(Jornadas de cine cubano)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "(Jornadas de cine cubano)"

Transkriptio

1

2 (Jornadas de cine cubano) Idea kuubalaisen elokuvan päivistä Tampereelle sai alkunsa Havannassa syksyllä 2007 keskusteluissa Kuuban Cine Plaza -festivaalin järjestäjien kanssa, sekä yhteistyössä Kuuban taiteilijoiden ja kirjailijoiden kattojärjestö UNEAC:n ja erinäisten kuubalaisen elokuvakentän toimijoiden kanssa. Keskusteluissa vallitsi yksimielisyys siitä, että olisi hyvä esittää uutta kuubalaista elokuvaa Kuuban ulkopuolella ja samalla näyttää yleisölle merkittävimpiä kuubalaisen elokuvan klassikoita. Elokuva on mielenkiintoinen tapa tutustua ainutlaatuiseen Kuubaan, joka on ollut huomion keskipisteessä viimeaikaisten poliittisten muutosten vuoksi. Kuubalaisen elokuvan päivät järjestetään marraskuuta 2008 Tampereella kulttuuritalo Telakalla, Elokuvateatteri Niagarassa ja Finlaysonilla Tampereen Ammattikorkeakoulun Taiteen ja Viestinnän osastojen tiloissa. Elokuvien lisäksi Kuubalaisen elokuvan päivillä keskeinen osa on keskusteluilla ja luennoilla, jotka käsittelevät kuubalaista elokuvaa sekä maan identiteettiä ja historiaa. Ohjelmaan sisältyy varsinaisten elokuvanäytösten lisäksi luentoja, keskustelutilaisuuksia sekä esitelmiä valikoiduista kuubalaisista elokuvista ja elokuvantekijöistä. Gustav- ja Ikehurrikaanien aiheuttamien poikkeuksellisten olosuhteiden takia festivaalin tuotto lähetetään Kuubaan avuksi jälleenrakennuksessa. Festivaali tarjoaa moniulotteisen katsauksen kuubalaiseen elokuvakulttuuriin, ja sen elokuvatarjonta jakautuu neljään osa-alueeseen: 1. Pitkät fiktioelokuvat Ohjelmistoon valitut kokoillan elokuvat esittelevät kuubalaista elämää eri aikakausilta. Buenos Airesin yliopiston elokuva-analyysin ja -kritiikin dosentti Guido Segal esittelee elokuvat ja jokaisen näytöksen päätteeksi sana on vapaa yleisön ja kutsuvieraiden kesken. Osassa näytöksistä nähdään elokuvien jälkeen

3 myös erityisoikeudella Kuubalaisen elokuvan päiviä varten taltioituja pääosanäyttelijöiden kommenttitaltioita elokuviin. Muutamassa tapauksessa tekijät ovat henkilökohtaisesti paikalla puhumassa. Elokuvateatteri Niagara -Soy Cuba (ohj: Mikhail Kalatozov, 1964) -Memorias del Subdesarrollo (ohj: Juan Carlos Tabío, 1968) -Fresa y Chocolate (ohj: Juan Carlos Tabío/Tomás Gutierrez Alea, 1994) -La Vida es Silbar (ohj: Fernándo Pérez, 1998) Kulttuuritalo Telakka -Lista de Espera (ohj: Juan Carlos Tabío, 2000) -Un hombre de éxito (ohj: Humberto Solás, 1985) -Guantanamera (ohj: Juan Carlos Tabío / Tomás Gutierrez Alea, 1995) -Elpidio Valdés (ohj: Juán Padrón, 1979) -Vampiros en La Habana (ohj: Juán Padrón, 1985) + Lyhyt dokumentaari kuubalaisen animaation historiasta ja minuutin mittaisia animaatioita. -Viva Cuba (ohj: Juan Carlos Cremata, 2005 ) -El Telón de Azúcar (ohj: Calmila Guzmán, 2005) -Miel para Ochum (ohj: Humberto Solás, 2001) 2. Lyhytelokuvasarja Lyhytelokuvasarja tarjoaa ainutlaatuinen mahdollisuuden nähdä näyttelijä Vladimir Cruzin ensimmäinen elokuva, kuten myös sellaisia klassikoita kuin "Nostalgias del Cha Cha Cha". Lyhytelokuvien yhteydessä esitetään myös "Por primera vez" (Ensimmäistä kertaa, Octavio Cortazar), "Estetica" (Estetiikka, Enrique Colina) sekä Eduardo del Llanon tuotantoa. Nähdä voi myös valikoiman Helsingin Lens Politica - festivaaleilla esitettyjä Kuubalaisia dokumenttielokuvia.

4 3. Santiago Álvarez -sarja Santiago Álvarez ( ) on yksi merkittävimmistä kuubalaisista elokuvantekijöistä, joka käsikirjoitti ja ohjasi useita dokumentteja, jotka käsittelevät Kuuban ja Yhdysvaltojen kulttuuria. Kunnianosoituksena hänelle Kuubalaisen elokuvan päivät esittää Tampereella sarjan Álvarezin dokumenttielokuvia. Hänen elokuviensa tunnuspiirre on niiden ainutlaatuinen leikkaustekniikka ja äänimaailma. Álvarezin dokumenttielokuvan Now (1964) katsotaan olevan nykyisen musiikkivideon keskeisin edelläkävijä. Álvarez oli tekemässä kollektiivista dokumenttia La Hora de los Hornos, joka käsitteli imperialismin vaikutuksia latinalaiseen Amerikkaan. Monien muiden toimiensa ohessa hän myös perusti ICAIC Latinoamericanon Kuuban elokuvainstituutin, joka ensimmäisenä alkoi tuottaa uutisia elokuvateattereihin. Hän myös toimi Kuuban ministeriön neuvonantajana ja opetti kuolemaansa saakka kunniaprofessorina Havannan elokuvakoulussa Escuela Internacional de cine de San Antonio de los Bañossa. Santiago Álvarezin mukaan on nimetty myös Kuuban kansainvälinen dokumenttifestivaali International Santiago Alvarez, joka kunnioittaa esikuvaansa vuosittain Kuuban Santiagossa. 4. Videoteca Videoteekistä on Kuubalaisten elokuvan päivien ajan mahdollista lainata kuubalaisia elokuvia DVD-kopioina kotona katsottavaksi. Videoteekissä Kulttuuritalo Telakalla on myös televisioita ja kuulokkeita, joten elokuvia on mahdollista katsoa paikan päällä.

5 MUSIIKKI Musiikki ja elokuva kohtaavat Kuubalaisen elokuvan päivät -tapahtumassa, koska nähtävänä on myös esitettyihin elokuviin kiinteästi liittyviä konsertteja. Tämän vuoden festivaalilla keskitytään legendaariseen yhtyeeseen "Habana Abierta", kuubalaisten muusikoiden ryhmään, joka yhdistää saaren rytmikkään perinteen ja melodiat rockin, funkyn, acid jazzin ja rapin kanssa. Habana Abiertasta on muodostunut symboli, sukupolven ääni, ensimmäinen vallankumouksen kasvatti, mikä johti heidät sellaisten dokumenttien pääosiin kuten "Habana Abierta" (Jorge Perugorria, Arturo Soto) ja "Habana Abierta: Boomerang" (Carlos Carcas), kuin myös osaan elokuvassa "El telon de Azucar" (Sokeriesirippu, Camila Guzman), joka kertoo tarinan kuubalaisen sukupolven unelmista ja muistoista. Habana Abierta on niin ikään vastuussa osasta festivaalin promotrailereista.

6 AVAJAISKONSERTTI: Alejandro Gutierrez ja Nam San Fong, perjantai 7. marraskuuta Molemmat kitarataiturit esittävät tunnetuimpia kappaleitaan Kulttuuritalo Telakalla. Alejandro Gutierrez on luultavasti yksi maailman parhaista modernin boleron taitajista, syvinä vaikutteinaan Kuuban "Filin" ja "trovan" laulajat, yhdistettynä rock and rolliin ja vaihtoehtoisiin soundeihin. PÄÄTÖSKONSERTTI: Boris Larramendi, sunnuntai 9. marraskuuta Kulttuuritalo Telakalla antaa parastaan myös kuubalainen laulaja Boris Larramendi, perinteisten kuubalaisten rytmien, grungen ja acid jazzin virtuoosimainen yhdistelijä. Kuuluisa trumpetisti ja congon soittaja Jerry Gonzales vastaa Telakan Kulttuurikeskuksessa taukoamatta soivasta musiikkivalikoimasta. Artisti on huolella valinnut kuultavaksi ja nähtäväksi vain parhaita saatavilla olevia levyjä ja musiikkivideoita

7 Festivaaliviikon aikana Kulttuuritalo Telakalla on kuubalaisten elokuvien alkuperäisjulisteiden näyttely. Julisteet on suunnitellut Muñoz Bachs ja ne on painettu Kuubassa vanhalla painotekniikalla ( ). Nähtävillä on myös suomalaisen valokuvaajan, Kimmo Hokkasen Havannaa kuuvaavien valokuvien näyttely. Kimmo Hokkanen

8 VIERAAT Derubín Jácome Derubín Jácome valmistui Havannan Instituto Superior de Arten teatterin- ja draamantutkimuksen laitokselta vuonna Hän on suorittanut TV-, elokuva- ja teatterityön jatko-opintoja Prahan Superior School of Scenic Artsissa (DAMU) vuosina ja arkkitehtuurin jatko-opintoja Havannan yliopistossa vuosina Jácome on toiminut lavastajana, valo- ja pukusuunnittelijana yli 50 teatterituotannossa. Hän on saanut tästä työstään useita palkintoja ja kunniamainintoja. Hän on työskennellyt art directorina, lavastajana tai puvustajana yli kahdessakymmenessä pitkässä elokuvassa, lyhytelokuvassa ja TV-sarjassa, kuten La Bella del Alhambra (Goya Award, 1989, paras ulkomainen elokuva), Un Hombre de Éxito, Amada, Cecilia; yhteistuotannot Ranskan, Meksikon, Espanjan ja Yhdysvaltojen kanssa. Jácomella on yli kolmenkymmenen vuoden opetuskokemus. Hän on suunnitellut lavastuskoulutusta eri koulutusasteille ja luennoinut sekä pitänyt konferensseja eri oppilaitoksissa Kuubassa, Meksikossa, T ekkoslovakiassa, Santo Domingossa ja Espanjassa. Hän on toiminut vastaavana opettajana ja erikoisasiantuntijana lavastuksen jatkotutkinto-ohjelmassa Kuuban Superior Institute of Artissa vuoteen 1991, elokuvapuvustuksen professorina Madridin Centro Superior de Arte y Diseñossa vuodesta 1992 sekä osana Euroopan sosiaalirahaston Occupational learning -ohjelmia, apulaisprofessorina Universidad Complutense de Madridin taiteen tiedekunnan design-osastolla vuosina , professorina Seminarios Ronda Audiovisualin elokuvaohjauksen erikoistumisopinnoissa vuosina , lavastuksen professorina ECAM:issa (Escuela de Cinematografía y el Audiovisual de la Comunidad de Madrid) vuodesta 2001, missä hän on myös pitänyt valaisun kursseja. Jácome on ollut Academia of the Arts and Cinematographic Sciences of Spainin jäsen vuodesta Vuodesta 2005 hän on opettanut U.P.M:n (Universidad Politécnica de Madrid) arkkitehtiosaston maisteriohjelmassa. Hän on pitänyt kursseja ja järjestänyt konferensseja vuodesta 2006 lavastustaiteen maisteriohjelmassa ESCAC:ssa (Escola Superior de Cinema i Audiovisuals de Catalunya).

9 Diana Fernández Diana Fernández valmistui teatteritaiteen laitokselta Kuuban Instituto Superior de Artesta vuonna Hänellä on myös teatterilavastuksen tutkinto toisesta kuubalaisesta taidekoulusta, Escuela Nacional de Artesta, vuodelta Hän on puvustanut yli 20 teatterituotantoa sekä kuubalaisille että ulkomaisille teatteriryhmille. Hän on saanut tästä työstään useita palkintoja ja kunniamainintoja. Hän on puvustanut yli 20 elokuvaa ja TV-sarjaa, kuten Cecilia (Humberto Solás, 1981), Una Novia para David (Orlando Rojas, 1984), La Bella del Alhambra (Enrique Pineda- Barnet,1989), El Cuarteto de la Habana (Fernando Colomo, 1999), Se Permuta (Juan Carlos Tabío, 1982) ja Un Rey en la Habana (Alexis Valdés, 2004). Fernándezilla on yli 20 vuoden kokemus opettamisesta. Hän on osallistunut lukuisten opetussuunnitelmien ja koulutusohjelmien kehittämistyöhön. Hän on Specialists Commission and the Perfectioning of Artistic Teachingin vakituinen jäsen. Hän on pitänyt seminaareja ja luennoinut omasta työskentelystään useissa oppilaitoksissa Kuubassa ja muissa maissa kuten Ecuadorissa, Nicaraguassa, Puolassa, entisessä T ekkoslovakiassa ja Espanjassa. Hän on kirjoittanut seitsemän artikkelia työskentelystään, muun muassa Miesten puku perusteet teatterin pukusuunnitteluun, Miesten puku sanasto ja Miesten puku historiallinen kehitys. Hän on saanut useita palkintoja ja kunniamainintoja tutkimustyöstään. Hän on toiminut pukusuunnittelun historian professorina ECAM:ssa (Escuela de Cinematografía y el Audiovisual de la Comunidad de Madrid) ja Madridin Centro Superior de Diseño de Modassa.

10 TAPAHTUMAPAIKAT Kulttuuritalo Telakka Tullikamarin aukio Tampere Fax Kuubalaisen elokuvan päivien näytökset ja poliittisten puheiden sarja järjestetään Telakan tiloissa. Kulttuuritalo Telakka aloitti toimintansa Tampereella vuonna Kuluneissa kymmenessä vuodessa Telakasta on kasvanut merkittävä omaehtoisen kulttuurin satama. Telakan tiloissa keskeisiä vuosittain järjestettäviä tapahtumia ovat Tampere Jazz Happening, Festafrica ja Tampereen Teatterikesä. Kuubalaisen elokuvan päivät järjestetään kulttuuritalon ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa. Tapahtuman ajan Telakalla tarjoillaan tyypillistä kuubalaista ruokaa arroz con frijoles (riisiä ja papuja). Sisäänpääsymaksu joka elokuvan esitykseen on 3,5 ja konsertteihin 8. Lipun hintaan sisältyy riisistä ja pavuista koostuva ateria toisessa kerroksessa. Elokuvien lipputulojen tuotto lahjoitetaan suoraan Kuubaan äskettäin iskeneiden Gustav- ja Ike-myrskyjen tuhojen korjausten avuksi. Tampereen Ammattikorkeakoulu: Taide ja Viestintä Guido Segal master class pidetään Tampereen Ammattikorkeakoulun Taiteen ja Viestinnän osastojen tiloissa Finlaysonilla. TTVO:n taiteen osaston ensimmäisen vuoden opiskelijat osallistuvat Kuubalaisen elokuvan päivien järjestämiseen osana opintojaan. Derubin Jacomen ja Diana Fernandezin, kuubalaisen elokuvan ohjaajaja puvustaja-ammattilaisten mestarikurssit järjestetään TTVO:n teatterissa. Tänä vuonna TTVO on ottanut aktiivisen roolin tapahtuman järjestämisessä asettaen avainrooleihin ensimmäisen vuoden opiskelijoitaan. Elokuvateatteri Niagara Kehräsaari Tampere

11 YHTEISTYÖKUMPPANIT Taiteen keskustoimikunta TTVO/TAMK: Tampereen Ammattikorkeakoulu Taide ja Viestintä. ICAIC: Kuuban elokuvainstituutti Kulttuuritalo Telakka Elokuvateatteri Niagara Pirkanmaan elokuvakeskus Europa Cinemas Kuuban suurlähetystö Suomessa Suomi-Kuuba-seura ry (AAFC)

12 Asociación Cultural Yemayá (Madrid) Lens Politica -festivaali Cuba Sí -lehti Docfera Radio Moreeni Tampereen Yliopisto (UTA) Maailmantango-festivaali Salsa Pasión -Tanssikoulu

13 TYÖRYHMÄ Festivaalijohtaja Andrea Zapata Girau +358(0) / Elokuvantekijä ja leikkaaja. Opiskellut viestintää Pompeu Fabran yliopistossa Barcelonassa ( ) ja klassista kitaran soittoa + Vigossa Mayeusis n konservatoriossa ( ). Tällä hetkellä Zapata Girau opiskelee leikkaajaksi Tampereen Ammattikorkeakoulun Taiteen ja viestinnän osastoilla (2006 ). Työskennellyt leikkaajana mm. elokuvissa Manolete (Iso-Britannia- Espanja), Santos (Chile-Espanja-Japani) ja El Hombre que Caminó Mirando las Estrellas (Espanja), työsuhde EVASIÓN DIGITAL - tuotantoyhtiössä Madridissa. Leikkaaja lyhytelokuvissa Vieras Ruumiissani (mm. MoMA, Göteborg Film Festival, Oberhausen Film Festival, Tampere International Short Film Festival). Ohjaajana lyhytelokuvissa Jiskra (Galleria Rajatila, Galleria Titanic, Åland Film Festival) ja Red (Åland Film Festival, Tampere Art Film Festival, Estonian Academy of Art, Pyynikki Summer Cinema). Hän on Tampere Art Film Festivalin (TAFF) taiteellinen johtaja. Andrea Zapata Girau on toiminut Eurooppalaisen kokeellisen elokuvan konferenssi ja festivaali MICEC06:n ja MICEC07:n tuotantoassistenttina ja Barcelonan DIBA Festival 06:n tuotantoassistenttina. Hän on toiminut visuaalisena suunnittelijana näytelmissä Disgrazia (RESAD,Madrid) ja Kuningas Ubu (Teatteri Telakka, Tampere) ja työskennellyt myös AV-suunnittelijana Jesterkom Theatre Companylle ja useille Madridissa asuville kuubalaisille muusikoille (mm. Raúl Torres, Vistel Brothers ja Reinier Elizarde.) Työskennellyt myös ympäristötaiteen parissa Lapissa Inari- ja Siuro-järvillä, sekä Pirkanmaan alueella..

14 Tuotantoassistentti musiikkidokumentissa La Tierra del Agua (Carlos Carcas/Casa Limón), yhteistyössä muusikkojen Jerry González, Concha Buika, Niño Josele, Kiki Ferrer, Iván Melón ja Javier Limón kanssa. Vuoden 2007 lopulla Andrea Zapata Girau muutti kolmeksi kuukaudeksi Havannaan työskentelemään dokumentissa Promesas Cumplidas (ohj. Jesús de Frutos). Hän tutustui kuubalaisiin kulttuurivaikuttajiin sekä tuli tutuksi Steven Soderberghin Che Guevara -elokuvan kuvausryhmän kanssa. Tämä oli alkusysäys Kuubalaisen elokuvan päivien synnylle Elokuvajulisteita: La Tierra del Agua (ohjaus: Carlos Carcas) ja Promesas Cumplidas (ohjaus: Jesús de Frutos) Ympäristötaideperformanssi Siuro- ja Inarijärvellä musiikkivideoita: Reinier Elizarde, Maikel Vistel ja Javier Colina sekä Jerry González.

15 Sisältövastaava Guido Segal Elokuvaohjaaja ja -kriitikko sekä näyttelijä. Valmistui elokuvaohjaajaksi Buenos Airesin elokuvayliopistosta (FUC, ) ja kriitikoksi El Amante -lehden kriitikkokoulusta ( ). Hän on myös opiskellut audiovisuaalista viestintää Barcelonan Pompeu Fabra yliopistossa (2006) ja teatteria August Fernándesin koulussa (2007 ) ja Alejandro Catalánin johdolla (2008 ). Toimii kritiikin ja analyysin opettajana Buenos Airesin elokuvayliopistossa (FUC), sekä kriitikkona elokuvalehdessä El Amante (2003 ) ja verkkolehdessä Cinequanon (2003 ). Toimi elokuvatoimittajana Llegás a Buenos Aires lehdessä ( ) ja Argentiinan kirjeenvaihtajana espanjalaiselle julkaisulle Contrapicado.net (2006 ). On radio Argentinan (AM 570) ohjelman No hacemos falta elokuvakommentaattori. Toimi yhdeksännen ja kymmenennen BACIFIn (Buenos Airesin kansainvälinen riippumattoman elokuvan festivaali) järjestäjänä ja kääntäjänä. Ohjannut lyhytelokuvat La sombra del Toro (16 mm, 2006), El prisionero de Litterville (35 mm, 2006), Sotto Voce (16 mm, 2006, kuvattu Barcelonassa), Rhythm & Blues (16 mm, 2007) ja La costura interior (Super 16 mm, 2008). Sekä myös digitaalisessa formaatissa toteutetut kokeelliset lyhytelokuvat: Lezama Park, 48, Horror Vacui, Ninfomanía, Teenage caveman became a killing machine, Mi reino por un somnífero, Sombre y Ruido, jotka kaikki kuvattu vuosien 2003 ja 2005 välillä. Koordinaattori tuotantoyhtiö Filmy Wiktoran projekteissa. Yhtenä kirjoittajana tuotantoyhtiö Undergroundin käsikirjoituksissa DiscoveryTravel -kanavalle ja Univisiónille. Näyttelijä ja muusikko mm. Carmen Balieron ohjaamassa esityksessä Caleidoscopio (Buenos Airesin kansainvälinen teatterifestivaali 2007)

16 Vastaaja tuottaja Hannaleena Hauru +358(0) Teatteri- ja tapahtumatuottaja. Toiminut mm. kansallisen Nuori runo -runokilpailun ja -klubifestivaalin tuottajana Tampereella, työskennellyt Tampereen Ylioppilasteatterin vastaavana tuottajana ja teatterisihteerinä sekä tuottajana Ryhmäteatterissa Helsingissä. Hauru on myös elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja. Hän on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastoilta ja jatkaa parhaillaan opintojaan Taideteollisessa korkeakoulussa. Hänen kaksi viimeisintä lyhytelokuvaansa Jos kaadun (2007) ja So there are no poems coming to me (2008) ovat saaneet peräkkäisinä vuosina ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlien Critics weekillä Ranskassa. Useilla kansainvälisillä festivaaleilla esitetty lyhytelokuva Jos kaadun on palkittu Tampereen ja Oberhausenin elokuvafestivaalien kilpailusarjoissa, sekä eurooppalaisen Nisi Masa -järjestön käsikirjoituskilpailussa. Lisäksi Hauru on kirjoittanut ja ohjannut teatteria ja opiskellut Tampereen Yliopistossa teatterin ja draaman tutkimusta. Hän on käsikirjoittanut Willan nuorisoteatterin tuottamat musikaalit Ääri (2004), sekä Värinähälytys (yhdessä Charlotta Kivistön kanssa, 2002). Käsikirjoittajana ja ohjaajana Hauru on toiminut mm. Tampereen ylioppilasteatterin Kielletyssä Huvinäytelmässä (2006). Hän on myös toiminut teatteriavustajana Lontoon The Courtyard -teatterissa ja kuvaussihteeri- ja toimittajaharjoittelijana YLE TV2:n Asiaohjelmissa.

17 Taiteellinen tuottaja Outi Yli Viikari +358(0) Freelance-taiteilija. Outi Yli-Viikari on työskennellyt nykytanssin ja mediataiteen kentällä. Hän toimii Nolla desibeliä tanssi- ja musiikkitapahtuman tuottajana Tampereella. Yli-Viikari on opiskellut Kansallisoopperan Balettioppilaitoksessa ( ) ja Tukholman balettiakatemiassa. Hän on tehnyt esittävän taiteen tutkimusta Brysselissä ja valmistunut Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselta sekä Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen osastolta. Hän on ohjannut mm. mediataideteokset Metsastaja-kerailija (TR1 Galleria, Tampere), Lento (UTA Student Film Competition award, USA), Together (DINA TV), Story (Almanda Dance Festival, Portugali) ja Solot (Norrlands Opera, Ruotsi). Tanssijana hän on esiintynyt mm. EMMAssa, New Yorkin Flea-teatterissa ja Bastilla-teatterissa Pariisissa. Yli-Viikari toimii opettajana Tampereen konservatoriossa ja Pirkanmaan tanssikeskuksessa. Tekniset tuottajat Tapani Hiedanniemi +358 (0) Tapani Hiedanniemi on freelancetoimittaja, leikkaaja ja kuvaaja TV2:n Galaxi -nuortenohjelmassa. Hän on ohjannut musiikkivideoita ja lyhytelokuvia. Ohjaustyö Katalyytti voitti IIK!! kauhuelokuvafestivaalien lyhytelokuvakilpailun pääpalkinnon. On opiskellut kulttuurituottajaksi Mikkelin ammattikorkeakoulussa ja tällä hetkellä opiskelee leikkausta Tampereen ammattikorkeakoulun Taiteen ja Viestinnän osastolla. Tuotantoassistentti Riikka Kuoppala +358(0) Kuvataiteilija ja valokuvaaja. Valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta. Jatkaa parhaillaan opintojaan Kuvataideakatemian tila-aikataiteen osaston maisteriohjelmassa. Kuoppalan viimeaikaiset työt ovat käsitelleet aiheiltaan sukupuolta, etnisyyttä, perhettä ja sairautta sekä näiden suhdetta identiteettiin. Kuoppalan viimeisin lyhytelokuva Vieras Ruumiissani on osallistunut mm. Oberhausenin, Göteborgin ja Tampereen elokuvafestivaaleille. Se on esitetty myös MoMAssa New Yorkissa ja Suomen Madridin kulttuuri-instituutissa. Hänen toinen lyhytelokuvansa Äitini tytär puolestaan on esitetty mm. Nordisk Panoramassa..

18 Diana Alcántara +358(0) Näyttelijä, tanssija, elokuvantekijä. Hän opiskeli pianonsoittoa Manuel Saumell Elementary Schoolissa, kuten myös balettia ja espanjalaisia tansseja National Academy of Bolera -koulussa. Osa myös Spanish Ballet'ssa, Kuuba ( ), jonka ohjasivat Eduardo Veitia ja Alicia Alonso. Diana Alcantara valmistui Escuela Nacional de Arte:sta (ENA) pääaineenaan Draamataiteet, (Havanna 2004). Hän opiskeli niin ikään elokuvataidetta ja uusmediaa Cinematografía y Nuevos Medios of General Roca:ssa Argentiinassa vuosina 2007 ja Hän on ohjannut elokuvan Delirios Varios y Dallka Hue (2006), ja tuottanut elokuvan Awkan, jonka ohjasi David Jara. Diana Alcantara operoi kameraa dokumenttielokuvassa Che Guevara en todas partes (ohjaus Carlos Javier Rodriguez). Hän oli osana "La Luna"-teatteriryhmää jonka ohjaajana toimi Raul Martin Rios. Hän myös suunnitteli grafiikat "ROCAIC"-lehdelle General Rocassa, Argentiinassa. Tällä hetkellä hän toimii Nam-San Fongin managerina Madridissa. Press Anton Verho +358(0) Elokuvaaja ja teknikko. Opiskellut teatteria ja historiaa Tampereen Avoimessa Yliopistossa, Elokuva- ja televisio-opintoja Voionmaan opistolla ja parhaillaan opiskelee elokuvausta Tampereen Ammattikorkeakoulussa. Verho on työskennellyt teknikkona Tuotantoyhtiö Kuubissa ja Tuotantoyhtiö Legenda Oy:lle. Toiminut kuvaajana lyhytelokuvissa Nurmoo ja Mutalan raitilla (Cannes Festival 2007, Grezland-Filmtage-Festival, International Cinematographers Film Festival 2007). Toiminut myös valosuunnittelijana teatterissa ja monikamerakuvaajana Päivä Tampereella 1918 tapahtumassa

19 Graafinen suunnittelu ja verkkosivut KOHU +358(0) (Kimmo Hokkanen) Kuubalaisen elokuvan päivien graafinen ilme seuraa Mulñoz Bachsin suunnittelemien elokuvajulisteiden jalanjälkiä. Tapahtuman verkkosivuilla tulee olemaan ajankohtaista tietoa, trailereita ohjelmistosta ja lisäksi artikkeleita ja kritiikkejä kuubalaisista elokuvista. Internet-osoite aukeaa yleisölle syyskuun puolivälissä. Sivuston kielinä ovat suomen lisäksi englanti ja espanja.

20 Musiikkivastaava Jerry González Jazz-trumpetisti ja -perkussionisti Jerry Gonzáles tunnetaan parhaiteen panoksestaan afrokuubalaisen jazzin ja latino-jazzin uuteen tulemiseen ja 1990-luvuilla. Jerry aloitti uransa vuonna 1970 Dizzy Gillespien yhtyeessä ja soitti seuraana vuonna hetken yhdessä Eddie Palmierin kanssa yhtyeessä El Son. Hän jätti yhtyeen liittyäkseen timbalisti Manny Oquendon yhtyeeseen Conjunto Libre. Vaikka hän perustikin oman yhtyeen, Ya Yo Me Cure, vuonna 1980, pääsi hän varsinaisesti omilleen yhtyeen keulahahmona vasta perustettuaan basistiveljensä Andyn ja rumpali Steve Barriosin kanssa yhtyeen Jerry Gonzalez & the Fort Apache Band. Äänitettyään kaksi levyä euroopan jazz-festivaaleilla, yhtye pääsi todella vauhtiin 1989 äänityn kolmannen levyn, Rumba Para Monk, myötä. Bändi nousi kärkeen Down Beatin lukijaäänestyksen maailmanmusiikkikategoriassa ja ranskan Academie du Jazz valitsi äänitteen vuoden jazz-levyksi. González on esiintynyt ja äänittänyt lukuisten jazz-muusikoiden kanssa, mukaan lukien Tony Williams, McCoy Tyner, Kenny Dorham, Anthony Braxton, Tito Rodriguez, Ray Barretto, Eddie Palmieri, Tito Puente, Paquito D'Rivera, ja Machito. Hän on saanut Grammy-ehdokkuudet latinalaisen jazzin kategoriassa levyistä Crossroads (1994) ja Pensativo (1995) sekä vuonna 2004 julkaistusta Los Piratas de Flamenco -äänitteestä, jonka hän teki yhdessä flamencomuusikoiden kanssa. Elokuvan Calle 54 ensi-illan jälkeen Jerry alkoi saada kutsuja soittamaan konsertteihin ja festivaaleille Espanjassa. Siitä lähtien hän on asunut pääsääntöisesti Madridissa, esiintyen oman kvartettinsa kanssa ja tehden yhteistyötä muusikoiden, kuten Andrés Calamaron ja Martirion tai Pirañan, Niño Joselen ja Diego El Cigalan kaltaisten flamenco-artistien kanssa.

21 Elokuvakritiikki Danae C. Diéguez Danae C. Dieguez: Professori (Instituto Superior de Arte, Havanna). Danae C Dieguez on erikoisosaaja, työpaikkanaan Oficina de creación artística, ICAIC" joka on myös Muestra de nuevos realizadores" tapahtuman järjestäjiä. Hän niin ikään kirjoittaa lukuisille kuubalaisille lehdille ja hänellä on elokuva-alan yliopistoarvosana. Tampereen Ammattikorkeakoulun yhteyshenkilöt: Pekka Niskanen +358(0) Pekka Niskanen on toiminut 90-luvun alusta lähtien kuvataiteilijana, mutta viimeaikoina hän on erityisesti käyttänyt välineenään elokuvaa ja videota. Niskanen tutkii töissään perheen sisäistä dynamiikka sekä perheen jäsenten seksuaalista identiteettiä. Hänen merkittävin työnsä Hotelli äidinkieli (2002) esitettiin White Box galleriassa New Yorkissa vuonna Hänen muita keskeisiä töitään ovat "You Want to Know" (1996), Another Person (1997) ja elokuva A Girl Bathing in a Kitchen Sink (2000), joka kuuluu Helsingin kaupungin taidemuseon kokoelmaan. Installaatio Stefan Lindfors (1993), videoanimaatio I Like Him and Her (1995) ja videoinstallaatio As a Matter of Fat (1998) ovat osa Kiasman näyttelyä Helsingissä. Niskanen on toiminut myös kokeellisen teatterin visualistina Suomessa ja on mm. suunnittelut lavastuksen ja puvustuksen Verdin Rigolettoon Göteborgin oopperassa vuonna Niskanen opettaa mm. Tampereen ammattikorkeakoulussa, Taideteollisessa korkeakoulussa ja Kuvataideakatemiassa. Cai Melakoski +358(0) Cai Melakoski on vuorovaikutteisen viestinnän yliopettaja Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusohjelmassa. Hänen päävastuualueensa ovat tutkimus- ja kehitystyö, ja englanninkielisen vaihto-ohjelman Interactive Media Programme organisoiminen. Hän oli järjestämässä Tampere multimediapalkintoa ja -festivaalia vuonna 1997, ja on tämän hankkeen pohjalta syntyneen MindTrekin perustajajäsen. Hän on MindTrek-yhdistyksen sihteeri ja vastaa yhdistyksen kansainvälisistä suhteista. Melakoski valmistui Tampereen yliopistosta maisteriksi vuonna 1986 pääaineenaan kansainvälinen politiikka. Melakoski on myös järjestänyt kuubalaisten muusikkojen Omara Portuondon ja Carlos Pueblan konsertteja Tampereelle.

22 Kuuba-Espanja-Suomi tuotanto Laura Gonzalez, ICAIC (Kuuban elokuvainstituutti) edustaja, joka vastaa Suomesta ja muista pohjoismaista. KulttuurikeskusYemayá /Pilar Zumeta Luis Toledo Sande Tutkija, esseekirjailija ja kulttuurikonsultti Kuuban Espanjan suurlähetystöstä. Vladimir Cruz Vladimir Cruz Näyttelijä. Valmistunut Instituto Superior de Artesta vuona Toiminut näyttelijänä teatterissa, televisiossa ja elokuvissa, nousi kansainväliseen julkisuuteen elokuvan Fresa y chocolate (ohj. Tomás Guitierrez Alea) myötä, jossa Cruz näytteli yhdessä Jorge Perugorrían kanssa. Vladimir Cruz on näytellyt lisäksi muun muassa elokuvissa Una novia para David (ohj. Orlando Rojas,1985), Lista de Espera (ohj. Juan Carlos Tabío.1999) ja Steven Soderberghin uusimmassa elokuvassa The Argentinean (2008). Hänet on palkittu muun muassa parhaana sivuosanäyttelijänä Los Angelesin elokuvakriitikoiden toimesta (1994) Nam-San Fong Nam-San Fong, kitaristi. Opiskellut kitaransoittoa Escuela Elemental de Arte:ssa Isla de la Juventudissa ja E.N.A. Havannassa. Nam San Fong on soittanut Havannassa yhdessä mm. Rochyn, Cuatro Gatos n ja Gerardo Alfonson kanssa. Vuonna 1998 hän muutti Madridiin, missä hän on soittanut yhdessä useiden merkittävien espanjalaisten ja latinalaisamerikkalaisten muusikoiden ja yhtyeiden kanssa: mm. Habana Abierta, Lolita Flores, Pasión Vega, Pastora Soler, Kelvis Ochoa, Alejandro Sanz, Tam Tam Go, Alejo Stivel, Pavel Urquiza, Boris Larramandi, Rebeca Rods, Raúl Paz, Athanai Castro, Haydée Milanes, Isabel Pantoja ja Amparanoïa.

23 Poliittisten puheiden sarja Kuubalaisen elokuvan päiviin kuuluu poliittisten puheiden sarja, jonka otsikkona on: "Mikä on vallankumous?" Puhesarja kuullaan lauantai-iltana Kulttuuritalo Telakalla. Radio Moreenissa kuullaan erityinen yölähetys näiden puheiden tiimoilta Puhesarjan koordinaattori Lasse Poser +358(0) Käännöstieteen ja tiedotusopin opiskelija Tampereen yliopistossa. Työskennellyt Radio Moreenissa, jonka yöradiolähetyksissä painottanut näkökulmia filosofiaan ja sosiologiaan. Työskennellyt toimittajana mm. Pirkanmaan sanomissa, Sampo-lehdessä, Suur- Jyväskylä Lehdessä ja Teatteri-lehdessä. Espanjalais-Suomalaisen Jestercom Theatre Companyn perustajajäsen, toiminut näyttelijänä mm. Teatteri Telakalla, Tampereen Ylioppilasteatterissa ja YLEn nuortensarjassa Rakastuin mä luuseriin (ohj. J-P Siili). Teki Tampereen tetterissa esitetyn Jean Paul Sartren Likaiset kädet -esityksen yhteyteen poliittisen historian likaisia käsiä esittelevän näyttelyn.

24 Yleisö saa äänestää näkemiensä elokuvien perusteella, minkä kuubalaisen yhtyeen se haluaisi nähdä Tampereella seuraavien Kuubalaisen elokuvan päivien yhteydessä. Valittu yhtye tulee kuvaamaan musiikkivideon Tampereella käyntinsä aikana.

25

CURRICULUM VITAE 08.01.2016

CURRICULUM VITAE 08.01.2016 CURRICULUM VITAE 08.01.2016 Jalo Porkkala Syntynyt 12.09.1950 Ilmajoella KOULUTUS Ylioppilas 1969 Lahden Taideteollinen Oppilaitos: Valokuvaaja 1979 TÄYDENNYSKOULUTUS Taideteollinen Korkeakoulu, Koulutuskeskus:

Lisätiedot

CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM).

CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM). CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM). KOULUTUS 2006 Videotaiteen erikoistumisopinnot, Tampereen Ammattikorkeakoulu TAMK, Taide ja Viestintä, Tampere 1994-1999 Kuva- ja mediataiteilija,

Lisätiedot

2014- Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Näyttämölavastuksen kandidaatti, arvioitu valmistumisvuosi 2017

2014- Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Näyttämölavastuksen kandidaatti, arvioitu valmistumisvuosi 2017 CV Virpi Nieminen HENKILÖTIEDOT virpi.nieminen@aalto.fi 0405879775 Syntymäaika 16.12.1988 KOULUTUS 2014- Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Näyttämölavastuksen kandidaatti, arvioitu

Lisätiedot

Elokuva Latinalaisessa Amerikassa EH III

Elokuva Latinalaisessa Amerikassa EH III Elokuva Latinalaisessa Amerikassa EH III Yleisiä humioita elokuvasta Latinalaisessa Amerikassa Kotimainen tuotanto usein päässyt käyntiin vain vaivoin Hollywood ja aikanaan televisio ovat olleet ankaria

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT

Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT Helena Kurkela 14.4.2014 Siirtymäsäännökset Siirtymäkausi: kandidaatin tutkintoon johtavilla ohjelmilla 1.8.2014-31.10.2016 maisterin tutkintoon johtavilla

Lisätiedot

VERBIHARJOITUS I. 1. Kirjoita verbi suomeksi ja vastaa kysymyksiin espanjaksi.

VERBIHARJOITUS I. 1. Kirjoita verbi suomeksi ja vastaa kysymyksiin espanjaksi. VERBIHARJOITUS I 1. Kirjoita verbi suomeksi ja vastaa kysymyksiin espanjaksi. 1. Qué tal estás? 2. bien, gracias. 3. Dónde estás por las mañanas? 4. en el colegio. Mitä kahta asiaa voidaan ilmaista ESTAR-verbillä?

Lisätiedot

Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa

Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa UUTISMEDIA VERKOSSA 2016 REUTERS INSTITUTE DIGITAL NEWS REPORT 2016 Esa Reunanen 1.9.2016 SISÄLTÖ Tausta ja metodologia Uutislähteet, laitteet ja luottamus uutisiin

Lisätiedot

OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA

OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA Humak pidättää oikeuden muutoksiin HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU 1 MIKÄ ON HUMAK? Humak on valtakunnallinen verkostoammattikorkeakoulu Humanistisen ja kasvatusalan

Lisätiedot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

Savon rata 125 vuotta. Kevät-kesä 2014 Päätapahtuma la

Savon rata 125 vuotta. Kevät-kesä 2014 Päätapahtuma la Savon rata 125 vuotta Kevät-kesä 2014 Päätapahtuma la 4.10.2014 Savon rata 125 vuotta SAVON-RADAN ryhmä SAVON-RADAN ryhmä on Etelä-Savolaisten rautatierakennusten omistajien ja niissä toimijoiden muodostama

Lisätiedot

Elokuvateatteri Kannukino Osoite: Kannusillankatu 4, Espoo Puh: ESPOON KESKUS

Elokuvateatteri Kannukino Osoite: Kannusillankatu 4, Espoo Puh: ESPOON KESKUS Elokuvateatteri Kannukino Osoite: Kannusillankatu 4, 02770 Espoo Puh: 043 8259307 ESPOON KESKUS CTRL Ö: Määränpää Uneton48 elokuvakilpailuun osallistunut lyhytelokuva vuodelta 2014. Surrealistinen elokuva

Lisätiedot

TERVETULOA VETURITALLEILLE!

TERVETULOA VETURITALLEILLE! TERVETULOA VETURITALLEILLE! Veturitallit on Jyväskylän nuorten ja nuorten aikuisten aktiivisen toiminnan keskus. Veturitalleilla nuoret järjestävät oman elämänsä näköistä toimintaa. Ota Veturitallien työntekijöihin

Lisätiedot

Viisumi tuntemattomaan

Viisumi tuntemattomaan Viisumi tuntemattomaan Ritva Siikala KAKSI MATKAA ISRAELIIN viisumi tuntemattomaan Kantaesitys Willensaunassa 11.3.2016 On saksalaisten syytä, että Tuulikki syntyy Oulussa. Saksalaisten hallussa oleviin

Lisätiedot

Lukuvuosisuunnitelma 6. luokan espanja (2012-2013) Jakso Teema Tavoite Kirjan kpl Muu materiaali Arviointi

Lukuvuosisuunnitelma 6. luokan espanja (2012-2013) Jakso Teema Tavoite Kirjan kpl Muu materiaali Arviointi Lukuvuosisuunnitelma 6. luokan espanja (2012-2013) Jakso Teema Tavoite Kirjan kpl Muu materiaali Arviointi Elokuu Espanjankielinen maailma Saada tietoa espanjankielestä, numerot 1-10, aakkoset Kpl 1 Laulu:

Lisätiedot

Martin McDonagh HIRTTÄJÄT. Viiltävä farssi SUOMEN KANTAESITYS PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 9.3.2016

Martin McDonagh HIRTTÄJÄT. Viiltävä farssi SUOMEN KANTAESITYS PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 9.3.2016 Martin McDonagh HIRTTÄJÄT Viiltävä farssi SUOMEN KANTAESITYS PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ 9.3.2016 Martin McDonaghin menestysuutuus tuoreeltaan Kansallisteatterissa! Harry Wade on pohjoisenglantilainen pubinomistaja

Lisätiedot

ELOKUVAT JA NÄYTTELYT. Tuija Mäkinen Järjestö- ja kulttuurisihteeri

ELOKUVAT JA NÄYTTELYT. Tuija Mäkinen Järjestö- ja kulttuurisihteeri ELOKUVAT JA NÄYTTELYT Tuija Mäkinen Järjestö- ja kulttuurisihteeri OHJELMA Hyödynnä halpaa elokuvat vain postimaksun hinnalla! Näyttelyissä kirjallisuusklassikoita ja aina myös uutta Osastojen näyttelytuotanto

Lisätiedot

TERO SAARINEN COMPANYN VIENTIVALMENNUSOHJELMAN AIKATAULU

TERO SAARINEN COMPANYN VIENTIVALMENNUSOHJELMAN AIKATAULU TERO SAARINEN COMPANYN VIENTIVALMENNUSOHJELMAN AIKATAULU WORKSHOP 1-2: Aika: 2.9.2015 klo 10.00-17.00 Valmentajat: Iiris Autio, Tero Saarinen ja Johanna Rajamäki Taiteilijan ja managerin välinen yhteistyö

Lisätiedot

Tutkimusjohtaja ja projektipäällikkö Katri Halonen

Tutkimusjohtaja ja projektipäällikkö Katri Halonen LIITE MAKSATUSHAKEMUKSEEN TIIVISTELMÄ MAKSATUSKAUDEN TOIMINNASTA Projektin nimi: Tuottaja2020 Projektikoodi: s10947 Hallinnoija: Metropolia Ammattikorkeakoulu Maksatuskausi: 1.9.- 31.12.2011 Tutkimusjohtaja

Lisätiedot

8 Kide 5 2010. Laura Junka-Aikio

8 Kide 5 2010. Laura Junka-Aikio 8 Kide 5 2010 Laura Junka-Aikio Millä alalla liikutaan, kun sopraano kirjoittaa laulusta yhteiskuntatieteellisen väitöskirjan, politiikantutkija tekee käsitteellisen lyhytelokuvan ja mediataiteilija muuttaa

Lisätiedot

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA TAUSTAA JA VALMISTELUTYÖTÄ KOULUTUKSEN ALOITTAMISEKSI Kansainvälinen yhteistyö Ulkomailta

Lisätiedot

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA

EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA 1 INARTES INSTITUUTTI EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN KOULUTUSOHJELMA HAKU EKSPRESSIIVISEN TAIDETERAPIAN JATKO-OPINTOIHIN keväällä 2010 Ekspressiivinen taideterapia Ekspressiivinen taideterapia kuuluu humanistisen

Lisätiedot

OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN

OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN OPAS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ELOKUVATAPAHTUMIIN KEVÄT 2016 FESTARIKAUSI KÄYNNISTYY Pääkaupunkiseudun elokuvatapahtumat CINEMAJA ry on vaihtoehtoisia elokuvia esittävien festivaalien, klubien ja kulttuurikeskusten

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖ. KOTA-AMKOTA julkaisutiedonkeruussa käytettävät luokitukset. KOTA-AMKOTA seminaari Helsingin yliopisto

OPETUSMINISTERIÖ. KOTA-AMKOTA julkaisutiedonkeruussa käytettävät luokitukset. KOTA-AMKOTA seminaari Helsingin yliopisto KOTA-AMKOTA julkaisutiedonkeruussa käytettävät luokitukset KOTA-AMKOTA seminaari 13.-14.11.2008 Helsingin yliopisto Erikoistutkija Olli Poropudas OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan

Lisätiedot

International Baccalaureate = kansainvälinen ylioppilastutkinto Opetus- ja tutkintokieli englanti Opetussuunnitelma sama kaikkialla maailmassa 4536

International Baccalaureate = kansainvälinen ylioppilastutkinto Opetus- ja tutkintokieli englanti Opetussuunnitelma sama kaikkialla maailmassa 4536 2016 International Baccalaureate = kansainvälinen ylioppilastutkinto Opetus- ja tutkintokieli englanti Opetussuunnitelma sama kaikkialla maailmassa 4536 koulua 150 maassa (yli1 235 000 opp.) Opinnot kestävät

Lisätiedot

Onnistuuko verkkokurssilla, häh?

Onnistuuko verkkokurssilla, häh? Onnistuuko verkkokurssilla, häh? Draama opetusmenetelmänä ja tuloksena kansainvälinen tieteellinen artikkeli Pentti Haddington, Helsingin yliopisto, Tutkijakollegium Oulun yliopisto, Kielikeskus Kehittämishanke

Lisätiedot

KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA

KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA Kuva: Ville Asuma, Friitalan koulu, Ulvila. SataGlobalin kuvataidekilpailu 2002, I palkinto, 1. 2. lk. KANSAINVÄLISYYS Ote tasavallan presidentin

Lisätiedot

Kouluopetuksen avaintaitoja käsittelevä eurooppalainen verkosto http://keyconet.eun.org Yleistä KeyCoNet-projektista KeyCoNet (2012 2014) on eurooppalainen verkosto, jonka tarkoituksena on tunnistaa ja

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia PROFESSORILUENTO Professori Leila Koivunen Yleinen historia Humanistinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Leila Koivunen pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/6 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/6 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) 78 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 4. jako HEL 2013-006400 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU?

Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU? Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU? Graafinen suunnittelu pähkinänkuoressa: Graafinen suunnittelu on universaalia. Se on kaikkialla ympärillämme, sisällä ja ulkona. Se selittää, koristelee,

Lisätiedot

UUSIA TUNTEJA LUKUVUOSI 2016 2017

UUSIA TUNTEJA LUKUVUOSI 2016 2017 Kuvat: Tekla Váli LUKUVUOSI 2016 2017 LUKUVUOSI 2016 2017 ALKAA 17.8.2016. LUKUVUOSI KESTÄÄ YHTEENSÄ 35 VIIKKOA (17 SYKSYLLÄ JA 18 KEVÄÄLLÄ). OPETUKSESSA EI PIDETÄ SYYSLOMATAUKOA. UUSIA TUNTEJA TEMPPUTANSSI

Lisätiedot

Kurssilla on käytössä Canon 60D-kamerat. Kurssityön leikkaaminen tapahtuu Valokuvataiteen tiloissa kurssin aikana.

Kurssilla on käytössä Canon 60D-kamerat. Kurssityön leikkaaminen tapahtuu Valokuvataiteen tiloissa kurssin aikana. Kurssin nimi: Elokuvan ja valokuvan yhteydet Opettaja: Katri Lassila (TaM, tohtorikoulutettava) Ajankohta: 17. 21.10. 2016 2.5 4op Viikon mittainen työpajamuoto ja mahdollinen lisätehtävä Opetuskieli suomi

Lisätiedot

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista

Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista Published: 17.9.2013 Kuuntelet musiikkia, suljet silmäsi ja alat nähdä mielessäsi elokuvan kohtauksia. Päähäsi muodostuu vähitellen täydellinen lyhytelokuva

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Seppo Mattila. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Tähtitiede

PROFESSORILUENTO. Professori Seppo Mattila. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Tähtitiede PROFESSORILUENTO Professori Seppo Mattila Tähtitiede Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 28.9.2016 Professori Seppo Mattila pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 28. syyskuuta

Lisätiedot

Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM

Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM MEDIAN LAITOS 1 (5) Valokuvataide 27.6.2013 Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM Valokuvataiteen koulutusohjelman (TaM 120 op) tutkinnon rakenne 2013 2014 ja opintojen suositeltu suorittamisjärjestys

Lisätiedot

Arkkitehtuuri voimavarana. Jukka Kullberg

Arkkitehtuuri voimavarana. Jukka Kullberg Arkkitehtuuri voimavarana Jukka Kullberg 24.1.2014 Arkkitehtuuri on osa koko Vantaan kehittämisstrategiaa Hyvä kaupunkiympäristö on edellytys sekä asukkaiden viihtymiselle että kaupungin kilpailukyvylle

Lisätiedot

Käännöstieteen ja tulkkauksen opiskelusta Suomessa

Käännöstieteen ja tulkkauksen opiskelusta Suomessa SKTL / Opo-päivä 13.11.2015 Käännöstieteen ja tulkkauksen opiskelusta Suomessa Leena Salmi Turun yliopisto leena.salmi@utu.fi SKTL / Opo-päivä 13.11.2015 Miksi opiskella kääntämistä ja tulkkausta? käännösala

Lisätiedot

Tik projektityö Installaatiotyöpaja * johdantoluento * Tassu Takala 1

Tik projektityö Installaatiotyöpaja * johdantoluento * Tassu Takala 1 Tik-111.5077 Sisällöntuotannonllöntuotannon projektityö 2005-06 Installaatiotyöpaja * johdantoluento * 26.9.2005 Tassu Takala 1 Tavoitteet ja sisältö Digitaalisten (taide)installaatioiden ja kokeellisen

Lisätiedot

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta 24.3.2015 Lukuvuoden 2015 2016 työsuunnitelmat YKSITYISKOHTAINEN OHJE SoleTM:n lomakepohja on käytettävissä 30.3.2015. Numerointi vastaa SoleTM:n lomakkeen

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 12.6.2015 Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 15,5 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille maksetaan Kotimaasta vuonna 2014 kerättyjä esityskorvauksia

Lisätiedot

(Vilkka 2006, 224; Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009, 21.)

(Vilkka 2006, 224; Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009, 21.) 1 LÄHDEVIITTEET Työssä käytettyjen tietolähteiden esittäminen lisää tekstin luotettavuutta. Lähteet mainitaan sekä lähdeviitteinä tekstissä että lähdeluettelona tekstin lopussa. Lähteinä on käytettävä

Lisätiedot

LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM

LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM LUETTELO 651 ALMA FOHSTRÖM Helsingin yliopiston kirjasto Käsikirjoituskokoelmat 1 ALMA FOHSTRÖM VON RODE 1856 1936 Alma Fohström syntyi Helsingissä 2.1.1856 kauppias August Fohströmin seitsenlapsiseen

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Eurooppalainen kielisalkku

Eurooppalainen kielisalkku EKStyökalupakki Eurooppalainen kielisalkku Kielisalkussa on kolme osaa kielenoppimiskertomus kielipassi työkansio Kielisalkussa on materiaaleja eri-ikäisille perusopetuksen oppilaille vl 1 3 vl 4 6 vl

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU

Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan Medianomi (AMK) Musiikkipedagogi (AMK) Tanssinopettaja (AMK) Luonnonvara-alan

Lisätiedot

GUNNEL ADLERCREUTZ s. 1941

GUNNEL ADLERCREUTZ s. 1941 GUNNEL ADLERCREUTZ s. 1941 Adlercreutz & Co., arkkitehtitoimisto Oy, osakas; suunnittelijana useissa eri arkkitehtitoimistoissa (1970-1990luvuilla) Espoon kaupunki, asemakaava- ja talosuunnitteluosasto,

Lisätiedot

Orientaatiopäivät

Orientaatiopäivät Orientaatiopäivät 25.8.2016 Teollisuusekonomi-koulutus tietotekniikka ja tuotantotalous taloudellinen, tuotantotekninen ja tietotekninen näkökulma opinnoista on suuri osa kaikille yhteistä tutkinnon loppuvaiheessa

Lisätiedot

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Mikko Hartikainen 18.11.2009 Kuvataide oppiaineena perusopetuksessa Visuaalista kulttuurikasvatusta Osa

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Alhaalta ylöspäin Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi. Sisältö, tekijät ja budjetti. Avoin haku verkossa:

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

Tiedotuspalvelu.fi on Provisual Oy:n omistama viestintään, markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan keskittyvä palvelu.

Tiedotuspalvelu.fi on Provisual Oy:n omistama viestintään, markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan keskittyvä palvelu. Tiedotuspalvelu.fi on Provisual Oy:n omistama viestintään, markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan keskittyvä palvelu. Tiedotuspalvelu.fi on toiminut yli viisi vuotta saavuttaen maineen luotettavana tiedonlähteenä.

Lisätiedot

venäläis-suomalainen eurytmianäyttämöryhmä ohjaus Anja Riska

venäläis-suomalainen eurytmianäyttämöryhmä ohjaus Anja Riska PROJEKTI: MURTUNUT ELÄMÄN PUU Septim Ensemble venäläis-suomalainen eurytmianäyttämöryhmä ohjaus Anja Riska Ohjelma 1. osa: «Murtunut elämänpuu», Arvo Pärtin musiikki 2. osa: «Toukat ja Chopin», Fredric

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Aikuisten tutkintoon johtava koulutus Kevään 2013 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS 2013, AIKUISTEN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Musiikin koulutusohjelma

Lisätiedot

Kahden poliittisten nais kirjailijoiden vertailu. Hella Wuolijoki Umayya Abu-Hanna

Kahden poliittisten nais kirjailijoiden vertailu. Hella Wuolijoki Umayya Abu-Hanna Kahden poliittisten nais kirjailijoiden vertailu Hella Wuolijoki Umayya Abu-Hanna Hella Wuolijoki Ella Murrik Syntynyt: 22 heinäkuuta 1886 Helme, Viro Kuollut: 2 helmikuuta 1954 ( 67v) Helsinki Kansalaisuus:

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2914 SUOMALAISTEN NÄKEMYKSET KULTTUURISTA 2013 QUESTIONNAIRE: FSD2914 FINNISH VIEWS ON AND ENGAGEMENT IN CULTURE AND THE ARTS 2013

KYSELYLOMAKE: FSD2914 SUOMALAISTEN NÄKEMYKSET KULTTUURISTA 2013 QUESTIONNAIRE: FSD2914 FINNISH VIEWS ON AND ENGAGEMENT IN CULTURE AND THE ARTS 2013 KYSELYLOMAKE: FSD2914 SUOMALAISTEN NÄKEMYKSET KULTTUURISTA 2013 QUESTIONNAIRE: FSD2914 FINNISH VIEWS ON AND ENGAGEMENT IN CULTURE AND THE ARTS 2013 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen

Lisätiedot

Sisällöntuotannon erikoiskurssi

Sisällöntuotannon erikoiskurssi Tik- 111.070 Sisällöntuotannon erikoiskurssi syksy 2004: Installaatiotyöpaja * johdantoluento * 21.9.2004 Tassu Takala 1 Tavoitteet ja sisältö Digitaalisten (taide)installaatioiden ja kokeellisen vuorovaikutuksen

Lisätiedot

Lahden kansainvälinen julistetriennale 2014

Lahden kansainvälinen julistetriennale 2014 Tunnusjuliste: Linn Henrichson Lahden kansainvälinen julistetriennale 2014 13.6.-28.9.2014 Lahden perinteikäs julistebiennale on muuttunut Lahden kansainvälisiksi julistetriennaleksi. Joka kolmas vuosi

Lisätiedot

Mediakysely melulaisille

Mediakysely melulaisille Mediakysely melulaisille Millaisia mediankäyttäjiä ja miten mediakriittisiä lukiolaiset ovat? 18.5.2009 Marianne Vuorela ja Milla Ylärakkola Kyselyn tavoitteet ja sisällöt Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä).

Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä). Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä). Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava

Lisätiedot

KYSELY DEGREE PROGRAMME IN SOCIAL SERVICES -ALUMNEILLE (DSS-alumni survey 2015)

KYSELY DEGREE PROGRAMME IN SOCIAL SERVICES -ALUMNEILLE (DSS-alumni survey 2015) KYSELY DEGREE PROGRAMME IN SOCIAL SERVICES -ALUMNEILLE (DSS-alumni survey 2015) Maija Kalm-Akubardia, Diakonia-ammattikorkeakoulu Maija.kalm-akubardia@diak.fi DSS-alumnikysely luotiin ensisijaisesti selvittämään

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot

Jyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot Jyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot Kulttuurin kansainväliset yhteydet Jyväskylän kaupungin vastuulalueilla on laajat ja toimivat kansainväliset yhteydet. Kansainväliset näyttelyt Graphica

Lisätiedot

Pohjoismainen kulttuuripiste

Pohjoismainen kulttuuripiste Pohjoismainen kulttuuripiste Luomme tilaa pohjoismaiselle kulttuurille Webinaari 16.6.2016 Erityisasiantuntija Laura Norppa, Pohjoismainen kulttuuripiste POHJOISMAINEN KULTTUURIPISTE Virallinen pohjoismainen

Lisätiedot

Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö

Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosyhteenveto Tulosten käyttö Julkisen esiintymisen määrä ja kanavat Millä tavoin olet itse esiintynyt julkisuudessa asiantuntijaroolissa?

Lisätiedot

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun.

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. 2011 HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. Kaarinan lukiossa on laaja ja monipuolinen kurssitarjotin, josta voit pakollisten yleissivistävien aineiden lisäksi valita runsaasti

Lisätiedot

muusikoiden kaltaista marginaaliryhmittymää, vaan kansainvälisen menestyksen saavuttamiseksi artistin kuin artistin on tehtävä video.

muusikoiden kaltaista marginaaliryhmittymää, vaan kansainvälisen menestyksen saavuttamiseksi artistin kuin artistin on tehtävä video. 1 1. JOHDANTO Tämä tutkimus käsittelee suomalaisia musiikkivideoita. Musiikkivideolla tarkoitan kaupalliseen (televisio)levitykseen tarkoitettua lyhyttä, yleensä 3-5 minuuttia kestävää audiovisuaalista

Lisätiedot

MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN

MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN 24.1.2017 MAJAOJA-SÄÄTIÖSTÄ Säätiö perustettiin 14.12.2000 rakkaudesta kulttuuriin. Säätiön tarkoituksena on jakaa vuosittain apurahoja erilaisiin kulttuurikohteisiin. Etusijan

Lisätiedot

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,

Lisätiedot

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset 3 TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT Kielipalvelut-yksikkö Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset Valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista (794/2004) 6 määrätään kielitaidosta, että opiskelijan

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Sopimukselliset velvoitteet velvoite tiedottaa hankkeesta ja sen saamasta rahoituksesta tarkoituksenmukaisesti, avoimesti ja

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kutsu KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kutsu kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät Linnanmaalla Yliopistokatu 9 (KTK122), 10. toukokuuta 2016 klo 12.15 alkaen.

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

52CD-BOX: Masterpieces Of Classical Music - Various Composers - Various Artists

52CD-BOX: Masterpieces Of Classical Music - Various Composers - Various Artists MEMBRAN-VALIKOIMAA 52CD-BOX: Masterpieces Of Classical Music - Various Composers - Various Artists 52 CD:n kokoelma tarjoaa monipuolisella tavalla taidemusiikin perusteokset musiikin legendojen esittäminä.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (5) KOHDEAVUSTUKSET

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (5) KOHDEAVUSTUKSET HELSINGIN KAUPUNKI 1 (5) KOHDEAVUSTUKSET Teatteriyhdistys Takomo ry: Osallistuvaa teatteria Töölön palvelutalossa 1.9.2012 15 Töölön palvelutalo Takomon vuoden 2012 pääteos on esityksen valmistaminen yhdessä

Lisätiedot

Valinnaisaineet

Valinnaisaineet Valinnaisaineet 2017-2018 Millaista on aloittaa uusi kieli 8. luokalla? Painotetaan perustaitoja: opit puhumaan, kirjoittamaan ja ymmärtämään kieltä itselle tutuissa arkisissa aiheissa Käytetään paljon

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta

Lisätiedot

9.-luokkalaisen kulttuurikansio

9.-luokkalaisen kulttuurikansio 9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -

Lisätiedot

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella

Lisätiedot

JULKINEN TAIDE JA JOHN DEWEYN DEMOKRAATTINEN KOKEMUS. JOHN ADAMSIN ON THE TRANSMIGRATION OF SOULS

JULKINEN TAIDE JA JOHN DEWEYN DEMOKRAATTINEN KOKEMUS. JOHN ADAMSIN ON THE TRANSMIGRATION OF SOULS JULKINEN TAIDE JA JOHN DEWEYN DEMOKRAATTINEN KOKEMUS. JOHN ADAMSIN ON THE TRANSMIGRATION OF SOULS KALLE PUOLAKKA KSEI/PALMENIA LAHTI LAHDEN TIEDEPÄIVÄ 11.11.2014 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia

Lisätiedot

Kohti Turun konservatorion strategiaa 2020 RTF Report - luotu Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Kohti Turun konservatorion strategiaa 2020 RTF Report - luotu Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Kohti Turun konservatorion strategiaa 2020 RTF Report - luotu 18.11.2014 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet 2014 tpo alaikäiset 374 95 73 2014 uusi opisk kl 17 7 5 2014 uusi opisk mt 3 3 2 2014 uusi

Lisätiedot

LEIK KÄSIK OHJ TUOT KUV. ÄÄNI Musiikin äänitys I, 3/3 21.-23.8. 3.vsk 22738 ETV lav. ETV puku. N lav

LEIK KÄSIK OHJ TUOT KUV. ÄÄNI Musiikin äänitys I, 3/3 21.-23.8. 3.vsk 22738 ETV lav. ETV puku. N lav SYYSLUKUKAUSI 2013 VERSIO 12.12.2014 keltainen = festivaali, seminaari vaalea vihreä = BA-elokuva (yht) (linja) = opetuksen järjestävä taho oranssi = pakollista opetusta vihreä = ARTS-yhteistyö sininen

Lisätiedot

PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA PIANON VAPAA SÄESTYS (pop/jazz-piano) PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen

Lisätiedot

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Tiedote 19.5.2015 Helsingin taidemuseo uudistuu HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Helsingin taidemuseo HAM avaa uudistuneet tilansa Tennispalatsissa 25.9.2015. Avajaisnäyttelyt sisältävät helsinkiläisten

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

Pedapäivä- tapahtuma

Pedapäivä- tapahtuma Pedapäivä- tapahtuma 27.11.-28.11.2015 Perjantai 27.11.2015 12:30 Ilmoittautuminen 12:30 Messuosastot avautuvat, sali C LUENNOT, sali B 13:00 Musiikkiesitys, Leena Pääkkönen ja Pohjankartanon koulun oppilaat

Lisätiedot

Käsitteitä ja määritelmiä

Käsitteitä ja määritelmiä Käsitteitä ja määritelmiä Sanomalehti on 1-7 kertaa viikossa ilmestyvä, maksullinen ja painettu julkaisu, joka sisältää uutisia, artikkeleita, kirjeitä, kommentteja, mielipiteitä ja mainoksia. Lisäksi

Lisätiedot

Anu Riestola Kuvataiteilija taideopettaja s.1970, Limingassa

Anu Riestola Kuvataiteilija taideopettaja s.1970, Limingassa Anu Riestola Kuvataiteilija taideopettaja s.1970, Limingassa Yhteystiedot: 050 5346251,ansari24@hotmail.com; anu.riestola@gmail.com Opinnot 2010 Aalto yliopisto, Taideteollinen Korkeakoulu, TaM kuvataideopettaja

Lisätiedot

koulutus: YO-69, Taideteollinen oppilaitos -69--70, Suomen Taideakatemian koulu -70--73

koulutus: YO-69, Taideteollinen oppilaitos -69--70, Suomen Taideakatemian koulu -70--73 cv Jukka Nopsanen, taidemaalari, s.1950 Helsinki os. Saarnakuja 10, 03400 Vihti p. 0405491045 e-mail jukka.nopsanen@kolumbus.fi kotisivut http://www.jukkanopsanen.fi koulutus: YO-69, Taideteollinen oppilaitos

Lisätiedot

Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku

Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku Saksaan! Dina Heegen DAAD-Lektorin, Turku Saksa tänään Yli 80 miljoonaa asukasta 16 osavaltiota -> federalismi Pääkaupunki Berliini, 3,4 Miljoonaa asukasta EU-maista suurin asukasluvultaan ja taloudeltaan

Lisätiedot

TSSH-HEnet : Kansainvälistyvä opetussuunnitelma. CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology

TSSH-HEnet : Kansainvälistyvä opetussuunnitelma. CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology TSSH-HEnet 9.2.2006: Kansainvälistyvä opetussuunnitelma CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology Elina Orava Kv-asiain suunnittelija Tietotekniikan osasto Lähtökohtia Kansainvälistymisen

Lisätiedot