Ekaluokkalaiselle siunauksen myötä kouluun kaveri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ekaluokkalaiselle siunauksen myötä kouluun kaveri"

Transkriptio

1 Kirkkolaivaa ei jaeta automaattisesti, jos postiluukussa on ilmaisjakelulehtien kielto. Lehden saa silloin osoitteellisena ilmoittamalla osoitteensa oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon. K e m i -To r n i o n r o v a s t i k u n n a n s e u r a k u n t a l e h t i N o Ekaluokkalaiselle siunauksen myötä kouluun kaveri n Kesäteologi Esa Laitinen vakuutti Keminmaan kirkkoon kouluun lähtevien siunaustilaisuuteen saapuneille ekaluokkalaisille, ettei heidän kannata jännittää ajatusta onko koulussa ystäviä tai saanko minä ystäviä. Kun kouluun lähtee siunauksen kautta, saa mukaansa varmasti yhden ystävän Jeesuksen. Vaikka häntä ei voi nähdä, on hän niin totta kuin olla voi. Virsien ja pienten luonnehdintojen kautta Laitinen tutustutti lapset Jeesuksen olemukseen ja lupauksiin, joita hän on seuraajilleen antanut. Samalla kuultiin Raamatun sanaa. Ekaluokalle lähtevän Saimin tukena siunaustilaisuudessa olivat isä Tuomas Pussila, äiti Hanna Littow sekä nelivuotiaat Helli ja Sylvi Pussila. Yläasteen opettaja Hanna Littow totesi, ettei koulussa lasten siunaamisesta koulun aloitushetkellä tai seurakunnan ja koulun yhteistyöstä kovin laajalti keskustella. - Asiat ovat pitkälti kullekin henkilökohtaisia ja mielipiteisiin vaikuttavat omat kokemukset seurakunnasta. Linjaus seurakunnan ja koulu välisestä yhteistyöstä syntyy useimmiten opettajainkokouksen mielipiteen mukaisesti. Kunnan sisälläkään ei kouluilla yhteistä linjaa välttämättä ole. Toisaalta koululaisten vanhemmillakin on asiaan sanottavansa. Hannan mielestä yhteistyötä ja suhteita on tarpeen tarkastella molemmista suunnista. - Vanhempien odotuksista ja kirkon omasta toiminnasta. Ehkä kirkko ei kuitenkaan ole kaikessa pystynyt kehittymään suomalaisten odottamalla tavalla. - Hyvästä ja perinteisestä tapakasvatuksesta ei kuitenkaan ole syytä luopua. Kyse on kulttuuriperinnön siirtämisestä. Raamattu repussa keventää matkaa Kemissä seurakuntapastori Tuomas Tölli kyseli koulunsa aloittavilta, joko koulureppu on pakattu ja mitä sieltä löytyy? Samalla hän kertoi papin laukun sisällöstä. Niin vain sieltäkin löytyi monenlaista tavaraa. - Kirkon avaimet, paperia, kyniä ja kumi sekä Raamattu. - Raamattua ei kenenkään kannata laukustaan pois jättää, sillä se keventää meidän mieltä. Se kertoo meille armosta ja anteeksiannosta. Sellaista reppua on kevyt kantaa. Peruskoulun ensimmäisen luokan aloitti Lapissa Tilastokeskuksen vuoden 2014 lopun väestötietojen mukaan yhteensä lasta. Ekaluokkalaisten määrä ylittää ensimmäisen kerran seitsemään lukuvuoteen oppilaan rajan. Kemi-Tornion talousalueella ekaluokkalaisia arvioidaan olevan 678. (PV) Siunaustilaisuus Keminmaassa on ohitse, ja ekaluokkalainen Saimi pysähtyi hetkeksi isäntuomas Pussilan, äidin Hanna Littowin sekä nelivuotiaiden siskojen Hellin ja Sylvin kanssa kotikirkon portaille. Kemissä kouluun lähtevien siunaustilaisuuteen osallistui kaikkiaan yli 150 henkeä, joten alttarikaiteelle piti järjestäytyä kaksi kertaa. Seurakuntapastori Tuomas Tölliä avustivat nuorisotyönohjaajat Virpi Ahonen ja Kari Rimpiläinen. Kemi Keminmaa SIMO tervola tornio ylitornio Eläkeläiskerhojen kauden avaus sivu 4 kirkolliset s. 4 Kirkkoherran toinen hakuaika saakka sivu 5 kirkolliset s. 5 Vapaaehtoisten työllä merkittävä vaikutus sivu 8 kirkolliset s. 6 Donkkis-työtä esitellään Louen messuilla sivu 7 kirkolliset s. 7 Ensi pyhänä radiokirkko Ylen ykkösellä sivu 6 kirkolliset s. 6 Talouspäällikkö Jukka Aatsingin tehtävään siunaus 6.9. sivu 7 kirkolliset s. 7

2 2 Sana sunnuntaiksi sunnuntai helluntaista Jeesus, parantajamme Ihminen on kutsuttu ylistämään Jumalan nimeä. Synti estää meitä tekemästä näin, mutta Jeesus voi antaa meille näkevät silmät, kuulevat korvat ja Jumalan tekoja ylistävän kielen. Jeesuksen teot todistavat hänen rakkaudestaan ja voimastaan auttaa hädässä olevia ihmisiä. Liturginen väri: Vihreä Alttarikynttilät: Kaksi alttarikynttilää Alkuvirsiä: 201 Tänne, Jeesus, tulimme 202 Jeesus, sana elämän 541 Yö synkkä on jo hälvennyt Päivän virsiä: 204 Herra Jeesus, Hengelläsi 536:2-5 Saakoon Henki rakastava 331 Ylistän Herran nimeä 333 Kiitä Herraa, sieluni Päivän psalmi: Ps. 30:3-6, tai Ps. 146: lukukappale: 2. Kun. 5: lukukappale: Ap. t. 3:1-10 Evankeliumi: Joh. 9:1-7, sunnuntai helluntaista Lähimmäinen Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen. Kristukselta saamme myös voiman hyviin tekoihin lähimmäistemme hyväksi. Ihminen itse ei ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään toimii Jumalan rakkauden välikappaleena. Liturginen väri: Vihreä Alttarikynttilät: Kaksi alttarikynttilää Alkuvirsiä: 175 Seurakunta koolla on 346 Mä huudan, Kristus, sinua 432 Herra Jeesus, kunniasta Päivän virsiä: 431 Ken on mun lähimmäiseni 441 Tänään tässä maailmassa 509 Herra, elämääni valvo 430 Rakkaus, kun kuvaksesi Päivän psalmi: Ps. 112: lukukappale: Ruut 1:8-11, lukukappale: Room. 13:8-10 Evankeliumi: Mark. 12:41-44 Armollinen Jumala, sinun hyvyytesi ravitsee meitä joka hetki. Avaa silmämme näkemään lähimmäistemme hätä ja korvamme kuulemaan heidän pyyntönsä. Rohkaise meitä sanoin ja teoin välittämään rakkauttasi ja kantamaan vastuuta koko luomakunnastasi. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. Herra, meidän Jumalamme. Me kiitämme sinua uutta luovasta Sanastasi, Pojastasi Jeesuksesta Kristuksesta. Herättäköön hän meidät kuolleista, niin että koko elämämme ylistää sinua. Opeta meitä puhumaan toisillemme sanoja, jotka ovat aitoja ja rakkautta täynnä. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. Hartaus Jotta Jumalan teot tulisivat julki n Elokuun loppupuoliskon häämöttäessä kääntyy mieli väistämättä muistelemaan mennyttä kesää. Leppoisien päivien lisäksi tähän hyytävänä näyttäytyneeseen lomakauteen on kuulunut myös sydäntä kylmääviä tietoja lähipiirini sairauksista ja onnettomuuksista, masentavia kuvauksia Euroopan taloustilanteesta, sekä ilmoituksia työttömyystilastojen kasvusta. Olipa ihmisiä kohtaava epäonni sitten sairautta tai taloudellista hätää, nousee kärsivien ja heidän vierellään kulkevien suusta sama kysymys kuin Johanneksen evankeliumissa esiintyneen sokeana syntyneen miehen kohdanneilta opetuslapsilta kuka on tehnyt syntiä? (Joh. 9: 1 7, 39 41) Vaikeiden kysymysten äärellä ihmisten näköalat usein kaventuvat ja syyttävä sormi nousee esiin herkemmin. Syyn etsimisestä tulee tärkeämpää K irkkovuosi kuin tapahtuneen todellisen tarkoituksen löytämisestä. Evankeliumin miehen sokeuden syynä eivät olleet hän itse, eivätkä hänen vanhempansa. Jeesus kertoi, että näin oli tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Sokea mies oli siis parantamisihmeen välikappale ja ihmisenä linkki kahden maailman välillä langenneen ja syntisen sekä taivaallisen maailman. Jeesus, parantajamme n Ensi sunnuntain (13. sunnuntai helluntaista) aihe on Jeesus, parantajamme. Kristityn tulee jatkuvasti kääntää katseensa kohti Jumalaa. Meidän on syytä kiittää ja ylistää häntä hänen suuruudestaan ja hyvistä teoistaan. Katse tulee kääntää myös maailman hätään ja tehdä oma osamme sen lievittämiseksi. Emme ehkä voi tehdä paljoa, mutta ainakin voimme kantaa rukouksissamme Kaikkivaltiaan Jumalan eteen niin läheiset kuin kaukaiset asiat ja ihmiset. Evankeliumien mukaan Jeesuksen apu otettiin mielihyvin vastaan, kun oli kysymys paranemisesta ja muista ihmeteoista. Mutta kun hän puhui Jumalan tahdon noudattamisesta, hän kohtasi epäuskoa, vastustusta ja vihamielisyyttä. Meiltäkin kysytään: kelpaako Jumala meille vain ihmeiden tekijänä ja hyvän antajana vai onko hän meille todella Jumala, jonka tahtoa on etsittävä ja toteltava silloinkin, kun se tuntuu vaikealta ja johtaa meidät ehkä ihmisten epäsuosioon? Ihminen on kutsuttu ylistämään Jumalan nimeä. Vain Kristus voi antaa meille näkevät silmät, kuulevat korvat ja Jumalan tekoja ylistävän kielen. Meidän tehtävämme on kuunnella häntä ja rukoilla, että hänen sanansa toteutuisivat myös meissä ja meidän elämässämme. Lähimmäinen (14. sunnuntai helluntaista) Päivän evankeliumin episodin näyttämönä on Jerusalemin temppeli, sen sisempi esipiha. Leski heitti uhriarkkuun lanttinsa, kaksi leptonia joka vastasi tavallisessa työpalkassa noin kymmenen minuutin palkkaa. Lesken ja fariseusten antamien lahjojen välillä oli sekä määrällinen että laadullinen ero. Fariseukset antoivat liiastaan, leski antoi köyhyydestään. Fariseukset tahtoivat, että heille jää vielä itselleenkin runsaasti. Leski tahtoi antaa kaikkensa, koska hän uskoi koko elämisensä olevan Jumalan varassa. Fariseuksilla vaikutti olevan elämästä sellainen käsitys, että he olivat kaikessa omavaraisia; myös uskossa. Myös meillä kristityillä on jo tässä elämässä mahdollisuus toimia Taivaallisen Isämme käsien jatkeena, mutta vain silloin jos emme opetuslasten ja fariseusten tavoin pidä vastoinkäymisiä kohdanneita ihmisiä läpeensä kelvottomina Jumalan tahdon ja säädösten rikkojina. Emmekä myöskään tekeydy tahallamme sokeiksi lähimmäisten kivulle ja avun tarpeelle. Erilaisia vastoinkäymisiä osakseen saaneiden on usein vaikea katsoa tulevaisuuteen luottamusta ja vahvaa uskoa täynnä olevalla sydämellä, sekä toivosta valaistuneilla silmillä. Vaikka Kristukseen tunnustautuvien elämä ei muutu vähemmän vaikeaksi, ymmärrys Jumalan armosta, huolenpidosta ja kannattelusta auttaa haasteiden kohtaamisessa. Jokainen meistä tarvitseekin aika ajoin muistutuksen siitä, että Herramme ei kulje pysähtymättä yhdenkään avuttoman, unohdetun ja syrjityn ohitse, vaan hän valitsee erityisesti ne, jotka näyttäytyvät maailman silmissä mitättömiltä. Tämän luottamuksen syntyyn tarvitaan kuitenkin Pyhän Hengen työn lisäksi myös ympärillämme olevien ihmisten uskoa ja rukouksia toistemme puolesta. Tinja Lammila Kemin vs. nuorisotyönohjaaja Usko on meille annettu lahja. Se joka ymmärtää uskonsa tulevan ylhäältä ja elämänsä olevan Jumalan varassa, on myös valmis jakamaan omastaan. *** Kolehdin kerääminen jumalanpalveluksessa ei ole välttämätön paha, mutta välttämätön se kyllä on. Se on olennainen osa messua, Jumalan palvelemista. Se on sanan mukaisesti liturgiaa; liturgia nimittäin merkitsee Jumalan kansan yhteistä palvelusta. Kun kristityt kokoontuvat yhteen, he haluavat antaa tukensa kirkon työlle ja vähävaraisten auttamiselle. Varhaisessa kirkossa kolehti eli uhrilahja oli hyvin konkreettista antamista. Alttarille tuotiin lahjoina leipää, viiniä, hedelmiä, hunajaa, villoja, kultaa ja hopeaa. Näistä erotettiin ehtoolliseen tarvittavat leipä ja viini. Loput lahjat käytettiin kirkon tarpeisiin ja köyhien auttamiseen. Meitä kutsutaan avautumaan Jumalan todellisuudelle. Usko kutsuu meitä avautumaan myös lähimmäisten todellisuudelle. Se merkitsee jossakin tilanteessa rahakukkaron avaamista, jossakin toisessa käden ojentamista tai oman kotinsa oven avaamista. Ennen kaikkea se on sydämen avautumista näkemään lähimmäisten hätä ja avuntarve. Veijo Koivula KIRKKOLAIVA Kemi-Tornion rovastikunnan kuuden seurakunnan lehti. Osoitteeton tilaus joka kotiin 21. vuosikerta Netissä: Kaikki aineisto lehteen sähköpostilla: soile.koivisto@tornionlaakso.net Privat-Medi Oy, Katajaranta 35, Rovaniemi To im i t ta j a: Paavo Vänninen Kemi , paavo.vanninen@pp.inet.fi Toimitussihteeri: Tuomo Korteniemi , tuomo.korteniemi@gmail.com Päätoimittaja Yrjö Haapala , yrjo.haapala@evl.fi Kus ta n ta ja: Privat-Medi Oy Pa in at u s: Suomalainen Kirjapaino Oy, Kajaani Jak elu: P-S Suorajakelu ja posti Ilmestyy keskiviikkoisin/torstaisin joka toinen viikko Seuraava numero

3 Piispan Salmi vieraili Tansanian ystävyyshiippakunnassa 3 n Ystävyyshiippakuntasuhde tekee näkyväksi kristittyjen ja lähetystyön todellisuutta maailmassa. Näin luonnehti Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi matkaansa ystävyyshiippakunnan vieraana Tansaniassa Viktoriajärven Itäisen luterilaisen hiippakunnan keskuspaikka on Tansanian toiseksi suurimmassa kaupungissa Mwanzassa. Hiippakuntien välinen ystävyyssuhde muodostui 2000-luvun alussa silloisen Oulun hiippakunnan lähetyssihteerin Olavi Heinon toimesta. Vuonna 2011 ystävyyshiippakuntasuhde vahvistettiin sopimuksella, jossa on mukana kolmantena osapuolena Suomen Lähetysseura. Piispa Salmen mukaan ystävyyshiippakuntasuhde on ollut hedelmällinen ja opettanut paljon. Ystävyyshiippakuntasuhde on tehnyt näkyväksi kristittyjen ja lähetystyön todellisuutta Afrikassa, toteaa Salmi. Ystävyyshiippakunnan piispa Andrew Gulle ja Sotilaspappi Camilla Huuhtanen: Kirkko on nuorten tukena varusmiesaikanakin n Tämän vuoden toisesta saapumiserästä alkaen varusmiehet ovat saaneet päättää osallistuvatko he kirkollisiin tilaisuuksiin tai kirkolliseen opetukseen armeijassa. Aiemmin kirkkoon kuuluvilla on ollut osallistumispakko. Uutta tapaa noudatetaan Sodankylässä Jääkäriprikaatissa, vakuuttaa sotilaspappi Camilla Huuhtanen, joka vieraili Torniossa edesmenneen kenttäpiispa Yrjö Massan ( ) muistotilaisuudessa. - Kirkollisten tilaisuuksien kuten tulo- ja jouluhartauden sekä jumalanpalveluksen rinnalla varusmiehille tarjotaan henkisen toimintakyvyn ylläpitämiseen opetusta. Kukin saa valita vapaasti mihin osallistuu, kuuluipa kirkkoon tai ei. Tähän saakka kirkkoon kuuluvat varusmiehet ovat osallistuneet keskimäärin kerran kuukaudessa jumalanpalvelukseen, kenttäehtoolliselle tai muuhun kirkolliseen tilaisuuteen. Kirkollista opetusta on kymmenisen tuntia. Henkisen toimintakyvyn ylläpitävää opetusta järjestetään jumalanpalvelusten tai hartauksien vaihtoehtona. Piispat Anrew Gulle ja Samuel Salmi. Kuva Niilo Pesonen. sen työntekijöitä on vieraillut Suomessa. Oulun hiippakunnan sydämen asiana on Nyakatossa toimiva Raamattuopisto. Piispa Salmi oli mukana avaamassa opistoa viisi vuotta sitten. Raamattuopisto on kasvanut viidessä vuodessa Vahva tausta Huuhtanen on toiminut kuukauden ajan Jääkäriprikaatissa, ja tulee jatkossa sotilaspappina tutuksi liki kaikille niille alueemme nuorille, jotka suuntaavat askeleensa Jääkäriprikaatiin Sodankylään asevelvollisuuttaan suorittamaan. Camilla Huuhtasella on vahva kokemus sotilaspappina työskenneltyään aiemmin Porin Prikaatissa ja Viestirykmentissä sekä pariin otteeseen rauhaturvatehtävissä. Päätöksen papin työstä puolustusvoimissa hän teki valitessaan vapaaehtoisen asevelvollisuuden. Tuolloin piti myös pohtia, mikä on oma rooli, jos sota kohtaa. - Ehkä sotilaspapin työssä minua kutsui mahdollisuus olla osa joukkoa. Seurakunnassa pappi pistäytyy ihmisten elämässä, mutta armeijassa hän elää koko ajan joukkonsa keskellä arjessa ilon ja surun hetkinä. Tosin varusmiehet vaihtuvat säännöllisin väliajoin, mutta henkilökunta pysyy pääosin. Työtä ei niinkään mitata aikana vaan laatuna. Olen kuuntelija merkittävästi. Moniin käytännön asioihin on saatu lahjoituksia Suomesta. Raamattuopisto on kehittymässä merkittäväksi kirkon opinahjoksi, jossa koulutetaan seurakuntatyöntekijöitä, evankelistoja ja myös ensimmäiset papit ovat valmistumassa lähiaikoina. Toimitilojensa rakentamiseksi koulu tarvitsee edelleen tukijoita. Itäisen Viktoriajärven hiippakunnan alue on vielä lähetysaluetta. Oli nähtävissä, että kirkon kasvu alueella on vakaata ja määrätietoista., toteaa Salmi. Alatornion kirkossa pidetyn hartauden jälkeen sotilaspastori Camilla Huuhtanen laski Puolustusvoimain seppeleen kenttäpiispa Yrjö Massan ( ) haudalle. Seppeleen laskussa avusti kenttäpiispan veljenpoika Ahti Massa. Camilla Huuhtanen toimii henkilökunnan ja asevelvollisuuttaan toteuttavien varusmiesten tukena siviilielämään tai palvelukseen liittyvien asioiden hoidossa. Jokaisella on oikeus luottamuksellisesti purkaa asioitaan hänelle. Edellisenä viikonloppuna hiippakunnassa oli kastettu 700 uutta ihmistä. Piispa Salmi asetti myös Mwanzan ensimmäisen luterilaisen kirkon peruskoulun tiedeluokan peruskiven. Tansanialaisen käytännön mukaan töitä voitiin jatkaa Ohjesäännön mukaisesti varusmiehet puhuttelevat Camillaa rouva sotilaspastoriksi. - Kyllä siinä välissä melkoisessa äidin asemassa joutuu nuorille olemaan. Tuleville asevelvollisille muistutan, että prikaatissa on yksi henkilö, jolle maksetaan kuuntelusta. Hän on sotilaspappi. Tarvetta ja tilausta työlleni on. - Toiminta varusmiesten kanssa on vastausten ja tuen antamista niihin asioihin, joita nuoren miehen ja naisen kyseiseen elämänvaiheeseen kuuluu. Mieltä askarruttavat usein ihmissuhteet, tulevaisuuden tavoitteet ja ero tutusta arjesta. - Olen sanonut varusmiehille, että kun astutte toimistoni kynnyksen yli, jäävät sotilasarvot ulkopuolelle. Siinä kohtaa toisensa kaksi ihmistä. Camilla Huuhtasen mukaan kirkollisen työn määrä on pysynyt puolustusvoimissa määrällisesti ennallaan, vain käytäntöjä on ajantasaistettu. Sotilaspappi on kaikkia varusmiehiä ja henkilökuntaan kuuluvia varten uskontokunnasta tai vakaumuksesta riippumatta. Kirkollisen työn toteuttamisessa otetaan huomioon uskonnonvapauteen sisältyvät oikeudet ja vapaudet sekä kasvanut kansainvälisyys ja monikulttuurisuus. - Jos lainaan opetuksessa Jeesusta, lainaan myös muita suuria ajattelijoita. Sillä lailla kirkollisen työn antama kuva on mielestäni laajentunut. Rippikoulu tarjolla Asevelvollisille tarjotaan edelleen mahdollisuus suorittaa rippikoulu armeijassa. - Noin tuhannen palvelukseen saapuvan joukossa on keskimäärin kymmenen nuorta, jotka haluavat käydä rippikoulun armeijassa. Suurin osa nuorista on rippikoulunsa käynyt jo 15-vuotiaana, mutta joukossa on vasta tämän siunauksen jälkeen. Seitsemän lähettiä Mwanzassa toimii tällä hetkellä seitsemän Suomen lähetysseuran lähettiä, joiden työtä useat Oulun hiippakunnan seurakunnat tukevat. Pekka Härkönen toimii Nyakaton Raamattuopiston rehtorina. Hänen vaimonsa Katri Härkönen toimii osaaikaisesti opettajana Raamattuopistossa sekä seurakuntapappina. Olavi ja Riitta Heino toimivat opettajina Raamattuopistossa. Hanna Oja-Nisula opettaa osa-aikaisesti Raamattuopistossa sekä toimii hiippakunnan nuorisotyön koordinaattorina. Mikko Pyhtilä toimii hiippakunnan lähetys- ja evankeliointityön koordinaattorina sekä osa-aikaisena opettajana Raamattukoulussa. Hänen vaimonsa Pia Pyhtilä työskentelee syrjäytyneiden lasten ja nuorten parissa hiippakunnan kummityön koordinaattorina. niitäkin, jotka eivät halua rippikoulua käydä. Yleinen rippikoulutrendi heijastuu armeijaan noin viiden vuoden viiveellä. Sotilaspappina Camilla Huuhtanen kokee olevansa paljon vartijana. - Palvelu rauhaturvajoukoissa antoi työlleni syvyyttä. Tutustuin varsinkin Afrikassa todelliseen kurjuuteen ja nälkään. Nyt voin jakaa sen tuntemuksen oppitunneilla koettuna eikä vain opittuna. Sain myös itse kokea miltä tuntuu lähteä täysin outoon ympäristöön ja eroon läheisistä. Se auttaa minua ymmärtämään ja hahmottamaan varusmiesten tilannetta tuolta osin. - Piruntorjuntaupseeri? Jaa, se on armeijassa lemmittelynimi. Olen kokenut sen positiivisena ja velvoittavana asiana. (PV)

4 4 Tervolan Eloseurat ovat yhä merkittävä kokoaja n Perinteiset Tervolan Eloseurat toteutettiin viime sunnuntaina tunnuksella Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni. Tapahtuma järjestettiin yksipäiväisenä. Kirkkoherra Heikki Holma arveli päiväseurojen puheenvuorossaan, että nyt musiikkipainotteisena toteutetut eloseurat järjestetään jatkossakin yksipäiväisinä. Vuonna 1971 rovasti Alpo Sipolan kaudella aloitetuilla eloseuroilla on vahva menneisyys. Tuolloin väkeä saapui tapahtumaan linja-autolasteittain maakunnista, erityisen vahvasti olivat edustettuina Ivalon ja Taivalkosken suunnat. Puhujia seuroihin saatiin ympäri Suomea ja rajojen takaa alueilta, joilla suomalaiset olivat tehneet lähetystyötä. Parhaimmillaan seuraväkeä oli yli 600. Vuosikymmeniä mukana Keminmaalaiselle Irja Erkheikille eloseurat ovat todella Irja Erkheikki on osallistunut Eloseuroihin ainakin vuodesta 1978 saakka ja toteaa, että sisältö on hieman muuttunut mutta kutsuvuus säilynyt. Maailman mantuja leivän perässä kiertänyt Eero Huhta osallistui seuratapahtumaan rauhallisesti tarkkaillen. tuttu tapahtuma vuosikymmenten varrelta niin oman aktiivisuuden kuin miehensä, rovasti Paavo Erkheikin työn kautta. - Eloseurathan ei ole ollut pelkkä seuratapahtuma, vaan lestadiolaisen tavan mukaan se on ollut samasta herätyspohjasta nauttivien ihmisten, tuttujen sekä ystävien merkittävä kohtaaminen. Vuosien myötä Eloseurat ovat muuttuneet sisällöltään ja mukaan on tullut paljon uutta. Tämä on silti tapahtumana merkittävä kokoaja. - Leikitellen voisi sanoa, että Tervolassa pitää käydä tarkistamassa kuinka Heikkikirkkoherra pärjää, sillä hänhän tuli Keminmaalta tänne vuonna Samalla saan kuunnella toisen seurakunnan saarnamiehiä, se tuo Sanaan vaihtelua. Ulla-Maija ja Väinö Romsi kertoivat kuuntelevansa mielellään useita eri puhujia. Mahdollisuus kuulla useita puhujia Eloseurat ovat perinne myös Ulla-Maija ja Väinö Romsille. - Tervolahan on meidän kotikunta ja tulee sellaisena säilymään, vaikka Keminmaassa asutaankin. Eloseuroista on tullut tapa, osallistumme jos vain on mahdollista. Lisäksi nämä papit ovat tulleet tutuksi, kun tuurasin diakoneja, kertoili Tuula. Väinöä kiehtoi mahdollisuus kuulla samalla kertaa useita erilaisia pappeja puhujana. - Mielestäni papin pitäisi ottaa kantaa yhteiskunnan ilmiöihin kristillisen vakaumuksensa ja näkemyksensä sallimissa rajoissa. Kannanoton tulee pohjautua kuitenkin Raamattuun. Kemi Kemin seurakunta Kirkkoherranvirasto puh Taloustoimisto puh , JUMALAN- PALVELUKSET Sunnuntaina Klo 10 messu Kemin kirkossa, saarna Jani Koivusalo, liturgia Tuomas Tölli. Kanttorina Minna Laitila. Radiointi Radio Dein 100,5 MHz kautta. Klo 15 hautausmaahartaus Paattionlehdon kappelilla, Oili Tuovinen. Sateella hartaus pidetään kappelissa. Sunnuntaina Klo 10 perhemessu Kemin kirkossa, saarna Tuomas Tölli, liturgia Oili Tuovinen. Kanttorina Aki Tyni. Radiointi Radio Dein 100,5 MHz kautta. Keskiviikkona Klo 17 Raamattupiiri/ Ilmestyskirja seurakuntakeskuksen takkahuoneessa. Klo 19 kesäillan sävelhartaus Kemin kirkossa, Minna Laitila ja Jani Koivusalo. Sunnuntaina Klo 18 Kotiseurat Sirpa Alopalosaarella, Lammintie 10, Kemi, Mukana Jani Koivusalo ja Oili Tuovinen. Keskiviikkona 2.9. Klo 17 Raamattupiiri/ Ilmestyskirja seurakuntakeskuksen takkahuoneessa. Torstaina 3.9. Klo Amanin konsertti seurakuntakeskuksessa. Torstaina Klo 18 siioninvirsiseurat Maija-Liisa Huovisella, Tuomaalankatu 1a as. 1. Mukana Kari Pöykkö, Oili Tuovinen ja Teija Jestilä. ARKISIN Maanantaisin klo 8.30 aamurukoushetki seurakuntakeskuksen Marian kappelissa. Torstaisin klo 10 hartaushetki vainajien omaisille ja sanomakellojen soitto Kemin kirkossa. DIAKONIATYÖ Jestilä Teija Rimpiläinen Päivi Pääkkölä Ilona Alaperä Riitta Voutilainen Eija Diakoniatoimiston ajanvarausvastaanotto/puhelinpäivystys kerran viikossa keskiviikkoisin, puh ja 2.9. sekä 9.9. klo vammaistyö Näkövammaisten kerho Ti klo 13 Annantupa, Keskuspuistokatu 28, 2. krs. Syyskauden avaus. Päivä- ja perhekerhotyö maanantai Hepolan päiväkerho Mäntylän päiväkerho Takajärven päiväkerho Mäntylän päiväkerho tiistai Mäntylän perhekerho Hepolan perhekerho Mäntylän päiväkerho Takajärven päiväkerho torstai Hepolan päiväkerho T Takajärven päiväkerho Mäntylän päiväkerho Takajärven päiväkerho perjantai Mäntylän perhekerho Takajärven perhekerho Mäntylän päiväkerho Takajärven päiväkerho Kerhotoiminta alkaa viikolla 33. Vapaita kerhopaikkoja voi tiedustella maanantaisin klo 13-16: Päivi Koskela, p Seurakunnan nimikkolähettien tukeminen Kemin seurakunnan nimikkolähettien tuki ohjataan suoraan lähetettäville seuroille seurakuntaviitteellä. Viitteet ja tilit ovat seuraavat: Suomen Lähetysseura: (Riitta ja Oskari Holmström, Pekka Mikkola, työ Hongkongin teologisessa seminaarissa ja työ Morogorossa), tili: Danske Bank FI , viite: Lapin Kansanlähetys: (Maija-Leena Pelttari), tili: FI , viite: Tutustu verkossa Lähetysseuran työalueisiin H H Kuollut: Martti Vilhelm Kuivas 91 v, Esko Erkki Juopperi 83 v, Pentti Aleksanteri Värttö 81 v, Irja Orvokki Jänesaro 79 v, Esko Olavi Sutinen 74 v, Esa Matti Olavi Hämäläinen 73 v, Mika Benjami Lehto 49 v. Vihitty: Vesa Matti Loukusa ja Jenna Riikka Helanummi, Toni Tapani Särkelä ja Elisa Elsemaj Sonntag, Joonas Petteri Ranua ja Jonna Marita Laine, Tuomas Jussi Määttä ja Heidi Johanna Perttula, Arto Sakari Vakkala ja Henna Marjaana Peltomaa, Tommi Tapani Ylisuvanto ja Anja Hannele Ojala. Kastettu: Minttu Marja Unelma Penttinen, Tiinu Essi Susanna Maajaakkola, Ella Katariina Laine, Väinö Eemeli Määttä, Eemeli Tapani Piittinen. RAUHANYHDISTYS Su klo 16 seurat, laulutuokio Pe klo 18 syyskauden avaus ja leirikeskusmyyjäiset Su klo 16 seurat Eläkeläiskerhojen kerhokauden avaus to klo 14 seurakuntakeskuksessa. Vieraana Tuula Hakkarainen. (Linja- autoreitti seuraavassa lehdessä.) Kuuntele Kemin seurakunnan jumalanpalvelukset Radio Dein kautta 100,5 MHz joka sunnuntai. Jumalanpalvelukset ovat kuunneltavissa myös Radio Dein kotisivulla "Kuuntele lähetystä" painikkeen kautta. Kesäillan Sävelhartaus Kemin kirkossa ke klo 19 Illan ohjelmassa on yksinlaulua, tenori Tuomo Kinnunen sekä sellonsoittoa, sellisti Olli -Pekka Kajasviita. Urkusäestyksestä ja urkusooloista vastaa kanttori Minna Laitila. Hartaudessa puhuu kappalainen Jani Koivusalo. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa! Viisikielinen on viidesläisten herätysliikkeiden uusi, yhteinen laulukirja. Siihen on koottu yli 400 tuttua, rakastettua ja koskettavaa laulua. Haxu laulaa, laulattaa ja kertoo lauluista ja niiden takana olevista tarinoista. Tervetuloa laulamaan! Saunailta kesän SAUNAILLAT SAARENOTTASSA Tiistaisin naisten saunailta klo Keskiviikkoisin miesten saunailta klo L A U L U I LTA Tuula Hakkarainen Kemin srk-keskus Kirkkopuistokatu 11 Sanan ja sävelen ilta Viisikielisen laulukirjan merkeissä to klo 18 Tilaisuudessa kolehti Kansan Raamattuseuralle Vapaa pääsy Järj. Kemin srk ja

5 Lilja Holma ja Eveliina Ranta kutsuivat dramatisoidulla lauluesityksellään seuraväen sanankuuloon. Tuttujen myötä auttamisen hengessä Seurakuntasalin aulassa istui uusien tapahtumien alkua odottelemassa Eero Huhta, joka totesi päätyneensä eloseuroihin tuttujen kanssa. - Olen eläkeläisenä auttanut pitkäaikaisia tuttujani, joilla voimat ovat käyneet vähiin. Auttelen heitä pääsemään liikkeelle niin kirkkoon kuin asioille. Käynhän toki seurakunnassa muutoinkin. Eero Huhta on hakenut leipänsä vuosien saatossa varsin monelta puolen maailmaa luvulla, verrattain nuorena miehenä, hän kävi rakentamassa Tulomajoen voimalaitosta Muurmanskin lähellä. Seuraavat työmaat kuudeksi vuodeksi löytyivät Tukholman lähettyviltä. - Oli hieman sellainen seikkaileva mieli, joten otin Ruotsin jälkeen pestin laivaan ja seilailin runsaat puolitoista vuotta. Kokeiltuaan oloa kotimaassa Eero kuuli, että Libyassa tarvittiin asentajia. - Kolme vuotta meni siellä, jonka jälkeen asetuin Suomeen pikku hiljaa. Sitä myöten olen jäänyt eläkkeelle. Tervolan Eloseurat jakautuivat neljään tapahtumaan. Vanhan kirkon ehtoollisjumalanpalvelusta seurasi päiväseurat seurakuntakeskuksessa. Matkalaulujen myötä palattiin Vanhaan kirkkoon ja ilta päättyi Lavrenchukin musiikkiperheen perhemissioon Seurakuntakeskuksen kirkossa. Puhujina kuultiin Heikki Holman lisäksi Johan Helkkulaa, Martti Puontilaa ja Yrjö Haapalaa. (PV) Messun radiointi Alatornion kirkosta n Ensi sunnuntaina klo 10 Yleisradion Ylen ykkösellä radioidaan messu Alatornion kirkosta. Liturgina ja saarnaajana on Tornion kirkkoherra Martti Puontila. Kanttorina ja urkurina on Timo Perkkiö. Musiikissa avustaa Melodonnat-kuoro Tarja Vanhalan johdolla. Yhtyeessä soittavat Antto Vanhala viulu, Olli-Pekka Kajasviita sello, Rami Helminen kontrabasso sekä pianossa Päivi Pulkkinen, joka myös laulaa. Tekstinlukijoina ovat kirkkovaltuuston vpj Niilo Kallioranta ja Elsa Vaaraniemi-Huikari. Martti Puontilalla myös aamuhartaus 5 Martti Puontilalla on myös pyhän teemana liittyvä aamuhartaus perjantaina klo 6.15 ja uusintana klo Keminmaan kirkkoherran virka uudelleen haettavana n Tuomiokapituli on julistanut haettavaksi Keminmaan kirkkoherran viran ja Rovaniemen kirkkoherran viran mennessä. Hakuilmoitukset ovat kokonaisuudessaan luettavissa hiippakunnan internetsivustolla (www. oulunhiippakunta.evl.fi) Keminmaan kirkkoherran virkaa haki 1. hakuajalla vain Kemin kappalainen Jani Koivusalo. Tuomiokapituli nimesi Halsuan seurakuntarakennetta koskevaan selvitykseen selvitysmieheksi Silvo Similän. Kolarin kirkkoherra Jaakko Knuutila nimitettiin Lapin rovastikunnan vt. lääninrovastiksi Pastoraalitutkinnon on suorittanut pastori Maija Konttinen. Myönnettiin virkavapaus Sodankylän seurakuntapastori Ilona Yliräisäselle sekä Muhoksen kappalainen Tarja Pyylle saakka. Annettiin seuraavat viranhoitomääräykset: - Kai Juvila Kokkolan kappalaiseksi Juha Sarkkinen Haukiputaan vs. Kappalaiseksi Terttu Laaksonen Oulun seurakuntayhtymän vs. kansainvälisentyön papiksi saakka. - Päivi Liiti Tyrnävän vs. Kappalaiseksi saakka. Suomen Lähetysseuran musiikkiryhmä Amani Kemissä 3.9. Täiköntorilla Maailma tuli kaupunkiin -tapahtumassa klo ja klo Iltakonsertti Kemin srk-keskuksen juhlasalissa klo Iltatilaisuudessa mukana pastori Jani Koivusalo Tilaisuuksiin vapaa pääsy. Tervetuloa! Syntymäpäiväjuhla 80-vuotiaille Sunnuntaina 6.9. vietämme tänä vuonna 80 vuotta täyttävien yhteistä syntymäpäiväjuhlaa. Kutsumme Teidät klo 10 messuun Kemin kirkkoon ja sen jälkeen kahvitilaisuuteen srk-keskukseen. Ilmoit. ma tai ti klo välisenä aikana, puh tai sähköpostitse: eija.voutilainen@evl.fi. Henkilökohtainen kutsu on lähetetty kaikille tänä vuonna täyttäville. Kutsu kahdelle. Tervetuloa! Äiti kahvilan syksyn toiminta Kutsun sinut sekä ystäväsi Äiti kahvilan toimintaan mukaan, Sankarikatu 18. Äiti kahvila on tarkoitettu lapsiperheiden äideille kohtaamispaikaksi (ilman lapsia). Kahvila on auki lauantaisin klo kerran kuukaudessa. Seuraavat tapaamiset syksyllä 2015: Päiväsauna ja sieniretki klo Sotisaaren leirikeskuksen rantasauna , 7.11., Jouluruokailu Hopealyhdyn ruokalista ma jauhelihapihvit/ kasvispihvit ti broilerikeitto/ kesäkeitto ke merimieslaatikko/ tomaattikeitto to paistettu lohi/ läskisoosi pe kyljykset/ täytetyt paprikat ma broilerikastike/ uunimakkara ti 1.9. muikkuvuoka/ juurespihvit ke 2.9. lasagne/ rapeat kalapihvit to 3.9. hernekeitto/ parsakaali-juustokeitto pe 4.9. karjalanpaisti/ täytetyt kesäkurpitsat Hinnat eläkeläisille 6,00 euroa, muille 8,50 euroa, kotiannos eläkeläiset 5,00 euroa (jälkiruoka ei kuulu 5,00 euron kotiannoshintoihin, jälkiruoka maksaa 1 euron). Muistutus kotiannosten hakijoille: omat astiat mukaan. Hopealyhty avoinna arkisin klo Kemin seurakuntakeskuksessa, Kirkkopuistokatu 11, puh Tervetuloa ruokailemaan Hopealyhtyyn! Keminmaa Kirkkoherranvirasto puh Ke Hartaus terveyskeskuksen vuodeosastolla klo Hartaushetki vanhassa kirkossa klo 19.30, hartauden jälkeen kahvia ja teetä Väentuvalla. Pe Nuortenilta Vanhassa pappilassa klo 19. Ke Hartaus Kallinrannassa klo 13. Hartaus Terveyskeskuksen vuodeosastolla klo Kesän viimeinen hartaushetki vanhassa kirkossa klo 19.30, hartauden jälkeen kahvia ja teetä Väentuvalla. Pe Vapaaehtoisten kokous (eläkeläisten kyläpaikassa toimivat) Suntionkulmassa klo Nuortenilta Vanhassa pappilassa klo 19. Ke 2.9. Hartaus Terveyskeskuksen vuodeosast. klo Eläkeläisten Kyläpaikka Suntionkulmassa klo Kyytiä tarvitsevat soita diakonissa Ulla Sipola p Su Viis veisaan lauluilta seurakuntakeskuksessa klo 18. Laulamme Viisikielistä. Tervetuloa! LÄHETYS Lähetyskirppis avoinna lauantaisin klo Tervetuloa! Lähetyspiiri aloittaa toiminnan 7.9. alkaen. DIAKONIA Diakoniatoimistossa päivystys ma ja to klo JUMALANPALVELUKSET Su Messu kirkossa klo 10, saarna Esa Laitinen, liturgia Johan Helkkula. Maksuton kirkkokyyti, soita Eeva-Kaarina Kasala p Kolehti: Etelä-Sudanin luterilaisen kirkon ja sen paikallisseurakuntien toiminnan tukemiseen Suomen Diakonissa Leena Karjula p Diakonissa Ulla Sipola p Kotikäyntityöntekijä Hanna Pietilä-Jones p PYHÄKOULU Tervetuloa lapset pyhäkouluun, joka on messun yhteydessä kirkon yläsalissa. päiväkerho Kerhot alkavat viikolla 36. Kerhoihin otetaan 2010, -11 ja -12 syntyneitä lapsia. Huom! 2012 syntyneet täytettyään 3 vuotta. Laurila, Uuden pappilan kerhotila, Rantatie 26 A 4-5 -vuotiaiden päiväkerho tiistaina klo vuotiaiden päiväkerho keskiviikkona klo Lassila, Myötätuulen kerhotila, Jokisuuntie vuotiaiden päiväkerho Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kautta. Su Messu kirkossa klo 10, saarna Johan Helkkula, liturgia Sakari Ylönen. Kolehti: Raamattulukijain liitolle raamatunluvun lisäämiseen. maanantaina klo vuotiaiden päiväkerho torstaisin klo Lautiosaaren seurakuntatalo, Killisentie vuotiaiden päiväkerho keskiviikkona klo Lisätietoja lastenohjaajalta p perhekerho Kerhot alkavat viikolla 36. Laurilan perhekerho maanantaisin klo Uuden pappilan päiväkerhotiloissa, Rantatie 26 A Lassilan perhekerho tiistaisin klo Myötätuulen kerhotilassa, Jokisuuntie 1 Lautiosaaren perhekerho torstaisin klo Lautiosaaren seurakuntatalolla, Killisentie 4 Laurilan PPH-kerho (perhepäivähoitajien ja hoitolasten kerho) perjantaisin klo Uuden pappilan päiväkerhotiloissa, Rantatie 26 A Eläkeläisten Kyläpaikka avautuu ke 2.9. klo 11 Suntionkulmassa (Kunnantie 5) Kyläpaikka on avoin kokoontumispaikka, jossa voi kylästellä aina keskiviikkoisin klo Talon isäntäväkenä toimivat seurakunnan vapaaehtoiset ihmiset. Kyläillessä saa kahvit ja tapaa vanhoja tuttuja ja uusia tuttavuuksia. Joka kerta pidetään myös lyhyt hartaus. Tule sinäkin käymään Suntionkulmassa, terveisin Kyläpaikan kotiväki Ps. Jos tarvitset kuljetusta soita diakonissa Ulla Sipolalle p varhaisnuorisotyö Vanhassa pappilassa Tiistaisin Sekakerho 1-4 lk tytöille ja pojille klo Lautiosaaren srk-talolla, Killisentie 2 Maanantaisin Makerokerho 1-6 lk tytöille ja pojille klo Tiistaisin Kokkikerho 3-6 lk tytöille ja pojille klo Keskiviikkoisin Kokkikerho tytöille (jatkava ryhmä) klo Lassilassa Myötätuulen kerhotilassa, Jokisuuntie 1 Maanantaisin Toimintakerho (ulkoleikkejä) 1-3 lk tytöille ja pojille klo Torstaisin Toimintakerho 1-6 lk tytöille ja pojille klo Tied. nuorisotyönohjaaja Virpi Huttunen p nuorisotyö Avoimet ovet 2.9. alkaen klo Tiedustelut nuorisotyönohjaaja Hannu Huttunen p Huomio kesän riparilaiset, isoset ja muut! Nuortenillat perjantaisin Vanhassa pappilassa klo 19. Tervetuloa! Vihitty: Ville Matias Keloneva ja Elina Elisabeth Mäkimartti, Janne Juhani Hietala ja Essi Johanna Pelimanni, Teemu Markus Reinikka ja Johanna Tellervo Väisänen. Kastettu: Aino Emilia Ratavaara. Tulossa: Syysseurat 6.9. Avioparien/perheiden syyspäivä 12.9.

6 6 Tornio Naisten avoin raamattu- ja rukouspiiri ke klo Lähimmäisen kammarilla, Puutarhak. 5. Tapaamiset Raamatun, rukouksen ja rupattelun merkeissä. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Miestenpiiri keskiviikkoisin klo 18 Pukulmissa. Heprean Jeesus -päivä su klo Suensaaren srk-talolla; Juha Muukkonen. Heprean Jeesus -päivät eivät edellytä aiempia heprean opintoja. Niille voi halutessaan osallistua seuraamalla tunteja raamattuopetuksena. Heprean kielen oppii sivutuotteena, kun varsinaista aihetta eli Raamatun Kristusta opiskellaan! Opetuksen keskuksena on Jumalan lihaksi tullut Sana, Herra Jeesus. Tervetuloa. Seuraava Heprean Jeesus päivä su Miesten saunailta to klo 18 Antinsaaren leirikeskuksessa. Tied. Sauli Kinnunen p Sana ja rukouksen ilta su klo 19 Alatornion kirkossa; mukana Jarkko Kuusisto, Pertti Hurtig, Mirja Mört, Terttu Hökkä-Karlsson ja Liisa Tamminen. musiikkitoiminta Kuorotoiminta käynnistyy: Alatornion Kirkkokuoro aloittaa syyskauden ke 2.9., kuoroharjoitukset keskiviikkoisin klo Parasniemen srk-talolla. Lisätiet. Pertti Hurtig p Eleonoora kuoro harjoitukset torstaisin alkaen klo 18 Karungin srk-talolla. Lisätiet. Katja Heroja p Karungin kirkon kuoro harjoitukset keskiviikkoisin alkaen ke klo 18 Karungin srk-talolla. Lisätiet. Timo Perkkiö p Tornion seurakunta Kirkkoherranvirasto Parasniementie 115, Tornio Puh Avoinna ma-pe klo Kirkkoherra Martti Puontila, p , JUMALANPALVELUKSET ValoOn kuoro harjoitukset perjantaisin alkaen klo Alatornion kirkossa. Lisätiet. Katja Heroja p Tervetuloa aiemmin mukana olleet ja myös uudet laulajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan! lähetystyö Lauluilta keskiviikkoisin klo 19 Lähetysaitalla Parasniemessä yhdessäolon ja kahvittelun merkeissä. Kirkkokahvit Lähetysaitalla sunnuntaina ja klo 11. diakoniatyö Laitosvierailuja tekevän vapaaehtoisten lauluryhmän harjoitukset käynnistyvät jälleen. Syksyn ensimmäiset harjoitukset klo15-17 Suensaaren srk-talon alasalissa. Tervetuloa uudet ja entiset laulajat. Ruskaretki Aavasaksalle ja Karemajoille Hinta 40 /hlö, sis. kyyti, ruoka, retkieväät. Lähtö Parasniemen srk-talolta klo 9 ajaen reittiä: Prisma, Suensaaren srk-talo, Jokivarrentien pysäkit, Timpan Tori. Ilmoitt menn. khranvirastoon p Lisätiet. Suvi Ylimartimolta p Sunnuntaina Klo 10 Sanajumalanpalvelus Alatornion kirkossa; saarna ja lit. Martti Puontila, kantt. Timo Perkkiö, Melodonnat -kuoro avustaa. Jp radioidaan valtakunnallisesti (Yle Radio 1), mistä johtuen kirkkoväkeä pyydetään saapumaan hyvissä ajoin. Klo 11 Messu Karungin kirkossa; saarna ja lit. Nona Lehtinen, kantt. Marja Ihme. Klo 12 Messu Tornion kirkossa; saarna Mauri Laakso, lit. Tero Saapunki, kantt. Pertti Hurtig. Sunnuntaina Klo 10 Messu Alatornion kirkossa; toimittavat Nona ja Saša Lehtinen, kantt. Timo Perkkiö. Klo 11 Sanajumalanpalvelus Karungin kirkossa; saarna ja lit. Jarkko Kuusisto, kantt. Pertti Hurtig. Klo 12 Messu Tornion kirkossa; saarna Tero Saapunki, lit. Mauri Laakso, kantt. Timo Perkkiö. Päivä- ja perhekerhot Antinsaari Arpela Karunki Kemintie Kiviranta , Parasniemi Suensaari Kaakamon perhekerho , Katso myös Facebook: Tornion seurakunta lapsityö RIPPIKOULUUN ILMOITTAUTUMINEN to klo 18 Alatornion kirkossa 2001 syntyneille ja sitä vanhemmille nuorille. HUOM! Muistathan ottaa kynän mukaan. Tervetuloa! LÄHIMMÄISEN KAMMARI, Puutarhakatu 5 avoinna tiistaisin klo HUOM! Muuttunut aukioloaika Tervetuloa kahvittelemaan ja seurustelemaan mukavassa seurassa. Ti 1.9. klo 12 Hartaus. LAPSET, VARHAIS- NUORET JA NUORET Kolehdit Etelä-Sudanin luterilaisen kirkon ja sen paikallisseurakuntien toiminnan tukemiseen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kautta Suomen ev.lut. Kansanlähetykselle. Radiointi Jumalanpalvelukset radioidaan sunnuntaisin klo 10 Alatornion kirkosta Radio Pron kanavalla. Myös internetin välityksellä lähetystä voi kuunnella osoitteessa: Kuollut: Alma Elina Lohti 90 v., Hannu Viljami Lindholm 87 v., Pauli Olavi Savikuja 87 v., Airi Katri Rantala 85 v., Ahti Tapio Ulander 83 v., Aune Sofia Raninen 76 v., Rauni Sisko Vaarala 73 v., Johan Valdemar Tilja 72 v., Terttu Marjatta Huurtamo 71 v., Ari Tapani Hanhela 52 v. Kuulutettu: Heikki Jaakko Arvid Hurtig ja Anni-Tuuli Vuokila. Janne Ilmari Leukumaavaara ja Elina Anneli Maansaari. Viktor Kristian Olavi Wichmann ja Maija Karoliina Mikkonen. Tami Teuvo Juhana Kalliola ja Heli Maria Kylmämaa. Kaj Markus Bäckström ja Piia Inkeri Alatalo. Vihitty: Riku Markus Kähkönen ja Miia Henrietta Elisa Kurttio. Tomi Pekka Alapartanen ja Hanna- Riikka Jemina Miettunen. Juhani Karinpoika Savolainen ja Tiina Katariina Elf. Juha Markus Ketola ja Mari Anne Katariina Toratti. Miika Antero Rantapää ja Anna Karoliina Kurttio. Jani Tapio Lehtonen ja Maija Riikka Laine. Janne Väinö August Kenttälä ja Roosa-Maria Anneli Kallio. Kari Matias Mört ja Jenna Annina Kurttio. Kastettu: Viljami Antti Vauhkonen, Olivia Hanna Adele Tuisku, Mirjam Helmi-Tuulikki Nalli, Senni Sofia Pokka, Eemeli Ossi Juhani Purakasmäki, Iiris Amanda Leppälä, Enni Annika Annala, Suvi Ilona Annikki Rantonen, Jere Onni Ensio Rantonen, Leevi Petteri Pitkänen. rauhanyhdistys Karungin ry: Su klo 15 Seurat ry:llä. Tornion ry, Kemintie 17: Su klo 16 seurat ry:llä, Tapio Kukko, Risto Lohi. Ti klo 14 sa seurat Haaparannan vanhainkodilla, Onni Häkkinen. La klo 15 toimintailtapäivä suviseura-alueella, Mikael Bomström. Su klo 16 seurat ry:llä, Jukka Hietamäki, Jorma Majuri. Ti 1.9. klo 14 tiistaikerho ry:llä, Jouko Okkonen. Seurat radiossa ja internetissä pääsääntöisesti sunnuntaisin kello 16 Radio Prossa (92 MHz) ja Simo simo.seurakunta.net Kirkkoherranvirasto puh Viikkotapahtumat Ke Klo 11 Hartaus Kiikanpalossa, Mari Ojala ja Raija Tyni. Klo Hartaus Hoivakodilla, Mari Ojala ja Raija Tyni. diakoniatyö P e JUMALANPALVELUKSET 4.9. klo Rovastikunnallinen päihteetön Merileiripäivä Simossa Montajan leirikeskuksessa. Ohjelma alkaa kirkkohartaudella ja ruokailulla. Leiripäivä on simolaisille naisille ja miehille ilmainen, sisältäen venekyydit, tarjoilut, saunat ja muun ohjelman. Lisätietoja ja ohjelmia diakonissa Riitta-Liisa Palovaaralta puh Diakonissa leireillä ja retkillä ti su Vastaanotto vain ti ke puh Soittopyynnöt khranvirastoon puh Lapsi, varhaisnuoriso- ja nuorisotyö starttaa iloisesti! Kirkkoherranvirasto suljettu (työntekijöiden suunnittelupäivä). Su Klo 11 eräkirkko Hangassalmenahon laavulla (Alaniemeltä käännytään Sompujärven suuntaan, laavu on Sompujärventien varressa, n. 3,5 km Alaniemeltä). Kirkon jälkeen nokipannukahvit ja mahdollisuus nauttia omatoimisesti Martimoaavan soidensuojelualueen luonnosta. Ville Väkeväinen ja Raija Tyni. Su Klo 11 sanajumalanpalvelus kirkossa, Mari Ojala ja Raija Tyni. Päiväkerhotyö Syyskauden kerhotoiminta alkaa viikolla vuotiaiden päiväkerho seurakuntakeskuksessa tiistaisin klo Tervetuloa mukaan! Ilmoit. ja tiedustelut p /Ella Ropponen vs. nuorisotyönohjaaja. Varhaisnuorisotyö Klubbari eli iltapäiväkerho alakoululaisille alkaa viikolla 35 tiistaisin ja torstaisin klo , välipala noin klo Iltapäiväkerhossa on mahdollista tehdä läksyt koulun jälkeen, leikkiä ja pelailla kavereiden kanssa tai olla vaan. Tied. p /Ella. Isoskoulutuksen käyneet: Haluaisitko oman kerhon? Jos olet kiinnostunut kerhon pitämisestä niin lähde rohkeasti kerhonohjaajaksi! Voit ottaa yhteyttä p /Ella tai tule käymään Nuorisotoimistolla, joka sijaitsee Seurakuntakeskus Simontie 6. Kastettu: Ilona Orvokki Kylmälä Vihitty: Juha Pekka Ensio Lipponen ja Ulla-Maija Lauhikari.Juho Jalmari Marttila ja Heidi Hanne Linjanen. Heikki Oskari Kinnunen ja Kaisa Matleena Kurula

7 7 Tornion kirkkovaltuuston pj Osmo Huhta: Rovastikunnassa tarvitaan keskustelua voimavarojen jaosta n Tornion kirkkovaltuuston puheenjohtaja Osmo Huhta kannustaa Kemi-Tornion rovastikunnan seurakuntia ottamaan yhteisen vastuun kirkollisesta toiminnasta ja keskustelemaan olevien voimavarojen jakamisesta. - Kun seurakuntarakenteen uudistus ei toteutunut, tarvitaan yhteistä näkemystä erityisesti Kemin, Tornion, Keminmaan, Simon ja Tervolan seurakuntien kesken. Työtehtävien ja työvoiman jakamista tulee tarkastella avoimesti. Käytännön esimerkkinä Osmo Huhta mainitsee Länsi-Pohjan keskussairaalan sairaalapapin kustannukset, joista nyt vastaa yksistään Kemin seurakunta. Myös kanttorien työvoiman jakamisesta pitäisi pystyä keskustelemaan laajalta pohjalta. - Seurakuntien kiristyvästä taloustilanteesta huolimatta on kaikkien etu, ettei yhteisiä palveluja ajeta alas. Rakennemuutos vaatii toimia Osmo Huhta sanoo ymmärtävänsä hallintorakenten uudistuksen kaatumisen kirkolliskokouksessa. - Aika ei ollut vielä kypsä päätökselle, vaikka se olisikin ollut ratkaisu moniin asioihin. Todennäköisesti ratkaisulla ei olisi saavutettu kaavailtua etua. Tornion seurakunnassakin hallintouudistuksen odottelu Tornion seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Osmo Huhta korostaa, että koko yhteiskunnan kannalta on tärkeää, etteivät seurakunnat lähde lakkauttamaan jo olevia yhteisiä toimintoja. on jättänyt muutaman viran täyttämisen kesken. - Taloudellinen tilanne edellyttää päätöstä virkojen osalta. Lisäksi matalan käyttöasteen kiinteistöt aiheuttavat huolta. Kolmen kirkon hallinnointi ja ylläpito synnyttävät kuluja, joita on tarpeen pienentää. Osmo Huhdan mukaan ylläpidossa huoltotiloja ja välineitä joudutaan keskittämään. Kaikkea ei riitä joka kohteeseen, vaan kalustoa on tarpeen mukaan liikuteltava. Myös toimintojen ulkoistamista tulee miettiä. - Seurakunnan ei ole tarkoituksenmukaista toimia maanrakentajana. Keskusteluja rakennemuutoksesta on toki käyty Tornion seurakunnassa monella tasolla. On jopa pohdittu testamenttilahjoitusten tai muutoin seurakunnalle tulleiden huoneistojen omistamisen tarkoituksenmukaisuutta. - Huoneistoja voitaisiin mielestäni lahjoittajan tahtoa toteuttaen realisoida. Yhteistyötä joka sektorilla Tilojen ja toiminnan tärkeysjärjestystä Osmo Huhdan mielestä on turha pohtia. - Painotan toimintaa. Tornion tapaisessa laajassa seurakunnassa on tärkeintä säilyttää kunkin alueen tasapuolinen palvelu. Arpelaa, Karunkia ja Kaakamoa pitää tarkastella palvelukylinä, joissa seurakunnalliset peruspalvelut tulee säilyttää. Tältä osin yhteistyö seurakunnan ja Tornion kaupungin kesken on tärkeää. - Olemme pitäneet kaupungin kanssa palaverin, jossa on pohdittu kaupungin ja seurakunnan palvelujen nivoutumista toisiinsa siten, etteivät palvelut mene päällekkäin vaan täydentävät toisiaan. Tornion ja Haaparannan kaupunkien yhteistyö on tunnustetusti mallikkaalla tasolla. Nyt, kun Haaparannassa on taas suomalainen kirkkoherra Juha Rauhalan, odottaa Osmo Huhta seurakuntienkin yhteistyön tiivistyvän entisestään. - Ehkä pääsemme silläkin puolella hyödyntämään yhteistä työvoimaa. Aika edellyttää joka sektorilla laajaa halua ja kykyä yhteiskunnalliseen keskusteluun. - Sen synnyttämiseksi kunkin seurakunnan luottamushenkilöiden olisi hyvä tutustua myös muiden seurakuntien toimintaan, painottaa Osmo Huhta. (PV) Donkkistyö mukana Louen messuilla n Viime vuosien aikana olemme saaneet toistuvasti huomata, kuinka Donkkistyö vetää ihmisiä toimintaan mukaan. Alueemme seurakunnissa toiminta on ollut hyvin aktiivista, saaden aikaan yhä kasvavia ryhmäkokoja Donkkis-illoissa. Keminmaalla ollaan tavoitettu kahden sadan lapsen raja ja Tervolassa ollaan myöskin hämmästellen seurattu 70 lapsen tullessa Donkkikseen. Kevätkaudella Ranualla toiminnassa oli mukana noin 40 lasta. Ja viime vuonna syyskuussa aloittanut Rovaniemen Muurola sai myöskin iloisesti huomata lasten paljouden illoissaan, saaden lapsia tulemaan mukaan toimintaan jo noin 60. Donkkistyö tavoittaa koululaisten lisäksi nuorisoa, aikuisia, mummoja ja pappoja. Taitaapa olla niin, että seurakunnissa Donkkisten aikana on kaikista suurin ikäjakauma paikalla olijoiden keskuudessa. On ollut hienoa huomata, kuinka talkoohenki elää ja voi hyvin tässä työmuodossa. Muistamme Herraamme isolla kiitoksella kaikesta tästä mitä olemme saaneet tällä saralla kokea. Lapin Kansanlähetys ja Donkkistyötä tekevät seurakunnat tuovat ensimmäistä kertaa Donkkistyön esille Tervolan Louella järjestettäville Maaseudulta Käsin Messuille. Esittelemme Kansanlähetyksen toimintaa ja donkkistyötä omalla osastolla. Kaikilla teillä on siis mahdollisuus tulla tutustumaan Donkkistyön formaattiin ja nähdä osastolla niin Saku ja Ruut, kuin myöskin ikiihana Donkki-aasi. Olette tervetulleita keskustelemaan kanssamme. Nähdään Maaseudulta Käsin Messuilla ! Aila Kähkönen Lapin Kansanlähetyksen juniorityön sihteeri Ylitornio Kirkkoherranvirasto puh Kotikirkko kutsuu Su klo Messu Ylitornion kirkossa Su klo Messu kirkossa Su 6.9. klo Messu kirkossa, talouspäällikkö Jukka Aatsingin tehtävään siunaaminen, kirkkokahvit. Klo 18 Messu Meltosjärven kirkossa Kotikirkko muihin tilaisuuksiin Su klo 14 Seurat Mellakoskella: Elsa Palomaan syntymästä 100 vuotta Sen kunniaksi seurat su klo 14 Markku ja Laila Palomaalla Mellakoskella. Ma klo 19 Raamattupiiri aloittaa srk-kodilla raamattupiiri Raamattupiiri kokoontuu maanantaisin seurakuntakodilla klo 19, seuraavan kerran kirjepyhäkoulu Ylitorniolaisilla lapsilla on mahdollisuus osallistua Tornion seurakunnan järjestämään kirjepyhäkouluun. Se on 7-12-vuotiaille lasten pyhäkoulu, joka toteutetaan kirjeillä. Kustannuksista vastaa seurakunta Tied. Tarja Rautio Torniosta p päiväkerhot ja perhekerhot Päiväkerhoikäisille lähetetään elokuussa kirje päiväkerhojen kokoontumisista. musiikkityö Ke 2.9. klo 18 Kuorojen syyskaffet ja toimintakauden aloitus srk-kodilla. To 3.9. klo Musiikkikerho Musarit srk-kodilla lähetystyö Lähetysiltojen pitämisestä voi sopia Matti Salmisen kanssa Ylitornion entinen kirkkoherra, Timo Kökkö, on kuollut. Muistamiset Suomen Lähetysseuran työn tukemiseen. Listat Ylitornion kukkakaupoissa. Tervola Kirkkoherranvirasto puh VIIKKOTOIMINTA Ke Sairaalahartaus klo 14. Ke Sairaalahartaus klo 14. To Hartaus Kotikullerossa klo ja Pihakullerossa klo Ke 2.9. Sotiemme veteraanien seutukunnallinen kirkkopäivä, joka alkaa viikkomessulla klo 11 Seurakuntakeskuksen kirkossa ja messun jälkeen ruokailu ja päiväjuhla seurakuntakeskuksessa. Sairaalahartaus klo 14. To 3.9. Eläkeläisten kerho Peuran koululla klo JUMALANPALVELUKSET Su Sanajumalanpalvelus vanhassa kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti Etelä-Sudanin luterilaisen kirkon ja sen paikallisseurakuntien toiminnan tukemiseen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kautta. päiväkerhotyö Kerhot alkavat viikolla 37. Päiväkerhot 3 6-vuotiaille Keskiviikkoisin klo ja , Seurakuntakeskus, Kirkkokuja 4. Eskarilaiset voivat myös osallistua iltapäiväkerhoon! Ilmoittautuminen viimeistään pe sähköpostitse leena.holma@evl.fi tai puhelimella p Muista mainita lapsen nimi, ikä ja huoltajan yhteystiedot. Avoin päiväkerho torstaisin klo , seurakuntakeskuksessa. Avoimeen päiväkerhoon voivat Ke Lastenkirkko Vanhassa kirkossa klo 9.30, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas. lapset tulla vanhempansa tai hoitajansa kanssa, yli 3-vuotiaat voivat osallistua myös yksikseen. Osa kerhoohjelmasta on kaikille yhteinen, osan aikaa on aikuisilla mahdollisuus virkistyä keskenään kerhohuoneen viereisessä huoneessa. Avoimeen päiväkerhoon ei tarvitse ilmoittautua. Uusia kerholaisia otetaan koko kerhokauden ajan. LÄHETYSTYÖ Lähetyksen Kirppis avoinna ma pe klo ja ma klo Su Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti Oulun hiippakunnan toimintaan kasvatus-, diakonia - ja lähetystyössä. Ke 2.9. Sotiemme veteraanien seutukunnalliseen kirkkopäivään liittyen viikkomessu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 11, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas. Kirppikseltä varattavissa tanko tai pöytä, tiedustelut Arja Heikkinen, p rauhanyhdistys Su 23.8 klo 17 seurat ry:llä,otto Hytönen, Kalervo Vuokila Su 30.8 klo 13 Armas Kämäräisen muistoseurat ry:llä, Jussi Vaara Kastettu: Eelis Artturi Kupari, Olaus Petteri Hanhisuanto Haudattu: Aili Kolmonen 75v, Väinö Johannes Suorsa 88v

8 8 Simon kirkossa onniteltiin musiikilla n Vahvan musiikin kautta ja pienin puhein juhlistettiin Simon kirkossa seurakunnan kanttorin Raija Tynin 50-vuotispäivää. Päivänsankari ei ollut vain juhlan saavana puolena, vaan hän tarjosi viiden kanttoriystävänsä kanssa seurakuntalaisille heleään kesäiltaan sopivan musiikkikattauksen. Yleisöä saapuikin kiitettävässä määrin kuulemaan pääosin J. S. Bachin ja G. F. Händelin luvun vaihteen tuotantoa. Urkujen lisäksi viulu ja poikkihuilu saivat pianon säestyksellä puheenvuoronsa kirkon alttaripäädyssä. Eläkeliiton Simon yhdistys onnitteli kanttori Raija Tyniä ja toivoi eläkeläisten virkistävien laulukerhojen jatkuvan tänäkin syksynä. Illan kanttorivieraista vuorossa Markku Jaakkola pianossa ja Salla Kujala viulussa. Anna Kälkäjä varmisti, että nuotit vaihtuivat sujuvasti. Hän esiintyi myöhemmin huilun kera. Musiikillinen tuokio alkoi Raija Tynin urkuparvelta esittämällä lauluosuudella, jota säesti Aki Tyni. Tuon jälkeen esiintymisvuorossa olivat illan muut kanttorivieraat Salla Kujala, Tiina Tuomikoski, Markku Jaakkola ja Anna Kälkäjä. Simon seurakunnan onnittelut päivänsankarille välitti kirkkovaltuuston puheenjohtaja Toivo Pirneskoski. Hän luonnehti Raija Tyniä välittömäksi nuorten ja vanhojen kohtaajaksi sekä jumalanpalvelusten musiikilliseksi rikastuttajaksi. Kirkkoherra Ville Väkeväinen nosti iltahartauksessa esille musiikin voiman tunteiden ilmentäjänä. Hän korosti myös musiikin roolia Jumalan armon ja pelastuksen välittäjänä. (PV) Kolumni Vapaaehtoistyön merkitys Simon seurakunnassa n Olen saanut jo nuorena vahvan tuntuman talkootyöstä, joka nykyisin nimetään vapaaehtoistyöksi. Olen lähtöisin Sirkan kylästä Kittilästä. Siellä osallistuin muiden kyläläisten tavoin, kun rakennettiin urheiluseuran taloa kylän kokoontumispaikaksi. Talolla pidettiin myös seurakunnan kyläkinkerit, joka kokosi kylän nuoret sekä vanhemmat mukaan. Tie toi työn perässä Simoon Työelämän olen tehnyt asiakkaita palvellen myyntityössä lähes 36 vuotta. Työskentellessäni maaseudun väkeä palvellen esille tuli hyvin monesti vapaaehtoistyön merkitys. Simossa olen osallistunut perheen urheiluharrastusten myötä varsinkin Simon Kirin talkoisiin. Nyt kun olen seurakunnan luottamushenkilönä, tunnen velvollisuudeksi tehdä aktiivisesti tätä vapaaehtoistyötä. Simon seurakunnassa tehtiin 2011 merkittävä investointi toimintapiha, joka oli minulle mieleen. Olen tiiviisti mukana sen hoitotyössä antaen myös siihen asiantuntemukseni. Simossa on perinteisesti tehty vapaaehtoistyönä mm. siivoustalkoot hautausmaalla. Nyt kirkkoneuvostossa virisi keskustelu, voitaisiinko järjestää myös seurakuntakeskuksen toimintapihalla siivoustalkoot. Ne toteutettiin keväällä ja onnistuivat erinomaisesti ja virisi keskustelu eri muodoissa olevan vapaaehtoistyön jatkamisesta. Kiitän seurakunnan toimikuntia, jotka olette pyyteettömästi tehneet eri tilaisuuksissa vapaaehtoistyötä. Myös Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ottanut myönteisesti kantaa vapaaehtoistyön merkityksestä, joka palvelee jopa naapurien välisiä suhteita. Otan vielä toisen esimerkin vapaaehtoistyöstä. Talven aikana virisi keskustelu järjestöjen puolelta, miten ne voisivat auttaa omaisten pyynnöstä Simon hautausmaalla hautakivien oikaisussa. Kirkkoneuvosto näytti vihreää valoa, koska hautausmaallamme on neljän vuoden aikana poistettu toistasataa puuta, joista osa oli hyvinkin huonokuntoisia. Hautausmaa avartui ja esiin tulivat myös eri tavalla kallistuneet hautakivet. Hautakivien oikaisutyön yhteystiedot saa kirkkoherran virastosta. Olen myös saanut viestejä seurakuntalaisilta ilman läheisiä olevan vainajan saattamisesta hautaan. Myös tähän on tullut myönteinen vastaus vapaaehtoisjärjestöiltä. Osallistuminen on haaste Oman huolenaiheensa Simossa aiheuttaa jumalanpalveluksiin osallistumisen väheneminen. Kiinnostuksen väheneminen on haaste seurakunnalle. Näen jumalanpalveluselämän kehittämisen tärkeänä, että se saavuttaisi omakohtaisesti yhä useamman. Olen hyvillä mielin pannut merkille työntekijöiden työpanoksen monipuolistumisen esimekiksi grillikirkon, Ylikärpän kyläkirkon, sauvakävelyhartauden sekä laavukirkon, jota mielestäni voidaan laajentaa perinteitä vaalien eri puolille kuntaa. Esitän seurakuntalaisile toivomuksen, että tuokaa esiin omia hyviä vinkkejä jumalanpalveluselämään ja muuhun toimintaan. Myös seurakuntakeskuksen toimintapiha kaipaa virkistäviä vinkkejä eri-ikäisille järjestettävistä tapahtumista. Simon seurakunnan talous ja investoinnit Viime vuonna seurakunta teki alijäämäisen tuloksen, mutta talous on edelleen hyvä. Toiminnan lisääntyminen näkyi merkittävästi diakoniatyössä. Toiminnan monipuolistuminen tulee viiveellä vaikuttamaan.luottamushenkilöt ovat olleet yhtä mieltä, että kokoontumistilat tulee pitää hyvässä kunnossa. Simon keskustassa oleva seurakuntakeskus on seuraava investointikohde. Tarkoituksena on mm. ajantasaistaa työtilat toimivammmiksi. Yhteistyön lisääminen seurakuntien välillä Myös Simon seurakunnassa näen vapaaehtoisen yhteistyön mahdollisuuksiin rovastikuntatasolla. Luottamushenkilöiden ja työntekijöiden on syytä kokoontua pohtimaan yhteistyön lisäämistä seurakuntien välillä. Omana ajatuksenani tuon esille kiinteistöjen hoidon yhdistämistä, joka tarvitsee asiantuntijan tuntemusta esim. tarjouspyyntöjen yhdenmukaistamisessa sekä investoinneissa. Myös hengellisellä puolella näen mahdollisuuksia kiireaikana mm. kierrättää pappeja. Simo on valinnut 50 % työajalla virkaan seurakuntapastorin, jolloin jokin naapuriseurakunta voisi työllistää toisen 50 %. Tällainen ratkaisu lisää työntekijän motivoitumista työhön ja turvaa samalla toiminnallisen työn. Talouspaineiden kasvaessa näen vapaehtoisen yhteistyön tiivistämisen tärkeäksi. Mutta pidän tärkeänä seurakunnan perustehtävän hoitamisen, jumalanpalveluselämän, nuorisotyön, työn vanhenevien ihmisten parissa sekä työntekijöiden työssä jaksamisen. Lopuksi haluan tuoda päivän sanan: Älkää siis olko murheellisia, vaan iloitkaa, sillä Herra on teidän voimanne. Toivo Pirneskoski Simon kirkkovaltuuston puheenjohtaja

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA t Mikaelinkirkossa syksyllä 2012 14. SUNNUNTAI HELLUNTAISTA Su 2.9. klo 11 Lähimmäinen Eva-Lisa Lindström, Aimo Lankinen, Venla Vänskä, Pauli Syrjö, Mari Lamminen, lauluryhmä Melisma, johtaa Kirsi Honkanen-Punkari.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 17.00 17.47 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet, läsnä Gärdström Keijo pj. 31, poistui

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone. Hellsten Aino jäsen

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone. Hellsten Aino jäsen ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika 10.02.2010 klo 18.00 Paikka Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone Läsnä jäsenet Puhakka Osmo kirkkoherra Anttila Maire jäsen

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015

Nastolan seurakunta Kirkkoneuvosto Pöytäkirja 1/2015 Aika: 28.1.2015 klo 18 Paikka: Seurakuntatalo, neuvotteluhuone Puheenjohtaja Matti Piispanen paikalla Varapuheenjohtaja Oksanen Ohto paikalla Jäsen Arraste-Kihlakaski Mervi paikalla Eskola Päivi paikalla

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017. kappelineuvoston jäsen

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017. kappelineuvoston jäsen Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017 Kappelityöryhmän kokous 30.3.2017 klo 19 Pyhämaan Seurakuntakoti Läsnä: Laiho-Virtanen, Lilja Sjöblom, Mika Johtela, Mira Kivistö, Marko Laurila

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Nyt metsä kirkkoni olla saa!

Nyt metsä kirkkoni olla saa! Kirkkolaivaa ei jaeta automaattisesti, jos postiluukussa on ilmaisjakelulehtien kielto. Lehden saa silloin osoitteellisena ilmoittamalla osoitteensa oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon. K e m i -To

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 --------------------------------------------------------------------------------------------------------------

PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2/2012 13.3.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 15 ILMOITUSASIAT 2 16 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/2013 28.01.2013

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/2013 28.01.2013 1 1 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 28.01.2013 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen

Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 8 /2014 Aika: maanantai 3.11.2014 klo 18 18.55, 19.00 19.28 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti puheenjohtaja

Lisätiedot

68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. (KL 7:4).

68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. (KL 7:4). MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 6/2019 Aika ja paikka tiistaina 11.6.2019 klo 17.00 18,30 Pihlavan kirkon seurakuntasali Läsnä: Kuusiranta Helena, pj Frangén Aija-Mari

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Lapin seurakunnat. Toimintaa lapsille, nuorille ja perheille

Lapin seurakunnat. Toimintaa lapsille, nuorille ja perheille Lapin seurakunnat Toimintaa lapsille, nuorille ja perheille Facebook, twitter Päiväkerho, perhekerho, pyhäkoulu Lastenleirit syysloma- ja talvilomaviikoilla. Diakonia Taloudellinen avustus Kemijärvi Nuoret

Lisätiedot

Liitteet 1 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, 66

Liitteet 1 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, 66 LAURITSALAN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 (6) Hallituskatu 15, PL 1018 53301 LAPPEENRANTA PUH. 05 6126401, 6126406 Aika Keskiviikkona 16.4.2008 klo 17.30 18.25 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Keskuskatu 1.

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 13/2014 Kirkkoneuvosto 13.11.2014 150. KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 150 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 13/2014 KOKOUSAIKA torstaina 13. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Karppinen Ellen

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.

Lisätiedot

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä! Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2017 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 17.9. Sanajumalanpalvelus, liturgia ja saarna Katja Verho, kanttori Päivi Ikäheimonen. 24.9. Eräkirkko Sappeen juhlakodalla

Lisätiedot

Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali

Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 01.12.2014 klo 17:30-18:20 Paikka Käpylän kirkko, Metsolantie 14, seurakuntasali Saapuvilla olleet jäsenet Ulla Kosonen, puheenjohtaja Raimo Anttila

Lisätiedot

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi

Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, Kiuruvesi Esityslista/pöytäkirja 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet Maanantai 7.1.2019 klo 18-19.01 Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot

Kiuruveden seurakunta Esityslista/pöytäkirja 9/2017 Kirkkoneuvosto

Kiuruveden seurakunta Esityslista/pöytäkirja 9/2017 Kirkkoneuvosto Esityslista/pöytäkirja 9/2017 Kirkkoneuvosto Kokousaika Maanantai 28.8.2017 klo 16 17.18 Kokouspaikka Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8 A 74700 Kiuruvesi Saapuvilla olleet jäsenet Häyrynen Mirita

Lisätiedot

Sinä kannat. - Vapaaehtoisten työkalupakki - Outokummun seurakunta Kummunkatu 19 83500 Outokumpu Puh. 0400 248 770 www.outokummunseurakunta.

Sinä kannat. - Vapaaehtoisten työkalupakki - Outokummun seurakunta Kummunkatu 19 83500 Outokumpu Puh. 0400 248 770 www.outokummunseurakunta. Sinä kannat - Vapaaehtoisten työkalupakki - Outokummun seurakunta Kummunkatu 19 83500 Outokumpu Puh. 0400 248 770 www.outokummunseurakunta.fi MIKÄ TAI KUKA ON SEURAKUNTA? En yksin minä etkä yksin sinäkään,

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Lähestymme jälleen pääsiäisen aikaa ja aina se koskettaa

Lisätiedot

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa.

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. TOIMINTA Lapset Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. Perhekerho tiistaisin, alkaen 14.1., viikolla 3. klo 9.30 seurakuntatalossa. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015

Lisätiedot

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti:

Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: KOKOUSKUTSU JA ESITYSLISTA Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään seuraavasti: Aika Ti 1.4.2014 klo 18.30 Paikka Seurakuntatalo, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat: Jäsenet

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon kerhohuone. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45. Tervetuloa!

Lisätiedot

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki 1 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.2.2018 klo 19.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Aalto Ilkka Hamari Helena Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Kemin seurakunta kantaa vastuunsa hätämajoituksesta

Kemin seurakunta kantaa vastuunsa hätämajoituksesta Kirkkolaivaa ei jaeta automaattisesti jos postiluukussa on ilmaisjakelulehtien kielto. Lehden saa silloin osoitteellisena ilmoittamalla osoitteensa oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon. Kemi-Tornion

Lisätiedot

PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) 2340 3600 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2012

PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) 2340 3600 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2012 19.4.2012 1 (6) PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) 2340 3600 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 4/2012 Kokousaika: Tiistai 24.4.2012 kello 18.00 Paikka: Kallion kirkon Kappelisali, Itäinen papinkatu 2. Käynti

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot