Muistio: Eteläpuiston yhteistyöryhmän toinen tapaaminen ke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muistio: Eteläpuiston yhteistyöryhmän toinen tapaaminen ke 10.6.2015"

Transkriptio

1 Muistio: Eteläpuiston yhteistyöryhmän toinen tapaaminen ke Osallistujat: Aila Rautanen, Ari Nieminen, Jouni Wallander, Arto Huovila, Eeva Lahdensuo (varajäsen), Janne Takala, VeliMatti Rautio, Seija Telaranta, AnnMari Ståhlberg, Pertti Fagerlund, Raimo Mäkinen, PasiHeikki Rannisto, Sakari Leinonen, Mikko Nurminen, Iina Laakkonen, Elina Karppinen, Lasse Peltonen, Jonna Kangasoja, Sanna Rönkkönen Poissa: Otto Siippainen, Kati Takala, Tero Tenhunen, Marjatta Salovaara, Ranja Hautamäki Eteläpuiston yhteistyöryhmän toinen tapaaminen alkoi avoimella vastaanotolla klo 1617, johon saapui toistakymmentä tamperelaista. Keskustelua käytiin mm. Eteläpuiston, ranta- alueiden ja puistojen arvosta, sekä terveys ja hyvinvointivaikutuksista. Kaavaalueen (Eteläpuiston ja sen lähialueet) kehittämissuunnitelmat herättävät pelkoja ja toisaalta nähdään, että kaupunki kehittyy ja täydennysrakentaminen on tarpeellista. Uhkakuvana nähtiin alueen täyttäminen kerrostaloilla ja toivottiin mm. bulevardimaisen ilmeen ja puuston säilymistä esimerkkinä Koulukatu. Yhteistyöryhmän oma tapaaminen jatkui klo 17 alkaen. Akordi esitteli sähköisen yhteistyöalustan kautta tullutta palautetta. Esityskalvot ja avovastaukset sisältänyt tiedosto lähetetty yhteistyöryhmälle etukäteen. Sovittiin kyselyn tulosten (ppttiedosto ja avovastaukset) laittamisesta julkiseen jakeluun vuorovaikutusalustan kautta. Palautteen jalostaminen ryhmätyöskentelyssä tunnistaen Mitkä ovat aiheen keskeisiä suunnittelukysymyksiä? Mitkä ovat aiheen kannalta tärkeimpiä paikkoja / tiloja Eteläpuiston suunnittelualueella? Ryhmät: 1. Kulttuuriympäristö, rakennushistoria ja sen keskeiset arvot 2. Liikunnan, urheilun ja virkistäytymisen tarpeet ja paikat 3. Yhteydet alueelle, liikenne ja liittyminen Tampereen keskustaan 4. Viherrakenne, ympäristönluonnonsuojelun ydinasiat Ryhmätyöskentelyn tuloksia: 1

2 Ryhmä Liikenne 2. Kuinka suunnitteluprosessi ottaa huomioon kulttuurihistoriallisen monimuotoisuuden? Ollut tehdastuotantoa ja työläisiä, kuinka rakentuu suunnittelun kautta sellaiseksi, että olisi elinkeinotoimintaa edelleen. Myös erilaisia varallisuustasoja, eri kansallisuuksia, monimuotoista asujaimistoa. Rakennukset: kuinka nämä merkittävät rakennukset sijoitetaan kokonaisuuteen? 3. Liittyy ihmisten elämysmaailmaan, kaikkiin paikkoihin liittyy muistoja. Kuinka elämysmaailma voidaan ottaa mukaan suunnittelussa? Kuinka jatkossakin alue herättäisi muistoja? Ryhmä Monipuoliset uudentyyppiset vapaaajanalueet / ulkoilutilat, suuret kentät, jossa voi harrastaa montaa lajia, suuri kenttä jaettu erilaisille toiminnoille a. Skeittipuisto hyvä ison alueen jossain osassa b. Monipuolinen ulkotapahtumapaikka c. Löytyisi kahvila/ravintola/kukkatarha d. Oheistilat, missä vaihdetaan vaatteet e. Osassa aluetta luistinradat/kesäjumppapaikka/tai vaikka talvijumppa 2. Minigolf joka vaatii omat kalustuksensa 3. Maauimala 4. Rantaa myötäilevä ulkoilureitti ja pyöräily, mutta ei ihan kyljessä 5. Luostarille paikka Nalkalantorilla Ryhmä 3. Liikenne alueella, sieltä pois ja alueelle Henkilöautoliikenteellä saavutettavuus jo entuudestaan hyvä. 1. Miten alueelle saadaan riittävän palvelutason joukkoliikenne? a. Joukkoliikennettä kannattaa järjestää silloin kun on joukkoja 2. Mikä on pysäköinnin määrä (pysäköintinormi) ja toteutustapa (kadulla, maan alla jne)? Pysäköinnin tarpeita on muitakin kuin asukkaiden: vierailijat, työssäkäyvät, asiakkaat 3. Miten katutila jaetaan eri liikennealueiden kesken? Paljonko annetaan tilaa pyöräilylle, kävelylle, autoliikenteelle, joukkoliikenteelle? 4. Miten Eteläpuistosta päästään kulkemaan keskustaan, miten minimoidaan Hämeenpuiston estevaikutus (iso tie)? 5. Kevyen liikenteen yhteys Ratinanrantaan, vaikeaa nykyisellään kun pitää nousta sillalle. Ratinansuvantoon pitäisi päästä veneelläkin. Ryhmä 4. Viherrakenne, ympäristönsuojelu Tätä ei voi erottaa muista. Neljä isoa kysymystä. Asumisen sijoittelu, määrä, liikenne ja viheryhteydet. 1. Mikä on viherrakenteen puistojen painoarvo? 2. Alue ydinkeskustaa, minkälainen on ydinkeskustan puisto? 3. Nalkala, kehitetäänkö siitäkin puisto vai onko se vaan reitti? 4. Hämeenpuiston jatkuminen Eteläpuistoon ja Pyynikille. 2

3 5. Miten puistoista vetovoimatekijä? Jos on kaupunkipuisto, miten tunnistetaan suojeltavat luontoarvot? Tärkeitä paikkoja Hämeenpuisto ja sen jatke, Pyhäjärven ranta (minkälainen), Nalkalan ranta, miten toteutetaan? Arkkitehtien tapaamisen suunnittelu: Akordin ehdotus tapaamisen ohjelmasta: Tutustuminen yhteistyöryhmän rooli Arkkitehtitoimistojen esittäytyminen: aiemmat referenssityöt, työskentelytapa Yhteistyöryhmän edustaja(t) esittelevät ryhmän tunnistamat keskeiset suunnittelukysymykset ja paikat Iso kartta seinälle Eteläpuiston yleissuunnitelmatyön täsmentyvät lähtökohdat ja tavoitteet / arkkitehtien toimeksianto Yhteydenpito / vuorovaikutus jatkossa yhteistyöryhmän ja arkkitehtien välillä yleissuunnitelman osalta, rytmitys Mitä voitaisiin tehdä yhdessä? Sovittiin, että Janne Takala esittelee arkkitehdeille ryhmän yhteiset näkemykset tärkeimmistä ratkaistavista suunnitteluongelmista (toisen tapaamisen ryhmätöiden tulokset), Jouni Wallander lupasi avustaa osoittamalla paikkoja isolta kartalta. Kaikki pääsevät ääneen ja voivat osallistua keskusteluun näistä. Keskustelu ryhmän säännöistä ja sääntöjen hyväksyminen: Pelisäännöt 1 Yhteistyöryhmän tavoite Yhteistyöryhmä kanavoi ja jalostaa kaavoitukseen liittyvää osallisten palautetta Yhteistyöryhmän tavoitteena on etsiä yhteisymmärrystä mahdollisimman monista Eteläpuiston kaavoituksen kysymyksistä Keskeisten kysymysten tunnistaminen lähtee eri osapuolille tärkeistä intresseistä. Lähtökohtana ovat Eteläpuiston tärkeät tilat, paikat ja yhteydet. Yhteistyöryhmän työskentelyn tulokset informoivat kaavoitusta erityisesti sen alkuvaiheissa; yleissuunnitelman ja kaavaluonnoksen laatimisessa. Pelisäännöt 2 Päätöksenteko ryhmässä Ryhmä tekee yhteiset päätöksensä yhteisymmärryksessä, perustuen konsensuspohjaiseen työskentelyyn Ryhmässä ei tehdä ratkaisuista enemmistöpäätöksiä äänestämällä Asiat, joista ei päästä yhteisymmärrykseen kirjataan selvästi näkyviin; Ryhmä voi olla yhtä mieltä siitä, että ollaan eri mieltä 3

4 Pelisäännöt 3 Luottamuksellisuus ja julkisuus: Ryhmän keskusteluille turvataan ilmapiiri, jossa voidaan keskustella avoimesti ja rehellisesti Ryhmän jäsenet voivat kertoa ryhmän työskentelystä omasta näkökulmastaan; viestintä rajataan ryhmän tavoitteiden ja etenemisen kommentointiin; ei siteerata muiden sanomisia Ryhmän nimissä tapahtuvasta tiedottamisesta sovitaan yhdessä etukäteen; tiedotteiden luonnokset ryhmän jäsenten nähtäväksi. Ryhmän yhteinen tiedotus hoidetaan Tampereen kaupungin Eteläpuiston sivujen kautta, tiedotusvälineille, yhteistyöalustan kautta Pelisäännöt 4 Käyttäytyminen yhteistyöryhmässä: Ryhmän jäsenet puhuvat omasta ja edustamansa tahon puolesta ei "laiteta sanoja toisten suuhun Kuunnellaan toisiamme herkällä korvalla avoimin mielin Kunnioitetaan toisiamme, vaikka näkemyksmme olisivat ristiriitaisia Ei puhuta päälle vain yksi osallistuja on äänessä kerrallaan Ei mennä henkilökohtaisuuksiin hyökkäyksiä toisia vastaan ei suvaita Kaikki tekevät parhaansa pysyäkseen asiassa; yhteistyöryhmä ei ole esiintymisareena Pelisäännöt 5 Ryhmän jäsenten roolit ja vastuut: Ryhmän jäsenet sitoutuvat osallistumaan työskentelyyn koko sen ajaksi Varajäsenten käyttö on mahdollista pakottavissa tapauksissa. Esteistä ja varajäsenten osallistumisesta ilmoitetaan fasilitaattoreille ennen kokousta Ryhmän jäsenet pitävät aktiivisesti yhteyttä taustaryhmiinsä; tämä laajentaa tietoa ja ymmärrystä ryhmän työskentelystä Osallistuminen ryhmän työskentelyyn on vapaaehtoista ja ryhmästä voi jäädä pois hyvästä syystä; ryhmän jäsenen vaihtumisesta sovitaan oman taustaryhmän sekä yhteistyöryhmän kanssa Pelisäännöt 6 Miten ryhmä käsittelee suunnitteluun liittyvää tietoa?: Yhteistyöryhmän tehtävänä on käsitellä Eteläpuiston suunnitteluun liittyviä tiedollisia tarpeita. Tiedon aukkopaikkojen täyttäminen ja selvitysten kohdentaminen palvelee yhteistä keskustelua. Ryhmä voi kutsua ulkopuolisia asiantuntijoita esittelemään työskentelyn kannalta tärkeitä teemoja. Asiantuntijoiden kutsumisesta sovitaan ryhmässä yhteisesti. Tietoa käsitellään ja jaetaan avoimesti; kaikille ryhmän jäsenille varmistetaan yhtäläinen pääsy suunnitteluun liittyvää tietoa 4

5 Ryhmän jäseniä kannustetaan tuomaan yhteistyöryhmän työskentelyyn sellaista taustatietoa, joka auttaa parempien ratkaisujen syntyä Pelisäännöt 7 Kokousten organisointi ja aikataulu: Ryhmän työskentely vaiheistetaan kaavaprosessin vaiheiden mukaan (yleissuunnittelu, luonnosvaihe, ehdotusvaihe) niin, että työskentelyn pääpaino on prosessin alussa Kokousten esityslistat / tavoitteet suunnitellaan edellisessä kokouksessa Kokousten keskeisistä käsitellyistä asioista tehdään muistiot (ei sanasta sanaan muistioita) Pelisäännöt 8 Fasilitaattorin rooli ja vastuut: Fasilitaattorit tekevät parhaansa, jotta keskustelu pysyy asiassa ja palvelee ryhmän tavoitteita Fasilitaattorit toimivat puolueettomasti ja varmistavat kaikkien ryhmän jäsenten tasapuolisen ostallistumisen Fasilitaattorit laativat esityslistat kokouksiin, ja muistiot kokouksista Fasilitaattorit valvovat pelisääntöjen noudattamisen valvominen Fasilitaattorit toimivat luottamuksellisina keskustelukumppaneina kaikille ryhmän jäsenille Pelisäännöt 9 Yhteistyöryhmän resurssit: Tampereen kaupunki varmistaa yhteistyöryhmän toiminnalle riittävät resurssit Kokoustilat Tarjoilut Materiaalit Fasilitaattoreiden palvelut Mahdolliset asiantuntijoiden kulut Ryhmätyön tulokset englanniksi: 1. Cultural heritage and traffic - increasing traffic threatens the cultural landscape values - Tampere has deep industrial traditions, also reflected in Eteläpuisto. These traditions embody a spirit of anti-elitism and equality, also suggesting equal access to the area (incl. housing) by workin class/ lower standing socioeconomic groups. - There are several Individual historical buildings in the planning area - their fate and role needs to be addressed in the Eteläpuisto plan 5

6 - Memories, felt sense of the environment these to planning How can planning take on board emotions, experiences and value these positively? 2. Diverse, new kinds of spaces for sports and recreation - big fields enabling multiple functions - mini golf - - outdoor swimming facility - skateboarding could be adjacent to a bigger multi-use recreational area, where services could also - facilities for sports - service building, dressing room at least - Path / route along the shoreline - biking separated from walking - "Future monastery" of wellness and activity - situated in Nalkalantori - public facility 3. Traffic and connections to Eteläpuisto Area Accessibility by private car is ok due to Hämeenpuisto ring, does not need special focus How can public transit service level be secured area comparable to Tampella, Ratina, close to the center, but not purely by walking Public transport needs to convey people to the area and back home What kind of parking in the area: norms, roadside, underground? Taking into consideration different kinds of functions, not only residential parking (e.g. access to beach/swimming, commercial) How will the street space be used / divided how much space for different forms of transport (walking, biking, public transport, cars)? Streets are also public spaces for spending time, terraces etc. The Hämeenpuisto/Tampereen valtatie ring between Eteläpuisto and city centre blocks walking, how to minimize the blocking effect Walking & biking connections to Ratinanranta, taking into account access to Ratinansuvanto by water transport 4. Green infrastructure There are four big questions housing volume, siting, traffic, environment What is the weight of green infrastructure in the planning process? What is a citycentre park like? Nalkala area vuolteenranta is it a park or a route? Etelälpuisto is a green infrastructure hub, connecting Hämeenpuisto, connections to Pyynikki, KKP, family park in Iidesranta (national urban park) Accractivity what makes a park attratcitve and how this can be exploited? Recogniising the natural values in the area (KKP) Iimportant places: continuum of Hämeenpuisto Pyhäjärvi shore what should it be? 6

7 Eteläpuiston yhteistyöryhmän 1. tapaaminen Muistio Akordi Oy Pirkanmaan musiikkiopisto, Eteläpuisto 4 Läsnä: Arto Huovila, Otto Siippainen, Iina Laakkonen, Aila Rautanen, Ari Nieminen, AnnMari Ståhlberg, Pertti Fagerlund, Jouni Wallander, PasiHeikki Rannisto, Janne Takala, Tero Tenhunen, Kati Karhula, VeliMatti Rautio, Elina Karppinen, Seija Telaranta, Raimo Mäkinen, Sakari Leinonen, Marjatta Salovaara, Ranja Hautamäki, Lasse Peltonen, Jonna Kangasoja, Sanna Rönkkönen Yhteistyöryhmän ensimmäisen kokouksen ohjelmassa oli yhteinen kävely Hämeenpuiston läpi Eteläpuistoon. Pirkanmaan musiikkiopiston pihassa nautittiin puhallinorkesterin musiikkiesityksestä. Kahvien lomassa pidettiin esittelykierros. Sen jälkeen keskusteltiin kartoitusraportin luonnoksesta, yhteistyöryhmän asemasta ja työskentelyn tavoitteesta ja pelisäännöistä. Seuraavat tapaamiset: Yhteistyöryhmän oma kokous Ensin klo 1617 koko ryhmän vastaanotto. Oma kokous klo o Käsittelyssä: mm. ryhmän työstä tiedottavan ja ryhmään evästävän sähköisen vuorovaikutusalustan kautta saatu evästys, ryhmän oman tavoitteen muotoileminen, ryhmän sääntöjen hyväksyminen, työskentelyn vaiheistus (aikajana) tulevissa kokouksissa käsiteltävät teemat ja niiden käsittelyjärjestys Sovittiin tapaaminen kvtoimiston suunnittelijoiden kanssa to iltana (Akordi valmistelee) Paikka? Tarkka aika? Täydennykset lähtötilanteen kartoitusraporttiin ja lisäteemoja ryhmän agendalle: Miten vanhat rakennukset ja miten ryhmä suhtautuu vanhoihin rakennuksin. Niissä hirveästi potentiaalia, miten voisi sopeuttaa uuteen rakentamiseen. Liikenne, saavutettavuus suuremmasta alueellisesta näkökulmasta Raportti suurempaan kontekstiin, nyt eteläpuistokeskeinen : konteksteina koko keskustan kehittäminen, Tampere, Pirkanmaa Kiinteistöjen kehittyminen niiden omasta näkökulmasta, esim. taloyhtiöiden haasteet, millä rahalla isoja korjauksia, esim. Klingendahlissa alkaa isot muutokset. Nalkalan kauppatorin tulevaisuus erityiskysymyksenä Ympäristönäkökulma kaipaa parempaa jäsennystä Kaupungin näkökulman avaaminen eri asiantuntijuuksista käsin Väliaikaiset käytöt kirjataan raporttiin. Väliaikaiset käytöt on avainkysymys, sillä juurrutetaan toiminnat Kaupungin taloudelliset seikat esitetty ohuesti, olisi suhteutettava isompaan mittakaavaan. 7

8 Keskustan vetovoima käsitteenä ja terminä ei vielä kerro siitä miten ja miksi, tätä pitää käsitellä Yhteistyöryhmän tavoite ja pelisäännöt (Ks. Liitteenä olevat Akordin kalvot) Keskustelu yhteistyöryhmän työskentelyn roolista ja aikataulusta. Mikä aikajänne? à Yhteistyöryhmä auttaa kaavatyön valmistelussa. Asemakaavaluonnos hyväksytään ensi vuoden aikana. Miten asiakysymyksiä tullaan työstämään? à Teemoitettua työskentelyä. Voidaan kutsua asiantuntijoita ulkopuolelta, voidaan työskennellä pienemmissä teemakohtaisissa alaryhmissä jos halutaan Yhteistyöryhmän status ja vaikuttavuus? à Viestiä Yhdyskuntalautakuntaan: ensimmäistä kertaa 23.6., jolloin OASiin tullut palaute ja Akordin kartoitusraportti tiedoksi. Lautakunta voi tarkentaa kaavan tavoitteita, jolla vaikutusta jatkosuunnitteluun. Poliittiset päättäjät ovat tietoisia ja kiinnostuneita kuulemaan, mitä hyötyä tästä saadaan. Yleissuunnittelua viedään eteenpäin KH:n ja YK- lautakunnan tavoitteiden pohjalta. Ryhmällä on vaikuttavuutta, ollaan yhteydessä yhdyskuntalautakuntaan ja KH:een ja yleissuunnitteluaineistoa tuottavan kansainvälisen toimiston kanssa Luottamuksellisuus? à Keskustelu sillä tavalla luottamuksellista, että syntyy ilmapiiri, jossa voidaan keskustella avoimesti ja rehellisesti Tiedotus? à Ryhmän nimissä tapahtuva tiedotus aina etukäteen kierrätettynä ja kaikkien hyväksymänä. Tiedotus Eteläpuiston sivujen kautta, tiedotusvälineille, yhteistyöalustan kautta Kukin voi keskustella oman taustaryhmänsä kanssa käsitellyistä teemoista ja omista näkökulmastaan (vältetään sitä, että kerrotaan toisen käden kautta mitä joku muu on sanonut on parempi, että kukin saa itse muotoilla omat lausumansa kun niitä esitellään laajemmalle yleisölle) Miten visualisoidaan havainnot? à Mietitään miten työskentelyssä voidaan tuottaa havainnollistuksia Luonnos 3D:nä ja varjostuskuvat 8

Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija

Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija 1 Asemoitumisen kuvaus Hakemukset parantuneet viime vuodesta, mutta paneeli toivoi edelleen asemoitumisen

Lisätiedot

TAIDEMUSEO JA PYYNIKINTORIN ALUE maisemasuunnittelun lähtökohdat ART MUSEUM AND PYYNIKINTORI AREA guidelines for landscape planning

TAIDEMUSEO JA PYYNIKINTORIN ALUE maisemasuunnittelun lähtökohdat ART MUSEUM AND PYYNIKINTORI AREA guidelines for landscape planning TAIDEMUSEO JA PYYNIKINTORIN ALUE maisemasuunnittelun lähtökohdat ART MUSEUM AND PYYNIKINTORI AREA guidelines for landscape planning Leikkipaikat, playgrounds lähileikkipaikka, neighbourhood playground

Lisätiedot

JA CHALLENGE 18.-19.4.2013. Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence

JA CHALLENGE 18.-19.4.2013. Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence JA CHALLENGE 18.-19.4.2013 Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence 12.11.2014 Challenges of the City of Turku What kind of city you would

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014 3547 PEURANTIE asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan

Lisätiedot

Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus Sakari Leinonen

Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus Sakari Leinonen Amurin yleissuunnittelun tilannekatsaus 1 11.1.2018 Sakari Leinonen 2 11.1.2018 Sakari Leinonen AMURIN YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTIA Amurin ja Pyynikintorin alue on perinteikästä

Lisätiedot

AYYE 9/ HOUSING POLICY

AYYE 9/ HOUSING POLICY AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we

Lisätiedot

Hiedanrannan. Yleissuunnitelman runko. Hiedanranta. Structure Plan. Tampereen Kaupunki TUPA

Hiedanrannan. Yleissuunnitelman runko. Hiedanranta. Structure Plan. Tampereen Kaupunki TUPA Hiedanrannan Yleissuunnitelman runko Hiedanranta Structure Plan Tampereen Kaupunki 2017-08-14 TUPA SUUNNITTELUN VAIHEET PHASES OF THE PLANNING Tampereen kaupungin visiot Visions of the City of Tampere

Lisätiedot

Otsikko tähän Development of the city centre Case Oulu

Otsikko tähän Development of the city centre Case Oulu Trafikant i staden Kampen om gaturummet - Vem vinner? Kamppailu katutilasta Kuka voittaa? Otsikko tähän Development of the city centre Case Oulu City of Oulu, Technical Centre Päivämäärä Jaakko Ylinampa,

Lisätiedot

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Arkkitehtuuritietoisku eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Esikysymys Kuinka moni aikoo suunnitella projektityönsä arkkitehtuurin? Onko tämä arkkitehtuuria?

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Käytön avoimuus ja datanhallintasuunnitelma. Open access and data policy. Teppo Häyrynen Tiedeasiantuntija / Science Adviser

Käytön avoimuus ja datanhallintasuunnitelma. Open access and data policy. Teppo Häyrynen Tiedeasiantuntija / Science Adviser Käytön avoimuus ja datanhallintasuunnitelma Open access and data policy Teppo Häyrynen Tiedeasiantuntija / Science Adviser 1 Käytön avoimuus Suunnitelmassa tulisi kuvata ainakin seuraavat asiat: (Kriteerit,

Lisätiedot

Kansalaisten näkemykset sekä julkisen liikenteen ja pyöräilyn innovaatiot

Kansalaisten näkemykset sekä julkisen liikenteen ja pyöräilyn innovaatiot Kansalaisten näkemykset sekä julkisen liikenteen ja pyöräilyn innovaatiot Venla Virkamäki Tutkija Suomen ympäristökeskus 27.1.2014 Tulevaisuuden liikenne- ja innovaatiopolitiikka -seminaari FIPTrans kyselytutkimus

Lisätiedot

LAKESIDE BALCONY. Reintroducing the landscape scale to the city, a lakeside balcony for Tampere

LAKESIDE BALCONY. Reintroducing the landscape scale to the city, a lakeside balcony for Tampere LAKESIDE BALCONY YHTEENVETO Kymmenen vuoden kuluttua Eteläpuisto näyttää täysin erilaiselta. Tyhjät alueet on muutettu miellyttäviksi asuinkortteleiksi kollektiivisine sisäpihoineen. Rantaalueet ovat muuttuneet

Lisätiedot

PYÖRÄILYN SUUNNITTELU HELSINGISSÄ

PYÖRÄILYN SUUNNITTELU HELSINGISSÄ PYÖRÄILYN SUUNNITTELU HELSINGISSÄ TULEVALLA VUOSIKYMMENELLÄ 18.12.2009 Marek Salermo KSV/LOS VUOSI 2009 Kaupunkialueiden kestävä kehitys on valtava haaste. Se edellyttää kaupunkien talouskehityksen ja

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

Transport and Infrastructure what about the future? Professor Jorma Mäntynen Tampere University of Technology

Transport and Infrastructure what about the future? Professor Jorma Mäntynen Tampere University of Technology Transport and Infrastructure what about the future? Professor Jorma Mäntynen Tampere University of Technology 1 Finland as a part of the World Kuva: NASA Globalisation and the structural change of trade

Lisätiedot

Lappi, suojelukaava (8182)

Lappi, suojelukaava (8182) Tarjous 1/5 Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Asemakaavoitus Tarjousneuvottelu 11.12.2017 Lappi, suojelukaava (8182) Tehtävä Valmiudet Kiitämme tarjouspyynnöstä ja tarjoudumme tekemään

Lisätiedot

Väite Argument "Yhteiskunnan velvollisuus on tarjota virkistysalueita ja -palveluita." "Recreation sites and service

Väite Argument Yhteiskunnan velvollisuus on tarjota virkistysalueita ja -palveluita. Recreation sites and service Olisiko vastaaja valmis maksamaan... Would the respondent be willing to pay for... Luonto-opastuksesta Nature guide services Autiotuvan käytöstä Use of wilderness huts Tulipaikan käytöstä (polttopuut,

Lisätiedot

TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo

TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers Heikki Laaksamo TIEKE Finnish Information Society Development Centre (TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry) TIEKE is a neutral,

Lisätiedot

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1349-00/18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL 2017-010023 4.4.2018 VUOSAARI, MERIKORTTIKUJA 6, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

VT 12 Hollola-Lahti valtatiestä kaduksi vaikutukset maankäyttöön

VT 12 Hollola-Lahti valtatiestä kaduksi vaikutukset maankäyttöön VT 12 Hollola-Lahti valtatiestä kaduksi vaikutukset maankäyttöön Liikenne ja maankäyttö 7.10.2015 Juha Mäkinen Sito Oy Sito Parhaan ympäristön tekijät Esityksen sisältö Kohdealue ja nykytilan kuvaus Suunniteltu

Lisätiedot

BOARD PROGRAM Hallitusohjelma

BOARD PROGRAM Hallitusohjelma BOARD PROGRAM Hallitusohjelma Henrikki Soininen AYYH VPJ PROJEKTIT PROJECTS 1.2 Tilaohjelma opiskelijakeskukselle/student center 3.3 Tutoroinnin arvostus/valuation of tutoring 5.1 Kuntavaalitavoitteet/Municipal

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.08.2010/päivitetty 13.12.2010 16WWE0693 Joutsa UPM-Kymmene Oyj Joutsa 2 SISÄLTÖ: MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 3 MISSÄ JA MITÄ ON SUUNNITTEILLA? 3 MITKÄ OVAT SUUNNITTELUN TAVOITTEET?

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Pysäköintihaasteet ja-ratkaisut ECOMM-jälkiseminaari Milla Talja

Pysäköintihaasteet ja-ratkaisut ECOMM-jälkiseminaari Milla Talja Pysäköintihaasteet ja-ratkaisut 27.09.2017 ECOMM-jälkiseminaari Milla Talja www.mobinet.fi ECOMM 2017 ja pysäköinti Pysäköinnin haasteet työpaja (challenge session) Elinvoimaisten kaupunkien pysäköintipolitiikat

Lisätiedot

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut Työpaikan pelisäännöt Perusteet pelisäännöille Lainsäädännössä on määritelty yleisluontoisesti työnantajan ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet työsuhteessa sekä annettu yleisiä ohjeita käyttäytymisestä

Lisätiedot

Tulevaisuuden Höyhtyä suunnittelutapahtuma II

Tulevaisuuden Höyhtyä suunnittelutapahtuma II Tulevaisuuden Höyhtyä suunnittelutapahtuma II 21.3.2012 Ohjelma: 17.30 Tilaisuuden avaus Höyhtyän suuralueen yhteistyöryhmän pj. Jouni Petäjäaho 17.35 Höyhtyän suunnittelutilanne Yhteenveto ensimmäisestä

Lisätiedot

Two Cities One Heart E14- Jatkosuunnittelu. Tarkistettu kilpailuehdotus ja maanalainen pysäköintivaihtoehto TREA

Two Cities One Heart E14- Jatkosuunnittelu. Tarkistettu kilpailuehdotus ja maanalainen pysäköintivaihtoehto TREA Two Cities One Heart E14 - Jatkosuunnittelu Tarkistettu kilpailuehdotus ja maanalainen pysäköintivaihtoehto 27.6.2018 Sisältö Kilpailuehdotus Tarkistettu kilpailuehdotus - Pysäköntitalot Asemapiirros ja

Lisätiedot

WAMS 2010,Ylivieska Monitoring service of energy efficiency in housing. 13.10.2010 Jan Nyman, jan.nyman@posintra.fi

WAMS 2010,Ylivieska Monitoring service of energy efficiency in housing. 13.10.2010 Jan Nyman, jan.nyman@posintra.fi WAMS 2010,Ylivieska Monitoring service of energy efficiency in housing 13.10.2010 Jan Nyman, jan.nyman@posintra.fi Background info STOK: development center for technology related to building automation

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 29.4.2016 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0183 Torin ympäristö, 1. (Keskusta) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu-

Lisätiedot

LAUTTASAARI, VATTUNIEMI, SÄRKINIEMENTIE 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS

LAUTTASAARI, VATTUNIEMI, SÄRKINIEMENTIE 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS Oas 1374-00/18 1 (5) Hankenro 0790_21 HEL 2016-009547 10.8.2018 Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus LAUTTASAARI, VATTUNIEMI, SÄRKINIEMENTIE 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 (5) Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS Luhtaniemen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taajaman asemakaavan laajennus ja muutos Suunnittelualueen sijainti

Lisätiedot

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma H A N G O N K A U P U N K I Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2013 / 6.3.2013 / 27.3.2013/ 31.1.2014/

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Missä mennään työpaikkojen liikkumisen ohjauksessa? - ECOMM 2015:n antia. Tytti Viinikainen 1.10.2015

Missä mennään työpaikkojen liikkumisen ohjauksessa? - ECOMM 2015:n antia. Tytti Viinikainen 1.10.2015 Missä mennään työpaikkojen liikkumisen ohjauksessa? - ECOMM 2015:n antia Tytti Viinikainen 1.10.2015 ECOMMissa kolme sessiota työpaikkateemasta Pääteemana, miten saada yritykset/työpaikat kuskin paikalle

Lisätiedot

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan. Ranta-asemakaava laaditaan osalle tilaa 1:163

Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan. Ranta-asemakaava laaditaan osalle tilaa 1:163 FCG Planeko Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Hirvensalmen kunta Tuhankosken ja Ilokallioniemen ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Ideasta projektiksi - kumppanuushankkeen suunnittelun lähtökohdat Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Erasmus+ -ohjelman hakuneuvonta ammatillisen koulutuksen kumppanuushanketta

Lisätiedot

FROM VISION TO CRITERIA: PLANNING SUSTAINABLE TOURISM DESTINATIONS Case Ylläs Lapland

FROM VISION TO CRITERIA: PLANNING SUSTAINABLE TOURISM DESTINATIONS Case Ylläs Lapland FROM VISION TO CRITERIA: PLANNING SUSTAINABLE TOURISM DESTINATIONS Case Ylläs Lapland Tiina Merikoski, Landscape Architect (M.Sc) Aalto University School of Science and Technology Department of Architecture

Lisätiedot

Suihkukoneet 1:73 ja pienemmät. Potkurikoneet 1:72-1:49. Suihkukoneet 1:72-1:49. Potkurikoneet 1:35 ja suuremmat. Suihkukoneet 1:35 ja suuremmat

Suihkukoneet 1:73 ja pienemmät. Potkurikoneet 1:72-1:49. Suihkukoneet 1:72-1:49. Potkurikoneet 1:35 ja suuremmat. Suihkukoneet 1:35 ja suuremmat Kilpailuluokat Ohessa kilpailuluokat NC 2016 ja IPMS Open. Ilma-alukset Potkurikoneet 1:73 ja pienemmät Suihkukoneet 1:73 ja pienemmät Potkurikoneet 1:72-1:49 Suihkukoneet 1:72-1:49 Potkurikoneet 1:48

Lisätiedot

FRAME INNOVATION WORKSHOP Timo Sirviö & Sirpa Ryynänen

FRAME INNOVATION WORKSHOP Timo Sirviö & Sirpa Ryynänen FRAME INNOVATION WORKSHOP 16.12.2017 Timo Sirviö & Sirpa Ryynänen archeaology ARKEOLOGIA listaaminen 60 minuuttia + keskustelu 15 minuuttia MIKÄ ONGELMA ON? MITEN SITÄ ON AIEMMIN KOETETTU/YRITETTY RATKAISTA?

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO / SUUNNITTELUOSASTO SANTALANTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavoitettava alue sijaitsee Naantalin Luonnonmaalla, noin

Lisätiedot

Palveluvallankumous: Huomisen liikkuminen

Palveluvallankumous: Huomisen liikkuminen Palveluvallankumous: Huomisen liikkuminen Digitaalisuus rakennetussa ympäristössä -seminaari FinnBuild 2.10.2014 Sampo Hietanen Liikenne on keskellä isoa rakennemurrosta A change for good level of service

Lisätiedot

Alueellinen yhteistoiminta

Alueellinen yhteistoiminta Alueellinen yhteistoiminta Kokemuksia alueellisesta toiminnasta Tavoitteet ja hyödyt Perusterveydenhuollon yksikön näkökulmasta Matti Rekiaro Ylilääkäri Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö

Lisätiedot

Kansainvälisiä tutkimus- ja kehitysprojekteja ekotehokkaan rakennetun ympäristön tuottamiseen, käyttöön ja ylläpitoon

Kansainvälisiä tutkimus- ja kehitysprojekteja ekotehokkaan rakennetun ympäristön tuottamiseen, käyttöön ja ylläpitoon Kansainvälisiä tutkimus- ja kehitysprojekteja ekotehokkaan rakennetun ympäristön tuottamiseen, käyttöön ja ylläpitoon ICT & ympäristönäkökulma rakennus- ja kiinteistöklusteri Pekka Huovila VTT Rakennus-

Lisätiedot

Suunnittelutapahtuma Tulevaisuuden Höyhtyä Keskiviikkona klo Höyhtyän suuralueen yhteistyöryhmän pj.

Suunnittelutapahtuma Tulevaisuuden Höyhtyä Keskiviikkona klo Höyhtyän suuralueen yhteistyöryhmän pj. Suunnittelutapahtuma Tulevaisuuden Höyhtyä Keskiviikkona 21.3.2012 klo 17.00 20.00 Ohjelma 17.00 Ilmoittautuminen 17.30 Tilaisuuden avaus Höyhtyän suuralueen yhteistyöryhmän pj. Jouni Petäjäaho 17.35 Höyhtyän

Lisätiedot

National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007

National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007 National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007 Chapter 2.4 Jukka Räisä 1 WATER PIPES PLACEMENT 2.4.1 Regulation Water pipe and its

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Stormwater filtration unit

Stormwater filtration unit Stormwater filtration unit Background, concept and applied design work Olli Hakala 2018 WSP Finland Aalto university Kyttä ym. 2014. Veden äärellä kysely, ENTJUSTESS-hanke. Aalto yliopisto. STORMWATER

Lisätiedot

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)

Lisätiedot

Campus and the City. XL Interactive University -Interactive learning -Crossfield teaching -Learning three fields

Campus and the City. XL Interactive University -Interactive learning -Crossfield teaching -Learning three fields Campus and the City CASPER WREDE Kunkin yhdistyvän korkeakoulun tarpeita tyydytetään parhaiten säilyttämällä niiden toimintakapasiteetti ja lisäämällä kuhunkin kampukseen sitä puuttuvia ja kaivattuja osia.

Lisätiedot

ECOMM Joukkoliikennettä ja tulevaisuuden liikkumista Toni Bärman, Liikennevirasto

ECOMM Joukkoliikennettä ja tulevaisuuden liikkumista Toni Bärman, Liikennevirasto ECOMM 2017 Joukkoliikennettä ja tulevaisuuden liikkumista Toni Bärman, Liikennevirasto 27.9.2017 ECOMM 2017 - Maastricht 27.9.2017 2 Maastricht 27.9.2017 3 ECOMM 2017 Teema Teaming-up for liveable cities

Lisätiedot

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund 1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,

Lisätiedot

Millainen on tulevaisuuden tietomallipohjainen kaavaprosessi? Kuntapilotti visiotyöpaja Timo Huhtinen

Millainen on tulevaisuuden tietomallipohjainen kaavaprosessi? Kuntapilotti visiotyöpaja Timo Huhtinen Millainen on tulevaisuuden tietomallipohjainen kaavaprosessi? Kuntapilotti visiotyöpaja 20.9.2018 Timo Huhtinen 1 Nykyinen asemakaavaprosessi Joustava Vähän pakollisia työvaiheita Mahdollisuus sovittaa

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

VÄRE premises Sari Dhima

VÄRE premises Sari Dhima VÄRE premises Sari Dhima 25.10.2017 The tasks with departments: - Discuss about personnel s location in Väre - Find out the group of team rooms - Find out tenured professors wish to an own office room

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

Smart Tampere - Smart Mobility Heikki Karintaus Smart Mobility teemajohtaja ITS Factory puheenjohtaja

Smart Tampere - Smart Mobility Heikki Karintaus Smart Mobility teemajohtaja ITS Factory puheenjohtaja Smart Tampere - Smart Mobility 6.4.2017 Heikki Karintaus Smart Mobility teemajohtaja ITS Factory puheenjohtaja Älykäs Liikkuminen Liikkujan sujuvampi arki Tampereen seutukunta tarjoaa asiakkailleen sujuvat,

Lisätiedot

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava

Lisätiedot

AALTO / CREATIVE SUSTAINABILITY

AALTO / CREATIVE SUSTAINABILITY AALTO / CREATIVE SUSTAINABILITY CASE STUDY TUUSULA SERVICE FRIENDLY AND SUSTAINABLE HOMETOWN Tuusula is a lively and a modern municipality which offers great opportunities for living, working and business.

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 0740_53 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 0740_53 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1340-00/18 1 (5) Hankenro 0740_53 HEL 2017-013231 24.1.2018 HAAGA, NÄYTTELIJÄNTIE 15 17, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Alueiden käytön palvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on sen tärkein tavoite? Alueiden käytön palveluihin kuuluvat maakuntakaavoitus, kuntien

Lisätiedot

The Finnish healthcare service grid and access in rural Finland

The Finnish healthcare service grid and access in rural Finland The Finnish healthcare service grid and access in rural Finland Kimmo Parhiala, M.Soc.Sc Development Manager, National Institute for Health and Welfare TW: @parhialakimmo 20.6.2017 The Finnish healthcare

Lisätiedot

Tampereen Eteläpuiston vuorovaikutusalusta - kyselyn tuloksia 10.6.2015

Tampereen Eteläpuiston vuorovaikutusalusta - kyselyn tuloksia 10.6.2015 Akordi Oy Tampereen Eteläpuiston vuorovaikutusalusta - kyselyn tuloksia 10.6.2015 - Vastanneita tähän mennessä 139 kpl - http://maptionnaire.com/fi/734/ 1. Miten Eteläpuistoa pitäisi mielestäsi suunnitella

Lisätiedot

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa. Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila

Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa. Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila Asukasfoorumi on enemmän kuin yksi tilaisuus Asukasfoorumitoiminta edistää asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia

Lisätiedot

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.12.2016 HEINOLAN KAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE TILOJA KORPINMAA 111 406-3-

Lisätiedot

Suunniteltu täydennysrakentamisen alue

Suunniteltu täydennysrakentamisen alue HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1289-00/17 Hankenro 0858_1 HEL 2016-013874 21.3.2017 1 (5) HELSINGINKUJA 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helsinginkujan varteen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 63 ) mukainen asiakirja, jossa kuvataan

Lisätiedot

Kaupunki osallistaa. 10.09.13 p

Kaupunki osallistaa. 10.09.13 p Kaupunki osallistaa 10.09.13 p Osallistumisen tavat murroksessa 10.09.13 Entä ne nuoret? Samaan aikaan kun nuorten luottamus auktoriteetteihin kasvaa, luottamus muihin ihmisiin vähenee. Käsitys siitä,

Lisätiedot

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 1 (6) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 SELOSTUS NRO 515 KAAVA- ALUEEN SIJAINTI Sijainti Kymenlaakson

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Asukkaat, teknologiat ja ympäristö:

Asukkaat, teknologiat ja ympäristö: Asukkaat, teknologiat ja ympäristö: jatkuvuuksien merkitys kaupunkisuunnittelussa ASU-LIVE Lahti 23.-24.10.2014 Helena Leino Ympäristöpolitiikan yliopistonlehtori Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 13. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 13. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 13 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599401201609 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 1565_4 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 1565_4 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1314-00/17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 1565_4 HEL 2017-007704 22.8.2017 VUORIKUMMUNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja alue

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

Pysäköinti. Ajankohtaisseminaari

Pysäköinti. Ajankohtaisseminaari Pysäköinti Ajankohtaisseminaari 1.11.2018 Ohjelma 9.00 Seminaarin avaus Kimmo Kurunmäki, johtaja, RAKLI 9.10 Kokemuksia kaupunkikehityksestä ja pysäköinnistä Maarit Tuomainen, kiinteistökehitysjohtaja,

Lisätiedot

Tampereen Kansi ja Keskusareena. Innovatiivinen kaupunkisuunnittelu 4.5.2011 Mikko Leinonen

Tampereen Kansi ja Keskusareena. Innovatiivinen kaupunkisuunnittelu 4.5.2011 Mikko Leinonen Tampereen Kansi ja Keskusareena Innovatiivinen kaupunkisuunnittelu 4.5.2011 Mikko Leinonen 5 miljoonaa matkustajaa / vuosi NCC Property Development Oy 2 Konseptiluonnoksia NCC Property Development Oy 3

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 2121_9 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 2121_9 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1335-00/18 1 (5) Hankenro 2121_9 HEL 2017-008788 8.1.2018 ISO ROOBERTINKATU 4, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma

Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma Tampereen keskustan kehittämisohjelma Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelman (Takli) Ydinkeskustan pysäköinnin ja huollon

Lisätiedot

SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SÄKYLÄN KUNTA LUSIKKAOJAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Alue ja suunnittelun kohde Asemakaavoitus koskee pääosin Säkylän kunnan Isosäkylän kylässä olevaa rantaaluetta

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika kello 12:00 14.03 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen

Lisätiedot

Oas /17 1 (5) Hankenro 1501_14 HEL

Oas /17 1 (5) Hankenro 1501_14 HEL Oas 1331-00/17 1 (5) Hankenro 1501_14 HEL 2017-003110 Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus 5.12.2017 KEINUTIE 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja

Lisätiedot

SAHALAHDEN OSAYLEISKAAVA

SAHALAHDEN OSAYLEISKAAVA SAHALAHDEN OSAYLEISKAAVA Raportti 1 2 3 4 5 6 Ohjelmointi Kuvailulehti Monisteen julkaisija Monisteen julkaisuaika Tekijä Monisteen nimi Muut tähän mennessä ilmestyneet Sahalahden osayleiskaavan vaiheraportit

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ /JÄRVELÄ Päiväys 3.11.2016 TEOLLISUUSTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot