Kansallinen Golf-turnaus jalkapalloilijoille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansallinen Golf-turnaus jalkapalloilijoille"

Transkriptio

1 Kansallinen Golf-turnaus jalkapalloilijoille Järjestäjänä TPV golfjaosto

2 Kesälläkin on hyvä olla Turvassa. Ota yhteyttä, hoidetaan vakuutuksesi yhdessä kerralla kuntoon. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva

3 Tilastollinen sade Johan niitä olikin, yhdeksän kertaa futisgolffarit saivat Nokialla nauttia sydänkesän parhaimmista säistä, pilvettömistä ja paisteisista pelipäivistä. Kymmenes, juhlakisa, olikin siten ollut paitsi taistelua itse kenttää vastaan niin myös pelaajien taistelua Jumalan ilmaa vastaan. Sillä pelipäivänä kelissä riitti; sadetta, ukkosta ja salamoita. Kirjoitan tätä kuulemani perusteella, koska olin itse ensimmäisen kerran estynyt osallistumaan turnaukseen, mutta sen mitä mukana olleet ovat huumorilla kertoneet on sekä hauskaa kuultavaa että masentavaa todettavaa. Mustalahden Kari kertoi ensi kertaa peliuransa aikana joutuneensa juoksemaan henkensä edestä kiven taakse suojaan, kun suihkuvirtaus kaatoi puita ympäriltä. Jalkasen Tommi kertoi naurussa suin, kuinka Nikkilän Seppo nosti suuren golffarin sateensuojansa rohkeasti tuulta vasten. Hetken kuluttua Pavella ei olut suojasta kuin kara kädessään. Kahden keskeytyksen jälkeen kisa oli kuitenkin päätetty pelata loppuun ja hyvä niin. Kuusi tuntia siinä meni, mutta tulipahan jalkapalloilijoiden ensimmäinen golfin SM-parikilpailu pelattua päätökseensä saakka. Nyt kun nostimme kisan SM -statukselle. Palkintorahansa parhaat parit lahjoittivat taas omien jalkapalloseurojensa junioritoiminnan tukemiseen. Puheenjohtaja Sauli Niinistö mainitsee omassa tekstissään jaettujen palkintorahojen määräksi Tämän kisan jälkeen summa on jo Vahinko vain, ettei Suomen Palloliitto ole katsonut voivansa olla mukana tukemassa jalkapallokonkarien hyväntekeväisyyttä. Mutta ehkä me selviämme edelleen. Tapio Kalliomäki puheenjohtaja, TPV golfjaosto Kuva Riitta Hälli, NRG Vuoden 2011 SM-voittajapari Hakan Rauno Gröndahl ja Jarmo Kujanpää ja kilpailun johtaja Pasi Nieminen TPV. IX FG TPV:n Golfjaosto 3

4 Hyvät jalkapallon ja golfin ystävät, Jalkapallokesä on kiivaimmillaan, mutta välillä on aika vierailla muiden lajien parissa. TPV:n järjestämällä Futisgolfilla on jo pitkät perinteet. Jalkapalloilijoiden kansallinen golfkisa on pelattu parikilpailuna jo yhdeksän kertaa ja jatkoa seuraa. Futisgolfin hienona periaatteena on muutaman vuoden ajan ollut lahjoittaa tämän julkaisun tuotot jalkapalloseurojen juniorityölle. Tällä esimerkillisellä toiminnalla on jaettu nuorille jalkapalloilijoille jo lähes 5000 euroa. Kuuleman mukaan Futisgolfissa on vuosittain ollut rento, mutta samalla sopivan kilpailuhenkinen tunnelma. Uskon, että myös tänä kesänä Futisgolfista tulee sen osallistujille ikimuistoinen tapahtuma. Toivonkin pelionnea kaikille kilpailijoille. Futiskatsomoissa tavataan, Sauli Niinistö Puheenjohtaja Suomen Palloliitto Kuva SPL:n kuva-arkisto 4 TPV:n Golfjaosto IX FG

5 Koukkupolvia vuosien varrelta IX FG TPV:n Golfjaosto 5

6 Vältä Tiikerin polkuja, Rory! Yllättävää kyllä, mutta ihmeiden aika ei sittenkään ole ohi. Näyttää nimittäin vahvasti siltä, että kolopallostakin on tulossa ihan oikea urheilulaji. Viimeinen US Open -kisa vahvisti, että golfissakin tehdään nykyään junnutyötä melkein kuin jalitsussa, lätkässä, säbässä ja sulkiksessa. US Openin tuorein voittaja Rory McIlroy, 22, on elävä todiste siitä: hän löi 2-vuotiaana 35-metrisiä draiveja ja ensimmäinen holarikin syntyi jo 9-vuotiaana. Rory McIlroyssa on suomalaisittain ajateltuna se hieno ominaisuus, että häntä voidaan itse asiassa pitää meidän löytönämme. Hän nimittäin pelasi jo vuonna 2004 vain 15-vuotiaana Kotkan Mussalon kentällä nuorten EM-kisoissa, sijoittui hopealle ja alkoi herättää maailmanlaajuista huomiota. Nelinkertaisen major-voittajan Phil Mickelsonin löytäjä Randy Lein iski Kotkassa silmänsä McIlroyhin ja kosiskeli Pohjois-Irlannin ihmepoikaa joukkueeseensa Arizona Staten yliopistoon. Rory päätti kuitenkin kulkea omia polkujaan kuin rehellinen suomalainen golfari eikä sortunut minkään yliopiston houkutuksiin. Nyt tiedämme, että hän valitsi oikein. US Open oli Rory McIlroyn ensimmäinen major-voitto ja sellaisena varsin historiallinen. Toisen maailmansodan jälkeen major-kisan on voittanut häntä nuorempana vain muuan Tiger Woods, joka ylsi ensimmäiseen suureen tekoonsa 21-vuotiaana vuonna Ei ole ollenkaan ihmeellistä, että Rorysta puhutaan jo nyt yleisesti uutena Tiikerinä. Tässä vaiheessa meidän golfrealistien on syytä nostaa sormi pystyyn ja heristää sitä varoittavasti. Rory McIlroy on vaarallisella tiellä, jos hän lähtee tallaamaan Tiikerin polkuja. Emmehän me missään nimessä tahdo, että Rorysta tulee toivoton seksiaddikti, joka sekoilee kymmenien ellei satojen maksullisten naisten lakanoiden välissä maailman ilotaloissa. Sellainen peli saattaa johtaa jopa siihen, että ajaa loistopirssinsä mäsäksi kotipolullaan ja saa vaimonsa iskemän rautavitosen päähänsä. Golfissa on nimittäin kummallinen vika ( ainakin, jos uskomme lajiniilojen kritiikittömästi ihailemaa Tiger Woodsia. Woods syyttää aivan avoimesti ja pokkana juuri golfia varsin omituisia muotoja saaneista seksuaalisista riippuvuuksistaan: (Golf ja menestys tekivät minut itsekeskeiseksi.( Itsekeskeisyys taas johti siihen, minkä me kaikki hyvin tiedämme. Muun muassa siihen, että Tiikerin piti maksaa ruotsalaiselle perusblondille Elin Nordegrenille 110 miljoonan dollarin kipurahat avioerosta. Se on kohtalainen kevennys jopa Tiikerin lompakkoon, ja aika paljon taaloja häneltä menee myös erilaisten vieroitusklinikoiden pohjattomaan kassaan. Pidä siis golfhousut tiukasti jalassa ja jatka vanhan kunnon Jack Nicklauksen ennätyksen jahtaamista, Rory! Nicklaus voitti 18 majoria ja nyt näyttää siltä, ettei 14 voittoon ehtinyt Woods yllä siihen syrjähyppyjensä lomassa. Olli Helen Valokuvat ja vastaava toimittaja: Tapio Kalliomäki Taitto: Poster Image Oy Kannen kuva: Riitta Hälli, NRG 6 TPV:n Golfjaosto IX FG

7 Mestaripareja IX FG TPV:n Golfjaosto 7

8 8 IX FG TPV:n Golfjaosto Antti Ronkainen

9 IX FG TPV:n Golfjaosto 9 Heikki Huoviala

10 Meiltä saat yksilöllisiä vastauksia visaisiin pulmiisi. Yli 300 A-Insinöörin ratkaiseva asiantuntemus odottaa haasteitasi. Talonrakentaminen Infrarakentaminen Korjausrakentaminen p TPV:n Golfjaosto IX FG

11 TPV ON SUOMEN PALLOLIITON SINETTISEURA Futisgolffarit tukevat seurojen nuorisotyötä IX FG TPV:n Golfjaosto 11

12 X FG-turnaus tulokset 2011 NRG 1.7. pelimuoto scramble, hcptas.0,25 1. Gröndahl Rauno Kujanpää Jarmo Haka Karonen Vesa Mustalahti Kari NoPS Bom Esko Korte Keijo TPV Arjanmaa Vesa Koivu Mikko TPV Laaksonen Marko Laiho Atte Haka Jalkanen Tommi Nikkilä Seppo NoPS/Ilves Vuori Antti Vuori Petri PP Myllymäki Marko Nieminen Pasi ToTii Kuusisto Pekka Leimu Pekka TPV Kauppinen Harri Kulmala Jukka Haka Keskitalo Mauri Tiainen Petri MyPa Hagren Ari Ristilä Pekka Haka Anttila Janne Venäläinen Jarno NoPS Hagren Jari Oksanen Petteri HSV Sinivaara Jari Tamminen Jari PP Laitila Henri Salminen Kari PalloSepot Laajoki Markku Saari Kari ToiP Heikkonen Harri Jonasson Ari PP Kangasmäki Esa Sumanen Risto TPV Huoviala Heikki Takaniemi Markku Haka Pulli Petri Seppä Pekka TPV Hatakka Antti Ristilä Sami Haka Hasu Juha Salminen Petri MyPa Koivunen Mika Tolvanen Tapio TPV Kulmala Reijo Nieminen Hannu Haka 74 Nojailija-Pekat Pekka Leimu Pekka Kuusisto Pekka Seppä 12 TPV:n Golfjaosto IX FG

13 CUTTER & BUCK golf-tekstiilien ykkösbrändi CUTTER & BUCK tekstiilit myy

14 14 TPV:n Golfjaosto IX FG

15 Tervetuloa vuoden 2012 kisaan IX FG TPV:n Golfjaosto 15

16

Kansallinen Golf-turnaus jalkapalloilijoille

Kansallinen Golf-turnaus jalkapalloilijoille Kansallinen Golf-turnaus jalkapalloilijoille Järjestäjänä TPV golfjaosto www.tpv.fi Juniorityötä tämäkin Ystävämme Keijo Korte kertoi yhteisellä kierroksellamme veteraanien kehitelleen sloganin, jolla

Lisätiedot

Järjestäjänä TPV golfjaosto www.tpv.fi

Järjestäjänä TPV golfjaosto www.tpv.fi Kansallinen Golf-turnaus jalkapalloilijoille Järjestäjänä TPV golfjaosto www.tpv.fi On silkkaa HÖLYNPÖLYÄ, että nallet ovat vain lapsia varten Anteeksi kuinka? Meiltä saat kattavat vakuutukset perheesi

Lisätiedot

Kansallinen Golf-turnaus jalkapalloilijoille

Kansallinen Golf-turnaus jalkapalloilijoille Kansallinen Golf-turnaus jalkapalloilijoille Järjestäjänä golfjaosto www.tpv.fi 7850 Otsikon summa on se luku, jonka golfia harrastavat vanhat ja nuoret futarit ovat kuluneiden vuosien aikana Futisgolfista

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

PDF MASTERS. Tappiolegit Legit + - Voittolegit. Tasapelit Tappiot. Pisteet. Voitot. Pelit. Sija. Lohkonumero: 1

PDF MASTERS. Tappiolegit Legit + - Voittolegit. Tasapelit Tappiot. Pisteet. Voitot. Pelit. Sija. Lohkonumero: 1 Lohkonumero: 1 Ottelut: Lohkonumero: 1 1 Kim Viljanen 7 6 1 0 19 27 7 20 1 Kim Viljanen - Janne Uutela 4-1 Jarmo Kontkanen Jyri Rita - Heikki isoranta 4-2 Ossi Salmela 10:30 2 Janne Uutela 7 1 2 4 5 12

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava 18-19.7.2010 Järj. Lahden OnkiTeam Erä1 Erä2 Sij Kilpailija Seura Sarja Paikka Paino Pist Paikka Paino Pist. Yht.paino Yht.Pist. 1 Lasse Laukkarinen Fish m D67 1781 1 E86

Lisätiedot

Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen

Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen Nimi: Seura: Jäsenliitto: Rata: 05052019 Rami Mukkula All Stars Kouvola 5/6 23032019 Jukka Poutiainen Hutungin Keilaajat Jyväskylä 1/2 09022019 Niko

Lisätiedot

Tulokset Rauhalahti Open

Tulokset Rauhalahti Open Tulokset Rauhalahti Open 5-7.. Miesten 5 singelit (7) Paavo Myller, Wanhan Joen DC Anssi Montonen, Päkki Darts -4 Jaakko Kiiski, Päkki Darts (8) Sami Sanssi, Päkki Darts () 5-8 Tuomas Tikka, Willy s DC

Lisätiedot

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet Pystykorva - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto. D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 Piiritoimisto Gummeruksenkatu 7, 40100 Jyväskylä Verkkosivut: www.ksrespiirit.fi Reserviupseeripiirin toiminnanjohtaja Reserviläispiirin toiminnanjohtaja reservilaispiiri@ksrespiirit.fi

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) 2799 (192) 2. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) 2795 (256) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911 (36) + 903 (32) 2781

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) + 894 (84) 3689 (340) 2. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) + 863 (72) 3662 (264) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Turku Senior Open 2017 Finaaliin vaihe klo alkaa 10:00

Turku Senior Open 2017 Finaaliin vaihe klo alkaa 10:00 26.11.2017 1. vaihe klo alkaa 10:00 Tulokset 18/18 pelatun erän jälkeen 2. vaihe klo alkaa 12:30 Alkukilpailun sijat 1-7 (suoraan finaalivaiheeseen 2) 1 Tissarinen Veli-Matti CPS 2 Murtomäki Kari Alfa

Lisätiedot

ELÄKEVAKUUTUS. TEHDÄÄN NYT, NAUTITAAN VANHENTUNEENA.

ELÄKEVAKUUTUS. TEHDÄÄN NYT, NAUTITAAN VANHENTUNEENA. kansallinen joukkuekilpailu wanhoille futareille järjestäjä TPV golfjaosto www.tpvtre.sci.fi www.sampo.fi Vakuutusosakeyhtiö Henki-Sampo ELÄKEVAKUUTUS. TEHDÄÄN NYT, NAUTITAAN VANHENTUNEENA. Nyt kannattaa

Lisätiedot

ERÄ I. 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo H60 Et-Pohj.

ERÄ I. 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo H60 Et-Pohj. ERÄ I 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 2 Yliltn. Konttinen Heimo H50 Poh-Savo 3 Kapt. Pajala Heikki H50 Et-Pohj 4 Alik. Lindroos Reijo H60 Et-Pohj 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo

Lisätiedot

TULOKSET Pohjoismainen metsästysammunta Pohjoismainen metsästysammunta SM-2012 Nilsiä

TULOKSET Pohjoismainen metsästysammunta Pohjoismainen metsästysammunta SM-2012 Nilsiä TULOKSET Pohjoismainen metsästysammunta Pohjoismainen metsästysammunta SM-0 Nilsiä 7:3 HIRVI etunimi sukunimi seura lopputulos ratko 3 4 5 6 7 8 9 0 3 4 5 6 7 8 9 0 3 4 5 6 7 8 9 30 3 3 33 34 35 36 37

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Pistooli kuvio 30ls

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Pistooli kuvio 30ls 1 Ylik Nieminen Jari H V-SU 131 139 270 1 2 Ylik Koivu Pasi H PIR 135 132 267 3 4x10 3 Ylik Lähdesmäki Juha H E-PO 133 134 267 3 3x10 4 Ylil Kuonanoja Matti H P-PO 132 125 257 1 5 Alik Nylund Jussi H E-HÄ

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

PT 75 Kansalliset ja AY. Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Rating, alkaa: Su, hinta: 12 EUR Yht. 12 EUR

PT 75 Kansalliset ja AY. Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Rating, alkaa: Su, hinta: 12 EUR Yht. 12 EUR PT 75 Kansalliset ja AY Akkanen Esko KoKa, Rating: 1185 Yht. 12 EUR Akkanen Juha MPS, Rating: 1575 M50-AY, alkaa: Su, hinta: 10 EUR Yht. 52 EUR Andersson Janne Halex, Rating: 1048 Antinoja Jari SeSi, Rating:

Lisätiedot

VIIDEN PELAAJAN LOHKO

VIIDEN PELAAJAN LOHKO Kim Viljanen (1) Peli 1 11:10 Kim Viljanen (1) - Teemu Kaltti Janne Tilus - Teemu Kaltti Peli 2 11:50 Ville Salo - Juuso Raittila Kim Viljanen (1) - Ville Salo Peli 3 12:30 Janne Tilus - Teemu Kaltti Juuso

Lisätiedot

Matches Straumann Games 2014 Kajaanin kansalliset sulkapallon Tähtikisat, Straumann Games 2014 lauantai 15.2.2014, Kajaanihalli

Matches Straumann Games 2014 Kajaanin kansalliset sulkapallon Tähtikisat, Straumann Games 2014 lauantai 15.2.2014, Kajaanihalli Kajaanin kansalliset sulkapallon Tähtikisat, Straumann Games 2014 lauantai 15.2.2014, Kajaanihalli MK-A (12 pelaajaa) Henri Saarela, TeSu - Jussi Isoperkkiö, LaVe 21-15 19-21 21-13. Toni Kemppinen, KajSu

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

SM Pystykorva H Sarja Tulokset Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.

Lisätiedot

Match results TIPSC Seuramestaruus Pistooli Roukkuli ( )

Match results TIPSC Seuramestaruus Pistooli Roukkuli ( ) Match results TIPSC Seuramestaruus Pistooli Roukkuli (8.10.16) PISTOL: STANDARD Match results % Points Competitor 1 100,00 313,3549 6 Asikainen Kari (M) 2 93,81 293,9730 20 Nordman Mika 3 93,27 292,2557

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat

Lisätiedot

Eräluettelo IOP SM 2015

Eräluettelo IOP SM 2015 Eräluettelo IOP SM 2015 Erä 1 klo 11 00, II osa klo 11 40, joht. Torikka, tulkkaa Huhtamäki, kirjaa Lamberg A 1.Sorri Tarja SA N A2. Sand Marju, SUA N A3. Niemi Heli IU N A4. Wolkoff Olga ESA N A5. Kivistö

Lisätiedot

Sarja. Sija Arvo Nimi Piiri Yhteensä Sarja1 Sarja2

Sarja. Sija Arvo Nimi Piiri Yhteensä Sarja1 Sarja2 H H 1 Kapt Pajala Heikki Et-Poh 257 120 137 2 Alik Nylund Jussi Et-Häme 250 122 128 3 Korp Maijala Simo Po-Poh Res 250 127 123 4 Jääk Kääriäinen Pekka Po-Poh 249 125 124 5 Psjääk Korhonen Markku Et-Karjala

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64 Putoavat taulut SM-kilpailu Nilsiä 16.-17.2.2013 etunimi sukunimi seura tulos 1 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 A 16 Hannu Niemelä K-64 0 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 1 A-H Jari Taskinen NUMA 0 2 Krister Holmberg

Lisätiedot

SUOMEN DARTSLIITTO SM-LIIGA OTTELUPÖYTÄKIRJA A

SUOMEN DARTSLIITTO SM-LIIGA OTTELUPÖYTÄKIRJA A Willy's DC Casablanca Hynynen Veli-Tuomas Nuutinen Vesa Laaksonen Tapio Niskala Asko Tamminen Marko Haavisto Jani Haavisto Jari Hirsimäki Timo x 1-2 Hynynen Veli-Tuomas - Haavisto Jani 3-2 (,15,23,15-30,26

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Pistooli koulu 30ls

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Pistooli koulu 30ls 1 Alik Nylund Jussi H E-HÄ 90 89 88 267 0 2 Alik Laitinen Kari H K-SU 92 85 89 266 2 3 Alik Komulainen Antti H P-SA 98 87 80 265 5 4 Inovaara Marko H E-HÄ 95 86 81 262 3 5 Ylik Nieminen Jari H V-SU 94

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

SVKMK. SVKMK Kerhokilpailu. Lähtö 1. Botniaring 4,014 km :00. Lähtö 1 kilpailu 1. Race (6 Laps) started at 15:04:32.

SVKMK. SVKMK Kerhokilpailu. Lähtö 1. Botniaring 4,014 km :00. Lähtö 1 kilpailu 1. Race (6 Laps) started at 15:04:32. Lähtö Lähtö kilpailu Botniaring,0 km..0 :00 Race ( s) started at :0: () Timo Haapoja :. :. :.9 :.99 :.0 :.0 +.0 +.0 +. +.9 +. :0:0. :0:. :09:.9 :0:. ::.9 ::0.0 (0) Reijo Hietanen :9.9 :. :.09 :.9 :.99

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO

MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO LAPPAJÄRVEN KALAVEIKKOJEN JÄRJESTÄMÄT JO PERINTEISET KRAATERINYKYTYKSET KÄYTIIN HIENOSSA PILKKISÄÄSSÄ.102 PILKKIJÄÄ OLI LÄHTENYT TAVOITTELEMAAN SUURIA

Lisätiedot

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1.

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1. Compak Sporting SM Nokian ampumarata 8.-9.6.2013 Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y 1 72 KORTELAINEN MARKO SoA 24 24 20 25 93 23 24 25 25 97 190 2 38 AALTO MARKO NOSA

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

POOLIEN PÖYTÄKIRJA. Isojoki Sarja Harraste A1 Johan Rönn KoKu -> POOLI A Pist. Voitot Sija ott. 1 F1 Juhani Tevaniemi SeSi

POOLIEN PÖYTÄKIRJA. Isojoki Sarja Harraste A1 Johan Rönn KoKu -> POOLI A Pist. Voitot Sija ott. 1 F1 Juhani Tevaniemi SeSi RN Nimi Seura A1 Johan Rönn KoKu -> POOLI A Pist. Voitot Sija ott. 1 F1 Juhani Tevaniemi SeSi ott 7: A1 - vo. Ott1 Rönn - Kangasniemi (2-0) H2 Sami Kangasniemi Metsälä ott. 11 Rönn - Asunmaa (3-0) A Johan

Lisätiedot

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP Sarja: Y F1 F2 F3 F4 FIN TOT NAP 1 Saari Jussi P-HA 49 48 47 47 47 46 284 46 48 47 48 45 46 280 564 12 47 47 46 43 183 747 15 2 Kimpimäki Teijo JjA 46 48 45 47 46 49 281 45 47 46 47 48 49 282 563 9 45

Lisätiedot

Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä

Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä Nimi Olosuhde Rata Vuoro Tulos Koivuranta Erkki H 1-9-17 9 1 246 Tapper Pasi H 1-9-17 1 8 244 Nybakka Helvi H 1-9-17 17 8 241 Lahti Jukka-Pekka H 1-9-17 17

Lisätiedot

SM SPORTING OULAINEN TULOKSET

SM SPORTING OULAINEN TULOKSET SM SPORTING OULAINEN 19-20.7.2014 TULOKSET NAISET LA LA SU SU NIMI SEURA L 1/ 60L 2/ 60 L 1/ 40L 2/ 40YHT. 1 Saija Hautaoja 67 SA 45 45 32 29 151 2 Johanna Huotari 47 OulA 37 37 31 32 137 3 Leena Korhonen

Lisätiedot

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu SM B KISASTA ULOS JÄÄVÄT PELAAJAT Rankinglistan perusteella ulos jäävät miehet Kantele Marko Ceder Ulf Pehkonen Tatu Niskala Asko Viinikka Veijo Takkinen Uki Finnilä Pauli Alanentalo Tony Haverinen Teuvo

Lisätiedot

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M TULOKSET ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio 30.6.2018 HIRVI 100M Sarja Etunimi Sukunimi Piiri Py Ju Alku Loppu Tulos Ratko Huom M 1 Heikki Jetsonen PS 40 59 99 94 193 2 Jari Leväniemi PK 39 55 94 94 188 3 Aleksi

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 50m pist. Y 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 Tomi Harju 10 19 10 39 Kirsi Kaaro 8 2 4 14 Jyrki Turja 8 6 14 Jorma Jäntti 12 12 Kalle Mykkänen 8 8 Juha Valjus 8 8 Kalle Wegelius 6 1 7 Juhani

Lisätiedot

KILPAILU PRE48, PRE62, CL50, CL175 SVKMK KERHOKILPAILU at: KEMORA (2,723 km) Pv m :

KILPAILU PRE48, PRE62, CL50, CL175 SVKMK KERHOKILPAILU at: KEMORA (2,723 km) Pv m : KILPAILU PRE48, PRE62, CL50, CL175 SVKMK KERHOKILPAILU 2.9.2017 at: KEMORA (2,723 km) Pv m : 2. 9. 2017 Kierrosajat : Aika: 15: 00 Lap Richard Nordman Timo Haapoja Raimo Holappa Ari Kainulainen Hannu Kaunismäki

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella

Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella 24.2.2017 T U L O K S E T Kauhajoen Karhu Kilpailun sarjat: M120-V; M120-1; M120-2; M120-3; M150-V; M150-1; M150-2; M150-3 ; M180-V; M180-1; M180-2; M180-3; M200-V;

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Valmet EK Äänekoski KESKI-SUOMEN RANKING Valvoja:Jkl Nimi Seura Liitto Luokitus Pisteet yht. 1 Nurminen Kari VKK Jyväskylä Y 44 21 23 2 Kallio Jesse Giants Pori N 42 25 17 3 Varma Seppo Muurke

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Teuva, Rivakka

Teuva, Rivakka 23. - 24.11.1985 Teuva, Rivakka 1. Marko Kiikeri Ilmajoen Kisailijat 2. Michael Lyyski Laihian Liitto-Urheilijat 3. Mika Heikkonen Riihimäen Voima-Veljet 2. Hannu Härkänen Ylä-Tikkurilan Kipinä 3. Seppo

Lisätiedot

PT 75 Kansalliset POOLIEN TULOKSET

PT 75 Kansalliset POOLIEN TULOKSET PT 75 Kansalliset 13.5.2017 - POOLIEN TULOKSET MK Pooli A 1 2400 Tennilä Otto PT 75 4 6 1 74 52 1 2 1899 Grönhage Christian Halex 3 4 5 82 88 2 3 1804 Kylliö Joonas TIP-70 2 2 6 68 84 3 1-3: 11-9 11-7

Lisätiedot

Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailut Kuortane, 18.02.2017 Yksilökilpailut Kävely, alle 65 1. Koivumäki Aimo 71 Po 572 576 (96) 1148 2. Valkealahti Marko 86 Po 540 576 (96) 1116 3. Hill Raimo 75 Po 518

Lisätiedot

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala Yleinen 1. Saviahde Vesa PHA 2. Hyvärinen Niklas RS 3. Heikkilä Sami K-64 3. Holmberg Krister RS 5. Heikkilä Tomi-Pekka K-64 6. Jetsonen Markku KAMS 7. Koskela Tarmo BSPA 8. Holmberg Henrik RS 9. Suoknuuti

Lisätiedot

Testi Testi Testi

Testi Testi Testi Testi 20 13.1.1990 Pentti Hiirijoki 48:48:00 11 Juha Haapamäki 41:19:00 11 Timo Santamäki 42:12:00 11 Pasi Ulven 48:55:00 11 Toivo Paunuvuori 35:57:00 7 Taisto Haapamäki 31:08:00 7 Juhani Ketamo 33:27:00

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat

24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat 24. - 25.11.1990 Vantaa, Sampo ja Viipurin Voimailijat 1. Marko Einola Porin Paini-Miehet 2. Petri Isokoski Haukiputaan Heitto 3. Hannu Vaskelainen Vaajakosken Kuohu 1. Tero Katajisto Ilmajoen Kisailijat

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Liikkuva maali SM-kilpailu Kuopio

Liikkuva maali SM-kilpailu Kuopio Tuloksia Päivitetty: 28.7.2012 19:56:34 28.7.2012 Kuopio Hirvi 40 kertalaukausta 1. 2. lopp uus N 1 Päivi Vähä-Jaakkola PuKu 185 189 374 0 2 Anne Aho KoE 177 180 357 0 3 Maria Heikola V-SA 170 168 338

Lisätiedot

Rajapiikki Tornion Jousiampujat r.y. (RP2013) Putaan Urheiluhalli, Juniorit AHO Akseli POJO HOVILA Juho HIRO

Rajapiikki Tornion Jousiampujat r.y. (RP2013) Putaan Urheiluhalli, Juniorit AHO Akseli POJO HOVILA Juho HIRO Juniorit 13 Sija Kilpailija Maa/Seura Karsinta Finaali 1 AHO Akseli POJO 555-01 2 HOVILA Juho HIRO 401-02 1/13 Pudotus- ja finaalikierrokset: henkilökohtaiset sijoitukset - Juniorit 15 Sija Kilpailija

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros KU Kumura. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29)

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros KU Kumura. Myllypuro La Myrsky vs HiisiBalls 2,5-3,5 (27-29) Kausi 2018/2019 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 0409004274 2. Efes Heiskari Petteri Puh. 0407738477 3. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 0505728300 4. KU Kumura Honkonen Kari Puh. 0405907557 5.

Lisätiedot

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12

;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 ;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 Miettinen Heikki 9 Seppälä Janne 9 Tikkanen Toivo 9

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334

Lisätiedot

Piiri Cup pistetaulukko. 5 Länsi-Suomi 4 0 4 11 4 2 4 17 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 57

Piiri Cup pistetaulukko. 5 Länsi-Suomi 4 0 4 11 4 2 4 17 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 57 Piiri Cup pistetaulukko Sij. Piiri MJ1 MJ2 NJ SJ/A SJ/B SJ/C MP/A MP/B MP/C Miesten Singelit Naisten Singelit YHT. 1 Keski-Suomi 32 0 4 2 4 11 9 28 0 3 3 21 0 0 0 3 0 0 120 2 Eteläinen-Suomi 11 4 20 2

Lisätiedot

Kalastuspisteuistelu

Kalastuspisteuistelu HSVU Tulostettu 3.8.2013 Sivut 1 / 21 12 Tomi Kekki, Jari Kekki, Jani Träff 8945 hauki 5460 8945 8945 1 3 Topi & Mika Salo 8800 hauki 6370 8800 8800 2 8 Timo Ikola, Markku Pitkäranta 8595 8595 8595 3 1

Lisätiedot

Kuopion Bridgekerho ry

Kuopion Bridgekerho ry Kuopion Bridgekerho ry ; Kuopion Bridgekerho ry:n v.2009 voittopisteet ; ------------------------------------------- Hanski Matti 41 Koponen Ismo 35 Seppälä Janne 30 Miettinen Heikki 27 Siekkinen Jarmo

Lisätiedot

YRITTÄJIEN SM-GOLF Lakeside Golfin Järvenranta-kentällä 3.9.2010

YRITTÄJIEN SM-GOLF Lakeside Golfin Järvenranta-kentällä 3.9.2010 YRITTÄJIEN SM-GOLF in Järvenranta-kentällä 3.9.2010 JOUKKUEKILPAILU 1) Satakunnan Yrittäjät I 92 Kallioinen Tapio 29 Koivisto Keijo 28 Marttila Sari 35 2) Kymen Yrittäjät 90 Lavonen Esa 32 Nyholm Kirsi

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU Työvuorot vko 50 Kuljetusliike Ilmari Lehtonen Oy AINASSAARI MIKA 13.12 14.12 15.12 16.12 17.12 04.12.2015 08:49:24 18.12 19.12 ALAHÄIVÄLÄ JANNE ARVOLA JANNE ARVOLA JUHO EKDAHL SAMULI EKDAHL JOUKO HAUTAMÄKI21:00

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot