Frank Sando ja Posti tapasivat sittenkin, vaikka Sandon tulo oli epävarmaa loppuun asti. Mieheltä poistettu toinen keuhko jne..

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Frank Sando ja Posti tapasivat sittenkin, vaikka Sandon tulo oli epävarmaa loppuun asti. Mieheltä poistettu toinen keuhko jne.."

Transkriptio

1 Hei Kaksi Armas Valste Yleisurheiluklubin jäsentä (Hannu Posti ja Hannu Pelttari) osallistui Suomen suurlähetystön ja Anglo-Finnish Societyn järjestämään The Olympic Event tilaisuuteen suurlähettiläs Pekka Huhtaniemen residenssissä. Tilaisuus oli "loppuunmyyty", koska juuri sataa enempää ei tuoleille olisi mahtunutkaan. Suomen Olympiakomitea sponsoroi Hannujen matkaa. Pientä haastetta oli löytää tilaisuuteen lähtökuntoinen ja lähtövalmis Helsingin kisoihin osallistunut suomalaisurheilija. Hannu Posti 86 v saatiin suostuteltua. Yllättävää kyllä Postin urheilija- ja valmentajauran aikana ei sattunut ainuttakaan Lontoon reissua (lentokentälle kyllä). Postille matka oli lopulta mieluisa sekä Lontoon näkemisen että erityisesti sen palautteen ansiosta mitä hän sai pitämästään puheesta. (Postin itsensä laatima puhe viestin lopussa) Tilaisuuden pääesitelmä oli historiantutkija Juhana Aunesluoman esitelmä Helsingin kisojen (läpeensä) poliittisesta taustoituksesta ja suurvaltapoliittisesta tilanteesta Neuvostoliiton osallistuessa ensimmäisen kerran olympialaisiin. Myös se, että sekä Kentin herttua että Edinburghin herttua olivat paikalla kisoja seuraamassa oli Britannialta vahva poliittinen viesti. Frank Sando ja Posti tapasivat sittenkin, vaikka Sandon tulo oli epävarmaa loppuun asti. Mieheltä poistettu toinen keuhko jne.. Ensimmäisessä kuvassa Sando ja Posti, Helsingin kympin vitonen ja nelonen. Paketissa ruisleipää... Toisessa kuvassa Posti, John Disley (3000 esteiden pronssi, suunnistuksen tuoja Britanniaan, Lontoon maratonin perustaja), Nick Stacey 200 m välierät ja 4x400 viestin viides (erittäin tunnettu radikaali pappi Englannissa), Disleyn vaimon vsta 1958 Sylvia Cheeseman pronssia 4x 100, Kentin herttua, lordi Higgins 400 m ja 4x400 m ja Frank Sando. Kentin herttua oli 16 vuotiaana poikasena kisavieraana Helsingissä. Kaikki englantilasurheilijat käyttivät tilaisuudessa erittäin lämminhenkiset puheenvuorot. Kentin herttua kunnioitti tilaisuutta vain läsnäolollaan. yt. Hannu Pelttari

2

3 Hannu Posti Lontoo Hyvät naiset ja Herrat Nimeni on Hannu Posti ja tuon terveisiä Suomesta, pohjolan valkeasta kaupungista, Helsingistä. Osallistuin Helsingin Olympiakisoihin vuonna Lajini oli metrin juoksu. Kerron muutamia muistikuvia niistä kisoista. Kisat olivat XV nykyaikaiset olympiakisat. Kisojen stadion oli laajennettu niin, että sinne mahtui katsojaa. Mukana oli 71 kansakuntaa ja kilpailijoita Avajaiset olivat Muistan, että päivä oli harmaa ja sateinen. Kun joukkueet olivat järjestäytyneet Stadionin nurmikolle, niin olympiatulen toi Paavo Nurmi. Silloin urheilijoiden rivit hajosivat ja he pyrkivät mahdollisimman lähelle juoksuradan reunaa sillä Nurmen maine oli erittäin suuri. Hänen ikänsä oli jo 55 vuotta, mutta askelessa oli vielä vanha laukkamainen keinahdus kuten hänen parhaina päivinään. Hän sytytti Olympiatulen alas eteläkaarteen tuntumaan. Tuli sytytettiin myös Stadionin torniin, josta se näkyi laajalle alueelle Helsingissä. Tämän tulen sytytti Hannes Kolehmainen. Avajaisissa sattui pieni välikohtauskin kun valkoisiin pukeutunut nuori saksalainen Barbara neitonen hyppäsi katsomosta radalle ja yritti päästä puhujakorokkeelle. Järjestäjät kuitenkin poistivat, hänet sieltä nopeasti.. Barbaran sanoman pääsisältö olisi ollut, rakastakaa toisianne. Jälkeenpäin katsottiin, että mitään poliittisia tarkoitusperiä tällä tapauksella ei ollut. Avajaisten jälkeen katselin rataa ja ihmettelin, miten siinä juostaan huomenna metrin kilpailu? Koko aamupäivän jatkunut sade aiheutti sen, että tuhansien urheilijoiden avajaismarssissa radan pinta tarttui kenkien pohjiin ja siirtyi paikasta toiseen. Kestopäällysteisiä ratoja ei vielä silloin ollut. Seuraavana päivänä totesin, että rata oli avian hyvässä kunnossa. Ratamestarit osasivat tehtävänsä. Kilpailut alkoivat ja silloin voin todeta, että Emil Zatopekin kultainen voittokulku alkoi.

4 Ylivoima kilpailussa aiheuttaa katsojissa toisenlaisen tunnelman kuin mitä tasaväkinen kilpailu tekee. Nyt oli kyse ylivoimasta. Zatopek aloitti juoksun rauhallisesti. Kärkeen hän meni 2400 metrin kohdalla kiristäen samalla vauhtia. Puolimatka ja siinä vaiheessa olivat Zatopek, Mimoun ja Pirie vähän muita edellä. Sen jälkeen Zatopek lisäsi vauhtia ja vain Mimoun pystyi seuraamaan. Noin 8000 metrin kohdalla Zatopek jätti Mimounin. Neuvostoliitto oli ensimmäistä kertaa mukana ja sen edustaja Anufriev juoksi erinomaisesti jättäen minut kauas taakseen viimeisten puolentoista kierroksen aikana. Englannin juoksijat olivat hyviä, mutta kenties vielä silloin vähän liian nuoria? Kokemuksesta tai sen puuttesta en osaa heidän osaltaan sanoa mitään. Pirie lienee se, jolta odotettiin eniten? Ilmeni kuitenkin, että Sando oli sinä päivänä englantilaisista parhaassa vireessä. Meillä oli kova kiritaistelu loppusuoralla ja jos Sandolta ei olisi pudonnut piikkari jo juoksun varhaisessa vaiheessa, niin luulenpa, että hän olisi ollut neljäs ja minä viides? Kilpaurheilu on voimakas fyysinen suoritus, mutta enemmän kuin arvaammekaan se on myös psyykkinen suoritus. Palavaa intoa täytyy olla paljon ja pelkkä halu harjoitella ja kilpailla ei riitä. On oltava rautainen tahto tehdä tama asia kunnolla. Lukemattomat ovat ne kerrat kun urheilija painaa kotinsa oven kiinni lähtiessään harjoittelemaan, eikä se aina ole mukavaa. Kuitenkin on niin, että jos jäät takkatulen ääreen niin tiedät, että on tuhansia urheilijoita, jotka lähtevät harjoittelemaan ollakseen parempia kuin sinä tai minä. Urheilun kilpeen on viime vuosian tullut tahroja. Kuitenkin näen asian niin, että se on edelleenkin hyvä ja suositeltava harrastus ja kuntoilumielessä myös vanhemmille. Mottona harjoituspäiväkirjani ensimmäisellä sivulla vuonna 1952 luki näin: Valonhohteen keväälle kerran jos loi oman pyrkimyksemme pyhyys, koko elämän kirkkaaks se niin kuvioi, sitä ei kovin kohtalo murtaa voi, sitä lannista ei elon lyhyys. Olympiakisat jatkuvat ja ensi kesänä on vuorossa jälleen Englanti ja Lontoo. Uskon, että kisat tulevat onnistumaan hyvin.

5 Niissä mitataan jälleen kerran nuorten, voimakkaiden ihmisten paremmuutta, kunkin kohdalla hänen omassa lajissaan. Kultamitalin voittajalle se voi luoda arvaamattomia mahdollisuuksia, mutta myöskin meille, jotka emme ole Olympiamitalia saavuttaneet. Jo valmistautuminen Olympiakisoihin on antanut paljon. Se on opettanut voimaperäisesti ponnistelemaan kohti tavoitetta.. Siinä on ollut ylä- ja alamäkensä ja niiden kokemusten jälkeen on ihminen oppinut paremmin tuntemaan myöskin itsensä. Sanalla sanoen, voimakas ja rehellinen tavoitteeseen pyrkiminen on opettanut meille myöskin elämää.

Olympiakisat 1952. Kultainen, KOK:n jäsenille tarkoitettu, 1952 olympiakisojen osanottajamerkki. Olympiakisat 1952.

Olympiakisat 1952. Kultainen, KOK:n jäsenille tarkoitettu, 1952 olympiakisojen osanottajamerkki. Olympiakisat 1952. Kultainen, KOK:n jäsenille tarkoitettu, 1952 olympiakisojen osanottajamerkki. Vihdoin 1952 laajennettu Helsingin Olympiastadion sai toimia 19.7.- 3.8.1952 XV olympiakisojen päänäyttämönä. Stadionilla järjestettiin

Lisätiedot

Rehtori Juhani Manninen: Olympialiikkeen historiaa. Esitelmä Ruutiukoille 18.4.2016

Rehtori Juhani Manninen: Olympialiikkeen historiaa. Esitelmä Ruutiukoille 18.4.2016 Rehtori Juhani Manninen: Olympialiikkeen historiaa Esitelmä Ruutiukoille 18.4.2016 Olympiakisat Rio de Janeiro 2016 kesäkisat Pyeongchang 2018 talvikisat Tokio 2020 kesäkisat Peking 2022 talvikisat Kristus-patsas

Lisätiedot

VASTAUKSET TEHTÄVIIN

VASTAUKSET TEHTÄVIIN TEHTÄVIIN tehtävä sivulla 13 Alla on esitelty joitakin Olympiakisojen lajiohjelmaan kuuluvia lajeja jaettuna kesä- ja talvilajeihin. Lisätietoa lajeista saat Olympiakasvatusmateriaalista sekä osoitteesta

Lisätiedot

Suomen Urheilumuseo. Selkokielinen opas museon näyttelyyn

Suomen Urheilumuseo. Selkokielinen opas museon näyttelyyn Suomen Urheilumuseo Selkokielinen opas museon näyttelyyn Suomen Urheilumuseo Suomen Urheilumuseo on erikoismuseo, jossa voi tutustua suomalaiseen urheiluun. Museon tehtävä on tutkia ja esitellä kilpaurheilua,

Lisätiedot

SUOMALAISET OLYMPIAVOITTAJAT

SUOMALAISET OLYMPIAVOITTAJAT Suomalaiset olympiavoittajat -pelipalat Seuraavilla sivuilla on suomalaisten urheilijoiden nimiä ja lajeja. Kaikki urheilijat (ja muutama taiteilija) ovat voittaneet henkilökohtaisen kultamitalin olympialaisissa

Lisätiedot

Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru:

Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru: 17.2.2013 Hyvää helmikuuta Häjy! Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru: "Helmikuu on pakkasherran. Maaliskuu maata näyttää. Huhtikuu humahuttaa. Toukokuussa touot tehdään." Jne. Tottahan

Lisätiedot

Utriainen ei enää yritä Pekingiin

Utriainen ei enää yritä Pekingiin Utriainen ei enää yritä Pekingiin Olympiamaratonille valmistautuva Kirwa täydensi Ahkeran miesten kaksoisvoiton ESS 19.5.2008 Juha Hölttä Jussi Utriainen juoksi sunnuntaina Vammalassa helponoloisesti maastojuoksun

Lisätiedot

Otteluohjelma perjantai

Otteluohjelma perjantai Otteluohjelma perjantai 29.9.2017 1.kenttä 2.kenttä 3.kenttä 16.30 Luoma/Järvensivu Puro/Muilu 16.30 Hakuli/Eklund Paakkunainen/Ahtee 16.30 Ahlroos/Tannerkoski Saunamäki/Väinölä 17.30 Visakova/Lilja (2)

Lisätiedot

Kohti unelmaa. Helsingin Olympiastadion

Kohti unelmaa. Helsingin Olympiastadion Monta tapahtumaa nähnyt, yli 70-vuotias, on edelleen Suomen merkittävin urheilurakennus. Kesäkuussa 1938 käyttöön vihitty rakennus edusti valmistuttuaan modernia funktionaalista tyylisuuntaa, joka näkyi

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Otteluohjelma perjantai

Otteluohjelma perjantai Otteluohjelma perjantai 24.11.2017 1.kenttä 2.kenttä 16.30 Urmas/Harima (1) Salmi/Väinölä 16.30 Jukarainen/Hyökyvaara (2) Willberg/Loiske 17.30 Visakova/Järvinen Salmi/Väinölä 17.30 Saunamäki/Jokela Willberg/Loiske

Lisätiedot

Nykyaikainen 5-ottelu

Nykyaikainen 5-ottelu Nykyaikainen 5-ottelu Seminaari 5-ottelutuomareille Ohjelma Tilaisuuden avaus 1/2018 sovitut käytännöt kotimaisiin kisoihin - Miten nämä ovat toimineet? - Pack start:n käyttö kotimaisissa kisoissa - Yhdistetyn

Lisätiedot

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää

Lisätiedot

LISÄÄ VAUHTIA SUOMALAISEEN SUUNNISTUKSEEN. Pajulahti Janne Salmi

LISÄÄ VAUHTIA SUOMALAISEEN SUUNNISTUKSEEN. Pajulahti Janne Salmi LISÄÄ VAUHTIA SUOMALAISEEN SUUNNISTUKSEEN Pajulahti 24.11.2006 Janne Salmi HUIPUILLAMME VAUHTI ON KOHDALLAAN , mutta NUORET OVAT HIDASTUmaan päin JS: 1986-1989 17v: TJ 10.6km 36:45, 18v: TJ 14.3km 52:15,

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari

Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari Läsnäololista kiertää kokouksessa Tapahtuman johtaja: Kauko Tikkanen Pyhäjärven kaupunki: Mauno Ranto Pyhäjärven Pohti: Anne Happo Lamminahon Ahto: Erkki Ryynänen Media

Lisätiedot

Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari

Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari Hämeen Hiihto ry Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Lahden piirin Hiihto ry Uudenmaan Hiihto ry Finlands Svenska Skidförbund rf Kainuun Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Satakunnan

Lisätiedot

Painiliiton yhteistyökumppanuuden tasot ja edut

Painiliiton yhteistyökumppanuuden tasot ja edut Painiliiton yhteistyökumppanuuden tasot ja edut PRONSSITASO 2 500 5 000 xxx:n ½-sivun mainos vuosittain 2 x Painiliiton jäsenlehti Molskissa ja 4 x verkkolehti Niskalenkissä xxx:n toimittama mainosbanderolli

Lisätiedot

OLYMPIALAISEN KYMMENOTTELUN PISTETAULUKKO SUOMEN VOIMISTELU- JA URHEILULIITON KUSTANTAMA 1921

OLYMPIALAISEN KYMMENOTTELUN PISTETAULUKKO SUOMEN VOIMISTELU- JA URHEILULIITON KUSTANTAMA 1921 OLYMPIALAISEN KYMMENOTTELUN PISTETAULUKKO SUOMEN VOIMISTELU- JA URHEILULIITON KUSTANTAMA 1921 Parhaat kynimenottehitnlokset saavutetaan meidän välineillämme SUOMEN URHEILUAITTA URHEILUVÄEN URHEILULIIKE

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Vihreä kirja. Toimintamme, tavoitteemme, arvomme. Yleisurheilu

Vihreä kirja. Toimintamme, tavoitteemme, arvomme. Yleisurheilu Porvoon Akilles Akilles yleisurheilu Vihreä kirja Toimintamme, tavoitteemme, arvomme Yleisurheilu Vihreä kirja Kädessäsi on Vihreä kirja, Akilleen yleisurheilun Vihreä kirja. Tai kenties luet kirjaa näytöltä.

Lisätiedot

YSTÄVYYS, SUVAITSEVAISUUS JA KUNNIOITUS

YSTÄVYYS, SUVAITSEVAISUUS JA KUNNIOITUS YSTÄVYYS, SUVAITSEVAISUUS JA KUNNIOITUS Olympiakasvatuksen monialaiset oppimiskokonaisuudet OPS2016 Itä-Suomen Liikkuva koulu seminaari Mikkeli 28.9.2016 Suomen Olympiakomitea Olympiakasvatuksen asiantuntijaryhmä:

Lisätiedot

Viestikarnevaalit 47. Käsiohjelma. Aamulehden järjestämä. Koulumaailma. Aamulehden. Pyynikin urheilukenttä, Tampere. Yhteistyössä:

Viestikarnevaalit 47. Käsiohjelma. Aamulehden järjestämä. Koulumaailma. Aamulehden. Pyynikin urheilukenttä, Tampere. Yhteistyössä: Käsiohjelma 47. Viestikarnevaalit Yhteistyössä: Aamulehden Koulumaailma Aamulehden järjestämä koululaisurheilun suurtapahtuma tiistaina 4.9.2012 klo 16, Pyynikin urheilukenttä, Tampere Urheilukesän päätapahtuma

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Hiihto ry Etelä-Pohjanmaan Hiihto ry Hämeen Hiihto ry. Kainuun Hiihto ry. Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Lahden

Etelä-Karjalan Hiihto ry Etelä-Pohjanmaan Hiihto ry Hämeen Hiihto ry. Kainuun Hiihto ry. Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Lahden Etelä-Karjalan Hiihto ry Etelä-Pohjanmaan Hiihto ry Hämeen Hiihto ry. Kainuun Hiihto ry. Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Lahden piirin Hiihto ry Pohjois-Karjalan Hiihto ry Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

NUORTEN SUUNNISTAJIEN HARJOITTELU

NUORTEN SUUNNISTAJIEN HARJOITTELU NUORTEN SUUNNISTAJIEN HARJOITTELU - VAUHTIA & MIELIKUVITUSTA! - Imatra/Lappeenranta 18.-19.5.2007 Janne Salmi SUUNNISTUS ON (pitkähkö ja fyysisesti vaihteleva) KESTÄVYYSLAJI Harjoitusmäärien on oltava

Lisätiedot

JUNIOR GAMES -SÄÄNNÖT (päivitetty 11.9.2015)

JUNIOR GAMES -SÄÄNNÖT (päivitetty 11.9.2015) JUNIOR GAMES -SÄÄNNÖT (päivitetty 11.9.2015) OPETTAJAN/HUOLTAJAN TEHTÄVÄT 1. Kerätä kaikki oman koulun oppilaat yhteen ja kertoa heille lyhyesti lajin säännöt: - hyväksytty/hylätty suoritus - montako suoritusta

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa.

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Kehität taitojasi jatkuvasti. Osaat keskittyä yhteen asiaan. Kuljet rohkeasti

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

NOCA. Nordic Cadet Meeting Pohjoismaiset merikadettipäivät

NOCA. Nordic Cadet Meeting Pohjoismaiset merikadettipäivät NOCA Nordic Cadet Meeting Pohjoismaiset merikadettipäivät 1 Avajaisparaati Torstai 7.8. klo 13.00 13.45, Kantasatama Avajaisparaati on sotilasparaati, jossa on mahdollista nähdä kaikki joukkueet koossa

Lisätiedot

CTIF 100 metrin estejuoksu

CTIF 100 metrin estejuoksu CTIF 100 metrin estejuoksu Säännöt (6. painos 2004, keskeisimmät kohdat Suomessa järjestettävää kilpailua varten) Kilpailusarjat (1.2) Kilpailussa on erikseen sarjat vapaaehtoisille palokunnille ja ammattipalokunnille.

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

Tervetuloa Etelä-Savon Kouluviestikarnevaaliin Mikkelin Urheilupuistoon keskiviikkona 9.9.2015!

Tervetuloa Etelä-Savon Kouluviestikarnevaaliin Mikkelin Urheilupuistoon keskiviikkona 9.9.2015! Tervetuloa Etelä-Savon Kouluviestikarnevaaliin Mikkelin Urheilupuistoon keskiviikkona 9.9.2015! Kouluviestikarnevaali on lasten ja nuorten yhteinen liikuntatapahtuma, joka kerää koululaiset yhteen taustasta

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

YAG2017 #nuorisoyleisurheilu #YAG2017 #lahti #lahdenahkera #maagisetkisat

YAG2017 #nuorisoyleisurheilu #YAG2017 #lahti #lahdenahkera #maagisetkisat YAG2017 #nuorisoyleisurheilu #YAG2017 #lahti #lahdenahkera #maagisetkisat YOUTH ATHLETICS GAMES - KISAKUVAUS Youth Athletics Games (YAG) on 9-17-vuotiaille suunnattu kilpailu- ja elämystapahtuma. Tapahtuma

Lisätiedot

HOMOLOGOINTIPROSESSISTA

HOMOLOGOINTIPROSESSISTA HOMOLOGOINTIPROSESSISTA 16.10.2017 Kun hiihtoradat halutaan homologoita, tulee ottaa yhteyttä Hiihtoliittoon (larissa.erola@hiihtoliitto.fi). Ennen varsinaisen homologoinnin aloitusta tehdään maastokäynti.

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

SAKUgames Frisbeegolfareiden info

SAKUgames Frisbeegolfareiden info SAKUgames 15.5.2019 Frisbeegolfareiden info Tervetuloa kilpailemaan frisbeegolfissa SAKUgames-tapahtumaan Tampereelle 15.5.2019. Tässä infokirjeessä on kerrottu kaikki oleellinen kilpailuun liittyen, sekä

Lisätiedot

SM-hallit Kuva: Esa Salminen

SM-hallit Kuva: Esa Salminen Kuva: Esa Salminen SM-hallit 218 SM-hallit kisattiin tällä kertaa Tampereen Pirkkahallissa, aivan kuten kuten toissa talvena. Järjestelyt pelasivat pääosin erinomaisesti ja Pirkkahalli tarjosi mahtavat

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan Viitottu Rakkaus on muokannut joitakin tämän tarinan kuvia yhdistämällä kuvia sivustoilta mycutegraphics.com ja papunet.net Tarina: 2017 Viitottu Rakkaus Muokatut kuvat on merkitty tällä tunnuksella: Kuvat:

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

KLL-MESTARUUSHIIHDOT 2019 Kemi Karihaaran Visa / Kemin kaupunki JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS Sunnuntai takaa-ajokilpailu (V)

KLL-MESTARUUSHIIHDOT 2019 Kemi Karihaaran Visa / Kemin kaupunki JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS Sunnuntai takaa-ajokilpailu (V) KLL-MESTARUUSHIIHDOT 2019 Kemi Karihaaran Visa / Kemin kaupunki 16.-17.3.2019 JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS Sunnuntai 17.3. takaa-ajokilpailu (V) ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Osallistujien toteaminen (nimilista

Lisätiedot

OLYMPIALAISEN VIISI. JA KYMMEN* OTTELUN PISTETAULUKKO

OLYMPIALAISEN VIISI. JA KYMMEN* OTTELUN PISTETAULUKKO OLYMPIALAISEN VIISI. JA KYMMEN* OTTELUN PISTETAULUKKO SUOMEN VOIMISTELU* JA URHEILULIITTO HELSINKI 1929 OLYMPIALAISEN VIISI* JA KYMMENOTTELUN PISTETAULUKKO I SUOMEN VOIMISTELU» JA URHEILULIITTO HELSINKI

Lisätiedot

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

EEVA JA AADAM EDENISSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka

Lisätiedot

Sprintti- seminaari Urheilijan Näkökulma Vesa Taanila

Sprintti- seminaari Urheilijan Näkökulma Vesa Taanila Sprintti- suunnistusvalmennus- seminaari14.7.2011 Urheilijan Näkökulma Vesa Taanila Urheilijan näkökulma Tasapuolisuus Mielekkyys Sprintin määritelmä Lohja 13.7.2011 Suomalaisia sprinttejä 2011 Kehityskohteita

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN!

SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN! Juttusarja Nuorten SM-hallit, ennakot TULEVAISUUDEN YU-SANKARIT LIIKUNTAMYLLYSSÄ 5.-6.3.2016 NUORTEN SM-HALLLIT... SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN! Urheilija: Saga Andersson N16 (-00) Seura:

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy.

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Asiat ovat eriarvoisia! Elämme maailmassa, jossa asiat ovat eriarvoisia! Kulta on hopeaa arvokkaampaa, öljy on vettä kalliimpaa, jne.! Tämä arvottaminen

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Kysely kuntosuunnistajille

Kysely kuntosuunnistajille Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)

Lisätiedot

SM-viikko 2017 TRIATHLON

SM-viikko 2017 TRIATHLON SM-viikko 2017 TRIATHLON TRIATHLONIN SM pikamatkan joukkuekilpailu KILPAILUNJOHTAJA Simo Hillo / simo.hillo@pedart.fi / 0400 594 385 Kilpailun ylituomari Marko Selin Tervetuloa SM kisaan! SM- joukkuekilpailu

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Valmistautuminen maratonille. www.janakkalanjana.info

Valmistautuminen maratonille. www.janakkalanjana.info Valmistautuminen maratonille www.janakkalanjana.info Viikko ennen H-hetkeä Harjoittelu vähenee. Muista, viimeisen viikon harjoittelulla ei rakenneta, vaan tuhotaan kuntoa! Tankkaus: Lihakset täytetään

Lisätiedot

2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa.

2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa. Pudasjärven Urheilijat ry SUUNNISTUSJAOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2007 1. JAOSTO Suunnistusjaosto on pitänyt vuoden 2007 aikana 2 kokousta. Kalevan Rastiviestien tiimoilta kokouksia, jossa jaoston edustus on

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO

JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO 2.3.2018 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Läsnäolijat 3. Kilpailuorganisaatio 4. Tuomarineuvosto 5. Ilmoittautumiset ja ryhmittelyt 6. Arvonta ja lähtölistat 7. Aikataulu

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä 30-60 minuuttia ryhmätöinä tai yksin, Harjoituslomakkeet ja kynät voi suorittaa osissa Tavoitteet Pohtia, minkälaisia ominaisuuksia ja taitoja omassa

Lisätiedot

Friends-ohjelma Aseman Lapset ry. Workshop 5.9.2012 Tampere

Friends-ohjelma Aseman Lapset ry. Workshop 5.9.2012 Tampere Friends-ohjelma Aseman Lapset ry Workshop 5.9.2012 Tampere Mikä on FRIENDS? Lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävä sekä masennusta ja ahdistusta ennaltaehkäisevä ohjelma Perustuu - kognitiivis-behavioraalisen

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista

Lisätiedot

Jaana Parkkali RAPORTTI 1(3) Kärppätie 34 45150 Kouvola p. 040-515 8045 SUOMEN ILMAILULIITTO KILPAILUKOMITEA. World Air Games 2001 24.6.-1.7.

Jaana Parkkali RAPORTTI 1(3) Kärppätie 34 45150 Kouvola p. 040-515 8045 SUOMEN ILMAILULIITTO KILPAILUKOMITEA. World Air Games 2001 24.6.-1.7. Jaana Parkkali RAPORTTI 1(3) Kärppätie 34 45150 Kouvola p. 040-515 8045 SUOMEN ILMAILULIITTO KILPAILUKOMITEA World Air Games 2001 24.6.-1.7.2001 Espanjassa pidetyissä kilpailuissa oli noin 4000 kilpailijaa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN

HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN HELSINGIN KAUPUNGIN URHEILUPALKITSEMISEN UUDISTAMINEN URHEILUPALKINTOTOIMIKUNNAN ASETTAMAN TYÖRYHMÄN ESITYS 8.9.2011 A. HELSINKI-PÄIVÄN PALKITSEMISET VUODEN HELSINKILÄISURHEILIJA - palkitaan aina paras

Lisätiedot

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa.

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajo tuksia Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajon kesäretki tehtiin kesäkuun alussa Kouvolan ja Mäntyharjun kuntien

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

10MILA KVARNISSA 2012

10MILA KVARNISSA 2012 KVARNISSA 2012 Föreningen ilta tomeksi saaneena toivottaa -föreningen i Östergötland 2012, suunnistajat ja yleisön tervetulleiksi 67. Miesten, 36 naisten ja 21. nuorten viestiin. THE VIESTIT juostaan lauantai-sununtai

Lisätiedot

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut 15. 16.9.2018 Hämeenlinnassa Kilpailukutsu Osallistumisoikeus Osallistumisoikeus on kaikilla peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten koulujen vakituisilla

Lisätiedot

KAUNIALAN KESÄOLYMPIALAISET klo

KAUNIALAN KESÄOLYMPIALAISET klo KAUNIALAN KESÄOLYMPIALAISET 28.5.2019 klo 13.00 14.30 Ensimmäiset Kaunialan Olympialaiset pidettiin 6 7.7.1957.Kilpailulajeina olivat jousiammunta, keihäänheitto, kuulantyöntö, pöytätennis ja uinti. Kisoihin

Lisätiedot

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta.

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta. 1970-luku 1972 Sumiaisten Kunto järjesti Keski-Suomen viestin Syvälahden koululla. Radat suuntautuivat Vintilänvuoren suuntaan. Voittajaksi yöviestissä suunnisti Rajamäen Rykmentti joukkueella Matti Kovanen,

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Tärkeimmät Sääntömuutokset. Voimassa 1.11.2013 (kansallisesti 1.1.2014)

Tärkeimmät Sääntömuutokset. Voimassa 1.11.2013 (kansallisesti 1.1.2014) Tärkeimmät Sääntömuutokset Voimassa 1.11.2013 (kansallisesti 1.1.2014) Vammaisurheilijan osallistuminen Lajinjohtaja voi tarvittaessa soveltaa sääntöjä mahdollistaakseen urheilijan osallistumisen, kuitenkin

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

YLEISURHEILU. 400 m:n juoksurata, mitoitus. L 1500 m. a5 a8. a4 a3 a2 maali. evolenttiviiva r=a

YLEISURHEILU. 400 m:n juoksurata, mitoitus. L 1500 m. a5 a8. a4 a3 a2 maali. evolenttiviiva r=a c3 YLEISUHEILU 400 m:n juoksurata, mitoitus a7 a6 a5 400 m:n lähtö a8 a4 a3 a2 maali evolenttiviiva r=a 300 A c2 c4 c5 c6 c7 c8 200 m:n lähtö L 110 m L 1500 m b 400 / 200 ratareunuksella a1 0,000 c1 0,000

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

FAM 20 vuotta - kauden avaus

FAM 20 vuotta - kauden avaus FAM 20 vuotta - kauden avaus FinnishAlpine MastersCup 2014 o Kalpalinna 18.-19.1.2014 P (FIS) + P (FIS) o Påminne 25.1.2014 P + P o Himos 1.-2.2.2014 SP + SP (SM) o Riihivuori 8.-9.2.2014 SP + SP o Tahko

Lisätiedot

Ukkohallan opit vs kuinka suunnistan Paljakassa?

Ukkohallan opit vs kuinka suunnistan Paljakassa? Ukkohallan opit vs kuinka suunnistan Paljakassa? Paljakassa kilpaillaan Kainuun Rastiviikon ohessa MM-katsastukset 7.7 keskimatkalla sekä 9.7 pitkällä matkalla. Tämän maastoanalyysin myötä luon katsauksen

Lisätiedot

Kesäkauden päättäjäisissä jaettavat kiertopalkinnot :

Kesäkauden päättäjäisissä jaettavat kiertopalkinnot : EsSun KIERTOPALKINTOJEN SÄÄNNÖT 2012 Espoon Suunnan Johtokunta on kokouksessaan 3.4.2012 vahvistanut nämä säännöt olemaan voimassa toistaiseksi. S Ä Ä N N Ö T Kiertopalkinto voidaan antaa joko henkilölle

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Mitä on yhdistelmähiihto?

Mitä on yhdistelmähiihto? Osa-alueet 1. Mitä on Yhdistelmähiihto 2. Matkat 3. Radan vaatimukset 4. Lähtö, maali 5. Stadion vaatimukset 6. Skiathlon pit box area / exchange zone 7. Muuta yleistä Mitä on yhdistelmähiihto? Yhdistelmähiihto,

Lisätiedot

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä Kuvat: Kotkan kaupunki KOTKA Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä itään puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Kotka on Kymijoen ja meren yhdyskohtaan

Lisätiedot

Seuran mediaviestintä. Suunnitelmallisuutta tekemiseen

Seuran mediaviestintä. Suunnitelmallisuutta tekemiseen Seuran mediaviestintä Suunnitelmallisuutta tekemiseen Sisältö Millaista tietoa media haluaa ja missä muodossa Viestintäsuunnitelman laatiminen seuralle Millaista viestinnän tukea SJAL tarjoaa seuroille

Lisätiedot

PERJANTAI. 5.kenttä M Parts/Suves Palo/Nikunen M Kurki/Heikkilä Koivu/Antila N Häviäjä K10 Häviäjä K N M 21.

PERJANTAI. 5.kenttä M Parts/Suves Palo/Nikunen M Kurki/Heikkilä Koivu/Antila N Häviäjä K10 Häviäjä K N M 21. PERJANTAI 1.kenttä 2.kenttä 16.00 M Parhiala/Parhiala Paavola/Palonen 16.00 M Myllymäki/Myllymäki Palonen/Pispala 17.00 M Honkanen/Eklund Törnqvist/Luolamaa 17.00 M Saari/Larvus Lehtonen/Niinimäki 18.00

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot