ISLANTI : Mávahlátur vei lähes kaikki vuoden Edda palkinnot : Valtion omistama radioyhtiö RÚV yksityistetään osittain?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ISLANTI. 13.11.2001: Mávahlátur vei lähes kaikki vuoden Edda palkinnot. 10.8.2001: Valtion omistama radioyhtiö RÚV yksityistetään osittain?"

Transkriptio

1 Medier i Norden UUTISIA 2001 Suomennos: Katarina Suomijoki ISLANTI : Mávahlátur vei lähes kaikki vuoden Edda palkinnot Ohjaaja Ágúst Gudmundssonin Mávahlátur (Seagull s Laughter) oli palkintolautakunnan mielestä vuoden menestyselokuva kun Islannin vuoden elokuva- ja TV-palkinnot Edda 2001 jaettiin 11. marraskuuta. Mávahlátur sai kuusi palkintoa ja se valittiin Islannin Oscar-ehdokkaaksi kategoriassa ulkomaiset elokuvat. Mávahlátur sai palkinnon parhaasta ohjauksesta ja kuvauksesta, parhaasta käsikirjoituksesta, parhaasta miespuolisesta (Hilmir Snær Gudnason) ja naispuolisesta (Margrét Vilhjálmsdóttir) näyttelijästä sekä parhaasta sivuroolista (Kristbjörg Kjeld). Monien palkintojen joukosta voidaan mainita Gunnar Eyjólfssonin ja Kristbjörg Kjeldin kunniapalkinnot heidän työstään Islannin elokuvatuotannon hyväksi. Islands filmfond : Verkkopaikka avuksi lapsipornon levittämistä vastustavassa kampanjassa Organisaatio Barnaheill (Save the Children Island) on lanseerannut uuden verkkopohjaisen raportointipalvelun verkkopaikassa osana lapsipornon levittämistä vastustavassa kampanjassa, kirjoittaa Daily News from Iceland. Lapsipornoon törmänneet voivat raportoida löydöistään verkkopaikkaan. Barnaheill raportoi näistä eteenpäin sisarjärjestöille ja kansainvälisille poliisiorganisaatioille kuten Interpolille ja Europolille. Morgunbladidissa sanotaan Daily Newsin mukaan, että sen jälkeen kun raportointipalvelu 30. lokakuuta avattiin 40 henkilöä on ottanut yhteyttä Barnaehilliin lapsipornoa sisältävistä verkkopaikoista. Toistaiseksi ei ole löydetty tämän tyyppisiä islantilaisia verkkosivuja. Suurimman osan materiaalista kerrotaan olevan peräisin Itä-Euroopasta. EU-komissio ilmoittaa lisäävänsä työtä turvallisemman internetin puolesta. Työ kanavoidaan suurelta osin vuosien Safer Internet Action Plan -hankkeen kautta. Daily News from Iceland/ EU-komissio : Islantilaisen Landssíminn teleoperaattorin osakkeista 49 prosenttia menevät myyntiin Valtion omistama teleyhtiö Landssíminn on ilmoittanut myyvänsä 49 prosenttia osakkeistaan ennen vuodenvaihdetta, 1 kirjoittaa Daily News from Iceland. Alhaisimmaksi osakkeiden vaihtokurssiksi ilmoitetaan 5,75 ISK eli 0,05 USD. Yhtiön arvo on Lontoolaisen Price Waterhouse Coopers in mukaan 40,6 miljardia ISK eli 406 miljoonaa USD. Morgunbladidissa kirjoitetaan Daily News from Iceland in mukaan, että eräät finanssineuvonantajat ja osa Islannin parlamentin alltingetin oppositiojäsenistä pitävät arvioitua hintaa epärealistisen korkeana. Daily News from Iceland : Valtion omistama radioyhtiö RÚV yksityistetään osittain? Opetusministeri Björn Bjarnson sanoo Daily News from Icelandissa, että Islannin julkisen palvelun radioyhtiölle RÚV:lle on vain hyväksi, että se saa yksityisiä omistajia valtion lisäksi. RÚV on Bjarnasonin mielestä organisoitava osakeyhtiönä, Daily News from Iceland kirjoittaa lainaten opetusministerin hiljattain antamaa lausuntoa lehdistökonferenssissa Islannissa. Bjarnason huomauttaa usean Pohjoismaiden valtioiden omistamien julkisten palveluiden yhtiöiden olevan itsenäisiä. Hän mainitsi myös, että mikäli RÚV häviäisi mainosmarkkinoilta (yhtiön toiminta on osittain mainosrahoitteista) jäljelle jäisi vain yksi yhtiö, jolla on oikeudet lähettää VHF111-taajuudella, nimittäin kaupallisten tvyhtiöiden Stöd 2:en ja Syn:in omistamat Nordurljós. Islantilaisten tv-antennit ovat säädetty tälle taajuudelle, Bjarnason huomautti. Tämä on estänyt muiden tv-yhtiöiden kilpailun. Daily News from Iceland : Islannissa ulkomaalaiset elokuvatuottajat ovet tervetulleita Islannin kauppaministeri Valgerud Sverrisdóttir matkasi Cannesin filmijuhliin markkinoidakseen järjestelmää, jonka puitteissa ulkomaalaiset tuottajat saavat osan kustannuksistaan maksettua takaisin, jos elokuva tuotetaan Islannissa. Daily News from Iceland kertoo kauppaministerin toivovan järjestelmän, josta aiemmin on kerrottu Medier i Norden -lehdessä, saavan useamman tuottajan sijoittamaan elokuvansa tuotanto Islantiin, mikä myös vahvistaisi Islannin elokuvateollisuutta. Aloite ei ole kovin erilainen muiden maiden tekemistä aloitteista, joiden tavoitteena on houkutella investointeja, sanoo kauppaministeri Morgunbladid lehdelle ja lisää, että tämä on välttämätöntä, jotta islantilainen elokuvateollisuus voisi kilpailla muiden maiden kanssa. Aloite on väliaikainen ja otetaan tarkistettavaksi Daily News from Iceland

2 NORJA : Säästötoimenpiteitä ja leikkauksia NRKssa, mutta periaatekeskustelu itse toiminnasta jäi puuttumaan NRK:n hallitus on 5. joulukuuta päättänyt toiminnan leikkaamisesta, silti alijäämää kertyy NOK 120 miljoonaa vuonna Säästötoimenpiteet kattavat lähes NOK 200 miljoonaa. Tavoite on saada NRK:n budjetti tasapainoon vuonna 2003, kirjoittaa Aftenposten. Säästötoimenpiteet sisältävät mm. ulkomaan- ja opetustoimituksen lakkauttamisen. "Kulttuuriministeri Valgerd Svarstad Haugland uskoo John G. Bernanderin pystyvän parempaan radio- ja TV tuotantoon vähemmällä rahalla. Sitä ei NRK:n ammattiyhdistys usko ja peräänkuuluttaa keskustelua yleisradiotoiminnasta", kirjoittaa Dagsavisen. "Norjan sosialistinen vasemmistopuolue, keskustapuolue ja työväenpuolue vaativat hallitusta paneutumaan asiaan ja esittämään dokumentin NRK:n tulevaisuudesta. Toivomme kulttuuriministeriön ottavan asian esiin NRK:n hallituksen kanssa ja tekevän sopimukset uuteen uskoon", sanoo kansanedustaja ja entinen kulttuuriministeri Åslaug Marie Haga (Sp) Dagsavisen-sanomalehdelle. Hän puhuu myös sen puolesta, että suurkäräjät päättäisivät vapauttaa NRK arvonlisäverosta, mikä voisi merkitä NOK miljoonaa kruunua vähemmän kuluja vuodessa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että mitään laajempaa keskustelua suurkäräjillä NRK:n tulevaisuudesta ei ensi hätään järjestetä. NTB/ Aftenposten ilmoittaa, että kolmen puolueen antama ehdotus ei saa tukea edistyspuolueelta. Puolue on sitä mieltä, että "... suurkäräjien on annettava osakeyhtiö NRK:n toimia osakeyhtiönä ilman poliitikkojen sekaantumista", kirjoittaa NTB/ Aftenposten. Suurkäräjillä ei siis ole enemmistöä periaatekeskustelua puoltavalle päätökselle. Dagsavisen/NTB-Aftenposten : Hallitus haluaa säilyttää ja vahvistaa lehdistötukea Lehdistötuki oli keskeinen teema kulttuuriministeri Ellen Hornin esittäessä hallituksen mediapoliittisen selonteon "I ytringsfrihetens tjeneste" (sananvapauden palveluksessa) suurkäräjille. Kulttuuriministeri huomautti norjalaisten olevan maailman eniten sanomalehtiä lukevien kansojen joukossa, ja hallitus toivoo tämän jatkuvan. "Haluamme nostaa lehdistötukea ja antaa pienimmille sanomalehdille erityistukea. Tämä on tärkeätä paikallisdemokratiaa ajatellen. Ehdotamme myös uutta järjestystä sanomalehtien perustamista varten eikä sanomalehdistä vastaisuudessakaan tule periä arvonlisäveroa, kulttuuriministeri Ellen Horn sanoi kulttuuriministeriön lehdistötiedotteen mukaan. "Selonteko on jatkoa sanomalehtivaliokunnan selvitykselle, se puuttuu kysymykseen joukkotiedotusvälineiden omistuksesta ja NRK:n digitaalista kehitystä seuranneisiin haasteisiin. Median omistuksen säätelemisen tavoitteena on moninaisuuden varmistaminen. Hallitus ei ehdota muutoksia kansallisen tason omistussuhteisiin, mutta pitää sitä keskustelun arvoisena. Suurkäräjien hyväksyessä uuden pykälän perustuslakiin sananvapaudesta, hallitus saa mahdollisuuden säätää toimittajien velvollisuuksista ja oikeuksista tehdyn julistuksen (Redaktørplakaten) periaatteista laissa, lehdistötiedotteessa sanotaan. Norjan kulttuuriministeriö : Lapsia mahdollisesti vahingoittavien tv-ohjelmien lähetys ennen klo 2100 kielletty : Telenor ja NRK yhteistyössä laajakaistayhteyksien sisällöstä Telenor ja NRK ovat tehneet sopimuksen uusien laajakaistayhteyksille sopivien palvelujen ja yritysmallien testaamisesta ja kehittämisestä, Telenorin lehdistötiedotteesta ilmenee. Kehitysosasto NRK Futurum ja Telenorin FSN hanke (Full Service Network) ovat solmineet yhteistyösopimuksen. "Pidämme yhdessä Norjan kärjessä kun on kyse laajakaistojen täyttämisestä mielenkiintoisella sisällöllä. Kehitämme mielenkiintoisia ja hyödyllisiä palveluja, jotka ovat nopeasti kaupallistettavina ja asiakkaille tarjottavina. NRK:n kaltaiselle sisältötuottajalle ja Telenorin kaltaiselle teleoperaattorille tämä on nk. win-win situation häviäjiä ei ole," sanoo Telenorin teknologian konserninjohtaja Berit Svendsen, lehdistötiedotteessa. Telenor "Lapsia mahdollisesti vahingoittavia tv-ohjelmia ei tule lähettää ennen klo 2100", sanotaan kulttuuriministeriön lehdistötiedotteessa. Yleisradioasetusta on muutettu 1. lokakuuta 2001 alkaen liittyen ETA sopimuksen tv-direktiivin toteuttamiseen. "Mikäli näitä ohjelmia (lapsia mahd. vahingoittavia, toim.huom.) lähetetään koodaamattomina niistä on joko annettava suullinen varoitus ennen ohjelman alkua tai niissä on koko ohjelman ajan oltava näkyvillä jokin merkintä", tiedotteessa sanotaan. "Ohjelmien lähetyskielto klo 2100 saakka ei koske uutis- ja ajankohtaisohjelmia. Yleiskielto on pantu koskemaan ohjelmia, jotka vakavasti voivat vahingoittaa alaikäisten fyysistä, psyykkistä ja moraalista kehitystä. Näitä ohjelmia ei ylipäätään voida lähettää. Kyse on mm. laitonta pornografiaa ja kohtuutonta väkivaltaa sisältävistä rikoslaissakin kieletyistä ohjelmista. Säännöt tulevat Statens medieforvaltningin (valtion joukkotiedotushallinnon) valvottaviksi". Norjan kulttuuriministeriö

3 : Ennätysmäärä kävi katsomassa norjalaisia elokuvia Lehdistötiedotteessaan Norsk Filminstitutt toteaa, että tämän vuoden viitenä ensimmäisenä kuukautena 1,3 miljoonaa norjalaista ostivat lipun nähdäkseen norjalaisen elokuvan. Viimeksi norjalainen elokuva haukkasi markkinaosuuksista huomattavan palan 1996, jolloin "Kristin Lavransdatter" oli tärkein tekijä norjalaisen elokuvan yltäessä markkinaosuuksissaan 12,6 prosentiin. Norjalaisia elokuvia on katseltu elokuvissa vuonna 2001 jo nyt puolta enemmän koko edellisvuoteen verrattuna. "Norjalaiset elokuvat ovat saamassa markkinaosuuksista vuositasolla reilut 10 prosenttia. Toinen ilahduttava merkki Norjan elokuva-alalle on, että tämän vuoden elokuvien lipunmyynnistä saatu tulo on ylittänyt tuotantokustannukset kokonaisuudessaan", lehdistötiedotteessa kerrotaan. "Norjan elokuvamenestyksestä vastaavat kaksi veturia. Elling ohitti elokuvissakävijän merkkipaalun jo touko-kesäkuun vaihteessa ja helluntain jälkeen Heftig og begeistret -elokuvan oli nähnyt puoli miljoonaa norjalaista. Nämä kaksi elokuvaa vastaavat yhteensä yli 80 prosentista vuoden ennätyksellisestä norjalaisen elokuvan katsojaluvuista. On vaikea yliarvoida hyvien elokuvien merkitystä kokonaistulosta tarkasteltaessa", Norsk filminstituttenin johtaja Erling Dale sanoo lehdistötiedotteen mukaan. Norsk filminstitutt 3 julkisen palvelun toiminnan rahoittaminen jatkossakin yleisön maksamilla lupamaksuilla on kysymys, jota ei pelkästään pidä tarkastella teknologisen kehityksen valossa. Riittävätkö yleisön lupamaksut NRK:n siirtämiseen digi-aikaan? kulttuuriministeri kysyi. Kysymystä pohditaankin parhaillaan ministeriössä. Ministerin mukaan vaihtoehtoisiin rahoitusmuotoihin päädyttäessä NRK joutuisi katsoja- ja kuulijalukuihin perustuvaan "rating" -toimintaan. Sellaisen NRK:nko me haluamme? hän kysyi. Kulttuuriministeri osoitti keskeistä argumenttia, joka puhuu yksityistämistä ja mainosrahoitteista NRK:ta vastaan: TV:n mainosmarkkinat ovat Norjassa vuosittain pienemmät kuin mitä NRK:n kolmen miljardin budjetti on ja uuden, NRK:n suuruusluokkaa olevan toimijan tuominen samoille markkinoille olisi kaikille tuhoisaa, Horn arvioi. Kulttuuriministeri ei vierastanut ajatusta sekarahoitusmuodosta vaihtoehtona NRK:lle ylimenokaudestaan selviytymiseksi sen siirtyessä uuteen ja välttämättömään teknologiaan, mutta tällaiseen sekarahoitusmuotoon on liityttävä selvät ehdot, jotka myös täyttävät EU:n vaatimukset luodinkestävästä seinämästä julkisen palvelun yleisradiotoiminnan sekä kaupallisen toiminnan välillä. RUOTSI Norjan kulttuurministeriö : Norjan kulttuuriministeri haluaa vahvan NRK:n ja selvät tavoitteet toiminnalle Norjan yleisradio NRK on tullut todella merkittävään tienristeykseen, kulttuuriministeri Ellen Horn totesi vuosittaisessa mediapolitiikkaa käsittelevässä selonteossaan kansankäräjille. Selonteossaan hän enimmäkseen käsitteli NRK:ta ja yhtiön tulevaisuutta digitaaliseen aikakauteen siirryttäessä. Lähtökohtana hallituksen mediapolitiikalle on, että viestimille on varmistettava mahdollisimman suuri vapaus samalla kun otetaan käyttöön tavoitesopeutetut johtamisvälineet sanan- ja informaatiovapauden, moninaisuuden, laadun ja saatavuuden turvaamiseksi, mutta myös välttämättömät toimenpiteet lasten ja nuorten suojelemiseksi, kulttuuriministeri sanoi. Hän huomautti, että NRK on Norjan kultturi- ja mediapolitiikan kärkiyritys, jota monin tavoin voisi kuvata Norjan mediavaltakunnan kruununkalleudeksi. Globalisoitumisen ja kaupallistumisen leimaamassa digitalisessa mediatodellisuudessa julkisin varoin rahoitettu julkisen palvelun toiminta, ilman mainoksia, on tärkeämpi kuin, mitä koskaan ennen. Kulttuuriministeri on aikeissa esittää koko mediasektoria laajasti ja syvältä luotaavaa selontekoa kansankäräjille. Siinä siis koko mediasektori käydään läpi, myös Dagspressen valiokunnan mietintö. Vuoden 2002 valtionbudjetissakin on NRK:n tulevaisuutta käsitteleviä ehdotuksia. Uskon pääasiassa katsojien ja kuulijoiden lupamaksuilla rahoitetun julkisen palvelun toiminnan tulevaisuuteen, kulttuuriministeri mm. sanoi. Hän oli sitä mieltä, että : Kulttuuriministeri Marita Ulvskog ei edistä lakiehdotusta mediakeskittymisiä vastaan Mediakeskittymiä kieltävää lakia ei synny, kulttuuriministeri Marita Ulvskog toteaa eräässä lehdistötiedotteessa. "- Eduskuntapuolueilta ei ole tullut sitä laaja tukea, jota mielestämme perustuslakimuutos vaatii, kulttuuriministeri Marita Ulvskog sanoo. Vuonna 1999 mediakeskittymiä selvittävä työryhmä ehdotti mm., että kilpailulaissa säädettyä kieltoa kilpailua rajoittavasta yhteistyöstä sekä valta-aseman väärinkäytöstä voitaisiin soveltaa mediayrityksiin. Myös kilpailulaissa kiellettyjä yrityskeskittymiä koskevaa kohtaa ehdotettiin voitavan soveltaa osaan mediasektoria - edellyttäen, että moninaisuus ja vapaa sananvapaus on estynyt. Sellaisenaan kuin se nyt on kilpailulainsäädäntöä ei periaatteessa voida soveltaa mediayrityksiin Ruotsissa. Maissa kuten Tanskassa, Suomessa, Saksassa, Ranskassa, Iso- Britanniassa jne. on sitä vastoin kilpailulait tai erilliset medialait. On valitettavaa, että emme ole saaneet laajaa tukea sille, että myös meillä pitäisi olla selvät säännöt tällä alueella, jossa kehitys viimeisinä vuotena on ollut hyvin huolestuttava", lehdistötiedotteessa sanotaan. Ruotsin Kulttuuriministeriö

4 : Digitaali-TV -komitea ehdottaa analogisen maanpäällisen televisioverkon lakkauttamista vuonna 2007 Digital TV modernisering av marknätet (Digitaali-TV maaverkon modernisointi) on Digitaali-TV komitean mietinnön otsikko. Komitean analyysit osoittavat, että maaverkon digitalisointi on oikein ja välttämätöntä, Ruotsin kulttuuriministeriön lehdistötiedotteesta käy ilmi. "Mitä nopeammin analogiset lähetykset voidaan lopettaa sitä suuremmiksi kansantaloudelliset säästöt käyvät. Säästetään yli SEK 500 miljoonaa vuodessa. Komitea on siksi sitä mieltä, että siirtymistä digitaalitekniikkaan on kannustettava", sanotaan lehdistötiedotteessa. "Komitea ehdottaa, että maanpäälliset verkot modernisoidaan seuraavasti: - digitaaliset julkisen palvelun ohjelmalähetykset rakennetaan koko kansan saataville oleviksi, ts. 99,8 prosenttisiksi, - loput lähetystilasta rakennetaan maata kattavaksi siinä määrin kun se teknisesti ja kaupallisesti on mahdollista, ja että laajaa peittoaluetta haluaville toimijoille annetaan lupamenettelyssä etusija, - analogiset maanpäälliset televisioverkot ajetaan alas vuonna 2007, - alalla toimivat vaikuttavat avoimen yhteisen standardin puolesta niin, että vuonna 2007 markkinoilla on saatavana sekä yksinkertaisempia että pidemmälle kehitettyjä digivastaanottimia, - digitaalitekniikkaan siirtymistä vilkastuttaa valmistelu. Tehokkaamman lähetystoiminnan saamiseksi ehdotetaan, että: - suuri osa lähetyskapasiteetista annetaan ulkopuoliselle toimijalle, joka itse saa koota ne TV-ohjelmat, jotka tulee sisältyä, - lupamenettely delegoidaan viranomaisille, - seuraavan kauden lähetysluvat ovat voimassa 10 vuotta, - julkisen palvelun yritysten ohjelmat lähetetään salaamattomina ja maksuttomina lupamaksua lukuun ottamatta, - EU:n TV-direktiivin muutoksen yhteydessä hallitus pyrkii siihen, että lähettäjämaaperiaatetta tarkastetaan lähemmin. Laaja enemmistö Ruotsin eduskunnassa (vas., sos.dem., ymp.p., kesk., krist.) ovat komitean ehdotuksen takana. Kaksi mietintöä koskevaa vastaväitettä on jätetty (kans.p., malt.). Ruotsin kulttuuriministeriö : Ruotsi vastaanotti kunnianosoituksen USA:ssa lapsille suunnatun mainonnan vastaisesta työstä "Ruotsin suurlähetystö Washingtonissa on vastaanottanut Ruotsin hallitukselle myönnetyn palkinnon EU:ssa tehdystä lapsille suunnatun mainonnan vastaisesta työstä", sanotaan kulttuuriministeriön lehdistötiedotteessa. 4 "Palkinnon myöntää SCEC (Stop Commercial Exploitation of Childern), amerikkalainen mm. lastenhuollon, terveydenhuollon ja opetustoimen alalla toimivien yhdistysten kattojärjestö. Lasten oikeuksien edistäminen ja suojaaminen myös mainonnalta, on tärkeä osa hallituksen työtä. Tuntuu mukavalta, että se on huomioitu, lasten oikeuksista vastaava ministeri Ingela Thalén ja kulttuuriministeri Marita Ulvskog sanovat kommentissaan". Ruotsin kulttuuriministeriö : Vuoden 2002 kulttuuribudjettiin ehdotetaan varoja dokumenttielokuvien arkistointikeskuksen ja lehdistötukijärjestelmän kehittämistä varten Hallituksen kulttuuribudjettia ehdotetaan korotettavan 200 miljoonalla SEK, tavallisen indeksikorotuksen lisäksi. "160 miljoonalla panostetaan mm. teattereihin, museoihin ja kulttuuriympäristöjen hoito-ohjelmiin ja sen lisäksi pysyväisfoorumi Levande historia (elävä historia) saa vuodesta miljoonaa, näin talousarvioehdotuksesta kulttuurministeriön lehdistötiedotteessa. Kirja- ja aikakauslehtien arvonlisäveron ilmoitetaan alenevan sekä lasten ja nuorten lukemista lisäävään toimintaan panostettavan. Lisäksi "10 miljoonaa kruunua panostetaan eifiktiivisen elokuvan huoltokeskukseen Grängesbergiin. Kulttuuriympäristön alalla rahaa riittää mm. uusiin kulttuurireservaatteihin sekä teollisuusyhteiskunnan kulttuuriperinnön hoitoon. Mitä media-alaan tulee 15 miljoonaa kruunua merkitään lehdistötuen kehitystukea varten ja 15 miljoonaa erityiselle tuelle lauantailehden jakelua varten haja-asutusseuduilla", lehdistötiedotteessa mm. kerrotaan. Ruotsin kulttuuriministeriö : Radio ja tv yleisön palveluksessa v hallitus on esittänyt ehdotuksensa julkisen palvelun yleisradiokanavaan liittyen Julkisen palvelun yleisradiokanavaa käsittelevässä ehdotuksessa, joka esitettiin 22. maaliskuuta, ehdotetaan selviä suuntaviivoja Ruotsin Radion (SR:n), Ruotsin television (ST:n) ja Ruotsin opetusradion (SU:n) ohjelmatoiminnalle seuraavalle neljälle vuodelle. Myös taloudelliset puitteet tulevat vahvemmin esiin. Kulttuuriministeriön lehdistötiedotteesta käy ilmi kahden prosentin vuosikorotus sekä lisäksi miljari kruunua jaettavaksi yritysten välillä nelivuotisjakson aikana. Kulttuuriministeriön lehdistötiedotteessa sanotaan että, "Vuodelle 2002 ehdotetaan SVT:lle, UR:lle ja SR:lle jaettavaksi yhteensä SEK miljoonaa. Ruotsin eduskuntapuolueet seisovat ohjelmatoi-

5 minnan suuntaviivojen takana. Rahoitusehdotusta tukevat sosiaalidemokraatit, vasemmistopuolue ja ympäristöpuolue", sanotaan lehdistötiedotteessa. Ruotsin kulttuuriministeriö 5 vällä huumetyöllä, kansalaistoiminnan edistäminen ja dopingin vastainen toiminta". Lehdistötiedotteessa mainitaan myös, että lastenelokuvan kehittämiseen myönnetään uutta määrärahaa 3 miljoonaa markkaa. Opetusministeriö SUOMI : Huono kiinnostus johtanut keskusteluihin digi-tv-kanavien väliaikaisesta lakkauttamisesta Suomessa Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja Markku Laukkanen on esittänyt aikarajan asettamista digi-tv:n laajemman suosion saavuttamiselle, ilmoittaa YLEn Aktuelt/ Internytt. "Digitaalitelevisio on silloin oltava kotitaloudessa. Muutoin on mahdollista, että digitaalilähetykset ajetaan alas väliaikaisesti ja aloitetaan myöhemmin uudelleen, sanoo Laukkanen Aamulehdelle ja Turun Sanomille antamassa haastattelussaan. Toistaiseksi n kotitaloutta on hankkinut katsomiseen tarvittavan digiboksin. Suurin osa näistä vastaanottimista ovat vuokrattuja. Laukkanen on kuitenkin optimistinen ja uskoo vuonna 2010 digitaalitelevision olevan yksi joka kodin tärkeimmistä tietoyhteiskunnan päätelaitteista. Yleisradion hallintoneuvoston jäsen Margareta Pietikäinen (Rkp) väittää, että tällaisesta suunnitelmasta ei ole koskaan keskusteltu hänen läsnä ollessaan. YLE:n toimitusjohtaja Arne Wessberg sanoo YLE:n tukevan digi-tv:tä sataprosenttisesti", kertoo Aktuellt/Internytt tiedotteessaan. Aktuellt/ Internytt kertoo edelleen hallitusneuvoston todenneen marraskuun lopulla pidetyssä kokouksessaan, että digi-tv-kanavien YLE24:n, Yle Teema:n ja FST:n kehittämistä jatketaan suunnitelmien mukaisesti. Aktuellt/Internytt : Vuoden 2002 talousarvioesitys merkitsee lisäpanostuksia kulttuuriin "Opetusministeriön hallinnonalan määrärahat ovat ensi vuonna 369,7 milj. euroa (noin 2,2 miljardia markkaa) eli 7 % suuremmat kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa", ministeriön lehdistötiedotteesta käy ilmi. "Opetusministeriön hallinnonalan painopisteitä ovat peruspalvelujen toimintaedellytysten parantaminen ja yliopistojen perusrahoituksen lisääminen, sektoritutkimuksen vahvistaminen, tietoyhteiskunnan sisältötuotantohankkeet, aluepoliittiset toimenpiteet, kansallisen innovaatiojärjestelmän vahvistaminen, koulutuksen työelämäyhteydet, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelujen käyttömahdollisuuksien lisääminen, kulttuuriperinnön säilyminen ja kulttuuriperintöaineiston digitointi, lastenkulttuurin tukeminen, nuorten elinolojen ja elämänhallinnan edellytysten parantaminen muun muassa ennalta ehkäi se : Lähtölaukaus Suomen digi-tv:n käynnistämiseksi Suomalaisilla on valittavanaan 27. elokuuta lähtien 12 digitaalista televisiokanavaa. Nämä ovat jo olemassaolevien analogisten lähetysten digitaalisten rinnakkaislähetysten lisäksi kahdeksan uutta kanavaa, YLE ilmoittaa. Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen painottaa lehdistötiedotteessa avointen standardien käytön tärkeyttä kaikissa vaiheissa mikä takaisi sen, että uusia palveluja voidaan liittää sitä mukaa. Muutama viikko ennen Suomen virallista digitaalisten tv-lähetysten lähtölaukausta vain joka viidennes suomalaisista oli harkinnut digi- tv:n tai tavalliseen televisioon liitettävän digiboksin (digisovittimen) ostamista, Aktuellt Text-TV ilmoittaa. Suomen Gallupin teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat hyvin perillä siitä, mitä digi-tv:n aloitus heille merkitsee. "1000:ta kysellyistä 97 prosenttia tiesivät mikä digi-tv ja digiboksi on", ilmoittaa Aktuellt Text-TV, joka myös kirjoittaa, että kiinnostus uusien antennien asettamiseen uusia digitaalisia tv-lähetyksiä varten vaikuttaa heikolta. Vain pääkaupunkiseudulla joudutaan jonottamaan antennin asettamista kuukausia. Eräs syy varovaiseen alkuun lienee se, että digitaaliset tv:t vasta nyt ovat tulossa markkinoille". Aktuellt Text-TV/YLE/liikenneministeriö : Työryhmä esittää toimilupamaksujen puolittamista Televisiotoiminnan rahoitusta ja julkisen palvelun tehtävää pohtinut työryhmä esittää, että kaupallisten televisioyhtiöiden maksama toimilupamaksu pitäisi puolittaa. Televisiomaksua työryhmä haluaisi korotettavan parin vuoden siirtymäkauden ajan. Työryhmä esittää myös, että YLE:n mahdollisuus täyden julkisen palvelun yleisradiotoimintaan varmistetaan. Työryhmä luovutti raporttinsa liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinoselle 18. toukokuuta. Kansanedustaja Jouni Backmanin johtama työryhmä esittää, että digitaaliselta lähetystoiminnalta ei perittäisi lainkaan toimilupamaksua vuoteen 2010 asti eli nykyiseltä toimilupakaudelta. Analogisten lähetysten toimilupamaksu esitetään puolitettavaksi viestintälainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä. Työryhmä toivoo, että lakiuudistukset tulisivat voimaan vuoden 2002 heinäkuun alusta. Toimilupamaksuista säästyneet varat pitäisi käyttää lähinnä digitaaliseen lähetystoimintaan ja sisällöntuotannon

6 kehittämiseen. Työryhmä esittää, että riippumattomien tuottajien ohjelmille varattua lähetysaikaa lisättäisiin. Nykyisin riippumattomien tuottajien osuuden pitää olla kymmenen prosenttia lähetysajasta tai ohjelmistobudjetista. Työryhmä esittää osuuden korottamista 15 prosenttiin. Työryhmän mielestä toimilupamaksun tasoa voidaan keventää, koska se perustuu luvun puolivälissä tehtyihin arvioihin televisiomainonnan kasvusta. Toimilupamaksun alentamisella halutaan myös varmistaa, että kaupalliset televisiotoimijat siirtyvät digitaalisiin lähetyksiin. Katsojilta perittävää televisiomaksua työryhmä korottaisi vuonna Silloin otettaisiin huomioon uusien sisältöpalvelujen kehittämisen kustannukset. Inflaatiokorotusten lisäksi televisiomaksussa olisi vuodesta 2005 lähtien lisäksi yhden prosentin korotus siihen asti, kun päällekkäisistä analogisista ja digitaalisista lähetyksistä luovutaan. Televisiotoiminnan rahoituksen selkeyttämiseksi työryhmä ehdottaa, ettei Yleisradion kanavilla saisi olla lainkaan mainoksia. Nyt mainonta on ollut erityisluvalla mahdollista esimerkiksi suurten urheilutapahtumien televisiointien yhteydessä. Rahoituksen lisäksi työryhmän tehtävä oli selvittää julkisen televisiotoiminnan laajuutta. Työryhmä esittää, että julkinen palvelu säilytetään vähintään nykyisenä. Julkisen palvelun määritelmään ei esitetä muutoksia. Työryhmän mielestä YLE:n pitäisi käyttää myös uusia jakeluteitä kuten Internetiä julkisen palvelun ohjelmien välittämiseen. Työryhmän jäseniä olivat kansanedustaja Markku Laukkanen (kesk), toimitusjohtaja Pekka Kivelä (kok), yhteyspäällikkö Matti Hokkanen (vas), kansanedustaja Eva Biaudet (rkp), erityisavustaja Katariina Poskiparta (vihr) ja hallitusneuvos Liisa Ero liikenne- ja viestintäministeriöstä. Aktuellt Text-TV/YLE/liikenneministeriö 6 kanssa, "... "Sen olemme luvanneet tehdä ja sen myös teemme". Porvarillinen hallitus saattaa yksityistää TV2:n, mikä tosin veisi aikansa. "Ensin TV2:n velka on maksettava pois. Seuraavaksi siitä tehdään valtion omistama osakeyhtiö, jonka jälkeen se voidaan yksityistää, sanoo Jens Rohde. Hän toivoo toteuttavan yksityistämissuunnitelman 3-4 vuoden sisällä. Kompensoivana toimenpiteenään TV2:n puuttuville lupamaksuille Jens Rohde esittää, että liberalisoitaisiin mainossääntöjä, jotka Rhoden mukaan ovat aivan liian tiukat", kirjoittaa Ritzaus Bureau/ Berlingsek Tidende. Ritzaus Bureau/Politiken/Berlingske Tidende : Tanskalaiset haluavat nähdä tanskalaisia elokuvia Elokuvalippuja on myyty 2,4 miljoonaa, mikä vastaa 31 prosentin markkinaosuutta. Se on tanskalaisten elokuvien tulos tämän vuoden yhdeksältä ensimmäiseltä kuukaudelta Tanskan tilastokeskuksen (Danmarks Statistik) lukujen mukaan. Mikäli markkinaosuudet pitävät loput kolme kuukautta, vuodesta 2001 tulee ennätysvuosi. "Lippuja on 3. vuosineljänneksen jälkeen myyty sekä tanskalaisiin että ulkomaisiin elokuviin 9 prosenttia tavallista enemmän, verrattuna viisivuotiskauteen ", Det Danske Filminstitutin lehdistötiedotteessa sanotaan. "Ennätysvuonna 1999 tanskalaisiin elokuviin lippuja myytiin 3 miljoonaa kappaletta - jaettuna koko vuodelle. On palattava ihan vuoteen 1981 ja sitä edeltäviin vuosiin saakka, jolloin kiinnostus Tanskassa tuotettuihin elokuviin olisi ollut yhtä suurta", lehdistötiedotteessa sanotaan. Det Danske Filminstitut TANSKA : Kulttuuriministeri Brian Mikkelsen haluaa TV:n lupamaksuja korotettavan vuonna 2002 Kulttuuriministeri Brian Mikkelsen (kons.) toivoo Ritzaus Bureau/Politikenin mukaan lupamaksujen korotuksen toteutuvan, mikä oli osa edellisen hallituksen uusmediasovintoa. Korotus antaisi DR:lle ja TV 2:lle lisätuloja DKK 176 milj. vuonna Hallitus on jo päättänyt ja ilmoittanut asiasta kyseisille tahoille, kertoo Ritzaus Bureau/ Politiken. "Vastikään nimetty kulttuuriministeri torjuu siis Tanskan keskustapuolue Venstren tähänastisen uusmediapuheenjohtajan Jens Rohden välittömästi eduskuntavaalien jälkeen tulleen väitteen, jolloin hän ilmoitti lupamaksujen korotuksen olevan ristiriidassa Venstren "ei lisää veroa" -politiikalle", kirjoittaa Ritzaus Bureau/ Politiken. Rhode ilmoitti 22. marraskuuta Ritzaus Bureau lle/ Berlingske Tidende lle, että uusi hallitus aikoo juurineen purkaa uusmediasovinnon, jonka edellinen hallitus maaliskuussa sopi sosialistisen kansanpuolueen ja keskustademokraattien : Tanskan kulttuuriperintöaineiston digitointi takaa sen saatavuuden entistä useammalle "Kultur til bredbånd" (kulttuurin laajakaistauttaminen) on Tanskan hallituksen kulttuurialan tietotekniikkasuunnitelman otsikko. Suojelutoimenpiteitä vahvistetaan samalla kuin kulttuuriperintö tuodaan useamman saataville. "Useamman tanskalaisen saamiseksi internetin käyttäjäksi sinne on saatava enemmän korkealaatuista tanskalaista aineistoa sieltä haettavaksi. Ajatuksena on kansallisperinnön, sen laajassa merkityksessä, vetävän tanskalaiset mukaan tietoyhteiskuntaan ja pätevöittävän uuden teknologian käyttössä," kulttuuriministeri Elsebet Gerner Nielsen sanoo kulttuuriministeriön lehdistötiedotteessa. Samalla kulttuuriministeri lanseerasi 16 konkreettista aloitetta tietotekniikka-alan vahvistamiseksi. Aloitteiden joukosta löytyy mm. tuki tietokonepeleille (tanskalaista tuotantoa tällä alalla vahvistetaan) sekä musiikin myynnille netissä. Tanskan kulttuuriministeriö

7 : Neljäs valtakunnallinen radiokanava annettu DR:lle (Danmarks Radio) Tanskan radio- ja tv toimikunta (radio- og tv nævn) on päättänyt, että Tanskan neljäs valtakunnallinen radio kanava annetaan DR:lle. Kaiken kaikkiaan hakemuksia kanavan pyörittämiseen vastaanotettiin 6 kpl. "Ohjelmatarjonnan perusteella kanavan tulee olla monivivahteikas julkisen palvelun yleisradiokanava, johon kuuluu klassinen musiikki sekä sitä täydentävää rytmistä musiikkia, jazzia ja tanskalaista musiikkia, kulttuuriohjelmia, yhteiskunta- ja keskusteluohjelmia", sanotaan DR:än uutiskirjeessä. Sanomalehtiyhtymän muodostavat Det Berlingske Officin, Politiken ja Jyllands-Posten eivät tule kilpailemaan maan viidennestä radiokanavasta, vaikkakin heillä Tanskan radio- ja tv toimikunnan mukaan on hyvät mahdollisuudet sen saamiseen, kirjoittaa Berlingske Tidende. DR:n uutiskirje/berlingske Tidende POHJOLA/KANSAINVÄLISTÄ : Ehdotus Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta Kirjallisuus-, musiikki- ja ympäristöpalkintoja vastaava Pohjoismainen elokuvapalkinto on perustettava, sanoo Norjan kansanedustaja Berit Brørby (Työväenpuolue). "- Tästä on tehtävä raskaan luokan palkinto. Toivoisin tämän erityisesti innoittavan nuoria", sanoo Berit Brørby Dagsavisenille, ja hän" perustelee toivettaan elokuvapalkinnosta sillä, että monet elokuvatuotannot nykyisin ovat pohjoismaisia ja käsittävät laajaa rajat ylittävää yhteistyötä Pohjolassa. Työväenpuolueen poliitikko on jo saanut tukea ehdotukselleen elokuvapalkinnosta sosiaalidemokraattisilta ystäviltään muissa pohjoismaissa. Tätä taustaa vasten hänellä on hyvä usko siihen, että myös puolueryhmät tukevat ajatusta. Berit Brørby viittaa Åse Klevelandiin, joka toimii Ruotsissa Svenska filminstitutin johtajana ja joka on puhunut sen puolesta, että Pohjoismaiden neuvosto perustaisi tällaisen elokuvapalkinnon", kirjoittaa Dagsavisen/ ANB. Asia ei tullut käsitellyksi Pohjoismaiden neuvoston istunnossa Kööpenhaminassa lokakuun lopulla Sosiaalidemokraatit Pohjoismaissa ovat istunnon jälkeen vieneet asiaa eteenpäin nk. jäsenehdotuksena. Tämä tulee käsiteltäväksi Pohjoismaisen neuvoston kulttuurivaliokunnassa, joka tekee siitä mietinnön. Mahdollisesti Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto päättää asiasta, ajatellen sitä, että nyt on pitkä aika ennen kuin seuraava Pohjoismaiden neuvoston istunto järjestetään. Dagsavisen/ ANB Nordiska Rådet : Kulttuuriministeri Suvi Lindén: Pohjoismaat yhteistyöhön digitaalisen sisältötuotannon julkisessa rahoituksessa Norden Digitalt -konferenssin Helsingissä maanantai-aamuna avannut Suvi Lindén julkisti Suomen ehdotuksen digitaalisen sisältötuotannon pohjoismaisesta rahastosta. - Yhteispohjoismainen rahoitusmekanismi voisi osaltaan olla synnyttämässä pohjoismaisia kotimarkkinoita digitaalisille tuotannoille. Kontaktit Pohjoismaiden yritysten ja ammattilaisten välillä loisivat tuotannoille laajentuvaa pohjaa ja voisivat lisätä kansainvälistä kilpailukykyämme, Lindén perusteli. - Pohjoismaisen yhteistyön instituutiot - ministerineuvosto ja kulttuurirahasto - ovat jo muutamien vuosien ajan tapauskohtaisesti tukeneet digitaalisia hankkeita. Meidän pitäisi kuitenkin kyetä systemaattisempaan työskentelyyn tällä alueella. Lindén muistutti, että Pohjoismaiden kokoisilla kieli alueilla ja markkinoilla näin suurissa asioissa on aina tarvittu julkisia investointeja. - Julkisilla toimenpiteillä voidaan nopeuttaa kehitystä ja vaikuttaa sitä kautta tulevaisuuden kilpailuasetelmiin. Kun julkisia toimenpiteitä ja investointeja suunnitellaan, yksi vaikeimpia kysymyksiä on kehityksen suunnan päätteleminen ja investointien oikea kohdentaminen. - Digitaalisen sisältötuotannon kohdalla voimme olla täysin varmoja, että korkealaatuisilla omakielisillä sisällöillä on jatkuva ja lisääntyvä kysyntä. - Kansalliset rajat eivät rajoita digitaalisten sisältöjen markkinoita. Myöskään niiden tuotannon ei tarvitse tapahtua pelkästään kansallisen kielialueen tai pohjoismaisen yhteistyön rajoissa. Tästä syystä on selvää, että jos ryhdymme rakentamaan uutta pohjoismaista yhteistyötä tällä alueella, sen tulee verkottua laajempiin eurooppalaisiin yhteyksiin. Opetusministeriö : Pohjolasta tietoyhteiskunnan kehittäjä Pohjoismaiset "tietotekniikkan ministerit" ovat ensimmäisessä Pohjoismaisen ministerineuvoston kokouksessaan ilmaisseet, että kaikilla Pohjolan asukkailla tulee olla samat mahdollisuudet tietoyhteiskuntaan osallistumiseen, ministerineuvoston lehdistötiedotteesta käy ilmi. "Pohjolasta ei saa muodostua digitaalikuilun jakamaa tietoyhteiskuntaa, jossa väestö pilkotaan A ja B joukkoihin. Voidakseen mitata ja seurata kehitystä pohjoismaiset alan ministerit ovat päättääneet yhdessä Pohjolan tilastokeskusten kanssa julkaista tilastollisesti tietotekniikan yhteiskunnallisia puolia seuraavan julkaisun", sanotaan edelleen. "Verrattuna muihin maailman alueisiin Pohjola saa hyvät pisteet tiedon ja kommunikaatioteknologian käytöstä. Tietoyhteiskunnan kehityksestä vastaavat ministerit pitävät kuitenkin tietoista politiikka tärkeänä niin, että yhä useammat saavat tietoa ja oppivat toimimaan tietoyhteiskunnassa", lehdistötiedotteessa mm. kerrotaan. Internetin ja nopeiden laajakaistojen saatavuutta, vahvistettu tietotekniikka-turva ja paremmat edellytykset

8 pienille ja keskisuurille yrityksille päästä osallisiksi uusista mahdollisuuksista ovat ministerien mielestä mm. niitä asioita, joita on vietävä eteenpäin. Pohjoismaiden ministerineuvosto : EU-komissio on hyväksynyt virallisen tiedonannon koskien eurooppalaista audiovisuaalista sektoria EU-komission tiedonannossa viitataan eurooppalaisen audiovisuaalisen teollisuussektorin strategiseen tärkeyteen ja sen suureen kulttuurimerkitykseen ja mahdollisuuten luoda hyvinvointia ja työpaikkoja. "Sektori kärsii kuitenkin Euroopassa monesta elokuvaa ja muita audiovisuaalisten teosten liikkumisvapautta haittaavista esteistä", lehdistötiedotteessa sanotaan. " Komissio on vastikään, kulttuurista ja av:stä vastaavan komissaarin Viviane Redingin ehdotuksesta ja kilpailukomissaari Mario Montin tukemana, hyväksynyt tiedonannon, jossa puutteet analysoidaan ja annetaan ehdotuksia niiden selvittämiseksi. Tiedonanto lisää elokuvasektorin oikeusturvaa selvittäessään komission kansallisten elokuvien tukijärjestelmien läpikäynnissä soveltamiaan kriteereitään. Tavoitteena oli tarkistaa, että tukijärjestelmissä sovelletaan EU-sopimuksen sääntöjä valtiontuesta", lehdistötiedotteessa mm. kerrotaan. EU-komissio 8 - Monet hakijamaat antoivat selonteon sopeuttamistyöstään ja lainsäädännöstä ja prosessissa esiintulleista ongelmista, kuten esim. suhde toimivan julkisen palvelun yleisradion/ TV:n ja markkinoiden välillä. Monet jäsenmaat ilmoittivat mielellään keskustelevansa asiasta. Keskustelu osoittikin laajaa tukea sille, että lapset otetaan erityisesti huomioon mainonnassa. Osa jäsenmaista pitivät TV-direktiivin tarkastusta tervetulleena. Sen tavoitteena olisi tiukentaa sääntöjä lapsiin kohdistuvassa mainonnassa. Toiset jäsenmaat taas olivat sitä mieltä, että TV-direktiivin antamat säännöt riittävät ja antavat mahdollisuuden niille jäsenmaille, jotka sitä toivovat tiukentaa sääntöjä. EU-komission tilaaman tutkimuksen mukaan kol mas osa jäsenmaista soveltaa tiukennettuja sääntöjä lapsiin suunnatussa mainonnassa. Ruotsin puheenjohtajuuden tavoitteet pitää kysymys lämpimänä oli monen jäsenmaan mieleen. Jäsenmaiden itsemääräämisoikeudesta julkisen palvelun toiminnassa ja sen suojaamisen tärkeydestä oltiin jäsenmaiden kesken laajasti yhtä mieltä ja siitä, että ei anneta EU:n kilpailusääntöjen vaikuttaa negatiiviseen suuntaan. Komissio tiedotti myöhemmin tänä vuonna ilmestyvästä aihetta käsittelevästä dokumentista", lehdistötiedotteessa sanotaan lopuksi. EU-komissio : Sopimus yhteispohjoismaisesta digi-tv standardista solmittu : Ruotsalaisten näkemys lapsille suunnatusta mainoksesta saa tukea " Olemme saaneet paljon vahvempaa tukea lapsille suunnatun mainoksen osalta kuin mitä olin osannut odottaa, Ruotsin kulttuuriministeri Marita Ulvskog sanoi epävirallisen kulttuuriministereiden tapaamisen päättyessä Falunissa 22. toukokuuta. Ruotsin kulttuuriministeriön lehdistötiedotteessa todetaan yhteenvetona näin: "Kokous aloitettiin EU jäsenyyttä hakevien maiden ja ETA -maiden erityisellä kokouksella (edustettuina oli 31 maata), jossa erityisesti painotettiin audiovisuaalisen sektorin (viestimien) merkitystä demokratialle sekä kulttuurin moninaisuudelle. Vapaan ja sitoutumattoman julkisen palvelun radio- ja TV toiminta nostettiin esille. Jäsenyyttä hakevat maat ilmaisivat vahvaa tukea Ruotsin puheenjohtajakauden tekemiä aloitteita kohtaan lisätystä audiovisuaalisesta -ja kultturiyhteistyöstä hakijamaiden kanssa. Mm. keskusteltiin siitä: - että jäsenyyttä hakevat maat jo aikaisessa vaiheessa voisivat osallistua yhteisön kulttuuri- ja audiovisuaalisiin ohjelmiin - että vapaille ja riippumattomille kulttuurin moninaisuuden säilyttämiseen tähtääville viestimille annetaan etusija. Useat delegaatiot toivat myös esille media-alaan kohdistuvan omistajarykelmän. NorDig organisaatiossa mukana olevat pohjoismaiset televisio- ja teleyhtiöt solmivat 6. maaliskuuta sopimuksen, jonka mukaan syksystä 2002 otetaan käyttöön yhteinen digi-tv-standardi Pohjolassa, ilmoittaa NRK. "Sopimus merkitsee, että uusi tekniikka voidaan ottaa käyttöön nopeammin ja halvemmin. Sopimuksen mukaan television katselijat selviävät tulevaisuudessa yhdellä digisovittimella sen sijaan, että heillä olisi yksi kutakin satelliittioperaattoria varten, kuten vielä tänä päivänä. Tv- signaaleja siirretään nykyään joko satelliitin kautta, kaapelin tai seinään tai kattoon kiinnitetyn tv-antennin avulla. Kun analogi-tv lakkautetaan, kaikilla on oltava digisovitin, joka vastaanottaa signaaleja", sanotaan NRK nettisivuilla. "Tämä on läpimurto NorDig:issa käydyille keskusteluille ja mm. DR oli yksi aloitteentekijöistä vuonna 1997", DR:n verkkouutiskirjeessä sanotaan. "Sopimus merkitsee siirtymistä uuteen järjestelmään, DVB-MHP:ään (Digital Video Broadcastin-Multimedia Home Platform) viimeistään vuonna Ylimenokauden ajan NorDigin jäsenet ovat sitoutuneet suosittelemaan ja tuottamaan DVB-MHP standardin mukai sesti. NorDig on useimman suuren digi-tv:n parissa työskentelevän pohjoismaisen tv-tuotannon, telekommunikaation ja operaattorin yhteenliittymä. Uusi järjestelmä DVB-MHP tulee edistämään digi-tv:n ja internetin yhteensulautumista ja ylipäätään luomaan uuden standardin, joka tekee markkinoista selvemmät yksittäiselle kuluttajalle", sanotaan DR:n uutiskirjeessä. NRK/DR

Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010. Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri

Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010. Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri Tieteellisen neuvottelukunnan vierailu YLEssä 26.3.2010 Olli Pekka Heinonen YLE Asia ja Kulttuuri YLEn tekemät säästöt 2000 luvulla Tappio sisään: suurimmillaan n. 100 Me Kaupallisten maksamat toimilupamaksut

Lisätiedot

Tapio Kallioja toimitusjohtaja. Capital Markets Day 14.5.2003. SWelcom 14.5.2003

Tapio Kallioja toimitusjohtaja. Capital Markets Day 14.5.2003. SWelcom 14.5.2003 Tapio Kallioja toimitusjohtaja Capital Markets Day Nykyiset toiminta-alueet Kaupallinen televisio Digitaalinen maanpäällinen televisio Kaapelitelevisio Laajakaista-internet Digitaalinen kaapelitelevisio

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien

Lisätiedot

Meriliikenteen miehistötuki Suomessa ja verrokkimaissa. Yksikön päällikkö Pasi Ovaska

Meriliikenteen miehistötuki Suomessa ja verrokkimaissa. Yksikön päällikkö Pasi Ovaska Meriliikenteen miehistötuki Suomessa ja verrokkimaissa Yksikön päällikkö Pasi Ovaska 1 Miehistötuki Suomessa Miehistötuen tarkoituksena on suomalaisen kauppalaivaston kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen.

Lisätiedot

Digi-tv kuulemistilaisuus

Digi-tv kuulemistilaisuus Digi-tv kuulemistilaisuus Petteri Järvinen 31.1.2007 "Meillä siirtymäaika on pidempi kuin monissa Euroopan maissa, joissa päätökset siirtymisestä on tehty vasta tällä vuosituhannella." (s. 29) Toimivia

Lisätiedot

ASIAKIRJA. Selonteko suositusten vahvistamisesta poliittisena välineenä. Pohjoismaiden neuvosto

ASIAKIRJA. Selonteko suositusten vahvistamisesta poliittisena välineenä. Pohjoismaiden neuvosto ASIAKIRJA Selonteko suositusten vahvistamisesta poliittisena välineenä Jäsenehdotukset ja valiokuntaehdotukset ovat n työn perusta. Ehdotusten käsittely suosituksiksi Pohjoismaiden ministerineuvostolle

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Sopimus. 1 artikla. Sopimuksen nimi ja johdanto-osa kuuluvat muutettuina seuraavasti:

Sopimus. 1 artikla. Sopimuksen nimi ja johdanto-osa kuuluvat muutettuina seuraavasti: Sopimus Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin välillä eräiden terveyden- ja sairaanhoidon henkilöstöryhmien sekä eläinlääkäreiden yhteisistä pohjoismaisista työmarkkinoista 14 päivänä kesäkuuta

Lisätiedot

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 26/2016: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 26/2016: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa LUOVA EUROOPPA (-) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 6/6: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa. TAVOITTEET JA KUVAUS Tämä ehdotuspyyntöilmoitus perustuu kulttuurialan ja luovien alojen tukiohjelman

Lisätiedot

9146/16 team/eho/si 1 DG E - 1C

9146/16 team/eho/si 1 DG E - 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2016 (OR. en) 9146/16 AUDIO 64 CULT 44 DIGIT 53 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Ed. asiak. nro: 8668/16 AUDIO 53 CULT

Lisätiedot

TELEVISIO-OHJELMISTON EUROOPPALAISUUS 2011 maksuttomilla kanavilla

TELEVISIO-OHJELMISTON EUROOPPALAISUUS 2011 maksuttomilla kanavilla OHJELMISTON EUROOPPALAISUUS Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain 16 :n mukaan televisiotoiminnan harjoittajan on varattava eurooppalaisille ohjelmille suurin osa vuosittaisesta lähetysajastaan,

Lisätiedot

ANALOGISESTA DIGITAALISEEN TELEVISIOON. Kansalaisen digi-tv-päivä 18.3.2006

ANALOGISESTA DIGITAALISEEN TELEVISIOON. Kansalaisen digi-tv-päivä 18.3.2006 ANALOGISESTA DIGITAALISEEN TELEVISIOON Kansalaisen digi-tv-päivä 18.3.2006 Sari Walldén FL, KM Tampereen yliopisto Sari.Wallden@uta.fi http://www.uta.fi/~kasawa/ TELEVISION HISTORIAA Katodisädeputki 1897

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8

Lisätiedot

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011

Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 16.11.2011 Danske Investin Pohjoismainen Sijoittajatutkimus 2011 Suomalaiset aikovat sijoittaa muita pohjoismaalaisia innokkaammin tulevina kuukausina finanssikriisistä huolimatta, käy ilmi Danske Invest

Lisätiedot

Pohjoismaiden joulukauppa 2015

Pohjoismaiden joulukauppa 2015 Kuluttajatutkimus Pohjoismaiden joulukauppa 1 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset ostaneet joululahjoja verkosta jo 4,4 miljardilla Ruotsin kruunulla Pohjoismaiden joulukauppa on täydessä vauhdissa.

Lisätiedot

Lehdistön tulevaisuus

Lehdistön tulevaisuus Lehdistön tulevaisuus Lehtiasiain neuvottelukunnan raportti 17.12.2013 Lehtiasiain neuvottelukunta Toimikausi 2.1.2012 30.4.2015 Yhteistyöfoorumina, jossa painettuun ja sähköiseen julkaisutoimintaan liittyviä

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/2306(INI) Lausuntoluonnos Jürgen Creutzmann (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/2306(INI) Lausuntoluonnos Jürgen Creutzmann (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2010/2306(INI) 5.5.2011 TARKISTUKSET 1-24 Jürgen Creutzmann (PE458.564v01-00) eurooppalaisesta elokuvasta digitaaliajalla (2010/2306(INI))

Lisätiedot

Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 26.9.2012

Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 26.9.2012 Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 26.9.2012 Katseet tulevaisuuteen: Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma Televisio on katsojilleen tärkeä osa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 6.8.2014 TARKISTUKSET 1-10 Danuta Maria Hübner (PE537.156v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta

Lisätiedot

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013 EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta Pekka Nurminen Kevät 2013 Mikä EU on? 27 kohta 28 - jäsenvaltion ja noin 500 miljoonan kansalaisen yhteisö Ei liittovaltio, vaan valtioiden liitto mutta EU:ssa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0374 (CNS) 7103/17 LIMITE PUBLIC FISC 59 ECOFIN 184 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen. Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017

EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen. Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017 EU:n digiagenda eli hypetyksestä ja höpötyksestä sorvin ääreen Sirpa Pietikäinen Europarlamentaarikko 2017 EU:n digiagenda Osa Eurooppa 2020 strategiaa, sis: Digitaaliset sisämarkkinat Yhteistoimintakyvyn

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat

Lisätiedot

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM2005-00146 MP Vattulainen Eeva 21.10.2005 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission tiedonanto neuvostolle, parlamentille ja sosiaalikomitealle

Lisätiedot

Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa

Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa UUTISMEDIA VERKOSSA 2016 REUTERS INSTITUTE DIGITAL NEWS REPORT 2016 Esa Reunanen 1.9.2016 SISÄLTÖ Tausta ja metodologia Uutislähteet, laitteet ja luottamus uutisiin

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2018 C(2018) 6560 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.10.2018, valvontamenetelmästä ja jäsenvaltioiden raportointia koskevista järjestelyistä julkisen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Reinhard Bütikofer Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Reinhard Bütikofer Verts/ALE-ryhmän puolesta 27.6.2018 A8-0037/6 6 6 artikla 4 a kohta (uusi) 4 a. Tukikelpoisia eivät ole tuotteisiin liittyvät toimet, jotka koskevat joukkotuhoaseita ja niihin liittyviä taistelukärkiteknologioita, eivätkä tuotteisiin

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2016 (OR. en) 13415/16 N 680 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja

Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Euroopan komissio - Lehdistötiedote Syksyn 2018 Eurobarometrin mukaan EU:sta vallitsee myönteinen mielikuva ennen Euroopan parlamentin vaaleja Bryssel 21. joulukuuta 2018 Tänään julkaistun uuden Eurobarometri-kyselyn

Lisätiedot

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin liittymisestä puuvilla-alan kansainväliseen neuvoa-antavaan komiteaan (ICAC)

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin liittymisestä puuvilla-alan kansainväliseen neuvoa-antavaan komiteaan (ICAC) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2016 COM(2016) 712 final 2016/0349 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin liittymisestä puuvilla-alan kansainväliseen neuvoa-antavaan komiteaan (ICAC) FI FI 1.

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/120. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/120. Tarkistus 5.9.2018 A8-0245/120 120 João Ferreira, João Pimenta Lopes, Miguel Viegas, Jiří Maštálka 6 artikla 1 kohta Tässä osastossa säädettyihin poikkeuksiin ja rajoitukseen sovelletaan direktiivin 2001/29/EY 5

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI * Neuvoston istunto (KULTTUURI/AUDIOVISUAALINEN ALA) Luxemburg, 28. kesäkuuta 1999

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI * Neuvoston istunto (KULTTUURI/AUDIOVISUAALINEN ALA) Luxemburg, 28. kesäkuuta 1999 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 29. heinäkuuta 1999 (08.09) (OR. f) PUBLIC 9630/99 LIMITE PV/CONS 44 CULTURE 48 AUDIO 20 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI * Neuvoston 2195. istunto (KULTTUURI/AUDIOVISUAALINEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 13/2017 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta. Satu Kangas

HE 13/2017 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta. Satu Kangas HE 13/2017 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta Satu Kangas 30.3.2017 Julkisen yleisradiopalvelun sääntelykehikko Sopimus Euroopan unionin toiminnasta (kilpailusäännöt) Amsterdamin pöytäkirja julkisen palvelun

Lisätiedot

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta kansainvälisen saamelaisen elokuvainstituutin perustamisesta Pohjoismaihin

MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA. jäsenehdotusta kansainvälisen saamelaisen elokuvainstituutin perustamisesta Pohjoismaihin MIETINTÖ JÄSENEHDOTUKSESTA Kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan mietintö koskien jäsenehdotusta kansainvälisen saamelaisen elokuvainstituutin perustamisesta Pohjoismaihin 1. Valiokunnan ehdotus ehdottaa,

Lisätiedot

Pohjoismainen yhteistyö

Pohjoismainen yhteistyö Pohjoismainen yhteistyö Pohjoismaiden kansalaisten näkemyksiä pohjoismaisesta yhteistyöstä tutkimus suomalaisten, ruotsalaisten, norjalaisten, tanskalaisten ja islantilaisten mielipiteistä Pohjoismainen

Lisätiedot

Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma. Kuulemistilaisuus

Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma. Kuulemistilaisuus Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma Kuulemistilaisuus 23.5.2012 Taustaa Hallitusohjelman mukaan hallitus laatii sähköisen median viestintäpoliittisen ohjelman. Suomi on pitkään ollut edelläkävijä

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) EUROALUE JA MUU KUIN EUROALUE Tässä eriteltävät eroavuudet

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi

Lisätiedot

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),

Lisätiedot

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 30/2018: Eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten edistäminen verkossa

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 30/2018: Eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten edistäminen verkossa LUOVA EUROOPPA (0-00) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 0/08: Eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten edistäminen verkossa. TAVOITTEET JA KUVAUS Tämä ehdotuspyyntöilmoitus perustuu kulttuurialan ja

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0287(COD) budjettivaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0287(COD) budjettivaliokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/0287(COD) 25.1.2017 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 358 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

Suhtautuminen digitaaliseen televisioon. Puhelinhaastattelu maaliskuussa 2005

Suhtautuminen digitaaliseen televisioon. Puhelinhaastattelu maaliskuussa 2005 Suhtautuminen digitaaliseen televisioon Puhelinhaastattelu maaliskuussa 2005 Tausta Tutkimuksella selvitettiin, mitä tiedetään digitaaliseen televisioon siirtymisestä sekä miten muutokseen suhtaudutaan

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 PUBLIC LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0374 (CNS) 8076/17 LIMITE PUBLIC FISC 76 ECOFIN 272 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia.

HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotukea myönnettäessä sovellettavia vanhempien

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554. EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 12.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.943v02-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä käsittelevän trilogin

Lisätiedot

Televisiotaajuudet. HD-palveluja maanpäälliseen verkkoon - koelähetykset käyntiin 2010. alue: 47-68 MHz (yht. 21 MHz) - ei televisiokäytt.

Televisiotaajuudet. HD-palveluja maanpäälliseen verkkoon - koelähetykset käyntiin 2010. alue: 47-68 MHz (yht. 21 MHz) - ei televisiokäytt. HD-palveluja maanpäälliseen verkkoon - koelähetykset käyntiin 2010 Antti Kohtala Liikenne- ja viestintäministeriö antti.kohtala@lvm.fi Antennialan tekniikkapäivä 12.11.2009, Hyvinkää, Rantasipi Televisiotaajuudet

Lisätiedot

ASIAKKAAN NÄKÖKULMA Medialiiton hallituksen pj. Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi

ASIAKKAAN NÄKÖKULMA Medialiiton hallituksen pj. Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi Median innovaatiotuen loppuseminaari 2.10.2018 ASIAKKAAN NÄKÖKULMA Medialiiton hallituksen pj. Keskisuomalainen Oyj:n konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi VESA-PEKKA KANGASKORPI K O N S E R N I J O H

Lisätiedot

Maanpäällisen verkon toimiluvat uusiksi 2016 jälkeen mitä vaihtoehtoja näköpiirissä?

Maanpäällisen verkon toimiluvat uusiksi 2016 jälkeen mitä vaihtoehtoja näköpiirissä? Maanpäällisen verkon toimiluvat uusiksi 2016 jälkeen mitä vaihtoehtoja näköpiirissä? Olli-Pekka Rantala, Liikenne- ja viestintäministeriö Antennialan tekniikkapäivä, Hyvinkää 8.11.2012 Televisioverkot

Lisätiedot

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 8 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Johdanto Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Euroopan komission esittämästä

Lisätiedot

Verkkotallennuspalvelut

Verkkotallennuspalvelut Verkkotallennuspalvelut PIDÄ KIINNI LOMPAKOSTASI! Infotilaisuus av-tekijöille 23.3.2017 Rainer Vallius & Sami Kokljuschkin Verkkotallennuspalvelut mitä ne ovat? Uusi helppo tapa kuluttajille tallentaa

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

TOUKOKUUN DIGIRAPORTTI

TOUKOKUUN DIGIRAPORTTI TOUKOKUUN DIGIRAPORTTI TV2007 RYHMÄ PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ TAUNO ÄIJÄLÄ LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ 23.5.2007 1. DIGIPENETRAATIO KASVAA, NYT JO 69 % 2. DIGISOVITINKAUPASSA KUITENKIN SELVÄÄ LASKUA 3. ANTENNIPÄIVÄ

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 4. helmikuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2000/0159(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN Neuvoston

Lisätiedot

Jukka Ruusunen Neuvottelukunta Fingridin vuosi 2016

Jukka Ruusunen Neuvottelukunta Fingridin vuosi 2016 Jukka Ruusunen Neuvottelukunta 17.3.2017 Fingridin vuosi 2016 Poliittisella tasolla uusia linjauksia Komissio julkisti marraskuussa talvipaketin "Clean Energy for All Europeans", joka määrittelee Euroopan

Lisätiedot

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2017 (OR. en) 5808/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 5590/17 Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

VARAT Valtion televisio- ja radiorahaston saldo Siirto valtion talousarviosta mom YHTEENSÄ

VARAT Valtion televisio- ja radiorahaston saldo Siirto valtion talousarviosta mom YHTEENSÄ Liite 2. Valtion televisio- ja radiorahaston käyttösuunnitelma ajalle 1.1. - 31.12.2017 VARAT Valtion televisio- ja radiorahaston saldo 1.1.2017 9 150 000 Siirto valtion talousarviosta mom. 31.40.60 507

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

12671/17 msu/ma/pt 1 DGD 2C

12671/17 msu/ma/pt 1 DGD 2C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2017 (OR. en) 12671/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 12112/17 Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto FREMP

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 85 93 SISÄLLYS N:o Sivu 85 Laki Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela

Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela 30.9.2005 1 Saimaa 30.9.2005 2 Pohjoinen ulottuvuus 30.9.2005 3 Pohjoisen ulottuvuuden politiikka toinen ohjelmakausi päättyy vuonna 2006 Seuraava jakso

Lisätiedot

Kestävän kilpailupolitiikan elementit

Kestävän kilpailupolitiikan elementit Kestävän kilpailupolitiikan elementit Kilpailuviraston 20-vuotisjuhlaseminaari Finlandia-talo 7.10.2008 Matti Vuoria, toimitusjohtaja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Lähtökohta Esityksen lähtökohtana

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2010/2291(ACI) 2.3.2011 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja komission välisen toimielinten sopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

Saamentutkimus Norjassa

Saamentutkimus Norjassa Saamentutkimus Norjassa Anni-Siiri Länsman Oulun yliopisto, Giellagas-instituutti Levi 30.9.2010 Saamentutkimuksella on Norjassa poikkeuksena muita Pohjoismaista myös omat rahoituskanavansa. Norjan tutkimusneuvostolla

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA

Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Verkkokauppa Pohjoismaissa Vuoden 2014 kolmas neljännes TEEMA:JOULUN VERKKOKAUPPA Pohjoismaista verkkokauppaa 34,5 miljardilla Ruotsin kruunulla ESIPUHE Pohjoismaiset kuluttajat arvioivat tehneensä verkko-ostoksia

Lisätiedot

TV2007 RYHMÄ PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ TAUNO ÄIJÄLÄ LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ 20.6.2007

TV2007 RYHMÄ PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ TAUNO ÄIJÄLÄ LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ 20.6.2007 KESÄKUUN DIGIRAPORTTI TV2007 RYHMÄ PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ TAUNO ÄIJÄLÄ LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ 20.6.2007 1. KAAPELISSA JATKOAIKAA 29.2.2008 SAAKKA, PÄÄTÖS TEHTIIN JO 20.6.!! 2. VIELÄ 48 UUTTA TÄYTELÄHETINTÄ

Lisätiedot

U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta. Satu Kangas

U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta. Satu Kangas U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta Satu Kangas 16.2.2017 Mikä U-kirjelmässä tekijänoikeudesta on tärkeää 1. Lehtijulkaisujen suoja - tukeeko Suomi kotimaista mediaa vai yhdysvaltalaisia teknojättejä 2. Tekijänoikeuden

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti

Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti Fields marked with are mandatory. Tähdellä () merkityt kentät ovat pakollisia. 1 Vastaajan profiili Vastaan: Yksityishenkilönä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi

Lisätiedot

Television ja radion tulevaisuus. Suvi Juurakko

Television ja radion tulevaisuus. Suvi Juurakko Television ja radion tulevaisuus Suvi Juurakko Television ja radion tulevaisuus - uudet teknologiat Joukkoviestinnän linjaukset ja suunnat» Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma (VNS 4/2012 vp

Lisätiedot

Sukupuoli ja valta Pohjoismaissa - selvityksen tuloksia

Sukupuoli ja valta Pohjoismaissa - selvityksen tuloksia Sukupuoli ja valta Pohjoismaissa - selvityksen tuloksia Tasa-arvoasiain neuvottelukunta, 19.3.2010 Linda Hart, MA, E.MA Projektitutkija/Sukupuoli ja valta Pohjoismaissa Tutkija, Sosiaalitieteiden laitos,

Lisätiedot

Suomen kannan muodostaminen

Suomen kannan muodostaminen Suomen kannan muodostaminen 1 2 3 Tästä on kyse Suomen tavoitteen tulisi olla U-kirjelmä kuvastaa Suomen kantaa komission direktiiviehdotukseen tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. - Kenen

Lisätiedot

Laajakaistayhteys kaikille eurooppalaisille: komissio käynnistää keskustelun yleispalvelun tulevaisuudesta

Laajakaistayhteys kaikille eurooppalaisille: komissio käynnistää keskustelun yleispalvelun tulevaisuudesta IP/08/1397 Bryssel 25. syyskuuta 2008 Laajakaistayhteys kaikille eurooppalaisille: komissio käynnistää keskustelun yleispalvelun tulevaisuudesta Kuinka EU voisi taata laajakaistaisen internet-yhteyden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Maaseutuohjelman tulevaisuus

Maaseutuohjelman tulevaisuus Maaseutuohjelman tulevaisuus Hämeessä on hyvät eväät Ruokaketjun kehittämisseminaari 12.1.2018 Minna-Mari Kaila MMM MAASEUTUALUEET TUOVAT SUOMELLE TULOJA EU:STA 95 % SUOMESTA MAASEUTUA EU-osarahoitteista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 30.5.2012 2011/0430(COD) LAUSUNTOLUONNOS sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) IKÄRYHMIEN LÄHEMPI TARKASTELU Ikäryhmien lähempi tarkastelu

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 86 final 2016/0052 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, ETA:n rahoitusjärjestelmää

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot