Ensikertalainen lippuautomaatilla katkeaako matka käyttöliittymään?

Transkriptio

1 Ensikertalainen lippuautomaatilla katkeaako matka käyttöliittymään? Johdanto Monelle matkailijalle ensikosketus uuteen kaupunkiin on lipun ostaminen kaupungin joukkoliikenteeseen ja monesti helpoin ja nopein tapa on käyttää lipunmyyntiautomaattia. Etenkin ulkomailla se on usein jopa ainoa tapa ostaa lippuja, kun kulkuvälineissä ei niitä välttämättä myydä. Eri kaupungeissa on vielä yleensä omanlaisensa automaatit, mikä ei helpota matkailijaa. Käytettävyys onkin lippuautomaatissa kriittinen ominaisuus, lippu pitää saada myytyä myös ensimmäistä kertaa laitetta käyttävälle. Lippuautomaatit ovat myös joukkoliikenteen satunnaiskäyttäjille suunnattuja ja tarpeeksi harvoin automaattia käytettäessä jokainen kerta saattaa tuntua ensimmäiseltä käyttökerralta. Tässä esseessä käsitelläänkin lippuautomaattien käytettävyyttä erityisesti ensimmäisen käyttökerran kannalta. Ensikosketukseen liittyvän teorian tarkastelun jälkeen esitellään muutamia automaattityyppejä Suomesta ja Saksasta ja verrataan niiden toteutusta käytettävyysteoriaan. Lopuksi esitetään ehdotuksia automaattien parantamiseksi. Motivaationa aiheeseen on kiinnostus joukkoliikenteen houkuttelevuuden lisäämiseen. Ja tässä helppokäyttöiset lippuautomaatit ovat tärkeitä monestakin syystä. Ilmiselvää on, että lipun ostamisen helppous kannustaa käyttämään automaatteja ja luo positiivista mielikuvaa joukkoliikenteestä. Lisäksi jos automaatit ovat tarpeeksi helppokäyttöisiä ja niitä on riittävästi, voidaan esimerkiksi raitiovaunuissa luopua kuljettajarahastuksesta, mikä lyhentää pysäkkiaikoja ja siten nopeuttaa liikennettä, mikä tekee joukkoliikenteestä edelleen houkuttelevampaa. Ensikosketuksen ongelmat Kun jotakin tuotetta käytetään ensimmäistä kertaa, perustuu käyttäjän toiminta sekä havaintoihin tuotteesta että mahdolliseen mielikuvaan vastaavanlaisista tuotteista. Ensimmäisessä tapauksessa puhutaan oppimisesta, jälkimmäisessä myös intuitiosta. Onkin tärkeää, että tuote on sekä helposti opittava että intuitiivinen, muita samankaltaisia tuotteita muistuttava. Oppiminen perustuu siis havaintoihin. Havaintoja ohjaavat paitsi aistit, myös ennakkokäsitykset tuotteen toiminnasta ja käyttötarkoituksesta. Erityisesti kun käyttäjällä on selvä visio, mitä hän laitteelta haluaa, ohjautuu huomio tätä toimintaa vastaaviin kohteisiin. Käyttöliittymää suunnitellessa tulisikin huomioida, että ihminen ei välttämättä havaitse kaikkia käyttöliittymän komponentteja ja siksi tärkeimpien pitäisi olla eniten esillä. (Sinkkonen et al. 2002) Opittavuuden kannalta pitäisi pyrkiä seuraavaan: Ensikäyttäjän tulisi saada heti selkeä yleiskuva käyttöliittymän tarjoamista käyttömahdollisuuksista, tai vähintäänkin tärkeimmistä ominaisuuksista. Tämä edellyttää ominaisuuksien selkeää esittämistä ja riittävää ohjeistusta. Käyttöliittymän objektien tulisi olla mahdollisimman itseselitteisiä, eivätkä ne saa olla piilossa. Muiden kuin perusominaisuuksien ei tulisi viedä liikaa huomiota, sillä ensikosketuksessa lisäominaisuudet eivät ole opittavuuden kannalta niin tärkeitä. Liian monipuolinen käyttöliittymä saa myös ensikäyttäjän helposti sekaisin, runsaudenpulassa voi olla vaikea löytää oleellisia toimintoja. Käyttöliittymä ei saa sekavuudellaan pelottaa käyttäjää, jotta tämä ei epäröi palata uudestaan tuotteen pariin Mielikuvat muista vastaavista tuotteista voivat auttaa uuden tuotteen käytön oppimisessa. Tätä ilmiötä kutsutaan positiiviseksi transferiaksi, siirtovaikutukseksi. Jos tuote seuraa tuotetyypissä yleisesti käytettyjä konventioita, on käyttäjänkin helppo toimia niiden mukaan. Käyttäjä voi myös löytää käyttöliittymästä vihjeitä oikeaan toimintaan aiemman kokemuksen perusteella. Tällaista tuotetta voidaan kutsua intuitiiviseksi ja sen käytön tehokkuus voi alusta alkaen olla hyvä. Jos uusi tuote kuitenkin toimii vastoin yleisiä konventioita, voi käyttäjän mielikuvista olla vastaavasti haittaa tuotteen käytölle: asioiden oletetaan toimivan tietyllä tavalla, mutta tuote 1/8

2 toimiikin aivan toisin. Tämä johtaa siihen, että laitteen käyttö on opeteltava alusta alkaen, ja saattaa aiheuttaa jopa käyttäjässä vastareaktion, joka johtaa käytön keskeyttämiseen. Tällöin puhutaan negatiivisesta transferiasta, jossa aiempi osaaminen jopa haittaa uuden tuotteen käyttöä. Ensikosketuksessa pätevät tietysti myös kaikki yleiset käytettävyyttä edistävät seikat. Käyttöliittymän yksinkertaisuus ja selkeys, mutta myös toiminnallisuuksien looginen ja jäsennelty asettelu auttavat käyttäjää löytämään tuotteesta olennaiset toiminnot. Esimerkiksi Nielsenin heuristiikat ovat hyviä ohjenuoria käytettävyyteen ja niiden valossa voidaan myös arvioida tuotetta nimenomaan ensikäyttäjän näkökulmasta. Erilaisia automaatteja Tässä kappaleessa tarkastellaan muutamaa erilaista lippuautomaattityyppiä ja niiden toimintamallia. Esimerkkiautomaatit on kuvattu Saksan Gößnitzissä ja Helsingissä. Gößnitzissä kohteena on kaksi erilaista junalippuautomaattia rautatieasemalla ja Helsingissä paikallisliikenteen monilippuautomaatti. Tarkasteltavissa automaateissa on yhteisenä ominaisuutena suuri värillinen grafiikkanäyttö. Käyttölogiikaltaan automaatit ovat siirtymässä yhä enemmän kohti vaihtuvatoimintaisia, niin sanottuja pehmeitä painikkeita kohti. Tätä lähestymistapaa edustaa kaksi toteutusta: joko kosketusnäyttö (kuva 2) tai kiinteät painikkeet näytön reunoilla (kuva 1). Kosketusnäytössä painetaan ruudulla painikkeena näkyvää kohtaa, jossa lukee painikkeen funktio. Kiinteiden painikkeiden vieressä ruudulla lukee, mitä mistäkin napista painamalla valitaan. Myös yksi kiinteillä napeilla toimiva automaatti on mukana tarkastelussa. Junalippuja saa Saksassa kahdenlaisista automaateista. Uudemmat, kosketusnäytöllä varustetut automaatit toimivat vain pankki- ja luottokorteilla ja niistä voi ostaa lähes kaikenlaisia lippuja. Kosketusnäytön kautta voi valita junalipun halutusta paikasta toiseen haluttuun aikaan tai vain tutkia junayhteyksiä. Asemia voi etsiä pikanäppäinten ja virtuaalinäppäimistön kautta, laite näyttää aina useimmin haetut annetuilla kirjaimilla alkavat asemat pikavalintoina. Suosittuja erikoislippuja voi myös ostaa suoraan päävalikon painikkeista. Maksaminen on helppoa ainakin Visa-kortilla, kortti työnnetään sisään laitteeseen ja se tulee pian takaisin ulos. Edes PIN-koodia ei kysytä. Valitettavasti jotkut automaatit osaavat lukea vain sirulla varustettuja kortteja, ja tämän ominaisuuden näkee vain kortinlukijan aukosta, sitä ei ole erikseen kerrottu laitteessa. Vanhempi automaattimalli on tarkoitettu lähialueen matkalippujen ostamiseen, yleensä suunnilleen osavaltion alueella. Käyttöliittymä on melko hajallaan, erilaiset näppäimet ovat päällekkäin (kellastuneen) näytön alla. Tässäkin automaatissa voi valita käyttökielen: kolikkoaukon vieressä on pieni nappi jossa on liehuvan lipun siluetti. Vasemmalla on lista kohteista, joihin lipun voi ostaa ja vastaavista koodeista, joka näppäillään koneeseen. Tämän jälkeen valitaan halutaanko aikuisten vai lastenlippu, sitten meno tai menopaluu ja vielä ensimmäinen tai toinen luokka, nämä napit löytyvät numeronäppäinten alta. Tässäkin mallissa on pikanäppäimet suosituimmille erikoislipuille. Lopulta lipun voi maksaa, tässä automaatissa myös seteleillä ja kolikoilla, muttei kuitenkaan luottokortilla. Kotimainen versio on pääkaupunkiseudulla käytössä oleva monilippuautomaatti. (Kuva 1) Normaalin kertalipun ostamisen lisäksi tällä laitteella voi myös ladata matkakorttia. Käyttöliittymässä on monta elementtiä: näyttö ja pehmeät näppäimet, numeronäppäimistö ja kortinlukualue, maksukortin syöttöaukko, setelien ja kolikoiden syöttöaukot, kuitin tulostusaukko ja vaihtorahalokero. Nämä on sijoitettu hajalleen ympäri etupaneelia ja välit on täytetty sinisellä pohjalla olevalla ohjetekstillä. Kokonaisuus jää sekavaksi. Valittavissa olevat toiminnot näkyvät näyttöruudun laidoilla ja käynnistyvät vieressä olevaa nappia painamalla. Kortinsyöttöaukosta huolimatta maksaa voi vain käteisellä tai matkakortin arvolla, pankki- tai sirukortin käyttöönottoa ovat hidastaneet sopimusongelmat. 2/8

3 Kohtaako teoria käytännön? Kuva 1 Seuraavassa käsitellään lippuautomaattien toimintaympäristön erityispiirteitä ja arvioidaan kuinka hyvin käytettävyyden teoria on otettu niissä huomioon. Yksinkertaisuus on valttia myös matkalippuautomaatissa. Mutta rajoitteeksi tulee usein ehkä yllättäen käytössä oleva tariffijärjestelmä, eli minkälaisia lippuja kunkin alueen joukkoliikenteessä myydään. Tämä asettaa siis vaatimuksia lippuautomaatille, tarjolla pitää olla tietynlaisia lippuja. Käyttöliittymää rajoittavia (lue: monimutkaistavia) tekijöitä voivat olla erilaisten lippujen määrä ja lipun tyyppi: onko käytössä tasataksa kaupungin alueella vai kenties matkan pituuteen perustuva hinnoittelu. Lipun ostaminen tiettyyn määränpäähän on paitsi työläämpää käyttäjän kannalta myös vaativampaa käyttöliittymälle. Eri alueilla käytettävistä erilaisista lippujärjestelmistä seuraa myös ongelma transferian suhteen. Oppiminen on kontekstisidonnaista, mutta käyttäjän kannalta konteksti on ainoastaan lippujen osto, lippujärjestelmän ei katsota vaikuttavan toiminnan ytimeen. Kuitenkin erilaisia lippuja myyvät automaatit toimivat melkein väistämättä hieman eri periaatteilla. Tällöin matkustajalle ei uudelle alueelle saapuessaan ole välttämättä mitään hyötyä aiemmista kokemuksista automaattien parissa. Ongelma korostuu, kun matkailija ei välttämättä edes tiedä, minkälaisia matkalippuja kullakin alueella myydään. Lipunostajan käyttäytymisestä voidaan muutenkin tehdä muutamia oletuksia. Ensimmäisenä, käyttäjä ei todennäköisesti ensin lähde lukemaan ohjetekstejä laitteen kyljestä vaan yrittää suoraan saada lippua ostettua. Tästä voidaan edelleen johtaa, että käyttöliittymän kannattaa ohjata käyttäjän huomio suoraan olennaisiin toimintoihin eikä täyttää laitteen pintaa pienellä painetulla ohjetekstillä. 3/8

4 Lipun ostajalla on myös yleensä selkeä tavoite: ostaa matkalippu. Tällöin ensimmäinen asia, mitä käyttäjä automaatista etsii, on halutunlaisen lipun valinta. Todennäköisesti käyttäjä käyttää pitkänkin ajan tämän valinnan löytämiseen, jos sitä ei heti löydy. Siksi tärkeimpiä lippuautomaatin ominaisuuksia on mennä suoraan asiaan. Lontoon maanalaisen lippuautomaateilla tehdyn tutkimuksen mukaan suurin osa käytön virheistä johtuu mekaanisista vioista ja käyttäjän väärästä toimintajärjestyksestä. (Connell, 1998) Tämän perusteella automaattien tulisi joko toimia välittämättä siitä, syöttääkö käyttäjä rahan automaattiin ennen vai jälkeen lipun valinnan tai sitten olla hyvin selkeitä ja yksiselitteisiä sen suhteen, mitä missäkin käytön vaiheessa pitää tehdä. Seuraavissa arvioissa on käytetty ohjenuorana Nielsenin heuristiikkoja, kuten Faulkner (2000) on ne tulkinnut. Saksalaiset junalippuautomaatit: kosketusnäyttö Kosketusnäytöllä varustetussa automaatissa käyttöliittymän elementit ovat selkeitä, on näyttö, kortinsyöttöaukko ja sen yhteydessä numeronäppäimistö sekä lipuntulostuslokero. Perustilassa näytössä on joku mainos, mikä saattaa hämätä käyttäjää. Ohjeistus laitteen etupaneelissa on vain saksaksi, mikä ei välttämättä matkailijaa auta. Ensikäyttäjä on jo voitolla, kun ymmärtää napauttaa näytön aluetta sormella. Tällöin esille tulee siisti valikko, josta voi valita mitä haluaa tehdä ja millä kielellä. Näytöllä olevat painikkeet ovat suurikokoisia ja niiden teksti on selkeää ja hyvin selittävää. Lisäksi kielen vaihtuessa kaikki sisältö muuttuu, näyttö ei mene sekakieliseen tilaan alareunan mainospalkkia lukuun ottamatta. (Kuva 2) Kuva 2 Matkalippu ostetaan vaiheittain: kone kysyy ensin mistä lähdetään, jos ei nykyiseltä asemalta, minne mennään ja lopuksi ajankohdan. Ensikäyttäjä pysyy hyvin mukana koneen toiminnassa, jos vain ymmärtää käytettyä kieltä; automaatin käyttämä englanti on varsin hyvää. Toisaalta koneen reagointi painalluksiin on melko hidasta eikä äänipalautetta ole ollenkaan. Lipun osto tiettyyn junaan sisältää monta vaihetta ja on siksi aika hidasta, käyttäjältä vaaditaan hiukan kärsivällisyyttä. Hidas toiminta voi olla tämän automaattimallin suurimpia virhelähteitä oikeissa käyttötilanteissa: automaatteja on asemilla rajattu määrä ja matkustajia on paljon. Automaateille kertyy helposti jonoa ja monilla on kiire junaansa. Tämä voi luoda lipunostajalle stressiä, etenkin ensimmäistä 4/8

5 kertaa laitetta käyttävälle, joka ei tiedä miten kauan lipun ostossa vielä menee. Käyttöliittymä ei kerro, montako vaihetta prosessissa on vielä jäljellä. Aiemmissa vaiheissa kerätyt tiedot ovat kuitenkin näkyvissä ruudulla koko prosessin ajan. Käyttäjällä on myös mahdollisuus palata takaisin edelliseen valintaan tai perua koko osto. Sisäisen ohjeen saa esille joka vaiheessa. Saksalaisissa lippuautomaateissa on eräs nerokas ominaisuus: yleensä koneen alaosassa olevassa luukulla suojatussa lokerossa alkaa vilkkua valo siinä vaiheessa, kun lippua tulostetaan ja mahdollista vaihtorahaa palautetaan. Tämä kiinnittää helposti käyttäjän huomion, eikä lipun tulostuspaikka jää huomaamatta. Saksalaiset junalippuautomaatit: kiinteät painikkeet Tämän automaattimallin kanssa ensikertalainen on helposti hukassa, varsinkin jos ei osaa saksaa. Ohjeet laitteen paneelissa ovat vain saksaksi, samaten toimintanäppäimet on varustettu vain saksankielisellä selitteellä. Näytössä kyllä vihjataan eri maiden lipuilla eri kielivaihtoehtoja olevan olemassa, mutta mitään vihjettä vaihtonapin sijainnista tai merkinnästä ei ole. Tämä tapahtuu kolikkoaukon vieressä olevasta pienestä napista, jossa on liehuvan lipun siluetti. Ensimmäistä kertaa kyseisestä automaattityyppiä käyttäessään kirjoittaja sai jo liput ostettua saksaksi (ilman varsinaista kielitaitoa), kunnes lopuksi huomasi kielenvaihtonapin. Tämän automaatin käyttöliittymä on hajautunut ympäri paneelia. (Kuva 3) Ensikäyttäjä kokee helposti ahdistavaksi etsiä kohdepaikkaansa pitkästä pienikokoisilla kirjaimilla kirjoitetusta listasta. Tämän jälkeen paikkakunnan perässä oleva koodi pitää syöttää kaukana näytön alla olevalla numeronäppäimistöllä. Tässä vaiheessa katse jää helposti harhailemaan kohdelistan, näppäinten ja näytön välillä käyttäjän yrittäessä varmistua, että numerokoodi menee oikein. Tämä on muutenkin kyseisen käyttöliittymän ongelma: toimintanäppäimet sijaitsevat niin kaukana näytöstä, että katsetta on pakko käännellä näppäinten ja näytön välillä saadakseen vaaditut valinnat tehtyä. Tämän lisäksi myös toimintanäppäimet on merkitty hyvin pienellä tekstillä, joita tulkitessa keskittyminen voi herpaantua ja ajatus katketa. Näytöltä pitää siis katsoa uudelleen, mitä piti valita seuraavaksi. Kuva 3 5/8

6 Näppäimet ovat vanhanaikaisia painonappeja, ja positiivisena seikkana voi mainita palautteen olevan kunnossa: käyttäjä todella huomaa painavansa nappia. Näytön vaste painallukseen voisi tosin olla nopeampi. Nappien joukosta löytyy myös muutama oikotie, pikavalinnat kahteen erikoislippuun. Niitä ei kuitenkaan löydä kovin helposti, jos ei tunne käyttöliittymää ennestään. Äkkiseltään käyttäjän voisi kuvitella lähtevän etsimään erikoislippujakin vieressä olevasta kohdelistasta, josta niitä ei kuitenkaan löydy. Etupaneelista löytyvät myös mystiset C- ja + -napit, joille ei löydy selitystä kuin mainitusta saksankielisestä ohjeesta. Kokeilemalla selvisi kyseessä olevan peruutus ja lippumäärän lisäys -toimintojen. Ensikäyttäjä tuskin on halukas vain kokeilemaan, mitä napeista tapahtuu, vaan haluaa vain ostaa lippunsa. Helsingin monilippuautomaatti Helsingin monilippuautomaateissa käyttöliittymän eri komponentit on erotettu harmaasta taustasta väreillä, tärkeimpinä näyttö toimintanäppäimineen, rahansyöttöaukko ja kuitintulostusaukko. Itse asiassa kertalippua ostava voikin yleensä jättää käyttöliittymän muut osat täysin huomiotta. Neljäs korostusväri on sininen, joka on kuitenkin myös kaikkien ohjetekstien taustaväri. Nämä sinitaustaiset alueet hukkuvatkin kokonaisuuteen ja yleisvaikutelma jää hieman sekavaksi. Ensikäyttäjän huomio kohdistuu helpoiten automaatin vasemmassa ylänurkassa olevaan näyttöruutuun, joka onkin laitteen toiminnan keskus. Ruutua ympäröivillä napeilla valitaan, ostetaanko kerta-, kimppa- tai matkailijalippu vai käytetäänkö matkakorttitoimintoja. Kaikki nämä toiminnot on esitetty samankokoisin tekstein, oletettavasti yleisintä toimintoa eli kertalippua ei ole erikseen korostettu. (Kuva 5) Käyttöliittymä ei sinänsä kerro, onko kyseessä kosketusnäyttö, mutta näytön ympärillä olevat painikkeet vihjaavat vahvasti, että ne liittyvät näytön teksteihin. Kertalippu-sanan kohdalla olevaa nappia painamalla laite siirtyy korviavihlovan piippauksen saattelemana seuraavaan tilaan. Palaute herättää myös ensikäyttäjän huomaamaan, että jotain todella tapahtui. Kuva 4 Kuva 5 Tällä näytöllä käyttäjän tulee valita haluamansa kertalipputyyppi: sisäinen, seutu-, vai kenties raitiovaunulippu. (Kuva 6) Kahdesta ensimmäisestä voi myös valita aikuisten tai lastenlipun. Tässä näytössä on tekstin lisäksi käytetty myös symboleita erottelemaan lipputyyppejä toisistaan. Tämä on hyvä, jos käyttäjä ylipäänsä tietää mitä eroa näillä lipuilla on. Huomattakoon, että seutulipun symbolina käytetään vanhaa seututariffitunnusta, joka on jäänyt jo pois käytöstä. Lipputyypin vieressä esitetään selkeästi myös sen hinta. Lipun valinnan jälkeen voi valita maksutavan käteisen ja matkakortin välillä, mutta käteisellä voi maksaa suoraan ilman valintaakin. Tähän asti laitteen käyttö on keskittynyt täysin näytön ympärille. Vasta maksuvaiheessa käyttäjän tarvitsee edes etsiä muita elementtejä käyttöliittymästä. Nyt keltainen, näytön korkeudella oleva kolikkoaukko osuu helposti silmiin, näytön ja numeronäppäimien alla oleva seteliaukko onkin hankalammin löydettävissä, sitä ei ole edes värikorostettu. Kun rahat on syötetty, lippu tulostuu oranssilla korostetusta aukosta keskellä automaattia. 6/8

7 Laite on kohtuullisen hyvin suunniteltu myös ei-suomenkieliseen käyttöön. Kaikki elementit on nimetty sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi ja näytöllä käytettävän kielen voi myös vaihtaa. Samalla vaihtuvat myös pehmonäppäinten selitetekstit, joten periaatteessa laitteen käytössä muilla kielillä ei pitäisi olla ongelmaa. Laitteen etupaneelissa oleva ohjeistus on myös kolmikielistä. Lopulta käyttö on siis varsin yksinkertaista, mutta ensikertalaista voi laitteen etulevyssä oleva laaja ja hajallaan oleva ohjeistus hämätä luulemaan toimintaa monimutkaisemmaksi kuin se onkaan. Toisaalta näyttö on tylsä ja harmaa, eikä siinä käytetä yhtään ylimääräisiä korostusvärejä. Automaatti voisi olla myös kiinnostava. Miten parantaa lippuautomaatteja Trendi kaiken käytön kannalta oleellisen toiminnan siirtämisestä näytön yhteyteen vaikuttaa toimivalta idealta. On oikeastaan yhdentekevää, toteutetaanko tämä kosketusnäytöllä vai pehmonäppäimillä, tärkeintä on että huomion voi keskittää yhteen paikkaan, eikä katseen tarvitse harhailla ympäri lippuautomaattia. Tällainen ratkaisu mahdollistaa myös helpot erikieliset toteutukset, kun kaikki tarvittava teksti on joka tapauksessa näytöllä. Pehmonäppäimien eduksi on mainittava, että palautteen anto on fyysisillä näppäimillä helpompaa, koska niissä voi olla oikea, sormissa tuntuva liike. Tätä ominaisuutta ei tosin ulko-oloissa voida aina täysin hyödyntää. Yhdessä keskitetyn toiminnallisuuden kanssa on helppo lähteä selkeyttämään muutenkin laitteiden ulkoasua ja poistamaan turhia elementtejä käyttöliittymästä, tästä hyvä esimerkki on Saksan kosketusnäytöllinen lippuautomaatti. Ristiriita tulee pelkistetyn paneelin ja käyttöohjetarrojen välillä: ohjeistusta on hyvä olla tarjolla myös näytön ulkopuolella, mutta suuret tekstimäärät häiritsevät käyttöliittymän selkeyttä. Jonkinlainen kompromissi on löydettävä, tärkeimmät laitteen toimintaperiaatetta kuvaavat yleisohjeet saattavat olla riittävän kompakteja. Ongelma voi olla myös lippujärjestelmän selittäminen, jos se on kovin rönsyilevä. Tärkeää onkin, että lippuautomaatit menevät suoraan asiaan: lipun myyntiin. Käyttäjän on kaikkein helpoin ymmärtää mahdollisimman suora lähestymistapa, silloin myös ohjeet voivat olla suoria ja yksinkertaisia. Tämä tulisi huomioida myös lippujärjestelmiä suunnitellessa yksinkertaisten lipputuotteiden muodossa, mutta usein se tapahtuu syvällä byrokratian rattaissa vailla näkemystä käytännöstä. Parhaimmillaan ostotapahtuma olisi kaksivaiheinen: valitse lippu ja maksa, lippujärjestelmästä riippumatta. Eräs selkeä havainto etenkin junalipun ostossa kosketusnäyttöautomaatilla oli, että käyttäjä ei tiedä kuinka monta vaihetta lipun ostossa on vielä jäljellä ja kuinka pitkään prosessissa kuluu aikaa. Helppo parannus olisi lisätä näytölle indikaattori siitä, kuinka monta vaihetta on suoritettu kokonaismäärästä. Kokonaismäärä saattaa toki vaihdella lipputyypistä riippuen, mutta indikaattorikin voi olla dynaaminen. Silloin käyttäjällä olisi jonkinlainen vihje lipunoston viemästä ajasta, eikä kokematon käyttäjä turhaudu niin helposti pidempäänkään ostoprosessiin. Nykyisten lippuautomaattien ongelmana tuntuu usein olevan hidas reagointi käyttäjän toimiin. Nykyisellä tietokonetekniikalla välitön vaste ei kuitenkaan pitäisi olla ongelmallista. Selkeä palaute auttaa myös tähän ongelmaan, kosketusnäytön painalluksesta olisi äänipalautekin paikallaan. Kosketusnäytöllä on muuten vaikea tietää, osuiko kosketus kunnolla, jos näyttö päivittyy hitaasti. Näytön lisäsohiminen helposti sotkee vain tilannetta. Yhteenveto Edellä on monesti tullut ilmi, että automaatti itsessään ei voi vaikuttaa lipunostamisen helppouteen, jos lippujärjestelmä on monimutkainen ja epäselvä. Mutta jos järjestelmä tarjoaa yksinkertaiset lipputuotteet, on automaattien ehdottomasti otettava siitä hyöty irti. Ensikäyttäjää helpottaa suuresti, kun hän tietää kaupungissa käytettävän tietynlaisia lippuja ja havaitsee heti automaatin myyvän juuri sellaisia. Olennaista lippuautomaateissa on käyttäjän havaintokyvyn huomioiminen. Ensikäyttäjä katsoo automaattia etsien siitä jotain tuttua, jotain missä lukee lipun nimi, kuten Kertalippu. Kun 7/8

8 käyttäjän huomio saadaan ohjattua sinne, mistä varsinainen toimintakin tapahtuu, ollaan jo voiton puolella. Käytettävyys on erityisen hyvällä pohjalla, kun tarkkaavaisuutta ei tämän jälkeen tarvitse siirtää ympäri automaattia kuin korkeintaan maksamista varten. Eri automaattien ei tarvitse olla kuin yhdestä muotista, jos ne kaikki osaavat omalla tavallaan vangita käyttäjän tarkkaavaisuuden toimintojen keskipisteeseen. Intuitiivisuus tulee kuin kaupanpäällisenä, kun käyttäjä huomaa aina löytävänsä itsensä tekemässä lippuvalintaa ilman tietoista käyttöliittymän tutkimista. Tämän edellytyksenä on käyttöliittymän kyky esittää kunkin lippujärjestelmän tuotteet mahdollisimman selkeästi. Nykyaikaisten matkalippuautomaattien käytettävyys on sillä tasolla, ettei ensikertalaisenkaan matkan pitäisi niihin katketa, ainakaan jos käyttäjällä on vähän viitseliäisyyttä. Pienellä suunnittelijoiden päänvaivalla voidaan automaatteja parantaa vielä entisestään ja samalla kiillottaa joukkoliikenteen imagoa kaikille avoimena ja tasa-arvoisena järjestelmänä. Ensikäyttäjän asemaan saattaa olla vaikea asettua, mutta esimerkiksi ulkomailla käydessä asiaan voi saada uudenlaisen näkökulman; jos pystyy ostamaan lipun oudosta automaatista kielellä jota ei täysin ymmärrä, niin täytyy sen olla mahdollista myös omalla äidinkielellä ja tutussa ympäristössä. Lähteet Connell, I. W. 1998, Error analysis of ticket vending machines: comparing analytic and empirical data. Ergonomics, 41(7), Saatavilla internetistä: [Viitattu ] Faulkner, Xristine Usability Engineering. Palgrave. 244 s. ISBN Setälä, Niko. Käyttöliittymäpsykologia -kurssin kotitehtävä 3, syksy Sinkkonen, Irmeli; Kuoppala, Hannu; Parkkinen, Jarmo; Vastamäki, Raino Käytettävyyden psykologia. Helsinki. Edita/IT Press. 343 s. ISBN /8