HARTERJUHLAANSA ROTARYAATE JYVASKYLASTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HARTERJUHLAANSA ROTARYAATE JYVASKYLASTA"

Transkriptio

1

2

3 ROTARYAATE JYVASKYLASTA ~anekosken Rotaryklubin ensimmainen kokous pidettiin ~anekosken Osuuskaupan kabinetissa kesakuun 4. paivana vuonna 1947 Jyvaskylan Rotaryklubin kummiudessa ja Euroopan pelastukseksi tulleen Marshallavun aloittamisen aattopaivana. Alkuvuodesta oli allekirjoitettu Pariisin rau hansopimus suomalaisittain kovin ehdoin ja asekatkennan oikeuskasittely alkoi. Ylilaakari Niilo Makipaja Jyvaskylan Rotaryklubin presidentin ominaisuudessa toi Piirikuvernoorin teweiset tilaisuuteen, johon osallistui 17 tulevaa jasenta ensimmaisen presidentin kunnallisneuvos Ahti Karkkaisen johdolla. Varapresidentiksi valittiin pastori Niilo Katila, I-sihteeriksi pankinjohtaja Matti Vainionpaa, IIsihteeriksi filosofianmaisteri Sakari Linkola, rahastonhoitajaksi pankinjohtaja Oskari Tormala ja klubimestariksi filosofianmaisteri Aulis Kautto. Kokoontumispaikaksi tuli ~anekosken Osuuskaupan kabinetti ja kelloajaksi, kuten nykyisinkin, lounaskokouksena. I I I"- I ' Kuva Charter juhlasta mallia Jasenkunta edusti silloista Wartsilan Selluloosa 01 Y:ta, kirkkoa, hotelli- ja liiketoimintaa, opettaja- ja Iaakarikuntaa, rautateita, pankkilaitosta ja kuntasektoria. Rotary Internationalin presidentti Richard C. Hedke tervehti klubia no 6667 kirjeellaan Mainittakoon, etta klubi oli ainakin osittain kaksikielinen ja etta aluksi rotari-veljesta kaytettiin ruotsalaista nimitysta "rotariaani". Loppuvuodesta pidettavaan charterjuhlaan paatettiin kutsua myos "ex-rotariaanit" ja jarjestaa poikamiehille daamit. Juomina nautittaisiin boolia tai marjamehua, mutta ei muita viinaksia. AANEKOSKEN ROTARYKLU Bl pyylzb kunnioitiacn Teiti lahettbmlian cdustajanne nalsineen HARTERJUHLAANSA sunnuntalna rnarrsskliun 30 pnb 1947 klo A%nekoakenOsuuskauponRavl~tolan kablneulln Kutsukortti Charter-juhlaan paivatyssa jutussaan Ala-Keitele lehti kertoi klubin charter-juhlasta, joka pidettiin marraskuun 30. pna 1947 klo ~anekosken Osuuskaupan Ravintolan kabinetissa. Tilaisuudessa piirikuvernoori Heikki Herlin ojensi klubille RI:n hyvaksyman charterkirjan. Puheissa korostettiin Rotaryn aatteellisuutta ja epapoliittisuutta "Epaitsekasta palvelua hiljaisuudessa" kuten lehden otsikko vuoden teeman kuvasi. Juhlapuheessa toivottiin, etta "~anekosken Rotaryklubi saisi olla yhtena pienena hammasrattaana koneistossa, jonka tat-koituksena on edistaa yhteista hyvaa rotaryajatuksen rakentavassa hengessa". Mauri Mattila toteaa 20 vuotishistoriikissaan, etta ~anekosken Rotaryklubi syntyi sotien jalkeen aikana, jolloin Rotary loi itsensa lopullisesti Iapi SUO~~SS~ ja 40-luvun loppuvuosina syntyikin yli 40 klubia eri puolille Suomea. Yhteydet "suureen maailmaan ja erityisesti Ianteen" avautuivat sotavuosien jalkeen.

4 ', " 1.. ~anekosken Rotaryklubin ensimmaisena varsinaise- Perinteeksi muodostunut kalaretki toteutettiin ja pidettiin esitelmia mm. aiheesta marka vesi, sydamen toiminta ja mika erottaa kaupunkilaisen maalaisesta. Kokouksia juhlistamaan hankittiin Rotary-laulukirja. na toimintakautena maailmalla pidettiin seka kesa- etta A~~~~~~~~~ esittamalla stipendilla toh- talviolympialaiset ja lsraelin valtio perustettiin. Suomi joutui vakavan paikan eteen, kun YYA-sopimus allekirjoitettiin ja vallankaappaushuhuista puhuttiin. Kokousrutiineista loytyi jo tuolloin iaisyysaiheiksi myohemminkin muovautuneet kysymykset osallistumisesta ja poissaolosakoista seka muista jasenvelvotteista. Lippu tai viiri paatettiin hankkia ja palkata konekirjoittajatar! Ohjelmissa korostui alusta pitaen jarjeston palveluhenkisyys. Ensimmainen palveluprojekti, joka kestikin pitkaan, oli "joulupakettien lahjoittaminen koyhillev. Kesalla tehtiin my& kalaretki laivalla Ihantolaan, johon osallistui 15 oman veljen lisaksi kaksi vierasta. Luokite-esitelmat kasittelivat jo yhteiskunnallisesti varsin mittavia aiheita: uutta kuntalakia, oppivelvollisuutta, hintaindeksia ja monia muita painavia aiheita. Alkanut vuosi oli menneita seesteisempi maailmalla ellei oteta huomioon Maon pitkaa marssia, Naton perustamista, Berliinin saarron purkamista tai DDR:n perustamista. Suomi oli jaakiekon MM-taistossa seitsemas ja Hella Wuolijoki sai potkut Yleisradiosta. Jalleenrakentaminen oli alussa ja YYA:n vaikutuksia pohdiskeltiin. Rotaryklubille kolmas toimintakausi oli varsin aktiivinen ja monta hanketta pantiin vireille. Ylitse muiden oli kuitenkin yhteisen kokous- ja kesanviettopaikan hankinta. Mammenniemen talosta paatettiin vuokrata tontti Keiteleen rannalta, jonka tyonimeksi tuli "parkka-toiminta". Ostettiin vanha asuntoparkka Vapolta markalla ja kunnostettiin se suurella hartaudella ja pieteetilla. Historiikki kertoo erityisesti ansioituneen puusepan hommissa veljet Niilo Katila ja Vaino Miettinen seka puu-ceen pystytyksen vastuulleen saaneet Carl Sture Ehrnrooth ja Jussi Savolainen. Parkka toimi monien vuosien ajan klubin tukikohtana, mutta myohemmin nahtiin hyvaksi lahjoittaa rakennus partiolaisten kaytt~on. Vastikkeeksi veli Eino Pitkanen lahjoitti klubille parkan arvoa vastaavan rahasumman talletettavaksi muita palveluprojekteja varten. Aikanaan raha annettiin ~anekosken Metsaveikoille pelastusaluksen hankintaa varten. Muusta palvelutoiminnasta klubitoiminnan alkuvuosina mainittakoon joulupakettien lisaksi, tervehdyskaynnit ~anekosken vanhainkodissa, kevaiset yhteisvastuujuhlat seka nykyisinkin kay ossa oleva stipendien jako parhaille oppilaille. to,i JmS. Tolalle tarjoutui mahdollisuus vuoden opiskeluun Harvard Medical Schoolissa Bostonissa~ Maailma oli ennallaan vaikka Korean sota alkoi ja hairikon asettama pommi pirstoi Suomen Eduskunnan ulko-oven. Urho Kekkonen muodosti ensimmaisen hallituksensa samoihin aikoihin, kun maailmankuulu The Delta Rhythm Boys esiintyi Linnanmaella. ~anekosken Rotaryklubin toiminnassa Parkka oli edelleen keskeisesti esilla. Kunnostus saatiin valmiiksi toimintakauden aikana, sille luotiin saannbt, ostettiin ruokailuvalineet ja ranta paatettiin kunnostaa, jota varten otettiin lainaa markkaa. Eraaseen kokoukseen Parkalle paatettiin menna oikein bussilla, mutta ilman naisia, kuten poytakirjassa seisoo. Muita kayttajia klubin ja partiolaisten lisaksi olivat mm. seurakunnan nuoret ia urheiluseurat. Parkka sai valtakun- nallista huomiot ~uomen Sosiaalidemokraatti -1ehdessa ( ) laajan artikkelin muodossa. Vuoden esitelmaaiheita olivat mm. uusi metsastyslaki ja yrityksen tyoterveyssopimus. Ensimmaista kertaa pidettiin myos pikkujoulujuhla yleisojuhlana ja kahvitilaisuus kunnalliskodissa joulua ennen. Naita aikoja sai "rotariaani" nimitys tehda tilaa rotarille! Alussa rikottiin vahan myos RI:n saantokirjaa ja uusien jasenten valinnan henkea, kun hyvaksymisessa kaytettiin yleista aanestyskaytantoa. Palloaanestyksesta pu huttiin myos, jossa oli kuusi ehdokasta, mutta vain yksi hyvaksyttiin. Mihin ja miksi, jai epaselvaksi kuitenkin asiakirjoja lukiessa! Toimintavuoden merkittavin tapahtuma Suomessa oli eittamatta Marsalkka C.G.E. Mannerheimin kuolema, josta tuli koko kansan surujuhla ja aiheesta pidettiin myos klubiesitelma. Korean sota jatkui maailmalla ja kuuluisasta sotapaallikosta Winston Churchillista tuli Englannin paaministeri. Lasnaolokysymykset ovat aina esilla, kun klubien toimintaa awioidaan. Alkuvuosina Iasnaolovaatimuksista pidettiin tiukasti kiinni ja useita jasenia erotettiin huonon Iasnaoloprosentin takia. Vuoden esitelmissa ennakoitiin jo tulevaa, kun kasiteltiin mm. atomivoiman rauhanomaista kayttoa, va-

5 estorakennetta seka sosiaalisuuden ja suvaitsevaisuuden kasitteita. ~anekosken tilannekatsaus oli esilla myos. Yhteiskunnallisia tapahtumia olivat perinteisten lisaksi rotarien savelhartaus kirkossa yhteisvastuun hyvaksi ja rotarytukirenkaan perustaminen. Stipendit jaettiin kouluille. lkimuistoiset ja ehka ensimmaiset ja viimeiset Suomessa pidettavat kesaolympialaiset vietiin kunniakkaasti Iapi Helsingissa kesalla 1952 suomalaisena nayttona sisusta, osaamisesta ja onnistumisesta. Myos ~anekosken Rotaryklubilla oli oma osuutensa olympiavieraiden majoittamisessa. Talviolympialaiset Oslossa jaivat "viimeisten oikeiden olympiakisojen" varjoon. Samana vuonna Armi Kuusela valittiin maailman kauneimmaksi ja viimeinen sotakorvausjuna Iahti kohti itaa. Maailmalla valittiin D.D. Eisenhower Yhdysvaltain presidentiksi ja DDR sulk rajansa. Hyva Veli organisaationa toimimisesta ei klubia voi syyttaa, silla niin avointa mm. Parkan toiminta oli, etta veroherrat iskivat "luontoisetuna" silmansa Parkkaan ja paattivat verottaa sita kesahuvilana. Poytakirjojen mukaan omat lakimiehet paatettiin panna asialle, mutta lopputulos jai silti hamaran peittoon. Parkkaan hankittiin oma lippu ja lipputanko. Kunnalliskodin joulukahvien lisaksi pidettiin Luciajuhla, joka muistiinpanojen mukaan onnistui hyvin. Klubi kavi tutustumassa Osuuskaupan rakenteilla olevaan ravintolakiinteist6on, josta tulikin myohemmin klubin kokouspaikka. Koululaisille jarjestettiin kirjoituskilpailu. Kuluvan rotaryvuoden aikana kavi kummiklubi Jyvaskylasta "tarkastamassa" klubin, josta oli pitka juttu Keskisuomalaisessakin ( ). ~anekoskella kaynnin yhteydessa jyvaskylalaiset kavivat tutustumassa Simunankosken kalanviljelyslaitokseen seka " eraaseen maakuntamme ihastuttavimpaan nahtavyyteen Kapeenkoskeen". Koskenlaskun lisaksi jyvaskylalaiset tutustuivat vuorineuvos Kramerin kosken kupeelle v aikaan saamaan "vanhojen talojen naytte- lyyn". ~anekoskella vieraat otti vastaan varapresidentti ja asemapaallikko Vaino Miettinen. lltaa vietettiin Hirvessa arvokkaan ohjelman ja veljellisen yhdessaolon puitteissa. -- Eras maailman johtajista, hyvassa, mutta enemman pahassa, Josif Stalin kuoli alkuvuodesta 1953 ja K.A. Heiskasesta tuli Suomen puolustusvoimain komentaja. Mount Everest valloitettiin ensimmaisen kerran ja kesakuussa 1953 tapahtui dramaattinen kansannousu Ita-Berliinissa. Samoihin aikoihin kruunattiin vielakin keskuudessamme vaikuttava Elisabet II Brittilaisen kansainyhteison hallitsijaksi. Arkisto, jonka kunnossapito on ikuinen ongelma, ainakin historiikkien tekijoille, sai pitkan puinnin jalkeen ensimmaisen kaappinsa, mika lienee edelleen sama joskin monet siirrot nahneena. Pidetyista esitelmista kiintyi huomio kahteen yllattavaan ja nyt ajankohtaiseen aiheeseen. Toinen k2sitteli aravarakentamista asuntopulan helpottajana ja toisessa kysyttiin: Ovatko nykyiset koululaiset ylirasitettuja? Siis koululaisten ylirasitusta kasiteltiin jo silloin, kun ei ollut telkkaria, videoita eika diskoja, tietokoneista ja interneteista puhumattakaan? Mitka ovat ylirasituksen ainekset kysytaan yhta epatietoisena nyt kuin ennenkin. Kevaalla 1952 pidettiin yhteisvastuujuhla ja jaettiin stipendit, joista yhden sai nykyinen jasen Antti Lehtonen oppikoululaisena ja samalla eraan kimmokkeen tulevaan elamantyohonsa. Rotaryvuoden aluksi tehtiin Koreassa rau ha, jon ka uhrien maaraksi laskettiin hivenen yli kaatunutta USA:n ja YK:n lipun alla ja perati 1,34 miljoonaa kommunistisen osapuolen kaatunutta. Ruotsi voitti yleisurheilumaaottelun, paaministeri Kekkonen muodosti uuden hallituksen ja Neuvostoliitto rajaytti kesalla 1953 oman vetypomminsa. Vuodesta naytti tulevan taiten tehtyjen poytakirjojen ja selosteiden toimintakausi, niin hienoja tuotokset olivat. Jasenmaksuksi maarattiin 1000 markkaa ja kolme parasta osallistumisprosenttia paatettiin palkita. Vieraita klubissa kavi Brandesta, ~rnskoldsvikist~ ja Etela-Schleswigista seka erikseen Partaharjun leirilta ja Englannista. Kesan ohjelmaan kuului myos rapujuhla veli Unto Karhusen huvilalla. Esitelmissa kasiteltiin liikennetta, meijeritoimintaa lngmar Finskaksen johdattelemana, edelleen asuntotuotantoa, puunjalostusteollisuuden vaikeuksia ja esitettiin vetoomus tulipalossa kodittomiksi jaaneiden auttamiseksi. Pidettiin yleisojuhla Koskenhovissa, yhteisvastuujuhla seka Parkalla tehtiin metsatoita ja pidettiin syyskaudella useita iltakokouksia siella. Presidentin tehtaviin seuraavalle vuodelle oli tungosta silla kandidaatteja oli kolme, joista valinta tehtiin lippuaanestyksella.

6 Tietokone esiteltiin USA:ssa ensi kertaa suurelle yleisolle ja ensimmainen ydinkayttoinen sukellusvene, Nautilus, laskettiin vesille heti alkuvuodesta Neljan vallan konferenssi Saksan kysymyksesta epaonnistui ja Vietnamissa tehtiin rauha, joka oli Iahtolaukaus myos uudelle sodalle 70-luvulla puolella Saksan Liittotasavallasta tuli Naton jasen ja Varsovan liitto solmittiin. Vuosi oli Suomelle urheilumenestyksen kausi seka kesa- etta talvilajeissa maailmalla. Vaino Linnan Tuntematon sotilas julkaistiin. Rotarykauden alussa jasenmaara klubissa oli 23, joista Charter-jasenia oli kahdeksan, ja nelja jasenta oli yltanyt edellisella kaudella 1 OOO/~:n aktiviteetin. Suomessa rotaryklubit perustivat takuurenkaan, jonka tarkoituksena oli takausten jarjestaminen opintolainoille, joista ensimmaiset annettiin syksylla 1954 myos ~ a - nekoskella. Parkan rotaryhistoria alkoi kaantya lopuilleen, vaikka kehitystyota viela tehtiinkin. Varkaat vierailivat siella syksyn hamarissa, Iaheisyyteen oli rakennettu huviloita ja nain kevaalla 1955 klubi oli valmis lahjoittamaan Parkan partiolaisten kayttoon. Eras konkreettinen rotaryhanke oli tullut tiensa paahan. Tilaisuuksia oli toimintakaudella paljon; yhteisvastuujuhla, yleisojuhla Koskenhovissa aiheena 50-vuotta tayttava Rotary-jarjesto seka osallistumisia seppeleenlaskuun sankarihaudalla. Intercity-kokous oli Jy- Rotarykauden alussa klubi sai lahjoituksena veli Eino Pitkaselta markkaa Parkan arvona, joka oli aiemmin lahjoitettu partiolaisten kayttoon. Syyskaudella pidettiin korkeatasoisia esitelmia, jotka kasittelivat mm. nykyajan kiireista elamanrytmia, raiffiusaatetta, puutarhan pitoa seka posti- ja lennatinlaitosta. Itsenaisyyspaivana klubi (26 jasenta) osallistui jumalanpalvelukseen, jossa saarnasi veli Niilo Katila, ja sita seuranneeseen seppelten laskuun san kari haudalla. Klubi kavi uudenvuoden tervehdyskaynneilla kunnalliskodissa ja sen vuodeosastoilla runsaslukuisena seka jarjesti jo perinteeksi tulleen yhteisvastuu'juhlan runsaslukuiselle yleisolle. Sen nettotuotoksi tuli markkaa. Seuraavana paivana oli Yhteistalolla rotarytilaisuus, jossa puhujana toimi Voitto Viro. Esitelmista mainittakoon TV-koelahetyksia seuranneen veli Matti Vainionpaan visiot uuden viestimen tulosta seka ajankohtaiset katsaukset koskien puolustusvoimia ja Pork- kalan luovutusta. Esilla aiheina olivat lisaksi mm. Aurora-seura, immuunijarjestelmat ja Kalb6idagrundin majakka. Veli Kalervo Tourunen kasitteli aanekoskelaisittain kirkonkellojen lahjoitusasiaa. Kauden paattyessa klubissamme oli 28 jasenta, joista Charter-jasenia kahdeksan. vaskylan klubilla. Laadukkaat esitelmat jatkuivat, jois- Loppuvuosi 956 oli kansainvalisessa politiikassa eras ta kansainvalisyytta edustivat Niilo Katilan katsaus dramaattisimmista toisen maailmansodan jalkeen. Romanovin suvun historiaan ja Holger Dahlblomin Unkarin kansannousu, Englannin ja Ranskan hybkkays esitys YK:sta seka katsaus suolattoman meren, Laa- Suezille ja suomalaisten ensimmainen rauhanturvatokan, historiaan. Muita kasiteltyja aiheita; ~anekos- operaatio Suezille seka sosialistisen leirin liikehtimiken nimismiespiiri, oppikoulujarjestelman toiminta ja nen tekivat ajasta varsin rauhattoman. Presidentti J.K. monta muuta hyvaa esitysta. Paasikivi kuoli ja presidentti Urho Kekkonen esitti huo- Tehtaiden historiaan liittyi selvitys sulfiittisellutehlestumisensa kansainvalisesta tilanteesta. Alkuvuodestaan yhteyteen rakennettavasta haihduttamosta ja ta 957 kuusi maata solmi EEC-sopimuksen. polttolaitoksesta, jotka muuten olivat ensimmaiset Uuden toimintakauden alun tapahtumia ~anekos- Suomessa. Sankarihaudalle rakennettavasta muistokella olivat ensimmainen vesistiikatselmus seka uumerkista keskusteltiin useaan otteeseen. den kansakoulun valmistuminen, jonka kustannusarvio oli 121 miljoonaa markkaa sisaltaen 11 luokkaa ja 500 hengen juhlasalin. Koulullavierailtiin myohemmin. Uuteen urheilukenttaan kaytettiin vastaavasti 12 miljoonaa markkaa. Rahasta puheenollen klubin jasenmaksu per capita oli 1500 markkaa ja klubin vuosi- Heinakuussa 1955 suurvallat keskustelivat Geneves- budjetti markkaa. Klubille laadittiin talla toisa Saksan asemasta ja Euroopan turvallisuusratkai- mintakaudella ensimmaiset omat saannot. suista tuloksetta. Samoihin aikoihin antoivat johtavat Pikkujoulun sijasta paatettiin rahat kohdentaa "Untiedemiehet Einsteinin johdolla julkilausuman ydinso- karin avulle". Kauppalanjohtaja veli Ahti Karkkainen dan vaaroista ja USA ja SNTL jatkoivat ydinaseiden ja kertoi pitkasta Pitajanmakasiini -perinteesta. Siemensatelliittien kehittelya. Tammikuussa 1956 Porkkala ja syomaviljaa lainattiin sita tarvitseville 6-15% korolla palautettiin Suomelle ja Suomi hyvaksyttiin YK:n jase- jo lsonvihan ajoilta periytyvista pitajanmakasiineista. neksi, helmikuussa 1956 Urho Kekkosesta tuli presi- Paadentaipaleelle makasiini perustettiin Keisarin paadentti ja pian sen jalkeen alkoi yleislakko, joka kesti toksella luvulla viljalainaus oli yleista, mutta melkein kolme viikkoa. kertomusvuonna ei viljaa enaa lainattu vaan myonnet-

7 tiin lainoja siemenviljan ostoon. Aihetta esitelleessa kokouksessa oli osallistumisprosentti 92,59 ja luvatta olivat poissa Holger Dahfblom ja Matti Vainionpaa. Esitelmat kasittelivat mainittujen aiheiden lisaksi Venajan keisariperinnetta, heraldiikkaa ja poliisin toimintaa pidettiin kokous ~anekosken Rotaryklubin 10-vuotisjuhlan kunniaksi. TOINEN VUOSIKYMMEN Syyskuussa 1957 kuuluisa saveltajamestarimme Jean Sibelius kuoli, Marita Lindahlista tuli Miss Maailma, suornalainen auto, Wihuri-yhtyman Wiima, naki paivanvalon ja Suomen markka devalvoitiin 39%:lla! Neuvostoliitosta ammuttiin ensimmainen maata kiertava satelliitti, Sputnik I, radalle koko lantisen maailman pettymykseksi. Lahden MM-kisoissa kevaalla 1958 Suomen menestys oli hyva, mutta samaa ei voida sanoa jaakiekosta, kun Kanada voitti Suomen 24-0 jaakiekon MM-kisoissa Oslossa. Rotaryvuodesta naytti tulevan melkoisen aktiivinen viikkoselosteiden mukaan. Oli rapujuhlia, intercity-kokous Viitasaaren RK:n kanssa ja klubin 10-vuotisjuhla, jossa Matti Vainionpaa esitti klubin 10-vuotishisto- riikin. Yhteisvastuujuhla pidettiin maaliskuussa 1958 uuden koulukeskuksen juhlasalissa, missa juhlapuhujana esiintyi piispa Eero Lehtinen. Juhlayleisoa oli n. 400, paasymaksu 150 markkaa ja tuotto yhteensa markkaa. Siina esimerkkia myohemmille rotary-polville! Kunnalliskodin kahvitusperinne jatkui myos. Hyvien esitelmien sarja jatkui aiheina mm. puunjalostusteollisuuden kuljetukset, verot, ajankohtainen suu- ja sorkkatauti seka ~anekosken miat, joists esitelmoi kauppalanjohtaja Veikko Heiskanen, todeten muun muassa etta veroayria oli pakko nostaa vaikeasta tyottomyydesta johtuen. Mainittakoon, etta tuli klubin jaseneksi nykyisista jasenista vanhin, Olavi Sonni, joka toimi rotarypiirimme kuvernoorina Syksylla 1958 Ranskan poliittinen tilanne rauhoittui ja jo silloin vaikea Algerian kysymys sai osaratkaisun uuden perustuslain muodossa, jonka keskeisena katilona toimi kenraali Charles de Gaulle, pitkaaikainen Ranskan paaministeri ja presidentti. Johannes XXIII:sta tuli uusi paavi ja Fidel Castrosta vielakin elava Kuuban diktatoorinen hallitsija. Suomessa paattyi Vihuri-havittajien tarina lentokieltoon lukuisten onnettomuuksien jalkeen ja Veikko Vennamon Pientalon poikain puolue perustettiin. Presidentti Kekkonen esitti huolensa idansuhteista ja kohdisti kritiikin lehdistoon. Jasenia oli rotarykauden alkaessa 31 ja paattyessa 28, jasenmaksuna edelleen 1500 markkaa ja viirimalleja kehiteltiin. Huomatkaa ja verratkaa tahan paivaan kestoaihetta; pohdittiin klubitoiminnan vilkastuttamista ja sen saattamista nakyvampaan muotoon! Silti oli nayttavia tilaisuuksia edelleen; yhteisvastuujuhla ja kahvitus kunnalliskodissa. Pidetyt esitelmat kasittelivat mm. puunjalostusteollisuutta, vapaaehtoista maanpuolustustyota, verotusta, yhteiskoulun uudisrakennusta ja persoonallisuuden kehitysta. Syyskuu 1959 oli neuvostopolitiikan ja -tieteen juhlaa, kun Nikita Hrustsev vieraili USA:ssa vain pari sen jalkeen, kun neuvosto~iitto~ainen miehittamaton avaruusalus oli tehtavansa paaneeksi tormannyt kuuhun ja sita ennen irroittanut itsestaan Neuvostoliiton lipun leijailemaan kuun Ranska teki vuoden 960 alussa ensimmaisen ydinkokeensa Saharassa ja,,ahan myohemmin pidettiin suurvaltain ensimmainen aseidenriisuntakonferenssi. Aseidenriisuntakeskustelut pysahtyivat amerikkalaisen vakoilukoneen, "- 2, alasampumiseen ja Leonid Breznevin tuloon presidentiksi. Suomessa vieraili Paul Anka ja Squaw Valleyssa pidetyissa olympialaisissa Suomi oli viides maiden valisessa kilpailussa. Toimintakaudesta tuli aikakirjojen mukaan varsin perinteinen. Yhteisvastuujuhla pidettiin,alleen koulukeskuksessa ja tuotto oli varsin hyva, markkaa! Aivan uutena varainhankintakeinona pidettiin nunponttotalkoot, jonka tuloksena syntyi 27 panttea myytavaksi- Stipendit kouluille jaettiin jalleen ja opintovelkojen takaustoiminta,atkuim omaan kayttoon bankittiin rotarylaulukirja ja laadittiin mallisaannot. Yritysvierailu tehtiin uuteen maidontarkastusla~to~seen ja jarjestettiin yhteinen pikkujoulu. Korkeatasoisia esitelmia pidettiin mm. vaestonsuojelusta, kalastuksesta, rautatiepolitiikasta ja sulfaattitehtaan hajuksysymyksista. Holger Dahlblom esitteli pitkaksi lopulta venynytta Nijrnbergin sotasyyllisyysoikeudenkayntia.

8 s l j i n l - - Vuoden 1962 abiturienteille (23) pidettiin Kosken- 1. -"/ 1-? hovissa esitelmatilaisuus, jonka aihe kasitteli Opiskelevan ylioppilasnuorison yhteiskunnallista vastuuta. Heinakuussa sodittiin Kongossa, johon mm. ruotsa- Oman seurakuntamme lahetti kavi kertomassa terveilaiset osallistuivat YK:n lipun alla. Elokuussa oli Rooset Ambomaalta,,=sitelmien aiheet kasittelivat mmm. man ~ ~ Y jossa ~ Suomen P menestys ~ ~ oli ol~m- ~ ~ junien ~ nopeuksia ~ ~ Suomessa T ja Ruotsissa, kunnallispiahistorian heikoin. Loppuvuodesta 1960 Hrustsev verotusta ja metsateollisuutta. Vierailut esiintyi YK:ssa tunnetun varikkaasti ja John F. Kenne- Selluloosa Oy:n ja kauppalan uuden kunnalliskodin tidysta tuli nuori USA:n presidentti. Suomessa tapahtui loihin, Klubi lahjoitti vasts kayttoijn vihittyyn,,,,ammen- 3.1.I 961 silloisen ilmailuhistoriamme pahin onnetto- salmen kesakirkkoon puiset ehtoollisvalineet, muus, kun Aero 0y:n DC-3 syoksyi maahan Koivulahdessa vieden muassaan 25:n ihmisen hengen. Suomesta tuli EFTA:n ulkojasen ja huhtikuussa ensimmainen ihminen, Juri Gagarin, kiersi ensikertaa maan sateliitissa. Perinteiset toiminnot jatkuivat klubissa; vietettiin Jalleen toinen draaman vuosi maailmalla, kun Kuuyhteisvastuujuhla, kerattiin joulupaketteja koyhille ja ban kriisi saattoi idan ja Iannen asevoimat Iahemmas kaytiin tervehdyskaynnilla kunnalliskodissa. Lisaksi tormaysta kuin koskaan Il-maailmansodan jalkeen. klubi osallistui tukitalkoisiin partiolaisten haltuun luo- NL:n Kuubaan ohjuksia kuljettaneet sota-alukset kaanvutetussa Parkassa ja seurakunnan leirikeskuksessa. tyivat viimetingassa Yhdysvaltain maarittamalta taka- Veikko Heiskanen kertoi kauppalan tilasta ja ilmoitti rajalta ja rauha sailyi! Suomi solmi sopimuksen Saikuluvan vuoden talousawioksi 280 miljoonaa markkaa. maan kanavan kaytosta. Maailmanpolitiikan alttarilla Tuona aikana henkilostokulut olivat muuten vajaat tapahtui; Kekkonen teki esityksen ydinaseettomasta 30% eli selvasti nykyista pienemmat. Pohjolasta ja John F. Kennedy puhui Berliinin muurilla Esitelmissa vilahtelivat mm. seuraavat aiheet; kan- Saksan yhdistymisen puolesta. sainvalinen juutalaiskysymys, merenkulun sujuminen, asevelvollisuusasiat, metsastys- ja riistanhoitoasiat seka paikallisena ~anekoski-saarijarvi yhteyden parantaminen valtatieksi no 13. Vuoden alusta valittiin klubiin uusi jasen, sellumaakari Erkki Aalto, joka on edelleen vahva voima klubissamme. Klubin jasenmaara kauden paattyessa 28, joista ensimmainen Senior aktiivi. 60-luvun alun dramaattisimpia hetkia elettiin elokuussa 1961, kun DDR aloitti Berliinin muurin rakentamisen ja sulki rajansa. Idan ja Iannen yhteenotto oli lahella. Lokakuussa presidentti Kekkonen Iahti vierailulle Yhdysvaltoi hin. Vierailun ai kana Neuvostoliitto Iahetti nootin Suomeen ja vaati sotilaallisia konsultaatioita luoteisrajansa turvaamiseksi. Monivaiheinen ja - selitteinen nootti laukesi lokakuussa, kun Kekkonen tapasi paaministeri Hrustsevin Novosibirskissa saaden konsultaatiovaatimuksen torjuttua mm. purkamalla Honka-liiton. Seivashypyn maailmanennatys saatiin Suomeen, kun Pentti Nikula hyppasi 494 cm Kauhavan juhannuskisoissa. Klubin viiriarkiston karttuessa paatettiin, etta vierasviirit kiinnitetaan kankaalle ja pidetaan aina esilla kokousten aikana. Viirien edelleen karttuessa perinteesta on luovuttu muiden kuin juhla- ja kuvernoorin vierailukokousten yhteydessa. Aloitettiin myos lauluperinne, jota on jalleen viimevuosina viritelty henkiin. Kokous A'anekosken Osuuskaupan kabinetissa. Toimintakautta leimasi 15-vuotisjuhlatapahtumien sarja. Klubissa vieraili mm. tanganjikalainen pappi Aaron Mwakibinga. Juhlapaivana klubi lahjoitti kauppalan "isoon kirkkoon" alttarivaatteen. Kansainvaliset yhteydet niin pohjoismaisiin kummikaupunkeihin - Brande ja 6rnskoldsvik - kuin muuallekin lisaantyivat ja monipuolistuivat jatkuvasti. Klubin muistissa olivat viela laajat sodan jalkeiseen jalleenraken-

9 tamiseen liittyneet yhteydet Washingtonin osavaltion Takoman klubiin kirjeineen ja paketteineen. Jasenmaara kauden paattyessa oli 34 ja osallistumisprosentti 81.I 5 prosenttia. Rotarysaation velvoitteet, mukaanlukien ohjelma, kyettiin tayttamaan. Washingtonissa marssittiin rotusortoa vastaan ja John F. Kennedy puuttui henkilokohtaisesti ongelmaan I 963 Yhdysvallat ja koko maailma hiljeni, kun Dallasin surmanluodit iskivat Kennedyyn kohtalokkain seurauksia. Vielakin jatkuva rauhantuwatyo Kyproksella alkoi ja ensimmaiseksi valittajaksi valittiin Sakari Tuomioja. lntian ensimmainen ja pitkaaikainen paaministeri Jawaharlal Nehru kuoli ja paavi kielsi e-pillerit. Suomessa syoksyi Aeron DC-3 maahan Marianhaminassa 22 matkustajan saadessa surmansa. Talle rotarykaudelle oli ominaista viikkoselosteiden vaihdon alkaminen kummikaupunkien rotaryklubien valilla. Suomen Rotarystipendirahasto perustettiin ja sen per capita maksu oli 2 markkaaljasen 15 markan "piiriveron" ohessa. Tana kautena toimi piirikuvernborina Aarre Helander. Tehtiin vierailut mm. Kivetyn metsakampalle ja Iiameen Lennostoon, jaettiin stipendit seka jarjestettiin yhteisvastuujuhla ja kahvitilaisuus vanhainkodilla. Pidettiin jalleen hyvia esitelmia, jotka kasittelivat mm. maanpuolustustahtoa, automaatiota, yhtenaiskoulukysymysta, uutistoimintaa, osuuskauppaliiketta ja kirkkoa muuttuvassa maailmassa. Maailmanpoli'tiikassa tapahtui edelleen. Hrustsev erotettiin virastaan lokakuussa 1964 ja vahan myohemmin valittiin Yhdysvalloissa Lyndon B. Johnson uudelle kaudelle murskaluvuin. Ensimmaiset olympiakisat Aasian puolella Tokiossa pidettiin lokakuussa ja siella Suomi oli kahdestoista maa kolmella kulta- ja kahdella pronssimitallilla. Jaakiekon MM-kisat pidettiin Tampereella ja Suomi oli seitsemas. Paljon suomalaista suvaitsevaisuutta koetellut Hannu Salaman Ju hannustanssit ilmestyi. Englannin suuri mies Winston Churchill kuoli tammikuussa 1965, kosmonautit kavelivat avaruudessa ja napalmia kaytettiin Vietnamissa ensikerran. Toimintakaudella oli useita vierailuja. Valion ~anekosken meijeriin tutustuttiin silloisen aanekoskelaisen, nykyisen Jyvaskylan rotaryklubia edustavan ja kuvernoorina toimineen lngmar Finskaksen johdolla. Lisaksi vierailtiin mm. Kovalan majalla rapujuhlien merkeissa ja vanhainkodissa perinteisilla kahveilla. Yhteisvastuujuhlat jarjestettiin myos, josta tuotto oli 730 markkaa ja stipendeihin kaytettiin 250 markkaa. Esitelmissa kasiteltiin mm. sellun tekoa ja valkaisua, kloorin kasittelya seka yrityksen johtamisen edellytyksia. Yrittajatoiminta ja talous olivat myos nakyvasti esilla kuten nykyisinkin. Toimittaja-veli Aarne Vuorinen sai erityiskiitokset tunnollisista ja mukavista viikkoselosteistaan. Kauden alussa oli jasenia 34, lopussa 36. Klubi sai kiitosta RF:n taholta tayttaessaan saatiovelvoitteen 200 prosentilla. Yhdysvallat oli aloittanut selvan takaa-ajon avaruuskilvassa NL:n kanssa, kun kesalla 1965 ensimmainen astronautti teki 20. avaruuskavelyn ja kun kaksi amerikkalaista kapselia telakoitui vahan myohemmin ensi kertaa, Kesakuussa 1966 laskeutui ensimmainen yhdysvaltalainen kuuluotain pehmeasti kuun pinnalle, jonne neuvostoliittolaiset olivat jo ehtineet aluksien iskeytyessa kuun pintaan tehtavan tultua suoritetuksi. Amerikkalaiset sotkeutuivat tiiviimmin Vietnamin sotaan, Iahettamalla sinne joukkoja kesalla Keinosesta tuli puolustusvoimain komentaja ja Maalaisliifto muuttui Keskustapuolueeksi. Tata kautta luonnehdittiin ~anekosken rotaryklubissa I-sukupolven vaihdoskaudeksi. Jaljella oli enaa kolme charter-jasenta nimittain kirkkoherra Niilo Katila, johtajaopettaja Juho Adiel Leppamaki seka saastopankin johtaja Yrjo Matti Vainionpaa. Yhteisvastuu- juhla pidettiin talla kertaa ~anekosken kirkossa, mutta eras perinne katkesi, kun luovuttiin vanhainkodin kahvituksista. Tapahtuma korvattiin vanhusten virkistysretkella Laukaaseen. Huomatkaa urheilun tulo kuvaan, nimittain kaudella pelattiin ensimmainen jaakiekko-ottelu rotarien ja leijonien valilla! Tuloksesta ei ole tietoa, mutta tuotto meni urheilun tukemiseen. Yleiso sai satikutia epaurheilijamaisen kaytoksen takia. Iiyvia esitelmia pidettiin jalleen ja ainakin kaksi vierailua tehtiin Metsaliiton Selluloosa 0y:n eri yksikoihin. Esitelmien sotilasaiheet ovat edelleenkin ajankohtaisia; valan merkitys ja rauhanturvatyo. SAK kertoi tyostaan ja tehtavistaan keskustelutilaisuudessa ammattikoululla. Syksylla 1966 kaynnistyi eras maailmanhistorian suurimmista kansanliikeista, kun Kiinan Kansantasaval- Ian johtoon nousi Mao Tse-tung ja kaynnisti valtavaan "suureen proletaariseen kulttuurivallankumoukseen"

10 tahdanneet toimet. Toinen taman toimintakauden loppupuolelle sijoittunut maailmantapahtuma oli ns. kuuden paivan sota, jossa Israel joutui konfliktiin ymparoivien arabimaiden kanssa. Sota paattyi lsraelin voittoon kaikilla rintamilla, mutta kriisit seurasivat toistaan eika lopullista rauhaa ole saatu alueelle vielakaan. Yhteisvastuujuhla (tulos 450 markkaa), vanhusten kirkkokyyti Konginkankaalle, stipendit (250 markkaa) ja joulupaketit kuuluivat taas hyvin rotaryhenkisesti palvelun kuvaan ja paatos pelastusalushankkeen tukemisesta 1130 markalla tehtiin alustavasti. lltakokous Maki-Matissa pidettiin rotaryrouvien kera ja ohjelmana oli mm. muotinaytos. Poliittisen katsauksen - politikoimatta - klubiin toi kansanedustaja Pentti Sillantaus Paijanteen klubista ja ulkomaisia vieraita edusti englantilaisen Leighin klubin presidentin tytar Elisabeth Evans. Klubi lahetti ~anekoskea esittelevia dioja terveisina ~rnskoldsvikiin. Rotareille esiteltiin luokite-esitelmissa mm. pikakirjoitusta, paperin valmistuksen historiaa, selluteollisuuden suhdanteita, uuden vedenpuhdistuslaitoksen toimintaa, urheilulaaketiedetta ja elainlaakarikoulutusta. Veli Antero Seppaselle Iahetettiin kukkia hanen loukkaannuttua rallikilpailussa. Leijonien ja rotarien jalkapallo-ottelu pelattiin Huiman Il:n ottelun eratauolla, mutta lopputulos jai tallakin kertaa hamaraksi. Marraskuinen iltakokous pidettiin nuorien parissa, jossa esitelmoi kauppalan nuoriso-ohjaaja Pekka Kawonen. karihaudoille ja iltajuhlassa klubi halusi muistaa nain itsenaisyyden juhlavuotena sotainvaliideja lahjoittamalla heille rahalahjana 1000 markkaa. Juhlapaivana pidettiin myos ensimmainen kokous rotaryklubin perustamiseksi Suolahteen. Rotaryvuosi oli veli Erkki Aallon johdossa tehokkaan toiminnan aikaa muita toki unohtamatta. Klubin 20-vuotisjuhlan lisaksi jarjestettiin Suomen itsenaisyyden 50-vuotisjuhla ja yhteisvastuu juhla, perustettiin Suolahden klubi, pidettiin Intercity-kokous ja vierailtiin laivalla uuden jasenen pankinjohtaja Olavi Beckerin tilalla Ukossa. Vanhusten kirkkokyyti tuli kuvaan ja suuntautui Saarijarven kirkkoon. Joulupaketteja jaettiin kolmelle perheelle. Kaatuneiden muistopaivaa vietettiin myos. Jo mainittu ~anekosken pelastuspalvelun uuden aluksen - Palava laiva - liikkeellelahto toukokuussa perustui rotaryklubin lahjoitukseen. KOLMAS WOSIKYMMEN ~anekosken Metsa- Veikkojen Palava-laiva. Maailmanmenon sivuraiteilla oli liiketta, kun Kuuban vallankumouksen marttyyri Ernesto "Che" Guevara Serna kuoli (ruumis loytyi 1997) ja kun saahi Mohammed Reza Pahlevi kruunattiin lranin hallitsijaksi. Toimintavuoteen sisaltyi useita surusanomia maailmalta. Huhtikuussa 1968 ammuttiin Martin Luther King ja vain paria kuukautta myohemmin Robert Kennedy. Ensimmainen kosmonautti Juri Gagarin kuoli lento-onnettomuudessa ja Talidomidi Iaakkeen uhrit hakivat oikeutta tuomioistuimista. Koko Euroopan alueelle laajentuneet ylioppilasmellakat saivat alkunsa Ranskasta. Suomessa Kekkonen valittiin uudelleen presidentiksi ja Mauno Koivisto paaministeriksi. ~anekosken Rotaryklubin 20-vuotispaivaa vietettiin Koskenhovissa iltajuhlana, jossa musisoi mm. klubin oma kvartetti ja nimismies Mauri Mattila esitti historiikin. Paivalla tehtiin kunniakaynti san- Esitelmista poimittakoon mm. korkeantason vierailuesitelmat STK:sta ja Metalliliitosta seka Branden klubin esitelmaterveiset. Omat luokite-esitelmat kertoivat kattavasti ymparoivasta todellisuudesta; yritysdemokratiasta, julkaisulainsaadannosta, maanpuolustuksen perusteista ja mm. peruskoulusta. Edesmennyt veli Esko Niskanen kertoi vari TV:n tulosta markkinoille. Kauden alussa jasenia oli 30, lopussa 35 ja osallistumisprosentti perati prosenttia, Elokuussa 1968 tunkeutuivat neuvostojoukot Tsekkoslovakiaan ja ottivat haltuunsa Prahan. Tapahtumaan

11 ten kirkkokyyti Sumiaisiin. ~anekoskelle perustettiin Interact-klubi, joka kuiten kin ajan saatossa kuoli pois. Saarijarven rotaryklubi perustettiin ~anekosken klubin kummiudessa. ~anekosken vanha kirkko paloi , josta kertoi seuraavana paivana Kalervo Tourunen. RI:n julistamaan julistekilpailuun "Maailmanrauhaan yhteisymmarryksen kautta", osallistui 149 oppilasta Yhteiskoulusta. Kuusi parasta palkittiin. Suolahden klubi haastettiin hiihto-kavely-otteluun, mutta taaskaan ei lopputuloksesta ole tietoa. Esitelmat valottivat; kasityksia tuomioistuimien puolueettomuudesta, tietoja oppisopimuskoulutuksesta ja sepelvaltimosairauksista seka mm. pohdintaa verotuksesta. Tehdasvierailu toteutettiin toukokuussa. Interact-klubi perustettiin ~anekoskelle vuonna paattyi ns. Prahan kevat, jonka tarkoituksena oli johtaa maa demokraattisin keinoin sosialismiin. Unkarin kansannousun kukistaminen ja Berliinin jako saivat nain jatkoa, sosialistisen leirin kiristaessa otettaan. Nuorison liikehtiminen jatkui Euroopassa, miehitetyssa Prahassa tehtiin polttoitsemurha ja Vanha vallattiin Helsingissa. Kuun valloittamiseen tahtaavat toimet etenivat hyvin. Kaudesta tuli klubitoimintamme eras aktiivisimmista Iasnaoloprosentin noustua koko vuodelta! Parhaan kokouksen tulos oli prosenttia. Yhteisvastuujuhla ja joulupaketit kuuluivat kuvaan seka vanhus- "Tama on pieni askel ihmiselle, mutta suuri ihmiskunnalle" lausui Neil Armstrong astuessaan ensimmaisena ihmisena kuun pinnalle 21. heinakuuta 1969 klo Uhkapelin tasolle noussut ja maailmanpolitiikan rauhanomaisista hankkeista suurin ja kaunein sai sinettinsa kun tahtilippu nostettiin kuun kamaralle voiton merkiksi. Vietnam-mielenosoitukset yleistyivat USA:ssa ja Apollo Xlll joutui vaikeuksiin, josta tehtiin mm. menestyselokuva. Suomessa SMP:n kannatus oli suurimmillaan samalla, kun maatalous koneellistui nopeasti. Urheilu oli teemana esilla, kun ~anekoski haastoi Suolahden, Saarijarven, Viitasaaren ja Karstulan klubit kuntokilpailuun; Suolahti voitti. Samojen klubien yhteinen pikkujoulu vietettiin Summassaaressa piirikuvernoori Jouko Jarvion ollessa kunniavieraana. Kesalla 1969 pidettiin viela ~anekosken, Saarijarven, Suolahden ja Laukaan Intercity-kokous Summassaaressa. Yhteisvastuujuhla ammattikoululla, stipendit ja vanhusten kirkkokyyti Uuraisten kirkkoon kuuluivat palvelutoimintaan. ~anekosken Interact-klubi oli toiminut talvikauden saannijllisesti. Taas hyvia esitelmia, mutta paras ehka oli Kalervo Tourusen 3-minuuttinen aiheesta "Onko se totta". Jasenmaara vuoden lopussa 37, joista kaksi charter-jasenta ja aktiivisuus prosenttia. Rotarif MefsZljiton Teollisuus 0y:n portilla toukokuussa Maailman otsikoita;assuanin pato valmistui, presidentit Nasser ja de Gaulle kuolivat, Solzenitsynille Nobelin palkinto ja asele~o Suezilla- Kotimaisia; Rolling Stonesit vierailivat Helsingissa, Holkerista kokoomuksen

12

13 Suomi oli jalleen kansainvalisen politiikan kartalla, kun Helsingissa pidettiin heinakuussa 1973 ETYK:n valmisteleva kokous. Naapurimaa Ruotsi sai uuden kuninkaan Kaarle XVI Kustaan, Henry Kissigerista tuli Yhdysvaltain ulkoministeri ja Chilessa tapahtui vallankaappaus. Kuusi vuotta kuuden paivan sodan jalkeen Lahi-idassa puhkesi uusi sota, joka aselevossa Israel vetaytyi valloittamiltaan alueilta mm. Suezin kanavalta, jonne siirrettiin YK:n joukkoja. Kenraali Lauri Sutelasta tuli puolustusvoimain komentaja. Kekkonen jatkoi erityislailla presidenttina ja antoi eduskunnalle juhlallisen vakuutukset 1. maaliskuuta GSE stipendiaattien vierailu oli eras toimintakauden kohokohtia. Intercity-kokouksia jatkettiin myos. Retkia tehtiin mm. Metsaliiton konesavotalle Konginkankaalle, Finn-Norpan tehtaille, Liimattalan taidekotiin ja Nuijasodan muistomerkille. Jarjestettiin matkailuilta, jossa esitelmoi mm. Keihasmatkat 0y:n edustaja. Esitelmia pidettiin mm. tyovoimahallinnosta, maatalouden nakymista seka KERA:n toiminnasta. Joulupaketit jaettiin vanhan tavan mukaan. Jasenmaara kipusi rotaryvuoden loppuun mennessa 43. Suomen suurin panos maailman rauhalle lienee ollut ETYK:n paatosvaiheen pito Helsingissa 30. heinakuuta alkaen. Kokouksessa 35:n maan paamiehet allekirjoittivat 4-korin sopimuksen, jossa kasiteltiin valtioiden suvereniteettia, yhteistyota, yksilon vapauksia ja jossa sitouduttiin noudattamaan ETYK-asiakirjan henkea ja kirjainta. 13. huhtikuuta 1975 Lapuan patruunatehdas rajahti Lapualla surmaten 40 tyontekijaa. Ison-Britannian hallitsija Elisabeth II vieraili Suomessa ja Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa XVI vihittiin avioliittoon. Watergate muodostui presidentti Nixonin kohtaloksi, Neuvostoliiton presidentti Nikolai Podgorny vieraili Suomessa ja presidentti Kekkosen puoliso Sylvi Kekkonen kuoli. Useista kansainvalisista sopimuksista ja vuonna 1973 allekirjoitetusta aseleposopimuksesta huolimatta Vietnamin sota jatkui ja Saigon vallattiin. Suomessa SDP piti 30. puoluekokouksensa Jyvasky- Iassa, jossa se Kalevi Sorsan suulla ilmoitti tavoitteekseen sosialistisen yhteiskunnan. Toimintakauden aikana klubi teki useita vierailuja. Tutustuttiin mm. Suojarinteen keskuslaitokseen, rakenteilla olevaan Peurungan kuntoutuskeskukseen seka tehtiin teatterimatka Tampereelle. Perinteiset stipendit jaettiin kouluille ja uusi GSE-stipendiaattien ryhma vieraili ~anekoskella. Intercity-kokous pidettiin Rotaryliikkeen 70-vuotispaivan kunniaksi Ruuponsaaressa. Klubi osallistui Sairaala sotavammaisille ja Punainen sydan kamppanioihin. Vierasesitelmista mainittakoon Sisa-Suomen Sotilaslaanin komentajan, kenraalimajuri Lars Heinrichin - rotary hankin - esitys sotilasasiamiehen tehtavista ja maisteri Mirja Pelkosen esitelma Kiinan kansantasavaltaan tekemansa vierailun pohjalta. Jasenia kauden paattyessa 42. Vesomistalkoot Ukossa Olavi Beckerin isannyydessa syyskuussa Klubi vieraili mm. taiteilijaprofessori Mikko Niskasen kutsumana Kapykolossa, teki tutustumismatkan nakovammaisten kouluun Jyvaskylan Haukkalaan ja tutustuttiin uuteen kauppaoppilaitokseen ~anekoskella. Operaatio Lampotilaveikkaus aloitettiin klubin varojen kartuttamiseksi. Varoja sotavammasairaalan hyvaksi kerattiin metsanraivaustalkoilla mm. Olavi Beckerin luona Ukossa. Klubin myohempi jasen metsanhoitaja Pertti Metsola kuului stipendiaattina Kanadassa vierailleeseen GSE-ryhmaan. Stipendit jaettiin kouluille ja vierailevana esitelmoitsijana maanviljelysneuvos Mauno Pohjonen kertoi maasateilysta. Viela tahan aikaan klubi kuului RI piiriin 142, jonka piirikokoukseen Finlandiatalossa osallistui klubin presidentti Tuomo Murtomaki. Lokakuussa 1975 klubi saavutti 100 prosentin Iasnaolon viikkokokouksissa. Helmikuussa vietettiin yhdessa Suolahden klubin kanssa Karkaus karkelot ja jasenille jaettiin uudet jasenkortit. Toimintavuoden paattyessa oli jasenmaara 38.

14 -- - Kansainvalinen tilanne osoitti kiristymisen merkkeja. Montrealissa pidetyista olympiakisoista tuli ensimmaiset boikotti-kisat, neuvostolentaja loikkasi MiG-25:lla Japaniin ja valtataistelu Kiinassa alkoi Maon kuoltua. Suuronnettomuuksia tapahtui talla kaudella kaksi; Seveson myrkkypaasto ja ilmailuhistorian tuhoisin turma Teneriffalla, jossa kahden jumbon tormayksessa kentalla kuoli 575 ihmista. Jimmy Carterista tuli Yhdysvaltain presidentti ja Kekkonen lupautui taas ehdokkaaksi. ~anekosken Rotaryklubin kunniajaseneksi valittiin talle kaudelle J.A. Leppamaki. Rotaryn tulosta Suomeen oli kulunut 50 vuotta ja sita juhlittiin. Jyvaskylan piirikokouksessa sai Mauri Mattila klubin ensimmaisen Paul Harris Fellow huomionosoituksen. Klubista tuli perati 400 prosentin RF-klubi. Pikkujoulu vietettiin Koskenhovissa perhejuhlana. Ammatinvalinnanohjaus abiturienteille ja peruskoulun 9-luokkalaisille kaynnistettiin. Vierailuja tehtiin Valiolle, terveyskeskukseen ja Keski-Suomen opistoon. Kirkkokyyti jarjestettiin Saarijarven kirkkoon, joulupaketit jaettiin ja stipendit kouluille yhteensa 1450 markkaa. Kansainvalisen palvelun yhteydessa GSE-stipendiaatti Metsola kertoi vierailustaan Kanadassa ja rehtori Jaakko Laitinen esitelmoi kansainvalisyyden merkityksesta. Esitelmien aiheita: vaateteollisuus, tuotetakuu, Pohjois-Karjala projekti, tyomotivaatio, elektroniikkateollisuus ja punainen risti. Ensimmainen konekaappaus Suomessa, kun neuvostoliittolainen Tupolev-kone kaapattiin kotimaanlennolta ja lennatettiin Helsinkiin. Taiteiljakuolemat niittivat satoaan; Elvis Presley, Maria Callas, Charlie Chaplin ja Risto Jarva. Lisaksi murhattiin poliitikkoja ja terroristeja kuoli vankilassa. Lahden MM-kisat pidettiin helmikuussa 1978 ja siella olivat kovia nimia Helena Takalo, Marja-Liisa Hamalainen (Kirvesniemi) ja Tapio Raisanen. Kekkonen valittiin kolmannelle kaudelle presidentiksi ja vuoden kolmas devalvaatio kaatoi Sorsan hallituksen. Klubin 30-vuotisjuhla pidettiin I 977 Koskenhovissa, johon osallistui seuralaisten lisaksi kuvernoori Risto Eerolan alue-edustaja Pentti Puukko ja veljia Saarijarven ja Suolahden klubeista. Sita ennen oli las- - - kettu seppele sankarihaudalle. Kauniala -projektiin klubi lahjoitti yhteensa 2500 markkaa ja kerasi metsatalkoilla varoja Rotarysaatiolle yhteensa 3675 markkaa, jolla klubikohtainen osuus nousi 600 prosenttiin! Stipendit, yhteensa 1450 markkaa, jaettiin ja joulupaketit myos. Vierailuja tehtiin mm. Keskisuomalaisen painotaloon Jyvaskylassa rouvineen seka Televan tiloihin Aanekoskella. Esitelmat kasittelivat mm. maatalouden konekantaa ja tutkimuskirjanpitoa, peruskoulua, panimoteollisuutta, yritystiedotusta, meluntorjuntaa seka kemianteollisuutta. Uusien jasenten perehdyttamista varten pidettiin takkailta. Nuorisovaihtoon Kanadassa osallistui Petri Murtomaki. Jasenia kauden paattyessa oli 35 ja osallistumisprosentti prosenttia. Senior aktiivi jasenia oli jo 14 ja luokitekartta oli monipuolistunut. Kuoleman kautta poistui rivista Kalervo Tourunen ja Eino Vare. Lahkojen ja aariliikkeiden kohti vuosituhannen loppua lisaantyvat joukkoitsemurhat saivat alkunsa Guayanan viidakossa kun Jim Joneksen johtaman Kansantemppelilahkon 900 jasenta kuoli osin oman kaden kautta ja osin murhattuina. Suomessa kuoli 27 vanhusta Virtain vanhainkodin palossa ja viisitoista menetti henkensa, kun DC-3 putosi Juurusveteen Kuopion Iahella. Koijarvelta alkoi luonnonsuojelijoiden kampanjointi luontoa uhkaavien rakennushankkeiden estamiseksi, joista eras suuntautui myohemmin Oy Metsa-Botnia Ab:n ~anekosken sellutehdashanketta vastaan. 31. toimintavuoden esitelmaluettelo oli taas monipuolinen. Kasiteltiin maailman asioita, kansakunnan ongelmia ja ~anekosken asioita varsin kattavasti. Kansakunnan mielia kuohutti tuolloin Helsingin metro, pankit puhuttivat ja uutta lainsaadantoa esiteltiin henkiloston YT-kysymysten ja terveydenhuollon nakokulmasta. Yleinen radiopuhelinverkko oli kasittelyssa ja suomalainen insinoorityo maailmalla. Klubi vieraili Jyvaskylan lentoaseman lennonjohdossa seka vietti Intercity- ja matkailuillan yhdessa Suolahden klubin kanssa. Ammatinvalinnan ohjauk- sen perinne alkoi kohteena ~anekosken lukion abiturientit. Perinteinen stipendi raha 1450 markkaa jaettiin kouluille ja "joulupakettina" kerattiin rahat nauhuria varten, joka lahjoitettiin kehitysvammaisten asuntolaan ~anekoskella. Rotarysaation varainkerays ylitti jo 700 prosenttia. Molemmat nuorisovaihtoon osallistuneet nuoret esiintyivat klubissa ja kesavaihdossa ollut Minna Rantanen kertoi kuulumisia Saksasta. Kauden alussa oli jasenia 35 ja lopussa 39.

15 Marraskuussa 1979 kaynnistyi lranin panttivankidraama, kun USA:n Teheranin Iahetyston 70 ihmista otettiin panttivangiksi. Vapautusoperaatio, jossa kahdeksasta helikopterista nelja sai vian tai tuhoutui lranin autiomaan hiekkamyrskyssa, oli eras pahimmista epaonnistumisista USA:n erikoisjoukkojen historiassa. Joulukuussa neuvostojoukot marssivat Afganistaniin, josta tuli eras Neuvostoliiton suurvalta-aseman kaannekohta. Useita nakyvilla paikoilla olleita ihmisia kuoli meilla ja muualla; Mika Valtari, Armi Ratia ja Kustaa Vilkuna seka Hitchcock, Tito ja Jean-Paul Sartre. Lake Placidissa pidettiin talvikisat, joissa Suomi oli yhteistuloksissa kuudes, pohjoismaisissa lajeissa toinen. Toteutettiin "operaatio parekatto", johon liittyi pareiden heylays seka omana kokonaisuutena nuottavajan kunnostus, nuotan veto ja rantakalakeiton nauttiminen. Rotaryn 75. juhlavuoden kunniaksi klubi lahjoitti Sotaveteraaneille ja Sotainvaliideille 1250 markkaa kummallekin jarjestolle seka seurakunnan Yhteis- vastuu keraykseen 500 markkaa. ~anekosken ammattikoulun uuteen asuntolaan hankittiin shakkipeli. Metsanraivaustalkoilla ja joulumerkkien myynnilla klubi nosti saatiovelvoitteensa 900 prosenttiin. Stipendit jaettiin ja ~anekoskella vieraili jalleen GSE-ryhma. Rotarit tekevat pareita Sumiaisten Spalahdessa syyskuussa Seurakunnan nimikkolahetti kavi kertomassa Kenian ja Tansanian tilanteesta ja sen lisaksi tehtiin kerays Kamputsean hadanalaisten hyvaksi. Pastori Otso Sovijarvi kasitteli esitelmassaan mielenkiintoista kysymysta tiedon mahdollisuuksista ja luonteesta, joka on eras filosofisen pohdiskelun avainaiheista. Keskeisia Rotaryn 75 vuotisjuhlaan osallistuivaf klubin lisaksi sotaveteraanien ja -invaliidien seka Aanekosken seurakunnan edustajat. aiheita luokite-esitelmissa olivat lisaksi mm. automaatio, suolan kaytto, Iammityskustannukset ja energiahuolto, peruskoulu seka Suomen teleliikenne. Toimintavuoden lopussa jasenmaara oli 40 ja osallistumisaktiivisuudeksi tuli prosenttia. Moskovassa pidettiin jalleen boikottikisat, joissa Suomi saavutti 12 tilan (3 kultamitalia, 1 hopea ja 4 pronssia). Kisoja boikotoi mm. Saksan liittotasavalta ja USA, viimemainitun perusteluna NL:n tunkeutuminen Afganistaniin. lranin ja lrakin valinen sota alkoi, USA:n panttivangit vapautettiin ja Ronald Reaganista tuli USA:n presidentti. Reagan yritettiin murhata maaliskuussa 1981 ja Paavia ammuttiin toukokuussa. Matti Nykasen (Paanala) tie huipulle alkoi nuorten maailmanmestaruudella. Vierailuja tehtiin talla toimintakaudella mm. seurakunnan kesanviettopaikkaan Laajaniemeen ja uuteen liikuntataloon. Jouluvesperiin osallistuttiin ~anekosken kirkossa ja tutustuttiin 4-H toimintaan. Klubi osallistui lisaksi kansainvalisen musiikkileirin jarjestelyihin Suolahdessa. Varoja Rotarysaation toiminnan tukemiseen kerattiin tanakin vuonna metsatalkoilla ja joulumerkkien myynnilla niin, etta klubi paasi 1000 prosenttiin. Stipendeihin kaytettiin 1500 markkaa. Esitelmissa rehtori Jaakko Laitinen arvioi suomalaisen yhteiskunnan olemusta ja tulevaisuutta. Yhteiskunnallisia aiheita olivat lisaksi mm. energiakriisi, elintasomme kansainvalinen vertailu, YYA-sopimus ja yritysdemokratia. Terveyttakin kasiteltiin; verenpaineen tarkkailu ja hoito, farmaseuttisten valmisteiden tuotanto ja optikon tehtavat. Toimintavuoden paattyessa oli jasenia 38. Kuoleman kautta poistui rivista klubihistorian toinen presidentti nimismies Mauri Mattila.

16 Mainittakoon, etta kaudella oli maailmanpresidenttina suomalainen Rolf Klarich, jonka tunnuslauseena oli "Anna ajastasi palvelemiseen". Eras keskeinen kausi Suomen historiassa paattyi, kun vuodesta 1956 maata johtanut presidentti Urho Kaleva Kekkonen luopui presidentin tehtavasta 26. Iokakuuta 1981 terveydellisiin syihin vedoten. Mauno Koivistosta tuli presidentti. Neuvostosukellusvene ajoi karille syvalla Ruotsin vesilla Karlskronassa. Falklandin saarista kaytiin sota Englannin ja Argentiinan valilla, jonka tuloksena Argentiina antautui kesakuussa Kiista saarista jai kuitenkin kytemaan ja nousee edelleenkin ajoittain otsikoihin. lrakin joukot joutuivat peraantymaan Iranissa, mutta sota jatkui viela useita vuosia. Arkipyhat paatettiin palauttaa perinteisille paikoilleen ja Ari Vatasesta tuli rallin maailmanmestari. Vammaisten vuoden merkeissa tutustuttiin Suojarinteen palvelulaitokseen ja vammaisten kirkkopyhana annettiin kuljetusapua. Lisaksi tutustuttiin ~anekosken apteekin toimintaan. Klubi avusti kansainvalisen musiikkileirin vierailutapahtumassa ~anekoskella. Israeliin Iahetettiin suomalainen nukke nayttelyyn, jonka tarkoituksena oli vahavaraisten opiskelijoiden tukerninen. Vuosivaihtoon osallistunut Elina Murtomaki kertoi kokemuksistaan. Hyvia esitelmia kuultiin jalleen. Esko Saariaho oli osannut nostaa esille jo 15 vuotta sitten nyt niin ajankohtaisen aiheen naisten asepalvelusta. Edella aikaansa olivat lisaksi katsaukset Keiteleen vedenkorkeuteen ja kansainvaliseen harjoittelija-vaihtoon. Matkakertomuksia kuultiin Leningradista, Itavallasta, Kiinasta ja Ruotsista. Toimintavuoden lopussa jasenia oli 37 ja aktiivisuus prosenttia. Elokuussa 1982 paattyi Lahi-idan neljas ja pisin sota sitten vuoden 1948, kun Palestiinan vapautusrintaman vetaytyminen Beirutista Libanon paakaupungista alkoi lsraelin rajujen sotatoimien ja valtausuhan painostamina. Leonid Breznev kuoli, Helmut Kohlista tuli Saksan liittokansleri ja Suomeen tuli hallituskriisi. Televisiosarja Dallas nousi katsotuimmaksi, Keke Rosbergista tuli F1 maailmanmestari ja Matti Nykanen voitti Keski-Euroopan makiviikon. AIDS alkoi levittaytya myos Eurooppaan. Teollisuus ja ymparisto -projekti kaynnistyi ja sen useita tapahtumia oli myos ~anekoskella. Taustaa asialle antoi Oy Metsa-BotniaAb:n uuden sellutehtaan rakentaminen ~anekoskelle, jonka rakennusprojektia kasiteltiin useissa viikkokouksissa. Erityisesti tehtaan vaikutuksista ymparistoon oltiin kiinnostuneita. Ammatinvalinnanohjaus oli tullut osaksi klubin toimintaa ja jatkuu edelleenkin. Suolahden kansainvalisen nuorisoleirin ohjelmointiin osallistuttiin myos. Kuluvalla kaudella valittiin klubin uudeksi kokouspaikaksi Hotelli Hirvi, jossa klubi kokoontuu edelleenkin. Taloutta oli jo aiemmin alettu kartuttaa saaveik- kauksella. ~anekosken rotaryklubin 35-vuotisjuhla vietettiin Hirvessa , joulun sanomaan syvennyttiin kirkossa ja Osuuspankilla oli miellyttava iltakokous "talon" esittelyyn liittyen. "Vitjan vaihtajaiset" pidettiin Intercity- kokouksena Hirvessa Stipendit jaettiin perinteisesti kouluille. Esitelmat kasittelivat uutta sellutehdasta ja tehdassuunnittelua, jatevesilupia, energiakysymyksia seka monipuolisesti kauppaa ja elinkeinoja. Kirkkoherra Otso Sovijarvi otti esille aina ajankohtaisen aiheen "Hatkahdyttaako tulevaisuus", jota pohditaan erityisesti nyt vuosituhannen vaihtuessa. Toimintavuoden paattyessa oli jasenia 37 ja aktiivisuus oli prosenttia. Kansainvalista politiikkaa leimasi korealaisjumbon (Boeing 747) alasampuminen neuvosto-migin toimesta Sahalinin saaren ylapuolella. Monien sahlaysten tuloksena kuoli turmassa 269 ihmista ja puhetta riitti vuosiksi eteenpain. USA puhdisteli takapihaansa hyokkaamalla Grenadaan. Keskimatkan ohjukset tulivat Eurooppaan. Yleisurheilun MM-kisat pidettiin Helsingissa kesalla 1983 ja talviolympialaiset talvella 1984 askettain kaydyn Bosnian sodan raunioittamassa Sarajevossa. Kisat olivat Suomen kaikkien aikojen menestyksekkaimmat tuloksena 4 kultaa, 3 hopeaa ja 6 pronssia seka kolmanneksi parhaan maan titteli. Kisat olivat erityisesti Marja-Liisa Hamalaisen (Kirvesniemi). Teollisuuspaikkakunnan luonteeseen kuuluu henkiloston suhteellisen nopea kierto eri tehdaspaikkakuntien valilla. Klubihallitusten i2isyysongelmaksi on tullut jasenhankinta ja jasenhuolto rotarytoiminnan pitamiseksi vireana ja viihtyisana. Toimintakaudella valittiin yhdeksan uutta jasenta, mutta samalla oli poistumakin kuusi veljea. Jasenia kauden paattyessa oli 39 ja aktiivisuus Klubi osallistui joukolla seurakunnan haastamille ja yhteisvastuutoimikunnan jarjestamille "leipamarkkinoille". Klubi perehtyi palopaallikko Altti Mattilan johdolla ~anekosken palo- pelastustoimintaan. Stipendit jaettiin ja osallistuttiin vanhusten kirkkokyydin jarjestelyi-

17 hin. Kansainvalinen vuosi- ja kesavaihto oli paassyt ~anekoskella hyvaan vau htiin. Tohtori Leo Saloranta - heratteli keskustelua vaihtoehtoisesta hoidosta ja terveyskeskuksen johtava Iaakari Tauno Telaranta esitteli valohoitoja. Muut esitelmat noudattivat perinteisia linjoja. Uutta oli Oy Alko Ab:n esittely Pentti Siikalan toimesta. Vuodenvaihteessa pelattiin eras nayttavimmista kansainvalisen politiikan peleista sitten sotien Suomen Lapissa, kun Inarinjarveen molskahti neuvostoliittolainen maaliohjus. Tahan kylmansodan kauden viimeisimpaan savottaan osallistui taman kirjoittajakin sen jalkeen kun ohjuksen osat loytyivat ja pyrittiin osoittamaan Lannelle ettei kyseessa ollut NL:n kokeilutarkoituksissa ampuma risteilyohjus vaan vanhentunut merimaaliohjus, joka hukattiin Barentsinmeren ammunnoissa. Kremlissa tuli maaliskuussa 1985 valtaan Mihail Gorbatsov, joka aloitti uuden kauden historiassa. Kesalla 1984 Suomi saavuttaa Los Angelesin olympiakisoissa nelja kultaa, mutta sai maistaa myas katkeraa kalkkia, kun Lorna-Kouheron pitaja Martti Vainio karysi dopingista. Klubin paahanke oli Aanekoski -projektiin osallistuminen, joka tuotti toimintakauden aikana kymmenia esityksia kaupungin kehittamiseksi ja joista 18 parasta luovutettiin kaupungin kayttoon. Klubi teki vierailut ~anekosken ammattikoululle ja vasta valmistuneen Sisa-Suomen Lehden tiloihin. Joulukirkko vietettiin perinteisesti ja maailman yhteisymmarryksen puitteissa SPR:n Keski-Suomen piirin toiminnanjohtaja Kari Kakko esitelmoi Punaisen ristin toiminnasta maailmalla. Nuorisotyo, ammativalinnanohjaus ja kansainvalinen nuorisovaihto toimivat talla kaudella varsin tehok- kaasti. ~anekoski-projekti ja uuden sellutehtaan rakennushanke olivat keskeisesti esilla luokite-esitelmissa. Muita ai heita olivat mm. hypotermia, pukeutuminen, alkoholin vaikutukset, maatalous, taman paivan varusmiespalvelus, teleala ja maanviljelyksen nykytila. Metsatalkoot pidettiin myos. Uutena ja vielakin jatkuvana projektina oli aloitettu sotainvaliidien tukeminen ensin viljakerayksissa apumiehina ja sen jalkeen syyskerayksen toteuttajina viheralueilla. Jasenmaara toimintakauden paattyessa oli 36 ja aktiivisuus prosenttia ". - Suurvaltain johtajat Ronald Reagan ja Mihail Gorbatsov tapasivat ensikertaa kuuteen vuoteen Genevessa ja Olof Palme ammuttiin Tukholmassa. Avaruushistorian pahin onnettomuus tapahtui helmikuussa 1986 kun Challenger avaruussukkula rajahti ja seitseman astronauttia sai surmansa. Vastaavasti kaikkien aikojen pahin ydinonnettomuus sattui huhtikuussa 1986 Tsernobylissa, kun ydinvoimalan reaktori rajahti huolimattoman kasittelyn johdosta. Vaikutukset ulottuivat myos meille laskeumina, joiden jaamia esiintyi vuosia erityisesti vesissa ja maanpinnan kerroksissa. Sotainvaliidien keraystuesta tuli pitkaksi aikaa varsin keskeinen palvelumuoto, joka on tarjonnut monet ilot ja muistorikkaat tapaamiset ymparoivan maakunnan ihmisten parissa. Kansan kasi on aina ollut tassakin asiassa karttuisa. Kirkkokyydit jatkuivat ja kevaalla klubilaiset osallistuivat Pukkimaen vanhustentalon kesakaluston korjaamiseen. Veteraanitoimittaja Aarne Vuorisen johdolla tehtiin kotiseuturetki Kapeen ja Koiviston kylan historiallisille taistelupaikoille. ~anekoski-projektia seurattiin edelleen ja perehdytliin kansainvalisen nuorisovuoden hankkeisiin. Stipendit jaettiin my& ja ammatinvalinta-info pidettiin. Syyskaudella vierailtiin Mobira 0y:n tiloissa ja kevatkaudella Oy Metsa-Botnia Ab:n uudella tehtaalla. Vierasesitelmassa eversti Pertti Seppanen puhui Suomen YK-joukkojen toiminnasta. Muita aiheita olivat mm. Metsaliitto yhtyma, lastensuojelun tila, Alkon uutuustuotteet, Tsernobylin onnettomuus ja Kotakennaan alueen aatekilpailu. GSE-ryhma Oklahomasta vieraili myos. Jasen kuntaan syntyi vai keasti korvattava au kko, kun jo 1948 jaseneksi kutsuttu Holger Dahlblom menehtyi pitkaaikaisen sairauden murtamana. Tilastoista nakyi, etta klubikokouksissa kavi toimintakauden 60 vierasta seka kaksi vaihto-oppilasta ja omat vaihdokkimme Jyrki Haavisto ja Sami-Pekka Rantanen. Kauden paattyessa oli jasenia 36 ja aktiivisuus prosenttia. Kekkosen kausi Suomen historiassa ja maailmantason vaikuttajana paattyi lopullisesti 31. elokuuta 1986, kun presidentti menehtyi vaikean sairauden murtamana. Samoihin aikoihin Berliinin muuri taytti 25 vuotta ja ulkoministerit Eduard Sevardnadze ja George Shultz tapasivat Washingtonissa. Vuoden lopulla tapahtui Reinin historian pahin myrkkyonnettomuus Sandozyhtion kemiantehtaan palon seurauksena. Mathias Rust lensi pienkoneella Suomesta Moskovaan. Mar-

18 garet Thatcher sai kolmannen voiton parlamenttivaaleissa ja Mihail Gorbatsov Iapi laajan talousuudistusohjelman. TaIIa kaudella olivat esilla erityisesti nuorisokysymykset, joita valottivat mm. nuorisosihteeri Kalevi Lehtinen ja tyovoimatoimiston paallikko Seppo Makinen. Ammatinvalinnanohjaukseen osallistuttiin, jaettiin stipendit, kirkkokyydit toteutettiin ja sotainvalidien syyskeraysta tuettiin. Vierailuja tehtiin uuteen kaupungintaloon ja traktoritehtaalle Suolahteen. Uusien jasenien takkailta pidettiin uutuuttaan hohtavassa kaupungintalon saunassa. Vuosivaihto kaynnistyi vuoden tauon jalkeen, kun Mikko Vuoti ja Emmy Scott "vaihtoivat paikkaa". Rotaryn kaikkien aikojen suurin kansainvalinen hanke Polio+ kaynnistyi tavoitteena poistaa lasten rokotuksin polio ja eraat muut kulkutaudit maailmasta. Projekti jatkuu tata kirjoitettaessa edelleen. Esitelmissa oli taas laatua. Kasittelyssa olivat mm. valtakunnallinen vaestonsuojelu, kansainvalisyys ja Suomi, lnarin ohjus ja Mathias Rustin lento seka koulutoimen uudet tuulet. Tavaksi tulleet kesavieraiden raportit ovat myos osoittautuneet mielenkiintoisiksi. Maasateilyltakaan ei valtytty! Taman kauden avaustapahtuma oli poikkeuksellisen juhlava Intercity-kokous vitjojen vaihdon merkeissa, jossa myos piirikuvernodrit vaihtoivat tehtavia. Edesmennyt kenraali Jukka Pajula Hameenlinnasta luovutti tuolloin kaadyt kauden kuvernoorille Olavi Sonnille omasta klubistamme. Kauden paattyessa oli jasenmaara 39 ja aktiviteetti prosenttia. Kaudella piirikuverniitjrina toiminut Olavi Sonni saamassa tunnuksensa RI:n fili~piinilaiselta maailmanpresidentilt M.A. 1: ~&arasilfa. MIBES VUOSIKYMMEN ELAMA KUlN ELOKUUTA ~anekosken rotaryklubin 40-vuotispaivaa vietettiin Hirvessa Maailman vakiluku ylitti heinakuussa 1987 viiden miljardin rajan. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto allekirjoittivat keskimatkan ohjusten rajoitussopimuksen ja kosmonautti Juri Romanenko teki avaruuslennon aikaennatyksen viettaessaan avaruudessa 326 vuorokautta. Afganistanin rauhansopimus solmittiin ja Neuvostoliitto aloitti vetaytymisen sielta. Helmikuussa 1988 Mauno Koivisto valittiin tasavallan presidentiksi ja ensimmaiset naispapit vihittiin virkoihin. Polio+ -kerays jatkui nyt toista vuotta ja siita oli tuleva Rotary lnternationalin kaikkien aikojen mittavin projekti. Kansainvalisella tasolla rauha oli nostettu toiseksi suurhankkeeksi eri tasoilla toimien. Klubin vieraana kavi tana kautena GSE-ryhma Japanista. Nuorisovaihdokit olivat Mikko Vuoti ja Amy Scott. Toimintakausi oli myos klubin toiminnan 40. juhlavuosi. Juhlakokous pidettiin I.I Hotelli Hirvessa. Samana vuonna taytti Suolahden kummiklubi 20 vuotta ja rotaryklubi perustettiin Muurameen. Klubi vieraili ~anekosken Teletalossa, jakoi stipendit, ajoi kirkkokyydit ja osallistui sotainvaliidien syyskeraykseen. Abi-info pidettiin myas. Tana kautena kavi kesavaihdossa perati kolme klubin jasenten lasta USA:ssa ja Englannissa. Pastgovernor Olavi Sonni vieraili Suomen edustajana CEMA-instituutissa Istanbulissa. Esitelmissa kasiteltiin mm. asekatkentajuttua ja Pohjois-Euroopan sotilaspoliittista tilannetta, aikuiskoulutusta, telealan kehitysnakymia, kysymysta miten Suomi juo, karieksen hoitoa ja sepelvaltimotautia seka

19 kaupungin ja sen koululaitoksen kehitysnakymia. Kauden aikana jasenmaara 35 sailyi samana vaikka kuusi Iahti ja kuusi tuli tilalle. Aktiivisuus prosenttia. Alkanutta kansainvalisen politiikan kautta voidaan luonnehtia realisosialismin lopullisen kaatumisen ajaksi; Berliinin muuri murtui marraskuussa 1989, Ita-Saksan puoluejohtaja Erich Honecker syrjaytettiin, koko Itablokki liikehti vapautuakseen, NKP luopui yksinvallas- Neuvostoliiton tulevia muutoksia enteili presidentti Andrei Gromykon vetaytyminen ja Mihail Gorbatsovin nimittaminen tilalle ja jota seurasi kansanedustajien kongressin kaksiviikkoinen puhemylly. Suomesta tuli YK:n turvallisuusneuvoston ( ) ja Euroopan neuvoston jasen. Georg Bush valittiin Yhdysvaltain presidentiksi ja Iran julisti tappotuomion Salman Rushdielle. Kiinassa toimeenpantiin Pekingin Taivaallisen rauhanaukion veriloyly kesakuussa Eras aikakausi rotaryn toiminnassa oli nyt paattynyt, kun Yhdysvalloissa naisia oli valittu klubien jaseniksi ja Harjavallan klubi aloitti "naisistumisen" Suomessa. Piirikuvernoori Heikki Uljas toivoi keskustelua aiheesta, joka jatkuu edelleenkin. Presidentti, rehtori Pentti Siekkinen vertasi klubia ja sen kokousta opintopiiriin silla erotuksella, etta jokainen rotari on vuorotellen oppilas ja opettaja omalla erityisalallaan, oppaanaan nelja tuttua kysymysta ja talonpoikaisjarki. Sattuvasti sanottu. Kaikki perinteeksi tulleet palvelumuodot toistuivat mukaan lukien stipendit ja abi-info. Vierailut ja avectilaisuudet olivat vahvasti esilla; teatteriretki Jyvasky- Iaan ja pikkujoulut Jarvenpaan talossa seka vierailut Autotalo Jarvikallion tiloihin, tehdasmuseolle ja kartonkite htaal le, Mobiralle ja lopulta vitjojenvai hto Kapykolossa. Keskusteluun oli noussut Kivetyn valinta mahdolliseksi ydinjatteen loppusijoituspaikaksi. Esitelmissa kasiteltiin mm. vanhenemista, itsenaisyytta, sodan kuvaa, ym. aiheita, joista jokaisesta saisi sivun tahankin kronikkaan. Varainhankita-asiana timanfiiarpajaista oli tullut perinne ja saaveikkaus oli vaihtunut ruletiksi 5mkljasen. Pastgovernor Olavi Sonni vieraili saantovaltuuskunnan kokouksessa Singaporessa. Veli Yrjo Sippola osallistui Tikkakosken rotaryklubin charter-juhlaan. Kauden paattyessa jasenmaara oli 37 ja aktiviteetti prosenttia ta, Gorbatsov valittiin Neuvostoliiton presidentiksi ja Baltian maat valmistautuivat itsenaisyyteen asteittain. Suomessa Tupolevin veljekset Iahettivat kuuluisan "kikkelikorttinsa" ja Ahti Karjalaisen muistelmat herattivat henkiin monet Iahihistoriamme kummallisuudet. Elisabet Rehnista tuli puolustusministeri ja Jan Klenbergista puolustusvoimain komentaja. Klubin 42. toimintavuosi oli tyontayteinen ja sen nakyvin projekti oli "ldeatalkoot ~anekosken kehittamiseksi". Tulos oli varsin hyva ja klubi toivoi materiaalia luovuttaessaan, etta ideariihen tulokset voisivat olla peruspaaomana ~anekosken ideapankkia perustettaessa. Klubin omassa kehittamistyossa keskityttiin saantojen uudistamiseen RI:n jarjestysmuodon ja normaalisaantojen puitteissa. Nuorisoasia oli esilla nuorisorikollisuutta ja ~anekosken nuorisotoimen tyota esitelleissa esitelmissa ja abi-infon puitteissa. Kirkkokyydit jarjestettiin ja osallistuttiin sotainvaliidikeraykseen. Ohjelmallisia kokouksia olivat Ala-Keiteleen risteily, perhekirkko ja vitjojenvaihto Sumiaisten veteraanipirtilla seka vierailut Valiolle ja ~ane-~umin liikkeeseen. Esitelmissa kasiteltiin mm. edesmennytta Radio 4-tieta, paikallishistoriaa, ~anekosken tulevaisuutta kaupunginjohtaja Jorma Hama- Iaisen suulla ja monia ajankohtaisia aiheita. Klubin jasentilanne analysoitiin: 22 aktiivia ja 16 SAjasenta seka seuraavat ikaryhmat: 2 jasenta vuotta 9 jasenta vuotta 14 jasenta vuotta 8 jasenta vuotta 5 jasenta yli 65 vuotta Klubin jasenten jasenyyden keskimaarainen kestoaika oli tassa vaiheessa 12,9 vuotta ja aktiivisuus 79,92 Naita kysymyksia pohdittiin ne9assa Troveruusryhma~sa~~. Eero Eskolalle luovutettiin ansiomitali 15 vuotisesta 10OoA:n jasenyydesta

20 Uuden NAT0:n syntysanat lausuttiin heinakuussa 1990, kun Neuvostoliitto hyvaksyi yhdistyvan Saksan Nato-jasenyyden. Suomi muutti samoihin aikoihin Pariisin rauhansopimuksen tulkintaa. lrak miehitti Kuwaitin, jota seurasi Persianlahden sota tammikuussa Samoihin aikoihin vyoryivat neuvostopanssarit Latviaan ja Liettuaan. Gorbatsovin kilpailijaksi nousi Venajan federaation presidentti Boris Jeltsin. Kroatia ja Slovenia julistautuivat itsenaisiksi. Suomessa Esko Ahon hallitus nimitettiin ja Suomen vakiluku ylitti 5 miljoonaa. TaIIa kaudella toimi klubin entinen jasen lngmar Finskas Piirin 1390 kuvernoorina ja RI kaynnisti uuden ohjelman "Preserve Planet Earth" jota varten klubeihin perustettiin ekologia-komitea. Vaihto-oppilasohjelma ei hyvista yrityksista huolimatta kaynnistynyt. Vuoden teemana klubissa oli "kansanterveystyo" ja sita valotettiinkin varsin monipuolisesti eri osa-alueilta. Uutta oli ns. kritiikkisaunan pitaminen palautteen saamiseksi tulevalle kaudelle. Tallakin kaudella tehtiin vierailuja ja pidettiin yhteistilaisuuksia; teatteriretki, kaynti uudella paperitehtaalla, musiikki-ilta, pikkujoulu, vierailu Ukkoon ja vitjojen vaihto Kapykolossa seka uusien jasenien takkailta. Abi-info pidettiin, stipendit jaettiin ja EY:ta esiteltiin vierasesitelman ja veljien aiheesta pitamien luokite-esitelmien pohjalta. Ymparistonsuojelu oli RI:n toivomusten mukaan jatkuvasti esilla. Ylilaakari Seppo A Salo puhui Diabetessairaudesta, ylihammaslaakari Jorma Levanen hammashuollosta ja ylihammaslaakari Pentti Ahonen lmplantologiasta seka johtava hoitaja Marja-Leena Arola hoitotyosta. Rotaract kysymysta valotettiin, mutta se ei saanut tuulta osittain aiempien huonohkojen Interact-kokemusten johdosta. Toimintakauden paattyessa rivissa oli 42 jasenta, eras suurimmista jasenmaarista, aktiviteetin oltua prosenttia. Heinakuussa 1991 allekirjoitettiin START-sopimus, eli sopimus tavanomaisten aseiden leviamisen rajoittamisesta ja pian sen jalkeen Gorbatsov yritettiin syrjayttaa vallankaappausyrityksella, jonka yhteydessa Viro ja Latvia julistautuivat itsenaisiksi. Joulukuussa 1991 Neuvostoliitto lakkasi lopullisesti olemasta, Gorbatsov erosi virastaan ja YYA-sopimus korvattiin valtiosopirnuksella. Helmikuussa 1992 EY -maat allekirjoittivat Maastrichtin sopimuksen. Maaliskuussa Suomi jatti EYIEU-jasenanomuksen ja valittiin tarkkailijaksi Pohjois-Atlantin yhteistyoneuvostoon (NACC). Kauden ai heissa nakyivat Persianlahden sodan jalkimainingit, Rion ymparistokonferenssi, valtavat muutokset entisen Neuvostoliiton vaikutusalueilla, devalvaatiokysymykset seka Hornettien tilaaminen ilmavoimille. Vierailuista mainittakoon kaynti Luonetjarvella Tiedustelulentolaivueen vieraana, museolla ja lennonjohdossa, tutustuminen Finnforestin toimintaan Suolahdessa seka palo- ja pelastustoimen alaan ~ a - nekoskella. Klubitapahtumia olivat perhemusiikki-ilta ja pikkujoulu Jarvenpaan talossa seka vitjojen vaihtajaiset Intercity-kokou ksena Suolahdessa. Stipendit jaettiin, kirkkokyyti jarjestettiin ja avustettiin sotainvaliidien syyskerayksessa perinteisesti. Abiinfon lisaksi kuultiin esitelma oppilaanohjauksesta. Muissa luokite-esitelmissa kasiteltiin mm. arvo-osuuskysymysta ja valuuttaluottoja, Mobile Phonesin markkinoita, paperin laatuluokitusta ja Keiteleen kanavaa. Museonjohtaja Hannu Valtonen kavi kertomassa Lapinsodan lentotoiminnasta ja sen suunnan museokoneista, johon pommituslentajaveli Leo Tollikko sanoi omat painavat sanansa. Klubin vahvuus oli edelleen 42 ja aktiivisuus prosenttia. ETY-seurantakokous pidettiin heinakuussa 1992 Helsingissa. Saksan entinen liittokansleri Willy Brandt kuoli syksylla 1992 ja USA:an uudeksi presidentiksi valittiin Bill Clinton. Norja eika Sveitsi hyvaksynyt EY-jasenyytta, joten EY:sta oli tuleva tassa vaiheessa 12 maan ja 340 miljoonan kansalaisen yhteenliittyma. Suomi aloitti jasenyysneuvottelunsa Tshekkoslovakia jakaantui Tsekin ja Slovakian valtioiksi. Jeltsin ja Clinton tapasivat huippukokouksessa Kanadassa ja vallakaappausoikeudenkaynti Venajalla alkoi. Kauko Juhantalo joutui valtakunnanoikeuteen. Kaudesta tuli perinteinen, mutta erityisena saavutuksena on pidettava nuorisovaihdon uudelleen kaynnistymista. Varojen keraamiseksi pidettiin jalleen jo perinteeksi tulleet timanttiarpajaiset silla, mm. vaihtooppilaan vuosikustannukseksi klubille voidaan arvioida markkaa. Kirkkokyydit jarjestettiin, stipendit jaettiin, abi-info pidettiin ja sotainvaliideja autettiin. Vierailuja tehtiin ammattioppilaitokselle, Sisa-Suomen Lehteen, pelastuslaitokselle ja Suolahtisaliin konsertin merkeissa. Vietettiin yhteista kirkkoiltaa ja pikkujoulut Jarvenpaan talossa. Hyvia esitelmia jalleen koskien mm. opetussuunnitelmauudistusta, Plus Metsaa, viestintaa, verotusta, kierratyskuitua, paperin vientia ja montaa yhteiskunnallisesti tarkeaa asiaa. Vieraita kavi Metsa-Sellusta, ~anekartta Ky:sta, Suolahden kaupungista ja Tallinnan AoL:sta. Klubi oli edustettuna Maastopetankikisoissa Tikkakoskella, Suolahden klubin 25-vuotisjuhlassa

Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017)

Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017) Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017) Rotary tänään jäseniä 1.22 milj./ 34 000 klubissa mukana 200 maassa ja maantieteellisellä alueella palvelee, auttaa ja kehittää jäsenistöään noudattaa

Lisätiedot

Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet (2017) Kuvat ja lay-out Lars-Olof Fredriksson

Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet (2017) Kuvat ja lay-out Lars-Olof Fredriksson Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017) Kuvat ja lay-out Lars-Olof Fredriksson Rotary tänään jäseniä 1.22 milj./ 34 000 klubissa mukana 200 maassa ja maantieteellisellä alueella palvelee,

Lisätiedot

Äänekosken Rotaryklubi 60 vuotta 1947-2007. Koonnut Lars-Olof Fredriksson

Äänekosken Rotaryklubi 60 vuotta 1947-2007. Koonnut Lars-Olof Fredriksson Äänekosken Rotaryklubi 60 vuotta 1947-2007 Koonnut Lars-Olof Fredriksson Rotary tänään jäseniä n. 1.2 milj. yli 32 000 klubissa toimintaa 170 maassa palvelee, auttaa, kehittää jäsenistöään noudattaa eettisiä

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 1. Määrittele käsitteet a) kylmä sota b) kaksinapainen kansainvälinen järjestelmä c) Trumanin oppi. a) kylmä sota Kahden supervallan (Usa ja Neuvostoliitto) taistelu

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016

Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016 Heikki Kurttila Isäntämaasopimus hyppy kohti NATOa Pirtin klubi 5.4.2016 Historiaa: Paasikiven Kekkosen linja Paasikivi: Olipa Venäjä miten vahva tai miten heikko hyvänsä, aina se on tarpeeksi vahva Suomelle.

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Vuosi 1840 Venäjän keisarina ja Suomen Suuriruhtinaana on Nikolai I Kantaäitimme Ulriika syntyi Liedossa Vuosi 1842 Kantaisämme Kustaa

Lisätiedot

Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle

Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle 2019-2020 Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubi Yhteystiedot Lappeenrannan Upseerikerho Upseeritie 2 53850 Lappeenranta Rotaryklubi Lappeenranta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

PrePETS. Rotarypiiri 1430 Aimo Turunen, DG

PrePETS. Rotarypiiri 1430 Aimo Turunen, DG PrePETS Rotarypiiri 1430 Aimo Turunen, DG 2016-2017 Aimo Turunen Kiteen Rotaryklubi ry DG 2016-2017 Rotarypiiri 1430 aimo.turunen49@gmail.com 0400-275928 http://www.rotarypiiri1430.fi/ TITLE 2 RI Vuoden

Lisätiedot

TITLE KOULUTUKSEN AGENDA JA TAVOITTEET. Presidentti/sihteeri/rahastonhoitaja - tehtävät Jäsenrekisteri Maksut Raportoinnit Kalenteri

TITLE KOULUTUKSEN AGENDA JA TAVOITTEET. Presidentti/sihteeri/rahastonhoitaja - tehtävät Jäsenrekisteri Maksut Raportoinnit Kalenteri TITLE Pre/Past -PETS 2017 KOULUTUKSEN AGENDA JA TAVOITTEET Presidentti/sihteeri/rahastonhoitaja - tehtävät Jäsenrekisteri Maksut Raportoinnit Kalenteri 1 Presidentti / sihteeri / rahastonhoitaja Tärkeitä

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

TITLE Klubijohtosuunnitelma Hannu Simström

TITLE Klubijohtosuunnitelma Hannu Simström TITLE Klubijohtosuunnitelma 2018-2019 Hannu Simström 22.5.2018 Someron Rotaryklubi - nykytilanne Someron Rotaryklubi perustettu 23.10.1954 Jäseniä tällä hetkellä 30 25 miestä, 5 naista Kauden 2017-2018

Lisätiedot

ETELÄ POHJANMAAN LÄMPÖ-, VESI- JA ILMANVAIHTOTEKNISEN YHDISTYKSEN HISTORIIKKI 50-VUOTISEN TOIMINNAN AIKANA

ETELÄ POHJANMAAN LÄMPÖ-, VESI- JA ILMANVAIHTOTEKNISEN YHDISTYKSEN HISTORIIKKI 50-VUOTISEN TOIMINNAN AIKANA ETELÄ POHJANMAAN LÄMPÖ-, VESI- JA ILMANVAIHTOTEKNISEN YHDISTYKSEN HISTORIIKKI 50-VUOTISEN TOIMINNAN AIKANA Suomessa LVI yhdistystoiminta alkoi Helsingissä jo 1930 luvulla, jolloin oli perustettu Lämpö-

Lisätiedot

Pietari Brahen Rotaryklubi

Pietari Brahen Rotaryklubi Pöytäkirja 1 (5) Lassi Myllykoski 2.9.2013, 2013-2014 Aika 20.8.2013 klo 11:45 13:00 Paikka Läsnä Raahen seurakuntakoti, Kirkokatu 10, pienempi Sali Jäsenet Juha Grekula puheenjohtaja, Pekka Heikkinen,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

ROTARYVUODEN SUNNITTELU. Päivämäärä: 17.03.2012

ROTARYVUODEN SUNNITTELU. Päivämäärä: 17.03.2012 ROTARYVUODEN SUNNITTELU Esittäjä: OLAVI MIETTINEN Päivämäärä: 17.03.2012 Esityksen tavoite: Tulevat presidentit, -sihteerit ja komiteat Innostaa sekä lisätä valmiuksia: Suunnitella klubin hallinto ja toiminta

Lisätiedot

Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset

Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset Jorma Nykänen, Presidentti, Jyväskylä Päijänne rk 23.7.2009 Presidentin esitelmä klubin kokouksessa (Lähde pääosin: DG Eero Piipponen) Rotaryn tulevaisuus on

Lisätiedot

JÄSENKYSELY 2010. Jokaiseen pääkohtaan voit vapaasti lisätä täsmentävän kannanottosi.

JÄSENKYSELY 2010. Jokaiseen pääkohtaan voit vapaasti lisätä täsmentävän kannanottosi. 1/6 Rotarypiiri 1390 JÄSENKYSELY 2010 Tämä on rotarypiirin 1390 kaikkien rotaryklubien jäsenille suunnattu kysely, jonka tavoitteena on kartoittaa suhtautumista rotariuteen yleensä sekä oman klubin toimintaan.

Lisätiedot

Kauniainen Grankulla Rotary Club

Kauniainen Grankulla Rotary Club Kauniainen Grankulla Rotary Club Toimintasuunnitelma Rotaryvuosi 2008-2009 Juha Pulkkinen Toteuta unelmasi Förverkliga drömmen Make Dreams Real Yleistä Toiminta jatkuu noudattaen klubissa hyviksi koettuja

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ KAUNIAINEN HELSINKI

pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ KAUNIAINEN HELSINKI pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ 10.2.2016 KAUNIAINEN 16.2.2016 HELSINKI 18.2.2016 Rotaryklubin vuosikello 2016 TITLE 2 ROTARYKLUBIN VUOSIKELLO Vitjojen vaihto kesäkuu Kesätauko max 3 peräkk. kokousta RI:n klubilasku

Lisätiedot

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta LC Palokka Toimintakertomus kaudelta 2006-2007 2 LIONS CLUB Palokan toimintakertomus kaudelta 2006-2007 Kausi oli LC Palokan 29. Toiminta oli aktiivista ja perinteisten palveluaktiviteettien ja lahjoitusten

Lisätiedot

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta.

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta. 1970-luku 1972 Sumiaisten Kunto järjesti Keski-Suomen viestin Syvälahden koululla. Radat suuntautuivat Vintilänvuoren suuntaan. Voittajaksi yöviestissä suunnisti Rajamäen Rykmentti joukkueella Matti Kovanen,

Lisätiedot

Rotarien toiminta Itämeren kuormituksen vähentämiseksi

Rotarien toiminta Itämeren kuormituksen vähentämiseksi 10.1.2014 Itämeri-tiedotustilaisuus Riihimäellä Piirikuvernööri Ilkka Torstila DG 1420 Rotarien toiminta Itämeren kuormituksen vähentämiseksi Maailmanlaajuinen Rotary International -järjestö perustettiin

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Tavoitteet Laadukkaat nuorisopalvelut Kriittiset menestystekijät kerhotoiminnan ylläpitäminen Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Toteuma 1.1. 31.12. 2015 Sählykerhoja sekä Tyttöjen Tippala-tyttökerho

Lisätiedot

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3

Lisätiedot

Punainen Sulka 2017 tiedote

Punainen Sulka 2017 tiedote Punainen Sulka 2017 tiedote 20.10.2017 Pari tehtävää PuSuun osallistuneille klubeille Nyt on viimeinen aika hakea (ellette jo ole hakeneet) palautusta klubille, joka on 25% klubinne keräämästä tuloksesta.

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2011-2012 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 25. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 19 jäsentä, joten jäsenmäärä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa

Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa Juha Tarkka Suomen Pankki Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa Profiileja Risto Rytistä Mauno Koivistoon 8.6.2015 Julkinen 1 Risto Ryti pääjohtaja 1923-1940, 1944-1945 Pankkimiehestä poliitikoksi Talvisodan

Lisätiedot

JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN

JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN JOHTOSUUNNITELMASTA TOIMINTASUUNNITELMAAN Esittäjä: OLAVI MIETTINEN Päivämäärä 19.03.2011 Esityksen tavoite: Tulevat presidentit, -sihteerit ja komiteat Innostaa sekä lisätä valmiuksia: Suunnitella klubin

Lisätiedot

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet Suomen sota päättyy Vaaran vuodet Vaaran vuodet nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko

Lisätiedot

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2)

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) Verkkokauppa Menu Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) 30.06.2017 Suomi viettää 100-vuotisjuhlaa! Juhlavuoden kunniaksi esittelemme Lojerin lähes satavuotisen historian merkittävimpiä etappeja. #Suomi100

Lisätiedot

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO PRESIDENTIN VUODEN KIERTO V e s a M a r t i k k a l a A s s i s t a n t G o v e r n o r P E T S 1 6. 3. 2 0 1 3 L a p p e e n r a n t a Presidenttikautta edeltävä syksy Perehdy matrikkeliin: rotaryn tavoite,

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

District Grant 2014-2015. Piirin säätiökomitean puheenjohtaja PDG Niko Niemi kausi 2014-2015

District Grant 2014-2015. Piirin säätiökomitean puheenjohtaja PDG Niko Niemi kausi 2014-2015 Piirin säätiökomitean puheenjohtaja PDG Niko Niemi kausi 2014-2015 RI:n Piiri 1390:ssä järjestettiin seitsemällä paikkakunnalla Rotarysäätiöseminaarit syksyn 2014 aikana. Seminaarit olivat kaikille jäsenille

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

YSRG. Rotaryn Nuorisotoiminnot. (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Youth Service Resource Group ja

YSRG. Rotaryn Nuorisotoiminnot. (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Youth Service Resource Group ja YSRG Youth Service Resource Group ja Rotaryn Nuorisotoiminnot (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Interact 14 18 v Tarkoitus: Antaa nuorille tilaisuus toimia yhdessä maailmanlaajuisessa toveripiirissä,

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi

Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi Raision Rotaryklubin TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 4.1 Raision Rotaryklubin organisaatio 4.1.1 Hallitus Puheenjohtaja Presidentti Erkki Haavisto GSM 0500 540032 erkki.haavisto@utu.fi Jäsenet Pastpresidentti

Lisätiedot

Rotaryjärjestön organisaatio. 05/2016 / MKa

Rotaryjärjestön organisaatio. 05/2016 / MKa 05/2016 / MKa Rotaryjärjestön perusorganisaatio ja eri yksikköjen keskinäiset suhteet Rotaryklubi Kuvernööri ja piiriorganisaatio Suomen Rotary Rotary International 2 Rotaryklubi Suomen Rotary ry Rotarytoimisto

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

Suomesta tulee itsenäinen valtio

Suomesta tulee itsenäinen valtio Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa

Lisätiedot

Inner Wheel. Finland. Vuosikertomus

Inner Wheel. Finland. Vuosikertomus Finland Inner Wheel Unique&United Ainutlaatuiset Yhdessä Vuosikertomus 1.7.2015-30.6.2016 Kansallisen neuvoston toiminta käynnistyi huomaamattomasti, koska sama henkilö jatkoi vielä presidenttinä ja kansallisena

Lisätiedot

Kaikki toimintamme perustuu aitoon rotaryhenkeen, jonka ytimessä ovat neljän kysymyksen koe ja mottomme Palvelumieli itsekkyyden edelle.

Kaikki toimintamme perustuu aitoon rotaryhenkeen, jonka ytimessä ovat neljän kysymyksen koe ja mottomme Palvelumieli itsekkyyden edelle. ROTARYPIIRI 00 Toiminta rotaryvuonna 200 20 n rotaryvuoden teemana on RIP Ray Klinginsmithin teema Rakentaa yhteiskuntaa, yhdistää maanosia tai vapaasti muokaten Rotary toimii lähellä ja kaukana n toimintaa

Lisätiedot

TRF. Markku Kalliomäki

TRF. Markku Kalliomäki TRF Markku Kalliomäki 12.11.2015 3 Marraskuu on Rotarysäätiön teemakuukausi ROTARYSÄÄTIÖ (The Rotary Foundation of Rotary International) on Rotary Internationalin vuonna 1917 perustama stipendi- ja avustusrahasto

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Konevoimaa tarvittiin, koska apukinospaikat olivat kaukana ja lunta oli vähän.

Konevoimaa tarvittiin, koska apukinospaikat olivat kaukana ja lunta oli vähän. Saimaan Norppaklubi toimii 2017 Tammikuu Monet klubin jäsenet osallistuivat norppien pesäkinosten tekoon eri puolilla Saimaata. Lunta oli vähän ja sitä piti raapia pitkältä matkalta. Konevoimaa tarvittiin,

Lisätiedot

Mannerheim-luento. Pääjohtaja Erkki Liikanen Päämajasymposium 6.7.2012 Mikkeli. 6.7.2012 Erkki Liikanen

Mannerheim-luento. Pääjohtaja Erkki Liikanen Päämajasymposium 6.7.2012 Mikkeli. 6.7.2012 Erkki Liikanen Mannerheim-luento Pääjohtaja Päämajasymposium Mikkeli 1 Carl Gustaf Emil Mannerheim Suomen valtionhoitaja 12.12.1918 25.7.1919 Suomen tasavallan presidentti 4.8.1944 4.3.1946 Kuva: Museovirasto 2 Neljä

Lisätiedot

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa WANHAT HIIHTOVEIKOT JA HIIHTOSISKOT 1.6.2017 Matti Harju Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa 31.5.- 1.6.2017 Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot ry:n kesätapaaminen ja vuosikokous pidettiin

Lisätiedot

Kahden poliittisten nais kirjailijoiden vertailu. Hella Wuolijoki Umayya Abu-Hanna

Kahden poliittisten nais kirjailijoiden vertailu. Hella Wuolijoki Umayya Abu-Hanna Kahden poliittisten nais kirjailijoiden vertailu Hella Wuolijoki Umayya Abu-Hanna Hella Wuolijoki Ella Murrik Syntynyt: 22 heinäkuuta 1886 Helme, Viro Kuollut: 2 helmikuuta 1954 ( 67v) Helsinki Kansalaisuus:

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2016

Matkailun kehitys 2016 Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

TURUN KEMISTIKERHO RY

TURUN KEMISTIKERHO RY TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 15 päivänä lokakuuta 1981 kello 9.00

Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 15 päivänä lokakuuta 1981 kello 9.00 UOMEN SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE r.p. UOLUETOIMI KUNTA KOKOUS 15.10.1981 Ы'* M CKOUSPAIKKA SIVA JA AIKA Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 15 päivänä lokakuuta 1981 kello 9.00 3K0UKSEN

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Vesa Martikkala Governor 2018-2019 Sisällys PIIRINEUVOSTO/PIIRIHALLITUS... 3 PIIRIN STRATEGISET TAVOITTEET... 3 PIIRIN TOIMINNAN AIKATAULU VUONNA 2018-2019... 4 Kokoukset...

Lisätiedot

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10. Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.2013 Osallistuin Tohokun yliopiston järjestämälle TESP-kurssille (Tohoku

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

Rotary-järjestön monipuolisen toiminnan näkyvimpiä muotoja.

Rotary-järjestön monipuolisen toiminnan näkyvimpiä muotoja. Nuorisovaihto Jukka Muilu 5.10.2009 Rotary Nuorisovaihto Rotary-järjestön monipuolisen toiminnan näkyvimpiä muotoja. Vuosittain yli 8000:lle nuorelle tarjoutuu mahdollisuus tutustua vaihto-oppilaana parin

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Forssan Rotaryklubi & Sepänhaan Rotaryklubi, Forssa KENIA HANKE

Forssan Rotaryklubi & Sepänhaan Rotaryklubi, Forssa KENIA HANKE Forssan Rotaryklubi & Sepänhaan Rotaryklubi, Forssa KENIA HANKE Hankeidea Onko kaikilla maailman lapsilla samat mahdollisuudet oppimiseen? oli kysymys, joka nousi esille, kun Forssan rotaryklubin tuleva

Lisätiedot

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA 2018-2019 Pekka Siitonen, GLT Lions Clubs International E-Piirin koulutuskoordinaattori Pekka Siitonen 040 537 8840 pekka.siitonen@lions.fi LC Lempäälä, lion 2009 alkaen GLT

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

TOINEN MAAILMANSOTA 1939-45

TOINEN MAAILMANSOTA 1939-45 TOINEN MAAILMANSOTA 1939-45 Kertausta 1.Kirjoita viivoille, mitä kyseisenä maailmansodan vuotena tapahtui (pyri keräämään viivoille vain tärkeimmät asiat 1939 Saksa ja NL hyökkäämättömyyssopimus Saksa

Lisätiedot

107 N N-PIIRIN STRATEGIA

107 N N-PIIRIN STRATEGIA 107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Hurjat amerikansuomalaiset

Hurjat amerikansuomalaiset Hurjat amerikansuomalaiset Bruno Nordberg, Nils Erik Wahlberg, Emil Hurja ja Gus Hall - tunnetut amerikansuomalaiset Ismo Söderling Johtaja Siirtolaisuusinstituutti, Turku isoder@utu.fi 050-511 3586 Tieteen

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

Rehtori Juhani Manninen: Olympialiikkeen historiaa. Esitelmä Ruutiukoille 18.4.2016

Rehtori Juhani Manninen: Olympialiikkeen historiaa. Esitelmä Ruutiukoille 18.4.2016 Rehtori Juhani Manninen: Olympialiikkeen historiaa Esitelmä Ruutiukoille 18.4.2016 Olympiakisat Rio de Janeiro 2016 kesäkisat Pyeongchang 2018 talvikisat Tokio 2020 kesäkisat Peking 2022 talvikisat Kristus-patsas

Lisätiedot

DC- yhdistyksen hallituksen kokous 2 / 2013

DC- yhdistyksen hallituksen kokous 2 / 2013 DC- yhdistyksen hallituksen kokous 2 / 2013 Aika 18.2.2013, 17.18 19.15 Paikka Läsnä DC- yhdistyksen toimisto, Harkkoraudantie 10, Hki Arho Ari Heilala Hannu, puheenjohtaja Jaakkola Mikko Pohjola Kari

Lisätiedot

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 1961 Seuran toiminta on ollut vireää alusta alkaen. Vuonna 1961 seura järjesti ensimmäiset jäärata-ajot Keskuskentällä aivan Kuopion keskustan

Lisätiedot

23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998)

23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998) 92 23. MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALO- NIEMEN TALOT (1998) 93 MÄMMENNIEMEN KAUTON SUKU IV, HUHDAN JA PALONIEMEN TA- LOT (1998) Taulu 1. I. Heikki Eerikinpoika Kautto. Syntynyt 20.4.1771 Laukaassa.

Lisätiedot

HEINÄKUU ELOKUU SYYSKUU LOKAKUU MARRASKUU JOULUKUU. Ei rotaryaiheita,omassa klubissa mutta muuta mielenkiintoista

HEINÄKUU ELOKUU SYYSKUU LOKAKUU MARRASKUU JOULUKUU. Ei rotaryaiheita,omassa klubissa mutta muuta mielenkiintoista N:o pvm ja aika Poikk. aika KAUSI 2017-2018 VIHTI NUMMELAN ROTARYKLUBI Paikka Vastuuhenkilö HEINÄKUU Ei rotaryaiheita,omassa klubissa mutta muuta mielenkiintoista Heinäkuu Tuntematon sotilas-näytelmä Harparskog

Lisätiedot

KLUUVIN ROTARYKLUBI Toimintakertomus 2008-2009 GLOETS ROTARYKLUBB

KLUUVIN ROTARYKLUBI Toimintakertomus 2008-2009 GLOETS ROTARYKLUBB KLUUVIN ROTARYKLUBI Toimintakertomus 2008-2009 GLOETS ROTARYKLUBB Helsinki Heinäkuu 2009 RI:n Presidentti Don Kurn Lee Governor Heimo Nummela 1 Hallitus Past presidentti Martti Marvola Presidentti Georg-Olof

Lisätiedot

Eisernes Kreutz. Rautaristin suunittelija Karl Friedrich Schinkel

Eisernes Kreutz. Rautaristin suunittelija Karl Friedrich Schinkel Eisernes Kreutz Rautaristin synty ulottuu vuoteen 1813, jolloin Preussi keisari Friedrich Wilhelm III:n johdolla julisti sodan Ranskalle 13.maaliskuuta. Ristin suunnitteli arkkitehti Karl Schinkel ja se

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU

NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU Miksi viides palveluväylä (uudet sukupolvet palvelu) - Mahdollistaa tehokkaan väylän paikkakunnan nuorten tukemiseen - Tarvitaan

Lisätiedot

PrePETS 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki

PrePETS 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki PrePETS 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki KLUBISIHTEERIN AVAINTEHTÄVÄT PrePETS 2016 10.2. 16.2. - 18.2.2016 Tiedosta tehtäväsi ja vastuusi Keskity olennaiseen Pidä klubisi pyörimässä TITLE 2 Klubisihteerin

Lisätiedot

YK 70-VUOTTA ja Imatran perinteikäs YK-päivän RAUHANILTA 30-vuotta 5.- 30.10.2015 Imatran Pääkirjastossa

YK 70-VUOTTA ja Imatran perinteikäs YK-päivän RAUHANILTA 30-vuotta 5.- 30.10.2015 Imatran Pääkirjastossa YK 70-VUOTTA ja Imatran perinteikäs YK-päivän RAUHANILTA 30-vuotta 5.- 30.10.2015 Imatran Pääkirjastossa Yhdistyneet kansakunnat, YK, perustettiin 24.10.1945. YK:n syntymäpäivää vietetään YK-päivänä ja

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND)

INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND) 1 INNER WHEEL SUOMI, KANSALLINEN NEUVOSTO (NATIONAL GOVERNING BODY of FINLAND) SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 NIMI... 2 2 JÄSENET... 2 3 KANSALLINEN NEUVOSTO... 2 A. Virkailijat...

Lisätiedot

PETS D 1400 14.-15.3.2009

PETS D 1400 14.-15.3.2009 PETS D 1400 14.-15.3.2009 SERVICE ABOVE SELF RI on maailmanlaajuinen rotaryklubien yhteisö, joka palvelee, vaalii korkeita eettisiä arvoja, edistää maailman yhteisymmärrystä, hyvää tahtoa ja rauhaa johtavien

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) 06.05.2006 (HK) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 11 7 15 20 13 20 2 Tanninen Jukka n Kyykkä 73 13 9 13 7 13 5 10 15 12 3 Juvonen Jyrki n Kyykkä 67 15 11 11 0 9 12

Lisätiedot