KULTTUURIYMPÄRISTÖSELVITYS. LOHILAHTI LOHIKOSKI osayleiskaava

Transkriptio

1 Kulttuuriympäristöselvitys Selvitystyö Ahola Lohilahti Lohikoski osayleiskaava 2011 SULKAVA KULTTUURIYMPÄRISTÖSELVITYS LOHILAHTI LOHIKOSKI osayleiskaava RAPORTTI FM Teija Ahola Selvitystyö Ahola Mikkeli Tilaaja: Sulkavan Palvelut Oy

2 2

3 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO TYÖN TAVOITTEET KOHDEALUE KARTALLA LÄHTÖTIEDOT KAAVOISTA JA KULTTUURIYMPÄRISTÖN SUOJELUTAVOITTEISTA MENETELMÄT ARVIOINTI RAKENNETUN KULTTUURIYMPÄRISTÖN HISTORIA LOHILAHTI RUOTSIN JA VENÄJÄN VALLAN ALLA; VANHA SUOMI (- 1811) LOHILAHTI SUOMEN SUURIRUHTINASKUNNAN OSANA ( ) LOHILAHDEN VAIHEITA ITSENÄISESSÄ SUOMESSA (1917 -) ASUTUKSESTA LIIKENNEVÄYLISTÄ LIIKE-ELÄMÄSTÄ KULTTUURIMAISEMAN HISTORIA KARTTOJEN KERTOMANA RAKENNETUN KULTTUURIYMPÄRISTÖN LUONNE KOHTEET LOHIKOSKI LOHILAHTI LÄHTEET...65 LIITTEET Kansi: Näkymä Kaislasen rannalta Lohikosken keskustaan 3

4 4

5 1 Johdanto 1.1 Työn tavoitteet Kulttuuriympäristöselvitys tehtiin Lohilahti-Lohikoski osayleiskaavan suunnittelutyötä varten. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman ( ) mukaan yleiskaava tulee ohjaamaan kyläalueiden ja ranta-alueiden maankäyttöä sekä yhdyskuntarakenteen kehitystä. Yleiskaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisena oikeusvaikutteisena yleiskaavana, jonka perusteella on mahdollista myöntää rakennusluvat alueelle. Työn tilasi Sulkavan Palvelut Oy, jota tilaajan ominaisuudessa edusti kaavoitusinsinööri Simo Kaksonen. Selvityksen tutkimusosuudesta, arvottamistyöstä ja karttatuotannosta vastasi FM Teija Ahola Selvitystyö Aholasta. Selvityksessä kuvataan rakennetun kulttuuriympäristön historia, ominaisluonne ja nykytila sekä osoitetaan alueen maisemalliset ja kulttuurihistorialliset arvot. Osayleiskaavan suunnittelussa selvityksen tulokset ovat sovellettavissa lähtötietona, kaava-kartan sisällössä ja esitystavassa, kaavamääräyksissä, vaikutusten arvioinnissa ja vuoropuhelussa. 1.2 Kohdealue kartalla Lohilahden kyläkeskus sijaitsee Sulkavan kunnan kaakkoiskulmalla. Sulkavan kirkonkylän keskustaan on matkaa noin 30 km. Lohilahden kautta kulkee seututie 438 Sulkavan kirkonkylältä Imatralle. 5

6 1.3 Lähtötiedot kaavoista ja kulttuuriympäristön suojelutavoitteista Maakuntakaava Ympäristöministeriö vahvisti antamallaan päätöksellä Etelä-Savon maakuntakaavan. Karttaote: Lohilahden seutu. Etelä-Savon maakuntakaava, Kuntakohtaiset aineistot, kulttuuriperintökartat Etelä-Savon maakuntaliitto. Vahvistetun Etelä-Savon maakuntakaavan kulttuuriympäristöt, -maisemat ja rakennetun ympäristön suojelukohteet on valittu valtakunnallisten ja maakunnallisten inventointien ja selvitysten sekä oikeusvaikutteisissa asema- ja yleiskaavoissa esitettyjen suojelutavoitteiden pohjalta. Sulkavan Lohilahden ja Lohikosken alueelta on yksilöity seuraavat maakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristökohteet ja alueet: Nro Nimi valintaperuste ma 560 Lohikoski (alue) sk Lohikosken sahan ja myllyn alue sk Lohikosken metsästysseuran talo sk Lohikosken kirkko sk ma-s 561 Salpalinjan varustukset ouk (sk = seutukaavan suojelukohde, ouk = osin uusi kohde) 6

7 Lohikosken sahan ja myllyn alue, metsästysseuran talo ja kirkko on määritelty maakuntakaavan asiakirjoihin kuuluvassa kulttuuriperintökartassa kulttuurimaisema- tai taajama-alueeseen sisältyviksi kohteiksi. Valintaperusteeksi on esitetty osayleiskaavaa. Tarkastelualueella ei ole valtakunnallisesti merkittäviä kulttuuriympäristöjä. Yleiskaavat Oikeusvaikutteinen Lohilahti-Lohikoski osayleiskaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa Yleiskaavassa on osoitettu suojelumerkinnöillä seuraavat alueet ja kohteet: Nimi Kaavamerkintä Lohikoski (alue) sr Lohikosken kirkko sr Lohikosken metsästysseurantalo sr Pölkkyniemi sr Salpalinjan puolustusvarustukset sk Asemakaavat Siikajärvi Lohijärvi ranta-asemakaava ulottuu tarkastelualueen itäosiin. Kaava on vahvistettu lääninhallituksessa Aikaisemmat rakennusinventoinnit Sulkavan rakennusperintöä on inventoitu seutukaavaa varten ja 80-luvuilla. Koko maakunnasta tehtyjen kartoitusten tulokset on esitetty kahdessa julkaisussa: Etelä-Savon esihistoriallisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet, 1974 ja Etelä-Savon rakennusperintö, Etelä-Savon kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet, Etelä-Savon seutukaavaliiton ja nykyisen maakuntaliiton sekä Savonlinnan maakuntamuseon toimesta tehtyjen rakennusinventointien tiedot on tallennettu maakuntakaavatyön suunnitteluvaiheessa uuteen selainpohjaiseen Etelä- Savon inventointitietojärjestelmään. Tietokannassa on seuraavat kohteet tarkastelualueelta: Nimi Inventointivuosi Lohikoski (alue) 2010 Lohikosken kirkko 1984, päiv Lohikosken metsästysseurantalo 1984, päiv Lohikosken mylly 1984, päiv Pölkkyniemi 1996 Sulkavan kunnan ennen vuotta 1940 rakennettuja rakennuksia on inventoitu (Jorma Liukko). Kohdetiedot löytyvät inventointikorteilta (pahvikortti). Korttien lisäksi on valokuvia. Tarkastelualueelta on inventoitu aikaisemmissa seutukaavaliiton inventoinneissa luetteloituja kohteita: Lohikosken sahan ja myllyn alue, Lohikosken kirkko, Lohikosken Metsästysseuran talo (entinen koulu). Tätä selvitystyötä varten, syksyllä 2011, dokumentoitiin ja kerättiin perusinventointia vastaavaa tietoa useista tarkastelualueen rakennuksista. Tietoja sisällytettiin selvitysraportin rakennetun ympäristön kulttuuripiirteiden ja nykytilan kuvausosioon sekä kohteena esiteltävien rakennuksien tai aluekokonaisuuksien kuvauksiin. Lisäksi vuoden 2011 kuvamateriaali järjestettiin kiinteistön nimen mukaisiin kuvatiedostokansioihin. 7

8 Muut inventoinnit Käynnissä olevaa Lohilahti Lohikoski osayleiskaava-aluetta koskeva arkeologinen inventointi valmistui lokakuussa Tekijänä Timo Jussila Mikroliitti Oy:stä. Etelä-Savon ympäristökeskuksen julkaisemassa raportissa Etelä-Savon perinnemaisemista (1998), on Lohikosken Koskelan laidunalue arvotettu maakunnallisesti arvokkaaksi perinnebiotoopiksi. 1.4 Menetelmät Tehtävänä oli laatia selvitys tarkastelualueen kulttuuriympäristön tunnuspiirteistä, ja nykytilasta sekä osoittaa alueen rakennetun ympäristön historiallisia, maisemallisia ja rakennushistoriallisia arvoja omaavat kohteet. Tarkasteltavan alueen kehitysvaiheiden selvittäminen on perusta kulttuuriympäristön tunnuspiirteiden määrittelylle ja arvottamiselle. Selvityksessä keskityttiin rakennetun ympäristön ja siihen liittyvien maisemien kulttuurisiin piirteisiin. Kulttuuriympäristön historiaa selvitettiin kirjallisuudesta, haastatteluin ja vanhoilta kartoilta, jotka mainitaan raportin lähdeluettelossa. Rakennetun ympäristön nykytilasta kerättiin tietoa maastossa eli paikan päällä tehdyin havainnoin. Tarkasteltiin rakennusten säilyneisyyttä, kerroksisuutta ja erityisiä arkkitehtonisia ja ympäristöllisiä erityispiirteitä. Rakennuksia ja lähiympäristöä dokumentoitiin valokuvaamalla. Kirjallisuus-, kartta- ja havaintoaineistojen pohjalta tulkittiin rakennetun kulttuuriympäristön ja maisemien luonnetta ja laadittiin kuvaus alueen nykytilasta. Valikoidut osa-alueet ja kohteet esitellään niiden ympäristöarvojen, rakennusvaiheiden, arkkitehtuurin ja käytön osalta tarkkuudella, joka riittää niiden kulttuurihistoriallisen ja ympäristöllisen merkittävyyden arviointiin. Raportti sisältää johtopäätökset siitä, mitä historiallisia ja ympäristöllisiä arvoja kohteet omaavat ja mikä on arvojen tila. Tilaajalle luovutettiin raportti, joka muodostuu tekstiosiosta, valokuvista ja karttakuvaliitteistä. Kohdekohtaiset inventointitiedot sisältyvät raporttiin. Tekstitiedosto, digitaaliset valokuvat ja paikkatiedot toimitettiin tilaajalle myös tallennuslevykkeellä. 8

9 1.5 Arviointi Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden aluekokonaisuuksien ja kohteiden määrittely perustuu työssä tehtyyn yleiskaavatason selvitykseen Lohilahden ja Lohikosken maankäytön ja rakentamisen historiasta sekä rakennetun ympäristön nykytilasta. Tarkastelualueelta valittiin kohteiksi ne, joilla selvityksen perustella on paikallishistoriallista merkitystä ja arkkitehtuurisia arvoja sekä ne, joiden säilyminen kyläkuvassa ylläpitää keskustan historiallista ja ajallista kerroksisuutta sekä rakennetun ympäristön monipuolisuutta. Hyvä elinympäristö tarvitsee muuttuvan kaupunkikuvan vastapainona muuttumattomia ympäristökokonaisuuksia. Pysyvyydellä on myös identiteettimerkitystä. Selvityksen tarkoituksena oli paikallisten erityispiirteiden määrittäminen. Yleiskaavoituksessa huomioon otettava valtakunnallinen intressi määritellään valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa ja maakunnalliset intressit maakuntakaavoituksen yhteydessä. Tämän työn yhteydessä tarkastelualueella sijaitsevien valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristökohteiden inventointitietoja päivitettiin. Luokittelu Valittujen kohteiden ja aluekokonaisuuksien kohdalla käytettiin kolmijakoista arvoluokitusta. Selvityksessä ei oteta kantaa arvojen merkittävyyteen. H M R Historialliset arvot (asutus-, talous-, sivistys-, aate- ja/tai sosiaalihistoriallista painoarvoa) Maisemalliset arvot (kylätaajama- ja maisemakuva) Rakennushistorialliset ja arkkitehtoniset arvot Kohteiden luokittelussa painotettiin seuraavia perusteita: 1) harvinaisuus tai ainutlaatuisuus (harvinaisuus) 2) historiallinen tyypillisyys alueelle (tyypillisyys) 3) aluetta tai tiettyä aikaa kuvaavat tyypilliset piirteet (edustavuus) 4) alkuperäistä tai sitä vastaavan maankäytön, rakennuksen käyttötarkoituksen, rakentamistavan, arkkitehtuurin tai tyylin ilmeneminen ja jatkuminen (alkuperäisyys) 5) merkitys historiallisen tapahtuman tai ilmiön todisteena tai siitä kertovana ja tietoa lisäävänä esimerkkinä (historiallinen todistusvoimaisuus) ja 6) näkyvissä olevat eri aikakausien maisematilat, rakenteet, materiaalit ja tyylipiirteet, jotka ilmentävät maankäytön, rakentamisen, hoidon ja käytön historiaa ja jatkuvuutta (historiallinen kerroksisuus). Selvityksessä arvoluokiteltujen kulttuuriympäristökohteiden kaavallista tarkastelua varten esitetään toimenpidesuosituksia. Suositukset voivat toimia lähtökohtana kaavan laadinnan aikana käytävälle keskustelulle kulttuuriympäristön arvoista, alueen paikallisesta luonteesta ja tunnuspiirteistä sekä niiden säilyttämiseen ohjaavista kaavoituksen keinoista. 9

10 Suositukset K I Kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus Kaavassa arvojen säilyttämiseen ohjataan suojelumääräyksin. Korjausrakentamisessa ja muissa toimenpiteissä tulee säästää rakennuksen mittasuhteisiin, julkisivumateriaaleihin ja yksityiskohtiin perustuvat tunnuspiirteet. K II Kulttuurihistoriallisia arvoja omaava kohde Yleiskaavamääräyksillä luodaan edellytykset nykyisen maankäytön ja olemassa olevan rakennuksen/rakennuskannan säilymiselle. Rakennusten purkaminen saatetaan yleiskaavamääräyksellä luvanvaraiseksi (MRL 127). Purkamislupaa harkittaessa on hyvä arvioida suunniteltujen toimenpiteiden vaikutuksia kyläkuvalle tai mahdollisen kulttuuriympäristökokonaisuuden arvoille. KII-luokkaan luokiteltuja kohteita jää maakuntakaavassa maakunnallisesti merkittäväksi osoitetulle kulttuuriympäristöalueelle (Lohikoski). Useimmat kohteista ovat vaatimattomia kansanomaista rakennustapaa tai sahayhtiön rakennustoimintaa edustavia työväenasumuksia, kauppapuoteja ja talousrakennuksia, mutta joilla yksittäinkin on merkitystä rakennetun ympäristön historiallisen kerroksisuuden ja monipuolisuuden kannalta, mikäli niiden käyttö ja ylläpito jatkuu. Osassa kohteista selvästi sahayhdyskuntiin liittyvä rakennustapa, kuten lankkurunko, sekä osassa kyläkuvalliset arvot voivat olla tärkeitä maakunnallisesti merkittävän Lohikosken kulttuuriympäristön arvojen säilymisen kannalta. Kohteiden kohdalla on syytä harkita myös niiden sisällyttämistä aluekokonaisuutta koskevaan kaavamääräykseen, esim. mainintana rakennushistoriallisia ja/tai kyläkuvallisia arvoja omaavina inventoituina kohteina. A I Kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennettu kokonaisuus tai aluekokonaisuus Arvojen säilyttämiseen ohjataan kaavassa suojelu-, suunnittelu- ja/tai rakentamismääräyksin. Alueen rakennetun ympäristön ominaispiirteet tulee säilyttää. Rakentaminen tai muut toimenpiteet tulee sopeuttaa rakennetun ympäristön luonteeseen ja kulttuurihistoriallisiin tunnuspiirteisiin. Alueelle rakennettaessa on huolehdittava siitä, että rakentaminen on sijainniltaan, mittasuhteiltaan, muodoltaan ja julkisivumateriaaleiltaan maisemaan ja kyläkuvaan sopeutuvaa. Maisemahistoriallisesti arvokkailla peltoalueilla ei tule rakentaa muita kuin maataloutta ja sen liitännäiselinkeinoja palvelevia rakennuksia tai olemassa olevaan tilakeskukseen liittyvää asuntorakentamista. 10

11 A II Kyläkuvallisia tai maisemallisia arvoja omaava alue Alueet, joilla tulee pyrkiä säilyttämään ympäristön luonne omaleimaisena, mutta joille ei suositella ehdotonta suojelua edellyttäviä määräyksiä. Kaavassa maankäyttöä ja rakennustapaa osoittavilla yleiskaavamääräyksillä mahdollistetaan ja ohjataan kulttuuri- ja maisemahistoriallisten ominaispiirteiden säilyttämiseen. Kulttuurimaisemaa merkittävästi muuttavat toimenpiteet saatetaan yleiskaavamääräyksellä luvanvaraisiksi. Uudisrakentamisen tulee rakennustavaltaan ja sijainniltaan liittyä olemassa olevaan rakennuskantaan ja ympäristöön siten, että rakennetun ympäristön luonne ja kulttuurihistorialliset ominaispiirteet säilyvät. 11

12 2 Rakennetun kulttuuriympäristön historia Seuraavaksi käydään läpi Lohilahden ja Lohikosken historiaa siltä osin kuin se käsittelee kaavan suunnittelualueeksi rajattua aluetta. Yhteenvedon lähdekirjallisuutena käytettiin paikallishistorioita, kuten Sulkavan historia I ja II, Säämingin historia I ja Lohilahden perinnepiirin julkaisu: Lohilahti muun maailman mainingeissa. Muut kirjallisuuslähteet mainitaan raportin lähdeluettelossa. Tietolähteenä on käytetty myös vanhoja karttoja ja Kansallisarkistossa säilytettävää maanmittaustoimitusten uudistushakemistoa. Muisti- ja perimätietoa on saatu kiinteistöjen omistajilta ja muilta suunnittelualueen asukkailta. Tiivistelmä Vuosilukuja ja tapahtumia Lohilahden ja Lohikosken historiassa: 1593 Ensimmäinen saha perustettu Ruotsin vallan aikana 1760 Lahjoitusmaakausi alkoi 1775 Viipurilaisten Sutthoffien saha (privilegio 1777) 1814 D. I. Zatrapeznovin saha ja mylly (privilegio 1830) 1853 Hackman & Co. ja kauppaneuvos Johan Kolis ostivat Lohikosken lahjoitusmaat sahoineen 1863 Lohikosken lahjoitusmaiden omistajana Hackman & Co Hackman & Co. myi Lohikosken lahjoitusmaan valtiolle. Kaupasta erotettiin kylän talo 13, jonka maalla saha ja jauhomylly sijaitsivat 1880 Hackmanin koulu aloitti Lohikoskella sahan puotirakennuksessa 1883 Muodostettiin 5000 ha suuruinen kruununpuisto 1886 Isojako valmistui Sulkavalla. Lohilahden maarekisterikylälle muodostettiin 25 tilaa, joista kaksi oli kruununtorppia. Isossajaossa muodostetut tilat, lukuun ottamatta numerolla 13 merkittyä ja kruununtorppia, oli lunastettavissa perintötiloiksi Uusi saharakennus valmistui 1893 palaneen tilalle 1904 Hackman rakennutti koulutalon Hackmanin saha lopetti Lohikoskella, saharakennukset ja työväenkasarmit purettiin ja siirrettiin muualle Yhtiön maatilalle, nk. hoviin, perustettiin työntekijöiden vanhainkoti 1922 Hackman rakennutti nykyisen vesimyllyn 1934 Kirkko vihitään käyttöön 1945 Hovi luovutetaan asutustoimintaan 1964 Uusi Lohilahden koulu otetaan käyttöön 1967 Lohilahden tie valmistui 1980-l Sulkavan kunnan ja Hackman Oy:n välinen maakauppa mahdollisti uusien rakennuspaikkojen perustamisen Lohilahdentien varteen sekä käynnisti torialueen ja venelaiturin kehittämisen Siikajärvi Lohijärven ranta-asemakaava 2001 Lohilahti Lohikoski osayleiskaava 12

13 2.1 Lohilahti Ruotsin ja Venäjän vallan alla; Vanha Suomi (- 1811) Vuonna 1323 Ruotsin ja Novgorodin välille solmitussa Pähkinänsaaren rauhassa Lohilahden seutu kuului alueeseen, jonka Novgorod luovutti Ruotsin kuninkaalle. Lohilahti tuli vuodesta 1329 kuulumaan vasta perustettuun Savilahden kirkko- ja hallintopitäjään. Vuonna 1442 perustettiin Juvan kirkkopitäjän ja Lohilahden asukkaista tuli juvalaisia. Vuoteen 1510 mennessä oli perustettu Säämingin kirkkopitäjän, johon myös Sulkava ja Lohilahti kuuluivat aina siihen asti kunnes Sulkavan kirkkopitäjä perustettiin n. vuonna Maanraja muuttui seuraavan kerran Turun rauhassa 1743, ja Lohilahti muun Kymijoen itäpuolella sijaitsevien alueiden tavoin liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa. Sulkavasta suurin osa jäi Ruotsin puolelle, rajalinja kulki Vekarassa. Kirkko jäi Ruotsin puolelle, mutta lohilahtelaiset kävivät edelleen entisessä kirkossaan. Hallinnollisesti Lohilahti kuului Viipurin kuvernementtiin, josta Katariina II aikana tehtiin Viipurin käskynhaltijakunta. Se jaettiin piirikuntiin, ja Lohilahti kuului Savonlinnan piirikuntaan. Vuodesta 1760 Lohilahti kuului donaatioon eli läänitykseen, jonka kenraalisotamarsalkka, senaattori A. B. Buturlin oli vastaanottanut keisarinna Elisabetilta. Laaja läänitysalue käsitti mm. Sulkavan Vanhan Suomen puoleiselta alueelta 18 1/2 verotilaa eli Auvilan (nyk. Tialanmäki), Hintsalan, Lohilahden, Ruokoniemen ja Telataipaleen kylät. Alkuun lahjoitusmaalla asuvat perintötalonpojat pysyivät itsenäisinä. He maksoivat veroa sekä donataarille että kruunulle. Talonpoikien asema heikkeni 1700-luvun jälkipuolella, kun donataarit alkoivat perustaa lahjoitusmailleen uudistiloja eli hoveja sekä teollisuuslaitoksia kuten ruukkeja ja sahoja. Näihin aikoihin myös kreivi Buturlinin donaatioon kuuluvalle Lohikoskelle perustettiin saha viipurilaisten liikemiesten Hans ja Carl Sutthoffien toimesta. Lohilahti nähtävästi säätyi kuitenkin hovileiriltä, joiden perustamisen yhteydessä talonpojat menettivät maitaan tai heistä tuli uusien veronmaksusopimusten myötä käytännössä vuokratilallisia eli lampuoteja. Kuitenkin jo vuonna 1798 Viipurin kuvernementin tilat tulkittiin allodiaalirälsseiksi, minkä myötä lohilahtelaisiltakin vähitellen vietiin omistus- ja perintöoikeudet taloihin. Kuva: Lohilahden Pölkkyniemeen tuli asukkaat viimeistään 1700-luvun lopulla. 13

14 2.2 Lohilahti Suomen suuriruhtinaskunnan osana ( ) Lohilahden lahjoitusmaiden omistajaksi tuli 1800-luvun alkupuolella kollegineuvos D. Zatrapeznov, joka vuonna 1814 rakensi padon, uuden sahan ja myllyn Lohikoskeen. Vanha Suomi oli jo tässä vaiheessa osa Suomen suuriruhtinaskuntaa, joka oli muodostettu sen jälkeen, kun Ruotsi vuosina hävisi sodan Venäjää vastaan ja joutui luovuttamaan koko Suomen venäläisille. Vanhan Suomen yhdistäminen tapahtui Lohilahti oli liitetty jälleen Sulkavaan ja vuodesta 1831 uuteen Mikkelin lääniin. Lohilahden talonpojat elivät kuitenkin edelleen lahjoitusmaaherrojen alamaisuudessa. Vanhan Suomen vaikeaa lahjoitusmaa-asiaa ratkottiin vasta Nikolai I aikana vuonna 1826, jolloin kaikki lahjoitusmaat julistettiin talonpoikien pettymykseksi rälsseiksi ja talonpojista tuli lampuoteja, donataarien alaisia. Vaikeaa lahjoitusmaakysymystä ratkottiin seuraavan kerran 1860-luvulla, ja vuoden 1867 valtiopäivillä tehtiin päätäs lahjoitusmaiden ostamisesta valtiolle ja myymisestä edelleen talonpojille perintötiloiksi. Lohilahden lahjoitusmaat olivat nähtävästi siirtyneet valtioneuvos Paul Judinin omistukseen 1830-luvulla. Hän oli kyseisellä vuosikymmenellä voittanut oikeudessa riidan koskien Lieviskänkosken patoa, josta katsoi aiheutuvan haittaa omistamansa Lohikosken tamppimyllyn toiminnalle. Vuodelta 1844 olevasta lääninkanslian kirjeestä selviää, että Judinilla oli lupa jauhaa tullia vastaan Lohikosken jauhomyllyssä. Myllyyn oli kuulunut yksi kivipari ja survinlaitos. Ennen vuoden 1867 valtiopäiviä ehti Lohilahden lahjoitusmailla vaihtua omistaja. Hackman & Co. ja kauppaneuvos Johan Kolis ostivat Lohilahden lahjoitusmaat sahoineen vuonna 1853 neiti Sofia von Judinilta. Hackmanin kauppahuone lunasti Kolisin osan kymmenen vuotta myöhemmin. Näihin aikoihin vuonna 1861 sahojen ja puutavaraliikkeen toiminnan rajoitukset poistettiin. Saimaan kanavan valmistuttua 1856 alkoi Saimaan laivaliikennöinnin parantaminen väylien mittaus-, viitoitus- ja kartoitustöillä. Varsinaista hovileiriä ei Hackmanienkaan toimesta perustettu, mutta kosken ympäristössä yhtiön tilalla harjoitettiin kuitenkin maanviljelystä ja karjanhoitoa. Kylän maataloissa elettiin yhtiön lampuoteina. Sahan työläisillä oli käytössä vaatimaton yhteisnavetta. Kesäisin karja laidunsi yhtiön ja valtionkin metsälaitumilla. Osa alustalaisista työskenteli yhtiöllä maatalous- ja metsätöissä, osa rakennustöissä. Asuntoja ja toimitiloja tarvittiin tehdasyhdyskunnassa, koska toimintaa kehitettiin ja asuntoja tarvittiin paikkakunnalle muuttavalle työväelle; työväenkasarmeja oli sahan ympäristössä, mm. etelä kosken eteläpuolella. Vuonna 1899 Lohikoskelle tuli sahanhoitajaksi E. Serenius, jonka aikana yhtiö alkoi panostaa maatilallaan lypsykarjanhoitoon. Yhtiöllä oli myös paljon hevosia, joita tarvittiin tavaroiden ja henkilöiden kuljetuksiin. Maatilalla olikin laajat laidun- ja heinämaat. Koski- ja jokikapeikon ympärille oli 1900-luvun alkuun mennessä kasvanut pieni tehdasyhdyskunta, jota kutsuttiin Ruukiksi. Siellä oli sahan ja yhtiön maatilan ja työväenasuntojen lisäksi koulu, kauppaliike ja posti; yksityisten perustamia kauppapuoteja oli myös Lohilahden puolella, Tervarannan ja Pölkynniemen laivalaitureiden luona. Sahan työväenkasarmiksi rakennettu Anttola toimi lisäksi seurojentalona ja kirkkona. Kylällä oli myös tanssilaani ja siellä jonkinlainen lava. Hackman & Co. huomio työväkensä ja harjoitti teollisuusyhdyskunnissaan sosiaalista toimintaa. Lohilahden koulu aloitti yhtiön sahan työntekijöiden lasten kouluna vuonna Ensimmäiset 24 vuotta koulu sijaitsi yhtiön talossa (nk. 14

15 puotirakennuksessa), josta sille oli luovutettu tupa ja kamari sekä opettajalle asunto. Omaan yhtiön rakennuttamaan rakennukseen koulu muutti Yhtiöllä oli kosken rannalla kaksi raamisaharakennusta. Isompi oli kolmikerroksinen, rakennettu pystyhirsistä ja lankuista. Pienempi oli kaksikerroksinen. Vesivoimaa tuotettiin vesirattailla, joista toinen liittyi kotitarvemyllyyn. Vuonna 1893 syttyneen tulipalon jälkeen rakennettu sahalaitos oli aikaisempia pienempi, mutta voimansiirroltaan modernimpi. Käyttövoimaa tuotettiin kahdella turbiinilla. Koneistuksen toimitti varkautelainen Paul Wahl & Co. Saha käsitti kaksi pikaraamia, viisi sirkkelisahaa, yhden kimpisahan ja yhden tukinlaskijan. Näihin aikoihin yhtiö rakennutti kapearaiteisen rautatien sahalta Pölkkyniemeen ja salmen yli Tervarantaan, joissa kummassakin oli laivalaiturit luvun alkuvuosina vesisaha muutettiin höyrysahaksi. Yhtiön palkkalistoilla oli 150 miestä. Höyrysahan toiminta-aika Lohikoskella jäi lyhyeksi, sillä jo vuonna sahan toiminta siirrettiin Joutsenon Honkalahteen, jonka Hackman & Co. oli ostanut Samaan aikaan yhtiö lopetti sahan myös Palokissa. Sorsakoskella oli vuoden 1897 jälkeen keskitytty metalliteollisuuteen. Sahan mukana lähtivät sahantyöläiset. Yhtiö puratti teollisuusrakennusten lisäksi työväenkasarmirakennukset ja ne kuljetettiin proomuissa Honkalahteen 1910-luvun alussa. Alueelle jäi yhtiön maatila. Kuva: Yhtiön koulu on kooltaan vaikuttava puurakennus vanhan saha-alueen ja kylätien ympäristössä. 15

16 2.3 Lohilahden vaiheita itsenäisessä Suomessa (1917 -) Yhtiön omitukseen jääneellä Lohikosken tilalla, joka tunnettiin Lohikosken Hovina, harjoitettiin maa- ja metsätaloutta. Isännyyttä hoiti ilmeisesti aluksi tilanvuokraaja, mutta jo 1920-luvun alusta lähtien yhtiön palkkaama tilanhoitaja. Hovilla asui tilanhoitajan lisäksi metsätyönjohtaja, muonamiehiä, seppä, kätilö (vuodesta 1901), diakonissa (vuodesta 1917), karjakot, sisäköt ja muuta työväkeä. Lisäksi Lohikosken tilalla toimi sahan entisiä työntekijöitä varten perustettu yhtiön vanhainkoti (eläkeläisiä asui mm. Laurinaution talossa, joka sijaitsi mäellä, riihen takana). Lohikosken sahayhdyskunnan liikenteellisesti syrjäisen sijainnin vuoksi oman kirkon rakentamista suunniteltiin jo 1800-luvun jälkipuolella. Vuonna 1907 Lohikosken sahalla pidetyssä kirkonkokouksessa päätettiin Herran huoneen rakentamisesta Lohikoskelle. Suunnitelmissa oli muodostaa Lohikosken sahan, Lohilahden, Lohiniemen, Telataipaleen ja Tialanmäen kinkeripiirit yhdistävä rukoushuonekunta. Sahan muutto Lohikoskelta oli takaisku kirkko- ja hautausmaahankkeelle. Lohikosken kylä piti kuitenkin yllä keskustelua ja 1930-luvun alkuvuosina hanke lähti toteutumaan. Kirkon rakennuspaikka järjestyi, kun Hackman & Co. vuonna 1933 luovutti Sulkavan seurakunnalle puolentoista hehtaarin suuruisen maa-alueen Salmenkankaalta. Saman vuoden loppupuolella arkkitehti Ilmari Virkkala sai valmiiksi kirkon piirustukset sekä suunnitelman hautausmaan järjestämiseksi. Rakennustyön urakoivat rakennusmestarit Antti W. ja Antti E. Saksa. Kyläläisiä oli mukana kirkon ja hautausmaan rakentamisessa sekä palkattuina että talkootyöväkenä. Kivet hautausmaan ympärille rakennettuun kiviaitaan kuljetettiin Lohilahden talojen pelloilta. Kirkko vihittiin käyttöön Kirkkotarhaan haudattujen sankarivainajien hautamuistomerkki pystytettiin Vehmaan punaisesta graniitista veistetyn Vapauden ristin suunnitteli arkkitehti Virkkala. Kirkkorakennukseen vuonna 1961 tehdyn peruskorjauksen yhteydessä ulkoseinät maalattiin ja kirkko sähköistettiin. Sisätiloihin tehtiin muutoksia: kuoritilaa suurennettiin, saarnatuolin asentoa muutettiin ja urkuparvi porrastettiin. Sahan lopettamisen jälkeen Hackman myi koulun Sulkavan kunnalle. Samalla entisen yhtiön koulun nimeksi tuli Lohilahden koulu. Vuonna 1927 aloitti alakoulu koulun käsityöluokan tiloissa. Vuonna 1934 muuttui koulu kaksiopettajaiseksi. Pari vuotta myöhemmin valmistui koulun lisärakennus ja vanhan osan peruskorjaus kouluneuvos, arkkitehti Toivo Salervon laatimien suunnitelmien mukaisesti. Rakennus oli laajennuksen jälkeen n. 43 metriä pitkä, ja siihen oli tehty sementtitiilikatto. Toisen yläluokan perustamisen yhteydessä alakoulu muutettiin kauppias P. Kostiaisen rakennukseen, joka tunnetaan Erkkilänä. Vuonna 1951 palkattiin kolmas opettaja. Koulu muutti vuonna 1964 Lohilahdelle valmistuneeseen uuteen koulutaloon. Tontti oli saatu lahjoituksena Hackman & Co:lta. Kivikoulun rakentamiseen käytettiin Liperin kunnan Vaivion koulun piirustuksia. Vuonna 1999 valmistui laajennus ja peruskorjaus arkkitehtitoimisto Keijo Tolpan suunnittelemana. Koulu on ollut kylän monitoimikeskus, jonka tiloja ovat käyttäneet myös eri järjestöt, seurakunta, kansalaisopisto ja kylätoimikunta. Lohikosken terveystalo aloitti toimintansa vuonna Yhtiö lahjoitti vielä tuolloin omistuksessaan olleesta tilastaan tontin neuvolan rakennuspaikaksi. Neuvolaksi kutsuttu terveystalo toimi äitiys- ja lastenneuvolana sekä kätilön, terveyssisaren ja kodinhoitajan asemapaikkana aina 1990-luvun alkuun, minkä jälkeen terveystalo siirtyi Asunto Oy Lohipirtin uudisrakennukseen Tervarannasta nousevalle rinteelle. 16

17 Hackmanin maatilan toiminta päättyi viime sotien jälkeen. Yhtiö joutui luovuttamaan Lohikosken maatilan valtiolle, joka muodosti siitä kaksi asutustilaa. Revot muuttivat yhtiön vanhaan talouskeskukseen ja ottivat asunnokseen entisen tilahoitajan asuintalon. Rönkköset perustivat uuden tilakeskuksen Kaislasen pohjoisrannalle. Koskelassa eli vanhalla paikalla harjoitetaan edelleen karjataloutta, mikä on säilyttänyt yhtiön pelto- ja laidunalueet kosken ympäristössä. Yhtiö vaikutti ranta- ja metsämaiden omistajana välillisesti tai suoraan kylän maankäyttöön ja rakennustoimintaan vielä pitkään sahan lopettamisen ja asutustoiminnan jälkeenkin, aina 1900-luvun lopulle saakka. Yhtiön lahjoittamille maille on rakennettu kirkko ja hautausmaa 1930-luvulla ja nykyinen koulu luvun alussa. Kylän nykyisen taajaman kehittymisen kannalta merkittävä tonttikauppa tapahtui 1980-luvulla, kun yhtiö myi kunnalle Lohilahdentien ja kirkon ympäristöstä maa-alueen. Keskustaan saatiin kaivattua tonttimaata ja seuraavina vuosina Ahvenpohjaan valmistui huoltoasema, rivitaloja, tenniskenttä, venelaituri ja VPK:n toimipiste. Lisäksi parannettiin ja kunnostettiin torialueen, uimarannan ja kirkon paikoitusalueita. Vuonna 1995 Metsähallitus osti kaikki Lohilahden alueella yhtiölle kuuluneet metsät. Kuva: Kirkko ja hautausmaa perustettiin 1930-luvulla mäelle, muuta kylää korkeammalle. 17

18 2.4 Asutuksesta Lohilahdella oli 1600-luvulla neljä taloa. Ne sijaitsivat tarkastelualueen ulkopuolella Lohiniemessä, Tuliniemessä, Henkoniemessä (Leinola) ja Vääräniemessä (Sinkkolanniemi). Kaskiviljelysmaita oli laajalla alueella. Ensimmäisinä kaskettuihin niemiin perustettiin talot ja raivattiin ensimmäiset pellot luvun kuluessa ja vuonna 1760 alkaneen lahjoitusmaakauden aikana asutus lisääntyi ja laajeni vanhoilla kaskimaapalstoilla. Pölkkyniemeen tulivat ensimmäiset asukkaat Tuliniemen talosta 1700-luvun jälkipuolella. Tuliniemestä käsin perustettiin talo myös Lohikoskelle. Tämän Laurinaution talo on sijainnut kosken lähellä. Siitä on jouduttu ilmeisen varhain luopumaan, sillä 1800-luvun puolivälin paikkeilla on Lohikosken sahan ympäristössä vain torppia, myös paikassa, joka pitäjänkartassa (1848) on nimetty Laurnautii-nimiseksi. Tupa-aho ja Lehikkö ovat saaneet asukkaat 1800-luvun puoliväliin mennessä. Isojako valmistui Sulkavan pitäjän kylissä vuoteen 1886 mennessä. Silloinen asutustilanne huomioiden Lohilahdelle muodostettiin 25 kantatilaa. Asukkaille, entisille lampuoteille, tuli mahdollisuus lunastaa tilat itselleen. Maksuaika oli 39 vuotta. Tarkastelualueella sijaitsevat Pölkkyniemi nro 12, Lohikoski nro 13, Tupaaho nro 22 ja Lehikkö nro 23. Hackman & Co. oli jo vuonna 1879 myynyt Lohilahden lahjoitusmaan valtiolle. Kaupasta erotettiin maat, jotka isossajaossa muodostivat uuden kantatalon, Lohikoski nro 13, jonka maalla saha ja jauhomylly sijaitsivat. Yhtiölle jäänyt tila oli kooltaan n. 440 ha. Se käsitti laajat metsämaat, joita yhtiö myöhemmin osti lisää. Koko Lohikosken puolen asutus sekä myös Lohilahden nykyinen keskusta Ahvenpohjaan ulottuvilta osin on rakentunut yhtiön omistaman Lohikoski-tilan vanhoille maille. Tarkastelualueelle jää myös nykyisiä valtion maita, jotka pääasiassa painottuvat Sahanlahden ja Kaislasen eteläpuolelle (kantatalo nro 36). Lohilahden maapuolella tontteja on erotettu Tupa-ahon ja Lehikön maista 1900-luvulla, pääasiassa 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kyläasutus käsittää nauhamaista tienvarsiasutusta Lohirannantien varrella sekä muutaman talon erillisiä asumusryhmiä Tiaisenmäellä ja Lohilahden rannassa. Yhtiön omistusaikana Lohikosken tilasta oli erotettu Koulutilan ja Rukoushuoneen eli kirkkomaan lisäksi vain muutama pientila. Suurin osa kylän pientaloista ja liiketaloista sijaitsi vuokramaalla. Toisen maailmansodan jälkeen Lohikosken tilasta muodostettiin kaksi asutustilaa. Myöhemmin monet vuokramaalle talonsa rakentaneet lunastivat tontit itselleen, mm. kauppaliikkeet Salmela, Keski-Saimaa ja Itä-Savon Osuusliike. Sulkavan, Särkilahden ja Lohikosken tienhaarassa on vajaan parinkymmenen asumuksen mökkikylä raivattuine peltoineen. Tämä Tienhaarankylä on syntynyt ja 40-luvuilla, jolloin alue otettiin tilattomien asutustoiminnan käyttöön. Ensimmäiset asutustilat perustettiin Telalahden talolle nro 21 kuuluneesta isosta ulkopalstasta. Samalla erotettiin tontti myös Tielaitokselle. Varsinainen Tienhaaran kylä sijaitsee Telalahden Kestikievarin kantatalolle nro 16 kuuluneella maalla. Sulkavan kunta osti alueen vuonna 1929 ja alkoi myydä siitä tontteja (pienviljelyspaikkoja). Taloja rakennettiin 1930-, 40- ja 50-luvuilla, samalla raivattiin pellot. 18

19 2.5 Liikenneväylistä Lohilahti sijaitsee historiallisesti tärkeän Lappeenranta Puumala Savonlinna vesireitin tuntumassa. Se jää myös kaakon-luoteen suuntaiselle niemistä ja saarista muodostuvan katkonaisen talvitien reitille, jota myöten on kuljettu vesistön poikki jo ennen kuin reitille, joka muodostaa yhteyden Sulkavalta Imatralle, rakennettiin maantie 1800-luvun loppupuolelle mennessä; tämän seututien 438 linjaus on muuttunut tien perusparannuksissa 1900-luvun jälkipuolella. Laivaliikenne Matkustajalaivaliikenne alkoi Saimaalla 1890-luvulla. Lohikoski oli Savonlinnan ja Sulkavan alueen pienlaivojen laivareitillä, mutta myös pitkien Mikkeli-Lappeenranta ja Savonlinna-Mikkeli linjojen laivat saattoivat poiketa sahakylän laitureissa tai pitivät niitä välisataminaan. Alukset vaihtoivat kulureittejään ja aikataulujaan olosuhteiden ja kysynnän mukaan. Lohilahdella oli laivalaivureita ainakin Tervarannassa (Itä-Savon edustalla), Salmelan kaupan lähellä (nyk. OP:n edustalla) ja Pölkkyniemessä (Lehkosen kaupan luona) sekä tarkastelualueen ulkopuolelle jäävissä Kangassaaressa, Tuliniemessä ja Sinkkolanniemessä. Tuliniemen laituriin pääsivät vain pienet laivat. Lisäksi lohikoskelaiset ja lahtelaiset hyödynsivät pohjoisessa sijainneen Kiviapajan laiturin laivaliikennettä, joka kulki pidemmälle syksyyn kuin Lohilahdelle poikkeava liikenne. Matkustajalaivaliikenne loppui vähitellen luvulle tultaessa. Tiestö Itsenäisyyden alkuvuosina tie Sulkavan kirkolta Lohikoskelle ja edelleen Virmutjoelle kiersi Tiimataipaleen kautta nykyistä Lohikoskentietä pitkin. Tämä Lohikoskentie oli Sulkavan puolella rakennettu yleiseksi maantieksi 1890-luvulla. Tiejärjestelyjen yhteydessä vaihdettiin kievaritalon paikka Telataipaleelta Lohikoskelle. Kyydit suuntautuivat Sulkavan Korholanmäelle tai Ruokolahden Virmutjoelle. Majatalo oli vuorotellen Lehikölla ja Tupa-aholla, mutta vuonna 1915 se annettiin viideksi vuodeksi Hackman & Co:n maatilan vuokraajan Iivari Tuomen hoidettavaksi. Tienhaarankylän kohdalla Lohikoskentiestä haarautuvan Lohikoski-Ahvionniemi- Särkilahti tien (Kiviapajantien) rakentaminen alkoi 1910-luvun alussa. Vuonna 1914 oli Särkilahdesta Ahvionniemeen kärrytie. Tien rakentaminen jäi kesken ja alkoi uudelleen vasta 1930-luvulla. TVH:lla on ollut Särkilahden tienristeyksessä varikko. Talossa oli hallitilojen lisäksi asunto työnjohtajaa varten. Vuonna 1997 Sulkavan tiemestaripiiri lakkautettiin ja TVH:n kalusto siirrettiin muualle. Sulkava-Virmutjoki maantietä oikaistiin 1960-luvulla (1967). Uusi Lohilahdentie rakennettiin Tiimataipaleesta entisten Tuliniemen maiden halki Ahvenpohjaan ja Salmen yli sekä edelleen metsän halki Tiaisenmäelle, jossa tie yhtyi Särkilahdesta Lohikosken kautta tulevaan vanhaan Virmutjoen tiehen. Tietä Lohilahdelta etelään perusparannettiin (uusi tielinjaus) 1974 ja parikymmentä vuotta myöhemmin kunnostettiin myös tie Lohilahdelta Vekarasalmelle (1992). Ahvenpohjanlahden ja Koululahden välisessä salmessa oli silta jo ennen nykyistä maapengertä ja betonisiltaa. Lohilahden perinnepiirin julkaisussa kerrotaan, että silta ja tie salmen yli Tervarannasta Salmenkankaan puolelle rakennettiin talkoilla 1920-luvun jälkipuolella eli niihin aikoihin, kun Paavo Kostiainen rakennutti Salmelan kauppataloaan salmen etelärannalle. Kyläasutusten välistä liikennettä palvelevia kulku-uria rakennettiin kyläteiksi luvun alkupuolella. Jokilahdentie Tupa-ahon kautta rakennettiin 1920-luvun lopulla (alkoi ). Tien perusparannuksen yhteydessä 1960-luvun lopulla linjattiin tie 19

20 Lohilahden suunnalla suoremmaksi ja rakennettiin se alkavaksi samaan aikaan rakennetusta Lohilahdentiestä. 2.6 Liike-elämästä Lohikosken ensimmäinen kauppapuoti oli Hackmanin kauppa, joka toimi sahan yhteydessä. Puotirakennus sijaitsi yhtiön tilakeskuksessa (nyk. Koskela). Alkuun sahanhoitajat huolehtivat liikkeen toiminnasta. Loppuaikoina rakennuksessa toimi myös yksityisiä kauppoja, kuten Auvisen kauppa. Savonlinnalainen Osuuskauppa Keski-Saimaa perusti viime sotien jälkeen sivumyymälän Lohikoskelle poliisikonstaapeli Lehtoselta ostamaansa 1940-luvun kiinteistöön. Myymälä siirtyi 1950-luvun puolivälissä uuteen liiketaloon tien toiselle puolelle ja toimi siinä luvulle saakka; vuonna 1984 Keski-Saimaa sulautui osuuskauppa Suur-Savoon. Osuuskaupan jälkeen rakennuksessa toimi jonkin vuoden Torikoitten kauppa. Keski- Saimaan vanhemmassa liiketalossa oli vuosia Matkahuolto-kahvila sekä sen jälkeen lyhyen aikaa Lohikosken Saluna. Yksityiset perustivat kauppapuotejaan jo 1800-luvun lopulla Saimaan puoleiselle Lohilahdelle. Kaupat ja laivalaiturit sijaitsivat lähekkäin. Vuonna 1884 puodinpidon aloitti kylälle muuttanut Johan Henrik Sallinen. Hän ilmeisesti rakennutti Tervarannassa sijaitsevan rakennuksen, jossa piti kauppaliikettään. Jo 1890-luvulla Salliselta vapautuneissa tiloissa toimi kauppias Auvinen. Vuonna 1904 rakennuksen osti kauppias A.E. Lehkonen puotirakennuksekseen. Lehkonen puolestaan myi rakennuksen 1920-luvulla Tupa-ahon Pekka Kostiaiselle. Vuosina rakennuksessa oli Itä-Savon Osuusliikkeen Lohilahden myymälä. Vuonna 1937 Osuusliike muutti vasta valmistuneeseen liiketaloon naapuritontille. Uuden myymälän yhteyteen perustettiin myös kahvila. Osuusliikkeellä oli myymälä jonkin aikaa 1960-luvulla myös Lohikoskella. Kokonaan osuusliikkeen toiminta kylällä loppui 1980-luvulla. Vastarannalla, A. Puurtisen omistamassa Pölkkyniemen alatalossa, oli mahdollisesti jo 1800-luvun puolella kauppaliike, jonka Puurtinen myi n Albin Kolehmaiselle. Kolehmaisen puodin jälkeen talossa toimi jonkun vuoden Lohikosken Osuuskauppa, joka lopetti vuonna Paavo Kostiainen oli itsenäisenä kauppiaana alatalossa vuodesta 1915 aina vuoteen 1926, jolloin Pölkkyniemen isäntä Puurtinen myi tilansa A.E. Lehkoselle. Tämä perusti alataloon kaupan ja harjoitti sen lisäksi tilallaan maanviljelyä sekä Tervarannassa aloittamaansa laivanvarustusta. Lehkosen kauppaliike toimi vielä jonkin aikaa viime sotien jälkeen, ehkä 1950-luvun alkuun saakka. Kauppias Paavo Kostiainen rakennutti uuden liiketalon Hackmanin omistamalle maalle, Salmenkankaan eteläpuolelle. Kostiaisen kauppaliike (myöh. Salmela Oy) toimi vuoteen 1966 saakka. Perimätiedon mukaan Kostiaisen uuteen taloon käytettiin Pölkkyniemestä siirretyn kaupparakennuksen hirret. Ainakin Lehkonen rakennutti vuoteen 1928 mennessä uuden hirsi- ja lautarunkoisen rakennuksen Pölkkyniemen rantaan, johon siirsi vastarannalla toimineen kauppaliikkeensä. Viime vuosisadan loppupuolella kauppapalvelut vähentyivät, ja jäljellä olevat ovat keskittyneet Lohilahdelle. Tauno Rissasen kauppaliike ja baari aloittivat toimintansa 1960-luvun puolivälissä Sulkavan Säästöpankin talossa tuolloin rakenteilla olleen uuden Lohilahdentien varressa. Yritystoimintaan jatkaa edelleen K-extra Rissanen. Liikerakennus on ajalleen tyypillinen. Se käsittää hahmoltaan laatikkomaisen, tasapäätyisen asunto-osan ja siihen liittyvän matalan koteloiduin räystäin ja isoin liikeikkunoin varustetun myymälän. K-extran lähellä on pysynyt myös pankkipalvelut. Lohirannantiellä on vuodesta 1971 toiminut Sulkavan Osuuspankin 20