PIENPYSTYKORVAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2013 JÄSENISTÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PIENPYSTYKORVAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2013 JÄSENISTÖ"

Transkriptio

1 PIENPYSTYKORVAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2013 JÄSENISTÖ Vuoden 2013 lopussa yhdistyksellä oli: - varsinaisia jäseniä 439, - nuorisojäseniä 9, - perhejäseniä 20 ja - kunniajäseniä 1. - VIP jäseniä oli 44 kpl, joka koostuu muista yhdistyksistä, SKL:sta ja rotua arvostelevista tuomareista. - Lisäksi oli 22 hyväksyttyä jäsentä jotka eivät olleet jäsenmaksua maksaneet vuoden loppuun mennessä. Uusia jäseniä liittyi vuoden 2013 aikana 103 henkilöä. Uusista jäsenistä 72:lla oli kleinspitz (69 %), 28:lla pomeranian (27 %) ja 5:ltä ei saatu tietoa rodusta (5 %). Vakiintuneen käytännön mukaan hallitus käsitteli kokouksissaan jäsenhakemukset sekä myönsi eron eroamisilmoituksen jättäneille sekä jäsenmaksuvelvoitteensa laiminlyönneille jäsenille. YHDISTYKSEN HALLITUS 2013 Puheenjohtaja Maiju Savolainen (kleinspitz) Varapuheenjohtaja Mirja Lager (pomeranian) Jäsen Niina Heikkonen (kleinspitz) Jäsen Marika Indren (pomeranian) Jäsen Ganga Boehm (pomeranian) Jäsen Ritva Palkeinen (kleinspitz) Jäsen Kari Schönroos (kleinspitz) Hallituksen ulkopuolinen sihteeri Seppo Paajanen Hallitus kokoontui 11 kertaa, joista 10 oli Facebook-kokouksia. HALLITUKSEN JÄSENTEN OSALLISTUMINEN KOKOUKSIIN Maiju Savolainen 11/11 Mirja Lager 10/11 Niina Heikkonen 9/11 Ritva Palkeinen 11/11 Kari Schönroos 11/11 Ganga Boehm 7/11

2 Marika Indren 10/11 Seppo Paajanen 10/11 YHDISTYKSEN TOIMIHENKILÖT Jäsensihteeri ja rahastonhoitaja Pentuvälittäjä Toiminnantarkastajat Pienpystykorvat lehden päätoimittaja Lehden avustajat Tarvikemyyjä Nettitoimikunta Huvitoimikunta Vuosikirja kleinspitz Vuosikirja pomeranian Tarja Klemola Ritva Palkeinen Laura Ruotsalainen ja Jaana Ranne, varalla Riitta Viitala ja Martti Viitala Tarja Klemola Maiju Savolainen ja Ritva Palkeinen Nina Tamlander Mari Suojanen ja Tarja Klemola Maiju Savolainen ja Ritva Palkeinen Mirja Parkkonen ja Mari Suojanen Mirja Lager Vuoden näyttelykoirakilpailun pistelasku, kleinspitz Mirja Parkkonen. Vuoden näyttelykoirakilpailun pistelasku, pomeranian Laura Nurminen. JALOSTUSTOIMIKUNNAT Pomeranian jalostustoimikunta, puheejohtaja Ulla Paavola, jäsen Mirja Lager, jäsen Nina Nordström, jäsen Kaarina Viita Kleinspitz jalotustoimikunta, puheenjohtaja Kirsi Honkanen, jäsen Nina Lahin, jäsen Maiju Savolainen. Molempien jalostustoimikuntien sihteerin tehtävistä vastasi Maiju Savolainen. VUOSIKOKOUKSET Yhdistys piti sääntömääräiset vuosikokoukset. Kevätkokous pidettiin Tampereen kv.näyttelyn ohessa Ravintola Arlandassa. Kokoukseen osallistui 22 jäsentä. Syyskokous pidettiin Tampereella Lahdesjärven ABC:llä. Kokoukseen osallistui 20 jäsentä. KENNELNIMIANOMUKSET Kennelnimiä anottiin 8 kpl, joista hallitus antoi puoltolauseen 7:lle ja 1:lle kielteisen lausunnon (hakija ei ollut yhdistyksen jäsen). KESÄPÄIVÄT 2013 Yhdistyksen kesäpäivät pidettiin Koiviston Kestikievarissa Häijäällä, Sastamalassa. Kesäpäiville osallistui 33 henkilöä. Kesäpäivän ohjelmassa oli mm - Jukka Kuusiston referointi uuden ja vanhan rotumääritelmän suomennoksen

3 eroavaisuuksista - Anne Tähtisen luento koiran ensiavusta - Marika Indren pomeranian trimmaus - Tarja Klemola rallytoko - Marika Indren juoksukilpailu SAKSANPYSTYKORVIEN ROTUMÄÄRITELMÄN SUOMENNOS Kennelliiton rotumääritelmätyöryhmä hyväksyi saksanpystykorvien rotumääritelmän suomennoksen. FCI:n numero: 97, hyväksytty: FCI , Kennelliitto Asiakirja on taltioitu yhdistykselle vuonna 2013 tulleisiin asiakirjoihin sekä hallituksen kokouspöytäkirjan n:o 5/ liitteeksi. YHDISTYKSEN OSALLISTUMINEN Messukeskuksen näyttelyssä 2013 yhdistyksen ylläpidettävänä oli SKKY:n messuständi kahden muun rotuyhdistyksen kanssa. Ständillä aktiivijäsenet olivat esittelemässä kleinspitzejä, valitettavasti pomeranian ei ollut edustettuna esittelyvuoroilla. YHDISTYKSEN JULKAISUTOIMINTA Yhdistyksen jäsenlehti Pienpystykorvat julkaistiin neljä kertaa vuoden aikana. Lehdissä on ajankohtaisia tuloksia, kertomuksia tapahtumista ja erilaisista harrastuksista sekä rotutietoutta. Molemmista roduista julkaistiin myös vuosikirjat, joissa on koko vuoden kaikki näyttelyarvostelut. Yhdistys ylläpitää kotisivuja internetissä, joilla on monipuolisesti tietoa roduista, tapahtumista ja muuta ajankohtaista rotu- ja yhdistystietoa. Yhdistys yllä Facebook-foorumisssa Pienpystykorvat palstaa. Tämä on tarkoitettu yhdistyksden jäsenten avoimeen käyttöön, yhteyden piton, tiedottamiseen jne. NÄYTTELYT Yhdistyksen erikoisnäyttely pidettiin SKKY:n Kaivopuiston näyttelyn yhteydessä Kleinspitzellä tuomareina oli Elisabeth Spillman Åkerlund ja Kari Järvinen. Pomeranioilla tuomarina Elisabeth Spillman Åkerlund. Yhdistys lahjoitti kleinspitzin/pomeranianin-rodun näytteilleasettajalle yhdistyksen nimellä varustelun kynän.

4 KIERTOPALKINNOT Kleinspitz muut värit ROP Tirhan Burning sky Piia Pekkola & Esa&Laura Ruotsalainen VSP Tirhan Jamaican Thunder Sandra Rantamäki&Sami Viljanen, Askola Kleinspitz valkoinen: ROP Tempore Vice Versa Kiviniemi Ritva Tampere, (kiertopalkinto luovutettiin Esa Ruotsalaiselle VSP kiertopalkintoa ei jaettu (kiertopalkinto on Ritva Palkeisella säilytyksessä) Kleinspitz musta: ROP Tempore Replicated Me (Esa Ruotsalainen&Laura Ruotsalainen Lammi VSP Tempore Replacated Key Esa Ruotsalainen&Laura Ruotsalainen Lammi Pomeranian kiertopalkinnot ROP Pipperoo Catch Me If You Can Tuuli Soile &Lager Mirja Espoo VSP Callevys Henry Clay Esa Ruotsalainen Lammi *) *) Pomeranian VSP-kiertopalkintoa ei luovutettu, koska sitä ei oltu toimitettu näyttelyyn (Pirjo-Riitta Alppinen) Kleinspitzejä esitettiin: mu&ru yhteensä 18, muut värit yhteensä pentua,valkoinen 1 Pomeranianeja esitettiin yhteensä pentua Tulokset: Kleinspitz mu&ru ROP Tempore Replicated Me VSP Tempore Function Key ROP-veteraani Orion Oh Look At Me VSP-veteraani Ramovet s Afos ROP-kasvattaja Tempore Pienenpolun Muut Värit ROP Tirhan Burning Sky VSP Tirhan Jamaigan Thunder ROP-veteraani Noblefamily s Foreing Affar VSP-veteraani Mustaoja Pilke ROP-kasvattaja Tirhan Kleinpitz-valkoinen ROP Tempore Vice Versa Ritva Kiviniemi Tampere

5 Pomeranian ROP Pipperoo Pipperoo Catch Me If Can VSP Callevys Henry Clay ROP-veteraani Santarinteen Jade VSP-veteraani Jenuwane Kool Running ROP-pentu Tiny Life Queen Of The Stars ROP-kasvattaja Pipperoo ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTATILAISUUS Pienpystykorvat Ry osallistui Saksanpystykorvarotuyhdistysten järjestämään koulutustilaisuuteen, joka pidettiin Pohjois-Hämen kennelpiirin toimitiloissa Lempäälässä. Tilaisuus oli tarkoitettu jäsen kasvattajille, rodun harrastajille ja ulkomuototuomareille. Kouluttajina olivat Esa Ruotsalainen, Kirsi Honkanen ja keeshondeilla Susanna Wendel. Tilaisuudessa oli mukana Pienpystykorvat Ry:n tarvikemyynti ja tarjolla oli kahvia, teetä ja suolaista ja makeaa purtavaa. Tilaisuuteen ilmoittautui noin 30 henkilöä. RALLY-TOKON ROTUMESTARUUSKILPAILU Pienpystykorvat Ry:n mestaruuskilpailut pidettiin Pirkkalassa. Kilpailun tuomarina oli Tiia Hämäläinen. Tulokset 1. Tarja Klemola Kira Tirhan Under Current kleinpitz Erja Nurmisto Zera Baby-Doll s Symbol of Love pomeranian Senja Virkkunen Rosa Princesarosal kleinpitz Tarja Klemola Sindi Tirhan Tuhkimo kleinpitz Erja Nurmisto Nasu Tirhan Be My Babydoll pomeranian Tarja Klemola Tytti Bantamgirl kleinpitz 83 Niina Heikkonen Veera Tirhan BT Celebration kleinpitz hyl Sindi kilpaili avoimessa luokassa, kaikki muut alokasluokassa. Lisää kilpailusta Pienpystykorvat Ry:n jäsenlehdessä 4/2013. AGILITY-MESTARUUSKILPAILUT Pienpystykorvat Ry:n agility-mestaruuskilpailut pidettiin Orimattilassa virallisten kisojen 2-luokkien agilitykisan yhteydessä. Tuomarina oli Johanna Nyberg. Tulokset 1. Johanna Saarela Pienenpolun Cinnamon Bear "Kaneli", tulos 0, aika 37,57 2. Piia Sorsa Brown Berry Belami Plataanenhof "Nappi", tulos 5, aika 4.6,23 Lisää kilpailusta Pienpystykorvat Ry:n jäsenlehdessä 4/2013

6 VUOLASVIRTAPALKINNOT 2013 Suomen Kennelliitto ei jakanut Vuolasvirtapalkintoja vuonna 2013 Pienpystykorvat Ry:n jäsenille. PENTUJEN REKISTERÖINNIT JA ROTUMÄÄRÄT Pomeranian Vuosi 2011 Vuosi 2012 Vuosi 2013 Kleinpitz Vuosi 2011 Vuosi 2012 Vuosi koiraa 202 koiraa 222 koiraa 497 koiraa 484 koiraa 484 koiraa Rekisteröinnit vuosina pomeranian-koiraa klenpitz klenpitz-koiraa Pomeranian oli 56 suosituin vuonna 2013, ( suisituin) Kleinpitz oli 27 suosituin 2013, ( suisituin) Lähde: Koiramme-lehti 1.2/2014 ja SLK/jalostustietojärjestelmä. NÄYTTELYKOIRAKILPAILU Vuonna 2013 parhaiten näyttelykehissä menestyneet: Vuoden kleinspitz musta&ruskea 1. Tempore Knows Best 58/5 Kristiina Herskoi 2. Tempore Stage Appeal 52/5 Kari Ahonen 2. Magical Rose s Aim For The Trick 52/5 Piia Partanen Vuoden kleinpitz muut värit 1. Tirhan Pearly Bay 56/5 Ritva Palkeinen 1. Pienenpolun Pikku Kettu Vuk 56/5 Tiina Korhonen 3. Tommy Vom Haus Kring 55/5 Kirsi Lappalainen Vuoden kleinpizt valkoinen 1. Lecibsin Fill The Bill 52/5 Päivi Lylander&Krista Moilanen 2. Ralettes Schneerose 44/5 Laura Kotasaari 3. Jenkikin s arction Queen 42/5 Kristiina & Jorma Mäkelä

7 Vuoden kleinpitz musta&ruskea veteraanit 1. Pienenpolun Lady Liinu 60/5 Merja Puuskamäki 2. Pienenpolun Lady Amy 38/4 Kirsi Lappalainen 2. Wictorwild 38/4 Hilkka Parkko&Olavi Korpela Vuoden kleinpitz muut värit veteraanit 1. Noblefamily s Foreing Affair 58/5 Mari Saukko 2. Mustaojan Pilke 57/5 Nina Tamlander 3. Thomby Dom s Knight Of Glory 30/3 Sanna Sainpalo Vuoden kleinpitz valkoiset veteraanit 1. Jenkkin s Arctic Queen 60//5 Mirja Elovaara 2. Thomdy Dom s Frozen Rose 24/2 Raija kokkonen Vuoden kasvattajaluokat 1. Pienenpolun kennel 269 Kirsi Lappalainen 2. Tirhan kennel 262 Esa Ruotsalainen 3. Tempore kennel 255 Laura Ruotsalainen Vuoden jalostuskoirat 1. Brown Berry Belami Plataanenhof 185/5 Piia Sorsa 2. Pienenpolun Odysseia 168/5 Kirsi Lappalainen 3. Shafran Sheeny Berry Ron 139/5 Kirsi Lappalainen Vuoden pomeranian 1. Tiny Life Superstar 88 pist. om. Terhi Virtanen 2. Pipperoo Catch Me If You Can 65 pist. om. Mirja Lager jasoile Tuuli 2. Pannacotta Of Pomeranian World 65 pist. om. Päivi Paajanen Vuoden veteraani pomeranian 1. Santaerinteen Jade 64 pist. Om. Pia Nieminen 2. Jenuwane Kool Running 60 pist. Om. Terhi Virtanen 3. Biconty s Wild Wild Wiitch 50 pist. Om. Pirjo-Riitta Alppinen Vuoden kasvattajaluokat ja Vera Pellinen 1. Pipperoo kennel 390 pistettä om Mirja Lager 2. Soulhill s kennel 223 pistettä om Piia Nieminen

8 3. Gapabo s kennel 168 pistettä om Ganga Boehm 4. Baby-Doll s 142 pistettä om Päivi Paajanen Vuoden jalostuskoirat 1. Biconty s Sound of Music 168 pist, om Kirja Lager 2. Santarinteen Jade 152 pist. om. Pia Nieminen 3. Arzeland Motion Sense 116 pist- om Terhi Virtanen Tarkemmat tiedot Pienpystykorvat ry:n jäsenlehti 1/2014. Pienpystykorvat Ry:n sihteeri Seppo Paajanen

Pienpystykorvat ry TOIMINTAKERTOMUS V.2011

Pienpystykorvat ry TOIMINTAKERTOMUS V.2011 Pienpystykorvat ry TOIMINTAKERTOMUS V.2011 JÄSENISTÖ Vuoden 2011 lopussa yhdistyksellä oli jäseniä 354 kpl, uusia liittyi vuoden aikana 98. 7 kpl nuorisojäseniä, perhejäseniä 13 kpl, 2 kunniajäsentä. VIP

Lisätiedot

PIENPYSTYKORVAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

PIENPYSTYKORVAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 PIENPYSTYKORVAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1 JÄSENISTÖ Vuoden 2012 lopussa yhdistyksellä oli varsinaisia jäseniä 395, nuorisojäseniä 6, perhejäseniä 15 ja kunniajäseniä 2. VIP jäseniä oli 35 kpl,

Lisätiedot

Pienpystykorvat ry:n toimintakertomus 2017

Pienpystykorvat ry:n toimintakertomus 2017 :n toimintakertomus 2017 Vuosi 2017 oli yhdistyksen 26. toimintavuosi. Jäsenistö Toimintavuosi 2017 2016 2015 2014 Varsinaisia jäseniä 418 444 442 436 Perhejäseniä 22 23 16 20 Kunniajäseniä 1 1 1 1 Äänivaltaisia

Lisätiedot

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12 Pienpystykorvat ry Syyskokouksen pöytäkirja Aika: 26.09.2015 Paikka: Paikalla: Pohjois-Hämeen Kennelpiirin toimitilat Tampereentie 484 Lempäälä Minna Ahonen-Vuorinen Erkki Linkohaka Harri Liikkanen Sari

Lisätiedot

PIENPYSTYKORVAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

PIENPYSTYKORVAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 PIENPYSTYKORVAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 JÄSENISTÖ 2014 2013 - varsinaisia jäseniä 435 (439) - nuorisojäseniä 9 (9) - perhejäseniä 16 (20) - kunniajäseniä 1 (1) - VIP jäseniä 44 (Joka koostuu yhdistyksistä,

Lisätiedot

Pienpystykorvat ry PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Maiju Savolainen avasi kokouksen klo

Pienpystykorvat ry PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Maiju Savolainen avasi kokouksen klo SYYSKOKOUS 2016 - PÖYTÄKIRJA Aika: 17.9.2016 klo 13:00 Paikka: Koiviston Kestikievari, Häijää, Sastamala Läsnä: Blomvall Laura Brunila Raphaela Cumlander Vuokko Enroth Katri Hermunen Laura Herskoi Kristiina

Lisätiedot

Pienpystykorvat ry:n toimintakertomus 2016

Pienpystykorvat ry:n toimintakertomus 2016 Pienpystykorvat ry:n toimintakertomus 2016 Pienpystykorvat ry - TOIMINTAKERTOMUS Vuosi 2016 oli yhdistyksen 25. toimintavuosi ja samalla juhlavuosi. Jäsenistö Toimintavuosi 2016 2015 2014 Varsinaisia jäseniä

Lisätiedot

VIP jäseniä 44 (Joka koostuu yhdistyksistä, SKL:sta ja rotua arvostelevista tuomareista.

VIP jäseniä 44 (Joka koostuu yhdistyksistä, SKL:sta ja rotua arvostelevista tuomareista. PIENPYSTYKORVAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2015 Vuosi 2015 oli Pienpstykorvat Ry:n 24 toimintavuosi. JÄSENISTÖ 2015 2014 - varsinaisia jäseniä 442 435 - nuorisojäseniä 7 9 - perhejäseniä 16 20 - kunniajäseniä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Suomen Affenpinserit ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Suomen Affenpinserit ry:n kuudestoista toimintavuosi. Suomen Affenpinserit ry oli yhdistysjäsen Suomen Kääpiökoirayhdistys

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 . TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli :n neljästoista toimintavuosi. oli yhdistysjäsen Suomen Snautseri-Pinserikeskusjärjestö (SSPK) ry:ssä, Suomen Kennelliito ry:ssä ja Helsingin

Lisätiedot

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011 Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry Vuosikertomus 2011 YLEISTÄ Vuonna 2011 tuli yhdistyksen perustamisesta kuluneeksi 38 vuotta. Itsenäisenä rotujärjestönä yhdistys on toiminut 24 vuotta.

Lisätiedot

f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à

f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à VUODEN SILKKI pokaali Lahjoittanut Raija Tuomola Pokaalin saa itselleen vuodeksi parhaiten kalenterivuotena Suomessa menestynyt silkkiterrieri. VUODEN JUNNU pokaali Lahjoittanut

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

Toimintakertomus 2010

Toimintakertomus 2010 Toimintakertomus 2010 Vuosi 2010 oli yhdistyksen 31. varsinainen toimintavuosi. Jäsenistö Vuonna 2010 yhdistyksessä oli yhteensä 298 jäsentä, joista varsinaisia jäseniä oli 270, perhejäseniä 28 ja kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Suomen Pyreneläiset ry TOIMINTAKERTOMUS 1 Toimintakertomus 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 35. varsinainen toimintavuosi. istö Vuoden 2014 lopussa oli yhdistyksessämme jäseniä 263 sekä lisäksi kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2014 31.12.2014 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

Suomen Kääpiökoirat ry Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Suomen Kääpiökoirat ry Toimintakertomus vuodelta Yleistä Suomen Kääpiökoirat ry Toimintakertomus vuodelta 2017 1. Yleistä Vuosi 2017 oli Suomen Kääpiökoirat ry:n (SKKY) 31. toimintavuosi kääpiökoirarotujen rotujärjestönä. Vuoden aikana yhdistys on toteuttanut

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku

Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku Vuoden parhaiden palkitseminen - pistelasku VUODEN NÄYTTELYKOIRA Pistelaskussa huomioidaan viiden (5) näyttelyn tulokset. Tulokset tulee olla kahdelta (2) eri tuomarilta ja pistelaskussa huomioidaan vain

Lisätiedot

Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu

Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu Suomen Englanninbulldoggiyhdistyksen Vuoden 2014 voitokkain -kilpailu Suomen Englanninbulldoggiyhdistys jakaa vuosittain kiertopalkinnon Vuoden voitokkaimmalle bulldoggille, veteraanille, pennulle ja kasvattajalle

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Suomen Affenpinserit ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. YLEISTÄ Vuosi 2016 oli Suomen Affenpinserit ry:n 19. toimintavuosi. Suomen Affenpinserit ry oli yhdistysjäsen Suomen Kääpiökoirat ry:ssä, Suomen

Lisätiedot

Vuoden cairn -voimassa asti

Vuoden cairn -voimassa asti Vuoden cairn -voimassa 31.12.2018 asti Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta

Lisätiedot

Salpausselän koirankasvattajat ry

Salpausselän koirankasvattajat ry Salpausselän koirankasvattajat ry Tiedote 1/2014 HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT 2014 Puheenjohtaja Arja Immonen p. 050 375 1308 Huvilatie 91, 16310 Virenoja sähköposti: kennelheikunkeikun@gmail.com Varapuheenjohtaja:

Lisätiedot

-2- -

-2- - 2008-1 - -2- - - 3 - - 4 - - 5 - - 6 - - 7 - - 8 - - 9 - - 10 - - 11 - - 12 - - 13 - - 14 - - 15 - - 16 - - 17 - - 18 - - 19 - - 20 - - 21 - - 22 - - 23 - - 24 - Suomen Saksanpystykorvaharrastaja SAPY

Lisätiedot

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Säännöt voimassa??.2016 alkaen (edellinen päivitys 01.01.2010). Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailun kiertopalkinnoista kilpailevat kuitenkin ainoastaan Suomen Pyreneläiset

Lisätiedot

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna 1 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 2 Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille karvanlaaduille), Vuoden Agilitykettuterrieri,

Lisätiedot

VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT

VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista.

Lisätiedot

- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta.

- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta. VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista. - Kasvattajatuomarilla

Lisätiedot

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 Kokousaika: 3.1.2015 klo 10.00 Kokouspaikka: Arkisto Läsnä: Christine Nyholm Puheenjohtaja Paula Halmetoja Miia Koivisto Arja Lankinen sihteeri Tiina

Lisätiedot

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari. Vuoden cairn Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta löydät kaikkien vuoden

Lisätiedot

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt Palkintosäännöt Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira-

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Suomen Pyreneläiset ry TOIMINTAKERTOMUS 1 Toimintakertomus 2015 Vuosi 2015 oli yhdistyksemme 36. varsinainen toimintavuosi. istö Vuoden 2015 lopussa oli yhdistyksessämme jäseniä 260 sekä lisäksi kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT. Alkaen (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan)

VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT. Alkaen (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan) VUODEN HAVANNANKOIRA-KILPAILUN SÄÄNNÖT Alkaen 1.1.2017 (Kohtaa 4 tarkennettu, muuten säännöt ovat pysyneet ennallaan) 1. Kunkin Vuoden havannankoira kilpailun kilpailukausi käsittää kalenterivuoden aikana

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous

Sääntömääräinen vuosikokous Aika lauantaina 24.02.2018 klo 15.00 Paikka Läsnä Matkailutila Surkeenjärvi, Korpilahti 16 jäsentä (luettelo liitteenä) Suomen Eurasier Kerho ry:n sääntöjen 15 :ssä mukaan mainitut asiat: 1. KOKOUSEDUSTAJIEN

Lisätiedot

Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt

Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt Kilpailuihin voivat osallistua suomalaisessa omistuksessa olevat SKL:n rekisteröimät koirat, joiden omistajan tulee olla yhdistyksen jäsen. Mikäli koiralla on useita

Lisätiedot

Päivitetty

Päivitetty Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen säännöt 1.1.2017 alkaen 1. Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry järjestää Vuoden Koira -kilpailut yhdistyksen edustamille roduille (englanninsetteri,

Lisätiedot

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja 1 / 2 Järjestäytymiskokous Pöytäkirja Aika: 5.1.2013 klo 12.00 Paikka: Unkarinpaimenkoirat ry.n arkisto, Ulvilantie 29, Helsinki Läsnä: Riitta Hohtela puheenjohtaja Minna Hanttu Miia Koivisto Outi Mäkinen

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset. Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden näyttelykerry ja vuoden näyttelyvehnä -kilpailut... 2 Vuoden näyttelykerry- ja näyttelyvehnäveteraani -kilpailu... Vuoden näyttelykerry-

Lisätiedot

Yorkshirenterrieri ry Toimintakertomus 2017 VUODEN 2017 TOIMINTAKERTOMUS 1. Yleistä Yorkshirenterrieri ry:n toiminta oli aktiivista vuonna Yhdis

Yorkshirenterrieri ry Toimintakertomus 2017 VUODEN 2017 TOIMINTAKERTOMUS 1. Yleistä Yorkshirenterrieri ry:n toiminta oli aktiivista vuonna Yhdis VUODEN 2017 TOIMINTAKERTOMUS 1. Yleistä :n toiminta oli aktiivista vuonna 2017. Yhdistyksen nettisivuja pidettiin ajan tasalla ja sinne luotiin uutta sisältöä muun muassa terveysasioiden osalta. Yhdistys

Lisätiedot

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Yleistä Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry:n jäsen. Näyttelyjä koskevissa kilpailuissa pisteitä lasketaan ainoastaan kotimaisista virallisista näyttelyistä sekä yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

Pienpystykorvat ry Toimikuntien ja toimihenkilöiden Tapa toimia- ohjeistus

Pienpystykorvat ry Toimikuntien ja toimihenkilöiden Tapa toimia- ohjeistus Pienpystykorvat ry Toimikuntien ja toimihenkilöiden Tapa toimia- ohjeistus 26.11.2017 1. Pienpystykorvat ry Pienpystykorvat ry on valtakunnallinen rotua harrastava yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7

Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7 Wuoden Westie -kilpailusarjojen säännöt, sivu 1/7 Kilpailuun osallistuvien koirien omistajien tulee olla Kilpailussa jaetaan pisteitä seuraavasti: KILPAILULUOKKA: PISTEET: ROP 6 VSP 5 PU-2/PN-2 4 PU-3/PN-3

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Vuoden 2011 parhaat haussa! Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan

Lisätiedot

Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi

Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi Unkarinpaimenkoirat ry Vuoden komondor, Vuoden kuvasz, Vuoden mudi, Vuoden puli (muut värit), Vuoden puli (valkoinen), Vuoden pumi 1. Palkitaan vuosittain kunkin yhdistyksen edustaman rodun (komondor,

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry. Tiivistelmä pöytäkirjasta 5/2017

Suomen Snautserikerho ry. Tiivistelmä pöytäkirjasta 5/2017 Hallituksen kokous Paikka: Doodle Aika: ma 9.10.2017 klo 19.04-21.18 Paikalla: Kimmo Alanen, Tiia Einola, Salme Korkala, Marjukka Puustinen, Päivi Pöllänen, Piia Torvinen, Nina Wasenius, Terhi Heikkilä

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT Näyttelykarjis s. 2 Veteraani s. 3 Pentu s. 4 Kasvattaja s. 4-5 PK-karjis s. 6 PEKO-karjis s. 6 VEPE-karjis s. 6 Agility s. 7 TOKO-karjis s. 7 Rally-Toko s. 8 Säännöt on tarkistettu ja hyväksytty 18.10.2015

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu

Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu Näyttelykilpailun säännöt Kilpailuun voi osallistua vakituisesti Suomessa asuvan Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa oleva, Suomessa rekisteröity Coton de

Lisätiedot

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla. Pistelaskusäännöt - NN-kilpailu 2017 Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa näyttelyissä käyneet ja pisteitä keränneet norfolkin- ja norwichinterrierit sekä niiden kasvattajat. Ainoastaan Suomen

Lisätiedot

Tulokset lähetetään mennessä Piia Heinilälle ensisijaisesti (tai Teerentie 15, Lempäälä).

Tulokset lähetetään mennessä Piia Heinilälle ensisijaisesti (tai Teerentie 15, Lempäälä). Vuoden Koirat 2018 kilpailujen sa a nno t Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen ja edustanut LeVeK ry:tä.

Lisätiedot

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut Oheisiin kilpailuihin on ehdottomasti ilmoittauduttava kirjallisesti määräaikaan mennessä. Tämä koskee myös valiokoiria, myöskin vuoden kuluessa ilmoitetut tittelit

Lisätiedot

1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN

1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN 1 VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT 1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN 1.1 Valitseminen ja toimikaudet Vuosikokous valitsee yhdistyksen hallituksen ja puheenjohtajan. Hallituksen jäsenen toimikausi

Lisätiedot

Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme. (Ovat myös jo maksaneet jäsenmaksun)

Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme. (Ovat myös jo maksaneet jäsenmaksun) 1 Yhteenveto pöytäkirjoista 10 14/2013 PÖYTÄKIRJA 10/2013 Aika: 18.-24.6.2013 Osallistujat: Jäsenhakemuksia Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme.

Lisätiedot

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira- palkinnoissa

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Kokouksesta on ilmoitettu jäsenistölle Hundur-lehdessä 2/2015, eli yli 14 päivää ennen kokousta. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksesta on ilmoitettu jäsenistölle Hundur-lehdessä 2/2015, eli yli 14 päivää ennen kokousta. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. ISLANNINLAMMASKOIRAT ISLANDHUNDARNA RY 1/(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.9.2015 Paikka: Lomasaari Marttinen, Virrat 1. Kokouksen avaus Kirsi Honkala avasi kokouksen kello 13:09. 4. Kokouksen

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin. Salon Seudun Noutajat ry Kiertopalkintojen säännöt 9.1.2014 Valionarvomuisto Yhdistys jakaa vuosittain (vuosikokouksessa) kaikille menneenä vuonna valioarvon saavuttaneille koirille muistoesineen ja kunniakirjan

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden Kerry ja Vuoden Vehnä -kilpailut... 2 Vuoden Kerry- ja Vehnäveteraani -kilpailu... Vuoden Kerry- ja Vehnäkasvattaja... Vuoden Agilitykoira...

Lisätiedot

PÄIVITETTY 27.10.2015. Vuoden Briard -kilpailut. 1. Kilpailujen järjestäminen

PÄIVITETTY 27.10.2015. Vuoden Briard -kilpailut. 1. Kilpailujen järjestäminen PÄIVITETTY 27.10.2015 Vuoden Briard -kilpailut 1. Kilpailujen järjestäminen julkaistaan kilpailusäännöt tai vaihtoehtoisesti viitataan enintään kaksi kilpailukautta vanhoihin sääntöihin, mikäli sääntöihin

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2009

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2009 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2009 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 8.3.2009 Lahdessa, Salpausselän Kennelpiirin tiloissa. Paikalla 20 jäsentä joista 19 äänivaltaista. Käsiteltiin

Lisätiedot

Kiertopalkintojen yleiset säännöt

Kiertopalkintojen yleiset säännöt Kiertopalkintojen yleiset säännöt 1. Lapin Mäyräkoirakerho ry palkitsee vuosittain kiertopalkinnolla parhaiten menestyneet mäyräkoirat viidessä eri sarjassa. Lisäksi kerhon jäsenille on oma sarjansa. 2.

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

Jenkki. Jenkki 2/2010. Jenkki 1/2010. Jenkki 4/2009. Jenkki on Amerikancockerspanielit ry rotujärjestön jäsenlehti.

Jenkki. Jenkki 2/2010. Jenkki 1/2010. Jenkki 4/2009. Jenkki on Amerikancockerspanielit ry rotujärjestön jäsenlehti. Jenkki Jenkki on Amerikancockerspanielit ry rotujärjestön jäsenlehti. Ilmoitushinnat, aineisto- ja ilmestymisaikataulu, aineiston lähettäminen Jenkki 2/2010 7 In Memoriam 8 Historian siipien havinaa 16

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT

VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT 1. Lahden Seudun Mäyräkoirakerho ry palkitsee vuosittain 3.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Saksanseisojakerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Saksanseisojakerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki. ESITYS SAKSANSEISOJAKERHO RY: n SÄÄNNÖIKSI Esityksestä päätetään Saksanseisojakerhon vuosikokouksessa keväällä 2018. Esitykseen liittyvät kysymykset, huomautukset ja korjaustarpeet voi osoittaa sähköpostilla

Lisätiedot

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 14.2.2019 klo 18.00 alkaen Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat

Lisätiedot

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(1) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011 Yleistä LPKY valitsee ja palkitsee vuosittain kevätkokouksessa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja Kati Kuula avasi kokouksen klo 14.05 toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja Kati Kuula avasi kokouksen klo 14.05 toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi. Suomen Pekingesikerho ry - Finska Pekingeserklubben rf VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 28.3.2009 klo 14.00 Paikka: Helsinki, Sepänkatu 15 Spring House Oy:n tiloissa Läsnä: Kati Kuula, Kirsti Lempinen, Ulla

Lisätiedot

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT

VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT NÄYTTELYT VUODEN KÄÄPIÖPINSERI KILPAILUT Suomen Kääpiöpinserit ry:n hallitus on kokouksessaan 7/2013 hyväksynyt vuoden kääpiöpinseri kilpailun säännöt. Suomen Kääpiöpinserit ry:n yleiskokous on hyväksynyt säännöt

Lisätiedot

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT VUODEN BORDERTERRIERI KILPAILUJEN SÄÄNNÖT 1.1.2011 YLEISTÄ Osallistumisoikeus Vuoden Näyttely Border -kisaan on Borderterrierikerhon jäsenillä ja heidän omistamillaan koirilla. Tasapisteissä edelle menee

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS 2/2015. Kokousaika: Sunnuntai 1.3.2015, kello 12.00 Kokouspaikka: Etelä-Hämeen kennelpiirin toimitila, Parolantie 13, Hämeenlinna

HALLITUKSEN KOKOUS 2/2015. Kokousaika: Sunnuntai 1.3.2015, kello 12.00 Kokouspaikka: Etelä-Hämeen kennelpiirin toimitila, Parolantie 13, Hämeenlinna 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 2/2015 Kokousaika: Sunnuntai 1.3.2015, kello 12.00 Kokouspaikka: Etelä-Hämeen kennelpiirin toimitila, Parolantie 13, Hämeenlinna LÄSNÄ/ OSALLISTUJAT Rauno Koskinen Ulla Kamila Elina

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Vuodet Puheenjohtaja, Leila Rantanen. Suomen Schapendoes ry HISTORIA osa I

Vuodet Puheenjohtaja, Leila Rantanen. Suomen Schapendoes ry HISTORIA osa I Suomen Schapendoes ry HISTORIA osa I Vuodet 1995 1997 Yhdistyksen perustaminen sai alkunsa Heli Vekan postittamilla kirjeillä, kaikille tiedossa oleville schapendoesien omistajille ja niinpä yhdistyksen

Lisätiedot

Lappeenrannan 9.11.2014 Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8)

Lappeenrannan 9.11.2014 Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8) Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011, päivittetty 30.11.2014 ja lisätty parhaan rallytoko-koiran

Lisätiedot

1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 3 3. JÄSENISTÖ 4 4. YLEISKOKOUKSET 4 5. TIEDOTUSTOIMINTA 4 6. REKISTERÖINNIT 4 7. JALOSTUSTOIMIKUNTA 5 8.

1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 3 3. JÄSENISTÖ 4 4. YLEISKOKOUKSET 4 5. TIEDOTUSTOIMINTA 4 6. REKISTERÖINNIT 4 7. JALOSTUSTOIMIKUNTA 5 8. 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 3 3. JÄSENISTÖ 4 4. YLEISKOKOUKSET 4 5. TIEDOTUSTOIMINTA 4 6. REKISTERÖINNIT 4 7. JALOSTUSTOIMIKUNTA 5 8. KOULUTUS 7 9. HANKINNAT 7 10. EDUSTUS KENNELJÄRJESTÖSSÄ

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira.

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira. Vuoden koira 2014-kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla

Lisätiedot

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 YHDISTYS Vuosi 2015 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n toinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistyksen oma fb-ryhmä toimii os. www.facebook.com/groups/1412528368992232/.

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Finska Laikaklubben ry PÖYTÄKIRJA AIKA 1.3.2014 klo 15.00-16.57 PAIKKA Sievi, Urjanlinna 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Harri Mäkinen avasi vuosikokouksen Tervehdykset

Lisätiedot

VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT

VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT VUODEN MÄYKKY, VUODEN KÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN NÄYTTÖMÄYKKY, VUODEN SENIORMÄYKKY JA VUODEN JUNIORI MÄYKKY YLEISET SÄÄNNÖT 1. Suur-Savon Mäyräkoirakerho ry palkitsee vuosittain parhaiten menestyneen mäyräkoiran

Lisätiedot

Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.

Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry:n setterikilpailujen säännöt alkaen 1.1.2013 1. Punaiset ja Punavalkoiset Irlanninsetterit ry järjestää kilpailut jäsenten omistamille punaisille irlanninsettereille

Lisätiedot

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT

VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT VUODEN HOLSKU -SÄÄNNÖT Vuoden holskut palkitaan yhdistyksen kevätkokouksessa. Kilpailuun saavat osallistua Suomen Hollanninpaimenkoirat ry:n jäsenet hollanninpaimenkoira-rotuisella koiralla. Vuoden käyttö-,

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

ANNE LAAHTOLA PIENPYSTYKORVAT 1/10 KIRSI NIEMELÄ RIIKKA LEHTOSALO

ANNE LAAHTOLA PIENPYSTYKORVAT 1/10 KIRSI NIEMELÄ RIIKKA LEHTOSALO ANNE LAAHTOLA ANNE LAAHTOLA 2 PIENPYSTYKORVAT 1/10 KIRSI NIEMELÄ RIIKKA LEHTOSALO Tässä lehdessä Hallitus ja toimikunnat... 4 Terveiset puheenjohtajalta... 5 Jalostustoimikunnan jäsenen esittely... 6 Syyskokouksen

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT

VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT VUODEN KOIRA KILPAILUJEN SÄÄNNÖT Tämä yleisohje koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja. Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu vuoden 2017 helmikuun

Lisätiedot