Kaupunkiasuminen ja gentrifikaatio Pasilan konepaja-alueen muutoksen tarkastelua

Transkriptio

1 Kaupunkiasuminen ja gentrifikaatio Pasilan konepaja-alueen muutoksen tarkastelua Tu o m a s Il m av i r ta Tiivistelmä Artikkeli kartoittaa urbaania asumista Pasilan konepaja-alueen rakentamisen tapauksessa. Kenelle uusia kaupunkiasuntoja rakennetaan ja minkälaisia arvoja kaupunkimaisen asumisen rakentamisessa painotetaan? Aiemmin Valtion Rautateiden käytössä ollutta konepaja-aluetta Helsingin itäisessä kantakaupungissa ollaan muuttamassa uuteen käyttöön, asunnoiksi ja toimitiloiksi. Konepajan rakentamiseen liittyy useita urbaanin asumisen kannalta erityisiä ja kiinnostavia näkökulmia: rakennettava alue on poikkeuksellisen suuri ja se sijaitsee kantakaupungissa tiiviin kaupunkirakenteen keskellä; alueella on suojelluksi määriteltyä historiallisesti merkittäviä rakennuksia, joissa toimii tällä hetkellä tilapäisvuokralaisina muun muassa kulttuuritoimijoita; alueella on yksityinen maanomistaja, ja yksityinen rakennusliike YIT kehittää ja rakentaa uutta asuin- ja toimitila-aluetta. Aluetta myös brändätään voimakkaan urbaaneilla mielikuvilla. Kirjoituksessa tarkastellaan Konepajan asuinalueen rakentamista niin rakennuttajan kuin kaupunginkin esille nostamien näkökohtien valossa. Käyttötarkoituksen muutosta peilataan kansainväliseen keskusteluun kaupunkiasumisesta ja gentrifikaatiosta. Abstract This article studies the regeneration process of Pasila engineering works. An industrial area, located in the eastern part of the Helsinki city centre was formerly occupied by the Finnish National Railway Company. Now the site is being transformed into a mixed-use area containing housing, offices and retail space. Whom is new urban housing targeted to? What II Urbaanin asumisen potentiaali 269

2 kind of values are emphasised when building new urban living environments? There are several interesting aspects involved in the regeneration of the Konepaja area: the site is unusually large and it is surrounded by dense urban fabric; in the area, there are conserved buildings which are temporarily occupied by cultural entrepreneurs; the plot is owned by a private landowner and a single construction company is developing the whole area. The forthcoming housing and retail area is being marketed by using, in Finnish perspective, exceptionally urban imagery. This article reviews the developing and branding of the Konepaja housing area through the viewpoints brought up by the developer as well as the planners. Regeneration process is studied in the context of discussion on urban housing and gentrification. 270 Asuttaisiinko toisin? Kaupunkiasumisen uusia konsepteja kartoittamassa

3 Johdanto Lontoossa se on Dockside, vanha telakka-alue joka tunnetaan arvostettuna asuinpaikkana. NewYorkissa se on TriBeCa, Manhattanin helmi. Helsingissä se on tunnelmaa huokuva, nostalginen Konepajan alue inspiroiva yhdistelmä urbaania kantakaupunkia, uutta arkkitehtuuria ja vanhaa teollisuushistoriaa. Yllä oleva katkelma mainostaa Helsinkiin Valtion Rautateiden Pasilan konepaja-alueelle rakennettavaa uutta asuinaluetta, Konepajaa. Sen markkinoinnissa keskitytään suomalaisittain poikkeuksellisen urbaaneihin arvoihin. Dockside ja TriBeCa ovat kaupunkiensa keskustoissa sijaitsevia aiemmin teollisuuden käytössä olleita alueita, jotka nykyään tunnetaan kulttuurielämän keskuksina ja erittäin kalliina asuinpaikkoina. Suomalaisessa asuntotuotannossa on perinteisesti korostettu aivan toisenlaisia mielikuvia: muun muassa luonnonläheisyyttä sekä pientalon tarjoamaa omaa rauhaa. Myös asuinalueiden imagonluonti on Suomessa verrattain uusi ilmiö. Se voidaan liittää keskusteluun kaupunkien välisestä kilpailusta sekä myös laajempiin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa kaupunkirakenteen on nähty hajautuneen ja pirstoutuneen (Pakarinen 2007, 27). Kaupungit leviävät yhä laajemmalle alueelle syntyy uusia alueellisia keskuksia, jotka eivät ole alisteisia historiallisille kaupunkikeskustoille, vaan itsenäisiä kaupunginosia. Kaupunkimuotoa on hahmotettu teoreettisesti esimerkiksi Manuel Castellsin verkostoja painottavan, Mark Gottdienerin moniytimisiä kaupunkiseutuja hahmottelevan sekä Thomas Sievertsin Zwischenstadt-teorian kautta. Pasi Mäenpää tarkastelee tässä julkaisussa suomalaisen urbanismin ja kaupunkimuodon erityispiirteitä avaran urbanismin käsitteen kautta. Monet suomalaiset kaupungit, Helsinki mukaan lukien, ovat menettäneet asukkaitaan erityisesti nuoria perheitä läheisiin pienempiin kuntiin. Ilmiön syyksi on julkisuudessa tulkittu yhtäältä kaupungin puutteellinen ja ylihintainen asuntotarjonta ja toisaalta ihmisten pientaloasumista ja luonnonläheisyyttä painottavat asumistoiveet. Ilmiö paitsi hajauttaa kaupunkiseutua, myös nostaa esiin kysymyksen kuntien välisestä kilpailusta. Kaupunkien välinen kilpailu on liitetty Richard II Urbaanin asumisen potentiaali 271

4 Floridan (2002) teoriaan luovasta luokasta, jonka Florida näkee olevan kaupunkien kilpailukyvyn kannalta erityisen tärkeä ryhmä. Luovan luokan korkea koulutustaso ja henkiset ominaisuudet näyttäytyvät kaupungeille potentiaalina, joka voidaan kääntää taloudelliseksi voitoksi. Tämän seurauksena kaupungit alkavat kilpailla luovasta luokasta paitsi heidän verotuloistaan, myös heidän ammattitaitonsa sisältämästä lupauksesta kaupungin taloudellisen menestyksen kannalta. Mari Vaattovaaran ja Matti Kortteisen mukaan Suomen kaupunkipoliittiseen keskusteluun on vakiintunut hyvän veronmaksajan käsite, jolla viitataan maksukykyiseen veronmaksajaan sekä tämän korkeaan osaamistasoon, jota voidaan hyödyntää työmarkkinoilla monipuolisesti. (Vaattovaara & Kortteinen 2005, ; Heikkinen 2005, 42.) Tällä ilmiöllä on vaikutuksia myös asuntotuotantoon. Jos asuminen vielä hyvinvointivaltion rakennuksen aikoina oli tarpeentyydytyksen takaamista, on siitä viimeistään 2000-luvulla tullut yhä enemmän kuluttamista ja elämäntapavalintojen tekemistä. Välttämättömyyden logiikasta on siirrytty kulutusvalintojen logiikkaan, mikä on heijastunut myös kaupunkirakenteeseen. Kilpailuasetelma muodostuu paitsi kaupunkien välille, myös kaupunkiseutujen sisälle. Historialliset kaupunkikeskustat ovat pyrkineet vastaamaan muuttuneeseen tilanteeseen muun muassa korostamalla kaupunkiympäristön ja kulttuuripalvelujen roolia. Tämä näkyy myös Konepajan asuinalueen markkinoinnissa esiin nostetaan urbaaneita arvoja, joita ei kehyskunnista löydy. Ennen täällä höyrysivät veturit, pian cappuccinokeittimet. Konepajan mainoslause kuvittaa yhteiskunnallista siirtymää tuotannosta kulutukseen. Tämä ilmiö konkretisoituu esimerkiksi kaupunkien keskustoissa sijaitsevilla teollisuudelta käyttämättömäksi jääneillä alueilla. Viime vuosikymmeninä lukuisat läntiset kaupungit ovat kohdanneet tilanteen, jossa keskusta-alueilta on vapautunut teollisuuden käytössä olleita alueita ja kiinteistöjä muuhun käyttöön. Niitä on muutettu erityisesti asuinalueiksi ja kulttuurikäyttöön. Yksi tämän kehityksen seurauksista on ollut gentrifikaatioksi kutsuttu ilmiö kaupunkitilan muuttuminen asumisvaltaiseksi ja sen luonteen päivittyminen vastaamaan korkeampien tuloluokkien esimerkiksi uuden keskiluokan tai luovan luokan kulutustarpeita. 272 Asuttaisiinko toisin? Kaupunkiasumisen uusia konsepteja kartoittamassa

5 Neil Smith (2002) on tulkinnut gentrifikaation muodostuneen läntisen maailman kaupunkitilantuottamisparadigmaksi 2000-luvulla. Gentrifikaatio onkin levinnyt nopeasti verrattain marginaalisesta ilmiöstä yhdeksi 2000-luvun kaupunkeja leimaavaksi piirteeksi. Siitä on tullut yksi globalisoituvan maailman kaupunkitilallisista ilmiöistä, joka leimaa kaupunkeja ympäri maailmaa. (Atkinson & Rowland 2005, 1) Myös Pasilan konepajan asuinalueen markkinointi antaa viitteitä siitä, että aluetta ollaan rakentamassa vastaamaan korkeampien tuloluokkien, kuten uuden keskiluokan tai luovan luokan oletettua makua. Vaikuttaisi siltä, että Pasilan konepajan käyttötarkoituksen muuttaminen edustaa kaupunkiuudistusideologiaa, jonka seurauksena syntyy gentrifioitunutta kaupunkitilaa. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan gentrifikaation roolia keskusta-asumisen ja kaupunkikeskustojen muokkaajana. Esimerkkinä käytetään Pasilan konepaja-alueen käyttötarkoituksen muutosta. Erityisesti keskitytään siihen, kuinka Konepajan asuinalue esitetään mainoksissa: kenelle aluetta markkinoidaan ja minkälaisilla mielikuvilla asuntoja markkinoidaan minkälaista asumiskonseptia alueelle rakennetaan. Pasilan konepaja-alue Pasilan konepaja rakennettiin kasvavan Helsingin laidalla sijainneelle Vallilan teollisuusalueelle. Konepajan ensimmäinen konttori valmistui vuonna 1899, ja vielä 1980-luvulla alueetta täydennettiin uusilla tuotantolaitoksilla. Pääosa konepajan rakennuksista oli kuitenkin valmiina jo 1900-luvun alkupuolella, ja virallisesti konepaja aloitti toimintansa vuonna Aluetta dominoivat sen keskellä sijaitsevat koristeelliset, kansallisromanttiseen tyyliin suunnitellut maalaamorakennus ja vaunuverstas. (Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 2000, 6 & 12 & 17) Nämä ja suuri osa muista Konepajan rakennuksista on sittemmin suojeltu historiallisesti merkittävinä rakennuskohteina. Myös Pasilan konepaja-alue kokonaisuutena on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi teollisuusympäristöksi. (Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 2000, 2.) Pasilan konepaja on noin 15 hehtaarin kokoinen pitkänomainen alue. Se rajautuu pitkiltä sivuiltaan Teollisuuskatuun ja Aleksis Kiven katuun. Kaakkoisreunaa rajaa Sturenkatu. Kapeneva luoteiskärki ulottuu II Urbaanin asumisen potentiaali 273

6 Itä-Pasilan Ratapihatielle saakka. Konepaja on kaupungin kasvaessa jäänyt tiiviin kaupunkirakenteen ympäröimäksi ja sen luonnetta kaupunkikuvassa on leimannut sulkeutuneisuus. Alue on ollut suljettu ja aidattu koko toimintansa ajan ja on täten muodostanut liki kilometrin mittaisen suljetun saarekkeen Alppiharjun ja Vallilan väliin. (Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 2000, 4 6.) Suomen valtion omistama Valtion Rautatiet (VR) yhtiöitettiin vuonna 1995, minkä seurauksena VR pilkottiin useampaan toiminnaltaan erikoistuneempaan yhtiöön. Pasilan konepajan sai haltuunsa VR-Yhtymä Oy. Liiketoimintojen tehostamisen yhteydessä tuli ajankohtaisesti vähentää myös konepajatoimintaa Suomessa. Pasilan konepaja päätettiin lakkauttaa ja alueelle etsiä uutta käyttöä. Alasajon edetessä tyhjiksi jääneitä rakennuksia on vuokrattu muuhun käyttöön vuodesta 1992 lähtien. (Eerola 2005, ; Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 1990, 1) Konepajan alueen kaavamuutoksesta on käyty keskusteluja ja tehty selvityksiä siitä lähtien, kun alustava päätös teollisten toimintojen lopettamisesta tehtiin 1980-luvulla. Osallisina neuvotteluissa ovat olleet alueen maan omistava VR ja Helsingin kaupungin edustajat. (Kaupunkisuunnitteluvirasto 2006) Viime vaiheissa neuvottelupöydässä ovat istuneet myös VR:n kanssa vuonna 2004 sopimuksen konepaja-alueen kehittämisestä solmineen rakennusyhtiö YIT:n edustajat (YIT 2008). Konepajan aluetta on kaavoitettu vaiheittain. Maa-ala on jaettu viiteen erilliseen asemakaavaan, joista lainvoiman ovat kevääseen 2008 mennessä saaneet kaksi ensimmäistä. Asemakaavat muuttavat konepajan aiemmin järjestelypihana toimineen luoteispäädyn asumiskortteleiksi. Konepajan suojeltujen hallien käyttöä määrittävien kaavojen odotetaan valmistuvan vielä vuoden 2008 aikana. Vaikka Konepajan asemakaavatyö onkin vielä kesken, yleisellä tasolla alueen uudesta käytöstä on kuitenkin jo sovittu. Uudisrakennukset sijoittuvat alueen luoteispäätyyn entisen järjestelypihan paikalle sekä konepajakorttelin reunoille. Alueen keskellä ja kaakkoispäädyssä sijaitsevat hallirakennukset muutetaan toimitilakäyttöön. Lisäksi näillä näkymin osa ympäröiviin katuihin rajautuvista uudemmista konepajan käytössä olleista rakennuksista puretaan ja korvataan uudisrakennuksilla. Kaiken kaikkiaan konepajaalueelle rakennetaan kaavaluonnosten mukaan asuntoja kerrosneliömetriä sekä liike- ja toimistotilaa kerrosneliömetriä. Tämän 274 Asuttaisiinko toisin? Kaupunkiasumisen uusia konsepteja kartoittamassa

7 lisäksi suojelluissa halleissa on uuteen käyttöön muutettavaa tilaa yhteensä kerrosneliömetriä. (YIT 2008.) Konepajan alueen käytön suunnitelmat ovat lähes kokonaan valmiina, mutta alueella ei ole vielä juurikaan uusia käyttäjiä alue elää eräänlaista välivaihetta. Ensimmäiset uudet asuinrakennukset ovat valmistuneet, mutta toimitilarakentamista ja vanhojen suojeltujen konepajahallien korjausta ei ole vielä aloitettu. Tämä rajaa myös aiheen tutkimista, aineiston valitsemista ja sen käyttöä. Mielekkäimmältä vaihtoehdolta tuntuu lähestyä aihetta alueen uudesta käytöstä päättävien tahojen intressien kautta. Tämän lähestymisen sopivuutta tukee myös viimeisin gentrifikaatiosta käyty tieteellinen keskustelu (esim. Lees ym. 2008; Smith 2002), jossa korostetaan sekä kaupallisten että julkisten toimijoiden aktiivista roolia keskusta-alueiden muutoksessa. Pasilan konepajan tapauksessa päätoimijoita ovat alueen maan omistava VR, aluetta yksinoikeudella rakennuttava YIT sekä kaavoituksesta vastaava Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Kirjoitusta varten on haastateltu toimijoita kustakin organisaatiosta sekä käyty läpi lukuisia Konepajan alueen käyttötarkoituksen muuttamiseen liittyviä asiakirjoja: muun muassa kaavoitusdokumentteja, lehtiartikkeleita, mainoksia, strategiadokumentteja ja mielipidekirjoituksia. Gentrifikaatio ja kaupunkiasuminen Gentrifikaation määritelmiä 1960-luvulla keskusta-asumisen sosiologiset merkitykset eivät olleet kaupunkitutkijoiden kiinnostuksen kohteena (Weinstein 2006). Englantilainen sosiologi Ruth Glass kuitenkin tutki Lontoon keskustan asuinalueita, joiden demografisen rakenteen kehitys poikkesi totutusta. Hän löysi vuonna 1963 julkaistussa tutkimuksessaan Lontoosta keskustakortteleita, jotka olivat vastoin yleistä trendiä muuttuneet työväenluokkaisista keskiluokkaisiksi. Hän nimesi ilmiön gentrifikaatioksi. One by one, many of the working-class quarters of London have been invaded by the middle-classes upper and lower. Shabby, modest mews and cottages two rooms up and two down have been taken over, when their lease have expired, and have become elegant, expensive residences Once this process of gentrifica II Urbaanin asumisen potentiaali 275

8 tion starts in a district it goes on rapidly until all or most of the original working-class occupiers are displaced and the whole social character of the district is changed. (Glass 1964, xviii xix; ref. Atkinson & Bridge 2005, 4.) Glassin avauksesta lähtien käsite, ilmiö ja sen määritelmät ovat olleet tieteellisen keskustelun kohteina. Määritelmät ovat saaneet erilaisia painotuksia riippuen siitä, mistä näkökulmasta aihetta on lähestytty. Glassin kuvauksessa esiintyy kuitenkin jo ilmiön perimmäinen dynamiikka: luokkarakenteen muuttuminen, vaiheittain etenevä prosessi sekä alkuperäisten asukkaiden ja alueen alkuperäisten käyttöjen syrjäyttäminen (Slater 2002). Löyhästi suomennettuna englanninkielisen termin gentrification voisi nähdä tarkoittavan keskiluokkaistumista. Gentrifikaatio käsittää kuitenkin laajempia kaupungin ja kaupunkitilan muutokseen liittyviä ilmiöitä kuin ainoastaan jonkin alueen luokkarakenteen muutoksen. Tämä korostuu erityisesti Suomessa, jossa yhteiskunnalliset olosuhteet poikkeavat huomattavasti maista, joissa gentrifikaatiokeskustelua on pääsääntöisesti käyty. Sharon Zukin tulkitsee gentrifikaation pitävän sisällään myös kulttuurisia aspekteja. Hän ei koe ilmiötä pelkästään asuinalueiden sosioekonomiseksi muutokseksi työväenluokkaisesta keskiluokkaiseksi. Zukinille Glassin keskustelunavaus merkitsi urbaanin elämäntavan tuomista kaupunkitutkimukselliseen keskusteluun. Perhekeskeisen lähiöelämän korostamisesta siirryttiin kohti kaupunkielämää ja sen sisältämää sosiaalista moniarvoisuutta, estetiikan arvostusta sekä urbaanin keskiluokan makutottumuksia, jotka näyttäytyvät esimerkiksi asumisvalintoja tehtäessä. Tätä kautta myös kaupunkitila saa symbolisia merkityksiä ja siitä tulee kulutuksen kohde. Zukin kiteyttääkin gentrifikaation olevan sosiaalisen ja tilallisen differentiaation prosessi. (Zukin 1987, 131.) Oletuksena on, että gentrifioituville alueille muuttavilla ihmisillä on tietty yhteinen elämäntyyli tai jaettuja kulutuspreferenssejä, jotka vaikuttavat fyysisen ympäristön muutokseen kahviloiden, gallerioiden ja muotiliikkeiden synty kielii gentrifikaatiosta. Robert Beauregardin mukaan gentrifikaation yhteydessä kaupunkikulttuuri muuttuu tuotteistetuksi muodoksi ja kaupunkitila latautuu kulutuksen kohteeksi. Kaupat, kahvilat ja museot muodostuvat identiteetin muovaamisen välineiksi, kuten myös asumisen valinnat. Kaupunkien imagosta ja julkisivusta 276 Asuttaisiinko toisin? Kaupunkiasumisen uusia konsepteja kartoittamassa

9 tulee kaupankäynnin kohteita. (Beauregard 1986, 36) Kaupunkitilan muuttuessa myös siihen liitettävät mielikuvat muuttuvat. Kulttuuriset symbolit rajaavat ja määrittävät tilaa ja nostavat esiin kysymyksen, kenellä on valta tuottaa ja määrittää kaupunkitilaa (esim. Zukin 1991). Gentrifikaatio prosessina Jo Ruth Glassin varhaisessa määritelmässä gentrifikaatio on nimenomaan vaiheittain etenevä prosessi. Glass määrittelee sen päätepisteeksi tilanteen, jossa koko alueen sosiaalinen luonne on muuttunut keskiluokkaiseksi (Glass 1964, xviii xix; ref. Atkinson & Bridge 2005, 4). Loretta Lees, Tom Slater ja Elvin Wyly kutsuvat tätä asujaimiston sosioekonomisen aseman muuttumisen kautta tapahtuvaa kaupunkitilan muutosta klassiseksi gentrifikaatioksi (Lees ym. 2008, 10; myös Smith 1979). Nykyisin gentrifikaatio käsitetään huomattavasti laajemmaksi kaupunkitilaa muokkaavaksi prosessiksi. Keskustelussa 2000-luvun gentrifikaatiosta korostuu niin taloudellisten, poliittisten kuin kulttuuristen näkökulmien merkitys. Jos vielä 1980-luvun alussa termillä tarkoitettiin pääasiassa tietyn asuinalueen sosioekonomisen rakenteen muuttumista työväenluokkaisesta keskiluokkaiseksi, uusimmassa tutkimuksessa gentrifikaatiota on alettu pitää yhdenmukaista kaupunkitilaa tuottavana prosessina, eräänlaisena kaupunkirakentamisen paradigmana, johon liittyy keskeisesti uuden keskiluokan tarpeiden huomioiminen (Smith 2002, 438). Toinen selkeä muutos liittyy siihen, käsitetäänkö gentrifikaatio läpeensä kielteiseksi ilmiöksi vai koetaanko siinä olevan myös toivottavia elementtejä. Varhaisessa gentrifikaatiotutkimuksessa korostettiin gentrifioituvalta alueelta syrjäytettyjen (displaced) ihmisten asemaa. Gentrifikaatio koettiin keskiluokan invaasioksi, joka ajaa köyhemmät ihmiset kodeistaan kauemmas keskustasta tai tuottaa asunnottomuutta. Hyvinvointipoliittisesta näkökulmasta ilmiö nähtiin ongelmallisena ja 90-luvuilla gentrifikaatiokeskustelussa korostui sekä kulttuurin että uuden keskiluokan rooli. Laajempaan keskusteluun kaupunkikulttuurista ja postmodernismista linkittynyt gentrifikaatio alettiin nähdä myös myönteistä kehitystä tuottavana prosessina. Sen seurauksena kaupunkikeskustoihin syntyi yhä enemmän kahviloita, gallerioita, klubeja II Urbaanin asumisen potentiaali 277

10 ja muita kulttuurin kulutuksen ja kaupunkikulttuurin ilmenemisen paikkoja. Gentrifikaation katsottiin elävöittävän kaupunkia ja siistivän katukuvaa sekä lisäävän turvallisuudentunnetta tasapainottavan työväenluokkaisia asuinalueita (Atkinson & Bridge 2005, 5). Useat kaupunkitutkijat ovat kuitenkin suhtautuneet gentrifikaation myönteisiin vaikutuksiin kriittisesti. Esimerkiksi näkemys, jonka mukaan gentrifikaatio vähentäisi alueellista köyhyyttä, on kumottu osoittamalla sen vain siirtävän huono-osaisuutta toisaalle, ei vähentävän sitä. Muun muassa Tom Slater kritisoi artikkelissaan Eviction of Critical Perspectives from Gentrification Research (2006) gentrifikaatiomyönteisyyttä voimakkaasti. Hän näkee gentrifikaatioprosessin olevan lähtökohtaisesti eriarvoistava. Slater on huolestunut muun muassa gentrifikaation syrjäyttämis-efektistä sekä kaupunkitilan yksipuolistumisesta. Gentrifikaation syrjäyttämät asukkaat ja toimijat ovatkin oleellinen osa gentrifikaatiokeskustelua. Klassisessa gentrifikaatiossa syrjäytettävänä on työväenluokka tai yleisesti taloudellisesti heikommassa asemassa olevat ihmiset. Jos gentrifikaatio käsitetään laajemmin kaupunkitilan ja sen merkitysten muutoksina, syrjäytettävillä saatetaan viitata myös toimijoihin, kulttuurisiin ilmiöihin ja arvoihin tai ylipäätään tilan luonteeseen. (Esim. Zukin 1991, 190.) New Yorkin SoHossa, jonka gentrifikaatiota Sharon Zukin kuvaa kirjassaan Loft Living (1982), syrjäytetyiksi joutuivat taiteilijat, jotka muuttivat 1960-luvulla tyhjilleen jääneitä pienteollisuustiloja, lofteja, ateljeeasunnoikseen. Alueelle muodostui taiteilijayhteisö, jonka ympärille syntyi gallerioita, kahviloita ja klubeja. Vähitellen SoHoon muotoutui taiteen ja kulttuurin määrittämä identiteetti ja sinne alkoi muuttaa varakkaampia ihmisiä, joihin boheemi tunnelma ja kaupunginosaan syntynyt kulttuuri vetosivat. Asuntojen ja työtilojen hinnat nousivat asteittain niin korkeiksi, ettei taiteilijoilla ollut lopulta enää varaa kohonneisiin vuokriin. Kulttuuri-imagon leimaaman asuinalueen syntyminen ja sitä seurannut gentrifikaatio syrjäyttivät alueelta paradoksaalisesti juuri tuon kulttuurin synnyttäjät. Tom Slater nostaa esiin ajatuksen syrjäyttämisen luonteen muuttumisesta 2000-luvun gentrifikaatiossa. Jos vielä 1960-luvulla voitiin selkeästi osoittaa ihmisryhmä, joka joutui muuttamaan pois alueelta hinta 278 Asuttaisiinko toisin? Kaupunkiasumisen uusia konsepteja kartoittamassa

11 tason noustessa, nykyään vastaavan homogeenisen ryhmän tai luokan löytäminen on monestakin syystä vaikeampaa. Slater (2008, 217) tuo keskusteluun Peter Marcusen 1980-luvulla lanseeraamaan käsitteen poissulkeva syrjäyttäminen (exclusionary displacement). Tällä hän tarkoittaa sitä, että rakennettaessa ja muutettaessa keskusta-alueita varakkaampien ihmisten käyttöön suljetaan pois muita käyttöjä, joita alueella on ehkä ollut tai jotka olisivat olleet vaihtoehtoina käyttötarkoituksesta päätettäessä. Vaikka aiempia käyttäjiä ei tällöin suoranaisesti syrjäytetäkään alueelta, tulee tilasta yhtä säänneltyä ja käytöllisesti rajattua kuin klassisen gentrifikaation seurauksena. Tilaa rajataan esimerkiksi kulttuurisin symbolein (esim. Zukin 1991; 1995) ja taloudellisin pakoin. Gentrifikaation yleistyminen Vuonna 1986 Neil Smith ja Peter Williams (1986, 1) määrittelivät gentrifikaation olevan ränsistyneiden työväenkaupunginosien kunnostamista ja tähän liittyvää keskiluokkaistumista. Sittemmin määritelmää on tieteellisessä keskustelussa laajennettu käsittämään käyttämättömän tai aiemmin teollisuuskäytössä olleen maan rakentaminen ja uuteen käyttöön ottaminen sekä kokonaan uusien kaupunginosien rakentaminen (Atkinson & Bridge 2005, 4). Neil Smith (2002; 2008, 196) tulkitsee gentrifikaation olevan tapa tuottaa kaupunkikeskustojen sosiaalista ja fyysistä tilaa ympäri maailmaa. Hän näkee gentrifikaation globaalina kaupunkipoliittisena paradigmana, jota kaupungit toteuttavat yhdessä yksityisten tahojen kuten rakennus- ja kiinteistökehitysyhtiöiden kanssa. Smith (2002, ) kutsuu tätä ilmiötä gentrifikaation yleistämiseksi (generalization of gentrification). Hän arvioi, että gentrifikaatiosta on tullut tärkeä poliittinen väline kaupunkitilojen ja kaupunkiasumisen tuottamiseen. Smithin mukaan viime vuosina gentrifikaation vaikutuskenttä on laajentunut. Enää ei ole kyse vain asuinalueiden sosioekonomisen statuksen muuttumisesta, vaan gentrifikaatio on laajentunut työkaluksi tai ideologiaksi, jolla muutetaan kokonaisia alueita uudenlaiseksi kaupunkimaisemaksi. Prosessin arvopohja ei ole kuitenkaan Smithin mukaan muuttunut. Edelleen gentrifikaation seurauksena altavastaajaryhmien elintila kaupunkikeskustoissa vähenee poissulkeminen vain ei ole enää niin ilmeistä ja näkyvää kuin aiemmin (Smith 2002, ). Nämä uudet kaupunkialueet sisältävät niin asumista, II Urbaanin asumisen potentiaali 279

12 kaupallista tilaa, ravintoloita, kulttuuripalveluja kuin aukioita ja torejakin uusia virkistymisen, kulutuksen, tuotannon ja asumisen tiloja. Gentrifikaatio kaupunkien kehittämisstrategiana kietoo yhteen ylikansallisen pääoman, paikalliset rakennus- ja kehitysyhtiöt sekä kiinteistönvälittäjät. Smithin mukaan kiinteistöjen kehittämistoiminnasta on muodostunut kaupunkitalouden keskeinen osa, jonka tarkoituksena on uusien veronmaksajien, turistien ja investointien houkutteleminen. (Smith 2002, 443; Atkinson & Bridge 2005, 16.) Kaupunkiasumisen avainryhmät ja gentrifikaatio Ranskalaisen sosiologin Pierre Bourdieun (1984) esittämä ajatus uudesta keskiluokasta, kulutuspohjaisista luokkarakenteista ja keskiluokkien erottautumistarpeesta on ollut monien tutkijoiden (esim. Zukin 1987; O Connor & Wynne 1998) teoreettisena pohjana heidän pohtiessaan asukkaiden roolia gentrifikaatioprosessissa. Uuden keskiluokan kulutusvalinnat on myös nostettu merkittäviksi kaupunkikeskustoja ja kaupunkiasumista muokkaaviksi tekijöiksi. Kaupunkimaista asumista suosivien ihmisten preferensseistä ja luokkataustasta on keskusteltu laajasti. Keskiluokan edustajien määrällisen kasvun lisäksi selityksiä gentrifioitumiseen on etsitty muun muassa yksinkertaisesti demografisista muutoksista. Esimerkiksi Lontoossa on huomattu vuotiaiden osuuden väestöstä kasvaessa myös kaupunkiasumisen kysynnän kasvavan. (Munt 1987; ref. Slater 2002) Lisäksi keskusteluun on nostettu sukupuolen osuus kaupunkiasumisessa ja gentrifikaatiossa (esim. Bondi 1998, ; Bondi 1999, ). Naisten uraorientoituneisuus ja tätä kautta lastensaannin lykkääntyminen sekä ylipäätään naisten lisääntynyt työssäkäynti on tuotu keskusteluun yhtenä kaupunkiasumista lisäävänä tekijänä. Myös avioerojen sekä yksin asuvien määrän lisääntyminen on nähty pienten kaupunkiasuntojen kysyntää kasvattavana tekijänä (Metaal 2007, 20). Taustalla on oletus, että esikaupungeissa väljissä oloissa asuminen perustuu ydinperheen ympärille kietoutuvaan elämäntapaan, kun taas tiivis kaupunkiympäristö tarjoaa yksineläville ja lapsettomille pariskunnille heidän kaipaamiaan palveluja ja kulutusmahdollisuuksia. Bourdieuta mukaillen uutta keskiluokkaa on lähestytty gentrifikaatiokeskustelussa useammasta tulokulmasta. On puhuttu urbaanista keskiluokasta, uudesta keskiluokasta sekä uudesta ylikansallisesta keskiluokasta. 280 Asuttaisiinko toisin? Kaupunkiasumisen uusia konsepteja kartoittamassa

13 Terminologiasta riippumatta on viitattu likipitäen samaan ilmiöön ja samaan ihmisryhmään. Oletuksena on, että nämä ihmiset haluavat asua keskustassa palvelujen lähellä ja kaupunkikulttuurin ympäröimänä luvulla keskusteluun ilmaantunut luova luokka on linkittänyt samaan keskusteluun tämän ihmisryhmän roolin kaupunkien taloudellisen menestyksen tavoittelussa. Bourdieun teoriaa on sovellettu myös Suomeen (esim. Roos & Rahkonen 1988, 73 96; Vaattovaara & Kortteinen 2005, ). Uudesta keskiluokasta puhuttaessa on syytä huomioida, että suomalainen yhteiskunta eroaa huomattavasti vaikkapa englantilaisesta ja ranskalaisesta eikä teoria ole sovellettavissa Suomeen sellaisenaan. Kaupunkiuudistusprojektit kuitenkin nostavat esille kysymyksen kaupunkeihin tavoiteltavista asukkaista ja tiettyjen ryhmien tilallisesta syrjäyttämisestä sekä näiden ilmiöiden ideologisista taustoista. Puhutaan sitten uudesta keskiluokasta tai luovasta luokasta, olennaista on se, että kyseessä on taloudellisesti etuoikeutettu ryhmä, joka määrittyy osittain kulttuuristen preferenssiensä, myös asumisvalintojensa kautta. Laajemmasta näkökulmasta tarkasteltuna kaupunkien välisen kilpailun on nähty muokkaavan kaupunkitilaa vastaamaan tämän ryhmän oletettuja kulutustarpeita. Näin näyttäisi tapahtuvan myös Konepajan uudistamisen yhteydessä. Luovan luokan Linnanmäki? Konepajan asuinalueen imagoa rakennetaan voimakkaasti markkinoinnin avulla. Tavoitteena tällaisissa brändäysstrategioissa on lisätä kaupungin, kaupunginosan tai asunto-osakeyhtiön houkuttelevuutta toivottavien asukkaiden, turistien tai taloudellisten toimijoiden silmissä. Taustalla on pyrkimys saavuttaa taloudellista hyötyä joko suoraan tai välillisesti. (Esim. Florida 2005; Kulonpalo 2007.) Konepajan mainonta keskittyy neljän teeman ympärille. Nämä ovat mosaiikki, ronski, urbaani ja luova (YIT, 2008). Avainsanoja täydennetään asuntoja mainostavassa lehtisessä mainoslauseilla: Ympäristö on luova ja ilmeikäs; se innostaa asukkaita ; Alueella on erilaisia toimintoja ja monenlaisia rakennuksia, joista muodostuu mielenkiintoinen kokonaisuus ; Vuosikymmenten ajan täältä kantautui VR:n konepajan kolke ja raskaan työn äänet. Nyt alueelle rakennetaan korkealaatuinen II Urbaanin asumisen potentiaali 281

14 asuinalue. Ennen täällä höyrysivät veturit, pian cappuccinokeittimet ; Tiiliseinien suojissa on mielenkiintoisia liikepaikkoja kahviloille, ravintoloille ja pienille erikoisliikkeille. Muutaman vuoden päästä täällä eletään vilkasta ja värikästä kaupunkielämää! Mainokset maalaavat kuvaa elävästä kaupungista ja sen aktiivisesta asukkaasta ja korostavat erityisesti alueen luovuutta sekä teollista historiaa. Richard Florida esittelee kirjassaan The Rise of Creative Class (2002) tekijöitä, jotka hänen mukaansa houkuttelevat luovaa luokkaa. Floridan hahmottelema lista on hämmästyttävän samansuuntainen kuin Konepajan markkinoinnin teemat. Floridan mukaan luovan luokan edustajat suosivat asuinalueillaan muun muassa moninaisuutta, suvaitsevaisuutta, autenttisuutta, katuelämää ja kulttuuria. Luovan luokan suosimat asuinalueet sijaitsevat Floridan mukaan usein keskustassa, aidossa kaupungissa, alueilla, joissa on historiallisia rakennuksia, kahviloita, moninaista kulttuuria ja suvaitseva ilmapiiri. (Florida 2002, 218, 228, ) Yhtäläisyyksiä YIT:n lanseeraamien teemojen kanssa on helppo nähdä. YIT:n Konepajalla esiin tuomista teemoista esimerkiksi mosaiikin voi tulkita viittaavan moninaisuuteen, ronskin teolliseen estetiikkaan, urbaanin vilkkaaseen katuelämään ja luovan kulttuuriin tai suoraan luovaan luokkaan. Myös vanhan ja uuden, historiallisen ja modernin estetiikan yhdistelmän arvostaminen liitetään luovaan luokkaan (Lees ym. 2008, 117). Myös tämä näkyy Konepajan mainonnassa: Konepajan asuinalueessa yhdistyy uusi ja vanha, Konepaja on mainoksissa yhdistelmä uutta arkkitehtuuria ja vanhaa teollisuushistoriaa. Rinnastamalla asuinalue TriBeCaan ja Docksideen on mielikuvia elävästä kaupungista ja sen yhteydestä kulttuuriin haluttu korostaa. Kuten YIT:n markkinointipäällikkö haastattelussa vahvistaa: Just tätä tavallaan luovaa ja tämmöstä kulttuurikeskeisyyttä siinä niistä alueista haluttu ammentaa. Konepaja on otollinen alue imagonluonnille. Koska alue on ollut teollisessa käytössään aidattu ja suljettu muusta kaupungista, ei siihen liity voimakkaita mielikuvia. YIT:llä alueen imagoa onkin rakennettu nimestä alkaen. Alueen alkuperäisen nimen, Pasilan konepajan, koettiin sitovan aluetta liikaa YIT:n näkemyksen mukaan maineeltaan kyseen 282 Asuttaisiinko toisin? Kaupunkiasumisen uusia konsepteja kartoittamassa

15 alaiseen Pasilan kaupunginosaan ja nimestä haluttiin eroon. Vahvana ehdokkaana uudeksi nimeksi oli historiallista ulottuvuutta alleviivaava Vanha Konepaja, mutta käyttöön päätettiin ottaa lopulta pelkkä Konepaja. (Sampson 2007, 32.) Konepajan asuinalueen markkinoinnin kohderyhmä vaikuttaisi olevan niin demografiselta profiililtaan kuin oletetuilta kulutuspreferensseiltäänkin ihmisryhmä, jonka on lukuisissa tutkimuksissa liitetty gentrifikaatioon (esim. Lees ym. 2008, ). YIT:n markkinointipäällikkö vahvistaa markkinoinnin olevan suunnattu näille ihmisille, YIT:n sanoin edelläkävijöille ja boheemeille city-ihmisille. Musta tuntuu, että ensimmäinen kohderyhmä mitä keksitään on aina lapsiperheet, niin tässähän ei oo mitään sen tyyppistä. Että täähän on ihan täysin city-ihmisille ja aikuisille, että tässä ei oo sitä, että päiväkodit ja koulut lähellä ja lenkkipolut kotiovelta, mikä on kaikista tyypillisin. YIT:n markkinointipäällikkö YIT:n kanssa pidettiin seminaaria yhden päivän ajan, että miten Konepajaa markkinoidaan, ketkä sinne haluis muuttaa ja ketkä sinne oikeesti voitais saada. Ja sit se porukka oli aika yksimielinen, että se ostajakunta vois olla nuoria ammattilaisia. Että se olis nuorille sopiva, että se on sillain niinku urbaania ja kaupungissa. KSV:n toimistopäällikkö Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleiskaavaosastolla on myös hahmoteltu Konepajan alueen tulevaisuutta Helsingin seudulle laaditun maankäytön kehityskuvan tiimoilta. Kehityskuva edustaa kaupunkisuunnitteluviraston mukaan uudenlaista kehittämisajattelua. Siinä sosiaalinen tila nostetaan suunnittelun kohteeksi ja kaupunkiasumisen kehittämistä varten Helsinkiin hahmotellaan erilaisia alueidentiteettejä. Tavoitteeksi kehityskuvassa määritellään alueiden positiivinen erilaistaminen. (Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 2008, 21.) Helsingin maankäytön kehityskuvassa kaupunkien välinen kilpailu ja siinä menestyminen tunnustetaan haasteeksi, johon vastausta haetaan muun muassa kaupungin eri osien identiteetin luomisesta: Helsingin roolina on toimia paitsi pääkaupunkina, myös vahvana kansainvälisenä keskuksena. Tämä edellyttää Suomen oloissa poikkeuksellista metropolimaisuutta, jossa kaupungin eri osien identiteetti muodostuu saman II Urbaanin asumisen potentiaali 283

16 aikaisesti paikallisuuden vaalimisesta ja sen jatkuvasta kehittämisestä, kehityskuvassa määritellään. Vain muutoksessa olevat kokonaisuudet pystyvät vastaamaan kaupunkien väliseen kansainväliseen kilpailuun unohtamatta omaa historiallista identiteettiään, kaupunkisuunnitteluvirasto linjaa. Erilaisten alueiden houkuttelevilla ominaisuuksilla on merkitystä ihmisten muuttopäätöksissä, kun he etsivät omaa identiteettiään ja elämäntapaansa tukevaa asuinympäristöään. (Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 2008, 21.) Kehityskuvassa Helsingin kaupungin tavoitteet Konepajan alueen suhteen näyttäytyvät varsin yhdenmukaisina YIT:n tavoitteleman brändin kanssa. Alue, jolla Konepaja sijaitsee on saanut Helsingin kehityskuvassa nimen Metropolis. Sen tavoiteltavaa identiteettiä kuvataan määreillä rosoinen urbanisuus, media- ja kulttuuriteollisuus, teollisuushistoria, etninen monipuolisuus ja ruokakulttuuri. Teemat ovat hyvin samansuuntaisia YIT:n lanseeraamien Konepajan markkinointiteemojen kanssa. (Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 2008, ) Metropolis-alueen rakentamisen yleisiä tavoitteita kehityskuvassa määritellään seuraavasti: Alueen kehittämisessä hyödynnetään metropolisymboliikkaa. Identiteetti muodostuu teollisuuden ja työn historiasta sekä lähialueen, Kallion positiivisista imagotekijöistä kuten kaupunkiympäristöstä, suvaitsevaisuudesta ja rosoisuudesta. Aluetta markkinoidaan kulttuurisen pääoman alueena, jolla asuu perheitä, yksinasuvia, opiskelijoita, huippuosaajia ja ulkomaalaistaustaisia. Imagoa luovat monimuotoiset asumisratkaisut kuten näköala-asuminen, loft-asunnot ja erilliset asumisen saarekkeet. (Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 2008, 23.) Konepaja-alueen kaupunkitilaa pyritään muokkaamaan symbolisesti alueelle luodun imagon avulla. Brändäyksen voi nähdä myös symbolisena tilantuottamisena ja tilallisena vallankäyttönä tai jopa gentrifikaation oikeuttamisena, kuten Jussi Jauhiainen (1997b) tulkitsee. Sharon Zukin kirjoittaa maisemasta (landscape), joka määrittää tilan luonnetta sekä symbolisesti että konkreettisesti. Zukinin maisema viittaa paitsi fyysiseen kaupunkiympäristöön, myös materiaalisiin ja sosiaalisiin käytäntöihin sekä näiden symbolisiin representaatioihin. Kapeasti käsitettynä maisema esittää valtaapitävien instituutioiden luomaa, esimerkiksi 284 Asuttaisiinko toisin? Kaupunkiasumisen uusia konsepteja kartoittamassa

17 sosiaaliluokan ja sukupuolen kysymyksiin vaikuttavaa arkkitehtuuria. Laajemmassa katsannossa maisema viittaa kuitenkin koko kaupunkipanoraamaan. Se pitää sisällään niin vallan ja instituutioiden luoman maiseman katedraalit, tehtaat ja toimistorakennukset kuin altavastaajien kaupunkikuvan, kyläkappelit, itsesyntyiset kaupunkitilat sekä slummit. (Zukin 1991, 16; 1992) Maisema rajaa ja muokkaa sosio-tilallista todellisuutta kaupunkitila syntyy sekä symbolisesti että materiaalisesti. Lisäarvoa kulttuurista Konepajan suojeltujen hallien ja niiden tulevan käytön ympärille rakennettu imago korostuu Konepajan asuinalueen mainoksissa. Teollisen historian estetiikka sekä kulttuurinen ja urbaani ympäristö markkinoivat alueelle tulevia asuntoja. Sharon Zukin kirjoittaa taiteen ja siihen liittyvän talouden roolista SoHon alueen gentrifikaatiossa. Zukin tarkastelee prosessia, jossa kaupunkikeskustoissa aiemmin tuotantoon käytetty tila muuttuu taiteen, kulttuurin ja historian estetisoinnin avulla keskiluokan kulutukselle valjastetuiksi ympäristöiksi. Tässä yhteydessä side tilojen alkuperäiseen funktioon katkeaa ja teollinen historia muuttuu kulutettavaksi kaupunkiympäristöksi. Kiinteistöjen käyttötarkoitus muuttuu ja arvo nousee uuden käytön palvellessa taloudellisesti hyvin toimeentulevia ihmisiä. Kaupunkitilan käyttötarkoitus muuttuu tuotannosta kulttuurin kulutukseksi, mutta myös kaupunkitilasta itsestään tulee kulutuksen kohde. Zukin kutsuu ilmiötä nimellä artistic mode of production. (Zukin 1982, ) Zukinin teorian keskiössä on gentrifikaatioon linkittyvä ajatus: gentrifikaation keskeiseksi tekijäksi nousevat nimenomaan kulttuurin ympärille kietoutuvat taloudelliset prosessit, joiden avulla kiinteistöjen arvoa nostetaan. Nämä pitävät sisällään niin konkreettisten palvelujen kuin symbolienkin kulutuksen. Vuonna 1995 julkaistussa kirjassaan The Cultures of Cities Zukin kehittelee symbolisen talouden käsitettä edelleen. Symbolisella taloudella Zukin viittaa kulttuuriin ja siihen liittyvien symbolien taloudelliseen rooliin. Hänen mukaansa mielikuvat ja symbolit ovat merkittävä taloudellinen tekijä modernin kaupungin talouden kannalta. Symboleilla luodaan mielikuvia, rajataan tilaa ja niiden välityksellä käytetään valtaa. Visuaalisilla representaatioilla, valokuvilla, elokuvilla ja mainoksilla ja muilla symboleilla luodaan mielikuvia II Urbaanin asumisen potentiaali 285

18 kaupungeista ja kaupunginosista. Näihin mielikuviin latautuu suuri taloudellinen arvo. (Zukin 1995, 3 24) Konepajan imagonluonti ja brändäys voidaan tulkita tästä näkökulmasta gentrifikaation tuottamiseksi. Asuntoja markkinoidaan kulttuurin sävyttämällä ympäristöllä, joka on olemassa vasta mainoslauseissa ja -kuvissa. Konepajan alueen rakentamisen voidaan tulkita toteuttavan Zukinin hahmottelemaa kulttuurista tuotantomuotoa (artistic mode of production), jossa käyttötarkoituksen muutoksen yhteydessä pyritään lisäämään alueen taloudellista arvoa kulttuuritalouden avulla. Tästä näkökulmasta myös suojellut konepajahallit muuttuvat tuotannon tilasta rakennushistoriallisesti arvokkaaksi suojelukohteeksi, estetiikan kulutuksen kohteeksi. Konepajan alueelle luotu brändi korostaa luovuutta ja kulttuuria, ja alueen mainonnassa Konepaja rinnastetaan kaupunginosiin, jotka ovat tunnettuja kulttuuristaan ja sen avulla saavutetusta alueellisesta arvonnoususta. Mainonnassa esiin nostetaan vahvasti myös teollinen historia. Mielikuvia luomalla rajataan kaupunkitilaa; näin määritellään sitä, kenelle kaupunkia rakennetaan ja kenen sitä toivotaan käyttävän. Sharon Zukin esittää, että kulttuurin käyttö kaupunkiuudistuksen yhteydessä on sekä rakennuttajan että kaupungin kannalta hyödyllistä (1982, ). Neil Smith (2002) puolestaan linkittää samat tahot 2000-luvun gentrifikaation aktiivisiksi tuottajiksi. Helsingin kaupungin kehityskuvassa esittämät painotukset sekä YIT:n mainoskampanja antavat viitteitä siitä, että näin voisi tulkita olevan myös Konepajan kohdalla. Erityisen kiinnostavaa Konepajan tapauksessa on se, kuinka asuinalue esitetään. Mainonta keskittyy asuinympäristöön, ei niinkään itse asuntoihin. Asunnot eivät myöskään erityisesti tue Konepajan brändiä. Zukinin hahmottelemasta näkökulmasta voisi tulkita, että urbaania ja kulttuurin kyllästämää ympäristöä käytetään mainostamaan asuntoja, jotka ovat lopulta melko tyypillisiä kerrostaloasuntoja kulttuuri ja symbolinen talous toimivat tällöin taloudellisen arvonlisäyksen välineenä. Myös Konepajan asuntorakentamisesta vastaavan projektipäällikön sekä markkinointipäällikön näkemykset puoltavat tulkintaa. Heidän mielestään alueelle tavoiteltua urbaania imagoa tukee lähinnä asuntojen ympäristö, ei niinkään asuntorakentamiseen liittyvät tekijät. 286 Asuttaisiinko toisin? Kaupunkiasumisen uusia konsepteja kartoittamassa

19 Kyllä se urbaanius tulee siitä sijainnista ja siitä tavallaan siitä asumismiljööstä. Ja siitä sen alueen tulevaisuudesta, ei niistä asunnoista niinkään. Eiköhän ne kumminkin oo aika tavallisia kerrostaloasuntoja. YIT:n markkinointipäällikkö En mä oikein tiedä, että mikä siinä sitten niin urbaania on kai se on se kaupunkimiljöökin siinä, että miten ne kadut on suunniteltu siinä ympärillä. Ehkä se puisto sitten se on hyvin kaupunkimainen puisto, kun se ei tosissaan oo mikään lasten leikkipuisto eikä kukkapuisto, vaan se on semmonen hyvin ronski-ilmeinen karu kanssa. Kyllä se varmaan niistä sitten koostuu. Mutta eihän niissä asunnoissa sinänsä ihan normaaleja asuntojahan ne sisältä on. Ei ne siitä muutu sen kummosemmiks. YIT:n projektipäällikkö Konepajan asuinalueen imago pohjautuu suurelta osin suojeltujen konepajahallien ympärille suunniteltuun kulttuuritoimijoiden, pienten putiikkien ja kahviloiden keskittymään. Kulttuuri-imagon rakentaminen koetaan niin tärkeäksi, että alueelle on pyritty saamaan kulttuuritoimijoita vuokralaisiksi, vaikka kenties maksukyvyltään parempiakin olisi saatavilla. Tossa oli yks keskustelu, oliko se joku teatteriporukalle on joku tila vuokrataan, tai oliks se sopimus vielä kesken, mutta siis silleen, että se joka täällä sitä hommaa hoitaa puhui just silleen, että olis niin hirveen tärkee saada se teatteri sinne alueelle, koska se kuuluu, se sopii kun nyrkki silmään tohon alueelle, että siellä olis tämmöstä kulttuuritoimintaa. Että joku teatterikin voi olla tietysti ei oo välttämättä vuokranmaksajana paras mahdollinen, että ne nyt ei välttämättä oo silleen niin vakavaraisia ja ei oo taloudellisesti välttämättä hirveen kannattavia, mutta kuitenkin se ajatus siitä, että siellä olis teatteri tukee tota kokonaisuutta niin hyvin, että olis tärkee saada se toteutumaan. Että kyllä meillä silleen ajatellaan, että ei vain sitä, että me saadaan parempikin vuokranmaksaja. YIT:n markkinointipäällikkö Kulttuuritoimijoiden koetaan tukevan Konepaja-brändiä. Halpahalliketjut puolestaan mielletään epäsopivaksi alueen imagoon, toivottavia kaupallisia vuokralaisia sen sijaan olisivat kulttuuritoimijoiden lisäksi kahvilat ja pienemmät putiikit. Niin kuin mä sanoin, että haluttais teatteri pitää siellä. Että ehdottomasti tukee [brändiä]. Se olis tosi kurjaa, jos sinne tulis vaan jotain hitsin KappAhlia ja Lidliä sinne tiloihin. Eihän se oo mitenkään tohon ideaan sopivaa. [ ] Kyllä mä koen, että tommoset II Urbaanin asumisen potentiaali 287

20 [kulttuuritoimijat] ja jotkut kahvilat olis tosi sopivia. Ravintolat, mitä lie. Tai sit jotkut tämmöset lifestyle-myymälät ehkä mieluummin. Miksei sisustusliikkeet ja sit jotkut enemmän sen tyyppiset lifestyle-toimijat. Semmoset pienemmät liikkeet olis mun mielestä hyviä tonne. YIT:n markkinointipäällikkö Alueelle havitellaan nimenomaan ulospäin suuntautunutta kulttuuritoimintaa toimintoja, joita voi kuluttaa. Oheen halutaan myös kaupan alan toimijoita ja kahviloita, jotta alue houkuttelisi ihmisiä. Esimerkiksi alueella tällä hetkellä työskentelevät elokuvatuotannon toimijat joutunevat lähtemään. Me ollaan yritetty hakea nyt enemmän semmosta yleisölle aukeavaa toimintaa eli teatteria, ja tanssijoidenkin kanssa on keskusteltu, mutta se on aika vaativa teatteritaiteen ryhmittymä. Niillä on ne tilavaatimukset kanssa aika tiukat. Ravintola-alan, teatteri, sirkus. Ne on ainakin sellasia, että se avaa sitä toimintaa yleisölle. Sitten on ihan tämmösiä puhtaasti vapaa-ajan toimijoita, viihteen. Jotka menee viihteen puolelle, sen tyyppisiä yrittäjiä. Mut puhtaasti elokuvantekijät Kun haastattelee elokuvantekijöitä, niin sehän on varsin sulkeutunutta toimintaa. Että monet mieltää sen niin, että se on yleisölle avautuvaa, mutta suurin osa siitähän on niin, että se tuollakin niin ei siellä saa kurkistella sisälle mihinkään elokuvantekijän tiloihin. Se toimintahan on prosessina semmosta, että ei se tarvitse sitä yleisöä. Siitä on enemmän haittaa. YIT:n toimitila-arkkitehti Altavastaaja-asemassa olevien asukkaiden ja toimijoiden syrjäyttäminen kuuluu olennaisena osana gentrifikaation luonteeseen (Slater 2006; Lees ym. 2008, 217). Näin näyttäisi käyvän myös Konepajan muutoksen yhteydessä. Alueella toimii tilapäisvuokralaisina joukko kulttuuritoimijoita, jotka joutuvat hyvin todennäköisesti lähtemään alueelta, kun hallit, joissa heidän työtilansa sijaitsevat, kunnostetaan. Niin YIT:n kuin kaupunkisuunnitteluvirastonkin edustajat epäilevät vuokratason nousevan nykyisille toimijoille liian korkeaksi. Vaikka tilapäisvuokralaiset toimivat nimenomaan Konepajallekin havitellulla kulttuurialalla, on heidän toimintansa uuden Konepajan tarpeisiin liian sisäänpäin kääntynyttä ja sulkeutunutta, se ei aukea yleisölle eikä luo kulutusmahdollisuuksia. 288 Asuttaisiinko toisin? Kaupunkiasumisen uusia konsepteja kartoittamassa