9.2.3.X A2-espanja KESKEISET SISÄLLÖT. 4. luokan keskeiset tavoitteet. Kielitaito

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "9.2.3.X A2-espanja KESKEISET SISÄLLÖT. 4. luokan keskeiset tavoitteet. Kielitaito"

Transkriptio

1 9.2.3.X A2-espanja Yleiset tavoitteet vuosiluokille oppii viestimään espanjaksi konkreettisissa ja itselleen läheisissä tilanteissa aluksi pääsääntöisesti suullisesti ja vähitellen kirjallista viestintää lisäten. Hän tiedostaa, että kielet ja kulttuurit ovat erilaisia, mutta eivät eriarvoisia. omaksuu hyvät kielenopiskelutottumukset ja oppii itse arvioimaan kielitaitonsa kehittymistä. oppii kertomaan perustietoja itsestään ja lähipiiristään sekä viestimään espanjaksi yksinkertaisissa arkipäivän tilanteissa. ymmärtämään arkielämää ja rutiininomaisia tapahtumia käsittelevää tekstiä tai hidastempoista puhetta. kirjoittamaan lyhyen viestin tutuissa, helposti ennakoitavissa arkisissa tilanteissa. oppii tuntemaan espanjankielisen maailman kulttuuria ja tutustuu alustavasti sen ja suomalaisen kulttuurin yhtäläisyyksiin ja eroihin. viestimään luontevasti espanjaksi jokapäiväisissä tilanteissa. näkemään espanjan kielen merkityksen ja koko kielialueen laajuuden. Opiskelustrategiat oppii osallistumaan rohkeasti suulliseen ja kirjalliseen harjoitteluun yhdessä ja yksin. ymmärtämään oman työskentelynsä merkityksen kielitaidon kartuttamisessa. käyttämään itsenäisesti oppikirjaa, sanakirjaa ja muita tiedonhankintavälineitä. käyttämään uusia sanoja ja rakenteita omissa tuotoksissaan. arvioimaan omaa työskentelyään ja kehittymistään. Viestintästrategiat oppii tunnistamaan pääasiat ja/tai tarvitsemansa yksittäisen tiedon puheesta ja tekstistä käyttämään suullisessa vuorovaikutuksessa myös eleitä, ilmeitä ja kiertoilmaisuja ymmärtää sanojen oikean ääntämisen, sanojen painottamisen ja sävelkulun merkityksen KESKEISET SISÄLLÖT 4. luokan keskeiset tavoitteet -opettelee tunnistamaan ja tuottamaan espanjan kielen erityisäänteet (c, g,h, j, ñ, ch, ll, z). -ymmärtää tavallisimpia sanoja ja fraaseja arkisissa yhteyksissä. -opettelee kertomaan itsestään joitain keskeisiä asioita.

2 -ymmärtää lyhyitä viestejä yksinkertaisista arkisista asioista. -opettelee kirjoittamaan lyhyitä viestejä. 4. luokan keskeiset sisällöt : -substantiivin suku ja luku, artikkelit -adjektiiveja -olla-vebit: ser, estar, tener (kaikki persoonat) -llamarse: yksikön 1., 2. ja 3. persoona, monikon 3.persoona -säännöllisen preesensin esittely (kaikki persoonat) -persoonapronominit: subjektimuodot, omistusmuodot (yksikön ja 3. persoona) -demonstratiivipronominit: esto, este/esta, estos /estas -infinitiivi -gustar (me gusta, te gusta + infinitiivi ja käyttö substantiivin kanssa) -kysymyssanat: qué, cómo, (de) dónde, cuántos, cuál -kielteiset lauseet Aihepiirit: -minä ja perhe -eläimet -koulu -aakkoset -viikonpäivät -harrastukset ja vapaa-aika -lukusanat 100 saakka -värit -itsensä esitteleminen -tervehtiminen ja hyvästeleminen -voinnin kysyminen ja kertominen -omasta lähipiiristä kertominen -kielialueeseen tutustuminen -kielialueen erityispiirteisiin tutustuminen: tervehtiminen -kielialueen juhliin tutustuminen: joulun vietto, Los Reyes Magos 5. luokan tavoitteet -ymmärtää lyhyitä yksinkertaisia lauseita. -osaa toimia yksinkertaisissa vuorovaikutustilanteissa.

3 -tunnistaa ja löytää tietoa yksinkertaisesta tekstistä. -osaa kirjoittaa yksinkertaisia lauseita itsestään ja lähipiiristään. 5. luokan keskeiset sisällöt -omistuspronominit ja genetiivi -adjektiivin taipuminen suvussa ja luvussa sekä niiden paikka lauseessa -säännöllinen preesens: -ar, -er, -ir -tavallisimpia vokaalivaihteisia verbejä -tavallisimpia epäsäännöllisiä verbejä, mm. ir -apuverbit: haluta, aikoa, voida, täytyä (querer, ir+a, poder, tener que) -yksikön ja monikon 2. persoonan tavallisimpia käskyjä -kysymyssanat: quién(es), cuánto, cuándo, por qué Aihepiirit -ihmisten kuvailu -ruumiinosat ja vaatteet -kellonajat -vuodenajat, kuukaudet, päiväykset -säätila -maita ja kansallisuuksia -paikanilmaukset -ammatteja -koulu ja kouluaineet -ystävät, harrastukset ja lomasuunnitelmat -lukusanat: perusluvut itsensä kuvaileminen ja toisesta kertominen -kellon- ja vuorokaudenajan tiedusteleminen -viikonpäiviin sekä päiväyksiin liittyvä kertominen -oman koulunkäynnin kuvaileminen -kielialueen maihin tutustuminen -kielialueen juhliin tutustuminen: El día de los Muertos, Los Carnavales 6. luokan keskeiset tavoitteet -ymmärtää arkielämään liittyvää hidasta puhetta -osaa kertoa lyhyesti omaan elämäänsä liittyvistä asioista ja omista arkirutiineistaan -opettelee asioimaan erilaisissa tilanteissa -löytää tekstistä keskeisen sisällön

4 -osaa kuvailla omaa lähiympäristöään 6. luokan keskeiset sisällöt -lisää epäsäännöllisiä preesensmuotoja -gustar verbin käyttö, muita tavallisia datiiviverbejä (doler) -arkirutiineihin liittyviä refleksiiviverbejä -perfekti -sivulauseen muodostaminen (porque, pero, para + infinitiivi) Aihepiirit -arkirutiinit kotona ja koulussa -vapaa-ajanviettotapoja -koti, asuminen ja elinympäristö -ruoka-aineet, ruokakulttuuri -ostoksilla -liikennevälineet ja niillä liikkuminen -tunteet, sairaana -matkailu ja lomanvietto -lukusanat: järjestysluvut lipun ostaminen -tien neuvomisen alkeet (mm. suunta, etäisyys ja sijainti) -asioiminen esimerkiksi kaupassa tai ravintolassa -oman kodin ja muun lähiympäristön kuvaileminen -olotilan kuvaileminen (tunteet, sairaana oleminen) -espanjankielisten maiden tapakulttuuria ja perinteitä, esimerkiksi ruokakulttuuri -kielialueen juhliin tutustuminen: La Semana Santa, San Fermin Arviointi Arviointia suoritetaan eri luokka-asteille asetettujen tavoitteiden (ks. edellä) perusteella. Oppilaan osaamista seurataan kokeilla kuullun ja luetun ymmärtämisessä sekä kirjallisessa että suullisessa tuottamisessa. Oppilaan arvosanaan vaikuttaa pitkäjännitteinen työ sekä koulussa että kotona. Arviointi on jatkuvaa, säännöllistä ja kannustavaa. Opettajan arvioinnin lisäksi oppilas arvioi itse omaa edistymistään. KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 6. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ Kielen osaamisen taso 6. luokalla kielitaidon tasojen kuvausasteikon (liite) mukaan: Kuullun ymmärtäminen Muut kielet A1.3 Toimiva alkeiskielitaito Puhuminen A1.2 Kehittyvä alkeiskielitaito Tekstin ymmärtäminen A1.3 Toimiva alkeiskielitaito Kirjoittaminen A1.2 Kehittyvä alkeikielitaito

5 -tuntee keskeisimpiä oman ja kohdenkielen kulttuurin keskeisimpiä sisältöjä, yhtäläisyyksiä ja eroja. -pystyy vuorovaikutukseen kohdekielen puhujien kanssa yksinkertaisissa arkipäivän tilanteissa. Opiskelustrategiat -käyttää luontevasti joitankin kieltenopiskelun ja oppimisen kannalta tehokkaita työtapoja kuten pari- ja pienrymäkeskusteluja sekä oppi- ja sanakirjaa. -ymmärtää sinnikkään harjoittelun merkityksen ja on tottunut arvioimaan työskentelyään. Yleiset tavoitteet A1- ja A2- espanjalle vuosiluokille Oppilaan kielitaito laajenee vaativampiin sosiaalisiin tilanteisiin sekä harrastuksien, palveluiden ja julkisen elämän alueelle. Kirjoitetun kielen osuus opetuksessa kasvaa. Oppilaan käsitys espanjasta maailmankielenä syvenee ja hän tutustuu espanjankielisten maiden erilaisiin kulttuureihin ja oppii arvostamaan niitä. oppii ymmärtämään yleis- ja asiatietoa sisältävää selkeää puhetta ja tekstiä omaan elämänpiiriinsä liittyvistä aiheista. selviytymään suullisesti arkielämän vuorovaikutustilanteista. kirjoittamaan viestejä ja kuvauksia tutuista aiheista. oppii tuntemaan ja ymmärtämään espanjankielisen maailman kulttuuria ja arvoja. viestimään ja toimimaan tarkoituksenmukaisella tavalla arkipäivän tilanteissa. Opiskelustrategiat oppii käyttämään erilaisia työtapoja ja opiskelustrategioita ja hyödyntämään äidinkielessä ja muissa kielissä oppimaansa. käyttämään tieto- ja viestintätekniikkaa tiedonhankinnassa ja viestinnässä. tekemään pienimuotoisia projektitöitä itsenäisesti tai ryhmässä. arvioimaan omaa työskentelyään ja kielitaitonsa eri osa-alueita ja löytämään itselleen sopivia työskentelytapoja. Viestintästrategiat oppii päättelemään viestin sisällön asiayhteyden perusteella. hyödyntämään vuorovaikutustilanteessa saadun palautteen. kompensoimaan puuttuvan kielitaidon likimääräisellä ilmaisulla. toimimaan luontevasti keskustelutilanteessa (puheenvuoron aloitus, lopetus, ottaminen ja ylläpitäminen ja palautteen antaminen). 7. luokan keskeiset tavoitteet

6 -tunnistaa pääkohdat selkeästä, yleiskielisestä normaalitempoisesta puheesta, joka käsittelee tuttuja aiheita -ymmärtää pääkohdat hidastempoisesta keskustelusta -osaa kertoa lyhyesti itsestään ja lähiympäristöstään -ymmärtää lyhyitä tekstejä -ymmärtää pääkohdat vaativimmista teksteistä, joiden aihepiiri on läheinen -osaa tuottaa arkielämään liittyviä viestejä 7. luokan keskeiset sisällöt -substantiivin suku ja luku laajemmin (substantiivin suvun tunnistaminen substantiivin päätteen perusteella) -adjektiivin vertailumuodot -alakoulun verbiopin kertaaminen (preesensin taivutusmuodot, refleksiiviverbit) -gerundi -preteritin ja imperfektin muodostaminen ja käytön alkeet -indefiniittipronominit Aihepiirit -vapaa-aika ja harrastukset -urheilu -ammatit -sää -henkilökohtainen kirje/sähköpostiviesti -harrastuksista keskusteleminen -mielipiteen esittäminen -kohteliaisuudet -löytöretket ja espanja maailmankielenä -kielialueen erityispiirteisiin tutustuminen: teitittely -kielialueen nykykulttuuri: esimerkiksi elokuva, musiikki, sarjakuvat -kielialueen juhliin tutustuminen: Las Fallas 8. luokan keskeiset tavoitteet -ymmärtää sisällöltään yksinkertaista lähes normaalitempoista puhetta -osaa reagoida yksinkertaisessa keskustelutilanteessa

7 -osaa ilmaista omia tunnetilojaan -osaa toimia tavallisimmissa arkielämän palvelutilanteissa -ymmärtää pidemmänkin tekstin pääakohdat ja joitakin yksityiskohtia -osaa kirjoittaa kuvailevaa tekstiä -harjoittelee esitelmän tekemistä espanjaksi 8. luokan keskeiset sisällöt -akkusatiivi- ja datiivipronominit -refleksiivipassiivi -pluskvamperfekti -menneiden aikamuotojen käyttö -verbisanontoja (esimerkiksi echar de menos ) -paikanilmaukset Aihepiirit -juhlat -ruoka -matkailutilanteita: lentokentällä, kaupungissa, hotellissa -ajankohtaiset ilmiöt, teknologia -tien neuvominen -kuvailevan tekstin kirjoittaminen (matkakertomus) -puhelimessa asioiminen, ravintolassa ruokaileminen ja osallistuminen juhliin -tapaamisen sopiminen -kielialueen maantieteeseen tutustuminen, esitelmät -kielialueen taiteeseen tutustuminen -kielialueen ruokakulttuuriin ja tapoihin tutustuminen 9. luokan keskeiset tavoitteet -ymmärtää tuttuihin aiheisiin liittyvää normaalitempoista puhetta -osaa poimia keskeisen tiedon vaativampaakin sanastoa sisältävästä puheesta -hallitsee keskeisintä sanastoa ja tärkeimpiä rakenteita vapaassa puheessa -erottaa virallisen ja epävirallisen puheen nyansseja -ymmärtää valtaosan pidemmästäkin tekstistä -osaa päätellä tuntemattomien sanojen merkityksiä niiden kieliasusta ja kontekstista

8 -osaa käyttää perussanastoa ja -rakenteita tekstissä 9. luokan keskeiset sisällöt -painolliset omistuspronominit -futuuri -konditionaali -indikatiivin aikamuotojen käyttö -suomen perfektiä korvaavat rakenteet (hace, desde hace) -olla-verbien käyttötilanteet -subjunktiiviin tutustuminen -joitakin Espanjassa ja espanjankielisessä Amerikassa puhutun espanjan välisiä eroja Aihepiiri -opiskelu, työ ja tulevaisuuden suunnitelmat -yksin maailmalla (matkalla, vaihto-oppilaana) -(perhe)yrittäjyys -ruumiinosat ja terveys -kestävä kehitys, luonto -omasta kulttuurista kertominen espanjaksi -sosiaalinen media -lääkärissä käyminen -asioiminen virallisissa tilanteissa -asiatekstin tuottaminen (esimerkiksi projektityö, puolivirallinen kirje) -tietoisuus Espanjan sisällä puhutuista muista kielistä (katalaani, gallego, baski) -espanjankielisen Amerikan alkuperäiskansojen kulttuureihin tutustuminen -kielialueen juhliin tutustuminen PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8 (vieraat kielet) Arviointia ta arvioidaan kullekkin luokka-asteelle asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Osaamista ja eidtystä testataan kokeilla kuullun ja luetunymmärtämisessä sekä suullisessa ja kirjallisessa tuottamisessa. Lisäksi testataan oppilaan sanaston ja rakenteiden hallintaa. Oppilaan arvosanaan vaikuttavat oppilaan pitkäjänteinen, sinnikäs, huolellinen ja aktiivinen työ sekä kotona että koulussa. Arvosanaan vaikuttavat myös oppilaan tekemät erilaiset kirjalliset tuotokset sekä suullinen osaaminen oppitunneilla. Oppilaat arvioivat myös itse omaa työskentelyään ja edistymistään. Kielen osaamisen taso 9. luokalla kielitaidon tasojen kuvausasteikon mukaan: Kuullun ymmärtäminen Muut kielet A2.2 Kehittyvä peruskielitaito Puhuminen A2.1 Peruskielitaidon alkuvaihe Tekstin ymmärtäminen A2.2 Kehittyvä peruskielitaito Kirjoittaminen A2.1 Peruskielitaidon alkuvaihe

9 tuntee espanjankielisen maailmaan historiaa, kulttuuria ja elämänmuotoa. Opiskelustrategiat n käyttää säännöllisesti kielten opsikelun ja oppimisen kannalta tehokkaita työtapoja ja on oivaltanut kielen opiskelussa välttämättömän sinnikkään viestinnällisen harjoittelun merkityksen.

9. A1-espanja. Yleiset tavoitteet 1.-2. luokille

9. A1-espanja. Yleiset tavoitteet 1.-2. luokille 9. A1-espanja A-espanjan vieraana kielenä 1. luokalla aloittavat oppilaat valitaan opetukseen soveltuvuuskokeella. Kolmannelta luokalta alkaa toinen A-kieli, joka on englanti. Yleiset tavoitteet 1.-2.

Lisätiedot

A2- espanja. Yleiset tavoitteet vuosiluokille 4. - 9. 4. luokan keskeiset tavoitteet

A2- espanja. Yleiset tavoitteet vuosiluokille 4. - 9. 4. luokan keskeiset tavoitteet A2- espanja Yleiset tavoitteet vuosiluokille 4. - 9. 4. luokan keskeiset tavoitteet - innostuu kokeilemaan ja kuuntelemaan espanjan kieltä - oppii käyttämään tavallisimpia omaan elämään liittyviä sanoja

Lisätiedot

Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria

Kulttuuritaidot Oppilas tutustuu ruotsinkieliseen ja pohjoismaiseen elämänmuotoon ja oppii arvostamaan omaa ja muiden kulttuuria 9.2.2. Toinen kotimainen kieli: ruotsi B1 Ruotsin kielen opetuksessa oppilas saa valmiuksia vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön ruotsinkielisten kanssa. Opetuksen tavoitteena on kannustaa ja rohkaista oppilasta

Lisätiedot

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA

RANSKAN KIELI B2 RANSKAN KIELI B2 8 LUOKKA RANSKAN KIELI B2 Opetuksen tavoitteena on totuttaa oppilas viestimään ranskan kielellä suppeasti konkreettisissa arkipäivän tilanteissa erityisesti suullisesti. Opetuksessa korostetaan oikeiden ääntämistottumusten

Lisätiedot

Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä

Kulttuuritaidot Oppilas oppii tuntemaan Ranskaa ja ranskankielisiä alueita ranskankielisille kulttuureille ominaisia tapoja ja kohteliaisuussääntöjä Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 B2 RANSKA VUOSILUOKKA: 8 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 Tavoitteet ymmärtämään erittäin selkeästi puhuttuja tai kirjoitettuja lyhyitä viestejä viestintää tavallisimmissa arkielämän

Lisätiedot

9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet

9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet 9.2.3. Englanti Koulussamme aloitetaan A1 kielen (englanti) opiskelu kolmannelta luokalta. Jos oppilas on valinnut omassa koulussaan jonkin toisen kielen, opiskelu tapahtuu oman koulun opetussuunnitelman

Lisätiedot

Englanti A1 kieli vuosiluokilla 7 9

Englanti A1 kieli vuosiluokilla 7 9 Englanti A1 kieli vuosiluokilla 7 9 Opetuksen tehtävänä on, että oppilaan kielitaito harjaantuu ja laajenee sosiaalisiin tilanteisiin sekä harrastuksien, palveluiden ja julkisen elämän alueelle. Kirjoitetun

Lisätiedot

7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE

7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE 7.3.3. RANSKA VALINNAISAINE 283 Ranskan kielen opetus tutustuttaa oppilaan ranskan kieleen ja ranskankieliseen kulttuuriin. Opetus painottuu jokapäiväisen elämän yksinkertaisiin kielenkäyttötilanteisiin

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT TOINEN KOTIMAINEN KIELI

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT TOINEN KOTIMAINEN KIELI OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT TOINEN KOTIMAINEN KIELI 2013 2014 TOINEN KOTIMAINEN KIELI B-KIELI Ruotsi B-kielenä Tavoitteet Kieli Oppilas osaa kommunikoida ruotsiksi tavallisissa

Lisätiedot

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2)

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2) Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Valinnainen kieli (B2) B 2 -SAKSA Valinnaisen kielen opiskelun tulee painottua puheviestintään kaikkein tavanomaisimmissa arkipäivän tilanteissa ja toimia samalla johdantona

Lisätiedot

9.2. Ruotsi B1 kielenä

9.2. Ruotsi B1 kielenä 9.2. Ruotsi B1 kielenä Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 =

Lisätiedot

7.3.4. VENÄJÄ VALINNAISAINE

7.3.4. VENÄJÄ VALINNAISAINE 7.3.4. VENÄJÄ VALINNAISAINE 289 YLEINEN TEHTÄVÄ Venäjän kielen opetus tukee koulun yleistä kasvatustehtävää. Venäjän kielen opiskelussa painotetaan suullisen kielitaidon ja viestintävalmiuksien kehittämistä

Lisätiedot

Venäjä (A2-kieli) Tavoiteet

Venäjä (A2-kieli) Tavoiteet Venäjä (A2kieli) VUOSILUOKAT 56 Venäjän kielen opiskelun alkuvaiheessa suullinen viestintä on oppitunneilla tärkeintä. Opiskelun edetessä lisätään kirllista harjoittelua uuden kirjoitusjärjestelmän sisäistämiseksi.

Lisätiedot

Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu / yläkoulu. Englanti. KURSSIT 1 ja 2. Kurssit 1-8 suoritetaan mahdollisuuksien mukaan numerojärjestyksessä

Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu / yläkoulu. Englanti. KURSSIT 1 ja 2. Kurssit 1-8 suoritetaan mahdollisuuksien mukaan numerojärjestyksessä Vuosiluokkiin sitomaton opiskelu / yläkoulu Englanti Kurssit 1-8 suoritetaan mahdollisuuksien mukaan numerojärjestyksessä KURSSIT 1 ja 2 TAVOITTEET ymmärtämään selkeää yleiskielistä puhetta ja tekstiä,

Lisätiedot

Kiina A KIINA VUOSILUOKKA: 3 VUOSIVIIKKOTUNTIA: 2 TAVOITTEET

Kiina A KIINA VUOSILUOKKA: 3 VUOSIVIIKKOTUNTIA: 2 TAVOITTEET 7.5.1.3 Kiina A KIINA VUOSILUOKKA: 3 VUOSIVIIKKOTUNTIA: 2 TAVOITTEET ymmärtää yksinkertaisia tilannesidonnaisia ilmaisuja ja pystyy itse tuottamaan joitakin lyhyitä ilmaisuja ja lauseita. Hän harjaantuu

Lisätiedot

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 A -SAKSA VUOSILUOKKA: 3 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2. Tavoitteet

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 A -SAKSA VUOSILUOKKA: 3 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2. Tavoitteet Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 A -SAKSA VUOSILUOKKA: 3 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 Tavoitteet ymmärtämään tavallisimpia sanoja ja fraaseja vastaamaan itseään ja lähiympäristöään koskeviin kysymyksiin esittämään

Lisätiedot

9.6. Saksa A-kielenä. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Vuosiluokat 7-9. 7. lk (AK1, AK2, AK3, AK4, AK5, AK6) 2 tuntia TAVOITTEET

9.6. Saksa A-kielenä. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Vuosiluokat 7-9. 7. lk (AK1, AK2, AK3, AK4, AK5, AK6) 2 tuntia TAVOITTEET 9.6. Saksa A-kielenä Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

Vieraan kielen B1-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla 6

Vieraan kielen B1-oppimäärän opetuksen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokalla 6 B1- RUOTSI VL.6-9 6.LUOKKA T1 auttaa oppilasta jäsentämään käsitystään kaikkien osaamiensa kielten keskinäisestä suhteesta T2 auttaa oppilasta hahmottamaan opiskeltavan kielen asemaa maailmassa ja sen

Lisätiedot

RANSKA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit, B2

RANSKA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit, B2 RANSKA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit, B2 RAB21 Vapaa-aika ja harrastukset Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään,

Lisätiedot

7.3.2. SAKSA VALINNAISAINE (A2)

7.3.2. SAKSA VALINNAISAINE (A2) 7.3.2. SAKSA VALINNAISAINE (A2) 272 LUOKKA 5 Aihepiirit ja sanasto perhe ja sukulaiset koti, asuminen koulu, koulutavaroita kehon osat värit, adjektiiveja numerot 0-100 harrastuksia ruoka aikasanoja kysymyssanoja

Lisätiedot

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet

7.LUOKKA. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 edistää oppilaan taitoa pohtia englannin asemaan ja variantteihin liittyviä ilmiöitä ja arvoja antaa oppilaalle

Lisätiedot

- oppii kirjoittamaan yksittäisiä sanoja ja lauseita pinyin-kirjoituksella - oppii kirjoittamaan joitakin kirjoitusmerkkejä

- oppii kirjoittamaan yksittäisiä sanoja ja lauseita pinyin-kirjoituksella - oppii kirjoittamaan joitakin kirjoitusmerkkejä VALINNAINEN KIELI (B2): KIINA B2-kiina Vuosiluokka: 8 Vuosiviikkotuntia: 2 TAVOITTEET Kielitaito Kuullun ymmärtäminen - oppii ymmärtämään helposti ennakoitavia arkielämään liittyviä tervehdyksiä, kysymyksiä,

Lisätiedot

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 A -ENGLANTI VUOSILUOKKA: 3 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 A -ENGLANTI VUOSILUOKKA: 3 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 A -ENGLANTI VUOSILUOKKA: 3 VUOSIVIIKKOTUNTEJA: 2 TAVOITTEET oppii ymmärtämään tavallisimpia sanoja ja fraaseja sekä yksinkertaisia tekstejä vastaamaan itseään ja lähiympäristöään

Lisätiedot

7.5 Vieraat kielet A-KIELI

7.5 Vieraat kielet A-KIELI 123 7.5 Vieraan kielen opetuksen tulee antaa oppilaalle valmiuksia toimia erikielisissä viestintätilanteissa. Opetuksen tehtävänä on totuttaa oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa hänet ymmärtämään

Lisätiedot

A-KIELET ENGLANTI JA SAKSA

A-KIELET ENGLANTI JA SAKSA A-KIELET ENGLANTI JA SAKSA A1 Vieraan kielen opetuksen tulee antaa oppilaalle valmiuksia toimia erikielisissä viestintätilanteissa. Opetuksen tehtävänä on totuttaa oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa

Lisätiedot

Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:

Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: Ranska A-kielenä Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

5.5.2. Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2), Saksa

5.5.2. Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2), Saksa 5.5.2. Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2), Saksa Itsenäinen suoritus Kurssia SAB9 ei voi suorittaa itsenäisesti. Kurssien suoritusjärjestys Numerojärjestys Syventävät kurssit 1. Vapaa-aika

Lisätiedot

Kielen hyvän osaamisen taso on 6. luokan päättyessä taitotasokuvauksen mukaan:

Kielen hyvän osaamisen taso on 6. luokan päättyessä taitotasokuvauksen mukaan: Luokat 3-6 A2-espanja AIHEKOKONAISUUDET luokilla 4-6 Ihmisenä kasvaminen korostuu omien asioitten hoitamisessa, ryhmässä toimimisessa ja opiskelutaitojen hankkimisessa. Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys

Lisätiedot

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä A2-VENÄJÄ vl.4-6 4.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä

Lisätiedot

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista. Kiina, B3kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen ja

Lisätiedot

SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2)

SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 alkanut oppimäärä (B2) Valtakunnalliset syventävät kurssit SAB21 Vapaa-aika ja harrastukset Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään, kiinnostuksen

Lisätiedot

Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä

Tavoite Opiskelija osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Kuvaukset 1 (6) Englanti, Back to basics, 1 ov (YV3EN1) Tavoite osaa käyttää englannin kielen rakenteita, hallitsee kielen perusilmaukset ja ymmärtää opiskelijan arkielämään liittyvää kieltä Teemat ja

Lisätiedot

KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA. Tavoitteet

KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA. Tavoitteet KOTOUTUMISKOULUTUS VERKOSSA Tavoitteet MODUULI 1 (A1.3+) Tavoitteena on, että oppija saavuttaa vahvan taitotason A1.3 kaikilla kielen osaalueilla ja joillakin mahdollisesti tason A2.1: A1.3: Ymmärtää joitakin

Lisätiedot

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön : https://oph.etapahtuma.fi/

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön : https://oph.etapahtuma.fi/ Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön 25.9.2015: https://oph.etapahtuma.fi/ Ryhmätyö, vuosiluokkakokonaisuus 7-9 Kieli englanti Oppimäärä: A1/A2/B1/B2/ÄKO(ympyröi) Laaja-alainen osaaminen Tavoitteet

Lisätiedot

Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:

Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: Englanti A - kieli Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

A 1 kieli englanti. Aihekokonaisuudet sisältyvät luontevasti kieltenopetukseen. Ne tulevat käsitellyiksi sisällöissä ja työtavoissa.

A 1 kieli englanti. Aihekokonaisuudet sisältyvät luontevasti kieltenopetukseen. Ne tulevat käsitellyiksi sisällöissä ja työtavoissa. A 1 kieli englanti Englannin kielen opetus antaa oppilaalle valmiuksia selviytyä kansainvälistyvässä maailmassa ja hyödyntää teknistyvän maailman mahdollisuuksia. Kielitaidon osa-alueet ovat puhuminen,

Lisätiedot

Eiran aikuislukiossa voi toisena kotimaisena kielenä opiskella ruotsia. Opiskelija valitsee joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän.

Eiran aikuislukiossa voi toisena kotimaisena kielenä opiskella ruotsia. Opiskelija valitsee joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän. Toinen kotimainen kieli TOINEN KOTIMAINEN KIELI Eiran aikuislukiossa voi toisena kotimaisena kielenä opiskella ruotsia. Opiskelija valitsee joko pitkän tai keskipitkän oppimäärän. RUOTSI (RUA) RUA1 ARKIELÄMÄÄ

Lisätiedot

Saksa B3. 1. Hyvää päivää, hauska tutustua

Saksa B3. 1. Hyvää päivää, hauska tutustua Saksa B3 1. Hyvää päivää, hauska tutustua Kurssilla opiskellaan perusvuorovaikutukseen liittyvää kieltä, kuten tervehtiminen, hyvästely ja esittäytyminen. Harjoitellaan kertomaan perusasioita itsestä ja

Lisätiedot

Saksa B2. 1. Vapaa-aika ja harrastukset

Saksa B2. 1. Vapaa-aika ja harrastukset Saksa B2 1. Vapaa-aika ja harrastukset Aihepiirit ja tilanteet liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään, kiinnostuksen kohteisiin, vapaa-ajan viettoon ja harrastuksiin ja niiden yhteydessä käytettäviin

Lisätiedot

B-kieli. Kielitaidon osa-alueet jaotellaan kielenopetuksen eurooppalaisessa viitekehyksessä seuraavasti:

B-kieli. Kielitaidon osa-alueet jaotellaan kielenopetuksen eurooppalaisessa viitekehyksessä seuraavasti: KIELET Viikin normaalikoulun kieliohjelma 3. luokalla alkavana A1-kielenä opetetaan englantia, ranskaa ja saksaa. 4/5 luokalla alkavana vapaaehtoisena kielenä (A2) tarjotaan englantia (alkaa 5. luokalla),

Lisätiedot

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA VALKEAKOSKEN TIETOTIEN AIKUISLUKIO Tietotie 3, PL 43 37601 Valkeakoski Opinto-ohjaaja p. 040 335 6253 aikuislukio@valkeakoski.fi www.valkeakoski.fi/aikuislukio OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA Ilmoittaudu

Lisätiedot

15 SAKSA A-KIELENÄ OPETUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLA 7 9

15 SAKSA A-KIELENÄ OPETUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLA 7 9 1 Liite 1. Ylä-Malmin peruskoulun opetussuunnitelman täydennys 15 SAKSA A-KIELENÄ OPETUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLA 7 9 Päätösehdotus: Päätös: Hyväksytään saksa A-kielenä opetussuunnitelma vuosiluokille

Lisätiedot

Kiina, B3-kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä)

Kiina, B3-kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiina, B3-kielen opetussuunnitelma (lukiossa alkava oppimäärä) Kiinan kursseilla tutustutaan kiinankielisen alueen elämään, arkeen, juhlaan, historiaan ja nykyisyyteen. Opiskelun ohessa saatu kielen- ja

Lisätiedot

RUOTSI A2-KIELENÄ. Yleinen tehtävä

RUOTSI A2-KIELENÄ. Yleinen tehtävä RUOTSI A2-KIELENÄ Ruotsin A2-oppimäärää opiskellaan vapaaehtoisena kielenä. A2-kielen valintaa suositellaan oppilaalle, jolla on jo hyvät tiedot ja taidot äidinkielessä ja englannin kielessä. Yleinen tehtävä

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 ESPANJAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja

Lisätiedot

SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio

SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio Schola Europaea Office of the Secretary-General Pedagogical Development Unit Ref.: 2017-01-D-38-fi-3 Orig.: EN SUOMI L3-KIELEN OSAAMISTASON KUVAUKSET yläkoulu ja lukio Language III attainment descriptors

Lisätiedot

Oppilas pystyy nimeämään englannin kielen lisäksi myös muita vieraita kieliä niitä kohdatessaan.

Oppilas pystyy nimeämään englannin kielen lisäksi myös muita vieraita kieliä niitä kohdatessaan. Englanninkielisen aineiston löytäminen Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen Kielellinen päättely Kielellisen ympäristön hahmottaminen Arvioinnin kohde Englannin kielen arviointikriteerit

Lisätiedot

Saksa, B3-kieli. Kustantajan äänitemateriaali oppikirjaan. Mahdollinen verkkomateriaali. Rakenteet ja suulliset harjoitukset.

Saksa, B3-kieli. Kustantajan äänitemateriaali oppikirjaan. Mahdollinen verkkomateriaali. Rakenteet ja suulliset harjoitukset. Saksa, B3-kieli Tavoitteena on, että aikuisopiskelija saavuttaa B3-oppimäärän saksan kielessä kielitaidon kuvausasteikon tasot seuraavasti: kuullun ymmärtäminen A2.1-A2.2 puhuminen A2.1 luetun ymmärtämien

Lisätiedot

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee AI 6. lk Arvioitavat tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen (T1, T2, T3, T4) Tekstien tulkitseminen (T5, T6, T7, T8) Hyväksytty (5) Välttävä (6-7) Oppilas saa arvosanan 6, Oppilas saa arvosanan

Lisätiedot

Englanti 3. luokka OPPISISÄLLÖT. Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen (S1)

Englanti 3. luokka OPPISISÄLLÖT. Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen (S1) Englanti 3. luokka oppilaan kielitietoisuus kehittyy (T1- T4) oppilas tutustuu kielenopiskelun apuneuvoihin ja opiskelumuotoihin (T6, T11) oppilas tutustuu oman työn arviointiin ja suunnitteluun osana

Lisätiedot

Adjektiivit. Yleistä ja taivutus. Adjektiivi + substantiivi. Vertailumuodot

Adjektiivit. Yleistä ja taivutus. Adjektiivi + substantiivi. Vertailumuodot Adjektiivit Yleistä ja taivutus -> Bok ett -> Rakenteet -> Adjektiivit -> Tavallisia adjektiiveja Och: -> Bok tre -> Rakenteet -> Adjektiivi-palapeli http://www2.edu.fi/etalukio/psykka_ruotsi/index.php?cmscid=327&oid=488&subid=488

Lisätiedot

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Niina Sinkko/Suomalais-venäläinen koulu Suomi-Venäjä-Seura, pääsihteeri https://www.youtube.com/watch?v=f8rq_iugejc Yleisesti Paikalliset opsit

Lisätiedot

Finnish ONL attainment descriptors

Finnish ONL attainment descriptors Schola Europaea Office of the Secretary-General Pedagogical Development Unit Ref.: 2016-09-D-19-fi-3 Orig.: EN Finnish ONL attainment descriptors APPROVED BY THE JOINT TEACHING COMMITTEE AT ITS MEETING

Lisätiedot

Toteutus lähiopetus, parityöskentely, itsenäistä työskentelyä mm. verkossa, kirjalliset kotitehtävät, kirjallinen koe.

Toteutus lähiopetus, parityöskentely, itsenäistä työskentelyä mm. verkossa, kirjalliset kotitehtävät, kirjallinen koe. Kuvaukset 1 (5) Saksa, alkeet 1 ov (VVVK1) osaa suullisen ja kirjallisen kommunikoinnin perusteet. Hän selviytyy helpoissa asiointitilanteissa. Hän saa valmiuksia yleis- ja ammatillisiin jatko-opintoihin.

Lisätiedot

Oppikirjan äänitteet CD:llä tai verkossa, opettajan omat tiedostot, yo-kuuntelut. Lyhyitä puhe-, kuuntelu- ja rakenneharjoituksia.

Oppikirjan äänitteet CD:llä tai verkossa, opettajan omat tiedostot, yo-kuuntelut. Lyhyitä puhe-, kuuntelu- ja rakenneharjoituksia. Ranska, B3-kieli Tavoitteena on, että aikuisopiskelija saavuttaa B3-oppimäärän ranskan kielessä kielitaidon kuvausasteikon tasot seuraavasti: kuullun ymmärtäminen A2.1-A2.2 puhuminen A2.1 luetun ymmärtämien

Lisätiedot

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa RANSKA/SAKSA Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa Kurssi niveltää perusopetuksen ja lukion kielenopetusta ja vahvistaa sanaston

Lisätiedot

Espanjan kielen B2-oppimäärän oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 8-9

Espanjan kielen B2-oppimäärän oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 8-9 ESPANJA, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8-9 Valinnaisen B2-kielen opetus järjestetään useimmiten vuosiluokilla 8-9. B2-kieli on oppilaalle äidinkielen jälkeen kolmas tai neljäs opiskeltava kieli, joten oppilaalla

Lisätiedot

7.4 Toinen kotimainen kieli ja vieraat kielet

7.4 Toinen kotimainen kieli ja vieraat kielet 7.3.1 Muut äidinkielet Pietarsaaressa ei tällä hetkellä ole tarvetta laatia paikallista äidinkielen opetussuunnitelmaa muita äidinkieliä varten ja ruotsinkielistä kielikylpyä varten on laadittu oma opetussuunnitelmansa,

Lisätiedot

Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu

Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu Suomen kielen Osaamispyörä -työkalu Tavoitteet Kohderyhmät Käyttö Suomen kielen Osaamispyörän tavoitteena on tehdä näkyväksi maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden suomen kielen osaamista. Osaamispyörä

Lisätiedot

POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) Lukuvuosina ja alkaen

POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) Lukuvuosina ja alkaen POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) Lukuvuosina 2009-2010 ja 2010-2011 alkaen 17.9.2009 Etäopetuksena Learnlinc etäopetusjärjestelmässä (8 ov) sekä lähiopetuksena (2 ov) Opintokokonaisuus sisältää 8 opintoviikkoa

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005 1 Espanjan kielen opetuksen suunnitelma Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ESPANJAN KIELEN OPETUSSUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen, itseilmaisun ja viestinnän

Lisätiedot

VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ

VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ VIERAAN KIELEN/SAAMEN KIELEN A1-OPPIMÄÄRÄN OPETUKSEN TAVOITTEET VUOSILUOKILLA 1-2 Oppiaineen tehtävä Vuosiluokilla 1 2 vieraan kielen ja saamen kielen opetuksen

Lisätiedot

Magazin.de ja opetussuunnitelman perusteet

Magazin.de ja opetussuunnitelman perusteet Magazin.de ja opetussuunnitelman perusteet Magazin.de on valtakunnallisen opetussuunnitelman mukainen oppimateriaalisarja. Lukion opetussuunnitelma (2016) pohjautuu oppimiskäsitykseen, jonka mukaan opiskelija

Lisätiedot

7.2.2. VIERAAT KIELET

7.2.2. VIERAAT KIELET 7.2.2. VIERAAT KIELET 64 Vieraan kielen opetuksen tulee antaa oppilaalle valmiuksia toimia erikielisissä viestintätilanteissa. Opetuksen tehtävänä on totuttaa oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa

Lisätiedot

5.5.1. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A), Englanti

5.5.1. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A), Englanti 5.5. Vieraat kielet Vieraiden kielten opetus kehittää opiskelijoiden kulttuurien välisen viestinnän taitoja: se antaa heille kieleen ja sen käyttöön liittyviä tietoja ja taitoja ja tarjoaa heille mahdollisuuden

Lisätiedot

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn kehittymistä

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn kehittymistä A1- ENGLANTI VL.3-9 3.LUOKKA T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä englannin asema globaalin viestinnän kielenä T2 motivoida oppilasta arvostamaan

Lisätiedot

LIITE 1 KEHITTYVÄN KIELITAIDON TASOJEN KUVAUSASTEIKKO

LIITE 1 KEHITTYVÄN KIELITAIDON TASOJEN KUVAUSASTEIKKO 277 LIITE 1 Kuvausasteikko on Suomessa laadittu sovellus asteikoista, jotka sisältyvät Euroopan neuvoston toimesta kehitettyyn Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteiseen eurooppalaiseen viitekehykseen.

Lisätiedot

Berlitzin taitotaso 1 CEF-taso A 1

Berlitzin taitotaso 1 CEF-taso A 1 t Berlitzin taitotaso 1 CEF-taso A 1 Ymmärtää ja osaa käyttää tuttuja, jokapäiväisiä ilmauksia ja yksinkertaisia lauseita. Osaa esitellä itsensä ja kysyä muilta perustietoja kuten asuinpaikkaa, vointia

Lisätiedot

3.1 Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp

3.1 Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA Tutkinnon osa 3.1 Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp ARVIOINNIN KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen toteuttamisesta Toteutus Ennen uuden tutkinnon

Lisätiedot

Tavoitteet Sisällöt Arvioinnin kohteet oppiaineissa ja hyvän osaamisen kuvaus

Tavoitteet Sisällöt Arvioinnin kohteet oppiaineissa ja hyvän osaamisen kuvaus 13.4.2 Vieraat kielet Vuosiluokkakokonaisuus 1-2 Oppimäärä: A1 Kieli: englanti Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 Tutustutaan, mitä kieliä ja kulttuureita koulussa, lähiympäristössä

Lisätiedot

Venäjä, B3-kieli. Oppikirjat: Muu materiaali: Kuuntelut, äänitteet: Lähiopetuksen painotukset: Etätehtävät: Päivystykset:

Venäjä, B3-kieli. Oppikirjat: Muu materiaali: Kuuntelut, äänitteet: Lähiopetuksen painotukset: Etätehtävät: Päivystykset: Venäjä, B3-kieli Muu materiaali: Arviointi: Tavoitteena on, että aikuisopiskelija saavuttaa B3-oppimäärän venäjän kielessä kielitaidon kuvausasteikon tasot seuraavasti: kuullun ymmärtäminen A2.1-A2.2 puhuminen

Lisätiedot

Fokus ja Opetussuunnitelman perusteet

Fokus ja Opetussuunnitelman perusteet Fokus ja Opetussuunnitelman perusteet Fokus-sarja toteuttaa uusia valtakunnallisia opetussuunnitelman perusteita. Uuden opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti lukiokoulutus tähtää laaja-alaiseen yleissivistykseen

Lisätiedot

Kotoutumiskoulutus Moduuli 2b

Kotoutumiskoulutus Moduuli 2b Kotoutumiskoulutus Moduuli 2b Kielitaitotasot A1.3 Ymmärtää yksinkertaisia lausumia Osaa kertoa lyhyesti itsestään ja lähipiiristään. Ymmärtää tuttuja sanoja ja lyhyitä viestejä. Kirjoittaa sanoja, fraaseja

Lisätiedot

Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta

Kielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Sähköä ilmassa IX valtakunnalliset lukiopäivät 12.- 12.11.2013 Kielet sähköistävät Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Suomi

Lisätiedot

Toinen kotimainen kieli

Toinen kotimainen kieli Toinen kotimainen kieli RUOTSI B-KIELENÄ (B1) VUOSILUOKAT 7 9 Ruotsin kielen opetus ohjaa tuntemaan suomenruotsalaisuutta ja pohjoismaista kulttuuria. Koska kieli ja kulttuuri liittyvät läheisesti toisiinsa,

Lisätiedot

Adjektiivit. Yleistä ja taivutus. Adjektiivi + substantiivi. Vertailumuodot

Adjektiivit. Yleistä ja taivutus. Adjektiivi + substantiivi. Vertailumuodot Adjektiivit Yleistä ja taivutus -> Bok ett -> Rakenteet -> Adjektiivit -> Tavallisia adjektiiveja Och: -> Bok tre -> Rakenteet -> Adjektiivi-palapeli http://www2.edu.fi/etalukio/psykka_ruotsi/index.php?cmscid=327&oid=488&subid=488

Lisätiedot

SAKSAN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9

SAKSAN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9 SAKSAN KIELI, B2-OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKAT 7-9 Valinnaisen B2-kielen opetus järjestetään useimmiten vuosiluokilla 8-9. B2-kieli on oppilaalle äidinkielen jälkeen kolmas tai neljäs opiskeltava kieli, joten

Lisätiedot

7. 4 Toinen kotimainen kieli

7. 4 Toinen kotimainen kieli 7. 4 Toinen kotimainen kieli Toinen kotimainen kieli on ruotsi tai suomi (finska). RUOTSIN KIELI Ruotsin kielen opetuksen tulee antaa oppilaalle valmiuksia vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön maamme ruotsinkielisen

Lisätiedot

Opiskelussa korostuvat aihekokonaisuudet Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys sekä Viestintä- ja mediataito.

Opiskelussa korostuvat aihekokonaisuudet Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys sekä Viestintä- ja mediataito. Vieraat kielet Vieraan kielen opetus antaa oppilaalle valmiuksia toimia erikielisissä viestintätilanteissa. Opetus totuttaa oppilaan käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa hänet ymmärtämään ja arvostamaan

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT VIERAAT KIELET Englanti 2013 2014 Vieraat kielet ENGLANTI A1-KIELI EHEYTTÄMINEN JA AIHEKOKONAISUUDET Ihmisenä kasvaminen Vieraan kielen taito edellyttää

Lisätiedot

POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h)

POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) POHJOISSAAMEN KIELI 10 ov (400h) Verkko-opetuksena Learnlinc ympäristössä alkaen ma 8.9.2008 klo 17.30-19.25 Opintokokonaisuus sisältää 10 opintoviikkoa (200 h) verkko-oppitunteja sekä (200 h) opiskelijan

Lisätiedot

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa 1. 6. luokilla Sisällysluettelo Suomen kielen ja kirjallisuuden arviointi lukuvuositodistuksessa... 1 Ruotsin arviointi lukuvuositodistuksessa... 2 Englannin arviointi

Lisätiedot

PUHUMINEN Harjoit- Osaa KUULLUN YMMÄRTÄMINEN Harjoit-Osaa. pvm pvm pvm pvm TAITOTASO A1 Suppea viestintä kaikkien tutuimmissa tilanteissa

PUHUMINEN Harjoit- Osaa KUULLUN YMMÄRTÄMINEN Harjoit-Osaa. pvm pvm pvm pvm TAITOTASO A1 Suppea viestintä kaikkien tutuimmissa tilanteissa PIENTEN KIELIREPPU SUOMEN KIELEN OPPIMISEN SEURANTA VARHAISKASVATUKSESSA JA ALKUOPETUKSESSA (sovellus eurooppalaisesta viitekehyksestä) Lapsen nimi : Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: PUHUMINEN Harjoit-

Lisätiedot

Osaamispisteet. Vapaasti valittava

Osaamispisteet. Vapaasti valittava Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammattiopiskelun S2 3 osp Osaaminen arvioidaan opiskelijan keräämän oman alan sanaston sekä portfolion avulla. Oman alan sanavaraston Tekstien ymmärtäminen Luku- ja opiskelustrategioiden

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

enorssi Annele Laaksonen, KT TY/ TNK

enorssi Annele Laaksonen, KT TY/ TNK enorssi Annele Laaksonen, KT TY/ TNK Esi- ja peruskouluikäisille maahanmuuttajataustaisille lapsille voidaan järjestää perusopetukseen valmistavaa opetusta perusopetuslain (628/1998) mukaisesti. Sitä voidaan

Lisätiedot

5.5.6 Vieraat kielet, Aasian ja Afrikan kielet, B3-oppimäärä

5.5.6 Vieraat kielet, Aasian ja Afrikan kielet, B3-oppimäärä 5.5.6 Vieraat kielet, Aasian ja Afrikan kielet, B3-oppimäärä Aasian ja Afrikan kielillä tarkoitetaan maailman valtakieliä, kuten japania, kiinaa tai arabiaa, joissa käytetään monenlaisia kirjoitusjärjestelmiä.

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen TAVOITTEET SISÄLLÖT ARVIOINTI Hyvän osaamisen (8) kriteerit.

Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen TAVOITTEET SISÄLLÖT ARVIOINTI Hyvän osaamisen (8) kriteerit. Laaja-alainen tavoitteet, sisällöt ja tavoitteisiin perustuvat arviointikriteerit vuosiluokilla 6-9. Laaja-alaisen osaamisen painotukset Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen TAVOITTEET

Lisätiedot

J'aime ja opetussuunnitelman

J'aime ja opetussuunnitelman J'aime ja opetussuunnitelman perusteet Sarjan perusperiaatteet J'aime-materiaali toteuttaa valtakunnallisia opetussuunnitelman perusteita ja niiden perustana olevaa oppimiskäsitystä, jonka mukaan opiskelija

Lisätiedot

A-KIELI, ENGLANTI VUOSILUOKAT 1 2

A-KIELI, ENGLANTI VUOSILUOKAT 1 2 7.5 VIERAAT KIELET Vieraan kielen opetuksen tulee antaa oppilaalle valmiuksia toimia erikielisissä viestintätilanteissa. Opetuksen tehtävänä on totuttaa oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa hänet

Lisätiedot

Liite 9: Kehittyvän kielitaidon tasojen kuvausasteikko KEHITTYVÄN KIELITAIDON TASOJEN KUVAUSASTEIKKO

Liite 9: Kehittyvän kielitaidon tasojen kuvausasteikko KEHITTYVÄN KIELITAIDON TASOJEN KUVAUSASTEIKKO Liite 9: Kehittyvän kielitaidon tasojen kuvausasteikko 1 Kuvausasteikko on Suomessa laadittu sovellus asteikoista, jotka sisältyvät Euroopan neuvoston toimesta kehitettyyn Kielten oppimisen, opettamisen

Lisätiedot

Vuosiluokka 6 sekä vuosiluokkakokonaisuus 7-9 Oppimäärä: B1 Kieli: ruotsi

Vuosiluokka 6 sekä vuosiluokkakokonaisuus 7-9 Oppimäärä: B1 Kieli: ruotsi sekä vuosiluokkakokonaisuus 7-9 Oppimäärä: B1 Kieli: ruotsi Oheinen taulukko koskee B1-ruotsin oppimäärää peruskoulussa, joka alkaa vuosiluokalta 6 ja jonka pakollinen oppimäärä päättyy vuosiluokan 8 lopussa.

Lisätiedot

KEHITTYVÄN KIELITAIDON TASOJEN KUVAUSASTEIKKO

KEHITTYVÄN KIELITAIDON TASOJEN KUVAUSASTEIKKO 1 Kuvausasteikko on Suomessa laadittu sovellus asteikoista, jotka sisältyvät Euroopan neuvoston toimesta kehitettyyn Kielten oppimisen, opettamisen ja arvioinnin yhteiseen eurooppalaiseen viitekehykseen.

Lisätiedot

RANSKAN KIELI, B2 OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8 9

RANSKAN KIELI, B2 OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8 9 RANSKAN KIELI, B2 OPPIMÄÄRÄ VUOSILUOKILLA 8 9 B2 ranska on oppilaalle äidinkielen jälkeen kolmas tai neljäs opiskeltava kieli ja oppilaalla on jo paljon kokemusta kielten opiskelusta. Hän kykenee käyttämään

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

Lukuvuosisuunnitelma 6. luokan espanja (2012-2013) Jakso Teema Tavoite Kirjan kpl Muu materiaali Arviointi

Lukuvuosisuunnitelma 6. luokan espanja (2012-2013) Jakso Teema Tavoite Kirjan kpl Muu materiaali Arviointi Lukuvuosisuunnitelma 6. luokan espanja (2012-2013) Jakso Teema Tavoite Kirjan kpl Muu materiaali Arviointi Elokuu Espanjankielinen maailma Saada tietoa espanjankielestä, numerot 1-10, aakkoset Kpl 1 Laulu:

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI BENGALIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI BENGALIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI BENGALIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2005 1 BENGALIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun

Lisätiedot

LC-8011 Työelämän venäjän perusteet 1. Aalto-yliopisto Kielikeskus Alexandra Belikova

LC-8011 Työelämän venäjän perusteet 1. Aalto-yliopisto Kielikeskus Alexandra Belikova LC-8011 Työelämän venäjän perusteet 1 Aalto-yliopisto Kielikeskus Alexandra Belikova Työelämän venäjän perusteet 1: aika ja paikka Opetusperiodi I+II tai II+III tai III+IV (syksy 2016, kevät 2017) - pitempi

Lisätiedot