Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2006 harvinaisuushavainnot
|
|
- Anne Jaakkola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2006 harvinaisuushavainnot Valtakunnallinen linnustonseuranta Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2006 harvinaisuushavainnot Rare birds in Finland in 2006 Antero Lindholm, Tapio Aalto, Jyrki Normaja, Visa Rauste & William Velmala Birdlife Suomen rariteettikomitea (RK) käsitteli tähän katsaukseen 231 lomaketta vuodelta 2006, joista hyväksyttiin 199, siis 86 %. Vanhempia havaintoja saatiin myös käsiteltyä loppuun sen verran, että katsauksen kokonaislomakemäärä on 251, joista hyväksyttyjä 216, tässäkin hyväksymisprosentti on 86 %. Vuoden 2006 lomakkeista 52 %:in liittyi joko valokuva tai äänite. Jos kaksi katsauksen tavallisinta petolintulajia, arosuohaukka ja pikkukiljukotka, jätetään pois laskuista, kovia dokumentteja saatiin peräti 62 %:sta havaintoja. Suomelle uusia lintulajeja hyväksyttiin A- kategoriaan yksi, kivikkosirkku. Mustapyrstökuirin alalaji islandica (vuodelta 1999) oli maalle uusi. E-kategoriaan hyväksyttiin uudeksi lajiksi eskimohanhi. Kanadanhanhen alalaji Branta canadensis minima lisättiin myös uutena E-kategoriaan. Keltajalkaviklo havaittiin toisen kerran. Muita korkeintaan kymmenen kertaa tavattuja hyväksyttyjä lajeja olivat amerikantukkasotka, lehmähaikara, keisarikotka, tiiralokki, ruusulokki, isoturturikyyhky (kolme havaintoa), tornipöllö, ruosterastas (alalajia eunomus), vuoriuunilintu, etelänisolepinkäinen ja mäntysirkku. Alalajeista tavattiin amerikanmustalintu Melanitta nigra americana toista kertaa. D-kategorian havainnoista mainittakoon kaksi harjakoskeloa ja E-kategoriasta pyrstötulkku. Erityisen runsaina esiintyivät pikkukiljukotka, isokihu, valkosiipitiira, idänturturikyyhky, läntinen mustapäätasku, ruokosirkkalintu ja sepelsieppo. Heikko vuosi puolestaan oli amerikanjääkuikalla, lyhytvarvaskiurulla ja viirusirkkalinnulla. Tiira Kiljavalla pidettiin rariteettikomitean, alueellisten harvinaisuuskomiteoiden ja Tiiran järjestelmän kehittäjien yhteinen kokous. Yhdeksi tärkeäksi keskustelunaiheeksi nousi se, kuinka Tiira tukisi parhaalla mahdollisella tavalla komiteoiden työtä, ja komiteat Tiiraa. Komiteoiden työskentely voisi periaatteessa tapahtua lähes kokonaan Tiiran sisällä, mistä olisi hyötyä kaikille osapuolille. RK ja alueelliset komiteat toivovat, että Tiiran lukuisista kehittämistarpeista nämä ns. komiteaominaisuudet priorisoitaisiin mahdollisimman korkealle. Alalajit Britanniassa julkaistiin vuonna 2006 laaja artikkeli alalajien käsittelyn ongelmista rariteettikomiteoissa (Kehoe 2006). Artikkeliin kannattaa perehtyä, jos alalajien määritys kiinnostaa. Siinä esitetyt linjaukset ovat pääsääntöisesti varsin varovaisia, mutta Suomenkin RK:n kokemusten mukaan hyvin oikeansuuntaisia. Yksi hyvä esimerkki tyypillisestä alalajiongelmasta on englanninvästäräkki Motacilla alba yarrellii. Ongelmana sen määrityksessä ovat yarrelliin ja nimialalajin väliset risteymät, joita on enenevässä määrin havaittu mm. Etelä-Ruotsissa. Suomestakin tunnetaan muutama havainto alalajien välimaastoon jäävistä yksilöistä. RK toivoo kuvia tai kuvauksia (myös vanhoista havainnoista) sellaisista västäräkeistä, joilla on nimialalajista poikkeavia piirteitä, mutta joita ei kuitenkaan ole ilmoitettu RK:lle yarrelliina. Useimmiten välimuotoisilla linnuilla päälaen musta jatkuu niskasta selän puolelle, eikä pääty terävärajaisesti kuten yleensä nimialalajin koirailla. Näistä linnuista on syytä tehdä RK-ilmoitus, vaikka niitä ei koskaan julkaistaisikaan yarrelliina. Kuvat tai kuvaukset menevät perille sihteerinkin kautta, mutta ne voi myös lähettää suoraan Jyrki Normajalle, yhteystiedot tämän artikkelin lopussa. RK on käsitellyt myös kaksi havaintoa peipon pohjoisafrikkalaisia alalajeja africana tai spodiogenys muistuttavista yksilöistä, joilla on mm. vihreä selkä, sinertävä pää ja selvät valkoiset silmäluomet. Alapuolen väritykseltään linnut kuitenkin poikkeavat oikeista afrikkalaisista peipoista ja muistuttavat muuallakin Länsi-Euroopassa tavattuja afrikkalaisen näköisiä peippoja: rinnan sivuilta työntyvät harmaat lautumat kohti rinnan keskustaa ja vatsan vaaleanpunainen väritys joko puuttuu tai sitä on liian vähän. Näiden lintujen alkuperää ei tunneta, mutta koska niissä on eroavuuksia afrikkalaisiin peippoihin nähden, havaintoja ei ole hyväksytty. Joka tapa- uksessa havainnot tällaisista peipoista ovat äärimmäisen mielenkiintoisia, ja RK toivoo jatkossakin kuvauksia pohjoisafrikkalaisia peippoja muistuttavista yksilöistä. Lajilistamuutokset Vuoden 2007 alusta alkaen seuraavat lajit eivät enää ole RK:n tarkastettavien havaintojen listalla: amerikanjääkuikka, arosuohaukka, pikkukiljukotka, valkosiipitiira, lyhytvarvaskiuru, viirusirkkalintu, ruokosirkkalintu ja sepelsieppo. Alueelliset komiteat tarkastavat todennäköisesti havainnot kaikista näistä lajeista. Muuta RK:n kokoonpano oli vuonna 2006: Visa Rauste (puheenjohtaja), Antero Lindholm (sihteeri), Tapio Aalto, Pekka J. Nikander, Jyrki Normaja, Kari Soilevaara ja William Velmala. Komitean kokoonpanossa ei tapahtunut vuoden aikana muutoksia. RK:n www sivut löydät osoitteesta: ja AERC:n (Association of European Records and Rarities Committees) osoitteesta Sivuilta löytyy hyödyllistä tietoa ja tuoreita tiedotteita. Merkintätapoja Linnun ikä merkitään kalenterivuosina: 1kv = samana kalenterivuonna syntynyt, 2kv = edellisenä kalenterivuonna syntynyt, +1kv = ennen kuluvaa kalenterivuotta syntynyt jne. Muut käytetyt lyhenteet: ad = aikuisen puvussa, imm. = ei vielä aikuisen puvussa, subad = vanhempi kuin nuorimman ikäluokan lintu, mutta ei vielä aikuisen puvussa, jp = juhlapukuinen (lajeilla, joilla on lisääntymistoimintoihin liittyvä värikkäämpi puku osan vuotta), tp = talvipukuinen (lajeilla, joilla on normaalikierrossa selvästi erivärinen puku talvella ja kesällä, tp viittaa talvisen näköiseen pukuun riippumatta siitä, mihin höyhensukupolveen höyhenet kuuluvat tai mihin aikaan vuodesta se linnulla on), vp = vaihtopukuinen (tyypillisesti sulkimassa ke- 80 LINNUT VUOSIKIRJA 2006
2 Valtakunnallinen linnustonseuranta Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2006 harvinaisuushavainnot Amerikantavi Anas carolinensis (1, 65, 7) = 73 (7, 3, 1, 5, 6) Rantsila Kurunneva k jp (Reijo Kylmänen); 9.4. Piikkiö Piikkiönlahti k jp (v) (ilm. RK); Pori Preiviiki k jp (v) (ilm. RK); Västanfjärd Illo k jp (v) (Rami Lindroos, Jukka J. Nurmi); Uusikaarlepyy Sandören Larshäll k jp (v) (Jürgen Lehmann, Johan Sanden, Johan Wikström, Jonas Wikström ym); Uusikaupunki Kytämäenrauma k jp (v) (Jarmo Pirhonen, Pekka Alho); 4.5. Lumijoki Sannanlahti k jp (Petri Niemelä ym.); Mietoinen Mynälahti k jp (v) (Hannu Kormano, Jukka Sillanpää ym.). Amerikantukkasotka Aythya collaris (0, 9, 1) = 10 (0, 0, 1, 2, 1) Anjalankoski Saittara Niemijärvi k (Petri Parkko, Petri Metsälä, Perttu Metsälä ym.). Kuva 1. Kanadanhanhi (Branta canadensis minima). Parikkala American Ornithological Union (AOU) käsittelee nykyisin kanadanhanhea kahtena erillisenä lajina. Minima alalaji on pienikokoisemman lajin Branta hutchinsii kaikkein pienin edustaja, ja kuten kuvastakin näkee, selvästi valkoposkihanhea Branta leucopsis pienempi. Lähinnä se muistuttaa alalajeja hutchinsii ja leucopareia. Ensin mainittu on vain hieman suurempi, mutta sen rinta on vaalea, tyypillisesti melko samanvärinen kuin Suomessa pesivillä kanadanhanhilla (mutta voi olla selvästi tummempikin), ja sen nokka on ohuempi ja hieman pidempi. Leucopareia on suunnilleen saman kokoinen kuin hutchinsii. Se on hieman vaaleampi kuin minima, ja sen kaula, nokka ja jalat ovat hieman pidemmät. Sillä on tyypillisesti kaulan mustan alueen alapuolella leveä valkea vyö, josta ei näy jälkeäkään tällä linnulla, ja myös kapeampi poskilaikku, hieman jyrkempi otsa. Kuva: HANNA AALTO säpukuun tai talvipukuun), k = koiras, n = naaras, n-puk = naaraspukuinen (linnulla on naaraan puvun näköinen puku, tyypillisesti naaras tai nuori lintu), v, video tai äänite = RK:lla on ollut käytössään päätöstä tukevaa valokuva-, video- tai äänitemateriaalia. Näyte tarkoittaa, että lintu on kuollut ja taltioitu johonkin museoon. Muuttavasta linnusta on ilmoitettu usein ilmansuunta (N=pohjoinen jne.). Jos kahden havainnon lintuyksilöiden todetaan olevan samoja, tästä on kiistaton todiste esim. pukutuntomerkeissä tai linnulla on luettu rengas, tai asia on muuten selvä. Samoiksi ja todennäköisesti samoiksi tulkitut linnut lasketaan yhdeksi yksilöksi yhteislukumäärissä, mahdollisesti samat lasketaan kahdeksi (tai useammaksi) yksilöksi. Milloin yksilömäärää ei ilmoiteta, havainto koskee yhtä yksilöä. Pieni a- kirjain lukumäärän edessä tarkoittaa, että linnut ovat olleet yhdessä parvessa. Havainnoitsijaluettelossa ilmoittajan nimi on ensimmäisenä, mikäli hän on myös havainnut linnun, ellei, ilmoittajan nimi on viimeisenä. Muut nimet ovat siinä järjestyksessä, jossa ne esiintyvät lomakkeella, ja jos nimiä on paljon, mainitaan vain osa. Jos RK on saanut samasta havainnosta useita lomakkeita, lomakkeiden tiedot on yhdistetty, ja havainnoijat ovat yksien sulkeiden sisällä. Muutaman havainnon kohdalla ilmoittajana LINNUT VUOSIKIRJA 2006 mainitaan vain ilm. RK. Näistä havainnoista ei ole saatu lomaketta, mutta ne on käsitelty julkaistujen valokuvien perusteella. Olisi kuitenkin erittäin toivottavaa, ettei tällaista käytäntöä tarvita enää jatkossa. Katsauksessa on lajin nimen jälkeen suluissa kolme lukua. Ne ilmaisevat tavattujen yksilöiden kokonaismääriä: ensimmäinen luku käsittää ajan vuoteen 1974 asti, toinen luku RK:n toiminnan alkamisesta vuonna 1975 vuoden 2005 loppuun asti ja kolmas vuoden Näiden lukujen jälkeen on yhtäsuuruusmerkki, jota seuraa kaikkina aikoina tavattujen yksilöiden kokonaismäärä. Toisissa suluissa luetellaan viiden edeltävän vuoden yksilömäärät, siis vuosilta aikajärjestyksessä. Lukumäärä on ko. vuonna löytyneiden uusien lintujen lukumäärä, ei siis välttämättä ko. vuodelta hyväksyttyjen yksilöiden määrä. Hyväksytyt havainnot Accepted records Kategoria A Amerikanhaapana Anas americana (1, 60, 1) = 62 (2, 9, 4, 6, 1) Suomusjärvi Omenajärvi k jp (v) (Jorma Knaapi, Asko Aarnio, Olli Kanerva, Marko Kaukinen, Janne Riihimäki ym.). Mustalintu Melanitta nigra americana (0,1,1) = 2 (0, 0, 0, 0, 0) Kökar merellä k (Petteri Mäkelä, Jussi Mäkinen). Edellinen havainto on Inkoosta toukokuulta Alalaji pesii Itä-Siperian tundralla, Alaskassa sekä Amerikan mantereen luoteisosissa Kanadassa ja Newfoundlandin alueella. Ruotsista on vuoden 2005 loppuun mennessä kahdeksan yksilöä, joista puolet on keväältä ja puolet syksyltä (Strid 2006). Havainnoista kolme on Itämeren alueelta Öölannista. Iso-Britanniassa on havaittu vuoden 2005 loppuun mennessä 7 yksilöä (Fraser ym. 2007). Pilkkaniska Melanitta perspicillata (10, 47, 1) = 58 (5, 1, 3, 1, 2) 9.5. Pyhäjoki Parhalahden kalasatama +2kv k (Reijo Kylmänen); Siikajoki Tauvon kalasatama +2kv k (v) (Reijo Kylmänen, Petri Lampila ym.). Havainnot koskevat todennäköisesti samaa lintua. Amerikanjääkuikka Gavia immer (2, 99, 1) = 102 (8, 2, 1, 9, 3) Helsinki Santahamina 2kv (vuonna 2006) (v) (Antero Lindholm, Jukka Haapala, Arja Suomalainen ym.). Laji siirtyy alueellisten komiteoiden tarkastettavaksi vuoden 2007 alusta. Suula Morus bassanus (3,35,1) = 39 (2, 0, 0, 0, 1) 1.1. Kesälahti Puruvesi Hummonselkä 2kv (v, näyte). Löytyi kuolleena jäältä (Keijo Luostarinen, ilm. Kimmo Martiskainen); Joutseno Tiuruniemi 1kv (Kauko Kauppinen). Kesälahdelta kuolleena löytynyt lintu on todennäköisesti sama kuin joulukuussa 2005 samalla alueella tavattu. 81
3 Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2006 harvinaisuushavainnot Valtakunnallinen linnustonseuranta Lehmähaikara Bubulcus ibis (0, 1, 1) = 2 (0, 1, 0, 0, 0) Ylivieska Niemelänkylä (v) (Hannu Savikangas ym, ilm. Marko Pohjoismäki); Rovaniemi Pekkala (v) (Pirkka Aalto, Aino Kaihua, Petri Piisilä ym.); Rovaniemi Viirinkylä (v) (Matti Alaviiri, ilm. Viljo Ruokanen). Kaikki havainnot koskevat todennäköisesti samaa yksilöä. Edellinen havainto on toukokuulta 2002 Eckeröstä. Laji on tavattu myös Lieksassa 1994, mutta tämä yksilö kuului eteläaasialaiseen alalajiin coromandus ja sijoitettiin E-kategoriaan. Pesimäajan ulkopuolella alalajin määritys on erittäin vaikeaa. Tässä vuoden 2006 linnussa ei havaittu mitään tarhakarkulaisuuteen tai selvästi coromandus-alalajiin viittaavaa. Isohaarahaukka Milvus milvus (11, 30, 1) = 42 (0, 1, 0, 0, 2) Korppoo Jurmo (Jari Helstola, Markus Mattila ym.); Eckerö Storby ja Hammarland Sålis (v) (Pekka Niittylä ym.). Havainnot koskevat todennäköisesti samaa yksilöä. Käärmekotka Circaetus gallicus (0, 45, 1) = 46 (3, 0, 3, 7, 0) Virolahti Kurkela +1kv ESE klo (Antti Kause). Arosuohaukka Circus macrourus Kuusamo Lämsänkylä Multiperä 2kv n (v) (Olli Lamminsalo, Simo Heikkinen, Mika Asikainen ym.); Kristiinankaupunki Domarkobben 1kv (v) (Pekka Huttunen, Marja Ristolainen); Virolahti Kurkela 1kv (v) (Heikki Luokkamäki ym.); Hamina Kirkkojärvi 2kv NW klo (Klaus Laine, Alpo Kymäläinen); Pukkila Kantele Kirkkotie +2kv n WNW (Petri Kuhno, Petri Koivisto); Siilinjärvi Rissala Vehkamäki +2kv n NNW (Pertti Renvall, Erkki Björk, Juha Koponen, Armi Riikonen, Petri Sallinen ym.); Tohmajärvi Peijonniemenlahti 2kv NNW (Petri Hottola); Siilinjärvi Jälä +2kv n SSW klo (Markku Ukkonen); Vaala Nuutilankangas +2kv n (v) (Markus Keskitalo, Teppo Helo, Jouni Ruuskanen); Virolahti Lintulahti 2kv (Hannu Kormano, Tom Lindroos); 2.7. Mietoinen kk 2kv (Pekka Alho, Sari Alho); Hanko Halias 1kv W klo (Aatu Vattulainen, Jarmo Ruoho, Eero Leppänen); Joutseno Korvenkylä 1kv (Karri Kuitunen); Pyhäselkä Mulon pellot 1kv (v) (Jani Varis, Roni Väisänen, Aimo Jukkara, Johanna Lakka); Siuntio Sunnanvik 1kv k (v) (Petteri Hytönen, Pekka Komi); Elimäki Villikkala 1kv NE klo (Klaus Laine); Inkoo Tväraby 1kv n (v) (Petteri Hytönen, Jani Ceder, Pekka Komi, Kari Soilevaara, Pertti Uusivuori ym.); 5.9. Mietoinen Mynälahti 1kv (Tom Lindroos); Helsinki Etu-Viikki 1kv k (Aleksi Lehikoinen, Petteri Lehikoinen, Jenni Leppänen, Jarkko Santaharju, Kaisa Välimäki). Kuva 2. Lehmähaikara (Bubulcus ibis) Ylivieska Kuva: ARI KAKKO Aikuiset koiraat eivät ole olleet RK:n tarkastuksessa enää vuoden 2000 alusta. Vuoden 2007 alusta RK laji siirtyy kokonaan alueellisten komiteoiden tarkastettavaksi. Viime vuosina maassamme on tavattu muutamia hyvin arosuohaukan näköisiä yksilöitä, joilla yksityiskohtaisemmassa tarkastelussa on kuitenkin näkynyt piirteitä, jotka tuntuvat viittaavan risteymään (ks. myös Lindholm ym. 2006). Yllä olevassa luettelossa Kristiinankaupungin lintu on tällainen. Kyseinen yksilö on myös erittäin aikainen 1kv arosuohaukaksi. On kuitenkin muistettava, että vain harvassa ylläolevista havainnoista lintu on niin hyvin dokumentoitu, että voidaan olla jokseenkin varmoja, että tällaisia piirteitä linnussa ei ole. Arohiirihaukka Buteo rufinus (0, 8, 1) = 9 (0, 1, 0, 2, 3) Hanko Halias ja Täktom 2kv (v) (Dick Forsman, Aatu Vattulainen, Markus Varesvuo, Jarmo Ruoho ym.). Kuva 3. Arohiirihaukka (Buteo rufinus) Hanko Kuva: MARKUS VARESVUO Pikkukiljukotka Aquila pomarina (4, 222, 27) = 253 (15, 14, 23, 13, 21) Kirkkonummi Peuramaa subad (v) SSW klo (Petteri Hytönen, Pekka Komi, Karno Mikkola, Christian Catani, Ilkka Sahi); Parikkala Tyrjä +2kv (v) SW klo (Esa Sojamo, Esko Veijalainen); Hanko Tiilitehdas SE klo (Kari Soilevaara, Matti Kapanen); Mietoinen Mynälahti ad NW klo (Tapio Aalto, Eija-Riitta Saarinen, Kauko Häkkilä, Timo Elovaara, Kaj Grönqvist, Tauno Leinonen); Parikkala Kumpu klo ja Kesälahti Mäntyniemi klo imm. NNW (Tuomas Immonen, Kimmo Martiskainen); Pori Kivini +2kv (Hannu Kormano, Tom Lindroos); Kesälahti Leveäkivi imm. NW klo (Tuomas Immonen); Liperi Kaatamo subad (v) WNW klo (Ilkka Roininen, Timo Leitoma); Rauma Kinno (Jarmo Pirhonen, Markku Santamaa, Saila Santamaa, Juha Salminen ym.); Pyhtää Valkmusa NW klo (Klaus Laine); Mietoinen Mynälahti subad (v) SE klo (Tapio Aalto, Soili Leveelahti, Jukka Sillanpää, Pekka Alho, Tom Lindbom ym.); Lappeenranta Vainikkala ad NW/W klo (Seppo Löfgren); Kesälahti Särkivaara SW klo (Petri Hottola, Tuomas Immonen); Ylämaa Väkevänjärvi subad (v) E klo (Jani Vastamäki, Petri Salo); Hamina Kirkkojärvi E klo (Klaus Laine, Reijo Kivivuori); Hamina Kirkkojärvi subad E klo (Klaus Laine, Reijo Kivivuori, Alpo Kymäläinen); Virolahti Hämeenkylä WNW klo (Andreas Uppstu, Mika Ohtonen, Jouni Riihimäki, Sami Tuomela ym.); Virolahti Hämeenkylä subad (v) E klo (Andreas Uppstu, Mika Ohtonen, Jouni Riihimäki, Sami Tuomela ym.); Parikkala Kumpu imm. N klo (Tuomas Immonen); Hamina Kirkkojärvi subad E klo (Klaus Laine, Tero Ilomäki, Eero Parkko); Hamina Kirkkojärvi 3kv (v) (Hannu Kormano, Tom Lindroos, Matti Pajunen, Martti Siponen, Tero Ilomäki ym.); Hamina Kirkkojärvi subad NW (Tom Lindroos, Hannu Kormano, Eero Hietanen); Kirkkonummi Saltfjärden vanha subad E klo (Andreas Uppstu, Andreas Lindén, Pekka Leskelä, Jari Piho ym.); Kemiö Sjölax (Henrik Lindholm); Mietoinen Mynälahti subad WNW klo (Tapio Aalto, Soili Leveelahti, Jukka Sillanpää, Heikki Assinen, Oiva Assinen); Hamina Kirkkojärvi E klo (Klaus Laine, Tero Ilomäki, Eero Parkko); Hamina Kirkkojärvi subad E klo (Klaus Laine, Eero Parkko); Vantaa Västerkulla Kasaberget +1kv ENE klo (Jari Päärni); Virolahti kk Kellovuori subad ENE klo (Seppo Grönlund, Tapio Tohmo); Virolahti kk Kellovuori subad (Timo Yrjölä, Seppo Grönlund) Porissa ja Raumalla ja Mietoisissa tehdyt havainnot koskevat todennäköisesti samaa yksilöä. Laji siirtyy alueellisten komiteoiden tarkastettavaksi vuoden 2007 alusta. 82 LINNUT VUOSIKIRJA 2006
4 Valtakunnallinen linnustonseuranta Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2006 harvinaisuushavainnot Arokotka Aquila nipalensis (1, 41, 2) = 44 (3, 1, 4, 0, 3) Oulu Pateniemi, Haukipudas Kraaseli ja Tyrnävä Murto subad (v) (Jouni Pursiainen, Juha Sjöholm, Jukka Piispanen, Jari Nummelin, Aarne Ohtonen ym.); Kuusamo Keskiranta imm. (Ari Latja, Jukka Matero, Jatta Matero, Ghislain de Lossy). Keisarikotka Aquila heliaca (0, 7, 1) = 8 (0, 0, 1, 0, 1) Hailuoto Riisinnokka 2-4kv klo (Juha Markkola, Hannu Salonen, Joel Salonen). Pääskykahlaajalaji Glareola nordmanni/ pratincola/maldivarum (1, 6, 1) = 8 (1, 0, 0, 0, 0) Alastaro Ilola NW klo (Erkki Kallio). Luvut sisältävät vain määrittämättömät pääskykahlaajat. Pääskykahlaaja on tavattu maassamme seitsemän kertaa ja aropääskykahlaaja 18 kertaa. Mustajalkatylli Charadrius alexandrinus (18, 51, 1) = 70 (2, 3, 0, 0, 1) Pukkila Kantelejärvi k (v) (Voitto Pajulehto ym.). Aikaisin havainto ja vasta neljäs huhtikuinen. Valtaosa mustajalkatylleistä havaitaan toukokuussa. Sisämaahavainnot ovat erittäin harvinaisia. Siperian/amerikankurmitsa Pluvialis fulva/ dominica (0, 23, 1) = 24 (0, 0, 1, 1, 2) Lemland Lågskär jp (Timo Hietanen). Lukumäärissä ovat mukana vain lajilleen määrittämättömät siperian/amerikankurmitsat. Palsasirri Calidris melanotos (6, 68, 5) = 79 (4, 2, 4, 2, 5) 4.7. Pori Yyteri +1kv (Pekka Eriksson, Jussi Karvonen, Tapani Lilja, Pasi Alanko ym.); Pernaja Niinijärvi 1kv (v) (Risto Suksi, Pasi Snellman, Arto Juvonen ym.); Espoo Ämmässuo 1kv (v) (Hannu Holmström, Antero Lindholm, Pasi Pirinen); Mustasaari Sommarösund 1kv (v) (Joel Karvonen, Tomas Lövdal, Pekka Peura, Ari Lähteenpää ym.); Pori Yyteri 1kv (v) (ilm. RK). Tundravikla Tryngites subruficollis (1, 17, 2) = 20 (1, 0, 0, 2, 3) Pori Yyteri +1kv (v) (Petteri Hytönen ym.); Espoo Laajalahti 1kv (v) (Petteri Hytönen, Pekka Komi, Jari Piho ym.). Kuva Mustapyrstökuiri (Limosa limosa islandica) Hangon lintuasemalla Keskimmäisten tertiaalien selvä ja lämpimän rusehtavan-oranssinsävyinen poikkijuovainen kuviointi on hyvä nuoren islandican tuntomerkki. Sama värisävy toistuu myös sisimmissä isoissa peitinhöyhenissä ja keskimmäisten sekä pienten peitinhöyhenten kärjissä. Kaikki selkäpuolen höyhenet nuoruuspuvun höyheniä: nimialalaji on yleensä tähän aikaan vaihtanut jo harmaita talvipuvun höyheniä. Kuvat: KARI SOILEVAARA Kuva Mustapyrstökuiri (Limosa limosa islandica) Hangon lintuasemalla Kuvissa hahmottuu islandica - alalajin tuntomerkeiksi kuvatut lyhytnokkaisuus ja -jalkaisuus: lennossa pyrstön yli ulottuvat vain varpaat, nimialalajilla näkyy usein myös osa nilkkaa. Rakenteellisia tuntomerkkejä arvioitaessa on syytä ottaa huomioon ajankohta, sillä aivan nuorilla linnuilla nokka voi olla keskenkasvuinen. Voimakkaan oranssin sävyinen rinta tähän aikaan syksystä on myös hyvä vihje islandicasta. Kuvat: KARI SOILEVAARA LINNUT VUOSIKIRJA
5 Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2006 harvinaisuushavainnot Valtakunnallinen linnustonseuranta Mustapyrstökuiri Limosa limosa islandica (0, 1, 0) = 1 (0, 0, 0, 0, 0) Hanko Halias 1kv (v) (Kari Soilevaara, Tuukka Kupiainen, Juha Laaksonen, Petro Pynnönen, Aatu Vattulainen ym.). Ensimmäinen havainto Suomesta. Alalaji pesii Islannissa, Färsaarilla, Irlannissa, Pohjois-Norjassa ja Skotlannissa. Talvehtimisalueet sijaitsevat Iso-Britanniassa ja Ranskasta Atlantin rannikkoa etelään Iberian niemimaalle, Marokkoon ja Kanarian saarille. Havainnot alalajista ovat merkittävästi lisääntyneet Ruotsissa, myös Itämeren alueella. Osittain syynä on tuntomerkkien avautuminen. Vuonna 2005 Ruotsissa arvioitiin havaitun vähintään 70 yksilöä (Strid 2006). Nykytiedon perusteella selvimmät erot nimialalajin lintuihin löytyvät nuorten syksyisten lintujen väliltä. Erityisesti kannattaa kiinnittää huomioon syyskuussa tai myöhemmin tavattaviin mustapyrstökuireihin, koska islandican syysmuutto ajoittuu hieman myöhäisempään ajankohtaan kuin nimialalajin. Alalajin määrittäminen on tyypillinen määritysongelma: määritys perustuu usean tuntomerkin kombinaatioon ja ajankohdalla on tärkeä merkitys esim. sulkasadon ja siihen liittyvien erojen arviointiin. Alalajin määrittämisestä ks. esim. Hellquist (2006 a,b). Keltajalkaviklo Tringa flavipes (0, 1, 1) = 2 (0, 0, 0, 0, 0) Köyliö Huhdinkylä (v) (Kari Kekki, Jarmo Holm, Rauli Holm). Keltajalkaviklo on ollut odotettu laji Suomessa, sillä Länsi-Euroopassa havaitaan vuosittain useita yksilöitä. Suomesta tunnetaan vain yksi aiempi RK:n hyväksymä havainto: Oulu Ruotsissa on tavattu jo 16 keltajalkavikloa, joista yhdeksän on havaittu keväällä. Iso-Britanniassa on nähty 269 yksilöä vuoden 2005 loppuun mennessä. Isovesipääsky Phalaropus fulicarius (11, 54, 2) = 67 (0, 5, 1, 2, 3) Kristiinankaupunki Trutklobbarna (v) (Pekka Huttunen, Kari Korhonen); Eckerö merellä jp (Juha Merilä). Isokihu Stercorarius skua (6, 44, 5) = 55 (1, 1, 1, 3, 0) 7.5. Dragsfjärd Lövö N klo (Mikael Nordström, Ville Kirstilä, Rasmus Mäki); Kirkkonummi Porkkala Pampskatan NE/N/NE klo 9.30 (Antero Lindholm, Pekka Toiminen, Tom Backlund, Sakari Damski, Annika Forsten ym.); Inari Inarijärvi Vasikkaselkä SW klo (Jörgen Palmgren, Visa Rauste); Nurmo Hirvijärvi (v) (Pekka Malmi, Harri Hutri, Martti Patteri, Juhana Patteri ym.); Kirkkonummi Vitträsk (Tarmo Lehtilä, Pertti Saunamäki, Karno Mikkola, Aarne Ohtonen, Matti Jäppinen ym.). Mustanmerenlokki Larus melanocephalus (0, 23, 2) = 25 (3, 0, 1, 3, 3) ja Tampere Tarastenjärvi +3kv (v) (Hannu Koskinen, Markku Kangasniemi, Visa Rauste ym.); Köyliö Hallavaara +3kv (v) (Kari Kekki, Rauli Holm, Jarmo Holm ym.). Tampereen kevään ja syksyn havainnot koskevat todennäköisesti samaa lintua, joka kävi Tarastenjärvellä kevät- ja syysmuutolla. Köyliön lintu on eri yksilö, sillä se nähtiin samaan aikaan kuin Tampereen lintu. Pirkanmaalla Näsijärven ympäristössä on nähty aikuinen mustanmerenlokki kolmena peräkkäisenä kesänä. Ne on laskettu eri yksilöiksi, vaikka saman yksilön mahdollisuutta ei voi sulkea pois. Tiiralokki Larus sabini (1, 8, 1) = 10 (3, 0, 0, 2, 1) Taipalsaari Sarviniemi ja Suninniemi +1kv (Markku Loippo). Selkälokki Larus fuscus , ja 4.6. Tampere Tarastenjärvi 3kv (v) graellsii/intermedius, hollantilainen rengas (Hannu Koskinen, Markku Kangasniemi, Visa Rauste, Petri Salo ym.); 2.6. Lahti Kujala 3kv (v) graellsii/intermedius, hollantilainen rengas (Pekka Saikko); Oulu Rusko ad (7kv) (v) intermedius norjalainen rengas (Petri Lampila); Joensuu Kontiosuo ad (8kv) (v) graellsii, brittiläinen rengas (Risto Juvaste, Maija-Liisa Penttinen). Kolme renkaallista läntistä lintua vuodessa on ennätys. Lahden ja Tampereen havainnot koskevat samaa yksilöä, joka oli rengastettu poikasena Texelin saarella, Noord-Hollandin maakunnassa , Oulun lintu oli rengastettu poikasena Sundbyholmenilla, Buskerydissa (Oslon lähellä), Joensuun lintu oli rengastettu poikasena Loch Leven järvellä Skotlannissa, ja tavattiin Joensuussa jo vuonna RK tarkastaa läntisistä selkälokeista vain yksilöt, joiden rengas todistaa syntyneen alalajien graellsii tai intermedius pesimäalueilla, koska maastotuntomerkeillä määrittäminen on nykytietojen mukaan liian epävarmaa. Tällaiset havainnot ovat tietenkin vain jäävuoren huippu todellisesta esiintymisestä. Esimerkiksi Tampereella oli rengastetun 3kv: n kanssa samoihin aikoihin 6 hyvin samantyyppistä renkaatonta 3kv lintua, joiden tuntomerkit hyvin vahvasti viittaavat läntiseen alkuperään (Markku Kangasniemi ym. kirj. ilm.). RK:n mielestä tällainen tarkastuslinja on mielekäs, vaikka ulkonäköön perustuvat määritykset jäävätkin sen ulkopuolelle. Havainnot saadaan näin talteen yhteen paikkaan, ja samalla tarkastetaan se, ettei aineistoon pääse rengastuksen yhteydessä väärin määritettyjä muita lokkeja, joista saadut löydöt yleensä jäävät paljastumattomina rengastustoimistojen omiin tietokantoihin. Aroharmaalokki Larus cachinnans (0, 71, 8) = 79 (3, 10, 14, 20, 12) Tampere Tarastenjärvi ja Nokia Koukkujärvi 2kv (v) (Markku Kangasniemi, Hannu Kettunen); Tampere Tarastenjärvi 2kv (v) (Markku Kangasniemi, Hannu Koskinen); Espoo Ämmässuo 2kv (v) (Antero Lindholm, Annika Forsten); Tampere Tarastenjärvi 2kv (v) (Markku Kangasniemi, Hannu Koskinen, Visa Rauste ym.); 9.6. Lahti Kujala 2kv (v) (Pekka Saikko); Forssa Kiimassuo 1kv (v) (Petri Salo); Uusikaupunki kaatopaikka 1kv (v) (Jukka Sillanpää, Jarmo Pirhonen ym.); Tampere Tarastenjärvi 1kv (v) (Markku Kangasniemi, Visa Rauste, Andreas Uppstu); Tampere Tarastenjärvi 1kv (v) (Markku Kangasniemi, Hannu Koskinen ym.); Anjalankoski Keltakangas 2kv (v) (Hannu Koskinen, Hannu Kettunen, Klaus Laine, Tero Ilomäki ym.); Hyvinkää Kapula 1kv (v) (Jari Siven). Tampereella toukokuun lopulta vuoden 2007 puolelle viihtynyt lintu on sama yksilö, joka tavattiin paikalla jo heinä-joulukuussa Lintu viihtyi paikalla epäsäännöllisesti eikä sitä havaittu noin kolmeen kuukauteen heinä-lokakuussa. Forssan ja Uudenkaupungin havainnot koskevat samaa yksilöä. Kaikki havainnot olivat jälleen kaatopaikoilta. Suhteellisen heikko vuosi, esimerkiksi elokuun aikana ei lajia havaittu Suomessa. Keväisen 2kv aroharmaalokin erottaminen idänselkälokista Larus fuscus heuglini on joissain tapauksissa haaste, jota ei ole syytä aliarvioida. Valokuvia jälkimmäisistä esittävät Altenburg ym. (2007). Etelänharmaalokki Larus michahellis (0, 13, 4) = 17 (6, 1, 1, 2, 0) Anjalankoski Keltakangas 1kv (v) (Klaus Laine, Hannu Kettunen); Nokia Koukkujärvi ja Tampere Tarastenjärvi 1kv (v) (Markku Kangasniemi, Hannu Koskinen, Hannu Kettunen ym.); Tampere Tarastenjärvi 1kv (rengastettu,v) (Markku Kangasniemi, Hannu Koskinen, Hannu Kettunen ym.); Tampere Tarastenjärvi 1kv (v) (Markku Kangasniemi, Hannu Kettunen ym.); Tampere Tarastenjärvi, 1kv (v) (Markku Kangasniemi, Hannu Kettunen ym.); Tampere Tarastenjärvi 1kv (v) (Markku Kangasniemi); Anjalankoski Keltakangas 1kv (v) (Klaus Laine, Hannu Kettunen ym.); Tampere Tarastenjärvi 1kv (v) (Markku Kangasniemi, Hannu Koskinen ym.); Espoo Ämmässuo 1kv (v) (Annika Forsten, Antero Lindholm, Pasi Pirinen, Antti Mikala); Anjalankoski Keltakangas 1kv (v) (Klaus Laine ym.); Tampere Tarastenjärvi 1kv (v) (Markku Kangasniemi, Hannu Koskinen, Antero Lindholm, Annika Forsten, Petri Salo ym.); Tampere Tarastenjärvi 1kv (v) (Markku Kangasniemi, Hannu Kettunen, Petri Salo ym.); Espoo Ämmässuo 1kv (v) (Pasi Pirinen); Tampere Tarastenjärvi 1kv (v) (Markku Kangasniemi, Seppo Laine, Jukka Wahlsten ym.). 84 LINNUT VUOSIKIRJA 2006
6 Valtakunnallinen linnustonseuranta Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2006 harvinaisuushavainnot Anjalankosken lintu vuodelta 1999 on aikajärjestyksessä Suomen ensimmäinen havainto. Ruotsissa havaittiin vuonna 2005 melko tavanomaiset noin 70 yksilöä, ei kuitenkaan yhtään linjan Göteborg-Gotlanti pohjoispuolella (Strid 2006). Virosta ei ole hyväksyttyjä havaintoja (Uku Paal, kirj. ilm.). Pitkään käsittelyssä ollut 1kv etelänharmaalokkien nippu saatiin lopulta valmiiksi. Joidenkin havaintojen käsittelyaika venyi valitettavan pitkäksi. Isojen lokkien määrittäminen komiteoiden edellyttämällä varmuudella näyttää monissa muissakin maissa aiheuttavan ongelmia ja viiveitä, mikä johtuu lähinnä lajien ja alalajien laajalti päällekkäisistä tuntomerkeistä. Havainnot etelänharmaalokin vanhemmista ikäluokista ovat edelleen pöydällä. Suomen etelänharmaalokeista pyritään laatimaan kirjoitus Linnutlehteen lähiaikoina. Tornipöllö Tyto alba (2, 4, 1) = 7 (0, 0, 0, 0, 0) Taivalkoski Majovansuo 2kv k (v, näyte) (Tyyne ja Valto Tyni, ilm. Jani Suua). Lintu löytyi kuolleena ulkorakennuksesta noin kahden viikon ankaran pakkasjakson päätteeksi. Edellisen kerran laji havaittiin Suomessa 1997, kun Pohjanmaalla Uusikaarlepyyssä yksinäinen lintu oleili ladossa pari viikkoa maalis-huhtikuussa lintumiesten mitään siitä tietämättä. Kaikilla viidellä aiemmalla Suomeen harhautuneella tornipöllöllä Ruusulokki Rhodostethia rosea (1, 4, 1) = 6 (0, 0, 0, 0, 0) 2.5. Kirkkonummi Porkkala Pampskatan 2kv E (Karno Mikkola, Esko Lavikka, Pekka Pöyhönen, Pertti Saunamäki). Valkosiipitiira Chlidonias leucopterus (3, 66, 8) = 77 (4, 10, 3, 3, 5) Helsinki Iso-Huopalahti +2kv jp (Kari Pirhonen); Pori Enäjärvi +2kv jp (v) (Tapani Lilja, Markku Mäkinen, Pekka Eriksson, Pasi Alanko); Ii jätevedenpuhdistamo +2kv jp (v) (Pauli Jussila, Mikko Ala-Kojola, Jussi Järvinen, Virpi Tallman ym.); Viitasaari Heinä-Suvanto +2kv jp (v) (Pekka Kyllönen, Ari Sylgren, Petri Willman ym.); Tohmajärvi Peijonniemenlahti +2kv jp (v) (Petri Hottola, Kimmo Järvinen, Paavo Rantanen ym.); Pukkila Kantele +2kv jp (v) (Timo Hämäläinen, Tapani Saimovaara ym.); 2.6. Keitele Hetejärvi +2kv jp (Raimo Hämäläinen); 9.6. Hyvinkää Ridasjärvi 2 +2kv jp (Jukka Husa, Jouko Olkio, Juhani Laine). Viitasaaren ja Keiteleen linnut olivat todennäköisesti samoja. Laji siirtyy alueellisten komiteoiden tarkastettavaksi vuoden 2007 alusta. Lunni Fratercula arctica (n.28, 26, 1) = n.55 (1, 1, 0, 1, 2) Kesälahti Ruokkee tp ohilentävä, laskeutui (Petri Hottola). Idänturturikyyhky Streptopelia orientalis (0, 9, 3) = 12 (0, 0, 1, 0, 0) Ilomantsi Patvinsuo Ritovaara (v) alalaji meena (Tarmo Lehtilä, Philippe Fayt, Mika Ilari Koskinen, Jari Nummelin, Janne Aalto, Harry Nyström ym.); Rauma Sampaanala 1kv (v) alalaji meena (Markku Santamaa, Juha Salminen, Tapani Santamaa, Juha Saarnio, Juha Niemi ym.); Kristiinankaupunki Tiukka 1kv (v) alalaji orientalis (Andreas Uppstu, Harry Lillandt ym.). LINNUT VUOSIKIRJA 2006 Kuva Tornipöllö (Tyto alba) Ulkorakennuksesta kuolleena löydetty tornipöllö, Taivalkoski Lintu toimitettiin Oulun yliopiston eläinmuseolle, jossa se täytettiin ja asetettiin näytteille museon kokoelmiin. Preparoinnin yhteydessä lintu määritettiin koiraaksi sukuelinten perusteella (Atte Lahtela, suull. ilm.). Siiven sulkimisrajojen perusteella lintu voidaan määrittää toisen kalenterivuoden (2kv) yksilöksi (Baker 1993, Climent ym. 2002), eli se on syntynyt vuonna Kuvista voidaan erottaa kolmen uloimman käsisulan (P10 P8) olevan vanhoja, kun taas kolme seuraavaa (P7 P5) ovat uusia. Näistä P7 ja P5 olivat vielä kasvamassa. Loput käsisulat ovat vanhoja. Niin ikään kyynärsiivellä oli sulkasato käynnissä. Linnun vatsapuolen ja siipien alapintojen vaaleus viittaa länsieurooppalaiseen nimialalajiin alba, mutta jotkut vaaleat guttata-alalajin edustajat saattavat olla näinkin vaaleita. Kaiken lisäksi Iso-Britanniassa, jossa pesivät kaikkein vaaleimmat nimialalajin tornipöllöt, on todettu tyypillisten, valkeavatsaisten alba-yksilöiden voivan saada hyvin tummavatsaisia, tyypillisen guttataalalajin yksilöiden näköisiä jälkeläisiä (French 2006). Siksi Taivalkosken linnun alalajia ei voi varmuudella määrittää. Kuvat: JANI SUUA 85
7 Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2006 harvinaisuushavainnot Valtakunnallinen linnustonseuranta Kuva 10. Taigakirvinen (Anthus hodgsoni) Signilskär Kuva: SANTTU AHLMAN on ollut havaittavissa tummavatsaisen guttata-alalajin piirteitä, kun taas Taivalkosken linnun vatsapuoli on hyvin vaalea.. Myös vuonna 1990 Raumalta löytynyt kuollut, todennäköisesti laivalla saapunut yksilö oli guttata. Tornipöllö on runsastunut huomattavasti Tanskassa, jossa pesivä kanta on reilussa kymmenessä vuodessa yli kymmenkertaistunut, luvun alkupuoliskon noin 25 parista pesimäpariin (vuonna 2006) mittavan pöntötysprojektin tuloksena (Dichmann 2006). Jo noin 15 vuoden ajan pieni prosentti Tanskan pesimäkannasta on kuulunut nimialalajiin (Johannes Erritzøe, kirj. ilm.). Suomeen harhautuneen tornipöllön alalajin määrittämistä vaikeuttaa se, että vaihtelu kummankin alalajin värityksessä on huomattavan suurta. Lisäksi alba ja guttata risteytyvät täysin sattumanvaraisesti keskenään ja tuottavat väritykseltään välimuotoisia yksilöitä (Mátics ym. 2002). Esimerkiksi Unkarissa ja Itävallassa tämä risteymävyöhyke on arvioitu jopa 500 km leveäksi (Mátics & Hoffmann 2002). Mehiläissyöjä Merops apiaster Kristiinankaupunki Carlsro a3 (v) (Mikko Luokkamäki). RK ei ole tarkastanut mehiläissyöjähavaintoja enää vuoden 2000 alun jälkeen. Lyhytvarvaskiuru Calandrella brachydactyla (14, 123, 1) = 138 (3, 4, 6, 4, 10) Kaarina Tuorla (v) (Tomi Kaijanen ym.); Hanko Halias (Aatu Vattulainen, Jyrki Pynnönen); Korppoo Utö (Pasi Laaksonen, Kimmo Kuusisto, Brita Willström, Ismo Willström). Erittäin heikko vuosi ja luvuilla on havaittu keskimääri n kuusi yksilöä vuodessa nyt vain yksi lintu. Vuonna 2005 havaittujen kokonaismäärä nousee kymmeneen yksilöön. Laji siirtyy alueellisten komiteoiden tarkastettavaksi vuoden 2007 alusta. Lyhytvarvaskiuru on hyvin nähtynä varsin helppo määrittää. Silti RK on tarkastanut havaintoja melko kriittisellä otteella, ja kuvauksesta on pitänyt käydä ilmi usean tuntomerkin yhdistelmä, jotta kiuru tai esimerkiksi pikkukiuru on voitu sulkea pois vaihtoehdoista. Äänen kuvaamisella ja aiemmalla kokemuksella lajista on ollut suuri merkitys. Alueellisten harvinaisuuskomiteoiden tulisi jatkossakin tarkastaa erityisen tarkasti etenkin havainnot lentävistä yksilöistä. Töyhtökiuru Galerida cristata (38, 25, 1) = 64 (1, 4, 3, 1, 2) Jämsä Auvila (v) (Ari Myllys, Taina Ropponen, Vuokko Liimatta, Leo Lindroos, Ismo Peijari ym). Ruostepääsky Hirundo daurica (0, 33, 2) = 35 (1, 3, 3, 2, 1) 3.5. Padasjoki Vesijako (v) (Lauri Tervo, Mika Selin ym.); Kirkkonummi Peuramaa (Panu Muhli, Matti Jäppinen). Nummikirvinen Anthus campestris (58, 129, 1) = 188 (0, 3, 3, 4, 1) Kirkkonummi Porkkala Pampskatan (v) (Jussi Lindström, Matti Kapanen, Voitto Pajulehto ym.). Taigakirvinen Anthus hodgsoni (0, 35, 2) = 37 (2, 2, 0, 1, 0) Hammarland Signilskär (rengastettu, v) (Santtu Ahlman, Kari Degerstedt, Sami Luoma); Kustavi Isokari (Hannu Kormano, Tom Lindroos, Rauli Lumio, Jouko Lunden, Tapani Missonen, Jouko Vuokko ym.). Keltavästäräkki Motacilla flava lutea/flavissima (4, 6, 1) = 11 (0, 0, 0, 0, 0) Hanko Halias 2kv k (rengastettu, v) (Petteri Lehikoinen, Aatu Vattulainen, Heikki Eriksson, Mikko Heini ym.). Vaikka alalajien lutea ja flavissima levinneisyysalueet ovat kaukana toisistaan (Kaspianmeren pohjoispuolella ja Brittein saarilla), ne ovat varsin samannäköisiä, eikä varmaa määritystä nykytiedoin voi tehdä, ei edes DNA:sta (U. Olsson & P. Alström, kirj. ilm.). Etelänsatakieli Luscinia megarhynchos (1, 26, 1) = 28 (3, 0, 0, 2, 1) Lemland Lågskär (v) (Pekka Saikko, Hannu Ali-Eskola, Antti Below, Tatu Hokkanen, Pekka Hänninen). Toiseksi aikaisin havainto ja toinen huhtikuulta, aikaisin oli samassa paikassa Kuva 11. Keltavästäräkki (Motacilla flava lutea/flavissima) Hangon lintuasema heinäkuussa Kuva: PETTERI LEHIKOINEN Mustapäätasku Saxicola torquatus rubicola/ hibernans (0, 35, 14) = 49 (2, 2, 2, 1, 3) 6.4. Jämsä Lokalahti k (Tero Toivanen, Rauno Pitkäniemi, Harri Högmander, Keijo Vesanen ym.); 9.4. Helsinki Lauttasaari n (Tarmo Lehtilä, Andreas Uppstu, Pekka Rusanen, Pekka Leskelä, Jukka Salokangas ym.); Espoo Laajalahti n (v) (Tarmo Lehtilä, Jukka Sirviö, Sami Tuomela, Heikki Vasamies ym.); Siuntio Myrans n (Kari Kaartinen, Ilona Peräkylä, Reima Stigell); LINNUT VUOSIKIRJA 2006
8 Valtakunnallinen linnustonseuranta Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2006 harvinaisuushavainnot Kuva Etelänsatakieli (Luscinia megarhynchos) Lågskär Kuvat: ANTTI BELOW Kemiö Sjölax k (v) (Henrik Lindholm); Korppoo Utö n (v) (Jari Helstola, Mikko Holvitie, Hannu Holmberg, Raija Manninen, Seppo Pöllä); Jämijärvi Mertiöjärvi 2kv k (v) (Esko Pasanen, Rauno Kuukkula ym.); Lemland Lågskär 2kv n (Visa Rauste, Karno Mikkola, Jussi Lindström, Tatu Hokkanen); Korppoo Jurmo k (v) (Pekka Sarvela); Siikajoki Varessäikkä 2kv k (Jouni Pursiainen, Jari Peltomäki, Jari Wilenius ym.); 5.5. Lemland Lågskär n (Pekka Saikko, Antti Below, Tatu Hokkanen, Pekka Hänninen, Juha Laaksonen); Lemland Lågskär n (Hannu Kormano, Arja Kormano); Uusikaupunki Hanko n (v) (Pekka Alho ym.); Valtimo Rasinmäki k (v) (Markus Keskitalo). Helsingin ja Espoon havainnot koskivat mahdollisesti samaa yksilöä. Läntisen mustapäätaskun esiintymisen selvä ennätysvuosi. Alalajiryhmä on runsastunut viime vuosina. Muistettakoon, että Jännes (1990) luettelee vain kolme havaintoa läntisestä alalajiryhmästä, kun itäisen ryhmän lintuja oli määritetty 80. Vuosina on itäisiä määritetty seuraavasti: (5, 1, 8, 6, 1) (Rissanen ym. 2003, 2004, 2005, Uppstu ym. 2007). Suhde alalajiryhmien välillä tuntuu selvästi muuttuneen. Ruosterastas Turdus naumanni (0, 8, 1) = 9 (0, 0, 0, 1, 2) Raahe Pitkäkari 1kv (v) alalaji eunomus (Heikki Tuohimaa ym.). Lintu havaittiin vuoden 2006 puolella vain ; Pori Pihlava (v) alalaji eunomus (Andreas Uppstu, Antti J. Lind, Jan-Erik Wessberg ym.). Suomen yhdeksästä ruosterastaasta neljä on kuulunut nimialalajiin naumanni ja viisi alalajiin eunomus. LINNUT VUOSIKIRJA 2006 Mustakaularastas Turdus ruficollis (5, 23, 1) = 29 (0, 3, 3, 2, 0) Porvoo Pellinki 2kv k (v) alalaji atrogularis (Johan Andersson). Viirusirkkalintu Locustella lanceolata (1, 93, 1) = 95 (11, 13, 5, 6, 6) Parikkala Pohjanranta Ä (rengastettu, v) (Janne Aalto, Hanna Aalto ym.). Laji siirtyy alueellisten komiteoiden tarkastettavaksi vuoden 2007 alusta. Kaiken kaikkiaan 95 havaintoa hyväksyttiin. Lähes kaikki ovat olleet kesäisiä laulavia lintuja, poikkeuksen tekevät seuraavat syyshavainnot: Kalvola Uurtaanjärvi, Kokkola Tankar kuolleena, Lemland Lågskär ja Kangasala Sorola. Laulavien määrä on lisääntynyt selkeästi luvulla tehtiin yksi havainto (maamme ensimmäinen havainto vuodelta 1971) ja luvulla kahdeksan. Ensimmäinen runsas vuosi oli 1993, jolloin tavattiin viisi: Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa tavattiin seitsemän, ja luvulla on havaittu vuosittain vähintään viisi, paitsi 2006, jolloin havaittiin vain tämä yksi. Selvästi paras vuosi on 2000 kahdellakymmenellä havainnolla. Vaikka vaihtelu määrissä on suurta, hahmottuu selkeä esiintymiskuva: lajia kannattaa käydä etsimässä juhannuksen tienoilta pitkälle heinäkuulle etenkin maamme itä- ja keskiosissa. Eniten lintuja on havaittu Pohjois-Karjalassa (27 laulajaa), toiseksi eniten Keski-Suomessa (11), ja kolmanneksi eniten Etelä-Karjalassa (9). Useimpiin Suomen eteläpuoliskon osiin on riittänyt yksittäisiä laulajia. Varhaisin yksilö on tavattu ja laulavia on kuultu vielä elokuussakin yhdeksän. Uusia lintuja on löytynyt kesäkuussa 35, heinäkuussa 55 ja elokuussa yksi. Heinäkuun viimeisen kymmenen päivän aikana on löytynyt vain kaksi uutta lintua. Ruokosirkkalintu Locustella luscinioides (0, 83, 12) = 95 (5, 5, 4, 10, 8) Helsinki Viikki Hakalan torni Ä (Aleksi Lehikoinen, Taavi Sulander); Helsinki Viikki Säynäslahti Ä (video) (Petro Pynnönen); 3.5. Vantaa Porvarinlahti Ä (Jorma Vickholm); Inkoo Långvassfjärden Ä (Tero Laiho, Kari Soilevaara, Jonne von Hertzen ym.); Virolahti Vilkkiläntura Ä (Jani Vastamäki, Petri Salo); Pukkila Kantelejärvi Ä (Petri Kuhno, Jussi Mäkinen, Petri Koivisto, Tapani Saimovaara, Timo Hämäläinen ym.); Lemland Västervik Ä (Mika Ilari Koskinen, Vesa Jouhki, Matti Soini, Jari Nummelin, Anu Lindström); Parikkala Siikalahti Ä (rengastettu, v) (Janne Aalto, Hanna Aalto); Pori Yyteri Ä (Pekka Eriksson, Antti J. Lind ym.); 7.6. Hollola Kukkila Ä (v) (Hanna-Mari Rantanen, Petri Rantanen ym.); Karjaa Läppträsket Ä (rengastettu, v) (ilm. RK); Uusikaupunki Pyhämaa Kulju Ä (rengastettu, v) (Pekka Alho, Raimo Heinonen, Jarmo Pirhonen ym.). Laji siirtyy alueellisten komiteoiden tarkastettavaksi vuoden 2007 alusta. RK on hyväksynyt 95 havaintoa vuoden 2006 loppuun mennessä. Vanhastaan on ollut julkaistuja havaintoja Helsingistä vuosilta 1949 ja 1959 sekä Hangosta vuodelta 1975, mutta ne on kaikki myöhemmin hylätty (Rariteettikomitea 1984). Lähes kaikki Suomen ruokosirkkalinnut ovat olleet keväisiä ja kesäisiä laulavia lintuja. Syyshavaintoja on vain neljä: Lemland Lågskär, Joutseno, Suokumaanjärvi, Espoo, Laajalahti ja Lappeenranta, Toikansuo. Laji on runsastunut selkeästi: 87
9 Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2006 harvinaisuushavainnot Valtakunnallinen linnustonseuranta Kuva Valkopäätiainen (Parus cyanus) Oulu Kuvat: ARI KAKKO ensimmäiset havainnot tehtiin 1984, koko luvulta kertyi 14 yksilöä. Laji havaittiin vuotta 1988 lukuun ottamatta joka vuosi ensihavainnon jälkeen. Viime vuodet ovat olleet edelleen tasaisen runsaita. Mainittakoon, että esimerkiksi Silman luonnonsuojelualueella Viron Läänemaalla on laskettu pesivän paria vain n. 90 km Suomen etelärannikosta (Erit 2006). Suomen esiintymiskuva on varsin selkeä: eniten havaintoja on etelärannikon tuntumasta, Tringan alueelta on 33 yksilöä ja yli kymmenen pääsevät myös Kymenlaakso (15) ja Turun seutu (14). Monta havaintoa on myös eteläisiltä sisämaa-alueilta: Etelä-Karjalasta (9) ja Päijät-Hämeestä (6), ja myös Porin seudulta on useita havaintoja (7). Tästä pohjoiseen laji on paljon harvinaisempi. Pohjoisimmat ovat löytyneet Valtimosta ja Kokkolasta. Varmistettuja pesintöjä on kaksi, 1984 Pukkilassa ja 1992 Nummi-Pusulassa. Nummi-Pusulassa lauloi sama koiras vuosina Huhtikuulla on löytynyt yhdeksän ruokosirkkaa, joista aikaisimmat Ruskouunilintu Phylloscopus fuscatus (3, 70, 1) = 74 (1, 1, 4, 2, 3) Pori Tahkoluoto (Tapani Lilja, Jaakko Esama, Pekka Eriksson, Antti J. Lind, Jan-Erik Wessberg). Vuoriuunilintu Phylloscopus bonelli (0, 2, 1) = 3 (0, 0, 0, 0, 1) 4.6. Porvoo Emäsalo Lisus Ä (v, äänite) (Ari Ahtiainen, Juhani Laine ym.). Tämän linnun määritys perustui suurelta osin laulusta saatuun äänitteeseen. Vaikka vuoriuunilinnun ja balkaninuunilinnun Phylloscopus orientalis laulu onkin melko samanlainen, harjaantunut korva huomaa eroja. Äänittäminen ja spektrogrammin piirtäminen äänestä helpottaa määrittämistä. Sepelsieppo Ficedula albicollis (n.35, 133, 8) = n.176 (4, 5, 5, 4, 8) Lemland Lågskär n (rengastettu, v) (Hannu Kormano, Tapio Aalto, Arja Kormano, Sampo Kunttu, Soili Leveelahti ym.); 7.5. Lemland Lågskär +2kv k (Hannu Kormano, Arja Kormano); Korppoo Jurmo 2kv k (v) (Juhani Salmi, Jukka Grönlund, Harri Wallenius); Lemland Lågskär n (rengastettu) (Hannu Kormano, Arja Kormano ym.); Korppoo Utö 2kv k (Erkki Reijonen ym.); Lemland Lågskär 2kv n (pyydystetty, v) ruotsalainen rengas (Pasi Pirinen, Tapio Aalto, Jani Ceder, Antti Kause, Sampo Laukkanen, Soili Leveelahti ym.); Korppoo Utö 2kv k (v) (Pasi Laaksonen, Brita Willström, Kimmo Kuusisto, Ismo Willström); Korppoo Jurmo n (v) (Jyrki Normaja, Pekka Alho, Tarmo Nurmi, Antti Sintonen); Korppoo Jurmo 2kv k (v) (Pekka Alho, Jyrki Normaja, Jarmo Pirhonen, Tarmo Nurmi, Pekka Toola, Jorma Hellstén); Korppoo Jurmo n (rengastettu, v) (Jyrki Normaja, Jorma Hellstén, Jarmo Pirhonen, Pekka Toola). Utön havainnot koskevat todennäköisesti samaa lintua. Lågskärin lintu oli rengastettu poikasena Gotlannissa. Laji siirtyy alueellisten komiteoiden tarkastettavaksi vuoden 2007 alusta. Vaikka havainnot Suomessa ovatkin lisääntyneet, ne keskittyvät erittäin voimakkaasti toukokuiseen lounaiseen saaristoon (etenkin Jurmon ja Lågskärin lintuasemille). Kesäkuusta huhtikuuhun sepelsieppo on suurharvinaisuus, samoin mantereella se on erittäin harvinainen lintu. Sepelsieppo ja kirjosieppo risteytyvät yleisesti Gotlannissa, mistä rengaslöytöjen perusteella suomalaisetkin sepelsiepot ovat suurelta osin peräisin. Myös risteymiä vierailee Suomessa epäilemättä säännöllisesti, joten sepelsieppoa määritettäessä on aina otettava huomioon risteymän mahdollisuus. RK on hyväksynyt sepelsieppoina sellaiset linnut, joilla ei ole todettuja risteymäpiirteitä. Risteymäkoirailla valkea niskavyö yleensä katkeaa selvästi (mutta myös 2kv sepelsiepoilla voi olla niskassa hieman harmaata sävyä). Naaraslinnuista risteymän mahdollisuutta ei voi usein sulkea pois edes lintua kädessä tutkittaessa. Maastossa sepelsiepponaarasta ei tule määrittää kuin poikkeuksellisen hyvissä havainto-olosuhteissa, ja silloinkin lintua on pystyttävä tarkkailemaan pitkään. Sepelsiepon kutsuääni (korkea iiiihp, poikkeaa selvästi kirjosiepon vit -äänestä) on usein hyvä apu lajin määrityksessä, joskin risteymät voivat pitää kumman tahansa lajin ääntä. Viitatiainen Parus palustris (n.5, 34, 0) = n.39 (3, 1, 7, 3, 3) Kauhajoki keskusta (v) (Jari Pitkäkoski ym.); Rautjärvi Simpele (v) (Juha Piipponen, Jari Kontiokorpi ym.). Molemmat on julkaistu jo vuoden 2005 katsauksessa. Valkopäätiainen Parus cyanus (6, 22, 1) = 29 (0, 0, 0, 0, 1) Oulu Taskila Raja-Taskila (v) (Esa Aalto ym.). Punapyrstölepinkäinen Lanius isabellinus (0, 5, 0) = 5 (0, 0, 0, 0, 1) Kokkola Mallot k alalaji isabellinus (v) (Jukka Ylikarjula, Jyrki Heinonen, Hannu Tikkanen ym.). Tämä jo aiemmin julkaistu havainto maamme ensimmäinen hyväksyttiin nyt koskemaan alalajia isabellinus. Suomesta on myös toinen määritetty isabellinus, vuodelta Kolmannesta kevätpuolen havainnosta vuodelta 1989 ei ole valokuvia, ja kahden syksyisen nuoren linnun määritys jää odottamaan tiedon lisääntymistä. Monessa Länsi- 88 LINNUT VUOSIKIRJA 2006
10 Valtakunnallinen linnustonseuranta Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2006 harvinaisuushavainnot Kuva 16. Kivikkosirkku (Emberiza buchanani) Pori Siniharmaan viiruttoman päälaen perusteella Porin lintu on määritettävissä koiraaksi. Kuva: TAPANI LILJA Euroopan maassa tavattua alalajia phoenicuroides ei maassamme siis ole vielä nähty. Etelänisolepinkäinen Lanius meridionalis (0, 3, 1) = 4 (0, 0, 0, 0, 2) Dragsfjärd Björkboda 2kv (v) alalaji pallidirostris (Tom Lindroos ym.). Nokivaris Corvus corone corone (1, 17, 4) = Lemland Lågskär N (Karno Mikkola, Jussi Lindström, Lauri Mäenpää); Lemland Lågskär lähti ENE (Karno Mikkola, Jussi Lindström, Visa Rauste); Uusikaupunki Käätyjärvi-Satama-Kemirantie +2kv (v) (Jarmo Pirhonen ym.); Lemland Lågskär (Hannu Kormano, Arja Kormano); Helsinki Viikki +2kv (v) (Timo Hietanen, Martin Helin, Markku Ojala, Biti Ojala, Heikki Vasamies); Espoo Ämmässuo +1kv (v) (Hannu Holmström, Pasi Pirinen, Jörgen Palmgren, Jussi Lindström, Andreas Uppstu); Espoo Espoon keskus Suviniitty +1kv (v) (Pasi Pirinen, Martti Korpiranta, Matti Päiviö, Jyri Heino, Martin Helin ym.); Dragsfjärd Björkboda (Rainer Mattsson); Vantaa Martinlaakso (v) (Pekka Toiminen, Paula Tiusanen). Uudenkaupungin ja Dragsfjärdin havainnot koskevat todennäköisesti samoja yksilöitä, joita alueilla on havaittu aikaisempina vuosina. Espoon kaksi havaintoa koskevat todennäköisesti samaa yksilöä. Mäntysirkku Emberiza leucocephalos (1, 7, 1) = 9 (0, 0, 0, 0, 0) Närpiö Kåtnäs k (v) (Ilkka Ilvonen, Jani Vastamäki, Harry Lillandt, Toni Vilkki ym.). Kivikkosirkku Emberiza buchanani (0, 0, 1) = 1 (0, 0, 0, 0, 0) Pori Karhuluoto k (v) (Pekka Eriksson, Tapani Lilja, Antti J. Lind, Jari Helstola, Jan- Erik Wessberg ym.). Jymy-yllätys Suomen lintujen lajiluetteloon! Kivikkosirkku on tavattu Länsi-Euroopassa vain kerran aiemmin, Hollannissa lokakuussa Laji pesii kuivilla ja kivikkoisilla ylänkö- ja vuoristoalueilla Itä-Turkista Mongolian länsiosiin. Talvehtimisalueet sijaitsevat Intiassa. Porin linnun lisäksi Euroopan puolella on tavattu viisi muuta yksilöä. Hollannin lintua lukuun ottamatta muut ovat Venäjän länsiosista ja yksi lintu Ukrainasta. Venäjän havainnot Uralin eteläosista saattavat viitata lajin pesintään näillä alueilla, sillä ne ovat varsin lähellä tunnettuja säännöllisiä pesimäalueita (Roselaar ym. 2006). Harmaasirkku Emberiza calandra (23, 48, 3) = 74 (2, 2, 2, 0, 1) Kotka Haapasaari (v) (Ari Vuorio, Leo Kajander ym.); Närpiö Blacksögrundet (v) (Joel Karvonen); Lemland Lågskär (v) (Antti Kause, Sampo Laukkanen, Pasi Pirinen, Jani Ceder, Soili Leveelahti ym.). Kategoria C Kuparisorsa Oxyura jamaicensis (0, 34, 2) = 36 (0, 3, 10, 4, 1) Evijärvi Jokisuunlahti +1kv k jp (v); (Martti Patteri, Juhana Patteri, Anitta Takala); Naantali Luolalanjärvi +1kv k (v) (Tuomo Peltola, Tapani Missonen, Hannu Friman, Kirsi Leiri ym.). Kategoria D Harjakoskelo Mergus cucullatus (0, 7, 2) = 9 (0, 1, 0, 2, 2) Anjalankoski Myllykoski Halkoniemi ja Mikkolanniemi +2kv jp k (v) (Seppo Grönlund, Antero Rämä, Juha Viitalo); Tampere Iidesjärvi +1kv k (v) (ilm. RK). Kuva 17. Harmaasirkku (Emberiza calandra) Lågskär Kuva: PASI PIRINEN Kategoria E Eskimohanhi Anser rossii (0, 0, 1) = 1 (0, 0, 0, 0, 0) Iitti Lyöttilä, Isokylä +1kv vaalea muoto (v) (Jari Piepponen, Antti Vänskä, Klaus Laine, Markku Piepponen ym.). Ensimmäinen havainto maastamme. Kanadanhanhi Branta canad ensis minima (0, 0, 1) = 1 (0, 0, 0, 0, 0) Parikkala Tarnala Kuposenmäki ja Pohjasuo +1kv (v) (Janne Aalto, Hanna Aalto, Rainer Rajakallio, Jouni Riihimäki, Ilkka Sahi ym.). Ensimmäinen havainto maastamme. Aikaisemmin on hyväksytty kolme alalajilleen määrittämätöntä pienikokoista kanadanhanhea. Pyrstötulkku Uragus sibiricus (0, 2, 1) = 3 (0, 0, 1, 0, 0) 8.5. Lemland Lågskär n-puk (Hannu Kormano, Arja Kormano). Hylätyt havainnot Rejected records Yöhaikara Nycticorax nycticorax Kuopio Haminalahti; Virolahti Vilkkiläntura 1kv. Isohaarahaukka Milvus milvus Lappeenranta Vainikkala. Käärmekotka Circaetus gallicus 7.5. Virolahti Hurpun tie subad/ad. Arosuohaukka Circus macrourus Kristiinankaupunki Trutklobbarna 1kv; Kristiinankaupunki Trutklobbarna 1kv (v); Kesälahti Särkivaara ad/subad n; Lahti Luhdanjoki lintutorni +2kv n; Kajaani Paltaniemi n (v); 3.9. Siuntio Myrans 2 1kv; Hailuoto Kirkkosalmi 1kv. Arohiirihaukka Buteo rufinus Nauvo Simonkylä. Pikkukiljukotka Aquila pomarina Virolahti Vilkkiläntura subad; Viitasaari LINNUT VUOSIKIRJA
11 Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2006 harvinaisuushavainnot Valtakunnallinen linnustonseuranta Heinä-Suvanto subad (v); 2.6. Viitasaari Heinä-Suvanto subad; Porvoo Kilpilahti subad; Espoo Suvisaaristo ad. Arokotka Aquila nipalensis Rovaniemi Vaattunki. Keisarikotka Aquila heliaca Hailuoto Kirkkosalmi 3-4kv; Hamina Kirkkojärvi 3-4kv; Sodankylä Kiilopää subad. Välimerenhaukka Falco eleonorae Hanko Tvärminne subad. Palsasirri Calidris melanotos Helsinki Lammassaari 1kv (v). Aroharmaalokki Larus cachinnans Lahti Kujala 2kv (v); 4.6. Kirkkonummi Porkkala Pampskatan n.3kv (v). Etelänharmaalokki Larus michahellis Anjalankoski Keltakangas; Tampere, Tarastenjärvi; Turku Åvik. Alppikiitäjä Apus melba 1.6. Helsinki Tuomarinkylä 2. Mustapäätasku Saxicola torquatus Rantasalmi Vaahersalo k rubicola/hibernans. Ruokosirkkalintu Locustella luscinioides Pori Kokemäenjoen suisto Ä. Tiltaltti Phylloscopus collybita Korppoo Jurmo 1kv (rengastettu, v) tristis. Viitatiainen Parus palustris Ii Pohjois-Ii. Punapäälepinkäinen Lanius senator 6.5. Ranua Simojärven Hanhilammet. Nokivaris Corvus corone corone Naantali Luolala; 9.5. Korppoo Jurmo; Kaarina Voivala (v). Peippo Fringilla coelebs africana 9.4. Tuusula Ritasjärvi k. Havainnot, joiden käsittely on kesken Records still under consideration Haarahaukka Milvus migrans Uusikaupunki kaatopaikka 2kv (v) lineatus; 5.7. Tampere Tarastenjärvi ad (v) mahd. lineatus; Tampere Tarastenjärvi 2kv (v) lineatus. Pikkukotka Hieraaetus pennatus Lappeenranta Vainikkala. Mustapyrstökuiri Limosa limosa Turku Topinoja 1kv (v) islandica. Etelänharmaalokki Larus michahellis Tampere Tarastenjärvi (v); Oulu Rusko 2kv (v). Västäräkki Motacilla alba Ypäjä Hevosopisto Poukkasilta n tai 2kv k (v) yarrellii; Espoo Finno 2kv k (rengastettu, v) yarrellii; Tiltaltti Phylloscopus collybita Lemland Lågskär (v, näyte) collybita. Nokivaris Corvus corone corone huhtikuu 1999 Ilmajoki Vaivaistenneva ammuttu (v, näyte); Isolepinkäinen Lanius excubitor Kemiö kirkonkylä ad homeyeri; Espoo Röylä homeyeri. Mäntysirkku Emberiza leucocephalos Oulainen Piipsjärvi 1kv n (v). Korjauksia ja lisäyksiä Vuoden 2005 katsauksessa (Lindholm ym. 2006) sivun 57 rastaskuvan ottaja on Matti Rekilä. Amerikanhaapana Anas americana , paikka p.o. Ulvila, Pinomäki; Isovesipääsky Phalaropus fulicarius Hailuoto Pöllä, julkaistu , p.o Punakottarainen Sturnus roseus, päivämäärälisäys, Oulu Oritkari 1p Pussitiainen Remiz pendulinus Oulu Oritkari oli koiras. Kiitokset Peter Adriaens, Ruud Altenburg, Andreas Blomdahl, Andreas Buchheim, Pierre-André Crochet, Johannes Erritzøe, Dick Forsman, Erik Hirschfeld, Paul Eric Jönsson, Chris Gibbins, Alexander Hellquist, Markku Kangasniemi, Hannu Koskinen, Norbert Lefranc, Robert Mátics, Mars Muusse, Theo Muusse, Axel Müller, Grzegorz Neubauer, Urban Olsson, Magnus Robb / The Sound Approach, Alexandre Roulin, Manuel Schweizer, Gunter de Smet, Lars Svensson ja Íñigo Zuberogoitia avustivat RK:n toimintaa. Pekka Alho, Pasi Pirinen, Esko Rajala, Jarkko Santaharju, Kari Soilevaara, Pekka Toiminen, Jani Vastamäki, Roni Väisänen ja Pentti Zetterberg korjasivat ja täydensivät havaintokoostetta ja/tai katsausta. Annika Forsten tarkisti summaryn. Ja kiitokset tietenkin myös kaikille havaintojaan palauttaneille ja lomakkeiden keruutyössä kunnostautuneille. Kirjallisuus Altenburg, R G M, Gibbins, C N, Koskinen, H, Luijendijk, B-J, Muusse, M J M, Muusse, T O V & Rauste, V 2007: Identification of 2cy Heuglin s Gulls in W Europe. Baker, K 1993: Identification Guide to European Non-Passerines: BTO Guide 24. British Trust for Ornithology, Thetford. Climent, J A M, Arroyo, Í Z & Morenso, R A 2002: Rapaces Nocturnas. Monticola Ediciones, Madrid. Dichmann, K Projekt Sløruggle kotisivut [verkkojulkaisu]. Sønderborg, Projekt Sløruggle (Viitattu ) Erit, M 2006: Silma looduskaitseala tähtsus niiduja roostikulindude pesitsusalana Eestis. Hirundo 19: Fraser, P A, Rogers, M J and the Rarities Committee 2007: Report on rare birds in Great Britain in Part I: non-passerines. British Birds 100: French, P R 2006: Dark-breasted Barn Owl in Devon. British Birds 99: Hellquist, A 2006a: Bestämning av isländsk rödspov. Vår Fågelvärld 3/2006. Hellquist, A 2006b: Die Bestimmung von Uferschnepfen Limosa limosa der Unterart islandica. Limicola 20: Jännes, H 1990: Mustapäätaskun Saxicola torquata alalajien ja sukupuolen määrittämisestä sekä lajin esiintymisestä Suomessa. Lintumies 25: Kehoe, C 2006: Racial identification and assessment in Britain: a report from the RIACT subcommittee. British Birds 99: Lindholm, A, Aalto, T, Normaja, J & Rauste, V 2006: Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2005 harvinaisuushavainnot. Linnut vuosikirja 2005: Lindroos, T Rariteettikomitean hyväksymät havainnot vuodelta Linnut 33: Mátics, A & Hoffmann, G 2002: Location of the transition zone of the Barn Owl subspecies Tyto alba alba and Tyto alba guttata (Strigiformes: Tytonidae). Acta zoologica cracoviensia 45: Mátics, R, Hoffmann, G, Nagy, T & Roulin, A 2002: Random pairing with respect to plumage coloration in Hungarian Barn Owls (Tyto alba). Journal of Ornithology 143: Rariteettikomitea 1984: Ennen Rariteettikomitean perustamista julkaistujen harvinaisuushavaintojen tarkistus. Lintumies 19: Rissanen, E, Keskitalo, M, Laukkanen, S & Ohtonen, M. 2003: Pikkuharvinaisuuksien esiintyminen Suomessa vuonna Linnut vuosikirja 2002: Rissanen, E, Keskitalo, M, Laukkanen, S & Ohtonen, M. 2004: Pikkuharvinaisuuksien esiintyminen Suomessa vuonna Linnut vuosikirja 2003: Rissanen, E, Keskitalo, M, Laukkanen, S & Ohtonen, M. 2005: Pikkuharvinaisuuksien esiintyminen Suomessa vuonna Linnut vuosikirja 2004: Rissanen, E, Keskitalo, M & Ohtonen, M. 2006: Pikkuharvinaisuuksien esiintyminen Suomessa vuonna Linnut vuosikirja 2005: Roselaar, C S & Vrs Castricum 2006: Steenortolan bij Castricum in oktober Dutch Birding 28: Strid, T. 2006: Fågelrapport SOF 2006: Fågelåret Stockholm. Uppstu, A., Aalto, J., Keskitalo, M. & Rissanen, E. 2007: Pikkuharvinaisuuksien esiintyminen Suomessa vuonna Käsikirjoitus. Kirjoittajien osoitteet / Authors addressess Tapio Aalto Tähkiönkatu 6 B 64, Turku Sähköposti: tapio.aalto@nettiviesti.fi Antero Lindholm Tornihaukantie 2 as. 15, Espoo Sähköposti: antero.lindholm@elisanet.fi Jyrki Normaja Maskunkatu 15, Turku Sähköposti: jyrki.normaja@pp.inet.fi Visa Rauste Päivärinnankatu 6 A 15, Helsinki Sähköposti: visa.rauste@helsinki.fi William Velmala Tervakukkakuja 1 as. 34, Oulu wilvel@paju.oulu.fi 90 LINNUT VUOSIKIRJA 2006
12 Valtakunnallinen linnustonseuranta Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2006 harvinaisuushavainnot Summary This report of the Finnish National Rarities Committee lists all accepted records for the year 2006 as well as some older previously unpublished records. A few records are still under consideration and will be published in the next reports. Records of birds in other categories than A and rejected records are listed separately. The details included for each record are: date and locality, number of birds if more than one, other details if known (kv=calendar year, jp=adult breeding plumage, tp=winter plumage, vp=transient plumage, n-puk.=female plumage, pyydystetty, rengastettu=trapped,ringed, videoitu =videoed, v=photographed, äänite = sound recorded (and this evidence seen or heard by the committee; of records submitted in 2006, 52 % were supported with such hard evidence ), W (=west) etc. refers to migrating birds and their direction. The three numbers in brackets after each species name give the total number of individuals observed in Finland (1) before 1975, (2) in the period and (3) in 2006 respectively. They are followed by the total number and then five numbers in brackets which give the numbers during the years In 2006, one new species (Grey-necked Bunting Emberiza buchanani) and one new subspecies (Black-tailed Godwit Limosa limosa islandica) were added to category A of the Finnish list. Ross s Goose (Anser rossii) and a race of Canada Goose (Branta canadensis minima) were added to category E. Lesser Yellowlegs (Tringa flavipes) was recorded for the second time. Other accepted species with ten or less earlier records were Ring-necked Duck (Aythya collaris), Cattle Egret (Bubulcus ibis), Eastern Imperial Eagle (Aquila heliaca), Sabine s Gull (Larus sabini), Ross s Gull (Rhodostethia rosea), Oriental Turtle Dove (Streptopelia orientalis, with three records in 2006), Barn Owl (Tyto alba), Dusky Thrush (Turdus naumanni eunomus), Western Bonelli s Warbler (Phylloscopus bonelli), Steppe Great Grey Shrike (Lanius meridionalis pallidirostris) and Pine Bunting (Emberiza leucocephala). Black Scoter (Melanitta nigra americana) was recorded for the second time. The year 2006 was good for Lesser Spotted Eagle, Great Skua, White-winged Black Tern, Oriental Turtle Dove, Western Stonechat, Savi s Warbler and Collared Flycatcher. On the other hand, it was a poor year for Great Northern Diver, Short-toed Lark and Lanceolated Warbler. LINNUT VUOSIKIRJA
Korppoon Utössä tavatut lintulajit 15.3.2008
Korppoon Utössä tavatut lintulajit 15.3.2008 Harvinaisuuksia: Pikkujoutsen Lyhytnokkahanhi Lumihanhi Amerikantavi Punapäänarsku Kyhmyhaahka Pilkkaniska Teeri Viiriäinen Jääkuikka Pikku-uikku Kaulushaikara
BirdLife Suomen Rariteettikomitea
Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2004 harvinaisuushavainnot Rare birds in Finland in 2004 Heikki Luoto, Tapio Aalto, Antero Lindholm, Jyrki Normaja & Visa Rauste BirdLife Suomen Rariteettikomitea (RK)
Punatavi E-kategoria 18.5.2008 Helsinki Vuosaari Kallvik 08-193 koiras (v) (Kimmo Häkkinen).
RK katsauspohja 2008 Katsaukseen hyväksytyt havainnot Lumihanhi 13.4.-2.5.2007 Hailuoto mm. Kopsa/Rytijärvi 08-162 ssp. atlanticus (v), sama kuin diario 07-137 (Juha Markkola, Jussi Holmi, Hanna Pulkkinen,
Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2005 harvinaisuushavainnot. Rare birds in Finland in 2005
Valtakunnallinen linnustonseuranta Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2005 harvinaisuushavainnot Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2005 harvinaisuushavainnot. Rare birds in Finland in 2005 Antero
RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10
RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP
Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen
KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen
10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H
10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50 1. Matti Gröger 1. Jari Kallio Kokemäki 97 94 97 98 96 97 579 2. Joni Röman HKI 95 95 94 97 96 99 576 3. Lasse Voutilainen LP/Joensuu 94 96
Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)
16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27
Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)
1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03
TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto
TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET
Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari
Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716
PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta
Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen
SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015
SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani
KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008
KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:
TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät
TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi
2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70
100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56
51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento
TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä
SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET
Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat
Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo
Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue
Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4
Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa
Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi
Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2009 harvinaisuushavainnot
Nuori amerikankurmitsa Pluvialis dominica lennossa iso- ja suosirrien kanssa. Huomaa amerikan- ja siperiankurmitsalle lajityypilliset harmaat kainalot, voimakas valkea silmäkulmajuova sekä pieni koko (noin
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2
5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )
1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964
ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU
ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182
Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta
Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Nimi Yhdistys Tulos 10:t napa 9:t 1. Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT 191 12 2 7 2. Pöllänen Janne Sastamalan RT 188
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi
Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio
25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60
25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.
M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:
Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius
Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2008 harvinaisuushavainnot
Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2008 harvinaisuushavainnot Valtakunnallinen linnustonseuranta Siperiankurppa Gallinago megala soidinsi useita viikkoja Tohmajärvellä. Huomaa siiven päälle peitinhöyhenkenttään
Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.
D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik
J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?
TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,
PPLY-pinnojen veikkaus 3. Tulokset, Top10 + määritys Tuomo Jaakkonen & Petri Lampila
PPLY-pinnojen veikkaus 3 Tulokset, Top10 + määritys Tuomo Jaakkonen & Petri Lampila Palkinnot 1. Lintuvarusteen 100 lahjakortti 2. Lintuvarusteen 50 lahjakortti 3. Lintukuvauksen käsikirja (lahjoittanut
Veteraani CUP 25-29 v. 2010
Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura
"N O P E U S L U O K I T U S" (HISTORIC)
170305 "N O P E U S L U O K I T U S" (HISTORIC) 1 Joonas Lindroos 68 Ismo Juottonen 2 Janne Kanerva 69 Vilppu Linjama 3 Juha Laaksonen 70 Petri Söyring 4 Janne Lindberg 71 Pekka Päivinen 5 Erkki Ala-Varvi
SAVO-KARJALA CUP 2013
4 Partanen Joona Parikkala 35 24 29 5 35 128 1 3 Muhonen Tuomo Kirjavala 31 27 5 15 44 122 2 5 Timonen Osmo Uukuniemi 23 23 25 5 41 117 3 10 Seppänen Raimo Savonlinna 15 5 31 29 33,5 113,5 4 24 Bäck Kari
25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================
25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi
Poliisien sm-hiihdot sprintti
Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1
Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)
Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)
Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)
Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results
TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro
TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19
Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset
Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki
Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B
Naiset 1 Karhu Tuula Joensuu 120 C 20 1011 1131 2 Kunnasluoto Taina Kouvola 210 D 35 853 1063 3 Pelkonen Rita Oulu 120 C 20 933 1053 4 Lehikoinen Jaana Joensuu 210 D 35 817 1027 Veteraanit 1 Salonen Tom
Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon
S E U R A E N N Ä T Y K S E T
S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76
SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176
SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161
25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================
25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna
Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.
MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5
Lopputulokset. HÄTILÄ 13 Hätilä SRA Etelä-Häme Luokka: Joukkuekilpailu. Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18
Luokka: Joukkuekilpailu Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18 Sijoitus JoukkueID JoukkueNimi Yhteispisteet Kilpailu % Jäsenet Pisteet 1 3 VAU 1324,7205 100,0000 Heino Kari 686,1939 Lee Kenny 638,5266
NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti
NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016
N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24:
S-16 1 S-16 Sa Viitanen Risto 0:25:27 270 208 492 82 970 2 S-16 Sa Hakala Ville 0:24:28 276 200 480 80 956 3 S-16 PH Siukola Teemu 0:22:56 285 230 420 70 935 4 S-16 Sa Hakala Kalle 0:28:07 254 182 468
M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA
ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164
Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja:
SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) 1. Karhu Tuula Mättäjät Joensuu 1302 (150) 2. Heinonen Marja Pmma Tampere 1262 (186) 3. Saukkonen Eeva
Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.
Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat
SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset Kajaani. RK sarja H YL
1 SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset 20.-21.08.2011 Kajaani. RK 10+10 sarja H YL Yhdistys Tulos 1 Tulos 2 Yht Huom 1. Jari Pihlainen Pohjois-Savon RT 94 97 191 12x10,7x9,1x8 2. Hannu Eskeli
Lapua Lohja
5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5
OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli
1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli
Linnut. vuosikirja 2011 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO
Linnut vuosikirja 2011 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO HARVINAISUUSHAVAINNOT 2011 Rariteettikomitean hyväksymät vuoden 2011 harvinaisuushavainnot Rare birds in Finland in 2011 Aleksi Lehikoinen, Tapio
Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut
Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi
Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20
5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10
25. - 26.11.2000 Kauhajoki, Karhu
25. - 26.11.2000 Kauhajoki, Karhu 54 kg 2. Jussi Ojala Seinäjoen Paini-Miehet 3. Turaj Amirkhani Vaasan Toverit 58 kg 1. Tero Välimäki Teuvan Rivakka 2. Markku Varsanpää Vaasan Voima-Veikot 3. Marko Rinne
Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m
Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06
Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.
Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti
Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed)
Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoCup 1/17 Siilinjärvi 2. KalakukkoSRA 3/2017 Rautalampi Open results #. Name Points DIV CAT CLS REG SRA 1 Jorma
# Pelaaja Seura Yhteensä
Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist
Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI
N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334
SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET
Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat
Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu
SM B KISASTA ULOS JÄÄVÄT PELAAJAT Rankinglistan perusteella ulos jäävät miehet Kantele Marko Ceder Ulf Pehkonen Tatu Niskala Asko Viinikka Veijo Takkinen Uki Finnilä Pauli Alanentalo Tony Haverinen Teuvo
69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.
69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8
SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0
Tulostettu 12.03.16 klo 13.30.05 Sivu 1 STL 6v 1km 1 503 Savolainen Anni Kuopion Taksiautoilijat ry 17.35,9 0,0 2 504 Vepsäläinen Julianna Suonenjoen Taksiautoilijat r 20.29,5 +2.53,6 3 502 Juvani Iiris
SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M
SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90
Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23
18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25
CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06
CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 813,6041 55 Lento, Mika FIN 2 92,26 750,6043 56 Parviainen, Pasi FIN 3 90,54 736,6376 47 Koski, Mikko FIN PC2 4 83,94 682,9043 59 Asikainen, Mikko FIN 5 82,32
Reservin ampumamestaruuskilpailut Rovaniemi
Reservin ampumamestaruuskilpailut 17-19.8.2018 Rovaniemi Eräluettelot Pienoiskivääri 60 ls makuu 09.00-09.50 2. Nylund Jussi alik H E-HÄ 3. Uusivirta Jarno stm H K-PO 4. Halttu Riku jääk H P-PO 5. Raittinen
A-mestaruus. B-mestaruus
Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus
Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut
Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)
Olympiapaino 2017 Olympiapaino Naiset 15,88kg
Olympiapaino 2017 Olympiapaino Naiset 15,88kg 1 Kirsi Koro VirtU 8,21 17.9.2017 Kauhajoki 2 Sirpa Tarvainen KauhWi 6,96 2.9.2017 Virrat 3 Satu Lehtonen LahtiSport335+ 6,47 17.9.2017 Kauhajoki 4 Pirjo Saukkonen
Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######
Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13
Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.
MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0
MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki
MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5
Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk.
Tulokset Länsi-Suomen mestaruuskilpailu Kurikka La 22.7.2017 Metsästys trap Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulos 1 Rauma Sami Po M 23 21 44 2 Hietamäki Eero Sa M 23 20 43 3 Virtanen Mikko
Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M
Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt
POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT
Miehet 12 3x2km (3P) 1. 2 Liperin Hiihtoseura 26.21,4 Osuus 1 Pauli Vuorma 1 7.48,3 Osuus 2 Juuso Varis 1 9.25,7 1 17.14,1 Osuus 3 Väinö Kontkanen 1 9.07,3 1 26.21,4 2. 5 Pyhäselän Urheilijat 31.08,4 Osuus
SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R
SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R 1 Kokkonen Petri SSG Y 92 96 188 2 Moilanen Pauli OMAS Y55 92 93 185 8 3 Kytömaa Juha SSG Y55 89 96 185 6 4 Hämäläinen Kai SA Y 92 92 184 5 Rajaniemi Vesa OulA
41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK
. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK 6..08 tulostusaika: 7.0.08 00.:9 LUOKITTAIN ASEMAKOHTAISET TULOKSET luokka: C tulokset Sij Nro Kuljettaja Kartanlukija 6 7 8 MAALI -yht RTp Muut Tulos 8 Alitalo Mikko Erämaja
HRK- uistelu
HSVU Tulostettu 2.8.2014 Sivut 1 / 21 39 Niko Saarinen, Jyri Korkeila 6805 kuha 5480 6805 13610 1 17 Salonen Kari, Niittymaa Jani, 5210 2800 kuha 2800 8010 10810 2 30 Huhkamo, Virtanen, Karjalainen 10060
SSL / SM-kilpailut
SSL / SM-kilpailut 2016-2017 12.03.2017 Kierros 11 Aatos - JyS 2-0 EtVaS - OSS 5-0 Garde - Velhot 1-5 KS-58 - TuTS 0-5 SalSK - TammerSh 2-5 MatSK - KarjUra 5-2 Moiseenko Vadim - Syvälahti Timo 1-0 Ebeling
Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka
Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40
SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12
SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12 1. Salla Hovatov Ruokolahden Urheilukalastajat 40g/2 837g/1 3 2. Roni Kuusela Kuusankosken Kalastusseura 213g/1 381g/2 3 Nuoret 15 1. Asa Palhomaa Vapa Varkaus 1 1040g/2
Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus
Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2019 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Eurooppalainen metsästysammunta 8.6.2019 Yhdistelmäkilpailu N Sija Nro Nimi Sarja Piiri
(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00
H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU
Linkopallo 2017 Naiset. pvm. Linkopallo 2017 Miehet
Linkopallo 2017 Naiset pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 43,07 5.6.2017 Leppävirta 2 Asta Kankaala LepU 40,20 15.5.2017 Leppävirta 3 Saila Konttinen HeiYU 38,12 15.6.2017 Heinävesi 4 Milla Pesonen Ylämylly 31,33
TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio
ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9
Hirvenjuoksun ISM-kisa
Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)
Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5. Sij Nimi Seura Loppuaika DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu
8/19/12 Tulokset 22. Laihian ajo 19.08.2012 M-10 10 km 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5 N-12 10 km Lähti: 0 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu M-12 10 km 1 Tuomas Kuusikoski