KTYn hallituksen puheenjohtajalta.. 2. Kokouskutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen.. 3. KTYn toimintakertomus vuodelta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KTYn hallituksen puheenjohtajalta.. 2. Kokouskutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen.. 3. KTYn toimintakertomus vuodelta 2012.. 4"

Transkriptio

1 Sisältö KTYn hallituksen puheenjohtajalta.. 2 Kokouskutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen.. 3 KTYn toimintakertomus vuodelta Kevätseminaari Kunnallistieteellisen yhdistyksen hallitus ja toimihenkilöt Kunnallistieteellisen aikakauskirjan toimihenkilöt ja toimitusneuvosto Kunnallistieteen yhdistyksen jäsenkirje

2 Elämme mielenkiintoisia aikoja Löytääkseen yhtä kiinnostavan hetken kuin nyt, kuntatutkijoiden on mentävä ajassa kauas taaksepäin. Kuntien itsehallintoon, rakenteisiin, talouteen, johtamiseen ja päätöksentekoon kohdistuu huomattavia käytännöllisiä kehittämisvaatimuksia. Tässä problematiikassa kuntatutkijoiden on ehdottomasti oltava mukana. C. Wright Mills suosittelee kuntatutkijoille sellaista mielikuvitusta, joka mahdollistaa laajojen kehitysohjelmien ymmärtämisen sen kannalta, mitä ne merkitsevät eri ihmisten sisäiselle ja ulkoiselle elämänkululle. Millsin mukaan vain tällä tavoin ihmisten henkilökohtaiset huolenaiheet voidaan paikallistaa yleisiksi ongelmiksi ja aktivoida ne kannanotoiksi yleisiin kysymyksiin. Onnistuakseen kuntatutkijoiden on tukeuduttava erilaisiin ajattelutapoihin, hyödynnettävä erilaisia teorioita ja kokeiltava erilaisia metodologisia ratkaisuja. Heidän on ylitettävä tieteenalojen rajoja ja luotava niiden tuloksista laadullisesti uutta näkemystä ja ymmärrystä. Vain tällä tavoin tutkijat voivat herättää politiikan ja hallinnon ammattilaisten mielenkiinnon itseensä ja tuloksiinsa. Tätä luovaa henkeä toivon kunnallistieteen tutkijoiden ja ystävien tuovan vuoden 2013 Kunnallistieteen päiville. Päivien johtavana teemana on käsitellä kunnallisten palveluiden tulevaisuutta asiakkaiden, talouden, verkostoitumisen ja kunta-valtio -suhteen näkökulmista. Kunnallistieteen päivät pidetään lokakuun päivinä Turussa, jolla on takanaan kunniakas itsehallinnollinen historia. Kunnallistieteen päivien runko on perinteinen erinomaisine luentoineen, innostavine työryhmineen ja valaisevine epävirallisine keskusteluineen ja väittelyineen. Päivät valavat uskoa kuntatutkimuksen tulevaisuuteen ja kansalaisten itsehallinnollisiin mahdollisuuksiin. Siksi toivotan kunnallisalan tutkijat, ammattilaiset ja kansalaiset sydämellisesti tervetulleiksi Kunnallistieteen päiville. miettii parhaillaan strategiaansa ja etsii keinoja Kunnallistieteellisen aikakauskirjan aseman vahvistamiseksi tieteellisesti arvostettavana, vahvana ja houkuttelevana julkaisufoorumina. Yhdistyksen hallitus haluaa edistää ja vahvistaa kuntiin kohdistuvaa tutkimusta ja vahvistaa tutkijoiden ja käytännön ammattilaisten vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Kun valmista syntyy, hallitus tiedottaa niistä jäsenilleen. Erityisesti yhdistyksen hallitus toivoo, että jäsenet voisivat mahdollisuuksiensa mukaan rekrytoida uusia jäseniä toimintaansa ja pitää hallituksen ajan tasalla kiinnostavista asioista ja tapahtumista. Kunnallinen itsehallinto on kaikkien yhteinen asia. Se on ponnisteluittemme arvoinen. Se sallii erilaiset ja toisilleen jopa vastakkaiset näkemykset. Se rohkaisee etsimään uutta ja puolustamaan vanhaa. Tässä kentässä Kunnallistieteen yhdistyksen tehtävänä on luoda hedelmällinen maaperä erilaisuuksien rakentavalle kohtaamiselle. Tervetuloa yhdistyksen toimintaan ja voimia tutkimuksen tekoon! Risto Harisalo, Puheenjohtaja P.S. Tämä on KTYn viimeinen paperinen jäsenkirje. Jäsenkirjeestä 2/2013 eteenpäin jäsenkirjeet lähetetään vain sähköisinä. Muistathan ilmoittaa sähköpostiosoitteesi yhdistyksen jäsensihteeri Päivi Palmulle! Kunnallistieteen yhdistyksen jäsenkirje

3 Kokouskutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Aika kello Paikka Kokoustila B Kuntatalo, Toinen linja 14, Helsinki Asialista 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen 2.1 Puheenjohtajan ja sihteerin valinta 2.2 Kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 2.3 Kahden ääntenlaskijan valinta 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Asialistan hyväksyminen 5 Sääntömääräisen syyskokouksen 2011 pöytäkirja (jaetaan kokouksessa) 6 Vuoden 2012 toimintakertomuksen hyväksyminen 7 Vuoden 2012 tilinpäätöksen vahvistaminen 8 Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille tilivelvollisille 9 Muut esille tulevat asiat 10 Kokouksen päättäminen Risto Harisalo Lotta-Maria Sinervo puheenjohtaja Sihteeri puh puh risto.harisalo@uta.fi lotta-maria.sinervo@uta.fi Kunnallistieteen yhdistyksen jäsenkirje

4 Kunnallistieteen yhdistyksen hallitus ehdottaa kevätkokoukselle: Kunnallistieteen yhdistyksen toimintakertomus vuodelta KOKOUKSET 1.1 Sääntömääräiset kokoukset Kevätkokous pidettiin kokoustila Narvikissa Rovaniemen kaupungintalolla. Puheenjohtajana toimi Kari Hakari ja sihteerinä yhdistyksen sihteeri Lotta-Maria Sinervo. Syyskokous pidettiin Aamulehden auditoriossa Siperian liikekeskuksessa Tampereella. Puheenjohtajana toimi Risto Harisalo ja sihteerinä yhdistyksen sihteeri Lotta-Maria Sinervo. 1.2 Hallituksen kokoukset Hallitus on pitänyt vuonna 2012 kuusi kokousta seuraavasti: Kokouspäivä Kokouspaikka Tampereen yliopisto, Kuntatalo (videoneuvottelu Tampere-Helsinki) Tampereen yliopisto, Kuntatalo (videoneuvottelu Tampere-Helsinki) Tampereen yliopisto, Kuntatalo (videoneuvottelu Tampere-Helsinki) Valtiovarainministeriö, Helsinki Kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto, Oulu Tampereen yliopisto, Kuntatalo (videoneuvottelu Tampere-Helsinki) 2 HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT VUONNA Hallitus Hallituksen puheenjohtaja Risto Harisalo, Jäsenet: Risto Harisalo, Arto Haveri, Marko Joas, Pekka Kettunen, Inga Nyholm, neuvotteleva virkamies Pasi-Heikki Rannisto, kehityspäällikkö Jari Stenvall, tutkimus Suomen Kuntaliiton nimeämät: Kaija Majoinen, dosentti, tutkimus- ja kehitysjohtaja Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö Hallituksen varapuheenjohtaja Inga Nyholm, neuvotteleva virkamies Varajäsenet: Olavi Kallio, dosentti, yliopistotutkija Timo Lautanen, tutkimusjohtaja Pentti Meklin, emeritus Harri Raisio, tutkijatohtori Maarit Sihvonen, kehittämispäällikkö Ari Vesikkala, asuntotoimen päällikkö Hannu Taavitsainen, toimittaja Kauko Aronen, kaupunkitutkimuspäällikkö Sini Sallinen, projektipäällikkö 2.2 Toimihenkilöt Kunnallistieteen yhdistyksen sihteerinä toimi vuonna 2012 yliopistonlehtori Lotta-Maria Sinervo Kunnallistieteen yhdistyksen jäsenkirje

5 Tampereen yliopistosta. Vuonna 2012 jäsensihteerin tehtävistä vastasi sihteeri Päivi Palmu Suomen Kuntaliitosta ja rahastonhoitajan tehtävät hoiti tilastotutkija Sirkka-Liisa Piipponen Suomen Kuntaliitosta. 2.3 Kunnallistieteellinen aikakauskirja Vuonna 2012 Kunnallistieteellisen aikakauskirjan (KTA) päätoimittaja oli Jarmo Vakkuri ja toimitussihteerinä hallintopäällikkö Sari Saastamoinen. Molemmat ovat Tampereen yliopistosta. Toimitusneuvoston muodostivat vuonna 2012: Aarrevaara Timo, tutkimusjohtaja, Helsingin yliopisto Haveri Arto,, Tampereen yliopisto Heuru Kauko, HT Kangas Anita,, Jyväskylän yliopisto Meklin Pentti, emeritus, Tampereen yliopisto Mäkinen Eija,, Vaasan yliopisto Niiranen Vuokko,, Itä-Suomen yliopisto Nikkilä Juhani, emeritus, Oulun yliopisto Oulasvirta Lasse,, Tampereen yliopisto Rannisto, Pasi-Heikki, kehityspäällikkö, Tampereen yliopisto Ryynänen Aimo, emeritus, Tampereen yliopisto Stenvall Jari,, Lapin yliopisto Syväjärvi Antti,, Lapin yliopisto 2.4 Toiminnantarkastajat Yhdistyksen toiminnantarkastajina ovat toimineet Raija Ruuskanen (JHTT) ja Juhani Liski (JHTT). 3 YLEISET TILAISUUDET 3.1 Kunnallistieteen päivät 41. Kunnallistieteen päiviä vietettiin Oulussa kaupunginkirjastomaakuntakirjastolla Pakkalan salissa. Oulun kaupungin kanssa yhteistyössä järjestettyjen päivien teemaksi valikoitui demokratiaa pohtimassa, demokratian uusia virtauksia etsimässä. Päivät oli hyväksi havaittuun tapaan kaksipäiväiset ja Ouluun oli kokoontunut yhteensä 86 kuntatutkijaa ja kuntien viranhaltijaa, luottamushenkilöä ja kuntatutkimuksen ystävää. Kunnallistieteen päivien puheenjohtajina toimivat ensimmäisenä päivänä apulaiskaupunginjohtaja Kalervo Ukkola yhdessä KTYn puheenjohtajan Risto Harisalon kanssa. Toisena päivänä Harisalon aisaparina oli kehittämisjohtaja Timo Nousiainen. Päivien ohjelma oli jaettu neljään teemaan. Ensimmäisen teeman, käyttäjädemokratian huomen, kutsutut puheenvuorot esittivät tutkija Siv Sandberg Åbo Akademista ja emeritus Aimo Ryynänen Tampereen yliopistolta. Tämän jälkeen kunnat kertoivat kokemuksiaan: Rovaniemen kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Liisa Ansalan johdatteli Rovaniemen aluelautakuntakokeilun kokemuksiin, kehittämispäällikkö Tarja Lukkari (Kajaaninen yliopistokeskus, Oulun yliopisto) esitteli Kainuuta aluedemokratia laboratoriona ja kansainvälisen näkökulman toi HM Tarja Teitto-Tuckett kertoessaan Iso-Britannian kokemuksia. Myös Oulun kaupungin Pasi Laukka toi lyhyet terveiset Oulusta kehittämishankkeista. Toinen teema oli nimetty osallistavan demokratian iltapäiväksi. Teemaan sisältyi työryhmätyöskentelyä sekä kaksi kutsuttua puheenvuoroa: tutkimus Antti Hautamäki Jyväskylän yliopiston Agora Centeristä aiheenaan innovaatiodemokratia sekä dosentti Ari-Veikko Anttiroiko Tampereen yliopistosta aiheenaan e-demokratian mahdollisuudet. Kunnallistieteen yhdistyksen jäsenkirje

6 Toiselle päivälle jäi kaksi teemaa: edustuksellisen demokratian aamupäivä sekä arjen haasteita kunnalliselle demokratialle. Aamupäivän esityksiin sisältyi Kimmo Grönlundin analyysi kunnallisvaalien tuloksesta. Keynote-puheenvuoron esitti norjalainen, ansioitunut kuntatutkija Dr. Jacob Aars (The Uni Rokkan Centre, Bergen). Hänen esityksensä kosketteli norjalaisia demokratian kehittämishankkeita ja niiden tuloksia tutkimuksen valossa. Viimeisen teeman alla kuulimme dosentti Kaija Majoisen esityksen kuntalain uudistamisesta demokratian kehittämisen valossa sekä Hannu Katajamäen alueellisen demokratian pohdinnan. Ensimmäisen päivän työryhmiä oli yhteensä viisi: e-demokratian, deliberatiivisen demokratian, käyttäjädemokratian, kuntatalouden sekä kuntien palveluja ja muutoksia käsittelevät työryhmät. E-DEMOKRATIA Ari-Veikko Anttiroiko: Demokratia 3.0 Kaarina Hyvönen et al.: Kansalaiset ja sähköinen osallistuminen Olli-Pekka Kaurahalme: Kuntien tietohallinnon rooli demokratian ja palvelujen kehittämisessä Anna-Mari Karvonen: Kohti älykästä tietoyhteiskuntaa Laura Nurminen: Kuntalaisaloite, kuntalaisaloite.fi-verkkopalvelu ja aloitejärjestelmät DELIBERATIIVINEN DEMOKRATIA Anu Gretschel & Sofia Laine: Liikuntapaikkojen laatu kokemustiedon näkökulmasta Maija Karjalainen: Kuntatason demokraattiset innovaatiot edustuksellisessa demokratiassa Juha Lindell: Raadilla pirullisuuden kimppuun Mikko Rask et al.: Deliberatiivisen demokratian institutionalisoituminen Suomessa KÄYTTÄJÄDEMOKRATIA Tuula Jäppinen: Kuntalainen palvelun kehittäjänä Riikka Kivimäki & Hannele Palukka: Asiakkaiden tarpeista lähtevä ikäihmisten palvelukokonaisuus Tarja Rautiainen-Keskustalo et al.: Kulttuuri (musiikki) ja hyvinvointi monitieteinen tutkimusja innovaatiohanke Asko Uoti: Kuntapalvelujen käyttäjädemokratia viranhaltijavalmistelun ja päätöksenteon näkökulmasta KUNTATALOUS Hannele Heinänen: Talousjohtaminen ja julkisten varojen allokointi Timo Hujanen: Terveydenhuollon monikanavarahoitus ja alueelliset kustannukset Päivikki Kuoppakangas & Mervi Vähätalo: Strategic Dilemma Management and Modularity in Finnish Health Care Sector Raine Mäntysalo et al.: Suuruuden ekonomialla repaleista kuntarakennetta Kati Suomi & Päivikki Kuoppakangas: Sisäinen brändin rakentaminen avain menestyksekkääseen organisationaaliseen muutokseen julkisen sektorin organisaatioissa? KUNNAT JA PALVELUT MUUTOKSISSA Riikka Kivimäki: Pienyrittäjät ja työhyvinvointi Hannu Kytö: Hyvillä palveluilla laadukkaaseen lähiöasumiseen Vuokko Niiranen et al.: Kuntauudistukset etenevät mikä on sosiaali- ja terveyspalvelujen johtamisen suunta Margit Päätalo: Pohjoinen Suomi kuntalaisten hyvinvointi ja terveys kehittämisen keskiössä kuntien muuttuvassa toimintaympäristössä 3.2 Kuntatutkijan seminaari Kuntatutkijan seminaari oli vuonna 2012 kansainvälinen konferenssi, joka järjestettiin Lapin yliopiston, Suomen Kuntaliiton, Valtiovarainministeriön ja EGPA Study Group IV Loval Governance Kunnallistieteen yhdistyksen jäsenkirje

7 and Democrazy työryhmän kanssa Rovanimemellä , kulttuurikeskus Korundissa. Konferenssi teeman oli Big Society and Small Government New Partership at Local Level. Lisäksi konferenssin yhteydessä oli palveluinnovaatiot ja tuottavuus -seminaari. Keynote -puhujat olivat Marcel Boogers (Tilburgin yliopisto, Alankomaat), Colin Copus (De Montfort -yliopisto, Leicester, Iso-Britannia), Linze Schaap (Tilburgin yliopisto, Alankomaat), Tomas Bergström (Lundin yliopisto, Ruotsi) ja Jochen Franzke (Potsdamin yliopisto, Saksa). Kaksipäiväisessä konferenssissa oli yhteensä 119 osallistujaa. Konferenssissa oli myös kolme rinnakkaissessiota: Local Partership in the Big Society, Tietohallinto ja tuottavuus sekä Uusi innovatiivinen terveyskeskus ja lähipalveluverkko. Rinnakkaissessiossa kuulimme niin kutsuttuja kuin työryhmäpapereihin perustuvia esityksiä. Erinomaisesti onnistuneen konferenssin käytännönjärjestelyistä vastasi Hanna Vakkala Lapin yliopistosta. 4 JULKAISUTOIMINTA Kunnallistieteellinen aikakauskirja ilmestyi 4 kertaa vuoden 2012 aikana. Kunnallistieteellisen aikakauskirjan numero 4/2012 oli kuntauudistuksen teemanumero. Kunnallistieteen päivien alustuksista ja työryhmissä esitettyjen papereiden tiivistelmistä julkaistiin seminaarikirja: Lotta-Maria Sinervo (toim.): Demokratiaa pohtimassa, demokratian uusia virtauksia etsimässä. Seminaarikirja, 41. Kunnallistieteen päivät.. Tampere Seminaarikirjaa, kuten myös aikaisempien vuosien seminaarikirjoja sekä Kunnallistieteellisen aikakauskirjan irtonumeroita voi tilata yhdistyksen jäsensihteeri Päivi Palmulta (paivi.palmu@kuntaliitto.fi). 5 TALOUS Yhdistyksen toiminta on rahoitettu jäsenmaksuilla, aikakauskirjan myynnillä ja toimintaan saaduilla avustuksilla. Jäsenmaksuna on peritty yhteisöjäseniltä 150 euroa, varsinaisilta jäseniltä 30 euroa ja opiskelijajäseniltä 15 euroa. Suomen Kuntaliitto on avustanut yhdistystä yhteensä euron toiminta-avustuksella. Tieteellisten seurain valtuuskunnan myöntämä valtionavustus Kunnallistieteen aikakauskirjan kustantamiseen oli euroa ja Big society and small government - new partnership at local level - seminaarin järjestämiseen euroa. Kunnallistieteen aikakauskirjan vuositilaushinta oli 40 euroa ja irtonumeron hinta 12 euroa kappaleelta. Aikakauskirja sisältyy yhdistyksen jäsenmaksuun. Aikakauskirjan tilauksia oli 160 kpl, joista alennustilauksia lehtitoimistojen kautta 65 kpl (alennus 30 %) ja 7 kpl ilmaisjakeluna. Taloudellinen tulos vuodelta 2012 on tuloslaskelman mukaan 433,98 euroa alijäämäinen ja taseen loppusumma päättyy ,64 euroon. Kertomusvuoden päättyessä yhdistyksellä oli kassavaroja pankkitilillä yhteensä ,97 euroa (Nordea pankkitili). Yhdistyksen määräaikainen sijoitustili erääntyi ja varoja sijoitettiin Nordea -Korko tilille yhteensä euroa. Nordea Korko -tili vastaa määräaikaistiliä, mutta korko oli sijoitusajankohtana parempi kuin 12 kk määräaikaistilillä. Koska yhdistyksen toiminnan tuloista merkittävä osa koostuu vuosittain anottavista avustuksista, määräaikaistilin varat ovat turvana siltä varalta, että avustuksia ei enää myönnettäisiin. Yhdistykselle tuli korkotuloja 695,70 euron verran vuonna Vuoden 2012 aikana kertynyt korko määräaikaistililtä ja euroa siirrettiin käyttötilille kattamaan pääosin Kunnallistieteen päivien kuluja. Vuonna 2011 yhdistyksen 40-vuotishistorian kunniaksi teetettiin Kunnallistieteilijä -logolla varustettuja T-paitoja. Niitä oli toimintavuoden lopussa varastossa 320 euron arvosta (64 kpl). Kunnallistieteen yhdistyksen jäsenkirje

8 Yhdistyksen tulot ja menot olivat tilinpäätöksen mukaan v seuraavat: MENOT euroa Aikakauskirja ,24 Kunnallistieteen päivät ,63 Tutkijatoiminta 4 424,37 Varsinainen toiminta ,63 Muut menot 0,00 Varaston muutos 280,00 Ylijäämä - Yhteensä ,87 TULOT euroa Aikakauskirja ,19 Kunnallistieteen päivät 9 911,00 Tutkijatoiminta 1 872,00 Varsinainen toiminta (avustukset) ,00 Korkotulot 695,70 Jäsenmaksut ,00 jäsenmaksukertymästä on aikakauskirjan osuutena euroa aikakauskirjan tuloissa Muut tulot 85,00 Alijäämä 433,98 Yhteensä ,87 Tilinpäätös hyväksytty yhdistyksen hallituksen kokouksessa Kunnallistieteen yhdistyksen jäsenkirje

9 6 JÄSENISTÖ Yhdistyksen jäsenmäärä oli kertomusvuoden 2012 lopussa 467 jäsentä. Jäsenet Varsinaiset Opiskelija Yhteisöjäsenet Yhteensä Jäsenet Viiden viimeisen vuoden aikana jäsenten lukumäärä on vaihdellut melko vähän. Jäsenmaksuja jäi saamatta noin eurona vuodelta 2012 (maksamattomia oli 37 henkilöä, joista yhdeksän opiskelijaa). Tämä luonnollisesti vaikuttaa myös taloudelliseen tulokseen. Jäsenmaksujen perintää on tehostettu. Jäsen poistetaan jäsenrekisteristä, mikäli kahden peräkkäisen vuoden jäsenmaksut ovat maksamatta. Vuonna 2012 jäseniä oli kahdeksan vähemmän kuin vuonna Varsinaisista jäsenistä väheni kuusi ja opiskelijoista kaksi. Vuosi Jäsenmäärä Toimintakertomus on hyväksytty yhdistyksen hallituksen kokouksessa Kunnallistieteen yhdistyksen jäsenkirje

10 Kutsu kevätseminaariin Sääntömääräisen kevätkokouksen yhteydessä järjestetään KTYn jäsenille ajankohtaisseminaari kello kokoustilassa B Ajankohtaisseminaarissa alustavat Kari Haavisto: Sote -uudistus - missä mennään? Jarmo Asikainen: Metropoliuudistus - missä siinä mennään? Aikaa on varattu myös yleiselle keskustelulle. Tilaisuus on avoin ja maksuton KTYn jäsenille. Kahvitarjoilun järjestämiseksi ilmoittautumiset mennessä. TERVETULOA! Lisätietoa ja ilmoittautumiset KTYn sihteerille sähköpostitse: Lotta-Maria Sinervo puh sähköposti: lotta-maria.sinervo@uta.fi Kunnallistieteen yhdistyksen jäsenkirje

11 Kunnallistieteen yhdistyksen hallitus ja toimihenkilöt 2013 KUNNALLISTIETEEN YHDISTYKSEN HALLITUS 2013: Jäsenet: Harisalo Risto Kettunen Pekka Nyholm Inga Rannisto Pasi-Heikki Sandberg Siv Stenvall Jari Vakkala Hanna Varajäsenet: Haveri Arto Kallio Olavi Laitinen Ilpo Raisio Harri Sihvonen Maarit Vesikkala Ari Taavitsainen Hannu, Tampereen yliopisto, Jyväskylän yliopisto neuvotteleva virkamies, Valtiovarainministeriö kehityspäällikkö, Tampereen yliopisto tutkija, Åbo Akademi, Lapin yliopisto yliopisto-opettaja, Lapin yliopisto, Tampereen yliopisto dosentti, yliopistotutkija, Tampereen yliopisto tutkimusjohtaja, Helsingin kaupunki tutkijatohtori, Vaasan yliopisto kehittämispäällikkö, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri asuntotoimen päällikkö, Keravan kaupunki Freelance-toimittaja Suomen Kuntaliiton nimeämät jäsenet: Kaija Majoinen dosentti, kehitysjohtaja Marianne Pekola-Sjöblom tutkimuspäällikkö Suomen Kuntaliiton nimeämät varajäsenet: Kauko Aronen kaupunkitutkimuspäällikkö Sini Sallinen projektipäällikkö KUNNALLISTIETEEN YHDISTYKSEN TOIMIHENKILÖT 2012: Puheenjohtaja: Risto Harisalo Sihteeri: Sinervo Lotta-Maria puh sähköposti: yliopistonlehtori, HT puh sähköposti: Jäsensihteeri: Palmu Päivi Rahastonhoitaja: Piipponen Sirkka-Liisa sihteeri Suomen Kuntaliitto, Toinen linja 14, Helsinki puh. (09) sähköposti: tilastotutkija Suomen Kuntaliitto, Toinen linja 14, Helsinki puh. (09) sähköposti: Kunnallistieteen yhdistyksen jäsenkirje

12 Kunnallistieteellisen aikakauskirjan toimihenkilöt ja toimitusneuvosto 2012 KUNNALLISTIETEELLISEN AIKAKAUSKIRJAN TOIMIHENKILÖT 2012: Päätoimittaja: Vakkuri Jarmo Toimitussihteeri: Saastamoinen Sari puh. (03) sähköposti: hallintopäällikkö puh sähköposti: KUNNALLISTIETEELLISEN AIKAKAUSKIRJAN TOIMITUSNEUVOSTO 2012: Aarrevaara Timo Haveri Arto Heuru Kauko Kangas Anita Meklin Pentti Mäkinen Eija Niiranen Vuokko Nikkilä Juhani tutkimusjohtaja Heine, Helsingin yliopisto puh. (09) sähköposti: puh. (03) tai sähköposti: HT sähköposti: Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, PL 35, Jyväskylän yliopisto puh. (014) sähköposti: emeritus sähköposti: Julkisoikeuden oppiaine, Vaasan yliopisto, PL 700, Vaasa puh. (06) sähköposti: Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus, PL 1627, Kuopio puh. (017) sähköposti: Hoitotieteen ja terveyshallinnon laitos, PL 5000, Oulun yliopisto puh. (09) tai sähköposti: Kunnallistieteen yhdistyksen jäsenkirje

13 Oulasvirta Lasse Rannisto Pasi-Heikki Ryynänen Aimo Stenvall Jari Syväjärvi Antti puh. (03) sähköposti: kehityspäällikkö, HT Johtamiskorkeakoulu, Tutkimus- ja kehittämiskeskus Synergos, Palveluinnovaatiokeskus (TamSI), Tampereen yliopisto, puh sähköposti: puh. (03) sähköposti: Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto, PL 122, Rovaniemi puh sähköposti: Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto, PL 122, Rovaniemi puh. (016) sähköposti: Kunnallistieteen yhdistyksen jäsenkirje

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 Toimintakertomus ja tasekirja 2013 1 Sisältö 1 KOKOUKSET... 3 1.1 Sääntömääräiset kokoukset.. 3 1.2 Hallituksen kokoukset.. 3 2 HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT VUONNA 2013.. 3 2.1 Hallitus...

Lisätiedot

KTYn hallituksen puheenjohtajalta.. 2. 43. Kunnallistieteen päivät 25. 26.9.2014 Kuopio.. 3

KTYn hallituksen puheenjohtajalta.. 2. 43. Kunnallistieteen päivät 25. 26.9.2014 Kuopio.. 3 2 2014 Sisältö KTYn hallituksen puheenjohtajalta.. 2 43. Kunnallistieteen päivät 25. 26.9.2014 Kuopio.. 3 Osallistuminen ja majoittuminen Kunnallistieteen päivillä.. 5 Kunnallistieteen yhdistyksen hallitus

Lisätiedot

KTYn hallituksen puheenjohtajalta.. 2. 42. Kunnallistieteen päivät 10.-11.10.2013... 3. Osallistuminen ja majoitus Kunnallistieteen päivillä..

KTYn hallituksen puheenjohtajalta.. 2. 42. Kunnallistieteen päivät 10.-11.10.2013... 3. Osallistuminen ja majoitus Kunnallistieteen päivillä.. 2 2013 Sisältö KTYn hallituksen puheenjohtajalta.. 2 42. Kunnallistieteen päivät 10.-11.10.2013... 3 Osallistuminen ja majoitus Kunnallistieteen päivillä.. 5 Kunnallistieteellisen yhdistyksen hallitus

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Toimintakertomus ja tasekirja 2014 1 Sisältö 1 YLEISET TILAISUUDET...3 1.1 Kunnallistieteen päivät......3 1.2 Kuntatutkijan seminaari...... 5 1.3 Syysseminaari......... 5 2 KOKOUKSET.....5

Lisätiedot

KTYn hallituksen puheenjohtajalta.. 2. Kokouskutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen.. 3. KTYn toimintakertomus vuodelta 2014.. 4

KTYn hallituksen puheenjohtajalta.. 2. Kokouskutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen.. 3. KTYn toimintakertomus vuodelta 2014.. 4 1 2015 Sisältö KTYn hallituksen puheenjohtajalta.. 2 Kokouskutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen.. 3 KTYn toimintakertomus vuodelta 2014.. 4 Kunnallistieteellisen yhdistyksen hallitus 2015....... 11 Kunnallistieteellisen

Lisätiedot

KTYn hallituksen puheenjohtajalta.. 2. Kokouskutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen.. 3. KTYn toimintakertomus vuodelta 2013.. 4

KTYn hallituksen puheenjohtajalta.. 2. Kokouskutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen.. 3. KTYn toimintakertomus vuodelta 2013.. 4 1 2014 Sisältö KTYn hallituksen puheenjohtajalta.. 2 Kokouskutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen.. 3 KTYn toimintakertomus vuodelta 2013.. 4 Kansainvälinen kuntatutkijan seminaari... 10 Kunnallistieteellisen

Lisätiedot

42. Kunnallistieteen päivät 10. 11.10.2013

42. Kunnallistieteen päivät 10. 11.10.2013 42. Kunnallistieteen päivät 10. 11.10.2013 KUNNAT JA JULKISTEN PALVELUJEN TULEVAISUUS Publicum-rakennus (Pub3) Turun yliopisto Assistentinkatu 7, Turku Torstai 10.10.2013 Päivän puheenjohtajana Tutkimusjohtaja

Lisätiedot

KTYn puheenjohtajalta... 2. Kokouskutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen... 4. Toimintasuunnitelmaesitys vuodelle 2014... 6

KTYn puheenjohtajalta... 2. Kokouskutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen... 4. Toimintasuunnitelmaesitys vuodelle 2014... 6 3 2013 Sisältö KTYn puheenjohtajalta..... 2 Kokouskutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen..... 4 Toimintasuunnitelmaesitys vuodelle 2014... 6 Talousarvioesitys vuodelle 2014.. 9 Kunnallistieteen yhdistyksen

Lisätiedot

1 KUNNALLISTIETEEN YHDISTYKSEN HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN TERVEISET KOKOUSKUTSU SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN KEVÄTKOKOUKSEEN...3

1 KUNNALLISTIETEEN YHDISTYKSEN HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN TERVEISET KOKOUSKUTSU SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN KEVÄTKOKOUKSEEN...3 1 2016 SISÄLLYS 1 KUNNALLISTIETEEN YHDISTYKSEN HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN TERVEISET...2 2 KOKOUSKUTSU SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN KEVÄTKOKOUKSEEN...3 ASIALISTA...3 3 UUSI KUNTA -KEVÄTSEMINAARI...4 OHJELMA...4 4 KUNNALLISTIETEEN

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

KTYn hallituksen puheenjohtajalta...2. Syystyöpaja: Itsehallintoalueiden luominen ja kokeilukulttuuri 15.12.2015...3

KTYn hallituksen puheenjohtajalta...2. Syystyöpaja: Itsehallintoalueiden luominen ja kokeilukulttuuri 15.12.2015...3 2 2015 Sisältö KTYn hallituksen puheenjohtajalta..............2 Syystyöpaja: Itsehallintoalueiden luominen ja kokeilukulttuuri 15.12.2015...3 Kokouskutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen...........4 Toimintasuunnitelmaesitys

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1 29.05.2017 Aika 29.05.2017, 10:00-15:20 Paikka Kuopion kampus, Snellmania-rakennus Sn300 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Elorinne Anna-Liisa professori, jäsen

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Kunnallistieteen yhdistys PL Helsinki JÄSENKIRJE Kunnallistieteen yhdistyksen jäsenkirje

Kunnallistieteen yhdistys PL Helsinki  JÄSENKIRJE Kunnallistieteen yhdistyksen jäsenkirje JÄSENKIRJE 2 2016 Kunnallistieteen yhdistyksen jäsenkirje 2 2016 1 SISÄLLYS Puheenjohtajan tervehdys... 3 Kokouskutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen... 4 Toimintasuunnitelmaehdotus vuodelle 2017... 5

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta SYYSKOKOUS 2014 Kokouskutsu ja asialista Hallinnon Tutkimuksen Seura ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 28.11.2014, Hallinnon Tutkimuksen Päivien päätteeksi klo 13:45 alkaen Vaasassa,

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 2 (12) KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 Aika Perjantai 21.3.2014 klo 8.17 8.48 Paikka Läsnä Jyväskylän Paviljonki Simo Tarvainen, kokouksen puheenjohtaja Ari Keijonen, kokouksen sihteeri 40 muuta liiton jäsentä

Lisätiedot

Tutkitut faktat kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta valokeilassa ARTTU-ohjelman eri tutkimusnäkökulmat

Tutkitut faktat kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta valokeilassa ARTTU-ohjelman eri tutkimusnäkökulmat Tutkitut faktat kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta valokeilassa ARTTU-ohjelman eri tutkimusnäkökulmat Moderaattori: Arto Koski, erityisasiantuntija, Kuntaliitto ARTTU-päätösseminaari 13.12.2012 klo

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Johdatus ARTTU-ohjelman välitulosraportointiin. Marianne Pekola-Sjöblom Tutkimuspäällikkö Kuntaliitto

Johdatus ARTTU-ohjelman välitulosraportointiin. Marianne Pekola-Sjöblom Tutkimuspäällikkö Kuntaliitto Johdatus ARTTU-ohjelman välitulosraportointiin Marianne Pekola-Sjöblom Tutkimuspäällikkö Kuntaliitto PARAS-ARTTU TUTKIMUSKUNNAT 2008-2012 Mustasaari Vaasa Pori Harjavalta Kemiönsaari Vöyri Vimpeli Lapua

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1 /

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1 / 1 2017 SISÄLLYS 1 Kokouskutsu yhdistyksen sääntömääräiseen kevätkokoukseen... 2 2 Kunnallistieteen yhdistyksen toiminta vuonna 2016... 3 2.1 Yleiset tilaisuudet... 3 2.1.1 Tutkijaseminaari 15.6.2016...

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

1 SEUTUVALTUUSTO 1/2017 ESITYSLISTA

1 SEUTUVALTUUSTO 1/2017 ESITYSLISTA 1 YLIVIESKAN N KEVÄTKOKOUS 2017 1/2017 Kokousaika: Tiistai 30.5.2017, kahvi klo 8.30 alkaen Ravintola Olivia varsinainen kokous klo 9.00 alkaen auditoriossa, ruokailu kokouksen jälkeen Ravintola Oliviassa.

Lisätiedot

KTYn hallituksen puheenjohtajalta Tohtorien diagnoosi kunta- ja sote-uudistuksista -syysseminaari

KTYn hallituksen puheenjohtajalta Tohtorien diagnoosi kunta- ja sote-uudistuksista -syysseminaari 3 2014 Sisältö KTYn hallituksen puheenjohtajalta....... 2 Tohtorien diagnoosi kunta- ja sote-uudistuksista -syysseminaari 2.12.2014... 3 Kokouskutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen..... 4 Toimintasuunnitelmaesitys

Lisätiedot

Tampereen yliopiston vuoden 2013 hallintotieteiden valintakokeen ennakkoaineisto GOVERNANCE. Hallintaa uusin muotoiluin. Toimittanut Ilari Karppi

Tampereen yliopiston vuoden 2013 hallintotieteiden valintakokeen ennakkoaineisto GOVERNANCE. Hallintaa uusin muotoiluin. Toimittanut Ilari Karppi Tampereen yliopiston vuoden 2013 hallintotieteiden valintakokeen ennakkoaineisto GOVERNANCE Hallintaa uusin muotoiluin Toimittanut Ilari Karppi Tampereen yliopisto johtamiskorkeakoulu 2013 Governance hallintaa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2013. Hallinnon Tutkimuksen Seura Ry

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2013. Hallinnon Tutkimuksen Seura Ry TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2013 Hallinnon Tutkimuksen Seura Ry Tilikausi 1.1.-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 I YLEISTÄ Hallinnon Tutkimuksen Seura on vuonna 1981 perustettu tieteellinen

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

1/6 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi huomioitiin Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton pitkäaikainen hallinnon ja talouden tarkastaja kunnanjohtaja Arto

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Turo Virtanen avasi kokouksen 12.05 ja toivotti läsnäolijat tervetulleeksi.

1. Kokouksen avaus Turo Virtanen avasi kokouksen 12.05 ja toivotti läsnäolijat tervetulleeksi. HALLINNON TUTKIMUKSEN SEURA RY Johtokunnan kokous 2/2008 PÖYTÄKIRJA Aika: 19.5.2008 klo 12.00 Paikka: Helsingin yliopisto, yleisen valtio opin laitos Läsnä: Turo Virtanen Pertti Ahonen Jaana Haatainen

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2018 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2018 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2018 1 06.02.2018 Aika 06.02.2018, 10:00-13:55 Paikka Kuopion kampus, Medistudia luentosali MS306, Yliopistonranta 1 A Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kaarniranta Kai

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

Laatikainen Sinikka Murtomäki. Niininen Kristian Kyntölä Piipponen Reijo Hatulanmäki Romppainen Juha Koivukylä Romppainen Raija Koivukylä

Laatikainen Sinikka Murtomäki. Niininen Kristian Kyntölä Piipponen Reijo Hatulanmäki Romppainen Juha Koivukylä Romppainen Raija Koivukylä ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 28.2.2016 Aika Sunnuntai 28.2.2016 klo 15:01 16:59 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145 A Osallistujat Fordell Pertti Murtomäki Heikkinen Maire

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2013 klo 18.00 Paikka: Keskussairaalan hallintorakennuksen kokoustila Porrassalmenkatu 35-37, vanhan sisäpihan hallintorakennus 1. VUOSIKOKOUKSEN

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17. PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2018 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2018 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2018 1 13.03.2018 Aika 13.03.2018, 10:00-14:20 Paikka Joensuun kampus, Metria M301 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kaarniranta Kai professori, jäsen poissa Rouvinen

Lisätiedot

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 23.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.02 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen. Aika: 29.4. 2009 kello 18:00 Paikka: Merimaskun koulu, Iskolantie 9 Merimasku 1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017 Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017 Aika: 25.4.2017 klo 13.10 15.30 Paikka: Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki), sali 405 Hallituksen kokous järjestettiin osana Nuorisotutkimusseuran hallituksen

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003 Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry YHDISTYKSEN KOKOUS Aika 30.04.2003 kello 19:00 Paikka OlutHuone WilliamK, Annankatu 3, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen

Lisätiedot

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen ESITYSLISTA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 13.9..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1010 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki EPJ 2 Eetu Salminen EVPJ 3 Salla Korhonen este

Lisätiedot

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen professori, varapuheenjohtaja

esityslista Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen professori, varapuheenjohtaja 1/2017 1 Aika, 10:30 Paikka Joensuun kampus, Borealiksen auditorio BOR100, Yliopistokatu 7 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Kettunen Paavo professori, jäsen Elorinne Anna-Liisa professori, varajäsen

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina Klo

KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina Klo v 9 Hallituksen ehdotus 1 (8) KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina 26.11.2017. Klo 15.00- Osuuskunnan varsinaisen kokouksen asialista (syyskokous)

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Åbo Akademi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Åbo Akademi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2004 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 05 Seitsemännet ympäristötieteen päivät Jyväskylässä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2003 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2004

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Katsauksessaan vuoteen 2016 hän totesi sen sujuneen palokuntanuorten tapahtumien merkkivuotena, sillä liiton leiri järjestettiin

Lisätiedot

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19. KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous)

Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous) Osuuskunnan kokous Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous) Sunnuntaina 15.04.2018 klo 15.00- Kyläsaaren Kylätalolla, Mörtintie 9. Esitys_v3 1 Asialista 1. Kokouksen avaus.

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 15.12.2004

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 15.12.2004 Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 SYYSKOKOUS Aika 11.12.2004 kello 16:30 Paikka Sokos Hotel Pasila, Helsinki Läsnä Arto Teräs puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri Wolf Bergenheim

Lisätiedot

Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry

Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry Säännöt Rekisterinumero 25.275 Seuran nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry, Föreningen för

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkoneuvosto 12.4.2018 1 (7) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 12.4.2018 klo 16:30 16:40 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Läsnä Esa Mierlahti puheenjohtaja Lasse Virtanen

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkoneuvosto 12.4.2018 1 (6) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 12.4.2018 klo 16:30 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Läsnä Esa Mierlahti puheenjohtaja Lasse Virtanen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.15 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt: KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Paikka Videoneuvotteluna: Joensuun kampus AU270, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus B325

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Paikka Videoneuvotteluna: Joensuun kampus AU270, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus B325 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2018 1 17.04.2018 Aika 17.04.2018, 12:00-12:30 Paikka Videoneuvotteluna: Joensuun kampus AU270, Kuopion kampus Sn102 ja Savonlinnan kampus B325 Osallistujat Nimi Tehtävä

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla

Lisätiedot

Slovenia-seuran säännöt

Slovenia-seuran säännöt Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta

Lisätiedot

Kokousaika: Torstaina klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl

Kokousaika: Torstaina klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl MARTINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Kokousaika: Torstaina 6.6.2019 klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl Läsnä Hacklin Outi x puheenjohtaja Harstinen Pirjo - varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1 17.02.2017 Aika 17.02.2017, 10:30-15:15 Paikka Joensuun kampus, Borealiksen auditorio BOR100, Yliopistokatu 7 Osallistujat Kettunen Paavo professori, jäsen poissa

Lisätiedot

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016 Ylikylässä 20.8.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.25 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop) KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 25. 27.4.2014 Hotelli Vanajanlinnassa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina

Lisätiedot