Kaupungin lehti espoolaisille Stadens tidning för Esboborna Kaikki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupungin lehti espoolaisille Stadens tidning för Esboborna 25.4.2009. Kaikki"

Transkriptio

1 Kaupungin lehti espoolaisille Stadens tidning för Esboborna Vihreä kaupunginosa Tulevaisuuden histalaiset pääsevät kotiovelta metsäpoluille Kaikki Kun työ loppuu Mitä tehdä, jos irtisanomiset osuvat omalle kohdalle? peliin! Behind the wheel Driving for a living Historiatietoa 6 Tietokoneapua 17 Venesatamia 25 Tapahtumia 26 Puuhaa 30

2 Pääkirjoitus Hista kylien saaristo Espoon kaupunginhallitus teki jo vuonna 2001 päätöksen Histan alueen kaavoittamisesta kestäväksi asuinalueeksi. Nyt laaditaan viimeisiä osayleiskaavan vaatimia selvityksiä, joiden valmistuttua kaava on tarkoitus asettaa nähtäville ja hyväksyttää toivottavasti vielä tämän vuoden puolella. Histasta suunnitellaan uutta energiatehokasta ja vapaa-ajan merkitystä korostavaa asuinaluetta. Lähes 400 vuoden asuinperinteet alueella velvoittavat suunnittelemaan kaupunginosasta lähes omavaraisen ja yhteisöllisen kylien saariston. Asumisviihtyisyyden lisäksi painotetaan monipuolisia ulkoilu- ja virkistysmahdollisuuksia sekä luonnonja kulttuurimaisemaperinteiden säilyttämistä. Myös kuntien yhteistyönä laatiman pääkaupunkiseudun asunto-ohjelman toteuttaminen on käynnistynyt. Espoon strategiassa on määritelty toteutettavaksi vuosittain uutta asuntoa. Suunnitelmissa on 500 rivitaloasuntoa sekä omakoti- tai paritaloasuntoa seudulliset tavoitteet huomioiden. Tavoitteen saavuttamiseksi Hista Siikajärvi Nupuri-osayleiskaavan laatiminen on välttämätöntä tulevan asemakaavoituksen ja rakentamisen kannalta. Entä tarvitaanko tällaista aluetta? Helsinkiin liitetty Sipoon osa, Östersundom, on hyvä vertailukohde. Se sijaitsee yhtä lähellä Helsingin keskustaa kuin Hista. Sekä Östersundom että Hista ovat alueita, joita pääkaupunkiseutu tulee tarvitsemaan jo siksikin, että tulevaisuudessa kaikille halukkaille riittäisi alueelta asuntoja. Taloudessa on koettu nousu- ja laskukausia. Histan rakennettavuudesta hyvä esimerkki on, että se on myös taloudellisesti ajatellen kestävä. Pilottialueena Histalle on toiminut Nupurinkartano, joka sijaitsee samalla Hista Siikajärvi Nupuri-osayleiskaavaalueella, jossa asukkaiden osallistuminen sekä kestävät ratkaisut olivat pääosassa. Hista en skärgård av byar Stadsstyrelsen i Esbo beslutade redan 2001 om planeringen av Histaområdet till ett hållbart bostadsområde. Nu utarbetas de sista utredningarna i anknytning till del generalplanen innan planen läggs fram offentligt, och förhoppningsvis inhämtas godkännande redan under detta år. Enligt planerna ska Hista bli ett nytt energieffektivt bostadsområde som betonar fritidens betydelse. Den närmare 400 år långa bosättningstraditionen på området förpliktar till att stadsdelen planeras till en nästan självförsörjande och samhällelig skärgård av byar. Förutom boendetrivseln betonas också möjligheterna till mångsidigt friluftsliv och rekreation samt bevarande av natur- och kulturlandskapstraditioner. Också verkställandet av huvudstadsregionens bostadsprogram som utarbetats i samarbete mellan kommunerna har påbörjats. I Esbostrategin framställs planer på att årligen bygga i medeltal nya bostäder. Det planeras 500 radhusbostäder och småhus- eller parhusbostäder, med beaktande av de regionala målen. För att kunna uppnå detta mål är delgeneralplanen för Hista Siikajärvi Nupurböle nödvändig för den kommande detaljplaneringen och det framtida byggandet. Behövs ett sådant här område? Östersundom, delen av Sibbo som anslöts till Helsingfors, är ett bra jämförelseobjekt. Den ligger lika nära Helsingfors centrum som Hista. Både Östersundom och Hista är områden som kommer att vara nödvändiga för huvudstadsregionen, inte minst för att det på området ska finnas tillräckligt många bostäder för alla intresserade. Ekonomin har upplevt både upp- och nedgångar. Ett bra exempel på byggbarheten i Hista är att området också är ekonomiskt hållbart. Nupurgården har fungerat som ett pilotområde för Hista, eftersom också det ligger på delgeneralplanområdet Hista Siikajärvi Nupurböle, där invånarnas deltagande samt hållbara lösningar stod i huvudrollen. Harri Hietanen Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen yleiskaavapäällikkö Generalplanechef vid Esbo stadsplaneringscentral 4/2009 toukokuu Tulevaisuuden Hista Uuden kaupunginosan suunnitelmat näyttävät vihreiltä. Kylämäisessä ympäristössä ollaan lähellä luontoa. 18 2

3 Tekemistä työttömän arkeen Kirsi Hienola (oik.) viihtyy kahdeksan vuoden työttömyyden jälkeen työhönvalmennuskeskuksen pesulassa. Arki on saanut uuden rytmin. 10 Sisältö Uutisia ja kuulumisia Työn takana: Huoltomies Eemeli kyläilee: Elina Halttusen kotona Kolumni: Katja Ståhl In English: Driving for a living Arjen apurit: Tietokoneapua ikääntyville Parasta Espoossa: Venesatamat Sattuu ja tapahtuu huhti-toukokuussa På gång i maj och juni Nappikset naulasta Jalkapallokausi on hyvässä vauhdissa, ja intoa piisaa. Sen todistavat Espoon Tikan tyttöfutaajat. 22 Teatterivierailu Espoon Kaupunginteatterin toukokuinen vieras on naamioteatterin taituriryhmä Familie Flöz Berliinistä. 28 Julkaisija/Utgivare Espoon kaupunki/esbo stad PL 12/PB Espoon kaupunki/esbo stad (09) espoo.fi etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätoimittaja/Chefredaktör Satu Tyry-Salo Toimitus Alma Media Lehdentekijät PL Helsinki etunimi.sukunimi@lehdentekijat.fi Tuottaja Kaisa Mikkola Toimittajat Jenni Junkala, Jaana Tapio, Tarja Västilä, Nina Zischka Toimitussihteeri Johanna Salonen Taitto Antti Pulkkinen Painos Painopaikka PunaMusta Oy, Tampere Repro Aste Helsinki Oy Paperi Solaris Press ISSN Jakelupalaute Helsingin Jakelu-Expert Oy (09) palaute@suomensuoramainonta.fi Osoitteellisten lehtien osoitteenmuutokset e .palaute@lehdentekijat.fi Ilmoitusmyynti Suomen Business Viestintä Oy Riitta Ala-Opas , riitta.ala-opas@sbv.fi Kannen kuva Sarri Kukkonen Ilmestymispäivä Seuraava lehti ilmestyy E jaetaan kaikkiin espoolaisiin kotitalouksiin, lukuun ottamatta niitä, joiden postiluukuissa on Ei mainoksia -pyyntö. E in voi noutaa myös Espoon kirjastoista sekä yhteispalvelupisteistä. 3

4 uutisia Iivisniemen koulun 4Bluokka avusti E in uutistoimitusta haastattelemalla koulukavereita ja opettajia näiden liikuntatottumuksista. Sarri kukkonen Kunto kehittyy ja saa raitista ilmaa I ivisniemen koulun pihamaalla välitunnin teemana on vilske. Opettaja Raili Saarainen seuraa vartin vapaudesta nauttivien tena vien ilakointia. Alkamassa on 4B:n tunti, nyt on hyvä hetki pujahtaa luokkaan ja pyytää vuotiaiden arvokasta apua. Oppilaat saavat tehtäväksi selvittää liikunnan merkitystä pohtimalla sitä itse sekä haastattelemalla koulukavereitaan ja liikunnanopettajiaan. Viikossa oppilaat olivat ottaneet selville, miten ja millä asenteella oman koulun väki liikkuu. Jos yhden koulun tuloksista voisi vetää valtakunnalliset johtopäätökset, niin vuotiaiden liikunnasta ei tarvitsisi olla pätkääkään huolissaan. Olen tosi iloinen heidän asenteestaan liikuntaan. Oppilaille liikunta on kivaa, ja tärkeää olisi, että se säilyisikin sellaisena, miettii neljäbeen opettaja Saarainen. Kavereiden kanssa Reportterit kyselivät liikunnasta 2 5-luokkalaisilta, ja jokainen haastateltava myönsi liikkuvansa mielellään ja täysin vapaaehtoisesti. Myytti siitä, että vanhemmat raahaavat vastentahtoisia lapsiaan harjoituksiin, murtui tyystin. Jos haastateltavat eivät jonain päivänä liikkuneet, syy oli selvä: sairaus tai huono sää. Ylempiluokkalaisilla myös kokeet ja läksyt olivat syynä paikalla pysymiseen. Rehellisesti tunnustettiin sekin, että aina ei vain jaksa. Monipuolinen liikkuminen on lapsille ja nuorille selviö. Lajiharrastuksista löytyi miekkailua, skeittailua, golfia, sirkuskoulua, tennistä, sählyä, tanssia, kilpatanssia, juoksua, jalkapalloa, uintia, lenkkeilyä, balettia, salibandya, golfia, palloilulajeja, luistelua, telinevoimistelua, jääkiekkoa, karatea Usein olen ulkona kavereiden kanssa ja leikin. Koulussa on liikuntatunnit ja välitunnillakin liikutaan, kertoo kakkosluokkalainen. Liikun varmaan 2 4 tuntia päivässä, uskoo kolmosluokkalainen. Välitunti, koulumatka, pihaleikit, summaa nelosluokkalainen liikkumisensa. Minua innostaa kaikki kivat pelit ja urheilulajit, kiteyttää viidesluokkalainen. Liikkuminen on myös sosiaalinen tapahtuma, sillä pääosin lapset ja nuoret liikkuvat yhdessä kavereiden kanssa. Liikkuminen ei ole pelkkää suorittamista: liikunnasta saa iloa koulumatkoilla, välitunneilla ja pihalla telmiessä. Kunto kehittyy ja saa raitista ilmaa, vastaa kakkosluokkalainen siihen, miksi liikunta on hyväksi. Lisäksi liikunta on terveellistä ja se tuo uusia kavereita. Tekemisen meininki Reportterit antoivat sanan myös liikunnanopettajille, joiden vastaukset mukailivat oppilaiden liikunta-arvomaailmaa. Opetkin tykkäävät liikkua! Liikunnasta tulee hyvä olo, ja se on ainoa tapa pitää huolta fyysisestä kunnosta. Liikunnan opettamisessa mukavinta on tekemisen meininki: lapsista pursuaa energiaa, innostuu yksi opettajista. Liikunta on yhteistyötä. Se auttaa myös jaksamaan ja keskittymään, jatkaa toinen. Sekä oppilaille että opettajille liikunta tuntuu kuuluvan osana tuiki tavalliseen arkeen ja koko elämään. Otetaanhan siis iivisniemeläisistä mallia. Kävellään töihin, telmitään kahvitauoilla ja ollaan ulkona kavereiden kanssa. Haastattelijoina Ada, Antti, Eemeli, Eevi, Elias, Iida, Joonat, Juhani, Jussi, Laura, Liina, Luis, Matias, Miika, Miikka, Mikko, Milja, Niko, Saara, Sofia, Wenla ja Vili, avustamassa Tarja Västilä 4

5 risto ylä-rautio Suurpelto heilimöi Espoolainen valokuvauskerho Olarin Kamerat ry on fiksu kerho. Valokuvauksen harrastajat ovat taltioineet vähitellen muuttuvaa paikallista lähihistoriaa kiitettävällä tavalla: Olarin ja Matinkylän alueella toimivat kerholaiset ovat kuvanneet Suurpellon aluetta muutamia vuosia ennen rakentamisen aloittamista. Eli silloin, kun niityt vielä heilimöivät vapaasti. Kamerakerholaiset ovat kuvanneet säännöllisesti Suurpellon alueella ja kysyivät meiltä, olisiko kuville käyttöä, kertoo Suurpellon brändimarkkinoija Leena Manner. Olarin Kamerat ry:n Suurpelto-kuvista koottu näyttely on auki vappuaattoon asti Tapiolan tiedotuspisteessä, Tapiontori 3 A. Valokuvien aiheena on agraarimaiseman hiljalleen muuttuva näkymä puistokaupungiksi. Eikä siinä kaikki: kamerakerholaiset ikuistavat nousevaa puistokaupunkia jatkossakin Suurpellon Markkinointi Oy:n toimeksiannosta. Mitä tiedät Espoosta? Mikä on Espoon nimikkokasvi? Paljonko kaupungissa on maataloustukia saavia tiloja? Kuka on Espoon keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja? Kuinka monta oppilasta opiskelee yläkouluissa? Espoon kaupungin verkkosivuilla on avattu uusi tietopeli Espoo- Visa. Kaupunkituntemuksestaan ylpeilevillekin tietopeli tarjoaa melkoista haastetta, sillä kysymyksiä on ollut laatimassa toistakymmentä eri tahoa. Espoo-Visa kertoo uusia ja mielenkiintoisia asioita esimerkiksi kaupungin historiasta, kulttuurista, liikunnasta ja palveluista. Pelistä löytyy satoja Espoo-aiheisia kysymyksiä. Pistesaalis määräytyy oikeiden vastausten ja käytetyn vastausajan perusteella. Pelaajat voivat myös ehdottaa uusia kysymyksiä ja kommentoida peliä. Ja parhaat pelaajat palkitaan joka kuukausi. Pelin etusivulla komeilee kaupunginjohtaja Blues-paidassaan. Taitaa hänkin olla pelinaisia. q espoo.fi Mitä vinkkejä antaisit työttömäksi joutuvalle? GALLUP laura vuoma Suurin kysymys on, miten pitää mieliala yllä ja selvitä alamäistä. Hyvät ystävät ovat kullanarvoisia, myös harrastuksista saa tukea. Katkeruuden ei saisi antaa päihittää itseään. Kaupungin viranomaisten puoleen tulisi kääntyä saadakseen apua. Vaikka minulla on paljon vuosia ja kertynyttä kokemusta, vinkkejä on silti vaikea antaa. Pitäisi hankkia työmarkkinatuellinen harjoittelupaikka, eikä syrjäytyä kotiin. Töitä pitäisi jaksaa hakea ponnekkaasti. Pidä mieli korkealla ja hae töitä koko ajan, niin kyllä se onni joskus vielä potkaisee. Varsinkin nuoren kannattaa nykypäivänä ottaa mitä tahansa töitä vastaan. Ei saa siis olla kranttu. MARIA RUSAMA TAPIOLA HANNES VESTERINEN TAPIOLA SARA JANSSON TAPIOLA MIKKO LEPPÄNEN TAPIOLA KIRSI HAUTALA NÖYKKIÖ 5

6 uutisia Eemeli selvittää Palstalla Eemeli etsii vastauksen Espoon historiaa käsittelevään lukijakysymykseen. Espoo on reilu kaupunki. Espoolle on kolmantena suomalaiskaupunkina myönnetty Reilun kaupan kaupungin arvonimi. Reilun kaupan tuotteita, kahvia, teetä, hedelmiä ja suklaata, käytetään Espoo Cateringin yli 200 toimipisteessä henkilöstöravintoloissa ja kahviloissa, vanhustenpalveluissa, päiväkodeissa ja kouluissa. Arvonimi kuuluu myös yrityksille ja yhteisöille. Lisäksi noin 60 elintarvikeliikettä myy Reilun kaupan tuotteita. Niistä pääsee nauttimaan myös lähes 20 kahvilassa ja ravintolassa. Tuhat vuokra-asuntoa rakenteille. Tänä vuonna Espoonkruunu Oy aloittaa yli 400 vuokra-asunnon rakennuttamisen. Lisäksi valtion tukema vuokra-asuntotuotanto tuo kaupunkiin rakenteille yli 500 asuntoa. Kuluvana vuonna Espooseen valmistuu liki 80 valtion tukemaa vuokra-asuntoa yleishyödyllisten rakennuttajien omistukseen. Vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja on rakenteilla 250, joista valtaosa valmistuu tänä vuonna. Paras luontoteko on 550 suojeluhehtaaria. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki palkitsi vuosien 2007 ja 2008 parhaan luontoteon: voittajaksi valittiin Espoon kaupunginvaltuuston päätös suojella 550-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi 550 hehtaaria metsää. Kilpailun järjesti Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n Suomen komitea. Sillä etsittiin luonnon elinvoimaisuutta ja ihmisen hyvinvointia edistäviä ratkaisuja. Saaristovedet syyniin. Espoo ja Uudenmaan ympäristökeskus tekevät Espoon saaristovesiä koskevan selvityksen, jossa käsitellään muun muassa merialueen ekologista tilaa ja sen muutoksia, arvioidaan ruoppausten vaikutuksia Suvisaariston veden laatuun sekä esitetään Suvisaariston merialueen hoito- ja käyttösuosituksia. ESPOON KAUPUNGINMUSEO Vuonna 1941 otetuissa kuvissa näkyvät lottien asuinpaikkana toiminut vahtitorni (ylh.) ja varsinainen ilmavalvontatorni. Molemmat sijaitsivat Nuuksiossa, Punjon kartanon lähellä. Espoo säästyi pääosin pommituksilta Eemeli sai selvitettäväkseen kysymyksen, joka osoittautui odotettua visaisemmaksi: ilmapommitettiinko Espoota talvi- ja/tai jatkosodassa? Mitä kohteita ja minkälaisin seurauksin? Eemeli päätti pirauttaa ilmatorjuntaan perehtyneelle eversti evp Ahti Lapille. Lappi totesi, että Espooseen osuneita pommeja ei ole tutkinut oikeastaan kukaan. Venäjän arkistojen mukaan Espoon alueella ei sijainnut yhtäkään määrättyä maalia Neuvostoliiton pommeille. Kohteina oli sen sijaan yli 50 tärkeää rakennusta Helsingissä. Ei ole kuitenkaan mahdotonta, että Espooseenkin olisi osunut ei-tarkoituksellisia hajapommeja. Talvisodassa pääkaupunkia pommitettiin vain pienin voimin, koska se oli tarkoitus vallata ehjänä. Sen sijaan jatkosodan Helsingin suurpommituksissa vuonna 1944 oli kyseessä rauhaanpakottamisoperaatio. Pommituslentoja tuli kohti Helsinkiä joka suunnasta, pääosin kaakosta. Espoon suunnalla sijaitsi ilmatorjuntapatteri Tapiolassa sekä Lauttasaaren Ryssänkärjessä eli nykyisessä Vattuniemessä, joten niiden ansiosta jokunen Helsinkiin tarkoitettu pommi on saattanut pudota ennen aikojaan Espoonkin alueelle. 6

7 Juha Partanen Kiinteistönhoitajana kymmenettä vuotta Gumbölen kartanossa. Hoitaa myös Nuuksion ulkoilumajaa ja Bembölen huoltotukikohtaa. Tässä työssä saa toimia itsenäisesti. Me kiinteistönhoitajat olemme vaikeasti pompoteltavissa. Hehkulamppu EU:n kiellettyä hehkulamput, pitää vielä nopeasti tilata suurempi erä vanhojen kattokruunujen lamppuja. työn takana ANNA KOJRO KUVA SARRI KUKKONEN Työnkuva Pitää kiinteistön kunnossa: Vesihanat eivät saa tiputtaa, nurkkia on maalattava, lämmityksen pitää pelata ja lamppujen palaa eikä hiiriä ei saa vilistä. Talvisin teitä täytyy hiekoittaa ja aurata. Kaupungin asu Kaupungin asu kertoo, ettei kiinteistönhoitaja liiku asiattomasti alueella. Marketan tuoli Kaupunginjohtajan paikka tiistaiaamuisin pidettävissä kokouksissa. Puhelin Tärkein työväline. Eemelin linkkivinkit Kaikki kompostoimaan! Kissaeläinkin sen osaa, kompostoinnin nimittäin. Ja siksi niin hyvin, että on ottanut osaa Luontotalo Villa Elfvikin kompostointiluennolle. Sieltä saa vastaukset kaikkiin aihetta käsitteleviin kysymyksiin. Jos luentojen ajankohta ei sovi, Eemeli vinkkaa kokoamaan oman ryhmän ja tilaamaan ihan henkilökohtaista ryhmäneuvontaa YTV:ltä! YTV tarjoaa maksutonta kompostointineuvontaa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa ja Kirkkonummella esimerkiksi taloyhtiöille sekä omakoti- ja muille yhdistyksille asukkaiden toivomusten mukaan. q ytv.fi/fin/jatehuolto/lajittelu/kompostointi q espoo.fi/villaelfvik > Tapahtumat ja retket q kuluttajavirasto.fi/ takaisinvedot Joskus ostetussa tuotteessa olla vakava virhe. Kuluttajavirasto kokoaa tiedot yritysten tekemistä vaarallisten kulutustavaroiden takaisinvedoista ja turvallisuustiedotteista. Taulukossa julkaistaan takaisinvedettävän tuotteen tiedot. q tietoturvaopas.fi Internetin ihmeellisessä maailmassa liikkuu myös monenlaisia vaaroja, tietää Eemeli. Tietoturvaoppaasta saa apua verkkokiusaamiseseen sekä opastusta esimerkiksi nettiasiointiin ja -ostoksiin. Sivuilta löytyy myös netiketti netin käytösopas. q europa.eu/index_fi.htm EU-vaalit kesäkuun alussa! julistaa vaikuttamisesta innostunut Eemeli ja muistuttaa, että nyt on mitä mainioin hetki kerrata, mistä asioista EU:ssa päätetään ja miten asioihin voi itse vaikuttaa. EU:n oma portaali kertoo laajasti EU:sta, vaaleillakin on omat sivunsa. q espoo.fi/tapahtumat Eemeli on ylpeä kotikaupunkinsa rikkaasta tapahtumatarjonnasta. Tältä sivulta löytyvät listaukset touhuista ympäri Espoota. Kiinnostavan menon voi valikoida tapahtumakategorian tai päivämäärän mukaan. Kalenteriin voi myös ehdottaa itse tapahtumaa. 7

8 nyheter Alla kan kompostera Även du som bor i höghus kan börja kompostera. Ytterligare information och en komposteringsguide på svenska hittar du på SAD:s hemsida där du även kan beställa guiden. SAD erbjuder dessutom avgiftsfri rådgivning (även på svenska) på numret (09) Komposteringskurser på finska ordnas bland annat i Villa Elfvik ti 28.4 och sö Ifall du redan har ett gäng intresserade vänner går det också bra att slå en signal till SAD och be dem ordna en egen kurs för er på svenska. SARRI KUKKONEN Eemeli kyläilee Käsikirjoittaja Elina Halttusen voi esitellä runoilija Eeva Heilalan mukailluin säkein: Siitä on jo kauan, kun häneen meni lyhtykukka, ja yhä se kukkii SAD:S KOMPOSTERINGSGUIDE q ytv.fi/swe KOMPOSTFÖRELÄSNING i Naturens hus Villa Elfvik 28.4 och 17.5 Upplysningar tfn (09) q esbo.fi/villaelfvik Haukilahdessa kaikki hyvin SCANSTOCKPHOTO Vårda gamla gravar Att vårda de historiskt värdefulla gravarna invid Esbo domkyrka är en av de äldsta aktiviteterna som ordnas av Esbobygdens ungdomsförbund EBUF och Södrik Svenskar. Det hela började faktiskt redan 1925 och då handlade det rent konkret om kyrkogårdsstädning, säger EBUF:s ordförande Henry Rask. I maj kommer jag att besöka Lagstad skola och hålla en lektion i en utvald klass. Denna grupp blir sedan vår kärntrupp. Vi kommer att putsa ett urval gamla gravar, men samtidigt gör vi en historisk resa bakåt i tiden, förklarar Rask, som också är utbildad historiker. Han hälsar alla hembygds- och historieintresserade välkomna att vårda gamla gravar den 25 maj kl. 18. VÅRDA GAMLA GRAVAR i Esbo domkyrkas kyrkogården 25.5 kl. 18 Förfrågningar tfn Lapsuuteni parhaalla kaverilla oli kesäpaikka Espoossa matka Pohjois-Haagasta bussilla mummonmökille jonnekin päin Espoota tuntui pitkältä. Perillä puutarhassa kasvoi ihania lyhtykukkia. Kun minulta kysytään, mitä tämä kotiseutu merkitsee sanon: Espoo on lyhtykukka, hymyilee dramaturgi, käsikirjoittaja Elina Halttunen. Lyhtykukkaisuus astui Halttusen sisimpään toistamiseen yli 20 vuotta sitten, kun hän muutti perheineen Haukilahteen. Vuonna 1985 muutimme tänne pysyvästi. Eikä koskaan pois! Neljäs lapsi, poika, syntyi Jorvissa, Turussa oli syntynyt tyttöjä, kolme kaikkiaan. Haukilahden tiesin siitä, että 70-luvun alussa koulutyttönä toimme tänne poikaystävän kanssa kukkalähetteinä joulukukkia. Kun soitimme ovikelloa, ihanat ihmiset avasivat ovia. Ajattelin, että täällä asuu onnellisia perheitä. Haukilahti on sekä unelmien paikka että meri. Mellsteninrannassa lapset on opetettu uimaan ja purjehtimaan: työnnettiin ne kuin pienet sorsanpoikaset merelle. Ja kun ottaa pannuun, itkettää tai mietityttää, menen merenrantaan lepän juurelle ja tuijotan aavalle. Helpotusta tuo myös avantouinti, jota Halttunen on harrastanut kymmenisen vuotta. Jos ei musta reikä jäässä auta hätään, ei sitten mikään. Käyn avannossa muutaman kerran viikossa, mutta kun elämässä oli paha vaihe, saatoin käydä muutaman kerran päivässä. Avannosta noustessa kaikki oli taas keveämpää. Kun iltahämärissä kuun mollottaessa hiipii rantaan kylpytakissa, saavuttaa suoranaisen flown. Flow ta tarvitaankin, sillä sanataituri on juuri saanut maailmalle romaaninsa Saaressa kaikki hyvin ja uusi kirja on jo kustannustoimittajalla. Halttusen ensimmäinen teos oli muutama vuosi sitten ilmestynyt Lupaus, kirja elokuvasta ja elokuvaksi kirjoittamisesta. Sen lisäksi viime vuonna ensi-iltansa saanut Päätalo-elokuva on Halttusen käsialaa. Sohvakansalle enemmänkin kuin tuttuja ovat tv:n menestyssarjat Blondi tuli taloon, Ihmeidentekijät ja Parhaat vuodet. Olipa Halttunen mukana Kotikadunkin käsikirjoitustiimissä muutama vuosi sitten. Romaanin kirjoittaminen oli yksi parhaita jaksoja elämässäni ja kauheaa lähipiirille. Se on unelmatyötä, vapaampaa ja vaikeampaa kuin käsikirjoittaminen. On ihanaa, kun saa neuvotella vain itsensä kanssa. Ammennettavaa tuntuu riittävän tekstimuodoksi jos toiseksi. Haukilahti on Halttusensa ansainnut. Tarja Västilä 8

9 kolumni KATJA STÅHL, ESPOOLAINEN TOIMITTAJA JA MEDIAN MONITOIMINAINEN Terve metsä, terve mäki Minä tulin sitten uskoon. Aika yllättäen, en olisi aavistanut etukäteen. Pari kertaa on oven takana käynyt Vartiotornin porukkaa, mutta keskustelu loppui melko lyhyeen, koska koirani otti aina myös varsin äänekkäästi osaa neuvonpitoon. Muutama kaverini on juossut kirkossa jo vuosikaudet, mutta se ei ole asennettani muuttanut. Lähes viereisellä tontilla jököttää Myöhempien Aikojen Pyhien jne. -kirkko, mutta senkään aktiviteetit eivät ole vaikuttaneet toimintaani millään lailla. Olen ollut koko lailla uskonnoton ihminen, vaikka jumalaa onkin tullut rukoiltua monessa tilanteessa. No juu, kaikki kävi sitten niin, että tapasin erään ystäväni lounaalla. Normaalisti puhumme suut vaahdossa musiikista ja sen esittäjistä ja juttu voi jatkua hyvinkin pitkään. Tällä kertaa tunnelma oli toinen. Ystäväni alkoi kertoa uudesta uskostaan. Hän kertoi pitkään ja kiinnostavasti, kuinka asian todellinen hienous paljastui pala palalta. Katja tiedätkös, norsukin syödään pala palalta, ystäväni tiivisti ja sai minut kuuntelemaan entistä tarkemmin, mikäli se nyt oli edes mahdollista. Tarina polveili toisinaan epäilyksen ja luovuttamisen poluilla, toisinaan taas hurmos vei saarnaa eteenpäin. En muista milloin olisin kuunnellut kenenkään todistusta niin hartaasti. Sain esittää vastaväitteitä ja kieltoja, mutta minut hyväksyttiin. Kaikki ovat olleet alussa, Katja! Jokainen on joskus ryhtynyt. Lounaamme venyi naurettavan pitkäksi. Vaikka se olisi ollut lyhytkin, en olisi välttämättä pystynyt mihinkään sen jäljiltä. Olin aivan muissa maailmoissa, uuden äärellä. En uskaltanut vielä itse ajatella kuuluvani ryhmään, mutta kerroin muillekin ystävilleni kyseisestä kohtaamisesta. Koin, että näkymätön virta kuljetti minua kohti vääjäämätöntä. Hieman se pelotti, mutta samalla odotin sitä malttamattomana. Pystynkö siihen? Miksen pystyisi? Kului muutama viikko, kunnes lounastuskaverini soitti. Ilahduin. En ehtinyt edes aloittaa keskustelua aiheesta, kun hän jo ehdotti, että tulisin mukaan, ihan vaikka kokeilumielessä. Sydämeni hypähti! Vastasin kyllä. Ensi maanantaina, selvä. Meneekö kauan? Ehkä tunti. Ok. Iik. Smokkijuoksijat suorittivat kuntotestini Myllypuron Liikuntamyllyssä. Kyselivät kaikenlaista, olinko juossut aiemmin, paljonko harrastin liikuntaa. Vastasin vähätellen, mitäpä minä, pikkuisen koiran kanssa kävellyt ja hevosta juoksuttanut. Otettiin verikoetta, juostiin, kytättiin sykettä. Lukemat eivät kertoneet minulle tuon taivaallista. Testin päätyttyä tulokset kerrottiin. Kuntoluokitukseni oli 7, eli erinomainen ja voisin kuulemma aloittaa maratonharjoitukset saman tien. Tarkempi ohjelma lähetetään sitten sähköpostissa. Pim! Olen maraton-uskossa, eikä takaisin ole kääntymistä. Olen tutustunut paitsi aivan uudenlaisiin ihmisiin, myös saanut kosolti lisää lajitovereita. Meitähän on valtavasti! Aiemmin mietin miksi juosta jos kävellenkin ehtii nyt tajuan, että olen perillä jo juostessa. Kohoavan kunnon ääni on hieno. Kiinteytyvän kropan siluetti on jumalainen. Nyt ymmärrän jopa ulkoministeriämme. Eläköön juoksu ja laukka-askel! Ilolla tervehdin nyt kevättä ja Espoon kattavaa pururataverkostoa. You got me, babe. LAURA VUOMA 9

10 Uuden alun mahdollisuus Työttömyystilastojen numerot ja käyrät kätkevät taakseen erilaisia tarinoita ihmisistä ja arjesta työelämän ulkopuolella. Työttömyys on myös mahdollisuus pistää elämä uuteen järjestykseen. Teksti laura kokko Kuvat Kreetta järvenpää Kyllä se vähän itsekunnioitusta syö, kun ei ole työtä ja on riippuvainen tuista. Eri laitosten luukuilla täytyi juosta. Palkan saaminen tuntuu hyvältä. Sen ansiosta pystyy itse hallinnoimaan tilannetta, sanoo Mikael Ekberg, jonka työttömyyttä kesti kolme vuotta. Hän rohkaisee, ettei työttömyys silti ole kamala katastrofi, vaan uuden alun mahdollisuus. Saattaa tietysti kuulostaa vähän kornilta, mutta ei kannata murehtia. Työttömyysajan voi käyttää hyvin hyödykseen. Kannattaa satsata omiin voimavaroihin, se on arvokkainta. Ekberg tietää, mistä puhuu. Kun työttömyys kohtasi, työ oli polttanut loppuun ja oli paha olla. Nautin ensimmäisistä kuukausista ja keräsin voimia. Työttömyys oli myös helpotus, sillä pääsi irti stressistä, rahoitusalalla työskennellyt yo-merkonomi kertoo. Työttömyysjakson jälkeen työelämään paluu ei kuitenkaan käynyt kitkatta. Kokosin itseni ja pyrin takaisin töihin. Tarjolla oli kuitenkin vain pätkähommia. Paha olo palasi, mutta Ekberg haki apua ja palveluverkostojen kautta löytyi oma polku takaisin työelämään. Työkkäri järjesti Helppiä työnhakuun -kurssin. Olin käynyt aiemminkin monet eri kurssit, joille minut oli työkkäristä osoitettu. Silti vasta silloin oli ensimmäinen kerta, kun tajuttiin, millaista palvelua tarvitsen. Haluaisin kiittää sitä ihmistä. Nyt Ekberg on Espoon kaupungin työhönvalmennuskeskuksessa kuljetusosastolla, ja uusi suunta alkaa hahmottua. Omasta mielestään hän on löytänyt hyvän perustan, josta lähteä hiljalleen, omaan tahtiin palaamaan avoimille työmarkkinoille. Se, että voi sanoa kaverille, että olen töissä tai olen menossa töihin Se tuntuu hyvälle, hän tuumaa. Ja onhan elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin raha ja työ, Ekberg napauttaa. Perheitä ja ystäviä eivät kehnot suhdanteet vie. Työttömyyden monet kasvot Espoon työttömyysprosentti helmikuussa 2009 oli 5,1%, eli kaupungissa asui työtöntä ihmistä enemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten. Lomautukset ja työttömyyden kasvu ovat näkyneet selvästi toimeentulotukihakemusten määrässä. Iso jouk- Puhtaat sisään, likapyykki mukaan ja matka jatkuu! Työttömyyden jälkeen hommat Työhönvalmennuskeskuksen kuljetusosastolla maistuvat Mikael Ekbergille, joka työtovereineen huolehtii pyykkiliikenteestä 195 espoolaisen päiväkodin ja pesulan välillä. 10

11 Helmikuussa 2009 Espoossa oli työttömänä noin tuhat ihmistä enemmän kuin vuosi sitten Tekemistä, yhdessäoloa ja ruoka-apua Espoon järjestökatu Monet kansalaisjärjestöt ovat asettuneet Espoon keskukseen Pappilantielle. Toimintaa on jos jonkinlaista. Kalliolan Setlementin Askel, Pappilantie 5, on matalan kynnyksen kohtaamispaikka. Askeleen olohuoneeseen voi tulla viettämään aikaa, juomaan kupposen, juttelemaan toisten kanssa ja harrastamaan. Askel myös antaa tukea niille, jotka haluavat päästä päihdeongelmansa hoidossa alkuun tavalla tai toisella. 11

12 Työ rytmittää arjen uudelleen. Mikael Ekberg (oik.) ja Janne Juote huolehtivat, että rullakoissa on oikeat ajolistaan merkatut pyykkipussit. ko hakee tukea ensimmäistä kertaa. Kun työvoimatoimiston ja Kelan jonot ovat pitkät, apua haetaan sosiaalitoimesta. Aikuissosiaalityön päällikkö Marja Dahl kertoo, että painetta on, mutta jonotilanteet ovat parantuneet. Ruuhkaa on ollut myös palveluneuvonnassa, josta saa henkilökohtaista neuvontaa etuuskäsittelijältä toimeentulotukeen liittyvissä asioissa. Neuvonnasta voi lisäksi varata tarvittaessa ajan sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan vastaanotolle tai saada ohjausta eteenpäin. Ihmiset ovat epätietoisia mitä tehdä, kun irtisanominen tai lomautus tulee, sanoo Dahl. Valtaosa toimeentulotuen tarvitsijoista on työttömiä. Mukana on paljon asiakkaita, jotka ovat pudonneet työttömyyspäivärahalta toimeentulotuelle, kun eivät ole syystä tai toisesta ole voineet ottaa työtä vastaan. Työvoimatoimiston tilastoissa pitkäaikaistyöttömyys pienenee, mutta meidän näkökulmastamme sille ei tapahdu mitään. Työttömyyttä ei voi paketoida ja lokeroida. Suoraan koulunpenkiltä tuleva nuori ei välttämättä työllisty heti, toisen työ on suhdanteista kiinni ja joltakin teknologinen kehitys on vienyt koko ammattialan työt käsistä. Pitkään työmarkkinoilta poissa olleen taidot ja työelämän muuttuneet vaatimukset eivät enää kohtaa. Ei ole välttämättä helppoa lähteä uudelleenkoulutukseen, kun on ollut pitkään työuralla, Dahl toteaa. Hän muistuttaa, että kun ajat ovat hankalat, perheessä ja yhteisössä täytyy tiivistää rivejä. Siis pitää itsestä hyvää huolta ja puhua. Syyllisyys ja häpeän tunne eivät saa jäädä kytemään, eikä elämältä saa eristäytyä. Kansalaisjärjestötoiminta ja harrastukset pitävät kiinni arjessa. Ei ole todellakaan mikään häpeä joutua työttömäksi! Noususuhdannekin tulee, ja töitä löytyy taas. Kaikki on hetkellistä. Polku pois työttömyydestä Kun ajat ovat hankalat, perheessä ja yhteisössä täytyy tiivistää rivejä. Marja Dahl kertoo, että Espoossa on satsattu työttömien palvelujen kehittämiseen viime vuosina paljon. Espoon työvoiman palvelukeskus tarjoaa yksilöllisiä työllistymis-, koulutus- ja kuntoutuspalveluja. Palvelukeskus on kiinteä verkosto: mukana on sosiaali- ja terveystoimi, työvoimatoimisto ja Kela. Palvelu on suunnattu pitkäaikaistyöttömille. Tehtävänä on ollut kehittää välityömarkkinoita, jotka tarjoavat erilaisia tuettuja työllistämis- ja kuntoutuspolkuja. Meillä on kuntouttavaa työtoimintaa, joka on väylä työmarkkinoille, Dahl selventää. Jos terveydelliset- tai sosiaaliset ongelmat estävät työmarkkinoille pääsyn, kannattaa ehdottomasti pyytää lähete työvoima- tai sosiaalitoimistosta työvoiman palvelukeskukseen. Työtoiminta räätälöidään vastaamaan ihmisen toiminta- ja työkykyä. On mahdollista olla esimerkiksi kaksi päivää viikosta työtoiminnassa ja käydä vaikkapa päihdehoidossa samaan aikaan. Kun kunto rupeaa parantumaan, työtoimintaa voi hiljalleen 12

13 Espoon mielenterveysyhdistys, jäsentalo Lilla Karyll, Pappilantie 7. EMY ry:n jäsenillä on paljon harrastusryhmiä: bändiä, ompelua ja talkoita. q emy.fi Hyvä arki ry, Pappilantie 9. Pappilanmäen toimintakeskus on kohtaamispaikka työttömille, työssäkäyville ja vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille. Aamiaista, eli puuroa, voileipää, kahvia tai teetä on tarjolla 50 sentin hintaan arkisin kello Elintarvikkeita jaetaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 11 alkaen, niin kauan kuin tavaraa riittää. q hyva-arki.fi Työttömien terveystarkastukset Espoon kaupungin terveyspalvelut ja Espoon työvoimatoimisto ovat tarjonneet kevään aikana pitkäaikaistyöttömille mahdollisuutta maksuttomaan terveystarkastukseen. Nyt maksuttomia terveystarkastuksia tarjotaan myös muille työvoimatoimiston asiakkaille sekä Kilon, Tapiolan ja Samarian sosiaalitoimistojen toimeentulotuen ensikäyntiasiakkaille. Tarkastusten tavoitteena on ehkäistä ja hoitaa yleisiä kansansairauksia sekä edistää työkykyä. Kahdeksan vuotta työttömänä ollut Kirsi Hienola viihtyy mainiosti työhönvalmennuskeskuksen pesulassa. kasvattaa asiakkaan tarpeiden mukaan. Siitä asiakas siirtyy eteenpäin palkkatuettuun työhön ja työmarkkinoille. Kaikille löytyy oma polku. Työtoimintaa järjestetään eri työpajoilla. Esimerkiksi kaupungin oma työhönvalmennuskeskus tarjoaa kuntouttavaa työtoimintaa, työharjoittelua ja mielenterveyskuntoutujien työtoimintaa. Uutta työtä kohti Kirsi Hienola ehti olla työttömänä kahdeksan vuotta, mutta sinnikkäästi hän kuntoutti itsensä ja nyt toiveissa on uusi työ. Olin isossa onnettomuudessa, jossa selkärangasta murtui kolme nikamaa ja jalka meni poikki. Toipuminen kesti neljä vuotta. Pahat säryt vaivasivat pitkään, eikä selkä kestänyt enää paluuta entiseen työhön, hedelmä- ja vihannesosastomestariksi kaupan alalle. Reipasotteinen nainen rupesi kuntoilemaan. Tilasin ostos-tv:stä jumppalaitteen, jolla aloin jumppaamaan. Myös Espoon kadut ja luontopolut tuli mitattua huolellisesti. Kävelin päivittäin kymmenenkin kilometriä. Kyllä täällä luontoa riittää! Työttömyysaikana rahan kanssa teki tiukkaa. Työvoimatoimisto, sosiaalitoimisto ja Kela tulivat tutuiksi. Kaikki piti itse tietää. Piti ottaa selville, mistä saa avustuksia, minkä verran ja mitä laskuja voi minnekin viedä ja miten ne hyvitetään. Hoidin paperiasiat aina kuukautta aikaisemmin, että rahat varmasti tulivat ajallaan. Sitten sain työvoimatoimistosta lapun, että työhönvalmennuskeskus Siltakatu 3:ssa hakee aulaemäntää. Soitin, mutta eivät he mitään aulaemäntää tarvinneet vaan kysyivät, että haluanko töitä. Menin tapaamiseen, jossa työhönvalmentaja esitteli eri työpajoja. Kiinnostuin pesulasta. Hienola on ollut nyt puolitoista vuotta työhönvalmennuskeskuksen pesulaosastolla, jonne hän on päässyt palkkatuettuun työhön. Olen pirteämpi, sosiaalisempi ja jaksan tehdä enemmän asioita. Koko ajan hän katselee työpaikkaa avoimilta työmarkkinoilta. Hienola työskenteli yhdeksän kuukautta vanhainkodissa ja kiinnostui alasta. Olen etsinyt työtä vanhainkodeista, joissa tarvitaan pesula- ja siivousapua sekä vanhusten seurana olemista. Valmennusta työelämään Työhönvalmennuskeskus on tarkoitettu eri syistä ja eri tavoin hankalassa työmarkkina- 13

14 Text Nina Zischka Foto taavetti alin/kl asemassa oleville espoolaisille. Koulutusta tai aiempaa työkokemusta ei tarvita, mutta kyky ja tahto sitoutua työllistymistä tukeviin ratkaisuihin tulee olla. Tällä hetkellä keskitymme erityisesti nuoriin työmarkkinoille pyrkiviin, mutta myös niihin espoolaisiin, joiden perheen kokonaistilanne kohentuisi oleellisesti työllistymisen avulla, kertoo työpäällikkö Reima Kapanen. Tavoitteemme on löytää asiakkaillemme koulutus- tai harjoittelupaikka, tai mahdollisuus suoraan työllistymiseen avoimille työmarkkinoille. Työhönvalmennuskeskus on oppimisympäristö ja työyhteisö, jolla on omaa tuotantoa. Toimitusajat ja tuotannon laatu vastaavat niitä ehtoja, joita asiakkaamme kohtaavat työllistymisvaiheessaan. Tuotanto on kuitenkin järjestetty työhönvalmennuskeskuksen asiakastyön ehdoin. Se ei pyri, eikä kykene kilpailemaan avoimien markkinoiden yritysten kanssa. Keskeisin tilaaja on kaupungin päivähoito, jolle tuotetaan pyykinpesupalveluja, remontti- ja kunnostustöitä, sekä siivous- ja kuljetuspalveluja. q espoo.fi/tyohonvalmennuskeskus Työvoiman palvelukeskus Espoon työvoiman palvelukeskus on Espoon ja Kauniaisten kaupunkien sosiaali- ja terveystoimen, Espoon työvoimatoimiston ja Kelan Espoon vakuutuspiirin yhteistyönä vuoden 2004 alussa toimintansa aloittanut uusi moniammatillinen yksikkö, joka järjestää asiakkaille yksilöllisiä työllistymis-, koulutus- ja kuntoutuspalveluja uudella tavalla. q espoo.fi/tyovoima q mol.fi/espoo Kuntouttava työtoiminta Edistää työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Toiminta on tarkoitettu pitkäaikaistyöttömille, jotka saavat työttömyyden perusteella toimeentulotukea tai työmarkkinatukea. Kuntouttava työtoiminta tarjoaa työtehtäviä työpajoilla tai avustavia tehtäviä kaupungin työkohteissa, henkilökohtaista ohjausta ja tukea sekä työyhteisön osana olemista. q espoo.fi/palvelut > Perhe- ja sosiaalipalvelut > Kuntoutus ja työllistyminen > Kuntouttava työtoiminta Allt fler unga i skuldspiral Skuldsatta unga är ett växande problem. Snabba lån och en svår arbetsmarknad ligger bakom men också stor okunskap och brist på modeller, tror skuldrådgivarna vid Esbo stad. D et är ord och inga visor när Esbo stads ekonomi- och skuldrådgivare Marko Niiranen diskuterar dagsläget i staden. Ett trist faktum är att tusentals esbobor har problem med ekonomin och lever över sina tillgångar. År 2008 besöktes skuldrådgivningen av personer och ringde till över personer. Detta är en ökning med knappt 20 procent och beror på att allt flera tar konsumtionslån och har obetalda räkningar. Andelen klienter i gruppen under 25 år ökade med två procent, från fem till sju procent. Ökningen i följande åldersgrupp var ännu större: från 18 procent år 2007 till 22 procent år

15 "Det är aldrig för sent att börja ordna upp sina skulder." Spartips Skuldrådgivningen har 9,5 vakanser, varav en är för en jurist och en för en sekreterare. Den ökade arbetsbördan och de knappa resurserna har lett till att kön till rådgivningen för närvarande är 2,5 månader och sannolikt kommer att växa. Enligt Niiranen är ungdomar en utsatt grupp, eftersom de inte hunnit etablera sig på arbetsmarknaden, men ändå har stora utgifter för hyra, telefon, studieskulder och liknande. De får mindre förmånliga lån och dyrare försäkringar. Den överlägset vanligaste orsaken till att unga får problem med ekonomin är snabblån, tätt följda av hyresskulder och obetalda räkningar för till exempel mobiltelefonen, berättar Niiranen. Undervisning i privatekonomi De ungas ekonomiska trångmål beror till stor del på att de saknar en modell hemifrån för hur man umgås med pengar. Inte heller skolorna har undervisning i konsumentekonomi. Men först och främst skall fostran börja hemma, påpekar Niiranen. Han tillfogar att det samtidigt är det svårt för unga att motstå måste ha-kulturen. Vi lever i ett kredit- och konsumtionssamhälle och uppmanas att konsumera till och med av statsmakten. Den absolut viktigaste åtgärden är att höja kunskapsnivån. Det gör man främst genom att föräldrar lär sina barn att hantera hushållsekonomi, men det behövs också konsumentekonomi i skolan, konstaterar Niiranen och berättar att skuldrådgivarna gärna går ut i skolor och läroverk för att informera. Jag har själv hållit lektioner om konsumentekonomi på några gymnasier. Men tyvärr har vi allt mindre tid för detta. Om skolan vill ordna undervisning på egen hand tillhandahåller vi mer än gärna material, föreslår han. Hur kan unga komma ur skuldspiralen? Ofta tar unga fler snabblån från nya lånegivare för att betala de gamla lånen. Så länge man inte har en betalningsanmärkning är det lätt att få ett snabblån, eftersom lånegivaren i allmänhet inte reder ut kundens befintliga skulder. Detta leder i längden till en skuldspiral. Har man problem borde man kontakta oss så fort som möjligt. Allt för ofta kommer folk alldeles för sent, eftersom tröskeln känns för hög. Många känner skam och skuld, men vår uppgift är att hjälpa och stödja våra klienter att komma vidare, säger Niiranen och berättar att skuldrådgivarna handleder vid kartläggningen av situationen, men reder inte ut skulderna åt sina klienter. Det stora problemet med unga är att de oftast saknar inkomster, eftersom de studerar eller är arbetslösa. Vi poängterar att de viktigaste räkningarna alltid skall betalas: hyra, vatten, el och försäkringar. Många tror att boendet är tryggat i Finland, men så är det inte. Var och en måste sköta sina förpliktelser, berättar Niiranen. Ju längre indrivning pågår, desto dyrare blir skulden. Man kan komma överens om nya betalningstider också för sådana skulder som redan gått till utmätning och skuldrådgivarna hjälper med att göra upp betalningsavtal. Det är aldrig för sent att börja ordna upp sina skulder. Det finns hopp för framtiden, så ge aldrig upp! uppmanar Niiranen. Gör en budget för att bättre kontrollera din ekonomi. Ett impulsköp på 5 euro i veckan gör 260 euro per år. Ha ett konto för räkningar och ett för övrig konsumtion. Kom ihåg att det är billigare att betala kontant än senare. Små inkomster innebär alltid små utgifter, en besparing på 50 euro per månad i matkostnader gör 600 euro per år. Swappa istället för att shoppa. Samla ett gäng kompisar, ta med sådant som ni inte längre behöver eller vill ha. Byt varor med varandra, inte pengar. Tänk på att apparater som står på standby stjäl el. Att hålla ett videoband programmerat för inspelning kostar ca 15 euro per år. Information på svenska Ekonomisk rådgivning och skuldrådgivning, Esbo stad, tfn (09) (växel) q esbo.fi > Ekonomisk rådgivning och skuldrådgivning q kuluttajavirasto.fi > Ekonomisk rådgivning och skuldrådgivning q marthaforbundet.fi/pa_svenska/ekonomi 15

16 in English Text Fran Weaver Photo sarri kukkonen and kirsi tuura newsbits Khalifa Boughdiri enjoys the independence of working behind the wheel. May Day madness To Finns, May 1st Vappu marks the welcome end of the long winter. Colourful balloons, streamers and happy smiles create a carnival spirit. Vappu is especially celebrated by past and present students, who proudly don their white matriculation caps. Teekkarit students from the University of Technology in Otaniemi can be recognised by the black tassels on their caps, and their crazy Vappu stunts. Partying begins at on April 30th when thousands flock to Helsinki s market square to watch as students put a cap on the statue of Havis Amanda. Many people mark May Day with champagne picnics. Kids love to drink the traditional lemonade sima, and eat deep-fried tippaleipä cakes. English in demand Espoo s English-language and bilingual English-Finnish primary schools have been so popular that from August 2009 more places will be provided for kids to start their school career studying in English. Postipuu and Komeetta schools have classes in grades 1 6 who are taught all subjects in English. The schools of Tähtiniitty, Jalavapuisto and Kilonpuisto have classes where about half of the teaching is in English. Intakes of English-speaking kids are especially being raised at Komeetta and Tähtiniitty, to 32 and 41 pupils, respectively. On the buses Khalifa Boughdiri, one of Espoo s many immigrant bus-drivers, feels that even if winter conditions can be challenging, driving for a living in Finland is easier than in his native Tunisia. Khalifa Boughdiri came to Finland eight years ago, having met his Finnish wife Astrid while he was working as a tour guide. His first goal was to learn Finnish and Swedish, to add to his native Arabic, and the French, English, German and Spanish he used to guide tourists in sunny Tunisia. When Boughdiri started searching for work he soon spotted an advertisement desperately seeking bus drivers. I did five months of driver training, after an extra month s training for foreign drivers when we learnt how to deal with Finnish passengers and driving culture, he remembers. We also had a two-day course on driving on ice and snow. I was afraid at first, but it wasn t too hard though you need a different technique from driving on the sand we have at home! A peaceful workplace Although bus-drivers irregular hours can be tough for a family man, Boughdiri enjoys his work behind the wheel. I like a job where I feel responsible, with no boss looking over my shoulder. Almost all the passengers are very nice, he explains. Boughdiri feels that it s easier to drive among Espoo s careful drivers than on the more chaotic roads of crowded Tunis. It s also peaceful and silent on the buses here. It s not like Tunisia where everyone on the bus is always talking and shouting. Another difference is that people are surprised here if the bus is a few minutes late. In Tunisia nobody expects buses to be on time! Boughdiri drives Veolia s buses from Espoon Keskus and Espoonlahti to Helsinki, enjoying beautiful sea views from his mobile workplace as he motors along Länsiväylä. It didn t take long to learn the routes, as I ve also worked as a taxi driver, he says. Service in seven languages Thanks to his language skills, Boughdiri can direct lost passengers of almost any nationality to their destination. He also uses interpersonal skills in his hobby refereeing football matches. Refereeing is also easier here, as decisions are accepted peacefully. When I was a referee in Tunisia we needed police protection! he laughs. Boughdiri enjoys going home to Tunisia to savour his mother s delicious couscous at least once a year, but is otherwise happy to be living in Finland. He recently earned a license to run a goods delivery business, and dreams of setting up his own firm when the economy recovers

17 TEKSTI JENNI JUNKALA KUVA KREETTA JÄRVENPÄÄ Heikki Heino tietää, että pasianssi auttaa hiiren käytön opettelussa. arjen apurit Lähitukea uusille bittinikkareille Senioriosaaja Heikki Heino neuvoo ikäihmisiä tietokoneiden kanssa. Tämä menee aina jonnekin muualle kuin haluan, tuskastelee vapaaehtoinen senioriosaaja Heikki Heino, 63, istuessaan seeprakuvioidussa kiikkustuolissa uutuuttaan hohkaava kannettava tietokone sylissään. Heinon mielestä kosketushiirtä on hankala käyttää. Jo kuusi vuotta eläkkeellä ollut Heino osallistui Espoon vanhusten palveluiden järjestämälle senioriosaajakurssille syksyllä Kurssin ilmoitus oli lehdessä, ja Heino päätti vaimonsa kanssa tarttua tilaisuuteen ja lähteä katsomaan, mitä kurssilla tapahtuu. Työikänsä ATK-konsulttina toiminut Heino käy nyt pari kertaa viikossa Espoon keskuksen ja Leppävaaran palvelutaloilla auttamassa ikäihmisiä tietokoneiden kanssa. Tällaisessa toiminnassa on lähtökohtana, että voi antaa jotakin, mutta olen minä myös saanut paljon. On kiva, että voi olla avuksi. Ja onhan se mielenkiintoista nähdä, miten ihmiset käyttäytyvät tietokoneiden kanssa, kertoo Heino. Kädestä pitäen Palvelutaloilla käy ihmisiä kysymässä neuvoa myös kotikoneen käyttöön. Enimmäkseen kuitenkin avustan sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole koskaan aikaisemmin käyttäneet tietokoneita. Aloitan siitä, että otetaan hiiri käteen, Heino tokaisee. Heinon mukaan hiiren käyttäminen on yllättävän vaikeaa ihmiselle, joka ei ole koskaan sitä käyttänyt. ATK on Heinon ikäisille ja vanhemmille ihmisille usein täysin vieras alue. Kerroin yhdelle hiirikammoiselle ihmiselle, että tietokoneelta löytyy myös pasianssi. Hän hihkaisi, pomppasi pystyyn ja juoksi heti koneen luokse. Harmi vain, ettei koneessa sitten ollutkaan asennettuna pasianssia, hymyilee Heino. Hänen mielestään hyvä kiitos avusta on, että joku uskaltaa esimerkiksi ostaa koneen kotiin. Heino arvelee, että monet pelkäävät tietokonetta, koska luulevat saavansa sen rikki. Hän kuitenkin haluaa muistuttaa, että se on melko mahdotonta. Tärkeä taito Tietokoneet ovat yhä tärkeämpi osa peruspalveluiden hoitamista. Heinon mielestä on tärkeää, että eläkeläisetkin pysyisivät tässä kehityksessä mukana. Harva käy enää pankissa hoitamassa pankkiasioita, joten tarvittavat tietotekniset taidot on hyvä osata. Istun ihan liian paljon koneen äärellä. Vaimolle piti ostaa oma läppäri, kun hän valitti, ettei pääse ikinä koneelle, Heino myöntää. Vaikka Heinon kotona Kalajärvellä on talven aikana hankkiuduttu eroon vanhemmista tietokoneista, niitä löytyy silti vielä useampi. Heino nauttii eläkkeestä täysin rinnoin. Hän on opetellut muun muassa tekemään kotisivuja ja soittamaan saksofonia. Haluaisin perustaa eläkeläisten rokkibändin, Heino täräyttää. Hän on sitä mieltä, että jos hän on oppinut soittamaan saksofonia ilman muusikon taustaa, oppivat muutkin soittamaan haluamiaan soittimia. Heino haluaisikin bändiinsä nimenomaan ihmisiä, jotka tutkisivat omia rajojaan ja haluaisivat opiskella jotain täysin uutta. Eläkeläisten bänditouhusta kiinnostuneilta hän toivookin sähköpostia osoitteeseen Senioriosaajaksi? Espoon vanhusten palvelut järjestää vuosittain infotilaisuuksia ja koulutusta vapaaehtoisille senioriosaajille. Koulutuksissa opiskellaan ryhmätyöskentelyja ihmissuhdetaitoja. Jälkikäteen ollaan yhteydessä omaan ryhmään ja vaihdetaan neuvoja ja vinkkejä vapaaehtoisuudesta. Lisätietoa vapaa ehtoisuudesta antaa Pirkko Sassi numerossa Infoa ajankohtaisista tapahtumista ja palveluista liitteessä Information om evenemang och tjänster i bilagan 17

18 Kaupunginosat 18

19 Teksti Marianna Salin Kuvat kalle talonen Pikkukaupungin tunnelmaa Histasta kaavaillaan pikkukaupunkia, josta tarvitsee lähteä vain töihin. Tulevaisuuden kaupunginosassa koulut, kaupat ja harrastukset löytyvät omasta keskustasta. Ulkoilureitit alkavat kotiovelta. Ä iti astuu junasta ja kävelee päiväkotiin. Hän taluttaa perheen pienimmän puiston läpi metsäpolulle, ja pian koti jo näkyy. Alakoululainen tytär on pyöräillyt suoraan koulusta tallille ja poika futistreeneihin. Kun isän bussi kaartaa kotikadulle, äiti on jo valmis lenkille. Tällainen vapaus lienee monelle vain haave. Histan uudessa kaupunginosassa siitä aiotaan tehdä totta. Hista sijaitsee läntisessä Espoossa Turunväylän varrella. Sen kaakkoiskärjen merkkaa Nupurinjärvi, heti Kehä III:n ulkopuolella, kuutisen kilometriä Espoon keskuksesta. Luoteisreunan rajaa Siikajärvi Kirkkonummen kyljessä. Suikaleen puoliväliin, Turunväylän liittymän tienoille on suunnitteilla tiivis keskusta kouluineen, kauppoineen ja asemineen. Tavoitteena on yhteensä asukkaan alue, joka on omavarainen palveluiden suhteen, sanoo Espoon keskuksen projektijohtaja Torsti Hokkanen. Nyt metsien ja peltojen keskellä asuu vajaa tuhat asukasta. Kotiovelta metsäpolulle Idyllinen pikkukaupunki tarvitsee syntyäkseen osayleiskaavan, joka kertoo missä asutaan ja missä kuljetaan. Suunnittelijat muotoilevat parhaillaan kaavaehdotusta testaamalla erilaisia tapoja elää ja harrastaa. Arkkitehti Mikko Rusasen laatimissa kuvissa näkyy pieniä kyliä, joista kutakin ympäröi metsä, pelto tai niitty. Näille viher- 19

20 Histaan kuuluvan Nupurinkartanon puutalot nousevat ehkä jo parin vuoden päästä. Niihin muuttaa asukasta. alueille sopii kävelijöiden ja pyöräilijöiden reittiverkosto, johon jokainen asukas pääsee helposti kotioveltaan. Reitit johtavat milloin kauppaan milloin retkelle. Ulkoilureiteille varataan myös paikkoja nuotioille ja leiriytymiselle, Rusanen lupaa. Lisäksi polkujen varsille jää muistoja alueen pitkästä historiasta, kuten pikkuinen kivisilta Brobackaå-puron yli. Se, joka haluaa syvemmälle metsään, voi jatkaa Histasta pohjoiseen Nuuksion kansallispuistoon. Väliin jää Nuuksion Pitkäjärvi, jonka voi joidenkin visioiden mukaan ylittää vaikkapa riippusiltaa pitkin. Aktiiviselle asukkaalle Tulevaisuudessa ulkoilija löytää opaskartat ja muut vapaa-ajan palvelut vanhasta Histan kartanosta, johon johtaa vehreä puistokatu keskustan torilta. Kartanon viereen varataan tilaa niin urheilupuistolle kuin ratsastustalleillekin. Kartanon mailla kynnetään ja kylvetään yhä, mutta Histassa rehottavat myös heinittyneet pellot. Mikko Rusanen ei pidä mahdottomana, että näistä lohkottaisiin viljelypalstoja, siirtolapuutarhatontteja tai jopa niittyjä, joilla asukkaiden kotieläimet voisivat laiduntaa. Arkkitehtien kansioista löytyy myös yhdeksänreikäinen golf-kenttä, ja onpa ilmaan heitetty melontareittikin koskenlaskuineen. Rusasen mukaan on tärkeää jättää yleiskaavaan meheviä mahdollisuuksia, joista kaikkia ei välttämättä käytetä. Oman kylän tunnelmaa Vasta asemakaavat näyttävät aikanaan Histan ilmeen muotoineen, väreineen ja materiaaleineen. Vihjeitä tunnelmasta antaa kaakkoiskärjen alue, Nupurinkartano, jonka asemakaava on juuri valmistunut. Kaarevia katuja reunustavat lämpimän keltaiset ja tiilenpunaiset rivitalot sekä erillistalot. Kortteleiden keskelle jää puistoja ja alueen reunalle Nupurinjärvi. Histaan kuuluvan Nupurinkartanon puutalot nousevat ehkä jo parin vuoden päästä. Niihin muuttaa asukasta. Aluetta rakentavan YIT:n hankekehityspäällikkö Matti Kuronen korostaa, että koko Histaa ei rakenneta saman mallin mukaan eikä yhdellä kertaa. Asemakaavat tehdään kylä kylältä. Viimeiset osat valmistuvat vuoteen 2030 mennessä. Histaan odotetaan kaikkia mahdollisia asumismuotoja pienkerrostaloista omakotitaloihin ja vuokra-asunnoista omistusasuntoihin. Lukuisat vaihtoehdot varmistaa se, että kaupunki omistaa huomattavan osan hehtaarin Histasta. Kokonaisuudessaan alue on lähes neljä kertaa rakenteilla olevan Suurpellon kokoinen. Bussilla ja junalla Kun Histan keskusta valmistuu, se työllistää varmasti osan asukkaista, mutta valtaosa käy töissä muualla. Epäilijät ovatkin viitanneet yksityisautoilun kasvuun ja Turunväylän jonoihin. Histaan kulkee jo nyt kaksi seutuliikenteen linjaa ja kolme sisäistä. Mitä enemmän alueelle muuttaa asukkaita, sitä tiheämmin bussit kulkevat, sanoo Espoon kaupungin liikennesuunnittelupäällikkö Markku Antinoja. Hän pitää Etelä-Espoota hyvänä esimerkkinä siitä, miten joukkoliikenne voi sujua bussein. Antinoja uskoo vahvasti, että ennen pitkää Histaan pääsee myös junalla Länsirataa pitkin. Osa epäilijöistä vastustaa Histan rakentamista, oli rataa tai ei. Espoo kasvaa kuitenkin asukkaalla vuodessa. Ei riitä, että tiivistetään Etelä-Espoota, Torsti Hokkanen sanoo. Hän arvelee, että asuntojen hinnat karkaisivat monen tavallisen espoolaisen käsistä, jos 20

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän

Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Nuuksio - Luontopääkaupungin sydän Luonnon virkistys- ja matkailukäyttö Nuuksion kansallispuistossa 7-13.3.2019 Luontokeskus Haltian johtaja Tom Selänniemi Haltia naturcentrets direktör Tom Selänniemi

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa:

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Koulutukseen ja Te-toimiston rooliin liittyviä kysymykset: 1. Olen yli 30-vuotias mutta

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD. Kauniainen - Grankulla

VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD. Kauniainen - Grankulla VAMMAISNEUVOSTO HANDIKAPPRÅD Kauniainen - Grankulla Kauniaisissa on toiminut vuodesta 1989 lähtien vammaisneuvosto, joka edistää ja seuraa kunnallishallinnon eri aloilla tapahtuvaa toimintaa vammaisten

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

www.rosknroll.fi 0201 558 334

www.rosknroll.fi 0201 558 334 www.rosknroll.fi 0201 558 334 Rollella ei ole peukalo keskellä kämmentä, joten lähes kaikki rikki menneet tavarat Rolle korjaa eikä heitä pois. Etsi kuvista 5 eroavaisuutta! Rolle har inte tummen mitt

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä

ENGLANTI PALVELUKIELENÄ. Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä ENGLANTI PALVELUKIELENÄ Milla Ovaska, kansainvälisten asioiden päällikkö Antti Kangasmäki, ylikielenkääntäjä Suomen 2. suurin kaupunki Yksi nopeimmin kasvavista kaupungeista Suomessa 20 % asukkaista alle

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

1. Liikkuvat määreet

1. Liikkuvat määreet 1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet

Lisätiedot

Uudistuva kylä kaupungissa

Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa hankkeessa etsitään uusia tapoja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen käyttäjälähtöisesti ja perinteisiä sektorirajoja rohkeasti ylittäen. Pilottialueina

Lisätiedot

ta betalt! Luento hinnoittelun merkityksestä maria österåker Maria Österåker, ED - Österåker & Österåker Ab 17 november 2017

ta betalt! Luento hinnoittelun merkityksestä maria österåker Maria Österåker, ED - Österåker & Österåker Ab 17 november 2017 ta betalt! Luento hinnoittelun merkityksestä maria österåker Maria Österåker, ED - Österåker & Österåker Ab Tuotteen oikea hinta on se jonka asiakas on valmis siitä maksamaan Maria Österåker, ED - Österåker

Lisätiedot

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Turku 11.9.2014 NUORET LUUPIN ALLA Tuottaa tutkimustietoa lasten

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Lasten tarinoita Arjen sankareista

Lasten tarinoita Arjen sankareista Arjen sankarit Lasten tarinoita Arjen sankareista 112-päivää vietetään vuosittain teemalla Ennakointi vie vaaroilta voimat. Joka vuosi myös valitaan Arjen sankari, joka toiminnallaan edistää turvallisuutta

Lisätiedot

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA Tietoisku 3/2015 Arja Munter Palveluliiketoimi Kaupunkitieto Tilastokeskuksen vieraskielisten asumista koskevat tiedot ovat vuoden 2012 lopun tietoja. Tuolloin Espoossa

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asia: ASEMAKAAVAMUUTOS NRO , VAPAALA, LUONNOS

Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asia: ASEMAKAAVAMUUTOS NRO , VAPAALA, LUONNOS Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 23.9.2011 Maanomistajat, rajanaapurit, viranomaiset ja osalliset Viite: Vuorovaikutus kaavaa valmisteltaessa MRL 62 mukaisesti Asia: ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

Adjektiivin vertailu

Adjektiivin vertailu Adjektiivin vertailu Adjektiivin vertailu Adjektiivilla on kolme vertailumuotoa: Positiivi Komparatiivi Superlatiivi fin finare finast hieno hienompi hienoin 1. Säännöllinen vertailu: -are ja -ast Positiivi

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR Kaksikieliset keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Tulosta,

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset KIVISTÖN VISIOPAJA Aurinkokiven koulu 30.5.2017 tulokset Kivistön visio ja kaavarunko 021600 I Kivistön asemakaavayksikkö I Vantaan kaupunkisuunnittelu ESITTELYKIERROS KERRO NIMESI JA MIKÄ ON KIVOINTA

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Leo Heinonen, H2 Mobiilisti Meikussa 2 3.12.2014

Leo Heinonen, H2 Mobiilisti Meikussa 2 3.12.2014 Leo Heinonen, H2 Mobiilisti Meikussa 2 3.12.2014 ipadeja pilotoineen vuosikurssin kokemukset Tuen määrä vähäinen Laitteen käytön opettelu lisäkuormitus opiskelujen alussa ipad-vertaistuutoroinnin idea

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Kuvaile tai piirrä, millainen on sinun kotiovesi. Beskriv eller rita dörren till ditt hem.

Kuvaile tai piirrä, millainen on sinun kotiovesi. Beskriv eller rita dörren till ditt hem. Yllättävät ympäristökysymykset Överraskande frågor om omgivningen Miltä ympäristösi tuntuu, kuulostaa tai näyttää? Missä viihdyt, mitä jää mieleesi? Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat ja pyydä

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK Mitä tarkoittaa positiivinen kannustaminen? - rohkaiseminen Miten sitä voidaan toteuttaa a) kotona - jos lapsi ei vielä ymmärrä tehtävää, niin vanhemmat

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver.

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver. Torgmöte 3½ 3.3 kl. 12:30-14 i Saima, stadshuset Kim Mäenpää presenterade projektet Skede 1 av HAB och torgparkeringen Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikääntyvien tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Järvenpäässä

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 LIIKUNTAA IKÄÄNTYVILLE Ikääntyessä säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010 Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementti Louhela ry Päätavoite 4. SETLEMENTTI LOUHELAN RINKULAN JA RINGIN VAPAAEHTOISTOIMINTA ON

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot

Lisätiedot

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA TUTKIMUSALUE North (Torne) Saami - 4000 (25 000) Lule Saami - 500 (1500)

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita!

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita! Liiku, osallistu ja voita! Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n t ovat helmikuu ja syyskuu. Tavoitteena on saada VAU:n jäsenet kuntoilun pariin niin talvella kuin syksylläkin. Raikkaista syys- ja

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Arkeologian valintakoe 2015

Arkeologian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Vaasa opiskelukaupunkina. Vasa som studiestad

Vaasa opiskelukaupunkina. Vasa som studiestad Vaasa opiskelukaupunkina Vasa som studiestad Osaaminen ja oppiminen ovat Suomalaisen elinvoiman lähteitä Osaaminen ja oppiminen muodostavat pohjan yksilön ja yhteiskunnan hyvinvoinnille. Osaaminen ja oppiminen

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Kysely Lukkarin ylläpitäjille Tammikuu Vastaajia yhteensä 256 Ruotsinkielisiä 25 Julkaistujen sivustojen ylläpitäjiä 85%

Kysely Lukkarin ylläpitäjille Tammikuu Vastaajia yhteensä 256 Ruotsinkielisiä 25 Julkaistujen sivustojen ylläpitäjiä 85% Kysely Lukkarin ylläpitäjille Tammikuu 2018 Vastaajia yhteensä 256 Ruotsinkielisiä 25 Julkaistujen sivustojen ylläpitäjiä 85% Roolisi Lukkarin käytössä Ylläpidän vain tapahtumia ja/tai yhteystietoja 16%

Lisätiedot

HELBUS CONDUCT. Welcome to HELBUS. We are happy you are here!

HELBUS CONDUCT. Welcome to HELBUS. We are happy you are here! HELBUS CONDUCT Welcome to HELBUS. We are happy you are here! Our mission is to offer young people a path to a career in international business. Let us be your steppingstone for global opportunities! Explore

Lisätiedot

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Kokemusasiantuntija Anita Sinanbegovic ja VTM, suunnittelija Kia Lundqvist, Turun

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

XIV Korsholmsstafetten

XIV Korsholmsstafetten XIV Korsholmsstafetten 19.5.2013 Huvudklasser Öppen klass: Laget får komponeras fritt. Damklass: Laget ska endast bestå av kvinnliga löpare. Varje lag skall bestå av 6 8 löpare. Två löpare från varje lag

Lisätiedot

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot