LVIS-Maailma. Mauri Huomo. Paperiton laskutus - nyt? s.10

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LVIS-Maailma. Mauri Huomo. Paperiton laskutus - nyt? s.10"

Transkriptio

1 Admicom -asiakaslehti 2/2009 Paperiton laskutus - nyt? s.10 Mauri Huomo Adminetin käyttöönotto oli helppo s. 8 LVI liikkeessä ei ikävöidä kirjekuorien repimistä ja laskujen syöttämistä s.4 Vaivaton siirtymä SEPAan ja verotili käytäntöön s. 11

2 Kustannustehokkuuden merkitys korostuu haasteellisina aikoina Kuluneen vuoden aikana moni LVIS-urakoitsija on kohdannut merkittävän kysynnän vähenemisen. Laskutöissä työt ovat vähentyneet ja urakkatöissä hintakilpailu kiristynyt huomattavasti. Monissa yrityksissä töiden väheneminen on aiheuttanut sen, että koko alkuvuosi on syöty tasetta, eli niitä rahavaroja ja sijoituksia, joita hyvinä vuosina on kerätty. Syksyn aikana pitäisi kerätä taas rahat ensi kesän lomapalkkoihin. Jääkö kevättalven työtilanne niin hiljaiseksi, että varat onkin käytetty jo ennen kesää? Kun eväät on syöty, niin taival loppuu. Monelle yritykselle talvi voi olla viimeinen. Yritykset joilla kustannustehokkuus on kunnossa, pystyvät tällaisinakin aikoina pärjäämään urakkakilpailussa. Kun katteet pienenevät kustannustehokkaasti toimivilla yrityksillä on enemmän pelivaraa. Vähentyneeseen kysyntään sopeutuminen on mahdollista kun toimintatavat ovat kunnossa. Kustannustehokkuuden parantaminen onnistuu toki haasteellisinakin aikoina. Mielellään kuitenkin ennen kuin rahat ovat loppu ja lappu luukulla. Tähän vaivaan Adminet on oiva lääke. Matti Häll, päätoimittaja Adminet Hyödyt LVIS toiminnanhallinta LVIS urakoitsijalle Selaimella käytettävä verkkopalvelu Automatisoidut toiminnot Automaattiraportit Tuottavuuden parantuminen Kilpailukyvyn kasvu Johtamisen tarkentuminen Admicom Oy Keihäsmiehenkatu 2A, Jyväskylä Fax: Matti Häll Toimitusjohtaja Ismo Räsänen Konsultti Marianne Hautsalo Arto Rautapää Konsultti Käyttöönottovastaava Simo Huvila Eila Huvila Ilkka Vettenranta Tuotekehitysjohtaja Systeemisuunnittelija Systeemisuunnittelija

3 Ajankohtaisia reissuja STUL:n alueosastojen kokouksia kiertävä Toivo Lötjönen on kertonut sähköurakoitsijoille kattavasti uudesta työnantajayhdistyksestä. Sähkötekniset työnantajat ry:n jäsenhankinta on parhaillaan käynnissä. Syksyn aikana Marianne Eronen osallistui Päijät-Hämeen alueosaston kokoukseen illallisen merkeissä ja kertoi osallistujille Admicomin automatisoimista toiminnoista. Kanta-Hämeen osaston kokouksessa automatisoitujen toimintojen lisäksi tutustuttiin Adminet-tarjouslaskentaan. Kokouksen jälkeen maittavalta illalliselta kiiruhdettiin Onnisen tarjoamaan jääkiekkopelin. sähköurakoitsijan liiketoiminnan tehostamiseen on merkittävä ja monisyinen aihe. Suomen LVI-Teamin hallituksen kokoukseen osallistuivat Matti Häll, Ismo Räsänen ja Marianne Eronen. LVI-Teamiläisten kanssa käytiin läpi ajankohtaisia aiheita. Hallituksen puheenjohtajan Esko Myllerin pyynnöstä Admicomin tietopaketti automatisoiduista toiminnoista lähetettiin kaikille LVI-Teamiläisille. Illan aikana tuli esille kuinka mittavan määrän käsityörutiineista automatiikka voi jo tänä päivänä hoitaa. Mariannen STUL:n tietotekniikkaryhmälle esittelemä palvelukokonaisuus herätti vilkasta keskustelua. Ryhmän urakoitsijajäsenet paneutuivat kiinnostuneina Adminetin toiminnallisuuteen yksityiskohtia myöten. Keskusteltavaa jäi vielä tulevaisuuteenkin, sillä ohjelmiston soveltuvuus Pohjois-Karjalan LVI-yhdistyksen eli PoKaLVIn kokouksessa käsiteltiin ajan hengen mukaisesti säästöaiheita. Aikuisopiston Tuomo Soini kävi läpi energiansäästöaiheita. Ismo Räsänen esitteli, miten Admicomin automatiikka säästää työaikaa ja yrittäjän selkänahkaa. Vauhdikasta ohjelmisto-esittelyä seuraamassa Kanta-Hämeen aluejaosto. Kuvassa leveäharteiset Pertti Uotila, Markku Laaksonen, Topi Lötjönen ja Marianne Eronen Tavataan taas: LVI-Urakoitsijapäivät Hämeenlinnan Aulangolla Sähköurakoitsijapäivät Turun Caribiassa Sähkö-, Tele-, Valo- ja AV-messut Jyväskylän Paviljongissa LVIS-Maailma LVIS-Maailma Päätoimittaja: Matti Häll Toimittaja: Marianne Hautsalo Taitto: Elina Sukuvaara Paino: Keuruun Laatupaino Oy Ilmestyminen: 4 kertaa vuodessa Sisällysluettelo: Ajankohtaisia reissuja Monipuolista osaamista ja mielenkiintoisia LVI-töitä Onko ostolaskujen tallennus tuottavaa työtä? Mauri Huomo monessa mukana Paperiton laskutus nyt? Helpompi tapa siirtyä SEPAan Verotili käyttöön

4 Monipuolista osaamista ja mielenkiintoisia LVI-töitä Tommi Keräsen omistamassa REJ-Huollossa on osaavat ja monipuoliset kaverit, joilta onnistuu tarvittaessa vaikka lattian valu. Eräälle lämmityskattilan asennukselle mentäessä, asiakkaan tiloista puuttuivat lattiat. Osaavat asentajat valoivat lattiat ja aikanaan laittoivat kattilat kiinni. Pienellä paikkakunnalla monipuolisuus ja palveluhenkisyys ovat REJ-Huollon ehdottomia valtteja. REJ-Huolto on tehnyt useita LVI-töitä alihankkijana TAC Finlandille, joka toteuttaa kunnille ja kaupungeille energiansäästöprojekteja ympäri Suomen. Eteläisimmät keikat on käyty tekemässä Hollolan kaupungille, jonka kaikille kyläkouluille rakennettiin biolämpölaitos. Tällä hetkellä kaikki kymmenkunta asentajaa työllistyvät oman kylän alueella, Pyhäsalmella, eikä urakoita ole tarvinnut edes tarjota etäämmälle. REJ-Huollon suurin yksittäinen työllistäjä on Pyhäsalmen kupari-, sinkki- ja rikkikaivos. Euroopan syvimmässä ja kokoluokassaan maailman tehokkaimmassa kaivoksessa on totuttu käyttämään kaikkein uusimpia teknologioita. REJ-Huollon yksi asentajista työllistyy kaivoksella kokopäivätoimisesti huolto- ja kunnossapidon tehtävistä varmistaen osaltaan kaivoksen toimintakyvyn. Aika ajoin kaivokselle tehdään isompiakin kokonaisuuksia, jolloin tekijöitä on kiinni enemmän. Sähköpostilla, puhelimella ja Adminetillä pyörittää tämän kokoisen firman täysin Keränen kertoo, että isojakin töitä pystytään tekemään pienellä porukalla, kun suunnitellaan ja organisoidaan huolellisesti. Viime kesänä 3000 neliön navetta oli mielenkiintoinen projekti, jossa koko ajan tuli eteen uutta. Eteen tulleet tarpeet ratkaistiin ja tänä päivänä navetassa elelee nykyaikaisissa oloissa yli 180 lypsylehmää. Taidot karttuvat tekemällä Nuoresta iästään huolimatta Tommi on ehtinyt nähdä ja kokea yhtä jos toista. Oppirahojakin on kuulemma tullut makseltua. Keränen siirtyi putkimiehen hommista yrittäjäksi REJ-Huoltoon viitisen vuotta sitten. Keränen kehuu hyviä työntekijöitä, joiden varassa alkuajat mentiin, kun hän itse töiden ohella suoritti yrittäjäkurssia. REJ- Huollon entinen omistaja Jussi Löytynoja toteaa toimistolla pyörähtäessään, että: - Tommia ei ole tarvinnut paljon neuvoa. Nousun aikana nuori yrittäjä triplasi liikevaihdon vajaassa kahdessa vuodessa. - Kyllä ne isot rahat vähän sokaisi. Niistä ajoista on opittu ja jatkossa mennään tiukemmin jalat maassa. - Kyllähän tilitoimisto voisi olla sellainen, että vähän katsoisi yrittäjän perään ja isommista hankinnoista voisi keskustella, että onko tolkkua, Tommi tuumii muistellessaan nousukauden huumaa. Kun paljon tekee, ehtii paljon oppiakin. Osaavaa porukkaa, Keränen kehuu asentajiaan Pasi Tuoriniemeä ja Joni Aittokoskea.. 4 Toimipaikkakin on ehtinyt muuttaa osoitteesta toiseen laajentumisten myötä. Pari vuotta sitten Ari Kangasharjulta ostettu LVI-liike Hapu Oy on liitetty toimintaan mukaan. Keränen miettii, että tällä asetelmalla mennään pari vuotta ja sitten voisi olla aika katsella uutta. Samaan

5 hengenvetoon hän toteaa, että tilanteet kuitenkin muuttuvat nopeasti ja mahdollisuuksiin täytyy tarttua kun niitä eteen tulee. Toimeen tarttumisesta hyvä esimerkki on REJ-huollon uusi liiketoiminta-alue. Keränen huomasi huhtikuussa, että tällä seudulla ei kukaan tarjonnut peltisepän hommia. Keräsellä on palkkalistoilla timpuritaitoisia asentajia, joten hän ajatteli, että miksei osaavissa käsissä peltikin taipuisi. Toimeen tarttuvana miehenä Keränen ei turhia jahkaile. Koneet ja laitteet hankittiin toukokuussa ja lokakuussa hommaa oli jo ruuhkaksi asti. Yrittäjän on käytettävä aikansa tuottaviin töihin Keräsen mielestä hänen päätyönsä täytyisi olla uusien töiden ja mahdollisuuksien katsastelu eikä konttorihommissa kököttäminen. Lisäksi tarjouksia täytyy laskea ja työmaaprojektit hoitaa. Samalla toimitusjohtajan täytyy olla ajan tasalla yrityksen töistä ja tilanteesta. Pari viikkoa sitten Levillä ollessa Keräsen työt hoituivat täysin selainpohjaisella Adminetillä. Kun ostolaskut pystyi hyväksymään ja laskut laittamaan liikenteeseen, ei hommat kasaantuneet eikä laskutus laahannut. - Sähköpostilla, puhelimella ja Adminetillä pyörittää tämän kokoisen firman täysin, Tommi kertoo. Adminettiin siirtyminenkin sujui näppärästi. Keränen kertoo ottaneensa koulutusta muutamia tunteja ja itse katselemalla oppinut käytön. - Kun kustannuksia vertaa entiseen, niin kyllä tätä minun turhaa hommaa on jäänyt tosi paljon pois, Keränen luettelee automatiikan tuomia hyötyjä, ja lisää: - Kirjekuorien repimistä ja laskujen syöttämistä järjestelmään en ikävöi tippaakaan. Adminetissä Kerästä miellyttää eniten helppous ja suoraviivaisuus: - Tiedot menevät suoraan kirjanpitoon, eikä tilitoimistolle ja laskujen järjestelmään Kirjekuorien repimistä tarvitse tulostella listoja. Adminetin seurantara- tippaakaan syöttämistä en ikävöi portit ovat erityisen tervetulleita. Entiseen Keränen ei palaisi: - Liian summamutikassa mentiin, yhtään ei tiennyt tehdäänkö tulosta vai tappiota. Ajantasainen informaatio on kaiken A ja O. Ajantasaisen tiedon ja kirjanpitopalveluiden lisäksi Keränen saa käyttöönsä Admicomin liiketoimintanäkemyksen ja kokemuksen LVIS-alalta. Halutessaan keskustella ajatuksistaan on yrittäjällä käytettävissään tuttu ja yrityksen tilanteen tunteva liiketoimintakonsultti. Yhteystiedot: Tommi Keränen Keväällä aloitetut peltisepän työt ovat työllistäneet Esa Haatajaa jo ruuhkaksi asti. 5

6 Onko ostolaskujen tallennus tuottavaa työtä? Yrityksissä käytetään keskimäärin 3-10 minuuttia yhden ostolaskun käsittelyyn. Urakointiyrityksille toimintojen tehostaminen OVT-laskuilla on tuttua jo vuosikymmenten ajalta. Lisäksi viime vuosina monet urakointiyritykset ovat siirtyneet vastaanottamaan verkkolaskuja. Seuraava askel on kaikkien ostoja kululaskujen käsittelyn automatisointi. Kaikki Adminet-käyttäjät ovat jo ottaneet tämän askeleen: Kun järjestelmä hoitaa laskujen mekaanisen käsittelyn, vapautuu osaavan työntekijän aika tuottavampiin tehtäviin. Adminet-automaatio Adminetin automatisoidut toiminnot hoitavat laskujen Adminet osaa automaattitiliöidä yli 800 LVIStoimittajan ostolaskut vastaanoton, muuntamisen sähköiseen muotoon sekä niiden tiliöinnin kirjanpitoon ja sisäiseen laskentaan. Asiakkaan tehtäväksi jää ainoastaan tarkastaa ja hyväksyä laskut maksuun. Tarvittaessa laskusta voi reklamoida sähköisesti toimittajalle. Kun käyttäjä on hyväksynyt laskun, hoitaa automatiikka laskun maksatuksen erä- tai kassa-alennuspäivänä. Tarvittaessa laskun voi hyväksyä, ja antaa maksuluvan myöhemmin. Asiakasyrityksessä ei tarvitse tallentaa eikä tiliöidä osto- tai kululaskuja. Syksyllä 2009 ollaan tilanteessa, jossa Adminet-järjestelmä osaa automaattitiliöidä jo yli 800 LVIS- ja yleisen toimittajan ostolaskut. Adminet oppii koko ajan ja automaattitiliöitävien toimittajien rekisteri kasvaa joka päivä. Adminetin käyttäjien ei tarvitse muodostaa pankkiai- Adminet-käyttäjille kaikki osto- ja kululaskut tulevat näin. 6

7 Kaikkien ostolaskun käsittely tapahtuu sähköisesti ja pitkälle automatisoidusti. neistoa, lähettää sitä pankkiin ja aamulla noutaa tiliotetta käsiteltäväksi tai naputella tietoja nettipankkiin. Järjestelmä hoitaa kaiken tämän ja työntekijän työaika on käytettävissä mielekkäämpään ja tuloksen kannalta olennaisempaan työhön. Tuotteet työmaalle tai varastoon Laskut kohdistuvat työmaille tukkurin laskusanomassa tulleen työmaanumeron perusteella. Mikäli tieto ei ole laskusanomassa, antaa käyttäjä lasku- tai rivikohtaisesti tiedon, menevätkö tuotteet varastoon vai työmaalle. Tilanteessa, jossa osa tuotteista menee työmaalle ja osa varastoon, pystyy käyttäjä helposti jakamaan ja/tai myyntihinnoittelemaan rivit suoraan ostolaskulta. Miten homma toimii käytännössä? Asiakas saa Adminet-ostolaskut avaimet käteen -periaatteella. Admicom huolehtii asiakkaan puolesta: - Tunnusten avauksesta verkkolaskuoperaattorille - Tunnusten avauksesta asiakkaan pankkiin - Järjestelmän vaihdosilmoituksesta LVIS-Nettiin ja LVIS-Netin tukkureille Admicom toimittaa asiakkaalle valmiin laskutusosoitteenmuutoksen asiakkaan tiedoilla ja uusilla laskutusosoitteilla täydennettynä. Asiakkaan tarvitsee ainoastaan toimittaa osoitteenmuutos toimittajilleen joko sähköpostin liitteenä tai kirjeellä. skannaa paperiset ostolaskut koneellisesti. Asiakas saa tiedon sähköpostiinsa, kun Adminetissä on hänelle tarkastukseen tai hyväksyntään tulleita laskuja. Käyttäjä voi kirjautua järjestelmään mistä tahansa nettiyhteydestä omilla tunnuksillaan ja salasanoillaan. Käyttäjätunnusten mukaan käyttäjällä voi olla oikeus joko laskujen tarkastukseen tai maksuun hyväksyntään. Sähköinen arkistointi poistaa mappihyllyt Kun kaikki osto- ja kululaskut ovat sähköisessä muodossa Adminetissä, myös laskujen mapitus ja mappien mahdollinen siirtely tilitoimistoon ovat historiaa. Adminetkäyttäjät, niin urakoitsijat kuin tilitoimiston edustajatkin, pääsevät ostolaskuihin käsiksi mistä tahansa nettiyhteydestä milloin vain. Tiedot ovat jatkuvasti osapuolten käytettävissä ja ajan tasalla. Laskut säilyvät sähköisessä arkistossa ja ovat arkistosta tarkasteltavissa työmaittain, toimittajittain, ostajittain tai aika- tai laskunumerorajauksittain. Adminet-käyttäjälle kaikki osto- ja kululaskut tulevat sähköisesti. Adminet poistaa urakointiyritykseltä turhia rutiinitöitä keskimäärin useita tunteja viikossa. Mihin teidän yrityksessänne vapautuva työaika käytettäisiin? Ota yhteyttä: Kun palvelu on käytössä, OVT- ja verkkolaskut tulevat Adminettiin omia kanaviaan pitkin ja palveluntarjoaja

8 Monessa mukana Mauri Huomo on tuttu mies sähköurakoitsijoiden parissa. Urakointiyrityksen johtamisen lisäksi Huomo vaikuttaa STUL:n toimikunnissa ja työnantajajärjestössä. Vuosien varrella aikaa on riittänyt myös sähköalalle tehtyjen uusien ohjelmistojen tutkimiseen ja käyttämiseen. Huomo kokee, että olemalla mukana kehityksessä hyödyt saa käyttöönsä muita nopeammin. Vuonna 1974 perustettu Sähkö-Aunola aloitti toimintansa keskus- ja kojeistovalmistuksella. Vuonna 1981 valmistuksen ohella alettiin tehdä lisäksi sähköasennustöitä. Tänä päivänä Sähkö-Aunola on keskittynyt julkisen puolen ja liikerakentamisen sähköurakointiin sekä teollisuuden projekti- ja kunnossapitotöihin Imatran seudulla. Merkittävimpiä työkohteita kysyttäessä toimitusjohtaja Mauri Huomo vastaa empimättä: - Seison kaikkien töiden takana, tottakai. Referenssilista löytyy nopeasti ja vuosittaisten referenssien määrästä on vedettävissä johtopäätös, että Sähkö-Aunolan työt taitavat olla järjestään huolella tehtyjä. Aikaansaava mies on vaikuttanut jo useampaan otteeseen STUL:n hallituksessa ja toimikunnissa sekä jatkuvasti Kaakkois-Suomen alueosaston tehtävissä. Tällä hetkellä Huomo on aktiivisesti mukana uuden työnantajajärjestön, Sähköteknisten työnantajat ry:n käynnistämisessä. Perustetun järjestön tavoitteena on luoda sähköalalle uusi yleissitova ja kattava työehtosopimus. Huomon mukaan nyt ei riitä vanhan korjaus, vaan työn alla on kokonaan uusi koko sähköasennusalan tarpeet kattava työehtosopimus. Uuden työnantajajärjestön jäsenhankinta onkin jo hyvässä vauhdissa. Tuija Väätämöinen ja Mauri Huomo ovat tottuneet ottamaan hyödyt uusista ohjelmistosukupolvista. 8

9 Osaavan porukan kanssa varmistetaan pysyvät asiakassuhteet Sähkö-Aunolalle on myönnetty vuodesta 2002 lähtien D&B:n korkein AAA-luottoluokitus sekä Asiakastiedon Suomen Vahvimmat -sertifikaatti. Vaikka yrityksen talous on kunnossa, tuleva vuosi vetää vakavaksi. Huomo kertoo, että Imatran seudulla suunnittelijoita on jo lomautettu ja urakkahintataso on poljettu pahasti pakkaselle. Samalla hän ihmettelee, että miten lyhytnäköisesti hinnoittelemalla suuretkaan yritykset voivat pärjätä: - Suurimman virheen tekee siinä, jos hinnoittelee alle omien kustannusten, se on kuin sahaisi omaa jalkaansa. Kyllä töistä pitäisi saada sellainen kate, että sillä pystyy elämään tulevaisuudessakin, Huomo pohtii. Taantuman ajan Sähkö-Aunolan väki työllistyy teollisuuden ja julkisen puolen huolto- ja kunnossapitosopimusten hommista. Asiakkaiden kanssa on sovittu nopeat toimitusajat ja asialliset ehdot. Toimivilla huoltosopimuksilla ja luotettavalla yhteistyökumppanilla teollisuusasiakas varmistaa oman toimintavarmuutensa konevikojen tai sähköistyshäiriöiden sattuessa. Vuosi toisensa jälkeen jatkuvat yhteistyösopimukset kertovat, että Sähkö-Aunola on hoitanut tehtävänsä asiakkaiden tarpeiden mukaan. Tällaisissa tilanteissa tutulta sähköurakoitsijalta on luontevaa tilata myös toimitilojen uudistukset ja korjaukset. Huomo kertoo, että heidän asentajansa ovat motivoituneita ja osa asentajista on ollut hommissa lähes yrityksen alusta asti. Lähes alusta asti mukana on ollut myös Väätämöisen Tuija, joka hoitaa konttorilla juoksevien asioiden ja taloushallinnon lisäksi tarjousten laskemisen, tavaran tilaamisen ja asentajien ohjeistamisen. Huolellisesta toimintatavasta kertoo, että asentajat merkkaavat kaikki varasto-otot sekä palautukset mitattuina. Osaavan ja kokeneen henkilökunnan kanssa työt sujuvat. Mukana kehityksessä Huomo muistelee vuosikymmenten taakse, kuinka Hällin Matti vahvasti perusteli ATK:n ja Visio2-ohjelman hyötyjä. Silloin ATK-järjestelmät olivat uutta ja Sähkö- Aunola ensimmäisten joukossa tehostamassa toimintaansa. Huomo kertoo muutaman vuoden takaa kuinka Matti urakoitsijapäivillä esitteli uutta ohjelmisto-toimintatapaa: - Ajatus tuntui heti hyvälle. Uskoin Mattia, että tästä olisi meille hyötyä, niin kuin oli Visio2:sta aikoinaan. Huomo on mielellään ollut mukana kehittämässä työn tekemisen toimintatapoja, silloin kun muutos on ollut mielekästä. Mauri Huomo on tyytyväinen Adminet-tarjouslaskentaohjelmaan, mutta tämän hetken urakkahintataso saa ilmeen muuttumaan. Adminettiin ja Admicomin kirjanpitopalveluihin siirtymisen hyötyjä kartoitettiin ja tutkittiin tarkasti. Vuoden takaista käyttöönoton sujumista Huomo muistelee: - Paljon, paljon helpommaksi kuin Liinos6 aikoinaan. Väätämöisen Tuija jatkaa: - Eihän meillä ollut kuin 2 koulutuspäivää, ja sen jälkeen on pärjätty pienillä kysymyksillä. Samalla molemmat innostuvat kertomaan, kuinka kirjanpitäjän ja käyttötuen vastauksen saa nopeasti paluupostissa ja mieleen tulleet kehitysehdotuksetkin on toteutettu rivakalla aikataululla. Väätämöisen entisistä työtehtävistä pois ovat jääneet OVT- ja pankkiaineistojen muodostaminen ja lähettäminen. Automatiikka hoitaa maksatuksen ja OVT-sanomien ja tiliotteiden noutamisen. Enää Väätämöisen ei tarvitse käsitellä paperisia ostolaskuja, vaan kaikki osto- ja kululaskut tulevat Adminettiin. Pois ovat jääneet myös ostolaskujen tiliöinti ja palkanlaskenta. E-kirjeisiin Sähkö- Aunola oli siirtynyt jo aiemmin. - Kirjekuoria ja postimerkkejä meillä ei ole nuoleskeltu pitkään aikaan, Huomo puuskahtaa, ja jatkaa: - Jos ostolaskuriveihin jouduttaisiin välillä koskemaan, niin mehän tehtäisiin turhaa työtä. Tällä Huomo tarkoittaa, että tavararivien tulee siirtyä suoraan ostolaskuilta laskutettavaksi, varastoon tai urakan kuluiksi, niin kuin Adminetissä siirtyykin. Turhien töiden lisäksi Sähkö-Aunolalta ovat jääneet pois tilitoimistokustannukset ja tilintarkastajakin on ollut tyytyväinen Admicomin toimintatapaan. Yhteystiedot: Mauri Huomo

10 Paperiton laskutus nyt? Adminet käyttäjät lähettävät pelkkiä sähköisiä laskuja. Adminet-käyttäjä poimii laskutettavat tuotteet suoraan sähköisiltä ostolaskuilta tai ajantasaisista tukkurien hinnastoista. Automatiikka hoitaa LVIS-tukkurien hinnastojen päivitykset. Käyttäjän tarvitsee ainoastaan tallentaa tukkurin lähettämät alennustaulukko- ja nettohinnastotiedostot. Laskutus tapahtuu aina ajantasaisilla hinnoilla, eikä käyttäjän aika kulu hinnastojen selailuun ja hinnoitteluun. Mikäli laskujen tulostaminen, kuorittaminen ja postittaminen eivät ole yrityksesi varsinaista liiketoimintaa ota yhteyttä! Arvioidaan Adminetin tarjoamat hyödyt Teidän yrityksellenne. Työt tallennetaan asentajittain, jolloin tiedot ovat käytettävissä myös tuntikortilla palkanlaskentaan. Kun lasku on valmis, käyttäjä antaa sille laskutusluvan. Automatiikka hoitaa loput. Automatiikka lähettää laskun vastaanottajalle joko verkkolaskuna tai paperisena laskuna vastaanottajan valmiuksien mukaan. Verkkolaskusanomiin voidaan skannata mukaan liitteitä, esimerkiksi mittauspöytäkirjoja. Kuluttajille ja asiakkaille, joilla ei vielä ole verkkolaskujen vastaanottomahdollisuuksia, laskut lähtevät Adminetistä e-kirjeinä. E-kirje on lähettäjälleen sähköinen lasku, jonka Itella koneellisesti tulostaa, kuorittaa ja jakelee vastaanottajalle. Adminet-käyttäjien työaikaa ei kulu laskujen tulostamiseen, kuorittamiseen, frankkeeraamiseen eikä lähimmän postilaatikon etsimiseen. Adminet-käyttäjät saavat noin postimaksun hinnalla e-kirjeen paperin, tulostuksen, kirjekuoren sekä jakelun vastaanottajalle. Verkkolaskusanoman hinta on tätäkin edullisempi. Tarvittaessa käyttäjä voi itse tulostaa laskun esimerkiksi työmaakuittausta varten tai antaa laskun asiakkaalle käteen. Vähemmän työtä, tiedot nopeammin ajan tasalla Adminet noutaa suoritukset pankista joka aamu ja kohdistaa ne kyseisiin laskuihin automaattisesti. Käyttäjän ei tarvitse itse kohdistella suorituksia laskuihin. Näin saatavien hallintakin helpottuu: Määräajoin Adminet automaattisesti muodostaa ja lähettää erääntyneistä saatavista maksumuistutukset e-kirjeinä. Tarvittaessa käyttäjä voi helposti kurkata perintätilanteen ja estää tarpeettomien karhukirjeiden lähetyksen asiakas- tai laskukohtaisesti, tai muokata muistutusten tekstejä. Myös perintätoimeksiannon lähetys sähköisesti perintätoimistoon onnistuu suoraan Adminetistä, tarvittavat laskun ja lähetettyjen muistutusten tiedot kulkevat toimeksiannon mukana. Paperin, mappien ja hyllytilan lisäksi säästyy käyttäjän aikaa, kun myyntilaskuarkisto on sähköisesti Adminetissä. Työn tekeminen ei ole sidoksissa toimistoon ja mappeihin, vaan käyttäjä voi mistä tahansa nettiyhteydestä tehdä laskuja, tarkastaa saatavien tilanteen tai tarkastella myyntilaskuarkistoaan. Hinnastojen päivitykset Automatiikka hoitaa toimittajahintojen ylläpidon: Ahlsell Oy Aillos Oy Callidus Oy Elektroskandia Suomi Oy EL-Parts Oy Itula Oy LVI-Dahl Oy Lämpötukku Oy Onninen Oy Salok osk SLO Oy Solar Suomi Oy 10

11 Helpompi tapa siirtyä SEPAan Suomalaiset tilisiirto-, toistuvaissuoritus(palkanmaksu) - ja suoraveloituspalvelut korvautuvat SEPA-palveluilla vuoden 2010 loppuun mennessä. Käytännössä SEPA mahdollistaa euroalueen maksujen välillä entistä nopeamman siirtymän. SEPA-maksuaineistot ja maksuliikenteen tili-informaatio välitetään maksajille ja saajille ISO20022 XML-standardin mukaisena aineistona. Ohjelmistotoimittajalta on syytä varmistaa, mitä toimenpiteitä ja päivi- tyksiä vaaditaan, että järjestelmä kykenee muodostamaan ISO20022 standardin mukaisia aineistoja. Koko SEPAan siirtymäajan Adminet käyttäjät keskittyvät omaan ydinliiketoimintaansa, LVIS-urakointiin. Admicomin palvelu ja nettikäyttöinen ohjelmisto mahdollistavat, että Adminet käyttäjien aikaa ei kulu SEPA siirtymän toimenpiteisiin. Pähkinänkuoressa mitä SEPA edellyttää: Lähteviin laskuihin IBAN-muotoiset tilinumerot. Yrityksen toimittajien tiliyhteystiedot IBAN-muotoon Adminet käyttäjillä käytössä 2008 alusta. Admicom hoitaa muutokset ei vaadi käyttäjiltä toimenpiteitä SEPA ja verotili siirtymät vaivattomasti Lähtevät maksut: muodostaa C2B XML-aineistoja, tilinumerot IBAN-muodossa. Admicom hoitaa muutokset ei vaadi käyttäjiltä toimenpiteitä Palkanlaskentajärjestelmät: tilinumerot SEPA-muotoon, SALA-koodi, raportointi. Admicom hoitaa muutokset ei vaadi käyttäjiltä toimenpiteitä Pankkiyhteysohjelmistojen SEPA-version WebServices -tiedonsiirtokanavan käyttöönotto. Admicom hoitaa muutokset ei vaadi käyttäjiltä toimenpiteitä Korttimaksujen osalta sirukorttimaksupäätteen päivitys Adminet kassa noutaa automaattisesti Rahaxi Prosessing Oy:lta päivitykset. Pääsääntöisesti SEPA-versiot ja aineistojen konversiot ovat maksullisia ohjelmistopäivityksiä ja lisäpalveluita. Adminet käyttäjille päivitykset sisältyvät palvelukokonaisuuteen Verotili käyttöön Oma-aloitteisten verojen ilmoittaminen ja maksaminen. Verotilin tarkoituksena on vähentää verojen ilmoittamiseen, maksamiseen, palauttamiseen ja perimiseen käytettyä aikaa ja vaivaa. Vuoden 2010 alusta lähtien verotilille tilitetään arvonlisävero, työnantajan toimittamat palkkojen ennakonpidätykset ja sosiaaliturvamaksut sekä vakuutusmaksuvero, arpajaisvero ja muut ennakonpidätykset ja lähdeverot. Verotilin avulla oma-aloitteisten verojen maksajat voivat vähentää palautukseen oikeuttavat veronsa maksettavista veroista ja saada verotus- ja maksutilanteestaan nykyistä paremman kokonaiskuvan. Verovelvollinen ei enää itse päätä, minkä veron hän maksaa ensimmäiseksi, vaan verot ja mahdolliset myöhästymismaksut korkoineen kuitataan tililtä aikajärjestyksessä. vä. Vuoden 2010 alusta kaikki suoritukset ilmoitetaan ja tilitetään yhtä aikaa joka kuukauden 12. päivä Käytäntö muuttuu ja ensimmäiset sähköisesti tehtävät kausiveroilmoitukset/tilitykset on tehtävä Adminet käyttäjille verotilin käyttö on tehty helpoksi: järjestelmä koostaa automaattisesti palkanlaskennasta työnantajasuoritusten tiedot sekä myynneistä ja ostoista ALV-laskelman. Automatiikka muodostaa asiakasyrityksen määritellyiltä pankkitileiltä maksuunpantavan suorituksen. Automatiikka lähettää tilityksen asiakkaan viitteellä varustettuna verohallinnon tilille kuun 12. päivänä. Käyttäjä voi oikeuksiensa mukaisesti estää automaattimaksun lähetyksen tai jakaa maksun osiin. Huomioitavaa on, että vanhalla käytännöllä työnantajasuoritukset Lisätietoja verotili-menettelystä verottajan sivuilta: tilitetään kuukauden 10. päivä ja alv 15. päi- 11

12 Admicom Oy toivottaa hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2010! Haluatko tietää kuinka suuri merkitys Adminetillä olisi Teidän yrityksenne toimintaan? OTA YHTEYTTÄ: LVIS-alan kokeneet konsulttimme kertovat lisää ja arvioivat yhdessä kanssasi ratkaisumme merkitystä yrityksellenne. Admicom: Ismo Räsänen Marianne Hautsalo Arto Rautapää Matti Häll

TALOUSHALLINTO, JOKA YMMÄRTÄÄ PROJEKTILIIKETOIMINTAA

TALOUSHALLINTO, JOKA YMMÄRTÄÄ PROJEKTILIIKETOIMINTAA TALOUSHALLINTO, JOKA YMMÄRTÄÄ PROJEKTILIIKETOIMINTAA ENEMMÄN AIKAA TYÖLLE, JOLLA ON MERKITYSTÄ Tiimien erilaiset toimintatavat ja tiedon tarpeet aiheuttavat usein turhaa selvittelytyötä ja samaa tietoa

Lisätiedot

adminetin vastaavat tuotteet

adminetin vastaavat tuotteet adminetin vastaavat tuotteet Edullisimman tuotteen löytäminen eri valmistajien vaihtoehdoista on helppoa vastaavien tuotteiden avulla. Adminetin vastaavien tuotteiden rekisterillä saatte merkittävää kilpailuetua

Lisätiedot

TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA

TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Pikaopas TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Mikä on sähköinen taloushallinto? Sähköinen taloushallinto tarkoittaa yksinkertaistettuna yrityksen taloushallintoon liittyvien tehtävien,

Lisätiedot

Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa

Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa Kaupan Liiton Verkkokauppakoulutus 24.10.2012 Tanja Kaisaniemi Palvelujohtaja, konsultointi ProCountor International Oy Esityksen sisältö Perinteinen vs. sähköinen

Lisätiedot

1 Ostolaskupalvelu... 2

1 Ostolaskupalvelu... 2 Palvelukuvaus Luottamuksellinen 1 (7) 01.01.2017 Heeros Pääkäyttäjäpalvelun palvelukuvaus SISÄLLYSLUETTELO 1 Ostolaskupalvelu... 2 1.1 Yleiskuvaus... 2 1.2 Paperilaskujen vastaanotto ja skannaus... 2 1.3

Lisätiedot

MATKALLA DIGITAALISEEN TALOUSHALLINTOON

MATKALLA DIGITAALISEEN TALOUSHALLINTOON Pikaopas MATKALLA DIGITAALISEEN TALOUSHALLINTOON Sähköinen vs. digitaalinen taloushallinto? Sähköinen taloushallinto tarkoittaa yksinkertaistettuna yrityksen taloushallintoon liittyvien tehtävien, kuten

Lisätiedot

ASTERI LÄHETELASKUTUSOHJELMA Sähköinen laskutus, Finvoice

ASTERI LÄHETELASKUTUSOHJELMA Sähköinen laskutus, Finvoice ASTERI LÄHETELASKUTUSOHJELMA Sähköinen laskutus, Finvoice Atsoft Oy Mäkinen www.atsoft.fi Puh (09) 350 7530 atsoft@atsoft.fi 2 ASTERI LÄHETELASKUTUS Asteri Lähetelaskutus on Asteri Laskutus-ohjelman lisäosa.

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % TIEDOTE 2016 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2016 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa

Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa Taloushallinto verkkoliiketoiminnassa Kaupan Liiton Verkkokauppakoulutus 7.11.2013 Satu Norema Sovelluskonsultti ProCountor International Oy Esityksen sisältö Sähköinen taloushallinto Verkkokaupan liittäminen

Lisätiedot

! LAATUKÄSIKIRJA 2015

! LAATUKÄSIKIRJA 2015 LAATUKÄSIKIRJA Sisällys 1. Yritys 2 1.1. Organisaatio ja vastuualueet 3 1.2. Laatupolitiikka 4 2. Laadunhallintajärjestelmä 5 2.1. Laadunhallintajärjestelmän rakenne 5 2.2. Laadunhallintajärjestelmän käyttö

Lisätiedot

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta YRITYS JA VEROT Verohallinto Yritystoimintaan liittyvät rekisteröintitoimenpiteet (verohallinto) Toiminnan aloittaminen Muutokset toiminnassa Toiminnan lopettaminen Ennakkoperintärekisteri Ennakkoverotus

Lisätiedot

Uusi NetPalkka: Vain sähköisiä palkkalaskelmia koko henkilöstölle Valtio Marina Congress Center, Hki.

Uusi NetPalkka: Vain sähköisiä palkkalaskelmia koko henkilöstölle Valtio Marina Congress Center, Hki. Uusi NetPalkka: Vain sähköisiä palkkalaskelmia koko henkilöstölle 7.5.2009 Valtio Expo @ Marina Congress Center, Hki www.netposti.fi 1 Palkkalaskelmat NetPostiin - NetPalkka NetPalkka on monikanavainen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Standard Taloushallinto Verkkolaskutus Sivu 1/9

SISÄLLYSLUETTELO. Standard Taloushallinto Verkkolaskutus Sivu 1/9 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 2 Käyttöönotto... 3 Verkkolaskutuksen aktivointi... 3 Järjestelmän asetukset ja liikekumppanitiedot... 3 Yritystiedot -asetus... 3 Liitteet verkkolaskuille...7 Verkkolaskujen

Lisätiedot

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010 Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 2 (5) E laskulla rahanarvoisia etuja Tässä Maksuliikeuutisten

Lisätiedot

Toimittajan laskusta maksun kirjaukseen

Toimittajan laskusta maksun kirjaukseen 1 Toimittajan laskusta maksun kirjaukseen Johdanto Maksujen kirjaaminen Odoo ssa on selväpiirteinen toimenpide, ja sen avulla voi myös seurata yrityksen tuloksen kehittymistä on-line. Erääntyneiden maksujen

Lisätiedot

ADMINETIN ASIAKASTUKI. Ohjeita ja vinkkejä sujuvaan asiointiin

ADMINETIN ASIAKASTUKI. Ohjeita ja vinkkejä sujuvaan asiointiin ADMINETIN ASIAKASTUKI Ohjeita ja vinkkejä sujuvaan asiointiin SISÄLTÖ ASIAKASTUEN ESITTELY 2 TUKIPYYNTÖJEN JÄTTÄMINEN 3 SOITTAMINEN TUKINUMEROON 4 KOLMANSIIN OSAPUOLIIN LIITTYVÄT ASIAT 5 KEHITYSEHDOTUKSET

Lisätiedot

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008

PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008 18.11.2008 PALKKA.FI-PALVELUUN MUUTOKSIA 18.11.2008 Työntekijän kielivalinta Työntekijän sekä työ- ja tekijänoikeuskorvauksen saajan tietoihin on lisätty kielitieto. Palkkalaskelma ja korvauksensaajan

Lisätiedot

OPAS VERKKOLASKUTUKSEEN

OPAS VERKKOLASKUTUKSEEN OPAS VERKKOLASKUTUKSEEN 1 Sisällysluettelo Sisällysluettelo. 2 1. Passeliin kirjautuminen. 3 2. Luo uusi asiakas asiakaskortistoon.. 3 3. Uuden laskun tekeminen.. 5 4. Laskun lähettäminen verkkolaskuna...

Lisätiedot

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 1. YLEISTÄ SSuL:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan yhdistyslain,

Lisätiedot

Energiapäivä 5.2.2013. Jyväskylä Martti Jaakonmäki Harri Ylikulju

Energiapäivä 5.2.2013. Jyväskylä Martti Jaakonmäki Harri Ylikulju Energiapäivä 5.2.2013 Jyväskylä Martti Jaakonmäki Harri Ylikulju LIIKEIDEA Toimitamme energiatehokkaita, laadukkaita ja ympäristöystävällisiä lämmitys-ja viilennysratkaisuja saneeraus-ja uudisrakentamiseen.

Lisätiedot

Luotettava ratkaisutoimittaja

Luotettava ratkaisutoimittaja Luotettava ratkaisutoimittaja 40 vuoden kokemuksella 1 Asiakaslähtöistä ongelmanratkaisua jo 40 vuotta Vuonna 1976 perustettu Sermatech Group on kasvanut 40 vuodessa mekaniikan suunnittelu- ja valmistusyhtiöstä

Lisätiedot

Työ on. muuttunut. Digitalisoimme työajanhallinnan.

Työ on. muuttunut. Digitalisoimme työajanhallinnan. Työ on muuttunut Digitalisoimme työajanhallinnan. Työn tulos ei synny sen tekemiseen käytetystä ajasta vaan sen tuottavuudesta. Työ on muuttunut. Digitalisaatio sekä muutokset ympäristössä, yhteiskunnassa

Lisätiedot

Verkkokauppa ja Kotisivut

Verkkokauppa ja Kotisivut Kaupan liiton verkkokauppa -koulutus 2011 6.4.2011 Hotelli Radisson Blu Royal Verkkokauppa ja Kotisivut Markku Korkiakoski, Vilkas Group Oy Agenda Vilkas Group Oy:n esittely Käsitteitä? Monikanavainen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen muistilista

Tilinpäätöksen muistilista 1 Tilinpäätöksen muistilista Tilinpäätösajan ollessa käsillä on hyvä varmistaa, että kirjanpitäjälle muistetaan toimittaa tarvittavat tiedot. Hyödynnä alla olevaa listaa, jotta lopputuloksena on onnistunut

Lisätiedot

Katso-tunnisteen perustaminen ja muutokset sähköisissä palveluissa Tytti Räisänen

Katso-tunnisteen perustaminen ja muutokset sähköisissä palveluissa Tytti Räisänen Katso-tunnisteen perustaminen ja muutokset sähköisissä palveluissa 2017 Tytti Räisänen Sähköisen asioinnin edut Asiakkaalle: kuittausilmoitus lähetetystä ilmoituksesta palvelut käytössä ympäri vuorokauden

Lisätiedot

Rovaniemen Kehitys Oy Yrittäjäilta 1.4.2009 klo 17.00-20.00

Rovaniemen Kehitys Oy Yrittäjäilta 1.4.2009 klo 17.00-20.00 Audit Auer Oy Rovaniemen Kehitys Oy Yrittäjäilta klo 17.00-20.00 Sähköinen taloushallinto kuinka ja miten? KHT, JHTT, KTM Leila Auer 1 YRITYKSEN ESITTELY Audit Auer Oy KHT, JHTT, KTM Leila Auer 100 % omistus

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA

AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA Oheisesta tiedotteesta löydät tärkeää tietoa mm. vuodenvaihteen veromuutoksista, eläkeuudistuksesta sekä verovapaista kustannusten korvauksista. Tulevista

Lisätiedot

Yritysbarometri Q1/2016. Julkaisuvapaa

Yritysbarometri Q1/2016. Julkaisuvapaa Yritysbarometri Q1/2016 Julkaisuvapaa 19.4.2016 Yritysbarometri lyhyesti Uusi tapa tuottaa ajantasaista taloustietoa Kattava taustalla tuhansien suomalaisten pkyrityksien taloutta koskevat tiedot Ajantasainen

Lisätiedot

YTK TIETOA YTK:STA JÄSENPALVELUT ANSIOTURVAN ABC AJANKOHTAISTA YHTEYSTIEDOT

YTK TIETOA YTK:STA JÄSENPALVELUT ANSIOTURVAN ABC AJANKOHTAISTA YHTEYSTIEDOT 1 of 5 UUTISKIRJE joulukuu 2014 Kerro kaverille YTK TIETOA YTK:STA JÄSENPALVELUT ANSIOTURVAN ABC AJANKOHTAISTA YHTEYSTIEDOT Tässä kirjeessä: Vuoden 2015 lakimuutokset Asiakastyytyväisyyskysely 2014: Otamme

Lisätiedot

Taloushallinnon käytänteitä PKsektorin. Tieke ebusiness Forum, 23.-24.5.2012 Harri Kanerva ValueFrame Oy. Suuntaa menestykseen

Taloushallinnon käytänteitä PKsektorin. Tieke ebusiness Forum, 23.-24.5.2012 Harri Kanerva ValueFrame Oy. Suuntaa menestykseen Taloushallinnon käytänteitä PKsektorin B-to-B -yrityksissä Tieke ebusiness Forum, 23.-24.5.2012 Harri Kanerva ValueFrame Oy Sisältö 1 2 3 4 5 ValueFrame Oy Kysely Kyselyn vastaukset Avoimet kysymykset

Lisätiedot

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA 1.2.2012 1 VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA... 1 Maksatuksen yleisiä edellytyksiä... 1 Hakemuksen täyttöohjeita...

Lisätiedot

Yritystoiminta Pia Niuta KIRJANPITO

Yritystoiminta Pia Niuta KIRJANPITO KIRJANPITO Kirjanpito On tietojärjestelmä, jossa ylläpidetään tietoa yrityksen tai yhteisön taloudellisesta toiminnasta. On sitä, että kerätään ja järjestetään tositteet, rekisteröidään niiden tiedot tietyn

Lisätiedot

Kohti Kesää -tietopäivä - Jyväskylä Jussi Pullola, Vere Oy

Kohti Kesää -tietopäivä - Jyväskylä Jussi Pullola, Vere Oy D I G I T A L P I L O T S Kohti Kesää -tietopäivä - Jyväskylä 10.5.2016 - Jussi Pullola, Vere Oy Digitalisaatio kaikilla mausteilla! Näkemyksiä siitä, miten palvelua ja tulosta voidaan parantaa digiannoksilla

Lisätiedot

Tieisännöinnin- ja Tieisännöitsijän työn tehostaminen!

Tieisännöinnin- ja Tieisännöitsijän työn tehostaminen! Tieisännöinnin- ja Tieisännöitsijän työn tehostaminen! Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 2014 Tampere Kari Äikäs 2014 1 Tehostamisen tavoitteet Parempi taloudellinen tulos Parempi asiakaspalvelu Vähemmän

Lisätiedot

Yhteisöllinen tapa työskennellä

Yhteisöllinen tapa työskennellä Yhteisöllinen tapa työskennellä Pilvipalvelu mahdollistaa uudenlaisten työtapojen täysipainoisen hyödyntämisen yrityksissä Digitalisoituminen ei ainoastaan muuta tapaamme työskennellä. Se muuttaa meitä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA

TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA 1/5 1.9.2016 TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA 1 HANKINNAN KOHDE Liedon kunta pyytää tarjouksia Liedon keskustaajamaan sijoittuvan Lietohallin palveluista ja Liedon lukion

Lisätiedot

Asteri Palkanmaksu Dos Vuosipäivitys 18.5.2010

Asteri Palkanmaksu Dos Vuosipäivitys 18.5.2010 Asteri Palkanmaksu Dos Vuosipäivitys 18.5.2010 Päivityksen asentaminen...4 Siirtyminen IBAN tilinumeroihin ja BIC koodeihin...6 - maksajalle IBAN ja BIC...6 - palkansaajille IBAN ja BIC...8 Pitkät IBAN

Lisätiedot

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft on toiminnanohjausjärjestelmä, joka on tehty liiketoiminnan hallintaan ja kehittämiseen. Lemonsoftin ominaisuudet ovat muokattavissa vastaamaan eri toimialojen

Lisätiedot

Sähköinen Smartum palveluseteli - Palvelusetelimalli Jyväskylä, Mikkeli, Joensuu

Sähköinen Smartum palveluseteli - Palvelusetelimalli Jyväskylä, Mikkeli, Joensuu Sähköinen palveluseteli - Palvelusetelimalli Jyväskylä, Mikkeli, Joensuu Mareena Löfgrén palveluseteliasiantuntija 050 544 5141, mareena.lofgren@smartum.fi -Kohdennetun maksamisen edelläkävijä Vuonna 1995

Lisätiedot

TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET Mauri Niemelä

TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET Mauri Niemelä TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET 7.11.2007 Mauri Niemelä www.oulunisannoitsijatoimisto.fi Oulun Isännöitsijätoimisto Oy perustettu 1982 Oulun Seudun Talokeskus Oy omistajiksi 7/2004 Niemelä Mauri ja Arja nimen

Lisätiedot

#vibes2016 TERVETULOA. Enfo Digital Dimension Vibes 2016

#vibes2016 TERVETULOA. Enfo Digital Dimension Vibes 2016 TERVETULOA Enfo Digital Dimension Vibes 2016 LOISTE OY DIGITALISAATION AVULLA UUTTA LIIKETOIMINTAA - CASE LOISTE EERO LUHTANIEMI AGENDA Loiste-konserni Digitalisaatio Kehityshaasteet energiayhtiössä Talousprosessien

Lisätiedot

Hankinnan kokonaisjärjestelmä Ariba OPn Toimittajille. Supplier Enablement

Hankinnan kokonaisjärjestelmä Ariba OPn Toimittajille. Supplier Enablement Hankinnan kokonaisjärjestelmä Ariba OPn Toimittajille Supplier Enablement OPn tavoite - Ei maksua ilman tilausta 2 Hankintojen oikeellisuuden selvittäminen jälkikäteen, laskujen hyväksynnän kautta, muutetaan

Lisätiedot

KAUSIVEROILMOITUKSEN

KAUSIVEROILMOITUKSEN KAUSIVEROILMOITUKSEN täyttöopas verovuosi 2016 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/kausiveroilmoitus SISÄLTÖ KAUSIVEROILMOITUS JA VEROTILI 3 KAUSIVEROILMOITUKSEN ANTAMINEN

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry 1 / 9 TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 9 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan?

Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan? Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan? Matkailun laatu laatukäsikirja osaksi yrityksen sähköistä liiketoimintaa Sähköinen aamuseminaari matkailualan toimijoille 24.8.2010 Riitta Haka

Lisätiedot

Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa

Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Technopolis Tampere 20.11.2012 Työpajan tuotokset sivuilla 4-9 Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Miten yritys parhaiten rakentaa ja kehittää: Markkinaketteryyttä

Lisätiedot

Masor Works Masor Works

Masor Works Masor Works Luotettava kumppanisi teollisuuden asennus- ja kunnossapitotöihin Masor Works Masor Works Palvelemme niin suuria kunnallisia konserneja kuin pieniä yksityisiä yrityksiä aina samalla tehokkuudella ja palveluasenteella.

Lisätiedot

YLEISKUVAUS. OpusCapita Payments

YLEISKUVAUS. OpusCapita Payments YLEISKUVAUS OpusCapita Payments Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Maksujenkäsittelyprosessin hallinta... 5 3. Suorat pankkiyhteydet... 7 4. Maksujen ja erien käsitteleminen... 8 5. Globaalien maksujen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUHINNASTO 2017

VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUHINNASTO 2017 Laukaan Vesihuolto Oy VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUHINNASTO 2017 Hyväksytty yhtiön hallituksen kokouksessa 7.11.2016 8. Voimaantulopäivä 1.1.2017. 1 Paineviemärijärjestelmät Paineviemärijärjestelmässä viemäri

Lisätiedot

Tarjouspyyntö monitoimilaitteista

Tarjouspyyntö monitoimilaitteista Sivu 1 / 5 Tarjouspyyntö monitoimilaitteista Tilaaja Epilepsialiito ry Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Y-tunnus: 0221136-2 Hankintamenettely Hankintamenettelynä käytetään avointa menettelyä. Hankinnasta

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

1 KR-Laskut Mallitiliöinnit Kommenttikentän käyttö mallitiliöinneissä Mallitiliöinnin tallennus-sivu...

1 KR-Laskut Mallitiliöinnit Kommenttikentän käyttö mallitiliöinneissä Mallitiliöinnin tallennus-sivu... 2016-12-02 1 (7) Doc. kind Mallitiliöinnin teko ja muokkaus Status of document Valmis Project name Phase of project Creator name Mika Vähäkoski Distribution Sisällysluettelo 1 KR-Laskut... 2 1.1 Mallitiliöinnit...

Lisätiedot

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.

Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet. Sivu 1 / 7 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 05.02.2016 Raportti voimassa asti 14.03.2016 Arkistointitunnus 1454446257910 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Jokiväri Oy Y-tunnus 2136744-2 Tietolähteiden

Lisätiedot

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut.

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Lähinnä menestystä. Lähialueesi yritysten menestyksessä mukana jo 90 vuotta Pohjolan Osuuspankki on markkinajohtaja toimialueellaan henkilöasiakkaiden

Lisätiedot

1. Rekisterinpitäjä Rekisteriasioista vastaava henkilö Rekisterin nimi Rekisterin käyttötarkoitus... 2

1. Rekisterinpitäjä Rekisteriasioista vastaava henkilö Rekisterin nimi Rekisterin käyttötarkoitus... 2 Rekisteriseloste Sisällys 1. Rekisterinpitäjä... 2 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö... 2 3. Rekisterin nimi... 2 4. Rekisterin käyttötarkoitus... 2 5. Rekisterin sisältämät tiedot... 2 6. Säännönmukaiset

Lisätiedot

Ecom hinnastopalvelu LV-, Ilma- ja Kylmäala

Ecom hinnastopalvelu LV-, Ilma- ja Kylmäala Ecom hinnastopalvelu LV-, Ilma- ja Kylmäala 2013 2013 -merkistä tunnistat uudet ominaisuudet Tuote- ja hintatietojen päivitys Ecom OVeTista Ecom Ovet hinnastopalvelu on tehty palvelemaan Ecomin LVI-, Kylmä-

Lisätiedot

Ecom hinnastopalvelu, Sähköala merkistä tunnistat uudet ominaisuudet

Ecom hinnastopalvelu, Sähköala merkistä tunnistat uudet ominaisuudet Ecom hinnastopalvelu, Sähköala 2013 2013 -merkistä tunnistat uudet ominaisuudet Ohjeita käsikirjan lukijalle Käsikirjan avulla Ecom tulee tutuksi ja ohjelmaa oppii käyttämään monipuolisemmin. Kaikkien

Lisätiedot

ProTieto Oy. Verottajan ilmoitus. Käyttöohje

ProTieto Oy. Verottajan ilmoitus. Käyttöohje ProTieto Oy Verottajan ilmoitus Käyttöohje Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Kirjautuminen... 2 3. Web-liittymä... 2 3.1 Yrityksen tiedot... 2 3.2 Omat suomalaiset työntekijät... 3 Uuden työntekijätiedon lisääminen...

Lisätiedot

Verotarkastuksilla havaitut asiat liittyen sähköisiin järjestelmiin ja raportointiin

Verotarkastuksilla havaitut asiat liittyen sähköisiin järjestelmiin ja raportointiin Verotarkastuksilla havaitut asiat liittyen sähköisiin järjestelmiin ja raportointiin Työntekijätiedot Urakkatiedot Verohallinto 2 Rakentamista koskeva tiedonantovelvollisuus Työntekijätietojen ilmoittaminen

Lisätiedot

ASTERI PALKANMAKSU. Vuosipäivitys

ASTERI PALKANMAKSU. Vuosipäivitys ASTERI PALKANMAKSU Vuosipäivitys 19.3.2010 Atsoft Oy Mäkinen Malminkaari 21 B Puh (09) 350 7530 Päivystys: 0400-316 088 00700 HELSINKI Fax (09) 350 75321 atsoft@atsoft.fi www.atsoft.fi SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN 3.2.2016 vj Oikeudet: huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa. Huoltajalla,

Lisätiedot

Elisa efax. Käyttöohje

Elisa efax. Käyttöohje Elisa efax Käyttöohje 1 Sisällysluettelo 1 Ohjeen käyttötarkoitus... 2 2 efax palvelun käytön aloittaminen... 2 3 Faksin lähettäminen... 3 4 Faksin vastaanottaminen... 4 5 Kuittaukset ja raportit... 4

Lisätiedot

Kaukoputken käyttöohje. Opastus ja tuki

Kaukoputken käyttöohje. Opastus ja tuki Kaukoputken käyttöohje http://kaukoputki.kaukokiito.fi Opastus ja tuki Sähköiset palvelut 010 510 1700 sahkoisetpalvelut@kaukokiito.fi Versio 2.0/11.3.2016/VV Rekisteröityminen Aloita rekisteröityminen

Lisätiedot

Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? vs

Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? vs Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? 2014-2020 vs. 2007-2013 Maksua haetaan sähköisesti ja käsittely tapahtuu sähköisesti (paperillakin voi hakea, mutta ei mielellään) Hakijalle lähtee ilmoitus

Lisätiedot

Palvelupyyntöjärjestelmä. Asiakkaan ohje

Palvelupyyntöjärjestelmä. Asiakkaan ohje Palvelupyyntöjärjestelmä Asiakkaan ohje Festum Software Oy Palvelupyyntöjärjestelmä asiakkaan ohje 2 ( 8 ) Sisällysluettelo 1. Palvelupyyntöjärjestelmä osana asiakastukea... 3 2. Käytön aloittaminen...

Lisätiedot

1) Seura ilmoittautuu MR-jäsenseuraksi netissä Lempäälän Kisan (LeKi) nettisivuilta löytyvällä sähköisellä lomakkeella.

1) Seura ilmoittautuu MR-jäsenseuraksi netissä Lempäälän Kisan (LeKi) nettisivuilta löytyvällä sähköisellä lomakkeella. Maksurengasjärjestelmää 2016-2017 koskevat ohjeet seuroille Maksurengas (MR)- jäsenseuran 10 tärkeintä toimenpidettä 1) Seura ilmoittautuu MR-jäsenseuraksi netissä Lempäälän Kisan (LeKi) nettisivuilta

Lisätiedot

Miksi työaikaa kohdennetaan? Onko tässä järkeä?

Miksi työaikaa kohdennetaan? Onko tässä järkeä? Miksi työaikaa kohdennetaan? Onko tässä järkeä? Seija Friman 6.5.2015 Tilaisuus, Esittäjä Työajan kohdentaminen Kiekun myötä Kustannuslaskenta & tuottavuusnäkökulma Työajan kohdentaminen mahdollistaa kustannusten

Lisätiedot

CERTUM ACCOUNTING KOKONAISUUS RATKAISEE

CERTUM ACCOUNTING KOKONAISUUS RATKAISEE CERTUM ACCOUNTING KOKONAISUUS RATKAISEE CERTUM YRITTÄJÄN TUKENA JURIDIIKKA PERINTÄ YRITTÄJÄ LASKUTUS RAHOITUS SIJOITUKSET Oma liiketoiminta ja ydinprosessit Asiakkuudet Henkilöstö Yhteistyökumppanit KIRJANPITO

Lisätiedot

Sähköisten palveluseteleiden käyttöönotto Palveluseteli- ja ostopalvelut (PSOP)- järjestelmässä. Oulun kaupunki, Hyvinvointipalvelut

Sähköisten palveluseteleiden käyttöönotto Palveluseteli- ja ostopalvelut (PSOP)- järjestelmässä. Oulun kaupunki, Hyvinvointipalvelut Sähköisten palveluseteleiden käyttöönotto Palveluseteli- ja ostopalvelut (PSOP)- järjestelmässä Oulun kaupunki, Hyvinvointipalvelut Sähköiset palvelusetelit Kaikki Oulun hyvinvointipalvelujen palvelusetelit

Lisätiedot

Digitalisaation avulla säästöjä henkilökohtaisen avun järjestämisessä

Digitalisaation avulla säästöjä henkilökohtaisen avun järjestämisessä Digitalisaation avulla säästöjä henkilökohtaisen avun järjestämisessä 14.-15.9.2016 Piia Kallio, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera Jani Laatikainen, SuoraTyö Oy Taustaa Etera on työeläkeyhtiö, jonka

Lisätiedot

VEROILMOITUS OMA-ALOITTEISISTA VEROISTA, TYÖNANTAJASUORITUSTEN TIEDOT (VSRTASKV)

VEROILMOITUS OMA-ALOITTEISISTA VEROISTA, TYÖNANTAJASUORITUSTEN TIEDOT (VSRTASKV) VEROHALLINTO 1.1.2017 A88/200/2016 1.1 VEROILMOITUS OMA-ALOITTEISISTA VEROISTA, TYÖNANTAJASUORITUSTEN TIEDOT (VSRTASKV) TIETUEKUVAUS SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA...

Lisätiedot

25.9.2014. Viite: HANKINTAILMOITUS YLIOPPILAIDEN TERVEYDENHOITOSÄÄTIÖN TALOUSHALLINNON JÄRJESTELMÄKOKONAISUUDEN HANKINNASTA

25.9.2014. Viite: HANKINTAILMOITUS YLIOPPILAIDEN TERVEYDENHOITOSÄÄTIÖN TALOUSHALLINNON JÄRJESTELMÄKOKONAISUUDEN HANKINNASTA 25.9.2014 Viite: HANKINTAILMOITUS YLIOPPILAIDEN TERVEYDENHOITOSÄÄTIÖN TALOUSHALLINNON JÄRJESTELMÄKOKONAISUUDEN HANKINNASTA Vastaukset kysymyksiin Kysymys: Sisältyykö hankinnan kohteeseen myös osto- ja

Lisätiedot

Maksuratkaisun läpikäynti

Maksuratkaisun läpikäynti 14.9.2016 Maksuratkaisun läpikäynti Osa-alueet 1. Tarjottavan ratkaisun kuvaus 2. Maksutavat ja maksaminen 3. Tilitykset 4. Palautukset 5. Raportointi 6. Testaus ja asiakastestiympäristö 7. Muuta 1. Tarjottavan

Lisätiedot

ALVin käyttöohjeet. 1. Tositteiden tallennus palveluun. 1.1 Kuvaus, rajaus ja tallennus puhelimella

ALVin käyttöohjeet. 1. Tositteiden tallennus palveluun. 1.1 Kuvaus, rajaus ja tallennus puhelimella ALVin käyttöohjeet Nämä käyttöohjeet sisältävät hyödyllisiä vinkkejä palvelun käyttöön. Ne kannattaa lukea ennen palvelun käyttöä. Jos kuitenkin kohtaat ongelmia, etkä löydä niihin ratkaisua näistä käyttöohjeista,

Lisätiedot

Tilauksesta perintään prosessi Suoritusten käsittely

Tilauksesta perintään prosessi Suoritusten käsittely Tilauksesta perintään prosessi Suoritusten käsittely Kieku-käyttäjäpäivät 20.9.2016 Epäselvien suoritusten käsittely Eija Hiltunen ja Taina Korpi Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus www.palkeet.fi

Lisätiedot

Maksuturvan pikaopas Smilehouse Workspace/Wosbee -kauppiaille

Maksuturvan pikaopas Smilehouse Workspace/Wosbee -kauppiaille Maksuturvan pikaopas Smilehouse Workspace/Wosbee -kauppiaille Päivitetty 18.11.2011 1(8) Maksuturvan pikaopas Smilehouse Workspace-kauppialle Maksuturva-palvelun käyttö on tehty sinulle mahdollisimman

Lisätiedot

CERTUM ACCOUNTING KOKONAISUUS RATKAISEE

CERTUM ACCOUNTING KOKONAISUUS RATKAISEE CERTUM ACCOUNTING KOKONAISUUS RATKAISEE CERTUM YRITTÄJÄN TUKENA JURIDIIKKA SIJOITUKSET PERINTÄ YRITTÄJÄ Oma liiketoiminta ja ydinprosessit Asiakkuudet Henkilöstö Yhteistyökumppanit LASKUTUS KIRJANPITO

Lisätiedot

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen 1 Taustamuuttujat Enemmistö vastaajista muodostui pienemmistä yrityksistä ja yksinyrittäjistä. Vastaajista suurin ryhmä koostuu

Lisätiedot

KAUPAN LIITON EU-DIREKTIIVIAAMU 31.5.2013

KAUPAN LIITON EU-DIREKTIIVIAAMU 31.5.2013 KAUPAN LIITON EU-DIREKTIIVIAAMU 31.5.2013 Ratkaisut EU-direktiivin mukana tuomiin muutostarpeisiin Suomen Maksuturva Oy Mikael Smeds, toimitusjohtaja Puhujasta lyhyesti Kauppatieteiden maisteri (KTM),

Lisätiedot

the Power of software

the Power of software the Power of software Wapice teollisuuden ohjelmistokumppani on keskittynyt teollisuusyritysten ohjelmistoratkaisuihin ja tietojärjestelmien integrointiin. Tarjoamme turvallisen ja tehokkaan tavan ulkoistaa

Lisätiedot

Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista. parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA. Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä

Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista. parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA. Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä 27.1.2017 (c) Kari I. Mattila 1 STRATEGISEN HYVINVOINNIN

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Kiinteistönhoito. Sammakkolammentie 2, Kuopio

TARJOUSPYYNTÖ. Kiinteistönhoito. Sammakkolammentie 2, Kuopio TARJOUSPYYNTÖ Kiinteistönhoito Sammakkolammentie 2, Kuopio 1.2.2017 Sivu 2/5 Sammakkolammentie 2, Kuopio 1. KOHDETIEDOT Tilaaja Savon koulutuskuntayhtymä PL 87 70101 Kuopio Tilaajan yhteyshenkilö Ari Orsjoki

Lisätiedot

Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014

Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014 Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014 2 / 9 Green ICT pilotin raportti SISÄLLYSLUETTELO 1. Tiivistelmä koekäytöstä... 3 2. Toteutus... 4 2.1.Tavoite... 4 2.2.Mobiilisovellus... 4 2.3.Käyttöönotto...

Lisätiedot

Pankkitositteen tietojen kohdentaminen

Pankkitositteen tietojen kohdentaminen 1 Pankkitositteen tietojen kohdentaminen Johdanto Pankkitapahtumien (tiliotteen) tietojen linkitys kirjanpitoon (maksutapahtumien kohdistus laskuihin) voi joskus olla työlästä (jos maksutapahtuman tiedot

Lisätiedot

ykskantaan Laita yrityksesi kantakuntoon ja hyödynnä sote-uudistuksen mahdollisuudet!

ykskantaan Laita yrityksesi kantakuntoon ja hyödynnä sote-uudistuksen mahdollisuudet! ykskantaan Laita yrityksesi kantakuntoon ja hyödynnä sote-uudistuksen mahdollisuudet! 18.5.2016 Kanta-liittymisen ja -hyödyntämisen tukiprojekti yksityisessä sosiaali- ja terveydenhuollossa Kanta-palveluiden

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET

ESPOON KAUPUNGIN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET Laskutus- ja perintäohjeet 6.6 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN LASKUTUS- JA PERINTÄOHJEET Kaupunginhallitus 11.4.2000 Viimeksi muutettu 1.12.2008 Voimaan 1.1.2009 1 Periaate Kaupungin saatavat on laskutettava ja

Lisätiedot

SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA

SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA 1 (5) SOPIMUS KLAUKKALAN VANHUSTENTALON LIIKUNTASALIN KUNTOSALILAITTEIDEN HANKINNASTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Tilaajan yhteyshenkilö Toimittaja: Y-tunnus: Toimittajan yhteyshenkilö 2. Sovellettavat

Lisätiedot

Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapin toimintayksikkö/uula- hanke

Maarit Pirttijärvi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapin toimintayksikkö/uula- hanke Sosiaalipäivystyksen valtakunnalliset päivät 1.9.2011 Maarit Pirttijärvi j Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapin toimintayksikkö/uula- hanke www.sosiaalijaterveyspalvelut.fi Virtuaalisen sosiaali-

Lisätiedot

Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely. Veroinfo isännöitsijöille Sari Wulff, Verohallinto

Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely. Veroinfo isännöitsijöille Sari Wulff, Verohallinto Rakentamiseen liittyvä kuukausittainen tiedonantomenettely Veroinfo isännöitsijöille Sari Wulff, Verohallinto Kuka, mitä, miten ja milloin? Ketä menettely koskee? Asunto-osakeyhtiöitä, kuntia, yhdistyksiä,

Lisätiedot

ARVOA RAHALLE -AJATTELU, SEN RAPORTOINTI SEKÄ MITEN KAUPALLINEN MALLI TUKEE ARVOA RAHALLE AJATTELUA

ARVOA RAHALLE -AJATTELU, SEN RAPORTOINTI SEKÄ MITEN KAUPALLINEN MALLI TUKEE ARVOA RAHALLE AJATTELUA ARVOA RAHALLE -AJATTELU, SEN RAPORTOINTI SEKÄ MITEN KAUPALLINEN MALLI TUKEE ARVOA RAHALLE AJATTELUA Arvoa rahalle -määritelmä Arvoa rahalle on hyötyjen (laatu, lopputuotevaatimukset, sosiaaliset ja ympäristölliset

Lisätiedot

TTY-säätiö Hankinnan kohteen kuvaus 1 (5) Tampereen yliopisto tarjouspyyntö, liite HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS

TTY-säätiö Hankinnan kohteen kuvaus 1 (5) Tampereen yliopisto tarjouspyyntö, liite HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS TTY-säätiö Hankinnan kohteen kuvaus 1 (5) HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS TTY-säätiö Hankinnan kohteen kuvaus 2 (5) Sisältö 1. Tampere3... 3 2. ERI OSAPUOLTEN JA HANKKEEN ROOLIT... 3 3. HANKINNAN KOHDE... 3 3.1.

Lisätiedot

Maksaminen digitalisoituvassa taloudessa -hankkeet

Maksaminen digitalisoituvassa taloudessa -hankkeet Kari Kemppainen Suomen Pankki Maksaminen digitalisoituvassa taloudessa -hankkeet Maksuneuvoston kokous Julkinen 1 Maksaminen digitaalisessa taloudessa - raportti Selvittää ja tunnistaa meneillään olevien

Lisätiedot

ATK Team Tomerat TARJOUS 1 (5)

ATK Team Tomerat TARJOUS 1 (5) ATK Team Tomerat TARJOUS 1 (5) Sirkkeli Yrityksemme ATK Team Tomerat Yrityksemme on perustettu vuonna 1979 ja siitä lähtien on yrityksessämme tuotettu toiminnanohjausjärjestelmiä asiakkaiden käyttöön.

Lisätiedot

Maksuliikenne ja kassanhallinta Venäjällä

Maksuliikenne ja kassanhallinta Venäjällä Maksuliikenne ja kassanhallinta Venäjällä Pohjois-Karjalan Kauppakamari Kevätkokous 22.5.2013 Sami Hirvonen Cash Management-johtaja Danske Bank Oyj Savo-Karjalan Finanssikeskus Sisältö Danske Bank-konsernin

Lisätiedot

Pienten vesihuoltolaitosten ostopalveluiden tarve ja saatavuus

Pienten vesihuoltolaitosten ostopalveluiden tarve ja saatavuus Pienten vesihuoltolaitosten ostopalveluiden tarve ja saatavuus Selvitys Keski Suomen alueella Nina Pimiä Projekti insinööri 29.1.2016 Mitä tutkittiin? Pienten vesihuoltolaitosten ostopalveluiden tarvetta

Lisätiedot

Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen. Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille

Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen. Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille Mitkä ilmoitukset? Työnantajan tai suorituksen maksajan vuosiilmoitus Rajoitetusti

Lisätiedot

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri.

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri. Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri., Soile Kuitunen 1 Visio 2020: Mikkeli modernin palvelun kasvukeskus Saimaan

Lisätiedot