PYSÄKÖINTI OSANA PALVELUKETJUA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PYSÄKÖINTI OSANA PALVELUKETJUA"

Transkriptio

1 PYSÄKÖINTI OSANA PALVELUKETJUA

2 Pysäköinti Palvelee ihmistä, yritystä Ja yhteiskuntaa Pysäköinnin tehtävä on toimia asiakaspalvelijana, yhdyskuntarakentajana ja joustavana osana palveluketjua. Tätä johtoajatusta seuraten on rakennettu tamperelainen uuden sukupolven pysäköintilaitos, P-Hämppi. E nsisijainen tehtävämme on tarjota pysäköintipalvelua kaupungin keskustassa asuville, asioiville ja työssä käyville, sanoo P-Hämpin rakennuttajan, Finnpark Oy:n, toimitusjohtaja Markku Hiltunen. Pysäköinti voi kuitenkin palvella ihmistä ja kaupunkia monin eri tavoin: se on saavutettavuutta, turvallisuutta ja viihtyisyyttä. tahtotila: ihmistä varten Faktat velua, jonka tehtävä on saattaa ostovoimainen asiakas keskustan palveluiden äärelle, muistuttaa Hiltunen. Pysäköinti mahdollistaa muiden keskustan palveluiden esteettömän toiminnan sekä parantaa niiden saavutettavuutta. Tätä tarvitaan kun keskustat kilpailevat vetovoimaisuudessa kaupunkien rajoille sijoittuvien automarkettien ja ostoskeskusten kanssa. Hyvin toteutettu kaupunkikeskusta on elämys! Tampereen pysäköintiä rakennetaan asiakkaan, ei auton kääntösäteen, ehdoilla. P-Hämpin arkkitehtuurin suunnittelua ohjasivat orientoituvuus, tilavuus sekä turvallinen ja miellyttävä ajoelämys. Pysäköintilaitoksen suunnittelussa ei pysähdytty ajoneuvon kuljettajaan vaan huomioitiin pysäköinnin kokonaispalvelukokemus. Edistyksellinen pysäköintilaitos palvelee asiakkaitaan jo kotona sekä koko matkan autolta asioille ja takaisin. tampereen maanalaisen pysäköinnin kokonaisratkaisu: parkisto P-Hämpin vaikutukset tulevat näkymään voimakkaasti Tampereen katukuvassa. Pysäköinnin painopisteen siirtyessä maan alle kaupunki panostaa katutilan käytön suunnittelussa entistä voimakkaammin jalankulkijoiden palvelemiseen sekä julkisen ja kevyen liikenteen kehittämiseen. Tulevaisuuden kaupunkikeskusta on entistä turvallisempi, tilavampi ja elävämpi. Sen palvelut ovat lähempänä autoilevaa asiakasta kuin koskaan aiemmin. Maanalainen pysäköinti vie Tamperetta harppauksen kohti eurooppalaista keskustaa, jossa katutila on ensisijaisesti ihmisille. Visio Parkistosta on yhteinen, ja etenemme sitä kohti määrätietoisesti, painottaa Hiltunen. Hän muistuttaa, että kaupunkikehityksen hankkeiden suunnittelun ja toteutuksen tavoitteita ja aikataulua tulee tarkastella laajassa aikaikkunassa. Parkiston ensimmäisen vaiheen, P-Hämpin, siirtyminen suunnittelupöydältä katukuvaan kesti viisitoista vuotta. Tampereen kapealla kannaksella todettiin maanpäällisen tilan olevan lopussa. Keskustan kilpailukyvyn säilyttäminen ja kehittäminen vaati pysäköinnillisen kokonaisstrategian. Tampereella päätettiin viedä pysäköinti maan alle. Maanalaisen pysäköinnin kokonaisratkaisu on nimeltään Parkisto. maanalainen pysäköintilaitos Finnpark Oy:n maanalainen pysäköintilaitos P-Hämppi palvelee Tampereen ydinkeskustassa asuvia ja asioivia pysäköintiasiakkaita 972 pysäköintipaikalla. P-Hämpin tehtävä on tarjota turvallinen ja miellyttävä pysäköintipaikka keskustan alueelle autolla saapuville, mahdollistaa suju- keskustan elävyys syntyy palveluketjuista Asiakaslähtöisyys ja ketjuuntuminen ovat nykyaikaisen palvelutoiminnan keskeisiä arvoja. Ketjuuntumalla ja häivyttämällä palveluiden rajapintoja toimijat voivat tarjota asiakkailleen kokonaiselämyksen. Moderni pysäköinti on enemmän kuin autojen sijoittamista, se on joustavaa asiakaspal- Nyt kun kehitysstrategia on laadittu ja työ alkanut, seuraavat vaiheet linkittyvät luontevasti muihin kaupunkikehityshankkeisiin. Hämeensillan toiselle puolelle suunnitteilla oleva Parkiston kakkosvaihe, työnimeltään P-Kunkku, on edennyt yleissuunnitteluun. Tampereen rautatieaseman seudun ja Tullin alueen kehittämisen hankkeet ovat vahvassa myötätuulessa ja pysäköintiratkaisujen kehityssuunnitelmat tukevat aktiivisesti alueen kehityshanketta. vat yhteydet alueen liikeyrityksiin, luoda liiketoimintamahdollisuuksia sekä vapauttaa keskusta kevyelle ja julkiselle liikenteelle. P-Hämppi on Tampereen maanalaisen pysäköintikokonaisuuden, Parkiston, ensimmäinen vaihe. Näkemykseni mukaan maanalaista pysäköintiä pitää varsinkin keskusta-alueella lisätä keskustan elinvoimaisuuden ja saavutettavuuden turvaamiseksi. Mielestäni maanpäälliset laajat pysäköintialueet eivät kuulu kaupunkikeskustan parhaille paikoille. Uskon vahvasti, että keskustan asukkaille P-Hämppi tuo turvallisuuden ja rauhallisuuden tunnetta vähentyvän pysäköintipaikkojen etsimisliikenteen johdos- SISäLLyS ta. P-Hämppi parantaa huimasti varsinkin kaupungin Pysäköinti palvelee ihmistä, yritystä ja yhteiskuntaa 2 Vilkasta palvelutoimintaa maan alla 6 Pysäköinti on osa palveluympäristöä 4 Teknologia tulevaisuuden tarpeisiin 8 Asiakaspalvelu on kaikessa läsnä 5 Mainostilat osa palveluketjua 10 Ennakkovaraaminen tuo helppoutta 5 Hankeviestinnän kohderyhmänä koko kaupunki 11 keskustan itäpuolen saavutettavuutta ja kaikille keskustan yrityksille se mahdollistaa suurempien asiakasvirtojen saamista keskusta-alueelle. Toimitus: Ulkoasu: Paino: Roihu Creative Oy Roihu Creative Oy Kirjapaino Öhrling Oy Karo-pekka Lehmusto Työmaapäällikkö Lemminkäinen Infra Oy 2 3

3 Yhteistyökumppanien kertomaa P-Hämppi tuo junamatkustajille uusia liityntäpysäköintipaikkoja. P-Hämpissä on matkustajalla mahdollisuus pysäköidä auto sisätiloihin, ja luolasta on suorat yhteydet asemalle ja junalaitureille säältä suojassa. Pysäköinti on osa matkaketjua, sen tekeminen vaivattomaksi lisää joukkoliikenteen käyttöä. VR-Yhtymä voi luottaa siihen, että Finnpark toteuttaa pysäköintimahdollisuudet hyvällä ammattitaidolla ja asiakasystävällisesti sekä huippunykyaikaisesti. Vesa Rauhala Liikennepalvelupäällikkö VR-Yhtymä Oy P-Hämppi parantaa asiakkaidemme pysäköintimahdollisuuksia merkittävästi niin suuri on sen autopaikkojen lisäys Tampereen keskustaan. Heti avauksen yhteydessä saamme myös kahden hissin yhteydet Hämpin Parkista Herkkuosastollemme ja myöhemmin laajennuksemme edistyessä vielä lisää hissiyhteyksiä laajennusosan kaikkiin kerroksiin. Asiakaspalvelu on kaikessa läsnä P-Hämpin asiakaspalvelu rakentuu monimuotoisesta Finnparkin asiantuntijoiden verkostosta, joka palvelee P-Hämpin lisäksi useita muitakin pysäköintitaloja. Pysäköintiasiakkaita palvelee kahdeksan asiakasneuvojan tiimi sekä kaksi taloushallinnon ammattilaista. Asiakaspalvelu Parkkipaikan asiakasneuvojat auttavat yritys- ja yksityisasiakkaita pysäköintipalveluiden valinnassa ja neuvovat laitteiden käytössä sekä opastavat pysäköintikohteissa asioimisessa. Valvomossa asiakasneuvojat puolestaan hoitavat pysäköintitalojen ongelmatilanteita kuva- ja puheyhteyksillä sekä huolehtivat asioinnin sujuvuudesta pysäköintitaloissa. Pysäköinti on osa palveluympäristöä P-Hämpin tulo vaikuttaa positiivisesti Tampereen keskustaan monella eri tapaa. Sen lisäksi että pysäköintipaikan löytäminen helpottuu, muuttuu myös kadunpäällinen alue turvallisemmaksi ja viityisämmäksi, kun autot ohjautuvat maan alle. Uskon, että Stockmannilla ja Finnparkilla on vahva tahtotila jatkaa hyvää yhteistyötä Tampereen keskustan kehittämiseksi myös P-Hämpin avautumisen jälkeen. Eija Vartila Tavaratalonjohtaja Stockmann, Tampere Lisäksi P-Hämpin asiakkaita palvelevat muun muassa Finnparkin yhteistyökumppani Securitas Oy:n vartijat ja järjestyksenvalvojat. He saavat oman perustoimenkuvansa lisäksi koulutusta pysäköintitalon asiakaspalveluun ja osaavat neuvoa asiakkaita esimerkiksi maksupisteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä. Asiakaspalvelua saa yhä lisääntyvässä määrin myös verkossa. Suuri osa sopimusasiakkaista käyttää jo asioinnissaan Sopimuspysäköinnin verkkopalvelua. Pian myös pysäköinnin ennakkovaraus palvelee asiakkaita verkossa. Asiakkaan laadukas palveleminen ulottuu kaikkeen P-Hämpin toimintaan. Se voi alkaa paikan varaamisesta kotisohvalta ja on läsnä kaikkialla, esteettömistä kulkuratkaisuista hyvään valaistukseen ja ystävälliseen ja asiantuntevaan asiakasneuvontaan. Palvelun rakentaminen alkaa asiakkaan tarpeen ymmärtämisestä. Pysäköinnin ydintehtävä on saattaa asiakas mahdollisimman lähelle tämän varsinaista kohdetta. P-Hämpin palvelukokonaisuuden suunnittelussa lähdettiin liikkeelle siitä, että asiakasta voidaan palvella koko matka kotisohvalta primäärikohteeseen, kertoo Finnparkin kiinteistöpäällikkö Pasi Nevalainen. Tämän matkan sujuvuutta voidaan parantaa monin pysäköintiin liittyvin keinoin ja siihen voidaan linkittää lisäarvoa tuottavia tekijöitä operaattorin tai muiden ketjuun linkittyvien palveluntarjoajien kautta. Saumatonta palvelua Pysäköinnin sujuvuus on, paitsi ajamisen mukavuutta, selkeitä kulkuväyliä ja toimi- vaa opastusta autoilijoille ja jalankulkijoille, myös saumattomia yhteyksiä. Erilaiset kohderyhmät tarpeineen tulee huomioida parhaalla mahdollisella tavalla, olipa kyse sähköauton latauksesta liityntäpysäköijän työmatkan aikana, pysäköinnin ohessa tarjottavista kauppa- ja ravintolapalveluista tai liikuntaesteisten esteettömästä asioinnista kohteessa. Siirtyminen pysäköinnistä palveluketjun seuraavaan lenkkiin on huomioitu monin eri tavoin: Interaktiivista opastusta tarjotaan pysäköintikohteen sisäisen opastuksen lisäksi reittiohjeina maan päällä sijaitseviin kohteisiin. Jalankulkuun tarkoitetut hissikuilut on sijoitettu kaupungin keskeisille paikoille. Oman yhteyden pysäköintiluolaan rakennuttaneiden toimijoiden ilme vastaanottaa asiakkaan jo P-Hämpissä. Luolan valoisa ja avara arkkitehtuuri, korkeatasoiset materiaalit sekä laadukas design nivovat pysäköinnin luontevaksi osaksi palvelumiljöötä. Myös asuin- ja liiketilakiinteistöt voivat palvella asukkaitaan ja asiakkaitaan hankkimalla velvoite- ja asiakaspaikkoja pysäköintikohteesta, muistuttaa Nevalainen. Ennakkovaraaminen tuo helppoutta P-Hämpissä otetaan ensimmäisenä käyttöön pysäköinnin ennakkovarausjärjestelmä, joka tuo palvelun pysäköintiasiakkaiden kotiin. Pysäköintipaikan voi varmistaa varaamalla pysäköintioikeuden ennakkoon verkossa. Ennakkovarauspalvelu voidaan linkittää joustavasti erilaisiin, esimerkiksi pääsy- tai matkalippuja myyviin järjestelmiin. Ennakkovarauksen piiriin liitetään myös muita pysäköintiluolan palveluita kuten sähköauton latauksen ennakkovarausmahdollisuus. Ennakkovarauspalvelua käyttämällä asiakas saa helppoutta ja lisämukavuutta myös itse pysäköintitapahtumaan: Ennakkovaranneille ja sopimuspysäköintiasiakkaille on P-Hämpissä oma etuisuuskaista, jota pitkin he pääsevät jonon ohi pysäköintilaitokseen. Järjestelmä tunnistaa ajoneuvot eikä ikkunan aukaisua puomin avaamiseksi tai käyntiä automaattikassalla kohteesta lähdettäessä tarvita. 4 5

4 vilkasta Palvelutoimintaa maan alla FOODSTATION Noutoparkin läheisyyteen muodostetaan nopeatempoisten ja laadukasta valikoimaa arvostavien asiak kaiden tarpeet huomioiva ravintoloiden ja kahviloiden monipuolinen ja nykyaikainen keskittymä, Foodstation. Se palvelee erinomaisesti autolla kaupungissa liikkuvia asiakkaita sekä junamatkalaisia ja liityntäpysäköitsijöitä. Myös alueen lounasasiakkaille Foodstation tarjoaa uusia elämyksiä. P-Hämppi paitsi edesauttaa keskustan jo olemassa olevaa liiketoimintaa ja parantaa sen saavutettavuutta, toimii myös itsessään elinvoimaisena liiketoimintaympäristönä. P-Hämppi tarjoaa asiakkailleen erilaisia oheispalveluita kuten sähköauton lataus. Noutoparkkiin tuodaan junaliikenteen aikataulu- ja laituritietoja. Suunnitteilla on tarjota myös auton tuuli lasin pesuvälineitä lainattavaksi sekä esimerkiksi kenkien lankkausmahdollisuus. Maanalainen pysäköintikohde luo runsaasti mahdollisuuksia erilaisten palvelukonseptien toteuttamiselle. Finnpark mahdollistaa monille yhteistyökumppaneilleen keskeisen ja tavoittavan liiketoimintaympäristön juuri siellä, missä asiakkaat liikkuvat. NOUTOPARKKI Tullinrampin yhteydessä sijaitsevan Noutoparkin 62 lyhytaikapysäköintiin suunnattua pysäköintipaikkaa tarjoavat junamatkustajille ja saattoliikenteelle suoran yhteyden rautatieasemalle, junalaitureille ja Foodstationiin. 1. krs parvi SiSÄÄn- Ja ulosajorampit Tullinramppi Ronganramppi Portaat parvelle Automaattikassat Sähköajoneuvopiste Jalankulkuväylä Pendoliinotunneli Matkakeskustunneli hissikuilut Tullinporras (hissiyhteys P-Hämpistä Noutoparkkiin) Asemanporras Hämeenporras Stockmanninporras Pankinporras Koskenporras Varmanporras Hissiyhteys Noutoparkista Ratapihankadulle 6 7

5 P-Hämpin sisäistä liikennetilannetta seurataan erilaisin ajoneuvotunnistukseen sovelteknologia tulevaisuuden tarpeisiin Olemme onnistuneet kokoamaan tiimiimme omien alojensa erikoisasiantuntijoita ja tuomaan mukaan oman pysäköinnillisen erikoisosaamisemme, kuvailee Finnparkin toimitusjohtaja Markku Hiltunen P-Hämpin teknologiaratkaisujen taustalla olevaa ryhmää. P-Hämpissä käytössä olevat järjestelmät on suunniteltu ja toteutettu Parkiston näkökulmasta: pysäköintilaitoksessa käytössä oleva ajantasaista tilannekuvaa ylläpitävä järjestelmä voi tulevaisuudessa palvella kaupungin koko pysäköintiä. Järjestelmään voidaan vuosien mittaan liittää kaikki pysäköintilaitokset ja kadunvarsipysäköinti, kuvailee Finnparkin teknologiaasiantuntija Ali Lattunen. Tulevaisuudessa koko keskustan kattava ajantasainen pysäköinnin tilannekuva mahdollistaa liikenteen ohjauk sen jo kaupunkiin saavuttaessa: voimme ohjata autoilijoita opasteilla pois ruuhkaantuneilta alueilta, kohti vapaita pysäköintipaikkoja. Toimintamallin hyödyt kumuloituvat näin moninkertaisiksi: ruuhkien väheneminen kasvattaa liikenteen ekologisuutta, turvallisuutta ja kaupunkikeskustan viihtyisyyttä, liikkumisen mukavuutta unohtamatta. Paljon on myös opittu matkan varrella, ja voin ylpeänä todeta, että meillä on todella edelläkäyvää osaamista pysäköinnin kokonaisratkaisujen kehittämisessä, koordinoinnissa ja suunnittelussa, Lattunen lisää hymyillen. tilannekuva ajantasaista pysäköinti-informaatiota tuvin sensorein. Kerätyn tiedon perusteella muodostetaan pysäköinnin reaaliaikainen tilannekuva, jota hyödynnetään muun muas sa dynaamisen opastusjärjestelmän ohjauksessa. Tilannekuvajärjestelmän avulla pidetään yllä ajankohtaista tietoa ajoneuvoliikenteen tilasta ja kerätään historiatietoa myöhempää analyysia varten. Pysäköintilaitoksessa tapahtuvan pysäköinnin ja liikenteen sujuvuutta voidaan parantaa seuraamalla ja ennakoimalla kohteen eri osien kuormitusta sekä liikenteeseen liittyviä tilanteita. Jalankulkijoita ja ajoneuvoliikennettä ohjataan ja opastetaan tehokkaammin ja joustavammin. tekniset ratkaisut asiakasnäkökulmasta Tulevaisuuden tarpeita palvelevan pysäköintilaitoksen teknisten ratkaisujen suunnittelun keskiössä on pysäköintiasiakas, kertoo P-Hämppi-luolan teknologiakokonaisuuden arkkitehti Lattunen. Palvelemme asiakasta jo ennen luolaan saapumista, auton ratissa ja jalankulkijana. Lisäksi pysäköinnin operaattorin tietotarpeet ovat olleet keskeisiä tekijöitä suunnittelussa. pysäköinnin ennakkovaraus varmistaa paikan Finnpark on ottanut asiakkaidensa käyttöön sopimuspysäköinnin verkkopalvelun, joka helpottaa pitkäaikaisen pysäköinti oikeuden hankkimista haluttuun kohteeseen. Palvelu on suosittu sekä yritysten että yksityishenkilöiden keskuudessa. Asiakkaat ovat toivoneet mahdollisuutta varmistaa ennakkoon myös lyhytaikainen pysäköintipaikka haluamassaan kohteessa. P-Hämpissä lanseerataan pysäköinnin ennakkovarausjärjestelmä. Asiakas voi järjestelmämme kautta varata ennakkoon pysäköintioikeu den haluamalleen aikavälille. Pysäköinnistä maksetaan etukäteen varausmaksu luottokortilla ja toteutunutta pysäköintiaikaa vastaava maksu veloitetaan asiakkaan kortilta jälkikäteen, kuvailee Lattunen. Ennakkovarausjärjestelmä voidaan integroida myös muiden palveluntarjoajien järjestelmiin. Tulevaisuudessa on mahdollista varata pysäköinti ennakkoon esimerkiksi jonkin tapahtumalipun oston yhteydessä. ajoneuvojen seurannasta muuttuvaan opastukseen Ajoneuvon saapuessa P-Hämppiin sen sisäänpääsyyn oikeuttava tunniste yhdistetään ajoneuvon rekisteritunnukseen. Tämän jälkeen luolan kamerat seuraavat ajoneuvon liikkumista ja sijoittumista kohteessa. Käytännössä tiedämme jatkuvasti muutamien kymmenien metrien tarkkuudella kunkin ajoneuvon sijainnin, kertoo Lattunen. Reaaliaikainen seuranta auttaa ajoneuvojen ohjauksessa kohti vapaita pysäköinti- paikkoja ja ruuhkatilanteiden välttämisessä sekä kasvattaa turvallisuutta. Liikenteen sujuvuutta parantavia tekijöitä ovat myös esimerkiksi ajotunneleiden ruuhkautumisen estäminen sekä ylä- että alapäässä olevilla puomeilla sekä puomikenttien ajosuuntaa vaihtavilla kaistoilla. Ajoneuvoja opastetaan perinteisten liikennemerkkien lisäksi P-Hämpissä liikennevaloin, nuoliopastein sekä vapaiden paikkojen määrää ilmaisevien numerotaulujen avulla. kohdeopastus huolehtii jalankulkijasta P-Hämppi osoittaa, että jalankulkijan viihtyvyyteen panostetaan modernissa pysäköintilaitoksessa yhä enemmän. Pysäköintipaikan löytämisen lisäksi maanalaisen kohteen haasteena on suunnistaminen yläpuolisiin kaupunkikohteisiin. Jalankulkijaa onkin pyritty opastamaan monin eri tavoin: P-Hämpin eri osat on nimetty suunnistusta helpottavilla, sijaintia ilmaisevilla nimillä. Kassa-alueille sijoitetut opastusnäytöt tarjoavat reittiopastuksen merkittävimpiin maanpäällisiin kaupunkikohteisiin. Kartan kohdeopastus näyttää reitin asiakkaan valitsemaan kohteeseen, ja takaisin palattaessa ajoneuvo löytyy helposti: pysäköintiin oikeuttavaa lipuketta tai muuta tunnistetta näyttämällä opastejärjestelmä kertoo ajoneuvon sijainnin muutaman kymmenen metrin tarkkuudella sekä näyttää reitin sen luo. Jalankulkijat ohjataan ajoneuvojen liikennöintialueilta turvallisille ja tilaville jalankulkuväylille. Selkeät ja informatiiviset opasteet ohjaavat kohti hissikuiluja ja auton sijainnin muistamista helpotetaan värikoodituksella. DESIGNA PM ABACUKSEN viimeisintä designia olevat kassalaitteet tarjoavat monipuoliset maksuvälinevaihtoehdot ja opastavat käyttäjää tarjoten näin miellyttävän asiointi kokemuksen. pysäköinnin operaattori aina ajan tasalla Faktat p-hämppi numeroina MITAT Pituus 650 m Leveys 32 m Korkeus 10 m Tilavuus noin m 3 Luola sijaitsee 30 metrin syvyydessä Tampereen pääkadun, Hämeenkadun alla. Lattunen painottaa oikea-aikaisen ja täsmällisesti kuvatun informaation merkitystä pysäköintikohteen tehokkaalle operoinnille. Ajantasainen tilannekuva kertoo jatkuvasti viimeisimmän tiedon kohteen tilanteesta. Historiatiedon kertyessä voidaan havaita erilaisia trendejä ja ennakoida siten kohteen toimintaa ja ohjausta ja jopa automatisoida pysäköinnin operointia, Lat tunen kertoo. Tehokkaan operoinnin kannalta keskeistä on myös tiedon ilmaisemisen muoto. Järjestelmämme raportoi tiedon siten, että operoija saa tilanteen yleiskuvan nopeasti jopa yhdellä silmäyksellä, ja hienojakoisemman tiedon halutessaan. turvallisuus ennen kaikkea P-Hämpin turvallisuusratkaisut on suunniteltu ja testattu alan johtavien asiantuntijoiden sekä turvallisuusviranomaisten kanssa. Asiakkaiden viihtymisen ja suunnistamisen helpottamiseksi luola toteutettiin yhtenä noin m 2 :n palo-osastona. Savulohkojaot on pystytty toteuttamaan ilman näkyviä väliseiniä. Automaattisen, kahdennetulla vesilähteellä toimivan palonsammutusjärjestelmän, savunpoistojärjestelmän sekä tehokkaiden puhaltimien toimivuus on ennakoitu simuloinnilla. Yleisestä turvallisuudesta huolehditaan jalankulku- ja ajo-opastein sekä nopeusrajoituksin ja ajohidastein. P-Hämpissä on kameravalvonnan lisäksi kiertävä vartiointi. poikkeustilanteisiin varautuminen P-Hämpissä vaaratilanteiden mahdollisuudet on pyritty minimoimaan, mutta poikkeustilanteisiin on varauduttu kattavasti: opastejärjestelmä siirtyy uhkatilanteessa poikkeustilaopastukseen. Puomilaitteiden, hissien sekä muiden luolan toimintojen poikkeustila-asetukset ohjaavat asiakkaita turvalliseen poistumiseen uhkaavissa tilanteissa. Normaalien poistumisreittien lisäksi luolassa on myös hätäpoistumiseen tarkoitettuja uloskäyntejä sekä paloovin suojattuja, ylipaineistettuja turvakäytäviä. P-Hämpissä pisin matka poistumistielle on 45 metriä. Poikkeustilanteissa tilanteen koordinointi siirtyy pelastuslaitoksen P-Hämppiin perehtyneiden asiantuntijoiden hallintaan. PAIKAT JA REITIT 972 pysäköintipaikkaa 62 pysäköintipaikkaa Noutoparkissa 2 sisään- ja ulosajoramppia 7 hissikuilua ja yksi yhteys Noutoparkista Ratapihankadulle JALANKULKIJOIDEN KOHDEOPASTUSJÄRJESTELMÄ P-Hämpin opastusjärjestelmä toimii opastimena, palveluhakemistona ja tarvittaessa tiedotuskanavana ja jatkojalostusmahdollisuuksia on lähes rajattomasti. P-Hämpissä toteutetun kaltaista opastuksen palvelukokonaisuutta ei tietääkseni ole aiemmin sovellettu pysäköintitaloissa, ainakaan Euroopassa. Eikä itse asiassa näin hienoa ja kokonaisvaltaisesti asiakkaan huomioonottavaa pysäköintitaloa muutenkaan! mathias Eriksson Director Palko Interactive Oy Erityispiirteinä voidaan nostaa esiin kohteen korkeatasoiset viimeistelyt ja rakenteet kuten tehostevalaistukset ja pintamateriaalien laadukkuus sekä sisäänajotunneleiden ja hissikuilujen suuri määrä pysäköintipaikkojen määrään nähden. Karo-pekka Lehmusto Työmaapäällikkö Lemminkäinen Infra Oy 8 9

6 mainostilat osa PalveluketJua Hankeviestinnän kohderyhmänä koko kaupunki Tamperelaiset ovat kotiseuturakasta väkeä, toteaa Finnparkin toimitusjohtaja Markku Hiltunen, ja P-Hämppi-hanke toi suuret työmaat sekä paljon muutoksia kaupungin ydinkeskustaan. Niinpä alusta alkaen pidimme ehdottoman tärkeänä viestiä hankkeesta avoimesti. P-Hämpissä on käytössä monimuotoinen ja uudenaikaisimmin tekniikoin toteutettu mainosmahdollisuuksien paletti. P-Hämppi tarjoaa mainostajille poikkeuksellisen laajaa näkyvyyttä, sillä sen tiloissa arvioidaan kulkevan päivittäin yli tuhat asiakasta. Olemme tehneet yhteistyötä Finnparkin kanssa jo usean vuoden ajan. Yhteistyön kulmakiviä ovat olleet avoimuus sekä innovatiivisuus kokeilla uusiakin ideoita pysäköintitaloissa. Teemu Kontkanen Toimitusjohtaja Mediateko Oy Toimintaansa voi mainostaa esimerkiksi staattisilla tai scrollaavilla mainospinnoilla, puomimainospaikoissa tai pysäköintilipukkeissa sekä tulevaisuudessa mahdollisesti myös infonäytöillä. Kampanjat voidaan rajata alueellisesti vain osaan P-Hämp piä tai ne voivat kattaa koko pysäköintikohteen. Myös äänimainoksille on rakennettu loistavat puitteet. P-Hämpissä mainosten sijoittelua pohdittiin jo arkkitehtuurin suunnittelu vaiheessa, koska mainoksilla on oma roolinsa osana pysäköintitalon toiminnallisuutta ja viihtyisyyttä. Mainonta ja mediamyynti nivoutuvat toimivalla tavalla P-Hämpin palveluketjuun. Suurin osa mainosratkaisujen operoinnista on määritelty ulkopuoliselle kumppanille, Mediateolle. Mediateko on investoinut P-Hämpissä operoimiinsa mainoslaitteisiin ja vastaa niiden mediatilamyynnistä. Tämä vapauttaa Finnparkin voimavarat pysäköinti toimintojen kehittämiseen ja Mediateko puolestaan voi keskittyä omaan osaamisalueeseensa, eli asiakkaiden kaupankäynnin kehittämiseen ja mediatilamyyntiin. Hankeaikana P-Hämpin viestinnän painotus oli vahvasti tiedotuksessa. Hankkeella oli oma tiedotussivusto, kuukausittain pidettiin säännöllinen tiedotustilai suus medialle ja lehdistötiedotteita lähetettiin säännöllisesti. Kaupunkitelevisiossa julkaistiin lähes neljäkymmentä hankkeen vaiheista kertovaa dokumentaarista, lyhyttä tiedotusvideota. Finnparkin asiakas- ja sidosryhmälehti, P-News, raportoi hankkeen vaiheista säännöllisesti. Lisäksi hankkeen tavoitteista ja arvoista kerrottiin esitemateriaalin kautta. Koska kohderyhmänä on koko kaupunki, on informaatiota tuotava kattavasti eri kanaviin. Tavoitteemme oli, että jokainen kaupunkilainen saa halutessaan selkeän kokonaiskäsityksen siitä, millainen hanke on kyseessä ja miksi sitä tehdään, linjaa Hiltunen. avajaisissa voi irrotella Avajaisten lähestyessä yleisölle haluttiin kertoa kohteen palveluista ja toiminnasta. Reilusti yli tuhat kaupunkilaista on päässyt tutustumaan pysäköintiluolaan etukäteen. Lanseerauksen viestinnän pääkana- vassa, finnpark.fi/parkisto-sivustolla, sekä tiedotusmateriaaleissa on kerrottu P-Hämpistä ja sen palveluista mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Pysäköintiluolan avajaismarkkinoinnissa perinteisempien kanavien lisäksi tehtiin uusia aluevaltauksia: maanalaiselle pysäköinnille luodut maskotit, Ruupertit, seikkailevat verkkopelissä. Lanseeraukseen liittyy myös P-Hämppi-tietokilpailu, sosiaalisen median toimenpiteitä, sekä printti- ja tvmainontaa. P-Hämppi on seuraavan sukupolven pysäköintiratkaisun, Parkiston, ensimmäinen vaihe. Tampereen pysäköinti on P-Hämpin myötä ottanut suuren askeleen tulevaisuuteen. Siksi kohteen markkinoinnin ja viestinnänkin tulee olla erilaista! Hiltunen nauraa mutta muistuttaa vielä: Kaikki toimenpiteet ovat harkittuja ja ensisijainen tavoite on kertoa tarjolla olevasta palvelusta. Näin suuren hankkeen kohderyhmä on koko kaupunki. Siksi meidän pitää tavoittaa erilaiset kaupunkilaiset heille soveltuvilla viesteillä, heidät tavoittavissa kanavissa. P-Hämpillä on ollut merkittävät vaikutukset Tampereen keskustaan jo ennen kohteen valmistumista. Hankeaikaisella viestinnällä ja markkinoinnilla on ollut merkittävä rooli asian esittelemisessä tamperelaisille. Finnparkin ja hankkeen yhteistyökumppanien sitoutuminen aktiiviseen, jatkuvaan ja monikanavaiseen viestintään on tehnyt pysäköintilaitoksesta keskeisen osan Tamperetta jo ennen sen avautumista. Lanseerausmarkkinoinnissa Finnpark on toiminut kuten aina muulloinkin, ennakkoluulottomasti edelläkävijän asenteella! Annamaija Flinkkilä-Lehtonen Toimitusjohtaja Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Roihu Creative Oy 10 11

7 HANKKEEN VAIHEISTUSKAAVIO HANKESUUNNITTELUVAIHE Kaupunginvaltuuston päätös Rakennuttajakonsultin valinta 3/2008 9/2009 Sopimusten laadinta: rasite- ja vuokrasopimukset Hankesuunnitelma valmis Rakennuslupa Urakoitsijan valinta (Lemminkäinen Infra Oy) KALLIORAKENNUSVAIHE Suuaukkojen rakentaminen Kuilujen rakentaminen Louhintaurakka RAKENNUSVAIHE Rakennusvaihe alkaa Ensimmäiset asiakkaat P-Hämppiin Tampereen pysäköinti vuonna 2030 Parkisto on Tampereen kaupungin pysäköinnillinen kokonaisratkaisu. P-Hämppi on Parkiston ensimmäinen vaihe. Parkiston toinen vaihe, työnimeltään P-Kunkku, siirtyi syksyllä 2012 yleissuunnitteluun. Finnpark Oy PL 15 (Åkerlundinkatu 4) Tampere Puh

Healthcare Security Terveydenhuollon turvallisuuspalvelut

Healthcare Security Terveydenhuollon turvallisuuspalvelut Healthcare Security Terveydenhuollon turvallisuuspalvelut Terveydenhuollon toimintaympäristössä korostuvat ihmisläheisyys, luottamuksellisuus ja kyky toimia ripeästi tilanteiden muuttuessa. Nämä ominaisuudet

Lisätiedot

Hectronic Laatua ja kestävyyttä pysäköinnin hallintaan

Hectronic Laatua ja kestävyyttä pysäköinnin hallintaan Hectronic Laatua ja kestävyyttä pysäköinnin hallintaan Tekniikka Tekniikka Luotettava kumppani, monipuoliset r Hectronic-lipukeautomaatti on kestävä ratkaisu avointen, maksullisten pysäköintialueiden hallintaan.

Lisätiedot

Kaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke

Kaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke MAL-VERKOSTON TAPAAMINEN 14.5.2014 Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu Tullin alueen visiotyö

Lisätiedot

Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu

Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu 4.3.2015 Juha Mäkinen, Sito Oy When infrastructure counts. 2 Keskustan pysäköintipaikkojen tilanne nyt Nykyisistä autopaikoista suurin osa on lyhytaikaisia

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto

Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto 13.3.2014 Sisältö Liikennevirasto lyhyesti Lähivuosina meillä ja maailmalla Liikenneviraston strategia Mitä älyliikenne tarkoittaa? Esimerkkejä

Lisätiedot

Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Kaisaniemenkatu 4 KLUUVI / HELSINKI Valoisat toimitilat Fenniakorttelissa Paulon Talo on monipuolinen toimisto- ja liikekiinteistö loistavalla paikalla Helsingin ydinkeskustassa, Fenniakorttelissa. Helsingin

Lisätiedot

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.

60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain. Tavoita ja vaikuta Oletko koskaan ollut epätietoinen siitä, mitä tuotteita tai palveluita yritys, jonka sivuilla vierailet, oikeasti tarjoaa? Jos olet, niin on todennäköisesti asiakkaasikin. Hän voi olla

Lisätiedot

LIIKETOIMINTASUUNNITELMA

LIIKETOIMINTASUUNNITELMA Päivä: Sivu 2 / 5 1. Perustiedot yrityksestä Hämeenlinnan pysäköinti Oy perustettiin v. 2007. Yhtiön omistaa 100%:sti Hämeenlinnan kaupunki. Yhtiö perustettiin 2500 :n osakepääomalla. Yhtiön toimitusjohtajaksi

Lisätiedot

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 12.3.2010 MUISTIO Hannu Sainio 1(7) KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 1. Lähtökohtia Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien, Vanajantien, Kutalanjoen ja rautatien väliin. Keinusaari

Lisätiedot

W W W. D E S I G N A. C O M FIN

W W W. D E S I G N A. C O M FIN WWW.DESIGNA.COM FIN N W O JÄRJESTELMÄKUVAUS S SISÄÄN (lipunantajalaite) ULOS (lipunlukijalaite) PUOMILAITE AUTOMAATTIKASSA KÄYTTÖLIITTYMÄ KÄSIKASSA ALENNUSLIPUKE TOIMINTO FINNPARK SLIMPARK Virtaviivaista

Lisätiedot

Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9.

Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9. Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9.2014 Sirpa Alitalo & Jaana Lappi, TEM Yritys-Suomen visio

Lisätiedot

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.

Lisätiedot

Telemaattisten palveluiden tarpeellisuus - käyttäjien mielipiteet ja liikennepoliittiset tavoitteet

Telemaattisten palveluiden tarpeellisuus - käyttäjien mielipiteet ja liikennepoliittiset tavoitteet Telemaattisten palveluiden tarpeellisuus - käyttäjien mielipiteet ja liikennepoliittiset tavoitteet Virpi Anttila, Merja Penttinen ja Heidi Sandberg VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Liikennetelematiikka

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.

Lisätiedot

Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi Tampere

Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi Tampere Tampereen keskusta muutoksessa KEHTO-foorumi 28.-29.3.2019 Tampere Ari Vandell, Suunnittelupäällikkö Tampereen keskusta muutoksessa liikennemäärien kehittyminen ja kulkumuotokohtaiset tavoitteet, SUMP

Lisätiedot

Yhtiö ilman visiota on kuin matkustaja ilman määränpäätä

Yhtiö ilman visiota on kuin matkustaja ilman määränpäätä Yhtiö ilman visiota on kuin matkustaja ilman määränpäätä Finnairin strategia toiminut Aasian liikenteessä miljoonan matkustajan kasvu Aasian strategian myötä 2001 visio Pohjolan paras, eturivin eurooppalainen

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 43 NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 44 Kevyen liikenteen reittitarkastelu välillä Sahanteränkatu Enqvistinkatu 1. Työn sisältö ja tarkoitus Reitti alkaa Sahanteränkadun päästä ja päättyy

Lisätiedot

Mikonkatu 15 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Mikonkatu 15 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Mikonkatu 15 KLUUVI / HELSINKI Mikonlinna tarjoaa yrityksellesi upeat puitteet Moderni toimisto- ja liikekiinteistö keskeistä sijaintia ja monipuolista palvelutarjontaa arvostaville yrityksille. Mikonlinna

Lisätiedot

Pysäköinnin alkuaikoja

Pysäköinnin alkuaikoja 1960-luku Pysäköinnin alkuaikoja Pysäköintilaitosten kehä ydinkeskustan ympärille ajatus Pysäköintitalotoimikunta perustettiin Tampereen Pysäköintitalo Oy 1974 P-Anttila 600ap 1983 P-Asema 460ap 1988 Koskikeskus

Lisätiedot

KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ

KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ KOTKAN SATAMATALOT OY TOIMITILAT SATAMAN YTIMESSÄ TILAT PARHAIMMALTA PAIKALTA MONENLAISIA MAHDOLLISUUKSIA HaminaKotkan satama yritys- ja logistiikka-alueineen tarjoaa dynaamisen, monipuolisen sekä logistisesti

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula

Kaupunkisuunnittelun seminaari Matti Karhula Kaupunkisuunnittelun seminaari 8.9.2010 Matti Karhula KOHTI ELÄVÄÄ KAUPUNKIKESKUSTAA Viihtyisä Oulun keskusta sykkii elämää läpi vuoden ja vuorokauden. Se pitää arvossa pohjoista kulttuuria, hyvinvointia,

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille!

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! HARAVA kyselyn tulokset Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! Vastaajat Vastaajat Yhteensä 252 vastausta Vastaajista 68 % naisia, 32 % miehiä Suurin osa vastaajista oli 18 64 vuotiaita, työikäisiä

Lisätiedot

Aloitteessa on kyse maksuttoman pysäköinnin järjestämisestä Williparkki Oy:n omistamiin pysäköintitaloihin inva-pysäköintiluvan omaaville.

Aloitteessa on kyse maksuttoman pysäköinnin järjestämisestä Williparkki Oy:n omistamiin pysäköintitaloihin inva-pysäköintiluvan omaaville. VASTINE VASTAUKSEEN 18.10.2018 1 (5) VAMMAISNEUVOSTON ESTEETTÖMYYSTYÖRYHMAN VASTINE WILLIPARKKI OY:N ANTAMAAN VASTAUKSEEN 18.10.2018 Jakelu: Kirjaamo, Lappeenrannan kaupunki / kirjaamo@lappeenranta.fi

Lisätiedot

ASIOINTIPISTEESSÄ KAIKKI KÄY!

ASIOINTIPISTEESSÄ KAIKKI KÄY! Yhteispalvelu loikkaa digiaikaan ja palvelee entistä paremmin Kaikki mukaan yhteistyö tuo etuja. Etu 1. Palvelua asiakkaan ehdoilla kaikissa kanavissa TOIMINTA ON ASIAKASLÄHTÖISTÄ suomi.fi SÄHKÖINEN ASIOINTI

Lisätiedot

Kajaanin älykäs elinkaarikortteli

Kajaanin älykäs elinkaarikortteli Kajaanin älykäs elinkaarikortteli Hankkeen taustat Vanhan linja-autoaseman tontti vapautuu uuteen käyttöön Kajaanin keskustaan Elinkaariasumiselle kasvava tarve ja uusien asumismuotojen kehittäminen Rakennusten

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Sammontalo. Koulun henkilökunta

Sammontalo. Koulun henkilökunta Sammontalo Koulun henkilökunta Koulun henkilökunnan kuuleminen Kysely oli avoinna 12.4.-23.4.2019 Kyselyyn tuli yhteensä 228 karttamerkintää, 55 koulun henkilökuntaan kuuluvaa vastasi ja 91 kävi tutustumassa

Lisätiedot

Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja

Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevässä ja kävelevässä koulubussissa lapset kulkevat aikuisen johdolla ennalta

Lisätiedot

Pysäköinnin psykologiasta kaupunkielämän konkretiaan. Pysäköinti ja pysäköijät Helsingin keskustassa

Pysäköinnin psykologiasta kaupunkielämän konkretiaan. Pysäköinti ja pysäköijät Helsingin keskustassa Europark 2014 1 Pysäköinnin psykologiasta kau unkielämän konkretiaan Pysäköinti ja pysäköijät Helsingin keskustassa 02 Europark 2014 Pääkirjoitus Helsinki jatkaa kasvuaan ja samalla liikenne lisääntyy

Lisätiedot

Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet

Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kari Tenkanen KSV/Liikennesuunnitteluosasto 23.9.2015 Kaupunkisuunnitteluviraston toiminta Kaupunkisuunnitteluvirasto vastaa Helsingin kaavoituksesta ja liikenteen

Lisätiedot

Digital Signage ratkaisut sisä- ja ulkokäyttöön. Communication Services

Digital Signage ratkaisut sisä- ja ulkokäyttöön. Communication Services Digital Signage ratkaisut sisä- ja ulkokäyttöön Communication Services Mikä Digital Signage on? 2. Houkuttelevuutta ulkoiseen viestintään Etäpäivitettävillä näytöillä kampanjoiden, tuotetarjousten ja mainosten

Lisätiedot

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 PIRKANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA Pirkanmaan visio Vuonna 2025 Pirkanmaa on vauras, rohkeasti uudistumiskykyinen, osaamista hyödyntävä kasvumaakunta. Pirkanmaalla

Lisätiedot

Liikennekeskukset turvallisuutta ja sujuvuutta edistämässä. Petri Rönneikkö 15.10.2014

Liikennekeskukset turvallisuutta ja sujuvuutta edistämässä. Petri Rönneikkö 15.10.2014 Liikennekeskukset turvallisuutta ja sujuvuutta edistämässä Petri Rönneikkö 15.10.2014 LIIKENNEKESKUKSET LIIKENNEVIRASTOSSA Liikenneviraston organisaatio Pääjohtaja Sisäinen tarkastus ELY-liikenne Viestintä

Lisätiedot

Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen datan käyttömahdollisuudet liikenteessä

Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen datan käyttömahdollisuudet liikenteessä Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen n käyttömahdollisuudet liikenteessä Liikenneinsinööri Mika Kulmala Tampereen kaupunki Tarvitaan uusia innovatiivisia ratkaisuja liikkumiseen ja liikenteeseen

Lisätiedot

V a l o a y ö h ö n. Innovoimaa

V a l o a y ö h ö n. Innovoimaa V a l o a y ö h ö n Innovoimaa Vain kissalla on yhdeksän elämää Pimeällä tapahtuneet liikenneonnettomuudet, joissa suuret rekka- ja kuljetusautot ovat olleet osallisina, ovat jättäneet oman jälkensä vakaviin

Lisätiedot

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti!

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti! Sosiaalinen media muuttaa maailman Nyt! Heti! Nopeasti! Sara-Maria Forsberg Syyskuu 2014: 2 elokuvaa ja kansainvälinen levytys-sopimus Maaliskuu 2014: Kassaneiti Sosiaalinen Media YouTube Tuotetaan sisältöä

Lisätiedot

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko Kysymykset 1. 1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko OHJAUKSEN TOIMINTAPOLITIIKKA ALUEELLISELLA TASOLLA Alueellisesti tulisi määritellä tahot, joita tarvitaan alueellisten ohjauksen palvelujärjestelyjen

Lisätiedot

KUNKUN PARKIN TOTEUTUKSEN JA OPEROINNIN KILPAILUTUKSEN PERIAATTEET/TAVOITTEET JA LAAJUUS

KUNKUN PARKIN TOTEUTUKSEN JA OPEROINNIN KILPAILUTUKSEN PERIAATTEET/TAVOITTEET JA LAAJUUS KUNKUN PARKIN TOTEUTUKSEN JA OPEROINNIN KILPAILUTUKSEN PERIAATTEET/TAVOITTEET JA LAAJUUS Kunkun parkki keskustan kehittämisohjelmassa Kunkun parkin pysäköinti- ja huoltolaitoksen rakentaminen toteuttaa

Lisätiedot

Vantaan Varistoon näkyvälle kauppapaikalle

Vantaan Varistoon näkyvälle kauppapaikalle Vantaan Varistoon näkyvälle kauppapaikalle Toimisto- ja myymälätilaa osoitteessa Martinkyläntie 54, Vantaa. Sijainti kaupan keskittymässä Osoitteessa Martinkyläntie 54 sijaitsee valoisa toimistotila, joka

Lisätiedot

Me olemme AVARN Security

Me olemme AVARN Security Me olemme AVARN Security Arvoperustamme Liiketoiminta-ajatus Olemme täyden palvelun turvallisuusyhtiö, jonka sitoutuminen, osaaminen ja innovatiivinen ajattelutapa vahvistavat asiakkaidemme turvallisuutta

Lisätiedot

Sähkökäyttöisiin tai muihin energiatehokkaisiin ajoneuvoihin pohjautuvan liikennejärjestelmän vaihtoehtojen ja vaikutusten arviointi

Sähkökäyttöisiin tai muihin energiatehokkaisiin ajoneuvoihin pohjautuvan liikennejärjestelmän vaihtoehtojen ja vaikutusten arviointi SYÖKSY Väliseminaari 18.1.2011 Sähkökäyttöisiin tai muihin energiatehokkaisiin ajoneuvoihin pohjautuvan liikennejärjestelmän vaihtoehtojen ja vaikutusten arviointi Kuvaus palvelumalleista Tampereen teknillinen

Lisätiedot

Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään

Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään Rautateiden henkilöliikennepaikat esteettömiksi Pysäkkien palvelutasoa kehitetään Arja Aalto 3.6.2015 Liikennevirasto vastaa Suomen teistä, rautateistä ja vesiväylistä sekä liikennejärjestelmän kokonaisvaltaisesta

Lisätiedot

Åkerlundinkatu 11 A-D TAMPERE / TAMPERE. sponda.fi

Åkerlundinkatu 11 A-D TAMPERE / TAMPERE. sponda.fi Åkerlundinkatu 11 A-D TAMPERE / TAMPERE Muuntojoustavat tilat Tampereen sydämessä Tulli Business Park on kolmannen sukupolven toimitilaympäristö Tampereen sydämessä. Ihmiskeskeiset Stress Free Area -tilaratkaisut

Lisätiedot

Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS

Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS + Toimiala: viestintä- ja asiakasverkkopalveluiden tarjoaminen Yritys: DNA "Markkinointiviestien tarkan kohdennuksen ansiosta voimme

Lisätiedot

Miestentie 3 OTANIEMI / ESPOO. sponda.fi

Miestentie 3 OTANIEMI / ESPOO. sponda.fi Miestentie 3 OTANIEMI / ESPOO Toimitilaa merellisessä ympäristössä Otaniemen yliopistomiljöön ja Keilaniemen yrityskeskittymän dynaaminen ilmapiiri ympäröi tätä kiinteistöä Espoossa. Kiinteistö on saneerattu

Lisätiedot

MaaS maanläheisesti Paikallisliikenneliiton vuosikokous Mika Kulmala, Tampereen kaupunki Mika Varjola, Mattersoft Oy

MaaS maanläheisesti Paikallisliikenneliiton vuosikokous Mika Kulmala, Tampereen kaupunki Mika Varjola, Mattersoft Oy MaaS maanläheisesti Paikallisliikenneliiton vuosikokous 10.3.2016 Mika Kulmala, Tampereen kaupunki Mika Varjola, Mattersoft Oy Esityksen sisältö MaaS, liikenne palveluna Joukkoliikenne ja MaaS Tampereella

Lisätiedot

MyBus. Apps4Pirkanmaa. Einari Kurvinen (emakur@utu.fi) Rolf Lindén (rolind@utu.fi) Ranjeet Raya Rajput (rkrara@utu.fi)

MyBus. Apps4Pirkanmaa. Einari Kurvinen (emakur@utu.fi) Rolf Lindén (rolind@utu.fi) Ranjeet Raya Rajput (rkrara@utu.fi) MyBus Apps4Pirkanmaa Einari Kurvinen (emakur@utu.fi) Rolf Lindén (rolind@utu.fi) Ranjeet Raya Rajput (rkrara@utu.fi) 1 Sisällys MyBus yleisesti Tavoite ja kohderyhmät Pääominaisuudet Toimintamalli Käyttöohjeet

Lisätiedot

TERVETULOA. Valtran traktoritehtaalle

TERVETULOA. Valtran traktoritehtaalle TERVETULOA Valtran traktoritehtaalle TÄTÄ ON VALTRA YKSILÖLLISIÄ TRAKTOREITA JA PALVELUJA MAAILMAN POHJOISIN TRAKTORITEHDAS SUOSITTU VIERAILUKOHDE Valtran Suomen tehdas sijaitsee Suolahdessa, Keski-Suomessa

Lisätiedot

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Toimiala: Kansainvälinen viestintä, sen koulutus ja konsultointi Yritys: AAC Global Lähdimme testaamaan LinkedIn-markkinoinnin

Lisätiedot

10 SYYTÄ VALITA VISMA JÄRJESTELMÄTOIMITTAJAKSI

10 SYYTÄ VALITA VISMA JÄRJESTELMÄTOIMITTAJAKSI Toiminnanohjaus Taloushallinto HR ja palkanlaskenta CRM asiakkuudenhallinta Konsultointi ja lakipalvelut Hankinta ja perintä 10 SYYTÄ VALITA VISMA JÄRJESTELMÄTOIMITTAJAKSI VISMA SOFTWARE OY Paraskaan ohjelmisto

Lisätiedot

Nykyaikaisin maksuväline jokaisen todellisiin tarpeisiin.

Nykyaikaisin maksuväline jokaisen todellisiin tarpeisiin. Tunnista henkilöstöetujen edelläkävijä. Nykyaikaisin maksuväline jokaisen todellisiin tarpeisiin. Valitse laadukas ja helppokäyttöinen e henkilöstöetujen hallinnointiin. Tuoteperhe YLEISESTI Menossa mukana

Lisätiedot

Kaupunkikehitysryhmä Keskustahanke

Kaupunkikehitysryhmä Keskustahanke TAMPEREEN ASEMANSEUDUN HANKEKOKONAISUUS Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tullin alueen visiotyö Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu

Lisätiedot

STRATEGIA 2020. Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia

STRATEGIA 2020. Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia STRATEGIA 2020 Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia 1 Sisällysluettelo Visio s. 3 Edistämme kaupunkilaisten hyvinvointia kulttuurikosketuksilla Viemme kulttuuria ja taidetta keskelle kaupunkilaisten

Lisätiedot

Alueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä

Alueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä Alueellinen ja markkinaehtoinen pysäköintijärjestelmä Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021 Kaupunki hillitsee rakentamisen kustannuksia ja tiivistää kaupunkirakennetta siirtymällä kilpailukykyään ja saavutettavuuttaan

Lisätiedot

Loma-asunnot. Sinua varten tehty

Loma-asunnot. Sinua varten tehty Loma-asunnot Tehdään yhdessä unelmiesi loma-asunto Oletko suunnittelemassa unelmiesi loma-asunnon hankkimista? Valintaasi helpottamaan olemme koonneet uuteen kuvastoomme loma-asuntojemme suosikkimalleja,

Lisätiedot

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Vuoden 2013 pääkampanjat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Kevätloma autoilusta 8.4. 12.5.2013 Kampanjakuvaus HSL kampanjoi autoilijakohderyhmälle printissä, verkossa ja radiossa teemalla Ota kevätloma

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved. YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset

Lisätiedot

24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa

24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 1 Palokuntien toimintaohjelma tähtää elinvoimaisen, houkuttelevan ja laadukkaan palokuntatoiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen.

Lisätiedot

Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi

Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI. sponda.fi Mikonkatu 17 KLUUVI / HELSINKI Fennia-talo tarjoaa upeat puitteet yrityksellesi Fennia-talona tunnettu Mikonkatu 17 on upea, historiallinen arvokiinteistö loistavalla paikalla Helsingin ydinkeskustassa,

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

SenCity Älykäs valaistus innovatiivisen kaupungin palvelualustana

SenCity Älykäs valaistus innovatiivisen kaupungin palvelualustana SenCity Älykäs valaistus innovatiivisen kaupungin palvelualustana Henrika Pihlajaniemi Oulun yliopisto, arkkitehtuurin tdk henrika.pihlajaniemi@oulu.fi Eveliina Juntunen VTT Teknologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

RAKLI, PYSÄKÖINTISEMINAARI Pysäköinnin tulevaisuus, tarpeet, palvelut, markkinat Antti Marttila, Finnpark Oy

RAKLI, PYSÄKÖINTISEMINAARI Pysäköinnin tulevaisuus, tarpeet, palvelut, markkinat Antti Marttila, Finnpark Oy RAKLI, PYSÄKÖINTISEMINAARI 1.11.2018 Pysäköinnin tulevaisuus, tarpeet, palvelut, markkinat Antti Marttila, Finnpark Oy SISÄLTÖ Finnpark Pysäköinti liiketoimintana Digitaalisuus pysäköintiliiketoiminnassa

Lisätiedot

Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla. Mitä me siitä tiedämme ennalta

Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla. Mitä me siitä tiedämme ennalta Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla Mitä me siitä tiedämme ennalta Uusi brandy Mikä on Kehärata Suunnittelijan visio radasta http://www.youtube.com/watch?v=zkg4xunimmg 3 Aviapoliksen asema elokuu 2014

Lisätiedot

Äänekosken kaupungin ympäristöpolitiikka vuoteen 2016

Äänekosken kaupungin ympäristöpolitiikka vuoteen 2016 Äänekosken kaupungin ympäristöpolitiikka vuoteen 2016 Ympäristövastuut Äänekoskella Perustuslain mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta sekä ympäristöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on

Lisätiedot

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ asukasyhdistyksen johtokunta 26.4.2011 asukasyhdistyksen vuosikokous 30.3.2011 asukasyhdistyksen yleinen kokous 28.10.2010 asukasyhdistyksen johtokunta 24.5.2010 asukasyhdistyksen

Lisätiedot

Vedia-monipalvelu - liikenteen palvelut yhdeltä luukulta. 1.4.2011 Erikoistutkija Armi Vilkman, VTT

Vedia-monipalvelu - liikenteen palvelut yhdeltä luukulta. 1.4.2011 Erikoistutkija Armi Vilkman, VTT Vedia-monipalvelu - liikenteen palvelut yhdeltä luukulta 1.4.2011 Erikoistutkija Armi Vilkman, VTT 2 3 Onko älyliikenne pelkkää sanahelinää vai oikeita palveluita? CO2 päästörajat vaikuttavat liikkumiseen

Lisätiedot

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 2018

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 2018 KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 2018 Tässä tarkastelussa on esitetty muutokset vuonna 2010 tehtyyn liikennetarkasteluun, joka on liitteenä. Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien,

Lisätiedot

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät?

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? Tervetuloa! Atomitie 5, pitäjänmäki Suomalainen Mirasys Oy on kansainvälisesti

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustassa

Lisätiedot

Natiivimainonta uutismedioissa: Suomen parhaat työkalut tuloksekkaan natiivimainonnan tekemiseen. Santtu Kottila & Sanna Valkeejärvi 3.6.

Natiivimainonta uutismedioissa: Suomen parhaat työkalut tuloksekkaan natiivimainonnan tekemiseen. Santtu Kottila & Sanna Valkeejärvi 3.6. Natiivimainonta uutismedioissa: Suomen parhaat työkalut tuloksekkaan natiivimainonnan tekemiseen Santtu Kottila & Sanna Valkeejärvi 3.6.2015 1 4 June 2015 Kaupallinen sisältöyhteistyö Natiivimainonta?

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka

Lisätiedot

Stadionista maailmanluokan elämyskeskukseksi

Stadionista maailmanluokan elämyskeskukseksi Stadionista maailmanluokan elämyskeskukseksi Palvelujen kokemuksellisuuden kehittäminen stadion ympäristössä 25.1.2018 Dr. Teemu Moilanen Yliopettaja, palveluliiketoiminta 1 TAUSTA Elämyksellisyyden rooli

Lisätiedot

Miten perintä vaikuttaa tilitoimiston asiakassuhteisiin? Kohti kokonaisvaltaisempia palvelukokonaisuuksia

Miten perintä vaikuttaa tilitoimiston asiakassuhteisiin? Kohti kokonaisvaltaisempia palvelukokonaisuuksia Miten perintä vaikuttaa tilitoimiston asiakassuhteisiin? Kohti kokonaisvaltaisempia palvelukokonaisuuksia Sisällys Johdanto Asiakastyytyväisyyttä monella tasolla Henkilökohtaisen palvelun merkitys 3 4

Lisätiedot

Pysäköinti TYKS kantasairaalan alueella TYKS työntekijöille: TYKS kantasairaalan alueen asiakaspysäköinnin operointi on siirtynyt Q-Park Finland Oy:n

Pysäköinti TYKS kantasairaalan alueella TYKS työntekijöille: TYKS kantasairaalan alueen asiakaspysäköinnin operointi on siirtynyt Q-Park Finland Oy:n Pysäköinti TYKS kantasairaalan alueella TYKS työntekijöille: TYKS kantasairaalan alueen asiakaspysäköinnin operointi on siirtynyt Q-Park Finland Oy:n hoidettavaksi 1.5. lähtien ja 1.11.2015 siirtyy myös

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKIOPASTAMISEN VISIO VUODELLE 2030

TURUN KAUPUNKIOPASTAMISEN VISIO VUODELLE 2030 TURUN KAUPUNKIOPASTAMISEN VISIO VUODELLE 2030 Turun kaupunkiopastamisen visio 2030: Opastaminen on minulle räätälöityä, tunteita herättävää, ihmisiä yhdistävää ja vastuullisuuteen ohjaavaa. Opastuksen

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan

Lisätiedot

Riihimäen pysäköintiohjelma

Riihimäen pysäköintiohjelma Riihimäen pysäköintiohjelma Lundén Architecture Company: Riihimäen asemanseudun ja keskustan visio Riihimäen pysäköintiohjelma Riihimäen kaupunki Asukkaita 28 756 Asukastiheys 238 as/km² Noin 92 % riihimäkeläisistä

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

Lempäälä Mistä on meidän kunta tehty?

Lempäälä Mistä on meidän kunta tehty? Lempäälä 2025 Mistä on meidän kunta tehty? Miten tulevaisuustyöskentely etenee? KUNTALAISTILAISUUS 11.9. Yhteistä ideointia Lempäälästä tulevaisuushuoneissa. ELOKUU Valtuustossa keskustellaan siitä, mitä

Lisätiedot

KALASATAMAN HORISONTTI Toimitilat

KALASATAMAN HORISONTTI Toimitilat KALASATAMAN HORISONTTI Toimitilat TERVETULOA TOIMISTOTORNIIN, JOSSA JOKAINEN TYÖNTEKIJÄ ON NÄKÖALAPAIKALLA Kalasataman Horisontti on Suomen ensimmäinen toimistopilvenpiirtäjä. Se kohoaa 109 metrin korkeuteen

Lisätiedot

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari 01 ostari on osa sujuvaa arkea riittävä, nopea ja helppo. 02 sijaitsee lähellä ihmisiä, harrastuksia ja kulkureittejä. 03 vahva ja vakiintunut kauppapaikka

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS S i v u 1

VUOSIKERTOMUS S i v u 1 VUOSIKERTOMUS 2015 S i v u 1 S i v u 2 Sisällys 1. Merkittävimmät tapahtumat vuonna 2015... 3 2. Toiminta... 3 2.1 Pysäköintitalot... 3 2.2 Pysäköintialueet... 3 2.3 Katupysäköinti... 4 2.4 Tukipalvelut...

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

VRK strategia

VRK strategia VRK strategia 2016-2020 Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme Visio 2020 Toimintaympäristön muutostekijöitä (1/3) Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti toimintansa keväällä 2015. Uuden hallitusohjelman

Lisätiedot

Keski-Pasilan keskus Tripla

Keski-Pasilan keskus Tripla Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt v. 2014 2016 TIEDOTUSTILAISUUS 22.5.2014 ALUSTAVA VERSIO 15.5.2014 1 Keski-Pasilan keskus Tripla Rakennustyön aikaiset liikenteenjärjestelyt

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015 Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 FAKTAA Suomessa on noin 50 000 taloyhtiötä, jotka käyttävät Isännöintiliiton jäsenten palveluja. Isännöinti vaikuttaa

Lisätiedot

Valaistus. Sisävalaisimet. Case study. P-Hämppi. Euroopan modernein pysäköinti halli valaistiin Philipsin ledeillä Tampere, Suomi

Valaistus. Sisävalaisimet. Case study. P-Hämppi. Euroopan modernein pysäköinti halli valaistiin Philipsin ledeillä Tampere, Suomi Valaistus Sisävalaisimet Case study P-Hämppi Euroopan modernein pysäköinti halli valaistiin Philipsin ledeillä Tampere, Suomi ColorGraze Powercore ew Graze Powercore Taustaa P-Hämppi avattiin Tampereella

Lisätiedot

Liikekeskus ydinkeskustassa

Liikekeskus ydinkeskustassa LAPPEENRANTA Liikekeskus ydinkeskustassa kaupankäynnin keskipisteessä centrelappeenranta.fi Seitsemän kerrosta miljoonia asiakkaita vuodessa kivijalkatilat, myymälät, toimistot ja panoraamatoimistot keskellä

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1.

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1. Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä Klaukkalan koulu 30.1.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat

Lisätiedot

Vaasan seudun viestinnän tavoitteet

Vaasan seudun viestinnän tavoitteet Vaasan seudun viestinnän tavoitteet 202020 Vakioidaan Vaasan seudun imago Suomen seutujen kuuden kärkeen Luodaan kansallisesti vahva kuva Vaasan seudusta erityisesti tekniikan alan osaajien työllistäjänä.

Lisätiedot

Tehot irti liikennejärjestelmästä älyliikenteellä. Älyliikenne tulee oletko valmis? VTT:n seminaari Tutkimusprofessori Risto Kulmala, VTT

Tehot irti liikennejärjestelmästä älyliikenteellä. Älyliikenne tulee oletko valmis? VTT:n seminaari Tutkimusprofessori Risto Kulmala, VTT Tehot irti liikennejärjestelmästä älyliikenteellä Älyliikenne tulee oletko valmis? VTT:n seminaari 2.11.2010 Tutkimusprofessori Risto Kulmala, VTT 2 Rakentaminen Ylläpito Hoito Operointi Lähde: The Big

Lisätiedot

Korkeiden rakennusten poistumisturvallisuus

Korkeiden rakennusten poistumisturvallisuus Korkeiden rakennusten poistumisturvallisuus L2 Paloturvallisuus Oy Tommi Nieminen Runeberginkatu 5 B 00100 Helsinki p. 040 7029044 tommi.nieminen@l2.fi www.l2.fi Korkea rakentaminen Suomessa Uutta meille

Lisätiedot

Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla?

Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla? 1 Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla? Rita Piirainen Tiejohtaja Uudenmaan tiepiiri 2 Helsingin seudun liikenteen hallinnan kehittäminen PKS:n liikenneneuvottelukunta

Lisätiedot

Digitraffic ja liikennetelematiikan palvelut. Risto Kulmala VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka

Digitraffic ja liikennetelematiikan palvelut. Risto Kulmala VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Digitraffic ja liikennetelematiikan palvelut VTT Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Sisältö Palvelujen arvoketjut ja -verkot Digitrafficin merkitys eri palveluille Päätelmiä 3.9.2002 Digitraffic-seminaari

Lisätiedot