LIIKENNE-JÄLKI. Opin liikkumaan turvallisesti kolon lähiympäristössä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIIKENNE-JÄLKI. Opin liikkumaan turvallisesti kolon lähiympäristössä"

Transkriptio

1 LIIKENNE-JÄLKI Opin liikkumaan turvallisesti kolon lähiympäristössä Aktiviteetin tavoite: Sudenpentu liikkuu turvallisesti kolon ympäristössä ja ymmärtää vaaralliset tai riskialttiit paikat liikenteen ja liikkumisen kannalta. Aktiviteetin kuvaus: Sudenpentu harjoittelee liikkumaan turvallisesti kolon lähistöllä. Tarvikkeet: Johtajan tehtävä: Aikuisen tehtävänä on vastata siitä, että koloilta sujuu turvallisesti. Hän ohjaa sudenpennut havainnoimaan liikenteen vaaranpaikkoja ja turvallisia reittejä. Paikka: kolon lähiympäristö, sudenpentujen koulun ympäristö, muu sudenpennun liikkumisympäristö Valmistautumisaika 10 minuuttia Taitoalue: Itsestä huolehtiminen, Kansalaistaidot Lähtekää retkelle kolon lähimaastoon. Tutkikaa yhdessä, kuinka monta erilaista liikennemerkkiä löydätte ja mitä ne kaikki tarkoittavat. Seuratkaa jonkin merkin kohdalla, miten hyvin muut tiellä liikkujat noudattavat tuota merkkiä (tarkkailkaa esimerkiksi sitä, miten moni autoilija hiljentää suojatien kohdalla). Havainnointia voitte tehdä joko koko lauma yhdessä tai pienissä ryhmissä. Lähtekää ulos kololta ja harjoitelkaa lähestymään koloa eri suunnista ja eri kulkuneuvoilla. Mitä liikennesääntöjä pitää ottaa huomioon, jos saapuu pyörällä koululta päin? Entäpä mitä pitää muistaa kaupalta päin tulevan kävelijän? Mikä on paras paikka, jonne aikuinen voi jättää sudenpennun kyydistään? Harjoitelkaa samalla esimerkiksi ylittämään tie oikein silloin kun suojatietä ei ole. Toteuttakaa koloiltareittien tarkastelu Googlen Streetview-palvelun avulla. Esitelkää palvelun avulla omia koloiltareittejä ja poimikaa erilaisia vaaranpaikkoja matkan varrelta. Miettikää yhdessä, miten kyseiset vaaranpaikat on mahdollista välttää tai miten niissä toimitaan mahdollisimman turvallisesti. Jakakaa edellisessä laumaillassa vanhemmille kutsu tulla mukaan koloiltaan. Pyytäkää mahdollisuuksien mukaan jokaista vanhempaa tulemaan partioon yhdessä lapsensa kanssa jalan tai polkupyörällä. Matkan varrella lapsen ja vanhemman tehtävänä on harjoitella liikkumaan turvallisesti kotoa kololle. Toteuttamisvinkki 5 Valokuvatkaa reittinne kotoa kololle. Esitelkää omat turvallisimmat reitit, kulkuneuvot ja vaaranpaikat muille. Kirjoittakaa ohjeet, miten kotoa kololle pääsee turvallisesti. Halutessanne voitte kuvata myös kaikki liikennemerkit matkan varrelta ja selvittää, mitä ne tarkoittavat. Reitin voi myös piirtää opaskarttaan ja opetella näin samalla kartan käyttöä. Toteuttamisvinkki 6 Kirjoittakaa kolon seinälle ohjetaulu siitä, miten liikkua turvallisesti kolon lähiympäristössä.

2 Tunnen jalankulkijaa ja pyöräilijää koskevat liikennesäännöt Aktiviteetin tavoite: Sudenpentu oppii liikennesääntöjä. Aktiviteetin kuvaus: Sudenpentu tutustuu itselleen tärkeisiin liikennesääntöihin ja ainakin viiteen liikennemerkkiin. Tarvikkeet: liikennemerkkien kuvia, Johtajan tehtävä: Aikuinen johtaa illan harjoitukset tai opastaa vertaisjohtajat vetämään harjoitukset pienemmissä ryhmissä. Paikka: kolo, kolon lähiympäristö, muu sudenpennun liikkumisympäristö Valmistautumisaika: puoli tuntia Opetelkaa liikennemerkkejä muistipelin avulla. Kuvia Suomen liikennemerkeistä löytyy esimerkiksi Liikenneviraston sivuilta. Parin saamisen yhteydessä kerratkaa, mitä liikennemerkki oikein tarkoittaa. Askarrelkaa omat liikennemerkit ohjeeksi partiokololle. Kerratkaa samalla, mitä mikin väri ja muoto liikennemerkeissä tarkoittavat. Voitte myös tehdä julisteita, joissa ohjataan toimimaan liikennemerkin ohjaamalla tavalla. Värittäkää liikennemerkit oikean näköisiksi ja muistelkaa, missä olette niitä nähneet. Tehkää halutessanne piipahdus kolon ympäristöön ja etsikää vastaavat merkit kolon lähimaastosta. Kerratkaa samalla, mitä mikin merkki tarkoittaa. Liikenneturvan nettisivuilta ja esitteistä löytyy hyviä kuvia, joiden avulla voi harjoitella tieliikennetilanteita. Risteys- ja tienylityskuvien avulla on hyvä pohtia, kenen tehtävänä on väistää ja mitä vaaranpaikkoja tilanteeseen sisältyy. Ensimmäisen ja toisen vuoden sudenpennuille soveltuu hyvin myös Liikenneturvan Turvapupu.net sivusto tehtävineen. Toteuttamisvinkki 5 Liikenneturva on toteuttanut Youtube-sivustolle lyhyitä animaatioita erilaisiin liikennesääntöihin liittyen. Animaatiot löytyvät osoitteesta Ymmärrän pyöräilykypärän tärkeyden Aktiviteetin tavoite: Sudenpentu oppii käyttämään kypärää turvallisesti. Aktiviteetin kuvaus: Sudenpentu ymmärtää, miksi pyöräilykypärän käyttö on tärkeää ja oppii kiinnittämään oman kypäränsä oikein. Aktiviteetin kesto: 30 minuuttia Tarvikkeet: pyöräilykypär(i)ä, pieni kypärä kypärätestiin Johtajan tehtävä: Akela johtaa toimintaa. Paikka: Kolo Valmistautumisaika: 10 minuuttia Toteuttakaa pantomiimiesityksiä, joissa kypärää käytetään jollakin tavalla väärin. Esittäjänä voi olla akela tai joku sudenpennuista. Korjatkaa, miten tilanteessa tulisi toimia. Tilanteita voivat olla esimerkiksi avoinainen leukahihna, kypärä takaraivolla, liian iso kypärä tai kypärä päässä kiipeilytelineessä.

3 Miettikää yhdessä, mitkä asiat ovat tärkeitä kypärää säädettäessä. Liikenneturvan sivuilta löytyy ohjeet oikeaoppisille kypäräsäädöille. Säätäkää lopuksi jokaisen sudenpennun pyöräilykypärät sopiviksi. Tehkää tutkimus kolon lähistöllä ja laskekaa, kuinka monella pyöräilijällä näette kypärän 15 minuutin aikana. Tarkkailkaa ja pohtikaa tuloksia. Miksi ajetaan ilman kypärää? Pidetäänkö kypärää oikein päässä? Voitte koostaa tutkimuksenne vaikka lippukuntalehteen, nettisivuille tai kolon seinälle. Tehkää kananmunakoe. Liikenneturvalta voi hankkia pienen kypärän, joka sopii kananmunalle. Kananmunakypäriä löytyy myös piirien toimistoilta ja alueilta. Sen avulla voi testata kananmunan kestävyyttä ja huomata kypärän edut oman pään suojelemisessa. Kypärätesti löytyy myös Youtubesta osoitteesta Käytän heijastinta ja ymmärrän heijastimen käytön merkityksen Aktiviteetin tavoite: Sudenpentu oppii käyttämään heijastinta. Aktiviteetin kuvaus: Sudenpentu tutustuu heijastimen käyttöön ja ymmärtää oikeaoppisen heijastimenkäytön merkityksen. Aktiviteetin kesto: 30 minuuttia Tarvikkeet: Erilaisia heijastimia Johtajan tehtävä: Akela johtaa toimintaa. Paikka: kolo, jokin pimeä paikka tai tila Tuokaa koloiltaan omat heijastimet ja tarkastakaa, ovatko ne asianmukaisia. Keskustelkaa samalla, milloin heijastinta tulee käyttää ja mihin se kannattaa kiinnittää. Testatkaa heijastimen näkyvyyttä. Miten kaukaa taskulampun valolla tai autonvaloilla erottaa vastaantulijan, jolla n heijastimia? Entäpä jos heijastimia ei olekaan? Leikkikää erilaisia heijastinleikkejä, esimerkiksi heijastinhippaa, jossa heijastimin varustautuneita leikkitovereita koetetaan saada kiinni pimeällä taskulampun valossa. Voitte myös piilottaa metsään heijastimia ja koettaa löytää niitä taskulampun valossa. Liikenneviraston sivuilla osoitteessa on havainnollistava animaatio siitä, miten kauas heijastin näkyy. Samanlaisen testin voi tehdä pimeällä lähitiellä. Tällöin on ehdottomasti muistettava huolehtia turvallisuudesta.

4 Järjestän laumani kanssa turvallisen pyöräilyillan Aktiviteetin tavoite: Sudenpentu oppii turvallisen pyöräilyn keinoja. Aktiviteetin kuvaus: Sudenpentu harjoittelee liikkumaan turvallisesti omassa lähiympäristössään omalla kulkuneuvollaan. Tarvikkeet: polkupyörä jokaiselle, taitorataan erilaisia välineitä Johtajan tehtävä: Akela johtaa pyöräretken ja ohjaa sudenpentuja toteuttamaan taitoradan. Paikka: kolo, kolon ympäristö Jos kolon lähellä on liikennepuisto, lähtekää sinne harjoittelemaan liikennesääntöjen noudattamista. Liikennepuiston voi rakentaa myös itse pahvisten liikennemerkkien avulla hiekkakentälle. Järjestäkää pieni pyöräretki, jossa harjoitellaan erilaisia liikennetilanteita. Harjoitusta vaatii esimerkiksi tien ylittäminen, eri suuntiin kääntyminen, tien reunalla ajaminen ja ryhmässä ajaminen. Jos varsinainen myynti ei ole koloillan aikana mahdollista, tehkää yhdessä koloillassa suunnitelmat siitä, kuka hoitaa myynnin milläkin alueella tai missäkin paikassa. Pohtikaa samalla, miten voisitte tavoittaa mahdollisimman suuren asiakasjoukon. Järjestäkää kolon pihalle taitorata polkupyörille. Hyviä harjoituksia ovat pujottelurata, jarrutus mahdollisimman tarkasti tai nopeasti, tasapainoilu lankulla, keinulauta, lankkujen välissä ajaminen, ympyrän ajaminen, yhdellä kädellä ajaminen ja välineen siirtäminen paikasta toiseen. Käytän joukkoliikennettä tullessani kololle tai liikkuessani laumani kanssa Aktiviteetin tavoite: Sudenpentu oppii käyttämään julkisia kulkuneuvoja. Aktiviteetin kuvaus: Sudenpentu tutustuu paikkakunnan joukkoliikennevälineisiin ja kertaa hyvän käyttäytymisen säännöt joukkoliikenteessä. Tämä askel on hyvä yhdistää johonkin toiseen askeleeseen, vierailukäyntiin tai retkeen. Aktiviteetin kesto: yksi tunti, muun toiminnan yhteydessä Tarvikkeet: mahdolliset matkaliput Johtajan tehtävä: Akela ohjaa toimintaa ja ohjeistaa sudenpentuja toimimaan oikealla tavalla. Paikka: kotipaikkakunta, lähikaupunki, matka johonkin partiotapahtumaan Valmistautumisaika: 0 minuuttia Jos kololle pääsee kulkemaan joukkoliikennevälineellä, etsikää lähin pysäkki ja kerratkaa yhdessä turvallinen reitti pysäkiltä kololle ja päinvastoin. Pohtikaa yhdessä, miten toimia erilaisissa joukkoliikennetilanteissa (bussi lähestyy pysäkkiä, bussi lähestyy pysäkkiä pimeällä, bussista myöhästyminen, kyydistä poisjäänti ja niin edelleen). Voitte esittää tilanteita pantomiimeina. Toteuttakaa jokin lauman retki joukkoliikennevälineillä.

5 Huollan pyörän Aktiviteetin tavoite: Sudenpentu oppii pitämään huolta omaisuudestaan. Aktiviteetin kuvaus: Sudenpentu harjoittelee tekemään pyörälleen perushuollon. Tarvikkeet: polkupyör(i)ä, pyöränhuoltoon tarvittavia välineitä (esimerkiksi ketjurasvaa, kuusiokoloavaimia, rengaspumppu) Johtajan tehtävä: Akela opastaa ja ohjaa huoltotoimenpiteiden tekemistä. Paikka: Kolon piha Valmistautumisaika: 20 minuuttia Huoltakaa ja katsastakaa polkupyöränne. Kiristäkää polkupyöristä kaikki ruuvit ja mutterit. Rasvatkaa ketjut sekä renkaiden ja polkimien akselien navat. Pumpatkaa renkaisiin ilmaa. Katsastakaa lopuksi pareittain polkupyörät, niin että jokainen saa toimia vuorollaan katsastusmiehenä. Tarkistakaa heijastimet ja valot. Tietoa polkupyörästä ja polkupyöräilystä löytyy sivustolta Sivustolta löytyvät esimerkiksi ohjeet renkaan vaihtoon ja tietoa polkupyörän eri osista. Tehkää retki lähimpään pyöräliikkeeseen. Sopikaa käynnistä etukäteen kauppiaan kanssa. Pyytäkää häntä kertomaan ja esittelemään pyöräilijän ja polkupyörän turvallisuutta lisääviä varusteita. Osallistun pyöräily- tai kävelyretkeen kaupungissa Aktiviteetin tavoite: Sudenpentu harjoittelee liikkumista kaupunkiympäristössä. Aktiviteetin kuvaus: Sudenpentu osallistuu retkeen kaupunkiympäristössä joko pyörällä tai kävellen. Hän tutustuu kaupunkiin turvallisesti liikennesääntöjä noudattaen. Aktiviteetin kesto: koko koloilta, muun retken yhteydessä Tarvikkeet: polkupyörät Johtajan tehtävä: Akela huolehtii retken turvallisuudesta ja ohjaa sudenpentuja oikeaoppiseen liikkumiseen ja liikenteen havainnointiin. Paikka: lähiseudun kaupunki Lähtekää laumanne kanssa retkelle esimerkiksi läheiseen leikkipuistoon, uimarannalle, lähimetsään tai kirjastoon. Ennen retken alkua kerratkaa keskeiset liikennesäännöt sekä ohjeet ryhmässä liikkumiselle. Muistakaa retken jälkeen (tai taukopaikalla) keskustella siitä, mikä meni hyvin ja mitkä asiat kannattaa tehdä seuraavalla kerralla paremmin. Tutustun poliisin tai ammattiautoilijan työhön Aktiviteetin tavoite: Sudenpentu oppii, että liikenne on yhteispeliä. Aktiviteetin kuvaus: Sudenpentu saa tietoa turvallisesta liikenteessä toimimisesta alan ammattilaiselta. Tutustuminen voidaan toteuttaa vierailemalla poliisilaitoksella tai kutsumalla poliisi vierailemaan koloillassa. Vieraaksi voidaan kutsua myös ammattiautoilija. Aktiviteetin kesto: koko koloilta, muun retken yhteydessä Tarvikkeet:

6 Johtajan tehtävä: Akela kutsuu vierailijan tai järjestää vierailun. Hän huolehtii siitä, että vierailija tietää vierailun tavoitteet. Paikka: kolo, vierailukohde Sopikaa vierailu poliisilaitokselle ja kertokaa, että vierailu liittyy liikennejäljen tekemiseen. Vaihtoehtoisesti voitte kutsua poliisin vierailemaan ja kertomaan liikenneasioista koloiltaan. Muistelkaa seuraavassa koloillassa mitä opitte poliisilta ja valmistakaa sekä postittakaa vierailun jälkeisessä koloillassa kiitoskortti poliisilaitokselle. Jos ryhmänne ei pääse vierailemaan poliisilaitokselle, löytyy sivustolta tietoa ja kuvia lapsia kiinnostavista aiheista, esimerkiksi poliisin virkamerkistä ja vaatetuksesta. Kutsukaa kololle vieraaksi ammattiautoilija, esimerkiksi taksin-, rekan- tai linja-autonkuljettaja. Kertokaa etukäteen vierailijalle vierailun tavoitteista. Tarkoituksena on saada sudenpentu ymmärtämään, että liikenne on yhteispeliä ja että hänen toimintansa liikenteessä vaikuttaa muiden liikenteessä olevien toimintaan. Vierailija voi esimerkiksi kertoa, millaisia vaaratilanteita hän on kohdannut lapsiin, jalankulkijoihin tai pyöräilijöihin liittyen. Sudenpennut voivat pohtia, miten tilanteet olisivat olleet vältettävissä. Muistelkaa seuraavassa koloillassa mitä opitte vierailijalta ja valmistakaa sekä postittakaa vierailun jälkeisessä koloillassa hänelle kiitoskortti.

LIIKENNE-TAITOMERKKI. Kertaan jalankulkijaa ja pyöräilijää koskevat liikennesäännöt. Tutustun turvavarusteisiin

LIIKENNE-TAITOMERKKI. Kertaan jalankulkijaa ja pyöräilijää koskevat liikennesäännöt. Tutustun turvavarusteisiin LIIKENNE-TAITOMERKKI Kertaan jalankulkijaa ja pyöräilijää koskevat liikennesäännöt Aktiviteetin tavoite: Seikkailija noudattaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikennesääntöjä. Aktiviteetin kuvaus:

Lisätiedot

Oppilas oppii tärkeimmät liikennemerkit ja liikennesäännöt. Oppilas ymmärtää, miksi liikenteessä on tärkeää olla varovainen.

Oppilas oppii tärkeimmät liikennemerkit ja liikennesäännöt. Oppilas ymmärtää, miksi liikenteessä on tärkeää olla varovainen. Opettajalle TAVOITE Oppilas oppii tärkeimmät liikennemerkit ja liikennesäännöt. LIIKENNE Oppilas ymmärtää, miksi liikenteessä on tärkeää olla varovainen. Hän oppii myös, miten on varustauduttava pyöräillessä,

Lisätiedot

Edvin Laineen koulun liikenneopas

Edvin Laineen koulun liikenneopas Edvin Laineen koulun liikenneopas Sisällysluettelo 1 Jalankulkija liikenteessä 2 Polkupyöräilijä liikenteessä 3 Koulukuljetukset 4 Saattoliikenne 5 Pihaliikenteen vaarat 6 Koulumatkan vaaranpaikkoja 7

Lisätiedot

MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA

MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA LIIKENNEKASVATUS Koulun liikennekasvatuksen tavoitteena on liikenteen sääntöjen opettaminen ja turvallisten toimintatapojen oppiminen. Lisäksi tuetaan turvallista

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 kuva SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 3. PYÖRÄILIJÄNÄ LIIKENTEESSÄ... 5 3.1 PYÖRÄN VARUSTEET... 5 3.2. OHJEITA PYÖRÄIJÄLLE... 6 4.

Lisätiedot

Lapsi liikenteessä 0 4-vuotias 4 5-vuotias 5 6-vuotias 6 7-vuotias

Lapsi liikenteessä 0 4-vuotias 4 5-vuotias 5 6-vuotias 6 7-vuotias www.liikenneturva.fi Lapsi liikenteessä - vinkit vanhemmille Lapsi ei pärjää liikenteessä yhtä hyvin kuin aikuinen. Hän on pienikokoinen ja liikenteessä tarvittavat valmiudet ovat vasta kehittymässä. Kun

Lisätiedot

LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA

LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA VeloFinland Turku 29.9.2018 Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto sanna.ojajarvi@poljin.fi @pyorailykunnat Lasten pyöräilyyn vaikuttaa moni asia LIIKENNEYM-

Lisätiedot

Aktiviteetin tavoite: Sudenpentu ymmärtää siisteyden merkityksen keittiössä ja ruoanlaitossa.

Aktiviteetin tavoite: Sudenpentu ymmärtää siisteyden merkityksen keittiössä ja ruoanlaitossa. KOTIKOKKI-JÄLKI Ymmärrän siisteyden merkityksen Aktiviteetin tavoite: Sudenpentu ymmärtää siisteyden merkityksen keittiössä ja ruoanlaitossa. Aktiviteetin kuvaus: Sudenpentu harjoittelee toimimaan keittiössä

Lisätiedot

TOIMI TARKKAAVAISESTI TASORISTEYKSESSÄ

TOIMI TARKKAAVAISESTI TASORISTEYKSESSÄ Tuntisuunnitelma 4 TOIMI TARKKAAVAISESTI TASORISTEYKSESSÄ TOIMI TARKKAAVAISESTI TASORISTEYKSESSÄ (Suositellaan toteutettavaksi kaksoistuntina 3. Tasoristeys on merkillinen paikka -tunnin kanssa) Taso:

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja

Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevän ja kävelevän koulubussin kuljettajan käsikirja Pyöräilevässä ja kävelevässä koulubussissa lapset kulkevat aikuisen johdolla ennalta

Lisätiedot

Heijastimen käyttö. Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa Vastaajia oli yhteensä 1530.

Heijastimen käyttö. Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa Vastaajia oli yhteensä 1530. Heijastimen käyttö Kyselytutkimuksen toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy joulukuussa 2017. Vastaajia oli yhteensä 1530. Käytätkö jalankulkijana heijastinta liikkuessasi liikenteessä pimeällä,

Lisätiedot

TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI

TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI Ylämyllyn koulun liikenneturvallisuussuunnitelma TURVALLISTA KOULUMATKAA SISÄLLYSLUETTELO Johdanto 3 Vinkkejä vanhemmille 4 Liikennekasvatuksen teemat 5 Jalankulkijana

Lisätiedot

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4. Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.2012 Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella muuttui vuonna 1997

Lisätiedot

Renkomäen koulu. Liikenneturvallisuus- suunnitelma

Renkomäen koulu. Liikenneturvallisuus- suunnitelma Renkomäen koulu Liikenneturvallisuus- suunnitelma Sisällys: 1. Renkomäen koulun liikenneopetussuunnitelma 2. Koulumatkan ja lähiympäristön vaaranpaikat 1. Huoltoajo koulun välituntialueella 2. Kentän lanaaminen

Lisätiedot

Pyöräilijä liikenteessä

Pyöräilijä liikenteessä Pyöräilijä liikenteessä Yhteystiedot: Selkokeskus Viljatie 4 C 00700 Helsinki puhelin: 09-34809 240 faksi: 09-351 3975 sähköposti: selkouutiset@famr.fi Liikenneturva Sitratie 7 PL 29 00421 Helsinki puhelin:

Lisätiedot

Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project

Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project South-East Finland Russia ENPI CBC (European Neigbourhood and Partnership Instrument, Cross-Border Cooperation), 2007-2013 Päiväkotipilotti Vanhempien kysely

Lisätiedot

SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS

SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS TAUSTATIEDOT Toukokuussa 2017 toteutetulla kyselyllä kartoitettiin suojatiekäyttäytymiseen liittyviä ongelmia Järvenpään, Keravan

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

Jalankulkija liikenteessä

Jalankulkija liikenteessä Jalankulkija liikenteessä Yhteystiedot: Selkokeskus Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puhelin: 09-34809 240 faksi: 09-351 3975 sähköposti: selkouutiset@famr.fi Liikenneturva Sitratie 7, PL 29 00421 Helsinki

Lisätiedot

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa?

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? HÄTÄTILANTEET Vastaa kysymyksiin Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. HÄTÄNUMERO A. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO ON. B. Kuka auttaa

Lisätiedot

Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA

Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2008 SÄILYTÄ TÄMÄ!!! PÄÄMAJAKOULUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. Yleinen liikennekasvatus Liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu oppilaiden koulumatkojen

Lisätiedot

HÄTÄTILANTEET. A. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? B. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO on.

HÄTÄTILANTEET. A. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? B. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO on. HÄTÄTILANTEET A. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. B. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO on. C. Kuka auttaa hätänumerossa? 1. 2. 3. 4.

Lisätiedot

Sinä teet suojatien kampanja

Sinä teet suojatien kampanja Sinä teet suojatien kampanja Kouluissa, päiväkodeissa, työyksiköissä ja järjestöissä toteutettava kampanja, jonka tarkoituksena on nostaa esiin laajasti suojatiehen ja tien ylittämiseen liittyviä keskeisiä

Lisätiedot

Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille

Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Turvallisesti harrastuksiin Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Harrastusmatkojen turvallisuus mukaan toimintaan harrastuksiin liittyy runsaasti sekä lyhyitä matkoja kodin ja harrastuspaikan

Lisätiedot

Kolhuitta kouluun liikenneturvallisuusrastien liitteet

Kolhuitta kouluun liikenneturvallisuusrastien liitteet Kolhuitta kouluun liikenneturvallisuusrastien liitteet Liite Sivut Merkkinä liikenteessä 1-20 Tienkäyttäjänä liikenteessä (2 liitettä) 21-22 Pyörällä liikenteessä (6 liitettä) 23-28 Polkupyörän varusteet

Lisätiedot

SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ

SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen kuntien seudullinen liikenneturvallisuusryhmä yhdessä Liikenneturvan ja poliisin kanssa jalkautuivat tarkkailemaan

Lisätiedot

Jalan ja pyörällä. Sisältö: Kuljet sitten jalan, pyörällä tai autolla, liikennesäännöt on syytä hallita.

Jalan ja pyörällä. Sisältö: Kuljet sitten jalan, pyörällä tai autolla, liikennesäännöt on syytä hallita. Jalan ja pyörällä 1 Sisältö: Jalan ja pyörällä... 3 Omilla teillä... 4 Pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkain... 4 Yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä... 5 Pyöräkaistalla ajaminen... 5 Kävelykatu ja pihakatu...

Lisätiedot

Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa Kyselyn toteutti Liikenneturvan

Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa Kyselyn toteutti Liikenneturvan Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa 2018. Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Taloustutkimus, ja siihen vastasi yhteensä

Lisätiedot

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Aktiviteetti: Riskit ja turvallisuus Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Tavoite: Tarpoja oppii ennakoimaan ja ymmärtämään, mitkä asiat voivat tehdä retkestä vaarallisen. Vartionjohtajan ohje: Vartio

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa

Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa OIKEAT VASTAUKSET JALANKULKIJA: jalan, suksilla, rullasuksilla, luistimilla tai vastaavilla välineillä liikkuva ja potkukelkan, lastenvaunujen, leikkiajoneuvon, pyörätuolin

Lisätiedot

Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski. Kysely kuntalaisille

Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski. Kysely kuntalaisille Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski Kysely kuntalaisille 1. Ikä o Alle 7 o 7-16 o 17-18 o 19-25 o 26 65 o Yli 65 2. Kotikunta o Kemijärvi o Pelkosenniemi

Lisätiedot

Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010

Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010 Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010 1 Draaman keinoin liikenteessä Ammattioppilaitokset Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla (9) 2000 nuorta (74% M) 2/3 oli 17-18 v 95% ei ota jos ajaa 83% käyttää

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Isojoki Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen

Lisätiedot

Turvallisuuskasvatusilta päiväkodissa

Turvallisuuskasvatusilta päiväkodissa Mannerheimin Lastensuojeluliitto Lapsen turvaksi -hanke (2007 2009) Turvallisuuskasvatusilta päiväkodissa Päiväkodin antama turvallisuuskasvatus on osa varhaiskasvatusta. Lasta opastetaan toimimaan ja

Lisätiedot

ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTOKUNTA/SEKTORI: TERVEYSTOIMI/ äitiys- ja lastenneuvolat

ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTOKUNTA/SEKTORI: TERVEYSTOIMI/ äitiys- ja lastenneuvolat KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT ESIMERKKEJÄ LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMISTA HALLINTO/SEKTORI: TERVEYSTOIMI/ äitiys- ja lastenneuvolat KOHDE- terveydenhoit llisuustiet ämyksen lisääminen

Lisätiedot

Lasten turvalaitteet 1

Lasten turvalaitteet 1 Lasten turvalaitteet 1 Nollavisio: Ettei yksikään lapsi kuolisi tai loukkaantuisi vakavasti liikenteessä Lapsille turvallisen liikenneympäristön suunnittelun lähtökohdaksi lapsen ominaisuudet ja sietokyky.

Lisätiedot

Liikennekasvatuspolku (1 lk.) Rastiaineisto

Liikennekasvatuspolku (1 lk.) Rastiaineisto Liikennekasvatuspolku (1 lk.) Rastiaineisto Yleisesittely Tavoitteet Toiminnallista liikennekasvatusta oikeassa liikenneympäristössä Koulun lähiympäristöön (ja riskipaikkoihin) tutustuminen Liikuntaa ja

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä. Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi

Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä. Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi 16.11. Lähde: Tilastokeskus ja, vuosi 2015 ennakkotietoja Kansalaisuus onnettomuuksissa 2015 5000 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500

Lisätiedot

MUKKULAN PERUSKOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA KEVÄT 2009. Kati Niiranen Sanna Ruponen

MUKKULAN PERUSKOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA KEVÄT 2009. Kati Niiranen Sanna Ruponen MUKKULAN PERUSKOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA KEVÄT 2009 Kati Niiranen Sanna Ruponen MUKKULAN PERUSKOULUN LIIKENNETURVALLISUUSUUNNITELMA Turvalliset koulumatkat ja lähiympäristö Oppilaat ja vanhemmat

Lisätiedot

liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi

liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi L sten liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi Tänään sukellamme liikennemerkkien runsaaseen maailmaan. Aivan aluksi sinun kannattaa etsiä päivän lehdestä liikennemerkkiaukeama.

Lisätiedot

Pyörätie. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi.

Pyörätie. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi. Pyörätie Pyörätiellä tarkoitetaan polkupyöräliikenteelle tarkoitettua, liikennemerkillä osoitettua, ajoradasta rakenteellisesti erotettua tien osaa taikka erillistä tietä. Pyörätie voidaan osoittaa joko

Lisätiedot

Toiminnallisia harjoituksia liikennekasvatukseen. Eeva-Liisa Markkanen

Toiminnallisia harjoituksia liikennekasvatukseen. Eeva-Liisa Markkanen Toiminnallisia harjoituksia liikennekasvatukseen Eeva-Liisa Markkanen eeva-liisa.markkanen@liikenneturva.fi Tätä kaikkea on liikennekasvatus 2 12.9.2018 Esityksen nimi / Tekijä Liikennekasvatuksen vuosikello

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa 28.6.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Kysely toteutettiin sekä suomeksi että ruotsiksi osana Loviisan liikenneturvallisuustoimija -hanketta. Kyselyn

Lisätiedot

TALOUDELLINEN AJOTAPA. Ennakoiva ajotapa

TALOUDELLINEN AJOTAPA. Ennakoiva ajotapa TALOUDELLINEN AJOTAPA Ennakoiva ajotapa Mitä voi tehdä 10 sekunnin aikana? Ennakoiva autoilija ajattelee liikenteessä siten, että hän miettii omaa tilannettaan 10 sekunnin päähän. Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Lisätiedot

TARKKAILIJA VON KAARA

TARKKAILIJA VON KAARA TARKKAILIJA VON KAARA Tavoite: Oppilaat tiedostavat henkilöautojen hallitsevan aseman jokapäiväisessä elämässämme. Verrata henkilöautojen suosioita muihin liikkumistapoihin. Osoittaa, millä perusteella

Lisätiedot

Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen. Satu Tuomikoski

Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen. Satu Tuomikoski Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen Satu Tuomikoski satu.tuomikoski@liikenneturva.fi 2 Lasten liikenneturvallisuus on aikuisten vastuulla 3 NOLLAVISIO Ihminen tekee liikenteessä

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja Ikäkaudet Perhepartio -Uusin lisäys partiotoimintaan -Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja -Perhepartio ei käytä vielä partio-ohjelmaa

Lisätiedot

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA Kuninkaanhaan koulun liikenneturvallisuuskysely 2014 Yhteenveto oppilaiden vastauksista ja ajatuksista www.ts.fi 1/11 Leena-Maria Törmälä, Ramboll Finland

Lisätiedot

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Espoon kaupunki Tekninen keskus PL 1 02070 Espoon kaupunki / Kirjaamo Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Esitys: Latokaski-seura ry on saanut Latokasken

Lisätiedot

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Pidä pelivaraa JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Sisältö 3 Jalan ja pyörällä 4 Omilla teillä 5 Ajo pyöräkaistalla 6 Risteyksissä tarkkana 6 Opettele väistämissäännöt 7 Liikennemerkin mukaan 8 Kääntyvä väistää

Lisätiedot

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Orivedellä

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Orivedellä Ylä-Pirkanmaan liikenneturvallisuustyö Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Orivedellä Liikenneturvallisuuskoordinaattori, Juha Heltimo, Strafica Oy Kyselyn tausta ja vastaukset Kysely toteutettiin

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta. Alakoululaisten kyselyyn saatiin yhteensä 393 vastausta

Lisätiedot

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla 26.10.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Rauman kaupungin suojatiekäyttäytymisen kysely toteutettiin 1.-21.10.2018 välisenä aikana. Kyselyllä kartoitettiin:

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Teuva Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat

Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Oma asuinympäristö paremmaksi!

Oma asuinympäristö paremmaksi! Oma asuinympäristö paremmaksi! Miten parantaisin omaa asuinympäristöäni? Projektityössä otetaan haltuun oma asuinympäristö ja lähdetään kehittämään sitä entistä paremmaksi. Tavoitteena on tutkia ja tehdä

Lisätiedot

Suomalaisten liikennekäyttäytyminen ja sääntötuntemus

Suomalaisten liikennekäyttäytyminen ja sääntötuntemus Suomalaisten liikennekäyttäytyminen ja sääntötuntemus Näin meillä seminaari 16.9.2014 Leena Pöysti Liikennekäyttäytymisen seuranta Seurantajärjestelmän tietoja kerätään tarkkailemalla ja automaattisilla

Lisätiedot

Koulumatkabarometri 2018 Esittelyaineisto

Koulumatkabarometri 2018 Esittelyaineisto Koulumatkabarometri 2018 Esittelyaineisto MIKÄ KOULUMATKABAROMETRI? Koulumatkabarometri on 4.-6. -luokan oppilaille suunnattu koulumatkaliikkumista kartoittava kyselytutkimus. Kysely toteutetaan kahden

Lisätiedot

Tiedottaminen LIIKKUVAN ARJEN DESIGN LAD & METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MONICA COTA LINDA VAN STIPHOUT CAMILLA ROUFFIANGE-AHMAD

Tiedottaminen LIIKKUVAN ARJEN DESIGN LAD & METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MONICA COTA LINDA VAN STIPHOUT CAMILLA ROUFFIANGE-AHMAD Tiedottaminen LIIKKUVAN ARJEN DESIGN LAD & METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MONICA COTA LINDA VAN STIPHOUT CAMILLA ROUFFIANGE-AHMAD TYÖRYHMÄ MONICA COTA LINDA VAN STIPHOUT sisustusarkkitehtuuri sisustusarkkitehtuuri

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

Mari Päätalo, Valpastin Oy. Koulumatkat terveellisiksi ja turvallisiksi Kokkolassa

Mari Päätalo, Valpastin Oy. Koulumatkat terveellisiksi ja turvallisiksi Kokkolassa Mari Päätalo, Valpastin Oy Koulumatkat terveellisiksi ja turvallisiksi Kokkolassa 1 Lähde: Kokkolan liikennetutkimus Maissa, joissa pyöräilymäärä on suurempi, ovat pyöräillyt kilometrit turvallisempia

Lisätiedot

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä MUISTIO Projekti Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KUOLEMAAN JOHTANEET ONNETTOMUUDET 2003-2012

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KUOLEMAAN JOHTANEET ONNETTOMUUDET 2003-2012 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KUOLEMAAN JOHTANEET ONNETTOMUUDET 2003-2012 Lähde: VALT (2014). Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimien tie-

Lisätiedot

Kolhuitta kouluun -liikenneturvallisuusrastit

Kolhuitta kouluun -liikenneturvallisuusrastit Kolhuitta kouluun -liikenneturvallisuusrastit 1 Tähän on koottu vuosiluokkien 0-6 liikenneopetukseen soveltuvia liikenneturvallisuusrasteja. Liikennerastien kuvauksissa on ohjeet toteutukseen eri luokka-asteilla.

Lisätiedot

Vaeltajat (18-22v): Partiomedia

Vaeltajat (18-22v): Partiomedia Vaeltajat (18-22v): Partiomedia Tavoite: Vaeltaja tuntee partiossa käytetyt eri mediat ja miten ne soveltuvat eri viestintätarpeisiin. Hän on vastuussa sisällön tuottamisesta johonkin partiomediaan. Vaeltaja

Lisätiedot

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä

Lisätiedot

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä MUISTIO Projekti Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Lapsen kannustaminen Erilaiset tavat kannustaa

Lisätiedot

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli MUISTIO Projekti Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely, ASUKKAAT Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Kurikka. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Kurikka. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Kurikka Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen

Lisätiedot

Pyöräilytyöpaja. Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto. poljin.fi/pyorailykasvatus

Pyöräilytyöpaja. Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto. poljin.fi/pyorailykasvatus Pyöräilytyöpaja Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio 4.12.2018 Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto poljin.fi/pyorailykasvatus sanna.ojajarvi@poljin.fi @pyorailykunnat Facebook:ryhmä: Pyöräilevät

Lisätiedot

Sisältö. Tommi Alanen Teppo Mattila Tiina Saari. Jari Viljanen Ari Tanttu

Sisältö. Tommi Alanen Teppo Mattila Tiina Saari. Jari Viljanen Ari Tanttu LIIKENNE- AAPINEN Sisältö Liikenneaapisen lukijoille...1 Koulusta Tasanteelle...2 Koulusta Tasanteelle tunnelin kautta...3 Lautakatonkadulta kouluun...4 Kartta...5 ja 8 Liikennemerkit...6-7 Dunckerinkadulta

Lisätiedot

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Jyväskylässä

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Jyväskylässä Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Jyväskylässä 15.6.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Kysely toteutettiin Keski-Suomen liikenneturvallisuustoimija -hankkeen osana. Kyselyn tehtiin nettikyselynä 7.

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

LASTEN MIELIPITEIDEN KUULEMINEN ROVANIEMEN OSAYLEISKAAVAA VARTEN

LASTEN MIELIPITEIDEN KUULEMINEN ROVANIEMEN OSAYLEISKAAVAA VARTEN LASTEN MIELIPITEIDEN KUULEMINEN ROVANIEMEN OSAYLEISKAAVAA VARTEN 30.6.2011 Mun Vuoro! kysyi lasten mielipidettä Rovaniemen keskustan liikenteestä Kalevan Nuorten Liiton kesäleirillä kysyttiin lasten mielipiteitä

Lisätiedot

Koulumatka-hanke Marjukka Aronen

Koulumatka-hanke Marjukka Aronen Koulumatka-hanke Marjukka Aronen 2.10.2018 HANKKEEN TAUSTAA Turvallisuus on yksi Hyvinkään kaupungin toimintaa ohjaavista arvoista (Safety Commynity jäsen). Hyvinkäällä on toiminut aktiivisesti jo 25 vuoden

Lisätiedot

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli MUISTIO Projekti Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely ASUKKAAT 1. Lähtökohdat Päivämäärä 06/06/2013 Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016

Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016 Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016 - Yhteistyötä vuodesta 2012 - Tuetaan 13-24 vuotiaiden nuorien omia liikenneturvallisuusprojekteja rahallisesti - Vuonna 2016 haetaan etenkin videoprojekteja

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT Tähän korttipakkaan on koottu apukeinoja opinto-piirityöskentelyä varten. Voitte noudattaa ohjeita järjestelmällisesti tai soveltaa niitä vapaasti haluamallanne

Lisätiedot

Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä Timo Seimelä

Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä Timo Seimelä Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä 1 15.9.2016 Timo Seimelä 2 Kehittämistoiveita tieliikennelakiin Pysäköinti Kameravalvonta Pyöräilyn edistäminen Raitiotie

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Yli 55-vuotiaat; - tuntuuko liikenne turvattomalta? Liikenneturvan ja Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n yhteisselvitys

Yli 55-vuotiaat; - tuntuuko liikenne turvattomalta? Liikenneturvan ja Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n yhteisselvitys Liikenneturvan selvityksiä 2/2015 Yli 55-vuotiaat; - tuntuuko liikenne turvattomalta? Liikenneturvan ja Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n yhteisselvitys Leena Pöysti Leena Pöysti Yli 55-vuotiaat;

Lisätiedot

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS Elävä veistos -taidepaja Elävä veistos -taidepajan teemoina ovat ihmiskeho, liike ja roolit. Työskentelymuodot ovat leikillisiä ja pajan sisältö suhteutetaan lasten

Lisätiedot

TerveysInfo. Heijastin Opaskortti heijastimien käytöstä. Ikä kuski mikä kuski Yleisesittely iäkkäistä kuljettajista. Liikenneturva

TerveysInfo. Heijastin Opaskortti heijastimien käytöstä. Ikä kuski mikä kuski Yleisesittely iäkkäistä kuljettajista. Liikenneturva TerveysInfo Autoillen kaiken ikää Ennakoivan ajamisen opas autoilijoille kertoo ikääntymisen vaikutuksista ajamiseen ja ajokykyyn.tietoa iäkkäille tyypillisistä vaaratilanteista ja onnettomuuksista sekä

Lisätiedot

SUDENPENTUJEN OSALLISTUMINEN ADVENTTIKALENTERI- KAMPANJAAN

SUDENPENTUJEN OSALLISTUMINEN ADVENTTIKALENTERI- KAMPANJAAN SUDENPENTUJEN OSALLISTUMINEN ADVENTTIKALENTERI- KAMPANJAAN 2017 1. vuonna VARAINHANKINTA-JÄLKI Jos lauma on toiminut jo enemmän kuin yhden vuoden, voidaan jälki tehdä myös 2. tai 3. vuonna 2. tai 3. vuonna

Lisätiedot

KULKUNEN LIIKENNETURVA

KULKUNEN LIIKENNETURVA KULKUNEN LIIKENNETURVA Tämän kirjan omistaa : 2 Työryhmä: Minna Huopalainen, Matti Koivurova, Varpu Tavaststjerna kuvitus ja taitto: Maileena Kurkinen LIIKENNETURVA 2006 Helsinki ISBN 951-560-045-6 L Lukijalle

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012 LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012 KUNTA: HALLINTOKUNTA/SEKTORI: VESILAHTI SIVISTYSTOIMI / luokka-asteet 1.-6. KOHDE- Opettajat Liikennekasvatuksen merkityksen sisäistäminen,

Lisätiedot

Mobiilit luontorastit

Mobiilit luontorastit Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: lukio Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablet -tietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: Luonnossa liikkuminen

Lisätiedot

Alakouluikäiset lapset osallisena lähiympäristössään monialainen oppimiskokonaisuus

Alakouluikäiset lapset osallisena lähiympäristössään monialainen oppimiskokonaisuus Alakouluikäiset lapset osallisena lähiympäristössään monialainen oppimiskokonaisuus Myllypohjan koulu Katja Järvinen, Taina Kari, Heidi Korvenoja-Laine ja Laura Peltomaa Toteutus Ma 7.5. - ke 9.5. lähiympäristö-teeman

Lisätiedot

Turengin koulun liikennekirja

Turengin koulun liikennekirja Lähde mukaan oppimaan liikenneasioita! Turengin koulun liikennekirja 1 1 MEIDÄN KOULUN KOULUMATKAVISIO Meidän, kouluväen ja kotien, harras toiveemme on, että kukaan lapsi ei kuolisi eikä loukkaantuisi

Lisätiedot