Yrittäjyyskasvatus projekti-ideoita alakouluun

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yrittäjyyskasvatus 2015 -projekti-ideoita alakouluun"

Transkriptio

1 Yrittäjyyskasvatus projekti-ideoita alakouluun Tekijät: Jutta Arvola, Maiju Soppela, Outi Polvinen ja Salla Pietiläinen (Jyväskylän yliopiston OKL:n opiskelijat)

2 1.-2.luokat Tavoitteita OPS 2016 Laaja-alaiset tavoitteet 1-2- lk, s 113 Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6) Koulutyössä oppilaat saavat monimuotoisia tilaisuuksia oppia työskentelemään yksin ja yhdessä toisten kanssa. Heitä ohjataan harjoittelemaan ryhmässä toimimista ja yhteistyötä, omien ideoiden sovittamista yhteen toisten kanssa sekä ikäkaudelle sopivaa vastuunkantoa. Oppilaita kannustetaan tutkimaan uusia asioita ja miettimään, missä itse on erityisen hyvä ja mitä voisi tehdä toisten hyväksi koulussa ja kotona. Heitä rohkaistaan toimimaan uusissa tilanteissa itseensä luottaen. Oppilaita opastetaan tutustumaan eri ammatteihin koulussa ja koulun ulkopuolella ja ymmärtämään niiden ja yleensä työn merkitys yhteiskunnassa, erityisesti perheiden arjen ja toimeentulon kannalta. Yhteistyö huoltajien ja koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa rikastaa työskentelyä. Jaksosuunnitelma: Tavoitteena tutustua eri ammatteihin vanhempien ja sukulaisten ammattien kautta. Leikin kautta tutustutaan kuvitteelliseen yritysmaailmaan (rakennetaan pikku yrityskylä). Tutkitaan tavaroiden kiertokulkua. 1.Tunti: Ammatteihin tutustuminen Ennakkotehtävänä oppilaille voi antaa selvitettäväksi mitä työtä vanhemmat tai joku sukulainen tekee. Oppilaat kyselevät mitä kussakin ammatissa tehdään ja millaista työn tekeminen on. Keskustelu ammateista ja omista haaveammateista. Pantomiimina esitetään erilaisia ammatteja. Ope voi näyttää kuvia eri ammatinharjoittajista ja lapset arvaavat. Kotitehtävä: Oppilaat tuovat kotoaan jonkin esineen, jonka alkuperästä he haluavat tietää (mistä esine tulee, tavaroiden kiertokulku) 2.Tunti: Tavarat Tarkastellaan oppilaiden esineitä. Oppilaat kirjoittavat/piirtävät paperille mistä he kuvittelevat esineen tulleen. (Valmistus, raaka-aineet, kuka on valmistanut, missä maassa, kuka myy). Käydään yhdessä läpi lapsien ajatuksia ja käytetään apuna mallikuvaa. (ks. liite 1) 3.ja 4. Tunti: Valmistelutunnit Valmistelutunti: Keskustellaan mitä eri yrityksiä kotialueelta löytyy. Yrityskylän yritykset ovat posti, kauppa ja kahvila. (tai jotkin muut opettajan valitsemat) Jakaudutaan yritysryhmiin kiinnostuksen mukaan. Postin tehtävät: Ryhmässä jaetaan roolit: Postinjakaja, postivirkailija (asiakaspalvelija), postin lajittelija Kaupan tehtävät: Hyllyttäjät, kauppias (tavaroiden hankinta), myyjät, mainostaja Kahvilan tehtävät: Omistaja (hankkii tuotteita), kassa, leipuri, tarjoilija Tarkoituksena rakentaa pikku yrityskylä: posti, kauppa yms. Ryhmiin jakautumisen jälkeen:

3 Posti: Oppilaat kirjoittavat kirjeitä (kerätään kaikkien 1-2 luokkien kirjeet samaan pussiin, josta lajittelijat hakevat oman luokan kirjeet) Kirjeissä oman luokan tunnus esim. 1A Kauppa: Oppilaat valmistavat rahoja ja mainoksia sekä tuotteita Kahvila: Oppilaat valmistavat rahoja, tuotteita (ope voi tuoda valmiiksi tiettyjä tuotteita esim. tarjottimia, paperimukeja, tarroja (postimerkit) jne. 5. Tunti: Pikku yrityskylä Toimitaan yrityskylässä esimerkiksi niin, että kaksi yritystä on auki ja yhden yrityksen työntekijät toimivat kiertelevinä asiakkaina. Ope vastaa vaihdoista. (leikkiin saa käyttää enemmänkin kuin yhden tunnin)

4 3.-4.luokat Tavoitteita OPS 2016 Laaja-alaiset tavoitteet 3-6 lk., s.167: Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6) Oppilaita ohjataan työskentelemään järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti ja ottamaan kasvavassa määrin vastuuta tekemisestään. Heitä rohkaistaan tunnistamaan vahvuuksiaan ja kiinnostumaan erilaisista asioista. Oppilaita kannustetaan sisukkuuteen työn loppuun saattamisessa ja työn tulosten arvostamiseen. Koulutyössä harjoitellaan projektien toteuttamista, ryhmässä toimimista sekä yhteistyötä koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Yhteisissä työskentelytilanteissa oppilaat saavat mahdollisuuden oppia vastavuoroisuutta, neuvottelutaitoja sekä ponnistelua yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Oppilaita rohkaistaan tuomaan vapaa-ajalla oppimiaan taitoja koulutyöhön ja opettamaan niitä toisille oppilaille. Koulutyöhön sisällytetään toimintaa, jossa oppilaat saavat kokemuksia työstä, eri ammateista ja toisten hyväksi toimimisesta. Tällaista voi olla esimerkiksi koulun sisäinen työharjoittelu, yhteistyöhankkeet lähellä toimivien yritysten ja järjestöjen kanssa, kummitoiminta sekä vertaissovittelu tai tukioppilaana toimiminen. Oppilaita kannustetaan aloitteellisuuteen ja yritteliäisyyteen ja ohjataan näkemään työn ja yrittäjyyden merkitys elämässä ja yhteiskunnassa. Jaksosuunnitelma: Mainoksiin keskittyminen. Aluksi tutustutaan mainoksen piirteisiin. Pohditaan esimerkiksi millä keinoin mainoksella houkutellaan. Tämän jälkeen oppilaita ohjataan mainostamaan omaa keksintöään edellisellä tunnilla opittujen asioiden pohjalta. Jakson lopussa tehdään virtuaalinen cv. 1.tunti: Mainokseen tutustuminen Ennakkotehtäväksi oppilailla on ollut tuoda mukanaan kouluun lehdestä leikattu heitä kiinnostava mainos. -Oppilaat jakautuvat pareihin ja esittelevät parilleen mainoksen jonka ovat kotiläksynä tuoneet. He perustelevat miksi ovat juuri valinneet nämä mainokset. -Keskustellaan yhdessä: Millainen on mieleen jäävä mainos?, Mitä se on sinulle viestittänyt? Missä kaikkialla olet nähnyt mainoksia? Millaisia tehokeinoja mainokset käyttävät? -Tutustutaan opettajajohtoisesti keskustellen open tuomaan mainokseen ja sen käyttämiin keinoihin -Oppilaat saavat pareittain tutkia omasta mainoksestaan mainonnan keinoja ja esitellä koko luokalle löydöksiään. 2.ja 3. tunti: Hilavitkutin ja sen mainostaminen -Oppilaat muodostavat 3-4 hengen ryhmiä -Oppilaat muodostavat ryhmissä luokasta löytyvistä tavaroista open määräämän keksinnön. Luokasta saa ottaa vain viisi tavaraa. Opettaja kertoo oppilaille vasta tavaroiden valitsemisen jälkeen millainen keksintö ryhmän pitää tavaroista muodostaa. Opettaja voi esimerkiksi määrätä ryhmää muodostamaan imurin, marjapoimurin, pelikonsolin tai kaukosäätimen. Tämän jälkeen ryhmät rakentavat tavaroistaan opettajan määräämän esineen. Ryhmät valmistautuvat esittelemään keksinnön tuotemekanismin muille oppilaille sekä mainostamaan tuotetta samalla kun heidät kuvataan ipadeille. Lopuksi äänestetään kenen ryhmän keksintö oli kaikista houkuttavin ja keskustellaan miksi. Kotiläksy: omien vahvuuksien kirjaaminen monisteen avulla (ks. liitteet 2&3)

5 4.ja 5. tunti: Video cv -katsotaan video esimerkki cv:stä - Oppilaat tekevät ipadille videoidun cv:n, jossa tarkoituksen kertoa omia vahvuuksiaan esimerkiksi koulun tai harrastusten kautta (pohjana edellisellä kerralla annettu kotitehtävä) sekä pohtia missä voisi kehittyä. -Oman cv:n teon jälkeen, opettaja jakaa oppilaat pareihin oppilastuntemuksensa perusteella. Oppilaiden on seuraavaksi tarkoituksena toimia toisen oppilaan suosittelijana eli kertoa videolle oman parinsa vahvuuksista ja hyvistä puolista. -Tarkoituksena tehdä videoista yhtenäinen kokonaisuus. Opettaja tai oppilas editoi videot yhteen. 6. tunti: Koonti ja keskustelu -Katsotaan luokan vahvuudet-video -Keskustelua: oliko vaikeaa löytää itsestä vahvuuksia ja kehityskohteita?, miltä tuntuu olla kehuttavana?

6 5.-6.luokat Tavoitteita OPS 2016 Laaja-alaiset tavoitteet 3-6 lk., s.167: Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6) Oppilaita ohjataan työskentelemään järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti ja ottamaan kasvavassa määrin vastuuta tekemisestään. Heitä rohkaistaan tunnistamaan vahvuuksiaan ja kiinnostumaan erilaisista asioista. Oppilaita kannustetaan sisukkuuteen työn loppuun saattamisessa ja työn tulosten arvostamiseen. Koulutyössä harjoitellaan projektien toteuttamista, ryhmässä toimimista sekä yhteistyötä koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Yhteisissä työskentelytilanteissa oppilaat saavat mahdollisuuden oppia vastavuoroisuutta, neuvottelutaitoja sekä ponnistelua yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Oppilaita rohkaistaan tuomaan vapaa-ajalla oppimiaan taitoja koulutyöhön ja opettamaan niitä toisille oppilaille. Koulutyöhön sisällytetään toimintaa, jossa oppilaat saavat kokemuksia työstä, eri ammateista ja toisten hyväksi toimimisesta. Tällaista voi olla esimerkiksi koulun sisäinen työharjoittelu, yhteistyöhankkeet lähellä toimivien yritysten ja järjestöjen kanssa, kummitoiminta sekä vertaissovittelu tai tukioppilaana toimiminen. Oppilaita kannustetaan aloitteellisuuteen ja yritteliäisyyteen ja ohjataan näkemään työn ja yrittäjyyden merkitys elämässä ja yhteiskunnassa. Jaksosuunnitelma: Uutisjuttujen suunnittelu ja toteuttaminen pienissä neljän hengen ryhmissä. Oppilaat päättävät ryhmissään kuka on päätoimittaja, kuvaaja sekä ketkä ovat toimittajia. Lopputuotoksena on luokan yhteinen lehti, jossa on jokaisen ryhmän jutut. Opettaja kokoaa lehden. Lehti tulee koko koulun nähtäväksi yhteisessä tilaisuudessa, jossa näytillä on myös videoitu versio uutisesta. Tunti 1: roolijako, vihjekuori, keskustelu koulumaailmasta 1. Ryhmän roolien päättäminen (päätoimittaja, kuvaaja ja toimittajat 2-4 :riippuu ryhmän jäsenten määrästä). Myös luokanopettaja ottaa päivän ajaksi itselleen roolin, esimerkiksi lehden johtaja, uutispäällikkö tms. 2. Toimitusryhmät saavat vihjekuoren, joka sisältää keskustelunaiheita. Keskustelun aiheiden tarkoitus on johdattaa toimitusryhmät pohtimaan sanomalehti uutistensa aihetta, joka on koulumaailma. Päätoimittaja toimii toimitusryhmän puheenjohtajana ja kuvaaja muistiinpanojen kirjurina. -kotiläksyksi oman valitseman uutisen tuominen kouluun Tunti 2:uutiseen tutustuminen tekstilajina 1.Tutustutaan koulumaailmaa käsitteleviin uutisteksteihin. Sijoitetaan seuraavat käsitteet oikeilla paikoille: otsikko, väliotsikko, kuvateksti 2. Kotiläksyn purku: mihin oppilas oli kiinnittänyt huomiota uutisessa? 3.Aiheiden valinta omaan lehtijuttuun vihjekuoren ohjaamana ja juttujen suunnittelu Tunti 3 ja 4: Oman uutisen kirjoittaminen yhteistyössä koko toimitusryhmän kanssa 1.Ope ilmoittaa päätoimittajille milloin lehtijuttujen tulee olla valmiina kopioitavaksi. 2.Kuvaajien ohjeistus kameran toiminnasta, kuvien tallentamisesta sekä niiden liittämisestä tikulle

7 -Tavoitteena on uutiskuvan ottaminen ja koulumaailman kiinnostavasta aiheesta kirjoittaminen Kotiläksy: -Mitä opin? Kuinka toimitusryhmä toimi? Kirjoita. Tunti 5: Uutisten videointi 1. Oppilaat kuvaavat ipadeillä kirjoittamansa uutisen. Valokuvaaja toimii myös videon kuvaajana. Toimittajat toimivat uutisankkureina. Mukaan voi ottaa myös haastatteluita. Tunti 6: Uutisten julkistamistilaisuus 1. Uutisjutut näytillä koko koululle. Uutiset esillä tulostettuna sekä uutistoimitukset esimerkiksi videolla ipadeillä. 2. Muut koululaiset arvioivat: Voisiko joku lehtijuttu olla sellainen, mikä voitaisiin julkaista oikeassa sanomalehdessä? Miksi? (salissa palautelaatikko)

8 LIITTEET Liite 1 Liite 2

9 Liite 3 LÄHTEET Kokko, Ilona Into- yrittäjyyteen! Jyväskylä. Opetushallitus, luonnos Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. ops2016/perusteet. Luettu Petäjäniemi, M & Ronkainen, J 2012, Kehitystehtävä Taloudellinen tiedotustoimisto ry Yrityskylä: oppilaan tehtäväkirja.

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6. 14.1 Vuosiluokkien 2 ja 3 välinen siirtymävaihe ja vuosiluokkien 3-6 tehtävä. Vuosiluokkien 2 ja 3 välinen siirtymävaihe

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6. 14.1 Vuosiluokkien 2 ja 3 välinen siirtymävaihe ja vuosiluokkien 3-6 tehtävä. Vuosiluokkien 2 ja 3 välinen siirtymävaihe LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.1 Vuosiluokkien 2 ja 3 välinen siirtymävaihe ja vuosiluokkien 3-6 tehtävä Vuosiluokkien 2 ja 3 välinen siirtymävaihe Siirtymävaiheessa on tärkeä varmistaa opiskelun edellyttämien

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

OPS 2016. historia ja yhteiskuntaoppi. Riia Palmqvist, Marko van den Berg, Jukka Rantala Pekka Rahkonen (kuvitus)

OPS 2016. historia ja yhteiskuntaoppi. Riia Palmqvist, Marko van den Berg, Jukka Rantala Pekka Rahkonen (kuvitus) OPS 2016 historia ja yhteiskuntaoppi Riia Palmqvist, Marko van den Berg, Jukka Rantala Pekka Rahkonen (kuvitus) Uusi opetussuunnitelma tuo alakouluun uuden oppiaineen, yhteiskuntaopin. Me nyt -sarja rakentuu

Lisätiedot

lehtipajaan! Esiopettajan aineisto

lehtipajaan! Esiopettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Esiopettajan aineisto Esiopettajalle Lehtipaja sopii osaksi esiopetuksen mediakasvatusta Menetelmä on alun perin tehty alakoululaisten l l käyttöön, tämä versio on muokattu siitä

Lisätiedot

Uutiskopla ja kuusi kysymystä

Uutiskopla ja kuusi kysymystä Sanomalehtiviikko Tehtäväpaketti 3. 4.-luokkalaisille Opettajan aineisto Uutiskopla ja kuusi kysymystä Tervehdys opettaja! Tämä aineisto on tarkoitettu käyttöösi oppilaiden sanomalehtiviikon tehtäväpaketin

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Miten löytää itselle sopiva ala? (dia 3) Tuntiin voi virittäytyä pohtimalla dian kysymyksiä yhdessä ryhmän kanssa.

Miten löytää itselle sopiva ala? (dia 3) Tuntiin voi virittäytyä pohtimalla dian kysymyksiä yhdessä ryhmän kanssa. 17. Löydä oma alasi Keskeiset sisällöt eri ammattialoihin tutustuminen omien kiinnostuksen kohteiden tunnistaminen Tuntitehtäviä Miten löytää itselle sopiva ala? (dia 3) Tuntiin voi virittäytyä pohtimalla

Lisätiedot

YRITTÄJYYTTÄ PAIKALLISIIN OPETUSSUUNNITELMIIN

YRITTÄJYYTTÄ PAIKALLISIIN OPETUSSUUNNITELMIIN 1 (11) YRITTÄJYYTTÄ PAIKALLISIIN OPETUSSUUNNITELMIIN Yrittäjyys on entistä vahvemmin mukana uudistuvissa opetussuunnitelmissa. Tähän materiaaliin on koottu taustatietoa ja näkökulmia yrittäjille ja paikallisyhdistyksille,

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu Elina Lappalainen & Pia Perälä Suunnittelemamme käsityön kokonaisuuden teemana on joulu. Projekti on suunniteltu kuudesluokkalaisille. Projektin esittelyvaiheessa

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin!

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Koululaisten oma yhteiskunta Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Mikä Yrityskylä? Kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö Simulaatio

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA Opsii!

VANHEMPAINILTA Opsii! VANHEMPAINILTA 6.9.2016 Opsii! ILLAN SISÄLTÖ Ops - mitä uutta? Arvioinnin ja arviointikäytänteiden muutokset Kaikki koodaataan! Laaja-alainen osaaminen ja valinnaisuus OPS MITÄ UUTTA VAI MITÄÄN UUTTA?

Lisätiedot

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta OPO-ops 7.11.2015 T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta Osallisuus ja S1: Oppiminen ja opiskelu muodostamaan kokonaiskäsitys aktiivinen toiinta vuosiluokkien 7-9 -Nivelvaihe

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri Perehtyminen kotona: Millainen on oppimista tukeva arviointikulttuuri? Palauta mieleen OPSin luku 6. Koonti ja keskustelu opettajainkokouksessa: Mikä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

190 toiminnallista koulupäivää HYVÄ LIIKE- OHJELMA. ALUEELLINEN LIIKKUVA KOULU SEMINAARI Suomen Urheiluopisto, Vierumäki

190 toiminnallista koulupäivää HYVÄ LIIKE- OHJELMA. ALUEELLINEN LIIKKUVA KOULU SEMINAARI Suomen Urheiluopisto, Vierumäki 190 toiminnallista koulupäivää HYVÄ LIIKE- OHJELMA ALUEELLINEN LIIKKUVA KOULU SEMINAARI Suomen Urheiluopisto, Vierumäki LIIKKUVA KOULU TULEE NÄKYÄ KOULUN TOIMINTA-AJATUKSESSA Aurinkovuoren koulussa on

Lisätiedot

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

Turun Yliopisto Turun opettajankoulutuslaitos. MO 9.2.3 Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys. Projektityö Maidon tie. Kaija Korhonen & Nina Nylund

Turun Yliopisto Turun opettajankoulutuslaitos. MO 9.2.3 Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys. Projektityö Maidon tie. Kaija Korhonen & Nina Nylund Turun Yliopisto Turun opettajankoulutuslaitos MO 9.2.3 Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys MO 9.2.3 Käsityö, muotoilu ja yrittäjyys MAIDON TIE -PROJEKTI Valitsimme maidon tie projektin, jossa tutustutaan muun

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille

Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen. työkirja. Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja Opettajille, rehtoreille sekä muille yrittäjyyskasvatuksen toimijoille ja kumppaneille Yrittäjyyskasvatuksen kehittämisen työkirja on osa Yritteliäs ja hyvinvoiva

Lisätiedot

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli KASILUOKKA Koulutusvalinnat ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on rohkaista nuoria tekemään koulutusvalinnat omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden perusteella sukupuolen ja siihen liitettyjen

Lisätiedot

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

Just duunit. Kevät 2015

Just duunit. Kevät 2015 Just duunit Kevät 2015 Just duunit Mitä tehdään? Perustetaan yritys. Miten tehdään? Keksitään yritysidea. Perustetaan yritys. Laaditaan kirjallinen yrityssuunnitelma. Toteutetaan! Just duunit: Tavoite

Lisätiedot

Uutiskopla ja rapiseva paperi

Uutiskopla ja rapiseva paperi Sanomalehtiviikko Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille Opettajan aineisto Uutiskopla ja rapiseva paperi Tervehdys opettaja! Tämä aineisto on tarkoitettu käyttöösi oppilaiden sanomalehtiviikon tehtäväpaketin

Lisätiedot

OSALLISTUVA KANSALAISUUS JA YRITTÄJYYS AIHEKOKONAISUUS

OSALLISTUVA KANSALAISUUS JA YRITTÄJYYS AIHEKOKONAISUUS 1 YRITTÄJYYSKASVATUS TAPAINLINNAN KOULUSSA OSALLISTUVA KANSALAISUUS JA YRITTÄJYYS AIHEKOKONAISUUS Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys on yksi opetussuunnitelman perusteiden mukaisista aihekokonaisuuksista.

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki 13.4.2018 17/04/2018 Opetushallitus 2 17/04/2018 Opetushallitus 3 Kulttuurinen osaaminen,

Lisätiedot

TAVOITTEET journalistin reitin suunnittelu omien tavoitteiden asettaminen median tehtäviin tutustuminen

TAVOITTEET journalistin reitin suunnittelu omien tavoitteiden asettaminen median tehtäviin tutustuminen Journalistin reitti Tavoitteet Journalistin reitin tavoitteena on tutustua mediaympäristöön ja erityisesti uutisen tekstilajiin. Journalistin reitillä laaditaan oma uutinen, jota varten haetaan tietoa,

Lisätiedot

Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu. Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän, hänen perheensä ja lähisukunsa kuuluu.

Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu. Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän, hänen perheensä ja lähisukunsa kuuluu. T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu.

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa 1 Aluksi esittäytymiskierros ja nimilista kiertämään Valintojen

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? Oppiakseen perustietoja ja -taitoja sekä sosiaalisuutta Oppiakseen erilaisia sosiaalisia taitoja ja sääntöjä

Lisätiedot

Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille

Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille ET, monialaiset, opetusideoita Säännöt useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille Johdattelua sääntöihin - lautapeli: oppilaille annetaan pelilauta ja heidän tulee kehittää peliin omat säännöt koonta:

Lisätiedot

Yrityskylä Jokirannan koulun kuudesluokkalaisten yhteiskuntaopin opetuksessa. Merja Immonen

Yrityskylä Jokirannan koulun kuudesluokkalaisten yhteiskuntaopin opetuksessa. Merja Immonen Yrityskylä Jokirannan koulun kuudesluokkalaisten yhteiskuntaopin opetuksessa Merja Immonen 13.9.2016 Mitä on talous Esitellään talouden toiminnan peruskäsitteitä. Esitellään talouden ja rahan kiertokulkumalli.

Lisätiedot

ARVIOINTI veso-iltapäivä alakoulut OPS 2016

ARVIOINTI veso-iltapäivä alakoulut OPS 2016 ARVIOINTI veso-iltapäivä 29.3.17 alakoulut OPS 2016 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu 61 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu Kvartti-malli LAPSEN TUKEMINEN SIIRTYMÄVAIHEESSA Malli koostuu kahdesta osasta:

Lisätiedot

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa.

Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa. Kuvat ClipArt Yrittäjyyskasvatus oppimisen perustana -ohjevihkonen on tarkoitettu yleissivistävän opettajankoulutuksen opiskelijoiden ja ohjaajien käyttöön. Materiaali on mahdollista saada myös PowerPoint

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen LAPSET PUHEEKSI keskustelu Muokattu työversio 19.8.2015 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Pienryhmän erityisluokanopettaja Kati Evinsalo Yhdessä osallisuuteen Yläkoulun erityistä tukea tarvitsevien nuorten pienryhmässä kahdeksan 13-17-vuotiaan (7.-9.lk)

Lisätiedot

Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen

Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen Sisältö Työn räätälöinti on työn mukauttamista yksilöllisin edellytyksin Työelämän pelisäännöt ja työelämätaidot SWOT-analyysi: Mitä työpaikallani työntekijältä

Lisätiedot

Tuntisuunnitelma: Teema 3

Tuntisuunnitelma: Teema 3 Tuntisuunnitelma: Teema 3 Aika: Oppimiskokonaisuuden 3. oppitunti Mobiililaboratorio-oppimiskokonaisuus, 7.-9. lk Aihe: Tulkitaan mittaustuloksia paikkatiedon avulla Oppitunnin tavoitteet: Oppilaat tutustuvat

Lisätiedot

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille 1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille A. Näin suoritat lukudiplomin 1. Ohjeet alakoululaisille Lue vuoden aikana luokan lukudiplomiin tarvittavat kirjat, tee jokaiseen lukemaasi

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4 Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia

Lisätiedot

Oppimispäiväkirja. Teema1. Johdanto. T1. Kirjoita lyhyt yhteenveto kuvista. T2. Haastattelu

Oppimispäiväkirja. Teema1. Johdanto. T1. Kirjoita lyhyt yhteenveto kuvista. T2. Haastattelu Oppimispäiväkirja Oppimispäiväkirja on kurssin kirjallinen työ, jonka jokainen oppilas tekee itsenäisesti ja palauttaa opettajalle kurssin päätteeksi. Osa tehtävistä tehdään pareittain tai ryhmissä, nämä

Lisätiedot

Unelmien työ (90 min)

Unelmien työ (90 min) Unelmien työ (90 ) Oppitunti on mahdollista toteuttaa myös 45 uutissa. Tällöin toteutetaan kohdat 1, 2 ja 3 (lyhennettyinä) sekä Unelmien työpaikan yksilötyöskentelyosuus (15 ). Voit soveltaa tehtävän

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Keskeiset poiminnat Opetussuunnitelman perusteista liittyen tunne- ja vuorovaikutustaitoihin:

Keskeiset poiminnat Opetussuunnitelman perusteista liittyen tunne- ja vuorovaikutustaitoihin: Keskeiset poiminnat Opetussuunnitelman perusteista liittyen tunne- ja vuorovaikutustaitoihin: Laaja-alainen osaaminen vuosiluokilla 1-2 Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Oppilaita kannustetaan kysymään

Lisätiedot

Ostoskassit pullollaan miten kehittää

Ostoskassit pullollaan miten kehittää Ostoskassit pullollaan miten kehittää opettajan valmiuksia maahanmuuttajan kohtaamisessa? Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisöss ssä 22.-23.11.2007 23.11.2007 FL Heidi Vaarala Jyväskyl skylän

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN 19.4.2016 Laaja-alainen osaaminen Tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostama kokonaisuus Kykyä käyttää tietoja

Lisätiedot

TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja. Minä työsuhteen päättyessä. ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi

TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja. Minä työsuhteen päättyessä. ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja Minä työsuhteen päättyessä ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi TYÖELÄMÄÄN OHJAUS - Opintopiirin työkirja Työelämään ohjauksen opintopiirin työkirja

Lisätiedot

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Harjoite 12: Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas herää mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan. Oppilas

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö. Yrityskylä on pienoiskaupunki, jossa on vähintään 15 eri yrityksen ja

Lisätiedot

ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ

ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ 13 ideaa KODIN JA KOULUN PÄIVÄ Kodin ja Koulun Päivä on valtakunnallinen tapahtuma, jota vietetään sadoissa kouluissa kautta maan. Päivä lujittaa kodin ja koulun yhteistyötä, tarjoaa tilaisuuksia myönteiselle

Lisätiedot

Miksi yrittäjyyskasvatusta?

Miksi yrittäjyyskasvatusta? Yrittäjyyskasvatus Miksi yrittäjyyskasvatusta? Yrittäjyyskasvatuksen avulla pyritään lisäämään oppilaan yrittävyyttä ja lapsen ja nuoren halua menestyä ja ottaa asioista selvää. Tavoitteena on mm. sosiaalinen,

Lisätiedot

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lomake annetaan etukäteen huoltajille mietittäväksi. Lomakkeen lopussa on lapsen kehitystä suojaavia tekijöitä kotona ja koulussa, ja

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Pedagogiset iltapäivät

Pedagogiset iltapäivät Pedagogiset iltapäivät Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa https://peda.net/jyvaskyla/ict/ohjaus https://peda.net/jyvaskyla/ict/koulutusmateriaalit/palokka 4.2.2015 1 OPS2016 Tieto- ja viestintäteknologinen

Lisätiedot

LUOLAVUOREN KOULU KOTITALOUS Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit LISÄYSEHDOTUKSET: 8. luokka

LUOLAVUOREN KOULU KOTITALOUS Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit LISÄYSEHDOTUKSET: 8. luokka LUOLAVUOREN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 8. luokka KOTITALOUS Taide-ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 2 vvh Tavoitteet 8. luokka Käytännön toimintataidot S

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Opetuksen pyrkimyksenä on kehittää oppilaiden matemaattista ajattelua.

Opetuksen pyrkimyksenä on kehittää oppilaiden matemaattista ajattelua. Matematiikkaluokkien opetussuunnitelma 2016 Alakoulu Matematiikkaluokilla opiskelevalla oppilaalla on perustana Kokkolan kaupungin yleiset matematiikan tavoitteet. Tavoitteiden saavuttamiseksi käytämme

Lisätiedot

Antti Ekonoja

Antti Ekonoja Antti Ekonoja antti.j.ekonoja@jyu.fi Aloitusluento Opettajan ja osallistujien esittäytyminen Pohdintaa (omia kokemuksia) tietotekniikan/tvt:n opiskelusta eri kouluasteilla Ennakkoluennosta nousseet kysymykset

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Luentokurssi Matematiikka ja luonnontieteet yhteiskunnassa (13.3.-8.5.2014)

Luentokurssi Matematiikka ja luonnontieteet yhteiskunnassa (13.3.-8.5.2014) Luentokurssi Matematiikka ja luonnontieteet yhteiskunnassa (13.3.-8.5.2014) Yhteistyöprojekti yhtiön DS Smith Packaking Oy:n ja Lielahden yläkoulun kanssa Tekijät: Hilla Saarela, Sanna Kellokoski ja Esa

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI. Oppiaineen tehtävä

YHTEISKUNTAOPPI. Oppiaineen tehtävä 14.4.9 YHTEISKUNTAOPPI Oppiaineen tehtävä Yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi kansalaisiksi. Oppilaita ohjataan toimimaan erilaisuutta

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu 52 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu Kvartti-malli MURROSIKÄÄN TULEVAN LAPSEN VANHEMMUUS Tavoitteena: - vanhemmat pohtivat vanhemmuutta

Lisätiedot

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Lapsen kannustaminen Erilaiset tavat kannustaa

Lisätiedot

POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma

POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma Jakson päämääränä on kranssin suunnitteleminen ja valmistaminen pehmeitä ja kovia materiaaleja yhdistäen. Jakso on suunnattu

Lisätiedot

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri - Toimintamme päiväkodissa on tavoitteellista, pedagogisesti perusteltua. - Luomme lapselle innostavan ja turvallisen ympäristön,

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset Joensuun seudun opetussuunnitelma Keskeiset uudistukset Opetussuunnitelman käyttöönotto Uuden opetussuunnitelman mukainen opetus alkaa kaikissa kouluissa 1.8.2016 Luokissa 1-6 uusi opetussuunnitelma kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Joensuun seudun opetussuunnitelma Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan: mitkä arvot ohjaavat oppimista

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet PORTFOLIO-OHJEET Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet 1. Periodi portfolioryhmä, keskustelu, kirjoitus (2-3 sivua) Palautuspäivä: ennen keskustelua tai viimeistään 20.10.2006 klo 16:00 Perusharjoittelun

Lisätiedot

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden

Lisätiedot

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen

Lisätiedot

Ammattiportfolio. Projektiin liittyvät seuraavat kurssit:

Ammattiportfolio. Projektiin liittyvät seuraavat kurssit: Ammattiportfolio Ammattiprojektissa tutustutaan 3 5 ammattiin. Lisäksi projektin on tarkoitus auttaa löytämään omia vahvuuksia ja helpottaa tulevaa ammatinvalintaa. Projekti antaa myös valmiuksia työnhakuun.

Lisätiedot