Kivestä muuraamalla. Koti on enemmän kuin seinät. Missä asut? Tähän kysymykseen ei vastata omalla kotiosoitteella,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kivestä muuraamalla. Koti on enemmän kuin seinät. Missä asut? Tähän kysymykseen ei vastata omalla kotiosoitteella,"

Transkriptio

1

2 S ISÄLLYSLUETTELO Kivestä muuraamalla 4 6 P IENIMUOTOISTA RAKENTAMISTA KAUPUNGEISSAKIN Koti on enemmän kuin seinät 4 Pienimuotoinen kaupunkirakentaminen vasta oraalla, vaikka kysyntää on 6 Pikku-Huopalahdesta Helsingin väriläiskä Missä asut? Tähän kysymykseen ei vastata omalla kotiosoitteella, vaan aina kertomalla kaupunginosan tai taajaman nimi. 7 Kiven pitkäikäisyydellä arvoa Asuinalueella on siis suuri merkitys. Vanha hokemahan 8 Unelmasta kodiksi sanoo, että asunnon hinnan määrittää kolme asiaa: paikka, 10 Monimuotoinen ja moderni Saunalahti paikka ja paikka kuten LKV Marja Korvenojakin lehdessämme toteaa. Se on tietysti kärjistys, mutta ainakin osatotuus. 11 Maatilojen tulipalot osoittavat rakennusmateriaalin merkityksen Asumisessa ei ole ensisijaisen ratkaisevaa sopivan huoneiston tai talon löytyminen, vaan sen tarjoama elinympäristö. 12 Olipas kiva myydä! Tutkimusten mukaan asumisympäristön valintaan vaikut- 14 Puumies rakensi itselleen kivitalon tavat tekijät ovat viihtyisyys, esteettisyys, turvallisuus ja kattavat palvelut. 16 Tiili antaa rakennukselle luonnetta Tutkimukset kertovat myös, että säteittäinen, kaareva 18 Kilpailujen satoa ja pienimuotoinen rakentaminen yllyttää oleilemaan ja viet- 19 Miksi rakentaa kivestä muuraamalla? tämään aikaa alueella ja sitä kautta luo viihtyisää, ihmisläheistä kaupunkikuvaa. KIVESTÄ MUURAAMALLA viihtyisien ja kestävien asuinympäristöjen informaatiolehti Tutkimuksia tukee todellisuus. Kaupunkien ja niiden Julkaisija Päätoimittaja Toimitus Visuaalinen ilme ja pre press Painos Kirjapaino Rakennusteollisuus RT ry Muuratut Rakenteet Tiina Salmela Viestintätoimisto Povitasku Oy Mainostoimisto Tasku Oy kpl Wellprint Oy kehyskuntien muuttoluvuissa näkyy selvästi, miten asukkaat ovat valmiita muuttamaan asuinpaikkaansa, elleivät he löydä mieleistään kotia nykyiseltä asuinalueeltaan. Kaukana ovat myös ne ajat, jolloin jokaisen suomalaisen miehen tavoitteena oli rakentaa itse perheelleen koti.

3 Nyt halutaan joko ostaa valmis asunto tai rakennuttaa oma pientalo avaimet käteen -periaatteella. Tässä on haastetta niin kaavoittajille, suunnittelijoille, rakennuttajille kuin urakoitsijoille. Nyt on jo ryhdytty etsimään malleja pienimuotoisemman kaupunkirakenteen kustannustehokkaaseen toteutukseen, mutta varmasti polku on vasta alussa. Muun muassa Espoon Uusmäen ja Kuloniityn suunnittelukilpailujen ehdotukset nostavat tulevaisuuden odotuksia korkealle. Tämä informaatiolehti on Rakennusteollisuus RT Muuratut Rakenteet -ryhmän tuottama Lehtemme sivuilla ammattilaiset kertovat kivirakentamisen kokemuksistaan. T UOTERYHMÄPÄÄLLIKKÖ T IINA S ALMELA: Asumisessa ei ole ensisijaisen ratkaisevaa sopivan huoneiston tai talon löytyminen, vaan turvallinen, terveellinen ja viihtyisä elinympäristö. Kivirakenteella on kiistatta etuja, jotka korostuvat pienimuotoisessa kaupunkirakentamisessakin. Mikään materiaali ei kuitenkaan korvaa suunnittelijoiden tai rakentajien ammattitaitoa. Laadukas lopputulos syntyy vain huolella ja taidolla tehden. Yhteisenä tavoitteena tuleekin olla inhimillinen, pienimittakaavainen ja kaupunkimainen rakentaminen, jossa hyödynnetään ennakkoluulottomasti eri materiaalien etuja. TIINA SALMELA Tuoteryhmäpäällikkö. DI Rakennusteollisuus RT ry 3

4 KIVESTÄ MUURAAMALLA viihtyisiä ja kestäviä asuinympäristöjä Suomalaisen asumisen unelma on edelleen eristäytynyt. Kerrostaloissa hyväksytään se, että naapurit ovat omissa lokeroissaan ja pientaloissa halutaan ottaa etäisyyttä naapuriin. Maamme omakotirakentaminen on myös A RKKITEHTI K IRSTI S IVÉN: Pienimuotoinen kaupunkirakentaminen on vasta oraalla, vaikka kysyntää olisi Suomalaisesta nykyarkkitehtuurista ei voi puhua mainitsematta Kirsti Sivénin nimeä varsinkin, jos puhutaan asuntosuunnittelusta. Tosin Kirsti Sivén on kaavoittajana suunnitellut kokonaisia ympäristöjäkin. Matala ja tiivis -kaupunkirakentaminen on kasvattamassa suosiotaan Suomessakin, mutta Kirsti Sivénin mukaan nykyiset alueet ovat vielä kaukana oikeasta, pienimuotoisesta kaupunkirakentamisesta. hyvin pitkälle hartiapankkirakentamista, Kirsti Sivén sanoo. Hän perääkin nyt tuottajavetoista asuntotuotantoa myös pientalorakentamiseen. Asunnot voisivat olla vaikka kytkettyjä pientaloja ja tontti rakennettu aivan rajoillensa asti. Kun joku aluerakentaja ottaa projektin hoitaakseen, huolehtii hyvästä suunnittelusta, rakentaa kaikki talot kerralla ja myy ne pois, alueesta varmasti tulee onnistunut. Tuottajamuotoinen pientalorakentaminen on oraalla, mutta lisää tarvitaan. Kysyntää varmasti on, sillä kaupunkiasumiseen halutaan nyt selkeästi vaihtoehtoja kerrostaloille. TÄSTÄ KUVASTA ON MUODOSTUNUT LÄHES KAUPUNKI- RAKENTAMISEN UUSI IKONI, KIRSTI S IVÉN SANOO. ASUIN- TALOT H ELSINGIN K ULOSAARESSA. KIVI JA SEN KAVERIT Kirsti Sivén sanoo kivirakenteen sopivan erittäin hyvin pienimuotoiseen asuntotuotantoon. Esimerkiksi palo-osastoinnit ovat luonnostaan hyvät. A RKKITEHTI K IRSTI S IVÉN KAIPAA LISÄÄ TUOTTAJAVETOISTA PIENTALOTUOTANTOA. 4

5 poa, mikä auttaa arkkitehtiä saamaan haluamansa lopputuloksen. Kivirakenne mahdollistaa myös veistokselliset sisätilat ja mm. leijuvat terassit ja portaat. H ELSINGIN V ERÄJÄMÄESSÄ ON VÄLIMEREN URBANISMIA EDUSTAVA KUUDEN ASUNNON TOISEN POLVEN ASIAKKAITA Kirsti Sivén tunnustaa pitävänsä pientalojen suunnittelusta RYHMÄ, JONKA K IRSTI S IVÉN SUUNNITTELI ERITTÄIN VAIKEALLE RINNETONTILLE TASOERO ON PERÄTI 13 METRIÄ. hirmuisesti. Yksittäisillä omakotitaloilla ei vain pidetä arkkitehtitoimistoa pystyssä. Myös muutaman asunnon ryhmästä syntyvä tilamuodostus on minun mieleeni, hän toteaa. K IVIRAKENTEISISSA HARKKOTALOISSA SAA MYÖS SISÄTILOI- HIN MASSIIVISIA MUURIRAKENTEITA, JOTKA PELAAVAT ARKKITEHTUURIN KEINOIN. Tosin arkkitehti ei halua leimautua yhden materiaalin puolesta puhujaksi. Minä olen suunnitellut kivirakenteisia taloja vaikka kuinka paljon, mutta se on vain yksi linja. Materiaalien ei edes pidä kilpailla keskenään eikä niitä saa asettaa vastakkain. Matalan ja tiiviin asuinalueenkaan tuottaminen ei ole materiaalisidonnaista. Puu, lasi ja teräs ovat monesti kiven hyviä kavereita. Esimerkiksi rapatuissa harkkotaloissa on helppo yhdistellä eri materiaalia, Kirsti Sivén Suoraa palautetta hän on saanut useammalta asiakkaalta, jotka ovat ensin ostaneet asunnon Kirsti Sivénin suunnittelemasta yhtiöstä, sittemmin hankkineet oman tontin ja pyytäneet Sivéniä suunnittelemaan myös uuden pientalonsa. Ehkä tyylilajistani ja kädenjäljestäni on tullut jonkinlainen tavaramerkki, jota halutaan, Kirsi Sivén pohtii. Kädenjälki on huomattu ja Kirsti Sivén onkin saanut lukuisia voittoja arkkitehtikilpailuissa ja palkintoja töistänsä. Vuonna 2004 hänelle myönnettiin rakennustaiteen valtionpalkinto. sanoo. Kaikilla materiaaleilla on siis puolensa. Muurattujen rakenteiden rakennesuunnittelu on help- 5

6 Pikku-Huopalahdesta alueelle Viides eli ns. Tilkan asema- Pikku-Huopalahtea leimaa voimak- Helsingin väriläiskä kaavan alue on nyt rakenteilla. Kaikkiaan kaasti eri värit. alueelle tulee noin asukasta. Lähtökohtana olikin, että alueella Ei sinne kuitenkaan mitään voi rakentaa! ei ole ollenkaan harmaita ja valkoisia Näin evästi 80-luvun alussa Helsingin kaupungin silloi- VASTAISKU HARMAALLE julkisivuja. Kahta saman väristä taloa nen asemakaavapäällikkö kaupunkisuunnitteluviraston Pikku-Huopalahti on kaupunkikeskus- ei ole vierekkäin. Puistojen vieressä arkkitehti Matti Visantia mukaan Pikku-Huopalahden tan laajennus, joten Matti Visannin on sinisiä ja vihreitä, katujen varsissa suunnitteluun. Tosin kävi: Visannista tuli alueen suunnitte- mukaan ei edes käyty keskustelua punaisia ja keltaisia, Matti Visanti lun kummisetä ja monet hänen visioistaan ovat nyt käy- rakennusmateriaalista kivi- ja puu- kertoo. neet toteen. Alueen maaperä oli liikkuvaa liejua, mikä oli selvää rakentamisen välillä. Kivirakentaminen oli ainoa vaihtoehto. Sen sijaan pohdit- P ROJEKTIPÄÄLLIKKÖ M ATTI V ISANTI H ELSINGIN KAUPUNKI- SUUNNITTELUVIRASTOSTA ON Alueella on paljon sosiaalista asuntotuotantoa. Siksi arkkitehtuurin vettä hankalampaa. Paalutuksiinkin piti hakea ihan uutta tekniikkaa, alueen projektipäällikkönä toimiva Visanti sanoo. tiin, onko kivi tiiltä vai betonia. Aluksi suunniteltiin lähes vain P IKKU-HUOPALAHDEN VISIONÄÄRI, JONKA MONET NÄKEMYKSET OVAT KÄYNEET ONNISTUNEESTI TOTEEN. laatutekijöiden piti olla sellaisia, jotka eivät aiheuta lisäkustannuksia. Näitä Pikku-Huopalahti on viiden asemakaavan alue. Niistä betonitaloja. Nyt alueella on myös ovat esimerkiksi talojen sijoittaminen neljä on jo valmiina ja ensimmäiset asukkaat muuttivat lukuisia harkoista muurattuja sekä pientaloja että pienkerrostaloja. toisiinsa nähden, värien ja kasvien käyttö sekä pieni mittakaava. Matti Visanti on pääosin tyytyväinen Pikku-Huopalahden lopputulokseen. Ainakin se on erilainen. Yleensä Suomessa vapaa rakentaminen tarkoittaa monotonisuutta. Mitä väljempi asemakaava, sitä varmemmin talot ovat samanlaisia, hän kritisoi. PACIUKSENKADUN VARRESSA ON E LIEL S AARISEN VUONNA 1914 SUUNNITTELEMA OMAKOTITYYPPINEN RAKENNUS, JOKA ON SAANUT SEURAKSEEN 11 UUTTA PIENTALOA. NIIDEN RUNKO ON MUURATTU JA JULKISIVUT RAPATTU. VÄRITYS ON ALUEEN MUUHUN HENKEEN SOPIVA. 6

7 KIVESTÄ MUURAAMALLA viihtyisiä ja kestäviä asuinympäristöjä yhteensä 64 asuntoa sekä vuokra- että asumisoikeusasuntoja. Asunnot ovat kooltaan m 2. J ÄTTILÄISENKAAREN MONIMUOTOINEN JULKISIVU SYNTYI YHDISTÄMÄLLÄ TIILEEN PUUPANEELIA. TIILESTÄ SELKÄRANKA Polvinen toteaa, että sijainnilla ja asuinympäristöllä on suuri merkitys asuntoa valittaessa. Jättiläisenkaaresta haluttiinkin luoda viihtyisä ja ilmeikäs alue talojen porrastetulla sijoittelulla sekä eläväisellä ja monimuotoisella julkisivulla, joka saatiin yhdistämällä kellertävää tiiltä ja puuta. Tiili ja kattomateriaali tekevät alueesta yhtenäisen. Vaihtelevuutta saatiin puupaneeleilla, joissa käytet- Kiven pitkä- Kiven huoltovapaudella, kestävyy- tiin eri värejä tehosteena. Värileikki ikäisyydellä arvoa dellä ja pitkäikäisyydellä on iso painoar- oli mahdollista tiilen muodostaessa vo, kun rakennusmateriaalia valitaan. julkisivun selkärangan, arkkitehti Rakennusmateriaalien laadukkuus on olennainen vaati- Tiili valittiin julkisivun materiaaliksi Mari Matomäki kertoo. mus kaikessa rakentamisessa ja sen merkitys on viime YH-Suomi Oy:n vuonna 2004 valmistu- Suunnittelijalle Jättiläisenkaaressa vuosina ollut korostetusti esillä. Kiinteistön omistajalle on neisiin luhti- ja paritaloihin Kirkkonum- käytetty moduulitiili oli kiitollinen tärkeää ottaa huomioon materiaaleissa ja niiden kustan- men Laajakalliossa pitkälti sen huolto- materiaali. nuksissa kiinteistön koko elinkaari, YH-Suomi Oy:n tuotan- vapauden ja kestävyyden takia. Jättiläi- MATERIAALIEN VALINNASSA ON SYY- Se mahdollisti ikkuna- ja oviauk- tojohtaja Martti Polvinen toteaa. senkaaren kahdessa taloyhtiössä on TÄ OTTAA HUOMIOON KIINTEISTÖN KOKO ELINKAARI, YH-SUOMI OY: N kojen optimaalisen sijoittelun. TUOTANTOJOHTAJA M ARTTI P OLVINEN SANOO. 7

8 KIVESTÄ MUURAAMALLA viihtyisiä ja kestäviä asuinympäristöjä Unelmasta kodiksi Arkkitehti Gerd Strahlendorffilla oli unelma rakentaa oma talo, kuten varmaan jokaisella arkkitehdillä. Mutta kun Helsingissä asuu, eikä halua muuttaa täältä pois, unelman totetuminen tuntui epätodennäköiseltä, naurahtaa Gerdin vaimo, Marja Strahlendorff. Tilaisuus kuitenkin tuli, kun Helsingin kaupunki kokeili uutta mallia kaupunkipientalojen rakentamisessa Malminkartanon Vuorenjuuressa. Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto, ATT, rakennutti perustukset ja hoiti myös kunnallistekniset liittymät, maanrakennus- ja perustustyöt sekä niiden rakennusluvat. Hartiapankkirakentajat jatkoivat eteenpäin omin voimin. Idean tällaiseen alueeseen antoi Helsingin Kiinteistöviraston tonttiasiamies Tuomas Kivelä, joka oli nähnyt Färsaarilla Torshavin kaupungissa tällä periaatteella rakennuttuja kaupunkimaisia pientaloja. Gerd Strahlendorff suunnitteli Vuorenjuureen asunnot oman perheensä lisäksi myös poikansa perheelle ja viidelle muulle. A RKKITEHTI G ERD STRAHLENDORFF SUUNNITTELI ITSELLEEN TALON, JOHON HÄN HALUSI VALITA LAADUKKAAT JA KÄY- TÄNNÖLLISET MATERIAALIT. STRAHLENDORFFIT LOIVAT KODISTAAN VALOISAN MUUN MUASSA KATTOIKKUNOILLA. 8

9 KIVEÄ KAUPUNKIIN Kaupunki antoi rakennustapaohjeet, joilla kahdellekymmenelle englantilaistyyppiselle pientalolle on luotu yhtenäinen ilme. Asukkaat ovat päässeet vaikuttamaan muun muassa pohjaratkaisuihin valitsemalla itse suunnittelijan. Myös julkisivun rakennusmateriaalin hartiapankkirakentajat saattoivat valita melko vapaasti. Strahlendorffille kivi oli itsestään selvä valinta kaupunkiympäristöön. Siitä ei synny paloteknisiä ongelmia, talvella se kerää lämpöä ja kesällä taas pitää asunnon viileänä. Muurattu rakenne imee asunnon sisäilman kosteuden hyvin itseensä ja luovuttaa sen taas pois kuivissa olosuhteissa, joten kosteustasapaino säilyy hyvänä ja mahdollisten kosteusvaurioiden riski on pieni. Pienikokoiset muurauskivet mahdollistavat seinärakenteen vapaan muodon. Värikylläisen kodin halunneet Strahlendorffit rappauttivat asuntonsa muuratut ulkoseinät vaaleansinisellä laastilla. Rapatulle julkisivulle ei tarvitse kahteenkymmeneen vuoteen tehdä mitään. Nykyään on myös saatavilla laastiin monia värivaihtoehtoja. LAATUA KOHTUUHINNALLA Strahlendorffien johtoajatus suunnittelussa ja rakentamisessa oli laatu kohtuuhinnalla. He halusivat asunnosta valoisan, muunneltavan ja avaran. Asuntoa valaisevatkin kattoikkunat ja läpitalon kulkevat käytävät. Asumismukavuutta lisää hyvä askeläänieristys, joka saatiin aikaan paikallavaletun välipohjan ansiosta. Strahlendorffit muuttivat uuteen kotiinsa vuoden 2005 alussa, kun kolmesta kerroksesta oli yksi saatu valmiiksi. Pikkuhiljaa saavat loputkin viimeistelemättömät nurkkaukset loppusilauksen mahdollisimman paljon itse tehden. R AKENNUSTAPAOHJEISSA M ALMINKARTANON V UORENJUUREN PIENTALOILLE MÄÄRITELTIIN YHTENÄINEN KATTOMATERIAALI, RÄYSTÄSKORKEUS JA KATTOKULMA. JULKISIVUN VÄRIN SAATTOIVAT ASUKKAAT VALITA. STRAHLENDORFFIEN KOTI SAI SINISEN RAPPAUKSEN. 9

10 Monimuotoinen ja moderni Saunalahti Maasto on erittäin haastava, sillä Saunalahdessa on jyrkkiä kallioita. Rannat jätetään Merta, kallioita, mäntymetsikköjä ja peltoja. Tällaiseen maisemaan rakentuu Espoon Saunalahteen luonnonläheinen, mutta samalla tiivis uusi kaupunginosa. Saunalahden alue on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen, Saunalahdenranta, on jo melko pitkälle toteutettu. Seuraavan vaiheen, Saunalahdenportin, rakentaminen alkaa vuonna Kolmatta vaihetta, Kummelivuorensuuta, kaavoitetaan. Valmistuessaan vuonna 2010 luonnonmukaisiksi, sillä Espoonlahdelta on löytynyt uhanalaisen meriuposkuoriaisen elinvoimainen yhdyskunta. Muuten alue on hyödynnetty kohtuullisesti, aluearkkitehti Marjut Huvinen kertoo kaavoituksen lähtökohdista. Saunalahdessa on ihmisen koti. KYSYNTÄÄ PIENTALOILLE S AUNALAHDENRANNAN PIENTALOALUEELLA JULKISIVUT OVAT ENIMMÄKSEEN RAPATTUJA JA VAALEASÄVYISIÄ. SAUNALAHDESTA HALUTTIIN TEHDÄ ALUE, JOSTA LÖYTYY KOTI ERI ELÄMÄNTILANTEISSA OLEVILLE, ALUEARKKITEHTI M ARJUT H UVINEN KERTOO. Alueesta haluttiin tehdä monimuotoinen, eri elämäntilanteissa oleville sopiva alue. Saunalahteen rakentuukin niin vuokrakuin omistusasuntoja. Saunalahden kallioille on kohonnut kerrostaloja, lähemmäs ranta-aluetta rivitaloja ja erillistaloja. Alkujaan alueelle suunniteltiin enemmänkin kerrostalotuotantoa, mutta pientaloille on nykyään niin paljon kysyntää, että Espoo halusi tehdä alueesta aiottua pientalovaltaisemman. Pientaloalueellakin on tähdätty kaupunkimaiseen rakenteeseen ja ilmeeseen. Pientalojen julkisivut ovatkin enimmäkseen rapattuja. Se sopii kaupunkimiljööseen, Huvinen perustelee. Monimuotoisuudesta huolimatta alueesta luodaan yhtenäinen kokonaisuus. Saunalahden suunnittelu pohjautuu jo 1960-luvulla Espoon, Sato-Yhtymän ja Asuntosäätiön solmimaan aluerakennussopimukseen. Sopimukseen kuuluvan lähiympäristö- ja korttelisuunnitelman ohjeet julkisivu- ja kattomateriaaleista sekä väreistä takaavat alueelle yhtenäisen ilmeen. 10

11 KIVESTÄ MUURAAMALLA viihtyisiä ja kestäviä asuinympäristöjä Maatilojen tulipalot osoittavat rakennusmateriaalin merkityksen Maatilarakennusten palovahingot ovat lisääntyneet voimakkaasti, toteaa vahingontorjuntapäällikkö Seppo Pekurinen Vakuutusyhtiöiden keskusliitosta. Maaseudulla rakennetaan perinteisesti puusta, koska se usein saadaan jopa omasta metsästä. Nyt maatilojen koko on kasvanut ja entistä isompia tuotantolaitoksia rakennetaan puusta. Isot sikalat ja kanalat sijaitsevat sivussa valtaväyliltä eikä paloa havaita tarpeeksi nopeasti syttymisen alkuvaiheessa. Palon leviämisen jälkeen peli on menetetty jo minuutissa ja usein palokunnan saapumiseen kuluu puolikin tuntia! Kymmenen vuotta sitten ns. miljoonapaloja oli maatiloilla pari vuodessa. Viime vuonna sattui lähes 30 paloa, joista jokaisen korvaussumma ylitti euroa. Maa- ja metsätalousministeriö onkin antanut uuden asetuksen koskien tuettua maatilarakentamista, jossa kiinnitetään huomiota rakennuksen palo-osastointiin ja rakennusmateriaalin valintaan. Asetus tähtää siihen, että puusta ei tehdä enää suuria yhtenäisiä tuotantolaitoksia. Rakennusmääräyskokoelman osa E2 eli tuotanto- ja varastorakennusten paloturvallisuus ottaa myös kantaa maatilarakentamiseen. Enää ei oman kylän piirustustaitoinen tuttava voi suunnitella navetan laajennusta, vaan se vaatii ammattitaitoisen suunnittelijan. Sitä kautta saadaan varmasti myös taitoa rakennusmateriaalin valintaan. RAKENNUSTAPA JA LÄMMITYSMUOTO NÄKYVÄT PALOVAHINKOTILASTOISSA Seppo Pekurinen huomauttaa, että maatilarakentamisen paloturvallisuusasetukset ja -ohjeet koskevat yhteiskunnan tuella rakennettavia tiloja. Totta kai rahan myöntäjällä on oikeus puuttua lopputulokseen, jotta se olisi mahdollisimman turvallinen sekä ihmisille että eläimille. Sen sijaan asuntoja tuottavat rakennusliikkeet ja hartiapankkilaiset erilaisella rahoituksella eli sillä saralla ei tällaista ohjausta ole. Pekurisen mukaan rakennustavan merkitys näkyy kuitenkin vahinkotilastoissa. Kerrostalojen tulipalojen vahingot jäävät pieniksi, koska 95 % kerrostaloista on rakennettu kivipohjaisesta rakennusmateriaalista. Jokainen asunto on oma palo-osastonsa eikä tuli pääse leviämään koko taloon. Sen sijaan esimerkiksi puurakenteisessa rivitalossa on totaalinen tuho hyvin lähellä, jos tuli pääsee pureutumaan rakenteisiin. Todellisia esimerkkejä on paljon. Kuuden asunnon rivitalo paloi maan tasalle, kun tuli tarttui rakennukseen erään asunnon terassille jätetystä ulkoroihusta. Pekurinen muistuttaa myös lämmitysjärjestelmien paloturvallisuudesta. Suomessa suositaan luonnollisesti entistä enemmän kiinteitä polttoaineita. Viime aikoina on aiheutunut paljon tulipaloja, koska lämmitysjärjestelmä ei ole ollut kokonaisuutena toimiva. Turhan usein käytetään kevytrakenteisia hormeja, jotka joutuvat liian koville Suomen pitkän lämmityskauden aikana. Paikalla muurattu hormi ja piippu on nuohottuna ja huollettuna turvallinen vuosikymmeniä Maatalouden suurpalovahingot Korvausmäärät muutettu 2003 rahan arvoa vastaaviksi Kpl Kpl 11

12 KIVESTÄ MUURAAMALLA viihtyisiä ja kestäviä asuinympäristöjä Olipas kiva myydä! Näin kuvaa myyntineuvottelija, LKV Marja Korvenoja Tampereen Tahmelanrantaa. Rakennuttajalle ja urakoitsijalle se oli melkoinen haaste vaikean tontin vuoksi. As Oy Tahmelanranta valmistui elokuussa Aivan Pispalan jatkeena oleva jyrkkä rinnetontti laskee suoraan Pyhäjärven rantaan. Upealla paikalla on nyt 26 asunnon yhtiö, jonka pienemmät asunnot ovat 50 neliöisiä ja suurin peräti 208 neliötä. Kaikista asunnoista on näkymä järvelle. Osa asunnoista on kaksi-, osa kolmikerroksisia. Tontin jyrkkää korkeuseroa todistaa se, että taloyhtiön pihassa on maisemahissi helpottamaan kulkemista. Tontti oli niin vaativa, että elementtejä ei olisi saatu kuljetettua sinne mitenkään järkevästi, Sato-Rakennuttajat Oy:n rakennusvalvoja Seppo Kulonen sanoo. Paikalla rakentaminen oli siis ainoa vaihtoehto. Arkkitehtisuunnittelusta vastannut Arkkitehtitoimisto KSOY otti tilanteesta kaiken positiivisuuden irti ja suunnitteli hyvin ilmeikkäitä rakennuksia monimuotoisine rakenteineen. Jos talot olisi tehty elementeistä, jokaisen elementin olisi pitänyt olla erilainen, Sato-Rakennuttajat Oy:n aluejohtaja Kari Koponen lisää. 12

13 Jos Tahmelanranta tulisi nyt markkinoille, se voitaisiin hyvin hinnoitella melkein puolitoistakertaa arvokkaammaksi, Kari Koponen arvioi. Marja Korvenoja vahvistaa: Tahmelanrannasta on jo pari pienempää asuntoa vaihtanut omistajaa. Kyllä alkuperäiset ostajat ovat edelleen kavereitani eli he kokevat tehneensä aikoinaan hyvät kaupat. M ARJA KORVENOJA ESITTELEE TAHMELANRANNAN PIENOIS- MALLIA, JOSTA KÄY HYVIN ILMI RAKENNUSTEN SIJOITTELU VAIKEALLE RINNETONTILLE. OSTAJIEN KAVERI Sato-Rakennuttajat vastasi myös itse Tahmelanrannan asuntojen myynnistä. Kyllä paikalla rakennettu kivitalo on yksi myynnin argumentti. Esimerkiksi äänen eristävyyden taso on toista luokkaa kuin elementtitaloissa, Kari Koponen sanoo. Marja Korvenoja pääsi konkreettisesti kohtaamaan kivirakenteisen asunnon myynnin ilon. Kilpailijamme pitivät meitä lähes hulluina, kun ryhdyimme projektiin laskusuhdanteen aikana. Markkinoinnin alkaessa asuntojen keskihinta oli euroa, mikä oli tamperelaisittain silloin kova hinta. Aina sanotaan, että asunnon ostajan kolme tärkeintä kriteeriä on paikka, paikka ja paikka. Minä sanoisin, että ne ovat paikka, hinta ja rakenteet. Jos olisimme rakentaneet Tahmelanrannan puurakenteisena, olisi markkinoinnissa ollut varmasti ongelmia, Marja Korvenoja sanoo. K ARI KOPONEN JA S EPPO K ULOSEN MUKAAN PAIKALLARA- KENTAMINEN OLI AINOA JÄRKEVÄ VAIHTOEHTO TAHMELAN- RANNAN TOTEUTTAMISESSA. 13

14 Puumies rakensi itselleen kivitalon Lahden Karistosta on tulossa moderni, puisten pientalojen alue tiiviin ja matalan kaupunkirakentamisen malliin. Kymijärven rantapuistoon rajoittuvalla tontilla on lähes valmiina tyylikäs ja näyttävä, vaalealla pastillisävyllä maalattu puuverhoiltu kivitalo. Vähän noloa, talon rakennuttaja Petri Korvenranta sanoo leikillään rakennusta esitellessään. Petri kun sattuu olemaan koulutukseltaan puupuolen insinööri ja nykyinen työkin on puuteollisuuden parissa. Siksi minä kai hyvin tiedänkin puun rajallisuudet, hän sanoo. Tosin talosta tuli kivirakenteinen melkein vahingossa. Ensin suunnittelimme puurunkoista taloa. Kellari olisi kuitenkin tehty harkoista. Sitten ajattelimme, että kosteat P ETRI KORVENRANTA PIAN VALMISTUVAN KOTINSA EDUS- TALLA. TALO ON PUUVERHOTTU L AHDEN K ARISTON KAAVA- MÄÄRÄYSTEN MUKAISESTI, MUTTA MUUTEN TALO ONKIN LÄHES KOKONAAN KIVEÄ. tilat täytyy tehdä myös ehdottomasti kivestä. Välipohjiksi valitsimme ontelolaatat ja lopulta päätimme muurata talon koko rungon harkoista, Petri Korvenranta kertoo. 14

15 KIVESTÄ MUURAAMALLA viihtyisiä ja kestäviä asuinympäristöjä Yksi syy kivirakenteiden valitsemiseen oli se, että halusimme välttyä mahdollisten kosteusvaurioiden tuomilta homehaitoilta. Avovaimoni on omassa työssään altistunut homeelle ja saanut siitä allergisia oireita. Aloitimme rakennustyöt vuoden 2004 heinäkuussa. Se kesähän Kivirakenne eristää myös ääntä. Tosin Karistossa ei ole desibelivaatimuksia, mutta uusien ohjeiden mukaiset kovat vaatimukset ovat puurakenteiselle talolle konstikkaita täyttää, Risto Mikkola sanoo. VIILEÄ HELTEELLÄKIN Tiiviissä ja matalassa kaupunkirakentamisessa kiven paloturvallisuus on tärkeä asia. Kivirakenne eristää myös ääntä. oli hyvin sateinen. Jos olisimme rakentaneet puusta, ongelmia olisi kyllä ollut paljon. - KIVIRAKENNUS PUUALUEELLA EI VAADI RAKENNUSLUVAN KANNALTA MITÄÄN ERITYIS- TÄ, RISTO M IKKOLA L AHDEN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNASTA SANOO. Petri Korvenranta esittelee lähes valmista kotiaan sisältä. Asuinpinta-alaa on 170 neliötä, kokonaisala on 250 neliötä. LUPA EI ONGELMA Karistossa on kolme harkoista muurattua, puuverhoiltua taloa. Rakennusvalvonnalla ei ole mitään sitä vastaan, vaikka ihminen haluaa itselleen kivitalon puukaavan alueelle. Se ei edellytä mitään erikoismenettelyä rakennusluvissa kunhan julkisivu on puuta, Lahden kaupungin rakennusvalvonnan lupatarkastaja Risto Mikkola sanoo. Hän ymmärtää hyvin, miksi joku haluaa näin tehdä. Kivellä on paljon hyviä ominaisuuksia ja kivitaloa ehkä arvostetaan enemmän. Tiiviissä ja matalassa kaupunkirakentamisessa kiven paloturvallisuus on tärkeä asia. Avaran ja ilmeikkään talon on suunnitellut Petrin oma veli, RA Kari Korvenranta. Näin saatiin talo omien toiveiden mukaan. Meillä on väliseinätkin muurattu. Valmiissa talopaketeissa ne ovat yleensä kipsilevyä ja sellaista me emme halunneet, Petri Korvenranta sanoo. Yläkertaan johtavat tyylikkäät portaat. Ontelolaatta mahdollisti tällaiset metallirunkoiset portaat. Ne eivät narise, kuten puuportaat entisessä asunnossamme. Yläkerran aulassa on paikka ilmastointilaiteelle. K ARISTON TULEVAA RANTANÄKYMÄÄ. Ajattelimme, että kuumalla kesällä yläkerrasta voi tulla hyvinkin lämmin. Viime kesä oli kovin helteinen, mutta massiivisen rakenteen ansiosta koko talo pysyi mukavan viileänä. Ilmastointilaitetta ei ehkä tarvitakaan. 15

16 KIVESTÄ MUURAAMALLA viihtyisiä ja kestäviä asuinympäristöjä A RKKITEHTI L EON T HIER: Tiili antaa rakennukselle luonnetta L EON T HIER ON LAAJA- ALAINEN ARKKITEHTI: HÄN ON TYÖSKENNELLYT NIIN PIENTALOJEN, JULKISTEN RAKENNUS- HANKKEIDEN, KAUPUNKISUUNNITTELUN, KAAVOITUKSEN KUIN SISUSTUSPROJEKTIENKIN PARISSA. HÄN JOHTAA H AAGISSA TOIMIVAA YLI 70 HENGEN ATELIER PRO -ARKKI- TEHTITOIMISTOA YHDESSÄ KOLLEGANSA KANSSA JA KUULUU H AAGIN KAUPUNKIRAKENTAMISEN KOMITEAAN. D ELFIN KAUPUNGIN KOEPOORTLOCATIESSA ASUKKAILLA ON MAHDOLLISUUS HANKKIA ENSIMMÄISESTÄ KERROKSESTA ATELJEE- TAI TOIMISTOTILAT JA MYÖS LAAJENTAA ASUN- TOAAN LISÄKERROKSIIN. 16

17 yhtenäinen, yhdestä materiaalista, mutta samalla moniilmeinen. Tiilet voi esimerkiksi asetella sivuittain, kuten teimme Utrechtin ja Berkel & Rodenrijsin projekteissamme. Mukavan vaikutelman saa leikittelemällä eri kivityypeillä ja kuvioilla kuten teimme suunnittelemissamme kouluissa Amersfoortissa, Thier kertoo. Nykyään tuotanto on niin kehittynyttä, että lähes mikä tahansa on mahdollista. Tiilellä on mahdollista joustavasti luoda erilaisia muotoja. Pientalovaltaiseen kaupunkirakentamiseen kivi sopii Thierin mielestä hyvin. Pientaloprojekteissa on yleensä halvempaa ja tehokkaampaa käyttää tiilirakennetta kuin elementtiä. Tiilirakentamisella on monia etuja. Ehkä tärkein niistä on kestävyys. Tiili on vahva materiaali, joka sopii hyvin vaihteleviin sääolosuhteisiimme. Tiili ikääntyy kauniisti sekä antaa voimaa ja luonnetta rakennukselle. Se on helppo materiaali ja sitä voidaan käyttää uudestaan, jos rakennus puretaan. Näin toteaa palkittu hollantilainen arkkitehti Leon Thier. Hän on paneutunut kivirakentamiseen ja kaupunkimaiseen pientalorakentamiseen, joilla on pitkät perinteet niin Hollannissa kuin muuallakin Euroopassa. Tiilirakentamisella on syvät juuret Hollannin rakennusperinteessä. Maamme jokien savi oli täydellinen materiaali tiilen tekoon. Nykyään tiiliteollisuutta voi kutsua melkein hitechiksi. On kuitenkin yhä mahdollista valmistaa tiiliä, jotka näyttävät hyvin autenttisilta, mutta jotka ovat laadukkaita ja täyttävät kaikki nykyaikaiset vaatimukset. ILMEIKÄS MATERIAALI Kivi onkin Thieristä paitsi kestävä, myös ilmeikäs rakennusmateriaali. Vaihtelevuus on yksi keskeinen tekijä Thierin suunnittelufilosofiassa. Tiili on pienikokoinen yksikkö, josta voidaan luoda monenlaisia kuvioita. Näin koko rakennus tai julkisivu on PAIKALLINEN IDENTITEETTI HUOMIOON Thier ei halua neuvoa suomalaisia kivirakentamisessa, vaan muistuttaa paikallisen kulttuurin merkityksestä. Jokaisella maalla on omat, erityiset rakennustraditionsa. On hyvä säilyttää paikallista identiteettiä siellä, missä rakennus sijaitsee. Luultavasti tärkeintä on selvittää itselleen, haluaako olla globaali vai etsiä laatua omasta kulttuuriympäristöstään. Tietenkin voi tehdä myös molempia. E LÄVÄ JA HAUSKA JULKISIVU KOULURAKENNUKSESSA H OL- LANNIN A MERSFOORTISA SAATIIN AIKAAN LEIKITTELEMÄLLÄ TIILIKUVIOILLA. 17

18 Tuhatjalkaisia ja Jatulintarhoja Toinen kilpailu oli Kuloniityn asuinalueen kutsukilpailu, jossa järjestäjinä olivat myös Peab Seicon Oy ja VVO Rakennuttaja Oy. Kuloniitty sijaitsee lähellä Tuomarilan asemaa. TUHATJALKAISEN KORTTELIT MUUNTELEVAT KAUNISTA PERUSRATKAISUA, JOSSA PIENTALOT JA PIENKERROSTALOT OVAT MELUMUURINA. Espoon kaupunki on järjestänyt tänä vuonna kaksi arkkitehtuurikilpailua, joissa Rakennusteollisuus RT Ry:n Muurattujen Rakenteiden ryhmä on ollut mukana järjestäjänä. Uusmäen alueen asemakaavoitus oli yleinen arkkitehtikilpailu, jossa oli mukana myös Wood Focus Oy. Kilpailussa etsittiin uusia ja raikkaita ratkaisuja alueen pienimuotoiseen ja puutarhakaupunkimaiseen suunnitteluun. Tavoitteena oli myös testata alueen tulevan asuinrakentamisen mitoitusta ja uusia puutarhakaupunkimaisia asumisen malleja. Kilpailun voitti ehdotus Tuhatjalkainen, jonka takana ovat arkkitehdit SAFA Jesse Anttila ja Mikko Rusanen sekä maisema-arkkitehti MARK Ulla Loukkaanhuhta avustajana maisema-arkkitehtiyo Anna-Kaisa Aalto. Voittanut työ on kuuden kylämäisen alueen luonteva kokonaisuus, joka mahdollistaa erilaisten talotyyppien käytön. Korttelit ovat herkkiä, maankäyttö tasapainoista ja viheryhteydet sujuvia. Ratkaisu liittyy ympäröivään kaupunkirakenteeseen kauniisti. Uusmäen alueen rakentaminen aloitetaan 2008 ja sinne tulee noin asukasta. Alueella on voimassa kaupunkirakenteellisilta ja -kuvallisilta ratkaisuiltaan vanhentunut asemakaava. Kilpailussa haettiinkin voimassa olevasta kaavasta poikkeavia ratkaisuja. Tavoitteet olivat tulevaisuudessa: miten alueella asutaan 20 vuoden päästä. Ympäristön viihtyisyyttä pidettiin tärkeänä, kilpailijoiden valitsema tuomari arkkitehti SAFA Eeva Kilpiö kertoo. Pienimuotoinen kivirakentaminen oli yksi teema ja se oli hyvin käsitelty kaikissa ehdotuksissa, hän lisää. Kilpailun voitti Kirsti Siven ja Asko Takala Arkkitehdit Oy ehdotuksellaan Jatulintarhat. Asumisen laatu korostuu ehdo- 18

19 KIVESTÄ MUURAAMALLA viihtyisiä ja kestäviä asuinympäristöjä Miksi rakentaa kivestä muuraamalla? tuksen pienimuotoisessa rakentamisessa. Jatulintarhojen yleisilme oli ehdotuksista pientalovaltaisin ja sisällön idearikkaus kilpailun paras. Korttelirakenteen idea kumpuaa voimakkaista maaston muodoista. KIVI ON TURVALLINEN JA TERVEELLINEN Kivi on palamaton, lahoamaton ja ruostumaton rakennusmateriaali. Hyvin lämpöeristetty kivitalo on vedoton ja hallittu ilmanvaihto sekä M1-luokkaan kuuluvat rakennusmateriaalit pitävät sisäilman terveellisenä. Voittaneen ehdotuksen kerrosala on yhteensä kerrosneliötä. Kuloniityn rakentaminen voidaan aloittaa Jatulintarhojen pohjalta jo vuonna KIVESTÄ MUURATTU TALO ON VIIHTYISÄ ASUA Kivitalo pysyy kesällä viileänä ja talvella lämpimänä massiivisuutensa ansiosta. Kivi K ULONIITYSTÄ LUODAAN OMALEIMAINEN JA VIIHTYISÄ KIVI- RAKENTEINEN ASUINKERROS- JA PIENTALOALUE. kerää sekä varastoi lämpöä ja tasaa lämmön vaihteluita talon sisällä. Se on myös hiljainen, koska massiivinen kiviseinä eristää tehokkaasti ulkoa tulevia ja talon sisäisiä ääniä. KIVI ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN Kivitalon elinkaari on pitkä, sillä se on kestävä ja helppohoitoinen. Hyvien eristysominaisuuksien ansiosta kivitalo kuluttaa vähemmän energiaa, jopa vain puolet keskivertotalon määrästä. KIVITALO ON KOKONAISEDULLINEN Kivitalon säästöt asumiskustannuksissa ovat huomattavia vähäisen energiankulutuksen ansiosta. Kivi on ainutlaatuisen helppohoitoinen rakennusmateriaali, joten huoltokustannukset jäävät kivitalossa pieniksi. Kivitalon arvo säilyy vuosikymmenestä toiseen. KIVI MAHDOLLISTAA MONIMUOTOISET RATKAISUT Kivestä rakennetaan arkkitehtonisesti korkeatasoisia rakennuksia. Kivi sopii vaativiinkin kohteisiin, sillä se mahdollistaa yksilölliset suunnitteluratkaisut. 19

20

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA tuo sävyjä julkisivuihin ja sisätiloihin HB-JUHA-harkko luo elävän, valon ja varjon sävyillä leikittelevän pinnan, joka on luonnollinen

Lisätiedot

PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO

PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO Infotilaisuus tontinsaajille 31.8.2010 Lisäys 3.9.2010 Aila Virtanen RAKENTAMISTAPAOHJEET selittävät ja täydentävät asemakaavaa erityisesti tontin

Lisätiedot

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI 26 KORTTELI 66 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI MUOTO Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää.

Lisätiedot

Tutkimustieto viestinviejänä. Betonin kesäkokous 9.8.2013

Tutkimustieto viestinviejänä. Betonin kesäkokous 9.8.2013 Tutkimustieto viestinviejänä Betonin kesäkokous 9.8.2013 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kolme tutkimusta rakentamisen materiaaleista 06/2012 04/2013 Kyselytutkimus kansalaisten parissa (n=1390)

Lisätiedot

PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET INFOTILAISUUS TONTIN SAAJILLE 9.6.2011 PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Aila Virtanen Kaavoitus JAETUT TONTIT KEVÄÄLLÄ 2011 Kevään 2011 tonttijaossa olleet tontit on väritetty punaisiksi. Muut

Lisätiedot

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet - Rivitalo tai paritalo. - Kuvassa esitetty massoittelun perusratkaisu (valittu kerroskorkeus vaikuttaa massaan). - Ulokkeet ja sisäänvedot julkisivussa ovat

Lisätiedot

Asumisen näkymiä Helsingin seudulla. ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara

Asumisen näkymiä Helsingin seudulla. ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara Asumisen näkymiä Helsingin seudulla ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara Oikeisiin paikkoihin vai haluttuihin Missä ihmiset halauvat asua? Missä heidän pitäisi haluta? Onko ristiriitaa suunnittelijoiden

Lisätiedot

RUUTUA RAITAA PIHAT NÄKYMÄT AURINKOPANEELIT ASEMAPIIRUSTUS 1:800 ALUEJULKISIVU ETELÄÄN 1:800 ALUELEIKKAUS POHJOIS-ETELÄ 1:800.

RUUTUA RAITAA PIHAT NÄKYMÄT AURINKOPANEELIT ASEMAPIIRUSTUS 1:800 ALUEJULKISIVU ETELÄÄN 1:800 ALUELEIKKAUS POHJOIS-ETELÄ 1:800. RUUTUA RAITAA Kaupunkikuva Korttelisuunnitelma noudattaa kaavarungon periaatteita. Kortteli muodostaa yhtenäisen ja omaleimaisen kokonaisuuden, joka kuitenkin korkeuksiltaan, suunniltaan ja mittakaavaltaan

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot

TIILITALOT TIILERIN TIILITALOJEN BLOKIT-RATKAISU: VALMIISTA RATKAISUISTA YKSILÖLLINEN KOTI! SYSTEM

TIILITALOT TIILERIN TIILITALOJEN BLOKIT-RATKAISU: VALMIISTA RATKAISUISTA YKSILÖLLINEN KOTI! SYSTEM TIIITAOT TIIERIN TIIITAOJEN BOKIT-RATKAISU: VAMIISTA RATKAISUISTA YKSIÖINEN KOTI! SYSTEM TIIITAO ON TURVAINEN JA TERVEEINEN Tiilerin täystiilitalossa asut levollisin mielin. Suomalainen tiili on vahva,

Lisätiedot

Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012

Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012 Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten parissa kyselytutkimuksen asumisesta

Lisätiedot

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.

Lisätiedot

Perinteinen suomalainen puukaupunki esikuvana nykyasuntorakentamiselle

Perinteinen suomalainen puukaupunki esikuvana nykyasuntorakentamiselle Perinteinen suomalainen puukaupunki esikuvana nykyasuntorakentamiselle Puu on historiallisesti katsoen ollut kulttuurissamme käytetyin ja tärkein rakennusmateriaali. Puuta on ollut helposti saatavilla

Lisätiedot

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY 2/31 HELSINKI-PIENTALO Pientalorakentaminen Helsingissä tapahtuu entistä pienemmille tonteille. Kaupungin tietoisena politiikkana on tiivistää kaupunkirakennetta,

Lisätiedot

Asuminen vihreäksi. Espoon Vihreät asumispolitiikasta

Asuminen vihreäksi. Espoon Vihreät asumispolitiikasta Asuminen vihreäksi Espoon Vihreät asumispolitiikasta Hyvä asuminen on taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää. Luonnon monimuotoisuus on säilytettävä, vaikka asuminen oman tilansa vaatiikin.

Lisätiedot

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa

Lisätiedot

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO

Lisätiedot

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella Miksei elämästä voisi nauttia joka päivä? Ihanteellinen sijainti, ekologiset ratkaisut ja luksuksen tuntu. Kaikki nämä toteutuvat As. Oy

Lisätiedot

HIRSIRAKENTAJA Hirsitalopäivät

HIRSIRAKENTAJA Hirsitalopäivät HIRSIRAKENTAJA 2020 Hirsitalopäivät 6.-7.4.2017 HALU HIRSIRAKENTAMISEEN ON JA HYVÄ HIRSIRAKENTAMINEN LISÄÄ HALUA Aikovat 2017 omakotirakentajat rakennusmessuilla talvella 2017 Kiinnostavin julkisivu: Lopullinen

Lisätiedot

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.

Lisätiedot

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5 KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden

Lisätiedot

ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100

ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100 TALOT ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100 JÄRVITAIMEN 100 kompakti tilaihme selkeä design innovatiivinen eteis- ja kodinhoitotila valoisa ja avara pohjaratkaisu JÄRVITAIMEN 100 Huoneistoala 99 m², Kerrosala

Lisätiedot

Monikumppanuuskaavoitus. Hanke-esittely Jokivarren alue, Vaajakoskentie 9. VRP Rakennuspalvelut Oy, Jussi Holmström

Monikumppanuuskaavoitus. Hanke-esittely Jokivarren alue, Vaajakoskentie 9. VRP Rakennuspalvelut Oy, Jussi Holmström Monikumppanuuskaavoitus Hanke-esittely Jokivarren alue, Vaajakoskentie 9 VRP Rakennuspalvelut Oy, Jussi Holmström VRP Rakennuspalvelut Oy konserni pähkinänkuoressa - Yksityisomisteinen talonrakennusalan

Lisätiedot

SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 719 SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160

SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 719 SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 30.5.2012 SUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT Suunnittelukohteina ovat korttelit 2153, 2155, 2157 ja 2160 Kirkkonummen Kartanonranta Sundet

Lisätiedot

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 2015-04-14.doc P:\1500-1599\1565\Santalantie\Selostus\1565-Santalantie rakennustapaohjeet 2 SANTALANTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAKENNUSTAPAOHJEET:

Lisätiedot

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

Myyntiin tulevat yhtiö- ja townhousemuotoiset. asuntokohteet asuntomessualueella Kerrostalo. Rivi- ja paritalot; 14 asuntoa

Myyntiin tulevat yhtiö- ja townhousemuotoiset. asuntokohteet asuntomessualueella Kerrostalo. Rivi- ja paritalot; 14 asuntoa 5.7.2019 1 Kerrostalo Townhouse; 12 asuntoa Kainuun rakennus Rivi- ja paritalot; 14 asuntoa Päiväkoti ja senioriasunnot Pienkerrostalo; 32 asuntoa Loft; 8 asuntoa Townhouse; 12 asuntoa Myyntiin tulevat

Lisätiedot

MOTIIVISEMINAARIEN & KUNTAKIERROKSEN ANTIA ARJA SIPPOLA - ARKKITEHTI SAFA & SATU LAVINEN, ARKKITEHTI

MOTIIVISEMINAARIEN & KUNTAKIERROKSEN ANTIA ARJA SIPPOLA - ARKKITEHTI SAFA & SATU LAVINEN, ARKKITEHTI MOTIIVISEMINAARIEN & KUNTAKIERROKSEN ANTIA ARJA SIPPOLA - ARKKITEHTI SAFA & SATU LAVINEN, ARKKITEHTI MOTIIVISEMINAARIEN ANTIA SEMINAARIT PIDETTIIN SUUNNITELLUSTI 22.3. JA 24.3. PYSYVÄN MUUTOKSEN EDELLYTYS

Lisätiedot

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.

Lisätiedot

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa

Lisätiedot

Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi 1 2 3 4 5 ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim.

Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi 1 2 3 4 5 ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu nimim. Kieppi Äijälänsalmen tontti on rakentamiseen kiinnostava ja haastava. Perinteisesti rakennuspaikka on ollut avointa maisematilaa, jota hyvin vaihteleva

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2013 1 (8) 277 Poikkeamishakemus (Länsisatama, Saukonpaadenranta 22/20) HEL 2013-006478 T 10 04 01 Rakvv 20-984-13-S 7.5.2013 Päätös päätti hyväksyä Lemminkäinen Talo Oy:n

Lisätiedot

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan Pentti KOSKENRANTA, toimitusjohtaja,ikihirsi Oy TERVETULOA tutustumaan kiehtovaan IKIHIRSI talojen maailmaan. Jo yli 30 vuoden perinteillä valmistamme Lapissa yksilöllisiä ja laadukkaita hirsitaloja vaativien

Lisätiedot

2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi

2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 4. Kiinteistötunnus 140-1-36-1-3 6. Koordinaatit 7. Osoite 9. RAKENNUKSEN KUVAUS Riistakatu 23 2. Kohde Iisalmen

Lisätiedot

VERMO. Toni Laurila, 69891L 3.5.2010 Aalto-yliopisto Kaupunkisuunnittelu Kaupunkitila 2 A-36.1203. 1/5 Rakeisuus 1:5000

VERMO. Toni Laurila, 69891L 3.5.2010 Aalto-yliopisto Kaupunkisuunnittelu Kaupunkitila 2 A-36.1203. 1/5 Rakeisuus 1:5000 N 1/5 Rakeisuus 1:5000 Asumisyksiköt 1:200 Kortteli 1:500 Terassi Poistumistietorni 15000 Asunto 8000 Fritz Langin Metropolis Kurssin ensimmäisessä harjoitustyössä käsittelin Fritz Langin elokuvaa Metropolis

Lisätiedot

ERIKSSON ARKKITEHDIT OY MYLLYPURON PUINEN KAUPUNKIKYLÄ. Puurakentamisen RoadShow 2012, Helsinki 15.2.2012. Ari Tahvanainen, arkkitehti SAFA

ERIKSSON ARKKITEHDIT OY MYLLYPURON PUINEN KAUPUNKIKYLÄ. Puurakentamisen RoadShow 2012, Helsinki 15.2.2012. Ari Tahvanainen, arkkitehti SAFA ERIKSSON ARKKITEHDIT OY Ari Tahvanainen, arkkitehti SAFA Puurakentamisen RoadShow 2012, Helsinki 15.2.2012 MYLLYPURON PUINEN KAUPUNKIKYLÄ TOIMISTOESITTELY Perustettu: 1988 (toiminta aloitettu 1979) Henkilökunta:

Lisätiedot

150,0 m², 4h, avok, kp...,

150,0 m², 4h, avok, kp..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Timo Lindström Puh: 040 170 2011 Solid House Oy LKV Helsinki Erottajankatu 1-3 00130 Helsinki Puh: 044 282 0038 Vuonna 2013 vanha, 40-luvulla rakennettu talo Aulangolla, Vanajaveden

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Janne Ahosen selvitykseen Asuntomessut Espoossa

Kommenttipuheenvuoro Janne Ahosen selvitykseen Asuntomessut Espoossa Future Home Institute Tutkimusaamiainen Toimitusjohtaja Pasi Heiskanen Suomen Asuntomessut Kommenttipuheenvuoro Janne Ahosen selvitykseen Asuntomessut Espoossa koti ja asuminen on kulttuuri-sidonnaista:

Lisätiedot

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.

Lisätiedot

Stora Enso Effex an Eye for Wood

Stora Enso Effex an Eye for Wood EnsoEffex Stora g tu p l Stora Enso Effex an Eye for Wood Stora Enso Effex an Eye for Wood Lähtökohtana luonnonmukaisuus Effex toistaa luonnon muotokieltä. Effex on: Aitoa puuta Luonnon inspiroima Luonnollinen

Lisätiedot

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset KIVISTÖN VISIOPAJA Aurinkokiven koulu 30.5.2017 tulokset Kivistön visio ja kaavarunko 021600 I Kivistön asemakaavayksikkö I Vantaan kaupunkisuunnittelu ESITTELYKIERROS KERRO NIMESI JA MIKÄ ON KIVOINTA

Lisätiedot

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut

Lisätiedot

VILLA ROOSA Senioriasuntoja 28+1 kpl. VILLA VIOLA Vuokra-asuntoja 28 kpl

VILLA ROOSA Senioriasuntoja 28+1 kpl. VILLA VIOLA Vuokra-asuntoja 28 kpl VILLA ROOSA Senioriasuntoja 28+1 kpl VILLA VIOLA Vuokra-asuntoja 28 kpl A Villa Roosa "Senioriasuntoja 28 + 1 kpl" Mahdollinen vaihtoehtoinen maanalainen yhdyskäytävä palvelutaloon Pohjajärjestelyt muutetaan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

KAUPPAKATU 13. asemakaavan muutos ASUKAS- TILAISUUS Mauri Hähkiöniemi, kaavasuunnittelija (Jyväskylän kaupunki)

KAUPPAKATU 13. asemakaavan muutos ASUKAS- TILAISUUS Mauri Hähkiöniemi, kaavasuunnittelija (Jyväskylän kaupunki) KAUPPAKATU 13 asemakaavan muutos ASUKAS- TILAISUUS 16.1.2019 Mauri Hähkiöniemi, kaavasuunnittelija (Jyväskylän kaupunki) tilaisuuden kulku 1. Asemakaavahankkeen esittely - lähtökohdat - tavoitteet - suunnittelu-

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustassa

Lisätiedot

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19

kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19 kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista Ennakkokäsityksiä 1. Miksi on tärkeää, että rakentamista suunnitellaan tarkoin? 2. Mitä seikkoja pitää ottaa huomioon uuden koulun sijoittamisessa?

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

RAKENNUSPAIKKA: Kaupunginosa: 5 Kortteli: 57 Tontti: 15 Osoite: Mäntymäentie 16 Kaava: Voimassaoleva asemakaava (v.1964 )

RAKENNUSPAIKKA: Kaupunginosa: 5 Kortteli: 57 Tontti: 15 Osoite: Mäntymäentie 16 Kaava: Voimassaoleva asemakaava (v.1964 ) Rakennuslautakunta 31 17.06.2015 Rakennuslautakunta 37 26.08.2015 Helsingin hallinto-oikeuden lausuntopyyntö rakennuslautakunnan päätöksestä 31, 17.6.2015 (5.kaupunginosan korttelin 57 tontti 15, Mäntymäentie

Lisätiedot

Jackon. Thermomur -runkojärjestelmä TUOTEVALIKOIMA THERMOMUR 350 PERUSMURI. Turvallinen, joustava ja energiatehokas rakennusjärjestelmä

Jackon. Thermomur -runkojärjestelmä TUOTEVALIKOIMA THERMOMUR 350 PERUSMURI. Turvallinen, joustava ja energiatehokas rakennusjärjestelmä TUOTEVALIKOIMA THERMOMUR 350 Vakioharkko U = 0,17 Avoimet tai suljetut päät. Korkeus = 300 mm Superharkko U = 0,14 Jackon Thermomur Super vieläkin suurempaan energiansäästöön. 129752 - Møklegaards Trykkeri

Lisätiedot

HANKESELOSTUS 1 (6) Haso Ratasmylly SUUNNITELMASELOSTUS

HANKESELOSTUS 1 (6) Haso Ratasmylly SUUNNITELMASELOSTUS HANKESELOSTUS 1 (6) SUUNNITELMASELOSTUS Sijainti Haso 45568/12 (uusi tonttijako 45568/14) Mamsellimyllynkatu 26, Ratasmyllynraitti 1-3 00920 Helsinki Tontti Tontin koko on 11197 m 2. Tontti on rakennuspaikkana

Lisätiedot

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:

Lisätiedot

Petra Tammisto, maisema-arkkitehti Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti

Petra Tammisto, maisema-arkkitehti Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti Aika klo 8.30 10.24 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntijajäsenet Muut osallistujat Allekirjoitukset Puheenjohtaja Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtaja, puheenjohtaja

Lisätiedot

HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ

HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ Puurakentamisen RoadShow 15.2.2012 Suvi Tyynilä Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, Kuninkaantammi-projekti VANTAA KUNINKAANTAMMI 5 000 asukasta PITKÄKOSKI MYYRMÄKI

Lisätiedot

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY 2/31 HELSINKI-PIENTALO Pientalorakentaminen Helsingissä tapahtuu entistä pienemmille tonteille. Kaupungin tietoisena politiikkana on tiivistää kaupunkirakennetta,

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan

Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan Tapanila-Seura ry suhtautuu myönteisesti Kanervatien asemakaavaan aiottuihin muutoksiin. Muutokset parantavat kaavaa ja entisestään

Lisätiedot

Rakennustutkimus RTS Oy

Rakennustutkimus RTS Oy Rakennustutkimus RTS Oy HELMIKUU 2012 / ASTA-MESSUT KÄDETTÖMYYS KASVAA PIENRAKENTAMISESSA Viime vuonna omakotirakentamista aloitettiin 11 700 asuntoa. Tästä tuottajamuotoisen rakentamisen osuus oli 1 700

Lisätiedot

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES. SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp

Lisätiedot

RAKENNUSTEN. Käyttö ja ylläpito

RAKENNUSTEN. Käyttö ja ylläpito RAKENNUSTEN ENERGIATEHOKKUUS Käyttö ja ylläpito Mikko Peltokorpi Toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Matinkylän Huolto Oy Käyttäjän ja ylläpitäjän näkökulma matalaenergiarakentamiseen Hyvän asumisen perusedellytyksistä

Lisätiedot

LISÄRAKENTAMISESSA ONNISTUMINEN Tuomas Johansson

LISÄRAKENTAMISESSA ONNISTUMINEN Tuomas Johansson LISÄRAKENTAMISESSA ONNISTUMINEN 24.1.2018 Tuomas Johansson ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Taloudellisen kauhun tasapaino 2. Lisärakentamisen yhteistyömalli 63 1. Taloudellisen kauhun tasapaino MIKÄ VAIKUTTAA KANNATTAVUUTEEN?

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat

Lisätiedot

Tiivistelmä kandidaatin opinnäytetyöstä

Tiivistelmä kandidaatin opinnäytetyöstä OULUN YLIOPISTO Arkkitehtuurin tiedekunta Tiedekunta Teknillinen tiedekunta Tekijä pu Pahta Tiivistelmä kandidaatin opinnäytetyöstä Koulutusohjelma Arkkitehtuuri Työn ohjaaja Si Hirvonen-Kantola Työn nimi

Lisätiedot

Sujuva arki ja asumisen unelmat kohtaavat Vantaalla ensi kesänä

Sujuva arki ja asumisen unelmat kohtaavat Vantaalla ensi kesänä Sujuva arki ja asumisen unelmat kohtaavat Vantaalla ensi kesänä Vantaan rakennusvalvonta haluaa hyödyntää nykyistä laajemmin suunnitteluvaiheen digitaalisia tietomalliaineistoja oman toimintansa tehostamiseen

Lisätiedot

121,6 III! PUUKAUPUNKI VII! IV VII! KESKUSTA. u VI VI. n. +123,7. Vuoreksen puistokatu I-II 40% n. +126,0 I-II 40% VII! 7 000 500 kl 1 III!-IV!

121,6 III! PUUKAUPUNKI VII! IV VII! KESKUSTA. u VI VI. n. +123,7. Vuoreksen puistokatu I-II 40% n. +126,0 I-II 40% VII! 7 000 500 kl 1 III!-IV! 135 132,9 124,3 126 7 133,5 121 3 138 3 0 120 8 122,3 126 2 5 7 121,6 131,3 129 121,2 121,4 122 6 6 137 3 138 4 129,4 122,7 129 5 138 7 129 2! PUUKAUPUNK 122 8 122,3 120 9 - V 126 3 V! 126 4 V V! V 135

Lisätiedot

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

HUONEISTOKORTTI KUNINKAANRAITTI 2, LIETO

HUONEISTOKORTTI KUNINKAANRAITTI 2, LIETO HUONEITOORTTI AUNTO A1 VEL ATONHINTA 395 000 Vanhalinnan HINTA Viisto 146 150 Huoneisto A1 Vanhalinnan Viisto h-m2 Huoneisto A1 h-m2 +34,48 +34,48 H H V Y A1 m2 +34,50 E T / A1 m2 A +34,50 E T / A M H

Lisätiedot

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakentamistapaohje 14.02.2012 Kihintöyrään asemakaava-alue Yleistä Alueen luonne Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista Kihintöyrään alueelle niin että syntyy

Lisätiedot

AK 358 VIRRANPUISTO RAKENTAMISTAPAOHJE

AK 358 VIRRANPUISTO RAKENTAMISTAPAOHJE Rakentamistapaohje, joka ohjaa uudisrakentamista Iisalmen kaupungin 5. kaupunginosan AKkorttelialueilla kortteleissa 80 ja 81. Rakentamistapaohjeet liittyvät asemakaavaan AK 358 (KV hyv. 8.6.2015 46).

Lisätiedot

Ojala I. Rakentamistapaohje. Luonnos Asemakaava nro 8637

Ojala I. Rakentamistapaohje. Luonnos Asemakaava nro 8637 Ojala I Rakentamistapaohje Luonnos 29.5.2017 Asemakaava nro 8637 TRE:2451/10.02.01/2016 2 1. YLEISET ALUEET 1.1 Mossin puistokatu Keskustakorttelien jaksolla puistokatu on ilmeeltään urbaani bulevardi

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET

RAKENTAMISTAPAOHJEET RAKENTAMISTAPAOHJEET 9. kaupunginosa kortteli 9024 tontti, Teollisuustie ROVANIEMI 27.2.2018 Bernadett Lits Zoltàn Fodor 1 Yleistä Suunnittelualue sijaitsee näkyvällä paikalla Eteläkeskuksen liike- ja

Lisätiedot

EnnAkkoMArkkInoInTI Teppola MULTIA

EnnAkkoMArkkInoInTI Teppola MULTIA Teppola MULTIA Ennakkomarkkinointi Kaipaatko maaseudun rauhaan? Multian keskusta 1,4 km Lähikauppa 1,4 km Keuruun keskusta 19 km Jyväskylän keskusta 65 km Lentokenttä 58 km Juna-asema 19 km Koulu 2,2

Lisätiedot

KIRKONVARKAUS Kuin koru Saimaansivulla. Talot tonttien mukaisesti. Laatu- ja ympäristöohje

KIRKONVARKAUS Kuin koru Saimaansivulla. Talot tonttien mukaisesti. Laatu- ja ympäristöohje Talot tonttien mukaisesti Laatu- ja ympäristöohje KIRKONVARKAUS Pursialasta lin Mikkeustasta k s e k Anttolasta Venesatama enk atu Rantareitti Jokaiselle Kirkonvarkauden asuntomessualueen osalle Suomi,

Lisätiedot

YHDYSKUNTARAKENNETTA EHEYTTÄVÄ LAADUKAS PIENTALOASUMINEN

YHDYSKUNTARAKENNETTA EHEYTTÄVÄ LAADUKAS PIENTALOASUMINEN YHDYSKUNTARAKENNETTA EHEYTTÄVÄ LAADUKAS PIENTALOASUMINEN UUDENLAISET KAUPUNKIPIENTALOKONSEPTIT JOONAS MIKKONEN - ARKKITEHTI SAFA LÄHTÖKOHDAT YHDYSKUNTARAKENNETTA EHEYTTÄVÄ MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU = Yhdyskuntarakenteen

Lisätiedot

Hakija vastaa asemakaavoituksen esittämiin perusteluihin ja selvittää punaisen tukkitien sijaintia sekä leveyttä korttelissa 1088.

Hakija vastaa asemakaavoituksen esittämiin perusteluihin ja selvittää punaisen tukkitien sijaintia sekä leveyttä korttelissa 1088. YHDEN ASUNNON TALON JA TALOUSRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN PULKKASAARENKATU 14, ALA-PISPALA 837-218-1088-0014 POIKKEAMISPÄÄTÖSHAKEMUKSEN PERUSTELUT ASUINRAKENNUKSEN JA TALOUSRAKENNUKSEN SIJOITTELUUN TONTILLA

Lisätiedot

C A S E S A T A M A K A T U

C A S E S A T A M A K A T U C A S E S A T A M A K A T U Kaksi lisäkerrosta 8-kerroksisen rakennuksen katolle PUUPÄIVÄ 26.11.2015 - Riina Savikko Mikä A-Insinöörit? Kuka Riina? WWW.AINS.FI CASE SATAMAKATU As Oy Tampereen Puolari 24

Lisätiedot

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen

Lisätiedot

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00 Kerrostalo Nokia, Keskusta Kohdenumero 607569 3h,k,s, 65,0 m² Kov. 2019 Energialuokka C Mh. 66 408,65 Vh. 221 500,00 Tontin lunastushinta 21 255,00 Kauppakatu 8. Uusi, upea kerrostalo Nokian keskustaan!

Lisätiedot

V i r A p. Virtual Apartment s Service. e-business mahdollisuudet rakennusalalla

V i r A p. Virtual Apartment s Service. e-business mahdollisuudet rakennusalalla V i r A p Virtual Apartment s Service e-business @ VirAps Jarmo Suominen Arkkitehti SaFa / Projektipäällikkö UIAH e-business mahdollisuudet rakennusalalla VIRAPS on internetissä toimiva palvelu jonka avulla

Lisätiedot

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta

Lisätiedot

Puurakentamisalueiden kaavoitus * Suvi Tyynilä, arkkitehti Helsingin kaupunkiympäristö * 2018

Puurakentamisalueiden kaavoitus * Suvi Tyynilä, arkkitehti Helsingin kaupunkiympäristö * 2018 Puurakentamisalueiden kaavoitus * Suvi Tyynilä, arkkitehti Helsingin kaupunkiympäristö * 2018 MIKSI KAUPUNKISUUNNITTELUSSA TULISI EDISTÄÄ PUURAKENTAMISTA? - ei mielipidekysymys eikä talouspolitiikkaa vaan

Lisätiedot

UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti)

UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti) UTRA Lasitehtaantie (vain myynti) 0-K/ 0-0 -0- - -0- : Lasikuja Lasitehtaantie 0 0 0 0 pp pp p p VL VL- VV 0 0 0 0 e=0. e=0. e=0. e=0. +.00 +.00 e=0. kt 0 0 0 0 0 0 Lasikuja Lasimest. Putelikuja Sahamyllynkatu

Lisätiedot

Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko

Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko Huolehtimisvelvollisuus rakentamisessa MRL 119 Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan

Lisätiedot

HANKESELOSTUS 1 (6) Heka Myllypuro Ryynimyllynkatu SUUNNITELMASELOSTUS

HANKESELOSTUS 1 (6) Heka Myllypuro Ryynimyllynkatu SUUNNITELMASELOSTUS HANKESELOSTUS 1 (6) SUUNNITELMASELOSTUS Sijainti Heka 45568/13 (uusi tonttijako 45568/15) Ryynimyllynkatu 2 00920 Helsinki Tontti Tontin koko on 5457 m 2. Tontti on rakennuspaikkana haasteellinen tiiviille

Lisätiedot

Suvelan Onni kehittämishanke. Anne Savolainen 24.9.2012

Suvelan Onni kehittämishanke. Anne Savolainen 24.9.2012 Suvelan Onni kehittämishanke Anne Savolainen 24.9.2012 Kiinteistöt kartalla HOAS: Kirstin harju 1 & Kirsinh arju3 2 Tekijätiedot ja/tai esityksen nimi 3 Espoonkruunun kiinteistöjen tiedot Kirstinharju

Lisätiedot

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ).

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ). ESPOO / ÅMINNE KORTTELISUUNNITELMA JA RAKENNUSTAPAOHJEET Korttelit 45085, 45087, 45088 ja 45089 Yleistä Korttelisuunnitelma käsittää rakentamistapaohjeet ja korttelisuunnitelmakartan. Korttelisuunnitelmalla

Lisätiedot

HIRSIRAKENTAMISEN TULEVAISUUS: OSAPALVELUISTA KOKONAISPALVELUUN!

HIRSIRAKENTAMISEN TULEVAISUUS: OSAPALVELUISTA KOKONAISPALVELUUN! HIRSIRAKENTAMISEN TULEVAISUUS: OSAPALVELUISTA KOKONAISPALVELUUN! Aarne Jussila & Jaakko Jussila Rakennustutkimus RTS Oy Hirsitaloteollisuus HTT ry, syysseminaari 28.11.2017 Vuosi SUOMEN ASUNTOALOITUSTEN

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS M O N N A N U M M I R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 8.10.2002 Lähtökohdat Monnanummen alue sijaitsee kaupunki- ja maalaismaiseman rajavyöhykkeellä. Se rajautuu pohjoisessa

Lisätiedot

Ainutlaatuinen koti, juuri kuten Sinä haluat

Ainutlaatuinen koti, juuri kuten Sinä haluat www.honka.fi Ainutlaatuinen koti, juuri kuten Sinä haluat Honka Fusion -koti on sinulle, joka haluat upeaa arkkitehtuuria ja unelmiesi sisustuksen. Näiden lisäksi saat terveysominaisuuksiltaan turvallisen,

Lisätiedot

KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA

KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA KAAVOITUKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET IISALMEN KAUPUNGISSA SARI NIEMI IISALMEN KAUPUNKI 8.5.2012 Safa-palkinto 2011 Omaleimaisuutta ja perinteitä vaalivasta yhdyskuntasuunnittelusta IISALMI KUOPIO 85

Lisätiedot

RAKENNUSTEN MUOTOKIELI, KOKO JA SIJOITTAMINEN TONTILLE

RAKENNUSTEN MUOTOKIELI, KOKO JA SIJOITTAMINEN TONTILLE LIITE 5 1/5 Kalajoen kaupunki Kaavoitustoimi 9.6.2008 KALAJOKI SIIPOLANRINTEEN RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan rakentamista koskevia määräyksiä ja merkintöjä. Nämä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE

LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE HURUSLAHDENRANNAN HAVAINNEKUVA 08.12.2003 LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN rennustapaohje kaavartta - ALUE 1 kortteli 1009, tontit 12, 18, 19 ja 21 31.08.2004

Lisätiedot

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO JAMAR TERASSIT - ASIAKKAAN EHDOILLA Terassin hankkiminen Jamarilta on ennenkuulumattoman helppoa ja turvallista. Toimitamme avo- ja lasiterassit

Lisätiedot

Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA

Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA AK - Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Kattokaltevuus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) VARTIOHARJUN HOIVAKOTI, ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS NRO 12139 Hankenro 0749_14 HEL 2011-007117 SISÄLLYS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavaluonnos nähtävillä

Lisätiedot