ILOSEN PUUTYÖ KY:N TARINA VUODESTA 1954

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ILOSEN PUUTYÖ KY:N TARINA VUODESTA 1954"

Transkriptio

1 HISTORIA 1 Jaakko Ilosen alkuaskeleet puusepän uralla Puusepän opissa Hauholla Puusepäntuotteita kotiin ja naapureille ILOSEN PUUTYÖ KY:N TARINA VUODESTA 1954 Jaakko Ilonen valmisti ensimmäisen tilauspuutyönsä, puukolla veistetyn ankanleukakävelykepin 14-vuotiaana äitinsä Mar-tädille. Karjalan kannakselta, Kivennavan pitäjästä Jaakon perhe joutui lähtemään kaksi kertaa evakkoon sodan jaloista ja heidän viimeinen evakkopaikkansa oli Hollolassa. Siellä evakossa ollessaan hän ajoi isänsä kanssa hevosella tukkeja ja halkoja radan varteen. Heidän purkaessaan kuormiansa ohitse ajoi usein pitkiä junia itään päin täynnä sotakorvaustavaroita. Kerran vaunuissa oli komeita paksuja punahonkatukkeja, jolloin Jaakko ajatteli, että nuokin pitäisi jalostaa vähän pitemmälle, jottei menisi niin paljon hyvää raaka-ainetta ulkomaille. Sinä päivänä 15-vuotiaan pojan päässä alkoi pyöriä haave puutavaran jatkojalostamisesta kauniiksi tuotteiksi. Toive toteutui, ja jo 60 vuoden aikana hänen yrityksensä on toimittanut satoja tuhansia tuotteita eri puolille maailmaa. Hollolan Vesalassa Jaakko asui vanhempiensa ja sisarustensa Annelin ja Raimon kanssa Mikkolan talossa, josta saivat vuokrata hiukan peltoa, jossa perheen lapset viljelivät keittiökasveja. Satoa riitti perheen tarpeiden lisäksi myytäväksi. Jaakko viljeli hernettä ja porkkanaa sekä myi niitä Lahden torilla. Se tuotti hiukan rahaa. Nämä kolikot taskussaan Jaakko marssi kylällä pidettyyn vanhan puusepän jäämistön huutokauppaan, ja huusi sieltä itselleen 50 pennillä vanhan härkähöylän. Höylä oli iso kahden miehen työkalu, mutta siinä oli erinomainen terä. Hän muutti sen yhden miehen höyläksi tekemällä siihen uudet puuosat. Ensimmäinen oma työkalu palveli nuorta puuseppää vuosikymmenien ajan, ja se on edelleen käyttökelpoinen. Toiseksi Hollolan talveksi Jaakko pääsi alaikäisenä Lahden Kansanopistoon, joka toimi silloin Hollolan Kukonkoivussa, koska Lahden opistorakennus oli sotasairaalana. Kansanopistossa hän valmisti tuntien lisäksi vapaa-ajalla huonekaluja evakkokotiin. Syksyllä 1946 Iloset muuttivat Hauholle, joka oli yksi kivennapalaisten sijoituskunnista. Isä - Jaakon avustamana - oli ansainnut Hollolassa metsätöillä rahaa, jolla hän osti vapaalla kaupalla Hahkialan kartanosta peltoa ja metsää, jotka erotettiin omaksi pientilaksi. Alueella oli vanha asuinrakennus, joka oli aiemmin ollut kartanon työntekijöiden vanhainkotina. Rakennus desinfioitiin huolellisesti ennen muuttoa. Läheisessä Tuittulan kylässä oli syyskesällä alkanut Hämeen läänin kiertävä mieskotiteollisuuskoulu, jonne Jaakko pääsi kevätlukukaudeksi ylimääräiseksi oppilaaksi. Siellä hän valmisti itselleen höyläpenkin sekä erilaisia tarpeellisia huonekaluja kotitaloonsa - ja innostus puutöitä kohtaan kasvoi taitojen karttumisen myötä. Seuraavaksi vuodeksi sama koulu siirtyi Hyömäen kylän Anttilaan, ja Jaakko hyväksyttiin nyt varsinaiseksi oppilaaksi. Hän asui viikot Anttilassa ja pyöräili viikonlopuiksi 15 kilometrin matkan kotiin. 19-vuotiaana, keväällä 1948, Jaakko sai päästötodistuksen Mieskotiteollisuuskoulusta. Siitä alkoi käytännön omatoimikoulu puusepän ammattiin. Armeijasta päästyään maaliskuussa 1950 Jaakko rupesi valmistamaan kangaspuita. Ensimmäiset kangaspuut hän teki kotiin, seuraavat Ester-tädille, ja tilauksia saapui myös muilta karjalaisilta. Kesäisin puutyöpajana toimi navetan vintti, jonne he Einoisän kanssa olivat ostaneet Parolan Myllyn vanhan valovirtamoottorilla toimivan sirkkelin ja puurunkoisen oikohöylän. Pari vuotta talossa vuokralla asuneen Seppäsen perheen muutettua omaan valmistuneeseen taloonsa sai Jaakko oman

2 HISTORIA 2 puutyöhuoneen talon sisältä, jolloin puutöitä saattoi tehdä talvisaikaankin. Seuraava vuosi kului kotitalon peruskorjaukseen ja kalustamiseen. Vuonna 1953 Jaakko suunnitteli isänsä kanssa kellarin rakentamista kotitilalle. Sen päälle he päättivät tehdä puutyöverstaaksi sopivan rakennuksen. Täysin itse rakennettu noin 60 m 2 :n kokoinen verstas toimisto-makuuhuoneineen valmistui seuraavana vuonna, ja aluksi siinä riitti lämmittelytilaa myös kanoille ja kukolle. Puutavarakuivaamon Jaakko rakensi Onni Seppäsen jäännöserätiileistä. Samoihin aikoihin nuori yrittäjä kävi myös autokoulun Hämeenlinnassa. Avolava Chevrolet oli ostettu jo vuotta aiemmin Lauri Veijalaiselta Padasjoelta, autoa käytettiin myös puimakoneen moottorina. Jaakko muutti avolava-auton puusepälle paremmin soveltuvaksi farmariautoksi. Takapuskurin hän veisti patikasta. Ajokortin saatuaan hän kävi katsastuttamassa rakentamansa auton Hämeenlinnassa, mutta katsastusmies ei tuntenutkaan vallitsevien autonormien mukaisia mittoja vaan lupasi ottaa niistä selvää kahden viikon sisällä. Niin siinä kävi, että taka-akselista mitatun perän pituus ylitti 1,5 cm:llä sallitun normin. Jaakko ilmoitti, että hän voi hyvin veistää takapuskurista puolitoista senttimetriä pois, mutta reilu katsastusmies hyväksyi kuitenkin auton sellaisenaan. Autoja ei siihen aikaan ollut vielä kovin monella, joten Jaakko vuokrasi myös farmariaan mm. Hämeen Puhelimelle. Elinkeinoilmoitus Uusi tehdasrakennus kirkonkylään Huonekaluja ja puuesineitä sarjatuotantona 1970-luvulla Virallinen elinkeinoilmoitus tehtiin , mikä on Ilosen Puutyötehtaan varsinainen perustamispäivä. Jaakko teki aluksi yksin pääasiassa ovia, ikkunoita ja kalusteita naapureille ja muille karjalaisille. Huolellisesti tehdyt tuotteet huomattiin yhä laajemmalla alueella, ja tilauksia uusista töistä tuli jatkuvasti. Pian hän tarvitsi avukseen työntekijöitä. Raimo-veli auttoi myös tarvittaessa. Työpäivät venyivät pitkiksi, mutta olihan sänkykin lähellä. Ensimmäisiä kokopäiväisiä työntekijöitä olivat lähikylissä asuvat Pentti Nieminen, Raimo Helenius, Teuvo Nokkonen ja Tapio Auranen. Tuotevalikoima kasvoi edelleen. Verstaalla tehtiin mm. Aitoon kotitalouskoulun ja Hauhon siunauskappelin ikkunat ja ovet, koivuisia sänkyjä kesävieraita pitäviin täyshoitoloihin, kangaspuita, pöytiä ja tuoleja. Tilattuna oli myös 1200 litran puutynnyri, jota Eino-isä koekäytti ennen asiakkaalle toimittamista kuljettaen siinä vettä Hauhon kunnalliskodin kaivoon, joka oli päässyt kuivumaan. Pitkäaikainen haave uudesta tilavasta teollisuushallista ja omakotitalosta toteutui kun paikkakunnalta löytyi yksi pankki, joka suostui rahoittamaan sukulaisten takaaman hankkeen. Myöhemmin kaksi avarakatseista ja ennakkoluulotonta hauholaista isäntää ja helsinkiläinen professori lupautuivat konehankintojen takaajiksi. Kesällä 1966 valmistui 660 m 2 :n teollisuushalli Hauhon kirkonkylään. Saman vuoden jouluksi Jaakon perhe pääsi muuttamaan omaan taloon viereiselle tontille luvun lopulla Ilosen Puutyötehdas työllisti parhaimmillaan 14 henkilöä harjoittelijoiden lisäksi. Antero Mäntylä palkattiin työnjohtajaksi, sillä Jaakon aika ei enää riittänyt sekä suunnitteluun että töiden organisointiin. Päätuotteet olivat ikkunat, ovet, keittiökalusteet, koulujen naulakot sekä erikoissängyt. Samana päivänä kun Näsinneulan neulaa yritettiin helikopterilla asentaa paikalleen, oli Jaakko asentamassa Tarjanne-laivan hyttejä kalusteineen. Myrsky esti neulan asennuksen, mutta Jaakon työ onnistui. Vuonna 1969 tehtaassa tehtiin ensimmäinen varsinainen huonekalusarja eli 2000 kukkapöytää Ruotsiin. Sama tuote teknisesti parannettuna on yhä tuotannossa. 70- luvun alkupuolen suuri projekti oli Sairaala Mehiläisen konttoritilojen sekä röntgen- ja leikkausosastojen sisustus. Osa tilaustöistä tehtiin arkkitehtien ja tuotesuunnittelijoiden piirustusten mukaan, kuten esimerkiksi Finlandia-talon istuintuolien puiset käsinojat, Skannon Pennihyllyt ja Kameleontti-sohvanrungot. Suurimman osan tuotteista Jaakko kuitenkin suunnitteli itse. Hänen perusperiaatteisiinsa on aina kuulunut se, että mitä tahansa teenkin, teen sen niin hyvin kuin osaan. Niinpä hyvin tehdyille tuotteille riitti kysyntää.

3 HISTORIA 3 Tilaustyö Kuningatar Elisabet II:lle Selviytyminen vaikeista ajoista 70-luvulla huonekalujen myynti lähti Suomessa reippaaseen kasvuun elintason nousun myötä. Siihen aikaan ne olivat yleensä jo tehtailla valmiiksi kasattuja ja hinnaltaan arvokkaita. Jaakko suunnitteli yleisestä linjasta poiketen huonekalusarjan (sänky, sohva, nojatuoli, sohvapöytä, ruokapöytä ja tuoli), joka oli itse helposti koottavissa ja purettavissa. Hinnaltaan edulliset tuotteet oli helppo kuljettaa vaikkapa auton kattotelineellä. Kohderyhmänä oli usein muuttoa tekevät opiskelijat sekä kesämökkiläiset. Skannon lopetettua Pennihyllyjen markkinoinnin Jaakko suunnitteli sarjaa täydentämään edullisen hyllykön, johon saatiin käytetyksi myös sohvan pohjalevyjen jäännöspalat. Ilosen Puutyötehtaan huonekalut myytiin pääasiassa huonekaluliikkeiden välityksellä kaikkialle Suomeen. Monet aikakauslehdet valokuvasivat niitä julkaisuihinsa. Avotakka ja Kodin Kuvalehti ottivat joitakin tuotteita myytäväkseen myös postimyynnin kautta. Huonekaluguru Tauno Korhonen kävi innostuneena esittelemässä Jaakolle Seutulan hallinsa piirustuksia. Kaija Aarikka, joka oli perustanut oman yrityksensä myös vuonna 1954, kävi tehtaalla selvittelemässä mahdollista alihankintayhteistyötä. Nähdessään lasikoteloita liukukansineen hän tuumi, että nämähän ovat kuin vanhanajan penaalin kansia. Vähän ajan kuluttua hän innostui asiasta siinä määrin, että he Jaakon kanssa kehittelivät puupenaalin mallikappaleen. Viikon kuluttua saapui tilaus 2000 penaalista. Aarikalle tehtiin paljon erilaisia listoja ja puuosia valmiiden tuotteiden lisäksi. Heidän myyntivalikoimiinsa kuului myös hauholaisen pohjakuvion mukaisesti valmistettu juustomuotti. Vuonna 1974 nuoret liikemiehet Robert Paulig ja Matti Lahtinen tulivat Risto-Matti Ratian kehotuksesta tutustumaan Ilosen Puutyötehtaaseen. He etsivät valmistajaa lasilankulle, jonka prototyypin Robert oli tehnyt Gustav Pauligin tehtaalla. Tuotetta varten hankittiin erikoisporakone, jolla voitiin valmistaa heille myös maustetelineitä ja kynttiläkoteloita. Vähän myöhemmin nuoret herrat olisivat halunneet ostaa koko tehtaan itselleen, mutta Jaakko ei ollut halukas myymään. Niinpä he rupesivat markkinoimaan Ilosen edullista huonekalusarjaa pienin mittamuutoksin omalla tuotemerkillään Farmset. He teettivät myös englannin- ja saksankieliset vientiesitteet, ja myivät tuotteita suurella menestyksellä kotimaahan, Englantiin ja Keski- Eurooppaan. Farmset-kalusteista oli valokuva ja artikkeli myös englantilaisessa sisustusalan lehdessä. Lehden lukijakuntaan kuului Kuningatar Elisabeth II, joka ihastui hauholaiseen sohvakalustoon. Toukokuussa 1976 hän saapui valtiovierailulle Suomeen Britannia-laivalla, ja henkilökuntansa antaman vinkin perusteella Suomen valtio lahjoitti hänelle kyseisen sohvakaluston vietäväksi kuninkaalliselle metsästysmajalle Skotlantiin. Tämä kalusto valmistettiin erityisen huolellisesti. Jaakko toimitti sohvakaluston henkilökohtaisesti Britannia-laivalle ja kasasi sen siellä turvamiesten tarkoin vartioimana. Matin ja Robertin markkinointiyritys MRM Trading Ltd meni kuitenkin konkurssiin ja luottotappioiksi kirjattiin summa, joka vastasi kolmen kuukauden kokonaismyyntiä. Toimintaa yritettiin rahoittaa lisälainoilla ja sadoilla lyhytaikaisilla vekseleillä. Jaakko teki todella pitkiä työpäiviä, ja perhe sai makkaraa leivän päälle vain sunnuntaisin. Aika oli hyvin raskasta koko perheelle, sillä sekä yrityksen että oman kodin kohtalo oli vaakalaudalla. Markkinointiyhtiön konkurssin jälkeen tuotteiden myynti piti organisoida uudelleen. Kotimaan myynti annettiin kolmen edustusliikkeen hoidettavaksi provisioperusteella. Edustaja Max Sittkoff tarjoutui edustajaksi Benelux-maihin ja saksalaiset asiakkaat tilasivat itse suoraan tehtaalta. Japaniin myytiin kevytrakenteisia nojatuoleja Martti Caloniuksen välityksellä. Hilkka kirjoitti lukuisia vientiasiakirjoja myös Yhdysvaltoihin ja Saudi-Arabiaan. Työvoimakustannusten jatkaessa edelleen jyrkkää nousuaan päätettiin keskittyä huonekalujen tuottamiseen vain kotimaan markkinoille. Jaakko osallistui tuotteineen myös monille alan messuille.

4 HISTORIA 4 Vuoden 1980 yrittäjäksi Hauholla Yrityksen sukupolvenvaihdos 1970-luvun lopussa oli jo varmaa, että Ilosen Puutyötehdas selviytyisi suurista luottotappioista. Vuonna 1979 yhtiömuoto muutettiin kommandiittiyhtiöksi, jonka vastuullisina yhtiömiehinä toimivat Hilkka ja Jaakko tasaosuuksin, ja juuri 18 vuotta täyttäneestä Liisasta tuli äänetön yhtiömies. Tuotantotiloja lisättiin rakentamalla 150 m 2 :n kokoinen maalaamo ajanmukaisine pintakäsittelylaitteineen sekä 145 m 2 :n varasto- ja lastaustila. Vuoden lopussa valmistui myös ensimmäinen tehtaanmyymälä ja toimistotilat tehdashallin kupeeseen. Toista kertaa Hauholla jaettava Vuoden Yrittäjä -palkinto luovutettiin vuonna 1980 Hilkalle ja Jaakolle. Jaakko Ilonen toimi useita vuosia myös Hauhon Yrittäjien puheenjohtajana, jolloin hän oli organisoimassa kuuluisaa Hauhon kesätoritapahtumaa ja useita paikallismessuja luvulla tehtaassa valmistettiin pääasiassa huonekaluja: sänkyjä, hyllyköitä ja kukkapöytiä. Valtion Hankintakeskuksen edustaja ja arkkitehti olivat tutustuneet lähes kaikkiin suomalaisiin sänkyvalmistajiin etsiessään sopivia sänkyjä Kotkan Puutalousoppilaitoksen uuteen asuntolaan. He totesivat Jaakon suunnitteleman sängyn olevan markkinoiden tukevimman. Sänkyjen lisäksi asuntolaan toimitettiin myös sohvat ja nojatuolit. Vähän myöhemmin valmistettiin satoja sänkyjä myös Espoon ja Tampereen poliisikoulujen asuntoloihin sekä Helsingin Merivartijakoululle. Huonekalutuotannon ohella tuotteita tehtiin enenevässä määrin myös alihankintana muille teollisuusyrityksille. Esimerkiksi lähes kaikki Suomen elintarvikeliikkeiden puiset leipähyllyt valmistettiin Ilosen Puutyössä. Sukupolvenvaihdos Ilosen Puutyössä toteutettiin asteittain 1980-luvulla. Helsingin Kauppakorkeakoulussa laskentaekonomiksi opiskelevasta Liisasta tuli vastuunalainen yhtiömies aluksi 40 % yhtiöosuudella. Toimitusjohtaja ja yrityksen pääomistaja hänestä tuli kesällä 1989, joskin suurimmat päätökset sitä ennen tehtiin yhdessä pohtien. Liisan ja puuteknikko Raine Teivosen häät pidettiin elokuussa 1988 uusimman laajennusosan yläkerrassa, jonne edellisenä päivänä oli saatu asennetuksi portaat. Raine oli tullut työnjohtajaksi yritykseen pitkäaikaisen työnjohtajan, myös hauholaisessa politiikassa pitkään vaikuttaneen Pekka Salon jäätyä eläkkeelle vuoden 1986 alussa. Muita pitkäaikaisia työntekijöitä olivat mm. Marja Kallio, Unto Järvinen ja Kalle Järvinen. Raine on myös suunnitellut uuden laajennusosan, jonka alakertaan tehtiin automaattinen puutavarakuivaamo sekä kuivan puutavaran varastointi- ja käsittelytila. Yläkertaan piti tulla toimisto-, myymälä-, näyttely- ja varastotila, mutta viimeksi mainittu muotoutui kuitenkin Jaakon verstaaksi. Maaliskuun 2. päivän ilta vuonna 1990 muutti Ilosen perheen elämänrytmin pariksi vuodeksi. Jaakko kaatui trukin kanssa purkaessaan jäistä koivulankkukuormaa puutavararekasta. Lonkkamurtuma ei leikkauksesta huolimatta ottanut parantuakseen ja liikkuminen oli vaikeata. Uusintaleikkaus joulukuussa kuitenkin onnistui ja suomalaisella sisulla kuntoutuminen alkoi vähitellen. Paikallaanolo antoi kuitenkin aikaa ajatella asioita ja kehitellä ideoita. Tällöin syntyivät mm. kirjanlukuteline, kävelykeppiteline ja parannettu versio ergonomisesta joustosälepohjasta, josta tuli yksi Jaakon pitkäaikaisimmista ja erikoisimmista kehitysprojekteista. Pitkän sairasloman jälkeen Jaakolle myönnettiin eläke, mikä yrittäjäperheessä ei kuitenkaan tarkoita jouten olemista. Tehtaanmyymälä laajeni tavarataloksi, jossa yksittäisten asiakkaiden lisäksi vuosittain vieraili noin 150 linja-autoryhmää. Jaakon verstaassa syntyi sängynpohjien ja kirjanlukutelineiden lisäksi yksilöllisiä huonekaluja, seinähyllyjä ja pienesineitä asiakkaiden tilausten mukaan. Korjausta odottavia huonekaluja oli jonossa. Vaarin verstas oli myös erittäin mieluisa paikka neljälle lastenlapselle.

5 HISTORIA 5 Jaakko on koko yrittäjäuransa ajan pohtinut puiden sopivia kaatoaikoja ja kuivausmenetelmiä. Niinpä kysyttiin usein sitä, milloin olisi sopiva aika kaataa tarvepuut. Myös alan asiantuntijat kävivät häntä haastattelemassa sekä tieteellisiin että epätieteellisiin tutkimuksiinsa. Mm. Evon Metsäoppilaitos on tehnyt haastatteluvideon Jaakon puunkaatoasiantuntemuksesta. Ilosen Puutyö on ollut monelle työntekijälle myös oivallinen koulutuspaikka yrittäjäksi yli 15 työntekijää on vuosien varrella perustanut oman yrityksensä, joista Hauholla toimii tälläkin hetkellä 4 yritystä luvun alun lamakausi Tehtaan tuhoutuminen tulipalossa Päätös tehtaan uudelleenrakentamisesta Syvä lamakausi vaikeutti lähes kaikkien yritysten toimintaa, eikä Ilosen Puutyökään selvinnyt ilman lomautuksia, vaikka omaan myymälään yritettiin valmistaa uusia huonekalusarjoja ja käyttöesineitä. Laajennusosan rahoittamiseen otettiin monen muun yrityksen tavoin edullista valuuttaluottoa, jonka takaisin maksaminen devalvaation myötä oli suuri ponnistus. Hyvän vastaanoton saaneen tehtaanmyymälä-lahjatavaratalon myyntikäyrät romahtivat myös laman myötä, mutta huonoista ajoista selvittiin kovalla työllä, uusilla ideoilla ja tarkalla taloudenpidolla. Perjantai-iltana marraskuun 9. päivänä vuonna 2001 ohikulkija huomasi savun nousevan tehtaan katolta ja hälytti palokunnan. Kaikkien lähikuntien palolaitosyksiköt taistelivat tulta vastaan koko yön, mutta tuloksetta. Seuraavana aamuna tuotantohallista oli jäljellä hiiltynyt alue, suuria valurautaisiakaan tuotantokoneita ei edes tunnistanut. Yrittäjäperheen lisäksi työpaikan menetti 7 työntekijää. Jaakko Ilonen itse makasi tulipalon syttymispäivänä sairaalassa toipumassa lonkkaleikkauksesta. Oli varmasti raskasta kuunnella radiosta elämäntyönsä tuhoutumisesta voimatta itse vaikuttaa asioiden kulkuun millään tavalla. Lopullinen tulipalon syttymissyy ei koskaan varmistunut, mutta poliisin tutkintayksikkö löysi viitteitä pölyräjähdyksestä lämmitysjärjestelmässä. Seuraavat viikot olivat erittäin raskaita sekä henkisesti että fyysisesti. Poliisitutkinta vei viikkoja samoin kuin tuhoutuneen omaisuuden selvittäminen. Toimenpidettä hankaloitti myös toimiston tuhoutuminen sekä säästyneen omakotitalon vesi-, sähköja lämpö- ja puhelinjärjestelmien toimimattomuus. Joulukuun lopussa selvisi, että tiedot tuhoutuneen tietokoneen kovalevyltä oli saatu kopioitua, mikä helpotti olennaisesti selvitystyötä. Helmikuussa 2002 vakuutusyhtiö antoi korvaustarjouksensa. Vaihtoehtoina oli yritystoiminnan jatkaminen ja uuden hallin rakennuttaminen tai kertakaikkisen korvauksen saaminen ja yritystoiminnan lopettaminen. Päätös oli Liisan elämän tähänastisista päätöksistä vaikein. Kyse oli toisaalta jo perinteikkään, lähes 50 vuotta toimineen, isän perustaman yrityksen ja elämäntyön jatkamisesta yrittäjän kivikkoisella ja alati epävarmalla polulla. Toisaalta yritystoiminnan lopettamisesta saatava korvaus olisi poistanut taloudelliset huolet ja antanut mahdollisuuden lukuisiin uusiin valintoihin ja huolettomampaan elämään. Tulevaisuudessakaan perinteisen käsityövaltaisen puuteollisuusyrityksen pyörittäminen pääasiassa vieraalla työvoimalla Suomessa ei varmasti tule olemaan helppoa. Uuden teollisuushallin rakentaminen alkoi kesällä 2002 ja toimintaa käynnistettiin vuoden 2003 aikana. Rakennuksen viimeistelytyöt saatiin päätökseen kesällä Tuotanto uusilla ja ajanmukaisilla puuntyöstökoneilla mahdollistaa monipuolisen tuotevalikoiman. Tilaustöiden valmistaminen yksittäiskappaleina on myös entistä edullisempaa ATK-ohjelmoidun CNC-koneen myötä. Ilosen Puutyö Ky:n henkilökunta on erittäin hyvän puusepäntaidon omaavaa, ja apua saa myös tuotteiden suunnittelussa. Juhani Soininen on ollut yrityksen palkkalistoilla jo 47 vuotta ja Jaakko Hakkola vuodesta Työnjohtajana toimii Tomi Silen.

6 HISTORIA 6 Nykyään Ilosen Puutyössä tehdään sopimusvalmistustöitä muille teollisuusyrityksille, massiivipuuhuonekaluja ja puisia käyttöesineitä kuluttajille sekä kuivataan ja höylätään puutavaraa asiakkaiden aineista. Enenevässä määrin valmistetaan myös tilaustöitä massiivipuusta. Tehtaanmyymälä-lahjatavaratalo on jälleen avattu palvelemaan hauholaisten, mökinomistajien ja matkailijoiden tarpeita. Esillä on paikallisten käsityöläisten ja muiden tuottajien monipuolinen myyntinäyttely täydentämässä Ilosen Puutyön omien ja muiden kotimaisten tuotteiden valikoimaa. Laajentuminen konserniksi Isännöinti- ja kirjanpitopalvelut Jaakko Ilonen in memoriam 3. polvi opiskelemassa yrityksen jatkajaksi Ilosen Puutyö tänään ja tulevaisuudessa Vuoden 2002 alussa Hauhon kunta suunnitteli bioenergialla toimivan kaukolämpölaitoksen ja kaukolämpöverkoston rakentamista Hauhon keskustaajamaan. Laitoksen sijoitusvaihtoehtoja oli kaksi. Eräänä unettomana tulipalon jälkeisenä yönä Liisa ja Raine Teivonen keskustelivat asiasta, jolloin Rainelle välähti mahdollisuus sijoittaa laitos Ilosen Puutyön tontille. Näin uudisrakennukseen ei tarvitsisi rakentaa lainkaan uutta lämpökeskusta, ja massiivipuujäte voitaisiin helposti muuttaa lämpöenergiaksi. Olisi suoranaista säästöä rakentaa ja ylläpitää yhtä lämpökeskusta kahden asemesta. Hauhon kunnan tekninen johtaja Rauno Lepistö innostui myös asiasta ja tilasi jälleen suunnitelmien päivityksen uuteen sijaintipaikkaan. Päätös Hauhon kunnan ja muiden keskustaajaman rakennusten lämmitysjärjestelmien muuttaminen omista öljykeskuksista kaukolämpönä tuotettuun bioenergiaan, verkoston rakentaminen ja kunnan yhteistyö yksityisen yrityksen kanssa vaati lukuisia neuvonpitoja, ja lopullinen päätös syntyi kunnanvaltuuston kokouksessa Hauhon kunta perusti verkkoyhtiön Hauhon Lämpö Oy:n, joka myy lämmön. Ilosen Puutyö Ky (60 %) ja Hauhon kunta (40 %) perustivat yhdessä Hauhon Lämpökeskus Oy:n, joka tuottaa biolämpöenergiaa Ilosen Puutyön tontilla olevassa lämpölaitoksessa sekä tarvittaessa keskustassa sijaitsevassa öljylaitoksessa. Tuotettu energia myytiin Hauhon Lämpö Oy:lle. Biolämpökeskus otettiin käyttöön ja se on siitä lähtien lämmittänyt monia hauholaisia kiinteistöjä ympäristöystävällisesti. Ennen Hauhon kunnan yhdistymistä Hämeenlinnan kaupunkiin vuoden 2008 alussa Hauhon Lämpökeskus Oy osti Hauhon kunnalta Hauhon Lämpö Oy:n osakkeet ja se fuusioitiin Samassa yhteydessä yhtiön nimeksi otettiin Hauhon Lämpö Oy. Liisa Ilonen-Teivonen on myös Hauhon Lämpö Oy:n toimitusjohtaja. Toukokuusta 2010 lähtien Isännöinti Ilonen otettiin Ilosen Puutyön aputoiminimeksi. Liisa Ilonen-Teivonen isännöi tällä hetkellä 52 asunto-osakeyhtiötä sekä KOy Tuuloksen Kauppakeskusta. Lisäksi hän hoitaa yhdessä toimistosihteerinsä Riitta Mannisen kanssa usean yrityksen ja yhdistyksen taloushallinnon. Kesäkuun 1. päivänä 2012 Jaakko Ilosen pitkä ja vaiherikas yrittäjäelämä päättyi vaikeaan sairauteen. Vielä huhtikuussa hän palveli asiakkaita myymälässä ja teki pieniä puutöitä. Suuresta elämänhalustaan ja tulevaisuuteen suuntautuvista ideoistaan huolimatta sairaus eteni nopeasti, eikä hyvästäkään hoidosta ollut enää apua. Jaakko nukkui rauhallisesti pois kotona omassa sängyssään 83-vuotiaana tehtyään puutöitä lähes 70 vuotta. Liisa ja Raine Teivosen poika Antti Teivonen valmistui keväällä 2011 puusepäksi ja ylioppilaaksi Koulutuskeskus Tavastiasta. Hän osallistui myös Taitaja-kisoihin Kuopiossa keväällä 2011 saavuttaen SM-pronssimitalin huonekalupuusepän sarjassa. Alan ammattikorkeakouluopintojen jälkeen hän on ottamassa johtovastuun isoisänsä perustamassa yrityksessä.

7 HISTORIA 7 Ilosen Puutyö Ky:n toiminta jatkuu edelleen noudattaen Jaakko Ilosen pääperiaatteita. Hyvälaatuiset, yksilölliset, täyspuiset huonekalut ja käyttöesineet valmistetaan asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Tuotantopäällikkö Tomi Silenillä on silmää ja taitoa suunnitella asiakkaiden suurpiirteisistäkin luonnoksista kauniita tuotteita. Omaa mallistoa kehitellään jatkuvasti ja tuotteet ovat esillä Tehtaanmyymälä-Sisustustavaratalossa. Tuotteita toimitetaan myös postitse ja kuljetusliikkeiden välityksellä kaikkialle Suomeen. Sopimusvalmistus yrityksille on edelleen merkittävin osa-alue. Yhteistyötä on sekä metalliteollisuusyritysten että rakennusyritysten kanssa.

Messuan Historia. on nis tuu.

Messuan Historia. on nis tuu. on nis tuu. Messua - kunnianhimoa ja yrittämistä vuodesta 1961 Messuan juuret kumpuavat 1960-luvulta, kun jo kolmannen polven omistajiemme Eriikka Kalliokosken ja Jonna Simolan isoisä Esko Arvelin perusti

Lisätiedot

Mediatiedote 22.2.2012

Mediatiedote 22.2.2012 Mediatiedote 22.2.2012 Julkaisuvapaa heti NSG GROUP: PILKINGTON LAHDEN LASITEHTAAN SULKEMINEN Olemme tänään ilmoittaneet Pilkington Lahden Lasitehdas Oy:n työntekijöille NSG Groupin päätöksestä sulkea

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Pala Palalta Anne Ruotsalaisen ja Markus Dannemannin kodissa on 48 neliötä ja yhtä monta fiksua, tilaa säästävää ideaa.

Pala Palalta Anne Ruotsalaisen ja Markus Dannemannin kodissa on 48 neliötä ja yhtä monta fiksua, tilaa säästävää ideaa. Pala Palalta Anne Ruotsalaisen ja Markus Dannemannin kodissa on 48 neliötä ja yhtä monta fiksua, tilaa säästävää ideaa. arja löfström KUVAT katri kapanen K O T I Kaksio Helsingin Pohjois-Haagassa, 48 neliötä,

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Adi Kalusteet Oy. Tutustu laadukkaaseen mallistoomme

Adi Kalusteet Oy. Tutustu laadukkaaseen mallistoomme Adi Kalusteet Oy Adi Kalusteet Oy on 1979 perustettu suomalainen toimisto-, julkitila- ja myymäläkalusteita suunnitteleva ja valmistava yritys. Adi tunnetaan arkkitehtien, muotoilijoiden ja suunnittelijoiden

Lisätiedot

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field>

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field> Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin enojen, serkkujen ja lasten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta Alaotsikko: Terrafamen kaivokselle tilauksen saanut

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa

Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa Olin kansainvälisessä työssäoppimisjaksossa Ranskassa luokkalaiseni sähköalaa opiskelevan Eemeli Kemppaisen ja samassa koulussa datanomiksi opiskelevan Samuli Satopään

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Puuvene. PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42

Puuvene. PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42 58 PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42 Puuvene-lehti esittelee vene-alan OPPILAITOKSIA LAHDESSA rakennetaan ja korjataan Lahdessa koulutuskeskus Salpauksen veneenrakennuslinjalta

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Huhtikuun uutisia Atria lopettaa lihanleikkuun ja teurastuksen Kannuksessa Atria vähentää väkeä Atria supistaa toimintaansa muun muassa Kannuksessa

Huhtikuun uutisia Atria lopettaa lihanleikkuun ja teurastuksen Kannuksessa Atria vähentää väkeä Atria supistaa toimintaansa muun muassa Kannuksessa Historiaa Pouttu Oy, perustettu Kannukseen 1938 Kannuslainen Poutun suku omistanut v. 2007 omistus siirtyi pääomasijoittaja Sponsor Capital Oy:lle 2007 syksyllä Sponsor Capital myi Lihapouttu Oy:n Atrialle

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä. Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin

Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä. Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin Matkailualue Wanhat Wehkeet Karstula Alkutilanne Karstula on noin

Lisätiedot

Matti Leinon sukuhaara

Matti Leinon sukuhaara Matti Leinon sukuhaara 1900-1950 Toimittaja: Harri Leino Lähteet: Sukuseuran julkaisut ja Kalevi Leinon Juuret Pälttärissä, 2005 09.06.2012 Sukukokous 2012 1 Matti ja Maria Leino Henrik Leino 1840-1904

Lisätiedot

Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010. Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu

Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010. Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010 Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu TAMRUn senioreilla oli onnistunut tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy:n toimintaan ja tiloihin Härmälässä.

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Portfolio / Santtu Rantanen

Portfolio / Santtu Rantanen Portfolio / Santtu Rantanen 2 Santtu Rantanen Muotoilija Puuseppä Luovahulluus@gmail.com Luovahulluus.googlepages.com +358 40 7262 262 Pohjoinen Liipolankatu 13 A15 15500 Lahti 4 Ennen muotolijaksi ryhtymistä

Lisätiedot

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan Pentti KOSKENRANTA, toimitusjohtaja,ikihirsi Oy TERVETULOA tutustumaan kiehtovaan IKIHIRSI talojen maailmaan. Jo yli 30 vuoden perinteillä valmistamme Lapissa yksilöllisiä ja laadukkaita hirsitaloja vaativien

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Yllätetään yhteiskunta -yritysyhteisössä Kotka

Yllätetään yhteiskunta -yritysyhteisössä Kotka Mistä kaikki alkoi? Rannikkopajalla nuorille tarjottavien palveluiden määrää lisättiin käynnistämällä 2010 vuoden maaliskuussa Nuorta ei jätetä -hankkeen työhönvalmennuspalvelu Vuoden aikana työhönvalmennuksessa

Lisätiedot

Lynx 1968 ja prototyypit

Lynx 1968 ja prototyypit Lynx 1968 ja prototyypit Velsa Oy:n alku Proto Järvinen Päivitetty 18.12.2013 Proto Lynx 40, lisänimi Polar. Kelkkaa kehitettiin ja testattiin 1968 ja syksyllä 1969 alkoi sen sarjavalmistus nimellä Lynx

Lisätiedot

Pönttömyyntitapahtuma Joensuun torilla 20.4.2013

Pönttömyyntitapahtuma Joensuun torilla 20.4.2013 Pönttömyyntitapahtuma Joensuun torilla 20.4.2013 Joensuun torilla järjestettiin 20.4.2013 pönttömyyntitapahtuma, jonka yhteydessä esiteltiin lintuharrastusta. Myimme kaikkiaan n. 5 isoa telkänpönttöä,

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ. 4.11.2014 Atte Kallio Projektinjohtaja Helsingin Energia

UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ. 4.11.2014 Atte Kallio Projektinjohtaja Helsingin Energia UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ 4.11.2014 Projektinjohtaja Helsingin Energia ESITYKSEN SISÄLTÖ Johdanto Smart City Kalasatamassa Aurinkovoimalan teknisiä näkökulmia Aurinkovoimalan tuotanto

Lisätiedot

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi

Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Oheiset kysymykset on tarkoitettu museovierailun yhteyteen tai museovierailun jälkeiseen tuntityöskentelyyn. Tietopaketti toimii opettajanmateriaalina,

Lisätiedot

Muistoissamme 50-luku

Muistoissamme 50-luku Muistoissamme 50-luku 2. Jälleenrakennus Sodat olivat tehneet valtavaa tuhoa. Luovutetulle alueelle oli jäänyt tehtaita ja maatiloja. Menetysten korjaaminen vaati suomalaisilta paljon sisukasta työtä ja

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Oulun seudun kyselyn kohderyhmänä olivat paikalliset yliopistossa ja ammattiopistossa opiskelevat nuoret.

Lisätiedot

VAPAAT TOIMITILAT JA TONTIT VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT. Tilanne 17.11.2015

VAPAAT TOIMITILAT JA TONTIT VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT. Tilanne 17.11.2015 VAPAAT TOIMITILAT SEKÄ TEOLLILSUUSTONTIT Tilanne 17.11.2015 TOIMITILAT (kaikki kaupungin omistamien tilojen vuokrat alv 0%) 1. BERGSTRÖMIN KIINTEISTÖ, Keskuskatu 2 Oulainen - Vuokra sisältää veden ja lämmön

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ SASTAMALASTA

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ SASTAMALASTA MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ SASTAMALASTA MYYTÄVÄ KOHDE Sastamalassa, osoitteessa Harjukatu 8, sijaitseva teollisuuskiinteistö. Vammalan keskusta sijoittuu noin 1 km kohteesta pohjoiseen. Valtatie 12:sta

Lisätiedot

ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA

ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA MIKKO LIUKKONEN ETELÄ-SAVON ENERGIA OY Osakeyhtiö Mikkelin Sähkölaitos perustettiin 9.10.1900. Sähkölaitos eli valonsynnytyslaitos valmistui 23.10.1901 ja katuvalaistus sytytettiin

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Martta. Rintalan Martta-pöydän Korkeus 74 cm, leveys 85 cm, pituus 185 cm tai 245 cm. p e r i n t ö h u o n e k a l u j a

Martta. Rintalan Martta-pöydän Korkeus 74 cm, leveys 85 cm, pituus 185 cm tai 245 cm. p e r i n t ö h u o n e k a l u j a Martta Rintalan Martta-pöydän Korkeus 74 cm, leveys 85 cm, pituus 185 cm tai 245 cm p e r i n t ö h u o n e k a l u j a RINTALAN MARTAN IDEA PERUSTUU PERINTEISEEN TALONPOIKAISEEN PIRTINPÖYTÄÄN: LEIPOMISPÄIVÄ-

Lisätiedot

lämpö- ja wesíjohtoliike Museokatu 34, 00100 Helsinki Tietoa meistä HUOLTO KORJAUS URAKOINTI TARVIKKEET 24H PÄIVYSTYS Tilaukset ja päivystys 24h

lämpö- ja wesíjohtoliike Museokatu 34, 00100 Helsinki Tietoa meistä HUOLTO KORJAUS URAKOINTI TARVIKKEET 24H PÄIVYSTYS Tilaukset ja päivystys 24h Museokatu 34, 00100 Helsinki Tietoa meistä HUOLTO KORJAUS URAKOINTI TARVIKKEET 24H PÄIVYSTYS Tilaukset ja päivystys 24h 09 495 106 ja 0400 249 920 toimisto@pj.fi Täyden palvelun LVIS-talo Helsingissä Lämpö-

Lisätiedot

Suomen Raamattuopiston Säätiö omistaa Kauniaisten kaupungissa tontin osoitteessa Helsingintie 10.

Suomen Raamattuopiston Säätiö omistaa Kauniaisten kaupungissa tontin osoitteessa Helsingintie 10. Kauniaisten kaupunki Kaupunginhallitus PL 52 02701 Kauniainen 20.1.2015 Suomen Raamattuopiston Säätiö Helsingintie 10 02700 Kauniainen K a u n i a i n e n Kv & Kh G r a n k u l l a S t f & S t s ånl p

Lisätiedot

LISTAT. Tehtävä 1: LISTAT

LISTAT. Tehtävä 1: LISTAT LISTAT Tammikuussa julkaistiin Rokkisydän ja Sarvipäät -yhtyeiden uudet CD:t. Helmikuussa niitä seurasivat Sinkkubingo ja Metalliväki -yhtyeiden CD:t. Alla oleva kuvaaja esittää näiden yhtyeiden CD-levyjen

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun

Lisätiedot

KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015

KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015 KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015 Helsingin kaupungin Koskelan sairaala-aluetta alettiin rakentaa vuosina 1912 1914. Opastaulusta näkyy, että siellä on monenlaisia

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä

Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä 1 Lämmityksen markkinaosuudet Asuin- ja palvelurakennukset Lämpöpumppu: sisältää myös lämpöpumppujen käyttämän sähkön Sähkö: sisältää myös sähkökiukaat ja

Lisätiedot

Velkaperää. ennen ja nyt. Opaskurssi 2005 Satu Halonen

Velkaperää. ennen ja nyt. Opaskurssi 2005 Satu Halonen Velkaperää ennen ja nyt Opaskurssi 2005 Velkaperää ennen ja nyt Arkkitehti Birger Brunilan piirtämän ja vuonna 1930 vahvistetun asemakaavan mukaan kaupungin osiin XII XIV kaavoitettiin uusia omakotitontteja.

Lisätiedot

Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan

Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan Paikallisesta keksinnöstä urakointialan mullistajaksi: Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan 30 vuotta sitten syntyi tuote, joka sittemmin muutti koko alaa. 80-luvun puolivälissä keksittiin

Lisätiedot

OOO Peikko. Pietari, Peikko Group Concrete Connections

OOO Peikko. Pietari, Peikko Group Concrete Connections OOO Peikko Pietari, 4.4.2017 Case Peikko on betonirakenteiden liitososiin ja liittorakenteisiin erikoistunut vuodesta 1965 lähtien toiminut lahtelainen perheyritys, myyntikonttorit 31 maassa Peikko on

Lisätiedot

@japo.fi #japoalajarvi #euronicsalajarvi

@japo.fi #japoalajarvi #euronicsalajarvi @japo.fi #japoalajarvi #euronicsalajarvi JAPO on Järvi-Pohjanmaan alueella toimiva innovatiivinen ja palvelualtis tietoliikenneyhtiö. JAPO tunnetaan perinteikkäänä, mutta vahvasti ajassa elävänä ict-ratkaisujen

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

MYEL-vakuutetut. keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012

MYEL-vakuutetut. keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012 MYEL-vakuutetut keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012 2 Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela Hoitaa lakisääteistä MYEL-työeläkevakuuttamista. Asiakkaina

Lisätiedot

OTK, ON täydennystentti 11.12.2006

OTK, ON täydennystentti 11.12.2006 OIKEUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA Julkisoikeuden laitos FINANSSIOIKEUS Aineopinnot OTK, ON täydennystentti 11.12.2006 Vastaukset kysymyksiin 1, 2, 3a ja 3b eri arkeille. Kysymykseen 4 vastataan erilliselle

Lisätiedot

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.

Lisätiedot

Kodin tuntu tulee läheltä

Kodin tuntu tulee läheltä Kodin tuntu tulee läheltä Lämmin koti on arvokas, muttei kallis Hippu-kaukolämpö tuo arkeesi turvaa. Edullisesti ja ekologisesti Lapista. Miksi liittyä kaukolämpöön? Kaukolämpö tuo mukavuutta arkeen ihmisistä

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

50 ja 25: ESYLUX viettää tuplajuhlia

50 ja 25: ESYLUX viettää tuplajuhlia LEHDISTÖTIEDOTE Ahrensburg, 19. marraskuu 2018 50 ja 25: ESYLUX viettää tuplajuhlia Vuoden 2018 lopussa juhlitaan kahta ESYLUXin historiassa merkittävää päivää. Perustaja Peter Kremser muistelee yrityksen

Lisätiedot

Tervetuloa Bliss! Ruotsalainen perheyritys BabyBjörn lanseeraa kohta Bliss-sitterin. Vuoden 1961 rakastettu designklassikko on saanut aivan uuden

Tervetuloa Bliss! Ruotsalainen perheyritys BabyBjörn lanseeraa kohta Bliss-sitterin. Vuoden 1961 rakastettu designklassikko on saanut aivan uuden Tervetuloa Bliss! Ruotsalainen perheyritys BabyBjörn lanseeraa kohta Bliss-sitterin. Vuoden 1961 rakastettu designklassikko on saanut aivan uuden lookin ja tyylin. BabyBjörnin luova johtaja ja perustaja

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

YMPJAOSS6 a3. )117E 3 3 0. 08. 1.013. P+snro X38 ' 11,0.3.O. ILMOITUS (päälomake) Jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta (Jätelaki 100 )

YMPJAOSS6 a3. )117E 3 3 0. 08. 1.013. P+snro X38 ' 11,0.3.O. ILMOITUS (päälomake) Jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta (Jätelaki 100 ) Ympäristöjaosto 3 0. 08. 1.013 P+snro X38 ' 11,0.3.O Q013 ILMOITUS (päälomake) Jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta (Jätelaki 100 ) Uusi toiminta Muutos aiempaan toimintaan YMPJAOSS6 a3. )117E 3 (rasti

Lisätiedot

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Case: Cosy Finland Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 8.4.2011 Mistä kaikki alkoi? Kirsti Sergejeff pääsi Gambian matkallaan vuonna 2002 tutustumaan

Lisätiedot

Yrityksen omistajat: Heikki Tuomilehto ja Petri Ijäs

Yrityksen omistajat: Heikki Tuomilehto ja Petri Ijäs www.halwest.com Halwest Ay:n toiminta alkoi maaliskuussa 2003 ja v. 2008 yhtiömuodoksi vaihtui Oy. Tuotevalikoimamme painottui Aluksi yrityksille ja yhteisöille suunnattuihin ergonomisiin ratkaisuihin.

Lisätiedot

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan!

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Kangasala 12 Padasjoki 24 Heinola Hyvien yhteyksien varrella 53 Asikkala 10 54 Hämeenlinna Janakkala Riihimäki Hyvinkää 3 Lammi HÄMEENKOSKI Kärkölä 4 Hausjärvi

Lisätiedot

ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY

ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY S Ulkomaalaislaki: 36 (13.9.2013/668) > Voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa

Lisätiedot

Metsä- ja puuala. Hämeen alueellinen verkostopäivä Tapani Pöykkö

Metsä- ja puuala. Hämeen alueellinen verkostopäivä Tapani Pöykkö Metsä- ja puuala Hämeen alueellinen verkostopäivä 20.1.2016 Tapani Pöykkö Hämeen metsävarat Metsätalousmaata on Kanta- ja Päijät-Hämeessä kaikkiaan noin 620 000 hehtaaria, joista valtaosa on yksityisten

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki

Sinivalkoinen jalanjälki Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen tavoitteet Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää minkälaisia

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai

Lisätiedot

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta a/a aamiainen aamiaisen aamiaista aamiaisia aamu aamun aamua aamuja aamupäivä aamupäivän aamupäivää aamupäiviä aatto aaton aattoa aattoja ahkera ahkeran ahkeraa ahkeria ai aihe aiheen aihetta aiheita aika

Lisätiedot

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2)

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) Verkkokauppa Menu Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) 30.06.2017 Suomi viettää 100-vuotisjuhlaa! Juhlavuoden kunniaksi esittelemme Lojerin lähes satavuotisen historian merkittävimpiä etappeja. #Suomi100

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen

Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen Aurinko Maalämpö Kaasu Lämpöpumput Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen Kaasulämmityksessä voidaan hyödyntää uusiutuvaa energiaa käyttämällä biokaasua tai yhdistämällä lämmitysjärjestelmään

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2008

Nuorisotutkimus 2008 Nuorisotutkimus 08 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin huhtikuussa 08 verkkokyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin TET työelämä tutuksi Juniori kohtaa seniorin Työelämä tutuksi TET eli työelämään tutustuminen on yläasteen ja lukion oppilaille järjestettävä opetussuunnitelman mukainen työelämään tutustumisjakso. Sen

Lisätiedot

Eeva Orvokki Laaksonen, o.s. Sivusaari syntyi Porissa. Hän muutti vanhempiensa mukana Vaasaan ja kävi koulunsa siellä.

Eeva Orvokki Laaksonen, o.s. Sivusaari syntyi Porissa. Hän muutti vanhempiensa mukana Vaasaan ja kävi koulunsa siellä. Eeva Laaksonen Eeva Orvokki Laaksonen, o.s. Sivusaari syntyi 24.12.1922 Porissa. Hän muutti vanhempiensa mukana Vaasaan 8.12.1925 ja kävi koulunsa siellä. Eeva Siskokset Kirsti ja Eeva Sota-aikana Eeva

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat KUN TARVITSET APUA Hätätilanne Kun tarvitset apua, soita hätäkeskuksen hätänumeroon 112. Kun soitat hätänumeroon, et tarvitse suuntanumeroa. Yleisestä puhelimesta voit soittaa hätänumeroon ilman rahaa

Lisätiedot

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta Ryhmäraportti Jenni Kämäri, Anne Laitinen, Anssi Louet, Päivi Mäkimartti, Katri Åström Liiketalouden koulutusohjelma Taloushallinto Tradenomi (AMK) KEMI/TORNIO 2012

Lisätiedot

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16. HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Tavoitteet Laadukkaat nuorisopalvelut Kriittiset menestystekijät kerhotoiminnan ylläpitäminen Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Toteuma 1.1. 31.12. 2015 Sählykerhoja sekä Tyttöjen Tippala-tyttökerho

Lisätiedot

Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014

Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014 1 Pitääkö kotimaista ruokaa brändätä Suomessa? Tiivistelmä Agronomiliiton jäsenseminaari 25.10.2014 Outi Hohti, viestintäpäälikkö S-ryhmän marketkauppa Twitter: @hohti Kotimaisuus S-ryhmän marketkaupassa

Lisätiedot