Innovatiivinen kaupunkisuunnittelu KUPERA-hankkeen seminaariraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Innovatiivinen kaupunkisuunnittelu KUPERA-hankkeen seminaariraportti"

Transkriptio

1 Innovatiivinen kaupunkisuunnittelu KUPERA-hankkeen seminaariraportti Pentti Siitonen, Ulriika Leponiemi, Kaisa Jaalama, Annamari Niskanen ja Johanna Pönni Tampere 2011

2 Innovatiivinen kaupunkisuunnittelu KUPERA-hanke on Aalto-yliopiston, Tampereen yliopiston ja ns. KEHTOkonsortioon kuuluvien maamme suurimpien kaupunkien elokuussa 2009 käynnistämä mittava tutkimus- ja kehityshanke, jossa analysoidaan ja kehitetään innovatiivisia toimintamalleja kaupunkien teknisen sektorin toiminnan uudistamiseksi. Hanke toteutetaan ja sen päärahoittaja on Tekes. Hankkeen pääteemoja ovat rahoitus-, omistajuus- ja tuotantoinnovaatiot ja niiden soveltaminen teknisen sektorin palvelujen järjestämiseen. Lisäksi hankkeessa käsitellään yleisenä viitekehyksenä luovaa kaupunkikehittämistä. KUPERA-hankkeen yhtenä toimintamuotona on pienryhmätyöskentely, jonka avulla pyritään jalostamaan näkemystä ja tietämystä hankkeen keskeisistä teemoista. Innovatiivista kaupunkisuunnittelua käsiteltiin KUPERA-hankkeen Tampereen yliopiston tutkimustiimin järjestämässä seminaarissa Tampereella. Seminaarin sisältö koostui teoreettista taustaa luovista esityksistä sekä konkreettisista, yhdyskuntien kehittämishankkeita esittelevistä case-esimerkeistä. Seminaariin sisältyi myös tutustumiskäynti rakenteilla olevaan Tampereen Vuoreksen kaupunginosaan. Toisen seminaaripäivän lopuksi oli varattu aikaa keskustelulle, jossa tutkijat sekä KUPERA-kaupunkien ja kaupunkisuunnittelun asiantuntijaorganisaatioiden edustajat esittivät näkemyksiään kuulluista esityksistä sekä innovatiivisen kaupunkisuunnittelun merkityksestä ja mahdollisuuksista yleensä. Esiintyjät koostuivat Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston, NCC -rakennusyhtiön sekä Tampereen ja Mikkelin kaupunkien edustajista. Esitykset ovat saatavissa KUPERA-hankkeen sivustoilta Kuntatekniikan foorumin verkko-osoitteesta: LuovaKaupunki/Sivut/default.aspx Aihepiiristä on Tampereen yliopiston KUPERA-hankeen työpaketteihin liittyen julkaistu aikaisemmin raportti Luova kaupunkikehittäminen (Ari-Veikko Anttiroiko: Luova Kaupunkikehittäminen. Kaupunkikonseptit innovatiivisen kaupunkikehittämisen apuna. Tampereen yliopisto, Yhdyskuntatieteiden laitos, Tampere Lisäksi seminaarin yhteydessä julkaistiin aihetta täydentävä projektiraportti Aluerakentamisen innovaatiot (Kimmo Kurunmäki: Aluerakentamisen innovaatiot. Prosessihallinnan näkökulmia saksalaisin ja suomalaisin esimerkein. Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu, Tampere 2011). Raportti on saatavissa KUPE- RA-hankkeen sivustoilta Kuntatekniikan foorumin verkko-osoitteesta: Sivut/default.aspx 2

3 Osallistujat Tilaisuuden osanottajat on koottu alla olevaan taulukkoon. 1 Aalto Virpi 2 Ahonen Jari Mikkelin kaupunki Kaavoitusinsinööri 3 Asikainen Eveliina Tampereen yliopisto Tutkija 4 Cederström Antero Mikkelin kaupunki Yhdyskuntatekniikan insinööri 5 Grönlund Sakari Sito Toimialajohtaja 6 Heino Ossi Tampereen yliopisto Tutkija 7 Hokkanen Marita Mikkelin kaupunki Tekninen lautakunta 8 Holopainen Jorma Mikkelin kaupunki Tekninen johtaja 9 Huang Zheng Tampereen yliopisto 10 Hynynen Ari Tampereen teknillinen yliopisto Professori 11 Häkkinen Enni Mikkelin kaupunki Toimistosihteeri 12 Hämäläinen Marja-Liisa Mikkelin kaupunki Taloussuunnittelija 13 Jaalama Kaisa Tampereen yliopisto Harjoittelija 14 Kakriainen Pekka Mikkelin kaupunki Tekninen lautakunta 15 Kallio Olavi Tampereen yliopisto Dosentti 16 Koponen Katja Tampereen yliopisto Jatko-opiskelija 17 Kuoppala Kari Tampereen yliopisto Tutkija 18 Lehtinen Pertti Mikkelin kaupunki Tekninen lautakunta 19 Leino Helena Tampereen yliopisto Yliassistentti 20 Leinonen Mikko NCC Yksikön johtaja 21 Leponiemi Ulriika Tampereen yliopisto Tutkimusassistentti 22 Liikanen Ari Mikkelin kaupunki Kaupunginlakimies 23 Manninen Jyrki Mikkelin kaupunki Tekninen lautakunta 24 Moilanen Anneli Mikkelin kaupunki Tekninen lautakunta 25 Muuronen Viljo Mikkelin kaupunki Kaupunginpuutarhuri 26 Niskanen Annamari Tampereen yliopisto Harjoittelija 27 Närhi Johanna FCG Projektipäällikkö 28 Pakarinen Terttu Tampereen teknillinen yliopisto Professori emerita 29 Peltomaa Hannu Mikkelin kaupunki Kaupungingeodeetti 30 Pönni Johanna Tampereen yliopisto Harjoittelija 31 Pöyry Heikki Mikkelin kaupunki Rakennustarkastaja 32 Ruokonen Henrika Tampereen yliopisto 33 Ruuth Juha Mikkelin kaupunki Rakennuslakimies 34 Seppä Mari FCG Arkkitehti 35 Siitonen Pentti Tampereen yliopisto Lehtori (emeritus) 36 Sillanpää Jani FCG Aluepäällikkö 37 Strandman Jaana Mikkelin kaupunki Tekninen lautakunta 38 Tamminen Pertti Vuores-projekti Projektijohtaja 39 Tarkkanen Ilkka Mikkelin kaupunki Kaavoituspäällikkö 40 Toivonen Matti Tampereen yliopisto Tutkija 41 Vandell Ari Tampereen kaupunki Suunnittelupäällikkö 42 Väisänen Maini Mikkelin kaupunki Yhdyskuntatekniikan päällikkö 43 Ylönen Päivi Mikkelin kaupunki Kaupunginhallituksen edustaja 3

4 Ohjelma Innovatiivinen kaupunkisuunnittelu -seminaari Tiistai Puheenjohtaja: tutkimusassistentti Ulriika Leponiemi, Tampereen yliopisto 13:00 Lehtori (emeritus) Pentti Siitonen, Tampereen yliopisto Innovatiivinen kaupunkisuunnittelu 13:45 Professori emerita Terttu Pakarinen, Tampereen teknillinen yliopisto Kaupunkirakenne passiivinen puite vai aktiivinen vipuvarsi; aluevarauksista strategisiin sijainteihin 14:30 Kahvitarjoilu 14:45 Professori Ari Hynynen, Tampereen teknillinen yliopisto Integroiva kaupunkisuunnittelu 15:30 Projektijohtaja Pertti Tamminen, Vuores-projekti Vuores-projektin esittely 16:00 Kiertoajelu Vuoreksen alueella 17:30 Keskiviikko Puheenjohtaja: tutkija Kari Kuoppala, Tampereen yliopisto 9:00 Yksikön johtaja Mikko Leinonen, NCC Tampereen kansi ja keskusareena -hanke 9:45 Suunnittelupäällikkö Ari Vandell, Tampereen kaupunki Tampereen keskustan isot infrahankkeet ja liikennesuunnittelun haasteet 10:30 Kahvitarjoilu 10:45 Tekninen johtaja Jorma Holopainen ja kaavoituspäällikkö Ilkka Tarkkanen, Mikkelin kaupunki Tämänhetkinen tilanne ja tulevaisuuden näkymät Mikkelin kaupunkisuunnittelussa 11:15 Keskustelua kaupunkisuunnittelun innovaatioista 13:00 Kuntien edustajien näkemyksiä kaupunkisuunnittelusta sekä innovaatioiden soveltamismahdollisuuksista. Esitysten kommentointia. 4

5 Tiivistelmä esityksistä ja keskustelusta Seminaarin teemana oli tarkastella innovatiivisen kaupunkisuunnittelun edellytyksiä ja mahdollisuuksia sekä siihen sisältyvää innovaatiopotentiaalia. Esityksissä pohdittiin kaupunkisuunnittelun haasteita, tavoitteita ja keinoja. Samalla availtiin luovuuden ja innovatiivisuuden mahdollisuuksia kaupunkikehittämisessä. Lisäksi aihetta lähestyttiin konkreettisin case-esimerkein. Teoria ja käytäntö yhdistyivät esityksissä sitä kautta, että teoriatarkasteluja sidottiin vahvasti Tampereen kaupungin ja kaupunkiseudun kehityksen analyyseihin myös professori emerita Terttu Pakarisen ja professori Ari Hynysen esityksissä. Kaupunkikehittäminen ja kaupunkisuunnittelu haasteena Kaupunkien kehittämisen voidaan sanoa olevan yksi aikakautemme suurimmista haasteista, jota joissain yhteyksissä on pidetty mittakaavaltaan ilmastonmuutoksen hallintaan verrattavissa olevana kysymyksenä. Globaalit trendit kaupunkiväestön määrästä ja miljoonakaupunkien kasvusta kertovat kaupungistumisen voimakkuudesta ja esimerkiksi maailman megakaupunkien slummiutuminen ja siihen liittyvät ennusteet myös tulevien ongelmien laadusta. Luovaa kaupunkikehittämistä ja siihen liittyviä innovaatioita tarvitaankin kehityksen hallintaan sekä paikallisesti että globaalisti. Vaikka suomalaisten kaupunkien erityispiirteenä on pienuus globaalissa ja eurooppalaisessakin vertailussa, kaupunkikehittämisen haasteellisuus nousee esiin myös Suomen oloissa. Kaupunkikehittäminen on hyvin moniulotteista ja kompleksista. Innovatiivisen kehittämistoiminnan osa-alueita voidaan Anttiroikon mukaan jäsentää esimerkiksi taloudellisen toimeliaisuuden edistämisinnovaatioihin, tuotanto- ja osaamisympäristöinnovaatioihin, hallinta- ja palveluinnovaatioihin sekä yhdyskuntakehittämisen innovaatioihin. Kaupunkisuunnittelu liittyy olennaisesti viimemainittuun alueeseen, mutta kaikki em. osa-alueet ovat luonnollisesti vahvasti toisiinsa sidoksissa. (vrt. Anttiroiko 2009: Luova kaupunkikehittäminen) Kaupunkikehittämisen viitekehys Kaupunkikäsitykseen liittyy ajatuksia kaupungista fyysisenä, taloudellisena, sosiaalisena ja symbolisena yhdyskuntana, jolloin kohdataan kaupunkikäsityksen moniarvoisuus, sen erilaiset tulkinnat ja kaupunkielämän erilaiset ilmentymät. Kehittämistyön kohteet muodostavat monitasoisen kokonaisuuden yksittäisistä rakennuksista alueisiin ja kaupunginosiin ja koko kaupunkirakenteeseen. Myös sosiaaliset ongelmat ja yhteiskunnalliset jännitteet sekä moninaiset intressiristiriidat ovat osa problematiikkaa. Kaupunkikehittämiselle rakentuukin tätä kautta hyvin moniaineksinen viitekehys, jonka yhteydessä luovuutta ja innovaatioita tulee hakea monesta suunnasta. Viitekehystä voidaan havainnollistaa seuraavalla kuviolla. 5

6 Yhdyskuntasuunnittelu Yhdyskuntapolitiikka KEHITTÄMINEN KASVU Elinkeinopolitiikka Innovaatiopolitiikka Taloudellinen ulottuvuus Fyysinen ulottuvuus KAUPUNKI YHDYSKUNTA Sosiaalinen ulottuvuus Ympäristöpolitiikka Osallistumispolitiikka Palvelupolitiikka Asuntopolitiikka Muut ulottuvuudet KEHITYS Symbolinen ulottuvuus MUUTOS Arkkitehtuuripolitiikka KEHITTÄMINEN Kuvio 1. Kaupunkikehittämisen viitekehys. (Pentti Siitonen 2011) Keskusteluissa nousi esiin, että kompleksisuus korostuu kun samanaikaisesti pitää huomioida kaupungin historia, luontoarvot, terveellisyyden ja turvallisuuden perusarvot sekä kunnan ja sen asukkaiden tarpeet ja toiveet, mutta samalla näyttää tietä jollekin uudelle. Kaavoituksen pitää olla juridisesti pitävää, mutta samaan aikaan myös joustavaa. Kaupunkikehittäminen edellyttää yhteistyötä monen eri toimijatahon kanssa. Joustava suunnittelu antaa myös asukkaiden toiveille ja ajatuksille sijaa. Kaupunkisuunnittelussa asukasnäkökulma ja osallistuminen, asukkaiden näkemysten esiin saaminen ja huomiointi päätöksenteossa, koetaan kuitenkin jatkuvasti ongelmallisena. Tähän liittyviä mahdollisuuksia on viime vuosina tutkittu niin Suomessa kuin muuallakin. Uusia innovaatioitakin saattaa tulevaisuudessa olla luvassa, kun Internet lisää vuorovaikutuksen monisuuntaisuutta ja avoimuutta. Innovaatioiden tarvetta löytyy varsinkin vuorovaikutus- ja osallistumiskanavien kehittämisessä. Erilaiset valmistelu- ja aluefoorumit toimivat tällä hetkellä vaihtelevasti, joten uusia pilottihankkeita ja käytäntöjä tulisi aktiivisesti synnyttää lisää. Jokaisella kaupungilla on oma historiansa, jota tulisi huomioida ja hyödyntää suunnittelutyössä. Kaupungin ilmapiiri pohjautuu kulttuuriin ja historiaan ilmentäen sen luonnetta. Se hahmottaa omalta osaltaan kaupungin identiteettiä ja saattaa jopa yhdistää sen asukkaita. Onnistuneen ja luonnollisen aluesidoksen synnyttämiseksi kaupunkiympäristön muutos ei voi tapahtua liian nopeasti, jotta asukkaat osaavat luontevasti ottaa uudet asiat osaksi elinympäristöään. 6

7 Kaiken aikaa yhä tärkeämmäksi nouseva trendi on luontonäkökulmien huomioon ottaminen, ekotehokkuus ja kestävä kehitys. Uudenlaisia ajatuksia ja innovaatiomahdollisuuksia tässä suunnassa tarjoavat matala ja tiivis rakentaminen, ja energiaviisaus yhdyskuntarakentamisen kaikilla tasoilla. Myös tornitaloratkaisut voivat energianäkökulmasta tarjota innovatiivisia mahdollisuuksia kaupunkikehittämisessä ja ovat toisaalta vetovoimaisia ja kiinnostavia mahdollisuuksia liikeelämälle. Tornirakentamiseen perustuvia hankkeita on vireillä ainakin Helsingissä (Pasila, Kalasatama) ja Tampereella (Kansihanke). Kaupunkikehittämisen ydinkysymyksiä Kaupunkikehittämisen lähtökohtaa voidaan Pakarisen mukaan hakea mm. Jane Jakobsin ajatuksesta, että kaupungin tärkein tehtävä on luoda työtä. Tämän ei aina tarvitse merkitä voimakasta kasvua, mutta poistuvan työn korvaaminen on myös suomalaisissa kaupungeissa välttämätön kaupunkikehittämisen tavoite. Kaupunkisuunnittelun keinot tältä osin kohdistuvat maankäyttöön, kaupunkirakenteeseen, kaupunkiympäristöön ja infrastruktuuriin liittyvien edellytysten luomiseen. Pakarinen nosti uutta työtä luovana elementtinä esiin ennen kaikkea monipuolisen kaupunkirakenteen eli joustavan ja muuntautumiskykyisen, erilaisia mahdollisuuksia tarjoavan rakenteen ja maankäytön. Monipuolisuus muodostuu Pakarisen mukaan verkostojen/rihmastojen kutoutumisen pitkässä prosessissa. Tämän ajatuksen soveltaminen kaupunkiheittämisessä edellyttää innovatiivisuutta sikäli, että se vaatii monista lukkiutuneista ajatusrakenteista irrottautumista. Kun olennaiseksi tiedostetaan toiminnan sijainti suhteessa kaikkiin muihin sijainteihin tulee perinteinen kaavoituksen aluevarauslogiikka ennakkoon lukkoon lyödyt aluevaraukset erilaisille toiminnoille haastetuksi uusilla innovatiivisilla ratkaisuilla. Ajattelu tulee kääntää strategisiin sijainteihin ja siihen, miten moninaiset ja erilaiset rakenteelliset tekijät vaikuttavat uuden työn syntyyn ja mm. siihen, miten maankäytön ja liikenteen välille haetaan uutta tasapainoa. Huomiota on kohdistettava kaupunkirakenteen väyliin (tiet, rautatiet), jotka voivat joko yhdistää tai erottaa ihmisiä ja kaupunginosia. Väylät toimivat liikkumisen lisäksi myös pysähtymisen ja oleskelun paikkoina ja kuuluvat tärkeinä osina kaupunkimaisemaan. Erityisesti kevyen liikenteen väylillä on itseisarvoa myös liikunnan ja viihtymisen paikkoina. Maankäytönsuunnittelu on keino vaikuttaa myös ilmastonmuutokseen. Yksityisautoilun kasvun hillitseminen ja kaupunkilaisten ohjaaminen joukkoliikenteeseen ja pyöräilyyn onkin useassa kaupungissa tavoitteena ja esimerkiksi erityisesti suurimmissa kaupungeissa pohditaan, saako keskustassa autoilla. Innovatiivisuuden näkökulmasta kaupunkikehityksessä pitäisi luoda tilaa myös itseohjautuvuudelle. Innovaatiot voivat tätä kautta syntyä monista eri lähtökohdista ja myös pienin askelin asukkaiden ja muiden toimijoiden omaehtoisin toimin. Heidän arjessaan alueille muodostuu monia erilaisia käyttötapoja ja tarkoituksia, joita suunnittelijat eivät välttämättä ole osanneet ennakoida. Tämä ennakoimattomuus muodostaakin suunnittelulle suuren haasteen; on mahdotonta etukäteen arvioida, miten käyttäjät tulevat alueen ottamaan vastaan ja minkälaista toimintaa 7

8 sinne syntyy. Esimerkiksi Mikkelissä Emola ja Tampereella Pispala ovat asuinalueita, jotka ovat rakentuneet omatoimisesti ilman kaupungin ohjausta aikanaan kaupungin rajojen ulkopuolelle. Osittain juuri sen vuoksi näistä molemmista on kehittynyt dynaamisia, elinvoimaisia ja puoleensa vetäviä. Itseohjautuvuuden ei tarvitse tarkoittaa samaa kuin suunnittelemattomuuden. Aikaisempaa joustavampien ja muuntumiskykyisten suunnittelu- ja toteutusratkaisujen etsimisessä näyttäisi nykyisin olevan innovaatiopotentiaalia ja se tulisikin löytää. Yhteen funktioon sidotun alueen sijaan tulisikin luoda hybridisiä ja muutokselle avoimia kaupunkitiloja. Perinteisen ruutukaavoituksen tai puumaisen, eri suuntiin rihmovan rakenteen, sijaan tulee luovasti etsiä uudenlaisia, eri tilanteisiin istuvia rakennekombinaatioita. Hynysen teoreettinen, mutta samalla Tampereen kaupunkikehityksen historiaan viittaava esitys antoi esimerkin vallinneesta pirstaloivasta kaupunkikehityksestä. Tampereella haasteena ovat kaupungin kannaksen kapeus ja liikennekapasiteetti suhteessa automääriin, intensiiviseen asumiseen ja huokean kaupunkitilan tarpeeseen. Keskustassa voidaan puhua kolmesta arvesta eli kaupunkirakenteen estevaikutuksesta. Näitä katkoksia luovat ennen muuta junarata, Tammerkoski ja Paasikiven-Kekkosentie. Uudenlaista kaupunkikehittämisen visiota tulee Hynysen mukaan hakea integroivan urbanismin ideasta. Se liittyy pyrkimykseen ylittää ja madaltaa kaupunkirakenteeseen ja kaupunkiajatteluun muodostuneita rajoja (esimerkiksi keskustaperiferia, rakennettu-rakentamaton, suunniteltu-spontaani jne.). Selkeimmin integroiva urbanismi näyttäytyy kaupunkirakenteessa jakavaksi elementeiksi muodostuneiden teiden, rata-alueiden, vesistöjen jne. estevaikutusten liennyttämisessä. Hynynen esitteli lukuisia innovatiivisia esimerkkejä integroivasta kaupunkisuunnittelusta maailmalta. Tampereen kaupunkikehittämisessä tällaisia integroivan suunnittelun ajankohtaisia esimerkkejä ovat rantaväylähanke (keskustan kytkentä pohjoispuolen ranta-alueisiin) sekä radan päälle toteutettava kansihanke, joka integroi eri kaupunginosia toisiinsa. Tampereen keskustan isot infrahankkeet ja liikennesuunnittelun haasteet Suunnittelupäällikkö Ari Vandell, Tampereen kaupunki Tampereen kaupunkikehittämisen ydinkohtia ovat em. isojen integrointihankkeiden (rantaväylä, keskusareenan kansihanke) rinnalla Vandellin mukaan erityisesti keskustan liikennesuunnittelun uudistaminen tai ajantasaistaminen, modernin katuraitiotieverkoston kehittäminen ja jo meneillään olevat maanalaisten pysäköintihankkeiden jatkotyöt. Keskustan kehittämisessä olennaista on myös keskustakatujen saneeraustoimenpiteiden jatkaminen. Tässä työssä noudatetaan uudenlaista ajattelua edustavaa shared space -suunnittelumetodia, eli katujen saneerausta suunnitellaan aikaisempaa vahvemmin kevyen liikenteen ehdoilla. Vandell korosti, että päätöksenteko kehityshankkeissa on monimutkaista, sillä kaupungin rooli on moninainen. Hankkeen johdon pitää hoitaa suunnittelutehtävää, tiedottamista, poliittisen päätöksenteon kenttää sekä hahmottaa ja hallita kokonaisuutta. Valmistelutöiden monimutkaisuuden takia asioita pystytään tuo- 8

9 maan valtuuston käsittelyyn vähitellen, mikä on hankalaa päätöksenteon kannalta. Kaupunkisuunnittelun päätöksiin liittyy yleensä myös muutoshaluttomuutta ja hitautta. Hankesuunnittelun edetessä tiedottaminen on erittäin tärkeää. Kun asiat ovat valtuutettujen tiedossa, niistä on helpompi päättää ja myös luottamushenkilöiden tärkeä rooli asukkaiden edustajina sekä tiedon jalkauttajina kuntalaisille helpottuu. Oman haasteensa luo myös paikallismedian vahva rooli sekä hankkeiden esittelijänä että äänitorvena asukkaiden ja päättäjien välillä. Suurten kehityshankkeiden toteuttamisen myötä rahoituskysymykset nousevat välttämättä avainasemaan. Vuotuinen investointeihin varattu määräraha ei useinkaan ole riittävä suunniteltuja projekteja ajatellen. Osa hankkeiden rahoituksesta saadaan tukena valtiolta. Esimerkiksi Tampereen rantaväylän mittavassa tunnelihankkeessa alustava valtion rahoituksen osuus on kolmasosa kustannuksista. Erilaiset mallit kustannusten ja riskien jakamiseksi esimerkiksi tornitalojen kaltaisissa isoissa keskustahankkeissa ovat kiinnostavia, mutta esimerkiksi elinkaarimallien toteutumisista ja tuloksista ei vielä tiedetä tarpeeksi. Keskustelussa nostettiin esiin myös kaupunkikehittämiseen kuuluva julkinen keskustelu, jota tilankäyttö keskusta-alueilla aina herättää. Mitä toimintoja ja keitä varten keskustaa lopulta on suunniteltava: kuntalaisten asumista ja vapaa-ajan oleilua varten, yksityisautoilua vai kevyttä liikennettä suosien, vai yrityselämää ja työllisyyden tarpeita ajatellen. Myös viher- ja virkistysalueiden rooli ja merkitys kaupunkikeskustoissa tuli keskusteluissa esiin. Viheralueet voivat vauhdittaa elinkeinoelämää luomalla työtä etenkin elämysmatkailun muodossa. Vesistöt ja metsät kaupungissa ovat erikoisia ilmiöitä monille ulkomaalaisille. Toisaalta veden, erityisesti virtaavan veden, on todettu olevan hyvin tärkeänä alueidentiteetin rakentajana myös paikallisille. Viheralueisiin liittyvät panostukset nousevat aina talouden kiristyessä esiin. Esimerkiksi Tampereella leikkipuistojen määrä on verrattain suuri resurssien määrään ja tarpeeseen verrattuna, mikä näkyy lähiökeskusten huonokuntoisina ja vanhentuneina leikkipuistoina. Tarkoitus onkin kohdistaa aika- ja materiaaliresurssit aiempaa suppeampaan määrään puistoja, jolloin jokaiselle suuremmalle asuntoalueelle voidaan taata kohtuullisen lähellä sijaitseva ja hyvässä kunnossa pidetty, moderni leikkipuisto. Vuores Projektijohtaja Pertti Tamminen, Vuores-projekti Vuoreksen kaavoitushanke aloitettiin Tampereella 1990-luvun loppupuolella. Alueen rakentamisella pyritään vastaamaan ennakoituun väestön kasvuun. Tehdyn arvion mukaan vuonna 2030 Tampereen kaupunkiseudulla asuu ihmistä, mikä on vuoteen 2010 verrattuna liki henkeä enemmän. Vuores rakentuu kahden kunnan, Tampereen ja Lempäälän, välille ja edellyttää näin ollen kaupunkiseudun kokonaisvaltaisempaa suunnittelua. Uuden asuinalueen suunnittelussa tulee täydennysrakentamisen ohella kehittää täysin uusia alueita, jotka vastaavat muuttuneeseen kysyntään. 9

10 Suunnitteluprosessi aloitettiin alueen luontoarvojen ja ympäristön selvitystyöllä. Siinä arvioitiin, kuinka asuinalueen rakentaminen vaikuttaisi niihin. Erityisesti esillä olivat liito-oravat ja näiden pesintäalueiden turvaaminen. Rakentamistoimet ja alueet ovatkin valikoituneet niin, ettei luontoarvojen olemassaoloa ja niiden suojelua ole unohdettu. Asunnoista tulee ekotehokkaita ja esimerkiksi hulevesien keruujärjestelmää on suunniteltu luontoa ajatellen. Alueen asemakaavoitus yleiskaavan pohjalta etenee osa-alueittain. Asemakaavan ovat jo saaneet Mäyränmäen alue, Vuores-keskusta ja tuleva asuntomessujen alue, joissa toteutustoimet ovat parhaillaan käynnissä. Vuores-keskustasta muodostuu alueen kaupunkimainen sydän, jonne sijoittuu kerrostaloja liiketiloineen, kauppakeskus, koulukeskus, terveys-asema ja seurakuntakeskus. Reunaalueet ovat luonteeltaan pientaloaluetta. Erityisen innovatiivista ja luovaa toteutustapaa Vuoreksen alueella edustavat mm. kumppanuuskaavoitukseen perustuva suunnittelu ja rakentaminen, hulevesien käsittelyyn liittyvät suunnittelu- ja toteutusratkaisut sekä erityisesti asuntomessualueen suunnittelussa vahvasti mukana oleva pyrkimys energiatehokkuuteen. Vuores-keskustan alueella toteutetaan lisäksi Suomessa vielä harvinainen keskitetty jätteiden keräysjärjestelmä. Haasteena alueen suunnittelussa on hyvien julkisten liikennejärjestelmien luominen alueelta muualle Tampereelle. Alueen yhdistäminen bussiverkostoon on jo aloitettu ja suunnitteilla on myös katuraideliikenteen toteuttaminen tulevaisuudessa. Ekotehokasta rakentamista pyritään näin tukemaan ekotehokkailla liikenneyhteyksillä. Tässä pyrkimyksessä on kesällä 2011 valmistuvalla ja käyttöön otettavalla Särkijärven sillalla merkittävä rooli sen lyhentäessä kulkumatkaa keskustan suuntaan olennaisesti. Tampereen kansi ja keskusareena -hanke Yksikön johtaja Mikko Leinonen, NCC Tampereen kansihanke muodostuu monitoimihallista, toimistotiloista, asuinrakennuksista ja kaupunginosia yhdistävistä kevyenliikenteen alueista. Keskusareena suunniteltiin osaksi kansihanketta, joka tulee toimimaan talouspalvelukeskuksena hyvien kulkuyhteyksien yhteydessä, junaliikenteen solmukohdassa. Areena tulee olemaan poikkeuksellinen kokonaisuus ja kokoluokaltaan merkittävä koko Euroopankin mittakaavassa. Junaraiteiden päälle rakennettava kansi toisaalta yhdistyy hyvin kaupunkirakenteeseen, mutta myös poistaa estevaikutuksia, joita rautatie luo keskustan alueelle. Kompleksin läpihengittävyys on tärkeää. Kannelle syntyy erilaista kaupunkitilaa: katutasot muodostavat julkisen alueen liiketiloineen ja kevyenliikenteen väylineen, kun taas puolestaan tornitalojen katot toimivat yksityisasuntojen ulkotiloina. Mikko Leinosen mukaan hankkeelle etsittiin huippuluokan arkkitehtia ja Daniel Liebeskind kutsuttiin mukaan, koska hänellä oli Suomi-tuntemusta entuudestaan. Suunnitteluvaiheessa pyrittiin huomioimaan myös Tampereen historialliset näkökulmat. Yksi hankkeen suurimmista haasteista on junaliikenne; junien pitää kul- 10

11 kea keskeytyksettä rakentamisen aikanakin. Myös maaomistukselliset seikat ovat kompleksisia ja kannen rakennetekniset järjestelmät haastavia perustusten kannalta. Kansihankkeen suunnittelun osallistumisprosessi on ollut laaja. Leinosen mukaan jokaiseen palautteeseen on reagoitu, vaikkei se lopputuloksessa välttämättä näykään. Keskustelussa nousi esiin muun muassa Aamulehden tuki hankkeelle sekä tuen vaikutus vapaaseen kansalaiskeskusteluun. Mikkelin kaupunki Tekninen johtaja Jorma Holopainen ja kaavoituspäällikkö Ilkka Tarkkanen, Mikkelin kaupunki Mikkeli on ennen kaikkea maaseutukaupunki ja maaseudun elinvoimaisuus on otettava suunnittelussa huomioon. Mikkelin strategiassa vesistöillä on suuri merkitys ja kehittämisen ytimenä on uudistuva kaupunkikeskusta, vireä maaseutu ja puhtaat vesistöt. Vetovoimaisuuteen on satsattu ja kasvumahdollisuuksiin uskotaan myös sijainnin puolesta. Mikkelin empire-tyylisen keskustan suunnitteli Carl Ludvig Engel 1800-luvulla. Tätä historiaa halutaan kunnioittaa edelleenkin paitsi keskustan suunnittelussa, mutta myös uusilla alueilla. Engelin idea oli ulottaa keskustaa aina ranta-alueelle saakka. Rautatien tulo kuitenkin muutti suunnitelmia. Nykyään suunnittelussa painotetaan jälleen ranta-alueen hyödyntämisestä eheän kaupunkirakenteen mahdollistumiseksi. Satamalahden kehittäminen on haasteellista ja edellyttää innovatiivisuutta herkkien ranta-alueiden hyödyntämisessä ja toisaalta alueella olevien melukysymysten ratkaisemisessa. Mikkelin rakennusvauhti on hillittyä, sillä markkinat eivät ole riittävän suuret isoille hankkeille. Mikkeli on tehnyt periaatepäätöksen, että kerrostalorakentamista tehdään vain Satamalahden alueelle. Muualla uusi rakentaminen voisi olla puutalorakentamista. Vuonna 2020 voimaan tulevat rakentamisen nollaenergiatason määräykset antavat myös tietyt raamit suunnittelulle. Mikkelissä on meneillään 26 kaavoitushanketta. Esimerkiksi Grahnin alue on keskustaan nähden fyysisesti lähellä, mutta henkisesti kaukana. Alueen sitomista kaupungin keskustaan on pohdittu muun muassa maankäytön uusilla ratkaisuilla. Emolan alue on alun perin rakennettu ilman kaavaa, mikä on luonut alueelle mielenkiintoisen kaupunkikuvan. Moision ja Kyyhkylän alueilla on vanha sairaala ja kuntoutuslaitos. Tehdyn selvityksen mukaan paikka kannattaisi kunnostaa hotelliksi. Alueen golf-kenttien ansiosta matkailutoiminta voisi olla kannattavaa. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että alueelle vievä tie on museoviraston suojelussa. Näin ollen tien käyttö on rajattua, eikä sen välityskykyä voida parantaa, vaan on kehitettävä kokonaan uutta väylästöä ajoneuvoliikenteelle. 11

12 Kokoavia ajatuksia Luova kaupunkisuunnittelu vaatii tasapainottelua vapaan visioinnin, taloudellisten ja fyysisten reunaehtojen sekä erilaisten intressiryhmien kesken. Esimerkiksi asukkaiden huomioiminen ja osallistaminen erilaisilla vuorovaikutus- ja osallistumiskanavilla jo suunnitteluprosessin aikana on pysyvänä haasteena ja tähän liittyvä kehittämistyöhön olisi jatkuvasti panostettava. Ympäristökysymysten huomioiminen näkyy ja korostuu kaiken aikaa esimerkiksi innovatiivisten ja ekotehokkaiden ratkaisujen jatkuvana etsimisenä ja käyttöönottona. Kaupungeissa on käynnissä myös erilaisia tiivistämishankkeita, joiden pyrkimyksenä on lyhentää välimatkoja ja tuoda julkisia ja yksityisiä palveluja lähemmäs asukkaita. Kaupunkisuunnittelun uusi trendi, integroiva urbanismi, pyrkii erilaisin ratkaisuin lieventämään kaupunkitilaan aiemmin syntyneitä katkoksia ja estevaikutusta, jotka ovat voineet syntyä väyläratkaisujen tuloksena. Näin pyritään luomaan jatkuvaa ja eheää kaupunkitilaa, jossa eri alueiden saavutettavuus, yhtenäisyys ja viihtyisyys on aiempaa paremmin huomioitu. Kaupunkikehittämisessä tulisi korostaa myös monipuolisuutta sekä rakennetun tilan uudelleenmuokkautuvuutta elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeiden muutoksien varalta. Monipuolisuus tarkoittaa lisäksi mahdollisuutta itseohjautuvalle suunnittelulle, jolloin alue otetaan aktiivisemmin ja omatoimisemmin haltuun. Näin pystytään hyödyntämään myös alueen käyttäjien arjesta kumpuavaa innovaatiopotentiaalia. Yhtenä kaupunkien suurimmista haasteista on rahoituksen riittävyys. Vuosittaisten investointiresurssien rajallisuuden vuoksi kaupunkien omat varat riittävät normaalin ylläpitotyön ohella harvoin uusiin, isoihin hankkeisiin. Uudenlaisten rahoitusmallien, kuten elinkaari- ja kumppanuusmallien yhä laajempi käyttöönotto ja soveltaminen saattaakin olla yksi ratkaisu, jolla uusiin hankkeisiin saadaan ohjatuksi uusia resursseja sekä toisaalta useampia tahoja mukaan jakamaan hankkeisiin liittyviä riskejä. 12

Omistajuusinnovaatiot teknisellä sektorilla

Omistajuusinnovaatiot teknisellä sektorilla Omistajuusinnovaatiot teknisellä sektorilla KUPERA-hankkeen workshop-raportti Tampere 8.10.2010 Ulriika Leponiemi & Kari Kuoppala & Ari-Veikko Anttiroiko & Pentti Siitonen & Olavi Kallio Tampere 2010 2

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara?

ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara? ASUKKAAT - kehityksen jarru vai voimavara? KIRA-foorumi 27.1.2010 Toimitusjohtaja Anja Mäkeläinen ASUNTOSÄÄTIÖ ASUKKAAT KESKIÖSSÄ ASUINALUEITA KEHITETTÄESSÄ Hyvä elinympäristö ei synny sattumalta eikä

Lisätiedot

Kansalaisten osallistuminen osana kestävää hyvinvointia

Kansalaisten osallistuminen osana kestävää hyvinvointia Kansalaisten osallistuminen osana kestävää hyvinvointia Riikka Paloniemi & Eeva Lehtomäki Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kestävä hyvinvointi ja eriarvoisuus Sosiaalipoliittinen yhdistyksen iltapäiväseminaari

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen

Lisätiedot

MITEN? Tutustu kaupunkitilaohjeeseen osoitteessa

MITEN? Tutustu kaupunkitilaohjeeseen osoitteessa 31.5.2016 MIKÄ? Helsingin kaupunkitilaohje on julkisen tilan hankintojen, suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon käsikirja suunnittelijoille, viranomaisille ja päättäjille. Lisäksi ohje toimii taustatietona

Lisätiedot

- Hyvän suunnittelun avulla voidaan lisäksi vaalia maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä: maisemaa, luontoa ja perinteistä rakentamistapaa.

- Hyvän suunnittelun avulla voidaan lisäksi vaalia maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä: maisemaa, luontoa ja perinteistä rakentamistapaa. Lapin 25. kylätoimintapäivät 12. 13.10.2013 Levi, Hotelli Hullu Poro - Rakentamalla jo olemassa oleviin kyliin ja niiden yhteyteen helpotetaan palvelujen ja teknisten järjestelmien tehokasta ja edullista

Lisätiedot

Liikenne tulevassa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmässä. Petteri Katajisto Kuopio

Liikenne tulevassa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmässä. Petteri Katajisto Kuopio Liikenne tulevassa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmässä Petteri Katajisto Kuopio 4.4.2019 Tavoitteena elinvoima, kestävä kehitys ja hyvä elinympäristö Nykyisen lain tavoite luodaan edellytykset hyvälle

Lisätiedot

Pentti Siitonen Tampereen yliopisto (TaY)

Pentti Siitonen Tampereen yliopisto (TaY) Hanke-ehdotus Tutkimus- ja kehittämishanke luonnos 12.3.2009 Hanke esittely Kehto foorumin kokouksessa 12.3.2009 Pentti Siitonen Tampereen yliopisto (TaY) Valmistelutyöryhmä - Pentti Siitonen / Yhdyskuntatieteiden

Lisätiedot

Strategian viimeistelyn askeleet

Strategian viimeistelyn askeleet Strategian viimeistelyn askeleet Valtuustoseminaari 2.11.2017 Uuden strategian luonnos esiteltiin valtuustoseminaarissa 2.11. ja strategialuonnosta työstettiin seminaarissa osallistujien kesken. Valtuustoseminaarin

Lisätiedot

Hallinto ja talous Marja-Liisa Hämäläinen Timo Rissanen, Jouni Riihelä Merja Pönniö, Sari Helanen

Hallinto ja talous Marja-Liisa Hämäläinen Timo Rissanen, Jouni Riihelä Merja Pönniö, Sari Helanen LASKUJEN JA PALKKAILMOITUSTEN HYVÄKSYJÄT JA ASIATARKASTAJAT 2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja hyväksyy alaistensa tulosalueiden johtajien laskut. Teknisellä johtajalla ja projektijohtajalla on

Lisätiedot

Ihmisen paras ympäristö Häme

Ihmisen paras ympäristö Häme Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto MRL-uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä Lakia valmisteleva

Lisätiedot

Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus Sakari Leinonen

Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus Sakari Leinonen Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus 1 11.1.2018 Sakari Leinonen 2 11.1.2018 Sakari Leinonen AMURIN YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTIA Amurin ja Pyynikintorin alue on perinteikästä

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA

KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA SARI NIEMI IISALMEN KAUPUNKI 8.5.2012 Safa-palkinto 2011 Omaleimaisuutta ja perinteitä vaalivasta yhdyskuntasuunnittelusta IISALMI KUOPIO 85

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS. Asemakaava Vierumäen Laviassuon ja Vuolenkoskentien väliselle alueelle

KAAVASELOSTUS. Asemakaava Vierumäen Laviassuon ja Vuolenkoskentien väliselle alueelle KAAVASELOSTUS Asemakaava Vierumäen Laviassuon ja Vuolenkoskentien väliselle alueelle LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikan laitos Ympäristöteknologian koulutusohjelma Miljöösuunnittelun suuntautumisvaihtoehto

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain

Lisätiedot

Luontoon perustuvat ratkaisut kaupunkikehittämisessä Case Tampere

Luontoon perustuvat ratkaisut kaupunkikehittämisessä Case Tampere Jari Jokinen Kehityspäällikkö, Älykäs kaupunki Tampereen kaupungin elinkeinoja kehitysyhtiö Tredea Oy jari.jokinen@tredea.fi 040 806 2519 Luontoon perustuvat ratkaisut kaupunkikehittämisessä Case Tampere

Lisätiedot

Havaintoja haastatteluista

Havaintoja haastatteluista Havaintoja haastatteluista JULMA-workshop 21.5.2015 Iina Sankala 21.5.2015 Iina Sankala 1 TÄMÄN HETKEN HAASTEET Kuinka tuottaa vähemmillä resursseilla hyvää palvelujärjestelmää ja hyvää yhdyskuntarakennetta?

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI KAUPUNKIKUVASELVITYS RAAHEN KAUPUNKI RAAHEN KESKEISTEN TAAJAMA-ALUEIDEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUKESKUS OY 0147-C3938

RAAHEN KAUPUNKI KAUPUNKIKUVASELVITYS RAAHEN KAUPUNKI RAAHEN KESKEISTEN TAAJAMA-ALUEIDEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUKESKUS OY 0147-C3938 1 RAAHEN KAUPUNKI RAAHEN KAUPUNKI RAAHEN KESKEISTEN TAAJAMA-ALUEIDEN OSAYLEISKAAVA KAUPUNKIKUVASELVITYS 24.11.2004 SUUNNITTELUKESKUS OY 0147-C3938 Raahen keskeisten taajama-alueiden osayleiskaava 2 KAUPUNKIKUVASELVITYS

Lisätiedot

MUUTTUVA UUSIMAA. Uudenmaan ympäristökeskuksen materiaaliin perustuva esitys. Henrik Sandsrtröm

MUUTTUVA UUSIMAA. Uudenmaan ympäristökeskuksen materiaaliin perustuva esitys. Henrik Sandsrtröm MUUTTUVA UUSIMAA Uudenmaan ympäristökeskuksen materiaaliin perustuva esitys Henrik Sandsrtröm 1 UUSIMAA JA ITÄ-UUSIMAA OVAT KOKONAISUUS TIIVIS METROPOLIN YDIN AKTIIVISTEN KAUPUNKIEN VERKOSTO SÄTEETTÄISET

Lisätiedot

Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet

Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kari Tenkanen KSV/Liikennesuunnitteluosasto 23.9.2015 Kaupunkisuunnitteluviraston toiminta Kaupunkisuunnitteluvirasto vastaa Helsingin kaavoituksesta ja liikenteen

Lisätiedot

Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi Tampere

Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi Tampere Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi 28.-29.3.2019 Tampere Ari Vandell, Suunnittelupäällikkö Tampereen keskusta muutoksessa liikennemäärien kehittyminen ja kulkumuotokohtaiset tavoitteet, SUMP

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA

HELSINGIN YLEISKAAVA HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi ja miten yleiskaava tehdään Marja Piimies 26.11.2012 HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi yleiskaava on tarpeen tehdä Toimintaympäristön muuttuminen Väestö kasvaa - kaavavaranto on loppumassa

Lisätiedot

PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa

PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa Projektin työsuunnitelma PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa Kohti konkretiaa kaupunkiverkoston voimalla 1. Lähtökohta Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus

Lisätiedot

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma RIL Liikennesuunnittelun kehittyminen Helsingissä 25.9.2014 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Liikennejärjestelmällä on ensisijassa palvelutehtävä Kyse on ennen kaikkea

Lisätiedot

Tuotanto- ja operointi-innovaatiot: julkinen-yksityinen yhteistyö

Tuotanto- ja operointi-innovaatiot: julkinen-yksityinen yhteistyö Tuotanto- ja operointi-innovaatiot: julkinen-yksityinen yhteistyö KUPERA-hankkeen workshop-raportti Tampere 7.10.2010 Kari Kuoppala & Ulriika Leponiemi & Ari-Veikko Anttiroiko & Pentti Siitonen & Olavi

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula

Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula Kaupunkisuunnittelun seminaari 8.9.2010 Matti Karhula KOHTI ELÄVÄÄ KAUPUNKIKESKUSTAA Viihtyisä Oulun keskusta sykkii elämää läpi vuoden ja vuorokauden. Se pitää arvossa pohjoista kulttuuria, hyvinvointia,

Lisätiedot

ARAn Yhdyskuntien uudistaminen projekti tarjoaa mahdollisuutta tehdä yhteistyötä, kehittämisalustaa ja apua kunnille, vuokrataloyhtiöille ja muille

ARAn Yhdyskuntien uudistaminen projekti tarjoaa mahdollisuutta tehdä yhteistyötä, kehittämisalustaa ja apua kunnille, vuokrataloyhtiöille ja muille Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille -tilaisuus Tekes 7.11.2016 ARA Yhdyskuntia uudistamassa Kehittämispäällikkö Marianne Matinlassi 7.11.201612.10.2007 Tekijän nimi ARAn Yhdyskuntien uudistaminen

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA LIITE 1: SUUNNITTELUVARAUSHAKEMUS 16.12.2016 1 KUOPION KESKUSKENTÄN ALUEEN KEHITTÄMINEN SUUNNITTELUVARAUKSEN PERUSTEET Hakija on tehnyt Kuopion Keskuskentän

Lisätiedot

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri.

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri. Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri., Soile Kuitunen 1 Visio 2020: Mikkeli modernin palvelun kasvukeskus Saimaan

Lisätiedot

Uusia (?) rooleja koulurakennukselle Mikkelin Ihastjärvellä. Kumppanuuspäivä 14.10.2015 Manu Rantanen

Uusia (?) rooleja koulurakennukselle Mikkelin Ihastjärvellä. Kumppanuuspäivä 14.10.2015 Manu Rantanen Uusia (?) rooleja koulurakennukselle Mikkelin Ihastjärvellä Kumppanuuspäivä 14.10.2015 Manu Rantanen www.helsinki.fi/yliopisto 15.10.2015 1 Kuvat: Manu Rantanen www.helsinki.fi/yliopisto 15.10.2015 2 Sisältö

Lisätiedot

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9. Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa

Lisätiedot

www.jarvisaimaanpalvelut.fi 050 132 1234 Kauppatie 1, 58700 Sulkava

www.jarvisaimaanpalvelut.fi 050 132 1234 Kauppatie 1, 58700 Sulkava Sisällys 1. Perus ja tunnistetiedot... 3 1.1. Tunnistetiedot... 3 1.2. Kaavaalueen sijainti... 3 1.3. Kaavan nimi ja tarkoitus... 3 2. Tiivistelmä... 4 2.1. Kaavaprosessin vaiheet... 4 2.2. Asemakaava...

Lisätiedot

Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä. Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä. Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Ympäristöministeriö täydennysrakentamisen edistäjänä Ylijohtaja Helena Säteri Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Lähtökohtia täydennysrakentamiselle - millaisiin tulevaisuuden haasteisiin

Lisätiedot

Tanja Oksa, kaupunkirakennepalvelut, Jyväskylän kaupunki

Tanja Oksa, kaupunkirakennepalvelut, Jyväskylän kaupunki KANKAAN Jyväskylän ALUEEN Kankaan KEHITTÄMINEN alueen ideakilpailu Tanja Oksa, kaupunkirakennepalvelut, Jyväskylän kaupunki Puurakentamisen roadshow 14.3.2012 JYVÄSKYLÄN KANGAS Jyväskylän keskusta-alueen

Lisätiedot

TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT VAHVUUTEMME.

TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT VAHVUUTEMME. KUNTIEN JA 3. SEKTORIN YHTEISTYÖ VARAUTUMISESSA JA ARJEN TURVALLISUUDESSA, HELSINKI 28.6.2019 JOENSUUN KONSERNISTRATEGIA: ROHKEASTI UUDISTUVA TEEMME TURVALLISTA KAUPUNKIA YHDESSÄ. ERILAISET IHMISET OVAT

Lisätiedot

Hulevedet hallintaan Lahdessa

Hulevedet hallintaan Lahdessa Hulevedet hallintaan Lahdessa Hulevedet hallintaan Lahdessa KILPAILUN TAVOITTEET Löytää uusia hulevesien hallinnan ja käsittelyn ratkaisuja, jotka sopivat Lahden kaupungin ja rakennusyritysten käyttöön.

Lisätiedot

KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto

KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto Toimintaympäristön muutokset Asiakkaiden ja julkisen vallan käyttäjien asettamat vaatimukset kasvavat. Urbanisoituminen muuttaa palvelutarpeita ja yhdyskuntarakennetta.

Lisätiedot

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

Uuden Oulun identiteettiä etsimässä. Prof. Helka-Liisa Hentilä

Uuden Oulun identiteettiä etsimässä. Prof. Helka-Liisa Hentilä Uuden Oulun identiteettiä etsimässä Prof. Helka-Liisa Hentilä 28.9.2011 Runko Paikan identiteetti Paikkaidentiteetti Kaupunkitilan fyysiset ominaispiirteet Kaupunkitila, toiminnot ja tilakäyttäytyminen

Lisätiedot

Asuntomarkkinat 2012 Kalastajatorppa 26.1.2012

Asuntomarkkinat 2012 Kalastajatorppa 26.1.2012 Asuntomarkkinat 2012 Kalastajatorppa 26.1.2012 Antti Nikkanen, projektiasiantuntija, DI Kari Kankaala, johtaja, TkT Tampereen kaupunki, kaupunkikehitys Smart City Fiksu kaupunki All Bright! Kaupunkien

Lisätiedot

YM- ajankohtaista & suunnittelujärjestelmän uudistaminen. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala

YM- ajankohtaista & suunnittelujärjestelmän uudistaminen. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala YM- ajankohtaista & suunnittelujärjestelmän uudistaminen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala MRL- uudistuksen valmistelun lähtökohtia Lakiin on sen voimassaolon aikana tehty lukuisia

Lisätiedot

Kehittyvien kaupunkiseutujen merkitys menestyville alueille

Kehittyvien kaupunkiseutujen merkitys menestyville alueille KUNTAUUDISTUKSEN SEUTUTILAISUUS OULUN KAUPUNKISEUTU, Oulu 4.4.2014 Professori Perttu Vartiainen, Itä-Suomen yliopisto Kehittyvien kaupunkiseutujen merkitys menestyville alueille Mihin yritän vastata ja

Lisätiedot

Miten kokeiluja rahoitetaan? Annukka Berg, VTT Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kokeilukummien tapaaminen

Miten kokeiluja rahoitetaan? Annukka Berg, VTT Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kokeilukummien tapaaminen Miten kokeiluja rahoitetaan? Annukka Berg, VTT Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kokeilukummien tapaaminen 25.11.2015 Kokeilujen rahoitus Suomessa: Mitä tiedetään? Kokeiluissa kyse uudenlaisesta toimintatavasta,

Lisätiedot

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0058 GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.10.2013

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutujen yritysalueiden kehittäminen

Tulevaisuuden kaupunkiseutujen yritysalueiden kehittäminen Tulevaisuuden kaupunkiseutujen yritysalueiden kehittäminen Tilannekatsaus 4.6.2018 29.5.2018 Page 1 Prosessi 29.5.2018 Page 2 Kirjallisuuskatsaus Yritysten sijaintiin ja toimintaedellytyksiin vaikuttavia

Lisätiedot

Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely

Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely Pihla Sillanpää/ Espoon yleiskaavayksikkö PILOTTIKYSELY: MUN PAIKKA! -ESPOONLAHTI 30.8.2018 2 TAUSTAA Kasvava Espoo, metro ja hyvinvointi seminaari 13.4.2016

Lisätiedot

Missä mennään liikuntakaavoituksessa? Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Oulun yliopisto

Missä mennään liikuntakaavoituksessa? Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Oulun yliopisto Missä mennään liikuntakaavoituksessa? 1.9.2017 Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Liikuntakaavoitus Arki- ja terveysliikunnan olosuhteiden edistäminen Mitä on liikuntakaavoitus? Ajankohtainen

Lisätiedot

Vantaan kokemuksia täydennysrakentamisesta

Vantaan kokemuksia täydennysrakentamisesta Vantaan kokemuksia täydennysrakentamisesta Esikaupungit 20X0 -seminaari, Helsinki Heikki Virkkunen, projektijohtaja Tomi Henriksson, asumisen erityisasiantuntija Esityksen rakenne 1. Täydennysrakentamisen

Lisätiedot

Kestävä yhdyskunta. Virpi Mikkonen Kiinteistöt ja rakentaminen, Tekes. 9-2009 Copyright Tekes

Kestävä yhdyskunta. Virpi Mikkonen Kiinteistöt ja rakentaminen, Tekes. 9-2009 Copyright Tekes Kestävä yhdyskunta Ohjelman kesto: 2007-2012 Ohjelman laajuus: 100 miljoonaa euroa, jostatekesin osuus noin puolet Lisätietoja: www.tekes.fi/yhdyskunta Virpi Mikkonen Kiinteistöt ja rakentaminen, Tekes

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA

HELSINGIN YLEISKAAVA HELSINGIN YLEISKAAVA YLEISKAAVAN SELVITYKSISTÄ JA VIHERVISIOSTA Raisa Kiljunen-Siirola, KSV yleissuunnittelutoimisto 3.6.2014 HELSINGIN YLEISKAAVA Suunnittelu- ja selvheityshankkeet: luja eri mittakaavatasolla

Lisätiedot

Palveluverkon suunnittelun näkökulma yhdyskuntarakenteen ja palveluverkon yhteensovittamiseen

Palveluverkon suunnittelun näkökulma yhdyskuntarakenteen ja palveluverkon yhteensovittamiseen Palveluverkon suunnittelun näkökulma yhdyskuntarakenteen ja palveluverkon yhteensovittamiseen Suunnittelupäällikkö Sisko Hiltunen Tampereen kaupunki, tilaajaryhmä 15.3.2011 Hyvinvointipalvelujen palveluverkon

Lisätiedot

KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS

KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS Ramsinkeskuksen asemakaava Olli Ojatalo 1. Perus ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Ramsinniemi, Vuosaari Helsinki Ramsinkeskuksen asemakaava Olli Ojatalo, maisema-arkkitehtuurin

Lisätiedot

Demokratian merkityksen kokonaisuus

Demokratian merkityksen kokonaisuus Demokratian merkityksen kokonaisuus Asukkaat maakuntauudistuksen keskiöön Maakuntakoulutukset Liisa Häikiö Demokratia: peruslähtökohtia Demokraattinen yhteiskunta on keskeinen, globaalisti jaettu hyvän

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUS MAANKÄYTTÖ 28.9.2012

LIIKENNETURVALLISUUS MAANKÄYTTÖ 28.9.2012 LIIKENNETURVALLISUUS MAANKÄYTTÖ 28.9.2012 Sisältö Tällä kalvosarjalla kuvataan maankäytön ja liikenneturvallisuuden välistä suhdetta 1. Maankäytön suunnittelu ja liikenneturvallisuus 2. Liikenneturvallisuuden

Lisätiedot

ASUNTO- POLITIIKKA. Selvityksen tausta ja tavoite SOSIAALISESTI KESTÄVÄT KAUPUNGIT

ASUNTO- POLITIIKKA. Selvityksen tausta ja tavoite SOSIAALISESTI KESTÄVÄT KAUPUNGIT Selvityksen tausta ja tavoite SOSIAALISESTI KESTÄVÄT KAUPUNGIT ASUNTO- POLITIIKKA TAVOITE: Kartoitetaan Jyväskylässä toimivien rakennusliikkeiden ja rakennuttajien näkemyksiä asuntopolitiikasta, asuinalueiden

Lisätiedot

Skaftkärr energiatehokasta kaupunkisuunnittelua Porvoossa. 12.1.2012 Jarek Kurnitski

Skaftkärr energiatehokasta kaupunkisuunnittelua Porvoossa. 12.1.2012 Jarek Kurnitski Skaftkärr energiatehokasta kaupunkisuunnittelua Porvoossa SIJAINTI 50 km SUUNNITTELUALUE ENERGIAMALLIT: KONSEPTIT Yhdyskunnan energiatehokkuuteen vaikuttaa usea eri tekijä. Mikään yksittäinen tekijä ei

Lisätiedot

ASEMANSEUDUT KAUPUNKIKEHITTÄMISEN KESKIÖSSÄ - TYÖPAJA KAUPUNGEILLE, SEUDUILLE JA VALTIOLLE. Tero Piippo, projektipäällikkö MAL-VERKOSTO

ASEMANSEUDUT KAUPUNKIKEHITTÄMISEN KESKIÖSSÄ - TYÖPAJA KAUPUNGEILLE, SEUDUILLE JA VALTIOLLE. Tero Piippo, projektipäällikkö MAL-VERKOSTO ASEMANSEUDUT KAUPUNKIKEHITTÄMISEN KESKIÖSSÄ - TYÖPAJA KAUPUNGEILLE, SEUDUILLE JA VALTIOLLE Aika: keskiviikko 14.5.2014, klo 12.30-16.45 Paikka: Scandic Tampere Station, Amuri kabinetti Tero Piippo, projektipäällikkö

Lisätiedot

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 mikko.martikainen@tem.fi laura.janis@tem.fi Mikko Martikainen 1 Mihin TEM ajatus perustuu? Yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuus Toimittajayhteistyö missä toimittajilla/palveluiden

Lisätiedot

Valkeakosken maankäytön strateginen kehityskuva

Valkeakosken maankäytön strateginen kehityskuva Valkeakosken maankäytön strateginen kehityskuva Työn tarkoitus Aikataulu Osallistumismahdollisuudet 28.6.2017 28.6.2017 Page 1 Mikä on maankäytön strateginen kehityskuva? Valkeakosken strateginen kehityskuva

Lisätiedot

Tampereen raitiotiehanke

Tampereen raitiotiehanke Tampereen raitiotiehanke Tulevaisuuden liikenne seminaari Joensuu 19.11.2015 ympäristöjohtaja Kaisu Anttonen Vaiheita Tampereen ratikkahankkeen historiassa raitiotiehanke 1914, haudattiin eka kerran v.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LASTENLINNAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.4.2017 Pälkäneen kunta Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Lahdentien ja Pälkänevedentien risteyksen

Lisätiedot

Hiljaisen tietämyksen johtaminen

Hiljaisen tietämyksen johtaminen Hiljaisen tietämyksen johtaminen Uudista ja uudistu 2009 Hiljainen tietämys on osa osaamista Hiljainen ja näkyvä tieto Hiljainen tieto Tiedämme enemmän kuin kykenemme ilmaisemaan *) kokemusperäistä, alitajuista

Lisätiedot

Ekosysteemipalvelut ja maankäytön suunnittelu - Espoon ekosysteemipalveluanalyysi

Ekosysteemipalvelut ja maankäytön suunnittelu - Espoon ekosysteemipalveluanalyysi Ekosysteemipalvelut ja maankäytön suunnittelu - Espoon ekosysteemipalveluanalyysi Paula Kuusisto-Hjort, Tanja Hämäläinen, Heidi Ahlgren, Pihla Sillanpää Espoon kaupunkisuunnittelukeskus, yleiskaavayksikkö

Lisätiedot

Skaftkärr. Energiatehokkuus mahdollisuutena kaavoitusstrategiat uusiksi. Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula Porvoo

Skaftkärr. Energiatehokkuus mahdollisuutena kaavoitusstrategiat uusiksi. Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula Porvoo Skaftkärr Energiatehokkuus mahdollisuutena kaavoitusstrategiat uusiksi Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula Porvoo Kehityshankkeen rakenne Hankkeen kesto 2008-2012 Alueen rakentuminen 2011-2020 Rahoittajat

Lisätiedot

MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä

MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa. Raportti julkistetaan 13.2.2014. Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä MRL-arvioinnin raportti viimeistelyvaiheessa Raportti julkistetaan 13.2.2014 Eri luvuissa päätelmiä kyseisestä aihepiiristä Loppuun (luku 14) tiivistelmä, jossa keskeisimmät asiat Raporttiin tulossa n.

Lisätiedot

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012 Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi 2.5.2012 Keskustastrategian rakennemallivaihtoehdot 3 kpl maankäytön

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tuusula 2040- kyselyn raportti

Tulevaisuuden Tuusula 2040- kyselyn raportti Tulevaisuuden Tuusula 24- kyselyn raportti Tuusulan kunta Sisältö Kysely... 3 Asukkaiden näkemykset... 3 Tuusulan vahvuudet ja heikkoudet... 3 Kehitettävät ja ennallaan säilytettävät alueet... 4 Rakentamisen

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA LOHJELMA TULOSKORTTI

LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA LOHJELMA TULOSKORTTI Hanke: Karjaan matkakeskus ja Tammisaaren liikennekeskus Tausta ja tavoitteet Raaseporissa suunnitellaan Karjaalle matkakeskusta ja Tammisaareen liikennekeskusta, jotka sijoittuisivat nykyisten juna-asemien

Lisätiedot

Hiukkavaara Inurdeco-kehittämishanke Energia- ja ilmastotavoitteet asemakaavoituksessa - työpaja. kaavoitusarkkitehti Leena Kallioniemi

Hiukkavaara Inurdeco-kehittämishanke Energia- ja ilmastotavoitteet asemakaavoituksessa - työpaja. kaavoitusarkkitehti Leena Kallioniemi Hiukkavaara Inurdeco-kehittämishanke Energia- ja ilmastotavoitteet asemakaavoituksessa - työpaja kaavoitusarkkitehti Leena Kallioniemi Pohjois-Suomen suurin uusi kaupunginosa Hiukkavaara on Oulun kaupungin

Lisätiedot

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Pääkaupunkiseudun Val osallistuminen INKAan Kimmo Heinonen Elinkeinoasiamies Helsingin kaupunki 12.11.2013 INKA-ohjelma 2014-2020 Uusi innovaatiopolitiikan väline

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat

LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat 1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131 Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelualue

Lisätiedot

Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari. 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus

Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari. 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto uudistui 1.1.2010 Kuudesta aluehallinnon virastosta kaksi uutta Ympäristölupavirasto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2479/10.03.01/2015 60 Alueen varauksen uudistaminen Espoon keskuksesta Koy Espoon Entresselle ja Helsingin Osuuskauppa Elannolle kauppakeskus Entressen laajentamista varten Valmistelijat

Lisätiedot

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIAN TARKENTAMINEN UUDISTUVA HMEENLINNA 2015 STRATEGIA STRATEGIA OHJAA UUDISTUNEEN KAUPUNGIN TOIMINTAA Strategia ohjaa kaupungin kokonaissuunnittelua sekä lautakuntien suunnittelua ja toimintaa

Lisätiedot

TEKNISEN TOIMEN KEHITTÄMINEN

TEKNISEN TOIMEN KEHITTÄMINEN TEKNISEN TOIMEN KEHITTÄMINEN Tampereen kaupunkiseudun teknisten palveluiden seutuseminaari 23.3.2011 Kirsi Rontu Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö yksikkö Suomen Kuntaliitto Tekninen toimi Teknisen toimen

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä

Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Fiksumpia hankintoja Julkisten hankintojen kehittämisen rahoitus esimerkkejä kuntakentältä Ilona Lundström 27.10.2010 Julkinen hankinta Hankinnan määritelmä hankinta = hankintasopimus ja sitä edeltävä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Tom Warras, Tekes Kuntainfran kehittäminen Kansallissali 26.9.2011 Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Tom Warras,

Lisätiedot

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA

Lisätiedot

MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012. Kimmo Kurunmäki

MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012. Kimmo Kurunmäki MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012 Kimmo Kurunmäki Pilottikausi 2010 2011 paketissa Koordinointi www.mal verkosto.fi Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, kimmo.kurunmaki@tampereenseutu.fi,

Lisätiedot

Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan liikenteen alalla?

Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan liikenteen alalla? Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan liikenteen alalla? Liikennepoliittiset teemat Ari-Pekka Manninen Liikennepolitiikan päämäärä ja uuden ajan liikennepolitiikka Liikennepolitiikan päämäärä on

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

Metsien kulttuuriperinnön tunnistaminen osana kansallista metsäohjelmaa. Metsän siimeksessä Mikko Härö, 30.01.2013

Metsien kulttuuriperinnön tunnistaminen osana kansallista metsäohjelmaa. Metsän siimeksessä Mikko Härö, 30.01.2013 Metsien kulttuuriperinnön tunnistaminen osana kansallista metsäohjelmaa Metsän siimeksessä Mikko Härö, 30.01.2013 Sisältö Kansalliset metsäohjelmat Mitä metsien kulttuuriperintö on? Suojelun ja inventointien

Lisätiedot

KALEVANKANKAAN KOULU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KALEVANKANKAAN KOULU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0908 KALEVANKANKAAN KOULU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.3.2013 TEHTÄVÄ SUUNNITTELUKOHDE

Lisätiedot

Asemanseutujen kehittämiskonseptit Tanskassa

Asemanseutujen kehittämiskonseptit Tanskassa Asemanseutujen kehittämiskonseptit Tanskassa MAL-verkoston työpaja 14.6. Olli Voutilainen Kuvat: Olli Voutilainen ellei lähdettä mainittu Tanskassa tapahtumassa paljon Kööpenhaminan metro laajenee ympyrälinjalla

Lisätiedot

Loimaan seutukunnan kehityskäytävähankkeet maankäytön kehittämisen näkökulmasta

Loimaan seutukunnan kehityskäytävähankkeet maankäytön kehittämisen näkökulmasta Loimaan seutukunnan kehityskäytävähankkeet maankäytön kehittämisen näkökulmasta Aluerakenteen seutukunnallinen kehittämisstrategia Kehittämisen päämääränä 2020: Vahvistaa koko seutukunnan tasapainoista

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS 19.10.2017 1 Kuntastrategia on kuntakokonaisuuden pitkän tähtäyksen päätöksentekoa ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden suunta tai kantava idea. Visio = toivottu ja haluttu

Lisätiedot

Utta r. asiaan 2. Kaksi kolmasosaa Suomen kansantulosta tulee kymmenestä suurimmasta kaupungista. Metropolialue joutuu entistä ankarampaan kilpailuun.

Utta r. asiaan 2. Kaksi kolmasosaa Suomen kansantulosta tulee kymmenestä suurimmasta kaupungista. Metropolialue joutuu entistä ankarampaan kilpailuun. Utta r asiaan 2, 1 / 6 5.6.2013 HE INOL AN E L INKE I NOT OIM IKUNN AN NÄ KE MYS HEINOLAN ELINKE INOSTRATE GIAN PERUSTE ET Heinolan elinkeinopolitiikka muutosten keskellä Kaksi kolmasosaa Suomen kansantulosta

Lisätiedot

ITÄ SUOMEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄPÄIVÄT 2014 MIKKELI 28. 29.10.2014

ITÄ SUOMEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄPÄIVÄT 2014 MIKKELI 28. 29.10.2014 MIKKELI ITÄ SUOMEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄPÄIVÄT 2014 MIKKELI 28. 29.10.2014 Jouni Riihelä, tekninen johtaja Sotaväen harjoituskenttä vuosina 1721-1809 Luonto näyttää valinneen Mikkelin kirkonkylän kaupungin

Lisätiedot

ROVANIEMEN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN

ROVANIEMEN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN ROVANIEMEN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN Rakennemallit seminaari to 20.1.2011, klo 12-16 Rakennemallien 3 vaihtoehtoa Teemat Arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu Liikennekysymykset Keskusta kaupunkiyhteisön kehyksenä

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2016

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2016 Elinympäristövaliokunta AIKA 11.04.2016 klo 16:00-18:15 PAIKKA Kaupungintalo, Kotka-kokoushuone Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Törrö Marja-Leena 16:00-18:15 puheenjohtaja Nivala Kaisa 16:00-18:15 varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET. Hannu Koponen 21.9.2011

ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET. Hannu Koponen 21.9.2011 ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET Hannu Koponen 21.9.2011 Sektorikohtaiset tavoitteet vuoteen 2020 Vertailuvuosi 2004-2006 Liikenne -30% Lämmitys -30% Sähkönkulutus -20% Teollisuus ja työkoneet -15% Maatalous

Lisätiedot

Pentti Siitonen DI, lehtori (emeritus), tutkija Tay Johtamiskorkeakoulu, Luennon sisältö: Avaus päivän teemaan / Innovatiivinen kaupunkisuunnittelu

Pentti Siitonen DI, lehtori (emeritus), tutkija Tay Johtamiskorkeakoulu, Luennon sisältö: Avaus päivän teemaan / Innovatiivinen kaupunkisuunnittelu Johdanto Innovatiivinen kaupunkisuunnittelu SEMINAARI & WORKSHOP 3-4. 5. 2011 TAMPERE Pentti Siitonen DI, lehtori (emeritus), tutkija Tay Johtamiskorkeakoulu, Luennon sisältö: Avaus päivän teemaan / Innovatiivinen

Lisätiedot

oppivan kaupunkisuunnittelun konsepti

oppivan kaupunkisuunnittelun konsepti OPUS-hanke Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ns. oppivan kaupunkisuunnittelun konsepti, joka perustuu asukkaiden, julkisen sektorin ja yksityisten toimijoiden väliseen yhteistyöhön ( P4-malli ) Malli

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten

Lisätiedot