Pekka Myrskylä Anssi Kakko

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pekka Myrskylä Anssi Kakko"

Transkriptio

1 Pulpetista duuniin Teemu Nikkanen, 20, lähti yläasteelta toimitusjohtajaksi. Monelle peruskoulupohjalta ponnistavalle ei käy yhtä hyvin. Terhi Hautamäki SK 05/ :50 Kaverit kauhistelivat. Yläasteen opinto-ohjaaja tyrmäsi pahimmin: ei tule onnistumaan. Teemu Nikkanen itse oli varma. Hän ei hae mihinkään kouluun yläasteen jälkeen, vaan alkaa yrittäjäksi. Päätös tuntui ainoalta oikealta. Hän oli käynyt pienen ikänsä koulua erityisluokilla, koska lukihäiriö vaikeutti oppimista. Keskittyminen koulussa oli hankalaa. Sen sijaan vantaalainen Nikkanen oli aina ollut toimelias tekijä. Jo alaasteikäisenä hän auttoi naapureita nurmikonleikkuussa ja lumen kolaamisessa ja tienasi sillä rahaakin. 12-vuotiaana hän alkoi pyöriä kotikulmilla sijaitsevalla Rekolan puutarhalla, jossa oli kotieläimiäkin. Samalla hän tutustui puutarhan omistajaan, joka huomasi pojan pitävän oikeasta työnteosta. Nikkasesta tuli puutarhan omistajan oppipoika. Hän sai seurata vierestä, tehdä ja kokeilla puutarhan ja kukkakaupan töitä. Hän oppi kaikenlaista kukkakimpun sitomisesta asiakaspalveluun. Vanhemmat ymmärsivät, että tässä kannattaa tukea poikaa. Nikkanen oli 14-vuotias, kun isä osti hänelle ensimmäiset puutarhan osakkeet. Isä ajatteli, että se motivoisi minua työntekoon, Nikkanen sanoo. Kaverit varoittelivat yrittäjyyden riskeistä. Oma luokanopettaja ja äiti kannustivat. Toimistotyötä tekevä äiti oli itsekin haaveillut puutarhaalasta. Kun puutarhan omistaja jäi sairauseläkkeelle, Nikkasesta ja hänen äidistään tuli Rekolan puutarhan, sittemmin Vihervimman, osakkaat. Äiti teki mielellään käytännön töitä puutarhalla, mutta antoi liiketoiminnan pojan haltuun. Nikkasesta tuli toimitusjohtaja 16- vuotiaana. Iso vastuu ei pelottanut Nikkasta. Puutarhan arkinen työ oli jo tuttua. Yrityksessä jatkoi ammattitaitoisia työntekijöitä entisen omistajan ajoilta.

2 Talousasiat ovat peruskoulupohjalta vaikeita, eikä koulussa oppinut mitään yrittäjyydestä. Hyvä tilitoimisto on ollut minulle elintärkeä, Nikkanen sanoo. Toisaalta hän harjoitteli ensimmäisten laskujen kirjoittamista jo 12- vuotiaana tehdessään keikkatöitä naapureille. Jotkut kaverit eivät ole vielä 20-vuotiaana maksaneet yhtään laskua itse. Nykyisin yrityksessä on viisi kokopäiväistä työntekijää. Kollegat eivät ole nuorelle toimitusjohtajalle nyrpistelleet. Jokaisella on täällä omat vahvuutensa, ja kunnioitan ihmisten ammattitaitoa. Asiakkaille Nikkasesta on tullut eräänlainen oman kylän julkkis. Hän on lähtenyt reippaasti laajentamaan liiketoimintaa, ja tällä hetkellä tuotto on jäänyt heikoksi. Nikkanen toivoisi löytävänsä osakkaan, jonka kanssa kehittää bisnestä. Myös joukkorahoitus on suunnitelmissa. Koulun penkille hän ei usko koskaan palaavansa. Joskus yksi kesätyöntekijämme sanoi, että minun pitäisi mennä puutarha-alan oppilaitokseen. Leikkaan kuulemma orapihlaja-aidan eri tavalla kuin koulussa on opetettu, Nikkanen kertoo. Mutta ei sitä pensasaitaa leikata koulun oppien vaan asiakkaan toiveen mukaan. Koulunkäynnin peruskouluun jättänyt Nikkanen ei ole harvinaisuus. Jokaisesta ikäluokasta noin 15 prosenttia ei jatka opintojaan peruskoulun jälkeen tai keskeyttää toisen asteen opintonsa. Harvalla on niin selkeitä päämääriä ja hyvää taustatukea kuin Teemu Nikkasella. Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö, eläkkeellä oleva tutkija Pekka Myrskylä kertoo, että juuri peruskoulun jälkeen tulee vaarallinen nivelvaihe, jos koulutusta, töitä tai muuta aktiivista toimintaa ei löydy. Töitä on vaikea saada. Perusasteen työpaikkoja on Suomessa reilut , kun ottajia olisi yli miljoona. Nuorten lisäksi näistä töistä kilpailevat vähän koulutetut aikuiset sekä opiskelijat ja maahanmuuttajat. Niistä, jotka pitävät peruskoulun jälkeen välivuosia, vain pieni osa jatkaa koulutusta myöhemminkään, Myrskylä sanoo. Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän Keudan oppisopimusopintoohjaaja Anssi Kakko tuntee tämän joukon paitsi nykyisen työnsä myös aiemman työnsä, etsivän nuorisotyön kautta. Väitän, että näiden nuorten motivaatio työn tekoon ei ole nollassa, eikä välttämättä opiskeluunkaan. Näyttää siltä, että yhä suurempi osa

3 nuorista miehistä haluaa oppia tekemällä ja havainnoimalla. Tälle porukalle pitäisi järjestää mielekkäitä polkuja, Kakko sanoo. Ilman töitä ja opiskelupaikkaa jäävissä on myös niitä, jotka eivät oikeasti ole syrjäytyneitä. Joku valmentautuu pääsykokeisiin, joku keskittyy kilpaurheiluun, joku aloittelee yritystoimintaa tai tekee töitä pimeästi. Ulkopuolelle tipahtamisen vaarassa ovat ennen kaikkea omillaan elävät nuoret, joilla on huostaanottoja takanaan. Niin myös maahanmuuttajat sekä nuoret, joiden vanhemmat ovat syrjäytyneitä. Myrskylä on esittänyt pakollista kymppiluokkaa niille, joilla ei ole peruskoulun jälkeen töitä tai koulutuspaikkaa tai jotka eivät ota paikkaa vastaan. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkija Tuomas Pekkarinen on kirjoittanut kansainvälisistä tutkimuksista, joiden mukaan oppivelvollisuuden pidentäminen nostaa koko elinkaaren ajan tuloja ja työllisyyttä. Suomessa pidentämiseen ei ole lähdetty, mutta nykyinen koulutustakuu takaa peruskoulun päättäneelle jatkomahdollisuuden joko lukiossa, ammattikoulussa, oppisopimuskoulutuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Pakkoa jatkaa ei ole. Anssi Kakon mukaan monilla koulun jättävillä on kurjia koulukokemuksia. Usein ne johtuvat tunnistamattomista oppimisvaikeuksista ja itsetuntoon iskostuneesta tyhmän leimasta. Kakko puhuu työpajojen ja työkokeilun puolesta. Aikuisten maailmassa niitä kutsutaan joskus tempputyöllistämiseksi, mutta nuorille ne ovat tärkeitä askelia. Työpaja tai työkokeilu antaa nuorelle ensimmäisen lupauksen: en ole hyödytön. Ne toimivat väylien aukaisijoina ja voivat auttaa saamaan oppisopimuspaikan. Nykyisillä neli-viisikymppisillä oli toisenlaiset näkymät. Vielä luvulla pelkän perusasteen suorittaneille oli lähes työpaikkaa. Palvelualan ammattiliiton PAMin puheenjohtaja Ann Selin, 54, on tehnyt koko työuransa ammattiliitossa ja edennyt lähetistä johtajaksi ilman tutkintoja. Helsinkiläisen työläisperheen tyttärellä opiskelu ei ollut päällimmäisenä mielessä, kun hän pääsi keskikoulusta vuonna Selin halusi tehdä vähän aikaa töitä ja löysi lähetin paikan PAMin edeltäjästä Liikeliitosta. Ay-liike kasvoi vauhdilla, ja töitä riitti myös nuorelle ja kouluttamattomalle. En ehtinyt kuin muutaman viikon kuljettaa postia, kun minua tarvittiin avuksi muihin toimistotöihin. Seuraavana vuonna opettelin jo laskemaan päivärahoja työttömyyskassassa.

4 Selin oli nuorena päättänyt, että konttorirottaa hänestä ei tule. Työt veivät kuitenkin mukanaan. Työssä oppiminen oli maan tapa, ja liitto kurssitti häntä sitä mukaa kuin tehtävät vaihtuivat. Parikymppisenä hän hoiti liiton kirjanpitoa äitiyslomasijaisena parin viikon koulutuksella. Seliniä vei eteenpäin oma aktiivisuus. Vaativimpiin tehtäviin Selin pääsi 1980-luvun lopulla ja 90-luvun alussa, kun hänet valittiin ensin nuorisotoimitsijaksi ja sitten työsuojelusihteeriksi. Maj-Len Remahlin puheenjohtajakampanjaan hän osallistui vuonna Kiivas työnteko ajoi lopulta Selinin työuupumukseen asti 90-luvun alussa. Selin kertoo, että kollegoiden tuki on ollut tärkeää pitkin työuraa. Työssä oppi esimerkiksi niin, että kun liittoon tuli puhelu vaikeasta asiasta, puhelu siirrettiin aiheesta parhaiten tietävälle. Sitten hipsittiin kollegan ovensuuhun kuuntelemaan, miten tämä puhelun hoitaa. Selin sanoo, ettei hän koskaan suunnitellut uraansa. Ainoa tehtävä, johon hän on pyrkinyt, on ollut liiton puheenjohtajuus, johon hän eteni aluepäällikön tehtävistä vuonna Selinin uratarina on herättänyt ihailua paitsi liiton jäsenissä myös monissa yritysjohtajissa. Selin pitää tärkeänä sitä, että hän on saanut koko ajan käydä kursseja ja opiskella työn ohessa. Tutkintojen puute on harmittanut satunnaisina hetkinä, kun silmiin on sattunut kiinnostavia työpaikkoja, joihin vaaditaan ylempää korkeakoulututkintoa. EU-tehtävät olisivat jossain vaiheessa kiinnostaneet. Oman tietämyksensä puolesta hän on pelännyt vain puheenjohtajuuden alkuaikoina, kun talouslehdet alkoivat odottaa häneltä talouspoliittisia arvioita. Kun Kauppalehdestä tai Talouselämästä soitettiin, tuntui, että nyt menee luu kurkkuun. Yritin tuoda vastauksia mikrotasolle, mutta monet taloustoimittajat eivät olleet siitä kauhean kiinnostuneita. Varmuus kasvoi muutamassa kuukaudessa, kun hän seurasi talousaiheita ja opiskeli asioita SAK:n ekonomistin kanssa. Selin suoritti pari vuotta sitten MBA-tutkinnon, jota hän oli miettinyt jo pitkään. En ollut kymmeneen vuoteen opiskellut, ja alkoi tuntua, että tukehdun omiin näkökulmiini. Johtamisen opiskelu tuntui luontevalta. Ajattelin, että näen, miten liiton jäsenten esimiehiä koulutetaan, ja toisaalta itsekin toimin johtajan roolissa. Selin kannustaa nykynuoria kouluttautumaan, koska enää töitä ei muuten tahdo saada. Ammatillista osaamista pitäisi arvostaa kuten korkeakoulutusta.

5 Nuoria pitäisi rohkaista pohtimaan, mikä heitä ylipäätään elämässä kiinnostaa. Useimmilla on jokin asia, joka kiinnostaa ja josta voi miettiä myös ammattia. Valto Loikkanen, 43, on yksi niistä, jotka ovat löytäneet yrittäjyyden harrastusten kautta. YritysHelsingin kasvuyrittäjyyden asiantuntijana työskentelevällä Loikkasella ei ole peruskoulun jälkeisiä tutkintoja. Hän on oppinut kaiken yrittäjänä. Se on vienyt hänet pitkälle. Tällä hetkellä hän toimii ulkopuolisena asiantuntijana muun muassa EU:n tutkimus- ja innovointiohjelmassa Horizon 2020:ssa Brysselissä. Loikkanen oli jo yläasteella kriittinen kyseenalaistaja. Hänestä tuntui turhalta opiskella asioita varastoon ja varmuuden vuoksi. Matematiikan ja englannin hyödyn hän ymmärsi ja pärjäsi niissä vaivattomasti. Silloin kyseenalaistaminen oli vielä tiedostamatonta. Myöhemmin olen oppinut ymmärtämään omia vanhoja ajatuksiani. Loikkanen aloitti sähkötekniikan opiskelun, mutta jätti ammattikoulun kesken. Motocross oli useita vuosia se, mikä häntä eniten kiinnosti. Hän teki pätkätöitä postinkantajana, lähettinä ja tehtaalla kokoonpanotöissä, lähinnä rahoittaakseen harrastusta. Loikkasella on taiteellisia taipumuksia. Ne periytyvät hänen isältään, mainosalan yrittäjältä. Loikkanen ihaili motocross-kilpailijoiden yksilöllisesti designattuja kypäriä ja maalasi myös oman kypäränsä ja sitten maalasi sen uudelleen ja uudelleen. Kaveritkin toivat kypäriään maalattavaksi, ja jossain vaiheessa hän alkoi pyytää työstä rahaa. Kännykät tekivät tuloaan, ja Loikkanen keksi, että myös kännykänkuorista voisi tehdä värikkään, yksilöllisen tuotteen. Hän käveli yhteen myymälään ja kysyi, voisiko maalata muutaman kuoren ja tuoda ne näytille. Niistä pidettiin, ja niitä haluttiin lisää. Aluksi Loikkanen laskutti isänsä yrityksen kautta, mutta alkoi harkita omaa yritystä. Hän oli 24-vuotias, kun teki itsensä kanssa sopimuksen. Hän perustaa yrityksen, jos tapahtuu jokin näistä kolmesta asiasta: yritys saa starttirahaa, Nokialta tulee tilaus tai Benefonilta tulee tilaus. Kaikki kolme toteutuivat. Yrittäjältä ei kysellä tutkintoja, liikeidea ja osaaminen ratkaisevat. Nuorena yrittäjänä Loikkanen epäili uskottavuuttaan vain ikänsä vuoksi. Oppia on paljon tarjolla ilmaiseksi. Esimerkiksi silloisesta Uusyrityskeskuksesta sain apua.

6 Kännykänkuoriyritys kasvoi nopeasti. Vuosituhannen vaihteessa VTG Worldwide työllisti lähes sata henkeä kolmella mantereella. Loikkanen asui Yhdysvalloissa. Sitten ykkösasiakas Nokia muutti ostopolitiikkaansa, globaali kilpailu koveni ja liiketoiminta hiipui. Loikkanen lähti yrityksestä ennen sen myyntiä. Loikkasella oli tämän jälkeen muutama muu teknologia-alan yritys, mutta niistä ei syntynyt menestystarinoita. Näiden harkkojen jälkeen halusin vetää vähän henkeä. Vuonna 2004 Uusyrityskeskus, nykyinen YritysHelsinki, pyysi häntä yritysneuvojaksi. Hän oli jo aiemmin mentoroinut uusia yrittäjiä. Yritysneuvojaksi palkataan yleensä korkeakoulututkinnon suorittaneita, mutta Loikkasen kokemus painoi niin, että hän sai tutkintojen puutteen anteeksi. Hän ei pysty kuvittelemaan, että mikään koulu olisi antanut yhtä paljon kuin käytännön kokemus. Tällä hetkellä hän toimii yrittäjänä uusia joukkorahoitusmalleja kehittävässä Grow VC:ssä, jonka perustajiin hän kuuluu. Valmista liiketoimintaa voi pyörittää liiketalouden opeilla, mutta jonkin synnyttäminen tyhjästä on oppimisprosessi, jonka jokainen yrittäjä joutuu käymään läpi. Loikkanen on kehittänyt itseään omatoimisesti, lukenut kaiken, mitä kasvuyrittäjyydestä on kirjoitettu. Muodollista tutkintoa hän on välillä harkinnut, aloittanutkin yritysneuvojan näyttötutkintoa, mutta jättänyt kesken. Ei se kannata, jos kokee opettavansa opettajaa. Loikkanen on työssään tavannut ihmisiä eri taustoista. Hänelle on valjennut se, missä on korkeasti koulutettujen tärkein etumatka: valmiissa verkostoissa. Yliopiston proseminaareissa, oman alan kesätöissä ja opiskelijabileissä muodostuneet ystävyydet kantavat työelämässä ja yrittäjyydessä yllättävän pitkälle. Nämä verkostot puuttuvat peruskoulusta ponnistavilta. Lähteet: Pekka Myrskylä: Kovin kilpailu perusasteen töistä. Tieto & Trendit 4 5/2013; Pekka Myrskylä: Hukassa Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? EVA 2012; Yrityskatsaus. Työ- ja elinkeinoministeriö PELKKÄ PERUSKOULU LYHYT TYÖURA Usein ajatellaan, että pitkä opiskelu lyhentää työuraa. Todellisuudessa käy päinvastoin.

7 Korkeakoulutetut ja ammattitutkinnon suorittaneet pääsevät työelämään aikaisemmin kuin peruskoulun käyneet. Koulutetut myös jatkavat työelämässä pidempään, ja heillä on vähemmän työttömyysjaksoja. Perusasteen varaan jäävälle miehelle kertyy keskimäärin 25 ja naiselle 23 työvuotta. Ammattikoulutus nostaa miesten työaikaa kuudella ja naisten kymmenellä vuodella. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille, sekä miehille että naisille, työvuosia kertyy keskimäärin vuotiaista peruskoulun käyneistä miehistä puolet on töissä, naisista 40 prosenttia. Tyypillisesti peruskoulun käynyt nainen hoitaa lapsia pitkään kotona ja siirtyy työelämään vasta noin 35-vuotiaana. Naisten työllisyys nousee peruskoulun käyneiden miesten tasolle vasta viisikymppisenä. Parhaimmillaan pelkän peruskoulun käyneiden työllisyysaste on keski-iässä, noin 65 prosenttia. Korkeakoulutetuista on töissä noin 90 prosenttia ja keskiasteen tutkinnon suorittaneista yli 80 prosenttia. Kuukausipalkkaisten peruskoulun käyneiden mediaanipalkka oli toissa vuonna euroa, kun kaikkien työllisten mediaanipalkka oli euroa. Kouluttamattomien tilastollista palkkaa saattaa nostaa se, että samaan ryhmään on niputettu ulkomailla tutkinnon suorittaneet. Peruskoulun käynyt työllistyy tyypillisesti samoihin ammatteihin, jotka ovat muutenkin suomalaisten yleisimpiä töitä: myyjiksi, siivoojiksi, kuljetusalalle tai varastotöihin. Yrittäjiksi on perinteisesti ryhdytty usein peruskoulupohjalta. Nykyään myös yrittäjät ovat entistä koulutetumpia ja ero palkansaajiin on kaventunut. Toissa vuonna miesyrittäjistä 23 prosentilla ja naisyrittäjistä 14 prosentilla ei ollut peruskoulun jälkeistä tutkintoa.

NUORISSA ON TULEVAISUUS!

NUORISSA ON TULEVAISUUS! NUORISSA ON TULEVAISUUS! TERVETULOA! 1 HUKASSA Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? - Pekka Myrskylä, EVA-analyysi Syrjäytyneitä 15-29-vuotiaita nuoria oli vuonna 2010 yhteensä noin 51 300. Syrjäytymisen ytimessä

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa 55 000 työttömänä Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa vuositasolla. Heistä 40 000 työn ja koulutuksen ulkopuolella 110 000 pelkän peruskoulun

Lisätiedot

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Valmentaudu tuleviin opintoihin! Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2015 2016 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

Mitä on suorittamatta jääneiden opintojen taustalla?

Mitä on suorittamatta jääneiden opintojen taustalla? Mitä on suorittamatta jääneiden opintojen taustalla? Johanna Korkeamäki Tutkija, VTM 1.12.2014 1 Opintojen keskeyttäminen Opinnot keskeytti viiden vuoden seurannassa 15 % lukion aloittaneista ja joka neljäs

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 32 400 työtöntä alle 25v-vuotiasta työnhakijaa. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus2006

Aikuiskoulutustutkimus2006 2007 Aikuiskoulutustutkimus2006 Ennakkotietoja Helsinki 21.5.2007 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus. Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015

OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015 OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015 1 Työpaikan laatu on yhteydessä lähes kaikkiin työelämän ilmiöihin ja aina niin, että laadukkailla työpaikoilla asiat ovat muita paremmin.

Lisätiedot

KORKEASTI KOULUTETTUJEN YRITTÄJYYS. VTT, Kehittämispäällikkö Timo Aro 18.4.2012

KORKEASTI KOULUTETTUJEN YRITTÄJYYS. VTT, Kehittämispäällikkö Timo Aro 18.4.2012 KORKEASTI KOULUTETTUJEN YRITTÄJYYS VTT, Kehittämispäällikkö Timo Aro 18.4.2012 Yrittäjyys tilastojen takana Lähde: Suomen Yrittäjät ry Suomessa on noin 270 000 yritystä Tilastokeskuksen toimipaikkarekisterin

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

Sisustuskoulutuksen vaikuttavuus kyselytutkimuksen tuloksia

Sisustuskoulutuksen vaikuttavuus kyselytutkimuksen tuloksia Sisustuskoulutuksen vaikuttavuus kyselytutkimuksen tuloksia AJK-Jatkokoulutuksen sisustuskoulutuksesta vuosina 2006-2009 valmistuneille järjestettiin verkkokyselytutkimus syksyllä 2009. Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Kun koulu jää kesken: tapahtumaketju tulevaisuuteen

Kun koulu jää kesken: tapahtumaketju tulevaisuuteen SOSTE 15.8.2013, Tulottomat ja toimettomat Kun koulu jää kesken: tapahtumaketju tulevaisuuteen jukka.ohtonen(at)sosiaalikehitys.com p. 045 8722 118 Aleksis Kiven katu 24 C 33200 Tampere 30-34 -vuotiaiden

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala

Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala Eläkeratkaisu: 65-vuotiaana eläkkeelle pääsevä mies ei halua isänsä kohtaloa, joka kuoli puoli vuotta ennen odotettua eläkeratkaisua.

Lisätiedot

Integroidut palvelut nuorille vai vaikuttava palvelusysteemi?

Integroidut palvelut nuorille vai vaikuttava palvelusysteemi? Integroidut palvelut nuorille vai vaikuttava palvelusysteemi? Soile Kuitunen, valt.tri, toimitusjohtaja 5.3.2015 1 Nuoret -50 000 koulutuksen ja työn ulkopuolella, ilman perusasteen jälkeistä koulutusta.

Lisätiedot

AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Oletko? Nainen 431 58,09% Mies 311 41,91% 742 100% Ikäsi?

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo

Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo Tasa-arvoaamiainen arvoaamiainen 19.3.2014 Erikoistutkija Tapio Bergholm (kiitokset Antti Saloniemi, Pekka Myrskylä, Noora Järnefelt, Lasse Tarkiainen, Tiina Pensola et

Lisätiedot

Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio. Kaupan päivä 2014 KESKO

Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio. Kaupan päivä 2014 KESKO Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio Kaupan päivä 2014 KESKO Puheenjohtaja Ann Selin 20.1.2014 PAM lukuina Jäseniä 230 000 Ammattiosastoja 182 Luottamushenkilöitä noin 5 000 42 työehtosopimusta ja

Lisätiedot

TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula

TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013 Anne Kumpula 2000 1800 1600 1400 1858 Pirkanmaan maahanmuuttajat työllisyyskoodin mukaan

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

TYÖSSÄ OPPIEN AMMATTIIN -tietopaketti yrittäjille

TYÖSSÄ OPPIEN AMMATTIIN -tietopaketti yrittäjille 1 (5) TYÖSSÄ OPPIEN AMMATTIIN -tietopaketti yrittäjille Työssä oppien ammattiin Yrittäjät ovat kiinnostuneita ottamaan nuoria työpaikalla tapatuvaan oppimiseen painottuvaan koulutukseen. Yrittäjät aluavat

Lisätiedot

ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä. Maria Dahlberg 1.12.2011

ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä. Maria Dahlberg 1.12.2011 ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä Maria Dahlberg 1.12.2011 Tavoitteemme nuorten yhteiskuntatakuu projektiin liittyen 1. Haluamme olla mukana kehittämässä

Lisätiedot

Syntymäkohortti 1987 tietoa korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista väestötasolla

Syntymäkohortti 1987 tietoa korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista väestötasolla Syntymäkohortti 1987 tietoa korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista väestötasolla Liisa Törmäkangas, FT, Tutkija Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Marko Merikukka, FM, Tilastotutkija Mika Gissler, Tutkimusprofessori

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Omnian avoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustavia polkuja

Omnian avoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustavia polkuja Omnian aoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustaia polkuja Marja Muukkonen ja Jaanamari Österman Aoin ammattiopisto Mahdollisuus suorittaa ammattiopiston ammatillisen perustutkinnon opetussuunnitelman

Lisätiedot

Oppimisen ongelmien seuraukset tiedetään tunnistetaanko oppimisen vaikeudet?

Oppimisen ongelmien seuraukset tiedetään tunnistetaanko oppimisen vaikeudet? Oppimisen ongelmien seuraukset tiedetään tunnistetaanko oppimisen vaikeudet? Johanna Korkeamäki Tutkija-kehittäjä, VTM 5.3.2015 1 Tervetuloa oppimisen ihmeelliseen maailmaan Oppiminen itsessään on yksi

Lisätiedot

Yli Hyvä Juttu Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki

Yli Hyvä Juttu Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki Yli Hyvä Juttu 21.11.2012 Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki Valtaosa nuorista on tyytyväisiä elämäänsä, vaikka tyytyväisyys vapaa-aikaan ja erityisesti taloudelliseen tilanteeseen vähenee. Nuoret ovat

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri MEMO/11/292 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri Nuorista eurooppalaisista 53 prosenttia muuttaisi ulkomaille töihin Yli puolet

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

Tulevaisuus ja nuoret - haasteista mahdollisuuksiksi

Tulevaisuus ja nuoret - haasteista mahdollisuuksiksi Tulevaisuus ja nuoret - haasteista mahdollisuuksiksi Maarit Fränti 6/7/2013 Todella karmea nuorten työttömyysluku (Uusi Suomi 23.5.2013) Työttömyys on edelleen pahentunut Suomessa. Erityisesti on räjähtänyt

Lisätiedot

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Projektipäällikkö Heli Niemi heli.niemi@ely-keskus.fi p. 040-672 2330 Lapin ELY-keskus, Heli Niemi 10.11.2011 1 Esityksen tarkoitus Virittäytymistä yhteiseen työskentelyyn

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 79,9 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ Studentum.fi:n tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2013 TIETOA TUTKIMUKSESTA Studentum.fi Studentum.fi aloitti toimintansa vuoden

Lisätiedot

Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy

Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy E N E M M Ä N O S A A M I S T A 13.1.2014 1 Hyria koulutus Oy lyhyesti Ammatti- ja aikuisopisto Hyvinkään-Riihimäen

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

Oppimalla ammattiin. Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta. Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy

Oppimalla ammattiin. Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta. Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy Oppimalla ammattiin Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy 1 Kyselyn toteuttaminen Oppimalla ammattiin kyselyn kohderyhmänä olivat 16-29 - vuotiaat nuoret. Vastaajia

Lisätiedot

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää seminaari 7.10.2014 Vastaajia 5552 Pekka Harjunkoski Tutkimuksen tausta Kuudes valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Tiedonkeruu

Lisätiedot

Minun tulevaisuuteni. 3. Arvaa, mikä työ! A. mistä asioista koulutuksen käynyt tietää.

Minun tulevaisuuteni. 3. Arvaa, mikä työ! A. mistä asioista koulutuksen käynyt tietää. Minun tulevaisuuteni 3. Arvaa, mikä työ! Ohessa on ammattilaisten kuvauksia omasta koulutuksestaan. Päättele tai ota selvää, A. mistä asioista koulutuksen käynyt tietää. B. mihin töihin kuvattu koulutus

Lisätiedot

Nuori tasa-arvo Koulutuksesta ammattiin. Ritva Kaukonen 14.9.2011

Nuori tasa-arvo Koulutuksesta ammattiin. Ritva Kaukonen 14.9.2011 Nuori tasa-arvo Ritva Kaukonen Tarkastelun kohteena: Tutkinto vuonna 2004 peruskoulusta, lukiosta, toisen asteen ammatillisesta peruskoulutuksesta, ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta (maisteri tai

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

Tallamaria Maunu, erikoissuunnittelija työ- ja elinkeinoministeriö puh. 050 433 1011 Liittyy: HE 51/2015 vp

Tallamaria Maunu, erikoissuunnittelija työ- ja elinkeinoministeriö puh. 050 433 1011 Liittyy: HE 51/2015 vp Eduskunnan työelämä- ja tasaarvovaliokunnan kuuleminen 19.11.2015 klo 12.15 Tallamaria Maunu, erikoissuunnittelija työ- ja elinkeinoministeriö puh. 050 433 1011 Liittyy: HE 51/2015 vp Vuorotteluvapaasijaisena

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

OPPISOPIMUS on HYVÄ DIILI!

OPPISOPIMUS on HYVÄ DIILI! OPPISOPIMUS on DIILI! HYVÄ Oppisopimuksella osaajaksi stadissa. Työelämälähtöistä oppisopimuskoulutusta Keski- Uudellamaalla. Oppisopimukset Itä- Uudellamaalla. OPPISOPIMUS Viikkotyöaika: min. 25h/vko

Lisätiedot

Pron tutkimus: Sukupuolten välinen palkkaero näkyy myös esimiesten palkoissa

Pron tutkimus: Sukupuolten välinen palkkaero näkyy myös esimiesten palkoissa TIEDOTE 1 (5) Pron tutkimus: Sukupuolten välinen palkkaero näkyy myös esimiesten palkoissa Työpaikoilla naiset valikoituvat harvemmin esimiestehtäviin ja sellaisiin työnkuviin, jotka mahdollistavat etenemisen

Lisätiedot

1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA

1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA Liite 1.1 Savon ammatti- ja aikuisopisto Liiketalous, kauppa ja tietojenkäsittely Kuopion toimialue 1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA 1.1 / Savon ammatti- ja aikuisopisto PL 87 (Presidentinkatu 3 E1) www.sakky.fi

Lisätiedot

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010

VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 15.05.2012 VÄESTÖN KOULUTUSRAKENNE LAHDESSA JA SUURIMMISSA KAUPUNGEISSA 2010 YHTEENVETO Väestön koulutusaste on selvästi korkeampi yliopistokaupungeissa (,, )

Lisätiedot

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN MISSÄ IÄSSÄ SUOMESSA JÄÄDÄÄN ELÄKKEELLE? Ne, joilla on töitä ja jotka jaksavat, jäävät suoraan vanhuuseläkkeelle keskimäärin vähän yli 64-

Lisätiedot

Taustatietoa selvityksestä

Taustatietoa selvityksestä Taustatietoa selvityksestä TK-Eval yhteistyössä Kajaanin yliopistokeskuksen Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA:n kanssa Toteuttajina YTM Keimo Sillanpää, YTM Tommi Ålander, FM Sirpa Korhonen,

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen KOULUTUSRAHASTO 2012 Saana Siekkinen 1 lyhyesti Omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuisopiskelija, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä ja joka on ollut työelämässä

Lisätiedot

Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen!

Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen! Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen! Työelämästä korkeakoulutukseen ja takaisin elinikäistä oppimista käytännössä (15.6.2011) HY:n urapalvelut, suunnittelija Eric Carver Urapalvelut/

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:39:29 2014 Kaikki koulutusalat, N=40, vastausprosentti keskimäärin

Lisätiedot

Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos

Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Luennon aiheita Miksi työnjako perheessä ei muutu vai muuttuuko? Isän työt, äidin työt Onko tasa-arvolla väliä:

Lisätiedot

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa TNS Gallup Oy on selvittänyt SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten arvioita työssä jaksamisesta sekä suhtautumista

Lisätiedot

KESÄYRITTÄJÄN KÄSIKIRJA 2016

KESÄYRITTÄJÄN KÄSIKIRJA 2016 KESÄYRITTÄJÄN KÄSIKIRJA 2016 Kuinka asiat tapahtuvat? MIKÄ ON KESÄYRITTÄJÄ? Kesäyrittäjä-ohjelma on luotu nuorille toisten nuorten toimesta, opettamaan yrittäjämäistä toimintaa ja oma-aloitteisuutta. Projektin

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA Olli Opiskelija Raportti Helmikuu 2013 SISÄLLYS sivu 1 MINÄ JA OSAAMISENI 1.1 Henkilökuva 1.2 Vahvuuteni ja kehittämiskohteeni (lisää sivunumerot

Lisätiedot

N:o 33/400/2004. 2. Opetusministeriö ohje perusasteen jälkeisiksi tutkinnoiksi katsottavista koulutuksista ja tutkinnoista

N:o 33/400/2004. 2. Opetusministeriö ohje perusasteen jälkeisiksi tutkinnoiksi katsottavista koulutuksista ja tutkinnoista 28.6.2004 N:o 33/400/2004 Noste-avustusten saajille Opetusministeriön ohje perusasteen jälkeisiksi tutkinnoiksi katsottavista koulutuksista ja tutkinnoista Noste-avustuksin rahoitettavaan toimintaan osallistumisedellytyksiä

Lisätiedot

CP-vammaisen aikuisen elämänpolku seminaari

CP-vammaisen aikuisen elämänpolku seminaari CP-vammaisen aikuisen elämänpolku seminaari Helsinki 27.5.2009 CP-vammaisten nuorten ammatillisten suunnitelmien haasteet ja mahdollisuudet projektityöntekijä, psykologi Aino Ahonen Invalidiliiton Jyväskylän

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja

Lisätiedot

Sosiaaliturva ja elämänvaiheet. Sosiaaliturva esimerkkihenkilöiden elämänvaiheissa Aino, Perttu ja Viivi

Sosiaaliturva ja elämänvaiheet. Sosiaaliturva esimerkkihenkilöiden elämänvaiheissa Aino, Perttu ja Viivi Sosiaaliturva ja elämänvaiheet Sosiaaliturva esimerkkihenkilöiden elämänvaiheissa Aino, Perttu ja Viivi Sosiaaliturva esimerkkihenkilöiden elämänvaiheissa Aino, Perttu ja Viivi Jotkut epäilevät, etteivät

Lisätiedot

Osaajia tarvitaan aina

Osaajia tarvitaan aina LTA ennen ja nyt Liiketalouden Liitto LTA ry:n juuret juontavat vuoteen 1949 Kauppaopistonkäyneiden liitto Förbundet för f.d. Handelinstitutselever r.y. perustettiin Tampereella 4.12.1949. Merkonomiliitto

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa

Lisätiedot

UUDISTUNUT ALUEHALLINTO JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄ -SEMINAARI

UUDISTUNUT ALUEHALLINTO JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄ -SEMINAARI UUDISTUNUT ALUEHALLINTO JA TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTEHTÄVÄ -SEMINAARI Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän merkitys yrityksille Hotel Arthur 30.3.2010 Suomen Yrittäjät johtaja Martti Pallari

Lisätiedot

Uusyrityskeskuksien kokonaistilanne. Joulukuu 2014. Vastauksia huomisen kysymyksiin

Uusyrityskeskuksien kokonaistilanne. Joulukuu 2014. Vastauksia huomisen kysymyksiin Uusyrityskeskuksien kokonaistilanne Joulukuu 2014 Vastauksia huomisen kysymyksiin Esityksen tarkoituksena on kertoa tutkimuksesta, jossa selvitettiin uusyritysten kautta perustettujen yritysten henkiinjäämistä.

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto 2012

Palvelualojen taskutilasto 2012 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 600 Jäsenten työsuhdeasiat 030 100 620 Työttömyysturvaneuvonta 020 690 211 Vaihde 020 774 002 (ma pe klo 9 16) www.pam.fi pam@pam.fi etunimi.sukunimi@pam.fi Keskustoimisto

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2007

Nuorisotutkimus 2007 Nuorisotutkimus 2007 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin maaliskuussa 2007 nettikyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1 Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011 paula.kukkonen@bovallius.fi 1 1) Bovallius - ammattiopiston ja Kuntoutus ORTON in esitys työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Kyselyn tavoite selvittää nuorten tulevaisuuden suunnitelmia ammattiin, opiskeluun sekä opintojen sisältöihin ja oppimisympäristöihin (Mun koulu!) liittyviä

Lisätiedot

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Taustatilaisuus nuorisotakuusta Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Nuorisotakuu on tapa toimia uudella tavalla Nuorisotakuu ei ole laki vaan tapa toimia saumattomassa yhteistyössä Toteutus nykyjärjestelmää

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 13.3.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet

Lisätiedot

Yliopistotutkintojen läpäisy parani yli 10 prosenttiyksikköä

Yliopistotutkintojen läpäisy parani yli 10 prosenttiyksikköä Koulutus 2010 Opintojen kulku 2008 Yliopistotutkintojen läpäisy parani yli 10 prosenttiyksikköä Tilastokeskuksen mukaan yliopistotutkinnon läpäisi viidessä ja puolessa vuodessa 44 prosenttia, kun viime

Lisätiedot

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen

Lisätiedot

YrittäjÄ. Hyvä työnantaja

YrittäjÄ. Hyvä työnantaja YrittäjÄ Hyvä työnantaja Yrittäjä hyvä työnantaja Kun televisiossa näytetään uutiskuvaa työelämästä, kuvassa on usein suuren tehtaan portti, josta virtaa ihmisjoukkoja. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen:

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Sipoo Opiskelijoita noin 7 000, henkilökuntaa noin 620 12 koulutusyksikköä (Järvenpää,

Lisätiedot

Vakaalla ohjauksella oikeaan suuntaan. Kiinteistönhoidon työtehtävät Työnantajakäynnit Rovaniemi ja Meri-Lappi 2009-2010

Vakaalla ohjauksella oikeaan suuntaan. Kiinteistönhoidon työtehtävät Työnantajakäynnit Rovaniemi ja Meri-Lappi 2009-2010 Vakaalla ohjauksella oikeaan suuntaan Kiinteistönhoidon työtehtävät Työnantajakäynnit Rovaniemi ja Meri-Lappi 2009-2010 LÄHTÖKOHTA: - Rovaniemen TYP:n työllistämisvaiheen asiakkaista kiinteistönhoitajia

Lisätiedot

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014 Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla TPY:n symposium 27.5.2014 OIVA - Ohjauksen interventioilla vaikuttavuutta läpäisyn tehostamiseen 1.9.2013-31.12.2014 OIVA on osa Opetushallituksen

Lisätiedot

MATKALLA TYÖELÄMÄÄN SEMINAARI 30.4. Turku

MATKALLA TYÖELÄMÄÄN SEMINAARI 30.4. Turku MATKALLA TYÖELÄMÄÄN SEMINAARI 30.4. Turku Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia

Lisätiedot

Elinikäiset urapolut kiinteistöpalveluissa. Ulvila 13.10.2014 Palveluesimies Veli-Pekka Huotari, ISS Palvelut Oy

Elinikäiset urapolut kiinteistöpalveluissa. Ulvila 13.10.2014 Palveluesimies Veli-Pekka Huotari, ISS Palvelut Oy Elinikäiset urapolut kiinteistöpalveluissa Ulvila 13.10.2014 Palveluesimies Veli-Pekka Huotari, ISS Palvelut Oy Kiinteistöpalveluala Suomessa Toimiala nopeimmin kasvava liike-elämän palvelusektori, vuotuinen

Lisätiedot

NÄYTTÖTUTKINNOT TYÖELÄMÄN OSAAMISEN KEHITTÄMISESSÄ

NÄYTTÖTUTKINNOT TYÖELÄMÄN OSAAMISEN KEHITTÄMISESSÄ NÄYTTÖTUTKINNOT TYÖELÄMÄN OSAAMISEN KEHITTÄMISESSÄ Näyttötutkintomestari seminaari Långvik 25.9.2014 Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 1 MIKSI KOULUTUKSEN JA OSAAMISEN

Lisätiedot

MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos. www.facebook.com/mercuria.fi

MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos. www.facebook.com/mercuria.fi MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos www.facebook.com/mercuria.fi FAKTAA MERCURIASTA sijaitsee Länsi-Vantaalla Martinlaaksossa hyvien kulkuyhteyksien päässä perustettu vuonna 1908 omistajina Vantaan

Lisätiedot