21 5. MAAKUNTAKAAVAN OIKEUSVAIKUTUKSET 5.1 Maakunnan suunnittelu 20 Maakunnan suunnitteluun kuuluvat maankäyttö- ja rakennuslain (25 ) mukaan maakuntasuunnitelma, alueiden käytön suunnittelua ohjaava maakuntakaava ja alueellinen kehittämisohjelma. Maakuntasuunnitelmassa esitetään tavoitteet maakuntakaavalle ja maakunnan kehittämisohjelmalle. Maakuntavaltuusto hyväksyi Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 marraskuussa Maakuntavaltuusto hyväksyi kesäkuussa 2010 Pohjois-Savon maakuntaohjelman Maakuntahallitus hyväksyi Pohjois-Savon maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelman lokakuussa Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ohjaavat erityisesti maakuntakaavoitusta. Valtioneuvoston päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista tuli voimaan Tarkistetut tavoitteet tulivat voimaan ( VNp ). Maakunnan suunnittelussa ja muussa alueidenkäytön suunnittelussa sekä valtion viranomaisten toiminnassa on edistettävä tavoitteiden toteuttamista (MRL 24 ). Valtioneuvosto päätti, että Museoviraston laatima inventointi Valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt (RKY 2009) korvaa valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita koskevassa päätöksessä mainitun ympäristöministeriön ja Museoviraston vuonna 1993 julkaiseman inventoinnin Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt. Päätös tuli voimaan , kun Korkein hallinto-oikeus jätti tutkimatta päätöksestä tehdyn valituksen Kohteet ja alueet löytyvät sivulta Maakunnan suunnittelu, erityisesti maakuntakaavoitus on ensisijainen suunnittelumuoto valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden konkretisoinnissa. Maakuntakaavassa tavoitteet voidaan ja tulee sovittaa yhteen niin maakunnallisten kuin paikallistenkin tavoitteiden kanssa.

22 21 Maakunnallisesti tavoitteiden määrittely on luontevaa myös sen vuoksi, että maakuntakaavoituksen ohella maakuntien liitoilla on vastuu aluekehitystehtävistä. Maakuntakaavoitusta ja aluekehittämisohjelmia yhdistävänä ja ohjaavana linkkinä toimii maankäyttö- ja rakennuslain mukainen maakuntasuunnitelma, jossa osoitetaan maakunnan tavoiteltu kehitys. Siinä voidaan esittää maakunnan aluerakennetta ja alueidenkäyttöä koskevia linjauksia. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamisen edistämisen kannalta on tärkeää, että jo maakuntasuunnitelmassa aluerakenne ja alueidenkäyttö kytketään osaksi muuta maakunnan kehitystä ja otetaan huomioon valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa esitetyt näkökulmat. Pääsääntöisesti valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet välittyvät kuntien alueidenkäytön suunnitteluun maakuntakaavan ohjausvaikutuksen kautta sen jälkeen, kun tavoitteet on asianmukaisesti määritelty maakuntakaavoituksessa. Maakuntakaavassa tavoitteet otetaan huomioon siinä määrin kuin maakuntakaavan tehtävä yleispiirteisenä kaavana edellyttää. Osa tavoitteista on luonteeltaan sellaisia, etteivät ne aina sovellu käsiteltäväksi maakuntakaavassa. Tällaisia ovat esimerkiksi eräät elinympäristön laatuun liittyvät tavoitteet. On myös tilanteita, joissa alueidenkäyttöä tai alueidenkäytön suunnittelua koskevia tavoitteita ei ole vielä määritelty maakuntakaavoituksessa. Tällöin tavoitteet otetaan huomioon suoraan kuntien kaavoituksessa. Pohjois-Savossa Kuopion seudun maakuntakaavaa laadittaessa tehtiin ensimmäinen yhteensovitus valtakunnallisten, maakunnallisten ja paikallisten tavoitteiden välillä. Pohjois-Savon maakuntakaavassa 2030 valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on sovitettu yhteen koko maakunnan osalta.

23 Maakuntakaavan toteutuminen yksityiskohtaisemmalla kaavoituksella Maakuntakaavan oikeusvaikutukset muuhun suunnitteluun ja viranomaistoimintaan (maankäyttö- ja rakennuslaki 32 ) Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta otettava maakuntakaava huomioon, pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista. Maakuntakaava ei ole oikeusvaikutteisen yleiskaavan eikä asemakaavan alueella voimassa muutoin kuin 1 momentissa tarkoitetun kaavojen muuttamista koskevan vaikutuksen osalta. Maakuntakaava laaditaan yleispiirteisenä suunnitelmana, jossa painotetaan maakunnallisia maankäyttötarpeita. Tämän vuoksi suunnittelun pohjana oleva selvitystyö on myös yleispiirteistä, joten maakuntakaavan maankäyttöratkaisuja, kaavamerkintöjä ja kaavamääräyksiä on myös tulkittava yleispiirteisesti maakuntakaavan esitysmittakaavan mukaisesti. Maakuntakaavan esittämistavasta riippumatta kaikki maakuntakaavassa esitettävät maankäyttöratkaisut on tarkoitettu täsmentymään vasta yksityiskohtaisemman suunnittelun tai lupamenettelyn yhteydessä. Ohjausvaikutus yleis- ja asemakaavoihin Maakuntakaavan yleispiirteisyydestä johtuen maakuntakaava sallii kaavajärjestelmän sisällä tarkoituksenmukaisen joustavuuden. Maakuntakaavassa esitetyt maakunnallisista lähtökohdista määritellyt alueiden käytön periaatteet ja aluevaraukset täsmentyvät kunnan kaavasuunnittelussa. Toisaalta maakuntakaavan ohjeena oleminen edellyttää maakuntakaavan keskeisten periaatteiden ja maankäyttöratkaisujen välittymistä kuntakaavoitukseen. Muussa tapauksessa maakuntakaava ei ole ollut lain tarkoittamassa mielessä ohjeena yksityiskohtaisempia kaavoja laadittaessa tai muutettaessa. Maakuntakaava ei ole voimassa yksityiskohtaisemman oikeusvaikutteisen kaavan alueella muutoin kuin näiden kaavojen muuttamista koskevan vaikutuksen osalta. Yksityiskohtaisempien kaavojen eli kuntakaavojen pinta-alan laajentuessa maakuntakaavan välittömän ohjausvaikutuksen pinta-ala supistuu. Kuitenkin on katsottava, että suoritettaessa kuntakaavojen ajanmukaisuusarviointia, maakuntakaavassa osoitettu uusi maankäyttöratkaisu on keskeinen kriteeri ajanmukaisuutta arvioitaessa. Normaalin kaavahierarkian mukaan oikeusvaikutteinen yleiskaava ohjaa asemakaavaa MRL 42 :n mukaisesti. On kuitenkin mahdollista, että maakuntakaavan alueelle ei laadita yleiskaavaa, jolloin maakuntakaava ohjaa suoraan asemakaavoitusta. Jos asemakaava laaditaan alueelle, jolla ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, on asemakaavaa laadittaessa otettava huomioon maakuntakaavan lisäksi MRL 54.4 :n mukaan soveltuvin osin myös mitä yleiskaavan sisältövaatimuksesta säädetään.

24 23 Maakuntakaavan joustaminen Maakuntakaavalla pyritään entistä enemmän tukemaan maakunnan kehittämisedellytyksiä, mikä edellyttää maakuntakaavalta riittävää joustavuutta. Joustaminen voi koskea sekä aluevarauksia että kaavamääräyksiä. Maakuntakaavan joustamista voidaan tarkastella kolmitasoisesti: Maakuntakaavan täsmentyminen: Kaavajärjestelmän perusperiaatteena on, että yleispiirteisempää maankäyttösuunnitelmaa täsmennetään yksityiskohtaisemman suunnitelman yhteydessä. Maakuntakaavassa esitetyn maankäyttöratkaisun tulee täsmentyä kuntakaavoituksessa. Kyseessä on siten kaavajärjestelmään kuuluva perusominaisuus, ei varsinainen joustaminen. Hyväksyttävä eroavuus maakuntakaavaan: Maakuntakaavassa esitettyjen aluevarausten laajuutta ja sijaintia voidaan yksityiskohtaisemmassa kaavassa muuttaa tai aluevarauksesta voidaan myös luopua edellyttäen, että maakuntakaavan tavoite ei muutu. Poikettaessa maakuntakaavassa osoitetusta maankäytöstä on maakuntakaavan tavoite turvattava samassa kaavassa, jossa poikkeaminen tehdään. Maakuntakaavasta poikkeamista tulee perustella kaavaselostuksessa. Hyväksyttävä eroavuus ei voi kuitenkaan tarkoittaa maakuntakaavan keskeisistä periaatteista poikkeamista. Poikkeaminen maakuntakaavassa osoitetusta valtakunnallisesta alueidenkäyttötavoitteesta on aina katsottava poikkeamiseksi myös maakuntakaavan keskeisestä periaatteesta. Rakennus- ja luonnonsuojelukohteiden osalta maakuntakaavan suojelutavoitteiden tulkinta on tiukkaa, mutta aluevarausmerkinnät tulkitaan näissäkin tapauksissa yleispiirteisesti. Samoin eri väylien ja verkkojen, kuten liikenne- ja energiaverkkojen, osalta yhteystarpeiden tulkinta on tiukkaa, sitä vastoin sijainti voi vaihdella maakuntakaavassa esitettyjen periaatteiden mukaisesti. Kaavassa esitetyn käyttötarkoituksen muuttaminen on mahdollista edellyttäen, että uusi käyttötarkoitus toteuttaa maakuntakaavassa esitettyä tavoitetta. Käyttötarkoituksen muutoksesta ei sitä vastoin ole kyse, jos maakuntakaavan yleispiirteisyydestä johtuen sanottua maankäyttöluokkaa ei ole voitu maakuntakaavassa edes esittää. Kyseessä voi olla esimerkiksi maa- ja metsätalousvaltaisen alueen osan täsmentyminen kuntakaavassa talouskeskuksen alueeksi, jolloin kyseessä on vain normaali maakuntakaavan täsmentyminen. Maakuntakaavasta poikkeamisista on syytä neuvotella maakunnan liiton kanssa. Maakuntakaavan muuttamista edellyttävä ratkaisu: Maakuntakaavan kanssa ristiriidassa olevaa kaavaratkaisua ei voida toteuttaa ilman, että sitä ennen maakuntakaava voidaan muuttaa. Mitä merkittävämmästä kaavaasiasta on kyse, sitä nopeammin ristiriita nousee joustamisen esteeksi. Kaavaratkaisun voidaan katsoa olevan ristiriidassa maakuntakaavan kanssa, mikäli kyseessä ei ole edellisessä kohdassa tarkoitettu perusteltu hyväksyttävä eroavuus maakuntakaavasta.

25 Maakuntakaavan toteuttaminen Maakuntakaava toteutuu toisaalta maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen ohjausvaikutuksensa kautta ja toisaalta viranomaisia koskevan maakuntakaavan toteuttamisvelvoitteen ja muihin lakeihin liittyvän huomioonottamisvelvoitteen kautta. Maakuntakaavan toteutuminen viranomaispäätöksin Maankäyttö- ja rakennuslaki nimenomaisesti edellyttää, että viranomaiset ottavat maakuntakaavan huomioon alueiden käyttöä koskevien toimenpiteiden suunnittelussa ja toteuttamispäätöksiä tehtäessä ja pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista. Lisäksi viranomaisten on katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista. Vaikeuttamisen estäminen on säädetty jossain määrin voimakkaammin kuin edistämisvelvoite. Maakuntakaavan edistämisvelvoite koskee kaikkia sellaisia valtion ja kunnan viranomaisia, joilla on katsottava olevan alueiden käyttöön liittyviä suunnittelu- tai toteuttamistehtäviä. Sama koskee myös valtion liikelaitoksiksi organisoituja viranomaisia. Edelleen velvoite koskee myös kuntaa kaavoitustoimen hoitajana. Jo suunnitteluvaiheessa on maakuntakaava otettava huomioon, mikä tarkoittaa suunnitelmien toteuttamista maakuntakaavan yleispiirteisyyden rajoissa. Tällä tavoin maakuntakaavan oikeusvaikutukset kytketään eri hallinnonalojen toiminnan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Velvollisuus maakuntakaavan toteuttamisen edistämiseen vaatii näiltä tahoilta myös vahvempaa sitoutumista kaavan tavoitteisiin. Maakuntakaavasta poikkeavien uusien kilpailevien vaihtoehtojen toteuttaminen on vastoin edistämisvelvoitetta. Hankkeiden budjetointi on suunnittelun keskeinen osa. Näin ollen maakuntakaavassa osoitetut hankkeet on otettava huomioon jo määrärahoja suunniteltaessa ja kohdennettaessa siten, että pyritään edistämään kaavan toteuttamista. Mikäli suunnittelun yhteydessä käy ilmi, että maakuntakaavassa esitetty vaihtoehto ei ole enää ajan tasalla, ratkaisu tilanteeseen on haettava maakuntakaavaa muuttamalla. Viranomaisvaikutuksen johdosta on muutoinkin tärkeää, että maakuntakaava pysyy ajan tasalla. Maakuntakaavan viranomaisvaikutus ei ole MRL 32.3 :n mukaisesti voimassa oikeusvaikutteisen yleiskaavan eikä asemakaavan alueella. Maakuntakaava on kuitenkin keskeinen kriteeri arvioitaessa yleiskaavan ja asemakaavan ajanmukaisuutta ja voi näin ollen johtaa tarpeeseen muuttaa kyseisiä kaavoja. Lisäksi on huomattava, että vaikka maakuntakaava ei ole voimassa yleiskaavan alueella, se on ohjannut yleiskaavan laatimista ja viranomaisten on MRL 42.2 :n mukaan suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä katsottava, ettei toimenpiteellä vaikeuteta yleiskaavan toteutumista. Maakuntakaavan suhde muun lainsäädännön mukaiseen päätöksentekoon Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen maankäytön suunnittelu on otettava huomioon suunniteltaessa ja päätettäessä muun lainsäädännön nojalla ympäristön käytön järjestämistä siten kuin erityislaissa säädetään. Tässä suhteessa keskeisimpiä erityislakeja ovat maantielaki, ratalaki, maa-aineslaki, vesilaki ja metsälaki. Luonnonsuojelulaki ja muinaismuistolaki on vielä otettava erikseen huomioon MRL 197 :n mukaisesti. Energiaverkot toteutetaan yleensä lunastuslakien perusteella.

26 25 Vaatimus maakuntakaavan huomioon ottamisesta viranomaisten päätöksenteossa vaihtelee lainsäädännön alasta riippuen. Yleisesti voidaan todeta, että erityislainsäädännön merkitys on suuri maakuntakaavan toteuttamisessa, mikäli erityislaissa on tyhjentävästi säädelty sen suhde maankäytön suunnitteluun. Mikäli säätely on väljää, maankäyttö- ja rakennuslain merkitys kasvaa. Kuitenkin on huomattava, että sen jälkeen kun maakuntakaava on vahvistunut alueelle, viranomaisten on erityislakeja soveltaessaan MRL 32.2 :n mukaisesti otettava maakuntakaava huomioon, pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista. Viranomaisten on sopeutettava maakunnallista alueiden käyttöä koskevat ratkaisut maakuntakaavaan. Keskeisimpien maakuntakaavan aluevarausten toteuttaminen Aluevaraus Keskeisin säädös Viranomainen Lupa/menettely Taajamatoimintojen alueet (A1) maank.- ja rak.laki kunta kaavoitus Kaupan merkinnät maank.- ja rak.laki kunta kaavoitus Teollisuustoimintojen alueet(t) ympäristönsuojelul kunta/ aluehallintov ympäristölupa Virkistysalueet (VL,VR) Harju- ja kallioalueet (MY1,ge,EO2) mrl/ maastol.l./ ulkoilul kunta/ ely-keskus kaav./ ulk.reittis./ toimitus maa-aineslaki kunta mal-lupa, ottamissuunn. Hyvät pellot (MT) maank.- ja rak.laki kunta rakennuslupa Metsätalousalueet (MU) metsälaki metsäkeskus m.t.suunn./ metsänk.ilm. Matkailup. alueet (RM) maank.- ja rak.laki kunta kaavoitus Jätteenkäsittelyalueet (EJ) ympäristönsuojelul. aluehallintovirasto ympäristölupa Satamat/laiturit (lv) vesilaki aluehallintovirasto vesilain mukainen lupa Uiton toimintapaikat (lu) vesilaki aluehallintovirasto vesilain mukainen lupa jäteveden puhdistamo (j) ympäristönsuojelul. aluehallintovirasto ympäristölupa Pohjavesialue (pv1) ympäristönsuojelul. ely-keskus suoja-alue Maisema-alue (MA-v1, MA1) MRL/ metsäl. kunta/ metsäkeskus/- rak.lupa/ kaav./ met ely-keskus sänk.il./avustuspäätös Kultt.merk. alue (MA-v1, MA1) maank.ja rak.laki kunta/ely-keskus rak.lupa/kaavoitus/avustuspäätös Turvetuotantoalueet (EO1) ympäristönsuojelul. aluehallintovirasto ympäristölupa Kaivostoimintojen alueet (EK) kaivosl., ymp.s.l, TEM/ aluehallintovirasto yval. kaivospiirihak., ymp.lupa Luonnonsuojelualueet (SL) luonnonsuojelulaki ely-keskus rauhoitus Suojelualueet (S1) vesilaki aluehallintovirasto vesilain mukainen lupa Muinaismuisto (sm) muinaismuistolaki Museovirasto rauhoitus Rakennussuojelukohde (SR) mrkl./ rak.suojelulaki kunta / ely-keskus kaavoitus/suojelupäätös/- avustuspäätös Vesiväylät ja -reitit vesilaki ely-k./ alueh.v./ kunta vesilain mukainen lupa Ulkoilureitit maastol.l./ulkoilul. kunta/ ely-keskus ulk.reittisuun/toimitus Tiet maantielaki ELY-keskus, liikennevirasto / LVM yleis- ja tiesuunnitelmat Voimansiirtolinjat sähköm.l./ lunastusl. TEM/ maanm.l. toimitus

27 26

28 27

29 Yhteystiedot Suunnittelujohtaja Paula Qvick alueidenkäytön johtaminen ja kehittäminen alueidenkäyttöön liittyvät ylimaakunnalliset ja valtakunnalliset, sekä kansainväliset asiat tiedotus, seuranta ja toteutumisen edistäminen Kaavoituspäällikkö Suvi Jousmäki maakuntakaavoitusprosessien operatiivinen vastuu, nyt kaupan maakuntakaava kuntakaavat Kuopio, Siilinjärvi, Varkaus ja Iisalmi kauppa taajamat, keskustatoiminnot, kylät, asuminen rantojen käyttö ja loma-asutus työpaikka-alueet, teollisuus kaavan vaikutusten arviointi Maakuntainsinööri Santtu Tenhunen liikennejärjestelmätyö hankemaakuntakaavat vastuuteemojen osalta liikenneväylät ja yhteydet, mm. väyliin liittyvät YVA:t virkistys, veneily ja vesiliikenne maa-aineslausunnot, kaivostoiminta (YVA:t) maa- ja metsätalousvaltaiset alueet Suunnittelija Mikko Rummukainen kuntakaavat Juankoski, Kaavi, Lapinlahti, Leppävirta, Maaninka, Suonenjoki, Rautavaara, Tervo ja Tuusniemi maa-ainesvarat ja maa-ainestenottoalueet yhdessä maakuntainsinöörin kanssa vesi- ja jätevesihuolto tuulivoima pohjavesialueet reitistöt, nettireitistökartan yhteyshenkilö Energia- ja ympäristöasiantuntija Seppo Laitila, osa-aikaeläkkeellä (tehtävät alueidenk./aluek.) energiahuolto turvetuotanto jätehuolto luonnon- ja ympäristönsuojelu SOVA- vastuuhenkilö YVA- lausunnot ja neuvottelut energia- ja jätehuoltohankkeista Maakuntasuunnittelija Marja Turunen kuntakaavat Keitele, Kiuruvesi, Pielavesi, Rautalampi, Sonkajärvi, Vesanto ja Vieremä Suomen Kotiseutuliiton yhdyshenkilö Toimistosihteeri Irma Kajan

30 29

Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 )

Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 ) Maakuntakaavan oikeusvaikutukset, Keski-Suomen liitto 1.6.2004 Jukka Reinikainen, YM MAAKUNTAKAAVAN OIKEUSVAIKUTUKSET Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 ) Viranomaisvaikutus

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 12.8.2014 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

1. ESIPUHE. päätös valtakunnallisesti merkittävistä maisema-alueista on tulossa.

1. ESIPUHE. päätös valtakunnallisesti merkittävistä maisema-alueista on tulossa. 0 Sisällys 1. ESIPUHE... 1 2. VIREILLÄ OLEVAT MAAKUNTAKAAVAT... 2 2.1 Pohjois-Savon kaupan maakuntakaava 2030... 2 2.2 Pohjois-Savon tuulivoimamaakuntakaava... 5 3. VOIMASSA OLEVAT MAAKUNTAKAAVAT... 6

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-

Lisätiedot

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3. Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

Kuntien kehittämiskeskustelut 2015 Rautavaara Ajankohtaispuheenvuoro Pohjois-Savon liitto

Kuntien kehittämiskeskustelut 2015 Rautavaara Ajankohtaispuheenvuoro Pohjois-Savon liitto Kuntien kehittämiskeskustelut 2015 Rautavaara 22.4.2015 Ajankohtaispuheenvuoro Pohjois-Savon liitto Maakunnan suunnittelujärjestelmä Maakuntasuunnitelman 2030 ja -ohjelman 2014-2017 toimintalinjat Pohjois-Savon

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1

Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1 Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1 Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava Liikenne ja logistiikka Kaavaehdotus Julkisesti nähtävillä 21.11.-30.12.2011 Asukastilaisuudet: ti 22.11.11 Ylöjärvi,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Liikenne Pohjois-Savon maakuntakaavassa

Liikenne Pohjois-Savon maakuntakaavassa Liikenne Pohjois-Savon maakuntakaavassa 4.4.2019 Annaelina Isola, kaavoituspäällikkö Esityksen sisältö 1. Maakuntakaavan oikeusvaikutukset 2. Liikennevaraukset Pohjois-Savossa 3. Liikennevarausten toteutuneisuus

Lisätiedot

AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6

AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 KAAVATILANNE KAAVATYÖTÄ OHJAAVAT ASIAKIRJAT Kaava-aluetta koskevat olemassa olevat kaavat, muut suunnitelmat ja selvitykset: 1. Valtakunnalliset

Lisätiedot

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1 Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys 31.3.2014 Page 1 Kaupan palveluverkkoselvityksessä: Selvitettiin Kainuun kaupan palvelurakenteen ja yhdyskuntarakenteen kehitys, nykytilanne ja kehitysnäkymät Laadittiin

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. ORIVEDEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2016

Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus 2016 1 (21) Sisällys 1. ESIPUHE...2 2. VIREILLÄ OLEVAT MAAKUNTAKAAVAT...4 2.1 Pohjois-Savon kaupan maakuntakaava 2030...4 3. VOIMASSA OLEVAT MAAKUNTAKAAVAT...6 3.1

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa. Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa. Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus. Oma Häme Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa www.omahäme.fi Kanta-Hämeen maakunta, maakuntakaava-alue : Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta:

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS TIIVISTELMÄ Maakuntavaltuusto 1.12.2017 KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS Sisällys LAINVOIMAISET MAAKUNTAKAAVAT... 1 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI... 2 MAAKUNTAKAAVAN

Lisätiedot

Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari

Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari Pohjois-Savon Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari maakuntakaava 2040 Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa seminaari 15.1.2019 15.1.2019

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? ETELÄ-KARJALAN LIITTO ALUESUUNNITTELU 2017 ARTO HÄMÄLÄINEN MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? Kaavoituksella ohjataan hyvin arkisia asioita, joita ei välttämättä edes tule ajatelleeksi. Kuten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava. Lähtökohtia kaavan laadinnalle

Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava. Lähtökohtia kaavan laadinnalle Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava Lähtökohtia kaavan laadinnalle Taustaa Etelä-Savon maakuntakaava ollut voimassa 4.10.2010 alkaen Liitto seuraa kaavan ajantasaisuutta ja tekee vuosittain seurantaraportin,

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys. Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski

Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys. Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavan palveluverkkoselvitys Minne menet, kauppa? 8.4.2013 Kimmo Koski Sisältö 1 Kaupan nykytila 2 Väestö, ostovoima ja liiketilan laskennallinen lisätarve 3 Kaupan kehittämishankkeet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

Vähittäiskaupan ohjaus

Vähittäiskaupan ohjaus Vähittäiskaupan ohjaus Kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittaminen -työryhmä 25.11.2015 Pekka Normo Ympäristöministeriö Vähittäiskaupan ohjaus, nykytilanne MRL -muutos 2011, keskeinen sisältö Kauppaa

Lisätiedot

Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 05.04.2018 Seitap Oy 2018 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää

Lisätiedot

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala)

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) LIEKSAN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen Tekninen virasto Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) Kaava-alueen sijainti Maankäyttö- ja rakennuslain 63 sekä -asetuksen

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vihtorila ja Koivula) Kuva 1: Sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS)

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto 13.7.2016 2 (6) Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mettalanmäen osayleiskaava 1116/10.1002.100202/2016 MST 18 Vireillä olevan Mettalanmäen osayleiskaavan valmisteluvaiheen tilannekatsaus maankäytön suunnittelutoimikunnalle.

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2016

KAAVOITUSKATSAUS 2016 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoitusjaosto 16.2.2017, 3 Kunnanhallitus 27.2.2017 62 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Tekninen virasto Kaavoitus 19.05.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Uuden rakennus- ja maankäyttölain

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

Kauppa ja kaavoitus. Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä Klaus Metsä-Simola

Kauppa ja kaavoitus. Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä Klaus Metsä-Simola Kauppa ja kaavoitus Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 OTL 2 Kauppa ja kaavoitus Esityksen sisältö Johdanto Maankäyttö- ja rakennuslain muutos 15.4.2011 Uusi 9 a luku Tausta

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 LIPERIN KUNTA KÄSÄMÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Keuruu

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Keuruu 19.4.2012 Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Keuruu 18.4.2012 1 MAAKUNTAKAAVOITUSTILANNE Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus 14.4.2009, lainvoima

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Lentomelu maankäytön suunnittelussa- Tuusula

Lentomelu maankäytön suunnittelussa- Tuusula Lentomelu maankäytön suunnittelussa- Tuusula Valtakunnalliset meluntorjuntapäivät 22-23.3.2017 Petteri Puputti, kaavasuunnittelija 23.3.2017 1 Tuusula Tuusula on kunta Uudenmaan maakunnassa Naapurikunnat:

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA MIKSI TUULIVOIMAKAAVA? Tuulivoimalaitos tarvitsee rakennusluvan, jonka myöntämisen edellytyksenä on ensisijaisesti voimassa oleva oikeusvaikutteinen maankäytön

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen

Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen PIHTIPUTAAN KUNTA Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta- Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1.4.2019 P37114 Kaavaselostus 1 (17) Timo Leskinen 1.4.2019 Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2015 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.6.2016 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 09.07.2009 Sallan kunta Seitap Oy 2009 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.07.2010 Seitap Oy 2010 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 1.2.2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä: 22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.

Lisätiedot

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta

Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta 13.10.2011 (Timo Vuoriainen, Tapio Koikkalainen) 27.11.2013 päivitetty Jyväskylän seudulla olevien suurten tie- ja liikennehankkeiden priorisointi kaupungin näkökulmasta Jyväskylän seudulla on useita tärkeitä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013 OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KESKITIEN ASEMAKAAVA JA HARJUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.11.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva). Tekla 12.4.2018 17, liite no 2 P34477 1 (7) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Torin alueen asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65)

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) 23.1.2015 Maanmittauslaitos Ortokuva 2013 Leväsentie 23 H 142 70780

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 Kaavoituspalvelut 05.10.2011 ¹) Täydennetty 29.9.2015 PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

Etukannan kuva: Patrick Hublin, Kurkimäen rataterminaali

Etukannan kuva: Patrick Hublin, Kurkimäen rataterminaali Kaavoituskatsaus 2018 1 (26) Sisällys 1. ESIPUHE...2 2. VIREILLE TULEVAT MAAKUNTAKAAVAT...4 2.1 Pohjois-Savon maakuntakaavan 2040 tarkistus, 1. vaihe...4 3. VOIMASSA OLEVAT MAAKUNTAKAAVAT...5 3.1 Kuopion

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Hyvärilän 123 kaupunginosan asemakaavan- sekä Pielisen-Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos ja -laajennus moottorikelkka- ja ulkoilureitin osalta (Ellun alueen moottorikelkka-

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund 1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot