illan päätteeksi rohkaisi kameraseuralaisia

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "illan päätteeksi rohkaisi kameraseuralaisia"

Transkriptio

1 MAALIS- HUHTIKUU UUTISET 2/2010 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit

2 PÄÄKIRJOITUS Vaikka talvi tuntuu toisinaan pitkältä ja pimeältä, tekee vuodenaikojen vaihtelu elämästä ja visuaalisesta luomisesta rikkaan. Kevät on valokuvaajalle usein omalla tavallaan herkistävää aikaa.valon määrän lisääntyessä ja auringon lämmittäessä uskaltautuu moni kameran kanssa ulos kuvaamaan luonnon ja ihmisten heräämisiä. Luonnossa liikkuminen ilman kameraakin luo tasapainoa elämään ja vie peruskysymysten äärelle. Helmikuun Kamera-lehden 60- vuotisjuhlien vieraina olleiden Sanni Sepon ja Ritva Kovalaisen puhutteleva esitys, joka pohjautui heidän monivuotiseen työhönsä metsän kuvaajina, sai todella pohtimaan ihmisen ylivaltaa ja toiminnan järkevyyttä. Heidän huikeat valokuvateoksensa Puiden kansa sekä Metsänhoidollisia toimenpiteitä pitäisi olla jokaisella hyllyssään muistuttamassa kohtuullisuudesta ja arvojärjestyksistä. Niistä puhui myös illan kolmas vieras ministeri ja WWF:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Pertti Salolainen, joka illan päätteeksi rohkaisi kameraseuralaisia ottamaan kantaa Sipoonkorven kansallispuiston perustamiseksi, jotta tuo tärkeä luonnonsuojelualue pysyisi ennallaan. Seuraava Kamera-lehden 60-vuotisjuhlaluento käsittelee toista, yhtä mielenkiintoista kysymystä eli ihmisen kuvaamista. Hyydyttääkö kamera hymyn ja jos sen tekee niin miksi? Valokuvaaminen on aina sisältänyt kysymyksen kohteeksi alistamisesta, toisen hyväksikäytöstä omiin tarkoitusperiin. Nykyään enenevässä määrin joudutaan pohtimaan kuvan käyttöön liittyviä kysymyksiä, erityisesti nuorten parissa, jossa Irc-galleriat täyttyvät omakuvista ja koulukiusaamisen uudeksi muodoksi on tullut salaa otettujen kuvien lataaminen nettiin ikävien tekstien siivittämänä. Toisaalta, valokuvan terapeuttinen käyttö on myös lisääntynyt sekä erilaiset yhteisölliset valokuvausprojektit. Valokuvaus on hyvin laajaalainen toiminnan muoto tänä päivänä ja sillä on voittopuolisesti kuitenkin myönteisiä vaikutuksia ihmiselle ja yhteiskunnalle. KUVA JARMO WRIGHT Kameraseura tarjoaa valokuvauksen harrastajille hyvät puitteet oman mielenkiintonsa mukaiseen toimintaan. Kyse on harrastajien yleishyödyllisestä yhdistyksestä. Vapaaehtoisuus on kaiken toiminnan lähtökohta ja talkooperiaatteella laitetaan asiat toimimaan. Jos vapaaehtoisia ei ole, niin ei ole toimintaakaan. Yhdistyksessä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa. Jos haluat jotain,niin tee se.jos jokin ei toimi, niin korjaa se. Yksinkertaista. Yli vuosi sitten eräs seuramme jäsen kysyi, voisiko tuoda viherkasveja seuran kirjastoon, jotta se olisi viihtyisämpi. Siitä lähtien hän on pitänyt puutarhasta huolta aina käydessään eri kerhojen illoissa. Kiitos Kaija. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa seuran toiminnassa tervetuloa tekemään. LIISA SÖDERLUND Toiminnanjohtaja 2 KANSIKUVA: JUAN DE MIGUEL Winter

3 Sisältö 2 / 2010 Pääkirjoitus Kameraseura tiedottaa Kuukausikokous Fiilisfotarit Näyttelykuvaajat Kirjastoilta International evening Teema Opintokerho Persona Av-ilta Tekniikkailta Nuoret Natura Näyttelykalenteri Kerhokalenteri Info KS & SKsL P.K. JASKARI -STIPENDI Kameraseura ry:n pitkäaikaisen vaikuttajan P. K. Jaskarin muistolle omistettu stipendi on tarkoitettu lähinnä Helsingissä pidettävän valokuvanäyttelyn kustannuksiin. Myös muihin tarkoituksiin anotut, perustellut hakemukset otetaan huomioon. Stipendinä myönnetään enintään 1000 euroa.vapaamuotoiset hakemukset, jotka sisältävät näyttelyn tai projektin kustannusarvion sekä aikataulun, tulee osoittaa Kameraseura ry:n hallitukselle keväisin erikseen ilmoitettavan aikataulun mukaisesti. Stipendi jaetaan Kameraseuran vuosikokouksen yhteydessä Vuonna 2010 hakuaika päättyy Lähetä hakemus osoitteella: Kameraseura ry, Lastenkodinkatu 5, Helsinki. Kuoren vasempaan yläkulmaan maininta P.K.Jaskari. SEURAAVAT YRITYKSET TUKEVAT Kameraseuran toimintaa: Suomen Interfoto Oy Ed-Mark Oy Fotoyks Oy Canon Oy Telefoto Oy 3

4 KAMERASEURA TIEDOTTAA KAMERASEURA RY:N KURSSIT KEVÄÄLLÄ 2010 Kursseista lisää tietoa Kameraseuran uutisten 1/2010 numerossa ja Kameraseuran kotisivuilla Ilmoittautuminen kursseille Internetin kautta tai puhelimitse: (09) (varmimmin tavoitettavissa arkisin klo välillä). UUSI KURSSI NÄILLE KURSSEILLE MAHTUU VIELÄ MUOTIKUVAN ABC La klo Su klo Opettaja: Jenni Kauppila Hinta: jäsenet 95 / muut 110 Muotikuva - paitsi esittelee muotia - kertoo tarinaa, luo illuusioita ja parhaimmillaan pysäyttää katsojansa. Kurssilla pureudutaan muotikuvan ytimeen, siihen mistä onnistunut muotikuva muodostuu ja mikä on kuvaajan osuus prosessissa. Käymme lyhyesti läpi muotikuvauksen eri aikakausia ja kuvaajia sekä heidän tyylejään. Studiossa perehdytään ihmis- ja muotikuvauksen valaisuperiaatteisiin ja mallinohjaukseen. Pienimuotoisessa kuvaustyöpajassa osallistujat toteuttavat ryhmissä asiakastoimeksiantoa mukailevan muotikuvasarjan aina kuvakäsikirjoituksen suunnittelusta itse kuvaukseen ja loppupalautteeseen. Kurssille tullessaan osallistujat tuovat mukanaan kaksi parasta kuvaamaansa muotikuvaa/ihmiskuvaa. Pääsyvaatimuksena studiovalaisun perusosaaminen (valojen toimintaperiaate ja tehonsäätö). Mukaan mahtuu 12 osallistujaa KUVAT KIRJAKSI Perjantai 5.3. klo Lauantai 6.3.klo Lauantai-sunnuntai klo Perjantai klo Opettajat: Liisa Söderlund ja Jarkko Viljanen. Hinta: jäsenet 95 / muut 110. Kirjan hinta noin 40 euroa laskutetaan erikseen. Kurssin tavoitteena on kuvakertomuksen tekeminen kirjaksi. Lähtökohtana voi olla matkakuvat, elämäntarina, fiktiivinen kertomus, mitä vain. Kuvaamiseen on aikaa vain viikko, joten kannattaa miettiä olemassa olevan kuvamateriaalin hyödyntämistä. Kaksi ensimmäistä kokoontumista tutustutaan aiheen valintaan ja kuvien tulkintaan.tutkitaan kuvakertomuksia eri valokuvaajilta. Pohditaan kuinka kuvakertomuksesta saa visuaalisesti yhtenäisen. Perehdytään myös kuvan ja tekstin suhteeseen. Tehdään harjoituksia osallistujien omilla kuvilla.toisena viikonloppuna perehdytään Docendon Kuvat kirjaksi-ohjelmaan ja tehdään oma kirja ATK-luokassa opettajan ohjauksella. Viimeisellä kokoontumisella pidetään kirjakatselmus, jolloin jokainen esittää oman työnsä ja saa siihen palautetta VALOKUVAILMAISUN AAMUTUNNIT Keskiviikkoisin klo yhteensä 4 opetuskertaa ei ole opetusta Opettaja: Liisa Söderlund Hinta: jäsenet 85 euroa / muut 100 euroa. Kurssilla käydään läpi valokuvailmaisun perusasioita sommittelusta kuvaushetken valintaan: rajaus, linjat, muodot, värit, tyylit, liike- ja syväterävyys, ratkaiseva hetki. Aamutunnit sopivat erinomaisesti aloittelijoille mutta myös pidempäänkin harrastaneille. Sisältö muokkautuu jonkin verran osallistujien mukaan pääpainon ollessa kuvan visuaalisten tekijöiden tutkimisessa (kuten sommittelu, kuinka linjat vaikuttavat kuvassa, milloin kuva tuntuu raskaalta, mikä on kultainen leikkaus jne.) JA NEULANREIKÄKAMERA- KURSSI Lauantai sunnuntai klo , yhteensä 4 päivää Opettaja: Haili Jenni Hinta: jäsenet 125 / muut 140 Kameraseuran pimiö, Runeberginkatu 36. Tutustutaan camera obscuraan ja valokuvakameran syntyyn. Rakennetaan omia neulanreikäkameroita ja kuvataan niillä paperinegatiiveille. Pimiötyöskentelyyn tutustuminen pinnakkaisvedoksia valmistamalla.

5 KUVAT JA ÄÄNI - audiovisuaalisen ilmaisun perusteet Lauantai-sunnuntai klo palautepäivä (sovitaan myöhemmin). Opettaja: Juha Tiihonen. Hinta: jäsenet 95 / muut 110. Kurssin tavoitteena on oppia yhdistelemään valokuvia ja äänimaisema (musiikki, puhe, tehosteet) kiinnostaviksi AV-ohjelmiksi tietokoneen avulla. Käydään läpi sekä ilmaisun että tekniikan perusasiat, kuten AV-ohjelmien komponentit, tärkeimmät ilmaisukeinot, työnkulun perusvaihtoehdot, kuvaaminen AV-ohjelmiin, ja tarvittavien ohjelmien peruskäyttö.mitä ohjelmia tarvitaan? Mistä musiikki ja muut äänet? Miten teen valmiista ohjelmasta myös DVD:n? Miten pidän katsojien kiinnostuksen yllä? Kurssilla on luentoja, demonstraatioita ja yksinkertaisenav-ohjelman tekemiseen riittävien perustaitojen harjoituksia (mm. kuvien ja äänen tuominen ja tahdistaminen, erilaiset häiveet ja muut kuvanvaihdot, ohjelman esikatselu). Kurssilaiset tekevät kurssiviikonlopun jälkeen oman AV-ohjelman. Ne esitetään ja kommentoidaan yhteisessä palautetilaisuudessa. Osallistujien tulisi omata perustiedot tietokoneen toiminnasta ja kuvien hallinnasta tietokoneessa. KAMERASEURAN UUTISKIRJE Kameraseura ottaa käyttöönsä Uutiskirjeen, joka lähetetään sähköpostitse kaikille niille jäsenille, jotka liittyvät uutiskirjeen postituslistalle. Postituslistaa ei käytetä muuhun tarkoitukseen kuin Kameraseuran tiedottamiseen. Uutiskirjeen postituslistalle liittyminen tapahtuu osoitteessa AITA-PLANKET Perinteinen Aita-Planket näyttely on taas kerran elokuussa (viikot 34 ja 35) Rautatieaseman läntisessä hallissa.taiteiden yönä tarjoamme yön juhlijoille kulttuurielämyksen kuvien ja muun ohjelman kera. Tule kuvinesi mukaan luomaan näyttävää kokonaisuutta Rautatieasemalle. Aihe on vapaa. Sitovat ilmoittautumiset osoitteeseen mennessä. Ilmoittautuneet saavat tarkemmat ohjeet näyttelyn käytännön järjestelyistä toukokuun aikana. Aita-Planket -näyttelyn tuottajana toimii tänä vuonna Kamera-galleriasta vastaava kolmikko Eva-Liisa Orubold, Noora Sandgren ja Emma Suominen. Jos kaipaat lisätietoja näyttelystä ota yhteyttä galleristeihin sähköpostitse 5

6 KUUKAUSIKOKOUS kuukauden toinen tiistai Kokoukset pidetään joka kuukauden 2. tiistaina klo Kuukausikokouksessa vierailevat huippukuvaajat kertomassa tarinoita ja esittelemässä kuviaan vuosien varrelta. Jokaisessa kokouksessa järjestetään vapaa-aiheinen valokuvauskilpailu, jonka useimmiten kunkin illan vierailija arvostelee. Tässä onkin loistava mahdollisuus päästä kuuntelemaan mitä mieltä huiput ovat sinun kuvistasi! Kilpailut ovat paperivedoksille, dioille ja kuvatiedostoille, kolme parasta palkitaan samanarvoisina. KETTUTYTÖT VIERAILIVAT OMISSA KENGISSÄÄN Ihminen on paljolti ympäristönsä tuote. Identiteetti ja elämä ovat sattumanvaraisia. Mutta ne ovat vaihdettavissa, totesivat tammikuun Kuukausikokouksen tuomarit Emma ja Pinja. He kuuluvat kettutyttöihin, joka on kolmen nuoren valokuvaajanaisen ryhmä. Kun taiteilijan työ on hyvin yksinäistä, on antoisaa löytää oma kollektiivi. Kettutyttöjen ryhmä on tarjonnut keskustelua, synergiaa, kolmen naisen dynamiikkaa. Vanessa Virmajoki asuu Englannissa, jossa hän myös opiskeli samassa opinahjossa Rochesterista Emma Suomisen kanssa. Viimeksimainittu valmistui valokuvataiteen kandidaatiksi ja hän toimii free lance valokuvaajana (lehti- ja tuotekuvia) sekä opettaa valokuvausta. Lisäksi Emma on Kameraseuran galleristi ja valokuvataiteilija. Ryhmän kolmas Pinja Sormunen puolestaan opiskeli kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulussa, jossa veri veti jo silloin kameroiden pariin. Hän jatkaa nykyään opintoja Taideteollisessa korkeakoulussa. ELÄMÄT VAIHTOON, ASKEL TOISIIN KENKIIN Tyttöjen yhteinen projekti nimeltään Toiset kengät sai alkunsa vuosi sitten kysymyksillä identiteetin vaihtamisesta, identiteetin ra- JUHA HALMU LehmätGrey 6

7 JARMO TALONEN Isän kädessä joista ja sen muodostumisesta.voiko elämää vaihtaa toisen kanssa? Miten identiteetti rakentuu, onko sen vaihtaminen edes mahdollista? Idea identiteetistä johti sen vaihtamisen tutkimiseen. Aihe huomattiin trendikkääksi. Äidit vaihtoon, Second Life,Avatar, Big Brother, reality-sarjojen tirkistely, kaikenlainen profiilinhallinta, Facebook-mielikuvat, nettisivut jne. Mitä he oppisivat näistä, miten he erottautuisivat? Tyttöjen mielestä kukaan muu ei ollut tehnyt mitään vastaavaa taiteen puolella. Ennen vaihtoviikkoa otettiin testikuvia ja mietittiin lähestymistapaa sekä vaihdettin päiväkirjoja ja henkilökohtaisia tietoja allergioista, ihmissuhteista kännykän muistissa jne. Kameraseuralta saatu P.K. Jaskarin stipendi pakotti lopullisesti viemään projekti läpi. Varsinainen roolien vaihto toteutettiin maanantaista klo sunnuntaihin klo Asunnot, rahat, puhelimet, tietokoneet, poikaystävät jne. vaihdettiin täydellisesti.ainoastaan passeja ei vaihdettu Lontooseen lähdön yhteydessä. Prosessi oli kuulemma erityisen rajuhko läheisille. Joka päivä otettiin kolme omakuvaa eri aikoina, sommittelun ja valon osalta erilaisia. Erikoisia tilanteita syntyi työnantajia myöten. Yhden hyvin työllistetyn ihmisen rooli vaihtui rentoon hengailuun Lontoossa. Vaihto lähempänä tuttuja kulmia tuntui aiheuttavan enemmän vaikeuksia kuin kauemmaksi meneminen. - Jokainen meistä koki vastustusta identiteetin vaihdosta, jopa kapinointia. Henkisiä rajoja lähestyttiin jo yhdenkin viikon aikana, kuukausi olisi ollut mahdotonta, sillä kaikki vaihtui vaatteita myöten, kertoivat tytöt. VESA JAKKULA Kipparin syystyöt 7

8 KOKEMUKSET M U LT I M E D I A A L I S E K S I NÄYTTELYKSI Haasteeksi muodostui tuoda viikon tapahtumat ja tuntemukst esille yleisölle selkeästi ja tyydyttävästi. Kettutyttöjen näyttely aiheesta on auki Kamera-galleriassa. Metodeina ovat valokuva, video ja teksti. Projektista on syntynyt haastatteluita radioon ja lehtiin. Lisäksi on blogi, missä tytöt puivat vaihtoansa tekstein ja kuvin (www.kettu2000.blogspot.com).viikko johti kolmeen hyvin erilaiseen tarinaan. Tämä oli yllätys. Jokainen koki vaihtamisen hyvin erilaisella tavalla. Syntyi kolme tuntuvasti erilaista tarinaa. Ulkoinen elämäntilanne lienee vaikuttanut tähän voimakkaasti. Eräs keskeinen arvo oli projektin avoimuus. Se osoittautui tekijöilleen hyvin ajatuksia herättäväksi ja erilaiseksi.tyttöjen lähestymistapa oli heidän omasta mielestään röyhkeämpi kuin viihdeteollisuuden tuotteissa. Myös yleinen vastaanotto on ollut voittopuolisen myönteinen ja innostunut. Kuukausikokouksen lopuksi Emma Suominen ja Pinja Sormunen sekä Vanessan tilalla Heikka Jämsä arvioivat kameraseuralaistenvuosikilpailuun tulleet kuvat. Merkinnät teki Martti Korpijaakko KameraseuranVuosikilpailussa tammikuussa 2010 palkittiin seuraavat: Paras kuva: JarmoTalonen "Isän kädessä" Henkilökuvasarja: Jarmo Talonen "Isän kädessä" Luonto- ja ympäristökuvasarja: Juha Halmu "LehmätGrey" Tilannekuvasarja: Hannu Kontkanen "Toimelias häävieras" Yleinen sarja:vesa Jakkula "Kipparin syystyöt" Paras nuorten kuva: Olli Keskinen "Energiaa" Kunniamaininnan saivat seuraavat kuvaajat töillään: Vesa Jakkula: "Sillan alla ja päällä" Rauno Pohjonen: "Katse" Juha Halmu:"Flowers of Autumm" HANNU KONTKANEN Toimelias häävieras 8

9 OLLI KESKINEN Energiaa MAALISKUU klo KAMERA HYYDYTTÄÄ HYMYN Kamera-lehden 60-vuotisjuhlaluento Kuukausikokouksen paikalla.tiistaina 9. maaliskuuta kannattaa askeleet suunnata kulttuurikompleksi Andorraan.Yleisöluennolla pohditaan kohteen asemaa kameran edessä. Etsimme lehtikuva-ammattilaisten ja kuvankäytön asiantuntijoiden kanssa kuvaajan etiikan rajoja sekä arkojen aiheiden kuvausta. Vapaa pääsy. Illan esityksien jälkeen kuvakansioiden arviointia Kamera-lehden asiantuntijoiden toimesta. Andorra, Eerikinkatu 11 löytyy kanta-helsingissä, 500 metriä pohjoiseen Bulevardilta ja 250 metriä lounaaseen Simonkentältä. HUHTIKUU Kutsu Kameraseura ry:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen tiistaina klo Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä julkistetaan P.K. Jaskarin stipendin saaja (tai saajat). Illan vierailija on valokuvaaja AnteroTakala, jonka näyttely Mindscapes on esillävalokuvataiteen museossa saakka. Valokuvakilpailu vedoksille, dioille ja kuvatiedostoille.kilpailussa noudatetaan Kameraseuran normaaleja kilpailuohjeita. Kilpailukuvat tulee toimittaa Lastenkodinkuja 1:n postilaatikkoon tai sähköpostilla osoitteeseen viimeistään perjantaina klo

10 FIILISFOTARIT kuukauden ensimmäinen tiistai Näkeminen kokeminen jakaminen Mistä tunnistaa fiilisfotarin? Fiilisfotari on nainen tai mies, nuori tai vanha. Fiilisfotari on aloittelija, konkari tai sankari. Fiilisfotari on kiinnostunut kuvista niiden sisällön, merkitysten ja herättämien tunteiden vuoksi. Fiilisfotarille kamera ja tekniikka ovat vain välineitä itsensä ilmaisemisessa. Fiilisfotari on iloinen tai surullinen oma itsensä. Fiilisfotari katselee kuvia, kuuntelee tai puhuu kuvista, kunnioittaen muiden mielipiteitä ja näkemyksiä. Fiilisfotari kilpailee vain itsensä kanssa. Tervetuloa kaikki Fiilisfotarit! FIILISFOTARIT Uudelleen synnytetyn Fiilisfotareiden ensimmäisessä tapaamisessa oli mukana 24 kuvaamisesta innostunutta ja tunnelma oli odottava. Illan vieras Jore Puusa ei jättänyt ketään kylmäksi. Valokuvaaja ja valokuvauksen opettaja Jore Puusa on pitkän linjan kuvajournalisti ja muun muassa sotakuvaaja. Miehellä on vahva näkemys kuvan sisällöstä.tuo näkemys on pedagogian perustana HEO:n kuvajournalismin linjalla, jossa Puusa on johtajana. Vierailija esitteli aluksi, kuinka kelpo kuva rakentuu kuvaajan hallitsemista elementeistä, muun muassa sommittelun perussäännöistä kuten perspektiivistä ja kuva-alan täyttämisestä niin, että se johdattaa katseen tärkeimpään, valon ja varjon riittävästä vaihtelusta, tärkeimmän aiheen kehystyksestä ja asiasta, joka koukuttaa kuvaan. Puusa näytti paitsi työkseen ottamiaan lehtikuvia myös oman pitkän projektinsa eroottisia kuvia.valokuvaaja kertoi näin yrittävänsä kuvata naisen ja miehen välistä kuilua: Vaikka lähelle pääsee, iholle ei kuitenkaan. Aina on jotakin välissä. Vierailija näytti myös snapshottejaan. Näppäilykuvilla mies sanoo lähinnä huvittelevansa. Kuvan terapeuttisen merkityksen Puusa löysi omassa hyllyssään olevista lapsuudenkuvista, joita mies ryhtyi työstämään muistojensa mukaan. Valokuvat alkoivat näin elää väreinä ja tuoksuina menneisyydestä. Kuulijat olivat tuoneet runsaasti kuvia katseltavaksi. Puusa arvioi kuvia lähinnä julkaisukynnyksen perusteella. Illan jälkeen kysyttiin palautetta ja sitä myös saatiin runsaasti. Tässä muutama: Jore oli varmasti hieman mielipiteitä jakava esiintyjä, mutta omasta mielestäni tällaisten vahvojen persoonien kohtaaminen tuo piristystä elämään. Illan sisällöllinen anti oli runsas. Hänen esityksensä jätti kytemään ajatuksia sommittelusta ja kuvaustilanteisiin valmistautumisesta, jotka varmasti aikaa myöten kehittävät kuvaustaitojani. Jore Puusa oli täsmälleen niin jorepuusamainen kuin saattoi ajatella. Kommentit olivat suoria, sumeilemattomia ja karun kaunistelemattomia. Arja Krank 10

11 FIILISFOTAREIDEN LOPPUKEVÄÄN OHJELMA klo Petri Hytönen. Taidemaalari Petri Hytönen vie katsojan peilin taakse seuraamaan ihmisen turmeltuneisuutta. Samalla mies pistää nupit kaakkoon ja vilkkuvalot päälle että voisimme pitää hauskaa. Jokaisen ilon takaa löytyy murunen surua. Töitä os: klo Tea Karvinen. Tea Karvinen on lehtikuvaaja jonka intohimona on erityisesti luontokuvaus. Entinen eräopas haluaa yhdistää ihmisen ja luonnon ja on hurahtanut petoeläinkuvaukseen - viime syksynä kuvaaja vieraili muun muassa Huippuvuorilla kuvaamassa jääkarhuja. Kuvia os klo FiilisMaraton 2,4 h kuukauden neljäs maanantai NÄYTTELYKUVAAJAT Näyttelykuvaajien kerhoilloissa keskustellaan maailmalle lähetettävistä kuvista sekä näyttelyistä saaduista korkeatasoisista näyttelyluetteloista. Osallistujat lähettävät parhaita kuviaan kansainvälisiin näyttelyihin ja tekevät Kameraseuraa sekä suomalaista valokuvausta tunnetuksi maailmalla. Näyttelyihin lähetetään sekä dioja, tiedostoja että vedoksia ja annetaan opastusta itsenäiseenkin näyttelytoimintaan. MAALISKUU Kokous maanantaina klo Osallistumme jälleen maailman suurinpaan kansainväliseen valokuvanäyttelyyn itävaltalaiseen 19.Trierenberg Super Circuit & 9. SpecialThemes Circuitiin. Lähes kaikkiin sarjoihin voi aina osallistua (4/sarja A3 ja cd/jpeg vähintään 1600x1200pix) vedoksilla, dioilla tai tiedostoilla, paitsi matkailukuvien vedossarjaa ei vieläkään näyttelyssä ole. Erikoisteemoja ovat: Luonto, nude, muotokuvat, vesi, panoraama, arkkitehtuuri ja näkymät, tunteet ja ihmissuhteet, hauskuus ja huumori, urheilu dynamiikka ja liikunta, vuodenajat ja sää, puut, maailman lapset, väriekstaasi, ja vielä Kiina. Seura maksaa puolet osallistumisesta kolmeen sarjaan (4 näyttelyä) 22,50ja lopuista jokainen maksaa euro5.00/sarja. Näyttelyluettelo on mahtava kaksiosainen (256 sivua) ja rahapalkintojakin jaetaan mitaleiden lisäksi yht euroa. Tuloksia näyttelystä saadaan toukuun puolenvälin jälkeen ja näyttelyluettelot postitetaan kaikille osallistujille heinäkuun 5. päivän jälkeen. Tule ja näytä! NÄYTTELYKUVAAJISSA NÄHDÄÄN HUHTIKUU Kokous maanantaina klo Super Circuitin tuloksia odotellessa keräämme A 3 vedoksia (väri&monochrome yht. max 4) serbialaiseen näyttelyyn, jonka teema on elämä : 4.Photo Salon ofvaljevo-life. Osallistumisen ja 4 tähden näyttelyluettelon saa omakustannushintaan 5.00, vaikka et saisikaan kuvaasi näyttelyyn. Tule ja näytä! NÄYTTELYKUVAAJIEN KUVISSA ON ELÄMÄÄ 11

12 KIRJASTOILTA kuukauden neljäs keskiviikko Kameraseuralaisten olohuone Kirjastoillassa seuralaiset voivat käydä tutustumassa seuran laajaan kokoelmaan valokuvakirjoja ja -lehtiä. Hyllyistä löytyy valokuvausoppaita, tunnettujen valokuvaajien teoksia sekä eri aiheisiin keskittyviä opuksia, kuten esim. luontokuvakirjoja. Koska varsinaista ohjelmaa ei ole, Kirjastoilta sopii mainiosti esim. projektiryhmien tapaamispaikaksi! Kirjasto on auki kuukauden 4. keskiviikkona klo MAALISKUU Keskiviikkona klo HUHTIKUU Keskiviikkona klo Kirjaston nurkka Mitä on valokuvaus? Tiedon välittämistä tärkeistä tapahtumista. Esikoisen syntymästä, sodankauheuksista, miten koemme sen. Nykyään on aivan valtava kuvatulva joka puolella näkee kuvia. Kaikki on visualisoitu. Kaikkialla näkee kuvia. Mutta usein ne parhaimmat jäävät albumiin muistuttamaan tärkeistä hetkistä. Kuka on nähnyt sen napalmilapsikuvan Vietnaminsodasta? Siinä näki koko sodankauheuden. Valokuvan tärkein tehtävä on siirtää muistot tulevalle sukupolvelle. Kun kävin ukkini luona kylässä, niin ensimmäisenä hän näytti sotasairaalakuvansa, ainut minkä pystyi muistamaan pahasti dementoituneena. Ukki sanoi Jarmo, kuka se tässä kuvassa on? johon vastasin jotta ukki. Mitään muuta ei muistanut. Nyt on vain kuva enää jäljellä. Kuva puhuu ja vaikuttaa. Kaikki oleellinen on jo tehty ja enää voimme tehdä vain pastisseja siitä mikä on jo kuvattu. Ei ole enää jäljellä muuta kuin muistikortti. Mutta ei filmi vielä ole historiaa se kokee kyllä renessanssin. Jarmo Yammu Jauhiainen, Kameraseuran kirjastonhoitaja 12 LIISA SÖDERLUND Tee oma valokuvakirja Kuvat kirjaksi - kurssilla, joka alkaa Tilaa on vielä muutamalle. Katso lisätietoja sivulta 4.

13 the first Wednesday of the month INTERNATIONAL EVENING The monthly meeting will always be held on the first Wednesday of the month at in Kameraseura.We welcome all present and new members, who are interested in experiencing photography in English. You can be a beginner or a professional photographer, all are welcomed to discuss photography at Kameraseura.We offer you the meeting place. The International Evening keeps growing with every meeting.we now have members representing 15 different nationalities from 3 different continents. You are more than welcome to join us! If you want to add your name to our mailinglist, send an to Winds of change came over to the International Group.Those changes related to the group representatives Annika, Niki and Svend. They have stepped down and left their places to three new people:arno, Gunta and Juan. Changes don t mean a revolution in the club.the same activity base will remain and we will try to continue to do the same good job the parting committee members have done in the past years. Our most sincere thanks to Annika, Niki and Svend. The group has been quiet, which is no surprise with the Christmas break and the change of representatives in mind. There has been talk about a trip to Prague and also to Lapland during autumn (Ruska).We shall continue with the effort of organizing some trips. Incidentally, a few members of the club will be going to Kuusamo to a photo course and also enjoy the landscape views of the place and hopefully bringing some of those views to Helsinki. ARNO ENZERINK Batu-Caves 13

14 As per next meetings, during March Oka Morikawa will be our guest speaker. Morikawa is a Finnish international wedding photographer which has been regarded by Kodak ProPass Magazine as Finland s most esteemed wedding photographer In April Stefan Bremer will continue last year s presentation about his photography.at this moment we are hoping to get Caj Bremer (Stefan s father) to give us a guided tour at the exhibition he will have at Ateneum just after Picasso s one, it will be probably in March, but unfortunately we cannot guarantee it will happen just yet. Another thing that we will be doing is a trip to Nuuksio. One of our members lives in Nuuksio and is willing to guide us around. The date has not been confirmed yet, but will be sent forward as soon as we know. And finally, if there s enough interest, we will be planning a day trip to Salo to visit Steve McCurry s exhibition. Every photographer should know who he is:he shot the world famous image of the Pakistani girl, which has been published (among many many others) on the cover of National Geographic. The February meeting was honored with guest speaker, and member of our own International group, Larisa Pelle. Kamera gallery was packed with close to 40 people and Larisa was telling about her travels, showed us beautiful images of places she s recently visited and gave us interesting insights and tips in the more restrictive destinations of her work. After her presentation she gave us tips on how to improve our own travel shots by pointing out the goods and bads in images we brought PORTRAIT PHOTOGRAPHY - COURSE Saturday-Sunday at at Kamera-galleria and studio (Lastenkodinkuja 1). In this course you ll be given a solid grounding in the techniques you need to create strong and engaging photographic portraits. There s a particular emphasis on the significance of portraiture as a means of visual expression and communication. The aim of the course is to give a wide aspect of Portrait Photography, we will explore all types of photographic portraiture, developing use of artificial lighting and natural light.the aim of the course is to develope individual expression, and to learn from the process of working. Ide is to combine new information with the previous experience and knowledge. Teacher: photographer Jenni Haili TaK. Price: members 80 euros / others 95 euros. INTERNATIONAL MEETINGS MARCH at Oka Morikawa APRIL at Stefan Bremer You can cancel your participation 14 days before the start of the course without any cost. In case of a later cancellation you will be charged 50% of the course fee. The full fee will be charged in case of a cancellation less than 2 days before the start or in case of no cancellation at all. This concerns also the volunteers and employees of Kameraseura. or 14 ALAN DEAKINS Old and new

15 15

16 TEEMA kuukauden toinen torstai Teema-illoissa käy vierailijoita, jotka esittelevät töitään ja tarjoavat inspiraatiota kerholaisille. Aiheet vaihtelevat laidasta laitaan ja joskus tehdään myös syrjähyppyjä varsinaisen valokuvauksen ulkopuolelle.vierailijat arvostelevat pöytäkilpailut, joissa on aina joku teema. Kokousilta on kuukauden 2. torstai, Kameraseurassa Lastenkodinkuja 1:ssä Teeman tammikuun 2010 kokoukseen saapui 12 kerholaista.vierailijana oli freelancer-valokuvaaja Susanna Kekkonen. Hän on kirjoilla vielä taikissa, mutta tekee töitä jo ainakin Helsingin Sanomille, Me Naisille ja Glorialle sekä yritysten asiakaslehdille. Susannan kuvista 95 prosenttia on henkilökuvia. Susanna Kekkosen illan esityskin koostui pääasiallisesti henkilökuvista ja kuvasarjoista. Moni kuva, joka nähtiin, ei päätynyt lehden sivulle, vaan valituksi tuli sopivampi. Susannaa kiinnostaa kuvissaan henkilön lisäksi myös valo, joka luo tunnelmaa. Salamaa hän ei käytä, ellei ole pakko. Susanna tykkää yökuvauksista, joista nähtiin hyviä otoksia. Nähtiin monta hyvää kuvareportaasia: lintubongari, lentoemännän työpäivä, perhearkea ja tutkimussukeltajan työtä. Mielestäni paras illan kuvista oli kuva käärmetutkijasta, jolla oli kyynpoikanen kädessä ja molemmilla oli suu auki (kumpi matki kumpaa). Susannan kuvia kannattaa käydä katsomassa osoitteessa josta löytää myös kuviateemassa aikaisemmin vierrailleilta kuvaajilta. Suosittelen. Susanna Kekkonen arvosteli illan kilpailun (aihe = kuvapari). Kuvapareja oli parikymmentä kymmeneltä kuvaajalta. Tulokset: 2 p Niilo Anttonen / Asentoja 2 p Hannu Lehto / Toreilla 1 p Hannu Kontkanen / Kahden 1 p Vesa Jakkula / Hups! T:Eero Hauta-aho MAALISKUU klo 18.30:Teema uni, 4 kuvaa per. osallistuja, max 20x30 paperikuville.vierailija, ks. myöhemmin kotisivuilta. HUHTIKUU 8.4. klo 18.30:Teema uusi näkökulma, vuoden 2010 aikana otetuille max 20x30 paperikuville, 4 kuvaa per osallistuja.vierailija, ks. myöhemmin kotisivuilta. TOUKOKUU 17.5: Kuvausretki. Paikka ja kelloaika ilmoitetaan myöhemmin. 16

17 kuukauden kolmas tiistai OPINTOKERHO Opintokerhon tulokasluokan kilpailut pidetään aina pöytäkilpailuna ja kuvaformaatti on vapaa. Siis kuvat tuodaan vasta kokoukseen ja saavat olla paperivedoksia, tiedostoja tai dioja. (max. 4 teosta / kuvaaja, teoksista yksi saa olla 4 kuvan sarja) Kilpailun lisäksi kukin saa tuoda 1 4 mielestään hyvää tai huonoa kuvaa keskustelun pohjaksi. Ideana on että kuvaaja saa kommentteja kuvistaan, parannusehdotuksia kuvaamiseensa, tai olisiko se omasta mielestä epäonnistunut otos sittenkin hyvä? JOULUKUU 2009 TAPAA- MINEN Opintokerhon vuoden viimeiseen joulukuun tapaamiskertaan tuli mukavan vilkas osanotto 20n seuran jäsenen voimalla kun Jarkko Antikainen piti illan esityksensätele-optiikoista. Tämä oli samalla opintokerhon kameraoptiikka-esitelmäsarjan viimeinen osa. Jarkko on vetänyt useamman kerran katukuvaus-kursseja Kameraseurassa ja käyttää teleoptiikoita juuri ottaessaan katukuvia. Lisää Jarkon kuvia nähtävillä esim. osoitteessa: Luennon jälkeen pidettiin joulukuun kuvakilpailu, jonka aiheena oli katukuvaus. Jarkko antoi napakkaa palautetta jäsenten kuvista TUIJA SAKSI Roomassa ja valitsi seuraavien kuvaajien kuvat parhaiksi: Tuija Saksen kuva Roomassa, Pekka Nisulan kuva Ettore ja Susanna Honkasalon kuva New York. Kuvat ovat nähtävillä Kameraseuran-galleriassa netissä täällä: Jarkon teleoptiikka esitelmä ei ollut tekniikan esittelyä vaan keskittyi seuraaviin kuvailmaisun teemoihin: Kuinka käyttää teleobjektiiveja? Syväterävyys ja mitä sillä voi kuvassa korostaa. Useita kansainvälisten kuvaajien tunnettuja esimerkkejä. Teleobjektiivit ja katukuvaus, ns. Spylight. Katukuvausesimerkkejä siitä kuinka telellä voi nostaa visuaalisia merkityksiä esiin vain vaihtamalla kuvan tarkennuspistettä. Mihin teleä sitten tarvitaan? Jarkon mukaan esimerkiksi kuvattavan kohteen taustan sumentamiseen jotta itse kohde nousee paremmin esiin, kaukaa kuvaamiseen sekä kohteen tuomiseen lähelle.tele-objektiivi on joskus tarpeen myös olosuhteiden pakosta, eli kun kohde on arka kuten villieläimet tai muuten hankala pääsyinen teleoptiikka teleoptiikka mahdollistaa lähikuvat näistäkin kohteista. Kiitoksia innostavasta ja paljon havainnollisia esimerkkejä sisältäneestä esityksestä Jarkko vaikka vähän yliajalle mentiinkin. Juha Auvinen 17

18 PEKKA NISULA Ettore SUSANNA HONKASALO New York KAIJA HALME Enskan kalajuttu 18

19 TIISTAINA Valotuksen perusteet: aika, aukko ja ISO-arvo eli herkkyys Hyvin onnistuneen kuvan ottaminen on toisaalta helppoa, mutta toisaalta äärimmäisen vaikeaa. Valon määrän suhteen muuttujia on vain kolme - aika, aukko ja ISO-arvo eli herkkyys. Nykykameroissa on kuvaajan apuna jos jonkinlaista automatiikkaa. Paraskaan automatiikka ei kuitenkaan näe kuvan sisältöä. Mikä mahtaakaan olla kussakin tilanteessa se oikeaoppinen valotus? Vieraana Kameraseuran toiminnanjohtaja, valokuvaaja Liisa Söderlund. Pöytäkilpailun aihe oli lomaelämää. SEPPO TUOMAALA Kalamies 19

20 ERJA SARASTE Iltauinti TIISTAINA KLO 18:00 Vierailijana Arno Rautavaara, helsinkiläinen tietokirjallisuuden toimituspäällikkö, luontovalokuvaaja ja lintumies. Hän on valokuvannut luontoa 1960-luvun alkupuolelta saakka. Pääkohteena Arnolla on ollut Suomen merensaaristo, mutta viime vuosina hän on suunnannut kuvausmatkansa yhä kaukaisempiin kohteisiin, kuten Huippuvuorille, Afrikkaan, Galápagossaarille ja viimeksi marraskuussa 2009 Etelämantereelle, josta näemme kuvia.valokuvataiteen valtionpalkinto hänelle myönnettiin vuonna Pöytäkilpailun aiheena on Iloinen. TIISTAINA KLO 18:00 Aihe vielä varmistumatta Pöytäkilpailun aiheena on Luonnonvaloa. TIISTAINA KLO 18:00 Vierailijana (s. 1965), joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Hänen teoksiaan on ollut esillä mm.valokuvataiteilijoiden liiton galleria Hippolytessä, Helsingin taiteilijaseuran galleria Katariinassa jatallinnan kaupungin valokuvamuseossa.teoksissaan hän on tutkinut mm. unettomuutta ja yksinäisyyttä. Pöytäkilpailun aiheena on Mustavalkoinen. 20

21 kuukauden toinen maanantai PERSONA VIERAILULLA MAGNUKSEN MAAILMASSA Valokuvaaja Magnus Scharmanoff (s. 1964) kertoi työstään ja esitteli Personalaisille mainion näyttelynsä Hukattu aika Galleria Amassa joulukuussa Hänen tavaramerkkinä ovat lavastetut kohtaukset luonnollisissa ympäristöissä. Magnuksella on ura sekä taiteilijana että kaupallisena kuvaajana, ja hän toivoo niiden ruokkivan toinen toisiaan.työjutut tulee kuvattua digillä. Taidekuvat hän kuvaa filmille 50-luvun palkkikameralla ja teokset vedostetaan kookkaina. Magnuksen huolellisesti rakennetut kuvat toimivatkin halutulla tavalla vasta isossa koossa. Useimmissa näyttelyn kuvissa Magnus on itse mukana, mutta rooliasussa. Monikerrokselliset kuvat pohtivat miehen identiteettiä, asemaa ja ikääntymistä. Mies on satuolento, kuten kettu tai yksisarvinen, mies kompuroi kaupungilla yksinäisenä klovnina tai seuraa sivusta tarkkailijana, kuinka naiset hallitsevat elämän näyttämöä HS. Elokuvamaisesti rakennetut kuvat lainaavat elementtejä populaarikuttuurista, taidehistoriasta ja mainonnasta. Kuvien sisältö on Magnukselle itsellekin välillä mysteeri. Hän piirtää suunnitelmat useaan kertaan paperille ja kuvastilanteessa pyrkii toteuttamaan idean avustajien kanssa suunnitelman mukaisesti. Joidenkin kuvien lavasteiden rakentamiseen onkin mennyt viikkoja aikaa. Kaikki kuvassa näkyvä on oikeasti ollut kameran edessä, kuvia ei muunnella jälkikäsittelyssä. Eräänkin kuvan ideaan tarvittava iso laakea ikkuna löytyi pitkän etsinnän jälkeen. Sellainen löytyi eräästä koulusta, josta oli ulos juuri oikeanlainen näkymä. Magnus rakensi avustajien kanssa ikkunan viereen pahvisen seinän ja lavasti huoneen näyttämään tavalliselta olohuoneelta. Jopa jalkalistat oli muistettu laittaa paikoilleen! Mutta toisaalta samaan kuvaan oli jäänyt yhden studiovalon takaosa näkyville, mutta sitä ei kuvasta huomaa ellei tiedä mikä siinä pilkottaa. Filmille sattuukin yllätyksiä ihan eri tavalla kun digillä kuvatessa. Illan päätavoite on antaa mahdollisimman laaja foorumi henkilökuvauksesta kiinnostuneille, niin aloittelijoille kuin konkareillekin! Katsomme toistemme kuvia ja keskustelemme niistä yhdessä illan luennoitsijan kanssa (ei kilpailua). Jokaiselle kuukaudelle on oma kuvausteema, joka mainitaan ohjelmassa alla. Muistakaa tuoda 1-3 kuvaa mukananne! Kuvat mieluiten printteinä, mutta myös muistikortilla / tikulla / cd:llä. Kotisivuilla näet tarkennetun ohjelman sekä mahdolliset muutokset. Personan galleriassa pääset tutustumaan personalaisiin sekä heidän kuviinsa. Personan historia-sivuilla esitellään lyhyesti aiempia tapahtumia ja tapaamisissa esitettyjä kuvia. Keräämme sivuille myös suosittelemianne linkkejä henkilökuvauksesta kautta maailman. Personalaisilla on oma keskustelupalsta Kameraseuran Foorumilla. Lisätiedot: kameraseura.fi. Oikeiden henkilöiden löytäminen kuviin on aina haaste, eikä hän mielellään käytä samaa mallia useasti. Kerrankin tuli pikkukaupungin vapaapalokunta poseeraamaan päiväksi, ja palkkioksi riitti mielenkiintoinen kokemus. Siitä onkin varmaan irronnut kahvipöytään juttua, kun klovniksi pukeutunutta valokuvaajaa on laitettu jeesusteipillä kiinni auton konepeltiin hämyisessä peltomaisemassa. Personalaisilla oli oikein mukava glögi-ilta ja kuvaaja vastasi väsymättä kaikkiin kysymyksiin. Toivottavasti vierailu innosti kokeilemaan lavastettua asetelmallisempaa kuvausta. Kiitos vielä kaikille osallistuneille! 21

22 HANNU ISO-OJA Ilmeet VESA OJA AVASI VUODEN 2010 Helsingin Sanomien pitkäaikainen kuvajournalisti Vesa Oja esitteli meille vuosia jatkuneen dokumenttiprojektinsa suomensukuisista Pohjois-Amerikassa. 22 sa 80-luvulla, kun kukaan muu ei halunnut mennä. Meininki oli kurjaa, mutta opettavaista. Se sopi uteliaalle Vesalle. Amerikan serkkujen kanssa Kanadassa vietetty 3 viikkoinen antoikin vuonna 2004 uuden aiheen, ja nyt Vesa on kiertänyt vaimonsa kanssa etsimässä Hiski Salomäen laulujen suomenkielisiä paikkoja ympäri mannerta. Se on useamman kuukauden vuodesta vievää seikkailua, mielettömän hauskaa mutta samalla raskasta. Kuvien tyyli on sellainen puolipönöttävä. Niiden äärellä on hyvä pohtia miten suomalaisuus näkyy, ja mitä se loppupeleissä oikein on. Siirtolaisalueilla on suomalaisyh- 70-luvullaVesan valokuvausopinnot Lahdessa keskittyivät yhteiskunnalliseen ja dokumentaariseen kuvaukseen ajan hengen mukaisesti. Hän kiersikin paljon Itä-Euroopasteisöjä, jotka pitävät yllä sellaisiakin traditioita joita suomesta ei enää tahdo löytyä. He pitävät kiinni muistoistaan ja kuparipannuistaan, se on se mitä heillä on jäljellä suomalaisuudesta. Mutta jotain tuttua kuvattavissa on kuitenkin mahdollista nähdä... Hulluahan ja hankalaahan se on näinä päivinä. Ei siis se sisäänpääsy vieraiden ihmisten koteihin, vaan 6x7 rullafilmikameran käyttö. Se on kuulemma aikamoinen romu, jonka toimintavarmuus on vähän niin ja näin. Mutta siinä on hyvät lasit. Vesa kuvaa usein käsivaralta 4,5 aukolla ja kuvat joko ovat oikein valotettuja ja teräviä tai sitten ei. Eräälle reissulle hän vuokrasi akkuvalon, joka teki kyllä kaunista va-

23 TITTA GUSTAFSSON Sisilialainen hymy loa, mutta oli aivan mahdoton raahattava. Pikkusalamoidenkin kanssa on aikamoista värkkäämistä. Vaikka tekniikka tuottaa edelleenkin ongelmia, ei se haittaa. Sähläämisestä on tullut eräänlainen show ja sehän saa kuvattavat vain rentoutumaan. Kuvia on kuitenkin kertynyt jo nyt valtava määrä ja kaikki kuvatut on tietysti myös haastateltu.vesa onkin tehnyt päätöksen, että materiaalista kootaan kirja ja näyttely vuonna Muuten homma paisuu jo aivan mahdottomaksi. Lopuksi katsottiin pitkästä aikaa Personalaisten omia kuvia, hieno ilta ja kiitos siitä kaikille teille. MAALISKUU Personan iltojen tavoite on antaa mahdollisimman laaja foorumi henkilökuvauksesta kiinnostuneille, niin aloittelijoille kuin konkareillekin! Katsomme toistemme kuvia ja keskustelemme niistä yhdessä illan luennoitsijan kanssa, emme kilpaile. Muistakaa tuoda 1-3 kuvaa mukananne! 8.3. kello vieraanamme on Henrik Malmström. Hän on 26-vuotias itseoppinut valokuvaaja, jolle kuvaaminen on elämäntapa. 23

24 AV-ILTA kuukauden kolmas keskiviikko Av- jatekniikkailta kokoontuvat vuorokuukausina.av-illoissa perehdytään audiovisuaaliseen maailmaan vierailijoiden kautta.tekniikkailloissa maahantuojat esittelevät tuotteitaan ja antavat opastusta tuotteiden käytössä. Käsitellään valokuvaukseen ja kuvankäsittelyyn liittyvää tekniikkaa.tekniikkaillan aikana mahdollista suorittaa digiajokortti Kameraseuran digityöhuoneeseen. Kokoontumiset Kameraseurassa, Lastenkodinkuja 1:ssä, joka kuukauden kolmas keskiviikko alkaen klo MAALISKUU AV-ilta keskiviikkona klo Kiinnostaako valokuvan ja äänen yhdistäminen? Haluatko nähdä kansainvälisten huippujen teoksia? Haluatko kommentteja valmiisiin tai keskeneräisiin ohjelmiisi? Onko tekniikasta kysyttävää? Haluatko vaihtaa mielipiteitä? Tätä kaikkea on luvassaav-illoissa! Maaliskuun etävieras on brittiläisen AV-kulttuurin edustaja FRPS DPAGBValerie Rawlins. Näemme mm. millaisella näytöllä kyseinen arvonimi irtoaa, ja hänen palkittuja teoksiaan. Saamme kuullavalerien omat esittelyt ohjelmiin nekin on laadittu AV-ohjelmiksi! Iltaan pyritään saamaan ihan paikalle vierailijaksi äänittämisen ja äänen käsittelyn asiantuntija. Jos tämä ei onnistu, Juha näyttää, miten puhetta äänitetään, miten se siirretään tietokoneelle ja miten se liitetään musiikkiin. Keräämme edelleen AV-ohjelmia DVD:lle lähetettäväksi Maureen ja RobertAlbrightille. Suomalaisia töitä pääsee esille heidänav-kerhossaan! Juuri sinun ohjelmaasi tarvitaan! Eli: tuo mukana 1-2 parasta ohjelmaasi!! Toivottavasti nähdään myös lukuisia uusia osallistujien tuotoksia! Korkeintaan 12 minuutin esityksiä mahtuu porukalla katsottavaksi ja kommentoitavaksi.aloita ajoissa oman ohjelmasi työstäminen! MERKITSEHÄN KALENTERIISI KEVÄÄN AV-ILLAT, SIIS MAALISKUUSSA JA TOUKOKUUSSA Jos esität jotakin ja et ole varma tekniikasta ota mielellään etukäteen yhteyttä JuhaTiihoseen, jotta ilta sujuu mahdollisimman jouhevasti! Juha Tiihonen ja Jukka Toivio AV-ILTA Kameraseuran vuoden ensimmäisessä AV-illassa oli 16 AV-ohjelmista kiinnostunutta, jotka olivat saapuneet paikalle lumesta ja pakkasesta välittämättä. Tammikuun etävieras oli ranskalaisen AV-kulttuurin edustaja MFIAP Ricardo Zarate. Hän on yksi kaikkiaan kuudesta MFIAP-arvon omaavasta AVtuottajasta, ja luonnolliseti useita kansainvälisiä palkintoja. Lisäksi ohjelmassa oli osallistujien omien töiden katselua ja arviointia. Katsoimme useita Ricardo Zaraten ohjelmia ja ne herättivät vilkasta keskustelua. Erityisesti paikalla olleet ranskan kielen osaajat pitivät muita jännityksessä kun arvuuttelimme juonen käänteitä. Pikagallup osallistujien kesken kertoi että osallistujilta löytyy mielenkiintoa myös jatkossa arvioida myös muun kuin englannin kielisiä teoksia. Omia töitään olivat tuoneet Jan Fröjdman, Martti Korpijaakko, Hannu Lehto, Jari Mankinen, Kaarina Manninen, sekä Juha ja IiroTiihonen. Myös nämä esitykset herättivät ansaittua keskustelua ja tekijät saivat kaipaamaansa rakentavaa ja hyvässä hengessä annettua palautetta. Muistutettiin myös: Jos kaipaat oppia, niin AV-kurssille mahtuu vielä. Jukka Toivio ja Juha Tiihonen 24

25 kuukauden kolmas keskiviikko TEKNIIKKAILTA Av- ja Tekniikkailta kokoontuvat vuorokuukausina. AV-illoissa perehdytään audiovisuaaliseen maailmaan vierailijoiden kautta.tekniikkailloissa maahantuojat esittelevät tuotteitaan ja antavat opastusta tuotteiden käytössä. Käsitellään valokuvaukseen ja kuvankäsittelyyn liittyvää tekniikkaa.tekniikkaillan aikana mahdollista suorittaa digiajokortti Kameraseuran digityöhuoneeseen. Kokoontumiset Kameraseurassa, Lastenkodinkuja 1:ssä, joka kuukauden kolmas keskiviikko alkaen klo Tekniikkaillan uusi vetäjä Jari Mankinen toivoo saavansa ehdotuksia illoissa käsiteltävistä aiheista sähköpostilla osoitteeseentekniikka (at) kameraseura.fi. MAALISKUU - HUHTIKUU Järjestetään perehdytystä kerhon uuden Epsonin tulostimen käyttöön - tilaisuuden ajankohtaa ei vielä ole lyöty lukkoon. Samassa yhteydessä saadaan yleisemminkin vinkkejä kuvien tulostamiseen. Seuratkaa kerhon sivuilta tiedotteita tapahtumista. HUHTIKUU TEKNIIKKAILTA KESKIVIIKKONA KLO Alustavasti on suunniteltu esiteltäväksi ilmaista kuvankäsittelyohjelmaa GIMP. GIMP on monipuolinen ja lisätyökaluineen - mm. RAW-työkalut - se mahdollistaa kattavan valokuvien käsittelyn, jopa useilla eri tietokonealustoilla (Windows, Mac OS, Linux). Esittelyn perusteella itse kukin valokuvaaja voi arvioida GIMP:n soveltuvuutta omiin tarpeisiinsa. GIMP:n käyttöliittymä poikkeaa kaupallisista kuvankäsittelyohjelmista, mutta kaikista ohjelmistahan saa enemmän irti kun niiden käytön opettelee perusteellisesti. Ohjelman ilmaisuus on myös houkutin. Mikäli illan ohjelma antaa myöten, esitellään ja keskustellaan muista ilmaisista kuvankäsittelyä helpottavista työkaluista. 25

26 NUORET kuukauden toinen keskiviikko Olemme valokuvauksesta kiinnostuneiden alle 25-vuotiaiden ryhmä. Kuvaamme, puhumme kuvauksesta ja käymme valokuvanäyttelyissä. Päätämme yhdessä mitä teemme, mikä meitä kiinnostaa! Kokoonnumme joka kuukauden toinen keskiviikko klo 17. Paikka: Kameraseura, Lastenkodinkuja 1, Kamppi. Tule tutustumaan! Kuukauden kuvan säännöt: Valitsemme jokaisessa kokoontumisessa Kuukauden kuvan. Kuvan täytyy olla kuvattu kuukauden aikana edellisestä kokoontumisesta. Kuvien pitää siis olla tuoreita. Aihe on vapaa! Tuo mukanasi 1-4 digikuvaa muistitikulla, tai lähetä ne ennakkoon sähköpostilla osoitteeseen aiheeksi Kuukauden kuva. Kuvat mielellään vaakakuvia ja kuvan pidempi sivu n pikseliä. Paras kuva julkaistaan KS Uutisissa ja nuorten nettisivuilla! Tammikuun kuukauden kuva: Bru da PETRA LÖNNQVIST NÄYTTELYTYÖPAJA Tehdään oma valokuvanäyttely (paikka päätetään yhdessä) ja opetellaan siihen liittyviä asioita. Kurssi alkaa ja kokoontuu kevään aikana parin viikon välein, jolloin luentoja ja oman valokuvatyöskentelyn ohjausta. Ensimmäisellä kerralla saa tarkan ohjelman ja aikataulun. Työpajan ohjaa Liisa Söderlund Osallistumismaksu 20 euroa. Ilmoittautumiset mennessä sähköpostitse: MAALISKUU ke klo Maaliskuussa saamme vieraaksemme muotikuvaaja Jenni Kauppilan.Tule kuulemaan muotikuvauksesta yleisesti sekä katsomaan Jennin upeita kuvia. Muistakaa ottaa kuukauden kuvia mukaan! Samana iltana alkaa Näyttelytyöpaja. Halutessasi osallistua ilmoittaudu 7.3. mennessä. Katso tarkemmat tiedot yllä. HUHTIKUU ke klo

27 Liity Nuorten sähköpostilistalle lähettämällä viesti POSTILISTA osoitteeseen: Kerro viestissä myös nimesi ja syntymävuosi. Lähetämme sinulle tietoa Kameraseuran Nuorten kokoontumisista ja muista ajankohtaisista tapahtumista. LIITY RYHMÄÄN KAMERASEURAN NUORET FACEBOOKISSA kuukauden neljäs tiistai NATURA Naturassa korkeatasoiset luennoitsijat esitelmöivät luontokuvan erilaisilla elementeillä. Sponsorit tekevät tuoteuutuudet tunnetuksi heti tuoreeltaan. Kilpailuohjelma on seuran monipuolisin ja myös audiovisuaalisten diaohjelmien tekoon perehdytään. Kokoukset ovat kuukauden 4. tiistai klo Kameraseurassa NATURA Tammikuun NATURAN kokous pidettiin poikkeuksellisesti maanantaina. Paikalle osasi kuitenkin 16 henkilöä katsomaan ja kuuntelemaan Arto Juvosta.Arto on kotoisin Pernajalta ja kuvaa pääasiallisesti omalla lähiseudullaan (Porvoo - Loviisa).Artolla on juurensa lintuharrastuksessa ja hän siirtyi lintukuvaajaksi digi-scouppauksen kautta - ilman kunnon laitteita ei pärjää muille. Kimmo Kivirinnan innoittamana Arto innostui kuvan ja äänen yhdistämisestä. Ennen omia esityksiään Arto arvosteli illan kilpailun. Kilpailuun oli lähetetty ainoastaan 24 kuvaa(6 kuvaajaa). Kaikki kuvat olivat diginä. Kilpailussa palkittiin seuraavat 3 teosta saman arvoisina: 1. Niilo Anttonen Ensilumi kiva NIILO ANTTONEN Ensilumi 27

28 mustavalkoisuus, hyvät muodot täydentää toisiaan 1. Jussi Helimäki - Heijastus kiva 1. Eero Hauta-aho Pieni ja hento ote kuva, jonka olisin halunut ottaa itse Kilpailun jälkeen Arto Juvonen näytti kuvaesityksiä, joissa oli ääni mukana. Hän oli itse äänittänyt pääosan äänistä. Äänen ja kuvan yhdistäminen on yllättävän työlästä (10 kertainen aika tavalliseen esityksen tekoon verrattuna). Arto näytti meille 9 esitystä, joiden kesto oli parista minuutista ylöspäin. Nähtiin ja kuultiin allien muuttoa, metson soidinta, harmaahaikaroita kaloja ryöstämässä ja syömässä, tiiroja kalastelemassa, kanahaukkoja pesällä ja saalistamassa, pyrstötiaisten pesintää ja pöllöjä ihan kuutamolla. Useat kuvista oli otettu piilokojusta, jolloin myös äänittämiseen jää aikaa.yhtä aikaa niitä on kuitenkin mahdotonta tehdä.artolla on erillinen nauhoituslaite. Parhaiten jäi mieleen pyrstötiaisesitys, pyrstötiainen onkin Arton mielilintu, sekä kanahaukkakuva, jossa se ottaa harmaalokin saaliikseen ilmasta. Myös kuutamolla otetut kuvat varpuspöllöstä ja huuhkajasta olivat hyviä. Eero Hauta-aho 28 JUSSI HELIMÄKI Heijastus

29 EERO HAUTA-AHO Pieni ja hento ote MAALISKUU Kokous tiistaina klo On vuotuisen haastekilpailun aika: AFK:n, Kara-kameroiden, Soukan kameroiden,tapiolan kamerakerhon, ja Kameraseuran kesken luonto- ja ympäristöaiheisille projisoitaville teoksille (max 3kpl/tekijä) täsmennettynä teemana on metsä. Kilpailuun voi siis osallistua dioilla, cd:llä tai sähköpostitse. Kilpailukuvien on oltava Lastenkodinkuja 1:ssä viimeistään perjantaina klo (postiluukusta) tai sähköpostilla os. tiedoston nimeen teoksen nimi, ja sähköpostin otsikoksi haastekilpailu Kuvan koko: Korkeus aina 1080 ja leveys korkeintaan Liitä mukaan myös kuvaluettelo ja muistakaa mainita kaikissa kuvissa myös seuranne nimi. Palkintoja on luvassa Ed- Mark Oy:stä ja kilpailun arvostelee Suomen LuonnonValokuvaajat ry:n puheenjohtaja Esa Mälkönen. TERVETULOA METSÄÄN-VÄLKOMMEN TILL SKOGEN HUHTIKUU Kokous tiistaina klo Kilpailuohjeiden mukainen kilpailu kuvapareille: Projisoitaville tiedostoille tai vedoksille max kaksi teosta /osallistuja. Kuvaparin perusajatuksena on esittää kaksi kuvaa yhtaikaa. Digitiedostona sen on oltava yhtenä teoksena. Sähköposti os. nimeen teoksen nimi ja sähköpostin otsikoksi kuvaparikilpailu Kuvan koko korkeus aina 1080 ja leveys korkeintaan Liitä mukaan myös kuvaluettelo. Kilpailukuvat on toimitettava Lastenkodikuja 1:n postiluukusta tai sähköpostilla viimeistään perjantaina klo mennessä. Illan vierailija on valokuvaaja valokuvakurssiguru Sakari Mäkelä. TERVETULOA NATURAAN VAIKKA PAREITTAIN 29

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kameraseura ry edistää valokuvaharrastusta monipuolisesti ja laadukkaasti ja tarjoaa yhteisöllisen tavan harrastaa valokuvausta sekä kehittää luovuutta. Kameraseura

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana VALOKUVAUS Valokuvauksen opettajana toimii pitkän linjan valokuvaaja ja kouluttaja Timo Ripatti. Kursseilla on mallit ja heidän kustannuksensa

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Kerhot aloittavat syyskuussa mielenkiintoisten

Kerhot aloittavat syyskuussa mielenkiintoisten ELO- LOKAKUU UUTISET 4/2009 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS NIISKUNEIDIN HALAUS JA MUUT TÄRKEÄT KUVAT Valokuvaus on jälleen kesän aikana ollut mukanani monella

Lisätiedot

mahtuminen varmistuu saman tien. Kurssien hinnat ovat samalla tasolla kuin ennenkin, mutta nyt jäsenhinnan saadakseen tulee tietää oma jäsennumero.

mahtuminen varmistuu saman tien. Kurssien hinnat ovat samalla tasolla kuin ennenkin, mutta nyt jäsenhinnan saadakseen tulee tietää oma jäsennumero. ELO- LOKAKUU UUTISET 4/2010 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Lämmittävimpiä tapahtumia työssäni ovat olleet Niilo Anttosen halaukset kilpailuvoittoja julkistaessani.

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Meilivälähdys1/2010 Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Elokuu (29.8): Hetki (projisoitavat), Meren äärellä (mustavalkokuvat) Syyskuu (26.9):

Lisätiedot

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!

Lisätiedot

Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja

Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja Kehittyy itse valokuvaajana Opettaa kestämään vastoinkäymisiä Opettaa asettamaan pitkäjänteisiä tavoitteita Mahdollisuus voittaa palkintoja ja kunniamainintoja Mahdollisuus hakea arvonimiä Saa vuosin saatossa

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu KUUTIOKLUBI Studiovalokuvauksen perustaidot hallitseville harrastajille

Lisätiedot

1. Yleistä Nämä säännöt koskevat Kameraseura ry:n (jatkossa Kameraseura tai Seura) sisäisiä valokuvakilpailuja.

1. Yleistä Nämä säännöt koskevat Kameraseura ry:n (jatkossa Kameraseura tai Seura) sisäisiä valokuvakilpailuja. KAMERASEURA RY:N KILPAILUSÄÄNNÖT Voimassa 1.9.2011 alkaen YLEISET SÄÄNNÖT 1. Yleistä Nämä säännöt koskevat Kameraseura ry:n (jatkossa Kameraseura tai Seura) sisäisiä valokuvakilpailuja. Kameraseuran hallitus

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota. JUJUPRIX 2015 Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.fi Tampere matkailukohteena. Tampere on Pohjoismaiden suurin

Lisätiedot

Mitä meistä jää jäljelle? on kysymys, jota syksyn mittaan on pohdittu Kameraseuran

Mitä meistä jää jäljelle? on kysymys, jota syksyn mittaan on pohdittu Kameraseuran TAMMI- HELMIKUU UUTISET 1/2010 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS IHMISEN JÄLKI Mitä meistä jää jäljelle?valokuvaajana tallennan todellisuutta, elämääni ja ajatuksiani

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

osoitteessa www.hpb.fi.

osoitteessa www.hpb.fi. MAALIS- HUHTIKUU UUTISET 2/2012 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Valokuvaajia ja valokuvauksesta kiinnostuneita todella hemmotellaan tänä keväänä. Maaliskuun ensimmäisenä

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit

Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit MAALIS- HUHTIKUU UUTISET 2/2009 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS VALOKUVAUKSEN KAUT- TA ELÄMÄÄ OPPIMASSA Tällä hetkellä Kameraseuralla on kolme valokuvauskerhoa

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje

1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje 1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje Tämä on Auroras-verkoston uusi uutiskirje. Uutiskirjeestämme saat tietoa ympäri Suomea järjestettävistä Auroras-tapahtumista. Jos mieleesi tulee henkilö, joka voisi

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

Maanantai 13.6.2016 klo 9.00 13.00 (F2066 ja F2063) Tehtävä 1 - Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma

Maanantai 13.6.2016 klo 9.00 13.00 (F2066 ja F2063) Tehtävä 1 - Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma AUDIOVISUAALISEN MEDIAKULTTUURIN KOULUTUSOHJELMA 2016 Maanantai 13.6.2016 klo 9.00 13.00 (F2066 ja F2063) Tehtävä 1 - Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma Tehtävän materiaalit Lyhytelokuva

Lisätiedot

Expression of interest

Expression of interest Expression of interest Avoin hakemus tohtorikoulutettavaksi käytäntö Miksi? Dear Ms. Terhi virkki-hatakka I am writing to introduce myself as a volunteer who have the eagerness to study in your university.

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU OMINAISUUDET. Sähköinen jäsenkortti. Yksinkertainen tapa lähettää viestejä jäsenille

LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU OMINAISUUDET. Sähköinen jäsenkortti. Yksinkertainen tapa lähettää viestejä jäsenille tiedote 2 / 9.3.2017 LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU 4.3. ebirdie-jäsenkortti esiteltiin Golfliiton 60-vuotisjuhlaseminaarissa 17.3. ebirdie tulee kaikkien ladattavaksi Golfmessuilla 17.3. klo 12:00 alkaen

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

Jo heti toukokuussa onkin sitten Kamera stadissa ja kuvat keskittyvät omille kulmille.

Jo heti toukokuussa onkin sitten Kamera stadissa ja kuvat keskittyvät omille kulmille. TAMMI- HELMIKUU UUTISET 1/2011 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS KAMERASEURA 90 VUOTTA Juhlavuoden ohjelmiston punaisena lankana kulkee Kameraseuran kirjo. Kaikki

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

Helsingin Amatööri-Valokuvaajat perustettiin 2.3.1921. Perustajajäseniä

Helsingin Amatööri-Valokuvaajat perustettiin 2.3.1921. Perustajajäseniä KS_uutiset0510:Kameraseura 5.7.2011 10:49 Sivu 1 MARRAS- JOULUKUU UUTISET 5/2010 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit KS_uutiset0510:Kameraseura 5.7.2011 10:49 Sivu 2 PÄÄKIRJOITUS

Lisätiedot

KERTOMUS TOIMI ASTA 2010

KERTOMUS TOIMI ASTA 2010 KERTOMUS TOIMI ASTA 2010 Poimintoja viime vuoden huippuhetkistä. Kameraseuran pää-äänenkannattajan Kamera-lehden 60-vuotisjuhlia vietettiin monin eri tavoin vuonna 2010. Vuoden merkittävin yksittäinen

Lisätiedot

Touko Hujanen. Valokuvaaja, 11-kollektiivi

Touko Hujanen. Valokuvaaja, 11-kollektiivi Touko Hujanen Valokuvaaja, 11-kollektiivi ESITTELY u SISÄLLYSLUETTELO -CV -Näyttelyt ja palkinnot -Projekti: Suomi/Finland -Projekti: Kriisi? u Ansioluettelo CV 2013 Seuraavassa lista yhdistyksen jäsenistä

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Palaute Nyytin ja SPR:n Hengailuillasta 4.11.2011 Yhteenvetoraportti Osallistujia 31, joista 8 miestä. Palautteita 24 Sukupuoli Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% 1. Nainen 16 66,67% 2. Mies

Lisätiedot

Salasanan vaihto uuteen / How to change password

Salasanan vaihto uuteen / How to change password Salasanan vaihto uuteen / How to change password Sisällys Salasanakäytäntö / Password policy... 2 Salasanan vaihto verkkosivulla / Change password on website... 3 Salasanan vaihto matkapuhelimella / Change

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

mieli lähteä kuvaamaan, niin malttakaa sen verran, että saatte pilviä taivaalle ja sitä myötä kuvaan rakentuu jo itsestään kuvallista mielenkiintoa.

mieli lähteä kuvaamaan, niin malttakaa sen verran, että saatte pilviä taivaalle ja sitä myötä kuvaan rakentuu jo itsestään kuvallista mielenkiintoa. TOUKO- HEINÄKUU UUTISET 3/2010 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS KUVA JUHA AUVINEN Tämä kevät on hellinnyt valokuvaajia. Sääolosuhteet kuvaamiselle ovat olleet vaihtelevat

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Nyt viisi vuotta oltuani toiminnanjohtajana, että paljon hyvää on tapahtunut näiden vuosien aikana. Koko tämän

Nyt viisi vuotta oltuani toiminnanjohtajana, että paljon hyvää on tapahtunut näiden vuosien aikana. Koko tämän TAMMI- HELMIKUU UUTISET 1/2013 PÄÄKIRJOITUS Olen valokuvannut pikkutytöstä lähtien. Kameraseurassa aloitin 90- luvun puolessa välissä. Pimiökurssin käytyäni vietin suuren osan vapaa-ajastani mustavalkokuvia

Lisätiedot

luennoiva kerhojen illoissa ja antavat omaa kuvaa ei olisikaan esillä, voi muiden valokuvien arvioita kuunnellessa

luennoiva kerhojen illoissa ja antavat omaa kuvaa ei olisikaan esillä, voi muiden valokuvien arvioita kuunnellessa TOUKO- HEINÄKUU UUTISET 3/2009 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS VALOKUVALLA ON MONTA MERKITYSTÄ Kameraseurassa kohtaa laajan kirjon valokuvauksen harrastajien erilaisia

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi.

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi. High five! 4 Chapter 4 Down by the river LIITE 6a Työpistetyöskentely Piste 1 1 Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 3 teksteistä yksi ja lukekaa se ääneen englanniksi 2 Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa

Lisätiedot

MUKAVAT HETKET TÄRKEITÄ HYVINVOINNILLE

MUKAVAT HETKET TÄRKEITÄ HYVINVOINNILLE Page 1 of 6 Subscribe Past Issues Translate MUKAVAT HETKET TÄRKEITÄ HYVINVOINNILLE Hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että elämässä on pieniä toistuvia, mukavia tekemisiä päivittäin. Sellaisia voivat olla

Lisätiedot

en.tätä 90 vuotista traditiota jatkamme edelleen, mutta nyt uusin säännöin. Kevään aikana työryhmä on muokannut Kameraseuran kilpailusääntöjä

en.tätä 90 vuotista traditiota jatkamme edelleen, mutta nyt uusin säännöin. Kevään aikana työryhmä on muokannut Kameraseuran kilpailusääntöjä ELO- LOKAKUU UUTISET 4/2011 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Valokuvaus on tällä hetkellä yksi suosituimmista kulttuuriharrastuksista, tarjoten erilaisia mahdollisuuksia.

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

tapaan elokuussa. ponnistelut tuottivat hyviä tuloksia keväästä 2013 alkaen, kun ensimmäiset

tapaan elokuussa. ponnistelut tuottivat hyviä tuloksia keväästä 2013 alkaen, kun ensimmäiset TAMMI- HELMIKUU UUTISET 1 / 2014 PUHEENJOHTAJALTA LYHYT KATSAUS YHDIS- TYKSEN VUODEN 2013 TOIMINTAAN. Kameraseura ry:n seuratoiminta oli vuonna 2013 aktiivista, toiminnan periaatteiden säilyessä vakiintuneissa

Lisätiedot

Instagram #lyhytkoulutus

Instagram #lyhytkoulutus Instagram #lyhytkoulutus @splathan 2014 Aluksi Tämä OK-opintokeskuksen Instagram pikakoulutus materiaali on tehty Kuulu.fi -sivuston materiaalien ja tämän esityksen viimeisestä diasta löytyviä lähteitä

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle MONSTERIN JÄLJILLÄ ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle Kiasmassa asuu ujo monsteri, joka rakastaa taidetta. Se on merkannut Kiasman neljännen kerroksen Face to Face-näyttelyyn (13.3.2015-7.2.2016) viisi

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

4H ja osuustoiminta on POP

4H ja osuustoiminta on POP 4H ja osuustoiminta on POP 2 4H ja osuustoiminta. Miksi? Kosketuspintoja työelämään Osuustoiminta kasvattaa suosiotaan nuorten keskuudessa! Lähiruokapiirit, ohjelmatoimistot, musiikkipoppoot. 4H:lle oleellinen

Lisätiedot

Just duunit. Kevät 2015

Just duunit. Kevät 2015 Just duunit Kevät 2015 Just duunit Mitä tehdään? Perustetaan yritys. Miten tehdään? Keksitään yritysidea. Perustetaan yritys. Laaditaan kirjallinen yrityssuunnitelma. Toteutetaan! Just duunit: Tavoite

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin!

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Pilatestunnit jatkuvat 21.12. saakka ja Aitopilates päättää syksyn ns. old style pilates tuntiin. Syksyllä säännöllisesti studiolla

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

että juuri ne vähän epätäydellliset taltioinnit epähetkistä ovat vuosien kuluttua kaikkein kiinnostavimpia.

että juuri ne vähän epätäydellliset taltioinnit epähetkistä ovat vuosien kuluttua kaikkein kiinnostavimpia. MARRAS- JOULUKUU UUTISET 5/2009 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS KUVA LIISA SÖDERLUND On kiehtovaa katsoa mennyttä aikaa valokuvien muodossa, joka niin vahvasti

Lisätiedot

Ilman teemaa, joutuu tuomari omien mieltymyksiensä ja yhteiskunnallisen. kuvan merkitystasoja ja. omaan arvomaailmaansa.

Ilman teemaa, joutuu tuomari omien mieltymyksiensä ja yhteiskunnallisen. kuvan merkitystasoja ja. omaan arvomaailmaansa. MARRAS- JOULUKUU UUTISET 5/2012 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Taide valokuvauksessa, toisin kuin tekniikka on vaikeata eikä sitä voi opettaa, koska se on aineetonta,

Lisätiedot

KUVAJOURNALISMI KILPAILUN SÄÄNNÖT

KUVAJOURNALISMI KILPAILUN SÄÄNNÖT KUVAJOURNALISMI 2017 -KILPAILUN SÄÄNNÖT KUVIEN AITOUS Kilpailun lähtökohtana on valokuvien journalistinen/dokumentaarinen tuotanto ja/tai lähestymistapa tässä ohjeistuksessa ilmoitetuin rajoittein. Kuvien

Lisätiedot

HELBUS CONDUCT. Welcome to HELBUS. We are happy you are here!

HELBUS CONDUCT. Welcome to HELBUS. We are happy you are here! HELBUS CONDUCT Welcome to HELBUS. We are happy you are here! Our mission is to offer young people a path to a career in international business. Let us be your steppingstone for global opportunities! Explore

Lisätiedot

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Click here if your download doesn"t start automatically Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa KURSSIT TYÖPAJAT KEVÄTKAUSI 2010 Tammi-Heinäkuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutiota ylläpitää oululaisten ammatti- ja harrastajakuvaajien perustama Valokuvausyhdistys

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

AYYE 9/ HOUSING POLICY

AYYE 9/ HOUSING POLICY AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we

Lisätiedot

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen The acquisition of science competencies using ICT real time experiments COMBLAB Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen Project N. 517587-LLP-2011-ES-COMENIUS-CMP This project

Lisätiedot

Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa.

Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa. Säännöt Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa. Teema: Cutrin Pohjoisen luonnon taika Suunnittele ja toteuta oma näkemyksesi: Mihin

Lisätiedot

Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.

Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress. BLOGIN LUOMINEN Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.org) Myös http://blogspot.com on ilmainen ja helppokäyttöinen

Lisätiedot

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: 1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition)

Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition) Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition) Click here if your download doesn"t start automatically

Lisätiedot

pahtumamme ansiosta. Valokuvauksen parasta antia on ilo itselle sekä muille.

pahtumamme ansiosta. Valokuvauksen parasta antia on ilo itselle sekä muille. MARRAS- JOULUKUU UUTISET 5/2011 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Kameraseuran 90-vuotisjuhlavuosi on tarjonnut hienoja tapahtumia sekä jäsenille että kaikille valokuvauksesta

Lisätiedot

Maalishuhtikuu 2 / 2008. Uutiset

Maalishuhtikuu 2 / 2008. Uutiset Maalishuhtikuu 2 / 2008 Uutiset Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS Liisa Söderlund, Toiminnanjohtaja Liisa Söderlund. Kuva: Pekka Punkari Tuomaristo on tehnyt päätöksensä.

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014

Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Soukan Kamerat ry. 2014 1 Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sisältö Johtokunta... 2 Tilintarkastajat... 2 Jäsenistö... 2 Jäsenmaksut... 2 Talous... 3 Projektit... 3 Koulutus... 3 Näyttelytoiminta...

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä!

Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä! Kansainvälinen neulontapäivä 12.6.2010 Taito Helskyssä! Vaaleanvihreä patalappu asuu nyt Kruununhaassa Meritullinkadulla, vanhan jugendtalon sisäpihalle antavan huoneiston keittiössä. Lappu roikkuu kavereineen

Lisätiedot

PÄÄKIRJOITUS - URPO VÄISÄNEN

PÄÄKIRJOITUS - URPO VÄISÄNEN MAALIS- HUHTIKUU UUTISET 2/2011 Kerhojen kuulumiset - Avautuvat näyttelyt - Tulevat kurssit PÄÄKIRJOITUS - URPO VÄISÄNEN Kamera-lehti juhli viime vuonna 60 vuotista taivaltaan Suomen suurimpana valokuvausalan

Lisätiedot

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta

Lisätiedot

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed Online Meeting Guest Online Meeting for Guest Participant Lync Attendee Installation Online kokous vierailevalle osallistujalle Lync Attendee Asennus www.ruukki.com Overview Before you can join to Ruukki

Lisätiedot

TIINA PUPUTTI Y KSINKERTAISUUS. Davide Cerati on Pohjois-Italiassa toimiva ammattivalokuvaaja,

TIINA PUPUTTI Y KSINKERTAISUUS. Davide Cerati on Pohjois-Italiassa toimiva ammattivalokuvaaja, Cerati on innostunut henkilökohtaisesta projektistaan Enkelit. Kuvien ideat syntyvät usein kuvaustilanteessa inspiraatio tulee malleista ja tunnelmasta. TIINA PUPUTTI Davide Cerati on Pohjois-Italiassa

Lisätiedot