Opas hissittömään asuintaloon

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opas hissittömään asuintaloon"

Transkriptio

1 KONEEN RATKAISUT ASUINTALOIHIN Opas hissittömään asuintaloon

2 Hissihankkeen ABC 1 TALOYHTIÖSSÄ SYNTYY AJATUS HISSIN JÄLKIASENNUKSESTA 2 HALLITUS PÄÄTTÄÄ SELVITTÄÄ HISSIN ASENTAMISEN MAHDOLLISUUKSIA Jos valmistelusta ei synny kuluja, hallitus voi selvittää hissin asentamisen mahdollisuuksia ja viedä asian suoraan päätettäväksi yhtiökokoukselle. Jos valmistelusta syntyy kuluja, tarvitaan yhtiökokous, joka valtuuttaa hallituksen valmistelemaan projektia ja hyväksyy suunnittelubudjetin. 3 HANKKEEN SUUNNITTELU KÄYNTIIN Selvitys hissin sijoitusmahdollisuuksista Alustava budjettihinta sisältäen hissin, rakennustekniset työt, suunnittelun, luvat ja valvonnan Hankesuunnitelma sisältäen hissin sijoituspiirustuksen ja mitoituksen sekä kuvauksen rakennustöistä Hankekuvaus osakkaita varten sisältäen huoneistokohtaisen kustannuslaskelman 4 YHTIÖKOKOUS PÄÄTTÄÄ HISSIN ASENTAMISESTA Enemmistöpäätös, kun kustannukset jakautuvat asunto-osakeyhtiölain kerroskohtaisen jyvitysmallin mukaisesti. Jos hissi hankitaan esimerkiksi vain osaan porrashuoneista ja myös kustannukset halutaan kohdistaa vain heille, tämä vaatii hyväksynnän enemmistöltä maksuvelvollisista. 5 HANKE VALMISTELLAAN HUOLELLISESTI Toteutustavan ja urakoitsijoiden valinta: avaimet käteen -toimitus vai erillisurakat Pelastusviranomaisten hyväksyntä hankkeelle Rakennuslupakuvat eli arkkitehtisuunnittelu Rakennusluvan hakeminen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) tuen hakeminen Rakennustöiden valvojan valinta Rakennesuunnittelu ja muu täydentävä suunnittelu (sähkö, LVI jne.) Rahoitusjärjestelyt 6 HISSI ASENNETAAN TALOON Tiedotus osakkaille ja asukkaille Turvallinen asuminen asennuksen aikana Valmiusastetodistukset ARAa varten 7 HISSI ON VALMIS ASUKKAIDEN KÄYTTÖÖN Hissin pitkän ja taloudellisen elinkaaren varmistaminen ammattitaitoisilla kunnossapitopalveluilla KONE apuna 2

3 Jokainen koti ansaitsee hissin Hissi on tärkeä osa elinkaariasumista ja esteetöntä asuinympäristöä. Liikunta- ja toimintarajoitteisille kerrosten välillä kulkeva hissi on välttämättömyys. Iäkkäämmille henkilöille portaiden nouseminen yksin tai apuvälineiden kanssa on usein mahdotonta. Hissiä eivät tarvitse yksin yläkerroksissa asuvat iäkkäämmät ihmiset, vaan myös lapsiperheiden ja muiden asukkaiden päivittäinen liikkuminen ja suurten kantamuksien kuljettaminen helpottuu hissin myötä. Hissin hankkiminen hissittömään taloon ei ainoastaan vaikuta kiinteistön päivittäiseen käytettävyyteen, vaan myös kiinteistön kiinnostavuuteen ja arvon nousuun. Hissin asentaminen käynnistää uuden kiinteistön elinkaaren, jossa huomisen tarpeet otetaan huomioon jo tänään. Teimme tämän oppaan helpottamaan hissin jälkiasennushankkeen suunnittelua ja toteutusta taloyhtiöissä. Seuraavilla sivuilla käymme läpi hissihankkeen vaiheet ja sen jälkeen kerromme esimerkkejä taloyhtiöistä, joihin hissit on asennettu jälkikäteen. Viimeiseltä aukeamalta löydät vastauksia hissihankkeesta useimmin esitettyihin kysymyksiin. Hissien jälkiasennukset toteutetaan aina yksilöllisesti kunkin asunto-osakeyhtiön tarpeista käsin, joten tulen mielelläni kertomaan ja keskustelemaan aiheesta lisää. Lisää tietoa ja esimerkkejä toteutuneista hissien jälkiasennuksista löydät myös osoitteesta hissinhankinta. Sujuvaa, turvallista ja mukavaa hissimatkaa! KONE Hissit Oy Puh KONE kumppanina hissittämishankkeissa Helppo kokonaishanke. Mahdollisuus kokonaistoimitukseen, joka sisältää haluttaessa myös kaikki hankkeeseen liittyvät rakennustyöt. Maksuton hankkeen suunnitteluapu kattaen hankesuunnitelman ja viestinnän osakkaille Asukasystävällinen toteutus Tila- ja energiatehokkaimmat tuotteet; isoin hissikori käytettävissä olevaan tilaan Kattavat, paikalliset kunnossapitopalvelut, jotka varmistavat laitteen pitkän ja taloudellisen käyttöiän. KONE on kotimainen, alansa johtava ja luotettava toimija, jolla on kokemusta sadoista hissien jälkiasennushankkeista Suomessa. 3

4 SUUNNITTELU RATKAISUT TOTEUTUS KUNNOSSAPITO Hissihanke lähtee käyttäjien tarpeista Kulkeminen omaan kotiin turvallisesti, helposti ja miellyttävästi tekee arjesta laadukkaamman kaikille talon asukkaille. Raskaiden kantamusten kuljettaminen kotiin onnistuu hissillä vaivattomasti. Ja vaikka itse ei päivittäin hissiä tarvitsisikaan, hissin avulla vierailulle pääsevät myös sellaiset sukulaiset ja ystävät, joilta portaiden kipuaminen ei syystä tai toisesta onnistu. Erityisesti iäkkäämmille henkilöille hissi mahdollistaa asumisen omassa kodissa mahdollisimman pitkään. Liikkumisesta tulee esteettömämpää ja huomattavasti turvallisempaa, sillä kaatuminen on yleisin iäkkäiden suomalaisten tapaturmista. Hissin puute on myös useimmin mainittu syy palvelutaloon muutolle. Perheille hissi tuo helpoutta ja turvallisuutta arkeen esimerkiksi lastenvaunujen, kauppakassien ja pienten lasten kanssa liikuttaessa. Kokenut ammattilaistiimi varmistaa parhaan lopputuloksen Hissin jälkiasennus on taloyhtiölle usein ainutkertainen hanke, joten onnistuneen toteutuksen varmistaa kokenut ammattilaistiimi: arkkitehti, rakennesuunnittelija, rakennusyhtiö ja hissitoimittaja. Hanke voidaan toteuttaa erillisurakoina tai avaimet käteen -toimituksena taloyhtiön tarpeiden pohjalta. KONE auttaa mielellään luotettavien, paikallisten yhteistyökumppaneiden etsimisessä. Hissihankkeen alussa määritetään, miten hissi tulisi sijoittaa porrashuoneeseen tai talon ulkopuolelle, hissin mitoitus ja paras toteutustapa rakennustöissä. Tärkeää on huomioida esteettömyys kokonaisvaltaisesti: Pääseekö hissillä esimerkiksi kellariin ja ullakolle? Itse hissiratkaisua valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota hissin tilatehokkuuteen, energiankulutukseen, tuotteen vaatimiin rakennusteknisiin töihin, soveltuvuuteen rakennuksen ilmeeseen ja teknisiin ominaisuuksiin. 4

5 SUUNNITTELU RATKAISUT TOTEUTUS KUNNOSSAPITO Yhtiökokous päättää hissihankkeesta Yhtiökokous päättää hissin asentamisesta hallituksen esityksen pohjalta enemmistöpäätöksellä, kun kustannukset jakautuvat asunto-osakeyhtiölain kerroskohtaisen jyvitysmallin mukaisesti. Jos hissi hankitaan esimerkiksi vain osaan porrashuoneista ja myös kustannukset halutaan kohdistaa vain heille, tämä vaatii erillisen enemmistöpäätöksen maksuvelvollisilta. Yhtiökokouksen päätöksen lisäksi hanketta varten tarvitaan paikallisten pelastusviranomaisten hyväksyntä, rakennuslupa ja sitä varten rakennuslupakuvat ja rakennustöiden valvoja. Myös hankkeen rahoitus tulee järjestää ja tuet hakea ennen rakennustöiden alkua. KONE tarjoaa Hissi haluttaessa avaimet käteen -periaatteella Maksuton hankesuunnitelma omalta rakennusmestarilta ja viestintä osakkaille Rakennuslupakuvat eli arkkitehtisuunnittelu Haluttaessa apu rakennusluvan ja ARAn tuen hakemiseen sekä pelastusviranomaisten tarkastukseen Kävin juuri arvioimassa Espoon Olarissa kohteen, jonne hissin jälkiasennus on tilattu. Arvioni mukaan hissi nostaa asunnon arvoa tässä kohteessa euroa/m 2 *. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin asuntojen haluttavuuden paraneminen. Hissitalojen asuntojen myynti- ja vuokrausajat ovat selvästi hissittömiä taloja lyhyempiä ja osalle ostajista hissi on ehdoton kriteeri uutta kotia valittaessa. Useimmissa kohteissa nämä asunnot viedään käsistä. Carl-Michael Hatanmaa, LKV, toimitusjohtaja Espoon Habita Oy * Hissihanke maksaa osakkaille euroa/m 2. 5

6 SUUNNITTELU RATKAISUT TOTEUTUS KUNNOSSAPITO Arvonnousu, kustannukset ja tuet Hissin myötä asuntojen haluttavuus kasvaa ja niiden myynti- ja vuokrausmahdollisuudet paranevat, kun kaikki ostajaryhmät ovat potentiaalisia ostajia. Suomen Kiinteistövälittäjäliiton karkean arvion mukaan asunnosta, joka sijaitsee hissillisessä talossa saadaan keskimäärin 10 prosenttia korkeampi hinta kuin hissittömässä talossa sijaitsevasta asunnosta. Arvonnousu voi vaihdella merkittävästi talo- ja paikkakuntakohtaisesti, joten asiasta kannattaa kysyä arviota paikalliselta kiinteistövälittäjältä. Hissihanke suunnitellaan aina yksilöllisesti ja näin ollen hankkeen kustannuksetkin vaihtelevat valitun toteutustavan perusteella. ARAn tuen jälkeen hissistä jää maksettavaa keskimäärin euroa per hissi, mikä nelikerroksisessa talossa 10 vuoden maksuajalla tarkoittaa noin 1,15 euroa/m2/kk. Kustannukset jaetaan osakkaille asunto-osakeyhtiölain kerroskohtaisen jyvitysmallin mukaisesti. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myöntää hissihankkeisiin tukea 50 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista. Tuen saaminen edellyttää hankesuunnitelmaa ja taloyhtiön päätöstä hankkeen toteuttamiseksi. ARAn tuen lisäksi monet kaupungit ja kunnat myöntävät lisätukea, joiden suuruus vaihtelee tyypillisesti 5-15 prosentin välillä. Esimerkkilaskelma hissihankkeen kustannuksista Hissihankkeen kokonaishinta euroa Hissihankkeen hinta taloyhtiölle euroa (ARAn avustus 50 %, kaupungin 10 %) Huoneiston numero Huoneiston sijaintikerros Huoneiston koko (m 2 ) Uuden hissin asunnon sijaintikerros Uuden hissin vastikeperustekerroin Hissin hinta per asunto ( ) A A A A A A A A A A A A Esimerkissä nelikerroksinen talo, jossa alimmassa kerroksessa on asuntoja. Alin kerros on myös porrashuoneen sisäänkäyntikerros ja hissin lähtötaso. Lähde: Suomen Kiinteistölehti 1/

7 SUUNNITTELU RATKAISUT TOTEUTUS KUNNOSSAPITO Hissi osana kiinteistöä KONEen hissi voidaan asentaa lähes jokaiseen asuintaloon. Porrashuoneen koko ja muoto sekä palveltavien kerrosten sijainti määrittävät, miten hissi on järkevintä sijoittaa rakennukseen. Hissi voidaan asentaa porrashuoneeseen portaiden keskelle tai portaiden vierelle kerrostasanteen kohdalle. Mikäli tämä ei ole mahdollista, hissi voidaan sijoittaa myös toisen portaan tilalle ja tällöin talon ulkopuolelle tulee uudet portaat. Joissain tapauksissa hissi voidaan asentaa talon ulkopuolelle tulevaan hissitorniin. Hissi toisen portaan tilalla ja uusi porrastorni talon ulkoseinällä Kierreportaiden keskellä Asuinvyöhykkeellä Portaiden keskellä Portaiden sivussa 7

8 SUUNNITTELU RATKAISUT TOTEUTUS KUNNOSSAPITO Tehokasta tilankäyttöä energiaa säästäen KONE tarjoaa hissittömiin taloihin erilaisia hissityyppejä, joista valitaan parhaiten kuhunkin rakennukseen ja käyttötarpeeseen sopiva hissi. Lisäksi hissit sovitetaan kiinteistön ominaispiirteisiin valitsemalla sopivat materiaalit KONEen sisustusvalikoimasta. Valittavana on erilaisia lattia- ja seinämateriaaleja sekä valaisinvaihtoehtoja. Valittavissa on myös KONEen etukäteen suunnittelemia sisustuspaketteja. Kaikki KONEen hissivaihtoehdot ovat energiatehokkaita ja konehuoneettomina hyödyntävät alan viimeisintä teknologiaa. KONEen ekotehokkaiden ratkaisujen ytimenä ovat KONE EcoDisc ja KONE PowerDisc -nostokoneistot. Ne kuluttavat vähemmän energiaa kuin hydraulikoneisto tai perinteinen vaihteellinen koneisto. Lisäksi hissityypistä riippuen malleissa on vakiona muita energiansäästöominaisuuksia. Esimerkiksi korinvalon sammutusjärjestelmä sammuttaa hissin valot automaattisesti, kun laite ei ole käytössä ja LED-valojen ansioista valaistuksessa voidaan säästää jopa 80 prosenttia energiaa perinteisiin valaistusratkaisuihin verrattuna. Talon ulkopuolelle sijoitettaessa ratkaisu on useimmiten KONE MonoSpace KONE MonoSpace on maailman johtava konehuoneeton hissiratkaisu jo yli 10 vuoden ajan. Yli toimitettua hissiä ovat todiste ylivoimaisesta tilatehokkuudesta, turvallisuudesta ja matkustusmukavuudesta. Hissin pieni energiankulutus varmistaa sen taloudellisen käytön. Talon ulkopuolelle asennettava hissi- tai porrastorni sovitetaan aina yksilöllisesti rakennuksen ilmeeseen. Pintamateriaaliksi voidaan valita esimerkiksi rappaus, tiili tai lasi, jotta rakennelma tuo uutta eloa kiinteistön julkisivuun. Esimerkiksi asentamalla hissi lasikuiluun voidaan tuoda valoa ja avaruutta porraskäytävään. 8

9 SUUNNITTELU RATKAISUT TOTEUTUS KUNNOSSAPITO Rappukäytävään sijoitettaessa ratkaisu on tyypillisesti KONE ProSpace KONE ProSpace on tilatehokas hissi, jolla saadaan suurin mahdollinen hissikori pieneen tilaan. Esimerkiksi 900 mm leveään tilaan saadaan 700 mm leveä hissikori. KONE ProSpace mahdollistaa myös läpimentävät hissikorit, jolloin hissikorin molemmissa päissä on ovi. KONE ProSpace on energiatehokas ja se tarvitsee pienet ylä- ja alatilat, mikä pienentää rakennustöiden osuutta. Porrashuoneeseen asennettavien hissien hissikuilut ovat yleensä terästä, rei itettyä terästä tai lasia, ja teräspintojen väri valitaan porrashuoneeseen sopivaksi. KONE tarjoaa Monia eri hissityyppejä ja sisustusvaihtoehtoja, jotta jokaiseen rakennukseen löydetään paras mahdollinen ratkaisu Tilatehokkaat ratkaisut, suurin hissikori käytettävissä olevaan tilaan Alan energiatehokkaimmat tuotteet 9

10 SUUNNITTELU RATKAISUT TOTEUTUS KUNNOSSAPITO Ammattitaitoinen toteutus aikataulussa Hissin sujuvalla ja ammattitaitoisella asennuksella varmistetaan, että asukkaat voivat asua ja liikkua kotitalossaan normaalisti hissin asennuksen aikana. Ennen kuin projekti alkaa, KONEen työnjohtaja tekee yksityiskohtaisen työmaatarkastuksen yhdessä isännöitsijän kanssa. Tarkastus huomioi rakennuksen ominaisuudet, projektin aikaisen pääsyn rakennukseen ja asukkaiden, vierailijoiden sekä asentajien turvallisuuden. Hissin asentaminen kestää tyypillisesti 8-12 viikkoa. Jos hissi tulee sisälle porraskäytävään, tarkoittaa tämä tilan leikkaamista hissikuilulle ja ylimääräisten tukirakenteiden asentamista. Jos hissi tulee porrashuoneen ulkopuolelle, hissille rakennetaan perusta ja ulkoseinään leikataan reiät pääsyksi porraskäytävään. Asennuksen aikana KONEen asentajat suojaavat lattiat, seinät ja kulkuväylät varmistaakseen, ettei rakennukselle aiheuteta vahinkoa. He varmistavat myös, että asukkaat voivat kulkea turvallisia reittejä pitkin. Kaikilla KONEen asentajilla on asianmukaiset työturvallisuustodistukset. KONE tuo jokaiseen rappuun remontin ajaksi infotaulun, josta asukkaat voivat seurata remontin etenemistä. Haluttaessa KONE voi tarjota myös erillisiä siivouspaketteja minimoimaan rakennusaikainen pöly ja epäsiisteys rappukäytävässä. Ennen kuin hissi luovutetaan asiakkaalle, KONE mittaa jokaisen asentamansa laitteen ajomukavuuden ja tekee lopulliset turvallisuus- ja toimintatarkastukset. KONE tarjoaa Ammattitaitoisen ja varman toimituksen sovitussa aikataulussa. Asukkaiden turvallisen liikkumisen, asumishaittojen minimoinnin ja asukastiedotuksen asennuksen aikana. Tiedote hissin rakentamisesta Hyvät As Oy X:n asukkaat Rakennamme taloonne hissiä. Alla töiden aikataulu. Työ Ajankohta Työ alkaa Työ loppuu Yhteystiedot Jätteiden ja materiaalin säilytys Olemme varanneet talon eteen jätelavan rakennusjätteitä varten. Hissin osat varastoidaan xx. Työn eteneminen Aloitettu Valmis Lisätiedot KONEen infotaulutiedote Palaute Otamme mielellämme vastaan palautetta työn sujumisesta, jotta pystymme parantamaan toimintaamme. Palautelomakkeita ja palautuskuoria löydätte oheisesta esitetaskusta. Yhteistyöterveisin KONE Hissit Oy 10

11 SUUNNITTELU RATKAISUT TOTEUTUS KUNNOSSAPITO Kunnossapidolla pitkä ja taloudellinen elinkaari Jo hissin hankintavaiheessa on syytä kiinnittää huomiota laitteen kunnossapitoon, sillä hissin pitkä ja taloudellinen elinkaari varmistetaan valitsemalla toimittaja, joka tarjoaa varaosien saatavuuden ja osaavan kunnossapitopalvelun kymmeniksi vuosiksi. KONEen ennakoivan kunnossapidon avulla laitteet saavat tarvitsemansa huolto- ja korjaustoimenpiteet oikea-aikaisesti. Olemme aina lähellä, sillä suurissa kaupungeissa KONEen asentaja on normaalina palveluaikana enintään 3 km säteellä alueeseensa kuuluvasta hissistä. Monilla pienemmillä paikkakunnilla KONE on ainoa paikallinen hissien kunnossapitäjä. Toimivat laitteet ovat sekä asiakkaidemme että meidän etu ja siksi annamme kunnossapidossamme oleville laitteille käytettävyystakuun. Keskimäärin KONEen kunnossapidossa olevat laitteet ovat olleet asiakkaidemme käytössä 99,8 % vuoden tunneista. Käytettävyyden ohella toinen merkittävä seikka on palvelun nopeus. Jos laitteeseen hyvästä huollosta huolimatta tulee vika, vaikeammatkin viat saadaan yleensä kuntoon saman tai seuraavan päivän aikana. Vikojen nopeaa ratkaisua tukee toimiva varaosalogistiikka. KONE tarjoaa Kattavin ja ammattitaitoisin palveluverkosto Käytettävyystakuu Nopea palvelu ja erinomainen varaosien saatavuus koko elinkaaren ajan 11

12 REFERENSSI Tilatehokas hissi Haminaan As Oy Erottajankatu 15:sta toteutettiin hissin jälkiasennushanke, jossa kolmikerroksiseen hissittömään asuinkerrostaloon asennettiin KONE Motala hissi. Taloyhtiön asukaskunta koostuu pääosin iäkkäämmistä henkilöistä, joiden kohdalla helppo ja esteetön liikkuminen kiinteistössä korostuvat. Päätös hissin hankinnasta tehtiin nopeasti, kun sopiva avaimet käteen -ratkaisu löytyi. Jotta tarvittavat tilat hissille saatiin aikaiseksi, kiinteistössä tehtiin pieniä rakennusteknisiä muutostöitä. Kerrostasoja leikattiin ja tuettiin, hissille tehtiin pohjalaatta sekä kolmannen kerroksen paloluukkua siirrettiin. Hissi asennettiin itsekantavaan teräsrakenteiseen lasikuiluun, joka yhdessä hissikorin ikkunan kanssa luo läpinäkyvyyttä ja tilavuuden tuntua porraskäytävään. Hissihankkeen yhteydessä myös porraskäytävä maalattiin uusiksi. Hissille saatiin esteetön kulku kiinteistön takapihan kautta. Kohteen KONE Motala hissi on suunniteltu asennettavaksi pieneen tilaan, joten valittu ratkaisu oli luontevin vaihtoehto ahtaan porraskäytävän hyvin rajallisen asennustilan takia. Hallituksen puheenjohtaja Erkki Kasari kertoo: Ensimmäinen kysymys meillä oli, mahtuuko pieneen rappukäytävään ylipäänsä hissiä. Yllätyimme itsekin, kun KONEen miehet tulivat paikalle mittaamaan ja totesivat, että hissi on mahdollista asentaa. Yläkerroksissa asuu paljon iäkästä väkeä, joiden liikkuminen ilman hissiä alkoi olla jo varsin hankalaa ja muutenkin halusimme päivittää talon nykyaikaan. Toki valtion tukikin helpotti huomattavasti päätöksentekoa. As Oy Erottajankatu 15 Kuvaus Hissittömän talon hissihanke, jossa hissi asennettiin portaikon ja kerrostason väliin tehtyyn aukkoon Osoite Erottajankatu 15, Hamina Ratkaisut KONE Motala 6000 KONE kotimaisena yhtiönä tuntui meille parhaalta vaihtoehdolta. He ottivat asian heti ajaakseen ja hanke lähti sujuvasti liikkeelle. 12

13 REFERENSSI NÄIN HISSIHANKE ETENI Hissin jälkiasennuksesta alettiin keskustella taloyhtiössä syksyllä 2008, jolloin tehtiin myös alustava selvitys siitä, voidaanko taloyhtiöön asentaa hissi. Hissihanke sai taloyhtiössä kannatusta ja päätös hissin hankinnasta tehtiin nopeasti, kun sopiva avaimet käteen -ratkaisu löytyi. Huhtikuussa 2009 pelastusviranomaiset tekivät rappukäytävässä testauksen ambulanssipaareilla, jonka pohjalta KONE teki lopullisen tarjouksen mittakuvineen. Hissin toimitussopimus allekirjoitettiin heinäkuussa Rakennuslupa myönnettiin lokakuussa Rakennustekniset työt aloitettiin tammikuun 2010 puolessa välissä. Hissikuilulle saatiin tilat timanttileikkaamalla portaikkoa ja kerrostasoja. Hissille valmisteltiin pohjalaatta ja kolmannen kerroksen huoltoluukkua siirrettiin. Kiinteistössä asuttiin normaalisti remontin ajan. Varsinainen hissin asennus aloitettiin helmikuussa Aluksi hissille valettiin pohjalaatta. Hissi asennettiin itsekantavaan teräsrakenteiseen lasikuiluun. Rakennusvalvonnan loppukatselmus ja hissin luovutus asukkaiden käyttöön suoritettiin huhtikuun 2010 alussa. Lasikuilu yhdessä hissikorin ikkunan kanssa luo läpinäkyvyyttä ja tilavuuden tuntua porraskäytävään. Tilatehokkaan ratkaisun ansiosta välipohjaa ei tarvinnut puhkaista. Hissihankkeen kokonaiskustannukset olivat noin euroa, josta taloyhtiön maksettavaksi jäi noin euroa. 13

14 REFERENSSI Energiatehokkaat hissit helpottavat arkea Porissa Porissa Messintie 6:ssa toteutettiin kolmen asuintalohissin jälkiasennushanke, jossa uudet hissit asennettiin kerrostalon portaikon keskelle. As Oy Messintie 6 oli tyypillinen hissitön kolmikerroksinen elementtitalo vuodelta Jo talon rakennusvaiheessa mahdollinen hissien jälkiasennus oli huomioitu, sillä portaikon keskelle oli jätetty paljon tyhjää tilaa. Messintielle asennettiin kolme konehuoneetonta KONE MonoSpace -asuintalohissiä. Kohteeseen rakennetut 135 cm leveät teräsrakenteiset lasikuilut mahtuivat portaikkojen keskelle timanttileikkaamalla vanhoja portaita kapeammiksi. Hallituksen puheenjohtaja Markku Perttula kertoo: Talon valmistuessa 1969 tänne muutti paljon nuoria perheitä, mutta 40 vuoden jälkeen emme enää ole niin nuoria. Hissihankkeesta puhuttiin siksi jo pidemmän aikaa ja päätös hissistä saatiin toisella yrittämällä. Nyt kun hissit ovat valmiit, kaikki ovat olleet niihin tyytyväisiä. Yli 90-vuotias äitini ei päässyt meille kylään enää moneen vuoteen, mutta hissien asentamisen jälkeen hän on käynyt jo monta kertaa. As Oy Messintie 6 Kuvaus Hissien jälkiasennushanke, jossa hissit asennettiin kerrostalon portaikon keskelle Osoite Messintie 6, Pori Ratkaisut 3 KONE MonoSpace -hissiä 14

15 REFERENSSI Esimerkkejä toteutuneista hissihankkeista As Oy Liisankatu 25, Helsinki Helsingin Kruunuhaassa sijaitseva arvokiinteistö saneerattiin vuonna 2013, jolloin rakennus sai myös KONEen hissit jälkiasennettuna. Talon alkuperäistä arkkitehtuuria haluttiin kunnioittaa, joten hissit asennettiin lasiseen ulkokuiluun ja hissikori räätälöitiin puusta käsityönä. Asunto Oy Martanpenger, Helsinki Asunto Oy Martanpenger on nelikerroksinen kerrostalo, jossa konehuoneeton KONE MonoSpace asennettiin ulkopuoliseen kuiluun. Ulkopuolinen kuilu sopeutettiin tarkasti talon ulkokuoren ilmeeseen. Ikkunallisella kuilulla ja hissikorilla saatiin valoa myös porrashuoneeseen. Kiinteistö Oy Vatro 14, Hämeenlinna Kiinteistö Oy Vatro 14:sta hissihanke toteutettiin poistamalla kaksivartisen porraskäytävän toinen porrassyöksy, jonka tilalle on sijoitettu automaattiovilla varustetut, tilatehokkaat KONE MaxiSpace -hissit. Uusitut porrassyöksyt on sijoitettu kiinteistön ulkopuolelle rakennettuihin porraskuiluihin, jotka osaltaan kohentavat kiinteistön ulkonäköä. Tilavan korin ansiosta hissiin mahtuu enemmän matkustajia ja esimerkiksi lastenvaunujen ja pyörätuolin kanssa liikkuminen helpottuu. Viihtyvyyden lisäämiseksi hissit on sisustettu KONE Deco -ratkaisulla. 15

16 Kymmenen kysymystä hissin jälkiasennuksesta 1. Mistä tiedän, onko taloomme mahdollista asentaa hissi? Tekniset ratkaisut ovat kehittyneet siten, että hissi on mahdollista asentaa lähes jokaiseen hissittömään kiinteistöön. Helpoin ratkaisu on pyytää KONEelta maksutonta ja sitoumuksetonta mitta- ja neuvontakäyntiä. 2. Mitkä ovat projektin vaiheet? Hissihankkeesta kannattaa aluksi keskustella taloyhtiön hallituksen kanssa. Hissiprojekti alkaa hankesuunnittelulla, jossa määritetään miten hissi sijoittuu rakennukseen ja minkälaisia rakennustöitä tarvitaan. Tämän jälkeen hissin hankkimisesta tehdään päätös yhtiökokouksessa, haetaan tarvittavat luvat ja avustukset sekä valitaan urakoitsijat. Ennen hissin asentamista tehdään vaadittavat pohjatyöt, ja varsinaisen asennustyön jälkeen hissi tarkastetaan ennen luovutusta käyttäjille. Kokonaisuudessaan hissihanke voidaan viedä läpi alle vuodessa. 3. Mitä hissihanke maksaa? Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) tukee hissihanketta 50 %:lla kokonaishinnasta (suunnittelu, rakennustyöt, hissi). Lisäksi monet kaupungit ja kunnat antavat tukea hissihankkeelle 5-15 %. ARAn tuen jälkeen hissistä jää maksettavaa keskimäärin euroa per hissi, mikä nelikerroksisessa talossa 10 vuoden maksuajalla tarkoittaa noin 1,15 /m 2 /kk. Hinta sisältää hissin, rakennustyöt ja suunnittelun. 4. Miten kustannukset jaetaan asunto-osakeyhtiössä? Kustannukset jakautuvat asunto-osakeyhtiölain kerroskohtaisen jyvitysmallin mukaisesti, eli hissin rakentamisen kustannukset jaetaan tavalla, joka huomioi osakkaiden hissistä saaman hyödyn. Kustannusten jakoperusteena on yhtiövastikeperuste kerrottuna osakehuoneiston kerroksella, joka määräytyy porrashuoneen sisäänkäynnin perusteella. KONE auttaa mielellään asuntokohtaisten kustannusten laskemisessa. 5. Mitkä ovat hissin sijoitusvaihtoehdot? Hissi voidaan sijoittaa portaiden keskelle, porras-tasanteelle, asuntovyöhykkeelle tai talon ulkopuolelle. Hissi voidaan myös sijoittaa toisen portaikon tilalle, jolloin talon ulkopuolelle tehdään uudet portaat. Hissin sijoituksen pitää täyttää rakentamismääräyksissä asetetut vaatimukset esimerkiksi paarien kuljetukselle. Porraskäytävää voidaan kaventaa hissiä rakennettaessa. 6. Mitkä ovat tärkeimmät syyt jälkiasennushissin hankintaan? Hissi lisää asumisen mukavuutta ja turvallisuutta. Esteetön ympäristö helpottaa liikkumista, ja mahdollistaa esimerkiksi ikääntyvien ihmisten kotona asumisen pidempään. Hissi nostaa myös kiinteistön arvoa keskimäärin 10 prosentilla. 7. Kuinka kauan hissihanke kokonaisuudessaan kestää? Hissihankkeen voi viedä läpi alusta loppuun alle vuodessa. Rakennustyöt ja hissin asennus kestävät 8-12 viikkoa. 8. Voiko talossa asua hissiasennuksen aikana? Hissien asennus toteutetaan aina niin, että talossa pystyy asumaan normaalisti asennuksen aikana. 9. Mistä saa lisätietoja? KONE on julkaissut hissittömien talojen hissittämistä käsittelevän infoportaalin jonka lisäksi asiantuntijamme auttavat mielellään henkilökohtaisesti. Myös Kiinteistöliiton Taloyhtio.net ( tarjoaa tietoa taloyhtiön hallitukselle, isännöitsijälle ja asukkaille. Lisäksi useissa kaupungeissa toimii erityinen hissiasiamies tai muu hissiasioista vastaava, joka antaa puolueetonta lisätietoa. 10. Miksi taloyhtiömme tulisi valita KONE hissihankkeemme toteuttajaksi? KONE on kotimainen, alansa johtava ja luotettava toimija. Tarjoamme kaiken asiantuntemuksemme ja apumme asiakkaan käyttöön, jotta hissihanke toteutuisi sujuvasti, kustannustehokkaasti ja ilman yllätyksiä. Haluttaessa hoidamme hankkeen avaimet käteen -periaatteella ja tarjoamme valmiit työkalut viestintään osakkaille ja asukkaille. Hissiratkaisumme ovat alan tila- ja energiatehokkaimmat. Laitteiden pitkän ja taloudellisen käyttöiän varmistamme kattavilla, paikallisilla kunnossapitopalveluilla. 16

17 17

18 5488

Päätöksenteon kriteerit - miten valita hissitoimittaja. Kalle Sahari, KONE Hissit Oy 6.10.2012

Päätöksenteon kriteerit - miten valita hissitoimittaja. Kalle Sahari, KONE Hissit Oy 6.10.2012 Päätöksenteon kriteerit - miten valita hissitoimittaja Kalle Sahari, KONE Hissit Oy 6.10.2012 KONE Suomessa Suomen johtava hissiyhtiö jo yli 100 vuoden ajan Ainoa kotimainen hissivalmistaja Noin 600 alansa

Lisätiedot

KONEen ratkaisut hissittömiin asuintaloihin

KONEen ratkaisut hissittömiin asuintaloihin HISSI JOKA KOTIIN KONEen ratkaisut hissittömiin asuintaloihin Asumisen laatua Hissi on tärkeä osa elinkaariasumista ja esteetöntä asuinympäristöä. Liikunta- ja toimintarajoitteisille on kerrosten välillä

Lisätiedot

Hissin peruskorjaus ja jälkiasennus miksi juuri nyt? 1 9.9.2010 KONE Hissit Oy

Hissin peruskorjaus ja jälkiasennus miksi juuri nyt? 1 9.9.2010 KONE Hissit Oy Hissin peruskorjaus ja jälkiasennus miksi juuri nyt? 1 9.9.2010 KONE Hissit Oy Hissin peruskorjaus on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan Suomessa hissikannan keski-ikä on yli 30 vuotta ja ¾ hisseistä ei

Lisätiedot

Jokainen koti ansaitsee hissin

Jokainen koti ansaitsee hissin OPAS HISSIN JÄLKIASENNUKSEEN Jokainen koti ansaitsee hissin Kotisi ansaitsee hissin tehdään siitä totta Hissihanke pähkinänkuoressa Hissin asentaminen ei ole niin mutkikas projekti kuin voisi kuvitella.

Lisätiedot

Isännöitsijän opas.

Isännöitsijän opas. Isännöitsijän opas www.hissiin.fi Laadukkaampaa asumista Hissi auttaa arjessa, olipa kyseessä sitten koiran ulkoiluttaminen, vauvanrattaiden kanssa liikkuminen tai muutto uuteen kotiin. Pääset häkkivarastollesi

Lisätiedot

Laadukkaampaa asumista

Laadukkaampaa asumista Isännöitsijän opas Laadukkaampaa asumista Hissi auttaa arjessa, olipa kyseessä sitten koiran ulkoiluttaminen, vauvanrattaiden kanssa liikkuminen tai muutto uuteen kotiin. Pääset häkkivarastollesi vaivattomasti,

Lisätiedot

JOKAiNEN KOTi ANSAiTSEE hissin. Opas hissin jälkiasennukseen

JOKAiNEN KOTi ANSAiTSEE hissin. Opas hissin jälkiasennukseen JOKAiNEN KOTi ANSAiTSEE hissin Opas hissin jälkiasennukseen Kotisi ansaitsee hissin tehdään siitä totta Asuitpa lähes millaisessa kerrostalossa tahansa, hissin hankkiminen taloosi on helpompaa kuin uskoitkaan.

Lisätiedot

JOKAiNEN KOTi ANSAiTSEE hissin. Opas hissin jälkiasennukseen

JOKAiNEN KOTi ANSAiTSEE hissin. Opas hissin jälkiasennukseen JOKAiNEN KOTi ANSAiTSEE hissin Opas hissin jälkiasennukseen KOTiSi ANSAiTSEE hissin TEhdääN SiiTä TOTTA Asuitpa lähes millaisessa kerrostalossa tahansa, hissin hankkiminen taloosi on helpompaa kuin uskoitkaan.

Lisätiedot

Hissi omaan taloyhtiöön mitä mahdollisuuksia avustuksiin. 31.3.2015 Eeva-Liisa Anttila

Hissi omaan taloyhtiöön mitä mahdollisuuksia avustuksiin. 31.3.2015 Eeva-Liisa Anttila Hissi omaan taloyhtiöön mitä mahdollisuuksia avustuksiin 31.3.2015 Eeva-Liisa Anttila Asunto-osakeyhtiölaki 1.7.2010 Hissihankkeesta päätetään aina yhtiökokouksessa! Hissipäätökseen riittää enemmistöpäätös

Lisätiedot

Hissi vanhaan taloon 1.4.2014. www.hel.fi/hissiprojekti 1

Hissi vanhaan taloon 1.4.2014. www.hel.fi/hissiprojekti 1 Hissi vanhaan taloon 1.4.2014 www.hel.fi/hissiprojekti 1 Helsingin kaupunki Talous- ja suunnitteluosasto PL 20 (Aleksanterinkatu 24) 00099 Helsingin kaupunki Simo Merilä Hissiasiamies Puhelin: (09) 310

Lisätiedot

Uutta virtaa vanhaan kerrostaloon. www.hissiin.fi

Uutta virtaa vanhaan kerrostaloon. www.hissiin.fi Hissillä kotiin Uutta virtaa vanhaan kerrostaloon Asutko sinä hissittömässä kerrostalossa? Joka toisessa suomalaisessa kerrostalossa ei ole hissiä. Hissittömiä kerrostaloja on etenkin 1960 80-luvuilla

Lisätiedot

KONEen ratkaisut arvokiinteistöihin

KONEen ratkaisut arvokiinteistöihin HISSI HISSITTÖMÄÄN TALOON KONEen ratkaisut arvokiinteistöihin KONE huomioi suunnittelussa jokaisen kiinteistön yksilölliset tarpeet. Laaja valikoima kuilu- ja sisustusratkaisuja varmistaa jokaiseen rappukäytävään

Lisätiedot

Opas hissin sujuvaan peruskorjaukseen

Opas hissin sujuvaan peruskorjaukseen KONEEN RATKAISUT ASUINTALOIHIN Opas hissin sujuvaan peruskorjaukseen DVD:llä kerrotaan Remontti-Reiskana tunnetun Jorma Piisisen johdolla vanhan hissin uusimisesta ja taloyhtiöiden hissihankekokemuksista.

Lisätiedot

KATTAVA MODERNISAATIOPAKETTI ASUIN- JA LIIKEKIINTEISTÖIHIN. KONE RePower

KATTAVA MODERNISAATIOPAKETTI ASUIN- JA LIIKEKIINTEISTÖIHIN. KONE RePower KATTAVA MODERNISAATIOPAKETTI ASUIN- JA LIIKEKIINTEISTÖIHIN KONE RePower Kolme tapaa hissin modernisointiin KONE RePlace Kustannustehokas ratkaisu, jossa vanha hissi korvataan kokonaan uudella. Tämä ratkaisu

Lisätiedot

As Oy Pesäpönttö. Suntionkatu 10 KOTKA

As Oy Pesäpönttö. Suntionkatu 10 KOTKA As Oy Pesäpönttö Suntionkatu 10 KOTKA Hissihankkeen päävaiheet 1 Aloite hissin jälkiasennuksesta 12 Hallitus toteuttaa vastaanottotarkastuksen Hissi on asukkaiden käytössä 2 Hallitus käsittelee ehdotuksen

Lisätiedot

K-EASY /ASTE hankkeesta työkaluja taloyhtiön hallitukselle. Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Projektipäällikkö Johanna Veikkolainen

K-EASY /ASTE hankkeesta työkaluja taloyhtiön hallitukselle. Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Projektipäällikkö Johanna Veikkolainen K-EASY /ASTE hankkeesta työkaluja taloyhtiön hallitukselle Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Projektipäällikkö Johanna Veikkolainen Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Pohjoismaiden johtava Cleantech-teknologiakeskus

Lisätiedot

Hissi taloon info-tilaisuus Iisalmi ARAn korjausavustukset Hissi- Esteetön Suomi 2017

Hissi taloon info-tilaisuus Iisalmi ARAn korjausavustukset Hissi- Esteetön Suomi 2017 Hissi taloon info-tilaisuus Iisalmi 16.11.2017 ARAn korjausavustukset Hissi- Esteetön Suomi 2017 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen

Lisätiedot

Esteettömyys ja hissiseminaari. Kotka 27.10.2015. Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Esteettömyys ja hissiseminaari. Kotka 27.10.2015. Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Esteettömyys ja hissiseminaari Kotka 27.10.2015 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HISSI ESTEETÖN

Lisätiedot

Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012

Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012 Ohje hissin rakentamisavustuksen ja muun liikkumisesteen poistamista koskevan avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen 2012 6.2.2012 Sisällys 1 UUDEN HISSIN RAKENTAMINEN 3 1.1 Avustuksen kohde,

Lisätiedot

Toteutunut jälkiasennushissihanke, esimerkkinä As Oy Pesäpönttö

Toteutunut jälkiasennushissihanke, esimerkkinä As Oy Pesäpönttö Toteutunut jälkiasennushissihanke, esimerkkinä As Oy Pesäpönttö Esteettömyys- ja hissiseminaari 26.10.2015, Kotka Sami Tammisto Toiminnanjohtaja Etelä-Kymenlaakson Kiinteistöyhdistys ry Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HISSIASIAMIES ERKKI HOLAPPA

HELSINGIN KAUPUNGIN HISSIASIAMIES ERKKI HOLAPPA Kommunmarknaden 14.-15.9.2011 (Asuin-) HELSINGIN KAUPUNGIN HISSIASIAMIES ERKKI HOLAPPA /Hissiprojekti 1 Kommunmarknaden 14.-15.9.2011 /Hissiprojekti 2 Puolueeton neuvonta taloille Esteetön kotipolku kadulta

Lisätiedot

Hissin jälkiasennuksesta päättäminen ja kustannusten jako huoneistojen kesken. Pekka Luoto Toiminnanjohtaja Pohjois Suomen Kiinteistöyhdistys

Hissin jälkiasennuksesta päättäminen ja kustannusten jako huoneistojen kesken. Pekka Luoto Toiminnanjohtaja Pohjois Suomen Kiinteistöyhdistys Hissin jälkiasennuksesta päättäminen ja kustannusten jako huoneistojen kesken Pekka Luoto Toiminnanjohtaja Pohjois Suomen Kiinteistöyhdistys Asunto osakeyhtiölain uudistus 1.7.2010 Ennen asunto osakeyhtiölainmuutosta

Lisätiedot

Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.

Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11. Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.2013 Sisältö 1. Mitä on esteettömyys ja turvallisuus rakennetussa ympäristössä?

Lisätiedot

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti

Lisätiedot

Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille Hissi-Esteetön Suomi hanke

Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille Hissi-Esteetön Suomi hanke Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille 20.12.2017 Hissi-Esteetön Suomi 2017- hanke Toiminnan vakiinnuttaminen hankekauden 2013-2017 jälkeen johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

Vanhojen kerrostalojen hissittäminen

Vanhojen kerrostalojen hissittäminen Vanhojen kerrostalojen hissittäminen KONE Hissit Oy Anna Tiri Jarmo Tikkinen Oulu 27.11.2013 Esimerkkejä jälkiasennushissien ratkaisuista Hissi osana kiinteistöä Sijoitusvaihtoehtoja Hissi portaiden keskelle

Lisätiedot

KONE REFERENSSIT ASUINTALOHISSIEN MODERNISOINTI. Hissi talon henkeen

KONE REFERENSSIT ASUINTALOHISSIEN MODERNISOINTI. Hissi talon henkeen KONE REFERENSSIT ASUINTALOHISSIEN MODERNISOINTI Hissi talon henkeen 1 Ainutlaatuiset hissiratkaisut ainutlaatuisiin ympäristöihin Asuintalojen arkkitehtuuri ja tyyli asettavat haasteita hissin visuaaliselle

Lisätiedot

(Asuin-) HELSINGIN KAUPUNGIN HISSIASIAMIES ERKKI HOLAPPA. 23.9.2011 Erkki Holappa/Hissiprojekti 1

(Asuin-) HELSINGIN KAUPUNGIN HISSIASIAMIES ERKKI HOLAPPA. 23.9.2011 Erkki Holappa/Hissiprojekti 1 (Asuin-) HELSINGIN KAUPUNGIN HISSIASIAMIES ERKKI HOLAPPA 23.9.2011 Erkki Holappa/Hissiprojekti 1 Puolueeton neuvonta taloille Esteetön kotipolku kadulta kotiin Lähde: Esteettömästi ja turvallisesti kotiin

Lisätiedot

Aina ajankohtainen esteettömyys ESKEn verkostoseminaari Tampere

Aina ajankohtainen esteettömyys ESKEn verkostoseminaari Tampere Aina ajankohtainen esteettömyys ESKEn verkostoseminaari 2017 16.3.2017 Tampere Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Hissi osana esteettömyyttä 3.3.2015

Hissi osana esteettömyyttä 3.3.2015 Esteettömyys on asumisen kehittämistä seminaarisarja Hissi osana esteettömyyttä 3.3.2015 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Hankepäällikkö Tapio Kallioinen Asumisen

Lisätiedot

Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen

Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen TIEDOTE Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen 2017-2018 HUOM. Huoneistoissa tulee tehdä valmisteluja sujuvan asennuksen varmistamiseksi. Katso asennukseen valmistautuminen. Remontin sisältö

Lisätiedot

KONE MaxiSpace RS hissittömiin asuinkerrostaloihin. Suunnitteluopas

KONE MaxiSpace RS hissittömiin asuinkerrostaloihin. Suunnitteluopas KONE MaxiSpace RS hissittömiin asuinkerrostaloihin Suunnitteluopas Sisustusvaihtoehdot Seinät Muovipinnoitettu teräs Ruostumaton teräs Puulaminaatti Hopeanharmaa (R1) Teräksenharmaa (R2) Samppanjankeltainen

Lisätiedot

OULUN HISSISEMINAARI 12.1.2006

OULUN HISSISEMINAARI 12.1.2006 12.1.2006 HYVÄÄ ILTAPÄIVÄÄ MINUNKIN PUOLESTANI, OLEN HELSINGIN KAUPUNGIN HISSIASIAMIES ERKKI HOLAPPA. KERRON TEILLE NYT PUOLUEETTOMASTI HISSIN TÄRKEYDESTÄ JA SEN RAKENTA- MISEN MAHDOLLISUUKSISTA JÄLKIKÄTEEN

Lisätiedot

KoNEEN RATKAISUT ASUINTALOIHIN. Hissin sujuva peruskorjaus

KoNEEN RATKAISUT ASUINTALOIHIN. Hissin sujuva peruskorjaus KoNEEN RATKAISUT ASUINTALOIHIN Hissin sujuva peruskorjaus 1 Suomen kerrostalot ikääntyvät kerrosala m 2 75 % kerrosalasta yli 30 vuotta vanhaa 1920 1939 1959 1969 1979 1989 1999 2009 Asuinkerrostalot:

Lisätiedot

KoNEEN RATKAISUT ASUINTALOIHIN. Hissin sujuva peruskorjaus

KoNEEN RATKAISUT ASUINTALOIHIN. Hissin sujuva peruskorjaus KoNEEN RATKAISUT ASUINTALOIHIN Hissin sujuva peruskorjaus 1 Suomen kerrostalot ikääntyvät kerrosala m 2 75 % kerrosalasta yli 30 vuotta vanhaa 1920 1939 1959 1969 1979 1989 1999 2009 Asuinkerrostalot:

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN Pekka Seppänen Oulu 2.9.2010 Oulu Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA Pätevöitynyt energiatodistuksen antaja, PETA MITÄ ON HANKESUUNNITTELU - Korjaustarpeen

Lisätiedot

KONE REFERENSSIT ASUINTALOHISSIEN MODERNISOINTI. Hissi talon henkeen

KONE REFERENSSIT ASUINTALOHISSIEN MODERNISOINTI. Hissi talon henkeen KONE REFERENSSIT ASUINTALOHISSIEN MODERNISOINTI Hissi talon henkeen 1 Ainutlaatuiset hissiratkaisut ainutlaatuisiin ympäristöihin Asuintalojen arkkitehtuuri ja tyyli asettavat haasteita hissin visuaaliselle

Lisätiedot

Liune. Door ESTEETÖNTÄ TILAA

Liune. Door ESTEETÖNTÄ TILAA Liune Door ESTEETÖNTÄ TILAA Liune Door on väliseinään integroitu tehdasvalmis liukuovikokonaisuus, jossa ovilevy liukuu runkoelementin sisään. Liunella huomioit tilan kaikki tarpeet yhdellä aukolla, sillä

Lisätiedot

KONE Kuntotutkimus. Ammattilaisen arviointi hissin nykytilasta. Tehokasta kiinteistönhoitoa

KONE Kuntotutkimus. Ammattilaisen arviointi hissin nykytilasta. Tehokasta kiinteistönhoitoa KONE Kuntotutkimus Ammattilaisen arviointi hissin nykytilasta Tehokasta kiinteistönhoitoa Luotettavasti toimiva hissi tänään ja huomenna Vaativa toimintaympäristö Hissiä käyttävät kaikki kiinteistössä

Lisätiedot

Riskienhallinta taloyhtiössä

Riskienhallinta taloyhtiössä Riskienhallinta taloyhtiössä Taloyhtiö 2014 Maria Kulomäki Asunto-osakeyhtiölaki: asunto-osakeyhtiön toiminta Tarkoituksensa toteuttamiseksi asunto-osakeyhtiö huolehtii hallinnassaan olevien kiinteistöjen

Lisätiedot

TALOYHTIÖIDEN HALLITUSFOORMUM

TALOYHTIÖIDEN HALLITUSFOORMUM TALOYHTIÖIDEN HALLITUSFOORMUM Remonttien rahoittaminen ja taloudellinen hankesuunnittelu Markku Kulomäki, toimitusjohtaja SKH-Isännöinti Oy KORJATTAVAA TALOILLA RIITTÄÄ! SKH Isännöinnin taloyhtiöillä yli

Lisätiedot

UUSI HISSI VANHAN TILALLE. KONE MonoSpace

UUSI HISSI VANHAN TILALLE. KONE MonoSpace UUSI HISSI VANHAN TILALLE KONE MonoSpace Energiatehokkuutta, mukavuutta ja lisää tilaa KONE on luotettava kumppani varmistamaan sujuvan liikkumisen kiinteistössäsi yli 100 vuoden kokemuksella hissija liukuporrasliiketoiminnasta.

Lisätiedot

HISSI HISSITTÖMIIN TALOIHIN. KONE ProSpace

HISSI HISSITTÖMIIN TALOIHIN. KONE ProSpace HISSI HISSITTÖMIIN TLOIHIN KONE ProSpace Tilatehokas hissiratkaisu jokaiseen porraskäytävään Hissi on tärkeä asumismukavuutta lisäävä tekijä kaikille kerrostaloissa asuville ja siellä liikkuville. Liikuntarajoitteisille

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

Esteettömyys korjausrakentamisessa kotona asumisen mahdollisuudet TURVALLINEN KOTI. Rakennusvalvonta. AnuMontin 28.9.2013

Esteettömyys korjausrakentamisessa kotona asumisen mahdollisuudet TURVALLINEN KOTI. Rakennusvalvonta. AnuMontin 28.9.2013 Esteettömyys korjausrakentamisessa TURVALLINEN KOTI AnuMontin 28.9.2013 Rakennusvalvonta Valtakunnalliset tavoitteet YM Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vuosille 2013 2017 v. 2011 yli 75v 89,6%

Lisätiedot

LUOTETTAVA hissi asuintaloihin. KONE MonoSpace 300

LUOTETTAVA hissi asuintaloihin. KONE MonoSpace 300 LUOTETTAVA hissi asuintaloihin KONE MonoSpace 300 Luotettava hissiratkaisu asuintaloihin KONE MonoSpace 300 on kustannustehokas hissiratkaisu, joka on suunniteltu erityisesti mataliin asuintaloihin. Kestävät

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Uusi asunto-osakeyhtiölaki Osakkeenomistajan remontit Pakkalan Sali 2. 9 2010 Pekka Luoto Uusien määräysten tavoitteita, miksi uudet määräykset ovat

Lisätiedot

OTIS HISSIEN MODERNISOINTI- REFERENSSEJÄ

OTIS HISSIEN MODERNISOINTI- REFERENSSEJÄ OTIS HISSIEN MODERNISOINTI- REFERENSSEJÄ Miksi kannattaa valita OTIS modernisoinnin toteuttajaksi? OTIS osaa hissit. Olemme tehneet hissejä jo vuodesta 1853 saakka ja olemme alan suurin hissiosaaja. Hissin

Lisätiedot

Sähköautojen lataus taloyhtiön verkossa

Sähköautojen lataus taloyhtiön verkossa Sähköautojen lataus taloyhtiön verkossa Kiinteistöliitto Uusimaa Ry Mia Pujals johtava lakimies, varatuomari Katriina Sarekoski lakimies, varatuomari Taloyhtiösi asialla Yleistä Sähköautojen määrä lisääntyy

Lisätiedot

HISSIEN, LIUKUPORTAIDEN JA AUTOMAATTIOVIEN KUNNOSSAPITOPALVELUT. KONE Turva

HISSIEN, LIUKUPORTAIDEN JA AUTOMAATTIOVIEN KUNNOSSAPITOPALVELUT. KONE Turva HISSIEN, LIUKUPORTAIDEN JA AUTOMAATTIOVIEN KUNNOSSAPITOPALVELUT KONE Turva KONE Turva - lähtökohtana sinun tarpeesi KONE tarjoaa alan johtavia hissien, liukuportaiden ja automaattiovien kunnossapitopalveluja,

Lisätiedot

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI:

OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: OHJE OSAKKEENOMISTAJALLE HUONEISTON KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖILMOITUKSEN LAATIMISEKSI: Taloyhtiön tiedot: Taloyhtiön nimi: Isännöitsijän nimi: Osoite: Puhelin/sähköpostiosoite: Osakkaan tiedot: Nimi:

Lisätiedot

STAIRLIFT VARMA VALINTA

STAIRLIFT VARMA VALINTA STAIRLIFT VARMA VALINTA TYYTYVÄISYYS Flow-tuolihissi on varma valinta sinulle, joka haluat selvitä kodin arjesta itsenäisesti. Flow n ansiosta sujuva liikkuminen kerrosten välillä on enää yhden painikkeen

Lisätiedot

Hissi- ja esteettömyysavustusohje

Hissi- ja esteettömyysavustusohje Hissi- ja esteettömyysavustusohje 2015 30.1.2015 Hakuohje koskee avustuksia: - hissin jälkiasennukseen (hissiavustus) - liikkumisesteen poistamiseen (esteettömyysavustus) Sisällys 1 MÄÄRÄRAHAT SEKÄ SOVELLETTAVAT

Lisätiedot

Hissi vanhaan taloon Rakennusvalvonnan Tietopäivä

Hissi vanhaan taloon Rakennusvalvonnan Tietopäivä Hissi vanhaan taloon Rakennusvalvonnan Tietopäivä 14.2.2014 www.hel.fi/hissiprojekti 1 Helsingin kaupunki Talous- ja suunnitteluosasto PL 20 (Aleksanterinkatu 24) 00099 Helsingin kaupunki Simo Merilä Hissiasiamies

Lisätiedot

ASUMISMUKAVUUDEN UUSI TASO KONE IDE300

ASUMISMUKAVUUDEN UUSI TASO KONE IDE300 ASUMISMUKAVUUDEN UUSI TASO KONE IDE300 Asumismukavuuden uusi taso Rakennuksen ulko-oven ja hissin toimintojen yhdistäminen 02 RAKENNUKSEN ULKO-OVEN JA HISSIN TOIMINTOJEN YHDISTÄMINEN Meistä jokainen toivoisi

Lisätiedot

SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA

SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA Toimivuutta ja turvallisuutta asumiseen helposti poistettavat esteet seminaari Hyvä Ikä messut, Tampere 25.9.2014, ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT IKÄÄNTYNYT HALUAA ASUA:

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONNAN NÄKÖKULMA JÄLKIASENNUSHISSIEN RAKENTAMISEEN. Lahden seudun rakennusvalvonta

RAKENNUSVALVONNAN NÄKÖKULMA JÄLKIASENNUSHISSIEN RAKENTAMISEEN. Lahden seudun rakennusvalvonta RAKENNUSVALVONNAN NÄKÖKULMA JÄLKIASENNUSHISSIEN RAKENTAMISEEN Lahden seudun rakennusvalvonta ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. ESTEETTÖMYYS: RakMk osat G1 ja F1 2. RAKENNUSLUPAMENETTELY 3. POISTUMISTURVALLISUUS: RakMk

Lisätiedot

Ryhmäkorjaushankkeen ja asuntokohtaisten muutosten hallinta taloyhtiön ja isännöitsijän näkökulmasta

Ryhmäkorjaushankkeen ja asuntokohtaisten muutosten hallinta taloyhtiön ja isännöitsijän näkökulmasta Ryhmäkorjaushankkeen ja asuntokohtaisten muutosten hallinta taloyhtiön ja isännöitsijän näkökulmasta Korjausrakentamisen työpaja 3. Messukeskus 20.11.2013 Lars Lindeman NCC Rakennus Oy lars.lindeman@ncc.fi

Lisätiedot

MULTI-PROFESSIONAL AND USER-CENTERED PLANNING OF ACCESSIBLE ENVIRONMENT 29:TH 30:TH OF OCTOBER 2014

MULTI-PROFESSIONAL AND USER-CENTERED PLANNING OF ACCESSIBLE ENVIRONMENT 29:TH 30:TH OF OCTOBER 2014 MULTI-PROFESSIONAL AND USER-CENTERED PLANNING OF ACCESSIBLE ENVIRONMENT 29:TH 30:TH OF OCTOBER 2014 GUIDANCE FOR CUSTOMERS IN ACCESSIBILITY RECONSTRUCTIONS MS. ANNA-LIISA ROMPPANEN, CIVIL ENGINEER, CITY

Lisätiedot

HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille

HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille HISSIAVUSTUKSET Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille Hanna Koskela/ARA johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

Hissin rakentamis- ja esteettömyysavustusohje 2014

Hissin rakentamis- ja esteettömyysavustusohje 2014 Hissin rakentamis- ja esteettömyysavustusohje 2014 21.1.2014 Sisällys 1 MÄÄRÄRAHAT SEKÄ SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖKSET JA OHJEET... 3 2 UUDEN HISSIN RAKENTAMINEN... 3 2.1 Avustuksen kohde, saaja ja myöntäjä...

Lisätiedot

LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI

LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI Asukkailla on todellinen mahdollisuus valita itse asuinpaikkansa. Asumisyksikön pitää olla esteetön, ja asukkailla on oltava mahdollisuus liikkua paikasta toiseen

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Hissi - Esteetön Suomi 2017 Kuopion hissiseminaari 8.10.2014 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 HANKE Osana Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmaa

Lisätiedot

HISSIAVUSTUKSET - nyt ja jatkossa -

HISSIAVUSTUKSET - nyt ja jatkossa - HISSIAVUSTUKSET - nyt ja jatkossa - Hanna Koskela/ARA johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

KONE MAXISPACE UUSI HISSI VANHAN TILALLE. Suunnitteluopas

KONE MAXISPACE UUSI HISSI VANHAN TILALLE. Suunnitteluopas KONE MAXISPACE UUSI HISSI VANHAN TILALLE Suunnitteluopas Sisustusvaihtoehdot Seinät Alumiinikerroslevy Ruostumaton teräs Norsunluu (AL1) Alumiini (AL2) Harjattu (AL3) Harjattu (F) Ruutukuvio (K) Palttinakuvio

Lisätiedot

Helsingin / TOP TEN alustavat esteettömyysohjeet

Helsingin / TOP TEN alustavat esteettömyysohjeet Helsingin / TOP TEN alustavat esteettömyysohjeet Hanna-Leena Rissanen Rakennusvalvonta PIENTALOT 2 Rakennukseen johtava kulkuväylä Ei koske omakotitaloa, paritaloa eikä kaupunkipientaloa, jos esteettömän

Lisätiedot

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin R TaloauT omaat io Jokaiseen kotiin ja budjettiin Zennio tekee kodistasi nykyaikaisen ja mukavan. Samalla säästät nyt ja tulevaisuudessa. Taloautomaatio jokaiseen kotiin ja budjettiin. Oma koti suunnitellaan

Lisätiedot

Case: Asuinkerrostalon sisäantennijärjestelmän toteutus. Seppo Seitsonen Orbion Consulting Oy Puh. 050 566 8200 seppo.seitsonen@orbionconsulting.

Case: Asuinkerrostalon sisäantennijärjestelmän toteutus. Seppo Seitsonen Orbion Consulting Oy Puh. 050 566 8200 seppo.seitsonen@orbionconsulting. Case: Asuinkerrostalon sisäantennijärjestelmän toteutus Seppo Seitsonen Orbion Consulting Oy Puh. 050 566 8200 seppo.seitsonen@orbionconsulting.fi Orbionin esittely Pohjoismainen, riippumaton, tietoliikennealan

Lisätiedot

OPAS OMAKOTITALON. rakentajalle

OPAS OMAKOTITALON. rakentajalle OPAS OMAKOTITALON rakentajalle RAKENTAJAN 1. Tämän oppaan tarkoituksena on antaa oleellisimpia neuvoja omakotitalorakentajalle sähköistämiseen liittyvissä asioissa. Tarkempia tietoja sähköliittymän rakentamisesta,

Lisätiedot

Hanskat tiskiin vai vasara käteen?

Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Mitä suomalaiset ajattelevat kotiensa kunnossapidosta ja korjaamisesta Tiedotustilaisuus 12.4.2011 Tina Wessman, Qualitems Oy Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tarkoitus:

Lisätiedot

Tuet muutostöihin ja esteettömyyteen. Asuntoasiantuntija Eija Kuokkanen kevät 2015

Tuet muutostöihin ja esteettömyyteen. Asuntoasiantuntija Eija Kuokkanen kevät 2015 Tuet muutostöihin ja esteettömyyteen Asuntoasiantuntija Eija Kuokkanen kevät 2015 Taustaa ja tavoitteita Suomessa halutaan asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään Vuoteen 2030 mennessä tarvitaan miljoona

Lisätiedot

HE 23/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uutta asunto-osakeyhtiölakia siten, että hissin jälkiasennuksen

HE 23/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uutta asunto-osakeyhtiölakia siten, että hissin jälkiasennuksen Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 32 ja 34 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uutta asunto-osakeyhtiölakia siten, että hissin jälkiasennuksen kustannuksista

Lisätiedot

Näytesivut 40 Kylppärit kuntoon

Näytesivut 40 Kylppärit kuntoon ut iv es yt Nä 40 Kylppärit kuntoon 4 REMONTTITYYPPI 3: KAIKKIEN KYLPYHUONEIDEN YHTÄAIKAINEN SANEERAUS Kylpyhuoneiden käyttöikä on yleensä noin 20 25 vuotta. Yhtiössä tulee aloittaa kylpyhuonesaneerausten

Lisätiedot

KYLPPÄRIT KUNTOON. 20.5.2015 Riihimäki. Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri

KYLPPÄRIT KUNTOON. 20.5.2015 Riihimäki. Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri KYLPPÄRIT KUNTOON 20.5.2015 Riihimäki Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri SISÄLTÖ Kuka vastaa kylpyhuoneiden kunnossapidosta ja mikä on vastuunjakotaulukko? Kolme erilaista kylpyhuoneremonttia: 1. Oma-aloitteiset

Lisätiedot

Kone MonoSPaCe hissin PerUSKorjaUKSeen

Kone MonoSPaCe hissin PerUSKorjaUKSeen Kone MonoSPaCe hissin PerUSKorjaUKSeen Uusi hissi vanhan tilalle Investointi rakennuksesi tulevaisuuteen Kun korvaat vanhan hissisi uudella, hyödyt uuden teknologian mukavuudesta ja turvallisuudesta. Samalla

Lisätiedot

Sähköautojen latauspisteiden toteutus taloyhtiössä

Sähköautojen latauspisteiden toteutus taloyhtiössä Sähköautojen latauspisteiden toteutus taloyhtiössä Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa ry Taloyhtiösi asialla TALOYHTIÖSI ASIALLA Taustaksi Asunto-osakeyhtiö yhteisöasumista

Lisätiedot

ASUKASLÄHTÖINEN SUUNNITTELU

ASUKASLÄHTÖINEN SUUNNITTELU ASUKASLÄHTÖINEN SUUNNITTELU ROADSHOW 2013 Sampo Vallius, arkkitehti SAFA kehittämisarkkitehti Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) ARA - erityiskohteen tulee sijaita tavallisen asumisen joukossa,

Lisätiedot

MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT

MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT MUUTOS- JA KUNNOSSAPITOTYÖT Osakkeenomistajalla ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöistä Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajan on ilmoitettava huoneistonsa kunnossapito- ja muutostyöstä

Lisätiedot

AURINKOSÄHKÖÄ TALOYHTIÖILLE

AURINKOSÄHKÖÄ TALOYHTIÖILLE AURINKOSÄHKÖÄ TALOYHTIÖILLE OMAVARAISTA ENERGIANTUOTANTOA EDELLÄKÄVIJÖILLE Energiantuotanto hajautuu, jolloin myös kuluttajista tulee tuottajia. Helen tarjoaa taloyhtiöille laadukkaat aurinkosähköjärjestelmät

Lisätiedot

Töiden arvioitu aloitus on ja arvioitu kestoaika viikkoa. Töiden päätoteuttajana toimii: ja yhteyshenkilönä toimii : Sähköurakoitsija: Y-tunnus

Töiden arvioitu aloitus on ja arvioitu kestoaika viikkoa. Töiden päätoteuttajana toimii: ja yhteyshenkilönä toimii : Sähköurakoitsija: Y-tunnus 1 ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MUKAINEN ILMOITUS TEHTÄVISTÄ KUNNOSSAPITOTÖISTÄ MUUTOSTÖISTÄ Asunto-osakeyhtiö Osoite Huoneistossa tehtävistä kunnossapito- ja muutostöistä on esitetty toimenpiteet liitteenä olevassa

Lisätiedot

KONE MONOSPACE HISSIN PERUSKORJAUKSEEN. Uusi hissi vanhan tilalle

KONE MONOSPACE HISSIN PERUSKORJAUKSEEN. Uusi hissi vanhan tilalle KONE MONOSPACE HISSIN PERUSKORJAUKSEEN Uusi hissi vanhan tilalle INVESTOINTI RAKENNUKSESI TULEVAISUUTEEN Kun korvaat vanhan hissisi uudella, hyödyt uuden teknologian mukavuudesta ja turvallisuudesta. Samalla

Lisätiedot

Erkki Holappa/Hissiprojekti. Hissi Vanhaan Taloon. Esteettömyyspolku Kotiin. Esteetön Kotipolku ja Lähiympäristö

Erkki Holappa/Hissiprojekti. Hissi Vanhaan Taloon. Esteettömyyspolku Kotiin. Esteetön Kotipolku ja Lähiympäristö Pohjois-Savon asumispäivä 26.3.2009 Vuorelassa, Siilinjärvellä Hissi Vanhaan Taloon HELSINGIN KAUPUNGIN HISSIASIAMIES ERKKI HOLAPPA 24.3.2009 1 Esteettömyyspolku Kotiin Lähde: Esteettömästi ja turvallisesti

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki Isännöintiliitto Uusi asunto-osakeyhtiölaki Tietoa taloyhtiön päättäjille Osakkaat yhtiökokoukseen.... Lisää suunnitelmallisuutta ja avoimuutta... Taloyhtiön vuoden kohokohta on yhtiökokous. Tarkoitus

Lisätiedot

HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 Hankkeen päätöstilaisuus Musiikkitalo, Helsinki

HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 Hankkeen päätöstilaisuus Musiikkitalo, Helsinki HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 Hankkeen päätöstilaisuus 20.12.2017 Musiikkitalo, Helsinki Hanna Koskela, ARA ARA johtaja Jarmo Jarmo Lindén Lindén, 5.11.2010 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009

Lisätiedot

Energiatehokas taloyhtiö Kiinteistövahdilla

Energiatehokas taloyhtiö Kiinteistövahdilla Energiatehokas taloyhtiö Kiinteistövahdilla Tasaista lämpöä jokaiseen asuntoon Lämmitä fiksusti Kiinteistövahti-palvelun avulla taloyhtiöt voivat parantaa asumismukavuutta, optimoida lämmityskustannuksia

Lisätiedot

TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET Mauri Niemelä

TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET Mauri Niemelä TALOYHTIÖN PERUSKORJAUKSET 7.11.2007 Mauri Niemelä www.oulunisannoitsijatoimisto.fi Oulun Isännöitsijätoimisto Oy perustettu 1982 Oulun Seudun Talokeskus Oy omistajiksi 7/2004 Niemelä Mauri ja Arja nimen

Lisätiedot

Kuusitie 14, KLAUKKALA

Kuusitie 14, KLAUKKALA Isännöitsijätoimisto Lahex Oy ISA Kuusitie 14, 01840 KLAUKKALA www.lahex.fi Ilmoitus huoneiston kunnossapito- ja muutostöistä Huom! Muutostyötä ei tule ja saa aloittaa missään muodossa, ennen kuin taloyhtiö

Lisätiedot

Ikäihminen teknologian käyttäjänä. Marika Nordlund KÄKÄTE-projekti Vanhustyön keskusliitto

Ikäihminen teknologian käyttäjänä. Marika Nordlund KÄKÄTE-projekti Vanhustyön keskusliitto Ikäihminen teknologian käyttäjänä Marika Nordlund KÄKÄTE-projekti Vanhustyön keskusliitto KÄKÄTE-projekti Käyttäjälle kätevä teknologia -projekti: Vanhustyön keskusliitto ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun

Lisätiedot

Lemminkäinen Ratkaisuja korjausrakentamiseen

Lemminkäinen Ratkaisuja korjausrakentamiseen Hissillä mukavuutta ja arvoa asukkaille - seminaari Jälkiasennushissi, lisärakentaminen ja energiatehokkuus Lemminkäinen Ratkaisuja korjausrakentamiseen Lemminkäinen Talonrakentaminen-toimiala 2012 liikevaihto

Lisätiedot

2.1 Yhtiön suorittamaa korjaamista, kunnossapitoa ja uudistamista koskeva päätös

2.1 Yhtiön suorittamaa korjaamista, kunnossapitoa ja uudistamista koskeva päätös 2 KUNNOSSAPIDOSTA JA UUDISTUKSISTA PäättäMINEN 2.1 Yhtiön suorittamaa korjaamista, kunnossapitoa ja uudistamista koskeva päätös Asunto-osakeyhtiölaissa kiinteistön ja rakennusten korjaamista koskevat päätökset

Lisätiedot

Linjasaneerausten suunnittelu

Linjasaneerausten suunnittelu Linjasaneerausten suunnittelu Ari Savolainen, DI Ajatuksia putkiremontista Ajattele pahinta mahdollista vaihtoehtoa ja kerro se sitten kahdella! En voinut uskoa miten se voi mennä näinkin kivuttomasti!

Lisätiedot

LiSää mukavuutta ENtiStä NOpEammiN KONE NanoSpace

LiSää mukavuutta ENtiStä NOpEammiN KONE NanoSpace Lisää mukavuutta entistä nopeammin KONE NanoSpace Tilavampi hissi nopeasti ja vaivattomasti Vanhan hissin korvaaminen uudella on yksi nopeimmista ja kustannustehokkaimmista tavoista nostaa rakennuksen

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi KODISTA MUKAVAMPI JA TERVEELLISEMPI JÄÄHDYTYKSELLÄ ASUINMUKAVUUTTA JA PAREMPIA YÖUNIA Toimistot ja ostoskeskukset pysyvät jäähdytyksen avulla

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011

Lisätiedot

Pyörätuolihissit. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Pyörätuolihissit. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Pyörätuolihissit Pyörätuolihissit ovat kevytrakenteisia pystyhissejä tai porrashissejä jotka soveltuvat yleensä melko pieniin tasoeroihin. Kerroksesta toiseen siirtymisessä on uudisrakennuksissa käytettävä

Lisätiedot

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Valtakunnallinen hissiseminaari 9.5.2012 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiö: Valvoja tarkastaa tehdyn työn ja tekee siitä tarkastuspöytäkirjan sekä dokumentoi työn. Töiden aloitus on ja arvioitu kestoaika

Asunto-osakeyhtiö: Valvoja tarkastaa tehdyn työn ja tekee siitä tarkastuspöytäkirjan sekä dokumentoi työn. Töiden aloitus on ja arvioitu kestoaika ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAIN MUKAINEN ILMOITUS TEHTÄVISTÄ KUNNOSSAPITOTÖISTÄ MUUTOSTÖISTÄ Asunto-osakeyhtiö: Huoneistossa tehtävistä kunnossapito- ja muutostöistä on esitetty toimenpiteet liitteenä olevassa neljäosaisessa

Lisätiedot

Korjausneuvonta. Vanhustyön keskusliitto

Korjausneuvonta. Vanhustyön keskusliitto Korjausneuvonta Vanhustyön keskusliitto VANHUSTYÖN KESKUSLIITON KORJAUSNEUVONTA Valtakunnallinen korjausneuvojaorganisaatio 15 alueellista korjausneuvojaa Ikäihmisten asunnonmuutostöiden neuvontapalvelut

Lisätiedot