Kankaantaan koulun KRIISISUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma kriisien ja onnettomuuksien varalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kankaantaan koulun KRIISISUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma kriisien ja onnettomuuksien varalta"

Transkriptio

1 Kankaantaan koulun KRIISISUUNNITELMA Toimintasuunnitelma kriisien ja onnettomuuksien varalta

2 SISÄLLYS 1. Yleistä 2. Toimet onnettomuuden sattuessa 2.1. Välittömät toimet ja toimintavastuu 2.2. Psyykkinen ensiapu 2.3. Tiedottaminen 3. Kuolemantapaukset ja niiden käsittely koulussa 3.1. Oppilaan kuolema 3.2. Oppilaan lähiomaisen kuolema 3.3. Opettajan tai muun henkilökunnan jäsenen kuolema 3.4. Kuolinsanoman kertominen 3.5. Luokkakeskustelut 3.6. Muistaminen 4. Auttajien reaktio

3 1. Yleistä Tämä valmiussuunnitelma on laadittu auttamaan koulun henkilökuntaa onnettomuuksien ja kuolemantapausten sattuessa. Se on tarkoitettu konkreettiseksi apuvälineeksi vaikeiden tilanteiden varalle. Se koskee asioita, joita mieluummin emme ehkä ajattelisi, mutta jotka eivät nyky-yhteiskunnassa ole lainkaan epätavallisia. Traagisen tapahtuman sujuva ja oikea käsittely on vaikeaa, mikäli siihen ei olla henkisesti ja käytännöllisesti parhaalla mahdollisella tavalla valmistauduttu. Etenkin henkistä selviytymistä ei ole läheskään aina etukäteen mietitty, vaikka näitä onnettomuuksia sattuu meidän jokaisen elämässä. Mitkään tilanteet eivät ole täsmälleen samanlaisia toistensa kanssa. Tähän suunnitelmaan ei kuitenkaan voida sisällyttää kaikkia mahdollisia onnettomuuksia. Tässä on keskitytty lähinnä kuolemantapauksiin. Suunnitelma on kuitenkin pyritty kirjoittamaan niin, että sitä voitaisiin käyttää joustavasti myös muissa kriisitilanteissa. Se keskittyy siihen, miten koulussa tulisi käsitellä kriisitilanteita, jollaiset yleensä syntyvät odottamatta ja äkillisesti. Tämä suunnitelma sisältää yleiskatsauksen toimenpiteistä, joihin voidaan ryhtyä kriisitapahtuman sattuessa. Ne ovat tavallaan varotoimenpiteitä, joita koulun on kehitettävä, ollakseen mahdollisimman hyvin valmistautunut, jos kriittinen tilanne syntyy. Henkilöstön tulee - ryhtyä tilanteen vaativiin välittömiin toimiin - kohdata oppilaiden, henkilökunnan ja vanhempien reaktiot sekä - ryhtyä tarvittaviin tukitoimiin. Tavoitteena on - estää onnettomuuksien aiheuttamat psyykkiset ja fyysiset haittavaikutukset - säilyttää kouluyhteisön ja sen jäsenten toimintakyky kriisitilanteissa sekä vahvistaa sen selviytymistä vaikeista tilanteista ja - tukea aikuisten ja lasten kaikinpuolista toipumista onnettomuuksista.

4 2. Toimet onnettomuuden sattuessa Tilannekartoitus Katastrofitilanteen sattuessa koulun johdon tulee tehdä tilannekartoitus. Kun seuraavat asiat on selvitetty, voidaan päättää, miten toimitaan: 1. Kenelle on tapahtunut? (oppilaalle, opettajalle) 2. Mitä on tapahtunut? (onnettomuus, vakava sairaus, itsemurha, murha, muu tapahtuma) 3. Miten tilanne syntyi? (koulualueella koulun ulkopuolella millaiset olivat olosuhteet) 4. Mitä tietoa on jaettu? 5. Mikä on tämänhetkinen tilanne? 2.1. Välittömät toimet ja toimintavastuu Yleisiä suuntaviivoja 1. Annetaan lääkinnällinen ensiapu. Sen jälkeen huolehditaan shokkiin joutuneista. Ensisijainen apu on hengenpelastavaa apua, jottei kukaan menehtyisi. Myös lisäonnettomuuksien syntyminen pyritään ehkäisemään. Opettaja tai muu henkilökunnan jäsen antaa esiavun. Lähinnä kokenein ja ensiaputaitoisin henkilö ottaa toiminnan johtovastuun, kunnes paikalle saapuu se viranomainen, jolle onnettomuuden johtaminen kuuluu. Mikäli ensiapua antava henkilö ei itse suorita avun hälytystä, hänen on varmistuttava siitä, että tehtävään määrätty henkilö on asian viipymättä hoitanut. Kouluterveydenhoitaja ja/tai lääkäri (mahdollisesti myös kouluhammaslääkäri) haetutetaan paikalle, mikäli nämä ovat koulussa. Luokanopettaja (ja/tai muita opettajia) pyydetään apuun. Rehtorille toimitetaan tieto. Opettaja jää lasten luo. 2. Soitetaan välittömästi hätänumeroon 112. Ambulanssi, poliisi ja/tai paloauto jne. kulloisenkin tarpeen mukaan kutsutaan paikalle. Poliisi, puh. 112 Myrkytyskeskus, puh Nokian kriisiryhmä, päivystys puh

5 Nokian terveyskeskus, ensiapu puh Ensiapulaukku säilytetään koulun kansliaa vastapäätä olevassa kopiointi- ja oppivälinetilassa. 3. Tilanteen kokonaisjohto on rehtorilla. Hän päättää kulloisistakin toimenpiteistä sekä tarvittaessa asian jatkokäsittelystä. Jos rehtori on poissa, päätösvastuu siirtyy vararehtorille ja tarvittaessa muulle läsnä olevalle henkilökunnan jäsenelle asian kiireellisyyden mukaan. Rehtori päättää kriisiryhmän kokoamisesta ja sen työn aloittamisesta. Kriisiryhmän jäseninä ovat koulun rehtori, vararehtori, kouluterveydenhoitaja, koulupsykologi ja erityisopettaja. Rehtori kutsuu koolle kriisiryhmän lisäksi myös muun henkilökunnan tarpeen mukaan onnettomuuden laajuudesta riippuen. 4. Onnettomuudesta pyritään ilmoittamaan mahdollisimman pian - huoltajille(välitetään tieto tapahtumasta, koulun jatkotoimenpiteet, onnettomuuden aiheuttamista kuolemantapauksista ilmoittaminen kuuluu poliisille). - vakavissa onnettomuuksissa lisäksi toimitettaan tietoa luokalle ja muille oppilaille (opettajien johdolla kerrotaan jatkotoimenpiteistä, kokoontumisesta esim. kuolemantapauksen jälkeisenä päivänä, mahdollisista hautajaisista tai vierailusta sairaalassa loukkaantumistapauksissa). - muille opettajille (tosiasiat, tukitoimenpiteet, joihin on ryhdytty, toimenpiteet tiedotusvälineiden suhteen). - koulun hallintoelimille. Huoltajien puhelinnumerot ovat koulun kansliassa ja opettajainhuoneessa mapissa. Oppilaiden lähiomaisten osoite- ja puhelinnumerot on aina pidettävä ajan tasalla. 5. Kuolemantapauksissa ja muissa isoissa onnettomuuksissa kriisiryhmä arvioi rehtorin johdolla - tapahtuman välittömän vaikutuksen oppilaisiin, henkilökuntaan ja muihin sekä - mahdollisen ulkopuolisen avun. Koulun johto on vastuussa siitä, että myös henkilökunta saa apua ajatustensa työstämiseen kriisitapahtuman jälkeen. Ensivaiheessa se voi tapahtua puhumalla. 6. Kriisitilanteissa järjestetään aina tarvittaessa opettajainkokous, jossa keskustellaan tai päätetään: tuesta luokalle ja henkilöstölle, joita onnettomuus on koskettanut, ilmoituksesta vanhemmille sekä suhtautumisesta tiedotusvälineisiin (ks. tiedottaminen), suunnitelmista seuraavan päivän varalle ja seurannasta tapahtuman jälkeisenä päivänä.

6 2.2. Psyykkinen ensiapu Kriisiryhmän henkilökunta vastaa psykososiaalisesta tuesta onnettomuuspaikalla tai/ja heti onnettomuuden tapahduttua. Avun täytyy alkaa välittömästi. Se tulee olla aktiivista ja apua tarvitsevien luo hakeutuvaa. Konkreettinen huolenpito ja tuki ovat välttämättömiä. Hyvä keskustelu on psykososiaalisen tukityön keskeinen osa. Lisäksi uhreja täytyy suojella ylimääräisiltä stressitekijöiltä, jotka voivat laukaista voimakkaita tunnereaktioita, muun muassa tunkeilevat toimittajat ja valokuvaajat sekä katsojat ovat tällaisia stressinaiheuttajia. Lisäksi on tuettava uhrien oma-aloitteista toimintaa. Se auttaa saamaan oman tilanteen hallintaan. Oppilaan auttaminen kriisitilanteessa voi tämän kaltaisen avun osalta noudattaa seuraavia suuntaviivoja: 1. Pyritään siihen, että auttamisen ilmapiiri on - huolehtiva, ymmärtävä, hyväksyvä ja tukea tarjoava. 2. Annetaan auliisti tietoa tosiasioista - mitä on tapahtumaan ja koska - mitä tämän jälkeen tulee tapahtumaan - pidä selitykset yksinkertaisina. 3. Varataan aikaa kuuntelemiseen ja tukemiseen - anna itkeä, älä jätä yksin. 4. Vältetään sellaisia ilmauksia kuin: - Aika parantaa haavat., Minä tiedän miltä sinusta tuntuu. jne. 5. Ei pidä luvata enempää kuin pystyy pitämään. Ensiavun onnistumisen kannalta on siis tärkeää, että trauman kokenut voi avautua ja kertoa ongelmistaan. Auttajan tulee osata kuunnella, mitä autettava sanoo. Toiseksi tärkein psyykkisen ensiavun ote - kuten jo yllä mainittiin on keskustelu, jonka aikana uhria ohjataan kuvaamaan tapahtumia aikajärjestyksessä. Näin hänen ajatuksiinsa syntyy järjestys. Myös käytännön asioiden järjestelyssä on autettava. Onnettomuuden uhri käy yleensä kuitenkin läpi tapahtuman käsittelyssä seuraavat vaiheet: 1. Shokkivaihe 2. Reaktiovaihe 3. Käsittelyvaihe. (ks. Luokkakeskustelu).

7 2.3. Tiedottaminen Oppilaille sattuneesta onnettomuudesta pyritään ilmoittamaan huoltajalle mahdollisimman pian. Koulun ulkopuolella sattuneesta onnettomuudesta koulun tulee mahdollisimman nopeasti hankkia olennaista tietoa, jota voidaan välittää onnettomuuden kohdanneille luokille. Jos tapaus sattuu kouluajan ulkopuolella, koulun johdon tulee - ilmoittaa asiasta nopeasti opettajille - kutsua opettajat kokoukseen sekä - kertoa tosiasiat tapahtumasta. Koulun on suhtauduttava avoimesti kysymyksiin ja tunteisiin. Ohjattu tiedotus estää huhujen syntymisen. Koulun on pidettävä huolta siitä, että työntekijät ovat valmistautuneet vastaamaan esim. vanhemmille ja muille, jotka kriisitilanteessa saattavat ottaa yhteyttä puhelimitse tai tulla kouluun. Tiedotusvälineille vastaamisen hoitaa rehtori ja/tai vararehtori, tarvittaessa yhteistyössä poliisin tai muun pelastustöiden johdon edustajan kanssa. Vakavan onnettomuuden sattuessa rehtori asettaa tarpeen mukaan myös puhelinpalvelusta vastaavan ryhmän vastaamaan ulkopuolelta tuleviin tiedusteluihin. Lehdistöyhteyshenkilöiden tehtävät ovat: - hoitaa tiedotusvälineiden esittämät kysymykset - järjestää lehdistölle tiedotustilaisuudet sovittuina aikoina - pitää koulun henkilökuntaa ajan tasalla siitä, mitä on tiedotettu ulospäin. Ensimmäisen lehdistötilaisuuden on sisällettävä seuraavat asiat: - tosiasiat - miten koulu toimii onnettomuuden suhteen - painottaa, että vaikka tapahtuma on järkyttänyt koko koulua, opettajat pyrkivät yhteisvoimin auttamaan lapsia parhaalla mahdollisella tavalla, jotta päästäisiin takaisin koulun normaaliin arkipäivään. Uhreja on suojeltava lehdistöltä ja uteliailta katsojilta. Heille on kuitenkin kerrottava tarkkaan, mitä kulloinkin tapahtuu. Tieto lievittää ahdistusta, vaikka uutiset olisivatkin huonoja. On suositeltavaa sopia tarkoista tiedotusajoista. Näistä ajankohdista on pidettävä kiinni, vaikka uutta tietoa ei joka kerralla olisikaan esittää. Tieto siitä, että uutta tietoa ei ole, vähentää ahdistusta ja pelkoa.

8 3. Kuolemantapaukset ja niiden käsittely koulussa Oppilaat reagoivat kuolemantapauksiin ja muihin kriisitilanteisiin eri tavoin. Jotkut alkavat surra lähes heti saatuaan tietää tapahtuneesta. Toiset puolestaan reagoivat vasta pitkän ajan kuluttua. Lisäksi uhrin kokemassa surussa voidaan erottaa selvästi neljä eri vaihetta: 1. Shokkivaihe: kestää silmänräpäyksestä muutamaan vuorokauteen. 2. Reaktiovaihe: saattaa kestää useita viikkoja. 3. Työstämisvaihe: saattaa kestää yli vuoden. 4. Uudelleen suuntautumisen vaihe: saattaa kestää hyvinkin kauan. Ihminen on saanut sieluunsa arpia, jotka eivät helposti häviä Oppilaan kuolema Kuolema pitkän sairauden jälkeen Sairastavan oppilaan luokkatovereille on kerrottava sairauden aikana taudin kehittymisestä, mikäli vanhemmat antavat siihen luvan. Jos lupaa ei saada, oppilaille tulee selvittää vanhempien oikeus tällaiseen käytökseen. Kun viesti oppilaan kuolemasta tulee kouluun, viestin vastaanottaja ilmoittaa asian rehtorille. Tämä puolestaan kertoo asian luokan opettajalle ja muulle henkilökunnalle. Rehtori päättää kriisiryhmän kokoamisesta ja koollekutsumisesta. Luokan opettaja osallistuu siihen. Luokanopettaja ja/tai kriisiryhmän jäsen kertoo kuolleen oppilaan luokalle yksinkertaisesti ja konkreettisesti, mitä on tapahtunut. On muistettava aina kuitenkin, että kaikessa toiminnassa on kunnioitettava omaisten toiveita. Muuten voidaan edetä suurelta osin kuten seuraavassa kohdassa. Äkillinen kuolema Äkillinen esim. sairauden aiheuttama kuolema on muille oppilaille suuri järkytys. Ensi vaiheessa voidaan osittain toimia kuten edellä. (Ks. myös Välittömät toimet ja Psyykkinen ensiapu). Lisäksi: - asiasta on tiedotettava kaikille, ketä asia koskee. Tämä on tärkeää muistaa, koska äkillinen kuolema aiheuttaa aina huhuja, joiden vaikutus voi olla yhteisölle vaikeampi kuin todellisuus. - rehtori informoi yhteisesti koulun henkilökuntaa.

9 - opettajat kertovat tapahtuneesta luokissa ja oppituntien sijaan keskustelevat tapahtuneesta kuolemasta sekä antavat oppilaille aikaa hiljentymiseen. - oppilaita ei pidä päästää kotiin ennen kuin tapahtunutta on kunnolla käsitelty koulussa. - järjestetään tarvittaessa vanhempainkokous jonakin tapahtumaa seuraavista päivistä. - lyhyt kirjallinen viesti oppilaille kotiin vietäväksi. Itsemurha tai itsemurhauhka Itsemurhauhka Jos lapsi on tehnyt itsemurhan, hänen ystäviensä itsemurhan riski ei kasva mikäli kuolemantapaukseen tartutaan ja se käsitellään perusteellisesti koulussa. Opettajan epäillessä nuoren harkitsevan itsemurhaa, - hänen tulee kertoa siitä välittömästi oppilashuoltotyöryhmälle. - jos koululla on epävarmuutta siitä, onko oppilaalla itsemurha-ajatuksia, opettaja voi hienotunteisesti, mutta suoraan kysyä nuoren tunteista ja ajatuksista. Suora keskustelu asiasta vähentää sen maagisuutta ja myyttisyyttä. - tärkeää on, että kuuntelet nuorta, et tuomitse, et jätä yksin, mietit, miten päästäisiin vaikean tilanteen yli. - opettaja ilmoittaa oppilaan vanhemmille aina uhkaavasta tilanteesta. - aseta nuorelle tarvittaessa rajoja. Se on osoitus välittämisestä. - koulun johdon ja opettajan tulee ottaa yhteys koulupsykologiin tai muihin itsemurhayrityksiin perehtyneisiin mielenterveysalan asiantuntijoihin. - on tärkeää puuttua asioihin mahdollisimman pian. - opettajan on hyvä seurata tarkasti tällaisen oppilaan arkielämää koulussa. Itsemurha Itsemurhatapauksissa - oppilaan opettajan tulee olla yhteistyössä vainajan perheen kanssa. Myös tässä tapauksessa opettajan/kriisiryhmän tulisi käsitellä tapausta koulussa vainajan luokkatovereiden kanssa. Mikäli vanhemmat kieltävät tapauksen käsittelyn koulussa, yritä kuitenkin tavalla tai toisella saada heidän kanssaan sovittua, että nuoren hengen vieneestä tapahtumasta, sen syistä ja kuoleman turhuudesta olisi voitava puhua. Nuoret keskustelevat asiasta kuitenkin ja silloin on parempi, että he saavat mahdollisimman nopeasti oikeaa ja tarkkaa tietoa, jotta huhut eivät pääsisi leviämään. Tärkeää on - välittää asiasta tietoa

10 - poistaa teosta romanttisuus ja sankarillisuus sekä - viestittää, että itsemurhan tehneen ongelmista huolimatta muut vaihtoehdot ongelmien ratkaisemiseksi ovat parempia. Kuolemantapauksen sattuessa opettajan on tärkeää hahmottaa ystävyyshierarkia, eli kuka oli vainajan paras ystävä, ketkä olivat ystäviä ja ketkä etäisempiä. Tälle ystävyyshierarkialle perustuu suruhierarkia, jota on kunnioitettava. (Ks. myös Kuolinsanoman kertominen sekä Luokkakeskustelut.) 3.1. Oppilaan lähiomaisen kuolema Tieto vanhemman kuolemasta tulee tavallisimmin oppilaan luokanopettajalle. Luokanopettajan toiminta tilanteessa: - hän informoi asiasta rehtoria - hän on yhteydessä perheeseen, sopii perheen kanssa, kerrotaanko asiasta luokalle, mitä kerrotaan, kuinka perusteellisesti sekä haluaako sureva lapsi olla tällöin läsnä vai jättääkö oppilas ja hänen perheensä kertomisen yksinomaan opettajan tehtäväksi. - läheisensä menettäneen oppilaan ollessa poissa, on hyvä keskustella kun lupa siihen perheeltä on saatu oppilaiden kanssa tapahtumasta ja siitä, miten heidän tulisi suhtautua läheisensä menettäneeseen oppilastoveriin. - jos kuolemantapaus sattuu lapsen ollessa koulussa, pitäisi perheen edustajan tulla kouluun kertomaan asiasta lapselle. Mikäli kuolinviesti jää jostain syystä opettajan välitettäväksi, seurataan kohdassa Kuolinsanoman kertominen esitettyjä suuntaviivoja. - jos vanhempi on kuollut onnettomuudessa tai tehnyt itsemurhan, tulee opettajan tarkoin harkita, mitä ja kenelle asiasta puhuu Opettajan tai muun henkilökunnan jäsenen kuolema Jos opettaja tai joku muu koulun henkilökuntaan kuuluva kuolee äkillisesti, voidaan pääpiirteissään noudattaa samoja ohjeita kuin oppilaan kohdalla: - rehtori kertoo tapahtuneesta henkilökunnalle ja luokanopettajat oppilaille, - tapahtuneesta puhutaan avoimesti. Riippuen siitä, kuinka läheinen vainaja on ollut kyseiselle luokalle, opettaja järjestää aikaa keskusteluun luokassa.

11 - rehtori tai opettaja on yhteydessä vainajan omaisiin. Sovitaan mahdollisesta osallistumisesta hautajaisiin, mahdollisista oppilaiden esityksistä hautajaistilaisuudessa jne. Vainajan omaisten toiveita asian käsittelyssä on kuitenkin aina kunnioittaen. - kun oppilaille on kerrottu tapahtuneesta koulussa, lippu nostetaan puolitankoon. - oppilaille annetaan lyhyt kirjallinen viesti kotiin vietäväksi. - henkilökunnalle järjestetään muistotilaisuus. Rehtori antaa tehtävän käytännön järjestelyt muutaman opettajan hoidettavaksi. Tilaisuus järjestetään mahdollisimman pian sen jälkeen, kun kuolemantapauksesta on saatu tietää (ks. Muistaminen). - päivittäinen rutiini luokkaan tulisi palauttaa mahdollisimman pian Kuolinsanoman kertominen Onnettomuuden aiheuttamista kuolemantapauksista ilmoittaminen kuuluu poliisille. Kuten jo aikaisemmin myös mainittiin, ensisijaisesti tiedon lähiomaisen kuolemasta lapselle kertoo hänen perheensä jäsen, mieluiten jompikumpi vanhemmista. Saattaa kuitenkin syntyä tilanteista, joissa suruviesti jää opettajan toimitettavaksi. Jos kyseessä on monia oppilaita koskeva suuri tapahtuma, rehtori voi tiedottaa asiasta koko koululle. Opettajat jakavat luokissa lisätietoa. Lisätiedon kanssa tulisi pyrkiä yhteisymmärrykseen, jotta lapsia kunnioitettaisiin, ja että mahdolliset kuvaukset ja haastattelut tapahtuisivat vain lasten ja vanhempien suostumuksella. Seuraavia suuntaviivoja voidaan noudattaa, kun yhdelle oppilaalle on ilmoitettava kuolemantapauksesta perhepiirissä: 1. Asiasta kertoo oppilaalle mieluiten luokanopettaja, tai joku toinen, johon oppilas luottaa. 2. Jos tieto koululle on saatu puhelimitse, koulun on varmistettava sen paikkansapitävyys. Selville tulisi ottaa myös koska ja miten kuolemantapaus on sattunut. 3. Opettajan tulee etsiä keskustelulle häiriötön paikka. 4. Asiasta on kerrottava avoimesti ja suoraan. Henkiselle valmistautumiselle on kuitenkin jätettävä tilaa. Suruviestin kertomista ei tule myöskään jättää koulupäivän loppuun eikä asian vakavuutta salata siihen asti, että oppilas pääsee kotiin. 5. Älä jätä oppilasta yksin. Opettajan on varattava aikaa jäädä istumaan oppilaan seuraan sen jälkeen kun hän on kertonut surullisen uutisen. Näin oppilas saa huomiota mahdollisille tunteenpurkauksille. 6. Opettajan on saatettava oppilas kotiin. 7. Kun oppilaalta tai perheeltä on saatu lupa, luokkatovereille on kerrottava tapahtuneesta mahdollisimman pian.

12 Kun koko luokalle on kerrottava luokkatoverin tai opettajan kuolemasta, voidaan tällöin noudattaa edellä kerrottuja suuntaviivoja. Kuitenkin lisäksi: - anna tilaa oppilaiden spontaaneille kysymyksille. - selitä pienille oppilaille, mitä kuolema merkitsee. - käytä tilanteen päättämiseen lyhyttä rituaalia, esim. kynttilän sytyttämistä. Tiedon kertomisen jälkeen seuranta voidaan järjestää seuraavassa kuvatun luokkakeskustelun mallin mukaan Luokkakeskustelu Moniin oppilaisiin vaikuttaneiden äkillisten, odottamattomien kriisien jälkeen koulun on syytä järjestää suunniteltu luokkatapaaminen, psykologinen jälkipuinti eli debriefing. Rehtori opettajakunnan kanssa harkitsee kulloinkin sen tarpeellisuuden. Kokouksen avulla pyritään selvittämään, - mitä on tapahtunut, antamaan oppilaille tilaisuus jakaa reaktioitaan keskenään sekä auttaa heitä tukemaan toisiaan ja muodostamaan tapahtumasta todellinen kuva sekä nimeämään tunteitaan. - tarkoituksena on jälkivaikutuksen ennaltaehkäisy. Kun luokassa keskustellaan kuolemantapauksesta, saattaa olla hyvä noudattaa keskustelumallia, joka on osoittanut toimivaksi vaikeissa tilanteissa. Seuraavaa mallia voidaan soveltaa kaikkeen, mikä on vaikuttanut oppilaisiin voimakkaasti. Tällainen keskustelu - viedään päätökseen kerralla - se vaatii yleensä oppituntia pidemmän ajan, ainakin kaksoistunnin. Kaikkien toivotaan pysyvän luokassa koko ajan. Sitä ei ole siis hyvä katkoa tauoilla paitsi aivan nuorimmaisten kanssa. - se olisi hyvä jättää tapahtuman jälkeiseen päivään (24-72 tuntia tapahtuneesta), jolloin oppilaat alkavat jo paremmin tajuta tapahtuneen. - lisäksi se vaatii yhteistyötä jonkun toisen opettajan tai ulkopuolisen asiantuntijan esim. koulupsykologin kanssa. - keskustelua johtaa esim. kaksi opettajaa, joiden tulee olla oppilaille tuttuja. - kokouksen rakenne voi olla esim. seuraavanlainen: johdanto, tosiasiat, ajatukset, reaktiot, tiedonjako ja päätös. 1. Johdannon aluksi vetäjät esittelevät itsensä ja ryhmän sekä kertovat, miksi ryhmä on kutsuttu koolle. He painottavat sitä, että juuri puhuminen auttaa ymmärtämään tilannetta paremmin. Opettajan tulisi esitellä oppilaille muutamia vaitiolo- ja salassapitosääntöjä, joita tulisi noudattaa, esim.: - tiedot ovat luottamuksellisia - okainen voi puhua omista kokemuksistaan, mutta ei muiden

13 - edelleen jokaisen läsnäolo on tärkeää, vaikka kokisi selviytyvänsä yksi. Läsnä olemalla voi auttaa muita. - lisäksi jokaiselle osoitetaan mahdollisuus puhua. Oppilaan ei ole kuitenkaan pakko puhua luokassa mitään muuta kuin miten saivat tiedon tapahtuneesta. - syyllisiä ei myöskään haeta ja tunteiden ei tulisi nousta liian nopeasti pintaan. - ketään ei myöskään saa arvostella siitä, mitä hän on sanonut tai miten hän on reagoinut. 2. Tosiasiavaiheessa oppilaat voivat kertoa, - milloin he saivat kuulla kuolemantapauksesta ja - mitä heille sanottiin ja miten (kuinka, koska ja kuka?) Tilanteesta luodaan kokonaiskuva, mitä todella on tapahtunut. Mahdolliset väärinkäsitykset oikaistaan ja näin myös ehkäistään huhujen ja ahdistuksen syntyminen. 3. Ajatusvaihe Oppilaiden ajatukset saattavat olla hyvin tuskallisia ja heijastella epätodellisuuden tunnetta tai unenomaista tilaa (shokkireaktio). Kysymyksillä autetaan oppilaita pukemaan vaikutelmansa yksityiskohtaisesti sanoiksi. Kysymällä oppilailta: Mikä oli ensimmäinen ajatuksesi, kun kuulit tapahtuneesta? saadaan melkein automaattisesti vastauksia, jotka kaatavat heidän reaktionsa ja vaikutelmansa. 4. Reaktiovaiheessa Oppilaat puhuvat niistä monenlaisista reaktioista ja ajatuksista, joita heillä on ollut sen jälkeen, kun kuulivat tapahtuneesta. Tässä pääsevät esiin suru, kaipaus, avuttomuudentunne, pelko ja muut reaktiot. Alimmilla luokilla tässä vaiheessa voi käyttää esim. piirtämistä. Lapsia voidaan myös pyytää kirjoittamaan ajatuksiaan ja kokemiaan reaktioita. 5. Tiedonjakovaiheessa - keskustelun vetäjän tulee tehdä yhteenveto siitä, mitä oppilaat ovat puhuneet ja painottaa heidän ajatustensa ja reaktioittensa yhtenevyyksiä sekä edistää kaikin tavoin tilanteen palautumista normaaliksi. Lisäksi oppilaille on kerrottava normaaleista reaktioista tällaisten tapahtumien jälkeen, sekä kehotettava heitä puhumaan tapahtuneesta ja palaamaan pian esim. normaalien vapaaajanharrastustensa pariin. 6. Päätösvaihe

14 Käydään läpi kokouksessa käsitellyt asiat ja suunnitellaan tulevaa aikaa. Keskustelun vetäjien tehtävä on arvioida, tarvitseeko jotkut lapsista muuta terapia- apua jo onko tarpeen järjestää vielä uusi kokous sekä mahdollisesta muusta seurannasta sopiminen. Suomen Punainen Risti pitää tiedostoa maassamme toimivista debriefin-ryhmistä ja vastaa myös niiden kouluttamisesta Muistaminen Kun oppilas tai henkilökunnan jäsen kuolee, on koulussa tehtävä selvästi havaittavaksi, että häntä muistetaan. Rituaalit antavat mahdollisuuden oppilaille ilmaista tunteita suoraan, ilman sanoihin turvautumista. Rituaalit muuntavat epätodellista todelliseksi ja vähentävät kuvitelmia. Hyvä tapa tuoda julki surua on järjestää muistohetki. Se voi sisältää seuraavia aineksia: - rehtorin esittämät muistosanat ja/tai - luokanopettajan muistosanat - minuutin hiljaisuus - oppilaan esittämä muistoruno tai ote jostain kirjasta - musiikkiesitys tai yhteislaulua - mahdollinen uskonnollinen osuus, jonka pitää seurakunta. Yhteisesti sovittavia rituaaleja voivat olla: - koulun lipun laskemin puolitankoon - luokassa tapahtuneelle voidaan antaa symbolinen ilmaus asettamalla vainajan pulpetille tai pöydälle kukkia, kynttilä sekä mahdollisesti vainajan kuva - kukkien lähettäminen sekä suruvalittelun esittäminen sureville omaisille - hautajaisiin osallistumisesta sopiminen omaisten kanssa. Kaikesta hautajaisiin liittyvästä on keskusteltava myös luokan kanssa riippumatta siitä, osallistuvatko oppilaat hautajaisiin vai eivät. Kuolinpaikalla käynti on edellisten lisäksi myös yksi tapa käsitellä tapahtunutta. 4. Auttajien reaktiot Surevia ihmisiä auttavat opettajat ja muut aikuiset saattavat havaita reagoivansa itse autettaviensa suruun ja epätoivoon. On siis myös varauduttava omiin tunnepurkauksiin. Monet saattavat kokea samanlaisia reaktioita kuin surevat. Olisi kuitenkin yritettävä muistaa, että auttaja ei voi kantaa lapsen surua, vaan hänen on autettava lasta ilmaisemaan suruaan. Auttamiskykymme on erittäin riippuvainen ymmärtämis- ja empatiakyvystämme. Jos dramaattiseen tilanteeseen joutuneet ihmiset ovat työtovereita, tapahtuman yksityiskohtien läpikäyminen voi osoittautua tarpeelliseksi, esim. ryhmäkeskustelut saattavat olla hyödyksi. Henkilökunnan osalta rehtori harkitsee tapauskohtaisesti psykologisen jälkipuinnin tarpeellisuuden, hoitaa sen järjestämisen ja johtamisen.

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI Sisältö 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Mikä on kriisi?... 3 1.2. Suunnitelman tarkoitus ja tavoitteet... 3 2. TOIMINTATAVAT KRIISITILANTEISSA... 4 2.1.

Lisätiedot

LAITILAN LUKION KRIISISUUNNITELMA

LAITILAN LUKION KRIISISUUNNITELMA LIITE 9 LAITILAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA LAITILAN LUKION KRIISISUUNNITELMA Päivitys 05.08.2015/mnh Hyväksytty 18.04.2016 sivistyslautakunta LAITILAN LUKION KRIISISUUNNITELMA 1. YLEISTÄ... 4 2. KOULUN

Lisätiedot

LIITE 4 TOIMINTAOHJEITA KOULUN KRIISITILANTEISSA

LIITE 4 TOIMINTAOHJEITA KOULUN KRIISITILANTEISSA LIITE 4 TOIMINTAOHJEITA KOULUN KRIISITILANTEISSA TÄRKEÄT NUMEROT Koulun osoite: MUISTA RAUHALLISUUS! YLEINEN HÄTÄNUMERO 112 Poliisi 112 Palo- ja pelastusasiat 112 Kangasalan terveyskeskus 03-5655 400 Pälkäneen

Lisätiedot

1. Tavoite 2. 2. Kriisi ja sen vaiheet 3

1. Tavoite 2. 2. Kriisi ja sen vaiheet 3 LAITILAN KOULUJEN KRIISITOIMINTAMALLI 1. Tavoite 2 2. Kriisi ja sen vaiheet 3 2.1. Shokki 2.2. Reaktio 2.3. Käsittely 2.4. Uudelleenasennoitumisvaihe 3. Toimintaohjeet kriisitilanteissa 3.1. Loukkaantuminen/onnettomuus

Lisätiedot

Oppilaitoksen kriisivalmius

Oppilaitoksen kriisivalmius 1 Hyväksytty 16.6.2011 Oppilaitoksen kriisivalmius Oppilaitoksen opiskelijat ja henkilökunta voivat joutua äkilliseen onnettomuuteen tai uhkaavaan tilanteeseen, joko oppilaitoksessa tai sen ulkopuolella.

Lisätiedot

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE Tärkeitä puhelinnumeroita Yleinen hätänumero 112 Ylätalon kanslia 5360196 Alatalon kanslia 5360187 Ylätalon op.huone 5360195 Alatalon op.huone 5360189 Lukion kanslia

Lisätiedot

Tässä yksi esimerkki koulun kriisisuunnitelmasta. Soveltuvien osin tätä voi käyttää apuna oman koulun kriisisuunnitelman laatimisessa.

Tässä yksi esimerkki koulun kriisisuunnitelmasta. Soveltuvien osin tätä voi käyttää apuna oman koulun kriisisuunnitelman laatimisessa. K R I I S I S U U N N I T E L M A Koulun turvallisuussuunnitelman yksi tärkeä osio on koulun kriisisuunnitelma. Sen tavoitteena on antaa koulun henkilökunnalle selkeät toimintaohjeet koulun kriisitilanteissa.

Lisätiedot

KORPITIEN KOULUN JA PALTAMON LUKION KRIISISUUNNITELMA

KORPITIEN KOULUN JA PALTAMON LUKION KRIISISUUNNITELMA 2017 KORPITIEN KOULUN JA PALTAMON LUKION KRIISISUUNNITELMA 9.5.2017 1 Sisällys Tärkeitä puhelinnumeroita:... 2 Mikä on kriisi... 2 Kriisityön tavoitteet... 2 Tiedottaminen kriisitilanteissa... 2 Kriisitilanteen

Lisätiedot

Toimintamalli kriisitilanteissa

Toimintamalli kriisitilanteissa TUUSULAN KUNTA Rusutjärven koulu Toimintamalli kriisitilanteissa 2005-2006 SISÄLTÖ KRIISIN MÄÄRITTELY... 3 KRIISIRYHMÄN JÄSENET... 3 TÄRKEITÄ PUHELINNUMEROITA... 3 OPPILAAN KUOLEMA... 4 ITSEMURHA... 6

Lisätiedot

KRIISISUUNNITELMA MURRON KOULU JOHDANTO

KRIISISUUNNITELMA MURRON KOULU JOHDANTO KRIISISUUNNITELMA MURRON KOULU JOHDANTO 1. PERUSTOIMINTAMALLI 2. KUOLEMANTAPAUS 3. ONNETTOMUUS 4. KIUSAAMINEN 5. ALKOHOLI, LÄÄKKEET, HUUMEET 6. OPPILAAN PSYYKKINEN KRIISITILANNE JOHDANTO Koulumaailmassakin

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULUN KRIISITOIMINTAMALLI. Päivitetään lukuvuosittain.

KIRKONKYLÄN KOULUN KRIISITOIMINTAMALLI. Päivitetään lukuvuosittain. KIRKONKYLÄN KOULUN KRIISITOIMINTAMALLI Päivitetään lukuvuosittain. 0 Tärkeitä puhelinnumeroita: Yleinen hätänumero 112 Poliisi 10022 Myrkytyskeskus 09-471 977 (vara 09-4711) Kokkolanseudun terveyskeskuksen

Lisätiedot

Kauhajoen Koulukeskuksen kriisisuunnitelma

Kauhajoen Koulukeskuksen kriisisuunnitelma Kauhajoen Koulukeskuksen kriisisuunnitelma 1 KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN KRIISISUUNNITELMA 1. JOHDANTO Ihmisen elämässä on väistämättä erilaisia kriisejä. Osa kriiseistä on kasvuun ja kehitykseen liittyviä,

Lisätiedot

Hirvelän koulu. Kriisisuunnitelma

Hirvelän koulu. Kriisisuunnitelma Hirvelän koulu Kriisisuunnitelma KRIISI Henkilöt, jotka ovat joutuneet traumaattisiin tapahtumiin (onnettomuus, sairaus, väkivallanteko, kuolema avioero tms.) tai sellaisen uhkaan läpikäyvät kriisin. Koulu

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia. Tervolan kunnan toimintaopas koulujen ja oppilaitosten äkillisiin kriiseihin ja uhka- ja vaaratilanteisiin

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia. Tervolan kunnan toimintaopas koulujen ja oppilaitosten äkillisiin kriiseihin ja uhka- ja vaaratilanteisiin TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia Tervolan kunnan toimintaopas koulujen ja oppilaitosten äkillisiin kriiseihin ja uhka- ja vaaratilanteisiin 1 1. Kriisitilanteiden ehkäisy ja niihin varautuminen Oppilaalla

Lisätiedot

Ilmoitus oikeuksista

Ilmoitus oikeuksista Ilmoitus oikeuksista Tästä lehtisestä saat tärkeää tietoa oikeuksista, jotka sinulla on ollessasi Oikeuksilla tarkoitetaan tärkeitä vapauksia ja apua, jotka ovat lain mukaan saatavilla kaikille. Kun tiedät

Lisätiedot

Helsingin normaalilyseo Kriisivalmiussuunnitelma

Helsingin normaalilyseo Kriisivalmiussuunnitelma Helsingin normaalilyseo Kriisivalmiussuunnitelma Päivitetty tammikuu 2008 Tämä suunnitelma on nähtävillä turvallisuussuunnitelman mukana kansiossa opettajainhuoneessa ja esitellään kerran vuodessa opettajainkokouksessa.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN KOULUJEN KRIISISUUNNITELMA

KITTILÄN KUNNAN KOULUJEN KRIISISUUNNITELMA 1 KITTILÄN KUNNAN KOULUJEN KRIISISUUNNITELMA Hyväksytty 23.9.2015 2 Sisällysluettelo 1. KOULUMME KRIISIVALMIUS... 3 2. KRIISIEN ENNALTAEHKÄISY... 3 2.1. Myönteinen ja turvallinen ilmapiiri... 3 2.2. Oppilaiden,

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen esiopetuksessa Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen

Lisätiedot

KRIISISUUNNITELMA. Opiskeluhuoltosuunnitelman liite nro 1

KRIISISUUNNITELMA. Opiskeluhuoltosuunnitelman liite nro 1 KRIISISUUNNITELMA Opiskeluhuoltosuunnitelman liite nro 1 2 (12) Sisällysluettelo 1. Turvallinen opiskeluympäristö... 3 2. Johtaminen kriisitilanteissa ja niihin varautuminen... 3 2.1. Kriisiryhmien toiminta...3

Lisätiedot

1. Kriisiryhmä KRIISITOIMINTAOHJE. Tekniikan yksikkö Opiskelijahuoltotyöryhmä viimeisin päivitys 18.3.2008

1. Kriisiryhmä KRIISITOIMINTAOHJE. Tekniikan yksikkö Opiskelijahuoltotyöryhmä viimeisin päivitys 18.3.2008 Tämä Oamk/ Tekniikan yksikön kriisitoimintaohje päivitetään vuosittain syyslukukauden alkupuolella. Päivityksestä ja toiminnassa mukana olevan henkilöstön koulutuksesta ja ohjeistuksesta vastaa opiskeluhuoltotyöryhmä.

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN KOULUJEN KRIISISUUNNITELMA

LOPEN KUNNAN KOULUJEN KRIISISUUNNITELMA LOPEN KUNNAN KOULUJEN KRIISISUUNNITELMA Sivistyslautakunta 17.5.2018 ( 67) Sisällys 1. TOIMINTA AKUUTTITILANTEESSA... 3 1.1 Tärkeät puhelinnumerot... 3 1.2 Ilmoita seuraavat asiat... 3 1.3 Toiminta kriisitilanteessa...

Lisätiedot

Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA

Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä kriisisuunnitelmasta... 3 2. Vastuullisuus kriisitilanteessa... 3 3. Kriisitilanteet ja toiminta niiden aikana...

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan (entinen opetusvirasto) kriisityön tukiryhmä. Yhteyshenkilö: Vesa Nevalainen p

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan (entinen opetusvirasto) kriisityön tukiryhmä. Yhteyshenkilö: Vesa Nevalainen p Kriisi koulussa Välitön hengenvaara Muu kriisi Esim. kuolemantapaus, väkivaltatilanne, väkivallan uhka, onnettomuus tai sen uhka Soita 112 Huolehdi itsesi ja muut turvaan Yhteys rehtoriin p. 0295 33 2521

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran ja Pöytyän kunnat Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran kunnan sivistyslautakunta 16.12.2014 175 Pöytyän kunnan koulutuslautakunta 10.12.2014 97 Sisällys

Lisätiedot

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen oppimisen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Seuraavat kysymykset auttavat sinua tunnistamaan omia kokemuksiasi ja tiedostamaan niiden vaikutuksia.

PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Seuraavat kysymykset auttavat sinua tunnistamaan omia kokemuksiasi ja tiedostamaan niiden vaikutuksia. Kotitehtävä 4 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä NELJÄS TAPAAMINEN Lapselle mahdollisuus selviytyä menetyksistä PRIDE-valmennuksen neljännessä tapaamisessa puhuimme siitä, miten vaikeat kokemukset voivat

Lisätiedot

EURAN LUKION ONGELMA-, ONNETTOMUUS- JA KRIISISUUNNITELMA

EURAN LUKION ONGELMA-, ONNETTOMUUS- JA KRIISISUUNNITELMA 1 LIITE 7 EURAN LUKION ONGELMA-, ONNETTOMUUS- JA KRIISISUUNNITELMA 1 EURAN LUKION KRIISIVALMIUS Euran lukion opiskelijat ja henkilökuntaan kuuluvat voivat joutua äkilliseen onnettomuuteen tai uhkaavaan

Lisätiedot

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen LAPSEN SURU Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen Lapsen maailma Lapset ymmärtävät asiat omalla tavallaan ja vaikka ahdistuisivatkin, he saavat itsensä kokoisia kokemuksia elämänsä rakennusaineiksi. Aikuinen

Lisätiedot

1. Kriisiryhmän perustehtävä

1. Kriisiryhmän perustehtävä Tämä OAMK/ Tekniikan yksikön kriisitoimintaohje sekä kriisiryhmän postituslista päivitetään vuosittain lokakuussa. Päivityksestä ja toiminnassa mukana olevan henkilöstön koulutuksesta ja ohjeistuksesta

Lisätiedot

Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen

Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Infosheet 38 Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Ymmärrettävä tieto Antamalla ihmisille tilaisuuden esittää kysymyksensä voit räätälöidä heidän tarpeisiinsa sopivaa tietoa. Jokaiseen keskusteluun

Lisätiedot

Alkusanat toiseen suomenkieliseen laitokseen 11

Alkusanat toiseen suomenkieliseen laitokseen 11 Sisällys Alkusanat toiseen suomenkieliseen laitokseen 11 Johdanto 15 1. Kriisi luonnollinen osa elämää 19 Lähimmäisen kohtaaminen 21 Mitä tarkoittaa terve ja sairas? 25 Uutta tietoa vaiko vanhaa? 28 Vankkaa

Lisätiedot

Rikokset, tuki ja apu. www.jagvillveta.se

Rikokset, tuki ja apu. www.jagvillveta.se Rikokset, tuki ja apu www.jagvillveta.se Ruotsissa monet lapset joutuvat kokemaan rikoksia. Ruotsissa monet lapset joutuvat kokemaan rikoksia. Niitä voi tapahtua esimerkiksi kotona, koulussa, vapaa-ajalla

Lisätiedot

Senjasen koulun kriisisuunnitelma Kokemäen kaupunki

Senjasen koulun kriisisuunnitelma Kokemäen kaupunki Senjasen koulun kriisisuunnitelma Kokemäen kaupunki Koulun oppilaat ja henkilökuntaan kuuluvat aikuiset voivat joutua äkilliseen onnettomuuteen tai uhkaavaan tilanteeseen joko koulussa tai sen ulkopuolella.

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Helsingin Rudolf Steiner -koulu Kriisivalmiussuunnitelma

Helsingin Rudolf Steiner -koulu Kriisivalmiussuunnitelma Helsingin Rudolf Steiner -koulu Kriisivalmiussuunnitelma 23.10.2015 1 Sisällysluettelo 1. Tärkeitä yhteystietoja... 3 2. Helsingin Rudolf Steiner koulun kriisiryhmä... 3 3. Yksityiskoulujen kriisityön

Lisätiedot

KRIISISUUNNITELMA. Pedersören kunnan koulut, esikoulut ja päivähoitoyksiköt

KRIISISUUNNITELMA. Pedersören kunnan koulut, esikoulut ja päivähoitoyksiköt KRIISISUUNNITELMA Pedersören kunnan koulut, esikoulut ja päivähoitoyksiköt 2 SISÄLLYS 1. Johdanto ja tavoitteet...... 3 2. Työnjako kriisitilanteissa.. 4 2.1 Pietarsaaren sosiaali- ja terveysviraston kriisiryhmä...4

Lisätiedot

Lapin yliopiston toimintaohjeet kriisitilanteisiin

Lapin yliopiston toimintaohjeet kriisitilanteisiin Lapin yliopiston toimintaohjeet kriisitilanteisiin Nämä ohjeet koskevat tilanteita, jolloin tietoon tulee henkilökuntaa, opiskelijoita tai työ-/opiskeluyhteisöä koskeva traumaattinen tapahtuma kuten yliopiston

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 Suomenkielinen koulutusjaosto 17.9.2013 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUS-

Lisätiedot

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Toimintatapa kiusaamistilanteisiin ennen kasvatuskeskusteluja Kiusaamisella tarkoitetaan esim: Jatkuva nimittely, loukkaava puhe, ulkonäön tms. arvostelu,

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

Defusing-osaamisesta on hyötyä

Defusing-osaamisesta on hyötyä Defusing-osaamisesta on hyötyä Inka Poikela 21.10.2017 Psykososiaalisen tuen tarve näkyväksi Erilaiset kriisitilanteet Suomessa ja ulkomailla Sodat Suuronnettomuudet ja muut kriisitilanteet Suomessa 1990-luvun

Lisätiedot

Toimintamallit kriisitilanteissa vaihtelevat sen mukaan, minkälaisista tilanteista on kyse ja kuinka isoa joukkoa ne koskettavat.

Toimintamallit kriisitilanteissa vaihtelevat sen mukaan, minkälaisista tilanteista on kyse ja kuinka isoa joukkoa ne koskettavat. 1 Hyväksytty 2010 Päivitetty Sivistyslautakunta 21.6.2016 Kuhmoisten yhtenäiskoulu KOULUN KRIISISUUNNITELMA Kriisisuunnitelmalla tarkoitetaan varautumista koko yhteisöä tai sen jäseniä koskettaviin äkillisiin

Lisätiedot

Seinäjoen keskussairaala. Hyvä omainen

Seinäjoen keskussairaala. Hyvä omainen Hyvä omainen 2 (8) Sisällys Johdanto... 3 Vainajan säilytys... 4 Vainajan omaisuus... 4 Hautauslupa ja ruumiinavaus... 4 Vainajan noutaminen... 5 Perhe-eläke... 5 Vakuutukset... 5 Perunkirjoitus... 6 Hautajaisjärjestelyt...

Lisätiedot

LAPSILÄHTÖINEN AUTTAMINEN - KOONTI PIENRYHMÄTYÖSKENTELYSTÄ. 1. Mitä on akuutissa tilanteessa lasta auttava työskentely, entä mitä on lasta eiauttavaa

LAPSILÄHTÖINEN AUTTAMINEN - KOONTI PIENRYHMÄTYÖSKENTELYSTÄ. 1. Mitä on akuutissa tilanteessa lasta auttava työskentely, entä mitä on lasta eiauttavaa LAPSILÄHTÖINEN AUTTAMINEN - KOONTI PIENRYHMÄTYÖSKENTELYSTÄ 1. Mitä on akuutissa tilanteessa lasta auttava työskentely, entä mitä on lasta eiauttavaa työskentelyä? Auttava työskentely: o lapsen kohtaaminen,

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

Kriisisuunnitelma. Mikkelin lukio. 26.3.2013 OKS 08.2.2016 (henkilöstö)

Kriisisuunnitelma. Mikkelin lukio. 26.3.2013 OKS 08.2.2016 (henkilöstö) Kriisisuunnitelma Mikkelin lukio 26.3.2013 OKS 08.2.2016 (henkilöstö) Sisällysluettelo 1. Käsitteiden määrittelyä 2 2. Kriisien ennaltaehkäisy 3 3. Lasten ja nuorten välitön tukeminen traumaattisessa kriisissä

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä

Lisätiedot

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta perheessä ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää

Lisätiedot

Hyvinvoinnin TUKIRYHMÄ-MALLI

Hyvinvoinnin TUKIRYHMÄ-MALLI Hyvinvoinnin TUKIRYHMÄ-MALLI Tapauskohtainen Lähestymistapa ristiriitatilanteisiin ennen kasvatuskeskusteluja Tieto vanhemmille Diat koteihin Ratkaisukeskeinen tapa tukea hyvinvointia Ritaharjussa Vaikeiden

Lisätiedot

Heräteinfo henkiseen tukeen

Heräteinfo henkiseen tukeen Heräteinfo henkiseen tukeen Henkisen ensiavun perusteita Kotimaan valmius Heräteinfo henkiseen tukeen Tavoitteena on antaa perustietoa tekijöistä, jotka aiheuttavat stressiä onnettomuus- ja erityistilanteissa.

Lisätiedot

Kriisitilanteen eettiset periaatteet

Kriisitilanteen eettiset periaatteet Kriisitilanteen eettiset periaatteet Kristiina Kumpula pääsihteeri Kirkot kriisien kohtajana Kriisien auttajat auttavat eriarvoisesti Köyhyys ja eriarvoisuus heikentävät ihmisten mahdollisuutta selviytyä

Lisätiedot

Opetussuunnitelman liite 3.4 (päivitetty lokakuussa 2014) Tampereen yliopiston normaalikoulun kriisisuunnitelma

Opetussuunnitelman liite 3.4 (päivitetty lokakuussa 2014) Tampereen yliopiston normaalikoulun kriisisuunnitelma Opetussuunnitelman liite 3.4 (päivitetty lokakuussa 2014) Tampereen yliopiston normaalikoulun kriisisuunnitelma SISÄLTÖ Johdanto 1 Työnjako kriisitilanteiden hoitamisessa 1.1 Kriisiryhmän tehtävät 1.2

Lisätiedot

Lataa Kuin salama kirkkaalta taivaalta - Salli Saari. Lataa

Lataa Kuin salama kirkkaalta taivaalta - Salli Saari. Lataa Lataa Kuin salama kirkkaalta taivaalta - Salli Saari Lataa Kirjailija: Salli Saari ISBN: 9789511186724 Sivumäärä: 368 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.27 Mb Apua syvän järkytyksen kokeneille, heidän läheisilleen

Lisätiedot

T U I J A H E L L S T E N

T U I J A H E L L S T E N TRAUMAATTINEN KRIISI T U I J A H E L L S T E N 16.3.2016 1 ELÄMÄNTILANTEITA Stressi ristiriitaisia vaatimuksia reaktiot yksilöllisiä Kehityskriisi elämänkulkuun kuuluvia muutosvaiheita useimmiten sujuvat

Lisätiedot

Kollegan menehtymisen käsitteleminen työpaikalla

Kollegan menehtymisen käsitteleminen työpaikalla Kollegan menehtymisen käsitteleminen työpaikalla Erilaiset kriisitilanteet kuuluvat elämään ja koskettavat myös työelämää. On tärkeää sopia työpaikalla, miten erilaisissa kriisitilanteissa toimitaan. Kriisitilanteita

Lisätiedot

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,

Lisätiedot

Kriisitilanne opiskelijayhteisössä - jälkihoito. Anu Morikawa, Aalto-pappi Laura Mäntylä, Helsingin yliopistolaisten pappi 26.1.

Kriisitilanne opiskelijayhteisössä - jälkihoito. Anu Morikawa, Aalto-pappi Laura Mäntylä, Helsingin yliopistolaisten pappi 26.1. Kriisitilanne opiskelijayhteisössä - jälkihoito Anu Morikawa, Aalto-pappi Laura Mäntylä, Helsingin yliopistolaisten pappi 26.1.2018 Kriittinen tapahtuma Mikä tahansa tilanne, joka aiheuttaa voimakkaan

Lisätiedot

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa 1 Aluksi esittäytymiskierros ja nimilista kiertämään Valintojen

Lisätiedot

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Itsemurhat Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasa Excellence Centre for Mental Health ITSETUHOINEN KÄYTTÄYTYMINEN JA ITSEMURHA

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI PERUSTURVA. Ohjelehtinen vainajan omaisille

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI PERUSTURVA. Ohjelehtinen vainajan omaisille PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI PERUSTURVA Ohjelehtinen vainajan omaisille Tämän pienen kirjasen tarkoituksena on olla avuksi tilanteissa, jolloin läheinen on kuollut, suru ja ikävä täyttää sydämen ja monet käytännön

Lisätiedot

Itsemurhan tehneen läheisellä on oikeus

Itsemurhan tehneen läheisellä on oikeus Itsemurha Itsemurhan tehneen läheisellä on oikeus 1. Surra omalla tavallaan, omassa tahdissaan ja niin kauan kuin siltä tuntuu. 2. Saada tietää tosiasiat itsemurhasta. Nähdä vainaja ja järjestää hautajaiset

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 Kukaan

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN

ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN .. ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954 63177)

Lisätiedot

Eurooppalaiset menettelysäännöt sovittelijoille

Eurooppalaiset menettelysäännöt sovittelijoille FI FI FI Eurooppalaiset menettelysäännöt sovittelijoille Näissä menettelysäännöissä vahvistetaan periaatteita, joita yksittäiset sovittelijat voivat halutessaan noudattaa omalla vastuullaan. Sovittelijat

Lisätiedot

KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä

KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä Mitä Kotirukkasella tavoitellaan? Kotirukkasen avulla tiivistetään yhteistyötä asumisyksikön työntekijöiden, asukkaiden ja läheisten välillä.

Lisätiedot

Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla

Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla POTILASOHJE 1 (8) Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla Ohje päivitetty: POTILASOHJE 2 (8) Osanottomme menetyksenne vuoksi Olette saaneet juuri kuulla, että odottamanne vauva on

Lisätiedot

KOULUN KRIISITOIMINTAMALLI

KOULUN KRIISITOIMINTAMALLI KOULUN KRIISITOIMINTAMALLI Sisältöluettelo 1. Johdanto 2. Kriisiryhmä 2.1 Kriisiryhmän jäsenet 2.2 Kriisiryhmän tehtävät 3. Vakavaa onnettomuus koululla 4. Yhteydenpito tiedotusvälineisiin 5. Oppilaan

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

Nuoren itsetunnon vahvistaminen

Nuoren itsetunnon vahvistaminen Nuoren itsetunnon vahvistaminen Eväitä vanhemmuuteen 24.10.2013 Tuulevi Larri Psyk.sh, työnohjaaja Kriisi-ja perhetyöntekijä SPR, Nuorten Turvatalo Mitä itsetunto oikein onkaan Pieni katsaus tunnetaitoihin

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Kv-kevätpäivät 22.5.2012 Emilia Tolvanen. Kriisitilanteet kansainvälisessä liikkuvuudessa opas korkeakouluille

Kv-kevätpäivät 22.5.2012 Emilia Tolvanen. Kriisitilanteet kansainvälisessä liikkuvuudessa opas korkeakouluille Kv-kevätpäivät 22.5.2012 Emilia Tolvanen Kriisitilanteet kansainvälisessä liikkuvuudessa opas korkeakouluille Oppaan taustaa Katja Kiviharju, Kriisit pöydälle -opas vuonna 2000 Tarve päivitetylle oppaalle

Lisätiedot

Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys

Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Lääkärin koulutus korostaa biologista näkökulmaa Kuolema biologinen psykologinen kulttuurinen eettinen ja uskonnollinen näkökulma

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä

Lisätiedot

Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin

Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin Uhrin auttamisen lähtökohtana on aina empaattinen ja asiallinen kohtaaminen. Kuuntele ja usko siihen, mitä uhri kertoo. On

Lisätiedot

ASUMISNEUVONTAA HEKA-KONTULASSA ASUMISNEUVOJA SATU RAUTIAINEN

ASUMISNEUVONTAA HEKA-KONTULASSA ASUMISNEUVOJA SATU RAUTIAINEN ASUMISNEUVONTAA HEKA-KONTULASSA ASUMISNEUVOJA SATU RAUTIAINEN YHTEYS ASUMISNEUVONTAAN Asumisneuvojalle tulee tieto toisen eroavista avio/avopuolisoista ottaessa yhteyttä Mahdollinen kiista siitä, että

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen!

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Liite 11 N2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssin toiselle jaksolle.

Lisätiedot

Lataa?En suostu yksinkertaisesti häviämään ihmisten silmistä? - Heli Vihottula

Lataa?En suostu yksinkertaisesti häviämään ihmisten silmistä? - Heli Vihottula Lataa?En suostu yksinkertaisesti häviämään ihmisten silmistä? - Heli Vihottula Lataa Kirjailija: Heli Vihottula ISBN: 9789514499531 Sivumäärä: 214 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.74 Mb Emme pysty täysin

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA. Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua.

TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA. Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua. TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua. Sinulla on oikeus arvokkaaseen elämään. Sosiaalipalvelulaissa on kansallinen arvopohja, joka kattaa vanhustenhuollon koko Ruotsissa.

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

Turvallisesti netissä

Turvallisesti netissä Turvallisesti netissä Reilun somen säännöt: 1. Erottele tieto ja mielipide. Esitä tietona vain sellaista, mikä on totta. Erota oma pohdintasi, kantasi ja arvelusi tiedosta. 2. Perustele väitteesi. Tuo

Lisätiedot

SM 14/15 Yleisurheilu Kaarlenkenttä, Vaasa, 17.-19.8.2012

SM 14/15 Yleisurheilu Kaarlenkenttä, Vaasa, 17.-19.8.2012 TURVALLISUUSSUUNNITELMA 12.8.2012 1(8) SM 14/15 Yleisurheilu Kaarlenkenttä, Vaasa, 17.-19.8.2012 1. TAPAHTUMAN ja toiminnan kuvaus... 2 2. Toiminnan turvallisuudesta vastuulliset... 2 3. Suorituspaikat

Lisätiedot

LIUKSIALAN KOULUN KRIISIVALMIUS- SUUNNITELMA

LIUKSIALAN KOULUN KRIISIVALMIUS- SUUNNITELMA LIUKSIALAN KOULUN KRIISIVALMIUS- SUUNNITELMA Päivitys 22.9.2015 Yleinen hätänumero 112 Poliisin hätänumero 10022 TÄRKEITÄ PUHELINNUMEROITA Myrkytystietokeskus 09 / 241 4392 09 / 4711 Kangasalan terveysasema

Lisätiedot

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala MASENNUS Terveystieto Anne Partala MITÄ ON MASENNUS? Masennus on sairaus Sairaus, joka voi tulla kenen tahansa kohdalle Sairaus, josta voi parantua Masennus eroaa normaalista tunteiden vaihtelusta Kannattaa

Lisätiedot

Kriisit ja Mielenterveys Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi seminaari

Kriisit ja Mielenterveys Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi seminaari Kriisit ja Mielenterveys Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi seminaari 29.9.2014 Suvi Piironen Asiantuntija SOS- kriisikeskus Elämän monet kriisit Jokainen kohtaa kriisejä elämänsä aikana Kriisiksi

Lisätiedot

Kriisiviestintäseminaari Case Imatra, Kuntaliitto Arja Kujala

Kriisiviestintäseminaari Case Imatra, Kuntaliitto Arja Kujala Kriisiviestintäseminaari Case Imatra, Kuntaliitto 2.11.2017 Arja Kujala 4.12.2016 viestiketjuja klo 2 Pojalta tekstiviesti: kulmilla ammuttu, minä olen kunnossa. Yritän tavoittaa muita sisaruksia. Tyttäreltä

Lisätiedot

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset 1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi

Lisätiedot

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot