Tilinpäätöstiedote 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilinpäätöstiedote 2013"

Transkriptio

1 Tilinpäätöstiedote

2 Toimitusjohtajan katsaus Hämeenmaa työllisti ja investoi taantumasta huolimatta asom asom Hämeenmaan toiminnassa oli positiivinen vire vuonna, vaikka yleinen taloudellinen tilanne oli haastava. Asiakasomistajien määrä kasvoi vuoden aikana jäseneen, ja Bonusta asiakasomistajat saivat yhteensä miljoonaa euroa. Taantumasta huolimatta Hämeenmaan myynti pysyi hyvällä tasolla ja oli 1 99 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen kertyi,9. Hämeenmaa investoi Kanta- ja Päijät-Hämeeseen yli 53 miljoonalla eurolla ja työllisti vuoden lopussa 348 henkilöä. Työntekijöiden kokema työtyytyväisyys pysyi kiitettävällä tasolla. Uusia asiakasomistajatalouksia yli 4 Hämeenmaalla oli vuodenvaihteessa asiakasomistajaa. Uusia asiakasomistajia liittyi vuoden aikana Asiakasomistajatalouksia alueen talouksista oli 79. Asiakasomistajat keräsivät vuoden aikana Bonusta miljoonaa euroa. Osuuspääoman korkoa maksettiin 1,3 miljoonaa euroa, ja tämän lisäksi asiakasomistajat saivat maksutapaetua S-Pankin korteilla maksamisesta,5 miljoonaa euroa. Palveluja ja etuja asiakasomistajille investoinnit yli 53 miljoonaa euroa Hämeenmaa jatkoi vuonna toimipaikkaverkostonsa voimakasta kehittämistä. Kaikkiaan investointeja Kanta- ja Päijät-Hämeeseen tehtiin 53,1 miljoonalla eurolla. Market-toimialan kehittämistoimenpiteet suunnattiin laajasti koko toimialueelle. Toukokuun lopussa avattiin täysin uusi S-market Hollola Salpakankaan kuntakeskuksessa sekä laajennettu ja uudistettu S-market Hartola. Huhtikuussa avattiin laajennettu ja uusittu Sale Renko sekä uusittu Sale Nastola, ja marraskuussa uudistettiin S-market Mascot Lahden kaupunkikeskustassa. Padasjoella ja Järvelässä käynnistettiin S-marketin laajennustyöt, ja molemmat marketit avataan uusittuna kevään 214 aikana. Majoitus- ja ravitsemistoimialan merkittävin investointi oli Lahden Seurahuoneen remontointi ja avaaminen vapuksi. Lisäksi ravintola El Toron keittiötilat uusittiin. Liikennemyymälätoimialalla käynnistettiin toimenpiteet ABC-automaattiasemien uusimiseksi Riihimäellä ja Sysmässä, ja Tammelaan avattiin täysin uusi ABC-automaattiasema. Autotalo Nelipyörä Oy sai uudet toimitilat Hyvinkäällä syyskuussa. 2 Tilinpäätöstiedote asommäärä asommäärä ,5 27,9 25,5 31,9 27,9 31,9 Asiakasomistajien kerryttämä Bonus 31,9 27,9 27,9 25,5 31,9 M , Hämeenmaan asiakasomistajat Osaava ja tyytyväinen henkilöstö Hämeenmaalla oli vuoden lopussa 3 48 työntekijää. Määrä säilyi edellisen vuoden tasolla vähennyksen ollessa viisi henkilöä. Marraskuussa tehdyn tutkimuksen mukaan henkilöstön työtyytyväisyys on kiitettävällä tasolla. Työtyytyväisyysindeksi oli 74,2 asteikolla -1. Lähes 9 työntekijöistä olisi valmis suosittelemaan yritystä työnantajana. Uusien asioiden kehittäminen korostui vuonna. Henkilöstön oma mobiilisovellus Dooris otettiin käyttöön liikennemyymälä- ja poltto-

3 ABC Autokauppa Hotellit ja ravi Kodin Terra Prisma S-market Sale Sokos Hämeenmaan myynti toimialoittain Sale 5 Sokos 3 ABC 19 S-market 34 Autokauppa 7 Hotellit ja ravintolat 3 Kodin Terra 4 Prisma 25 Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone liikevaihto nestetoimialalla, ja se laajennetaan koko konserniin kevään 214 aikana. Lyhyissä sairastapauksissa otettiin pilotointiin niin sanottu omailmoituskäytäntö. Tulokset olivat hyviä, ja omailmoitus otettiin käyttöön koko konsernissa vuoden 214 alussa. Työkyvyn johtamiseen liittyen aloitettiin hyvää työelämää edistävä HyviS-hanke. Hankkeeseen osallistetaan henkilöstöä, esimiehiä sekä sidosryhmiä tarkoituksena kehittää innovatiivisia ratkaisuja työelämän ja uran eri käännekohtiin. Henkilöstön kouluttaminen kohdistui puolestaan asiakaspalvelun ja myyntitaitojen vahvistamiseen sekä esimiestaitojen kehittämiseen. Tulos hyvällä tasolla Kaupallisesti haasteellisena ja ailahtelevana vuonna henkilöstö osallistettiin koko Hämeenmaata koskeviin kulusäästötalkoisiin, joissa ideoitiin erilaisia kustannussäästökeinoja ja uusia ratkaisuja myynnin edistämiseen. Yhtenä kanavana näiden ideoiden jättämisessä toimi koko konsernissa käyttöön otettu InnoHämis-innovaatiotyökalu. Kulusäästöohjelma onnistui kokonaisuutena erinomaisesti, ja Hämeenmaan tulos säilyi hyvällä tasolla. Ylijäämä ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 29, miljoonaa euroa, ja siinä on kasvua edelliseen vuoteen 3,3 miljoonaa euroa. Hämeenmaan kerryttämä tulos jää Kanta- ja Päijät-Hämeeseen, ja se käytetään alueen palvelutarjonnan kehittämiseen. Kuluvana vuonna Hämeenmaa jatkaa asiakasomistajien palveluiden kehittämistä suunnitelmien mukaan. 691,9 Taavi Heikkilä SOK:n 748,3 pääjohtajaksi 845,9 SOK:n uudeksi pääjohtajaksi valittiin 97,vuoden lopulla Hämeenmaan toimitusjohtaja Taavi Heikkilä. Hän aloitti tehtävässään vuoden 99,1 214 alussa. Heikkilä toimi Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtajana vuodesta 24 alkaen. Hänen kaudellaan Hämeenmaa menestyi 99,1 erinomaisesti usealla mittarilla mitattuna. Osuuskaupan myynti lähes kolminkertaistui ja uusia työpaikkoja syntyi , Toimin Hämeenmaan vt. toimitusjohtajana siihen saakka kunnes uusi toimitusjohtaja nimitetään. 845,9 Kiitän Hämeenmaan asiakasomistajia, henkilöstöä, hallintoa sekä muita yhteistyökumppaneita erinomaisesta yhteistyöstä vuonna! 748,3 Risto Korkka 691,9 vt.toimitusjohtaja Osuuskauppa Hämeenmaa Osuuskauppa Hämeenmaa -konserni

4 Osuuskauppa Hämeenmaa -konserni Toimintakertomus Toimintaympäristön kehitys Suomen talous voi huonosti vuonna. Talous supistui toisena peräkkäisenä vuonna. Vienti ja investoinnit vähenivät. Teollisuustuotanto laski usealla prosentilla. Työttömyys kasvoi ja työllisyys heikentyi. Kuluttajien luottamus talouteen oli reippaasti alempi kuin pitkällä aikavälillä keskimäärin. Kotitalouksien kulutus hyytyi. Talouden ankeat ajat ja yksityisen kulutuksen jämähtäminen tekivät vuodesta erittäin vaikean kaupan alalle. Erityisesti käyttö- ja kestokulutustavarakauppa kärsi, mutta myös päivittäistavarakaupassa myynnin määrä on laskenut ennätyksellisen pitkään vuoden keväästä lähtien. Koko vähittäiskaupan liikevaihto kasvoi vain muutaman promillen edellisvuoteen nähden. Myynnin volyymi jopa aleni. Näin ei ole aikaisemmin tapahtunut suuren 9-luvun laman jälkeen lukuun ottamatta finanssikriisiä seurannutta vuotta. S-ryhmä S-ryhmän muodostavat osuuskaupat ja SOK tytäryhtiöineen. S-ryhmän veroton vähittäismyynti oli vuonna ,2 M. Vertailukelpoinen myynti kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna reilun prosentin. S-ryhmän vähittäismyynnistä osuuskauppojen osuus oli 1 373,3 M eli 92,1 prosenttia. S-ryhmällä oli vuoden lopussa toimipaikkaa, kun niitä oli edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Alueosuuskauppojen lukumäärä oli vuoden lopussa 2 ja paikallisosuuskauppojen 8. S-ryhmän osuuskauppojen asiakasomistajien määrän kasvu jatkui, kun vuoden aikana niihin liittyi uutta jäsentä. Vuoden lopussa osuuskauppojen jäsenten eli asiakasomistajien kokonaismäärä oli Asiakasomistajille maksettiin bonusta vuoden aikana yhteensä 379, miljoonaa euroa, joka oli samalla tasolla kuin vuotta aikaisemmin. S-ryhmän henkilöstömäärä oli , jossa oli vähennystä edellisestä vuodesta 1 17 henkilöä. Osuuskauppojen henkilöstömäärä oli ja SOK-yhtymän S-ryhmän investoinnit olivat 566 M, kun ne vuotta aikaisemmin olivat 584 M. Osuuskauppojen bruttoinvestoinnit olivat 422 M ja SOK-yhtymän 1 M. 4 Tilinpäätöstiedote S-ryhmän yhteenlaskettu konsolidoimaton tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 226 M voitollinen, kun tulos edellisenä vuonna oli 212 M. Osuuskauppojen yhteenlaskettu tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 231 M, kun se edellisenä vuonna oli 239 M. SOK-yhtymän tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 5 M tappiollinen. Tulos parani 22 M vuoteen verrattuna. S-Pankki suurten päätösten vuosi Vuoden aikana tehtiin S-Pankin suurimmat päätökset sitten pankin perustamisen. Elokuun alussa S-Pankki osti osake-enemmistön sijoitustalo FIMistä ja laajensi tuotevalikoimaansa rahastoihin ja varainhoitoon. Marraskuun lopulla lanseerattiin ensimmäiset uudet rahastotuotteet: S-säästörahastot Varovainen, Kohtuullinen ja Rohkea. Marraskuulle mahtui toinenkin kauan odotettu tuotelanseeraus: koko S-ryhmän yhteinen S-mobiili. Asiakkaiden kanssa yhdessä suunniteltu sovellus yhdistää täysiverisen mobiilipankin ja kaupan asiakkuuden tarjoten aivan uudenlaisen palvelukokemuksen. Merkittävin tapahtumista oli kuitenkin marraskuussa sinetöity päätös fuusioitumisesta LähiTapiola Pankin kanssa uudeksi S-Pankiksi. Uusi pankki aloittaa toimintansa toukokuussa 214. S-Pankin kannalta tämä tarkoittaa tuotevalikoiman laajentumista mm. vakuudellisiin luottoihin kuten asuntolainoihin. Vahvalla peruspankkitoiminnalla kohti uutta S-Pankkia Vuoden lopussa S-Pankilla oli yli 2,6 miljoonaa maksuttomista peruspankkipalveluista nauttivaa asiakasta. S-Etukortti Visa -maksukortti löytyi vuoden lopussa vajaan 1,4 miljoonan asiakkaan lompakosta ja verkkopankkitunnukset sähköistä asiointia varten oli vuoden loppuun mennessä ottanut noin 1,3 miljoonaa asiakasta. Vuoden lopussa yli 9 :lla Osuuskauppa Hämeenmaan asiakkaalla oli käytössään S-Etukortti Visa -maksukortti. Yksityishenkilöiden talletusten määrä S-Pankissa oli vuoden lopussa vajaat 2 34 miljoonaa euroa. Yritystalletukset mukaan lukien S-Pankin talletuskanta oli vuoden päättyessä vajaat miljoonaa euroa. Kasvua edellisestä vuoden vaihteesta oli noin 6 miljoonaa euroa.

5 Ravintola Bar&Bistro Seurahuone S-Pankin edulliset ja luotettavat luottotuotteet ovat löytäneet asiakkaiden parempaan tietoisuuteen. Antolainaus henkilöasiakkaille kasvoi vuodenvaihteesta yli 141 miljoonalla eurolla ja oli vuoden lopussa vajaat 394 miljoonaa euroa. Kun mukaan lasketaan yritysasiakkaiden luotot, oli luottokanta vuoden lopussa 588 miljoonaa euroa. Luottokanta kasvoi vuoden aikana kokonaisuudessaan 228 miljoonalla eurolla. Jo 15 S-ryhmän käyttämästä sähköstä tuotetaan omalla tuulivoimalla S-ryhmän sähkönhankinnasta vastaa S-Voima Oy. S-Voima Oy hankkii S-ryhmälle sähköä markkinoilta sekä omistaa tuotato-osuuden TuuliWatti Oy:stä. TuuliWatti Oy on energiayhtiö St1 Oy:n ja S-ryhmän S-Voima Oy:n puoliksi omistama teollisen tuulivoiman osakkuusyritys, joka on Suomen johtava tuulivoima-alan toimija ja edelläkävijä. Osuuskauppa Hämeenmaa omistaa S-Voima Oy:stä 7,3 prosenttia. TuuliWatilla on tällä hetkellä tuotannossa 33 tuulivoimalaa, joiden tuotannosta 5 tulee S-ryhmälle. Tuotanto-osuutemme vastaa n. 15 koko S-ryhmän sähkön kulutuksesta. Vuoden aikana valmistuivat Tervolan, Ii Olhavan ja Simo Leipiön tuulipuistot käsittäen yhteensä 17 tuulivoimalaa. Lisäksi Pori Peittoon kahdentoista voimalan hankkeesta ensimmäinen voimala saatiin tuotantoon vuoden lopulla. Peittoon hankkeen lisäksi käynnissä ovat Tornion Kitkiäisvaaran 7 voimalan ja Salon Mäntynummen 2 voimalan projektit, jotka valmistuvat vuoden 214 aikana. Kun kaikki nyt rakenteilla olevat voimalat valmistuvat, on TuuliWatilla yhteensä 53 voimalaa eri puolilla Suomea. S-ryhmä saama tuotanto-osuus kattaa tällöin jo yli 25 koko ryhmän sähkönkulutuksesta. S-ryhmän tavoitteena on, että vuonna 216 jopa 5 koko ryhmän kuluttamasta sähköstä tuotettaisiin omalla hiilidioksidivapaalla ja uusiutuvalla tuulivoimalla. Osuuskauppa Hämeenmaa -konserni

6 Sale 5 Sokos 3 ABC 19 S-market 34 Autokauppa 7 Osuuskauppa Hämeenmaa -konserni Hotellit ja ravintolat 3 Kodin Terra 4 Prisma 25 liikevaihto Toimitusjohtaja vaihtui Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtajana toimi saakka Taavi Heikkilä. Heikkilä siirtyi SOK:n pääjohtajaksi alkaen. Vuoden alusta 214 alkaen Hämeenmaan vt. toimitusjohtajana toimii talousjohtaja Risto Korkka kunnes uusi toimitusjohtaja on valittu. Asiakasomistajatalouksia jo yli 145 Osuuskauppa Hämeenmaalla oli vuoden vaihteessa asiakas -omistajaa. Uusia asiakasomistajia liittyi vuoden aikana Asiakasomistajatalouksia alueemme talouksista oli noin 79 (ed.v. 77 ). Asiakasomistajat keräsivät vuoden aikana Bonusta M (ed.v. M ). Osuuspääoman korkoa maksettiin 1,3 M. Tämän lisäksi asiakasomistajat saivat maksutapaetua S-Pankin korteilla maksaessaan,5 M. Liikevaihto vuoden tasolla taantumasta huolimatta Osuuskauppa Hämeenmaa -konsernin liikevaihto vuonna oli 99,1 M. Liikevaihto säilyi vuoden tasolla (+/- ). Liikevaihto jakaantui liiketoimintaryhmille siten, että market-toimialan liikevaihto oli 627,6 M (- 1 ed.v.), liikennemyymälä- ja polttonestetoimialan 161,6 M (+ 7 ed.v.), tavaratalotoimialan 27,8 M (- 7 ed.v.), majoitus- ja ravitsemistoimialan 28,3 M (- 2 ed.v.) ja autoyhtiöiden 56,4 M (-6 ed.v.). Market-toimialan liikevaihto sisältää Kodin Terran liikevaihdon. Marketkauppaa Kanta- ja Päijät-Hämeen kaikissa kunnissa S-ryhmän päivittäistavarakaupan markkinaosuus kasvoi vuonna 45,2 prosentista 45,6 prosenttiin. Hämeenmaan alueella markkinaosuus oli tätä korkeampi. Markkinaosuuden ennakoidaan pysyneen ennallaan vuonna. Suomen päivittäistavarakaupan arvioitu kasvu oli Päivittäistavarakauppayhdistys ry:n mukaan noin 3,4 prosenttia, kun Hämeenmaa -konsernin päivittäistavarakauppa kasvoi 3,5. Kokonaisuudessaan market-toimialan liikevaihto laski 1 sisältäen Prismojen käyttötavarakaupan ja Kodin Terrat. Toimialan liikeylijäämän taso sekä kehitys olivat hyvät. Päivittäistavarakauppaa harjoitettiin kolmen liikemerkin alla 5 Prismassa, 41 S-marketissa ja 19 Salessa. Erityisen hyvin myynti kasvoi Sale -ketjussa (+ 15 ). 6 Tilinpäätöstiedote 691,9 748,3 845,9 97, Hämeenmaa -konsernin liikevaihto 99,1 99,1 97, 845,9 748,3 691, M HENKILÖSTÖ markettoimiala liikennemyymälä- ja polttonestetoimiala tavaratalotoimiala MaRa-toimiala autokauppa tukitoiminnot yhteensä Muutos Market-toimialan kehittämistoimenpiteet suunnattiin laajasti koko toimialueelle. Hollolassa avattiin toukokuun lopussa täysin uusi S-market Salpakankaan kuntakeskuksessa. S-market on tarkoitus myöhemmin laajentaa Prismaksi. Hartolan S-market laajennettiin ja uusittiin, ja myös se avattiin toukokuussa. Huhtikuussa avattiin laajennettu ja uusittu Sale Renko sekä uusittu Sale Nastola. S-market Mascot uusittiin marraskuussa palvelemaan erityisesti kaupunkikeskustan kiireisiä asiakkaita. Padasjoella ja Järvelässä käynnistettiin S-marketin ja Myrskylässä Salen laajennustyöt. Em. myymälät avataan uusittuna kevään 214 aikana.

7 Uusi automaattiasema Tammelaan Liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa konserni harjoittaa ABC-merkin alla. Toimialalla oli vuoden lopussa 1 liikennemyymälää, 22 polttoaineenmyyntiautomaattia sekä 2 pesukatua (Lahti ja Hämeenlinna). ABC-polttonesteiden markkinaosuus Hämeenmaan toimialueella laski hieman vuonna. Markkinaosuuden ennakoidaan vuonna pysyneen vuoden tasolla liikevaihdon kasvun ollessa 7. Toimialan liikeylijäämän kehitys ja taso olivat hyvät. Toimialan merkittävin investointikohde oli uuden ABC-automaattiaseman avaaminen Tammelassa. Tämän lisäksi käynnistettiin automaattiasemien uusiminen Riihimäellä ja Sysmässä. Hämeenlinnan uuden tavaratalon suunnittelu käynnissä Tavaratalokauppaa konserni harjoittaa kahdessa Sokos-tavaratalossa (Sokos Lahti ja Sokos Hämeenlinna). Tämän lisäksi tavaratalotoimialalla on kosmetiikan ja aluspukeutumisen erikoisliike Emotion Riihimäen, Hämeenlinnan, Forssan ja Launeen (Lahti) Prisma-keskuksissa sekä Kauppakeskus Sykkeessä (Lahti). Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan tavaratalokaupan valtakunnallinen myynti pieneni vuonna 4,7 (käyttötavarat). Alan yleiseen myynninkehitykseen vaikutti suhdannetilanteesta aiheutunut kysynnän heikkeneminen. Hämeenmaan tavaratalotoimialan liikevaihto pieneni 7 edelliseen vuoteen verrattuna. Kehitys oli alan keskimääräistä kehitystä heikompi heijastellen lähinnä Lahden alueen voimakasta kilpailutilannetta käyttötavarakaupassa. Liikeylijäämä heikkeni edellisestä vuodesta ollen negatiivinen. Hämeenlinnaan tulevan uuden tavaratalon suunnittelua jatkettiin. Tavaratalo sijoittuu kauppakeskus Goodmanniin, ja se avataan lokakuussa 214. Toimialan vuoden investoinnit rajoittuivat korjausinvestointeihin. Lahden Seurahuone avattiin uusittuna Majoitus- ja ravitsemistoimialan merkittävin tapahtuma vuonna oli Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuoneen avaaminen. Pitkä ja perusteellinen remontti valmistui vapuksi. MaRa ry:n mukaan heikko suhdannetilanne näkyi matkailu- ja ravintola-alan myynnissä. Valtakunnallisesti hotellien ja ravintoloiden myynti laski tammi-syyskuussa 4,3. Hämeenmaan majoitus- ja ravitsemistoimialan liikevaihto pieneni edelliseen vuoteen verrattuna 7. Vertailukelpoinen liikevaihdon kehitys oli - 4,9 (ilman hotelli Seurahuonetta). Toimialan liikeylijäämä heikkeni edellisestä vuodesta ollen negatiivinen. Tähän vaikuttivat suhdannetilanteen lisäksi Seurahuoneen remontista ja avaamistoimista aiheutuneet kulut. Seurahuoneen lisäksi uusittiin ravintola El Toro Lahdessa. Toimialan muut investoinnit painottuivat korvausinvestointeihin. Vuoden lopussa toimialalla oli 3 hotellia ravintoloineen ja muuta ravintolatoimintaa 17 eri liikepaikassa. Uusi Toyota-autotalo Hyvinkäälle Autokauppaa konserni harjoittaa kolmessa tytäryhtiössään Vesijärven Auto Oy:ssä ja Hämeenmaan Auto Oy:ssä Lahdessa sekä Nelipyörä Oy:ssä Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä. Vesijärven Auto Oy ja Nelipyörä Oy myyvät Toyota- ja Hämeenmaan Auto Oy Ford-merkkisiä autoja. Kaikki yhtiöt myyvät myös käytettyjä autoja sekä huoltavat ja korjaavat autoja. Toyota oli valtakunnan toiseksi myydyin henkilöautomerkki markkinaosuuden ollessa 12,2. Fordin markkinaosuus oli 7,7, jolla se sijoittui 4. sijalle myydyimpien automerkkien joukossa. Vuoden aikana Hämeenmaan autoyhtiöt myivät yhteensä autoa, joista oli uusia henkilö- ja pakettiautoja. Yhtiöiden liikevaihto laski edelliseen vuoteen verrattuna 6. Kehitys oli selvästi alan valtakunnallista kehitystä parempi, sillä Tilastokeskuksen mukaan valtakunnan autokaupan myynti laski tammi-lokakuussa 16,7. Autokaupan valtakunnalliseen myynninkehitykseen vaikutti suhdannetilanteen aiheuttama kysynnän heikkeneminen. Uusien autojen ensirekisteröinnit putosivat koko maan alueella 7 vuoteen verrattuna. Hämeenmaan autoyhtiöiden merkittävin investointikohde vuonna oli Nelipyörä Oy:n uuden autotalon avaaminen Hyvinkäällä syyskuussa. Yhtiöiden liikeylijäämä parani hieman vuoteen verrattuna. Investoinnit yli 53 M Hämeenmaa-konserni investoi edelleen voimakkaasti viime vuonna toimialueelleen Päijät- ja Kanta-Hämeeseen. Hämeenmaa-konsernin bruttoinvestoinnit olivat 53,1 M (ed.v. 76, M ). Näistä siirrettiin rahoittajille 2,8 M. Konsernin omaan taseeseen tehdyt investoinnit olivat näin 32,3 M. Käyttöomaisuutta myytiin yhteensä 39, M :lla (ed.v. 1,5 M ). Pääosa käyttöomaisuuden myynneistä johtuu Osuuskauppa Hämeenmaan kalustojen rahoituksessa tehdyistä järjestelyistä. Edellä mainittuihin uusinvestointeihin ja laajennuksiin liittyen Hämeenmaan Kiinteistöt Oy osti maa-alueet Myrskylästä (Sale) ja Kärkölästä (S-market) sekä kiinteistön Hyvinkäältä (Nelipyörä Oy). Tulevia hankkeita varten ostettiin kiinteistö Hämeenlinnasta ja maaalue Hollolasta. Em. investointien lisäksi ostettiin rahoittajan hallussa ollut osa Sokos Lahdesta (Koy Lahden Aleksanterinkatu 19-21:n koko osakekanta). Osuuskauppa Hämeenmaa -konserni

8 Muutokset konsernirakenteessa Liikeylijäämä liiketoimintaryhmittäin, M (liikearvopoistot rasittavat market- ja ravintolatoimialojen sekä Konsernirakenne muuttui vuoden aikana yhdellä uudella tytäryhtiöllä autokaupan liikeylijäämää) Hämeenmaan Kiinteistöt Oy:n ostettua Kiinteistö Oy Lahden Aleksanterinkatu koko osakekannan. markettoimiala 26,7 24,1 Konsernirakenteen selkeyttämiseen liittyviä toimenpiteitä jatkettiin liikennemyymäläja vuoden aikana. Kiinteistö Oy Hollolan Keskustori, Kiinteistö Oy Hol3,8 1,8 polttonestetoimiala lolan Ostospaikka, Kiinteistö Oy Lahden Kiekkokatu 4 ja Kiinteistö ylijäämä ennen satunnaisia eriä ja veroja tavaratalotoimiala -2,2-1, Oy Lahden Apilakatu 4 fuusioitiin 3.9. Hämeenmaan Kiinteistöt 22,3 Oy:öön. MaRa-toimiala -,1 1,7 25,3 autokauppa -,9-1,1 26,1 25,7 kiinteistöt konsernin sisäiset 4,7 4, Hämeenmaan henkilöstömäärä säilyi edellisenylijäämä ennenjasatunnaisia eriä ja erät veroja 29, yhteensä 32, 29,6 vuoden tasolla taantumasta huolimatta Konsernin henkilöstön määrä oli vuoden lopussa 3 48 (- 5 ed.v.). Kokoaikaisiksi työsuhteiksi muutettuna määrä vastaa henkilöä. Market-toimialalla työsuhteita oli (- 51 ed.v.), liikennemyymäläja polttoneste-toimialalla 398 (+ 26), tavaratalotoimialalla 196 (+ 2), majoitus- ja ravitsemistoimialalla 35 (+ 23) ja autokaupassa 121 (- 3). Tämän lisäksi Hämeenmaa työllisti yhteensä 1 16 kesätyöntekijää (- 19 ed.v.), joista 612 (+ 17 ed.v.) oli Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelijoita. Vuonna kesätöihin haki yli 8 kanta- ja päijät-hämäläistä nuorta. Koko henkilöstö mukana säästötalkoissa 22,3 25,3 26,1 29, 25,7 29, 25,7ja veroja Ylijäämä ennen satunnaisia eriä 26,129, 25,7 25,3 22,3 26, ,3 Kaupallisesti haasteellisena ja ailahtelevana vuonna henkilöstö 22,3 osallistettiin koko Hämeenmaata koskeviin kulusäästötalkoisiin. Hen- Taseen loppusumma kilöstö ideoi erilaisia kustannussäästökeinoja ja uusia ratkaisuja myyn 5 32,51 nin edistämiseen onnistuen talkoissa kokonaisuutena erinomaisesti. 37,6 Yhtenä kanavana ideoiden jättämiseen levitettiin koko konsernin hen 419,2 kilöstön käyttöön InnoHämis-innovaatiotyökalu. Uuden innovaatio 449,8 kulttuurin luomista ja juurruttamista sekä työkalun aktiivista käyttöätaseen loppusumma 444,1 Taseen loppusumma edistetään vahvasti myös vuonna 214. Hämeenmaan henkilöstö on tutkitusti tyytyväistä työhönsä. Marraskuussa tehdyn tutkimuksen mukaan henkilöstön työtyytyväisyys on kiitettävällä tasolla työtyytyväisyysindeksin ollessa 74,2 asteikolla -1 (ed.v. 75,1). Tutkimukseen vastasi 87,5 henkilöstöstä. Hämeenmaan vahvuudet painottuvat perinteiseen tapaan vahvaan yrityskuvaan. Lähes 9 henkilöstöstä olisi valmis suosittelemaan yritystä työnantajana. Tuloksissa nousevat esille palkitsemisen oikeudenmukaisuus ja päätöksenteon tehokkuus sekä muutoksenhallinta ja henkilöstön kuuntelu päätöksenteossa. 32,5 37,6 419,2 449,8 444,1 Tilinpäätöstiedote 2 32, ,8 37,6 449, , ,2 2 37,6 M , ,1 419,2 25 M Uusien asioiden kehittäminen korostui kuluneena vuonna. Henkilöstön oma mobiilisovellus Dooris otettiin käyttöön liikennemyymälä- ja polttonestetoimialalla, ja hyvien kokemusten saattelemana se laajennetaan

9 Tuloslaskelma Osuuskauppa Hämeenmaa -konsernin tuloslaskelma M Liikevaihto 99,1 97,,4,4 Materiaalit ja palvelut 688,6 694,1 Henkilöstökulut 85, 84,7 Poistot ja arvonalentumiset 14,9 26,5 Liiketoiminnan muut kulut 89, 72,5 Liikeylijäämä 32, 29,6 Rahoitustuotot ja kulut (+/-) -3, -3,9 Ylijäämä ennen satunnaiseriä ja veroja 29, 25,7 Satunnaiset erät (+/-),, Verot (+/-) -4,9-6,2 Tilikauden ylijäämä 24,1 19,5 35,5 327,1 65,9 17,9, 54,9 444,2 64,7 19,3, 38,7 449,8 54,7 167,6 2,4,2 97, 122,3 444,2 51,2 147,8 2,4,2 121,2 127, 449,8 Liiketoiminnan muut tuotot Tase Osuuskauppa Hämeenmaa -konsernin tase M Vastaavaa Pysyvät vastaavat Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Saamiset *) Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset Yhteensä Vastattavaa Osuuspääoma ja vararahasto Muu oma pääoma Vähemmistöosuus Pakolliset varaukset Pitkäaikainen vieraspääoma **) Lyhytaikainen vieraspääoma Yhteensä *) sisältää laskennallisen verosaamisen **) sisältää laskennallisen verovelan Osuuskauppa Hämeenmaa -konserni

10 Omavaraisuusaste koko konserniin kevään 214 aikana. Lyhyiden sairastapausten osalta otettiin pilotoitiin ns. omailmoituskäytäntö. Pilotoinnin tulokset olivat hyviä, ja omailmoitus otettiin käyttöön koko konsernissa Työkyvyn johtamiseen liittyen aloitettiin hyvää työelämää edistävä HyviS-hanke. Hankkeeseen osallistetaan henkilöstöä, esimiehiä sekä sidosryhmiä tarkoituksena kehittää uusia, innovatiivisia ratkaisuja työelämän ja uran eri käännekohtiin. Hanke on noin vuoden mittainen, ja siihen on saatu rahoitusta Tekesiltä. Henkilöstön osaamisen kehittäminen kohdistui asiakaspalvelun ja myyntitaitojen vahvistamiseen sekä esimiestaitojen kehittämiseen. Esimiesten täsmävalmennuksia toteutettiin täyspainoisesti. Hämeenmaa panosti osaamisen kehittämiseen vuonna n. 2 päivää per työntekijä. Omavaraisuusaste 44,2 44,3 43,6 44,8 5,6 Hyvinkään Nelipyörä 5,6 44,8 43,6 44,3 44, Tulos hyvällä tasolla Alkaneen vuoden näkymät Taantumasta johtuen Hämeenmaa-konsernissa toteutettiin vuoden aikana kulusäästöohjelma, jonka avulla konsernin kiinteät kulut sopeutettiin myynninkehitystä vastaaviksi. Kulusäästöohjelma toteutettiin ilman merkittäviä henkilöstövaikutuksia. Suomen taloudessa pahin on ohi. Kotimaan talous kehittyy vuonna 214 kuitenkin hitaasti. Yksityinen kulutus ei juurikaan kasva. Investoinnit vähenevät. Hidas matka pohjalta ylös alkaa viennin varassa. Suomen viennin kannalta tärkeät taloudet ovat toipumassa ja investointitavaroiden kysyntä kasvaa vähitellen. Konsernin poistot olivat yhteensä 14,9 M. Poistojen määrä pieneni 11,6 M edelliseen vuoteen verrattuna Osuuskauppa Hämeenmaan kalustojen rahoitusjärjestelyistä johtuen. Konsernin liikeylijäämä oli 32, M, ja se kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 2,4 M. Suhteellisesti liikeylijäämä oli 3,5 prosenttia liikevaihdosta, edellisenä vuotena 3,3 prosenttia. Konsernin korolliset nettovelat pienenivät 26 M. Rahoituskulut laskivat edellisen vuoden 3,9 M :sta 3, M :oon. Rahoituskulujen suhteellinen osuus liikevaihdosta oli,3 (ed.v.,4 ). Konsernin maksuvalmius säilyi hyvänä likvidien varojen ollessa vuoden lopussa 54,9 M (ed.v. 38,7 M ). Konsernin ylijäämä ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 29, M ja se kasvoi edellisestä vuodesta 3,3 M. Satunnaisten erien ja verojen jälkeen tilikauden ylijäämä oli 24,1 M (ed.v. 19,5 M ). Oma pääoma vahvistui Konsernin oma pääoma lisättynä vähemmistöosuudella oli 224,8 M (ed.v. 21,4 M ). Omavaraisuusaste oli 5,6 prosenttia (ed.v. 44,8 prosenttia). Taseen loppusumma laski 444,2 M :oon edellisen vuoden 449,8 M :sta. 1 Tilinpäätöstiedote Kotitaloudet ovat empiviä ja varovaisia. Maltilliset palkankorotukset, hintojen nousu ja verotaakan kasvu alentavat kuluttajien reaalista ostovoimaa. Työllisyystilanteen huononeminen ja julkisen talouden velkaantuminen lisäävät kotitalouksien tulevaisuuden odotusten epävarmuutta. Varsinkin suurempia hankintoja mietitään kotitalouksissa tarkasti. Yksityisen kulutuksen polkiessa paikallaan jatkuvat kaupan alalla ankeat ajat. Kauppa kärsii erityisesti käyttö- ja kestokulutustavaroiden kysynnän laimeudesta. Kansainvälinen kilpailu ja verkkokauppa tuovat lisähaasteita. Päivittäistavarakaupan näkymät ovat vakaita, mutta myynnin määrällinen kasvu jäänee vaisuksi. Todennäköisesti kuitenkin ennätyksellisen pitkä vuoden keväästä alkanut volyymin lasku pysähtyy ja lähtee lievään nousuun vuoden 214 kuluessa. Hieman paremmat ajat kaupalle on luvassa vasta vuonna 215. Osuuskauppa Hämeenmaa -konserni jatkaa toimipaikkaverkostonsa kehittämistä myös vuonna 214. Investointeja toteutetaan kaikilla toimialoilla. Konsernin liikevaihdon odotetaan kasvavan hieman vuoden 214 aikana suhdannetilanteesta huolimatta. Tuloksen odotetaan investoinneista ja taloustilanteen epävarmuudesta johtuen toteutuvan jonkin verran vuoden tasoa pienempänä. Tuloskehitykseen vaikuttaa yleinen talouskehitys. 6

11 Konsernin vastuusitoumukset Osuuskauppa Hämeenmaa -konsernin vastuusitoumukset M Annetut pantit ja vastuusitoumukset Omasta velasta Pantit Kiinnitykset Takaukset konserniyhtiöiden puolesta Muut vastuut Arvonlisäverolain palautusvastuu Muiden velasta Takaukset 2,1,8 153,6,8 2,2 2,1,8 95,8,6 21,3,, Hämeenmaan Kiinteistöt Oy:llä on sekä omistus- että vuokrakiinteistöjä. Vuokrakiinteistöjä hallitaan pitkäaikaisilla vuokrasopimuksilla. Osuuskaupalla on lisäksi omistusosuutensa (7,7 ) suhteessa täytetakausvastuu S-ryhmän Logistiikkakeskukset Oy:n nostamiin lainoihin, ensisijaisen vakuuden ollessa yhtiön reaaliomaisuus. Päävelan kokonaismäärä , josta täytetakaus on annettu, on 29,9 miljoonaa euroa. Nostetusta päävelasta oli vuoden lopussa jäljellä 21,5 miljoonaa euroa, josta Osuuskauppa Hämeenmaan täytetakausvastuu on 16,2 miljoonaa euroa. Johdannaissopimuksista johtuva vastuu Korkojohdannaiset Optiosopimukset kohde-etuuden arvo käypä arvo ostetut asetetut Koronvaihtosopimukset kohde-etuuden arvo käypä arvo Riskit ja epävarmuustekijät Strategialähtöisen ja koko organisaation kattavan riskienhallinnan tarve on tunnistettu Hämeenmaa-konsernissa. Erityisesti on kiinnitetty huomiota strategisten tavoitteiden saavuttamista uhkaavien riskien hallintaan. Hämeenmaassa nähdään riskienhallinta strategisena kilpailutekijänä, jolla voidaan vaikuttaa strategioiden toteutumiseen. Riskienhallinnassa käytetään vaihtoehtolaskelmia ja se on integroitu osaksi johtamisprosessia. Konsernin korollista vierasta pääomaa on korkosuojattu rahoitusstrategian mukaisesti vuoden 218 loppuun saakka. Hämeenmaa-konsernin liiketoimintaan liittyvät ympäristöriskit tunnistetaan ja analysoidaan osana liiketoimintariskejä vuosittain. Merkittävimmät ympäristönäkökohdat ja niihin liittyvät toimenpiteet sekä tunnusluvut julkaistaan keväällä 214 internetissä osana koko S-ryhmän vastuullisuusraporttia. Tämän lisäksi julkaistaan Hämeenmaa-konsernin oma vastuullisuuskatsaus toukokuussa 214. Keskeisimmät Hämeenmaa-konsernin liiketoimintaa sekä taloudellista asemaa ja tulosta kuvaavat tunnusluvut sisältyvät tämän tilinpäätöksen liitetietoihin. 215, 256,, -4,8-1,4-5,5 33, -1,9 8,6-1,5 Osuuskauppa Hämeenmaan hallituksen esitys tuloksen käsittelystä Osuuskauppa Hämeenmaan taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Osuuskaupan maksuvalmius on hyvä, eikä alla ehdotettu tilikauden ylijäämän jako vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan osuuskaupan maksukykyä. Hallitus ehdottaa, että tilikauden ylijäämä ,51 euroa käytetään seuraavasti: - Maksetaan osuusmaksun korkona täyteen maksetuille osuusmaksuille 1 eli 1, euroa / osuusmaksu, johon varataan arviolta , euroa - Jätetään edellisten tilikausien ylijäämätilille arviolta ,51 euroa. Lahdessa Osuuskauppa Hämeenmaa hallitus Osuuskauppa Hämeenmaa -konserni

12 Asiakkaidensa omistama

Tilinpäätöstiedote 2012

Tilinpäätöstiedote 2012 Tilinpäätöstiedote Toimitusjohtajan katsaus Hämeenmaa kehitti voimakkaasti palveluita Kanta- ja Päijät-Hämeessä vuonna ABC Autokauppa Hotellit ja ravi Kodin Terra Prisma S-market Sale Sokos 17 7 3 4 26

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 2013

Osavuosikatsaus 2013 Toimitusjohtajan katsaus Hämeenmaan myynti edellisen vuoden tasolla ABC Autokauppa Hotellit ja ravi Kodin Terra Prisma S-market ABC Autokauppa Sale Hotellit ja ravi Sokos Kodin Terra Hämeenmaa-konsernin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 2013

Osavuosikatsaus 2013 Osavuosikatsaus 2013 Toimitusjohtajan katsaus Hämeenmaan myynti edellisen vuoden tasolla ABC Autokauppa Hotellit ja ravi Kodin Terra Prisma S-market ABC Autokauppa Sale Hotellit ja ravi Sokos Kodin Terra

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 2011

Tilinpäätöstiedote 2011 Tilinpäätöstiedote Osuuskauppa Hämeenmaa -konserni 1.1.-31.12. Toimitusjohtajan katsaus Hämeenmaan myynti ylitti miljar Kodin Terra 4 % Hämeenmaan toiminta kehittyi useilla mittareilla erittäin positiivisesti

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 2010

Tilinpäätöstiedote 2010 Tilinpäätöstiedote Toimitusjohtajan katsaus Hämeenmaa jatkoi voimakasta investoimista Kanta- ja Päijät-Hämeeseen vuonna Hämeenmaan toiminnan kehitys jatkui voimakkaana vuonna. Hämeenmaan myynti kasvoi

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 2012

Tilinpäätöstiedote 2012 Tilinpäätöstiedote Toimitusjohtajan katsaus Hämeenmaa kehitti voimakkaasti palveluita Kanta- ja Päijät-Hämeessä vuonna Hämeenmaan toiminnassa säilyi positiivinen vire vuonna. Hämeenmaan myynti kasvoi taantumasta

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Hämeenmaa työllisti ja investoi voimakkaasti Kanta- ja Päijät-Hämeessä vuonna 2009

Toimitusjohtajan katsaus Hämeenmaa työllisti ja investoi voimakkaasti Kanta- ja Päijät-Hämeessä vuonna 2009 Tilinpäätöstiedote Toimitusjohtajan katsaus Hämeenmaa työllisti ja investoi voimakkaasti Kanta- ja Päijät-Hämeessä vuonna Hämeenmaan toiminta jatkui vuonna vakaana. Hämeenmaan myynti kasvoi hyvän asiakaspalvelun

Lisätiedot

OsavuOsikatsaus 1.1.-30.6.2010

OsavuOsikatsaus 1.1.-30.6.2010 Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010 Toimitusjohtajan katsaus: Bonusta Hämeenmaa rakentaa asiakasomistajien palveluja kanta- ja päijät-hämeessä Osuuskauppa Hämeenmaan liikevaihto oli alkuvuonna 348 M, jossa

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän

S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän S-ryhmä teki ennätystuloksen - asiakasomistajat keskittivät ostojaan entistä enemmän Liiketoiminnallisesti vuosi 2004 oli historian paras 100-vuotisjuhlia viime vuonna viettäneelle S-ryhmälle. Koko ryhmän

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys.

Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys. Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys. Esityksessä tarvittavat tekstit ja kuvat löytyvät harjoituskansiosta. 1. Aloita uusi esitys 2. Lisää esitykseen teksti tiedostosta HOK_esitys_teksti.doc Lisää Diat

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Toimintakatsaus

Toimintakatsaus Toimintakatsaus 1.1.-30.6.2009 1 VARUBODEN TOIMINTAKATSAUS 1.1. 30.6.2009 Toimintaympäistö Maailmantalous on hyvin lyhyellä ajalla voimakkaasti heikentynyt, mikä omalta osaltaan myös heijastuu Suomen talouteen.

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan.

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan. 11.11.2013 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2013 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 48,4 milj. euroa (vuonna 2012 vastaavalla jaksolla 52,7 milj. euroa). Liiketulos

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2013 4.2.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2013 4.2.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2013 4.2.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon tulos parani edellisestä vuodesta Keskon liikevaihto 9,3 mrd., kehitys -3,8 % Tulos parani selvästi edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/2003 4-6/2002 1-6/2003 1-6/2002 2002 Liikevaihto 671,9 707,5 1 371,4 1 363,8 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3-0,4

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 Liikevaihto 683,8 637,4 2 738,2 2 612,3 Liiketoiminnan muut tuotot 6,7 1,8 28,1 13,2 Kulut -623,7-579,0-2

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2014 22.7.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä tammi-kesäkuussa edellisen vuoden tasolla Keskon liikevaihto oli 4,5 mrd., kehitys

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

SOK Viestintä ja julkaisut (6)

SOK Viestintä ja julkaisut (6) Viestintä ja julkaisut 18.2.2010 1 (6) Tiedotusvälineille 18.2.2010 Julkaisuvapaa klo 13.00 S-ryhmän vuosi 2009 S-ryhmä kokonaisuudessaan Vähittäismyynti oli 11 686,8 miljoonaa euroa (11 820,6 milj. euroa).

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1

Lisätiedot

S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010

S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010 SOK Viestintä ja julkaisut 19.8.2010 1(7) Tiedotusvälineille 19.8.2010 klo 13.00 S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010 (S-ryhmän vähittäismyyntiluvut on ilmoitettu ilman arvonlisäveroa)

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 1 VARUBODEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 Toimintaympäristö Odotukset taloudellisesta kasvusta ovat pienentyneet vuoden alku puoliskolla. Inflaatio on kiihtynyt kallistuneiden

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot. Julkaistu 21.10.2004 *Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me). *Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2007

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2007 TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2007 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 76.888.019 euroa (vuonna 2006 vastaavalla

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Julkaistu Liikevaihto ja tulos

Julkaistu Liikevaihto ja tulos Julkaistu 26.07.2004 * Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003). * Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me. Tulisijaliiketoiminnan

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007 TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 24.715.671 euroa (vuonna 2006 vastaavalla

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 22.10.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki. Q3 2014 Media- ja analyytikkoinfo Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 22.10.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki. Q3 2014 Media- ja analyytikkoinfo Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 22.10.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki 1 Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7)

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2003 Toimistokalusteiden kysyntä on jatkunut heikkona. Liikevaihto laski 19,2 % ja oli 49,0 milj. euroa.

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010 Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi lyhyesti Turvatiimi Oyj on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Yhtiö tarjoaa turvallisuusalan palvelutuotteita

Lisätiedot

TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk

TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa -konserni TOIMINTAKATSAUS AJALTA 1.1-30.6.2017 Julk. 3.8.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS Suomen talous jatkoi alkuvuoden aikana kasvuaan. Pitkän odotuksen jälkeen vientinäkymät

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus. Tammi-kesäkuu 2013 24.7.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus. Tammi-kesäkuu 2013 24.7.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2013 24.7.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon kannattavuus parani alkuvuonna Keskon liikevaihto 4,6 mrd. euroa, kehitys -4,2 % Kulutuskysyntä heikentynyt kaikilla toimialoilla,

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2014 24.4.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä parani ja oli 19,1 milj. Keskon liikevaihto 2,1 mrd., kehitys -1,4 % Myynti kasvoi

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013 Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Myynti alkuvuonna odotetun mukainen, liikevoitto suunniteltua parempi Keskon liikevaihto

Lisätiedot

VARUBODEN TOIMINTAKATSAUS

VARUBODEN TOIMINTAKATSAUS 1 VARUBODEN TOIMINTAKATSAUS 1.1. - 30.6.2010 Toimintaympäistö Maailmantalous näyttää tällä hetkellä huomattavasti valoisammalta kuin vuosi sitten. Kuluttajien luottamus talouden näkymiin on parantunut

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia. Tilinpäätöstiedote vuodelta 2013 1 Osuuskunta KPY konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1.-31.12.2013 Vuoden 2013 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 247,0 miljoonaa euroa (216,1 miljoonaa euroa vuonna

Lisätiedot

SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA

SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA 1 (5) SATON ASUNTOJEN VUOKRAUSTILANNE PARANTUNUT JA OMISTUSASUNTOJEN KYSYNTÄ EDELLEEN KORKEA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2006 SATO-konsernin liikevaihto oli 214,0 miljoonaa euroa (213,4 M, 1.1.- 30.9.2005).

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-maaliskuun liikevaihto oli 332,3 miljoonaa markkaa (2000: 328,3 Mmk). Liikevaihdon vähäinen kasvu oli ennakoitua. Elintarvikeryhmän liikevaihto

Lisätiedot

Nettorahoitustuotot kasvoivat 0,7 miljoonaa euroa edellisen vuoden vastaavasta ajasta ja olivat 3,0 miljoonaa euroa.

Nettorahoitustuotot kasvoivat 0,7 miljoonaa euroa edellisen vuoden vastaavasta ajasta ja olivat 3,0 miljoonaa euroa. STOCKMANN Oyj Abp PÖRSSITIEDOTE 20.8.2002, klo 12.45 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2002 Stockmann-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani merkittävästi ja oli 22,5 Me (12,2 Me vuonna 2001), vaikka myynti

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu Pääjohtaja Mikko Helander

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu Pääjohtaja Mikko Helander Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2014 10.2.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Q4 2014 Tilinpäätöstiedote 10.2.2015 1 Keskeiset tapahtumat Keskon kannattavuus pysyi hyvällä tasolla vaikeasta markkinatilanteesta

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta

Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Eettisen pankkitoiminnan kehitys osuuskunta Ehta Tasekirja 1.1.2014-31.12.2014 Osoite c/o Marika Lohi Sinikalliontie 10 02630 Espoo Y-tunnus: 252555-5 Kotipaikka: Helsinki Eettisen pankkitoiminnan kehitys

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Konsernin voitto

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot