Hantula, Lindberg ja Billing kävivät kertomassa mitä tehdään

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "23.8.05 8-12.00 Hantula, Lindberg ja Billing kävivät kertomassa mitä tehdään"

Transkriptio

1 PVM Mitä tehtiin Hantula, Lindberg ja Billing kävivät kertomassa mitä tehdään Aloitimme Pertti Lindbergin johdolla muottien ja tuotteen suunittelun Työstimme projektisuunnitelmaa ja etsimme henkarissa tarvittavia liittimiä netistä Muotinaihion mallinnusta ja työstöratojen suunnittelemista. Jukka havaitsi, että technics legoista saattais löytyä oivalliset liittimet henkariin Teimme vaateripustimen alustavan kokoonpanon. Lisäksi kävimme etsimässä liitintappia useissa alueen yrityksissä.(huonolla menestyksellä). Yrityskierros alkoi muovituotteita tekevästä Oy Österberg Ab:stä. Österbergillä pengottiin vähän laatikoita ja havaittiin, että vastaavanlaista liitintä ei löytyisi. Tämän jälkeen suunnistimme Starkkiin. Starkissa ei tällaisia liittimiä löytynyt, mutta kiinnitimme huomion yhteen Ido:n saranatappiin, josta pienellä modifioinnilla olisi mahdollista saada toimiva liitin. Tämän jälkeen ajelimme TKA yhtymään, joka myy kaikenlaisia muovituotteita. Ja niin kuin muissakin paikoissa, täälläkään ei oltu ikinä nähtykään kyseistä liitintä. TKA:ssa meitä neuvottiin kysymään yllättävästä paikasta eli askarteluliikkeestä. Päätimme käydä Vaasalaisessa askarteluliikkeessä Niru Narussa. Matkanvarrella oli kuitenkin vielä Kone ja Ruuvi, Kuuskantti ja Onninen, joista kaikista vedettiin vesiperä. Onnisella sentään yritettiin etsiä katalogeista jotakin. Mutta Ruuviliikkeissä sanottiin saman tien ei ja pyöriteltiin päätä. Tämän jälkeen suuntasimme kaupunkiin ja askarteluliike Niru Naruun. Sielläkään ei voitu muuta kuin neuvoa eteenpäin eli seuraava paikka olisi Pitkänkadun Elektroniikkaliike. Elektroniikkaliikkeessä ei tällaisia liittimiä ollut ja sieltä meidät ohjattiin Korttelin päässä olevaan kaihdin ja rullaverho liikkeeseen Rullmaan. Nyt alkoi jo tuntua siltä, että kyseistä liitintä ei löytyisi koko Vaasasta. Kävimme kuitenkin vielä Rullmassa varmistamassa tieto jota osasimme jo aavistellakin. Tällaista liitintä ei Rullmassakaan oltu nähty.

2 Seuraavaksi suuntasimme Pizzeria Pikku Quatroon. Emme kuitenkaan menneet kyselemään liittimiä, vaan Kebabille Teimme kokoonpanon, johon mallinsimme myös saranatapin. Myöhemmin päivällä pidimme Mika Billingin ruiskuvalutekniikan tunnit, josta saimme tehtäväksi tutkia PBT:n ominaisuuksia. Lisäksi sovimme kutistumaksi 1% Aloitimme aihion profiilin koneistamisen huonolla menestyksellä. Mallintamamme aihion ulkomitat olivat jostain syystä väärät, joten jouduimme mallintamaan aihion uudelleen ja tekemään ohjelmat uusiksi. Illalla Ristiluoma löysi valmiin tapin hitsausmaskin varaosista. Hän lupautui tekemään hintatiedustelun ko. kappaleesta. Lisäksi muutamme nykyisen henkarikokoonpanon tämän tapin mittojen mukaan. Aikaisemmat hahmotelmamme liittimestä olivat samankaltaisia kuin löydetty tappi, joten muutos kokoonpanossa ei ole suuri Tänään viilasimme henkarin parttimalleja, koska niistä tehtäisiin yön aikana kahviautomaatilla pikamalleja. Mallinsimme henkarin kiinnitysreiät sopimaan uusiin liittimiin, jotka Ilkka oli löytänyt. Lopputunneilla teimme vielä muottipuoliskojen halkaisut, tai yritimme tehdä. Kaikilla ryhmillä muottien halkaisu jumiutui viimeiseen kohtaan eli juuri kiinteän- ja liikkuvan muottipuoliskon halkaisuun. Haukuimme viimeisellä tunnilla yhteen ääneen koulun koneet alitehoisiksi jne. Päätimme kuitenkin käydä yrittämässä halkaisua vielä Technobotnian CNC-luokan koneilla, tuloksetta. Ohjelma jumiutui aina samaan kohtaan eli muottipuoliskojen irroitukseen toisistaan. Haukuimme sitten varmuuden vuoksi vielä Technobotniankin koneet ja suunnistimme takaisin koululle. Iltapäivällä Kaappo kokeili CAD luokassa vielä henkimaailman juttuja ja muutteli muottipuoliskojen nimiä. Ensimmäinen kokeilu oli Pro/E:n ehdottamilla omilla nimillä eli (Mold_Volume_1 ja Mold_Volume_2). Kaikki pidätteli henkeään ja kuinka ollakaan Pro/E teki muottipuoliskot kuin hyvinä aikoina. Ongelmana oli ollut muottipuoliskojen nimitykset. Tai oikeastaan toisen muottipuoliskon nimi, jossa oli skandinaavinen kirjain (Ä) eli kiinteä muotti. Hetken juhlittuamme peruimme pahat sanomisemme koulun koneista ja lähdimme kotiin odottelemaan aamua ja pikamalleja henkarista.

3 Aamulla Technobotnialla meitä odotti henkarin pikamallit. Samalla paletilla on myös toisen ryhmän paperireijittimen pikamallinteet. Liittimetkin toimivat hyvin. Tässä Jukka tyytyväisenä esittelee yhden käden henkaria. Henkari on tämän näköinen sen vuoksi, että tarkoitus oli vain kokeilla liittimien ja henkarin toimivuutta. Tässä henkari on kokoontaitettuna. Pientä viilaamista malliin vielä jäi: Pieniä kulmamuutoksia ja liittimet vaihdetaan omatekoisiin, koska niiden hinta nousi hieman liian korkeaksi. 1 /pari. Tänään keskiviikkona saimme myös liikkuvan muottipuoliskon valmiiksi. Ja kiinteän muottipuoliskon hyvälle alulle.

4 Päätettiin myös, että liittimen malli tehtäisiin tällä viikolla valmiiksi, jotta ensiviikolla näillä tunneilla olisi liittimen pikamalli valmiina ja sitä voitaisiin sovittaa henkariin.

5 Yhteenveto Kaikki yrityksemme löytää liitostappi osoittautuivat tuloksettomiksi lukuun ottamatta Ristiluoman tekemää löytöä, joka kuitenkin osoittautui rakenteeltaan heikoksi ja hinnaltaan liian kalliiksi. Teimme päätöksen valmistaa ko. tapin itse Teimme liitintapille useita eri variantteja. Iltapäivällä aloitimme ko. variaatioiden sorvaamisen ja sovittamisen vanhaan pikamalliin. Sitten kun olimme löytäneet oikean sovitteen, niin laitoimme uudet p-mallit yöksi valmistukseen Aamulla kokosimme yön aikana valmistuneista pikamalleista toimivan henkarin. Lisäksi koneistimme muottiaihiomme valmiiksi. Päivällä viimeistelimme runko-osan siten että siihen saadaan mahtumaan logo Tänään jaettiin ryhmän jäsenille lisää vastuualueita: Ilkka Ristiluoma ja Toni Lagerström ottivat hoitaakseen nettisivujen suunnittelun. Kaappo Ikola ja Jukka Mäki-Maunus sai virallisesti tapin suunnittelun itselleen, vaikka nämä sankarit siitä ovat vastanneet muutenkin alusta asti. Nettisivujen suunnittelu pantiin alulle ja tappia on mallinnettu ja suunniteltu villisti jo muutaman viikon Aamu aloitettiin valokuvaamalla ryhmät erikseen ja kokonaisena. Otettiin jalustalla panoraama kuvaa nettisivuja varten. Ja suunniteltiin jälleen malleja ja tappia. Henkarin malleja joudutaan vielä muuttamaan, koska työstöradat ovat osoitteutuneet liian ahtaiksi. Tappiin liitinkappaleeseen saatiin uusia ulottuvuuksia siinä mielessä, että sitä ei nyt ilmeisesti tullakaan tekemään kipinätyöstöllä, mikä oli yhdessä vaiheessa ykkösvaihtoehto. Nyt tappi tullaan tekemään jyrsimällä puolet tapista muottiin ja tapin se pää, mihin tulee kynsi, työstetään erilliselle messinkikappaleelle ja messinkikappale sitten istutetaan muottiaihioon omalle paikalleen kuusiokoloruuvilla. Saas nähdä, kauanko suunnitelmat pysyy tällaisena.

6 Muutama haastattelu kysymys päivän töiden lomassa: Kysymys: Mitä mieltä olet henkarimme liitinkappaleesta? Kaappo: Vaikea valmistaa... Kysymys: Onko meidän henkarin liitinkappaleella tulevaisuutta? Kaappo: Kyllä, varmasti on... *mumisee itsekseen* kunhan tän sais vaan p...ele kasattua... Kysymys: Onko meillä valmis muotti liitinkappaleelle syysloman ja koeviikon jälkeen? Kaappo: Vaikea sanoa... Jukka: Ai mitä? =) Syysloma Loma ohitse ja kaikki vähän lomaterässä. Koneistusjaksojen tekoa. Ei enää tahdo muistaa miten jaksoja tehdään, eikä enää ole varma missä ne oikeat mallikappaleet on. Osa ryhmiä pääsee jo jyrsimään muotteja. Ja tekemään susia. Loppupäivästä huomattiin, että meillä on väärä malli ja se teetti lisää töitä. Joku pölliny Ryhmä kakkosen liikkuvan muottiaihion. V...tu mitä porukkaa täällä liikkuu Lindberg poissa, mutta ei haittaa menoa Billing käy välillä katsomassa miten asiat edistyy. Saatiin koneistettua toinenkin puoli ja samalla koneistettiin tappien messinkipaloja. Päivitys edelliseen. Palat on jo

7 sahattu ja jengattu. On ku tehtaassa tehtyjä! Reijolta irtosi viilauksessa sormi, mutta uusi saatiin sorvattua ja istutettua paikoilleen Lindberg vielä sairaslomalla, mutta homma etenee. Aamulla selvis, että Technobotnian kattorakenteen puiset palkit ei ole kantavia! Asiasta käytiin pienimuotoinen väittely, mutta kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut. Ei ollut turha tämäkään päivä. Yksi ryhmän jäsenistä väsähti kesken tunnin, käytimme tilaisuutta hyväkseen ja testasimme henkarin kestävyyttä. Ja hyvin näytti kestävän. Ellei Hantulan prätkärotsi paina 75 kg enempää niin pitäisi kestää senkin. Henkari annettiin rakennustekniikan opiskelijoille, jotka suorittavat henkarille väsymismitoitukset ja lujuuslaskennat. Jäämme odottelemaan tuloksia. Timolla jäi iltapäivällä kieli diskettiasemaan, mutta Rantasalon Marko sai irroitettua diskettiaseman koneesta ja tietokone on taas hyvissä kuoseissa. Timo puolestaan lähti terkkarille diskettiasema suussa Timolla on edelleen korppuasema suussa.

Johdanto Tuotteesta Kurssit

Johdanto Tuotteesta Kurssit Johdanto Ryhmämme tehtävänä oli suunnitella ja valmistaa vaateripustimen keskiosa, joka sopisi muiden ryhmien suunnittelemiin osiin koska joka ryhmällä oli oma osansa suunniteltavana, lähtökohdat antoivat

Lisätiedot

KOKOONTAITETTAVA HENKARI

KOKOONTAITETTAVA HENKARI VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU Ryhmä 3 Olli Eronen Tomi Blomback Jaakko Etelämäki KOKOONTAITETTAVA HENKARI 3D-Tuoteprojekti Simultaanisuunnittelu Tekniikka ja liikenne 2005 2 1. SISÄLLYS 2. RYHMÄESITTELY 3

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU VAATERIPUSTIN. Tekijät: Kaappo Ikola Toni Lagerström Jukka Mäki-Maunus Ilkka Ristiluoma

VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU VAATERIPUSTIN. Tekijät: Kaappo Ikola Toni Lagerström Jukka Mäki-Maunus Ilkka Ristiluoma VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU VAATERIPUSTIN Tekijät: Kaappo Ikola Toni Lagerström Jukka Mäki-Maunus Ilkka Ristiluoma Tekniikka ja liikenne 2005 2 ALKUSANAT Tämän vaateripustin-tuoteprojektin läpiviemiseksi

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

LAITTEISTOKOKOONPANON SELVITTÄMINEN JA AJURIEN ASENTAMINEN

LAITTEISTOKOKOONPANON SELVITTÄMINEN JA AJURIEN ASENTAMINEN LAITTEISTOKOKOONPANON SELVITTÄMINEN JA AJURIEN ASENTAMINEN Oma tietokone -valintaa klikkaamalla hiiren oikeanpuoleisella näppäimellä, saadaan näkyviin laitteistokokoonpano Ominaisuudet laitteisto -valinnalla:

Lisätiedot

Jakopinnat ja liikkuvan keernan pinnat 1, keerna jakopinnan tasalla

Jakopinnat ja liikkuvan keernan pinnat 1, keerna jakopinnan tasalla Jakopinnat ja liikkuvan keernan pinnat 1, keerna jakopinnan tasalla Tuula Höök, Tampereen teknillinen yliopisto Teoriatausta Muotin perusrakenne Ruisku tai painevalukappaleen rakenteen perusasiat: päästö,

Lisätiedot

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Julia Petäjäjärvi, Niko Romppainen, Elias Ilvesluoto ja Taneli Luokkanen TÄMÄ TOIMII 14.3.2005 Meidän Tämä toimii - ryhmässämme on Taneli, Julia, Elias ja Niko. Aluksi

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Tämä toimii. Kuhan koulu 3.lk Ranua. Salla Romppainen, Suvi Ilvesluoto, Aleksi Petäjäjärvi ja Joni Saukko.

Tämä toimii. Kuhan koulu 3.lk Ranua. Salla Romppainen, Suvi Ilvesluoto, Aleksi Petäjäjärvi ja Joni Saukko. Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk Ranua Salla Romppainen, Suvi Ilvesluoto, Aleksi Petäjäjärvi ja Joni Saukko. TÄMÄ TOIMII 19.2.2007 Meidän Tämä toimii - ryhmässä ovat Salla, Aleksi, Suvi ja Joni. Aluksi me

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 14.6 S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 Matka alkoi Marolankadulta Lahdesta 07.00 josta taksikyydillä matkasimme Pirkkalan lentoasemalle. Lento Ryan Air:lla Bremeniin josta vuokrasimme

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Good Minton Sulkapalloliiton Kilpailujärjestelmä SEPA: Heuristinen arviointi

Good Minton Sulkapalloliiton Kilpailujärjestelmä SEPA: Heuristinen arviointi Good Minton Sulkapalloliiton Kilpailujärjestelmä SEPA: Heuristinen arviointi Versiohistoria: Versio: Pvm: Laatijat: Muutokset: 0.1 2006-11-25 Janne Mäkelä Alustava 1.0 2006-12-10 Janne Mäkelä Valmis 1.

Lisätiedot

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! - Elikkä tässä ohjeessa näet kuinka voit tehdä peda.net palveluun koti/etätehtäviä tai vaikka kokeitten tekoa, tapoja on rajattomasti.

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE

Lisätiedot

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012

Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Rantasalmenkierros 18-19.6 2012 Osallistujat: Raimo Hämäläinen Vantaa Aulis Nikkanen Aarne Talikka Helsinki Salo yksinsoutuvene. Veneet: Sulkavan soutumalliset vuorosoutuvene ja Aloitimme kierroksen Tammenlahden

Lisätiedot

Seinäjoen opetustoimi. Henkilöstön kehittäminen 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Seinäjoen opetustoimi. Henkilöstön kehittäminen 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Seinäjoen opetustoimi Henkilöstön kehittäminen 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Yhteistulos, henkilöstön kehittäminen Henkilöstön kehittäminen 5 4 3 2 1 Ka 1 Miten suunnitelmallista

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition Maailman äärilaidalla Miksi mennä Pohjois-Norjaan havaitsemaan Venuksen ylikulkua? Lähimmillään Venuksen ylikulkua saattoi kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Bläuer - 2014. 3D-Tulostaminen

Bläuer - 2014. 3D-Tulostaminen Bläuer - 2014 3D-Tulostaminen Ei saa ajatella 3D-tulostamista yhtenä pakettina vaan modulaarisena työnä jossa eri ohjelmat ja laitekokoonpanot tuottavat meille valmiin kappaleen. Moduuleja ja ohjelmia

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Johdanto Tarkoituksenamme on parantaa Konebox.fi-verkkokaupan nettisivuja. Ensivaikutelman perusteella sivusto tuntuu todella kömpelöltä ja ahdistavalta. Sivu on

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄTUNNUS JA SALASANA

KÄYTTÄJÄTUNNUS JA SALASANA Tervehdys täältä Kuopion kaupungin rekrytointipalvelusta. Kiitämme Sinua jättämästäsi hakemuksesta sijaispankkiimme sekä jo mahdollisista tekemistäsi sijaisuuksista Kuopion kaupungille. Syksy on tulossa

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk PKSSK:n rekrytointi siirtyi sosiaaliseen mediaan alkutalvella 2010. Olimme ensimmäinen sairaala Suomessa,

Lisätiedot

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä.

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tule mukaan! Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä. Tämän helppokäyttöisen netin kohtaamis- ja keskustelupaikan

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

23. Yleistä valumalleista

23. Yleistä valumalleista 23. Yleistä valumalleista Raimo Keskinen, Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto Valumallien yleisin rakenneaine on puu. Sen etuja muihin rakenneaineisiin verrattuna ovat halpuus, keveys ja helppo lastuttavuus.

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

Frivolité-pitsiä neulalla

Frivolité-pitsiä neulalla BusySheep / www.laukkaavalammas.fi /Aikuisten kässäkoulu Frivolité-pitsiä neulalla * kaksoissolmun, renkaan, kaaren ja nirkon tekeminen. Kaksoissolmu /solmu Ykkönen: Kuva 1. Pujota lanka neulansilmään.

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela Olipa kerran köyhä maanviljelijä Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela 1 1 Johdanto Tässä raportissa esittelemme ratkaisukeinon ongelmalle, joka on suunnattu 7 12-vuotiaille oppilaille

Lisätiedot

Länsiharjun koulu 4a

Länsiharjun koulu 4a Länsiharjun koulu 4a Kuinka lentokone pysyy ilmassa? Lentokoneen moottori Helsinki-Vantaan lentokentällä. Marius Kolu Olimme luonnossa ja tutkimme kuvia. Jokaisella ryhmällä heräsi kysymyksiä kuvista.

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Arkeologia. Siiri Tolonen,

Arkeologia. Siiri Tolonen, SIIKAJOKI RUTELO MYÖHÄISRAUTAKAUTISEN LÖYTÖPAIKAN TARKASTUSKERTOMUS Arkeologia Jari-Matti Kuusela, FM Siiri Tolonen, HuK Elokuu 2011 SISÄLLYS Kohdetiedot 2 Johdanto 3 Löytö 3 Löytöpaikka 4 Kuppikivi 4

Lisätiedot

Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö.

Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö. 1. Rytinää! Opittavia asioita Tiedän, millainen on hyvä lauluasento Opin säätelemään ääneni voimakkuutta. Tiedän, mitä tarkoittavat π, P, F a ƒ. Opettelen beat-komppea kehorytmeinä. Tutustun lyömäsoittimiin

Lisätiedot

Tehtävä: Seuraamusajattelusta

Tehtävä: Seuraamusajattelusta Tehtävä: Seuraamusajattelusta TILANNE 1: Haluat ostaa kumppanillesi synttärilahjan. Viikko sitten näit tavaratalossa sopivan lahjan. Kun menet osastolle, jossa sen näit, myyjä kertoo, että sehän myytiin

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia Erotu joukosta Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia Arja Vartia Toimitusten resurssit Urheilutoimituksissa on yleensä viikonloppuisin vain muutama toimittaja Medioiden kustannuspaineet ovat

Lisätiedot

kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto

kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Metallisen kestomuottikappaleen suunnittelua 1, kannet ja kotelot Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae kokoonpano start_assembly_1_x.sldasm tai sitä vastaava neutraalimuotoinen tiedosto. Tehtävänäsi

Lisätiedot

4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma?

4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma? EHDOLLE ASETTUMINEN 1. Päätä lähteä ehdolle 2. Saa kaveri mukaan 3. Kysy apua 4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma? 5. Ehdolleasettumislomake 6. Kampanjoi 7. Tule valituksi! 1. PÄÄTÄ LÄHTEÄ EHDOLLE

Lisätiedot

ArchiCad:istä Inventoriin ja NC-jyrsin mallin teko

ArchiCad:istä Inventoriin ja NC-jyrsin mallin teko ArchiCad:istä Inventoriin ja NC-jyrsin mallin teko Huomattavaa! Kun tallennat archicad:issä Stl tiedoston tarkasta että mallisi on oikeassa mittakaavassa (esim. mikäli ArchiCad malli mallinnettu metrimittakaavassa

Lisätiedot

JÄRJESTELMÄTYÖKALUT SEKÄ SOVELLUSTEN POISTAMINEN

JÄRJESTELMÄTYÖKALUT SEKÄ SOVELLUSTEN POISTAMINEN JÄRJESTELMÄTYÖKALUT SEKÄ SOVELLUSTEN POISTAMINEN Tämänkertaisen tehtävän aiheena ovat sovellusten lisäys/poisto sekä Windowsin mukana tulevat järjestelmätyökalut, jotka löytyvät valinnan Käynnistä Apuohjelmat

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012 SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 Uusimmat kuvat ovat sivun alalaidassa HUHTIKUU 2012 53 VRK PIKALINKIT K-pentueen sivu Sivuston

Lisätiedot

Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011

Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011 Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011 Kiitokset vanhemmille, jotka jaksoitte vastata kyselyymme! Peräti 72 % perheistä palautti lomakkeen. Opetusvälineitä kehuttiin ja myös tiloja pidettiin asianmukaisina,

Lisätiedot

Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015

Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015 Ookko verkossa- hanke Hirvasen Mustikka- eskarissa 2013-2015 Ookko verkossa- hanke käynnistyi keväällä 2013 Uuraisilla! Hankkeen alussa meillä oli välineinä päiväkodin kannettava tietokone sekä Huomasimme

Lisätiedot

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS Alla on kuvattu keskustelutilanteita. Ennen tilannetta sinulla on aikaa tutustua siihen. Näet sulkeissa vihjeen, mitä sinun pitää sanoa suomeksi. Kuulet keskustelun toisen

Lisätiedot

Malliveistämöstä 3D tulostukseen

Malliveistämöstä 3D tulostukseen Malliveistämöstä 3D tulostukseen Firpa 2015 Seppo Syrjälä Anekdootti: Pikku tarina, juttu, kasku Seppo Syrjälä 1982 2004 Electrolux, RPI, Alphaform Kokeillut kaikkia(?) olemassa olevia työkalunvalmistusmenetelmiä,

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja Tammikuussa 2012 toteutettiin valtakunnallinen Yritys- Suomi lanseerauskampanja. Mikkelin

Lisätiedot

Painevalut 3. Teoriatausta Revolved Pattern. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_3_1.sldprt

Painevalut 3. Teoriatausta Revolved Pattern. Mallinnuksen vaiheet. CAD työkalut harjoituksessa diecasting_3_1.sldprt Painevalut 3 Tuula Höök Tampereen teknillinen yliopisto Hae aloituskappale start_diecasting_3_1.sldprt. Tehtävänäsi on suunnitella kansi alueille, jotka on merkitty kuvaan punaisella, vihreällä ja sinisellä

Lisätiedot

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Ohjeita peda.net palvelun Luo uusi osioon

Ohjeita peda.net palvelun Luo uusi osioon Ohjeita peda.net palvelun Luo uusi osioon - Elikkä tuo kyseinen kohta löytyy omalta sivultasi oikeasta ylä-laidasta, kuten alla näkyvästä kuvasta näkyy. Sekä tuo kyseinen kohta näkyy luokkien sivuilla

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Tuote-esite syksy 2015

Tuote-esite syksy 2015 Tuote-esite syksy 2015 Ojakylän koulun 6. luokan leirikoulu Levillä Varainhankinnan merkitys Paperitukkurin tuotteet tukevat tärkeää toimintaa. Ostamalla tuotteita paikalliselta urheiluseuralta tai koululuokalta,

Lisätiedot

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 he taisivat pitää vapaa-ajasta, jolloin pelattiin biljardia, pingistä ja Xbox:lla. Taikaleiri Ensimmäiset työpäivämme

Lisätiedot

Tallinnan-kokous

Tallinnan-kokous Tallinnan-kokous 8. 10.9. 010.3.010 Egoprise-sähköpostikysely yrityksille 010 Seamkin markkinatutkimusyksikkö teki kesäkuussa 010 sähköpostikyselyn, joka lähetettiin 1000 pienen ja keskisuuren yrityksen

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot