Tutkimuksia koulussamme

Transkriptio

1 Tutkimuksia koulussamme Keväällä 2012 kuudennen luokan oppilaamme osallistuivat LitM Tanja Matarman tutkimukseen "Lasten ja nuorten laadullinen liikuntasuhde", jossa käsiteltiin oppilaiden käsityksiä liikunnasta. "Mitä tästä opimme? Kokonaisaineiston perusteella voidaan esittää joitakin tulkintoja siitä, mitä liikunnassa ja myös liikuntakasvatuksessa tulisi korostaa ja mitä toisaalta ei. Koululiikunnan tulisi olla vapaaehtoista ja ei-kilpailullista. Kielteinen asenne kilpailua kohtaan tuli esiin lähinnä sellaisissa vastauksissa, missä oppilas oli pakotettu kilpailemaan esimerkiksi koulujen välisissä kisoissa. Usein kielteisyyteen kilpailua kohtaan liittyi vahvasti myös kielteisyys koululiikunnan lajeja ja pakollista liikuntaa kohtaan. Kilpailu ei välttämättä ole huono asia, mikäli kilpailuasetelmaa osataan käyttää kasvatuksellisesti järkevästi. Lajeja tulisi saada kokeilla monipuolisesti, pakottaa ei saa! Useassa vastauksessa tuli esiin, että jokin laji ei kiinnosta eikä siten jaksa liikkua. Monipuolisten lajien kokeilemista korostettiin monen oppilaan vastauksessa. Kuten eräskin oppilas ohjeistaa: Kannattaa kokeilla eri lajeja, jotta se mieluisin löytyisi. Liikunta ja terveys kulkevat käsi kädessä. Liikunta osana terveyden ylläpitoa näyttäytyi vastauksissa melko voimakkaasti. Liikunnan merkitys terveydelle ymmärrettiin hyvin. Terveysvaikutukset liikunnasta eivät välttämättä motivoi kaikkia lapsia ja nuoria liikkeelle, mutta sen osuutta ei kannata vähätellä. Liikunnan virkistävät, piristävät ja terveyttä ylläpitävät vaikutukset voivat monelle olla liikkeellepaneva voima liikkumaan. Lapset ja nuoret, joita ei liikunta juuri kiinnosta, tulisi ohjata liikunnan monipuolisten hyötyjen ja vaikutusten pariin monipuolisten lajikokeilujen avulla ja tuottaa mahdollisuus saada monenlaisia elämyksiä liikunnasta. Kilpailu ja jännitys, hauskuus, ilo ja virkistys, parempi vointi ja kokonaisvaltainen hyvä olo ovat asioita, joita liikunta tarjoaa ja joita jokaisen tulisi päästä kokemaan liikunnan kautta." Keväällä 2009 järjestettiin koulumme oppilaiden vanhemmille mahdollisuus arvioida koulun toimintaa ja opiskeluun liittyviä asioita. Kyselyn tuloksia voi lukea tästä linkistä. Uusin tutkumus on KM Marjo Lundenin pro gradu työ, joka valmistus maaliskuussa 2009 SE ON HAUSKAA KUN SEN OPPII TUTKIMUS TOIMINNALLISEN MATEMATIIKAN INTERVENTIOSTA

2 Marjo Lundén JOHDANTO Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää toteutetun toiminnallisen matematiikan interventiota sekä oppilaiden oppimisen ongelmia. Matematiikan opettamiseksi on aiemmin kokeiltu erilaisia interventioita, joiden tulokset ovat osin ristiriitaisia, mutta niistä löytyy myös loogisia tulosten onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä. Matematiikan perustaitojen opettamisessa oppimisvaikeusoppilaista koottujen homogeenisten ja pienten oppilasryhmien interventiot ovat olleet onnistuneita, mikäli niissä on keskitytty tarkkarajaisesti ja lyhytkestoisesti opetettavaan aiheeseen. Opetusmetodeista ylivoimaisesti parhaaksi on todettu opettajan suora opetus ja ohjaus, tutor-tyyppinen oppilaiden keskinäinen oppimistyyli tuotti kaikkein heikoimmat oppimistulokset. Tietokoneavusteinen opetus ja reformiopetus on niin ikään todettu tehottomiksi heikoille matematiikan oppijoille. (Kroesbergen & Van Luit 2003, 111.) MENETELMÄT Interventioon osallistui yleisopetuksen oppilaita kahdelta rinnakkaiselta 2. luokalta yhdestä varsinaissuomalaisesta alakoulusta. Luokanopettajat valitsivat heikon matemaattisen suoriutumisen perusteella viisi oppilasta (n=5) interventioryhmään yhdessä erityisopettajan kanssa. Oppilaista nuorin oli 7 v 11 kk ja vanhin 8 v 8 kk intervention alkaessa. TULOKSET Haastattelun tuloksena selvisi, että interventio oli koettu ehdottoman hyödylliseksi ja sen toiminnalle toivottiin jatkoa. Intervention kehittämiseksi toivottiin, että myös 1. ja 3. luokalla matematiikassa tukea tarvitsevat saisivat vastaavaa tehostettua opetusta. Tuloksista kävi ilmi myös, että oppilaiden hallitsema lukualue oli vasta kehittymässä lukualueella 0 20 ja heidän laskustrategiansa olivat alkeellisia (Geary ym. 1991), esimerkiksi sormien käyttö laskemisen apuna oli yleistä 10-ylitystä vaativissa laskuissa. Oppilaiden käsitys kymmenjärjestelmästä oli vielä puutteellinen ja laskustrategioista vähennyslaskun kannalta oleellisin, osittaminen, jäi vielä oppimatta. Koska oppilaat olivat motivoituneita ja tehtäväsuuntautuneita interventiotuntien aikana, eivät opetusmetodit olleet oppilaiden oppimisen esteenä.

3 Intervention aikana aritmetiikan tulokset paranivat neljällä oppilaalla viidestä. Laskutyypeistä vähennyslaskuissa oli eniten virheitä, ja vielä jälkimittauksessa luvun yhdeksän vähentäminen osoittautui kaikkein vaikeimmaksi laskuksi. Vähennyslaskuissa kymmenen vähentäminen annetusta luvusta osoittautui liki yhtä vaikeaksi kuin luvun yhdeksän vähentäminen. Kymppipareja sekä tuplia opeteltiin intervention aikana, mikä näkyy näiden laskutehtävien tulosten paranemisena. JOHTOPÄÄTÖKSET Mikäli taitojen paranemista olisi tutkittu ainoastaan alku- ja loppumittauksen tulosten perusteella, olettaisin, että vain tuplien ja kymppiparien ulkoa opettelu paransi oppilaiden tuloksia. Havaintojen perusteella voin kuitenkin päätellä, että sormien käyttö laskemisen apuna väheni johtunee osittain samasta laskujen ulkoa opettelusta ja kymmenjärjestelmä avautui intervention aikana yhdelle oppilaalle. Intervention kaltaista toimintaa olisi erittäin hyödyllistä jatkaa ja kehittää tutkimuksesta saatuja kokemuksia viisaampana. Toimintaa voisi parantaa myös ulottamalla sen saatavuus alakoulun kaikille luokka-asteille ja ainakin 1. luokkalaisille. Tutkimuksen aikana suurta turhautumista minulle aiheutti oppilaiden ymmärtämän lukualueen pienuus. Koska oppilaat eivät pystyneet käsittelemään kolminumeroisia lukuja, mikä oli oletuksena intervention alussa tehdyille harjoituksille, oli meidän ensin lähdettävä pienentämään lukualuetta. Seuraava turhautumisen aihe oli oppilaiden erittäin hidas edistyminen, vaikka lukualuetta oli pienennetty jo huomattavasti ja harjoittelu kohdistui muun muassa 10-ylityksiin ja 10- järjestelmän rakentumiseen. Turhautumisessani oli kuitenkin ennemminkin kyse huolestumisesta, siitä, miten nämä oppilaat olivat voineet pärjätä tavallisessa matematiikan opetuksessa, kun he täälläkin, pienessä ryhmässä usean aikuisen avustamana yhä edelleen laskivat niin paljon väärin. Koska matematiikassa on ensin kyse asioiden ymmärtämisestä ja vasta sitten opettelusta, on laskutaitojen oppiminen mahdollista vasta silloin, kun lapsi on loogiselta ajattelutaidoltaan tarpeeksi kehittynyt (Piaget 1952). Tämänkaltainen ajattelun kypsymättömyys ei näy alaluokilla muissa oppiaineissa, joten oppilas voi pärjätä koulussa muuten erinomaisesti, päinvastoin kuin Griffinin (2004) tutkimat oppilaat, jotka ympäristötekijöistä johtuen hallitsivat keskivertoa vähemmän yleisiä käsitteitä. Unkarilaisen matematiikan opetusta vertaavissa tutkimuksissa on usein jätetty huomioimatta se, että Unkarissa esiopetuksen aikana opetetaan lapsille

4 kouluopetusta varten tarvittavat perustaidot, joten koulussa opettaja voi lähteä jo tietyltä osaamisen tasolta 1. luokalta asti. Siksi koko luokan innostaminen toiminnallisilla välineillä laskemaan, oivaltamaan ja ihmettelemään käynee helpommin kuin Suomessa. Tavallisen yleisopetuksen sijaan Suomessa on viime vuosina kokeiltu vuosiluokatonta opetusta, jossa oppilaiden yksilölliset erot pyritään ottamaan mahdollisimman hyvin huomioon ja opetus etenee oppilaan oppimiskyvyn eikä oppikirjan sanelemassa tahdissa. Lapsilla on pysyvä luokka, joka koostuu eri-ikäisistä oppilaista ja jokainen opiskelee sitä, mitä ei vielä osaa, ja toisaalta sitä, minkä jo osaa, ei tarvitse opiskella uudestaan. Tällainen opetus tai erilaisten matematiikan oppikirjojen käyttö voisi olla vaihtoehto näille oppilaille, joilla on kohdennettuja ongelmia esimerkiksi juuri matematiikassa. Matematiikan oppimiselle oppilaan kannalta paras vaihtoehto olisi tietysti taitotasojen mukainen opetus, aivan niin kuin on käytössä useissa kouluissa äidinkielen opetuksessa. Itseäni ihmetyttää suuresti se, miksi äidinkielen tunneilla mukisematta hyväksytään eri opetusryhmät sen mukaan, kuinka taitavasti oppilas jo osaa lukea, mutta matematiikassa on suuria ennakkoluuloja tasoryhmiin jakamista kohtaan. Tähän epäkohtaan tulisi kiinnittää huomiota jo opetussuunnitelmien tasolla, sillä edelläkin esitettyjen useiden tutkimusten valossa oppilaiden matemaattiset taidot ja oppimisvalmiudet vaihtelevat useiden vuosiluokkien opetuksen verran. Silloin kouluissa olisi velvollisuus huomioida eritasoiset matematiikan oppijat jo 1. luokalla ja järjestää opetus vastaamaan yksilöllisempiä tarpeita nykyistä entistä paremmin. 1. luokkalaisille Syksyllä 2006 toisen luokan aloittavat oppilaat osallistuivat lukutaitotutkimukseen. Tässä lyhennelmä tuloksista TURUN YLIOPISTO Rauman opettajankoulutuslaitos KUUSTO, SUSANNA: Lukutaito kehittyy - Tutkimus oppilaiden lukutaidosta, lukemismotivaatiosta ja oman lukutaidon arvioinnista ensimmäisen kouluvuoden jälkeen Pro gradu-tutkielma, 81 s., 18 liites. Kasvatustiede Maaliskuu 2007

5 Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ensimmäisen kouluvuoden jälkeen oppilaiden lukemismotivaation merkitystä lukutaidon kehittymiseen sekä sitä, kuinka realistisesti oppilaat pystyivät arvioimaan omaa lukutaitoaan. Lukutaitoa mitattiin ensimmäisen luokan oppilaille standardoidulla lukemistestillä. Lisäksi oppilaiden tuli täyttää motivaatiota ja itsearviointia mittaava kyselylomake. Lukemistestin tulosten pohjalta tutkimusjoukko jaettiin viiteen vertailuryhmään. Tuloksia tarkasteltiin lisäksi eri sukupuolten tuloksia verraten. Kvantitatiiviseen tutkimukseen osallistui yhteensä 101 oppilasta kahdesta varsinaissuomalaisesta koulusta. Tutkimusjoukossa oli poikia 57 ja tyttöjä 44. Aineiston analysoinnissa käytettiin tilastomatemaattista SPSS-ohjelmistoa. Tutkimuksen pääkäsitteitä ovat lukutaito, motivaatio ja itsearviointi, joita tarkastellaan kognitiivis-konstruktivistisen oppimiskäsityksen näkökulmasta. Lukemisen määrittelyssä korostuu taidon elinikäinen oppiminen. Käsitteestä erotetaan mekaaninen lukeminen ja luetun ymmärtäminen. Motivaatiota tarkastellaan sekä suorituksen odotusarvoteorian että attribuutioteorian avulla. Itsearviointi kuuluu oleellisena osana kouluarviointiin ja sen kehittymisen katsotaan olevan eduksi myös oppilaan kokonaiskehitykselle. Tuloksista käy ilmi, että lukutaidon tasolla tai sukupuolella ei ollut vaikutusta lukemismotivaatioon. Hyvät lukijat osasivat arvioida lukemistaan realistisesti, sitä vastoin heikommat lukijat arvioivat taitonsa totuutta paremmiksi. Pojat onnistuivat oman peruslukutaitonsa arvioinnissa hieman tyttöjä paremmin, sitä vastoin merkittäviä eroja lukemisen ymmärtämisen arvioinnin osalta ei ollut nähtävissä Alkuvuodesta 2007 osallistuivat opettajamme kasvatusaiheiseen tutkimukseen. Tässä lyhennelmä tuloksista TURUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden laitos RACHEL LEHTOSAARI: Opettaja kasvattajana, koulu kasvatusympäristönä Proseminaari, 33s., 2 liites. Kasvatustiede Huhtikuu 2007 Tutkin proseminaarissani opettajaa kasvattajana ja koulua kasvatusympäristönä. Tutkimukseni tarkoituksena on kuvailla sitä, miten alakoulun opettajat kokevat opettajan kasvattajana ja koulun kasvatusympäristönä. Tutkimukseeni osallistui viisi alakoulua, joissa oli yhteensä 58 opettajaa. Heistä kyselyyn vastasi 34 opettajaa eli 59 %. Tutkimusotteenani on survey-tutkimus ja aineistonkeruumenetelmänä strukturoitu kysely, joka oli kolme A4 kokoista sivua pitkä. Kvantitatiivinen tutkimukseni pohjautuu erilaisiin aineistoihin: lakeihin, sopimuksiin, perusteisiin, määritelmiin, teoksiin ja elektronisiin lähteisiin.

6 Tutkimukseni keskeisiä käsitteitä ovat kasvatus, koulun kasvatustehtävät, koulun ja kodin välinen yhteistyö, opettajan rooli ja opettajan auktoriteettiasema. Monien opettajien mielestä opettajana ei ole helppoa toimia nykypäivänä. Opettajat, joilla on pidempi ura takanaan kokevat, että kokemus tuo helpotusta opettajan toimimiseen. Nykyisen yhteiskunnan kehityksellä katsotaan olevan negatiivisia vaikutuksia opettajan rooliin. Kyselyyn osallistuneet opettajat kokevat yhteistyön sujuvan hyvin oppilaiden vanhempien kanssa. Yhteistyön katsotaan myös useimmiten olevan molemminpuolista. Kyselyyn vastanneet opettajat arvostavat luottamusta ja rehellisyyttä kodin ja koulun välisessä yhteistyössä. Opettajat arvioivat koulunsa pyrkivän kehittämään kasvatustoimintaansa muun muassa erilaisten keskustelujen ja kyselyjen avulla. Opettajat kokevat koulun kasvatusvastuun lisääntyneen nykypäivänä. Vastausten mukaan opettajat katsovat työrutiinien opettamisen olevan enemmän koulun kasvatustehtävä kuin kodin. Koulumme oppilaita osallistui vuonna 2007 verrokkiryhmänä ADHD-tutkimukseen Psykologian laitos/yhteiskuntatieteellinen tiedekunta REIMAN, NINA: BRIEF ADHD-lasten toiminnanohjauksen arvioinnissa: BRIEF-arviointilomakkeiden ja neuropsykologisten testien vertailu Pro gradu -tutkielma, 27s. Psykologia Helmikuu The Behavior Rating Inventory of Executive Function (BRIEF) on lasten arkipäivän toiminnanohjauksen arviointimenetelmä, jonka avulla voidaan arvioida kouluikäisten lasten toiminnanohjausta ja sen osa-alueita vanhempien ja opettajien havaintojen pe-rusteella. BRIEF mahdollistaa toiminnanohjauksen arvioinnin lasten todellisissa arkiympäristöissä. Lasten toiminnanohjausta on perinteisesti arvioitu neuropsykologi-silla testeillä, joiden ekologinen validiteetti on havaittu matalaksi. Suomessa ei ole käytössä nimenomaisesti lasten toiminnanohjausta kartoittavia arviointilomakkeita. BRIEF-arviointilo-makkeet suomennettiin tutkimuskäyttöä varten Turun yliopistollisessa keskussairaa-lassa vuonna Tämän tutkimuksen tarkoituksena on vertailla BRIEF-arviointilomakkeita ja toiminnanohjaustestejä suomalaisten ADHD-lasten toiminnanohjauksen arvioinnissa. Tutkimuksessa tarkasteltiin ADHD-lasten ja verrokkien toiminnanohjauksen ongelmia BRIEF-havaintojen ja lasten testisuoriutumisen perusteella ja arvioitiin tulosten yhtenevyyttä. Tutkimukseen osallistui 20 iältään vuotiasta ADHD-lasta ja 20 iän, sukupuolen ja äidin koulutustason pe-rusteella vertaistettua tervettä lasta. Tutkimusmenetelminä käytettiin BRIEF-arvioin-tilomakkeita ja toiminnanohjaustestejä. ADHD-lapsilla oli toiminnanohjauksen ongelmia kaikilla tarkastelluilla osa-alueilla BRIEF-havaintojen ja testisuoriutumisen perusteella. Ongelmat olivat selkeämmät BRIEF-havaintojen perusteella ja BRIEF oli testejä herkempi erottelemaan toiminnanohjauksen ongelmia. BRIEF-havaintojen ja lasten suoriutumisen toiminnanohjaustesteissä väliset yhteydet vaihtelivat heikosta melko voimakkaaseen. Merkit-tävä osa yhteyksistä oli vähintään keskinkertaisia. Yhteys oli voimakkaampi tarkastel-taessa useammasta BRIEFin luokasta ja testimuuttujasta muodostettuja keskiarvomuut-tujia. Verrokkilapsilla yhteys BRIEF-havaintojen

7 ja testisuoriutumisen välillä oli sel-keä, mutta ADHD-lapsilla epämääräinen siten, että heistä osalla testisuoriutuminen oli ikätasoista, mutta arkipäivän toiminnanohjauksen vaikeudet olivat merkittävät. Lasten sosiaalisilla ongelmilla oli yhteyttä heikentävä vaikutus. Tutkimustulosten valossa BRIEFin käyttö ADHD-lasten toiminnanohjauksen arvioin-nissa on suositeltavaa. BRIEF erottelee toiminnanohjaustestejä paremmin ADHD-lapset verrokeista ja on herkkä erottelemaan toiminnanohjauksen ongelmia. BRIEF tunnistaa myös sellaiset arkipäivän toiminnanohjauksen ongelmat, jotka eivät neuropsy-kologisessa tutkimustilanteessa tule esiin. Avainsanat: toiminnanohjauksen arviointi, BRIEF, neuropsykologiset testit, ADHD-lapset Kevätlukukaudesta 2007 alkaen Kuparivuoren koulun oppilaita on osallistunut terveinä verrokkihenkilöinä tarkkaavaisuushäiriötä koskevaan tutkimukseen, joka valmistuu vuonna 2009: TURUN YLIOPISTO, Psykologian laitos TURUN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA. Lastenpsykiatrian yksikkö Neuropsykologi Jutta Torsti Psykostimulantin vaikutus ADHD-lasten toiminnanohjaukseen: seurantatutkimus AD/HD (Attention deficit / hyperactivity dissorder) eli tarkkaavaisuus/ylivilkkaus -häiriö on lapsuusiän kehityksellinen häiriö, jonka oireet ovat tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus. Sitä esiintyy 3-5 %:lla lapsista, joten se on yksi yleisimpiä lasten pitkäaikaissairauksia. Tunnistamaton ja hoitamaton AD/HD muodostaa merkittävän riskin lapsen kehitykselle. AD/HD:n yhteydessä esiintyy rinnakkaishäiriönä mm lukivaikeutta ja oppimisvaikeuksia. Tarkkaamattomuus sinänsä altistaa lisäksi oppimisen vaikeuksille ja sitä kautta alisuoriutumiseen koulussa ja myöhemmin työelämässä. Ylivilkkaus ja impulsiivisuus saattavat sysätä lapsen kielteisille vuorovaikutuskehille, jonka vuoksi AD/HD:n liitännäisoireina esiintyy usein myös psyykkisiä häiriöitä, yleisimmin uhmakkuus- ja käytöshäiriöitä sekä myös masennusta ja ahdistuneisuutta. AD/HD:tä voidaan hoitaa keskushermostoon vaikuttavalla psykostimulanttilääkityksellä. Tässä seurantatutkimuksessa selvitetään, miten 6 kk:n psykostimulanttihoito vaikuttaa AD/HD -lapsen toiminnanohjaukseen kotona, koulussa ja suoriutumiseen neuropsykologisissa testeissä. Tutkimukseen osallistuu 30 AD/HD-lapsen koeryhmä ja 30 lapsen verrokkiryhmä (ikä 6-11 v). Menetelminä käytetään lasten vanhempien ja opettajien tekemiä käyttäytymisen standardisoituja arviointeja sekä toiminnanohjauksen eri puolia mittaavia neurokognitiivisia testejä. Tutkimuksen aineiston keruu valmistuu elokuussa 2008 ja tulokset raportoidaan vuonna Tutkimuksesta Jutta Torstin neuropsykologian lisensiaattityö ja kaksi psykologian pro gradua.